Asia C‑51/13
Nationale-Nederlanden Levensverzekering Mij NV
vastaan
Hubertus Wilhelmus Van Leeuwen
(Rechtbank Rotterdamin esittämä ennakkoratkaisupyyntö)
”Ennakkoratkaisupyyntö — Henkivakuutuksen ensivakuutus — Direktiivi 92/96/ETY — 31 artiklan 3 kohta — Vakuutuksenottajalle annettavat tiedot — Vakuutuksenantajan velvollisuus antaa kustannuksia ja vakuutusmaksuja koskevia lisätietoja kansallisen oikeuden yleisten periaatteiden nojalla”
Tiivistelmä – Unionin tuomioistuimen tuomio (viides jaosto) 29.4.2015
Henkilöiden vapaa liikkuvuus – Sijoittautumisvapaus – Palvelujen tarjoamisen vapaus – Henkivakuutuksen ensivakuutus – Direktiivi 92/96 – Vakuutuksenottajalle annettavat tiedot – Kansalliset periaatteet, joiden nojalla on velvollisuus antaa vakuutuksenottajalle tiettyjä lisätietoja tämän direktiivin liitteessä II mainittujen tietojen lisäksi – Hyväksyttävyyden edellytykset – Kansallisen tuomioistuimen arviointi asiasta – Vaikutuksilla, joita kansallisessa oikeudessa liitetään näiden lisätietojen antamatta jättämiseen, ei ole merkitystä
(Neuvoston direktiivin 92/96 31 artiklan 3 kohta)
Henkivakuutuksen ensivakuutusta koskevien lakien, asetusten ja hallinnollisten määräysten yhteensovittamisesta sekä direktiivien 79/267 ja 90/619 muuttamisesta annetun direktiivin 92/96 (kolmas henkivakuutusdirektiivi) 31 artiklan 3 kohtaa on tulkittava siten, että se ei ole esteenä sille, että vakuutusyrityksellä on ”avoimien ja/tai kirjoittamattomien sääntöjen” kaltaisten kansallisen oikeuden yleisten periaatteiden nojalla velvollisuus antaa vakuutuksenottajalle tiettyjä lisätietoja tämän direktiivin liitteessä II mainittujen tietojen lisäksi, sillä edellytyksellä, että vaaditut tiedot ovat selkeitä, tarkkoja ja tarpeellisia, jotta vakuutuksenottaja ymmärtää sitoumuksen olennaiset seikat, ja että niillä taataan riittävä oikeusvarmuus, mikä kansallisen tuomioistuimen on tutkittava.
Tällaisen lisätietojen ilmoittamisvelvollisuuden oikeudellinen perusta ja erityisesti kysymys siitä, johtuuko tämä velvollisuus kansallisen oikeuden yleisistä periaatteista, kuten ”avoimista ja/tai kirjoittamattomista säännöistä”, eivät lähtökohtaisesti vaikuta siihen, onko velvollisuus direktiivin mukainen, mikäli kyseinen velvollisuus täyttää direktiivin 92/96 31 artiklan 3 kohdan mukaiset vaatimukset. Tästä seuraa, että sen oikeudellisen perustan, jonka nojalla kyseinen jäsenvaltio aikoo käyttää mainitussa 31 artiklan 3 kohdassa säädettyä mahdollisuutta, on oltava sellainen, että vakuutusyritykset voivat oikeusvarmuuden periaatteen mukaisesti yksilöidä sen nojalla riittävän ennakoitavasti ne lisätiedot, jotka niiden on ilmoitettava ja jotka vakuutuksenottaja voi luottaa saavansa.
Lisäksi on niin, että vaikutuksilla, joita kansallisessa oikeudessa liitetään lisätietojen antamatta jättämiseen, ei lähtökohtaisesti ole merkitystä sen kannalta, onko tietojenantovelvollisuus direktiivin 92/96 31 artiklan 3 kohdan mukainen.
(ks. 28, 29, 34 ja 36 kohta sekä tuomiolauselman 1 kohta)
Henkilöiden vapaa liikkuvuus – Sijoittautumisvapaus – Palvelujen tarjoamisen vapaus – Henkivakuutuksen ensivakuutus – Direktiivi 92/96 – Vakuutuksenottajalle annettavat tiedot – Kansalliset periaatteet, joiden nojalla on velvollisuus antaa vakuutuksenottajalle tiettyjä lisätietoja tämän direktiivin liitteessä II mainittujen tietojen lisäksi – Hyväksyttävyyden edellytykset – Kansallisen tuomioistuimen arviointi asiasta – Vaikutuksilla, joita kansallisessa oikeudessa liitetään näiden lisätietojen antamatta jättämiseen, ei ole merkitystä
(Neuvoston direktiivin 92/96 31 artiklan 3 kohta)
Henkivakuutuksen ensivakuutusta koskevien lakien, asetusten ja hallinnollisten määräysten yhteensovittamisesta sekä direktiivien 79/267 ja 90/619 muuttamisesta annetun direktiivin 92/96 (kolmas henkivakuutusdirektiivi) 31 artiklan 3 kohtaa on tulkittava siten, että se ei ole esteenä sille, että vakuutusyrityksellä on ”avoimien ja/tai kirjoittamattomien sääntöjen” kaltaisten kansallisen oikeuden yleisten periaatteiden nojalla velvollisuus antaa vakuutuksenottajalle tiettyjä lisätietoja tämän direktiivin liitteessä II mainittujen tietojen lisäksi, sillä edellytyksellä, että vaaditut tiedot ovat selkeitä, tarkkoja ja tarpeellisia, jotta vakuutuksenottaja ymmärtää sitoumuksen olennaiset seikat, ja että niillä taataan riittävä oikeusvarmuus, mikä kansallisen tuomioistuimen on tutkittava.
Tällaisen lisätietojen ilmoittamisvelvollisuuden oikeudellinen perusta ja erityisesti kysymys siitä, johtuuko tämä velvollisuus kansallisen oikeuden yleisistä periaatteista, kuten ”avoimista ja/tai kirjoittamattomista säännöistä”, eivät lähtökohtaisesti vaikuta siihen, onko velvollisuus direktiivin mukainen, mikäli kyseinen velvollisuus täyttää direktiivin 92/96 31 artiklan 3 kohdan mukaiset vaatimukset. Tästä seuraa, että sen oikeudellisen perustan, jonka nojalla kyseinen jäsenvaltio aikoo käyttää mainitussa 31 artiklan 3 kohdassa säädettyä mahdollisuutta, on oltava sellainen, että vakuutusyritykset voivat oikeusvarmuuden periaatteen mukaisesti yksilöidä sen nojalla riittävän ennakoitavasti ne lisätiedot, jotka niiden on ilmoitettava ja jotka vakuutuksenottaja voi luottaa saavansa.
Lisäksi on niin, että vaikutuksilla, joita kansallisessa oikeudessa liitetään lisätietojen antamatta jättämiseen, ei lähtökohtaisesti ole merkitystä sen kannalta, onko tietojenantovelvollisuus direktiivin 92/96 31 artiklan 3 kohdan mukainen.
(ks. 28, 29, 34 ja 36 kohta sekä tuomiolauselman 1 kohta)