1. 

Pesti Központi Kerületi Bíróságissa (Pestin keskustan alioikeus) (jäljempänä kansallinen tuomioistuin) käytävässä oikeudenkäynnissä Martin Meat Kft (jäljempänä Martin Meat), lihanjalostukseen erikoistunut unkarilainen yhtiö, vaatii oikeudellisten neuvonantajiensa siviilioikeudellisen vastuun toteamista sillä perusteella, että nämä neuvonantajat jättivät kertomatta Martin Meatille, että sopimus, jonka se oli tehnyt Alpenrind GmbH:n (jäljempänä Alpenrind), Itävaltaan sijoittautuneen teurastamon, kanssa, merkitsi unkarilaisen työvoiman vuokrausta Itävaltaan ja että näin ollen näitä työntekijöitä ei voitu palkata kyseisessä jäsenvaltiossa ilman työlupaa. Kansallinen tuomioistuin pyytää unionin tuomioistuimelta ohjeita vuoden 2003 liittymisasiakirjan ( 2 ) liitteessä X olevan 1 luvun tulkinnasta; mainitussa luvussa määritellään siirtymätoimenpiteet, jotka koskevat henkilöiden vapaata liikkuvuutta Unkarin liittyessä Euroopan unioniin.

2. 

Kansallinen tuomioistuin kysyy ensinnäkin, olivatko Martin Meatin työntekijät ”vuokratyövoimaa” Itävallassa (mikä tuomion Vicoplus ym. ( 3 ) perusteella merkitsisi, että Itävallalla oli oikeus vaatia työlupia liitteessä X olevan 1 luvun 2 kohdan mukaisesti ( 4 )), vai oliko heidät ”lähetetty työhön” kyseisessä jäsenvaltiossa. Unionin tuomioistuinta pyydetään siis määrittelemään aiempaa täsmällisemmin kriteerit työntekijöiden ”vuokrauksen” ja ”työhön lähettämisen” erottamiseksi toisistaan.

3. 

Toiseksi kansallinen tuomioistuin kysyy, vaikuttaako palvelujen tarjoamisen vapauteen siirtymäkauden aikana sovellettavien rajoitusten erityinen järjestelmä, johon sisältyy työntekijöiden tilapäistä siirtymistä Itävallassa ja Saksassa tietyillä aroilla aloilla ja josta määrätään liitteessä X olevan 1 luvun 13 kohdassa, mainitussa liitteessä olevan 1 luvun 2 kohtaan. Kansallinen tuomioistuin haluaa tietää, merkitseekö pelkkä tämän erityisen järjestelmän olemassaolo, että Itävallalla ei muilla aloilla (kuten lihanjalostuksen alalla) ollut oikeutta 2 kohdan perusteella rajoittaa unkarilaisen työvoiman vuokrausta alueellaan liittymistä seuraavan viiden vuoden siirtymäkauden aikana.

4.

Liittymisasiakirjan liitteessä X määritellään siirtymätoimenpiteet, joita sovelletaan Unkarin liittyessä Euroopan unioniin. Mainitun henkilöiden vapaata liikkuvuutta koskevan kyseisessä liitteessä olevan 1 luvun 1 kohdassa määrätään ennen kaikkea, että työntekijöiden vapaaseen liikkuvuuteen ja direktiivin 96/71/EY ( 5 ) 1 artiklassa määriteltyä työntekijöiden tilapäistä siirtymistä edellyttävien palvelujen tarjoamisen vapauteen sovelletaan täysimääräisesti nykyisen SEUT 45 artiklan sekä SEUT 56 artiklan ensimmäisen kohdan määräyksiä Unkarin ja muiden jäsenvaltioiden välillä (lukuun ottamatta Kyprosta) ainoastaan, jollei 2–14 kohdassa vahvistetuista siirtymämääräyksistä muuta johdu.

5.

Mainitun luvun 2 ja 5 kohdassa, jotka koskevat työntekijöiden vapaata liikkuvuutta, määrätään erityisesti seuraavaa: ( 6 )

– –

6.

Luvun 13 kohta koskee palvelujen tarjoamisen vapautta, johon sisältyy työntekijöiden tilapäinen siirtyminen Itävallassa ja Saksassa kohdassa luetelluilla aroilla aloilla. ( 8 ) Mainitussa kohdassa määrätään seuraavaa:

”Itävalta ja Saksa saavat, jos ja niin kauan kuin ne edellä esitettyjen siirtymämääräysten nojalla soveltavat kansallisia toimenpiteitä tai kahdenvälisistä sopimuksista johtuvia toimenpiteitä unkarilaisten työntekijöiden vapaaseen liikkuvuuteen, ilmoitettuaan asiasta ensin komissiolle poiketa [SEUT 56 artiklan] ensimmäisestä kohdasta rajoittaakseen Unkariin sijoittautuneiden yritysten palvelujen tarjoamisen yhteydessä työntekijöiden tilapäistä liikkumista tapauksissa, joissa työntekijöiden oikeutta tehdä työtä Itävallassa ja Saksassa säädellään kansallisin toimenpitein sellaisten työmarkkinoidensa tietyillä aroilla palvelualoilla ilmenevien vakavien häiriöiden tai niiden uhan yhteydessä, joita voi joillakin alueilla aiheutua palvelujen tarjoamisesta valtioiden välillä direktiivin 96/71/EY 1 artiklassa määritellyn mukaisesti.

– –”

7.

Luettelo palvelualoista, jotka voivat kuulua kyseisen poikkeuksen piiriin, on seuraava: puutarhapalvelut; kiventyöstö: leikkaus, muotoilu ja viimeistely; metallirakenteiden ja niiden osien valmistus; rakentaminen ja siihen liittyvä toiminta; turvallisuuspalvelut; teollisuussiivous; kotisairaanhoito ja sosiaalipalvelut ilman majoitusta.

8.

Direktiivin 96/71 johdanto-osan kolmannessa perustelukappaleessa todetaan, että sisämarkkinat muodostavat toteutuessaan dynaamisen toimintaympäristön jäsenvaltioiden väliselle palvelujen tarjoamiselle innostamalla yhä useampia yrityksiä lähettämään työntekijöitä tilapäisiin työtehtäviin muun kuin sen jäsenvaltion alueelle, jossa he tavallisesti työskentelevät.

9.

Direktiiviä 96/71 sovelletaan 1 artiklan 1 kohdan mukaan jäsenvaltioon sijoittautuneisiin yrityksiin, jotka tarjotessaan valtioiden välillä palveluja lähettävät työntekijöitä työhön toisen jäsenvaltion alueelle. Direktiivin 1 artiklan 3 kohdan mukaan direktiiviä sovelletaan, kun kyseiset yritykset toteuttavat jotain seuraavista valtioiden välisistä toimenpiteistä:

– –

10.

Direktiivin 96/71 2 artiklan 1 kohdassa määritellään lähetetty työntekijä ”työntekijäksi, joka rajoitetun ajan tekee työtään muussa kuin siinä jäsenvaltiossa, jonka alueella hän tavallisesti työskentelee”.

11.

Arbeitskräfteüberlassungsgesetzin (työvoiman vuokrausta koskeva laki, jäljempänä AÜG) 3 §:n 1 momentin mukaan työvoiman vuokrauksella tarkoitetaan työntekijöiden asettamista kolmannen käyttöön työn suorittamista varten. AÜG:n 4 §:n 1 momentissa todetaan, että arvioitaessa sitä, onko kyse työvoiman vuokrauksesta, on otettava huomioon tilanteen todellinen taloudellinen sisältö eikä siitä saatavaa ulkoista vaikutelmaa. AÜG:n 4 §:n 2 momentissa määritellään kriteerit työvoiman vuokrauksen tunnistamiseksi.

12.

Ausländerbeschäftigungsgesetzissä (ulkomaalaisten palkkaamista koskeva laki), jota sovellettiin työntekijöiden vapaata liikkuvuutta koskevien siirtymätoimenpiteiden alaisiin uusista jäsenvaltioista tuleviin työntekijöihin, säädettiin, että näiden työntekijöiden ainoastaan edellytettiin saavan työhön lähettämistä koskevan vahvistuksen, mikäli heidät oli lähetetty työhön muista unionin jäsenvaltioista osana palvelusopimusta. Jos heidät oli sitä vastoin vuokrattu AÜG:ssä tarkoitetulla tavalla, heillä oli oltava työluvat.

13.

Vuonna 2007 Martin Meat teki Alpenrindin kanssa sopimuksen (jäljempänä vuonna 2007 tehty sopimus). Vuonna 2007 tehdyn sopimuksen mukaan Martin Meatin oli määrä jalostaa 25 naudanruhon puolikasta viikoittain ja pakata naudanliha valmiiksi paloiksi Salzburgissa sijaitsevassa Alpenrindin teurastamossa sekä Martin Meatin Alpenrindiltä vuokraamissa tiloissa. Martin Meatin oli määrä panna vuonna 2007 tehty sopimus täytäntöön käyttäen omaa henkilöstöään eli unkarilaisia työntekijöitä.

14.

Martin Meatin saama korvaus perustui jalostetun lihan määrään. Alpenrindilla oli oikeus pienentää tätä korvausta, jos jalostetun lihan laatu oli huono. Martin Meat järjesti osan jalostamiseen tarvittavista laitteista ja välineistä, mutta sen työntekijät käyttivät myös Alpenrindin koneita.

15.

Lisäksi Martin Meat vastasi työn organisoinnista, ja sen johtaja antoi yksilöllisiä ohjeita työntekijöille. Alpenrindin johtaja ohjeisti Martin Meatin johtajaa siitä, mitä lihaa oli jalostettava ja miten.

16.

Martin Meat pyysi oikeudellisia neuvoja Géza Simonfaylta ja Ulrich Salburgilta (jäljempänä oikeudelliset neuvonantajat) siitä, koskivatko siirtymäkauden aikana sovellettavat rajoitukset Martin Meatin työntekijöiden menemistä Itävaltaan vuonna 2007 tehdyn sopimuksen täytäntöön panemiseksi kyseisessä jäsenvaltiossa, ja erityisesti siitä, tarvitsivatko nämä työntekijät työluvat.

17.

Oikeudelliset neuvonantajat ilmoittivat Martin Meatille, että koska lihanjalostus- ja pakkaustoiminta ei kuulunut vuoden 2003 liittymisasiakirjan liitteessä X olevan 1 luvun 13 kohdassa lueteltuihin suojattuihin aloihin ja koska vuonna 2007 tehty sopimus koski työntekijöiden työhön lähettämistä eikä työvoiman vuokrausta, sen työntekijöillä oli oikeus työskennellä Itävallassa ilman työlupia jo ennen 1.5.2011 (Unkarin Euroopan unioniin liittymispäivää seuraavan seitsemän vuoden ajanjakson päättymispäivä). ( 9 )

18.

Itävallan viranomaiset katsoivat kuitenkin, että vuonna 2007 tehty sopimus koski työvoiman vuokrausta, minkä vuoksi nämä työntekijät tarvitsivat työluvat työskennelläkseen Salzburgissa. Alpenrindille määrättiin 700000 euron suuruinen sakko, joka Martin Meatin oli vuonna 2007 tehdyn sopimuksen mukaan maksettava. Tätä sakkoa koskevat Alpenrindin muutoksenhaut hylättiin myös ylimmässä oikeusasteessa Verwaltungsgerichtshofissa (ylin hallintotuomioistuin).

19.

Pääasiassa Martin Meat nyt vaatii unkarilaisissa tuomioistuimissa oikeudellisilta neuvonantajilta vahingonkorvauksia menetyksistä, jotka ovat aiheutuneet sen mukaan virheellisistä oikeudellisista neuvoista. Tässä yhteydessä kansallinen tuomioistuin on pyytänyt ennakkoratkaisua seuraaviin kysymyksiin:

20.

Kirjallisia huomautuksia ovat esittäneet oikeudelliset neuvonantajat, Itävalta, Saksa, Unkari, Puola ja Euroopan komissio, jotka kaikki sekä Martin Meat esittivät suullisia huomautuksia 9.10.2014 pidetyssä istunnossa.

21.

Direktiivin 96/71 1 artiklan 1 kohdassa kuvaillaan kaikkia 1 artiklan 3 kohdassa tarkoitettuja tilanteita, myös sen a ja c alakohdassa tarkoitettuja tilanteita, ”työhön lähettämiseksi” (posting). Tässä ratkaisuehdotuksessa nimitän kuitenkin direktiivin 96/71 1 artiklan 3 kohdan a alakohdassa tarkoitettua tilannetta ”(työntekijöiden) työhön lähettämiseksi” (posting) ja 1 artiklan 3 kohdan c alakohdassa tarkoitettua tilannetta ”(työvoiman) vuokraukseksi” (hiring-out). Selvyyden vuoksi viittaan myös ”palveluntarjoajaan” ja ”toimeksiantajaan” työhön lähettämisen yhteydessä sekä ”työvoiman toimittajaan” ja ”työvoimaa käyttävään yritykseen” vuokrauksen yhteydessä.

22.

Vaikka kansallinen tuomioistuin ei olekaan tiedustellut tästä, on tarpeen tarkastella alustavasti sitä, kuuluuko Martin Meat, joka on erikoistunut lihanjalostukseen, direktiivin 96/71 1 artiklan 3 kohdan c alakohdan soveltamisalaan, jos se vuokraa työvoimaa mainitussa säännöksessä tarkoitetulla tavalla. Tämä kysymys nousee esiin, koska 1 artiklan 3 kohdan c alakohdan englanninkielisessä toisinnossa viitataan ”tilapäistä työvoimaa välittävän yrityksen tai työvoiman vuokrausta harjoittavan yrityksen” (a temporary employment undertaking or placement agency) toteuttamiin toimiin, mistä voisi päätellä, että soveltamisalaan kuuluvat ainoastaan työvoiman vuokraukseen erikoistuneet yritykset. Useissa muissa virallisissa kielitoisinnoissa, joilla 1 artiklan 3 kohdan c alakohta annettiin vuonna 1996, käytetään väljempää sanamuotoa, josta voisi päätellä, että tätä säännöstä sovelletaan kaikkiin yrityksiin, jotka vuokraavat työvoimaa jossakin jäsenvaltiossa (mukaan lukien yritykset, jotka eivät ole erikoistuneita työvoiman vuokraukseen). ( 10 )

23.

Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan unionin oikeuden määräysten ja säännösten yhdenmukaisen tulkinnan välttämättömyys estää sen, että epävarmassa tilanteessa tietyn säännöksen sanamuotoa tarkasteltaisiin erikseen vain asianomaisen kielitoisinnon yhteydessä, ja edellyttää päinvastoin, että sitä tulkitaan ja sovelletaan muilla virallisilla kielillä laadittujen toisintojen valossa. ( 11 ) Yhteisön säädöksen erikielisten toisintojen poiketessa toisistaan kyseessä olevaa säännöstä on tulkittava sen lainsäädännön tavoitteen ja systematiikan mukaan, jonka osa säännös on. ( 12 )

24.

Tätä taustaa vasten vaikuttaa selvältä, että direktiivin 96/71 1 artiklan 3 kohdan c alakohtaa ei sovelleta yksinomaan työvoiman vuokraukseen erikoistuneisiin yrityksiin. Kuten johdanto-osan kuudennesta ja 13 perustelukappaleesta käy ilmi, tämän direktiivin tarkoitus oli huolehtia työsuhteen muuttumisesta ylikansalliseksi aiheutuvista ongelmista sovittamalla jäsenvaltioiden lainsäädännöt yhteen sellaisten vähimmäissuojaa koskevien pakottavien ydinsääntöjen säätämiseksi, joita työnantajien on vastaanottavassa valtiossa noudatettava lähettäessään työntekijöitä työhön. ( 13 ) Tämän tavoitteen toteutuminen vaarantuisi, jos kyseisiä pakottavia sääntöjä ei sovellettaisi työsuhteeseen yrityksen ja sen vastaanottavassa jäsenvaltiossa vuokraaman työvoiman välillä yksinkertaisesti siksi, että kyseinen yritys ei ole erikoistunut vuokraukseen (vaan pikemminkin vuokraa henkilöstöä esimerkiksi yritykselle, joka toimii samalla alalla kuin se itse mutta on sijoittautunut toiseen jäsenvaltioon). Samaten tämä tekisi suurelta osin tehottomiksi siirtymäkauden aikana sovellettavia rajoituksia koskevat erilliset järjestelmät, jotka liittyvät henkilöiden vapaaseen liikkuvuuteen työhön lähettämisen ja vuokrauksen yhteydessä ja joista määrätään vuoden 2003 liittymisasiakirjan useissa liitteissä.

25.

Lisäksi haluan tähdentää, että vuoden 2003 liittymisasiakirjan liitteessä X olevassa 1 luvussa vahvistetaan eri vaiheita työntekijöiden vapaaseen liikkuvuuteen siirtymäkauden aikana sovellettavissa rajoituksissa. Ensimmäinen vaihe on ajanjakso 1.5.2004–30.4.2006, toinen 1.5.2006–30.4.2009 ja viimeinen 1.5.2009–30.4.2011. Tämä ennakkoratkaisupyyntö, joka koskee rajat ylittäviä liikkumisia vuonna 2007, liittyy siirtymätoimenpiteiden toiseen ajanjaksoon (siis liitteessä X olevan 2 luvun 1 luku), jonka aikana vanhat jäsenvaltiot saattavat soveltaa toimenpiteitä, joilla säännellään Unkarin kansalaisten pääsyä niiden työmarkkinoille, ja siten poiketa asetuksen N:o 1612/68 1–6 artiklasta ( 14 ) tarvitsematta osoittaa työmarkkinoihinsa kohdistuva vakavia häiriöitä (tai niiden uhkaa).

26.

Tuomiossa Vicoplus ym. unionin tuomioistuin selvensi sekä työntekijöiden vapaaseen liikkuvuuteen siirtymäkauden aikana sovellettavien rajoitusten soveltamisalaa Puolan tasavallan Euroopan unioniin liittymisen yhteydessä että kriteerejä työvoiman vuokrauksen ja työntekijöiden työhön lähettämisen toisistaan erottamiseksi. Unionin tuomioistuimen perustelut mainitussa asiassa pätevät vastaavasti Unkarin tasavallan unioniin liittymisen yhteydessä, sillä liittymisasiakirjan liitteessä X olevan 1 luvun määräykset vastaavat pääkohdiltaan liitteessä XII olevaan 2 lukuun sisältyviä määräyksiä. ( 15 )

27.

Unionin tuomioistuin muistutti oikeuskäytännöstään, jonka mukaan se, että yritys vuokraa korvausta vastaan työvoimaa, joka pysyy mainitun yrityksen palveluksessa ilman, että mitään työsopimusta tehdään työvoiman käyttäjän kanssa, on sellaista ammatillista toimintaa, jota on periaatteessa pidettävä SEUT 57 artiklassa tarkoitettuna palveluna. ( 16 ) Totean tässä yhteydessä, että vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan SEUT 56 artikla estää jäsenvaltiota vaatimasta yrityksiltä, jotka ovat sijoittautuneet toiseen jäsenvaltioon ja tulevat ensin mainittuun jäsenvaltioon tarjotakseen palveluja ja jotka palkkaavat työntekijöitä, jotka ovat kolmansien maiden kansalaisia, laillisesti ja vakinaisesti, työlupia näille työntekijöille. ( 17 )

28.

Unionin tuomioistuin lisäsi, että vaikka työvoimaa vuokraava yritys onkin EUT-sopimuksessa tarkoitettu palvelujen tarjoaja, se harjoittaa toimintaa, jonka tarkoituksena on nimenomaan tuoda työntekijöitä vastaanottavan jäsenvaltion työmarkkinoille. ( 18 ) Vaikka työntekijä, joka vuokrataan direktiivin 96/71 1 artiklan 3 kohdan c alakohdassa kuvatussa tilanteessa, onkin edelleen tämän yrityksen palveluksessa, hänet määrätään normaalisti vuokrauksen keston ajaksi työvoimaa käyttävässä yrityksessä sellaiseen tehtävään, jota olisi muuten hoitanut kyseisen yrityksen palkkaama henkilö. ( 19 )

29.

Tämän vuoksi vanhojen jäsenvaltioiden toteuttamia toimenpiteitä uusien jäsenvaltioiden kansalaisten vuokrauksen rajoittamiseksi on pidettävä toimenpiteinä, joilla säännellään näiden kansalaisten pääsyä kyseisten vanhojen jäsenvaltioiden työmarkkinoille. Unkarin (eikä Puolan) liittymisen yhteydessä tämä tarkoittaa, että tällaisista toimenpiteistä määrätään erityisesti vuoden 2003 liittymisasiakirjan liitteessä X olevan 1 luvun 2 kohdassa. ( 20 ) Näin ollen liittymistä seuraavana viiden vuoden siirtymäkautena vanhoilla jäsenvaltioilla on oikeus asettaa niiden alueella tapahtuvan unkarilaisen työvoiman vuokrauksen edellytykseksi työluvan hankkiminen. ( 21 ) Sitä vastoin työntekijöiden lähettäminen työhön osana palvelusopimusta ei koske pääsyä työmarkkinoille vanhoissa jäsenvaltioissa. Se ei tämän vuoksi voi siellä olla siirtymäkauden aikana sovellettavien rajoitusten alainen kyseisten määräysten perusteella.

30.

Tämä päätelmä vastaa liitteessä X olevan 1 luvun 2 kohdan tarkoitusta, joka (aivan kuten Puolan liittymisen tapauksessa liitteessä XII olevan 2 luvun 2 kohdan mukaan) on estää se, että unioniin liittymisestä aiheutuisi vanhojen jäsenvaltioiden työmarkkinoilla häiriöitä, jotka johtuisivat siitä, että niille saapuisi äkkiä huomattavia määriä unkarilaisia työntekijöitä. ( 22 ) Vuokrattu työntekijä kilpailee suoraan paikallisten työntekijöiden kanssa vastaanottavan jäsenvaltion työmarkkinoilla. ( 23 ) Olisi siis keinotekoista tehdä eroa sen mukaan, saako kyseinen työntekijä pääsyn vastaanottavan jäsenvaltion työmarkkinoille epäsuorasti työvoiman vuokrausta koskevan sopimuksen kautta vai suoraan ja itsenäisesti. Kummassakin tapauksessa työntekijöiden (potentiaalisesti merkittävä) liikkuvuus voi aiheuttaa häiriöitä vastaanottavan jäsenvaltion työmarkkinoilla. Jos työvoiman vuokraus jätettäisiin liittymisasiakirjan liitteessä X olevan 1 luvun 2 kohdan soveltamisalan ulkopuolelle, olisi vaarana, että se menettäisi suuren osan tehokkaasta vaikutuksestaan. ( 24 )

31.

Unionin tuomioistuin määritteli tuomiossa Vicoplus ym., että työvoiman vuokraus on palvelujen suoritus, josta maksetaan korvaus ja jossa vuokrattu työntekijä pysyy työvoiman toimittajan palveluksessa ilman, että työvoimaa käyttävän yrityksen kanssa tehdään minkäänlaista työsopimusta (ensimmäinen kriteeri); sille on ominaista, että työntekijän siirtyminen vastaanottavaan jäsenvaltioon on itsessään työvoiman toimittajan palvelujen tarjoamisen tarkoitus (toinen kriteeri) ja että kyseinen työntekijä suorittaa tehtävänsä työvoimaa käyttävän yrityksen valvonnan ja johdon alaisena (kolmas kriteeri). ( 25 ) Sitä vastoin unionin tuomioistuin katsoi, että se, palaako työntekijä lähtöjäsenvaltioonsa työhön lähettämisen päätyttyä, ja se, vastaavatko työntekijän vastaanottavassa jäsenvaltiossa suorittamat tehtävät ja hänen työnantajansa pääasiallinen toiminta toisiaan, eivät ole ratkaisevia kriteerejä. ( 26 )

32.

Käsittelen toista kysymystä ensin. Oikeudelliset neuvonantajat väittävät pääasiallisesti, että Itävalta – toisin kuin vanhat jäsenvaltiot (Saksaa lukuun ottamatta) – ei voinut rajoittaa unkarilaisen työvoiman vuokrausta alueellaan liittymistä seuraavana viiden vuoden siirtymäkautena (liitteessä X olevan 1 luvun 2 kohdan perusteella), ellei työntekijöiden liikkuminen koskenut jotakin liitteessä X olevan 1 luvun 13 kohdassa lueteltua arkaa alaa. He katsovat, että olisi vastoin 13 kohdan mukaista erityistä järjestelmää sallia se, että Itävalta asettaa rajoituksia työvoiman vuokraukselle kaikilla aloilla. Jos oikeudellisten neuvonantajien näkemys pitää paikkansa, on epäolennaista, merkitsikö vuonna 2007 tehty sopimus unkarilaisen työvoiman vuokrausta. Itävallalla ei joka tapauksessa ollut oikeutta vaatia Martin Meatin työntekijöiltä työlupia liitteessä X olevan 1 luvun 2 kohdan perusteella. Jos oikeudellisten neuvonantajien näkemys kuitenkin on virheellinen ja vuonna 2007 tehty sopimus koski työntekijöiden lähettämistä työhön eikä työvoiman vuokrausta, mainitun liitteen 13 kohdasta ei ole apua, koska lihanjalostus ei ole mainitun määräyksen soveltamisalaan kuuluvien arkojen alojen joukossa.

33.

Toisin kuin oikeudelliset neuvonantajat, en näe, miksi 13 kohta, joka koskee yksinomaan palvelujen tarjoamisen vapautta tietyillä aroilla aloilla Itävallassa ja Saksassa, rajoittaisi liitteessä X olevan 1 luvun 2 kohtaan perustuvaa näiden kahden jäsenvaltion yleistä mahdollisuutta säännellä unkarilaisten työntekijöiden liikkumista alueellaan liittymistä seuraavana viiden vuoden siirtymäkautena. ( 27 ) Minusta vaikuttaa siltä, että näillä kahdella kohdalla yksinkertaisesti on erilaiset soveltamisalat.

34.

Tämä päätelmä käy yksiin paitsi 1 luvun rakenteen ( 28 ) ja 2 luvun sanamuodon kanssa (jossa ei tehdä eroa 15 vanhan jäsenvaltion välillä) myös jälkimmäisen määräyksen tarkoituksen kanssa. Kuten unionin tuomioistuin täsmensi tuomiossa Vicoplus ym., sekä se, että yksittäiset työntekijät päättävät vastaanottaa uuden työn, että työvoiman vuokraus voivat häiritä työmarkkinoita vanhoissa jäsenvaltioissa. ( 29 ) Lisäksi Itävalta ja Saksa tukivat jo varhaisessa vaiheessa siirtymätoimenpiteitä, joiden tarkoituksena oli suojata työmarkkinoita odotettavissa olevalta työntekijöiden tulvalta uusista jäsenvaltioista näiden liityttyä Euroopan unioniin. ( 30 ) Vaikuttaa epäuskottavalta, että ne olisivat hyväksyneet järjestelyt, jotka merkitsivät, että liittymistä seuraavana viiden vuoden ajanjaksona Itävallalla ja Saksalla olisi muita vanhoja jäsenvaltioita vähemmän liikkumavaraa säännellä unkarilaisten työntekijöiden tulvaa alueellaan, enkä näe pakottavaa syytä tulkita tekstiä tällä tavoin.

35.

Vastaus toiseen kysymykseen – sellaisena kuin olen muotoillut sen uudelleen – on näin ollen ”kyllä”.

36.

Kuten edellä jo totesin, unionin tuomioistuin määritteli tuomiossa Vicoplus ym. kolme kumulatiivista kriteeriä työvoiman vuokrauksen toteamiseksi. ( 31 )

37.

Ensimmäinen kriteeri ei auta erottamaan työvoiman vuokrausta työntekijöiden lähettämisestä työhön. Kummassakin oletetaan, että kyseisten työntekijöiden ja heidät työhön lähettävän tai vuokraavan yrityksen välillä on työsuhde. Tämän vuoksi keskityn toiseen ja kolmanteen kriteeriin.

38.

Totean aluksi, että se, kuuluuko jokin tilanne direktiivin 96/71 1 artiklan 3 kohdan a tai c alakohdan soveltamisalaan, ei voi riippua yksinomaan palvelusopimuksen ehdoista. On tarkasteltava tapaa, jolla sopimus pannaan täytäntöön ottaen huomioon kaikki merkitykselliset seikat. Muussa tapauksessa sopimuspuolet voivat taitavilla sopimusjärjestelyillä kiertää vuoden 2003 liittymisasiakirjan perusteella hyväksytyt työntekijöiden vapaaseen liikkuvuuteen siirtymäkauden aikana sovellettavat rajoitukset.

39.

Toisen kriteerin osalta unionin tuomioistuin erotti tuomiossa Vicoplus ym. ”työntekijöiden vuokrau[ksen] sellaisten työntekijöiden tilapäisestä siirtämisestä, jotka työnantajansa tarjoaman palvelun yhteydessä lähetetään toiseen jäsenvaltioon tekemään töitä – –, ja siirtämisestä tätä tarkoitusta varten – – säädetään direktiivin 96/71 1 artiklan 3 kohdan a alakohdassa”. Unionin tuomioistuin huomautti, että jälkimmäisessä tapauksessa ”se, että työnantaja lähettää työntekijöitä työhön toiseen jäsenvaltioon, on liitännäinen tapahtuma kyseisen työnantajan kyseisessä valtiossa suorittamaan palveluun nähden”, kun taas vuokrauksessa ”työntekijöiden lähettäminen toiseen jäsenvaltioon on itsessään valtioiden välillä tapahtuvan palvelujen tarjoamisen tarkoitus”. ( 32 )

40.

Lähtökohtana on siis se, onko painopisteenä tietyssä tapauksessa muun palvelun tarjoaminen kuin työvoiman vuokraus työvoimaa käyttävälle yritykselle. ( 33 ) Olennainen seikka arvioitaessa sopimuksen ”tarkoitusta itsessään” on se, pyritäänkö sopimuksella erityiseen lopputulokseen, joka voidaan erottaa työvoiman vuokrauksesta, ja perustuuko palveluntarjoajan korvaus tähän lopputulokseen. Tietenkin tiettyjen palvelujen hinta perustuu olennaisesti niiden tuottamiseksi tarvittavan työn määrään (joka joissakin tapauksissa ilmentää työntekijöiden lukumäärää). Tämä ei kuitenkaan välttämättä merkitse, että kyseessä on ollut työvoiman vuokraus, vaikka palvelusopimus (tai arvio) viittaisi tällaiseen tietoon. Merkityksellistä on se, onko hinta, jonka toimeksiantaja suostuu maksamaan, vastike palvelusta, joka eroaa selvästi henkilöstön vuokrauksesta.

41.

Ratkaisuehdotuksessaan Vicoplus ym. julkisasiamies Bot esitti esimerkin palvelusopimuksesta, jossa tietokoneohjelmistojen asentamiseen erikoistunut yritys (A) sitoutuu sopimuksella lähettämään insinöörejään toisessa jäsenvaltiossa sijaitsevaan yritykseen (B) kehittämään B:n tietojärjestelmää. Vaikka tällaiseen sopimukseen liittyykin valtioiden välistä työntekijöiden siirtymistä, sen tarkoitus on tuottaa tietotekniikkapalveluja (joihin on mahdollisesti yhdistetty elektronisten laitteiden toimittaminen). Tämän vuoksi se koskee työntekijöiden lähettämistä työhön. ( 34 ) Oletetaan tämän asemasta, että A sitoutuu lähettämään henkilöstöään vuodeksi työhön elektronisten pelien kehittämiseen erikoistuneeseen yritykseen (C) auttamaan uuden pelin kehittämisessä. A saa C:ltä joka kuukausi korvauksen, joka lasketaan työntekijää ja työpäivää kohti lasketun kiinteämääräisen maksun perusteella. Tällaisen sopimuksen tarkoituksena on selvästikin asettaa erityistä henkilöstöä C:n käyttöön. Mikäli lähetetyt työntekijät suorittavat tehtäviään C:n valvonnan ja johdon alaisina, ( 35 ) kyseessä on selvästikin työvoiman vuokraus.

42.

Oliko vuonna 2007 tehty sopimus lihan jalostamista (ja pakkaamista) koskeva sopimus vai työvoiman vuokrausta koskeva sopimus?

43.

Käytettävissä olevien tietojen perusteella mielestäni ei ole juurikaan epäilystä siitä, että kyseessä oli ensin mainittu sopimus. Martin Meat sitoutui jalostamaan 25 naudanruhon puolikasta viikoittain Alpenrindille ja pakkaamaan naudanlihan valmiiksi paloiksi. Oikeudelliset neuvonantajat esittivät istunnossa, että Martin Meat määritteli vapaasti, kuinka monta työntekijää tarvittiin panemaan vuonna 2007 tehty sopimus täytäntöön. Lisäksi Martin Meatin korvaus riippui jalostetun lihan määrästä. Alpenrindilla oli oikeus pienentää korvausta, jos lihan laatu oli huono. Kaikki nämä seikat osaltaan vahvistavat sitä, että pääasiassa esillä oleva unkarilaisten työntekijöiden siirtyminen ei ollut vuonna 2007 tehdyn sopimuksen ”tarkoitus itsessään”. Se oli liitännäinen tapahtuma Alpenrindille suoritettuihin lihanjalostus- ja pakkauspalveluihin nähden.

44.

Komissio – jota Unkarin hallitus tuki istunnossa – katsoo, että työvoiman vuokrauksen ja työntekijöiden työhön lähettämisen välillä on tehtävä ero sen perusteella, kuka kantaa taloudellisen riskin sopimuksen mukaisesti. ( 36 ) Komission mukaan silloin, kun lähinnä palveluntarjoaja kantaa nämä riskit, tämä yleensä osoittaa, että sopimus koskee työhön lähettämistä eikä vuokrausta.

45.

Katson kuitenkin, että tämä ei voi olla ratkaiseva muuttuja.

46.

On totta, että palveluntarjoaja tavallisesti kantaa riskin, joka liittyy sopimuksen jäämiseen panematta täytäntöön kokonaan tai osittain taikka sopimuksen puutteelliseen täytäntöönpanoon. Kuten Puolan hallitus esittää asianmukaisesti, palvelusopimuksen yhteydessä ilmenevien taloudellisten riskien luonne ja tapa, jolla ne jaetaan osapuolten kesken, eivät niinkään ilmaise sitä, onko kyseessä ollut työvoiman vuokraus, kuin kyseisen palvelun markkinoita sekä nimenomaisia ehtoja, joista osapuolet sopivat kussakin sopimuksessa.

47.

Yhtäältä työvoimaa vuokraava yritys voi kuitenkin kantaa osan sopimuksen täytäntöönpanoon liittyvistä riskeistä. Sopimuksessa voidaan esimerkiksi määrätä, että työvoiman toimittajan on korvattava työstä (esimerkiksi terveyssyistä) poissa oleva vuokratyöntekijä omalla kustannuksellaan tai vaihtoehtoisesti annettava tästä hyvitys työvoimaa käyttävälle yritykselle. Tämä yksityiskohta ei liittyisi mitenkään sopimuksen tarkoitukseen, joka on työvoiman vuokraus.

48.

Toisaalta toimeksiantaja voi kantaa huomattavat taloudelliset riskit, jotka liittyvät palvelusopimuksen täytäntöönpanoon. Esimerkiksi vuonna 2007 tehdyssä sopimuksessa olisi voitu määrätä, että Alpenrind kantaa riskin mahdollisesta tuotannon viivästymisestä, joka aiheutuu siitä, että Martin Meatin työvoima ei ole tilapäisesti saatavilla, tai että Alpenrindin oli ostettava ja vakuutettava kaikki lihan jalostamiseksi ja pakkaamiseksi tarvittavat laitteet. ( 37 ) Pelkästään se, että toimeksiantaja suostuu kantamaan tietyt taloudelliset riskit, ei muuttaisi sopimuksen tarkoitusta, joka kuitenkin nähdäkseni oli henkilöstön vuokrauksesta eroavan palvelun tuottaminen.

49.

Myöskään se, pannaanko sopimus täytäntöön toimeksiantajan/työvoimaa käyttävän yrityksen tiloissa, maksetaanko tällöin vuokraa, järjestääkö toimeksiantaja/työvoimaa käyttävä yritys koulutusta kyseisille työntekijöille ja onko se ainoa toimeksiantaja/työvoimaa käyttävä yritys vastaanottavassa jäsenvaltiossa, eivät ole ratkaisevia muuttujia tehtäessä ero vuokrauksen ja työhön lähettämisen välillä. Kunkin tällaisen tekijän läsnä- tai poissaolo riippuu kyseessä olevan palvelun markkinoista ja sopimusehdoista.

50.

Vaikka työvoimaa käyttävälle yritykselle vuokratut työntekijät usein työskentelevätkin yrityksen tiloissa ja käyttävät sen laitteita, tämä ei ehkä välttämättä aina pidä paikkaansa. Oletetaan, että Martin Meatin saama korvaus oli perustunut maksuun työntekijää ja työpäivää kohti ja että sen työntekijät oli asetettu Alpenrindin valvonnan ja johdon alaisiksi siten, että Martin Meatin työntekijät oli vuokrattu Alpenrindille. Tätä toteamusta ei horjuttaisi se, jos kyseiset työntekijät tekisivät työtään Alpenrindille Martin Meatille kuuluvissa tiloissa. Toisaalta ei ole epätavallista, että palveluntarjoajan työhön lähetetyt työntekijät työskentelevät toimeksiantajan tiloissa ja käyttävät sen välineitä ja laitteita.

51.

Samaten se, että toimeksiantaja/työvoimaa käyttävä yritys järjestää koulutusta kyseisille työntekijöille, ei ole ratkaisevaa. Sen merkitys riippuu kyseisestä toiminnasta ja sopimusehdoista. Esimerkiksi työntekijöiden työhön lähettämistä koskevan palvelusopimuksen sopimuspuolet voivat vakuuttavasti sopia, että toimeksiantaja järjestää työpaikalla koulutusta terveys- ja turvallisuustoimenpiteistä tai historiastaan ja liiketaloudellisesta strategiastaan. Samaan tapaan sekä vuokraus että työhön lähettäminen ovat mahdollisia skenaarioita, kun palveluntarjoajalla/työvoiman toimittajalla on ainoastaan yksi toimeksiantaja/työvoimaa käyttävä yritys vastaanottavassa jäsenvaltiossa, sillä tämä voi johtua muun muassa palveluntarjoajan/työvoiman toimittajan kapasiteetista, kyseisten palvelujen luonteesta tai yksinkertaisesti siitä, että palveluntarjoaja/työvoiman toimittaja ei ole (vielä) tunnettu vastaanottavassa jäsenvaltiossa.

52.

Kolmas kriteeri koskee sitä, työskenteleekö työntekijä työvoimaa käyttävän yrityksen ”valvonnan ja johdon alaisena”. ( 38 )

53.

Vuokrauksen yhteydessä työvoimaa käyttävä yritys organisoi työn, antaa kyseisille työntekijöille ohjeet siitä, kuinka heidän tulee suorittaa tehtävänsä, ja valvoo, noudattavatko he näitä ohjeita. ( 39 ) Unionin tuomioistuin totesi tuomiossa Vicoplus ym., ( 40 ) että ”tämä on looginen seuraus siitä, että tällainen työntekijä ei tee työtään työnantajansa vastaanottavassa jäsenvaltiossa suorittaman palvelun yhteydessä”.

54.

Kuten tästä toteamuksesta voidaan päätellä, toinen ja kolmas kriteeri liittyvät läheisesti toisiinsa. Sopimuksen tarkoitus tavallisesti antaa hyödyllistä osviittaa siitä, kenen valvonnan ja johdon alaisia kyseinen työntekijä on tai kyseiset työntekijät ovat. Jos korvaus perustuu pohjimmiltaan kunkin työntekijän tekemän työn määrään eikä palveluun, joka eroaa selvästi työvoiman vuokrauksesta, työvoimaa käyttävä yritys hyvin todennäköisesti käyttää hyväkseen mahdollisuutta antaa kyseisille työntekijöille täsmällisiä ohjeita siitä, kuinka heidän tulee suorittaa tehtävänsä, ja myös valvoa näiden ohjeiden noudattamista. Tällä tavoin työvoimaa käyttävä yritys yksinkertaisesti pyrkii käyttämään vuokrahenkilöstöä mahdollisimman hyvin. Jos korvaus sitä vastoin lasketaan viittaamalla palveluun, joka eroaa henkilöstön vuokrauksesta, on hyvin todennäköistä, että työntekijät pysyvät palveluntarjoajan valvonnan ja johdon alaisina. Tällöin palveluntarjoaja – eikä toimeksiantaja – on kiinnostunut siitä, että sen työntekijöitä käytetään tehokkaimmalla tavalla kyseessä olevan palvelun tuottamiseksi.

55.

Tässä yhteydessä on olennaista erottaa toisistaan työntekijöihin itseensä kohdistuva valvonta ja johto sekä toimeksiantajan suorittama varmistus, että palvelusopimus on pantu asianmukaisesti täytäntöön. Kuten oikeudelliset neuvonantajat huomauttavat asianmukaisesti, toimeksiantajan on tavallista varmistaa jollakin tavalla, että palvelu on tuotettu sopimuksen mukaisella tavalla. Lisäksi toimeksiantaja voi olosuhteista riippuen antaa palveluntarjoajan työntekijöille tiettyjä ohjeita siitä, kuinka palvelusopimus on pantava täytäntöön. Tämä ei kuitenkaan merkitse palveluntarjoajan työntekijöihin kohdistuvaa ”johtoa” ja ”valvontaa”. Työntekijät pysyvät palveluntarjoajan alaisina, ja yksinomaan palveluntarjoaja on toimivaltainen toteuttamaan tarkoituksenmukaisina pitämiään toimenpiteitä kyseisten työntekijöiden osalta, jos he eivät ole suorittaneet tehtäviään vaaditulla tavalla.

56.

Pääasiassa vaikuttaa varsinkin ennakkoratkaisupyynnön ja Martin Meatin suullisen huomautusten perusteella, että Alpenrindin johtaja ohjeisti Martin Meatin johtajaa siitä, mitä lihaa oli jalostettava ja miten, ja varmisti että tuotetut lihapakkaukset olivat näiden ohjeiden mukaisia. Vaikuttaa myös siltä, että Alpenrind antoi tietoa terveys- ja turvallisuussäännöistä, joita Martin Meatin työntekijöiden oli noudatettava suorittaessaan tehtäviään. Martin Meat selitti istunnossa, että se oli edelleen vastuussa työn organisoinnista, koska sen johtaja jakoi tehtävät kyseisten työntekijöiden kesken, antoi heille unkarin kielellä yksilöllisiä ohjeita lihan jalostamisesta ja pakkaamisesta (Alpenrindin ohjeiden mukaisesti) ja valvoi näiden ohjeiden noudattamista. Ei ole esitetty, että Alpenrind olisi voinut toteuttaa yksittäisiä toimenpiteitä Martin Meatin työntekijöiden osalta. Unionin tuomioistuimen käytettävissä olevat tiedot tuntuvat osoittavan, että Alpenrindin ohjeet eivät rajoittaneet Martin Meatin valvontaa ja johtoa työntekijöihinsä nähden.

57.

Lopulta on todettava, että tosiseikkojen arviointi on kansallisen tuomioistuimen tehtävä. Unionin tuomioistuimelle esitetyn aineiston perusteella en juurikaan epäröi päätellessäni, että pääasiassa esillä oleva työntekijöiden siirtäminen oli työhön lähettämistä (direktiivin 96/71 1 artiklan 3 kohdan a kohta) eikä vuokrausta (direktiivin 96/71 1 artiklan 3 kohdan b kohta).

58.

Jos unionin tuomioistuin kannattaa näkemystä, johon olen päätynyt, ja jos kansallinen tuomioistuin vahvistaa tosiseikkojen perusteella, että vuonna 2007 tehdyssä sopimuksessa oli kyse siitä, että Martin Meat lähetti työhön eikä vuokrannut työntekijöitä, seurauksia on tarkasteltava. Olen esittänyt, että oikeudelliset neuvonantajat päättelivät virheellisesti, että liittymisasiakirjan liitteessä X olevan 13 kohdan olemassaolo esti Itävaltaa nojautumasta mainitun liitteen 2 kohtaan 13 kohdassa lueteltujen arkojen alojen ulkopuolisen taloudellisen toiminnan osalta. He kuitenkin antoivat asianmukaisia oikeudellisia neuvoja ilmoittaessaan Martin Meatille, että Itävallan viranomaisilla ei ollut oikeutta vaatia Martin Meatin unkarilaiselta henkilöstöltä työlupia pannakseen täytäntöön Alpenrindin kanssa vuonna 2007 tehdyn sopimuksen. Oletettavasti tästä seuraisi – koska oikeudellisissa neuvoissa tehty päätelmä (työlupia ei tarvita) oli oikea, vaikka osa tätä päätelmää tukevista perusteluista oli kenties virheellisiä –, että oikeudelliset neuvonantajat eivät joudu vastuuseen.

59.

Itävallan viranomaiset kuitenkin määräsivät Alpenrindille 700000 euron suuruisen sakon, koska Martin Meatin henkilöstöllä ei ollut työlupia; tämän sakon maksoi vuonna 2007 tehdyn sopimuksen ehtojen mukaisesti Martin Meat. Sakkoa koskevat Alpenrindin muutoksenhaut eivät menestyneet. Itävallan ylin hallintotuomioistuin, joka käsitteli muutoksenhakua ylimpänä oikeusasteena, kieltäytyi SEUT 267 artiklan mukaisen ennakkoratkaisupyynnön esittämisestä unionin tuomioistuimelle. Oletettavasti se katsoi, että kyseinen unionin oikeuden osa oli selkeästi Alpenrindin (ja tähän liittyen Martin Meatin) vastainen.

60.

Lopputulos on erittäin valitettava. Ylimmän hallintotuomioistuimen esittämä ennakkoratkaisupyyntö SEUT 267 artiklan kolmannen kohdan hengen mukaisesti olisi tuottanut tarvittavat oikea-aikaiset neuvot asian ratkaisemiseksi Alpenrindin eduksi ja sakko olisi kumottu. Vallitsevassa tilanteessa Martin Meatin on pitänyt maksaa huomattava sakko, jota ei tällä perusteella olisi pitänyt koskaan kantaa, koska vaatimus, jonka mukaan Martin Meatin henkilöstöllä on oltava työluvat, oli vastoin vuoden 2003 liittymisasiakirjan liitettä X. Martin Meatin on nyt kenties hankittava tarkoituksenmukaiset oikeudelliset neuvot Itävallassa selvittääkseen, mitkä mahdollisuudet sillä on todeta sopimussuhteen ulkopuolinen vastuu Itävallan tuomioistuimissa ottaen huomioon seikat, jotka on määritelty unionin tuomioistuimen oikeuskäytännössä, joka koskee jäsenvaltion vastuuta vahingoista, joita yksilöille on aiheutunut asioita ylimmässä asteessa ratkaisevan kansallisen tuomioistuimen tekemästä unionin oikeuden rikkomisesta. ( 41 )

61.

Edellä esitetyn perusteella ehdotan, että unionin tuomioistuin vastaa ennakkoratkaisua pyytäneen Pesti Központi Kerületi Bíróságin kysymyksiin seuraavasti: