1.

Tämä Cour de cassationin (Belgia) esittämä ennakkoratkaisupyyntö koskee arvopapereihin kohdistuvaa yhteistä sijoitustoimintaa harjoittavia yrityksiä (yhteissijoitusyritykset) koskevien lakien, asetusten ja hallinnollisten määräysten yhteensovittamisesta 20.12.1985 annetun neuvoston direktiivin 85/611/ETY ( 2 ) 45 artiklan tulkintaa. Kansallinen tuomioistuin tiedustelee, onko tilanteessa, jossa yhteissijoitusyrityksen osuudet ovat olleet kaupan muussa jäsenvaltiossa kuin siinä, missä yhteissijoitusyritys sijaitsee, direktiivin 85/611 45 artiklaa tulkittava siten, että käsitteellä ”maksut osuudenhaltijoille” tarkoitetaan myös sitä, että yhteissijoitusyrityksen kyseisessä muussa jäsenvaltiossa toimivan edustajan (jäljempänä edustaja) on toimitettava rahasto-osuuksia koskevat todistukset (jäljempänä osuustodistukset) osuudenhaltijoille.

2.

Vastatakseen tähän kysymykseen unionin tuomioistuimen on tarkasteltava kahta seikkaa. Voiko ensinnäkin sijoitusrahaston sellaisten osuuksien haltija (jäljempänä osuudenhaltija), jotka ovat olleet kaupan muussa kuin sijoitusrahaston sijaintijäsenvaltiossa, vedota direktiivin 85/611 45 artiklaan suhteessa edustajaan, jonka sijoitusrahasto direktiivin 85/611 45 artiklassa tarkoitetuista ”järjestelyistä” huolehtiakseen on nimennyt jäsenvaltioon, jossa osuuksia pidetään kaupan, jos edustajan ja osuudenhaltijan väillä ei ole sijoitusrahastoon liittyvää sopimussuhdetta? Onko toiseksi direktiivin 85/611 45 artiklaa tulkittava siten, että käsitteellä ”maksut osuudenhaltijoille” tarkoitetaan myös sitä, että kyseisen edustajan on toimitettava osuustodistukset osuudenhaltijoille?

3.

Unionin tuomioistuimen näkökulmasta direktiivi 85/611 on suhteellisen tutkimatonta aluetta. Etenkin arvonlisäverotusta koskevaa oikeuskäytäntöä, jossa tällä direktiivillä on ollut merkitystä, on olemassa, mutta tiedossani ei ole asiaa, jossa unionin tuomioistuin olisi tulkinnut direktiivin aineellisia säännöksiä. ( 3 )

4.

Direktiivi 85/611 on eräs ensimmäisistä arvopaperimarkkinoita koskevista yhteisön säädöksistä, ja sen tavoitteena on luoda yhteissijoitusyrityksiin liittyvien palvelujen suorittamiselle kotimaavalvonnan ja vastavuoroisen tunnustamisen periaatteelle perustuvat yhteisön puitteet. Direktiivillä ei kuitenkaan pyritty yhteissijoitusyrityksiä koskevan kansallisen lainsäädännön täydelliseen yhdenmukaistamiseen. ( 4 ) Direktiiviä 85/611 koskevan varhaisen kommentaarin mukaan direktiivistä ilmeni ”suunta, jota oli seurattava, jotta innolla odotetut rahoituspalvelujen yhteismarkkinat saadaan toteutettua”. ( 5 )

5.

Direktiivissä 85/611 omaksuttu lähestymistapa rajat ylittävään yhteissijoitusyrityksien palvelujen tarjontaan selitetään sen johdanto-osan viidennessä perustelukappaleessa seuraavasti: ”Mainittujen yhteisten sääntöjen soveltaminen on riittävä takuu, jonka nojalla voidaan sallia jäsenvaltioissa sijaitsevien yhteistä sijoitustoimintaa harjoittavien yrityksien osuuksien pitäminen kaupan, jollei pääoman liikkeitä koskevista säännöksistä muuta johdu, toisissa jäsenvaltioissa, ilman että nämä toiset jäsenvaltiot voivat soveltaa näihin yrityksiin tai niiden osuuksiin mitään muita säännöksiä kuin niitä, jotka näissä jäsenvaltioissa eivät koske tässä direktiivissä tarkoitettuja kysymyksiä. Jos yhdessä jäsenvaltiossa sijaitseva yhteistä sijoitustoimintaa harjoittava yritys kuitenkin pitää osuuksiaan kaupan toisessa jäsenvaltiossa, sen on ryhdyttävä kaikkiin tarvittaviin toimenpiteisiin huolehtiakseen siitä, että tuossa toisessa jäsenvaltiossa olevat osuudenhaltijat voivat siellä käyttää taloudellisia oikeuksiaan vaivatta ja että heille annetaan tarvittavat tiedot” (kursivointi tässä).

6.

Direktiiviä 85/611 sovelletaan sijoitusrahastoihin, joita rahoitusyhtiöt hallinnoivat, unit trusteihin (direktiivissä 85/611 niitä pidetään sijoitusrahastoina) ja sijoitusyhtiöihin (1 artiklan 3 kohta). ( 6 ) Erityisen merkittävää on se, että yhteissijoitusyritykset määritellään käyttäen apuna sekä niiden tarkoitusta ‐ joka on yleisöltä hankittujen varjojen yhteinen sijoittaminen siirrettävissä oleviin arvopapereihin ja/tai muuhun realisoitavissa olevaan rahoitusomaisuuteen riskin hajauttamisen periaatteella – että niiden keskeistä toiminnallista periaatetta, joka perustuu yhteissijoitusyritysten velvoitteeseen ostaa takaisin tai lunastaa osuudet kyseisen yhteissijoitusyrityksen varoilla osuudenhaltijan vaatimuksesta (1 artiklan 2 kohta).

7.

Direktiivin 85/611 säännöksistä kaksi on nyt esillä olevassa asiassa erityisen merkityksellisiä. Direktiivin 44 artiklan mukaan yhteissijoitusyrityksen, joka pitää osuuksiaan kaupan toisessa jäsenvaltiossa, on noudatettava tuon valtion voimassa olevia lakeja, asetuksia ja hallinnollisia määräyksiä, siltä osin kuin ne eivät koske direktiivissä tarkoitettuja kysymyksiä (1 kohta). Mikä tahansa yhteissijoitusyritys saa kuitenkin mainostaa osuuksiaan siinä jäsenvaltiossa, jossa niitä pidetään kaupan. Sen on noudatettava tuon valtion mainostamista koskevia voimassaolevia säännöksiä (2 kohta).

8.

Direktiivin 85/611 45 artiklassa, joka on tämän ennakkoratkaisupyynnön kannalta keskeisin säännös, säädetään seuraavaa: ”Edellä 44 artiklassa tarkoitetussa tapauksessa yhteissijoitusyrityksen on muun muassa sen jäsenvaltion lakien, asetusten ja hallinnollisten määräysten mukaisesti, jossa osuuksia pidetään kaupan, toteutettava tarvittavat toimenpiteet huolehtiakseen järjestelyistä, joiden avulla tuossa valtiossa suoritetaan maksut osuudenhaltijoille, ostetaan takaisin tai lunastetaan osuuksia sekä annetaan saataville tiedot, jotka yhteissijoitusyritys on velvollinen antamaan.”

9.

Ennakkoratkaisupyynnön mukaan tietyistä sijoitussalkkujen kollektiivisen hallinnoinnin muodoista 20.7.2004 annetun Belgian lain 130 §:n (aiemmin rahoitusoperaatioista ja rahoitusmarkkinoista 4.12.1990 annetun lain 138 §:n) ( 7 ) mukaan sijoitusyrityksen on nimettävä yhteisö, joka huolehtii jaosta osuudenhaltijoille sekä osuuksien myynnistä tai takaisinostosta sekä sellaisten tietojen saataville antamisesta, jotka yhteissijoitusyritys on velvollinen antamaan. Ennakkoratkaisupyynnössä todetaan edelleen, että direktiivi 85/611 pannaan täytäntöön tällä lainsäädännöllä.

10.

Philippe Gruslin, jonka kotipaikka on Malesiassa, jolla on asuinpaikka Belgiassa ja joka on pääasiassa valittajana, teki tammikuussa 1996 sijoituksen Citiportfolios-nimiseen, Luxemburgin oikeuden mukaan perustettuun sijoitusrahastoon. Citiportfolios-rahastoa hallinnoi Citiportfolios-niminen rahastoyhtiö, ja sen säilytysyhteisönä toimiva pankki on Citibank Luxembourg. Kaksi viimeksi mainittua yhtiötä on perustettu Luxemburgin oikeuden mukaan.

11.

Belgiassa Citiportfolios-rahaston tarjousesitettä oli jakanut Citibank Belgium, nyttemmin Beobank SA/NV (Beobank), joka on pääasiassa valittajan vastapuolena. Citiportfolios oli nimennyt Citibank Belgiumin tarjoamaan direktiivin 85/611 45 artiklassa tarkoitettuja palveluja rahoitusoperaatioista ja rahoitusmarkkinoista 4.12.1990 annetun Belgian lain 138 §:n 2 momentin nojalla. Gruslinin kirjallisten huomautusten mukaan hän sai tarjousesitteen Citibank Belgiumin Waterloon konttorin Citigold-palvelusta.

12.

Sijoituksen tehdessään Gruslin merkitsi kuitenkin osuudet suoraan Luxemburgissa Citibank Luxembourgin kautta. Citibank Belgium ei toiminut osuuksien merkintäpaikkana, se ei tehnyt valittajan kanssa sopimusta tai muuta oikeudellista järjestelyä eikä se saanut mitään palkkiota tällaisessa ominaisuudessa. Se toimitti kuitenkin merkinnästä suoritettua maksua koskevan pankkisiirron Citiportfoliosille.

13.

Citibank Luxembourg irtisanoi 9.9.1996 kaikki tili- ja liikesuhteensa Grusliniin, ja irtisanominen tuli voimaan 17.9.1996. Citibank Luxembourg pyysi Gruslinia nostamaan kaikki hänen tileilleen kirjatut varat ja arvopaperit. Se ilmoitti Gruslinille, että jollei hän anna ohjeita toimista, jotka olisi suoritettava Citiportfolios-rahaston rahasto-osuuksien realisoimiseksi, kyseiset osuudet kirjattaisiin hänen nimiinsä rahasto-osuuksien liikkeeseenlaskijan rahasto-osuuksista pitämään rekisteriin. Koska Citibank Luxembourg ei saanut valittajalta ohjeita, se suoritti 14.10.1996 rahasto-osuuksien kirjaamisen.

14.

Gruslin vaati joulukuussa 1996, että Citibank Belgium toimittaa hänelle kaikki hänen rahasto-osuuksiinsa liittyvät haltijatodistukset, ( 8 ) joilla hän kykenee todistamaan omistusoikeutensa Citiportfolios-rahastosta hankittuihin osuuksiin. Citibank Belgium vastasi, että koska kyseiset osuudet oli ostettu Citibank Luxembourgista, osuuksista ei ollut mainintaa sen hallussa olevissa asiakirjoissa, ja se kehotti Gruslinia antamaan asian suoraan Citibank Luxembourgin hoidettavaksi. Istunnossa Citibank Belgium totesi kuitenkin, että se oli välittänyt Gruslinin vaatimuksen Citibank Luxembourgille.

15.

Koska Citibank Belgium ei toimittanut vaadittuja osuustodistuksia, Gruslin saattoi Belgian tuomioistuimissa vireille eri oikeusprosesseja saadakseen muun muassa Citibank Belgiumille vastaisen määräyksen, jolla pankki velvoitettaisiin toimittamaan hänelle Citiportfolios-rahaston esitteessä mainitut osuustodistukset. Gruslin vetosi direktiiviin 85/611 vaatimustensa tueksi.

16.

Cour d’appel de Bruxelles hylkäsi 11.1.2011 antamallaan tuomiolla valittajan vaatimukset, koska ei voitu näyttää toteen, että Gruslinin ja Citibank Belgiumin välillä olisi ollut sopimussuhde tai että Citibank Belgium olisi syyllistynyt sopimussuhteen ulkopuoliseen rikkomukseen Citiportfolios-rahaston esitteen jakamisessa. Gruslin on hakenut muutosta tähän tuomioon Belgian Cour de cassationissa.

17.

Tässä tilanteessa Cour de cassation on päättänyt lykätä asian käsittelyä ja esittää unionin tuomioistuimelle seuraavan ennakkoratkaisukysymyksen:

”Onko direktiivin [85/611] 45 artiklaa tulkittava siten, että käsitteellä ’maksut osuudenhaltijoille’ tarkoitetaan myös osuudenhaltijan nimissä annettujen osuustodistusten toimittamista osuudenhaltijoille?”

18.

Kirjallisia huomautuksia ovat esittänet Gruslin, Beobank, Belgian kuningaskunnan ja Tšekin tasavallan hallitukset sekä Euroopan komissio. Gruslin, Beobank ja komissio olivat edustettuina 27.11.2013 pidetyssä istunnossa.

19.

Komissio on esittänyt kirjallisissa huomautuksissaan epäilyjä sen suhteen, voidaanko kansallisen tuomioistuimen esittämä ennakkoratkaisukysymys ottaa tutkittavaksi. Epäilyt johtuvat siitä, että valittaja on hankkinut sijoitusrahaston osuudet suoraan yhteissijoitusyrityksen sijaintijäsenvaltiosta eli nyt käsiteltävässä asiassa Luxemburgista. Komission mukaan direktiivin 85/611 45 artiklan soveltaminen voi edellyttää, että osuudenhaltija on hankkinut rahasto-osuudet jäsenvaltiossa, jossa osuuksia pidetään kaupan, toimivan yhteissijoitusyrityksen edustajan kautta. Komissio on pohtinut, voidaanko ennakkoratkaisukysymys ottaa tutkittavaksi silloin, kun tällaista yhteyttä ei ole.

20.

Komissio kuitenkin muutti kantaansa istunnossa. Se väitti, että osuudenhaltijan ja edustajan välisen aiemman oikeussuhteen olemassaolo ei ole välttämätöntä, jotta direktiivin 85/611 45 artiklan mukaiset velvoitteet tulevat sovellettaviksi.

21.

On syytä muistaa, että SEUT 267 artiklan mukaisissa oikeudenkäynneissä ainoastaan ennakkoratkaisupyynnön esittävän tuomioistuimen on harkittava, onko ennakkoratkaisu tarpeen ja onko unionin tuomioistuimelle esitetyillä kysymyksillä merkitystä asian kannalta. Unionin tuomioistuin on periaatteessa velvollinen vastaamaan sille esitettyihin unionin oikeuden tulkintaa koskeviin ennakkoratkaisukysymyksiin. ( 9 ) Niinpä kansallisen tuomioistuimen esittämien unionin oikeuden tulkintaa koskevien kysymysten oletetaan olevan asian kannalta merkityksellisiä. Unionin tuomioistuin voi jättää vastaamatta kansallisen tuomioistuimen esittämään ennakkoratkaisupyyntöön vain, jos on ilmeistä, että kansallisen tuomioistuimen pyytämällä unionin oikeuden tulkitsemisella ei ole mitään yhteyttä kansallisessa tuomioistuimessa käsiteltävän asian tosiseikkoihin tai kohteeseen, jos kyseinen ongelma on luonteeltaan hypoteettinen tai jos unionin tuomioistuimella ei ole tiedossaan niitä tosiseikkoja ja oikeudellisia seikkoja, jotka ovat tarpeen, jotta se voisi antaa hyödyllisen vastauksen esitettyihin kysymyksiin. ( 10 )

22.

Nyt esillä olevassa asiassa esitetyllä ennakkoratkaisukysymyksellä, joka koskee unionin oikeuden säännöksen eli direktiivin 85/611 45 artiklan tulkintaa, on yhteys pääasian tosiseikkoihin tai kohteeseen. Direktiivin 85/611 45 artikla on osa VIII jaksoa, jonka otsikko on ”Erityiset säännökset yhteissijoitusyrityksistä, jotka pitävät osuuksiaan kaupan muissa jäsenvaltioissa kuin sijaintivaltiossaan”. Citiportfolios-rahasto sijaitsee Luxemburgissa, ja sen osuuksia on pidetty kaupan Belgiassa siten, että Citibank Belgium on jakanut sen esitteitä ja esittelylehtisiä. Niinpä direktiivin 85/611 merkityksellisyyttä tässä asiassa ei voida sulkea pois.

23.

Näin ollen katson, että ennakkoratkaisukysymys on otettava tutkittavaksi.

24.

Jotta ennakkoratkaisukysymykseen voidaan vastata, on tarpeen selventää direktiivin 85/611 45 artiklan soveltamisalaa lukemalla sitä yhdessä direktiivin johdanto-osan viidennen perustelukappaleen kanssa. Ennen tämän kysymyksen tarkastelemista on kuitenkin pohdittava erästä taustalla olevaa seikkaa, jolla on kysymykseen vastaamisen kannalta keskeinen merkitys. Kyse on siitä, säännelläänkö direktiivillä 85/611 sitä, millä tavalla osuudenhaltijat osoittavat omistusoikeutensa sijoitusrahaston rahasto-osuuksiin suhteessa yhteissijoitusyritykseen, suhteessa sen edustajiin jäsenvaltiossa, jossa osuuksia pidetään kaupan, sekä suhteessa kolmansiin osapuoliin.

25.

Se, miten osuuksien omistusoikeus kirjataan ja todistetaan, on tietysti erityisen merkittävää osuudenhaltijoiden ja rahastoyhtiön – tässä asiassa luxemburgilaisen Citiportfolios-rahastoyhtiön – sekä säilytysyhteisönä toimivan pankin – tässä tapauksessa Citibank Luxembourgin – välisissä suhteissa. Jos näyttöä omistusoikeudesta ei ole, omistajalle kuuluvia oikeuksia ei voida käyttää. Silloin kun osuuksia on pidetty kaupan muussa jäsenvaltiossa kuin rahaston sijaintijäsenvaltiossa, osuuksien omistusoikeuden osoittamiseen liittyvä kysymys nousee esiin myös suhteessa rahaston edustajiin sekä kaupankäynnin näkökulmasta suhteessa kolmansiin osapuoliin yleensäkin.

26.

Viimeksi mainitun suhteen osalta riittää sen toteaminen, että direktiivi 85/611 perustuu lähtökohdalle, jonka mukaan osuudenhaltijat voivat realisoida sijoitustensa tuoton siten, että ne vaativat yhteissijoitusyritystä ostamaan takaisin tai lunastamaan heidän osuutensa. Näin ollen kaupankäynnin näkökulmasta osuuksia koskevan oikeuden osoittamiseen käytettävillä keinoilla on vähäisempi merkitys, vaikka direktiivillä 85/611 ei millään tavoin estetä sitä, että osuudet tai niihin liittyvät todistukset annetaan sellaisten siirtokelpoisten arvopapereiden muodossa, joita voidaan myydä kolmansille osapuolille.

27.

Beobankin edustaja totesi istunnossa, että osuudenhaltijan aseman osoittaminen voi tapahtua monin eri tavoin. Asema voi olla riippuvainen osuudenhaltijan kirjaamisesta rahaston ylläpitämään rahasto-osuusrekisteriin, tai omistusoikeus voidaan todistaa sellaisten siirtokelpoisten haltijatodistusten hallussapidolla, joiden esittämisen perusteella oikeuksia voidaan käyttää. Totean kuitenkin, että sijoitusrahastojen osuuksia koskevan omistusoikeuden todistaminen haltijatodistuksilla on nykyisin yhä harvinaisempaa. Sijoitusrahaston osuuksia koskevan omistusoikeuden todistaminen voi tapahtua yhtä hyvin todistuksilla, joista ilmenee sijoittajan nimi ja joita ei voida siirtää rahoitusyhtiöön nähden sitovalla tavalla, tai osuuksista ei anneta fyysisessä asiakirjamuodossa olevia todistuksia, mikä merkitsee sitä, että rahoituspalvelujen tarjoajat pitävät tilejä, joille osuudet kirjataan.

28.

Tästä ei luonnollisesti aiheudu ongelmia siinä tapauksessa, että osuudenhaltija on hankkinut asianomaiset osuudet muussa jäsenvaltiossa kuin siinä, jossa osuuksia on pidetty kaupan, sijaitsevasta rahastosta direktiivin 85/611 45 artiklassa tarkoitetun, mainitussa jäsenvaltiossa toimivan edustajan kautta. ( 11 ) Ongelmia voi kuitenkin syntyä, jos osuudenhaltija ei ole merkinnyt osuuksia edustajan kautta vaan suoraan rahoitusyhtiön kautta rahaston sijaintijäsenvaltiossa. Nyt esillä olevassa asiassa on kyse juuri tästä ongelmasta; Gruslin hankki rahasto-osuudet Citibank Luxembourgin eikä Citibank Belgiumin kautta.

29.

Mielestäni tapa, jolla omistusoikeus sijoitusrahastoon todistetaan, riippuu sekä sijoitusrahaston säännöistä, jotka sen sijaintivaltiona olevan jäsenvaltion toimivaltaisten viranomaisten on direktiivin 85/611 4 artiklan 2 kohdan mukaan hyväksyttävä, että sovellettavasta kansallisesta lainsäädännöstä eli nyt esillä olevassa asiassa Luxemburgin lainsäädännöstä. Tätä kysymystä ei ole yhdenmukaistettu unionin lainsäädännöllä.

30.

Direktiivin 85/611 liitteessä olevan A luettelon 1.10. kohdasta seuraa näet, että tätä kysymystä säännellään rahaston säännöissä ja kansallisessa lainsäädännössä. Muutoin osuudenhaltijat eivät kykenisi käyttämään direktiivin 85/611 mukaisia oikeuksiaan käytännössä. Mielestäni ei ole kuitenkaan mitään perustetta, jonka nojalla tätä tai mitään muutakaan direktiivin osaa voitaisiin tulkita siten, että niissä asetettaisiin pakottavia vaatimuksia, jotka koskevat niitä tapoja, joita noudattaen omistusoikeus sijoitusrahastoihin osoitetaan tai kirjataan jäsenvaltioissa. ( 12 )

31.

Komission edustaja väitti istunnossa, että direktiivillä 85/611 asetetaan jäsenvaltioille velvollisuus vaatia, että osuudenhaltijoille toimitetaan osuustodistukset, jotta he voivat osoittaa omistusoikeutensa siinä jäsenvaltiossa, jossa osuuksia pidetään kaupan, toimiville rahastoyhtiöiden edustajille, joiden kanssa heillä ei ole edeltävää oikeussuhdetta. Tästä olen komission kanssa eri mieltä. Komissio väitti myös, että tämä tulkinta olisi välttämätön pääomien vapaan liikkuvuuden kannalta.

32.

Mielestäni direktiivin 85/611 liitteessä olevan A luettelon 1.10. kohdan sanamuodolla ”varsinainen arvopaperi vai todistus, joka on pelkästään todisteena osuudenhaltijan oikeudesta; kirjataanko oikeus rekisteriin vai tilille” osoitetaan neljä eri tapaa, joilla oikeus osuuksiin voidaan näyttää toteen. Kahta ensimmäistä tapaa eli osuustodistusten antamista haltijalle tai nimetylle henkilölle sovelletaan sellaisissa järjestelmissä, joissa käytetään (vielä) fyysisessä asiakirjamuodossa olevia arvopapereita. Kaksi jäljempää tapaa eli osuudenhaltijoiden rekisteriin tai arvo-osuustilille kirjaamista sovelletaan taas järjestelmissä, joissa fyysisessä muodossa olevia todistuksia ei anneta.

33.

On mahdotonta ajatella, että yhteisön lainsäätäjä olisi vuonna 1985 tarkoittanut tehdä fyysisessä muodossa olevien osuustodistusten käyttämisen pakolliseksi, kun jäsenvaltiot samaan aikaan pyrkivät jo kohti sellaisia arvopapereiden käsittelyjärjestelmiä, joissa fyysisessä muodossa olevia todistuksia ei anneta. ( 13 ) Ranskan SICOVAM-järjestelmän pohjana oleva lainsäädäntö oli jo annettu vuoteen 1980 mennessä. ( 14 ) Lisäksi monet kansalliset arvopaperien käsittely- ja selvitysjärjestelmät perustuivat 1980-luvulla niin sanottuun arvopaperien keskitettyyn säilytykseen (johon viitattiin usein englanninkielisellä lyhenteellä CSD; Central Securities’ Depositories), joissa fyysisessä muodossa olevia arvopapereita säilytettiin. Arvopapereita ei kauppoja selvitettäessä yleensä siirrelty fyysisesti, vaan oikeus niihin perustui rahoituslaitosten pitämille tileille tehtyihin kirjauksiin. Tilanne näyttää olleen Gruslinin osuuksia edustaneiden haltijatodistusten osalta juuri tämä, ennen kuin osuudet muutettiin sijoittajan nimiin rekisteriin kirjatuiksi osuuksiksi.

34.

En ole komission kanssa myöskään samaa mieltä siitä, että pääomien vapaan liikkuvuuden periaate edellyttäisi sitä, että osuudenhaltijoille on toimitettava osuustodistukset, joiden avulla he voivat osoittaa omistusoikeutensa asianomaisiin osuuksiin sellaisille rahoituspalvelujen tarjoajille, jotka sijaitsevat muissa jäsenvaltioissa kuin rahasto. Pääomien vapaa liikkuvuus on itse asiassa nykyisin mahdollisempaa kuin koskaan aiemmin, sillä sitä ovat edistäneet arvopapereiden kaupan, selvityksen ja omistusoikeuden rekisteröinnin nykyaikaiset digitalisoidut menetelmät, eikä vanhentuneita, turvallisuudeltaan puutteellisia ja kalliita fyysisessä muodossa oleville todistuksille perustuvia menetelmiä ole enää tarpeen käyttää.

35.

Tähän yhteyteen lisäisin vielä internetin mukanaan tuomat teknologiset edistysaskeleet. Kyse ei ole pelkästään siitä, että rahoitukseen liittyvään tietoon on nykyisin mahdollista päästä käsiksi yli rajojen helpommin kuin koskaan aiemmin, vaan internet on helpottanut myös rajat ylittävien maksujen ja sijoitusten tekemistä. Kansainvälisiä rahasiirtoja voidaan tehdä nykyisin nopeasti, helposti ja edulliseen hintaan internetin kautta. Komission väite siitä, että (fyysisessä muodossa olevat) osuustodistukset ovat tarpeellisia, ei ole sopusoinnussa nykykehityksen kanssa. Yhteissijoitusyritysten paikallisedustajien tarjoamat palvelut ovat sijoittajien kannalta vähemmän tärkeitä nykyisin kuin 1980-luvulla.

36.

Jäsenvaltioiden ja yksittäisten yhteissijoitusyritysten asiana on siten päättää, käytetäänkö osuuksiin kohdistuvasta oikeudesta todisteena haltijatodistuksia, sijoittajan nimiin kirjattuja todistuksia, kirjauksia rahasto-osuusrekisteriin vai kirjauksia arvo-osuustilille.

37.

Jäsenvaltiossa, jossa osuuksia pidetään kaupan, toimiva yhteissijoitusyrityksen edustaja on oikeudellisesti velvollinen – ja mielestäni myös oikeutettu – varmistamaan, että henkilöt, joiden kanssa se toimii, ovat todellakin osuudenhaltijoita. Silloin kun sijoitusrahastoon liittyvää osuudenhaltijan ja edustajan välistä sopimussuhdetta ei toisin sanoen ole, osuudenhaltijan on osoitettava omistusoikeutensa edustajalle käyttämällä niitä keinoja, joista on määrätty rahaston säännöissä tai säädetty sovellettavassa kansallisessa lainsäädännössä. Rahastoyhtiö voisi tuskin valtuuttaa paikallisedustajaansa suorittamaan maksuja ja ostamaan takaisin tai lunastamaan osuuksia osuudenhaltijalta, jolla ei ole esittää tällaista näyttöä, taikka hyväksyä hänen vaatimustaan, jonka mukaan hän haluaa rahastoyhtiön valtuuttavan paikallisedustajan suorittamaan hänelle maksuja. ( 15 )

38.

Se, sovelletaanko direktiivin 85/611 44 ja 45 artiklan säännöksiä, riippuu siitä, onko rahaston osuuksia pidetty kaupan muussa jäsenvaltiossa kuin siinä, jossa sijoitusrahasto sijaitsee.

39.

Mielestäni kaupan pitäminen merkitsee direktiivin 85/611 44 artiklan 1 kohdassa sitä, että osuuksia on mahdollista merkitä tai hankkia jäsenvaltiossa, jossa niitä pidetään kaupan, ilman, että sijoittajan olisi ryhdyttävä mihinkään toimiin kyseisen jäsenvaltion alueen ulkopuolella. Jos kaupanpito johtaa onnistuneeseen tulokseen ja osuuksien merkitsemiseen, rahastoyhtiöllä on oltava paikallisedustaja, joka toimii sen puolesta direktiivin 85/611 45 artiklassa tarkoitetulla tavalla ja jonka puoleen osuudenhaltijat voivat kääntyä. Nyt esillä olevassa asiassa on riidatonta, että Citiportfoliosin (Luxemburg) ja Citibank Belgiumin välinen suhde on ollut tällainen.

40.

Jotta direktiivin 85/611 45 artiklan soveltamisala voidaan hahmottaa oikein, on tämän säännöksen roolia direktiivin kokonaisjärjestelmässä tarpeen tarkastella pitäen samalla mielessä se, että direktiivin tarkoituksena on toteuttaa rajat ylittävien palvelujen tarjoamisen vapaus kyseisellä alalla.

41.

Myös tässä kohdin on hyödyllistä lainata komission vuonna 1988 julkistamaa direktiivin kommentaaria. Siinä todetaan seuraavaa: ”Joka tapauksessa jäsenvaltio, jossa yhteissijoitusyritys pitää kaupan osuuksiaan, ei voisi missään olosuhteissa käyttää [45 artiklan] säännöstä perusteena sille, että se velvoittaa yhteissijoitusyrityksen nimeämään omaa aluettaan varten oikeudellisen edustajan. Tämä merkitsisi näet sitä, että yhteissijoitusyrityksen oikeus pitää osuuksiaan kaupan muussa kuin sijaintijäsenvaltiossaan tehtäisiin riippuvaiseksi sen sijoittautumisesta tähän jäsenvaltioon, mikä olisi ristiriidassa perustamissopimuksessa vahvistetun palvelujen tarjoamisen käsitteen kanssa. Kaiken epäselvyyden välttämiseksi komission ehdotuksen alkuperäisessä versiossa oli vaatimus, jonka mukaan yhteissijoitusyrityksellä on oltava rahoitusyksikkö siinä jäsenvaltiossa, jossa ne pitävät osuuksia kaupan, vaikka samalla hyväksytään, että rahoitusyksikkö on vain hallinnollinen yksikkö, jonka perustamista ei voida pitää sijoittautumiseen rinnastettavana toimintana toisin kuin oikeudellista edustajaa.” ( 16 )

42.

Lisäksi isäntäjäsenvaltion vastuualueet (kuten direktiivin 85/611 45 artiklan mukaiset järjestelyt, joiden avulla maksut suoritetaan ja yhteissijoitusyritysten osuudet ostetaan takaisin tai lunastetaan) on rajattu tarkasti, jotta voidaan välttää esteet jäsenvaltioiden väliselle palvelujen vapaalle tarjonnalle. Mielestäni direktiivin 85/611 45 artiklaa ei voida tämän vuoksi tulkita laajentavasti.

43.

Panen myös merkille, että osuudenhaltijoiden tietojensaantia koskevat oikeudet määritellään direktiivissä 85/611 huolellisesti. Tässä viittaan erityisesti direktiivin 85/611 VI jaksoon, johon sisältyvät tarjousesitettä ja toimintakertomuksia sekä muita annettavia tietoja koskevat säännökset.

44.

Toisin kuin Belgian kuningaskunta väittää, osuustodistusten antamista – jopa niiden antamista nimetylle osuudenhaltijalle – ei kuitenkaan voida pitää direktiivissä 85/611 tarkoitetun tietojenantovelvollisuuden täyttämisenä. Kyse on toimenpiteestä, jota voidaan edellyttää rahaston säännöissä ja kansallisessa lainsäädännössä tai joka voidaan sallia niissä rahasto-osuuksia koskevan oikeuden osoittamiseksi tai todistamiseksi.

45.

Kuten Beobank istunnossa totesi, direktiivin 85/611 VI jaksossa säädetään muun muassa velvoitteesta julkistaa tarjousesite, toimintakertomus ja puolivuotiskatsaus sekä julkistaa säännöllisesti yhteissijoitusyritysten osuuksien liikkeeseenlasku-, myynti-, takaisinosto- tai lunastushinta. Näistä tiedoista käy ilmi, mitä tietoja yhteisön lainsäätäjä on pitänyt välttämättömänä, jotta sijoittaja voi tehdä niiden perusteella perustellun sijoittamispäätöksen tai päätöksen luopua sijoituksesta. Direktiivin 85/611 VI jaksolla ei ole toisaalta mitään tekemistä osuuksien omistusoikeuden toteen näyttämisen kanssa.

46.

Mielestäni osuustodistusten antaminen tai toimittaminen ei kuulu direktiivin 85/611 45 artiklaan sisältyvän käsitteen ”maksut osuudenhaltijoille” piiriin. Maksu tarkoittaa tässä yhteydessä rahamääräisen velvoitteen, kuten osuuksista johtuvien korkojen tai osinkojen maksamista, tai osuuksien takaisin oston tai lunastuksen yhteydessä osuudenhaltijalle maksettavien rahamäärien suorittamista.

47.

Kuten Beobank istunnossa selitti, jäsenvaltiossa, jossa osuuksia pidetään kaupan, toimiva edustaja suorittaa vain sellaisia rahoituspalveluja, joiden voidaan katsoa kuuluvan maksuista vastaavalle välittäjälle, koska se toimittaa paikallisille osuudenhaltijoille rahastosta maksettavia summia. Edustajat odottavat, että rahasto maksaa ensin niille, ennen kuin ne suorittavat osuuksiin liittyviä maksuja. Lisäksi ne toimittavat tiedot, jotka osuudenhaltijoilla on oikeus saada, ja välittävät takaisinostoa tai lunastamista koskevat vaatimukset rahaston säilytysyhteisölle sekä maksavat osuuksien hinnan osuudenhaltijalle vasta sen jälkeen, kun ne ovat vastaanottaneet varat rahastolta.

48.

Toisin sanoen direktiivin 85/611 45 artiklassa ei aseteta mitään itsenäistä oikeudellista velvoitetta 45 artiklassa tarkoitettuja tehtäviä suorittaville edustajille ainakaan ilman, että rahasto ja tarkemmin sanottuna tilanteen mukaan rahastoyhtiö tai säilytysyhteisö tekee niiden kanssa yhteistyötä. Muunlainen tulkinta olisi ristiriidassa periaatteen kanssa, jonka mukaan yhteissijoitusyritykset suorittavat sijaintijäsenvaltiosta käsin rajat ylittäviä rahoituspalveluja siihen jäsenvaltioon, jossa osuuksia pidetään kaupan. Paikallisedustajia ei voida vaatia suorittamaan maksuja osuudenhaltijoille, ostamaan takaisin tai lunastamaan osuuksia tai edes antamaan tietoja, joita yhteissijoitusyritykset ovat velvollisia toimittamaan, jos itse rahasto ei toimi näin. Tämän vuoksi 45 artiklassa tarkoitettu edustaja ei selvästikään voi olla velvollinen antamaan tai toimittamaan osuustodistuksia.

49.

Yhteenvetona voidaan todeta, että direktiivin 85/611 45 artiklan sanoista ”maksut osuudenhaltijoille” on mahdotonta johtaa siinä jäsenvaltiossa, jossa osuuksia pidetään kaupan, toimivaa paikallisedustajaa koskevaa velvoitetta toimittaa osuustodistuksia osuudenhaltijoille.

50.

Edellä esitetyn perusteella ehdotan, että unionin tuomioistuin vastaa Cour de cassationin (Belgia) esittämään ennakkoratkaisukysymykseen seuraavasti:

Arvopapereihin kohdistuvaa yhteistä sijoitustoimintaa harjoittavia yrityksiä (yhteissijoitusyritykset) koskevien lakien, asetusten ja hallinnollisten määräysten yhteensovittamisesta 20.12.1985 annetun neuvoston direktiivin 85/611/ETY 45 artiklaa on tulkittava siten, että käsitteellä ”maksut osuudenhaltijoille” ei tarkoiteta osuudenhaltijan nimissä annettujen osuustodistusten toimittamista osuudenhaltijoille.