—

Tältä osin kantaja väittää, että kuulemismenettelystä vastaava neuvonantaja ei ole arvioinut sen julkaisemista vastaan esittämiä periaatteellisia väitteitä. Kyseinen neuvonantaja on siten ymmärtänyt väärin valtuuksiensa ja velvoitteidensa ulottuvuuden sekä rikkonut toimivaltuuksista annetun päätöksen 8 artiklaa. Koska kuulemismenettelystä vastaava neuvonantaja eikä mikään muukaan komission taho ei ole arvioinut ja ottanut huomioon kantajan esiin tuomia periaatteellisia väitteitä suunniteltua julkaisemista vastaan, kantaja on sitä mieltä, että komissio on laiminlyönyt tutkia kaikki käsiteltävän yksittäistapauksen merkitykselliset seikat. Komissio ei siis ole noudattanut hyvän hallinnon periaatetta ja periaatetta, jonka mukaan kantajalla on oikeus tulla tosiasiallisesti kuulluksi (Euroopan unionin perusoikeuskirjan 41 artiklan 1 kohta).

—

Tähän liittyen kantaja väittää, että riidanalaisessa päätöksessä ei ole esitetty mitään perusteluja niiden väitteiden osalta, jotka kantaja esitti päätöksen laajennetun version julkaisemista vastaan. Sama koskee komission syitä ja yleistä etua laajennetun version julkaisemiseen melkein viisi vuotta sellaisen version laatimisen jälkeen, joka ei alun perin ollut luottamuksellinen.

—

Tämän kanneperusteen yhteydessä kantaja väittää, että osat, joiden julkaisemista sellaisessa päätöksen laajennetussa versiossa, joka ei ole luottamuksellinen, komissio suunnittelee, kuuluvat salassapitovelvollisuuden piiriin, ja niihin sisältyy osittain myös liikesalaisuuksia. Kyseisten tietojen julkaisemisella internetissä loukataan kantajan oikeutta luottamuksellisuuden säilyttämiseen.

—

Kantaja väittää lisäksi, että suunniteltu leniency-hakijoiden toimittamien tietojen julkaiseminen kuuluu asetuksen (EY) N:o 1049/2001 (2) 4 artiklan 2 kohdan soveltamisalan piiriin ja että asetuksessa (EY) N:o 1/2003 (3) ja lienency-säännöstössä (4) on erityisiä säännöksiä oikeudesta tutustua tällaisiin leniency-hakijoiden toimittamiin tietoihin. Kantajan mielestä on siis olemassa Euroopan unionin tuomioistuimen antaman oikeuskäytännön (asia C-139/07 P, komissio v. Technische Glaswerke Ilmenau, tuomio 29.6.2010, Kok., s. I-5885 ja asia C-404/10 P, komissio v. Éditions Odile Jacob, tuomio 28.6.2012, ei vielä julkaistu oikeustapauskokoelmassa) mukaisesti olettama siitä, että kyseisten tietojen julkaisemisella loukataan kantajan kaupallisia etuja ja komission tutkintatoimien tarkoitusta. Erityinen yleinen etu kyseisten tietojen julkaisemiseen on tämän vuoksi todistettava erikseen. Koska kuulemismenettelystä vastaava neuvonantaja on jättänyt tämän kantajan mukaan tekemättä, hän on syyllistynyt ilmeiseen arviointivirheeseen.

—

Kantaja väittää tässä kohdin, että kun komissio hylkäsi luottamuksellista käsittelyä koskevan hakemuksen ja teki päätöksen julkaista päätöksen riidanalaisen version, se loukkasi luottamuksensuojan periaatetta. Kantaja on siitä lähtien, kun se teki leniency-hakemuksensa, luottanut siihen, että sen toimittamat tiedot säilyvät luottamuksellisina. Se perustaa luottamuksensa leniency-tiedonantoihin ja komission vakiintuneeseen käytäntöön ja on sitä mieltä, että kyseistä luottamusta on suojeltava. Luottamuksensuojan periaatteen loukkaaminen seuraa lisäksi siitä, että komissio julkaisi jo vuonna 2007 sellaisen lopullisen version päätöksestä, joka ei ollut luottamuksellinen, ja hyväksyi siinä kantajan mustaamistoiveet. Kantaja väittää, että kyseisen päätöksen muuttamiselle jälkeenpäin ei ole mitään oikeudellista perustaa eikä myöskään mitään asiallisia syitä.

—

Kantaja väittää tämän kanneperusteen yhteydessä, että leniency-hakijoiden toimittamien tietojen käyttäminen yleisölle tiedottamiseen loukkaa asetuksen N:o 1/2003 28 artiklan 1 kohdassa ja asiakirja-aineistoon tutustumista koskevan komission tiedonannon (5) 48 kohdassa vahvistettua kyseisten tietojen käyttötarkoitusta. Tämä pätee erityisesti, koska tietoja käytettäisiin tällä tavalla yli kuusi vuotta hallinnollisen menettelyn päättämisen jälkeen.