28.7.2012   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

C 227/28


Kanne 8.6.2012 — Fuhr v. komissio

(Asia T-248/12)

2012/C 227/49

Oikeudenkäyntikieli: saksa

Asianosaiset

Kantaja: Carl Fuhr GmbH & Co. KG (Heiligenhaus, Saksa) (edustajat: asianajaja C. Bahr, asianajaja S. Dethof ja asianajaja A. Malec)

Vastaaja: Euroopan komissio

Vaatimukset

Kantaja vaatii unionin yleistä tuomioistuinta

kumoamaan 28.3.2012 tehdyn Euroopan komission päätöksen K(2012) 2069 lopullinen asiassa COMP/39.452 — Ikkunoiden ja lasiovien avausmekanismit siltä osin kuin se koskee kantajaa

toissijaisesti alentamaan mainitussa päätöksessä kantajalle määrättyä sakkoa sopivaksi katsomallaan määrällä

velvoittamaan vastaajan korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

Oikeudelliset perusteet ja pääasialliset perustelut

Kanteensa tueksi kantaja vetoaa kahdeksaan kanneperusteeseen.

Ensinnäkin kantaja vetoaa SEUT 101 artiklan rikkomiseen sen vuoksi, että kantajan on oletettu osallistuneen yhteen moniosaiseen kilpailusääntöjen rikkomiseen. Vastaaja ei ole noudattanut velvollisuuttaan arvioida kilpailusääntöjen rikkomiseen osallisten yritysten yksittäisiä tekoja oikeudellisesti erikseen, koska se on omaksunut kokonaisvaltaisen käsittelytavan ja arvioinut kokonaisvaltaisesti kunkin kilpailusääntöjen rikkomiseen osallisen yrityksen menettelytapaa ja sääntöjenvastaisesti kohdellut kaikkia osallisia yhtenä kokonaisuutena. Vastaaja on lukenut kantajan syyksi tekoja, joihin se ei ole osallistunut, vaikka siihen ei ole ollut oikeudellista perustetta ja näin ollen se on loukannut Euroopan unionin perusoikeuskirjan 49 artiklan 1 kohtaan sisältyvää nulla poena sine lege -periaatetta.

Toiseksi kantaja vetoaa siihen, että kantajan on virheellisesti oletettu osallistuneen ETA:n laajuiseen rikkomukseen. Kantaja ei ole osallistunut mihinkään lukuisista tapaamisista ja kontakteista Saksan ulkopuolella. Se ei ole myöskään tiennyt ETA:n laajuisesta kilpailusääntöjen rikkomisesta ja kun kaikki olosuhteet otetaan huomioon, sen ei olisi pitänyt sitä havaita.

Kolmanneksi kantaja vetoaa siihen, että vastaaja ei ole noudattanut SEUT 296 artiklan toiseen kohtaan perustuvaa velvollisuuttaan perustella päätös asianmukaisesti, koska se on käsitellyt asianomaisten yritysten yksittäisiä menettelyjä yhtenä kokonaisuutena.

Neljänneksi kantaja vetoaa siihen, että sakot on laskettu väärin sen vuoksi, että huomioon on otettu asiaankuulumatonta liikevaihtoa ja näin ollen on rikottu asetuksen N:o 1/2003 23 artiklan 3 kohtaa ja vuoden 2006 sakkojen laskemista koskevia suuntaviivoja. Koska kantaja ei ole osallistunut ETA:n laajuiseen kilpailusääntöjen rikkomiseen, vastaaja olisi saanut ottaa huomioon vain kantajan liikevaihdon Saksassa. Myöskään asiaankuulumatonta tukkuasiakkaita, jotka myivät hankittuja tavaroita määräysten mukaan vain ETA:n ulkopuolelle, koskevaa liikevaihtoa ei olisi saanut ottaa huomioon.

Viidenneksi kantaja vetoaa lähtökohtaisiin arviointivirheisiin sille määrättyjen sakkojen laskemisessa ja siis asetuksen N:o 1/2003 23 artiklan 3 kohdan rikkomiseen ja perusoikeuskirjan 49 artiklan 3 kohdasta ja 48 artiklan 1 kohdasta ilmenevän rangaistuksen oikeasuhteisuuden periaatteen loukkaamiseen. Kantajalle määrätty sakko on sen mukaan kohtuuttoman suuri ja suhteettoman ankara. Vastaaja ei sakkoa määrittäessään erityisesti ole arvioinut kantajan yksittäisiä tekoja keston, laajuuden ja intensiteetin suhteen eikä ottanut huomioon lieventäviä asianhaaroja kantajan eduksi.

Kuudenneksi kantaja vetoaa siihen, että yhdenvertaisen kohtelun periaatetta on loukattu, koska kantajan sakkoja on alennettu mielivaltaisesti ja käsittämättömästi liian vähän. Kantajan sakkojen alennus ei ole missään suhteessa muiden osallisten saamaan sakkojen määrän alennukseen, joten se sortaa raskaasti kantajaa eikä ole missään tapauksessa asiallisesti oikeutettua.

Seitsemänneksi kantaja vetoaa siihen, että yhdenvertaisen kohtelun periaatetta on loukattu sakon perusmäärän laskemisessa. Vastaaja on käyttänyt kaikkien yritysten osalta samaa prosenttiosuutta sakon perusmäärän laskemisessa eikä ole mitenkään ottanut huomioon yksittäisten menettelyjen vakavuutta, ja näin ollen se on raskaasti sortanut kantajaa.

Kahdeksanneksi kantaja vetoaa menettelyn liian pitkään kestoon ja siihen, ettei sitä ole otettu sakkojen laskemisessa huomioon, perusoikeuskirjan 41 artiklan rikkomisena.