Valitus, jonka Harald Wohlfahrt on tehnyt 27.7.2012 unionin yleisen tuomioistuimen (viides jaosto) asiassa T-580/10, Harald Wohlfahrt v. sisämarkkinoiden harmonisointivirasto (tavaramerkit ja mallit), 16.5.2012 antamasta tuomiosta

(Asia C-357/12 P)

2012/C 287/55

Oikeudenkäyntikieli: saksa

Asianosaiset

Valittaja: Harald Wohlfahrt (edustajat: asianajajat M. Loschelder ja V. Schöne)

Muut osapuolet: sisämarkkinoiden harmonisointivirasto (tavaramerkit ja mallit) (SMHV) ja Ferrero SpA

Vaatimukset

Oikeudelliset perusteet ja pääasialliset perustelut

SMHV ja unionin yleinen tuomioistuin vastustivat kantajan (nyttemmin valittajan) hakeman tavaramerkin ”Kindertraum” rekisteröimistä luokkiin 16 ja 28 kuuluvia tavaroita varten valittajan vastapuolen vaatimuksia tukevan muun osapuolen, joka on aikaisemman Italiassa tavaramerkiksi muun muassa näihin luokkiin kuuluvia tavaroita varten rekisteröidyn sanamerkin ”kinder” haltija, tekemän väitteen perusteella.

Valittaja vetoaa kolmeen valitusperusteeseen.

Ensimmäinen valitusperuste: asetuksen N:o 207/2009  (1) 42 artiklan 2 kohdan rikkominen

Valittajan mukaan unionin yleinen tuomioistuin katsoi, ettei ollut ratkaisevaa, käytettiinkö väitteen perusteena olevaa tavaramerkkiä — joka väitteen tekemishetkellä oli ollut rekisteröitynä jo kahdeksan vuoden ajan — vai ei. Kyseinen tuomioistuin katsoi, että asetuksen N:o 207/2009 42 artiklan 3 kohdan, luettuna yhdessä 42 artiklan 2 kohdan kanssa, mukaan väitteen perustana olevan tavaramerkin käyttö on osoitettava ainoastaan siinä tapauksessa, että kyseinen tavaramerkki on ollut yhteisön tavaramerkkiä koskevan hakemuksen julkaisemishetkellä rekisteröitynä viiden vuoden ajan. Valittajan näkemyksen mukaan tämä on ristiriidassa tavaramerkin käyttöpakon tavoitteen kanssa, joka koostuu sen turvaamisesta, ettei viiden vuoden määräajan kuluttua voida vedota sellaisiin aikaisempiin tavaramerkkeihin perustuviin oikeuksiin, joita ei käytetä. Asetuksen N:o 207/2009 42 artiklan sisältämä lainsäädännön aukko on kantajan valittajan mukaan täytettävä — toisin kuin unionin yleinen tuomioistuin katsoo — teleologisella tulkinnalla ja tässä yhteydessä on otettava huomioon Saksan tai Italian lainsäädännön säännökset. Valittaja väittää, että asetuksen 42 artiklassa ratkaisevaa on siten tavaramerkin käyttö sillä hetkellä, kun väitemenettelyssä annetaan ratkaisu.

Toinen valitusperuste: asetuksen N:o 207/2009 75 artiklan ensimmäisen virkkeen rikkominen; se, että väitteen perustana oleva tavaramerkki merkitsi oikeuden väärinkäyttöä

Valittaja katsoo, ettei valituslautakunta tutkinut sen väitettä siitä, että väitteen perustana oleva italialainen tavaramerkki merkitsi oikeuden väärinkäyttöä. Valittaja arvostelee unionin yleistä tuomioistuinta siitä, että tämä hylkäsi virheellisesti oikeuden väärinkäyttöä koskevan väitteen. Valittajan mukaan tämä on osa yhteisön oikeutta ja siten myös osa yhteisön tavaramerkkioikeutta. Oikeuden väärinkäyttöä koskevaa sääntöä on sovellettava nyt käsiteltävässä asiassa, koska väitteen tehnyt osapuoli pyrki menettelyllään yhteisön tavaramerkkiä koskevan hakumenettelyn yhteydessä estämään kokonaan sanan ”kinder” käytön sellaisen tavaramerkin avulla, jota ei käytetä, ja esittämättä mitään suojaamisen arvoista taloudellista intressiä.

Kolmas valitusperuste: asetuksen N:o 207/2009 8 artiklan 1 kohdan b alakohdan virheellinen soveltaminen

Valittaja katsoo, että unionin yleinen tuomioistuin teki virheen, kun se katsoi, että muun osapuolen väitteen perustana olevan tavaramerkin ja haetun tavaramerkin välillä on olemassa sekaannusvaara. Sen mukaan kyseinen tuomioistuin myös arvioi valittajan väitteitä virheellisesti ja ymmärsi valittajan esittämän virheellisesti niin, ettei tämä riitauttanut valituslautakunnan toteamusta, jonka mukaan kyseiset tavaramerkit ovat samankaltaisia. Tosiasiassa valittaja riitautti tämän toteamuksen. Valittajan mukaan tavaramerkit eivät ole samankaltaisia, koska väitteen perustana olevan tavaramerkin sanaosalla ”kinder” on joka tapauksessa heikko erottamiskyky.

(1)  Yhteisön tavaramerkistä 26.2.2009 annettu neuvoston asetus (EU) N:o 207/2009 (EUVL L 78, s. 1).