—

Portugalin hallitus, asiamiehinään L. Inez Fernandes, P. Portugal, M. Moreno ja E. Gonçalves,

—

Euroopan komissio, asiamiehinään H. Tserepa-Lacombe ja P. Guerra e Andrade,

1

Ennakkoratkaisupyyntö koskee lähinnä SEUT 52 ja SEUT 56 artiklan tulkintaa.

2

Tämä pyyntö on esitetty Instituto Portuário e dos Transportes Marítimosin (IPTM) ja koulujen nimeltä Navileme – Consultadoria Náutica, Lda (jäljempänä Navileme) ja Nautizende – Consultadoria Náutica, Lda (jäljempänä Nautizende) välisessä riita-asiassa, joka koskee sitä, että IPTM on evännyt Euroopan unionin kansalaisilta, jotka eivät asu Portugalissa, pääsyn huviveneenkuljettajan pätevyyskirjan (jäljempänä pätevyyskirja) saamiseksi järjestettävään kokeeseen.

3

Huviveneilyä koskevien sääntöjen hyväksymisestä 25.5.2004 annetun asetuksen nro 124/2004 (Regulamento da Náutica de Recreio, aprovado pelo Decreto-Lei n.o 124/2004, jäljempänä RNR; Diário da República I, A-sarja, nro 122, 25.5.2004) 29 §:n 1 momentissa säädetään seuraavaa:

”IPTM myöntää [pätevyyskirjan] henkilöille, joiden asuinpaikka on Portugalissa ja jotka esittävät todistuksen tätä tarkoitusta varten käydyn kurssin hyväksyttävästä suorittamisesta 35 §:ssä säädetyin edellytyksin, jollei seuraavan pykälän säännöksissä muuta säädetä. – –”

4

Ennakkoratkaisupyynnöstä ilmenee, että Navileme ja Nautizende ovat tehneet Tribunal Administrativo e Fiscal do Portossa hallintovalituksen IPTM:ää vastaan; tämä on elin, joka Portugalissa vastaa pätevyyskokeiden järjestämisestä ja pätevyyskirjojen myöntämisestä. Näiden kahden veneilykoulun kotipaikka on Portugalissa ja niiden toimialaan kuuluu muun muassa pakollisen koulutuksen järjestäminen henkilöille, jotka haluavat osallistua kokeeseen pätevyyskirjan saamiseksi. Näiden koulujen mukaan IPTM on joulukuusta 2004 lähtien evännyt pätevyyskokeeseen osallistumisen sellaisilta näiden koulujen opiskelijoilta, jotka eivät asu Portugalissa, sillä perusteella, että he eivät täytä RNR:n 29 §:n 1 momentissa säädettyjä edellytyksiä. On riidatonta, että ennen RNR:n voimaantuloa ulkomailla asuvat henkilöt ovat voineet osallistua tähän kokeeseen.

5

Navileme ja Nautizende ovat väittäneet, että RNR:n 29 §:n 1 momentissa säädetty asumisedellytys ei ole unionin oikeuden eikä unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön mukainen; niissä kielletään kansalaisuuteen ja asuinpaikkaan perustuvat palvelujen tarjoamisen vapauden rajoitukset. Tällä edellytyksellä rajoitetaan opiskelijoiden vapautta hankkia muissa jäsenvaltioissa kuin asuinjäsenvaltiossaan, nyt käsiteltävässä asiassa Portugalissa, koulutuspalveluja pätevyyskokeeseen valmistautumista varten. Ne väittävät, että tämä rajoitus pienentää niiden koulutuspalveluihin ilmoittautuneiden opiskelijoiden lukumäärää. Navilemen ja Nautizenden mukaan tällainen rajoitus ei ole Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen valossa perusteltu.

6

Tämän väitteen perusteella Navileme ja Nautizende ovat vaatineet Tribunal Administrativo e Fiscal do Portoa yhtäältä velvoittamaan IPTM:n maksamaan niille vahingonkorvausta ja toisaalta velvoittamaan tämän sallimaan unionin kansalaisten, jotka eivät asu Portugalissa, osallistumisen pätevyyskokeeseen ja jos he läpäisevät kokeen, myöntämään näille kansalaisille luvan pätevyyskirjaa vastaavien alusten kuljettamiseen. Tribunal Administrativo e Fiscal do Porto hyväksyi nämä vaatimukset.

7

IPTM valitti tuomiosta ennakkoratkaisupyynnön esittäneelle tuomioistuimelle.

8

Tämän vuoksi Tribunal Central Administrativo Norte on lykännyt asian käsittelyä ja esittänyt unionin tuomioistuimelle seuraavan ennakkoratkaisukysymyksen:

”Onko unionin oikeutta, kun otetaan huomioon jäsenvaltion omien kansalaisten ja – – muiden jäsenvaltioiden kansalaisten välisen syrjinnän kiellon periaate (SEUT 18 artikla), henkilöiden vapaan liikkuvuuden periaate – – unionissa poikkeuksineen (SEUT 45 artiklan 3 kohta) sekä palvelujen tarjoamisen vapauden periaate mahdollisine rajoituksineen (SEUT 52 artikla ja SEUT 62 artikla), tulkittava siten, että se on esteenä sellaiselle kansalliselle lainsäädännölle, jossa edellytetään asuinpaikkaa kyseisessä valtiossa [pätevyyskirjan] saamiseksi?”

9

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee kysymyksellään lähinnä, onko SEUT 52 ja SEUT 56 artiklaa tulkittava siten, että ne ovat esteenä pääasiassa kyseessä olevan kaltaiselle jäsenvaltion säännöstölle, jossa asetetaan valtion alueella asumista koskeva edellytys sellaisille unionin kansalaisille, jotka haluavat saada tämän jäsenvaltion myöntämän veneenkuljettajan pätevyyskirjan.

10

Aluksi on muistutettava, että yritys voi vedota palvelujen vapaata tarjoamista koskevaan oikeuteen siihen valtioon nähden, johon se on sijoittautunut, kun näitä palveluita tarjotaan vastaanottajille, jotka ovat sijoittautuneet toiseen jäsenvaltioon; toisaalta tähän oikeuteen sisältyy palvelujen vastaanottajien vapaus mennä toiseen jäsenvaltioon saadakseen siellä palvelua ilman rajoituksista seuraavaa haittaa (ks. mm. asia C-224/97, Ciola, tuomio 29.4.1999, Kok., s. I-2517, 11 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

11

Samoin jäsenvaltiossa asuvat henkilöt, jotka menevät toiseen jäsenvaltioon turisteina tai opintomatkan vuoksi, on katsottava palvelujen vastaanottajiksi SEUT 56 artiklassa tarkoitetulla tavalla (ks. asia C-211/08, komissio v. Espanja, tuomio 15.6.2010, Kok., s. I-5267, 51 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

12

Näin ollen pääasian kaltaisessa asiassa SEUT 56 ja SEUT 62 artiklan palvelujen tarjoamisen vapautta koskevia määräyksiä sovelletaan yhtäältä Navilemen ja Nautizenden kaltaisten veneilykoulujen tarjoamien pätevyyskirjan saamiseen tähtäävien koulutuspalvelujen tarjoamiseen muiden jäsenvaltioiden opiskelijoille, jotka eivät asu Portugalissa, ja jotka haluavat saada pätevyyskirjansa tässä jäsenvaltiossa, sekä toisaalta näiden samojen opiskelijoiden mahdollisuuteen saada näitä samoja palveluja.

13

On todettava, että pääasiassa kyseessä olevan kaltaisessa kansallisessa säännöksessä, jonka perusteella pätevyyskirja annetaan ainoastaan kyseisessä jäsenvaltiossa asuville henkilöille, ei oteta huomioon SEUT 56 artiklan 1 kohdassa määrättyä kaikkia palvelujen tarjoamisen vapauden rajoituksia koskevaa kieltoa.

14

Vaikka tällaista Portugalin oikeuden säännöstä sovelletaan erotuksetta Portugalin kansalaisiin ja muiden maiden kansalaisiin eikä se siten perustu pätevyyskirjan hakijoiden kansalaisuuteen, sen ratkaisevana kriteerinä on kuitenkin heidän asuinpaikkansa. Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan kansallisen säännöksen, jossa säädetään asuinpaikkakriteeriin perustuvasta erottelusta, vaarana on, että kyseistä kriteeriä sovelletaan pääasiallisesti muiden jäsenvaltioiden kansalaisten vahingoksi, koska henkilöt, jotka eivät asu asianomaisessa jäsenvaltiossa, ovat useimmiten muiden valtioiden kansalaisia (ks. vastaavasti asia C-350/96, Clean Car Autoservice, tuomio 7.5.1998, Kok., s. I-2521, 29 kohta; em. asia Ciola, tuomion 14 kohta ja asia C-382/08, Neukirchinger, tuomio 25.1.2011, Kok., s. I-139, 34 kohta).

15

Pääasiassa kyseessä oleva sääntely voi siten vaikuttaa kyseisen palvelun tiettyihin vastaanottajiin eli opiskelijoihin, jotka eivät asu Portugalissa ja jotka ovat osallistuneet Navilemen ja Nautizenden järjestämään koulutukseen ja jotka toivovat tämän koulutuksen jälkeen saavansa pätevyyskirjansa Portugalissa.

16

Samoin mainittu säännöstö rajoittaa Navilemen ja Nautizenden kaltaisten koulujen veneilykoulutuspalvelujen tarjoamisen vapautta, koska opiskelijat, jotka eivät asu Portugalissa, eivät ole kiinnostuneita näiden tarjoamasta koulutuksesta, koska nämä opiskelijat eivät sen suoritettuaan voi saada pätevyyskirjaa.

17

Tästä seuraa, että tällainen kansallinen säännöstö, jonka vaikutuksesta yhtäältä unionin kansalaiset, jotka eivät asu Portugalissa, jättävät tulematta tähän jäsenvaltioon hankkiakseen siellä koulutuksen ja saadakseen tämän jäsenvaltion myöntämän pätevyyskirjan, ja toisaalta tehdään vähemmän houkuttelevaksi veneilykoulujen tarjoamat palvelut opiskelijoille, jotka eivät asu Portugalissa, koska nämä eivät voi osallistua pätevyyskirjan saamiseksi tässä jäsenvaltiossa järjestettävään kokeeseen eivätkä saada tällaista pätevyyskirjaa, muodostaa SEUT 56 artiklan 1 kohdassa tarkoitetun palvelujen tarjoamisen vapauden rajoituksen.

18

Tämän jälkeen on tutkittava, missä määrin pääasiassa kyseessä oleva rajoitus voi olla sallittu SEUT 52 artiklassa, jota sovelletaan asiassa SEUT 62 artiklan nojalla, nimenomaisesti määrättynä poikkeustoimenpiteenä tai oikeutettu yleistä etua koskevista pakottavista syistä unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön mukaisesti (ks. asia C-176/11, HIT ja HIT LARIX, tuomio 12.7.2012, 20 kohta). Tällaisessa tapauksessa kyseessä olevan tavoitteen on lisäksi kuitenkin oltava toteutettavissa toimenpidettä soveltamalla, eikä soveltamisella saada ylittää sitä, mikä on tarpeen tämän tavoitteen saavuttamiseksi (asia C-379/11, Caves Krier Frères, tuomio 13.12.2012, 48 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

19

Portugalin hallitus väittää tästä, että pääasiassa kyseessä oleva rajoitus on välttämätön yleistä järjestystä koskevista syistä, nyt käsiteltävässä asiassa siitä syystä, että tämän jäsenvaltion on tarpeen taata korkea meriturvallisuustaso, mikä edellyttää muun muassa sen varmistamista, että pätevyyskirjan haltijoita valvotaan tehokkaasti. Kansallisessa lainsäädännössä säädetty asumisedellytys on olennainen tätä varten. Kyseinen hallitus huomauttaa lisäksi, että unionin johdetussa oikeudessa sallitaan itsessään asumisedellytyksen asettaminen, ja se viittaa tältä osin yhteisön ajokortista 29.7.1991 annetun neuvoston direktiivin 91/439/ETY (EYVL L 237, s. 1) 7 artiklan 1 kohdan b alakohtaan.

20

Yleisen turvallisuuden ja järjestyksen tavoite, josta SEUT 52 artiklassa nimenomaisesti määrätään ja johon Portugalin hallitus viittaa, on tosin legitiimi tavoite, jolla voidaan periaatteessa oikeuttaa palvelujen tarjoamisen vapauden rajoitus. Toisin kuin kyseinen hallitus väittää, pääasiassa kyseessä olevaa asumisedellytystä ei kuitenkaan voida oikeuttaa tällä tavoitteella. Vetoaminen tällaiseen oikeuttamisperusteeseen edellyttää yhteiskunnan perustavanlaatuista etua uhkaavan todellisen ja riittävän vakavan vaaran olemassaoloa (asia C-546/07, komissio v. Saksa, tuomio 21.1.2010, Kok., s. I-439, 49 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen). Portugalin hallitus ei kuitenkaan millään tavoin väitä, että nyt käsiteltävässä asiassa olisi todettu tällaisia seikkoja.

21

Lisäksi on todettava, että pääasiassa kyseessä olevan kaltainen asumisedellytys, jolla ei ole mitään yhteyttä suoritettuun koulutukseen eikä pätevyyteen kuljettaa venettä, ei itsessään ole soveltuva tavoitellun päämäärän eli meriturvallisuuden varmistamisen saavuttamiseksi.

22

Lisäksi ja toisin kuin Portugalin hallitus väittää, merkityksetöntä on se, että direktiivin 91/439 7 artiklan 1 kohdan b alakohdassa ja sittemmin ajokorteista 20.12.2006 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2006/126/EY (EUVL L 403, s. 18) 7 artiklan 1 kohdan e alakohdassa sallitaan eurooppalaisen ajokortin myöntäminen vain hakijoille, joiden vakinainen asuinpaikka on ajokortin myöntävän jäsenvaltion alueella tai jotka voivat näyttää toteen, että he ovat opiskelleet siellä vähintään kuusi kuukautta. Toisin kuin pääasiassa kyseessä olevassa tilanteessa näissä direktiiveissä tarkoitettu asumisedellytys määrittää unionin oikeuden yhdenmukaistetulla alueella kunkin jäsenvaltion toimivallan eurooppalaisen ajokortin myöntämiseen.

23

Paremman meriturvallisuustason takaamisen tavoite voidaan joka tapauksessa saavuttaa palvelujen tarjoamisen vapautta vähemmän rajoittavin keinoin, erityisesti vahvistamalla pätevyyskirjan saamiseksi järjestettävän kokeen korkea vaatimustaso.

24

Näin ollen esitettyyn kysymykseen on vastattava, että SEUT 52 ja SEUT 56 artiklaa on tulkittava siten, että ne ovat esteenä pääasiassa kyseessä olevan kaltaiselle jäsenvaltion säännöstölle, jossa asetetaan unionin kansalaisille, jotka haluavat saada kyseisen jäsenvaltion myöntämän pätevyyskirjan, edellytys siitä, että he asuvat kyseisen jäsenvaltion alueella.

25

Pääasian asianosaisten osalta asian käsittely unionin tuomioistuimessa on välivaihe kansallisessa tuomioistuimessa vireillä olevan asian käsittelyssä, minkä vuoksi kansallisen tuomioistuimen asiana on päättää oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta. Oikeudenkäyntikuluja, jotka ovat aiheutuneet muille kuin näille asianosaisille huomautusten esittämisestä unionin tuomioistuimelle, ei voida määrätä korvattaviksi.

Näillä perusteilla unionin tuomioistuin (kolmas jaosto) on ratkaissut asian seuraavasti:

SEUT 52 ja SEUT 56 artiklaa on tulkittava siten, että ne ovat esteenä pääasiassa kyseessä olevan kaltaiselle jäsenvaltion säännöstölle, jossa asetetaan Euroopan unionin kansalaisille, jotka haluavat saada kyseisen jäsenvaltion myöntämän huviveneenkuljettajan pätevyyskirjan, edellytys siitä, että he asuvat kyseisen jäsenvaltion alueella.