—

Cascina Tre Pini Ss, edustajanaan avvocatessa E. Cicigoi,

—

Italian hallitus, asiamiehenään G. Palmieri, avustajanaan avvocato dello Stato A. De Stefano,

—

Tšekin hallitus, asiamiehinään M. Smolek ja D. Hadroušek,

—

Euroopan komissio, asiamiehinään F. Moro ja L. Banciella,

1

Ennakkoratkaisupyyntö koskee luontotyyppien sekä luonnonvaraisen eläimistön ja kasviston suojelusta 21.5.1992 annetun neuvoston direktiivin 92/43/ETY (EYVL L 206, s. 7), sellaisena kuin se on muutettuna asiakirjalla Tšekin tasavallan, Viron tasavallan, Kyproksen tasavallan, Latvian tasavallan, Liettuan tasavallan, Unkarin tasavallan, Maltan tasavallan, Puolan tasavallan, Slovenian tasavallan ja Slovakian tasavallan liittymisehdoista ja niiden sopimusten mukautuksista, joihin Euroopan unioni perustuu (EUVL 2003, L 236, s. 33; jäljempänä direktiivi 92/43), 9 ja 11 artiklan tulkintaa.

2

Tämä pyyntö on esitetty asiassa, jossa vastakkain ovat Italian oikeuden mukaan perustettu yhtiö Cascina Tre Pini Ss (jäljempänä Cascina) sekä Ministero dell’Ambiente e della Tutela del Territorio e del Mare (ympäristö-, luonnonsuojelu- ja meriministeriö, jäljempänä Ministero), Regione Lombardia (Lombardian alue), Presidenza del Consiglio dei Ministri (pääministerin kanslia), Consorzio Parco Lombardo della Valle del Ticino (Ticinon laakson lombardialainen puisto -yhteenliittymä) ja Comune di Somma Lombardo (Somma Lombardon kunta) ja joka koskee Cascinan omistaman maa-alueen sisältävän alueen yhteisön tärkeänä pitämän alueen aseman uudelleenarviointimenettelyä.

3

Direktiivin 92/43 2 artiklassa, jossa määritellään direktiivin tavoitteet, säädetään seuraavaa:

”1.   Tämän direktiivin tavoitteena on edistää luonnon monimuotoisuuden säilymistä suojelemalla luontotyyppejä ja luonnonvaraista eläimistöä ja kasvistoa jäsenvaltioiden sillä Euroopassa olevalla alueella, jossa [EY:n] perustamissopimusta sovelletaan.

2.   Tämän direktiivin mukaisesti toteutetuilla toimenpiteillä pyritään varmistamaan yhteisön tärkeänä pitämien luontotyyppien ja luonnonvaraisten eläin- ja kasvilajien suotuisan suojelun tason säilyttäminen tai sen ennalleen saattaminen.

3.   Tämän direktiivin mukaisesti toteutetuilla toimenpiteillä otetaan huomioon taloudelliset, sosiaaliset ja sivistykselliset vaatimukset sekä alueelliset ja paikalliset erityispiirteet.”

4

Kyseisen direktiivin 3 artiklassa, jolla perustetaan Natura 2000 ‑verkosto, säädetään seuraavaa:

”1.   Perustetaan erityisten suojelutoimien alueiden yhtenäinen eurooppalainen ekologinen verkosto, ”Natura 2000”. Tämän verkoston avulla, joka koostuu alueista, joilla on liitteessä I lueteltuja luontotyyppejä ja liitteessä II lueteltujen lajien elinympäristöjä, on varmistettava kyseisten luontotyyppien ja lajien elinympäristöjen suotuisan suojelun tason säilyttäminen tai tarvittaessa ennalleen saattaminen niiden luontaisella levinneisyysalueella.

Natura 2000 -verkostoon kuuluvat myös jäsenvaltioiden [luonnonvaraisten lintujen suojelusta 2.4.1979 annetun neuvoston] direktiivin 79/409/ETY [(EYVL L 103, s. 1)] säännösten mukaisesti luokittelemat erityiset suojelualueet.

2.   Kunkin jäsenvaltion on edistettävä Natura 2000:n aikaansaamista siinä suhteessa kuin sen alueella esiintyy 1 kohdassa tarkoitettuja luontotyyppejä ja lajien elinympäristöjä. Jäsenvaltion on tätä varten osoitettava 4 artiklan mukaisesti alueita erityisten suojelutoimien alueiksi ottaen huomioon 1 kohdassa tarkoitetut tavoitteet.

3.   Jäsenvaltioiden on, missä ne katsovat tarpeellisiksi, pyrittävä parantamaan Natura 2000:n ekologista yhtenäisyyttä säilyttämällä ja tarvittaessa kehittämällä 10 artiklassa mainittuja maiseman piirteitä, jotka ovat erityisen merkittäviä luonnonvaraisen eläimistön ja kasviston kannalta.”

5

Direktiivin 92/43 4 artiklassa säädetään yhteisön tärkeinä pitämien alueiden luettelon laatimista koskevista yksityiskohdista seuraavaa:

”1.   Jokaisen jäsenvaltion on laadittava liitteessä III (1 vaihe) vahvistettujen perusteiden ja asianmukaisen tieteellisen tietämyksen perusteella luettelo alueista, josta ilmenee, mitä liitteen I luontotyyppejä ja liitteen II luontaisia lajeja sen kansallisella alueella olevilla alueilla on. – – Jäsenvaltioiden on tarvittaessa ehdotettava tämän luettelon mukauttamista 11 artiklassa tarkoitetun seurannan tuloksiin.

Luettelo on toimitettava komissiolle kolmen vuoden kuluessa tämän direktiivin tiedoksiantamisesta yhdessä kutakin aluetta koskevien tietojen kanssa. – –

2.   Komissio laatii yhteisymmärryksessä kunkin jäsenvaltion kanssa ja niiden esittämien luetteloiden pohjalta liitteessä III (2 vaihe) vahvistettujen perusteiden mukaan kaikkien 1 artiklan c alakohdan iii alakohdassa mainittujen [viiden] luonnonmaantieteellisen alueen osalta ja 2 artiklan 1 kohdassa tarkoitetun aluekokonaisuuden osalta luonnoksen yhteisön tärkeinä pitämien alueiden luetteloksi, josta ilmenevät alueet, joilla on yksi tai useampia ensisijaisesti suojeltavia luontotyyppejä tai yksi tai useampia ensisijaisesti suojeltavia lajeja.

– –

Komissio hyväksyy 21 artiklassa tarkoitettua menettelyä noudattaen luettelon valituista yhteisön tärkeinä pitämistä alueista ja osoittaa alueista ne, joilla on yksi tai useampia ensisijaisesti suojeltavia luontotyyppejä taikka yksi tai useampia ensisijaisesti suojeltavia alueita.

3.   Edellä 2 kohdassa mainittu luettelo laaditaan kuuden vuoden kuluessa tämän direktiivin tiedoksiantamisesta.

4.   Kun yhteisön tärkeänä pitämä alue on hyväksytty 2 kohdassa säädettyä menettelyä noudattaen, kyseisen jäsenvaltion on muodostettava tämä alue erityisten suojelutoimien alueeksi mahdollisimman nopeasti ja viimeistään kuuden vuoden kuluessa määrittäen toteamisjärjestyksen sen perusteella, miten merkittäviä alueet ovat liitteessä I olevan luontotyypin tai liitteessä II olevan lajin suotuisan suojelun tason säilyttämisen tai ennalleen saattamisen ja Natura 2000:n yhtenäisyyden kannalta sekä alueita uhkaavan huononemisen tai häviämisen perusteella.

5.   Kun alue on merkitty 2 kohdan kolmannessa alakohdassa tarkoitettuun luetteloon, sitä koskevat 6 artiklan 2, 3 ja 4 kohdan säännökset.”

6

Kyseisen direktiivin 6 artiklan, jota sovelletaan erityisten suojelutoimien alueisiin, 2–4 kohdassa säädetään seuraavaa:

”2.   Jäsenvaltioiden on toteutettava erityisten suojelutoimien alueilla tarpeellisia toimenpiteitä luontotyyppien ja lajien elinympäristöjen heikentymisen sekä niitä lajeja koskevien häiriöiden estämiseksi, joita varten alueet on osoitettu, siinä määrin kuin nämä häiriöt saattaisivat vaikuttaa merkittävästi tämän direktiivin tavoitteisiin.

3.   Kaikki suunnitelmat tai hankkeet, jotka eivät liity suoranaisesti alueen käyttöön tai ole sen kannalta tarpeellisia, mutta ovat omiaan vaikuttamaan tähän alueeseen merkittävästi joko erikseen tai yhdessä muiden suunnitelmien tai hankkeiden kanssa, on arvioitava asianmukaisesti sen kannalta, miten ne vaikuttavat alueen suojelutavoitteisiin. Alueelle aiheutuvien vaikutusten arvioinnista tehtyjen johtopäätösten perusteella ja jollei 4 kohdan säännöksistä muuta johdu, toimivaltaiset kansalliset viranomaiset antavat hyväksyntänsä tälle suunnitelmalle tai hankkeelle vasta varmistuttuaan siitä, että suunnitelma tai hanke ei vaikuta kyseisen alueen koskemattomuuteen, ja kuultuaan tarvittaessa kansalaisia.

4.   Jos suunnitelma tai hanke on alueelle aiheutuvien vaikutusten arvioinnin kielteisestä tuloksesta huolimatta ja vaihtoehtoisten ratkaisujen puuttuessa kuitenkin toteutettava erittäin tärkeän yleisen edun kannalta pakottavista syistä, mukaan lukien sosiaaliset tai taloudelliset syyt, jäsenvaltion on toteutettava kaikki tarvittavat korvaavat toimenpiteet sen varmistamiseksi, että Natura 2000:n yleinen kokonaisuus säilyy yhtenäisenä. Jäsenvaltion on ilmoitettava komissiolle toteutetut korvaavat toimenpiteet.

– –”

7

Direktiivin 9 artiklassa todetaan seuraavaa:

”Komissio arvioi säännöllisesti 21 artiklassa säädettyä menettelyä noudattaen, miten Natura 2000 edistää 2 ja 3 artiklassa tarkoitettujen tavoitteiden toteutumista. Erityisten suojelutoimien alue voidaan tällöin poistaa verkostosta, jos luonnollinen kehitys 11 artiklassa säädetyn seurannan mukaisesti sitä edellyttää.”

8

Direktiivin 92/43 11 artiklassa säädetään seuraavaa:

”Jäsenvaltiot huolehtivat 2 artiklassa tarkoitettujen luontotyyppien ja lajien suojelun tason seurannasta ottaen erityisesti huomioon ensisijaisesti suojeltavat luontotyypit ja lajit.”

9

Luontotyyppien sekä luonnonvaraisen eläimistön ja kasviston suojelusta annetun direktiivin 92/43/ETY täytäntöönpanosta 8.9.1997 annetun tasavallan presidentin asetuksen nro 357 (decreto del Presidente della Repubblica n. 357 – Regolamento recante attuazione della direttiva 92/43/CEE relativa alla conservazione degli habitat naturali e seminaturali, nonché della flora e della fauna selvatiche; GURI nro 248, 23.10.1997, Supplemento ordinario; jäljempänä asetus nro 357/97), sellaisena kuin sitä sovelletaan pääasiaan, 1 §:ssä määritellään asetuksen nro 357/97 soveltamisala seuraavasti:

”1.   Tämä asetus koskee menettelyitä luontotyyppien sekä luonnonvaraisen eläimistön ja kasviston suojelusta annetussa direktiivissä [92/43] säädettyjen toimenpiteiden toteuttamiseksi luonnon monimuotoisuuden varjelemiseksi suojelemalla tämän asetuksen liitteeseen A sisältyviä luontotyyppejä sekä liitteissä B, D ja E mainittuja kasvi- ja eläinlajeja.

2.   Tässä asetuksessa säädetyillä menettelyillä pyritään varmistamaan yhteisön tärkeinä pitämien luontotyyppien ja luonnonvaraisten eläin- ja kasvilajien suotuisan suojelun tason säilyttäminen tai sen ennalleen saattaminen.

3.   Tässä asetuksessa säädetyillä menettelyillä otetaan huomioon taloudelliset, sosiaaliset ja kulttuuriset vaatimukset sekä alueelliset ja paikalliset erityispiirteet.

– –”

10

Asetuksen nro 357/97 3 §:n sanamuoto on seuraava:

”1.   Alueet (regioni) sekä Trenton ja Bolzanon autonomiset maakunnat laativat luettelon alueista, joilla on liitteeseen A sisältyviä luontotyyppejä tai liitteeseen B merkittyjä lajien elinympäristöjä; ne antavat tämän listan tiedoksi Ministero dell’ambiente e della tutela del territoriolle, jotta tämä välittäisi komissiolle – – luettelon ehdotetuista yhteisön tärkeinä pitämistä alueista – – erityisten suojelutoimien alueiden yhtenäisen eurooppalaisen ekologisen verkoston ’Natura 2000’ luomiseksi.

2.   Ministro dell’ambiente e della tutela del territorio muodostaa yhteistyössä jokaisen asianomaisen alueen kanssa 1 momentissa tarkoitetut alueet eli erityisten suojelutoimien alueet viimeistään kuuden vuoden määräajassa siitä, kun komissio on laatinut listan alueista.

– –

4   -bis. [Direktiivin 92/43] tehokkaan täytäntöönpanon varmistamiseksi ja tietojen päivittämiseksi myös direktiivin 19 artiklassa tarkoitettujen liitteiden muutosten osalta alueet sekä Trenton ja Bolzanon autonomiset maakunnat arvioivat säännöllisesti 7 §:ssä tarkoitettujen seurantatoimenpiteiden perusteella suojelualueiden soveltuvuutta direktiivin tavoitteiden kannalta ja voivat tämän perusteella esittää Ministero dell’ambiente e della tutela del territoriolle näistä alueista laaditun luettelon, näiden alueiden rajojen ja niitä koskevien tietojen saattamista ajan tasalle. Ministero dell’ambiente e della tutela del territorio toimittaa ehdotuksen – – komissiolle kyseisen direktiivin 9 artiklassa säädettyä arviointia varten.”

11

Asetuksen nro 357/97 7 §:ssä, joka liittyy seurantamenettelyyn, säädetään seuraavaa:

”1.   Ministero dell’ambiente e della tutela del territorio määrittää kuultuaan Ministero delle politiche agricole e forestalia [maatalous- ja metsäministeriö] ja Istituto nazionale per la fauna selvaticaa [kansallinen luonnonvaraisten eläinten instituutti] niiden toimivallan rajoissa sekä Conferenza permanente per i rapporti tra lo Stato, le regioni e le province autonome di Trento e di Bolzanoa [valtion, alueiden ja Trenton ja Bolzanon autonomisten maakuntien välisistä suhteista vastaava pysyvä neuvottelukunta] asetuksella suuntaviivat tällä asetuksella suojeltuihin eläin- ja kasvilajeihin liittyviin seurantaan, luonnosta ottamiseen ja poikkeuksiin.

2.   Alueet ja Trenton ja Bolzanon autonomiset maakunnat toteuttavat edellisessä momentissa tarkoitettujen suuntaviivojen perusteella toimenpiteitä, joiden tarkoituksena on huolehtia yhteisön tärkeänä pitämien, erityisesti ensisijaisesti suojeltavien, lajien ja elinympäristöjen suojelun tason varjelusta ja seurannasta sekä tiedottavat niistä 1 momentissa mainituille ministeriöille.”

12

Cascina omistaa maa-alueen, joka kuuluu Brughiera del Dosson alueeseen, joka sijaitsee Comune di Somma Lombardon alueella lähellä Milano-Malpensan lentokenttää Lombardiassa. Kyseinen alue sisällytettiin vuonna 2002 Regione Lombardian säätämällä lailla perustetun Parco Naturale della Valle del Ticinon (Ticinon laakson luonnonpuisto) alueeseen.

13

Regione Lombardian Giunta regionalen (aluehallitus) 8.8.2003 tekemällä päätöksellä kyseinen alue merkittiin asetuksen nro 357/97 3 §:n mukaiseen luetteloon yhteisön tärkeinä pitämiksi alueiksi ehdotetuista alueista. Sama alue merkittiin sitten neuvoston direktiivin 92/43/ETY mukaisesta luettelosta mannervyöhykkeen luonnonmaantieteellisellä alueella olevista yhteisön tärkeinä pitämistä alueista 7.12.2004 tehdyllä komission päätöksellä 2004/798/EY (EUVL L 382, s. 1) luetteloon yhteisön tärkeinä pitämistä alueista. Brughiera del Dosson alue luokiteltiin yhteisön tärkeänä pitämäksi alueeksi myös Ministeron 25.3.2005 antamalla asetuksella.

14

Tällä välin Milano-Malpensan lentokenttää laajennettiin Malpensan alueen kunnostamissuunnitelman perusteella, joka oli hyväksytty vuonna 1999 annetulla Regione Lombardian lailla. Cascinan mukaan kyseisessä suunnitelmassa edellytetään, että Comune di Somma Lombardossa sijaitsevat alueet osoitetaan kaupallisia ja teollisia muutostöitä varten. Cascina väittää, että lentokentältä lähtevän lentoliikenteen jatkuva lisääntyminen on aiheuttanut Brughiera del Dosson alueen ympäristön tuhoutumisen.

15

Cascina katsoi, että Brughiera del Dosson alueen ekologinen laatu oli vaarassa, ja pyysi vuonna 2005 Corsorzio Parco Lombardo della Valle del Ticinoa, joka vastaa Brughiera del Dosson alueen hallinnoinnista, toteuttamaan tarvittavat toimenpiteet mainitun alueen ympäristön huononemisen estämiseksi.

16

Jäätyään vaille vastausta Cascina teki vuonna 2006 Ministerolle direktiivin 92/43 9 artiklassa ja asetuksen nro 357/97 3 §:n 4-bis momentissa tarkoitetun viranomaisen velvoittamista koskevan vaatimuksen, jolla pyrittiin saamaan mainittu alue rajatuksi uudelleen tai poistetuksi yhteisön tärkeinä pitämien alueiden luettelosta, koska sovellettavassa lainsäädännössä asetetut tosiasialliset ja oikeudelliset edellytykset ja varsinkaan kyseisen direktiivin liitteessä III tarkoitetut yhteisön tärkeänä pitämäksi alueeksi yksilöitävissä olevien alueiden valintakriteerit eivät sen mukaan enää täyttyneet. Cascinan intressi kyseiseen uudelleen rajaukseen tai poistamiseen johtuu siitä, että yhteisön tärkeinä pitämiä alueita koskeva sitova säännöstö, joka säätelee kaikkea maaperän muuntamistoimintaa, on vaikuttanut sen omaisuudensuojaan Brughiera del Dosson alueeseen kuuluvaan maa-alueeseen. Kyseinen rajoitus estää muuttamasta maaperän käyttötarkoitusta, vaikka tällaisista muutostöistä on määrätty Malpensan alueen kunnostamissuunnitelmassa.

17

2.5.2006 päivätyssä päätöksessään Ministero katsoi, ettei se ollut toimivaltainen, ja kehotti Cascinaa kääntymään Regione Lombardian puoleen väittäen, että asianomaisten alueiden yksilöiminen ja luettelon sille toimittaminen on asetuksen nro 357/97 3 §:n nojalla alueiden (regioni) tehtävä. Cascina toisti näin ollen vaatimuksensa Regione Lombardialle, joka hylkäsi sen 26.7.2006 sillä perusteella, että vaatimus ”voidaan ottaa huomioon vain siinä tapauksessa, että [Ministero] vaatii alueita aloittamaan [asetuksen nro 357/97] 3 §:n 4-bis momentissa säädetyn menettelyn”.

18

Hallintoelinten kieltäydyttyä ratkaisemasta sen vaatimusta Cascina nosti näistä kahdesta päätöksestä kanteen Tribunale amministrativo regionale per la Lombardiassa (Lombardian alueellinen hallintotuomioistuin) ensimmäisenä oikeusasteena ja vetosi Ministeron ja Regione Lombardian laiminlyöntiin. Se vaati kanteessaan lisäksi vahingonkorvausta.

19

Kyseinen tuomioistuin hylkäsi kanteen kokonaisuudessaan 15.12.2009 antamallaan tuomiolla. Mainittu tuomioistuin totesi kyseisessä tuomiossa, että asetuksen nro 357/97 3 §:n 4-bis momentissa annettiin yhteisön tärkeinä pitämien alueiden määrittämistä koskeva aloite- ja esityksenteko-oikeus alueille (regioni), joten Ministeroa ei voida moittia laiminlyönnistä. Samainen tuomioistuin tulkitsi lisäksi Regione Lombardian päätöstä niin, että se ei merkitse kieltäytymistä asian ratkaisemisesta vaan siinä ilmaistaan kyseisen aikomus pysyttää Brughiera del Dosson alue yhteisön tärkeinä pitämien alueiden luettelossa pilaantumisesta huolimatta, joten vaatimusta kyseisen alueen laiminlyönnin toteamiseksi ei voitu hyväksyä.

20

Cascina haki muutosta mainittuun tuomioon Consiglio di Statossa (Italian ylin hallintotuomioistuin). Se riitauttaa erityisesti tuomioon sisältyneen asetuksen nro 357/97 3 §:n 4-bis momentin tulkinnan ja väittää, että jos kyseistä säännöstä tarkastellaan direktiivin 92/43 valossa, päädytään lopputulokseen, että yhteisön tärkeinä pitämien alueiden luettelon muuttamista koskeva aloiteoikeus kuuluu alueiden ohella myös valtiolle, mikä tarkoittaa, että Ministeron kieltäytyminen antamasta ratkaisua sen 2006 esitetystä vaatimuksesta on lainvastainen.

21

Consiglio di Stato, jonka tarkasteltavana nämä perustelut ovat oikeusriidan ratkaisemiseksi, pohtii erityisesti, annetaanko kyseisen direktiivin säännöksissä asianomaiselle valtiolle samoin kuin alueille kyseisen luettelon muuttamista koskeva aloiteoikeus, jota valtio voi käyttää tarvittaessa alueiden sijaan. Mainittu tuomioistuin pyrkii myös selvittämään, voidaanko tätä oikeutta käyttää paitsi toimivaltaisen hallintoviranomaisen omasta aloitteesta myös sellaisen yksityisen pyynnöstä, joka on mainittuun luetteloon merkittyyn alueeseen sisältyvän maa-alueen omistaja, ja onko jäsenvaltioiden toimittava luettelon muuttamiseksi tai jopa alueen luettelosta poistamiseksi, jos ne huomaavat muutoksen alueen alkuperäiseen tilanteeseen verrattuna. Mainittu tuomioistuin ei siten ole varma tässä yhteydessä merkityksellisten direktiivin säännösten tulkinnasta.

22

Tässä tilanteessa Consiglio di Stato päätti lykätä asian käsittelyä ja esittää unionin tuomioistuimelle seuraavat ennakkoratkaisukysymykset:

23

Ensimmäisellä, neljännellä ja viidennellä kysymyksellään, jotka on syytä tutkia yhdessä, ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee lähinnä, onko direktiivin 92/43 4 artiklan 1 kohtaa, 9 artiklaa ja 11 artiklaa tulkittava siten, että jäsenvaltioiden toimivaltaisilla elimillä on velvollisuus ehdottaa komissiolle yhteisön tärkeinä pitämien alueiden luetteloon merkityn alueen poistamista luettelosta, kun kyseiseen alueeseen sisältyvän maa-alueen omistaja on vaatinut sitä kyseisiltä elimiltä ja väittänyt alueen ympäristön huonontuneen.

24

Ennen kuin tutkitaan, säädetäänkö kyseisessä direktiivissä yhteisön tärkeinä pitämien alueiden luetteloon merkityn alueen poistamisesta luettelosta, on muistutettava direktiivissä säädetystä menettelystä alueen merkitsemiseksi kyseiseen luetteloon. Mainitun direktiivin 4 artiklan 1 ja 2 kohdan nojalla komissio päättää merkitsemisestä asianomaisen jäsenvaltion ehdotuksesta. Direktiivin 92/43 4 artiklan 1 kohdassa täsmennetään tästä, että jäsenvaltioiden on tarvittaessa ehdotettava tämän luettelon mukauttamista sen asianomaisten luontotyyppien ja lajien suojelun tason seurannan tuloksiin, josta jäsenvaltioiden on huolehdittava kyseisen direktiivin 11 artiklan mukaisesti. Mainitun direktiivin 4 artiklan 4 kohdassa puolestaan säädetään jäsenvaltioiden velvollisuudesta muodostaa kaikki yhteisön tärkeinä pitämien alueiden luetteloon hyväksytyt alueet erityisten suojelutoimien alueiksi.

25

Vaikka missään saman direktiivin säännöksessä ei säädetä nimenomaisesti yhteisön tärkeinä pitämien alueiden luetteloon merkityn alueen poistamisesta, on kuitenkin todettava, että direktiivin 92/43 9 artiklan mukaan komissio voi poistaa erityisten suojelutoimien alueen verkostosta, jos luonnollinen kehitys sen seurannan perusteella, josta jäsenvaltiot huolehtivat 11 artiklan mukaisesti, sitä edellyttää. Tällainen verkostosta poistaminen tarkoittaa nimittäin väistämättä myös poistamista yhteisön tärkeinä pitämien alueiden luettelosta, koska mainitun direktiivin 4 artiklan 4 kohdan mukaan jäsenvaltioiden on muodostettava kaikki yhteisön tärkeinä pitämät alueet erityisten suojelutoimien alueiksi.

26

Tästä seuraa, että jäsenvaltioiden komissiolle kyseisen direktiivin 4 artiklan 1 kohdan nojalla ehdottama yhteisön tärkeinä pitämien alueiden luettelon mukauttaminen voi käsittää yhteisön tärkeinä pitämien alueiden luetteloon merkityn alueen poistamisen luettelosta, mikä on toteutettava samaa menettelyä noudattaen kuin alueen merkitseminen mainittuun luetteloon, koska asiasta ei ole erityisiä säännöksiä.

27

Tästä on todettava, että vaikka erityisten suojelutoimien alueiksi mahdollisesti osoitettavien alueiden yksilöimistä koskevista direktiivin 92/43 4 artiklan 1 kohdan säännöksistä seuraakin, että jäsenvaltioilla on tiettyä harkintavaltaa ehdottaessaan alueita, niiden on kuitenkin toteutettava tämä menettely direktiivissä mainittuja arviointiperusteita noudattaen (ks. mm. tuomio komissio v. Irlanti, C‑67/99, EU:C:2001:432, 33 kohta). Tästä seuraa, että kun seurannan, josta jäsenvaltiot huolehtivat mainitun direktiivin 11 artiklan mukaisesti, tulokset johtavat päätelmään, jonka mukaan kyseisiä arviointiperusteita ei peruuttamattomasti enää pystytä täyttämään, jäsenvaltioiden on kyseisen direktiivin 4 artiklan 1 kohdan nojalla väistämättä laadittava yhteisön tärkeinä pitämien alueiden luettelon mukauttamisesta ehdotus, jolla pyritään siihen, että luettelo täyttäisi jälleen mainitut arviointiperusteet.

28

Kun yhteisön tärkeinä pitämien alueiden luetteloon kirjattu alue ei lopullisesti voi enää myötävaikuttaa direktiivin 92/43 tavoitteiden saavuttamiseen ja näin ollen ei enää ole perusteltua, että alueeseen sovelletaan kyseisen direktiivin säännöksiä, asianomaisella jäsenvaltiolla on siten velvollisuus ehdottaa komissiolle alueen poistamista luettelosta. Jos jäsenvaltio nimittäin ei ehdottaisi luettelosta poistamista, se voisi edelleen tarpeettomasti käyttää alueen hoitoon resursseja, jotka osoittautuisivat hyödyttömiksi luontotyyppien ja lajien suojelun kannalta. Lisäksi alueiden, jotka eivät lopullisesti enää myötävaikuta mainittujen tavoitteiden saavuttamiseen, pitäminen edelleen Natura 2000 ‑verkostossa ei olisi verkoston laatuvaatimusten mukaista.

29

Jäsenvaltioilla oleva velvollisuus ehdottaa komissiolle yhteisön tärkeinä pitämien alueiden luetteloon merkityn alueen poistamista luettelosta, kun alue on muuttunut peruuttamattomasti sopimattomaksi täyttämään direktiivin 92/43 tavoitteet, on sitäkin tiukempi, kun alue sisältää maa-alueen, joka kuuluu omistajalle, jonka omaisuudensuojaa luetteloon merkitseminen rajoittaa, vaikka ei enää ole perusteltua, että alueeseen sovelletaan kyseisen direktiivin säännöksiä. Kuten julkisasiamies on todennut ratkaisuehdotuksensa 39 kohdassa, niin kauan kuin alue nimittäin vastaa ominaisuuksiltaan edellytyksiä, joiden perusteella se on voitu merkitä luetteloon, omaisuudensuojan rajoitukset ovat lähtökohtaisesti perusteltuja mainitussa direktiivissä säädetyn ympäristönsuojelun tavoitteen perusteella (ks. vastaavasti tuomio Križan ym., C‑416/10, EU:C:2013:8, 113–115 kohta). Mikäli kyseiset ominaisuudet kuitenkin katoavat lopullisesti, alueen käytön rajoitusten jatkaminen saattaa johtaa omaisuudensuojan loukkaamiseen.

30

On kuitenkin täsmennettävä, että ainoastaan yhteisön tärkeänä pitämään alueeseen kuuluvan maa-alueen omistajan väite kyseisen alueen ympäristön huononemisesta ei sellaisenaan riitä tällaisen yhteisön tärkeinä pitämien alueiden luettelon mukauttamisen aloittamiseen. On olennaisen tärkeää, että huononeminen tekee alueesta peruuttamattomasti sopimattoman luontotyyppien sekä luonnonvaraisen eläimistön ja kasviston suojelusta tai Natura 2000 ‑verkoston aikaansaamisesta huolehtimiseksi niin, ettei kyseinen alue lopullisesti voi enää myötävaikuttaa mainitun direktiivin 2 ja 3 artiklassa säädettyjen direktiivin tavoitteiden saavuttamiseen. Kuten direktiivin 4 artiklan 1 ja 2 kohdasta nimittäin ilmenee, juuri suojelun ja verkoston aikaansaamisen pakottavien vaatimusten tavoittelu on johtanut tällaisen alueen merkitsemiseen luetteloon.

31

Yhteisön tärkeinä pitämien alueiden luetteloon merkityn alueen mikä tahansa huononeminen ei siis ole peruste alueen poistamiselle luettelosta.

32

Tässä yhteydessä on todettava, että direktiivin 92/43 6 artiklan 2 kohdassa, johon kyseisen direktiivin 4 artiklan 5 kohdassa viitataan, velvoitetaan jäsenvaltiot suojelemaan yhteisön tärkeinä pitämiä alueita toteuttamalla tarpeellisia toimenpiteitä luontotyyppien ja niillä olevien lajien heikentymisen estämiseksi. Se, että jäsenvaltio jättää noudattamatta kyseistä suojeluvelvoitettaan tietyn alueen kohdalla, ei välttämättä ole peruste alueen poistamiseksi luettelosta (ks. analogisesti tuomio komissio v. Irlanti, C‑418/04, EU:C:2007:780, 83–86 kohta). Kyseisen valtion on sitä vastoin toteutettava tarpeellisia toimenpiteitä mainitun alueen varjelemiseksi.

33

On lisäksi todettava, että suunnitelma tai hanke, joka on yhteensopimaton direktiivin 92/43 suojelutavoitteiden kanssa, voi vaikuttaa yhteisön tärkeinä pitämien alueiden luetteloon merkittyyn alueeseen laillisesti merkittävällä tavalla vain, jos noudatetaan kyseisen direktiivin 6 artiklan, johon viitataan direktiivin 4 artiklan 5 kohdassa, 3 ja 4 kohdassa tarkoitettuja sääntöjä, jotka edellyttävät ympäristövaikutusten asianmukaista arviointia ja tarvittaessa kaikkien suojeluun tarvittavien korvaavien toimenpiteiden toteuttamista.

34

Unionin tuomioistuin on katsonut suunnitelmista ja hankkeista, jotka eivät niitä hyväksyttäessä kuuluneet direktiivin 92/43 6 artiklan 3 ja 4 kohdan soveltamisalaan, ettei voida sulkea pois sitä, että jäsenvaltio, kyseisen direktiivin 6 artiklan 4 kohdassa säädettyä poikkeusmenettelyä vastaavasti, vetoaa suunnitelman tai hankkeen, joka on omiaan vaikuttamaan merkittävästi alueen suojeluintressiin, kansallisen oikeuden mukaisessa ympäristövaikutusten arviointimenettelyssä yleisen edun mukaiseen syyhyn ja voi – jos kyseisessä säännöksessä säädetyt edellytykset keskeisiltä osin täyttyvät – antaa luvan toiminnalle, joka ei ole tämän jälkeen enää kiellettyä kyseisen artiklan 2 kohdan perusteella. Jotta voidaan selvittää, täyttyvätkö direktiivin 92/43 6 artiklan 4 kohdassa säädetyt edellytykset, suunnitelman tai hankkeen vaikutukset on kuitenkin arvioitava ennakolta kyseisen direktiivin 6 artiklan 3 kohdan mukaisesti (ks. tuomio komissio v. Espanja, C‑404/09, EU:C:2011:768, 156 ja 157 kohta).

35

Tästä seuraa, että toimivaltaisilla kansallisilla elimillä on velvollisuus ehdottaa alueen poistamista luettelosta vain, mikäli alue on kyseisten säännösten noudattamisesta huolimatta muuttunut peruuttamattomasti sopimattomaksi täyttämään direktiivin 92/43 tavoitteet niin, ettei sen luokittelu yhteisön tärkeänä pitämäksi alueeksi ilmeisestikään enää ole perusteltua.

36

Edellä esitettyjen seikkojen perusteella ensimmäiseen, neljänteen ja viidenteen kysymykseen on vastattava, että direktiivin 92/43 4 artiklan 1 kohtaa, 9 artiklaa ja 11 artiklaa on tulkittava siten, että jäsenvaltioiden toimivaltaisilla elimillä on velvollisuus ehdottaa komissiolle yhteisön tärkeinä pitämien alueiden luetteloon merkityn alueen poistamista luettelosta, kun kyseiseen alueeseen sisältyvän maa-alueen omistaja on vaatinut sitä kyseisiltä elimiltä ja väittänyt alueen ympäristön huonontuneen, siltä osin kuin vaatimus perustuu siihen seikkaan, että mainittu alue ei kyseisen direktiivin 6 artiklan 2–4 kohdan säännösten noudattamisesta huolimatta lopullisesti voi enää myötävaikuttaa luontotyyppien sekä luonnonvaraisen eläimistön ja kasviston suojeluun tai Natura 2000 ‑verkoston aikaansaamiseen.

37

Kun otetaan huomioon vastaus ensimmäiseen, neljänteen ja viidenteen kysymykseen, toiseen kysymykseen ei ole vastattava, koska vastaus siihen ei enää ole aivan välttämätön pääasian riidan ratkaisemiseksi.

38

Kolmannella kysymyksellään ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee lähinnä, onko direktiivin 92/43 4 artiklan 1 kohtaa, 9 artiklaa ja 11 artiklaa tulkittava siten, että ne ovat esteenä kansalliselle lainsäädännölle, jossa annetaan ainoastaan alueellisille julkisyhteisöille toimivalta ehdottaa yhteisön tärkeinä pitämien alueiden luettelon mukauttamista mutta ei säädetä tällaisesta toimivallasta niiden ohella valtiolle edes toissijaisesti sen varalta, että alueelliset julkisyhteisöt laiminlyövät toimenpiteisiin ryhtymisen.

39

Tästä on todettava, että kyseisessä direktiivissä säädetään jäsenvaltioille velvollisuuksia ilman, että viitattaisiin minkäänlaiseen toimivallan jakoon kansallisessa oikeudessa kyseisten velvollisuuksien täyttämiseksi. Mainitussa direktiivissä ei siten säädetä yksityiskohtaisista säännöistä yhteisön tärkeinä pitämien alueiden luettelon mukauttamisen ehdottamista koskevan toimivallan jaosta kansallisessa oikeudessa.

40

Koska tällaista täsmennystä ei ole tehty, on noudatettava SEUT 288 artiklan kolmannessa kohdassa määrättyä sääntöä, jonka mukaan direktiivi velvoittaa saavutettavaan tulokseen nähden jokaista jäsenvaltiota, jolle se on osoitettu, mutta jättää kansallisten elinten valittavaksi muodon ja keinot. Sellaisten toimivaltaisten kansallisten elinten valitseminen, jotka ovat vastuussa direktiivissä 92/43 säädettyjen velvoitteiden täyttämisestä, kuuluu kyseiseen jäsenvaltioiden toimivaltaan.

41

Unionin oikeudessa edellytetään tältä osin ainoastaan, että direktiivin 92/43 saattamisella osaksi kansallista oikeusjärjestystä, toimivaltaisten elinten nimeäminen mukaan luettuna, varmistetaan tosiasiallisesti kyseisen direktiivin täytäntöönpano kokonaisuudessaan riittävän selkeästi ja täsmällisesti (ks. vastaavasti mm. tuomio komissio v. Itävalta, C‑507/04, EU:C:2007:427, 89 kohta).

42

Vaikka jokainen jäsenvaltio nimittäin voi toteuttaa sisäisen toimivallan jaon tarkoituksenmukaiseksi katsomallaan tavalla ja panna direktiivin täytäntöön alueellisten tai paikallisten viranomaisten toteuttamilla toimenpiteillä, tämä mahdollisuus ei vapauta jäsenvaltioita velvollisuudesta varmistaa kyseisestä direktiivistä johtuvien velvoitteiden täyttäminen kokonaisuudessaan.

43

Unionin oikeudessa ei näin ollen edellytetä, että alueellisille julkisyhteisöille annettua toimivaltaa täyttää kyseisestä direktiivistä johtuvat velvoitteet täydentäisi valtion toissijainen toimivalta. Lisäksi jäsenvaltiolle kyseisen direktiivin nojalla kuuluvat velvollisuudet ja erityisesti velvollisuus ehdottaa yhteisön tärkeinä pitämien alueiden luettelon mukauttamista eivät toimivallan sisäisen jaon kannalta edellytä, että valtion pitäisi tarvittaessa toimia alueellisten julkisyhteisöiden puolesta niiden laiminlyödessä toimenpiteisiin ryhtymisen. Unionin oikeudessa edellytetään kuitenkin, että kansallisen oikeusjärjestyksen mukaan toteutettujen toimenpiteiden kokonaisuus on riittävän tehokas direktiivin 92/43 säännösten asianmukaiseksi soveltamiseksi (ks. vastaavasti tuomio Saksa v. komissio, C‑8/88, EU:C:1990:241, 13 kohta).

44

Edellä esitettyjen seikkojen perusteella kolmanteen kysymykseen on vastattava, että direktiivin 92/43 4 artiklan 1 kohtaa, 9 artiklaa ja 11 artiklaa on tulkittava siten, että ne eivät ole esteenä kansalliselle lainsäädännölle, jossa annetaan ainoastaan alueellisille julkisyhteisöille toimivalta ehdottaa yhteisön tärkeinä pitämien alueiden luettelon mukauttamista mutta ei säädetä tällaisesta toimivallasta niiden ohella valtiolle edes toissijaisesti sen varalta, että alueelliset julkisyhteisöt laiminlyövät toimenpiteisiin ryhtymisen, siltä osin kuin kyseisellä toimivallan antamisella taataan kyseisen direktiivin säännösten asianmukainen soveltaminen.

45

On muistutettava, että SEUT 267 artiklan mukaisessa menettelyssä yksinomaan kansallisen tuomioistuimen, jossa asia on vireillä ja joka vastaa annettavasta ratkaisusta, tehtävänä on asian erityispiirteiden perusteella harkita, onko ennakkoratkaisu tarpeen asian ratkaisemiseksi ja onko sen unionin tuomioistuimelle esittämillä kysymyksillä merkitystä asian kannalta. Jos esitetyt kysymykset koskevat unionin oikeuden tulkintaa, unionin tuomioistuimen on siten lähtökohtaisesti vastattava niihin (ks. mm. tuomio Åkerberg Fransson, C‑617/10, EU:C:2013:105, 39 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

46

Olettamasta, jonka mukaan kansallisten tuomioistuinten esittämillä ennakkoratkaisukysymyksillä on merkitystä asian ratkaisemisen kannalta, voidaan poiketa ainoastaan poikkeuksellisissa olosuhteissa eli silloin, kun on ilmeistä, että pyydetyllä unionin oikeuden tulkitsemisella ei ole mitään yhteyttä kansallisessa tuomioistuimessa käsiteltävän asian tosiseikkoihin tai kohteeseen, jos kyseinen ongelma on luonteeltaan hypoteettinen taikka jos unionin tuomioistuimella ei ole tiedossaan niitä tosiseikkoja ja oikeudellisia seikkoja, jotka ovat tarpeen, jotta se voisi antaa hyödyllisen vastauksen sille esitettyihin kysymyksiin.

47

Kuten ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin itsekin myöntää ennakkoratkaisupyynnössään, käsiteltävässä asiassa on selvää, että Regione Lombardian esittämät kuudes, seitsemäs, kahdeksas, yhdeksäs ja kymmenes kysymys ovat luonteeltaan hypoteettisia. Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen toimittamien tietojen mukaan ne koskevat kansallista lainsäädäntöä, jota Italian oikeusjärjestyksessä ei tällä hetkellä ole.

48

Kuudes, seitsemäs, kahdeksas, yhdeksäs ja kymmenes kysymys on näin ollen jätettävä tutkimatta.

49

Pääasian asianosaisten osalta asian käsittely unionin tuomioistuimessa on välivaihe kansallisessa tuomioistuimessa vireillä olevan asian käsittelyssä, minkä vuoksi kansallisen tuomioistuimen asiana on päättää oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta. Oikeudenkäyntikuluja, jotka ovat aiheutuneet muille kuin näille asianosaisille huomautusten esittämisestä unionin tuomioistuimelle, ei voida määrätä korvattaviksi.

Näillä perusteilla unionin tuomioistuin (toinen jaosto) on ratkaissut asian seuraavasti: