1

Telefónica SA ja Telefónica de España SAU (jäljempänä yhdessä valittajat) vaativat valituksessaan, että unionin tuomioistuin kumoaa unionin yleisen tuomioistuimen tuomion Telefónica ja Telefónica de España v. komissio (T‑336/07, EU:T:2012:172; jäljempänä valituksenalainen tuomio), jolla tämä hylkäsi niiden kanteen, jossa vaadittiin [EY] 82 artiklan soveltamismenettelystä 4.7.2007 tehdyn komission päätöksen K(2007) 3196 lopullinen (asia COMP/38.784 – Wanadoo España v. Telefónica; jäljempänä riidanalainen päätös) kumoamista, sekä niiden toissijaisen vaatimuksen niille tässä päätöksessä määrätyn sakon määrän kumoamiseksi tai alentamiseksi.

2

Kilpailusääntöjen rikkominen tapahtui syyskuun 2001 ja joulukuun 2006 välisenä aikana. Kuitenkin on niin, että 6.2.1962 annettu neuvoston asetus N:o 17 ([EY 81] ja [EY 82] artiklan ensimmäinen täytäntöönpanoasetus) (EYVL 1962, 13, s. 204) kumottiin ja korvattiin 1.5.2004 [SEUT 101] ja [SEUT 102] artiklassa vahvistettujen kilpailusääntöjen täytäntöönpanosta 16.12.2002 annetulla neuvoston asetuksella (EY) N:o 1/2003 (EUVL 2003, L 1, s. 1).

3

Näin ollen asetusta N:o 17 voitiin soveltaa nyt käsiteltävän asian tosiseikkoihin 1.5.2004 saakka, jolloin asetusta N:o 1/2003 alettiin soveltaa. On kuitenkin todettava, että asetuksen N:o 1/2003 merkitykselliset säännökset ovat aineellisesti samanlaiset kuin asetuksen N:o 17 säännökset.

4

Asetuksen N:o 17 15 artiklan 2 kohdassa säädettiin seuraavaa:

”Komissio voi päätöksellään määrätä yrityksille tai yritysten yhteenliittymille sakon, joka on vähintään 1000 ja enintään 1000000 laskentayksikköä taikka tätä suurempi mutta enintään 10 prosenttia kunkin rikkomukseen osallisen yrityksen edellisen tilikauden liikevaihdosta, jos ne tahallaan tai tuottamuksesta:

– –

Sakon suuruutta määrättäessä on otettava huomioon rikkomuksen vakavuuden lisäksi sen kesto.”

5

Asetuksen N:o 17 17 artiklassa säädettiin seuraavaa:

”[Euroopan unionin] tuomioistuimella on [EY 229] artiklassa tarkoitettu täysi harkintavalta tutkiessaan valitukset päätöksistä, joilla komissio on määrännyt sakon tai uhkasakon; se voi poistaa sakon tai uhkasakon taikka alentaa tai korottaa sitä.”

6

Asetuksen N:o 1/2003 23 artiklan 2 kohdassa, jolla korvattiin asetuksen N:o 17 15 artiklan 2 kohta, säädetään seuraavaa:

”Komissio voi päätöksellään määrätä yrityksille tai yritysten yhteenliittymille sakon, jos ne tahallaan tai tuottamuksesta:

– –

Kunkin rikkomiseen osallisen yrityksen tai yritysten yhteenliittymän osalta sakko on enintään kymmenen prosenttia sen edellisen tilikauden liikevaihdosta.

– –”

7

Asetuksen N:o 1/2003 31 artiklassa, jolla korvattiin asetuksen N:o 17 17 artikla, säädetään seuraavaa:

”[Euroopan unionin] tuomioistuimella on täysi harkintavalta tutkiessaan valitukset päätöksistä, joilla komissio on määrännyt sakon tai uhkasakon. Se voi poistaa sakon tai uhkasakon taikka alentaa tai korottaa sitä.”

8

Asetuksen N:o 17 15 artiklan 2 kohdan ja [EHTY] 65 artiklan 5 kohdan mukaisesti määrättävien sakkojen laskennassa sovellettavien suuntaviivojen (EYVL 1998, C 9, s. 3; jäljempänä vuoden 1998 suuntaviivat) 1 kohdan A alakohdassa, joka koskee kilpailusääntöjen rikkomisen vakavuuden arviointia, todetaan seuraavaa:

”A. Vakavuus

Rikkomuksen vakavuuden arvioinnissa on otettava huomioon sen laatu, sen todellinen vaikutus markkinoihin, jos se on mitattavissa, ja asian kannalta merkityksellis[ten] maantieteellis[sten] markkinoi[den laajuus].

Rikkomukset voidaan jakaa kolmeen luokkaan, nimittäin vakavaa vähäisempiin, vakaviin ja erittäin vakaviin rikkomuksiin.

9

Unionin yleinen tuomioistuin esittää yhteenvedon asian taustasta valituksenalaisen tuomion 3–29 kohdassa seuraavasti:

– –

– –

– –

10

Valittajat nostivat unionin yleisen tuomioistuimen kirjaamoon 1.10.2007 toimitetulla kannekirjelmällä kanteen, jossa ne vaativat riidanalaisen päätöksen kumoamista tai toissijaisesti komission määräämän sakon kumoamista tai sen määrän alentamista.

11

Ensisijaisten vaatimustensa tueksi valittajat vetosivat kuuteen kanneperusteeseen, joista ensimmäisen mukaan puolustautumisoikeuksia on loukattu, toisen mukaan merkityksellisiä tukkumarkkinoita määriteltäessä on tehty tosiseikkoja koskevia virheitä ja oikeudellisia virheitä, kolmannen mukaan niiden määräävää asemaa merkityksellisillä markkinoilla todettaessa on tehty tosiseikkoja koskevia virheitä ja oikeudellisia virheitä, neljännen mukaan [SEUT 102] artiklaa niiden väärinkäyttöä merkitsevään toimintaan sovellettaessa on tehty oikeudellisia virheitä, viidennen mukaan niiden väärinkäyttöä merkitsevän toiminnan ja sen kilpailua rajoittavan vaikutuksen arvioinnin yhteydessä on tehty tosiseikkoja koskevia virheitä ja/tai tosiseikkojen arviointivirheitä ja oikeudellisia virheitä ja kuudennen mukaan [SEUT 102] artiklaa on sovellettu ultra vires ja toissijaisuusperiaatetta, suhteellisuusperiaatetta, oikeusvarmuuden periaatetta, vilpittömän yhteistyön periaatetta ja hyvän hallinnon periaatetta on loukattu.

12

Toissijaisten vaatimustensa tueksi valittajat esittivät kaksi kanneperustetta. Ensimmäisen kanneperusteen mukaan on tehty tosiseikkoja koskevia virheitä ja oikeudellisia virheitä ja asetuksen N:o 17 15 artiklan 2 kohtaa ja asetuksen N:o 1/2003 23 artiklan 2 kohtaa on rikottu ja oikeusvarmuuden ja luottamuksensuojan periaatetta on loukattu. Toisen kanneperusteen, joka on esitetty ensimmäiseen perusteeseen nähden toissijaisesti, mukaan sakon määrää määritettäessä on tehty tosiseikkoja koskevia virheitä ja oikeudellisia virheitä sekä suhteellisuusperiaatetta, yhdenvertaisen kohtelun periaatetta ja rangaistusten yksilöllisyyttä koskevaa periaatetta on loukattu ja perusteluvelvollisuus on laiminlyöty.

13

Yhtäältä Asociación de usuarios de servicios bancarios (Ausbanc Consumo) (jäljempänä Ausbanc Consumo) ja France Telecom sekä toisaalta European Competitive Telecommunications Association (jäljempänä ECTA) hyväksyttiin väliintulijoiksi tukemaan komission vaatimuksia 31.7.2008 ja 28.2.2011 annetuilla määräyksillä.

14

Unionin yleinen tuomioistuin hylkäsi kaikki kanneperusteet ja kanteen kokonaisuudessaan.

15

Valittajat vaativat, että unionin tuomioistuin

16

Komissio vaatii, että unionin tuomioistuin

17

Ausbanc Consumo vaatii, että unionin tuomioistuin

18

France Telecom vaatii, että unionin tuomioistuin

19

ECTA vaatii, että unionin tuomioistuin

20

Valituksensa tueksi valittajat esittävät kymmenen valitusperustetta valituksenalaista tuomiota vastaan.

21

Aluksi on tutkittava oikeudenkäyntiväite, jonka komissio esittää koko valitusta vastaan, sekä valittajien ja Ausbanc Consumon vaatimukset saada tutustua unionin yleisessä tuomioistuimessa pidetyn istunnon litterointiin tai äänitallenteeseen.

22

Komissio vaatii, että valitus on jätettävä tutkimatta, seuraavilla perusteilla.

23

Ensimmäiseksi komissio korostaa, että valitus on erittäin pitkä ja itseään toistava ja siinä esitetään usein lukuisia valitusperusteita kullakin sivulla, joten valitus vaikuttaa sisältävän useita satoja valitusperusteita, mikä muodostaa ”ennätyksen” unionin oikeustapaushistoriassa.

24

Toiseksi valituksessa pyritään lähes systemaattisesti siihen, että tosiseikat tutkitaan uudelleen, sellaisten väitteiden avulla, joiden mukaan unionin yleinen tuomioistuin sovelsi ”virheellistä oikeudellista arviointiperustetta”.

25

Kolmanneksi valitusperusteet esitetään liian usein pelkkinä perustelemattomina väitteinä.

26

Neljänneksi komissio katsoo, että yhtäältä valittajat arvostelevat usein riidanalaista päätöstä eivätkä valituksenalaista tuomiota ja toisaalta – kun arvostelu koskee todella valituksenalaista tuomiota – eivät yksilöi käytännössä koskaan täsmällisiä osia tai kohtia, jotka väitteen mukaan sisältävät oikeudellisia virheitä.

27

Viidenneksi komissio väittää, että sen on ollut erittäin vaikeaa tai jopa mahdotonta käyttää puolustautumisoikeuksiaan näin sekavalla ja käsittämättömällä tavalla muotoillun valituksen suhteen, ja vaatii näin ollen unionin tuomioistuinta toteamaan, että valitus on jätettävä kokonaisuudessaan tutkimatta.

28

Toissijaisesti komissio väittää, että jopa niinä harvoina kertoina, kun kantajat ottavat valituksessaan esiin oikeudellisen kysymyksen, niiden väitteet ovat selvästi unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön vastaisia. Komissio vaatii näin ollen unionin tuomioistuinta toteamaan perustellulla määräyksellä, että valitus on selvästi perusteeton.

29

On muistutettava, että vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan SEUT 256 artiklasta, Euroopan unionin tuomioistuimen perussäännön 58 artiklan ensimmäisestä kohdasta ja valituksen jättämispäivänä voimassa olleesta unionin tuomioistuimen työjärjestyksen 112 artiklan 1 kohdan c alakohdasta seuraa, että valituksessa on ilmoitettava täsmällisesti sekä se, miltä kaikilta osin valituksenalaisen tuomion kumoamista vaaditaan, että ne oikeudelliset perusteet ja perustelut, joihin erityisesti halutaan vedota tämän vaatimuksen tueksi, tai muuten kyseinen valitus tai peruste jätetään tutkimatta (ks. mm. tuomio Dansk Rørindustri ym. v. komissio, C‑189/02 P, C‑202/02 P, C‑205/02 P–C‑208/02 P ja C‑213/02 P, EU:C:2005:408, 426 kohta ja tuomio Deutsche Telekom v. komissio, C‑280/08 P, EU:C:2010:603, 24 kohta).

30

Näitä vaatimuksia ei täytä ja tutkimatta on jätettävä valitusperuste, jonka tueksi esitetyt perustelut eivät ole riittävän selkeitä ja täsmällisiä, jotta unionin tuomioistuin voisi harjoittaa valvontaansa, erityisesti koska ne oleelliset seikat, joihin tarkasteltava valitusperuste perustuu, eivät ilmene riittävän johdonmukaisesti ja ymmärrettävästi itse valituskirjelmän tekstistä, joka on tältä osin epäselvä ja moniselitteinen (ks. vastaavasti tuomio Thyssen Stahl v. komissio, C‑194/99 P, EU:C:2003:527, 105 ja 106 kohta ja tuomio Arkema v. komissio, C‑520/09 P, EU:C:2011:619, 61 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen). Oikeuskäytännön mukaan valitus, joka ei ole rakenteeltaan johdonmukainen, rajoittuu yleisiin toteamuksiin eikä sisällä täsmällisiä tietoja valituksenalaisen määräyksen kohdista, joita mahdollisesti rasittaa oikeudellinen virhe, on jätettävä tutkimatta, koska tutkittavaksi ottamisen edellytykset selvästi puuttuvat (ks. määräys Weber v. komissio, C‑107/07 P, EU:C:2007:741, 26–28 kohta).

31

Valittajien tekemästä valituksesta on todettava – kuten komissio korostaa – että se sisältää paljon valitusperusteita ja perusteluja, joita ei voida ottaa tutkittaviksi. Ei kuitenkaan voida katsoa, että nyt käsiteltävä valitus olisi jätettävä tutkimatta kokonaisuudessaan. Tietyissä valituksessa esitetyissä valitusperusteissa nimittäin yksilöidään tarpeeksi täsmällisesti valituksenalaisen tuomion arvostellut kohdat ja esitetään riittävän selvästi oikeudelliset perusteet ja perustelut, joihin vedotaan. Tämän vuoksi jäljempänä todetuista puutteista huolimatta komission koko valitusta vastaan esittämä oikeudenkäyntiväite on hylättävä.

32

Valittajat ja Ausbanc Consumo ovat vaatineet unionin tuomioistuinta antamaan niille SEUT 15 artiklan nojalla mahdollisuuden tutustua unionin yleisessä tuomioistuimessa 23.5.2011 pidetyn istunnon litterointiin tai äänitallenteeseen.

33

Tältä osin unionin tuomioistuimen työjärjestyksen 169 artiklan 1 kohdassa määrätään, että valituksessa voidaan vaatia unionin yleisen tuomioistuimen ratkaisun tuomiolauselmaan tai määräysosaan sisältyvän lopputuloksen kumoamista kokonaan tai osittain.

34

Valittajien ja Ausbanc Consumon tutustumisvaatimuksissa ei kuitenkaan vaadita valituksenalaisen tuomion kumoamista kokonaan tai osittain. Valittajat ja Ausbanc Consumo eivät myöskään selitä, miksi ne haluavat tutustua unionin yleisessä tuomioistuimessa 23.5.2011 pidetyn istunnon litterointiin tai äänitallenteeseen tai missä määrin mahdollisuus tutustua näihin asiakirjoihin voisi hyödyttää niitä valittajien vaatimusten osalta, jotka koskevat valituksenalaisen tuomion kumoamista, ja Ausbanc Consumon vaatimusten osalta, jotka koskevat valituksen hylkäämistä.

35

Näin ollen valittajien ja Ausbanc Consumon tutustumisvaatimukset on jätettävä tutkimatta.

36

Viidennen valitusperusteensa viidennessä osassa valittajat väittävät, että unionin yleinen tuomioistuin laiminlöi velvollisuuttaan harjoittaa täyttä tuomiovaltaa käyttäen toteutettavaa valvontaa ihmisoikeuksien ja perusvapauksien suojaamiseksi tehdyn Roomassa 4.11.1950 allekirjoitetun yleissopimuksen (jäljempänä Euroopan ihmisoikeussopimus) 6 artiklassa tarkoitetulla tavalla, kun kyse on määräävän markkina-aseman väärinkäytön ja sen kilpailuvaikutusten arvioinnista.

37

Lisäksi valittajat toistavat useaan otteeseen tämän väitteen, jonka mukaan unionin yleinen tuomioistuin laiminlöi velvollisuuttaan harjoittaa täyttä tuomiovaltaa käyttäen toteutettavaa valvontaa rikkomisen toteamisen osalta, erityisesti niiden toisen ja kolmannen valitusperusteen yhteydessä.

38

Koska nämä väitteet ovat samanlaisia tai suurelta osin päällekkäisiä, ne on tutkittava yhdessä ja ennen muita valitusperusteita.

39

Aluksi on muistutettava niiden oikeusturvakeinojen olennaisista ominaisuuksista, joista unionin oikeudessa säädetään, jotta yrityksille, joille komission päätöksessä määrätään sakko kilpailusääntöjen rikkomisesta, taataan tehokas oikeussuoja.

40

Tehokkaan oikeussuojan periaate on unionin oikeuden yleinen periaate, joka ilmaistaan nykyisin Euroopan unionin perusoikeuskirjan (jäljempänä perusoikeuskirja) 47 artiklassa, joka unionin oikeudessa vastaa Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan 1 kappaletta (ks. tuomio Chalkor v. komissio, C‑386/10 P, EU:C:2011:815, 51 kohta; tuomio Otis ym., C‑199/11, EU:C:2012:684, 47 kohta ja tuomio Schindler Holding ym. v. komissio, C‑501/11 P, EU:C:2013:522, 36 kohta).

41

On muistutettava, että vaikka SEU 6 artiklan 3 kohdassa vahvistetuin tavoin Euroopan ihmisoikeussopimuksessa tunnustetut perusoikeudet ovat osa unionin oikeutta yleisinä periaatteina ja vaikka perusoikeuskirjan 52 artiklan 3 kohdassa velvoitetaan antamaan perusoikeuskirjan oikeuksille, jotka vastaavat Euroopan ihmisoikeussopimuksessa taattuja oikeuksia, sama merkitys ja sama ulottuvuus kuin mainitussa sopimuksessa, sopimusta ei voida pitää – niin kauan kuin unioni ei ole siihen liittynyt – muodollisesti unionin oikeusjärjestykseen sisältyvänä oikeudellisena välineenä (ks. tuomio Schindler Holding ym. v. komissio, EU:C:2013:522, 32 kohta).

42

Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan unionin oikeudessa säädetään SEUT 102 artiklan mukaiseen menettelyyn liittyvien komission päätösten tuomioistuinvalvontaa koskevasta järjestelmästä, joka tarjoaa kaikki perusoikeuskirjan 47 artiklassa vaaditut takeet (ks. vastaavasti tuomio Chalkor v. komissio, EU:C:2011:815, 67 kohta ja tuomio Otis ym., EU:C:2012:684, 56 ja 63 kohta). Tämä tuomioistuinvalvontaa koskeva järjestelmä koostuu SEUT 263 artiklassa vahvistetusta toimielinten toimien laillisuusvalvonnasta, jota voidaan SEUT 261 artiklan mukaisesti täydentää täydellä harkintavallalla asetuksissa säädettyjen seuraamusten osalta.

43

Komission kilpailuoikeuden alalla tekemien päätösten laillisuuden valvonnasta määrätään SEUT 263 artiklan ensimmäisessä ja toisessa kohdassa, että Euroopan unionin tuomioistuin valvoo komission sellaisten toimien laillisuutta, joiden tarkoituksena on tuottaa oikeusvaikutuksia suhteessa kolmansiin osapuoliin, ja tässä tarkoituksessa tuomioistuimella on toimivalta ratkaista kanne, jonka perusteena on toimivallan puuttuminen, olennaisen menettelymääräyksen rikkominen, perussopimusten tai niiden soveltamista koskevan oikeussäännön rikkominen taikka harkintavallan väärinkäyttö. SEUT 256 artiklan nojalla unionin yleinen tuomioistuin harjoittaa ensimmäisenä oikeusasteena komission kilpailuoikeuden alalla tekemien päätösten SEUT 263 artiklassa tarkoitettua laillisuusvalvontaa.

44

Tätä laillisuusvalvontaa täydennetään SEUT 261 artiklan mukaisesti täydellä harkintavallalla sellaisten sakkojen ja uhkasakkojen osalta, joita komissio määrää kilpailusääntöjen rikkomisen vuoksi. Asetuksen N:o 17 17 artiklassa, joka on korvattu asetuksen N:o 1/2003 31 artiklalla, säädetään, että [Euroopan unionin] tuomioistuimella on täysi harkintavalta tutkiessaan valitukset päätöksistä, joilla komissio on määrännyt sakon tai uhkasakon, minkä seurauksena se voi poistaa sakon tai uhkasakon taikka alentaa tai korottaa sitä.

45

Edellä esitetystä ilmenee, että laillisuusvalvonta kattaa kaikki SEUT 102 artiklan soveltamismenettelyihin liittyvät komission päätökset, kun taas asetuksen N:o 1/2003 31 artiklassa tarkoitetun täyden harkintavallan soveltamisala rajoittuu tällaisten päätösten sakon tai uhkasakon vahvistamista koskeviin osiin.

46

Koska viidennen valitusperusteen viides osa koskee riidanalaisen päätöksen osia, jotka koskevat rikkomisen toteamista, valittajien väite, jonka mukaan velvollisuutta harjoittaa perusoikeuskirjan 47 artiklassa tarkoitettua täyttä tuomiovaltaa käyttäen toteutettavaa valvontaa on laiminlyöty, on ymmärrettävä siten, että siinä tarkoitetaan unionin yleisen tuomioistuimen SEUT 263 artiklan nojalla harjoittamaa laillisuusvalvontaa.

47

Valittajat väittävät lähinnä, että unionin yleinen tuomioistuin laiminlöi velvollisuuttaan harjoittaa perusoikeuskirjan 47 artiklassa tarkoitettua täyttä tuomiovaltaa käyttäen toteutettavaa valvontaa määräävän markkina-aseman väärinkäytön ja sen kilpailuvaikutusten arvioinnin yhteydessä. Erityisesti valittajat arvostelevat unionin yleistä tuomioistuinta siitä, että se hylkäsi niiden väitteet todettuaan valituksenalaisen tuomion 211, 220, 223, 244, 251 ja 263 kohdassa, ettei komissio tehnyt ilmeistä virhettä. Valittajat esittävät tältä osin kolme väitettä.

48

Ensimmäisessä väitteessä valittajat esittävät, että unionin yleinen tuomioistuin harjoitti valvontaa, joka rajoittui ilmeiseen arviointivirheeseen sellaisten seikkojen osalta, jotka eivät antaneet aihetta monitahoisiin taloudellisiin arviointeihin.

49

Toisessa väitteessä valittajat väittävät, että unionin yleinen tuomioistuin valvoi virheellisesti ainoastaan ilmeistä arviointivirhettä välttyäkseen tutkimasta sitä, tukivatko komission esittämät todisteet päätelmiä, jotka se teki arvioituaan monitahoista taloudellista tilannetta tuomion komissio v. Tetra Laval (C-12/03 P, EU:C:2005:87, 39 kohta) mukaisesti.

50

Kolmannessa väitteessä valittajat väittävät, että unionin yleisellä tuomioistuimella on velvollisuus – vaikka kyseessä ovat monitahoiset taloudelliset kysymykset – harjoittaa täyttä tuomiovaltaa käyttäen toteutettavaa valvontaa Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artiklassa tarkoitetulla tavalla, sellaisena kuin sitä on tulkittu Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen tuomiossa A. Menarini Diagnostics S.r.l. v. Italia (nro 43509/08, 27.9.2011), jossa ilmeisen arviointivirheen kriteerillä ei ole sijaa.

51

Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytännön mukaan Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan noudattaminen ei ole esteenä sille, että hallinnollisessa menettelyssä ”rangaistuksen” määrää aluksi hallintoviranomainen. Se edellyttää kuitenkin, että jollei hallintoviranomaisen päätös itsessään täytä Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan 1 kappaleessa määrättyjä edellytyksiä, päätös voidaan myöhemmin saattaa tutkittavaksi tuomiovaltaa käyttävässä elimessä, jolla on täysi harkintavalta (Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen tuomio Segame SA v. Ranska, nro 4837/06, 55 kohta, CEDH 2012, ja em. Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen tuomio A. Menarini Diagnostics v. Italia, 59 kohta).

52

Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytännöstä ilmenee myös, että tuomiovaltaa käyttävän elimen, jolla on täysi harkintavalta, ominaisuuksiin kuuluu toimivalta muuttaa alemmanasteisen elimen tekemää päätöstä miltä tahansa osin, sekä tosiseikkojen että oikeudellisten seikkojen osalta. Tuomiovaltaa käyttävällä elimellä on erityisesti oltava toimivalta tutkia kaikki sen käsiteltäväksi saatetussa oikeusriidassa merkitykselliset tosiseikkoja ja oikeudellisia seikkoja koskevat kysymykset (ks. mm. em. Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen tuomio A. Menarini Diagnostics v. Italia, 59 kohta ja tuomio Schindler Holding ym. v. komissio, EU:C:2013:522, 35 kohta).

53

Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan SEUT 263 artiklassa määrätty laillisuusvalvonta merkitsee sitä, että tutkiessaan kantajien riidanalaista päätöstä vastaan esittämiä väitteitä unionin tuomioistuimet harjoittavat sekä oikeudellisiin seikkoihin että tosiseikkoihin kohdistuvaa valvontaa ja että niillä on toimivalta arvioida todisteita, kumota riidanalainen päätös tai muuttaa sakkojen määrää (ks. vastaavasti tuomio Schindler Holding ym. v. komissio, EU:C:2013:522, 38 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

54

Unionin tuomioistuimella on siis jo ollut tilaisuus korostaa, että vaikka komissiolla on harkintavaltaa aloilla, joilla on tehtävä monitahoisia taloudellisia arviointeja, se ei tarkoita sitä, että unionin tuomioistuinten olisi pidättäydyttävä valvomasta sitä, miten komissio on tulkinnut taloudellisia seikkoja. Unionin tuomioistuinten on nimittäin paitsi tutkittava erityisesti esitettyjen todisteiden aineellinen paikkansapitävyys, luotettavuus ja johdonmukaisuus myös tarkistettava, sisältävätkö nämä todisteet kaikki ne merkitykselliset seikat, jotka on otettava huomioon monitahoisen tilanteen arvioinnissa, ja voivatko kyseiset todisteet tukea päätelmiä, jotka niistä on tehty (tuomio komissio v. Tetra Laval, EU:C:2005:87, 39 kohta; tuomio Chalkor v. komissio, EU:C:2011:815, 54 kohta ja tuomio Otis ym., EU:C:2012:684, 59 kohta).

55

Myöskään sillä, että riidanalaista päätöstä ei ole tutkittu viran puolesta kaikilta osin, ei loukata tehokkaan oikeussuojan periaatetta. Unionin yleisen tuomioistuimen, jonka on kyllä vastattava kaikkiin esitettyihin kanneperusteisiin ja harjoitettava valvontaa niin oikeuskysymysten kuin tosiseikkoja koskevien kysymysten osalta, ei tätä periaatetta noudattaakseen ole välttämätöntä tutkia viran puolesta asiakirja-aineistoa uudelleen (tuomio Chalkor v. komissio, EU:C:2011:815, 66 kohta ja tuomio Kone ym. v. komissio, EU:C:2013:696, 32 kohta).

56

Unionin tuomioistuinten on harjoitettava laillisuusvalvontaa niiden seikkojen perusteella, jotka kantaja on esittänyt kanneperusteiden tueksi, eivätkä ne voi tukeutua komission harkintavaltaan, kun kyse on näiden seikkojen arvioinnista, perusteena sille, etteivät tuomioistuimet harjoita oikeudellisia seikkoja ja tosiseikkoja koskevaa perinpohjaista laillisuusvalvontaa (ks. vastaavasti tuomio Chalkor v. komissio, EU:C:2011:815, 62 kohta ja tuomio Schindler Holding ym. v. komissio, EU:C:2013:522, 37 kohta).

57

Kun otetaan huomioon nämä ominaispiirteet, SEUT 263 artiklassa määrätty laillisuusvalvonta täyttää Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan 1 kappaleessa, jota unionin oikeudessa vastaa perusoikeuskirjan 47 artikla, vahvistetun tehokkaan oikeussuojan periaatteen vaatimukset (ks. vastaavasti tuomio Chalkor v. komissio, EU:C:2011:815, 67 kohta; tuomio Otis ym., EU:C:2012:684, 56 kohta ja tuomio Schindler Holding ym. v. komissio, EU:C:2013:522, 38 kohta).

58

Nyt käsiteltävässä asiassa valittajat ainoastaan väittävät yleisesti unionin yleisen tuomioistuimen tehneen oikeudellisen virheen tutkiessaan komission esittämiä todisteita täsmentämättä tämän mahdollisen virheen luonnetta erityisesti tämän tuomion 54 kohdassa esitettyihin edellytyksiin nähden. Valittajat eivät siis väitä, että unionin yleinen tuomioistuin olisi jättänyt tutkimatta esitettyjen todisteiden aineellisen paikkansapitävyyden, luotettavuuden ja johdonmukaisuuden tai että unionin yleisen tuomioistuimen tutkimat todisteet eivät sisältäisi kaikkia niitä merkityksellisiä seikkoja, jotka on otettava huomioon monitahoisen tilanteen arvioinnissa. Ne eivät myöskään selitä, millä tavalla unionin yleinen tuomioistuin olisi tehnyt oikeudellisen virheen valituksenalaisen tuomion 211, 220, 223, 244, 251 ja 263 kohdassa esitetyissä päätelmissä ja niihin liittyvissä perusteluissa.

59

Joka tapauksessa on todettava, että SEUT 263 artiklassa määrättyä laillisuusvalvontaa toteuttaessaan unionin yleinen tuomioistuin ei ole pelkästään tarkastanut ilmeisten arviointivirheiden olemassaoloa vaan se on myös toteuttanut oikeudellisia seikkoja ja tosiseikkoja koskevaa perinpohjaista laillisuusvalvontaa riidanalaisen päätöksen suhteen valittajien esittämien kanneperusteiden valossa ja täyttänyt siten perusoikeuskirjan 47 artiklassa tarkoitetut vaatimukset, jotka koskevat täyttä tuomiovaltaa käyttäen toteutettavaa valvontaa (ks. vastaavasti tuomio Chalkor v. komissio, EU:C:2011:815, 82 kohta ja tuomio KME ym. v. komissio, C‑272/09 P, EU:C:2011:810, 109 kohta).

60

Näin ollen väite, jonka mukaan unionin yleinen tuomioistuin laiminlöi velvollisuuttaan harjoittaa täyttä tuomiovaltaa käyttäen toteutettavaa valvontaa rikkomisen toteamisen osalta, sekä viidennen valitusperusteen viides osa on hylättävä perusteettomana.

61

Kantajat väittävät ensimmäisessä valitusperusteessaan, että unionin yleinen tuomioistuin on loukannut puolustautumisoikeuksia. Tämä valitusperuste jakautuu neljään osaan.

62

Valittajien esittämän yhdeksännen valitusperusteen mukaan menettely unionin yleisessä tuomioistuimessa kesti liian kauan. Kun otetaan huomioon se, että siinä toistetaan lähes samalla tavalla osa ensimmäisen valitusperusteen ensimmäisessä osassa esitetyistä perusteluista, ne on tutkittava yhdessä.

63

Ensimmäisen valitusperusteen ensimmäisessä osassa ja yhdeksännessä valitusperusteessa valittajat väittävät, että menettely unionin yleisessä tuomioistuimessa kesti kohtuuttoman kauan, mikä loukkaa niiden perusoikeuskirjan 47 artiklassa ja Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artiklassa taattua perustavanlaatuista oikeutta saada tehokasta oikeussuojaa kohtuullisessa ajassa.

64

Jos valittajat vaativat valituksenalaisen tuomion kumoamista ja toissijaisesti kyseisen tuomion kumoamista siltä osin kuin siinä vahvistetaan niille määrätty sakko tai kyseisen sakon määrän alentamista, on huomautettava unionin tuomioistuimen jo katsoneen, että silloin, kun ei ole olemassa viitteitä siitä, että oikeudenkäynnin kohtuuton kesto unionin yleisessä tuomioistuimessa on vaikuttanut asian ratkaisun sisältöön, se, ettei tuomiota ole annettu kohtuullisessa ajassa, ei voi johtaa valituksenalaisen tuomion kumoamiseen. Jos mikään ei viittaa siihen, että sillä, ettei tuomiota ole annettu kohtuullisessa ajassa, on ollut vaikutusta asian ratkaisun sisältöön, valituksenalaisen tuomion kumoamisella ei nimittäin korjattaisi sitä, että unionin yleinen tuomioistuin on loukannut tehokkaan oikeussuojan periaatetta (tuomio Gascogne Sack Deutschland v. komissio, C-40/12 P, EU:C:2013:768, 81 ja 82 kohta; tuomio Kendrion v. komissio, C-50/12 P, EU:C:2013:771, 82 ja 83 kohta ja tuomio Groupe Gascogne v. komissio, C-58/12 P, EU:C:2013:770, 81 ja 82 kohta).

65

Nyt käsiteltävässä asiassa valittajat eivät ole esittäneet unionin tuomioistuimelle mitään seikkaa, jonka perusteella voitaisiin katsoa, että sillä, ettei unionin yleinen tuomioistuin ole antanut tuomiota kohtuullisessa ajassa, on voinut olla vaikutusta unionin yleisen tuomioistuimen käsiteltäväksi saatetun asian ratkaisun sisältöön. Muun muassa niiden väitteen, jonka mukaan ne eivät menettelyn keston vuoksi voineet tehdä valitusta ennen tuomion TeliaSonera Sverige (C‑52/09, EU:C:2011:83) antamista, perusteella ei voida katsoa, että tämän unionin yleisen tuomioistuimen käsiteltäväksi saatetun asian ratkaisun sisältö olisi voinut olla erilainen.

66

Siltä osin kuin valittajat vaativat toissijaisesti unionin tuomioistuinta alentamaan niille määrätyn sakon määrää, on huomautettava, että siitä, että unionin tuomioistuimet laiminlyövät perusoikeuskirjan 47 artiklan toisen kohdan mukaista velvollisuuttaan ratkaista niiden käsiteltäväksi saatetut asiat kohtuullisessa ajassa, on määrättävä seuraamus unionin yleisessä tuomioistuimessa nostetun vahingonkorvauskanteen yhteydessä, koska tällainen kanne merkitsee tehokasta korjauskeinoa. Tästä seuraa, että vaatimusta, jolla pyritään saamaan korvausta siitä aiheutuneesta vahingosta, ettei unionin yleinen tuomioistuin ole antanut tuomiota kohtuullisessa ajassa, ei voida saattaa suoraan unionin tuomioistuimen käsiteltäväksi valituksen yhteydessä, vaan se on esitettävä itse unionin yleisessä tuomioistuimessa (tuomio Gascogne Sack Deutschland v. komissio, EU:C:2013:768, 86–90 kohta; tuomio Kendrion v. komissio, EU:C:2013:771, 91–95 kohta ja tuomio Groupe Gascogne v. komissio, EU:C:2013:770, 80–84 kohta).

67

Unionin yleisen tuomioistuimen, jolla on toimivalta SEUT 256 artiklan 1 kohdan nojalla ja jonka käsiteltäväksi on saatettu vahingonkorvausvaatimus, on otettava kantaa tällaiseen vaatimukseen ratkaisemalla asia sen oikeudenkäynnin, jonka kestoa on arvosteltu, taustalla olevan asian ratkaisseesta kokoonpanosta poikkeavassa kokoonpanossa (tuomio Groupe Gascogne v. komissio, EU:C:2013:770, 90 kohta).

68

Nyt käsiteltävässä asiassa valituskirjelmä ei sisällä tarvittavia tietoja menettelyn kulusta ensimmäisessä oikeusasteessa, jotta unionin tuomioistuin voisi lausua kyseisen menettelyn keston kohtuuttomuudesta.

69

Edellä todetusta seuraa, että ensimmäisen valitusperusteen ensimmäinen osa ja yhdeksäs valitusperuste on hylättävä.

70

Ensimmäisen valitusperusteen toisessa osassa valittajat katsovat unionin yleisen tuomioistuimen tehneen oikeudellisen virheen, kun se yhtäältä valituksenalaisen tuomion 62 ja 63 kohdassa totesi, että kannekirjelmän ja kantajien vastauskirjelmän liitteet otetaan huomioon ainoastaan siltä osin kuin niillä tuetaan tai täydennetään oikeudellisia perusteita tai perusteluja, joihin kantajat ovat nimenomaisesti vedonneet kirjelmiensä varsinaisessa tekstissä, ja toisaalta valituksenalaisen tuomion 231, 250 ja 262 kohdassa totesi, että edellä mainitun periaatteen mukaisesti tutkimatta jätetään tietyt näihin liitteisiin sisältyvät väitteet, jotka liittyvät tulevan arvon laskemiseen, asiakassuhteiden keskimääräiseen kestoon ja siihen, että useat kustannuserät otetaan kirjanpidossa huomioon kahteen kertaan.

71

On todettava, että kyseisissä kohdissa unionin yleinen tuomioistuin sovelsi menettelysääntöä, joka mainitaan valituksenalaisen tuomion 58 kohdassa ja josta määrätään Euroopan unionin tuomioistuimen perussäännön 21 artiklassa ja unionin yleisen tuomioistuimen työjärjestyksen 44 artiklan 1 kohdan c alakohdassa ja jonka mukaan edellytetään, että ne oleelliset tosiseikat ja oikeudelliset seikat, joihin kanne perustuu, ilmenevät ainakin yhteenvedonomaisesti mutta silti johdonmukaisesti ja ymmärrettävästi itse kannekirjelmästä, kuten julkisasiamies korostaa ratkaisuehdotuksensa 26 kohdassa.

72

Valittajien väitteestä, jonka mukaan unionin yleinen tuomioistuin ei voinut edellyttää, että valittajat sisällyttävät kannekirjelmäänsä kaikki taloudelliset laskelmat, joihin niiden väitteet perustuvat, on todettava, että siinä ei yksilöidä riittävän täsmällisesti, minkä oikeudellisen virheen unionin yleinen tuomioistuin on tehnyt, ja se on näin ollen jätettävä tutkimatta tämän tuomion 29 ja 30 kohdassa mainitun oikeuskäytännön mukaisesti.

73

Tämän vuoksi ensimmäisen valitusperusteen toinen osa on osittain hylättävä perusteettomana ja osittain jätettävä tutkimatta.

74

Ensimmäisen valitusperusteen kolmannessa osassa valittajat väittävät, että valituksenalaisen tuomion 182 kohdassa unionin yleinen tuomioistuin otti tosiseikat huomioon vääristyneellä tavalla ja loukkasi puolustautumisoikeuksia todetessaan, etteivät valittajat olleet niiden toiminnan vaikutusten arvioinnin yhteydessä vedonneet siihen, etteivät tukkutuotteet olleet luonteeltaan välttämättömiä.

75

On todettava, että tämä väite on tehoton, kuten myös julkisasiamies korostaa ratkaisuehdotuksensa 27 kohdassa, koska vetoaminen siihen, etteivät tukkutuotteet olleet luonteeltaan välttämättömiä, kuului valittajien laajempien väitteiden yhteyteen, joilla unionin yleistä tuomioistuinta vaadittiin soveltamaan tuomiossa Bronner (C-7/97, EU:C:1998:569) väärinkäyttöä merkitsevän toimituksista kieltäytymisen yhteydessä vahvistettuja arviointiperusteita. Kuten valituksenalaisen tuomion 180 ja 181 kohdasta ilmenee, väärinkäyttöä merkitsevä toiminta, josta valittajia moitittiin ja joka muodostuu hintaruuvista, merkitsee toimituksista kieltäytymisestä poikkeavaa itsenäistä väärinkäytön muotoa, joten tuomiossa Bronner (EU:C:1998:569) vahvistettuja arviointiperusteita ei voitu soveltaa nyt käsiteltävässä asiassa (tuomio TeliaSonera Sverige, C-52/09, EU:C:2011:83, 55–58 kohta).

76

Näin ollen ensimmäisen valitusperusteen kolmas osa on hylättävä tehottomana.

77

Ensimmäisen valitusperusteensa neljännessä osassa valittajat väittävät, että unionin yleinen tuomioistuin loukkasi puolustautumisoikeuksia ja syyttömyysolettamaa, kun se totesi tietyistä riidanalaisen päätöksen sisältämistä perusteluista, joita komissio ei esittänyt väitetiedoksiannossa, että valittajien asiana oli osoittaa, että tulos, johon komissio päätyi päätöksessään, olisi ollut erilainen, jos nämä perustelut olisi hylätty.

78

On todettava, etteivät valittajien tältä osin esittämät väitteet sisällä täsmällisiä mainintoja valituksenalaisen tuomion kohdista, joita mahdollisesti rasittaa oikeudellinen virhe.

79

Tämän tuomion 29 ja 30 kohdassa mainitun vakiintuneen oikeuskäytännön valossa ensimmäisen valitusperusteen neljäs osa on tämän vuoksi jätettävä tutkimatta.

80

Edellä esitetyn perusteella ensimmäinen valitusperuste on osittain jätettävä tutkimatta, osittain hylättävä tehottomana ja osittain hylättävä perusteettomana sekä yhdeksäs valitusperuste on hylättävä perusteettomana.

81

Toisessa valitusperusteessaan valittajat väittävät, että unionin yleinen tuomioistuin teki oikeudellisia virheitä määrittäessään kyseessä olevia tukkumarkkinoita. Komissio, ECTA, France Telecom ja Ausbanc Consumo vaativat, että tämä valitusperuste on jätettävä tutkimatta.

82

Ensimmäiseksi on todettava, että väitteissä, joilla kyseistä valitusperustetta esitetään, ei yksilöidä riittävän täsmällisesti, minkä oikeudellisen virheen unionin yleinen tuomioistuin on väitteen mukaan tehnyt, vaan ne muodostuvat yleisistä toteamuksista, joiden tueksi ei ole esitetty todisteita ja jotka koskevat lähinnä syyttömyysolettaman loukkaamista ja todistustaakkaa koskevien sääntöjen rikkomista, joten ne on jätettävä tutkimatta tämän tuomion 29 ja 30 kohdassa mainitun oikeuskäytännön valossa.

83

Toiseksi valittajat väittävät, että unionin yleinen tuomioistuin teki valituksenalaisen tuomion 117 kohdassa virheen, joka koskee useita tosiseikkoja koskevia arvioita niiden huomattavien investointien osalta, joita tilaajayhteyksien eriytetyn tarjonnan käyttäminen edellyttää.

84

On kuitenkin muistutettava, että SEUT 256 artiklan ja Euroopan unionin tuomioistuimen perussäännön 58 artiklan ensimmäisen kohdan mukaan unionin yleisen tuomioistuimen päätöksiin voidaan hakea muutosta vain oikeuskysymysten osalta. Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan ainoastaan unionin yleinen tuomioistuin on toimivaltainen määrittämään asian tosiseikaston ja arvioimaan sitä ja lähtökohtaisesti arvioimaan sitä selvitystä, johon se on asian tosiseikastoa määrittäessään tukeutunut. Lukuun ottamatta sitä tapausta, että tuomioistuimelle esitetty selvitys on otettu huomioon vääristyneellä tavalla, tämä arviointi ei näin ollen ole sellainen oikeuskysymys, että se sinänsä kuuluisi unionin tuomioistuimen harjoittaman valvonnan piiriin (tuomio Moser Baer India v. neuvosto, C-535/06 P, EU:C:2009:498, 32 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen ja tuomio E.ON Energie v. komissio, C‑89/11 P, EU:C:2012:738, 64 kohta).

85

Tämän oikeuskäytännön valossa valittajien väitteet, jotka koskevat investointeja, joita tilaajayhteyksien eriytetyn tarjonnan käyttäminen edellyttää, on jätettävä tutkimatta.

86

Kolmanneksi valittajat riitauttavat valituksenalaisen tuomion 115 kohdassa ja sitä seuraavissa kohdissa esitetyt tosiseikkoja koskevat arvioinnit, joiden perusteella unionin yleinen tuomioistuin totesi kyseisen tuomion 134 kohdassa, että komissio on oikeutetusti katsonut, että tilaajayhteyksien eriytetty tarjonta ei kuulunut esillä olevassa asiassa merkityksellisiin markkinoihin. Erityisesti valittajat pitävät virheellisenä arviointia, jonka mukaan operaattorilla on oltava kriittinen massa, jotta se voi toteuttaa raskaita investointeja, joita tilaajayhteyksien eriytetyn tarjonnan käyttäminen edellyttää.

87

Neljänneksi valittajat väittävät unionin yleisen tuomioistuimen tehneen arviointivirheen, kun se valituksenalaisen tuomion 123 kohdassa hyväksyi komission päättelyn, jonka mukaan merkityksellisten markkinoiden määrittelemiseksi tarpeellisen korvattavuuden on ilmettävä lyhyellä aikavälillä. Valittajien mukaan unionin yleinen tuomioistuin ei ottanut huomioon sitä, että SSNIP-testiä (”small but significant and non transitory increase in price”, pieni mutta merkityksellinen ja pysyvä hintojen korotus ‑testi) on sovellettava konkreettisessa ajallisessa yhteydessä.

88

Viidenneksi valittajat arvostelevat valituksenalaista tuomiota siltä osin kuin unionin yleinen tuomioistuin sulki pois tukkutuotteiden ”epäsymmetrisen korvaavuuden”.

89

Koska näissä väitteissä riitautetaan unionin yleisen tuomioistuimen toteuttamat tosiseikkoja koskevat arvioinnit, ne on tämän tuomion 84 kohdassa mainitun oikeuskäytännön valossa jätettävä tutkimatta.

90

Edellä esitetyn perusteella – ja kuten julkisasiamies korostaa ratkaisuehdotuksensa 12 kohdassa – komission, ECTA:n, France Telecomin ja Ausbanc Consumon esittämä oikeudenkäyntiväite on hyväksyttävä ja toinen valitusperuste on kokonaisuudessaan jätettävä tutkimatta.

91

Kolmannessa valitusperusteessaan valittajat väittävät unionin yleisen tuomioistuimen tehneen oikeudellisia virheitä, kun se vahvisti valituksenalaisen tuomion 146 kohdassa ja sitä seuraavissa kohdissa Telefónican ja sen tytäryhtiöiden väitetyn määräävän aseman kyseessä olevilla markkinoilla. Valittajat arvostelevat unionin yleistä tuomioistuinta erityisesti siitä, että se perusteli niiden määräävää asemaa niiden suurilla markkina-osuuksilla kyseessä olevilla markkinoilla – eli 100 prosenttia alueellisilla tukkumarkkinoilla ja 84 prosenttia valtakunnallisilla tukkumarkkinoilla – ottamatta huomioon niihin kohdistuvia tosiasiallisia kilpailupaineita.

92

Tältä osin on riittävää todeta, että unionin yleinen tuomioistuin tutki valittajien väitteet, joilla pyritään osoittamaan tosiasiallisten kilpailupaineiden olemassaolo kyseessä olevilla markkinoilla, valituksenalaisen tuomion 156, 157 ja 160–167 kohdassa ja totesi, ettei yhdelläkään niistä voitu kyseenalaistaa valittajien määräävää asemaa näillä markkinoilla.

93

Koska valittajat pyrkivät väitteillään kyseenalaistamaan unionin yleisen tuomioistuimen toteuttamat tosiseikkoja koskevat arvioinnit, ne on tämän tuomion 84 kohdassa mainitun oikeuskäytännön valossa jätettävä tutkimatta.

94

Kolmas valitusperuste on tämän vuoksi jätettävä tutkimatta.

95

Neljännessä valitusperusteessaan valittajat väittävät, että unionin yleinen tuomioistuin totesi virheellisesti niiden rikkoneen SEUT 102 artiklaa, vaikka väärinkäyttöä merkitsevän toimituksista kieltäytymisen tunnusmerkit, jotka määritettiin tuomiossa Bronner (EU:C:1998:569), ja erityisesti tuotannontekijän välttämättömyys, eivät täyttyneet, ja että se loukkasi näin valittajien omaisuudensuojaa sekä suhteellisuusperiaatetta, oikeusvarmuuden periaatetta ja laillisuusperiaatetta.

96

Kuten tämän tuomion 75 kohdasta ilmenee, unionin yleinen tuomioistuin totesi valituksenalaisen tuomion 180 ja 181 kohdassa, että tuomiossa Bronner (EU:C:1998:569) vahvistetut arviointiperusteet koskivat väärinkäyttöä merkitsevää toimituksista kieltäytymistä. Väärinkäyttöä merkitsevä toiminta, josta valittajia moitittiin ja joka muodostuu hintaruuvista, merkitsee kuitenkin toimituksista kieltäytymisestä poikkeavaa itsenäistä väärinkäytön muotoa (tuomio TeliaSonera Sverige, EU:C:2011:83, 56 kohta), johon tuomiossa Bronner (EU:C:1998:569) vahvistettuja arviointiperusteita ja erityisesti tuotannontekijän välttämättömyyttä koskevaa arviointiperustetta ei voida soveltaa.

97

Valittajat väittävät myös, että unionin yleisen tuomioistuimen päätös olla soveltamatta tuomiossa Bronner (EU:C:1998:569) vahvistettuja arviointiperusteita merkitsee niiden omaisuudensuojan sekä suhteellisuusperiaatteen, oikeusvarmuuden periaatteen ja laillisuusperiaatteen loukkaamista.

98

Riippumatta tällaisten väitteiden paikkansapitävyydestä on todettava – kuten komissio korostaa – että valittajat eivät ole esittäneet niitä unionin yleisessä tuomioistuimessa.

99

Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan on kuitenkin niin, että uusi peruste, johon vedotaan ensi kertaa vasta muutoksenhakuvaiheessa unionin tuomioistuimessa, on jätettävä tutkimatta. Unionin tuomioistuin on valitusasioissa toimivaltainen tutkimaan ainoastaan arvioinnit, jotka unionin yleinen tuomioistuin on tehnyt sille esitetyistä perusteista. Jos asianosaisella olisi oikeus esittää ensi kertaa vasta unionin tuomioistuimessa vaatimuksilleen perusteita, joihin hän ei ole unionin yleisessä tuomioistuimessa vedonnut, asianosaisella olisi oikeus laajentaa unionin tuomioistuimessa, jonka toimivalta muutoksenhakuasioissa on rajoitettu, kannettaan unionin yleisessä tuomioistuimessa käsiteltyyn asiaan nähden (tuomio Dansk Rørindustri ym. v. komissio, EU:C:2005:408, 165 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

100

Kuten julkisasiamies toteaa ratkaisuehdotuksensa 16 kohdassa, nämä väitteet on tämän vuoksi jätettävä tutkimatta.

101

Edellä esitetyn perusteella neljäs valitusperuste on osittain jätettävä tutkimatta ja se on osittain hylättävä perusteettomana.

102

Viidennessä valitusperusteessaan valittajat väittävät unionin yleisen tuomioistuimen tehneen oikeudellisia virheitä arvioidessaan väärinkäyttöä ja sen vaikutuksia kilpailuun. Tämä valitusperuste koostuu kuudesta osasta.

103

Tämän viidennen valitusperusteen viides osa on jo tutkittu ja hylätty perusteettomana tämän tuomion 60 kohdassa.

104

Viidennen valitusperusteensa ensimmäisen osan, jonka mukaan sovellettaessa hintaruuvitestiä on tehty oikeudellisia virheitä, tueksi valittajat ainoastaan esittävät tiivistetysti komission tekemät kaksi hintaruuvitestiä, niiden kannekirjelmässään tältä osin esittämän arvostelun sekä unionin yleisen tuomioistuimen antamat vastaukset.

105

Koska valittajat eivät yksilöi tältä osin mitään oikeudellista virhettä, johon unionin yleinen tuomioistuin olisi syyllistynyt, eikä valituksenalaisen tuomion kohtia, joita tällainen oikeudellinen virhe mahdollisesti rasittaisi, edellä tämän tuomion 29 ja 30 kohdassa mainitun vakiintuneen oikeuskäytännön valossa viidennen valitusperusteen ensimmäinen osa on jätettävä tutkimatta.

106

Viidennen valitusperusteensa toisessa osassa, jonka mukaan tukkutason tuotannontekijöiden valinnassa on tehty virheitä, valittajat väittävät, että unionin yleinen tuomioistuin tutki valituksenalaisen tuomion 200–211 kohdassa virheellisesti hintaruuvin olemassaoloa kunkin tukkutuotteen osalta erikseen ottamatta huomioon sitä, että vaihtoehtoiset operaattorit käyttivät tukkupalvelujen optimaalista yhdistelmää, johon kuului tilaajayhteyksien eriytetty tarjonta, minkä ansiosta ne saattoivat alentaa kustannuksiaan.

107

Kuten komissio korostaa, näillä väitteillä valittajat pyrkivät kyseenalaistamaan unionin yleisen tuomioistuimen erityisesti valituksenalaisen tuomion 202 ja 210 kohdassa toteuttamat tosiseikkoja koskevat arvioinnit merkityksellisten markkinoiden määrittämisen ja sen osalta, etteivät vaihtoehtoiset operaattorit käyttäneet tällaista optimaalista yhdistelmää. Valittajat väittävät myös, että tosiseikat on otettu huomioon vääristyneellä tavalla, yksilöimättä kuitenkaan asiakirja-aineiston osia, jotka unionin yleinen tuomioistuin olisi ottanut huomioon vääristyneellä tavalla. Tämän tuomion 84 kohdassa mainitun oikeuskäytännön valossa – ja kuten julkisasiamies toteaa ratkaisuehdotuksensa 18 kohdassa – tämä väite on näin ollen jätettävä tutkimatta.

108

Toisin kuin valittajat väittävät, unionin yleinen tuomioistuin ei ole myöskään virheellisesti kääntänyt todistustaakkaa valituksenalaisen tuomion 210 kohdassa vaan ainoastaan todennut, että seikoilla, joihin komissio tukeutui päätöksensä tueksi ja joita valittajat eivät ole kiistäneet, pyritään osoittamaan, että vaihtoehtoiset operaattorit eivät käyttäneet tällaista optimaalista yhdistelmää kilpailusääntöjen rikkomisajanjakson aikana.

109

Edellä esitetyn perusteella viidennen valitusperusteen toinen osa on osittain jätettävä tutkimatta ja osittain hylättävä perusteettomana.

110

Viidennen valitusperusteensa kolmannessa osassa valittajat väittävät unionin yleisen tuomioistuimen tehneen lukuisia virheitä tutkiessaan valituksenalaisen tuomion 212–232 kohdassa komission riidanalaisessa päätöksessä käyttämää kassavirtojen diskonttausmenetelmää.

111

Viidennen valitusperusteensa neljännessä osassa valittajat väittävät unionin yleisen tuomioistuimen tehneen lukuisia virheitä tutkiessaan valituksenalaisen tuomion 233–264 kohdassa komission riidanalaisessa päätöksessä käyttämää ”jaksokohtaista” menetelmää.

112

Tältä osin valituksenalaisen tuomion 213 kohdasta ilmenee, että hintaruuvilaskelmien yhteydessä komissio laski valittajien kannattavuuden molemmilla menetelmillä eli ”jaksokohtaisella” menetelmällä ja valittajien ehdottamalla diskontattujen kassavirtojen menetelmällä muun muassa ”sen varmistamiseksi, että [valittajien] ehdottama menetelmä ei saata kyseenalaiseksi ’jaksokohtaisesta’ analyysistä seuraavaa hintaruuvin olemassaoloa koskevaa toteamusta”.

113

On todettava, että yleisillä toteamuksilla, joiden tueksi ei ole esitetty todisteita ja joiden mukaan syyttömyysolettamaa on loukattu ja tehokasta oikeussuojaa koskevaa velvollisuutta on laiminlyöty, valittajat pyrkivät tosiasiallisesti siihen, että komission niiden kannattavuuden laskemiseksi käyttämät kaksi menetelmää tutkitaan uudelleen.

114

Tämän tuomion 84 kohdassa mainitusta oikeuskäytännöstä ilmenee kuitenkin, että ainoastaan unionin yleinen tuomioistuin on toimivaltainen määrittämään asian tosiseikaston ja arvioimaan sitä ja lähtökohtaisesti arvioimaan sitä selvitystä, johon se on asian tosiseikastoa määrittäessään tukeutunut.

115

Kuten julkisasiamies ehdottaa ratkaisuehdotuksensa 18 kohdassa, viidennen valitusperusteen kolmas ja neljäs osa on tämän vuoksi jätettävä tutkimatta.

116

Viidennen valitusperusteensa kuudennessa osassa valittajat väittävät unionin yleisen tuomioistuimen tehneen useita oikeudellisia virheitä tutkiessaan niiden toiminnan vaikutuksia vähittäismarkkinoilla.

117

Valittajat väittävät ensimmäiseksi, että unionin yleinen tuomioistuin jätti virheellisesti ottamatta huomioon sen, että tuotannontekijät eivät olleet välttämättömiä, tutkiessaan toiminnan vaikutuksia vähittäismarkkinoilla ja loukkasi näin unionin tuomioistuimen tuomiossa TeliaSonera Sverige (EU:C:2011:83) vahvistamia periaatteita.

118

Tämä väite on hylättävä perusteettomana, koska se johtuu tuomion TeliaSonera Sverige (EU:C:2011:83) 69 kohdan virheellisestä tulkinnasta; kyseisessä kohdassa unionin tuomioistuin ainoastaan totesi, että tukkutuotteen välttämättömyydellä voi olla merkitystä hintaruuvin vaikutuksia arvioitaessa, joten unionin yleisen tuomioistuimen ei tarvinnut ottaa sitä huomioon.

119

Unionin yleinen tuomioistuin käytti siis valituksenalaisen tuomion 275 ja 276 kohdassa tosiseikkojen arviointia koskevaa toimivaltaansa, kun se totesi, että komissio oli riidanalaisessa päätöksessä osoittanut valittajien merkityksellisillä markkinoilla harjoittaman toiminnan todennäköisten vaikutusten olemassaolon riippumatta siitä, olivatko tuotannontekijät välttämättömiä vai eivät.

120

Toiseksi valittajat väittävät, että unionin yleisen tuomioistuimen olisi pitänyt tutkia, oliko tuotannontekijöiden tukkuhinnan ja vähittäishinnan välinen marginaali positiivinen vai negatiivinen.

121

Kuten komissio väittää, tämä toinen väite on jätettävä tutkimatta tämän tuomion 99 kohdassa mainitun oikeuskäytännön valossa, koska valittajat eivät esittäneet sitä unionin yleisessä tuomioistuimessa.

122

Kyseisessä väitteessä ei myöskään yksilöidä valituksenalaisen tuomion kohtia, joita mahdollisesti rasittaa oikeudellinen virhe, joten se on jätettävä tutkimatta myös tämän tuomion 29 ja 30 kohdassa mainitun oikeuskäytännön valossa.

123

Kolmanneksi valittajat väittävät, että valituksenalaisen tuomion 283 kohdassa unionin yleinen tuomioistuin virheellisesti hylkäsi tehottomina niiden väitteet siitä, ettei hintaruuvin konkreettisista vaikutuksista markkinoihin ole näyttöä.

124

Tämä kolmas väite on hylättävä perusteettomana yhtäältä siksi, että jotta hintaruuvin kaltaisen käytännön voidaan osoittaa olevan väärinkäyttöä, sillä on oltava kilpailua rajoittava vaikutus markkinoihin mutta kyseisen vaikutuksen ei välttämättä tarvitse olla konkreettinen vaan on riittävää osoittaa sellainen mahdollinen kilpailua rajoittava vaikutus, joka on omiaan syrjäyttämään markkinoilta määräävässä markkina-asemassa olevan yrityksen kanssa vähintäänkin yhtä tehokkaat kilpailijat (ks. tuomio TeliaSonera Sverige, EU:C:2011:83, 64 kohta), ja toisaalta siksi, että unionin yleinen tuomioistuin totesi valituksenalaisen tuomion 282 kohdassa tosiseikkojen arvioinnin yhteydessä, että komissio osoitti tällaisten mahdollisten vaikutusten olemassaolon.

125

Edellä esitetyn perusteella viidennen valitusperusteen kuudes osa on hylättävä ja näin ollen tämä valitusperuste on osittain jätettävä tutkimatta ja osittain hylättävä perusteettomana.

126

Kuudennessa valitusperusteessaan valittajat väittävät, että unionin yleinen tuomioistuin ei ottanut huomioon komission kieltoa toimia ultra vires sekä loukkasi toissijaisuusperiaatetta, suhteellisuusperiaatetta, oikeusvarmuuden periaatetta, vilpittömän yhteistyön periaatetta ja hyvän hallinnon periaatetta.

127

Tämän valitusperusteen ensimmäinen osa koskee oikeudellisia virheitä, jotka unionin yleinen tuomioistuin valittajien mukaan teki valituksenalaisen tuomion 289–294 kohdassa tutkiessaan sitä, rikkoiko komissio kieltoa toimia ultra vires.

128

Valittajat väittävät ensiksi, että unionin yleinen tuomioistuin vahvisti tuomioon Bronner (EU:C:1998:569) perustuvasta oikeuskäytännöstä tehdyn virheellisen tulkinnan katsoessaan, että komissiolla oli toimivalta säännellä jälkikäteen hintaehtoja, joita sovelletaan muun kuin välttämättömän infrastruktuurin käyttöön. Tämä väite on kuitenkin perusteeton, koska siinä väitetään, että SEUT 102 artiklaa olisi sovellettava tässä asiayhteydessä yksinomaan silloin, kun tuomiossa Bronner (EU:C:1998:569) vahvistetut edellytykset täyttyvät. Tältä osin on muistutettava, että SEUT 102 artiklan soveltamisala on yleinen eikä sitä voida rajoittaa – kuten unionin yleinen tuomioistuin totesi perustellusti valituksenalaisen tuomion 293 kohdassa – unionin lainsäätäjän toteuttamalla sääntelyllä telemarkkinoiden sääntelemiseksi ennakolta.

129

Toiseksi valittajat esittävät eri toteamuksia, joiden tueksi ei ole esitetty todisteita ja joiden mukaan unionin yleinen tuomioistuin otti vääristyneellä tavalla huomioon tosiseikat, jotka koskevat sitä, että komissio käytti ”sääntelytyyppisiä” käsitteitä, tai sitä, ettei komissiolla ole toimivaltaa säännellä jälkikäteen sellaisten infrastruktuurien, jotka eivät ole välttämättömiä, käyttämisen hintoja. Koska näissä toteamuksissa ei yksilöidä riittävän täsmällisesti, minkä oikeudellisen virheen unionin yleinen tuomioistuin on mahdollisesti tehnyt, ne on jätettävä tutkimatta tämän tuomion 29 ja 30 kohdassa mainitun oikeuskäytännön mukaisesti.

130

Kuudennen valitusperusteensa toisessa osassa valittajat väittävät, että unionin yleinen tuomioistuin teki useita oikeudellisia virheitä tutkiessaan valituksenalaisen tuomion 296–308 kohdassa sitä, loukkasiko komissio toissijaisuusperiaatetta, suhteellisuusperiaatetta ja oikeusvarmuuden periaatetta.

131

On todettava, että valittajien ensimmäinen väite, joka koskee suhteellisuusperiaatteen loukkaamista, on jätettävä tutkimatta tämän tuomion 29 ja 30 kohdassa mainitun oikeuskäytännön mukaisesti, koska valittajat eivät yksilöi valituksenalaisen tuomion kohtia, joita oikeudellinen virhe mahdollisesti rasittaa.

132

Toinen väite koskee sitä, että unionin yleinen tuomioistuin loukkasi valituksenalaisen tuomion 306 kohdassa oikeusvarmuuden periaatetta, kun se myönsi, että sääntelyn mukainen toiminta voi merkitä SEUT 102 artiklan rikkomista.

133

Tämä väite on hylättävä perusteettomana, koska – kuten komissio, ECTA ja France Telecom perustellusti väittävät – se, että yrityksen toiminta on sääntelyn mukaista, ei merkitse sitä, että tämä toiminta olisi SEUT 102 artiklan mukaista.

134

Kolmannessa väitteessään, jonka mukaan toissijaisuusperiaatetta on loukattu, valittajat katsovat, että unionin yleinen tuomioistuin otti valituksenalaisen tuomion 299–304 kohdassa niiden väitteet huomioon selvästi vääristyneellä tavalla ja jätti huomiotta sen, että kilpailuoikeudessa ja sääntelyssä tavoitellaan samoja päämääriä. Kun otetaan huomioon tämä päämäärien samanlaisuus, unionin yleisen tuomioistuimen olisi pitänyt tarkistaa, soveltuivatko komission kilpailuoikeuden nojalla toteuttamat toimenpiteet yhteen Espanjan televiestintämarkkinaviranomaisen (Comisión del Mercado de las Telecomunicaciones, jäljempänä CMT) kyseisellä sääntelyllä tavoittelemien päämäärien kanssa.

135

Tämä kolmas väite on osittain jätettävä tutkimatta siltä osin kuin se koskee valittajien väitteiden huomioon ottamista vääristyneellä tavalla, koska valittajat eivät yksilöi väitteitä, jotka unionin yleinen tuomioistuin olisi ottanut huomioon vääristyneellä tavalla, ja osittain hylättävä perusteettomana siltä osin kuin se koskee toissijaisuusperiaatteen loukkaamista, koska sen edellytyksenä, että komissio panee täytäntöön SEUT 102 artiklaa, ei ole kansallisten viranomaisten toteuttamien toimien tutkiminen ennakkoon.

136

Kuudennen valitusperusteensa kolmannessa osassa valittajat väittävät, että unionin yleinen tuomioistuin teki oikeudellisia virheitä, kun se totesi valituksenalaisen tuomion 309–315 kohdassa, ettei komissio loukannut vilpittömän yhteistyön periaatetta ja hyvän hallinnon periaatetta.

137

Kantajat väittävät myös, että valituksenalaisen tuomion 313 ja 314 kohdassa unionin yleinen tuomioistuin otti niiden väitteet huomioon vääristyneellä tavalla, koska ne eivät arvostelleet komissiota siitä, ettei se kuullut CMT:tä väitetiedoksiannosta, vaan siitä, ettei se toiminut kaikkien tarpeellisten tosiseikkojen osalta ja yhteistyössä CMT:n kanssa.

138

Tämä kolmas osa on jätettävä tutkimatta, koska – kuten julkisasiamies korostaa ratkaisuehdotuksensa 41 kohdassa – valittajat eivät yksilöi niitä kohtia, jotka unionin yleinen tuomioistuin on ottanut huomioon vääristyneellä tavalla, eivätkä unionin yleisen tuomioistuimen tekemiä analysointivirheitä.

139

Kaiken edellä esitetyn perusteella kuudes valitusperuste on osittain jätettävä tutkimatta ja osittain hylättävä perusteettomana.

140

Seitsemännessä valitusperusteessaan valittajat väittävät unionin yleisen tuomioistuimen tehneen oikeudellisia virheitä soveltaessaan asetuksen N:o 17 15 artiklan 2 kohtaa ja asetuksen N:o 1/2003 23 artiklan 2 kohtaa. Tämä valitusperuste jakautuu kahteen osaan.

141

Seitsemännen valitusperusteensa ensimmäisessä osassa valittajat väittävät lähinnä, että unionin yleinen tuomioistuin loukkasi Euroopan ihmisoikeussopimuksen 7 artiklassa ja perusoikeuskirjan 49 artiklassa taattua oikeusvarmuuden periaatetta ja nulla poena sine lege ‑periaatetta, kun se totesi, että komissio oli määrännyt niille perustellusti sakon riidanalaisen hintaruuvikäytännön vuoksi. Valittajat esittävät tältä osin neljä väitettä.

142

Ensimmäisen väitteen, joka on otsikoitu ”selvien ja ennakoitavien aiempien tapausten olemassaolo”, yhteydessä valittajat ainoastaan esittävät tiivistetysti valituksenalaisen tuomion 357–368 kohdan sisällön yksilöimättä unionin yleisen tuomioistuimen mahdollisesti tekemää oikeudellista virhettä. Näin ollen tämä ensimmäinen väite on tämän tuomion 29 ja 30 kohdassa mainitun vakiintuneen oikeuskäytännön valossa jätettävä tutkimatta.

143

Toisen väitteen yhteydessä valittajat ainoastaan toteavat, että unionin yleinen tuomioistuin loukkasi nulla poena sine lege ‑periaatetta ja oikeusvarmuuden periaatetta, kun se totesi valituksenalaisen tuomion 357 kohdassa, että komissiolla on harkintavaltaa päättää kunkin tapauksen erityisten seikkojen perusteella siitä, onko tarpeen määrätä sakko.

144

Siltä osin kuin tämä toinen väite koskee Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 ja 7 artiklan rikkomista, se on jätettävä tutkimatta tämän tuomion 99 kohdassa mainitun oikeuskäytännön mukaisesti, koska valittajat eivät ole esittäneet tätä väitettä unionin yleisessä tuomioistuimessa.

145

Myös siltä osin kuin valittajat vetoavat nulla poena sine lege ‑periaatteeseen ja oikeusvarmuuden periaatteeseen, kyseinen väite on jätettävä tutkimatta, koska valittajat eivät ole esittäneet väitteidensä tueksi perusteluita, joissa selitettäisiin, miten nämä periaatteet poistaisivat komissiolta harkintavallan, kun se päättää määrätä sakon kilpailusääntöjen rikkomisen vuoksi.

146

Kolmannen väitteen yhteydessä valittajat katsovat unionin yleisen tuomioistuimen tehneen oikeudellisen virheen valituksenalaisen tuomion 360 ja 361 kohdassa, kun se totesi, että [SEUT 102] artiklan soveltamisesta 18.7.1988 tehty komission päätös 88/518/ETY (IV/30.178 – Napier Brown – British Sugar) (EYVL L 284, s. 41) ja Deutsche Telekom ‑päätös ovat aiempia päätöksiä, joissa selvennetään edellytyksiä, joilla SEUT 102 artiklaa voidaan soveltaa marginaalien puristamiskäytäntöihin. Valittajat väittävät lähinnä, että kyseiset päätökset eivät ole selviä ja ennakoitavia aiempia tapauksia, joten ne eivät voineet kohtuudella ennakoida komission riidanalaisessa päätöksessä käyttämää SEUT 102 artiklan tulkintaa.

147

On muistutettava, että nulla poena sine lege ‑periaatetta ja oikeusvarmuuden periaatetta ei voida tulkita siten, että niissä kiellettäisiin rikosoikeudellista vastuuta koskevien säännösten asteittainen selkeyttäminen, mutta niiden vastaista voi olla se, että sellaisen säännöksen, jossa teko säädetään rikokseksi, uutta tulkintaa sovelletaan taannehtivasti (tuomio Dansk Rørindustri ym. v. komissio, EU:C:2005:408, 217 kohta).

148

Näin on erityisesti silloin, kun kyse on tuomioistuimen antamasta tulkinnasta, jonka tulos ei ollut kohtuullisesti ennakoitavissa rikkomisen toteuttamishetkellä, kun otetaan huomioon erityisesti kyseiseen oikeussäännökseen liittyvässä oikeuskäytännössä tuolloin vallinnut tulkinta (ks. tuomio Dansk Rørindustri ym. v. komissio, EU:C:2005:408, 218 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

149

Nyt käsiteltävässä asiassa on todettava, että komission riidanalaisessa päätöksessä käyttämä tulkinta, jonka mukaan marginaalien puristamiskäytäntö on SEUT 102 artiklan vastainen, oli kohtuudella ennakoitavissa rikkomisen toteuttamishetkellä. Tämä ennakoitavuus johtui päätöksestä 88/518 (Napier Brown) ja Deutsche Telekom ‑päätöksestä sekä marginaalien puristamiskäytännön ennakoitavissa olevista negatiivisista vaikutuksista kilpailuun, kuten unionin yleinen tuomioistuin perustellusti korostaa valituksenalaisen tuomion 358–362 kohdassa.

150

Koska tämä kolmas väite perustuu tuomioon Bronner (EU:C:1998:569), on muistutettava, että väärinkäyttöä merkitsevä toiminta, josta valittajia moitittiin ja joka muodostuu hintaruuvista, merkitsee toimituksista kieltäytymisestä poikkeavaa itsenäistä väärinkäytön muotoa, johon tuomiossa Bronner (EU:C:1998:569) vahvistettuja arviointiperusteita ei voida soveltaa, kuten tämän tuomion 75 kohdassa on jo todettu.

151

Tämä kolmas väite on näin ollen hylättävä perusteettomana.

152

Neljännessä väitteessään valittajat katsovat unionin yleisen tuomioistuimen todenneen virheellisesti, että komission hintaruuvin toteamiseksi käyttämä menetelmä perustui kohtuudella selviin ja ennakoitaviin aiempiin tapauksiin. Valittajat arvostelevat erityisesti valituksenalaisen tuomion 363–369 kohdassa esitettyjä perusteluja, joiden perusteella unionin yleinen tuomioistuin totesi, että komission hintaruuvin toteamiseksi käyttämä menetelmä oli ennakoitavissa.

153

On todettava, että valittajat pyrkivät aineellisesti kyseenalaistamaan tosiseikkojen arvioinnin komission hintaruuvin toteamiseksi käyttämän menetelmän ennakoitavuuden osalta, joten tämä neljäs väite on jätettävä tutkimatta tämän tuomion 84 kohdassa mainitun oikeuskäytännön mukaisesti.

154

Edellä esitetyn perusteella seitsemännen valitusperusteen ensimmäinen osa on osittain jätettävä tutkimatta ja osittain hylättävä perusteettomana.

155

Seitsemännen valitusperusteensa toisessa osassa valittajat väittävät, että unionin yleinen tuomioistuin teki useita oikeudellisia virheitä luokitellessaan valittajien toiminnan tahalliseksi tai vakavan tuottamukselliseksi asetuksen N:o 1/2003 23 artiklan 2 kohdassa tarkoitetulla tavalla.

156

Siitä, oliko todettu rikkominen tahallista tai tuottamuksellista ja voidaanko sen seuraamukseksi näin ollen määrätä asetuksen N:o 17 15 artiklan 2 kohdan ensimmäisen alakohdan tai asetuksen N:o 1/2003 23 artiklan 2 kohdan nojalla sakko, ilmenee oikeuskäytännöstä, että kyseinen edellytys täyttyy, kun kyseisen yrityksen olisi pitänyt tietää menettelynsä rajoittavan kilpailua, riippumatta siitä, tiesikö se rikkovansa EUT-sopimuksen kilpailusääntöjä (ks. tuomio Deutsche Telekom v. komissio, EU:C:2010:603, 124 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

157

Valittajat esittävät tämän seitsemännen valitusperusteensa toisen osan tueksi kaksi väitettä.

158

Ensimmäisessä väitteessään valittajat katsovat, etteivät ne kyenneet ennakoimaan toimintansa rajoittavan kilpailua, koska yhtäältä komission käyttämä markkinoiden määrittely ja toisaalta se, että niiden hinnoittelukäytäntö rajoittaa kilpailua, ei ollut ennakoitavissa.

159

Tältä osin on todettava, että valittajat pyrkivät aineellisesti kyseenalaistamaan tosiseikkojen arvioinnin merkityksellisten markkinoiden määrittelyn ennakoitavuuden osalta, joten tämä ensimmäinen väite on jätettävä tutkimatta tämän tuomion 84 kohdassa mainitun oikeuskäytännön mukaisesti.

160

Valittajat väittävät sen osalta, että niiden hinnoittelukäytäntö rajoittaa kilpailua, etteivät ne voineet ennakoida komission toimia SEUT 102 artiklan perusteella sen valossa, miten kansallinen sääntelyviranomainen valvoi niiden toimintaa ja puuttui siihen.

161

On todettava, että sen edellytyksenä, että komissio panee täytäntöön SEUT 102 artiklaa, ei ole kansallisten sääntelyviranomaisten toteuttamien toimien tutkiminen, kuten tämän tuomion 135 kohdassa todetaan, ja se on näin ollen lähtökohtaisesti näistä toimista riippumaton. Näissä olosuhteissa valittajat eivät voi pätevästi vedota siihen, ettei komission toiminta ollut ennakoitavissa kansallisten sääntelyviranomaisten toteuttamien toimien vuoksi, joten tämä ensimmäisen väitteen perustelu on hylättävä perusteettomana.

162

Valittajat arvostelevat myös valituksenalaisen tuomion 341 kohtaa, jossa unionin yleinen tuomioistuin totesi, että kansallinen sääntelyviranomainen tukeutui valvonnassaan etukäteisarvioihin eikä valittajien todellisiin aiempiin kustannuksiin, joten kyseinen valvonta ei voinut estää valittajia ennakoimasta, että niiden hinnoittelukäytäntö rajoitti kilpailua.

163

Koska valittajat eivät osoita, miten tämä unionin yleisen tuomioistuimen tosiseikkoja koskeva toteamus vääristi tosiseikkoja, niiden tätä koskevat väitteet on jätettävä tutkimatta tämän tuomion 84 kohdassa mainitun oikeuskäytännön mukaisesti.

164

Toisessa väitteessä valittajat arvostelevat sitä, että unionin yleinen tuomioistuin hylkäsi niiden väitteen, jonka mukaan CMT:n toimet ovat voineet luoda valittajille perustellun luottamuksen siihen, että niiden hinnoittelukäytännöt olivat SEUT 102 artiklan mukaisia.

165

Kuten France Telecom korostaa, koska valittajien tämän toisen väitteen yhteydessä esittämissä perusteluissa riitautetaan unionin yleisen tuomioistuimen valituksenalaisen tuomion 349–351 kohdassa toteuttamat tosiseikkoja koskevat arvioinnit, ne on tämän tuomion 84 kohdassa mainitun oikeuskäytännön valossa jätettävä tutkimatta.

166

Tämän vuoksi seitsemännen valitusperusteen toinen osa on osittain jätettävä tutkimatta ja osittain hylättävä perusteettomana.

167

Edellä esitetyn perusteella seitsemäs valitusperuste on osittain jätettävä tutkimatta ja osittain hylättävä perusteettomana.

168

Kolmeen osaan jakautuvassa kahdeksannessa valitusperusteessaan valittajat väittävät, että unionin yleinen tuomioistuin on tehnyt oikeudellisia virheitä laskiessaan sakon määrää.

169

Kahdeksannen valitusperusteensa ensimmäisessä osassa valittajat väittävät, että unionin yleinen tuomioistuin teki oikeudellisia virheitä luonnehtiessaan niiden toimintaa ”erittäin vakavaksi rikkomiseksi”, ja ne esittävät tältä osin neljä väitettä.

170

Ensimmäisessä väitteessään valittajat väittävät, että unionin yleinen tuomioistuin teki oikeudellisia virheitä luonnehtiessaan rikkomisen luonnetta vuoden 1998 suuntaviivojen valossa.

171

Tämän ensimmäisen väitteen yhteydessä valittajat yksilöivät nimenomaisesti ainoastaan valituksenalaisen tuomion 386 kohdan, jossa unionin yleinen tuomioistuin hylkäsi väitteen, jonka mukaan komission Deutsche Telekom ‑päätöksessä käyttämää luonnehdintaa ”vakavaksi” rikkomiseksi olisi pitänyt soveltaa valittajien toimintaan vähintään siihen saakka, kun tämä päätös julkaistiin Euroopan unionin virallisessa lehdessä 14.10.2003, muistuttaen, että komission aiempi päätöskäytäntö ei ole sakkojen määrittämisen oikeudellinen kehys kilpailuoikeuden alalla.

172

Tältä osin valittajat väittävät unionin yleisen tuomioistuimen tehneen oikeudellisen virheen kyseisessä 386 kohdassa, koska väärinkäyttöä voidaan luonnehtia ”selväksi”ja tämän vuoksi ”hyvin vakavaksi rikkomiseksi” ainoastaan viittaamalla aiempiin päätöksiin, mikä ilmenee sekä vuoden 1998 suuntaviivoista että riidanalaisesta päätöksestä.

173

Tämä väite on hylättävä perusteettomana, koska valituksenalaisen tuomion 386 kohtaa – kuten komissio perustellusti korostaa – on luettava yhdessä kyseisen tuomion 383 kohdan kanssa, jossa viitataan saman tuomion 353–368 kohtaan, joissa unionin yleinen tuomioistuin toteaa, että oli olemassa aiempia päätöksiä, joilla luonnehdintaa selväksi väärinkäytöksi voidaan perustella.

174

Tämän vuoksi tämä ensimmäinen väite on hylättävä perusteettomana siltä osin kuin se koskee valituksenalaisen tuomion 386 kohtaa ja muilta osin jätettävä tutkimatta edellä tämän tuomion 29 ja 30 kohdassa mainitun oikeuskäytännön mukaisesti, koska valittajat eivät yksilöi valituksenalaisen tuomion kohtia, joita oikeudellinen virhe mahdollisesti rasittaa.

175

Toisessa väitteessään valittajat arvostelevat unionin yleisen tuomioistuimen tosiseikkoja koskevia arviointeja, jotka koskevat poissulkemisen konkreettisia vaikutuksia vähittäismarkkinoilla ja kuluttajien kärsimää vahinkoa.

176

Kuten France Telecom ja komissio katsovat, koska tässä toisessa väitteessä riitautetaan unionin yleisen tuomioistuimen toteuttamat tosiseikkoja koskevat arvioinnit, se on tämän tuomion 84 kohdassa mainitun oikeuskäytännön valossa jätettävä tutkimatta.

177

Kolmannessa väitteessään valittajat väittävät unionin yleisen tuomioistuimen tehneen oikeudellisen virheen valituksenalaisen tuomion 413 kohdassa, kun se totesi, että niiden toimintaa voidaan luonnehtia ”erittäin vakavaksi”, vaikka merkitykselliset maantieteelliset markkinat rajoittuivat Espanjan alueelle. Valittajat vetoavat tältä osin syrjintäkiellon periaatteen loukkaamiseen, koska [SEUT 102] artiklan soveltamismenettelystä (asia COMP/38.233 – Wanadoo Interactive) 16.7.2003 tehdyssä komission päätöksessä (jäljempänä Wanadoo-päätös) ja 16.7.2003 tehdyssä Deutsche Telekom ‑päätöksessä todettiin ”vakava” rikkominen Saksan tai Ranskan markkinoilla eli laajemmilla maantieteellisillä markkinoilla kuin nyt kyseessä olevilla.

178

Kuten komissio korostaa perustellusti, unionin yleinen tuomioistuin totesi oikeudellista virhettä tekemättä valituksenalaisen tuomion 413 kohdassa, ettei se, että merkitykselliset maantieteelliset markkinat rajoittuvat Espanjan alueelle, sulje pois sitä, että rikkomista luonnehditaan ”erittäin vakavaksi”. Pelkästään se, että komissio luonnehti Deutsche Telekom- ja Wanadoo-päätöksissä kyseessä olleita rikkomisia ”vakaviksi”, vaikka merkitykselliset markkinat olivat laajemmat kuin nyt käsiteltävässä asiassa, ei vaikuta tähän arviointiin, sillä rikkomisen luonnehtiminen ”vakavaksi”tai ”erittäin vakavaksi” ei riipu pelkästään merkityksellisten maantieteellisten markkinoiden laajuudesta vaan myös – kuten unionin yleinen tuomioistuin totesi perustellusti valituksenalaisen tuomion 413 kohdassa – muista rikkomiselle ominaisista tekijöistä.

179

Näin ollen tämä kolmas väite on hylättävä perusteettomana.

180

Neljännessä väitteessään valittajat väittävät, että unionin yleinen tuomioistuin teki oikeudellisen virheen, kun se totesi, ettei komission tarvinnut mukauttaa rikkomisen luonnehdintaa ennen Deutsche Telekom ‑päätöksen julkaisemista ja sen jälkeen tai ainakaan selittää, miten se oli ottanut huomioon rikkomisen muuttuvan vakavuuden kyseisen ajanjakson aikana määrittäessään sakon laskentapohjaa.

181

Unionin yleinen tuomioistuin muistutti oikeudellista virhettä tekemättä valituksenalaisen tuomion 416 kohdassa, että kun määritellään kilpailulainsäädännön rikkomisesta määrättävien sakkojen määrää, komissio noudattaa perusteluvelvollisuuttaan, kun komissio ilmoittaa päätöksessään ne arviointiperusteet, joiden avulla se on määrittänyt kilpailusääntöjen rikkomisen vakavuuden ja keston, eikä sen tarvitse ilmoittaa sakkojen laskentatapaan liittyviä numerotietoja (ks. tuomio Weig v. komissio, C-280/98 P, EU:C:2000:627, 43–46 kohta; tuomio Sarrió v. komissio, C-291/98 P, EU:C:2000:631, 73–76 kohta ja tuomio Limburgse Vinyl Maatschappij ym. v. komissio, C-238/99 P, C-244/99 P, C-245/99 P, C-247/99 P, C-250/99 P–C-252/99 P ja C-254/99 P, EU:C:2002:582, 463 ja 464 kohta).

182

Lisäksi unionin yleinen tuomioistuin hylkäsi valituksenalaisen tuomion 420 kohdassa tekemättä oikeudellista virhettä valittajien väitteen, jonka mukaan komissio laiminlöi perusteluvelvollisuuttaan, kun se ei ottanut huomioon rikkomisen vakavuuden asteen vaihtelua rikkomisajanjakson aikana eikä erottanut toisistaan kahta rikkomisajanjaksoa. Komissio noudatti perusteluvelvollisuuttaan, kun se täsmensi riidanalaisen päätöksen 739–750 perustelukappaleessa ne syyt, joiden vuoksi se piti rikkomista, johon valittajat olivat syyllistyneet, ”erittäin vakavana” koko rikkomisajanjakson ajan, vaikka niiden toiminta ei ollut yhtä vakavaa koko tämän ajanjakson ajan, ja mainitsi Deutsche Telekom ‑tapauksen, jossa rikkomista pidettiin vakavana, ja nyt käsiteltävän asian väliset erot.

183

On totta, että olisi ollut toivottavaa, että komissio olisi perustellut riidanalaista päätöstä enemmän kuin nämä vaatimukset edellyttävät, erityisesti ilmoittamalla numerotietoja, joiden avulla rikkomisen vaihteleva vakavuus on otettu huomioon määritettäessä sakon laskentapohjaa. Tämä mahdollisuus ei kuitenkaan muuta perusteluvelvollisuudesta johtuvien vaatimusten ulottuvuutta riidanalaisen päätöksen osalta (ks. vastaavasti tuomio Weig v. komissio, EU:C:2000:627, 47 kohta; tuomio Sarrió v. komissio, EU:C:2000:631, 77 kohta ja tuomio Corus UK v. komissio, C-199/99 P, EU:C:2003:531, 149 kohta).

184

Edellä esitetyn perusteella kahdeksannen valitusperusteen ensimmäinen osa on osittain jätettävä tutkimatta ja osittain hylättävä perusteettomana.

185

Kahdeksannen valitusperusteen toisen osan, joka sisältää neljä väitettä, mukaan suhteellisuusperiaatetta, yhdenvertaisen kohtelun periaatetta ja rangaistusten yksilöllisyyttä koskevaa periaatetta on loukattu sekä velvollisuutta valvoa riidanalaisen päätöksen perusteluita on laiminlyöty.

186

Kolmannessa väitteessään, joka on tutkittava ensimmäiseksi, valittajat väittävät unionin yleisen tuomioistuimen loukanneen rangaistusten yksilöllisyyttä koskevaa periaatetta, kun se ei tarkistanut, oliko sakko laskettu ottaen huomioon valittajien yksilöllinen tilanne.

187

On todettava, että tässä kolmannessa väitteessä ei yksilöidä riittävän täsmällisesti mahdollista oikeudellista virhettä, johon unionin yleinen tuomioistuin olisi syyllistynyt, eikä valituksenalaisen tuomion kohtia, joita tällainen oikeudellinen virhe mahdollisesti rasittaa, joten se on jätettävä tutkimatta tämän tuomion 29 ja 30 kohdassa mainitun oikeuskäytännön mukaisesti.

188

Ensimmäisessä väitteessään valittajat katsovat, että unionin yleinen tuomioistuin loukkasi syrjintäkiellon periaatetta, kun se ei ottanut huomioon sitä, että Deutsche Telekom- ja Wanadoo-päätösten olosuhteet olivat vastaavat kuin riidanalaisen päätöksen taustalla olevat olosuhteet ja niiden perusteella määrättiin kymmenen kertaa pienemmät sakot.

189

Kuten unionin yleinen tuomioistuin muistuttaa valituksenalaisen tuomion 425 kohdassa, unionin tuomioistuin on toistuvasti todennut, että komission aiempi päätöskäytäntö ei ole sakkojen määrittämisen oikeudellinen kehys kilpailuoikeuden alalla ja että muita asioita koskevat päätökset ovat luonteeltaan vain viitteellisiä syrjinnän mahdollisen olemassaolon osalta (tuomio Tomra Systems ym. v. komissio, C-549/10 P, EU:C:2012:221, 104 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

190

Se, että komissio on aikaisemmin soveltanut tietyntasoisia sakkoja tietynlaisiin rikkomisiin, ei voi merkitä sitä, etteikö se voisi määrätä uusia korkeampia sakkoja, jos tämä on tarpeen unionin kilpailupolitiikan toteuttamisen varmistamiseksi; kilpailupolitiikka määritellään yksinomaan asetuksessa N:o 1/2003 (tuomio Tomra Systems ym. v. komissio, EU:C:2012:221, 105 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

191

Näin ollen unionin yleinen tuomioistuin hylkäsi valituksenalaisen tuomion 427 kohdassa perustellusti väitteen, joka koskee vertailua valittajille määrätyn sakon ja komission muissa kilpailualan päätöksissä määräämien sakkojen välillä, ja totesi, että esillä olevassa asiassa ei voida todeta loukatun yhdenvertaisen kohtelun periaatetta.

192

Toisessa väitteessään valittajat väittävät unionin yleisen tuomioistuimen loukanneen suhteellisuusperiaatetta, kun se ei todennut sakon laskentapohjan, jonka määräksi vahvistettiin 90 miljoonaa euroa, olevan suhteeton. Tältä osin valittajat korostavat yhtäältä, että tämä laskentapohja on toiseksi suurin määräävän markkina-aseman väärinkäyttötapauksissa vahvistettu laskentapohja, ja toisaalta, että sakon lopullinen määrä oli 12,5-kertainen Deutsche Telekom ‑päätöksessä ja 11,25-kertainen Wanadoo-päätöksessä samankaltaisesta väärinkäyttöä merkitsevästä toiminnasta määrättyyn sakkoon nähden.

193

Lisäksi valittajat väittävät neljännessä väitteessään, että unionin yleinen tuomioistuin laiminlöi velvollisuuttaan valvoa riidanalaisen päätöksen perusteluita, kun se totesi, ettei komission tarvinnut perustella erityisen huolellisesti päätöstään määrätä nyt käsiteltävässä asiassa sakko, jonka määrä on huomattavasti korkeampi kuin Wanadoo- ja Deutsche Telekom ‑päätöksissä määrättyjen sakkojen määrä, kun otetaan huomioon näiden kolmen asian samankaltaisuus.

194

Perusteluvelvollisuuden valvonnasta on todettava, että vaikka komissio tosiaankin selitti riidanalaisen päätöksen 739–750 kohdassa asian Deutsche Telekom ja nyt käsiteltävän asian välisiä eroja, se esitti vain vähän perusteluja päätökselle määrätä nyt käsiteltävässä asiassa sakko, jonka määrä on huomattavasti korkeampi kuin Wanadoo- ja Deutsche Telekom ‑päätöksissä määrättyjen sakkojen määrä. Komissio olisi voinut erityisesti täsmentää sakon laskentapohjan määrittämiseksi käyttämäänsä menetelmää vastaavalla tavalla kuin se on tehnyt suuntaviivoissa asetuksen (EY) N:o 1/2003 23 artiklan 2 kohdan a alakohdan mukaisesti määrättävien sakkojen laskennasta (EUVL 2006, C 210, s. 2), joita ei voitu soveltaa merkityksellisten tosiseikkojen tapahtumahetkellä.

195

Valituksenalaisen tuomion 434 kohdassa unionin yleinen tuomioistuin kuitenkin muistutti tekemättä oikeudellista virhettä, että komissio noudatti perusteluvelvollisuuttaan, kun se ilmoitti riidanalaisessa päätöksessä ne arviointiperusteet, joiden avulla se on määrittänyt kilpailusääntöjen rikkomisen vakavuuden ja keston. Näin ollen unionin yleinen tuomioistuin totesi perustellusti, ettei komission tarvinnut ilmoittaa sakkojen laskentatapaan liittyviä numerotietoja, tämän tuomion 181 ja 183 kohdassa mainitun oikeuskäytännön mukaisesti.

196

Valittajille määrätyn sakon oikeasuhteisuudesta unionin yleinen tuomioistuin totesi perustellusti valituksenalaisen tuomion 429 kohdassa, että ”suhteellisuusperiaate edellyttää sakon laskennan yhteydessä, että komission on vahvistettava sakko suhteessa rikkomisen vakavuuden arvioimiseksi huomioon otettuihin seikkoihin”.

197

Tämän neljännen väitteen yhteydessä valittajat väittävät myös, että unionin yleinen tuomioistuin rikkoi Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artiklaa, kun se ei harjoittanut täyttä tuomiovaltaa käyttäen toteutettavaa valvontaa, jota sen on harjoitettava sakon laskentapohjan oikeasuhteisuuden suhteen.

198

Kuten tämän tuomion 44 kohdassa täsmennetään, SEUT 263 artiklassa määrättyä laillisuusvalvontaa täydennetään SEUT 261 artiklan mukaisesti täydellä harkintavallalla sellaisten sakkojen ja uhkasakkojen osalta, joita komissio määrää kilpailusääntöjen rikkomisen vuoksi. Asetuksen N:o 17 17 artiklassa, joka on korvattu asetuksen N:o 1/2003 31 artiklalla, säädetään, että [Euroopan unionin] tuomioistuimella on täysi harkintavalta tutkiessaan valitukset päätöksistä, joilla komissio on määrännyt sakon tai uhkasakon, minkä seurauksena se voi poistaa sakon tai uhkasakon taikka alentaa tai korottaa sitä.

199

Asetuksen N:o 1/2003 23 artiklan 3 kohdassa, jolla on korvattu asetuksen N:o 17 15 artiklan 2 kohdan toinen alakohta, säädetään, että sakon määrä on määritettävä rikkomisen vakavuuden ja keston perusteella.

200

Edellä esitetystä seuraa, että täyttääkseen perusoikeuskirjan 47 artiklassa tarkoitetut täyttä tuomiovaltaa käyttäen toteutetun valvonnan vaatimukset sakon osalta unionin tuomioistuinten on SEUT 261 ja SEUT 263 artiklan mukaista toimivaltaa käyttäessään tutkittava kaikki oikeudellisia seikkoja tai tosiseikkoja koskevat väitteet, joilla pyritään osoittamaan, että sakon määrä ei ole oikeassa suhteessa rikkomisen vakavuuteen ja kestoon.

201

Tältä osin on todettava, että valituksenalaisen tuomion 431 kohdassa unionin yleinen tuomioistuin muistutti, että vuoden 1998 suuntaviivojen 1 kohdan A alakohdassa esitetty menetelmä perustuu kiinteään määrään perustuvaan laskutoimitukseen, jonka mukaan sakon laskentapohja, joka määritetään rikkomisen vakavuuden perusteella, lasketaan siten, että huomioon otetaan rikkomisen laatu, sen todellinen vaikutus markkinoihin, jos se on mitattavissa, ja asian kannalta merkityksellisten maantieteellisten markkinoiden laajuus.

202

Soveltaen näitä arviointiperusteita ja viitaten valituksenalaisen tuomion 371–421 kohtaan unionin yleinen tuomioistuin totesi valituksenalaisen tuomion 432 kohdassa, että kun otetaan huomioon yhtäältä se, että valittajien väärinkäyttöä on pidettävä selvänä väärinkäyttönä, jota on tapahtunut aiemminkin ja joka vaarantaa televiestintäverkkojen ja -palvelujen sisämarkkinoiden saavuttamisen tavoitteen, ja toisaalta se, että kyseisellä väärinkäytöllä on ollut merkittävä vaikutus Espanjan vähittäismarkkinoilla, 90 miljoonan euron suuruista sakon laskentapohjaa ei voida pitää suhteettomana.

203

Vaikka unionin yleinen tuomioistuin ei ole todennut, ettei komissio esitellyt riidanalaisessa päätöksessä sakon laskentapohjan määrittämiseksi käyttämäänsä menetelmää vastaavalla tavalla kuin se on tehnyt suuntaviivoissa asetuksen N:o 1/2003 23 artiklan 2 kohdan a alakohdan mukaisesti määrättävien sakkojen laskennasta, joita ei voitu soveltaa merkityksellisten tosiseikkojen tapahtumahetkellä, tällainen laiminlyönti ei kuitenkaan ole riittävä, jotta unionin yleisen tuomioistuimen voitaisiin katsoa tehneen virheen valvoessaan tämän määrän oikeasuhteisuutta valituksenalaisen tuomion 432 kohdassa lueteltujen arviointiperusteiden perusteella.

204

Edellä esitetystä ilmenee, että tutkiessaan valittajien väitteitä, joilla pyritään osoittamaan, että sakon laskentapohja oli suhteeton, unionin yleinen tuomioistuin käytti tosiasiallisesti SEUT 261 ja SEUT 263 artiklan mukaista toimivaltaa täyttäen perusoikeuskirjan 47 artiklassa tarkoitetut täyttä tuomiovaltaa käyttäen toteutetun valvonnan vaatimukset, kun se tutki kaikki oikeudellisia seikkoja tai tosiseikkoja koskevat valittajien väitteet, joilla pyritään osoittamaan, että sakon määrä ei ole oikeassa suhteessa rikkomisen vakavuuteen ja kestoon. Kyseisiä väitteitä tutkiessaan unionin yleinen tuomioistuin kuitenkin totesi, ettei yksikään valittajien esittämistä väitteistä oikeuttanut tämän sakon laskentapohjan alentamiseen.

205

Siltä osin kuin valittajat arvostelevat tässä neljännessä väitteessä unionin yleisen tuomioistuimen valituksenalaisen tuomion 432 kohdassa toteuttamaa sakon laskentapohjan oikeasuhteisuuden arviointia merkityksellisiin tosiseikkoihin nähden, on muistutettava, että sen jälkeen kun unionin yleinen tuomioistuin on ratkaissut täyden harkintavaltansa perusteella unionin oikeussääntöjen rikkomisesta yrityksille määrättävien sakkojen suuruuden, unionin tuomioistuimen asiana ei ole korvata kohtuullisuussyistä unionin yleisen tuomioistuimen harkintaa omallaan, kun se ottaa kantaa oikeuskysymyksiin valitusasiassa. Ainoastaan, jos unionin tuomioistuin arvioi, että seuraamuksen taso on paitsi epäasianmukainen myös liiallinen, minkä vuoksi se on suhteellisuusperiaatteen vastainen, olisi siis todettava, että unionin yleinen tuomioistuin on tehnyt oikeudellisen virheen sen vuoksi, että sakon määrä on epäasianmukainen (ks. vastaavasti tuomio E.ON Energie v. komissio, EU:C:2012:738, 125 ja 126 kohta; tuomio Quinn Barlo ym. v. komissio, C‑70/12 P, EU:C:2013:351, 57 kohta ja tuomio Koninklijke Wegenbouw Stevin v. komissio, C‑586/12 P, EU:C:2013:863, 33 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

206

Nyt käsiteltävässä asiassa on todettava, etteivät valittajat ole osoittaneet, millä tavoin komission riidanalaisessa päätöksessä käyttämä 90 miljoonan euron laskentapohja olisi liiallinen, minkä vuoksi se olisi suhteellisuusperiaatteen vastainen tämän tuomion edeltävässä kohdassa mainitussa oikeuskäytännössä tarkoitetulla tavalla.

207

Edellä esitetystä seuraa, että kahdeksannen valitusperusteen toinen osa on osittain jätettävä tutkimatta ja osittain hylättävä perusteettomana.

208

Kahdeksannen valitusperusteensa kolmannessa osassa valittajat väittävät, että unionin yleinen tuomioistuin on tehnyt oikeudellisia virheitä tutkiessaan sakon laskentapohjan korottamista ehkäisevän vaikutuksen vuoksi, valittajien toiminnan luonnehtimista ”pitkäkestoiseksi rikkomiseksi” sekä sakon alentamista lieventävien seikkojen vuoksi.

209

Ensimmäisessä väitteessään, jonka mukaan oikeudellisia virheitä on tehty tutkittaessa sakon laskentapohjan korottamista ehkäisevän vaikutuksen vuoksi, valittajat vetoavat seuraaviin seikkoihin.

210

Yhtäältä valittajat väittävät unionin yleisen tuomioistuimen loukanneen syrjintäkiellon periaatetta ja suhteellisuusperiaatetta, kun se hyväksyi sakon laskentapohjan korottamisen ehkäisevän vaikutuksen vuoksi, vaikka niiden taloudellinen voima oli verrattavissa niiden yritysten taloudelliseen voimaan, joista oli kyse Wanadoo- ja Deutsche Telekom ‑päätöksissä, joissa komissio ei määrännyt tällaista korotusta.

211

Tämän tuomion 189 ja 190 kohdassa mainitun oikeuskäytännön valossa on todettava, että unionin yleinen tuomioistuin hylkäsi valituksenalaisen tuomion 441 kohdassa perustellusti tämän komission päätöskäytäntöön perustuvan väitteen, koska se ei ole sakkojen määrittämisen oikeudellinen kehys kilpailuoikeuden alalla.

212

Toisaalta valittajat väittävät, että unionin yleinen tuomioistuin hyväksyi komission perustelut pelkillä yleisillä viittauksilla riidanalaisen päätöksen perustelukappaleisiin tutkimatta 25 prosentin korotuskertoimen asianmukaisuutta, minkä vuoksi se ei noudattanut velvollisuuttaan harjoittaa täyttä tuomiovaltaa käyttäen toteutettavaa valvontaa.

213

Tältä osin on muistutettava, että SEUT 261 artiklassa ja asetuksen N:o 1/2003 31 artiklassa tarkoitettu täyden harkintavallan käyttö ei vastaa viran puolesta suoritettavaa valvontaa, ja korostettava, että menettely unionin tuomioistuimissa on kontradiktorista. Lukuun ottamatta oikeusjärjestyksen perusteisiin pohjautuvia perusteita – kuten riidanalaisen päätöksen perustelujen puuttuminen – jotka unionin yleisen tuomioistuimen ja unionin tuomioistuimen on tutkittava viran puolesta, kantajan on esitettävä kyseistä päätöstä koskevat kanneperusteet ja todisteet niiden tueksi (tuomio Chalkor v. komissio, EU:C:2011:815, 64 kohta ja tuomio KME Germany ym. v. komissio, C-389/10 P, EU:C:2011:816, 131 kohta).

214

On todettava, että unionin yleinen tuomioistuin tutki valituksenalaisen tuomion 438–441 kohdassa sitä, miten komissio perusteli sakon laskentapohjan korottamista, ja totesi, että se perustui oikeudellisesti riittävällä tavalla riidanalaisen päätöksen sisältämiin tietoihin valittajien taloudellisen voiman osalta. Näin tehdessään yleinen tuomioistuin käytti SEUT 261 ja SEUT 263 artiklan mukaista toimivaltaa ja täytti täyttä tuomiovaltaa käyttäen toteutetun valvonnan vaatimukset, kun se tutki kaikki valittajien tässä yhteydessä esittämät oikeudellisia seikkoja tai tosiseikkoja koskevat väitteet.

215

Edellä esitetystä seuraa, että ensimmäinen väite on hylättävä perusteettomana.

216

Valittajien toinen väite koskee oikeudellisia virheitä, jotka on tehty tutkittaessa valittajien toiminnan luonnehtimista ”pitkäkestoiseksi rikkomiseksi”.

217

Rikkomisen alkamispäivän osalta valittajat väittävät, että unionin yleinen tuomioistuin jätti virheellisesti erottamatta toisistaan Deutsche Telekom ‑päätöstä edeltävän ajanjakson ja sen jälkeisen ajanjakson ja arvioimatta rikkomisen vakavuutta kunkin ajanjakson osalta ja loukkasi näin syrjintäkiellon periaatetta ja laiminlöi velvollisuuttaan harjoittaa täyttä tuomiovaltaa käyttäen toteutettavaa valvontaa.

218

On todettava, että tämä väite on hylättävä tehottomana, koska valittajat ainoastaan väittävät, että unionin yleisen tuomioistuimen olisi pitänyt erottaa toisistaan kaksi rikkomisajanjaksoa rikkomisen väitetyn vaihtelevan intensiteetin vuoksi, selittämättä sitä, miten rikkomisen kesto olisi tämän vuoksi lyhentynyt.

219

Valittajat väittävät myös, että unionin yleinen tuomioistuin otti niiden väitteet huomioon vääristyneellä tavalla, yksilöimättä kuitenkaan riittävän täsmällisesti niitä seikkoja, jotka unionin yleinen tuomioistuin olisi ottanut huomioon vääristyneellä tavalla, tai analysointivirheitä, joihin unionin yleinen tuomioistuin olisi syyllistynyt. Näin ollen tämä väite on tämän tuomion 84 kohdassa mainitun oikeuskäytännön perusteella jätettävä tutkimatta.

220

Rikkomisen päättymispäivän osalta unionin yleinen tuomioistuin totesi valittajien mukaan, että komissio oli osoittanut rikkomisen olemassaolon ainoastaan vuoden 2006 ensimmäisen puoliskon loppuun saakka. Unionin yleinen tuomioistuin on niiden mukaan näin ollen kääntänyt todistustaakan katsoessaan, etteivät valittajat olleet osoittaneet, ettei hintaruuvia ollut sovellettu enää vuoden 2006 toisella puoliskolla, vaikka rikkomisen olemassaolon osoittaminen on komission tehtävä.

221

Valituksenalaisen tuomion 451 kohdasta ilmenee, että unionin yleinen tuomioistuin totesi asiakirja-aineiston sisältämien seikkojen, joita valittajat eivät ole kiistäneet, perusteella, että sekä Telefónica de España SAU:n tukkuhinnat että sen vähittäishinnat eivät olleet muuttuneet syyskuun 2001 ja 21.12.2006, jolloin kilpailusääntöjen rikkominen päättyi, välisenä aikana, eivätkä ne vedonneet niiden kustannusten muuttumiseen, jotka komissio otti huomioon. Näin tehdessään unionin yleinen tuomioistuin ei kääntänyt todistustaakkaa vaan arvioi asianmukaisesti sille esitettyjä todisteita, kuten julkisasiamies korostaa ratkaisuehdotuksensa 171 kohdassa.

222

Näin ollen toinen väite on osittain jätettävä tutkimatta ja osittain hylättävä tehottomana tai perusteettomana.

223

Kolmas väite koskee oikeudellisia virheitä, joita on tehty tutkittaessa sakon alentamista lieventävien seikkojen vuoksi.

224

Ensimmäiseksi kantajat väittävät unionin yleisen tuomioistuimen soveltaneen ”virheellistä oikeudellista arviointiperustetta”, kun se katsoi, että niiden laiminlyönti oli erittäin vakava, arvioidessaan komission niille myöntämän 10 prosentin alennuksen asianmukaisuutta perustellun luottamuksen valossa.

225

On todettava, että unionin yleinen tuomioistuin toteutti valituksenalaisen tuomion 459 kohdassa tosiseikkoja koskevia arviointeja, jotka liittyvät valittajien laiminlyönnin asteeseen. Näin ollen tämä väite on jätettävä tutkimatta tämän tuomion 84 kohdassa mainitun oikeuskäytännön valossa.

226

Toiseksi valittajat arvostelevat valituksenalaisen tuomion 461 kohtaa, jossa unionin yleinen tuomioistuin viittasi selvien ja ennakoitavien aiempien tapausten olemassaoloon tutkiessaan asian väitettyä uutuutta. Valittajien mukaan se sovelsi tässä ilmeisen virheellistä arviointiperustetta eli oikeusvarmuuden perustetta ja jätti ottamatta huomioon, että yksi vuoden 1998 suuntaviivoissa määritellyistä lieventävistä olosuhteista on se, että yrityksellä on ollut kohtuullinen epäilys menettelynsä sääntöjenvastaisuudesta. Valittajien mukaan tällainen kohtuullinen epäilys on ollut olemassa ainakin lokakuuhun 2003 saakka, jolloin Deutsche Telekom ‑päätös julkaistiin, ja jatkui tuomion TeliaSonera Sverige (EU:C:2011:83) julistamiseen saakka.

227

Tältä osin on todettava, että valittajien kohtuullisen epäilyksen olemassaolo on tosiseikkoja koskeva kysymys, joka kuuluu yksinomaan unionin yleisen tuomioistuimen harkintavaltaan, joten neljäs väite on jätettävä tutkimatta tämän tuomion 84 kohdassa mainitun oikeuskäytännön mukaisesti.

228

Tämän seurauksena kahdeksannen valitusperusteen kolmas osa on osittain jätettävä tutkimatta ja osittain hylättävä tehottomana tai perusteettomana.

229

Edellä esitetyn perusteella kahdeksas valitusperuste on osittain jätettävä tutkimatta ja osittain hylättävä tehottomana tai perusteettomana.

230

Kymmenennessä valitusperusteessaan valittajat väittävät unionin yleisen tuomioistuimen laiminlyöneen velvollisuuttaan harjoittaa täyttä tuomiovaltaa käyttäen toteutettavaa valvontaa Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artiklassa tarkoitetulla tavalla sakon vahvistamisen osalta, koska se ei käyttänyt SEUT 261 artiklassa ja asetuksen N:o 1/2003 31 artiklassa tarkoitettua täyttä harkintavaltaa.

231

On todettava, että tämän kymmenennen valitusperusteen yhteydessä valittajat eivät yksilöi riittävän täsmällisesti, miltä osin valituksenalaista tuomiota arvostellaan, vaan ainoastaan toteavat yleisesti ja perusteluja esittämättä, että unionin yleisen tuomioistuimen olisi pitänyt tutkia kaikki todisteet ja kaikki tosiseikkoja koskevat olosuhteet, joilla on merkitystä sakon asianmukaisuutta arvioitaessa. On kuitenkin korostettava, että tämän valitusperusteen, jonka mukaan velvollisuutta harjoittaa täyttä tuomiovaltaa käyttäen toteutettavaa valvontaa on laiminlyöty, tueksi esitetyt väitteet on jo tutkittu muiden valitusperusteiden yhteydessä siltä osin kuin valittajat yksilöivät riittävän täsmällisesti, miltä osin valituksenalaista tuomiota arvostellaan.

232

Tämän vuoksi tämä kymmenes valitusperuste on jätettävä tutkimatta tämän tuomion 29 ja 30 kohdassa mainitun oikeuskäytännön mukaisesti.

233

Kaiken edellä esitetyn perusteella valitus on hylättävä kokonaisuudessaan.

234

Unionin tuomioistuimen työjärjestyksen 184 artiklan 2 kohdan mukaan silloin, kun valitus ei ole perusteltu, unionin tuomioistuin päättää oikeudenkäyntikuluista. Saman työjärjestyksen 138 artiklan 1 kohdan mukaan, jota sovelletaan sen 184 artiklan 1 kohdan nojalla valituksen käsittelyyn, asianosainen, joka häviää asian, velvoitetaan korvaamaan oikeudenkäyntikulut, jos vastapuoli on sitä vaatinut.

235

Työjärjestyksen 140 artiklan 3 kohdan mukaan unionin tuomioistuin voi määrätä, että väliintulija vastaa omista oikeudenkäyntikuluistaan.

236

Koska valittajat ovat hävinneet asian, ne on velvoitettava korvaamaan oikeudenkäyntikulut komission vaatimusten mukaisesti.

237

Väliintulijat France Telecom, Ausbanc Consumo ja ECTA vastaavat omista oikeudenkäyntikuluistaan.

Näillä perusteilla unionin tuomioistuin (viides jaosto) on ratkaissut asian seuraavasti: