—

Airport Shuttle Express scarl, Giovanni Panarisi, Società Cooperativa Autonoleggio Piccola arl, Gianpaolo Vivani ja Federnoleggio, edustajanaan avvocato P. Troianiello,

—

Comune di Grottaferrata, edustajinaan avvocato M. Giustiniani ja avvocato N. Moravia,

—

Euroopan komissio, asiamiehinään J. Hottiaux ja F. Moro,

1

Ennakkoratkaisupyynnöt koskevat SEU 3–SEU 6, SEUT 49, SEUT 101 ja SEUT 102 artiklan sekä edellytyksistä, joilla muut kuin jäsenvaltiosta olevat liikenteenharjoittajat voivat harjoittaa kansallista maanteiden henkilöliikennettä jäsenvaltiossa, 23.7.1992 annetun neuvoston asetuksen (ETY) N:o 2454/92 (EYVL L 251, s. 1) ja edellytyksistä, joilla muut kuin jäsenvaltiosta olevat liikenteenharjoittajat voivat harjoittaa kansallista maanteiden henkilöliikennettä jäsenvaltiossa, 11.12.1997 annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 12/98 (EYVL 1998, L 4, s. 10) tulkintaa.

2

Nämä pyynnöt on esitetty kahdessa asiassa, joista ensimmäisessä vastakkain ovat yhtäältä Airport Shuttle Express scarl (jäljempänä Airport Shuttle Express) ja Giovanni Panarisi sekä toisaalta Comune di Grottaferrata ja toisessa yhtäältä Società Cooperativa Autonoleggio Piccola arl (jäljempänä Autonoleggio Piccola) ja Gianpaolo Vivani sekä toisaalta Comune di Grottaferrata ja joissa on kyseessä autojen vuokraamista kuljettajineen koskevan toiminnan (noleggio con conducente, jäljempänä autonvuokraus kuljettajineen) harjoittamista varten myönnettyjen lupien tilapäinen peruuttaminen. Federnoleggio, joka on autoja ja busseja kuljettajineen vuokraavien yritysten etujärjestö, tukee väliintulijana pääasioiden kantajien vaatimuksia molemmissa asioissa.

3

Asetus N:o 2454/92 on kumottu asiassa C-388/92, parlamentti vastaan neuvosto, 1.6.1994 annetulla tuomiolla (Kok., s. I-2067).

4

Asetuksen N:o 12/98 1 artiklassa säädetään seuraavaa:

”Toisen lukuun maanteiden henkilöliikennettä harjoittavalla liikenteenharjoittajalla, jolle on myönnetty – – yhteisön lupa, on oikeus tässä asetuksessa vahvistettujen edellytysten mukaisesti ja ilman kansallisuuteen tai sijoittautumispaikkaan perustuvaa syrjintää harjoittaa väliaikaisesti kansallista maanteiden henkilöliikennettä toisen lukuun toisessa jäsenvaltiossa – – vaikka liikenteenharjoittajan kotipaikka tai muu liike ei ole kyseisessä jäsenvaltiossa.

– –”

5

Asetuksen N:o 12/98 2 artiklan 4 kohdan mukaan mainitussa asetuksessa tarkoitetaan ”ajoneuvoilla””moottoriajoneuvoja, jotka rakenteeltaan ja varustelultaan soveltuvat kuljettamaan useampaa kuin yhdeksää henkilöä, mukaan lukien kuljettaja, ja jotka on tarkoitettu tähän käyttöön”.

6

Palveluista sisämarkkinoilla 12.12.2006 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2006/123/EY (EUVL L 376, s. 36) 2 artiklan 2 kohdan d alakohdassa säädetään, että mainittua direktiiviä ei sovelleta kuljetusalan palveluihin, jotka kuuluvat EUT-sopimuksen kolmannen osan VI osaston soveltamisalaan.

7

Julkisten autoliikennepalvelujen säännöllisen liikenteen ulkopuolella toteuttamasta henkilöliikenteestä 15.1.1992 annetun puitelain nro 21 (legge recante quadro per il trasporto di persone mediante autoservizi pubblici non di linea; GURI nro 18, 23.1.1992), sellaisena kuin se on muutettuna 30.12.2008 annetulla asetuksella (decreto‑legge) nro 207 (GURI nro 304, 31.12.2008), joka on muutettuna muunnettu laiksi 27.2.2009 annetuilla lailla nro 14 (GURI nro 49, Supplemento ordinario, 28.2.2009; jäljempänä laki nro 21/1992), 3 §:ssä säädetään seuraavaa:

”1.   Palvelu, jossa vuokrataan – – auto kuljettajineen, on suunnattu tietylle käyttäjälle, joka esittää varikolle pyynnön tietystä suorituksesta tiettynä ajankohtana ja/tai tietylle matkalle.

2.   Kyseiset ajoneuvot on pysäköitävä varikolle – –

3.   Liikenteenharjoittajan toimipaikka ja varikon sijaintipaikka voivat olla yksinomaan luvan myöntäneen kunnan alueella.”

8

Lain nro 21/1992 7 §:ssä säädetään seuraavaa:

”1.   Taksiluvan ja autonvuokrausta kuljettajineen koskevan luvan haltija voivat toimintaansa vapaasti harjoittaakseen–

–– –

– –

2.   Edellä 1 momentissa tarkoitetuissa tapauksissa lupa voidaan siirtää niissä tarkoitetuille elimille; alkuperäinen luvansaaja voi saada siirretyn luvan uudelleen haltuunsa erotessaan tai tullessaan erotetuksi kyseisestä elimestä tai jäsenyyden muuten päättyessä – –

– –”

9

Lain 8 §:ssä säädetään seuraavaa:

”1.   Kuntien viranomaiset myöntävät taksiluvan ja autonvuokrausta kuljettajineen koskevan luvan tarjouskilpailuissa ajoneuvon omistajille tai henkilöille, joilla on ajoneuvo käytössään leasing-sopimuksen nojalla – –; nämä henkilöt voivat tarjota mainittuja palveluja yksin tai yhdessä muiden toimijoiden kanssa.

2.   Lupa on autokohtainen – –. Sama henkilö voi – – hankkia useita lupia autonvuokrausta kuljettajineen – – koskevan toiminnan harjoittamista varten.

3.   Autonvuokrausta kuljettajineen koskevan luvan saamiseksi ja säilyttämiseksi edellytyksenä on, että käytetään oikeudellisesti pätevällä perusteella hankittua toimipaikkaa [tai] varikkoa – – jotka sijaitsevat luvan myöntäneen kunnan alueella.”

10

Lain nro 21/1992 11 §:n 2 ja 4 momentissa säädetään seuraavaa:

”2.   Käyttäjä on haettava tai palvelu on aloitettava luvan myöntäneen kunnan alueelta ja käyttäjä on kuljetettava mihin tahansa määränpäähän ja kuljettajan etukäteen antamalla suostumuksella myös kunnan tai taajaman ulkopuolelle, jollei 5 §:n 4 momentissa toisin säädetä.

– –

4.   Autonvuokrausta kuljettajineen koskevat kuljetusvaraukset tehdään varikolla. Palvelun, jossa vuokrataan auto kuljettajineen, on alettava ja päätyttävä aina luvan myöntäneessä kunnassa sijaitsevalla varikolla, jonne ajoneuvon on palattava, mutta käyttäjä voidaan hakea myös muista kunnista ja kuljettaa niihin – –”

11

Unionin tuomioistuimen käytettävissä olevasta asiakirja-aineistosta käy ilmi, että 4.2.2005 annetun lain nro 11 14 bis §:n 2 momentissa, joka on annettu säännöksistä Italian Euroopan yhteisöihin kuulumisesta johtuvien yhteisön oikeuden mukaisten velvoitteiden noudattamiseksi 7.7.2009 annetulla lailla nro 88 – vuotta 2008 koskeva yhteisön oikeuden täytäntöönpanolaki (GURI nro 161, Supplemento ordinario, 14.7.2009), säädetään, että ”Italian kansalaisiin ei sovelleta Italian sisäiseen oikeuteen perustuvia sääntöjä tai käytäntöjä, joilla on syrjiviä vaikutuksia verrattuna sellaisiin yhteisöjen kansalaisiin, joiden kotipaikka on Italiassa, sovellettaviin edellytyksiin ja kohteluun”.

12

Lain nro 21/1992 6 §:ssä tarkoitettujen julkisten liikennepalvelujen harjoittamisesta säännöllisen liikenteen ulkopuolella koskevista säännöksistä ja julkisia liikennepalveluja säännöllisen liikenteen ulkopuolella toteuttavien kuljettajien tehtävää koskevista säännöistä 26.10.1993 annetun Lazion aluelain nro 58 (Bollettino ufficiale della Regione Lazio nro 31, 10.11.1993), sellaisena kuin se on muutettuna 28.12.2006 annetun Lazion aluelain nro 27 58 §:llä (Bollettino ufficiale della Regione Lazio nro 36, 30.12.2006, Supplemento ordinario nro 5; jäljempänä aluelaki nro 58/1993), 5 §:ssä säädetään seuraavaa:

”Autonvuokrauspalvelu kuljettajineen on suunnattu tietylle käyttäjälle, joka esittää varikolle pyynnön tietystä suorituksesta tiettynä ajankohtana ja/tai tietylle matkalle. Käyttäjä on haettava tai palvelu on aloitettava luvan myöntäneen kunnan alueelta. Palvelu suoritetaan mihin tahansa määränpäähän. Ajoneuvot on pysäköitävä varikoilla.”

13

Aluelain nro 58/1993 10 §:n, jonka otsikkona on ”Taksiluvan ja autonvuokrausta kuljettajineen koskevan luvan saajan velvollisuudet”, 2 momentissa säädetään seuraavaa:

”Jollei – – toisin säädetä, käyttäjä on haettava tai palvelu on aloitettava aina luvan myöntäneen kunnan alueelta mihin tahansa määränpäähän ja kuljettajan suostumuksella kunnan alueen ulkopuolelle.”

14

Aluelain nro 58/1993 17 §:ssä vahvistetaan kuljettajista laadittuun alueelliseen rekisteriin merkitsemistä koskevat edellytykset. Mainitun artiklan 1 momentin a kohdassa säädetään, että rekisteröinnin edellytyksenä on ”Italian tai Euroopan talousyhteisön jäsenvaltion kansalaisuus – –”.

15

Comune di Grottaferrata päätti 1.2.2011 tekemillään päätöksillä peruuttaa 30 päiväksi 14.3.2011 lukien saman kunnan Panarisille ja Vivanille myöntämät autonvuokraustoimintaa kuljettajineen koskevat luvat. Syyksi ilmoitettiin lain nro 21/1992 3 §:n ja 11 §:n 4 momentin sekä aluelain nro 58/1993 5 ja 10 §:n todetut rikkomiset, siltä osin kuin näissä säännöksissä säädetään, että palvelua varten on käytettävä yksinomaan mainittua palvelua koskevan luvan myöntäneen kunnan alueella sijaitsevaa varikkoa ja että palvelun on alettava ja päätyttävä mainitulla varikolla. Tarkastuksissa oli näet käynyt ilmi, että mainittujen lupien kohteena olevaan palveluun tarkoitettuja ajoneuvoja ei säilytetty Comune di Grottaferratan alueella sijaitsevilla varikoilla vaan varikoilla, jotka sijaitsevat Rooman kaupungissa, jossa Airport Shuttle Expressillä ja Autonoleggio Piccolalla, joille Panarisi ja Vivani olivat luovuttaneet lupansa, on toimipaikka.

16

Airport Shuttle Express ja Panarisi sekä Autonoleggio Piccola ja Vivani nostivat ennakkoratkaisupyynnön esittäneessä tuomioistuimessa kaksi kannetta, joissa vaaditaan kumoamaan edellä mainitut lupien peruuttamista koskevat päätökset, joiden laillisuuden ne kiistävät erityisesti liikennettä, sisämarkkinoita ja kilpailua koskevan unionin säännöstön perusteella.

17

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin toteaa, että liikennöinnistä, jossa vuokrataan auto kuljettajineen säännöllisen liikenteen ulkopuolella, ei ole erityistä säännöstöä unionin oikeudessa. Sen mukaan nyt käsiteltävissä asioissa on kuitenkin tukeuduttava henkilöliikennettä koskevaan unionin säännöstöön. Sijoittautumisvapautta ja vapaata kilpailua koskevaa unionin oikeutta voidaan soveltaa täysimääräisesti liikenteen alalla. Kansallinen tuomioistuin mainitsee erityisesti asetuksessa N:o 2454/92 tarkoitetun liikenteen vapauttamisen yhtenäismarkkinoilla sekä asetuksella N:o 12/98 toteutetun vapauttamisen linja-autoliikenteen alalla. Se mainitsee myös SEUT 92 artiklan. Vapaan kilpailun osalta se viittaa SEUT 101 ja SEUT 102 artiklaan, luettuina yhdessä SEU 3 artiklan ja SEU 4 artiklan 3 kohdan sekä SEUT 3–SEUT 6 artiklan kanssa.

18

Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen mukaan vaikuttaa siltä, että merkitykselliset Italian kansalliset ja alueelliset säännöstöt ovat SEUT 49 artiklan vastaisia. Se katsoo lisäksi, että vaikuttaa siltä, että näihin säännöstöihin sisältyy toimia, jotka estävät tehokasta kilpailua liikennemarkkinoiden toimijoiden välillä.

19

Tässä tilanteessa Tribunale amministrativo regionale per il Lazio päätti lykätä asioiden käsittelyä ja esittää unionin tuomioistuimelle seuraavat ennakkoratkaisukysymykset, jotka ovat täysin yhteneväiset asioissa C-162/12 ja C-163/12:

20

Unionin tuomioistuimen presidentin 2.5.2012 antamalla määräyksellä asiat C-162/12 ja C-163/12 yhdistettiin kirjallista ja suullista käsittelyä sekä tuomion antamista varten.

21

Airport Shuttle Express, Panarisi, Autonoleggio Piccola, Viviani ja Federnoleggio esittivät unionin tuomioistuimen kirjaamoon 31.10.2013 toimittamallaan asiakirjalla, jota täydennettiin 21.11.2013 toimitetulla lisäyksellä, pyynnön suullisen käsittelyn aloittamisesta uudelleen. Niiden mukaan käsittelyn uudelleen aloittaminen on julkisasiamiehen ratkaisuehdotuksen valossa välttämätöntä yhtäältä tiettyjen ennakkoratkaisupyyntöjen tutkittavaksi ottamista koskevaan kysymykseen liittyvien tosiseikkojen puutteellisuuksien korjaamiseksi ja toisaalta, jotta mahdollistetaan keskustelu siitä, onko menettelyllä, jossa Italian kunnat myöntävät autonvuokrausta kuljettajineen koskevia lupia, mahdollisesti vaikutusta tähän kysymykseen.

22

Mainitut osapuolet vaativat toissijaisesti unionin tuomioistuinta pyytämään kansalliselta tuomioistuimelta selvennyksiä unionin tuomioistuimen työjärjestyksen 101 artiklan mukaisesti.

23

Työjärjestyksen 83 artiklan mukaan unionin tuomioistuin voi julkisasiamiestä kuultuaan milloin tahansa määrätä asian käsittelyn suullisen vaiheen aloitettavaksi uudelleen erityisesti, jos unionin tuomioistuin katsoo, ettei sillä ole riittävästi tietoa asiasta, tai jos asianosainen on suullisen vaiheen päättyneeksi julistamisen jälkeen vedonnut uuteen seikkaan, joka voi olennaisesti vaikuttaa unionin tuomioistuimen ratkaisuun, taikka jos asia on ratkaistava sellaisella perusteella, josta asianosaisella tai Euroopan unionin tuomioistuimen perussäännön 23 artiklassa tarkoitetulla osapuolella ei ole ollut tilaisuutta lausua.

24

On kuitenkin muistutettava, että SEUT 252 artiklan toisen kohdan nojalla julkisasiamiehen tehtävänä on täysin puolueettomana ja riippumattomana esittää julkisessa istunnossa perustellut ratkaisuehdotukset asioissa, jotka Euroopan unionin tuomioistuimen perussäännön mukaan vaativat hänen myötävaikutustaan. Tätä tehtävää hoitaessaan julkisasiamies voi tarvittaessa analysoida ennakkoratkaisupyyntöä asettamalla sen laajempaan asiayhteyteen kuin ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tai pääasian asianosaiset ovat nimenomaisesti määritelleet. Koska julkisasiamiehen ratkaisuehdotus tai perustelut, joiden päätteeksi tämä päätyy tiettyyn ratkaisuun, eivät sido unionin tuomioistuinta, suullista käsittelyä ei ole välttämätöntä aloittaa uudelleen työjärjestyksen 83 artiklan mukaisesti aina, kun julkisasiamies ottaa esiin oikeuskysymyksen, josta asianosaiset eivät ole keskustelleet (ks. mm. asia C-361/06, Feinchemie Schwebda ja Bayer CropScience, tuomio 22.5.2008, Kok., s. I-3865, 34 kohta; asia C-535/11, Novartis Pharma, tuomio 11.4.2013, 31 kohta ja asia C-361/12, Carratù, tuomio 12.12.2013, 19 kohta).

25

Näissä olosuhteissa vaatimus suullisen käsittelyn uudelleen aloittamisesta on hylättävä.

26

Hyvin vakiintuneesta oikeuskäytännöstä, jota työjärjestyksen 94 artiklan b ja c kohta nykyisin heijastaa, käy ilmi työjärjestyksen 101 artiklassa määrätystä mahdollisuudesta pyytää kansalliselta tuomioistuimelta selvennyksiä, että koska unionin tuomioistuimessa käytävä ennakkoratkaisumenettely perustuu ennakkoratkaisupyyntöön, on välttämätöntä, että kansallinen tuomioistuin selostaa ennakkoratkaisupyynnössä pääasiaa koskevat tosiseikat ja oikeussäännöt ja antaa edes vähäisen selostuksen niistä syistä, joiden perusteella se on valinnut ne unionin oikeuden säännökset ja määräykset, joiden tulkintaa se pyytää, ja siitä, miten nämä säännökset ja määräykset ja pääasiassa sovellettava kansallinen lainsäädäntö liittyvät toisiinsa (ks. vastaavasti mm. asia C-116/00, Laguillaumie, tuomio 28.6.2000, Kok., s. I-4979, 23 ja 24 kohta; asia C-295/05, Asemfo, tuomio 19.4.2007, Kok., s. I-2999, 33 kohta ja asia C-79/12, Mora IPR, tuomio 21.2.2013, 37 kohta).

27

Näissä olosuhteissa unionin tuomioistuin ei katso, että kansalliselta tuomioistuimelta olisi nyt esillä olevien asioiden yhteydessä pyydettävä selvennyksiä.

28

Kansallinen tuomioistuin pyrkii kysymyksillään selvittämään pääasiallisesti, onko unionin oikeuden eri säännöksiä ja määräyksiä tulkittava siten, että ne ovat esteenä kansalliselle ja alueelliselle säännöstölle, jotka koskevat autonvuokrausta kuljettajineen koskevien lupien myöntämisen sekä mainitun toiminnan harjoittamisen edellytyksiä.

29

Esitettyjen kysymysten sanamuodon vuoksi on syytä muistuttaa heti aluksi, että SEUT 267 artiklan mukaisessa menettelyssä unionin tuomioistuimella ei ole toimivaltaa ottaa kantaa kansallisten lakien tai asetusten säännösten tulkintaan eikä näiden säännösten yhteensopivuuteen unionin oikeuden kanssa (ks. mm. asia C-107/98, Teckal, tuomio 18.11.1999, Kok., s. I-8121, 33 kohta ja asia C-237/04, Enirisorse, tuomio 23.3.2006, Kok., s. I-2843, 24 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

30

Vakiintuneesta oikeuskäytännöstä käy kuitenkin ilmi, että jos kysymykset on muotoiltu epätarkasti tai siten, että niihin vastaaminen ylittää unionin tuomioistuimelle SEUT 267 artiklassa annetun toimivallan rajat, unionin tuomioistuimen on poimittava kansallisen tuomioistuimen esittämien seikkojen joukosta ja etenkin ennakkoratkaisupyynnön esittämistä koskevan päätöksen perusteluista ne unionin oikeutta koskevat seikat, joita on syytä tulkita oikeusriidan kohteen takia (ks. mm. asia C-384/08, Attanasio Group, tuomio 11.3.2010, Kok., s. I-2055, 18 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen). Unionin tuomioistuimen on tämän vuoksi tarvittaessa muotoiltava uudelleen sille esitetty kysymys (ks. mm. em. asia Attanasio Group, tuomion 19 kohta; asia C-243/09, Fuß, tuomio 14.10.2010, Kok., s. I-9849, 39 kohta oikeuskäytäntöviittaukseen ja asia C-249/11, Byankov, tuomio 4.10.2012, 57 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

31

Tämän oikeuskäytännön nojalla voidaan katsoa, että vaikka esitettyjen kysymysten sanamuoto viittaisi siihen, että niissä pyydetään soveltamaan unionin oikeutta suoraan pääasioiden oikeudenkäynneissä, kansallinen tuomioistuin tarkoittaa tosiasiassa unionin oikeuden tulkintaa pääasioiden tosiseikkojen ja oikeudellisten seikkojen valossa.

32

Tämän jälkeen on todettava, kuten julkisasiamies toteaa ratkaisuehdotuksensa 20 kohdassa, että kysymyksissä mainittua asetusta N:o 12/98 ei sovelleta pääasian oikeudenkäynneissä kyseessä olevaan toimintaan, koska mainitun asetuksen 2 artiklan 4 alakohdan mukaan tämä asetus koskee vain moottoriajoneuvoja, jotka rakenteeltaan ja varustelultaan soveltuvat kuljettamaan useampaa kuin yhdeksää henkilöä, mukaan lukien kuljettaja, ja jotka on tarkoitettu tähän käyttöön. Lisäksi nyt annettavan tuomion 3 kohdasta käy ilmi, että unionin tuomioistuin on kumonnut asetuksen N:o 2454/92.

33

Lisäksi kysymyksissä mainitaan SEUT 49, SEUT 101 ja SEUT 102 artiklan lisäksi myös ”SEU 3[–]SEU 6 artikla”. Vaikka ennakkoratkaisupyynnöt ovat epätarkkoja SEUT 101 ja SEUT 102 artiklaan sisältyvien kilpailua koskevien sääntöjen osalta, niistä voidaan päätellä (ks. analogisesti mm. em. asia Byankov, tuomion 58 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen), että tosiasiassa ne voivat mahdollisesti koskea erityisesti mainittujen määräysten tulkintaa pääasioiden tosiseikkojen valossa, luettuina yhdessä SEU 4 artiklan 3 kohdan ja SEUT 106 artiklan kanssa.

34

Kuten Euroopan komissio on lisäksi todennut perustellusti, ennakkoratkaisukysymyksissä viitataan pääasiassa kyseessä olevista säännöstöistä johtuviin velvoitteisiin, jotka ylittävät velvoitteet, joiden väitetystä noudattamatta jättämisestä pääasioiden oikeudenkäynneissä on kyse. Kuten näet nyt annettavan tuomion 15 kohdasta käy ilmi, pääasioiden oikeudenkäynneissä on kyse ainoastaan siitä, että on rikottu velvollisuutta käyttää yksinomaan varikkoa, joka sijaitsee autonvuokrausta kuljettajineen koskevat luvat myöntäneen kunnan alueella, sekä velvollisuutta aloittaa ja päättää kukin kuljetuspalvelu mainitulla varikolla.

35

Ennakkoratkaisukysymysten sanamuodon perusteella näyttää siltä, että ne koskevat lisäksi ensinnäkin velvollisuutta, jonka mukaan liikenteenharjoittajan toimipaikka voi olla yksinomaan mainitun luvan myöntäneen kunnan alueella, toiseksi vaatimusta, että autonvuokrausta kuljettajineen koskevat kuljetusvaraukset on tehtävä kyseiseen toimintaan käytetyllä varikolla, ja kolmanneksi velvollisuutta hakea käyttäjä yksinomaan mainitun luvan myöntäneen kunnan alueelta. Ennakkoratkaisukysymykset ovat näin ollen hypoteettisia mainittujen kolmen velvollisuuden osalta.

36

Näissä olosuhteissa on katsottava, että ennakkoratkaisukysymyksillä pyritään pääasiallisesti selvittämään, onko SEUT 49 artiklaa tai unionin kilpailusääntöjä tulkittava siten, että ne ovat esteenä pääasioiden oikeudenkäynneissä kyseessä olevan kaltaiselle kansalliselle ja alueelliselle säännöstölle siltä osin kuin niissä asetetaan velvollisuudet, joiden mukaan autonvuokrausta kuljettajineen koskevaan toimintaan käytetyn varikon on sijaittava yksinomaan tämän toiminnan harjoittamista koskevan luvan myöntäneen kunnan alueella, mainitun toiminnan harjoittamiseen käytetyt ajoneuvot on pysäköitävä kyseisellä varikolla ja kunkin palvelun on alettava ja päätyttävä kyseisellä varikolla.

37

Unionin kilpailusääntöjen osalta on todettava ensinnäkin, että vaikka SEUT 101 ja SEUT 102 artikla koskevat ainoastaan yritysten toimintaa eivätkä kohdistu jäsenvaltioiden antamiin lakeihin tai asetuksiin, niissä, luettuina yhdessä yhteistyövelvollisuutta koskevan SEU 4 artiklan 3 kohdan kanssa, asetetaan jäsenvaltioille kuitenkin velvollisuus olla toteuttamatta tai pitämättä voimassa toimenpiteitä – myös lakeja tai asetuksia –, jotka ovat omiaan poistamaan yrityksiin sovellettavien kilpailusääntöjen tehokkaan vaikutuksen (ks. asia 13/77, GB-Inno-BM, tuomio 16.11.1977, Kok., s. 2115, Kok. Ep. III, s. 497, 31 kohta; asia C-198/01, CIF, tuomio 9.9.2003, Kok., s. I-8055, 45 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen ja asia C-338/09, Yellow Cab Verkehrsbetrieb, tuomio 22.12.2010, Kok., s. I-13927, 25 kohta).

38

Unionin tuomioistuimen vakiintuneesta oikeuskäytännöstä seuraa kuitenkin, että jotta unionin oikeutta voitaisiin tulkita siten, että tulkinta olisi kansalliselle tuomioistuimelle hyödyllinen, sen on määritettävä esittämiinsä kysymyksiin liittyvät tosiseikat ja oikeudelliset seikat tai ainakin selostettava ne tosiseikkoja koskevat lähtökohdat, joihin kysymykset perustuvat. Nämä edellytykset koskevat erityisesti kilpailualaa, jolle on luonteenomaista tosiseikkojen ja oikeudellisten seikkojen monimutkaisuus (ks. mm. em. asia Attanasio Group, tuomion 32 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen ja yhdistetyt asiat C-357/10–C-359/10, Duomo Gpa ym., tuomio 10.5.2012, 22 kohta).

39

Nyt käsiteltävissä ennakkoratkaisupyynnöissä ei kuitenkaan esitetä unionin tuomioistuimelle tosiseikkoja ja oikeudellisia seikkoja, joiden perusteella se voisi ratkaista, millaisissa tilanteissa pääasioiden kohteena olevan kaltaiset säännöstöt voisivat kuulua SEUT 101 ja SEUT 102 artiklan soveltamisalaan, luettuina yhdessä SEU 4 artiklan 3 kohdan ja SEUT 106 artiklan kanssa. Ennakkoratkaisupyynnöissä ei etenkään millään tavoin selitetä niissä esitettyä mainittujen artiklojen liittymäkohtaa pääasioiden oikeudenkäynteihin tai niiden kohteeseen.

40

Näin ollen ennakkoratkaisukysymykset on jätettävä tutkimatta siltä osin kuin ne koskevat mainittujen määräysten tulkintaa (ks. analogisesti mm. em. yhdistetyt asiat Duomo Gpa ym., tuomion 24 kohta).

41

Toiseksi SEUT 49 artiklan osalta on todettava, että on kiistatonta, että kaikki pääasioiden oikeudenkäynteihin liittyvät tosiseikat sijoittuvat yhden ainoan jäsenvaltion alueelle. Sen vuoksi on tutkittava, onko unionin tuomioistuin näissä asioissa toimivaltainen lausumaan viimeksi mainitusta määräyksestä (ks. analogisesti mm. asia C-380/05, Centro Europa 7, tuomio 31.1.2008, Kok., s. I-349, 64 kohta; asia C-245/09, Omalet, tuomio 22.12.2010, Kok., s. I-13771, 9 ja 10 kohta sekä em. yhdistetyt asiat Duomo Gpa ym., tuomion 25 kohta).

42

Pääasioiden oikeudenkäyntien kohteena olevien kaltaiset kansalliset säännöstöt, joita sanamuotonsa mukaan sovelletaan erotuksetta Italian tasavaltaan sijoittautuneisiin toimijoihin ja muihin jäsenvaltioihin sijoittautuneisiin toimijoihin, voivat nimittäin lähtökohtaisesti kuulua EUT-sopimuksessa taattuja perusvapauksia koskevien määräysten soveltamisalaan ainoastaan siltä osin kuin niitä sovelletaan tilanteisiin, jotka liittyvät jäsenvaltioiden väliseen kauppaan (ks. vastaavasti mm. yhdistetyt asiat C-321/94-C-324/94, Pistre ym., tuomio 7.5.1997, Kok., s. I-2343, 45 kohta; asia C-448/98, Guimont, tuomio 5.12.2000, Kok., s. I-10663, 21 kohta ja em. yhdistetyt asiat Duomo Gpa ym., tuomion 26 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

43

Oikeuskäytännöstä käy ilmi erityisesti SEUT 49 artiklan osalta, että mainittua määräystä ei ole mahdollista soveltaa toimintoihin, jotka eivät liity mitenkään unionin oikeudessa tarkoitettuihin tilanteisiin ja joihin liittyvät kaikki merkitykselliset seikat rajoittuvat yhden ainoan jäsenvaltion alueelle (ks. vastaavasti mm. asia 20/87, Gauchard, tuomio 8.12.1987, Kok., s. 4879, 12 kohta; asia 204/87, Bekaert, tuomio 20.4.1988, Kok., s. 2029, 12 kohta; asia C-212/06, Gouvernement de la Communauté française ja Gouvernement wallon, tuomio 1.4.2008, Kok., s. I-1683, 33 kohta sekä asia C-84/11, Susisalo ym., tuomio 21.6.2012, 18 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

44

Edellä mainitussa asiassa Guimont annettuun tuomioon perustuvasta oikeuskäytännöstä käy ilmi, että vastaus unionin oikeuden perustavaa laatua olevia vapauksia koskeviin kysymyksiin voi kuitenkin täysin jäsenvaltion sisäisessäkin tilanteessa olla ennakkoratkaisua pyytäneelle tuomioistuimelle hyödyllinen erityisesti tilanteessa, jossa sillä on kansallisen oikeuden nojalla velvollisuus myöntää omille kansalaisilleen samat oikeudet kuin jonkin muun jäsenvaltion kansalaisella olisi unionin oikeuden perusteella samanlaisessa tilanteessa (ks. mm. asia C-393/08, Sbarigia, tuomio 1.7.2010, Kok., s. I-6337, 23 kohta ja em. asia Susisalo ym., tuomion 20 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen.

45

Nyt annettavan tuomion edellisessä kohdassa viitatussa oikeuskäytännössä mainittu tilanne koskee pääasioiden asiayhteydessä oikeuksia, jotka muun jäsenvaltion kuin Italian tasavallan kansalainen voisi johtaa unionin oikeudesta, jos se olisi samanlaisessa tilanteessa kuin pääasioiden kantajat.

46

Unionin tuomioistuimen käytettävissä olevasta asiakirja-aineistosta käy kuitenkin ilmi, että pääasioiden kantajat ovat jo sijoittautuneet Italiaan ja niillä on lupa harjoittaa autonvuokrausta kuljettajineen koskevaa toimintaa Comune di Grottaferratasta käsin. Niille myönnetyt luvat on peruutettu tilapäisesti tiettyjen niihin liittyvien edellytysten noudattamatta jättämisen vuoksi. Mainitut kantajat eivät aio sijoittautua muualle Italiaan tai toiseen jäsenvaltioon. Ne eivät aseta kanteissaan kyseenalaiseksi tätä toimintaa sääntelevää yleistä järjestelmää tai lupien myöntämistapaa. Ne vaativat ainoastaan niille jo myönnetyissä luvissa olevien tiettyjen edellytysten poistamista.

47

Siten muun jäsenvaltion kuin Italian tasavallan kansalainen, joka on samassa tilanteessa kuin pääasioiden kantajat, harjoittaisi jo oletettavasti kiinteästi ja pysyvästi taloudellista toimintaa Italiassa sijaitsevasta toimipaikasta käsin.

48

Pääasiat muistuttavat siten edellä mainittua asiaa Sbarigia, jossa oli kyse päätöksestä mahdollisen poikkeuksen myöntämisestä yksittäisen apteekin aukioloaikoihin ja jossa näin ollen mistään ei ilmennyt, miten mainitunlainen päätös olisi voinut vaikuttaa muista jäsenvaltioista peräisin oleviin talouden toimijoihin (ks. yhdistetyt asiat C-159/12–C-161/12, Venturini ym., tuomio 5.12.2013, 27 kohta).

49

Näissä olosuhteissa sijoittautumisvapautta koskevan SEUT 49 artiklan tulkinnalla ei ole merkitystä ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen käsiteltävänä olevien oikeusriitojen yhteydessä.

50

Edellä esitetyn perusteella unionin tuomioistuimella ei ole nyt käsiteltävässä asiassa toimivaltaa tulkita SEUT 49 artiklaa pääasioiden tosiseikkojen valossa.

51

Kaiken edellä mainitun perusteella unionin tuomioistuimella ei ole toimivaltaa vastata Tribunale amministrativo regionale per il Lazion esittämiin ennakkoratkaisupyyntöihin siltä osin kuin ne koskevat SEUT 49 artiklan tulkintaa. Ennakkoratkaisupyynnöt on jätettävä tutkimatta siltä osin kuin ne koskevat muiden unionin oikeuden määräysten tulkintaa.

52

Pääasioiden asianosaisten osalta asioiden käsittely unionin tuomioistuimessa on välivaihe kansallisessa tuomioistuimessa vireillä olevien asioiden käsittelyssä, minkä vuoksi kansallisen tuomioistuimen asiana on päättää oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta. Oikeudenkäyntikuluja, jotka ovat aiheutuneet muille kuin näille asianosaisille huomautusten esittämisestä unionin tuomioistuimelle, ei voida määrätä korvattaviksi.

Näillä perusteilla unionin tuomioistuin (kolmas jaosto) on ratkaissut asiat seuraavasti:

Euroopan unionin tuomioistuimella ei ole toimivaltaa vastata Tribunale amministrativo regionale per il Lazion (Italia) 19.10.2011 ja 1.12.2011 tekemillään päätöksillä esittämiin ennakkoratkaisupyyntöihin (yhdistetyt asiat C-162/12 ja C-163/12) siltä osin kuin ne koskevat SEUT 49 artiklan tulkintaa. Ennakkoratkaisupyynnöt on jätettävä tutkimatta siltä osin kuin ne koskevat muiden unionin oikeuden määräysten tulkintaa.