1. 

Käsiteltävässä valituksessa Guardian Industries Corp. ja Guardian Europe Sàrl (jäljempänä yhdessä Guardian tai valittajat) vaativat unionin tuomioistuinta kumoamaan tuomion Guardian Industries ja Guardian Europe v. komissio, ( 2 ) jossa Euroopan unionin yleinen tuomioistuin hylkäsi niiden kanteen. Kanteessa vaadittiin kumoamaan 28.11.2007 tehty päätös, jolla Euroopan komissio määräsi valittajille 148 miljoonan euron sakon niiden osallistumisesta kartelliin tasolasin markkinoilla huhtikuun 2004 ja helmikuun 2005 välisenä aikana. ( 3 )

2. 

Tämän valituksen yhteydessä esitetyn keskeisen kysymyksen ytimenä on sakon laskenta, jossa komissio ei ole ottanut huomioon myyntiä omaan tarpeeseen (ventes captives) eli sisäistä myyntiä vertikaalisesti integroituneille yrityksille. Guardian, joka on myynyt tuotteita ainoastaan riippumattomille kolmansille tahoille, katsoo, että sille määrättyä sakkoa pitäisi syrjintäkiellon periaatteen nojalla lieventää osuudella, joka vastaa sisäisen myynnin osuutta markkinoiden kokonaisvolyymista. Toinen käsiteltävän asian tärkeä kysymys koskee unionin yleisessä tuomioistuimessa käytävän oikeudenkäynnin kohtuullista kestoa, ja se on tärkeä erityisesti siksi, että kirjallisen käsittelyn päättämisen ja suullisen käsittelyn aloittamispäätöksen välillä kului jopa kolme vuotta ja viisi kuukautta ilman mitään muuta prosessitoimea ja ilmeistä syytä.

3.

Asian tausta ja riidanalainen päätös esitetään valituksenalaisen tuomion 1–10 kohdassa seuraavasti:

4.

Guardian nosti riidanalaisesta päätöksestä kanteen unionin yleisessä tuomioistuimessa 12.2.2008.

5.

Riidanalaisen päätöksen osittaista kumoamista koskevien vaatimustensa tueksi Guardian esitti yhden ainoan kanneperusteen, jonka mukaan tosiseikkojen selvittämisessä oli tehty virheitä, jotka liittyvät sen kartelliin osallistumisen kestoon ja kartellin maantieteelliseen laajuuteen. Sakkojen lieventämisvaatimusten tueksi esitettiin kolme kanneperustetta. Ensimmäinen niistä koski riidanalaisen päätöksen osittaisesta kumoamisesta johdettavia seurauksia. Toisessa kanneperusteessa Guardian vetosi syrjintäkiellon periaatteen loukkaamiseen ja perusteluvelvollisuuden laiminlyöntiin. Kolmas kanneperuste koski puolestaan arviointivirhettä, joka liittyy Guardianin rooliin kartellissa. Unionin yleinen tuomioistuin hylkäsi kanteen kokonaisuudessaan.

6.

Unionin yleinen tuomioistuin katsoi ensinnäkin 10.2.2012 päivätyn komission kirjeen tutkittavaksi ottamisesta seuraavaa:

7.

Kumoamisvaatimukset hylättiin valituksenalaisen tuomion 28–93 kohdassa esitetyistä syistä.

8.

Sakon lieventämisvaatimuksista todettiin valituksenalaisen tuomion 98–107 kohdassa seuraavaa:

9.

Guardian ja komissio ovat osallistuneet asian kirjalliseen käsittelyyn unionin tuomioistuimessa sekä istuntoon, joka pidettiin 12.12.2013.

10.

Ennen Guardianin esittämän kolmen valitusperusteen käsittelyä on palautettava mieliin yksi oikeudenkäyntiin liittyvä seikka, joka käsiteltävässä asiassa ilmeni (ensimmäisen kirjelmien vaihdon jälkeen). Guardian on väittänyt ensimmäisessä valitusperusteessaan pääasiallisesti, että komissio oli esittänyt ensimmäisessä vastineessaan käsiteltäväksi ensimmäistä kertaa todisteen kartellin vaikutuksista sisäiseen myyntiin. Tämä todiste on komission vastauksen 37 kohdassa mainittu lausuma, jonka Saint-Gobain oli antanut hallinnollisen menettelyn aikana. Guardianin mukaan lausunto osoittaa, että konsernin sisäisen myynnin hinnat yhtenäistettiin kartellissa vahvistettuihin hintojen kanssa, mikä kumoaa komission siihen asti puoltaman ja unionin yleisen tuomioistuimen hyväksymän väitteen siitä, että hintojen yhtenäistämisestä ei ollut esitetty näyttöä.

11.

Guardianin vaatimus saada esittää tästä seikasta vastaväitteitä hylättiin. Sen vuoksi Guardian esitti unionin tuomioistuimelle hakemuksen valituksensa muuttamisesta uutena pitämänsä tosiseikan perusteella. Myös tämä hakemus hylättiin.

12.

Pidän riittävänä todeta, ettei kyseessä ole uusi tosiseikka, koska tämän lausuman sisältävä Saint-Gobainin asiakirja oli tietysti (tai oli ainakin voinut olla) Guardianin tiedossa jo hallinnollisen menettelyn aikana.

13.

Guardian väittää ensimmäisessä valitusperusteessaan unionin yleisen tuomioistuimen loukanneen yhdenvertaisen kohtelun periaatetta, kun se hyväksyi sen, ettei myyntiä omaan tarpeeseen otettu riidanalaisessa päätöksessä huomioon Asahille/Glaverbelille, Pilkingtonille ja Saint‑Gobainille määrättyjen sakkojen laskennassa. Toisessa valitusperusteessaan Guardian väittää, että ottaessaan tutkittavaksi kirjeen, jonka komissio lähetti sille 10.2.2012 (jäljempänä 10.12.2012 päivätty kirje), unionin yleinen tuomioistuin rikkoi omaa työjärjestystään sekä puolustautumisoikeuksien ja asianosaisten prosessuaalisen yhdenvertaisuuden periaatteita. Kolmannessa valitusperusteessaan Guardian väittää, että menettely unionin yleisessä tuomioistuimessa on kestänyt kohtuuttoman kauan, mikä loukkaa Guardianin perustavanlaatuista oikeutta kohtuullisen ajan kuluessa järjestettävään oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin. Käsittelen seuraavassa kaksi ensimmäistä valitusperustetta yhdessä.

14.

Ensimmäisen valitusperusteen mukaan yhdenvertaisen kohtelun periaatetta on loukattu. Se koskee valituksenalaisen tuomion 104–106 kohtaa.

15.

Guardian väittää pääasiallisesti, että vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan yhdenvertaisen kohtelun periaate edellyttää, että sisäisen myynnin katsotaan sakon laskennassa vastaavan myyntiä riippumattomille kolmansille tahoille. ( 4 ) Guardian korostaa kuitenkin, ettei se kiistä vertikaalisesti integroituneiden yritysten kesken tapahtuvan sisäisen myynnin huomiotta jättämisen lainmukaisuutta vaan sen lainmukaisuuden, että sille määrättyä sakkoa ei lievennetä vastaavassa määrin.

16.

Komissio puolestaan väittää unionin yleisen tuomioistuimen esittäneen valituksenalaisen tuomion 105 kohdassa ainoastaan tosiseikkoihin perustuvan toteamuksen katsoessaan, ettei ole tiedossa, ovatko vertikaalisesti integroituneet tasolasin valmistajat saaneet loppupään markkinoilla kilpailuetua ja missä määrin; komission mukaan Guardiankaan ei ole kiistänyt tätä toteamusta. ( 5 ) Komission mielestä Guardian ei ole myöskään osoittanut kilpailuedun olemassaoloa sen enempää ensimmäisessä oikeusasteessa kuin tämän valituksen yhteydessä (mikä olisi joka tapauksessa liian myöhään).

17.

En ole vakuuttunut tulkinnasta, jonka komissio esittää valituksenalaisen tuomion 105 kohdasta, jossa todetaan seuraavaa: ”Kuten komissio totesi, ei lisäksi ole osoitettu, että kartellin vertikaalisesti integroituneet jäsenet, jotka toimittivat asianomaiset tuotteet saman yrityksen osastoille tai samaan konserniin kuuluville yrityksille, olisivat hyötyneet epäsuorasti sovitusta hinnankorotuksesta tai että hinnankorotus alkupään markkinoilla merkitsi kilpailuetua jalostetun tasolasin loppupään markkinoilla.”

18.

Huomautan, että tässä sanalla ”lisäksi”varustetussa kohdassa ei kerrota, kenen toimesta ”ei – – ole osoitettu”, että kartellin vertikaalisesti integroituneet jäsenet olisivat hyötyneet kartellista välillisesti.

19.

Komissio on siis väärässä päätellessään valituksenalaisen tuomion 105 kohdan perusteella, että Guardianin olisi pitänyt osoittaa toteen tämä mahdollinen välillinen hyöty.

20.

Todettakoon vielä, että unionin yleinen tuomioistuin käytti valituksenalaisen tuomion 104 kohdassa passiivia myös huomauttaessaan, että ”– – kilpailunvastainen käyttäytyminen osoitettiin yksinomaan riippumattomille asiakkaille tapahtuneen myynnin osalta”; tämä väite on Guardianin mukaan ristiriidassa riidanalaisen päätöksen 377 kohdan kanssa, jonka mukaan ”kartellijärjestelyt koskivat riippumattomiin asiakkaisiin sovellettavia hintoja” mutta jossa ei kuitenkaan nimenomaisesti jätetty pois sisäistä myyntiä.

21.

Vaikka unionin tuomioistuimen oikeuskäytännössä onkin katsottu, että EY 81 artiklan 1 kohdan rikkominen ei voi ulottua konsernin muodostaman taloudellisen kokonaisuuden sisäisiin suhteisiin, ( 6 ) siinä edellytetään myös, että myyntiä omaan tarpeeseen eli sisäistä myyntiä ja ulkoista myyntiä kohdellaan samalla tavoin, jotta vertikaalisesti integroituneiden ja muiden yritysten välillä ei olisi syrjintää. ( 7 )

22.

Tätä sääntöä on noudatettava sekä vuoden 1998 ( 8 ) suuntaviivojen että vuoden 2006 suuntaviivojen perusteella.

23.

Vuoden 2006 suuntaviivojen johdannon 5 ja 6 kohdassa todetaan myynnin arvon käsitteestä, että ”[siinä mainittujen] tavoitteiden saavuttamiseksi on tarkoituksenmukaista, että komissio käyttää sakkojen määritysperusteena rikkomiseen liittyvien tavaroiden tai palveluiden myyntiarvoa”ja että ”[r]ikkomiseen liittyvien tavaroiden ja palveluiden myyntiarvon sekä rikkomisen keston katsotaan yhdessä muodostavan asianmukaisen vertailuarvon rikkomisen taloudellisen merkityksen ja kunkin rikkomiseen osallistuneen yrityksen suhteellisen osuuden selvittämiseksi. Nämä indikaattorit tarjoavat hyvän lähtökohdan sakon suuruusluokan arvioimiselle mutta niitä ei pidä käyttää automaattisen ja aritmeettisen laskentamenetelmän perustana” (kursivointi tässä).

24.

Sakkojen laskentamenetelmää koskevan osan 1 kohdan ”Sakon perusmäärä”ja A alakohtaan ”Myyntiarvon määritys” sisältyvässä 13 kohdassa todetaan, että ”[m]äärittääkseen sakon perusmäärän komissio käyttää sellaisten rikkomiseen suoraan tai epäsuorasti [ ( 9 )] liittyvien tavaroiden tai palveluiden myyntiarvoa, jotka yritys on myynyt Euroopan talousalueen (ETA) alueella sijaitsevalla asian kannalta merkityksellisellä maantieteellisellä alueella. Komissio käyttää yleensä lähtökohtana yrityksen myyntiä sen ajanjakson viimeisenä täytenä vuotena, jona yritys osallistui rikkomiseen (jäljempänä ’myyntiarvo’)” (kursivointi tässä). ( 10 )

25.

Tältä osin valituksenalaisen tuomion 104 kohdassa esitetyssä toteamuksessa, jonka mukaan komissio oli katsonut, että kyseiset kilpailunvastaiset sopimukset koskivat tasolasin myyntiä riippumattomille asiakkaille, ei oteta huomioon, että sisäisen myynnin huomioon ottaminen sakkojen laskennassa ei ole riippuvainen siitä, koskeeko kartelli nimenomaisesti riippumattomia asiakkaita vai ulottuuko se yleisemmin myös kartelliin osallistuvien konsernien sisäisiin siirtohintoihin.

26.

Aluksi on todettava, että komissio käytti jo ennen vuoden 1998 suuntaviivoja sakon perusteena kokonaisliikevaihtoa, joka kyseisen tuotteen osalta on kertynyt kartellin viimeisenä vuotena. ( 11 )

27.

Kun vuoden 1998 suuntaviivoja alettiin soveltaa, oikeuskäytännössä vahvistettiin, että komissiolla on oikeus toimia tällä tavoin, ja katsottiin, että, ”vaikka [vuoden 1998] suuntaviivoissa ei määrätäkään, että sakkojen määrä on laskettava kokonaisliikevaihdon tai relevantin liikevaihdon perusteella, niissä ei myöskään kielletä sitä, että tällaiset liikevaihdot otetaan huomioon sakkoa määritettäessä [unionin] yleisten oikeusperiaatteiden noudattamiseksi ja tilanteen sitä vaatiessa.” ( 12 )

28.

Seuraavassa tarkasteltavista tuomioista totean, että komission käytännön sisällyttää myynti omaan tarpeeseen liikevaihtoon, jonka perusteella sakko lasketaan, on riitauttanut unionin yleisessä tuomioistuimessa tai unionin tuomioistuimessa aina vertikaalisesti integroitu kartelliin osallistuva yritys.

29.

Tuomiossa Europa Carton v. komissio (EU:T:1998:89), tuomiossa KNP BT v. komissio (EU:C:2000:625), tuomiossa KNP BT v. komissio (EU:T:1998:91) (jotka kaikki kolme koskevat kartonkialan kartellia), tuomiossa Lögstör Rör v. komissio (EU:T:2002:72) (esieristettyjen kaukolämmitysputkien alan kartelli) sekä tuomiossa Tokai Carbon ym. v. komissio (EU:T:2005:220) (erikoisgrafiittialan kartelli) on kaikissa yhteistä se, että i) kantaja oli vertikaalisesti integroitunut, ii) komissio oli ottanut huomioon myynnin omaan tarpeeseen ja iii) kantajan mielestä sitä ei pitänyt ottaa huomioon.

30.

Miten unionin yleinen tuomioistuin tai unionin tuomioistuin on ratkaissut nämä asiat?

31.

Tuomiossa Europa Carton v. komissio (EU:T:1998:89) katsottiin, että yhtiön sisäisten toimitusten arvon huomioon ottamista sakon suuruutta määritettäessä ei kielletä missään säännöksessä tai määräyksessä. Kyseisessä asiassa tarkastelun lähtökohtana olivat kartellin saamat voitot. Kantaja ei ollut kuitenkaan soveltanut sisäiseen myyntiinsä kartellin perusteella käytettyä hintaa (tuomion 123 ja 128 kohta).

32.

Tuomion KNP BT v. komissio (EU:C:2000:625) 62 kohdassa viitattiin ( 13 ) ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen tuomion 128 kohtaan ja myönnettiin, että ”[s]e, että Europa Cartonin sisäisten kartongintoimitusten arvoa ei otettaisi huomioon, merkitsisi väistämättä vertikaalisesti integroitujen yhtiöiden perusteetonta suosimista. Kartellista saatua hyötyä ei tässä tilanteessa voitaisi ottaa huomioon, ja kyseinen yritys välttyisi seuraamukselta, joka on oikeassa suhteessa sen asemaan niiden tuotteiden markkinoilla, joiden osalta kilpailusääntöjä on rikottu”.

33.

Tuomiossa KNP BT v. komissio (EU:T:1998:91) todettiin, ettei ”kantaja ol[lut] esittänyt mitään todisteita, joilla voitaisiin näyttää toteen”, ettei komissio olisi voinut ottaa huomioon myyntiä omaan tarpeeseen (112 kohta).

34.

Tuomiossa Lögstör Rör v. komissio (EU:T:2002:72, 360 kohta) ja tuomiossa Tokai Carbon ym. v. komissio (EU:T:2005:220, 260 kohta) viitattiin tuomioihin KNP BT v. komissio (EU:C:2000:625) ja Europa Carton v. komissio (EU:T:1998:89).

35.

Unionin tuomioistuin totesi tuomiossa KME Germany ym. v. komissio ( 14 ) – tällä kertaa vuoden 2006 suuntaviivoista – että ”[a]voimuuden varmistamiseksi komissio antoi suuntaviivat, joissa se tarkentaa, millä tavalla se ottaa kilpailusääntöjen rikkomisen kunkin olosuhteen huomioon ja mitä seurauksia niistä voi olla sakon määrän kannalta”. Unionin yleinen tuomioistuin on lisäksi katsonut oikeuskäytännössään, ( 15 ) että ”vaikka suuntaviivoihin sisältyvä sakon määrän laskentamenetelmä ei tosiaankaan ole ainoa ajateltavissa oleva, se on omiaan varmistamaan sakkojen määräämisen osalta johdonmukaisen päätöskäytännön, joka puolestaan mahdollistaa sen takaamisen, että yrityksiä, joille määrätään seuraamuksia kilpailuoikeuden sääntöjen rikkomisesta, kohdellaan yhdenvertaisesti” (kursivointi tässä).

36.

Kysymys siitä, sisällytetäänkö sisäinen myynti sakon laskentaperusteena käytettävään liikevaihtoon vai ei (ja esiintyykö yritysten välillä syrjintää sen mukaan, ovatko ne vertikaalisesti integroituneita vai eivät), on tullut esiin käsiteltävässä asiassa varmaankin siitä syystä, että komissio on soveltanut vuoden 2006 suuntaviivoja ja etenkin myynnin arvon käsitettä vaihtelevasti sakkopolitiikassaan ( 16 ) (jossa sisäinen myynti on toisinaan sisällytetty ja toisinaan jätetty pois kyseisen käsitteen piiristä, mikä lisää sattumanvaraisuuden vaaraa).

37.

Vaihtelevuus johtuu siitä, että – toisin kuin seuraavassa mainitsemissani tuomioissa – komissio väittää itsepintaisesti, että käsiteltävän asian lisäksi on paljon muitakin asioita, ( 17 ) joissa se ei ole ottanut huomioon sisäistä myyntiä sakkojen laskennassa. Tällaisista päätöksistä ei kuitenkaan käy ilmi, ettei sisäistä myyntiä ole sisällytetty vertikaalisesti integroituneiden valmistajien myynnin arvoon, ( 18 ) ja ne on lisäksi tehty riidanalaisen päätöksen jälkeen. Komission käytäntönä on toisin sanoen ollut sisällyttää sisäinen myynti sakon laskennassa käytettyyn liikevaihtoon kaikissa tapauksissa ennen riidanalaista päätöstä, jossa komissio muutti täysin laskentatapansa esittämättä muutokselle perusteluja (ja jopa muutosta mainitsematta). ( 19 )

38.

Oikeuskäytännössä ( 20 ) on kuitenkin edellytetty yhtenäistä tulkintaa suuntaviivoista, lukuun ottamatta erityistapauksia, joissa komission on annettava perustelut suuntaviivoista poikkeamiselle. Ennen riidanalaisessa päätöksessä omaksuttua ”uutta laskentatapaa” komission käytäntö oli oikeuskäytännön ja suuntaviivojen mukainen.

39.

Kansainvälisistä muuttopalveluista tekemässään päätöksessä ( 21 ) komissio korostaa ”ensinnäkin, että se, että ilmaisua ’rikkomiseen liittyvät tavarat tai palvelut’ käytetään ilmaisun ’rikkomisen kohteena olevat tavarat tai palvelut’ sijasta osoittaa, että tässä suuntaviivojen kohdassa – – ei tarkoiteta sellaisten tavaroiden tai palvelujen myyntiä, joiden voidaan suoraan osoittaa olevan rikkomisen kohteena. Mainitun kohdan tulkitseminen tällä tavoin edellyttää, että määrittäessään sakon perusmäärää kartelliasioissa komissio osoittaa aina, mihin yksittäisiin myyntitapahtumiin kartelli on vaikuttanut; oikeuskäytännöstä ei kuitenkaan käy ilmi, että [EY] 81 artiklaa sovellettaessa otettaisiin huomioon tietyn sopimuksen konkreettiset vaikutukset, kun on ilmeistä, että sopimuksen tarkoituksena on estää, rajoittaa tai vääristää kilpailua yhteismarkkinoilla”.

40.

Päätöksessä todetaan vielä, että ”[k]omissio katsoo toiseksi, ettei – – suuntaviivojen 13 kohtaan sisältyvällä sanalla ’liittyvien’ viitata sanaan ’myynti’ vaan samassa kohdassa olevaan ilmaisuun ’tavarat ja palvelut’. Kyseistä kohtaa on toisin sanoen tulkittava siten, että kun komissio on määrittänyt, mitkä tavarat tai palvelut liittyvät suoraan tai välillisesti kilpailusääntöjen rikkomiseen, kaikkien näiden tavaroiden tai palvelujen myynnin arvo otetaan huomioon sakon perusmäärän määrittämiseksi”.

41.

Oikeuskirjallisuudessa vuoden 2006 suuntaviivoja tulkitaan samalla tavoin. D. Geradin ( 22 ) on todennut, että ”tämä tarkoittaa käytännössä, ettei komission tarvitse osoittaa, miten rikkominen on vaikuttanut kuhunkin yksittäiseen myyntitapahtumaan, jos sen osoitetaan kohdistuneen kokonaiseen tavaroiden tai palvelujen luokkaan. Tämä johtuu siitä, että ilmaisulla ’rikkomiseen – – liittyvien’ viitataan ’tavaroihin tai palveluihin’ eikä ’myyntiin’”.

42.

Kyseisessä kansainvälisiä muuttopalveluita koskevassa kartellissa kilpailusääntöjen rikkomista merkitseviä menettelytapoja, joista kartellin jäsenten olivat keskenään sopineet, ei ollut sovellettu kaikkiin sopimuksiin, joita ne olivat tehneet merkityksellisillä markkinoilla.

43.

Unionin yleinen tuomioistuin hylkäsi kyseisestä päätöksestä nostetussa kanteessa ( 23 ) esitetyn väitteen, jonka mukaan laskettaessa vuoden 2006 suuntaviivojen 13 kohdassa tarkoitettua myynnin arvoa Team Relocationsin osalta huomioon voitaisiin ottaa ainoastaan niiden muuttopalvelujen myynnin arvo, joihin kilpailusääntöjen rikkomista merkitsevät menettelytavat olivat todellisuudessa kohdistuneet, eikä Team Relocationsin kokonaisliikevaihtoa Belgian muuttopalvelujen markkinoilla.

44.

”Vuoden 2006 suuntaviivojen 13 kohdan sanamuodossa viitataan rikkomiseen suoraan tai epäsuorasti liittyvään myyntiin eikä myyntiin, johon rikkominen on kohdistunut. Kyseisen 13 kohdan sanamuoto koskee siten merkityksellisillä markkinoilla toteutunutta myyntiä. Tämä käy erittäin selvästi ilmi vuoden 2006 suuntaviivojen saksankielisen version 6 kohdasta, jonka mukaan kyseessä on ’Umsatz auf den vom Verstoß betroffenen Märkten’ (markkinoilla, joita rikkominen koskee, toteutunut myynti). Vuoden 2006 suuntaviivojen 13 kohta ei sitä suuremmalla syyllä koske pelkästään tapauksia, joissa komissiolla on asiakirjatodisteita kilpailusääntöjen rikkomisesta” (kyseisen tuomion 63 kohta).

45.

Saman tuomion 64 kohdan mukaan ”[unionin] kilpailusääntöjen tarkoitus tukee tätä tulkintaa. Team Relocationsin ehdottama tulkinta merkitsisi sitä, että kartelliasioissa määrättävien sakkojen perusmäärän määrittämiseksi komissiolla olisi kussakin tapauksessa velvollisuus vahvistaa, mihin yksittäisiin myyntitapahtumiin kartelli on vaikuttanut. Unionin tuomioistuimet eivät ole koskaan asettaneet tällaista velvollisuutta, eikä mikään viittaa siihen, että komissiolla olisi ollut aikomus asettaa itselleen tällainen velvollisuus vuoden 2006 suuntaviivoissa”.

46.

Lisäksi ”kartelleja, jotka ovat luonteeltaan salaisia, koskevissa asioissa jää väistämättä paljastumatta joitakin asiakirjoja, jotka ilmentävät kutakin kilpailuvastaisista menettelytavoista. – –” (65 kohta).

47.

Kyseisen tuomion 66 kohdassa todetaan vielä, että ”[va]kiintuneen oikeuskäytännön mukaan se osa liikevaihdosta, joka tulee kilpailusääntöjen rikkomisen kohteena olevista tavaroista, on omiaan osoittamaan rikkomisen laajuutta kyseisillä markkinoilla.[ ( 24 )] Kilpailunrajoitusten kohteena olleista tuotteista kertynyt liikevaihto on objektiivinen peruste, jolla tämän menettelyn haitallinen vaikutus tavanomaiseen kilpailuun saadaan täsmällisesti mitatuksi.[ ( 25 )] Tämä periaate on toistettu vuoden 2006 suuntaviivoissa”.

48.

Kyseinen tuomio vahvistettiin unionin tuomioistuimen tuomiolla, ( 26 ) jonka 76 kohdassa todetaan selvästi, että käsite ”myynnin arvo”ei rajoitu ”yksin sellaisesta myynnistä kertyneeseen liikevaihtoon, johon kartellin on osoitettu konkreettisesti vaikuttaneen”. ( 27 ) Unionin tuomioistuin katsoo (tuomion 77 kohdassa), että tällainen rajoitus ”vähentäisi lisäksi keinotekoisesti tietyn yrityksen syyksi luettavan kilpailusääntöjen rikkomisen taloudellista merkitystä, koska yksin se, että on löydetty vähäistä suoraa näyttöä myynnistä, johon kartelli on konkreettisesti vaikuttanut, johtaisi siihen, että lopuksi määrättävällä sakolla ei olisi mitään todellista yhteyttä kyseisen kartellin soveltamisalaan. Tällainen salailusta palkitseminen heikentäisi myös mahdollisuuksia saavuttaa tavoite EY 81 artiklan rikkomistapausten tehokkaasta tutkinnasta ja niistä määrättävistä tehokkaista seuraamuksista, eikä sitä voida näin ollen hyväksyä”. Tuomion (78 kohdan) mukaan ”unionin yleinen tuomioistuin – – katsoi valituksenalaisen tuomion 62 kohdassa perustellusti, ettei ’[vuoden 2006 suuntaviivojen 13 kohdasta] ilmene, että kyseistä myynnin arvoa laskettaessa huomioon voitaisiin ottaa ainoastaan niiden muuttopalvelujen myynnin arvo, joihin kilpailusääntöjen rikkomista merkitsevät menettelytavat ovat todellisuudessa kohdistuneet’. Unionin yleinen tuomioistuin sai siis tältä osin tukeutua – oikeudelliseen virheeseen syyllistymättä – tuomion 64 kohdassa unionin kilpailusääntöjen tarkoitukseen, tuomion 65 kohdassa tarpeeseen ottaa huomioon kartellien salainen luonne, minkä vuoksi tuolloin käsitellyssä asiassa ’olisi ollut käytännössä mahdotonta löytää todisteita kustakin menettelytavan kohteena olleesta muutosta’, ja tuomion 66 kohdassa edellä mainittuun tuomioon Musique Diffusion française ym. vastaan komissio perustuvaan oikeuskäytäntöön”. ( 28 )

49.

Tuomion SGL Carbon v. komissio (C-564/08 P, EU:C:2009:703) 28 kohdassa todetaan päätöksen 2004/420/EY ( 29 ) osalta, että riidanalaisesta päätöksestä käy lisäksi ilmi, että ”kyseiset yritykset olivat toimittaneet komissiolle eri liikevaihtomäärät ja markkinaosuudet, yritysten sisäinen kulutus mukaan luettuna”.

50.

Kyseisen tuomion 29 kohdassa todetaan, että ”komissio selitti riidanalaisen päätöksen 291–295 kohdassa kaikki nämä tiedot huomioon ottaen, miten sisäinen kulutus oli sisällytetty sen tekemiin laskelmiin. Mainitun päätöksen 292 kohdassa todetaankin, että sisäisen kulutuksen arvon huomioon ottaminen liikevaihtoa ja markkinaosuutta koskevissa laskelmissa on ensiarvoisen tärkeää, sillä jos kyseistä arvoa ei oteta huomioon, suositaan perusteettomasti vertikaalisesti integroituneita yrityksiä. Jos kyseistä arvoa ei oteta huomioon, ei nimittäin oteta huomioon yrityksen kartellista saamaa todellista hyötyä eikä kyseiselle yritykselle määrätä sakkoa, joka on suhteutettu rikkomisen kohteena olevien tuotteiden markkinoihin.”

51.

Tuomion 30 kohdassa todetaan ”tältä osin yhteisöjen tuomioistuimen katsoneen, että yritysten sisäisen kulutuksen huomioon ottaminen liikevaihtojen ja markkinaosuuksien arvioinnissa on käsiteltävän asian kaltaisissa tilanteissa merkityksellistä, kun se totesi tuomiossa [KNP BT v. komissio, EU:C:2000:625, 62 kohta], että se, ettei sisäisten kartonkitoimitusten arvoa otettaisi huomioon, merkitsisi väistämättä vertikaalisesti integroituneiden yhtiöiden perusteetonta suosimista arvioitaessa niiden kartellista saamaa hyötyä”.

52.

Komissio on näin ollen sisällyttänyt laskelmiinsa sisäisen myynnin osoittamatta, että kaikki myyntitapahtumat olivat hyötyneet rikkomisesta.

53.

Toinen esimerkki tällaisesta komission käytännöstä on nestekidenäyttöjä (Liquid Crystal Displays, jäljempänä LCD-paneelit) koskevassa asiassa 8.12.2010 tehty päätös, ( 30 ) jossa todetaan, että yritysten sisäisen myynnin huomioon ottaminen ”rikkomisen kohteena olevan myynnin”laskennassa on vuoden 2006 suuntaviivojen mukaan välttämätöntä, jotta voidaan ”välttää vertikaalisesti integroituneiden yhtiöiden ja vertikaalisesti integroitumattomien yhtiöiden välinen syrjintä”. ( 31 ) Komissio nimittäin katsoi, että kartellin jäseniä, jotka olivat vertikaalisesti integroituneita yrityksiä, ei pidä kohdella paremmin kuin muita jäseniä.

54.

Tästä päätöksestä nostetun kanteen yhteydessä unionin yleinen tuomioistuin ( 32 ) hylkäsi muun muassa ensimmäisen kanneperusteen, jonka mukaan komissio oli ottanut virheellisesti kantajien sisäisen myynnin huomioon sakon laskennassa. Unionin yleisen tuomioistuimen mukaan vuoden 2006 suuntaviivojen 13 kohdasta ei ilmene, että laskettaessa merkityksellistä myynnin arvoa sakon vahvistamiseksi huomioon voitaisiin ottaa ainoastaan ne liiketoimet, joihin kilpailusääntöjen rikkomista merkitsevät menettelytavat ovat todellisuudessa kohdistuneet ( 33 ) (tuomion 65 kohta). Kyseinen säännöksen sanamuodolla tarkoitetaan nimittäin myyntiä, joka on toteutunut merkityksellisillä eli rikkomisen kohteena olevilla markkinoilla. Kyseinen kohta ei sitä suuremmalla syyllä koske pelkästään tapauksia, joissa komissiolla on asiakirjatodisteita kilpailusääntöjen rikkomisesta (tuomion 66 kohta).

55.

Unionin yleinen tuomioistuin toteaa vielä, että ”unionin kilpailusääntöjen tarkoitus tukee tätä tulkintaa. Kantajan ehdottama tulkinta merkitsisi sitä, että kartelliasioissa määrättävien sakkojen perusmäärän määrittämiseksi komissiolla olisi kussakin tapauksessa velvollisuus vahvistaa, mihin yksittäisiin myyntitapahtumiin kartelli on vaikuttanut. Unionin tuomioistuimet eivät ole koskaan asettaneet tällaista velvollisuutta, eikä mikään viittaa siihen, että komissiolla olisi ollut aikomus asettaa itselleen tällainen velvollisuus vuoden 2006 suuntaviivoissa”(tuomion 67 kohta). ”Kun kartellin kohteena olevaa tuotetta myydään sisämarkkinoilla, kilpailu sisämarkkinoilla vääristyy, ja komission on otettava tämä huomioon laskiessaan myynnistä hyötyneelle yritykselle määräämänsä sakon määrää. On korostettava, että EY 81 artikla ei ole yksinomaan tarkoitettu kilpailijoiden tai kuluttajien intressien suojelemiseen, vaan sillä pyritään myös suojelemaan markkinoiden rakennetta ja siten kilpailua sinänsä” ( 34 ) (tuomion 70 kohta). Sen vuoksi ”ei tarvitse tietää, ovatko LGE ja Philips tosiasiallisesti maksaneet [kantajille] korkeampia hintoja kartellin vuoksi tai ovatko ne siirtäneet tämän mahdollisen korotuksen sellaisten eurooppalaisille kuluttajille myymiensä lopputuotteiden hintaan, joiden osana on kartellin kohteena olevia LCD-paneeleja” (tuomion 71 kohta).

56.

Unionin yleinen tuomioistuin toteaa ainoastaan toissijaisesti ”oikeudenkäyntiaineistosta käyvän ilmi, että kartellin kohteena olevien LCD-paneelien myynnistä kartellin jäseniin kytköksissä oleville asiakkaille oli toki käyty keskusteluja kartellin sisällä” (tuomion 73–89 kohta). Se katsoo lisäksi, ettei ratkaisevaa ole se, sovellettiinko kyseisessä myynnissä hintoja, joihin kartelli vaikutti, vaan se, että myyntiä harjoitettiin sellaisen kartellin vaikutuksen alaisilla markkinoilla, johon kantajat kuuluivat (tuomion 97 kohta).

57.

Kylpyhuonekalusteiden alan kartellia koskevassa päätöksessä ( 35 ) oli väitetty, etteivät tietyt erikoistuotteet olleet olleet kartellin kohteena ja ettei niitä pidä ottaa huomioon myynnin arvossa. Komissio hylkäsi tämän väitteen: vaikka oletettaisiinkin, että erityishinnastosta (”special price list”) ei ollut koskaan käyty suoraan tai välillisesti hintaneuvotteluja kartellin jäsenten välisissä kokouksissa, rikkominen oli kuitenkin vaikuttanut hinnastoon sisältyvien tuotteiden myyntiin, koska kyseiset ”erityishinnat” oli hyvin todennäköisesti vahvistettu vertaamalla niitä ”tavanomaisiin” hintoihin. ( 36 )

58.

Unionin yleinen tuomioistuin hylkäsi perusteettomana kyseisestä päätöksestä nostetun kanteen (T-373/10, T-374/10, T-382/10 ja T-402/10 ( 37 )) viidennen perusteen, jonka mukaan sakon määrän laskennassa oli otettu huomioon myynti, joka ei ollut rikkomisen kohteena. Se katsoi, että ”komissio noudatti vuoden 2006 suuntaviivojen 13 kohtaa ottaessaan huomioon tuotteiden kokonaismyynnin tukkukauppiaille, koska kyseessä oleva rikkominen vaikutti suoraan tai välillisesti kaikkeen tällaiseen myyntiin. Kantajien esittämä väite, jonka mukaan komissiolla ei ole laajaa harkintavaltaa sen määrittäessä huomioon otettavaa liikevaihtoa, on hylättävä, koska komissio ei ole tehnyt tältä osin arviointivirhettä”.

59.

Mielenkiintoinen havainto on se, mitä katsotaan kuparisia teollisuusputkia koskevassa kartelliasiassa T-127/04 ( 38 ) annetussa tuomiossa, jonka unionin tuomioistuin on vahvistanut asiassa C-272/09 P antamassaan tuomiossa. ( 39 ) Yhteisöjen ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin tarkisti, oliko komissio toiminut virheellisesti, kun se oli kyseisten markkinoiden kokoa arvioidessaan ottanut huomioon kuparin hinnan. Kantajat väittivät tältä osin yhtäältä, etteivät teollisuusputkien valmistajat voineet vaikuttaa kuparin hintaan, koska se vahvistettiin LME:ssä, ( 40 ) ja toisaalta, että teollisuusputkien ostajat itse päättivät, mihin hintaan metallia hankitaan. Kantajat korostivat myös sitä, ettei metallin hinnanvaihteluilla ole minkäänlaista vaikutusta niiden liikevoittoon. Tuomion mukaan ”[o]n kuitenkin todettava, ettei ole olemassa mitään pätevää syytä siihen, että kyseisten markkinoiden liikevaihto laskettaisiin siten, että tietyt tuotantokustannukset jätetään ottamatta huomioon. Kuten komissio on perustellusti todennut, kaikilla teollisuuden aloilla on sellaisia lopputuotteeseen erottamattomasti liittyviä kustannuksia, joihin valmistaja ei voi vaikuttaa mutta jotka kuitenkin merkitsevät olennaista valmistajan toimintaan vaikuttavaa tekijää ja joita ei näin ollen voida jättää ottamatta huomioon sen liikevaihdossa vahvistettaessa sakon laskentapohjaa.[ ( 41 )] Se, että kuparin hinta muodostaa huomattavan osan teollisuusputkien loppuhinnasta tai että hinnanvaihteluihin liittyvä vaara on kuparin kohdalla huomattavasti suurempi kuin muiden raaka-aineiden kohdalla, ei horjuta kyseistä päätelmää”. Totean lisäksi, että vaikka sakko määrättiin tässä asiassa vuoden 1998 suuntaviivojen voimassa ollessa, tuomiossa omaksuttu lähestymistapa pätee myös vuoden 2006 suuntaviivojen valossa, koska sakko perustuu merkityksellisten markkinoiden kokonaisarvoon.

60.

Autonlasia koskevassa asiassa COMP/39.125 ( 42 ) tekemässään päätöksessä komissio piti myyntiä sakon laskennan kannalta merkityksellisenä vain, jos autonlasitoimittajat olivat myyneet lasia niille autonvalmistajille, joiden osalta kartellista oli suoria todisteita. Myös Team Relocations otti tämän seikan esiin tuomiossa Team Relocations ym. v. komissio, EU:T:2011:286. Unionin yleinen tuomioistuin kuitenkin huomautti, että autonlasia koskevan päätöksen 663 perustelukappaleessa komissio lähti periaatteesta, että se, että kunkin autonvalmistajan osalta käydystä keskustelusta ei ole nimenomaisia todisteita, ei estä määrittämästä myynnin arvoa pelkästään sen myynnin perusteella, josta on käytettävissä suoria todisteita, koska kartellijärjestelyt ovat luonteeltaan salaisia sopimuksia ja koska todisteet jäävät useimmissa tai jopa kaikissa tapauksissa puutteellisiksi. ( 43 ) Vaikka komissio täsmensi myöhemmin tätä periaatetta kyseisen päätöksen 664–667 perustelukappaleessa, se teki niin ainoastaan kilpailusääntöjen rikkomisen alussa ja lopussa olevan kahden poikkeuksellisen ajanjakson osalta, koska se oletti, että näiden ajanjaksojen aikana autonlasitoimittajat olivat muuttaneet pelkästään valikoiduille suurasiakkaille tehtyjä tarjouksia. Unionin yleinen tuomioistuin katsoi, että komission kyseisessä päätöksessä omaksuma lähestymistapa ei näin ollen ollut ristiriidassa kansainvälisiä muuttopalveluja koskevasta asiasta tehdyssä päätöksessä noudatetun lähestymistavan kanssa.

61.

Eikö komissiolla kuitenkin voinut olla hyviä syitä poiketa suuntaviivoistaan nyt käsiteltävässä asiassa?

62.

Muistutettakoon, että unionin tuomioistuimen oikeuskäytännössä on jo aiemmin katsottu ( 44 )”hallinnon sisäisten toimenpiteiden osalta, että vaikkei niitä voitaisikaan pitää oikeussääntöinä, joita hallinto on joka tapauksessa velvollinen noudattamaan, niissä vahvistetaan kuitenkin käytännesääntöjä, joissa ilmaistaan noudatettava käytäntö ja joista hallinto voi poiketa erityistapauksissa vain esittämällä perusteet, jotka ovat sopusoinnussa yhdenvertaisen kohtelun periaatteen kanssa. Tällaiset toimenpiteet ovat näin ollen yleisesti sovellettavia toimia, joiden lainvastaisuuteen kyseessä olevat virkamiehet ja toimihenkilöt voivat vedota niiden perusteella tehtyjä yksittäisiä päätöksiä vastaan nostamiensa kanteiden tueksi”.

63.

Unionin tuomioistuimen oikeuskäytännössä on lisäksi todettu, että ”[t]ällainen oikeuskäytäntö soveltuu varsinkin käytännesääntöihin, joilla on tarkoitettu olevan vaikutuksia hallinnon ulkopuolella, mikä pätee taloudellisia toimijoita koskeviin suuntaviivoihin”. ”Kun [kyseinen toimielin] antaa tällaisia käytännesääntöjä ja ne julkaisemalla ilmoittaa, että niitä sovelletaan tuosta hetkestä lähtien niissä tarkoitettuihin tilanteisiin, se rajoittaa oman harkintavaltansa käyttämistä eikä voi poiketa näistä säännöistä sillä uhalla, että sen mahdollisesti katsottaisiin loukanneen yleisiä oikeusperiaatteita, kuten yhdenvertaisen kohtelun periaatetta tai luottamuksensuojan periaatetta. Näin ollen ei voi olla poissuljettua, että tietyillä edellytyksillä ja niiden sisällön mukaisesti tällaisilla yleisesti sovellettavilla käytännesäännöillä voi olla oikeusvaikutuksia”. ( 45 )

64.

Unionin yleisen tuomioistuimen oikeuskäytännössä ( 46 ) on lisäksi jo vahvistettu, että ”vaikka komissiolla on harkintavaltaa kunkin sakon määrän vahvistamisen osalta, eikä sen tarvitse soveltaa tarkkaa matemaattista kaavaa[ ( 47 )], se ei voi kuitenkaan olla noudattamatta itse itselleen asettamiaan sääntöjä[ ( 48 )]. Koska suuntaviivat ovat väline, jolla komissio pyrkii täsmentämään ylemmäntasoista oikeutta noudattaen ne perusteet, joita se aikoo soveltaa sakkojen vahvistamista koskevaa harkintavaltaansa käyttäessään, komission on sakkojen määrää vahvistaessaan todellakin otettava huomioon suuntaviivojen sanamuoto ja erityisesti niissä pakottavasti todetut seikat[ ( 49 )]”.

65.

Sen lisäksi, että komissio on poikennut nyt käsiteltävässä asiassa ilman perusteluja suuntaviivoistaan ja niistä itse antamastaan tulkinnasta, se on myös esittänyt esimerkiksi tuomioon Europa Carton v. komissio, EU:T:1998:89, verrattuna jopa täysin päinvastaisia perusteluja!

66.

Kyseisessä asiassa komissio ei koskaan väittänyt tai olettanut, että kartellin jäsenten sopimia yleisiä hinnankorotuksia oli tosiasiallisesti käytetty kyseisten yritysten omien rakenteiden sisällä tapahtuvassa myynnissä omaan tarpeeseen. Päinvastoin: komissio väitti yhteisöjen ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimelle ”kantajan myyneen päätöksessä tarkoitetuista tuotteista valmistettuja taiverasioita. Kantaja on siten saanut lainvastaista kilpailuetua, sillä se ei voi vakavasti väittää laskuttaneensa konsernin sisäisistä liiketoimista kartellin laskuttamia liian korkeita hintoja. Näin ollen kantaja on saanut tavalla tai toisella hyötyä niiden tuotteiden myynnistä, jotka olivat salaisessa yhteistyössä tehtyjen sopimusten kohteena. Tämän vuoksi ei ole perusteltua olla ottamatta huomioon niin kutsuttua ’sisäistä’ liikevaihtoa. Kantajan näkökannan hyväksyminen johtaisi siihen, että integroituneita tuottajia suosittaisiin perusteettomasti”. Komission mukaan ”on lisäksi virheellistä väittää, ettei kyseisistä kartonkituotteista ole saatu liikevaihtoa, sillä ne on käytetty markkinoille saatettujen taiverasioiden valmistamiseen” (mainitun tuomion 117 ja 118 kohta).

67.

Yhteisöjen ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin katsoi puolestaan, että ”taiverasioita valmistavat kantajan tehtaat eli kantaja itse on saanut kartellista hyötyä käyttäessään raaka-aineena itse tuottamaansa kartonkia. Kantajan ei ole tarvinnut kärsiä yhteistoiminnassa sovituista hinnankorotuksista aiheutuneesta kustannusten kasvusta, toisin kuin kilpailevien kartonginjalostajien” (kyseisen tuomion 127 kohta; kursivointi tässä).

68.

Tällainen lähestymistapa vastaa mielestäni sitä taloudellista tilannetta, joka oli taustalla tuomiossa KNP BT v. komissio, EU:C:2000:625 (62 kohta), sillä kuten siinä pääasiallisesti katsottiin, vertikaalisesti integroituneet yhtiöt voivat hyötyä alkupään markkinoilla loppupään markkinoilla käytetyistä kartellihinnoista.

69.

Komissio on siis muuttanut täysin käytäntönsä. Sen olisi pitänyt periaatteessa sisällyttää sisäinen myynti eli myynti omaan tarpeeseen liikevaihtoon, jota käytetään sakon laskentaperusteena, paitsi jos sillä oli osoittaa poikkeukselliset tai erityiset olosuhteet olla näin tekemättä, mutta se jätti ne sen sijaan huomiotta sillä perusteella, ettei ollut osoitettu tai ettei se itse (tai Guardian?) ollut osoittanut, että tällainen sisäinen myynti oli osaltaan suurentanut kartellin luomaa kilpailuetua.

70.

Komissio on toisin sanoen jättänyt sakon laskennassa huomiotta sisäisen myynnin ilman minkäänlaista perustelua ja toiminut siten unionin tuomioistuimen ja unionin yleisen tuomioistuimen oikeuskäytännön sekä oman päätöskäytäntönsä vastaisesti (siitäkin huolimatta, että vuoden 2006 suuntaviivojen ajatuksena oli juuri keskittää tutkimukset uudelleen merkityksellisille markkinoille). ( 50 )

71.

Näin ollen unionin yleinen tuomioistuin on tehnyt oikeudellisen virheen, kun se pysytti riidanalaisen päätöksen siltä osin kuin siinä ei otettu liikevaihdon osalta huomioon sisäistä myyntiä eikä perusteltu tätä millään tavoin.

72.

Mikään ei estä komissiota soveltamasta seuraamukseen vähennyskerrointa, jos se katsoo, että se on perusteltua suhteellisuusperiaatteen noudattamiseksi.

73.

Tällöin komissio ei voi kuitenkaan loukata muita yleisiä periaatteita eli tässä tapauksessa yhdenvertaisen kohtelun periaatetta, jonka mukaan toisiinsa rinnastettavia tilanteita ei kohdella eri tavalla eikä erilaisia tilanteita kohdella samalla tavalla, ellei tällaista kohtelua voida objektiivisesti perustella. ( 51 ) Kun komissio väittää käsiteltävässä asiassa kohdelleensa kaikkia kartellin jäseniä samalla tavalla (jättämällä myynnin omaan tarpeeseen huomioimatta sakon laskennassa), se kuitenkin unohtaa, että Guardian oli kartellin neljästä jäsenestä ainoa, joka ei ollut vertikaalisesti integroitunut.

74.

Se, että komissio lievensi sakkoa jättämällä myynnin omaan tarpeeseen pois siitä liikevaihdosta, jota käytetään sakon laskentaperusteena, johtaa siis vertikaalisesti integroituneiden yhtiöiden perusteettomaan suosimiseen. ( 52 ) Nämä voisivat siten ”[välttyä] seuraamukselta, joka on oikeassa suhteessa [niiden] asemaan niiden tuotteiden markkinoilla, joiden osalta kilpailusääntöjä on rikottu”. ( 53 ) Näin vertikaalisesti integroituneille yrityksille määrätään seuraamus, joka ei kuvasta niiden suhteellista kykyä vääristää kilpailua ja siis hyötyä tästä rikkomisesta.

75.

Tällainen menettelytapa syrjii yrityksiä, joka eivät ole vertikaalisesti integroituneita, eli tässä tapauksessa Guardiania.

76.

Tässä yhteydessä on hyvä huomauttaa, että unionin tuomioistuimelle toimitetun oikeudenkäyntiaineiston perusteella Guardianille määrättiin kaikkein suurin seuraamus, vaikka se oli ETA-alueella toimivista neljästä valmistajasta pienin. Sen osuus eurooppalaisesta tasolasin tuotantokapasiteetista oli vain 13 prosenttia eli paljon pienempi kuin Saint-Gobainin (25 %), Pilkingtonin (24 %) ja Glaverbelin (20 %). ( 54 ) Guardian-konsernin maailmanlaajuinen liikevaihto oli 3,878 miljardia euroa vuonna 2004, kun Saint-Gobainin oli kahdeksan kertaa suurempi (32,02 miljardia euroa), Asahi/Galverbelin lähes kolme kertaa suurempi ja Pilkingtonin samansuuruinen kuin Guardianilla ennen kuin Nippon Sheet Glass osti yrityksen. ( 55 )

77.

Huomautan vielä, että sisäisen myynnin jättäminen pois laskelmista supisti merkityksellisten markkinoiden kokonaisvolyymin 2,7 miljardista eurosta 1,7 miljardiin euroon, mikä muutti huomattavasti kartellissa osallisina olleiden yritysten suhteellista osuutta myynnin arvosta, joka oli otettu arviointiperusteeksi vuoden 2006 suuntaviivoissa.

78.

En ymmärrä, miksi valituksenalaisen tuomion 106 kohdassa katsotaan vertikaalisesti integroituneiden konsernien ja integroitumattomien yritysten olevan objektiivisesti tarkasteltuna erilaisessa tilanteessa, sillä kartellissa oli sovittu ainoastaan riippumattomia asiakkaita koskevista hintakäytännöistä. Mitä merkitystä yritysten rakenteellisilla eroilla on sakon laskennassa? Jotta seuraamus olisi oikeasuhteinen ja varoittava, merkitystä on tosiasiassa ainoastaan tekijöillä, jotka antavat kuvan rikkomisen vakavuudesta ja kestosta (minkä asetuksen N:o 1/2003 ( 56 ) sanamuotokin vahvistaa) sekä kartellin jäsenten suhteellisesta osuudesta merkityksellisillä markkinoilla.

79.

Komissio valitti tältä osin istunnossa, että sen velvoittaminen ottamaan myynti omaan tarpeeseen aina huomioon sakon laskennassa suurentaisi huomattavasti vertikaalisesti integroituneille kartellien jäsenille määrättyjä sakkoja. Tähän riittänee huomauttaa, että vertikaalisesti integroituneille konserneille määrättyjen sakkojen suureneminen johtuu unionin lainsäätäjän päätöksestä ottaa sakkojen laskennassa lähtökohdaksi liikevoiton tai nettovoiton sijaan liikevaihto. ( 57 )

80.

Edellä esitetyn perusteella unionin yleinen tuomioistuin on tehnyt oikeudellisen virheen katsoessaan, ettei riidanalaisen päätöksen adressaattien yhdenvertaisen kohtelun periaatetta ole loukattu. Valituksenalainen tuomio on näin ollen kumottava.

81.

Unionin tuomioistuimen perussäännön 61 artiklan ensimmäisen kohdan mukaan silloin, kun unionin yleisen tuomioistuimen ratkaisu kumotaan, unionin tuomioistuin voi itse ratkaista asian lopullisesti, jos asia on ratkaisukelpoinen, tai palauttaa asian unionin yleiseen tuomioistuimeen. Minun mielestäni asia voidaan ratkaista unionin tuomioistuimessa.

82.

Guardian on riidanalaisen päätöksen adressaateista ainoa integroitumaton valmistaja ja siis ainoa yritys, joka ei ole hyötynyt sisäisen myynnin huomiotta jättämisen aiheuttamasta sakkojen pienenemisestä, mistä päätöksen muut addressaatit ovat hyötyneet.

83.

Riidanalaisen päätöksen muiden adressaattien sisäistä myyntiä ei tietenkään voida enää laskea mukaan niille määrättyjen sakkojen suurentamiseksi, sillä ne eivät ole nostaneet kannetta riidanalaisesta päätöksestä, joten siitä on tullut niiden osalta lopullinen. ( 58 )

84.

Päätettäväksi jää, voidaanko syrjintä poistaa alentamalla Guardianille määrättyä sakkoa siten, että siinä otetaan huomioon se kokonaismäärä, jolla muille yrityksille määrätyt sakot pienenivät, kun niiden myynti omaan tarpeeseen jätettiin pois sakon laskennasta.

85.

Unionin tuomioistuimessa pidetyssä istunnossa komissio vastusti tätä mahdollisuutta kahdesta syystä: sakkoja ei enää laskettaisi samalla tavalla kaikkien jäsenten osalta eikä Guardianin sakko olisi enää riittävän varoittava suhteessa sen teon vakavuuteen.

86.

En ole komission kanssa samaa mieltä. Kannatan sitä vastoin ratkaisua, jonka ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin antoi tuomiossa JFE Engineering v. komissio. ( 59 )

87.

Siinä ei korotettu eurooppalaisille valmistajille määrättyjä sakkoja vaan alennettiin japanilaisille valmistajille määrättyjä sakkoja, vaikka komission katsottiin arvioineen liian pieneksi eurooppalaisten valmistajien osallisuuden rikkomisessa. Tuomiossa hylättiin (kyseisessä asiassa loogisempi) ratkaisu korottaa perusteettomasti suositulle ryhmälle määrättyä sakkoa, koska komissio oli maininnut sakon korotusmahdollisuudesta vasta istunnossa eikä asianosaisilta ollut pyydetty asiasta huomautuksia. Tämä on mitä suurimmassa määrin totta myös käsiteltävässä asiassa, jossa ei ole mitään mahdollisuutta muuttaa muille kartellin jäsenille kuin Guardianille määrättyä sakkoa.

88.

Lisäksi se, ettei epäyhdenvertaisen kohtelun aiheuttajaa voida enää poistaa, ei tarkoita, etteikö uhrin oikeuksia voitaisi turvata.

89.

Esimerkiksi unionin henkilöstöä koskevissa asioissa on katsottu, että kun jokin avoimeen kilpailuun sisältyvä koe mitätöidään kanteen vuoksi, vahinkoa kärsineiden hakijoiden oikeudet on palautettava tarvitsematta kuitenkaan kyseenalaistaa koko kilpailun tuloksia tai heikentää kilpailun läpäisseiden hakijoiden perusteltua luottamusta. ( 60 ) Tällaisesta tilanteesta annettu virkamieskuntaa koskeva oikeuskäytäntö velvoittaa asiaa käsittelevän tuomioistuimen ratkaisemaan riita-asian tasapuolisesti, ja käsiteltävä asia edellyttää samanlaista ratkaisua.

90.

Olen näin ollen sitä mieltä, että syrjinnän poistamiseksi unionin tuomioistuimen on kompensoitava sisäisen myynnin huomiotta jättäminen alentamalla Guardianille määrätyn sakon määrää merkityksellisillä markkinoilla toteutuneen sisäisen myynnin suhteellisen osuuden mukaisesti. Tämä ratkaisu on lisäksi vuoden 2006 suuntaviivojen mukainen, koska sen avulla saadaan asianmukainen kuva yrityksen suhteellisesta osuudesta merkityksellisillä markkinoilla, ja unionin yleinen tuomioistuin on jo vahvistanut tällaisen ratkaisun oikeuskäytännössään. ( 61 )

91.

Ennen ratkaisun lisäkäsittelyä on kuitenkin tutkittava Guardianin toinen valitusperuste, joka koskee (välillisesti) sakon alentamisen yhteydessä käytettävää oikeaa prosenttisuutta.

92.

Toisella valitusperusteella riitautetaan valituksenalaisen tuomion 21 ja 22 kohta, joissa unionin yleinen tuomioistuin otti 10.2.2012 päivätyn kirjeen tutkittavaksi.

93.

Guardian toteaa, ettei komissio esittänyt unionin yleisessä tuomioistuimessa esittämässään vastineessa mitään siitä, miten epäyhdenvertainen kohtelu sakkojen laskennassa voitaisiin poistaa. Unionin yleinen tuomioistuin pyysi 19.12.2011 ja 10.1.2012 esittämillään kysymyksillä komissiota ottamaan kantaa tähän asiaan. 23.1.2012 antamassaan vastauksessa komissio tyytyi vain toteamaan, että lähes 40 prosenttia pienempi sakko ei olisi riittävän varoittava.

94.

Guardian pyysi unionin yleiseltä tuomioistuimelta 16.1.2012 lupaa esittää joitakin asiakirjoja sakon alentamista koskevien perustelujensa tueksi. Guardianin mukaan komissio vastusti tätä pyyntöä 31.1.2012 päivätyssä kirjeessään sillä perusteella, että liian myöhään esitettävät todisteet heikentäisivät puolustautumisoikeuksia.

95.

Saatuaan unionin yleiseltä tuomioistuimelta luvan Guardian esitti uuden asiakirjan 8.12.2012 eli sille annetussa määräajassa.

96.

Komissio lähetti 10.2.2012, viimeisenä arkipäivänä ennen 13.2.2012 pidettyä istuntoa, unionin yleiselle tuomioistuimelle kirjeen, jossa se täsmensi kantaansa sakon mahdollisesta lieventämisestä. Guardianin mukaan tässä kirjeessä esitettiin uusia seikkoja, jotka eivät sisältyneet oikeudenkäyntiaineistoon.

97.

Vaikka kirje esitettiin määräajan päättymisen jälkeen, unionin yleinen tuomioistuin otti sen valituksenalaisen tuomion 22 kohdassa tutkittavaksi yhtäältä sen ”sisäl[lön] perusteella ja toisaalta siksi, ”että se [oli] toimitett[u] kantajille, jotka saattoivat siis esittää sitä koskevat huomautuksensa suullisessa käsittelyssä”.

98.

Komission mukaan toinen valitusperuste ei ole perusteltu, sillä unionin yleisen tuomioistuimen kirjaajan ohjeiden 11 artiklan 2 kohdan mukaan mikään ei estä unionin yleistä tuomioistuinta hyväksymästä myöhässä esitettyä vastausta. ( 62 ) Koska unionin yleisellä tuomioistuimella on lisäksi täysi harkintavalta, se voi komission mielestä ottaa huomioon myöhässä esitettyjä tosiseikkoja, mikäli se noudattaa kontradiktorista periaatetta. Komissio katsoo kyseistä periaatetta noudatetun käsiteltävässä asiassa, koska Guardianilla on ollut mahdollisuus vastata 10.2.2012 päivätyn kirjeen sisältöön istunnossa. Se, että se ei näin tehnyt, ei muuta asiaa.

99.

Komissio toteaa lisäksi, että se yritti laatia 8.2.2012 päivättyyn Guardianin kirjeeseen mahdollisimman pikaisesti kirjallisen vastauksen toimittamalla Guardianille ja unionin yleiselle tuomioistuimelle 10.2.2012 päivätyn kirjeensä ja että se olisi voinut tyytyä vain esittämään huomautuksensa istunnossa.

100.

Unionin yleinen tuomioistuin ei mielestäni voinut ottaa vastaan kyseistä kirjettä perustelemalla määräajan päättymisen jälkeen toimitetun asiakirjan huomioon ottamista asiakirjan luonteella ja sisällöllä. Syy tähän on yksinkertainen: sen työjärjestyksessä ja kirjaajan ohjeissa (erityisesti niiden 11 artiklassa) rajataan tiukasti ne edellytykset, joilla näyttöä voidaan esittää määräajan puitteissa tai sen jälkeen. Valituksenalaisen tuomion 22 kohdassa käsitellystä kirjeen sisällöstä todettakoon lisäksi, ettei unionin yleinen tuomioistuin esitä mitään perusteluja, jotka auttaisivat ymmärtämään ne syyt, joilla istuntoa edeltävänä päivänä esitetyn näytön tutkittavaksi ottaminen perustellaan, ja siten se rikkoo työjärjestystään.

101.

Siitä, että komissio huomauttaa unionin yleisen tuomioistuimen presidentin voivan poikkeuksellisesti pidentää tiettyä määräaikaa, on riittävää todeta, että käsiteltävässä asiassa sitä oli jo pidennetty komission osalta, ( 63 ) joka ei ole pyytänyt uutta pidennystä voidakseen perustella sen, että kyseinen asiakirja esitettiin myöhässä. ( 64 ) Unionin yleisen tuomioistuimen kirjaajan ohjeiden 11 artiklan 3 kohdan toisen alakohdan mukaan määräajan pidentämistä koskeva pyyntö on perusteltava asianmukaisesti, ja se on esitettävä hyvissä ajoin ennen asetetun määräajan päättymistä, ja määräaikaa voidaan pidentää useammin kuin yhden kerran ainoastaan poikkeuksellisista syistä. ( 65 ) Sen vuoksi väitettä, jonka mukaan määräaikaa voitaisiin pidentää vielä toisen kerran ”epäsuorasti”, ei voida hyväksyä.

102.

Komission olisi pitänyt tietää, ettei se voi täydentää oikeudenkäyntiaineistoa i) tosiseikkoja ja numerotietoja sisältävällä asiakirjalla vastatakseen väitteeseen, jonka Guardian oli esittänyt jo käsittelyn alussa eli neljä vuotta aiemmin; ii) viime hetkellä, istuntoa edeltävänä päivänä; ( 66 ) iii) määräajan jälkeen eli liian myöhään; iv) tiedustelematta unionin yleiseltä tuomioistuimelta, onko tämä menettelytapa lainmukainen, ja toimimalla siten ilman tämän lupaa ja v) perustelematta sitä, että 23.1.2012 esitetyn vastauksen täydentäminen on viivästynyt. Väite siitä, että komissio toimitti kirjeen Guardianille vasta lähetettyään sen unionin yleiselle tuomioistuimelle, ei muuta edellä esittämääni arviointia.

103.

Katson siis, ettei komission kirjettä voitu ottaa huomioon ja että ottaessaan vastaan kirjeen unionin yleinen tuomioistuin on tehnyt oikeudellisen virheen. Unionin tuomioistuimen on siis poistettava kirje oikeudenkäyntiaineistosta ja jätettävä sen sisältö huomiotta.

104.

Kuten Guardian on huomauttanut, komissio sulki pois miljardin euron myynnin omaan tarpeeseen 2,7 miljardin euron suuruisesta markkinoiden kokonaismäärästä. Tämä luku on väitetiedoksiannossa esitetyn kokonaismäärän eli 2,7 miljardin euron ( 67 ) ja riidanalaisessa päätöksessä esitetyn tasolasin kokonaismyyntimäärän eli 1,7 miljardin euron (riidanalaisen päätöksen 41 perustelukappale) välinen erotus ja vastaa siis 37:ää prosenttia alkuperäisten laskelmien mukaisesta markkinoiden kokonaismäärästä.

105.

Tämän 37 prosentin suuruisen lievennyksen jälkeen Guardianin sakoksi on näin ollen vahvistettava 93240000 euroa eikä 148000000 euroa.

106.

Guardian väittää pääasiallisesti, että tämän asian osalta unionin yleisessä tuomioistuimessa käytävän menettelyn pitkittyminen loukkaa Euroopan unionin perusoikeuskirjan (jäljempänä perusoikeuskirja) 47 artiklassa tarkoitettua perustavanlaatuista oikeutta kohtuullisen ajan kuluessa pidettävään oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin.

107.

Katsottuaan, että tämä valitusperuste on jätettävä tutkimatta, komissio peruutti istunnossa oikeudenkäyntiväitteensä asioissa Gascogne ja muut annettujen tuomioiden perusteella. ( 68 ) Komissio kiistää asiakysymysten osalta Guardianin perustelut. Se kiistää, että käsiteltävä asia olisi ollut Guardianin kannalta kiireellinen ja että käsittelyn viivästyminen unionin yleisessä tuomioistuimessa olisi voinut aiheuttaa tälle vahinkoa, koska Guardianin kanne on hylätty. Komissio katsoo, että jos unionin tuomioistuin lieventää sakkoa käsiteltävässä asiassa, lievennyksen on oltava symbolinen tai äärettömän vähäinen.

108.

Aluksi on hyvä muistuttaa mieliin perusoikeuskirjan 47 artiklan toinen kohta, jonka mukaan ”[j]okaisella on oikeus kohtuullisen ajan kuluessa oikeudenmukaiseen ja julkiseen oikeudenkäyntiin riippumattomassa ja puolueettomassa tuomioistuimessa, joka on etukäteen laillisesti perustettu”. Unionin tuomioistuin onkin katsonut useaan otteeseen, että ”kyseinen artikla liittyy tehokasta oikeussuojaa koskevaan periaatteeseen”. ( 69 ) Tällaista oikeutta, jonka olemassaolo on vahvistettu jo ennen perusoikeuskirjan voimaantuloa, sovelletaan unionin oikeuden yleisenä periaatteena oikeudenkäyntiin, jonka kohteena on komission päätös. ( 70 )

109.

Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on nimittäin todennut, että ”[Euroopan ihmisoikeussopimuksen] 6 artiklan [1 kappaleen] mukaan asiat on käsiteltävä ’kohtuullisen ajan kuluessa’; ihmisoikeussopimuksessa korostetaan tällä, miten tärkeää on, ettei tuomioistuinkäsittelyssä tapahdu viivästyksiä, jotka ovat omiaan vaarantamaan sen tehokkuuden ja uskottavuuden” (kursivointi tässä). ( 71 )

110.

Mielestäni riittävä mekanismi korjata käsittelyaikojen kohtuullisuuden periaatteen loukkaus, johon unionin yleinen tuomioistuin on syyllistynyt nyt käsiteltävän kaltaisessa asiassa, olisi – prosessiekonomisista syistä mutta myös välittömän ja tehokkaan muutoksenhaun varmistamiseksi – sakon lieventäminen sen sijaan, että asianosaiset joutuisivat nostamaan vahingonkorvauskanteen unionin yleisessä tuomioistuimessa, jonka itsensä oli todettu loukanneen kyseistä periaatetta, kun se ei kyennyt ratkaisemaan asiaa kohtuullisessa ajassa.

111.

Onkin paradoksaalista, ettei oikeudenkäynnin kohtuutonta kestoa voida korvata ilman uuden kanteen nostamista, mikä tarkoittaa väistämättä (niin asianosaisille kuin yhteiskunnalle) lisäkustannuksia ja pitkiä käsittelyaikoja.

112.

Julkisasiamies Léger on lisäksi todennut asiassa Baustahgewebe v. komissio esittämänsä ratkaisuehdotuksen ( 72 ) 67 kohdassa seuraavaa: ”Lausumatta tässä yhteydessä vielä mitään siitä, kestikö nyt esillä olevassa asiassa oikeudenkäynti ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimessa liian kauan ja missä määrin ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on vastuussa tältä osin, on todettava, että lainkäyttöelimelle ei voida antaa tehtäväksi sen tutkimista, onko se itse toiminut virheellisesti tai lainvastaisesti. Epäilyksettä tällä loukattaisiin puolueettoman tuomioistuimen periaatetta, sellaisena kuin siitä on määrätty ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan 1 kappaleessa. Tämän periaatteen loukkaamista tuskin voidaan välttää niin, että asia siirrettäisiin saman tuomioistuimen eri jaoston käsiteltäväksi, koska jos tässä asiassa omaksutaan Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen käyttämä lähestymistapa, tuomioistuimen kokoonpanon muuttaminen ei riitä sen vaikutelman poistamiseksi, että tuomioistuin on puolueellinen antaessaan tuomion omasta toiminnastaan – –”.

113.

Samaa mieltä on ollut julkisasiamies Kokott asioissa Solvay v. komissio antamissaan ratkaisuehdotuksissa. ( 73 )

114.

Myös unionin tuomioistuin on noudattanut tätä ratkaisumallia tuomiossa Baustahlgewebe v. komissio. ( 74 ) Julkisasiamies Kokottin mukaan tällainen ratkaisumalli täyttää vaatimuksen ”kilpailuoikeuden tehok[kaasta] täytäntöönpano[sta] – – tällaisessa tapauksessa siten, että rikkominen todetaan ja asianomainen yritys velvoitetaan lopettamaan se – –. Muihin markkinatoimijoihin nähden riittää komission tai unionin yleisen tuomioistuimen alun perin määräämän sakon ehkäisevä vaikutus. Unionin tuomioistuin ei aseta kyseenalaiseksi sen asianmukaisuutta tekoon nähden [ja menetelmä] johtaa ainoastaan eräänlaiseen alkuperäisen sakon pienentämiseen sillä määrällä, jota pidetään asianmukaisena korvauksena kohtuuttoman pitkästä käsittelyajasta” (332 kohta).

115.

Kokott toteaa vielä, että ”kun otetaan huomioon prosessiekonomiset syyt ja välittömän ja tehokkaan oikeussuojakeinon tarve asianomaisen yrityksen kannalta, unionin tuomioistuimen on vastedeskin noudatettava [Baustahlgewebe]-tapauksessa hahmottelemaansa ratkaisumallia silloin, kun se on mahdollista – siis sakkoja koskevissa asioissa” (331 kohta).

116.

Myös eräiden jäsenvaltioiden lainsäädännöissä säädetään, että rikosasian kohtuuton käsittelyaika vaikuttaa suoraan rangaistukseen. ( 75 )

117.

Unionin tuomioistuin on kuitenkin antanut selvästi toisenlaisen ratkaisun hiljattain (tuomio Groupe Gascogne v. komissio, EU:C:2013:770) suuressa jaostossa antamassaan tuomiossa: se sulki pois mahdollisuuden vaatia valituksen yhteydessä seuraamusta käsittelyaikojen kohtuullisuuden periaatteen loukkauksesta (tuomion 84 kohta) ja katsoi perusoikeuskirjan 47 artiklaan viitaten, mainitsematta Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan 1 kappaletta, että kyseisen periaatteen vastaavanlainen loukkaus unionin tuomioistuimissa voidaan korjata ainoastaan vahingonkorvauskanteella, joka nostetaan unionin yleisessä tuomioistuimessa (tuomion 83 kohta), joka on toimivaltainen käsittelemään unionia vastaan nostettuja kanteita sopimussuhteen ulkopuolista vastuuta koskevissa asioissa.

118.

Unionin tuomioistuin oli tosin jo antanut samanlaisen ratkaisun tuomiossa Der Grüne Punkt (EU:C:2009:456), mutta vaikka komissio oli todennut määräävän markkina-aseman väärinkäytön kyseisessä asiassa, mitään sakkoa ei ollut määrätty, toisin kuin Gascogne ym. tuomioissa.

119.

Mielestäni onkin katsottava, että tuomiossa Groupe Gascogne v. komissio (EU:C:2013:770) unionin tuomioistuin luopui selvästi ratkaisumallista, jonka mukaan käsittelyaikojen kohtuullisuuden periaatteen loukkaus korvataan sakkoa lieventämällä. Näin ollen katson velvollisuudekseni esittää käsiteltävää asiaa koskevat päätelmäni tuomalla esiin joitakin muita tuomion Groupe Gascogne v. komissio osia, joiden mukaisesti päättelyni myös etenee.

120.

Unionin tuomioistuin katsoi ensinnäkin, että jos mikään ei viittaa siihen, että menettelyn kohtuuton kesto vaikuttaa asian ratkaisun sisältöön, se, ettei tuomiota anneta kohtuullisessa ajassa, ei voi johtaa valituksenalaisen tuomion kumoamiseen valituksen yhteydessä. Koska kyseiset yhtiöt eivät olleet esittäneet unionin tuomioistuimelle mitään seikkaa, joka osoittaisi, että sillä, ettei unionin yleinen tuomioistuin antanut tuomiota kohtuullisessa ajassa, olisi ollut vaikutusta unionin yleisen tuomioistuimen käsiteltäviksi saatettujen asioiden ratkaisun sisältöön, unionin tuomioistuin hylkäsi yhtiöiden vaatimukset unionin yleisen tuomioistuimen tuomioiden kumoamisesta.

121.

Kuten aiemmin todettiin, unionin tuomioistuin pitää unionin yleistä tuomioistuinta ainoana tuomioistuimena, joka on toimivaltainen ratkaisemaan käsittelyaikojen kohtuullisuuden periaatteen loukkauksen. Säännössä ei siis ole mitään epäselvyyttä, eli ”vaatimusta, jolla pyritään saamaan korvausta siitä aiheutuneesta vahingosta, ettei unionin yleinen tuomioistuin ole antanut tuomiota kohtuullisessa ajassa, ei voida saattaa suoraan unionin tuomioistuimen käsiteltäväksi valituksen yhteydessä, vaan se on esitettävä itse unionin yleiselle tuomioistuimelle”(tuomio Groupe Gascogne v. komissio, EU:C:2013:770, 84 kohta). Unionin tuomioistuin esittää tämän jälkeen yksityiskohtaisesti ne perusteet, joiden nojalla arvioidaan, onko unionin yleinen tuomioistuin noudattanut käsittelyaikojen kohtuullisuuden periaatetta (tuomion 85–87 kohta), ja se toteaa tuomion 88 kohdassa, että ”unionin yleisen tuomioistuimen on myös arvioitava sekä vahingon, johon on vedottu, todellisuutta että kyseisen vahingon ja riidanalaisen tuomioistuinmenettelyn kohtuuttoman keston välistä syy-yhteyttä tutkimalla tässä tarkoituksessa esitettyjä todisteita” (kursivointi tässä). Adverbin ”myös” käyttäminen tarkoittaa, että edellisissä kohdissa lueteltujen perusteiden arviointi kuuluu saman tuomioistuimen toimivaltaan kuin joka nimettiin päättelyn alussa ja lopussa eli unionin yleisen tuomioistuimen toimivaltaan. Tämä tulkinta tuomiosta Groupe Gascogne v. komissio (EU:C:2013:770) johtaa siihen, että Guardianin kolmas valitusperuste on jätettävä tutkimatta. Kyseistä tuomiota voidaan kuitenkin tulkita myös toisin, koska katsomalla, että kyseessä on riittävän ilmeinen unionin oikeuden loukkaus, unionin tuomioistuin ratkaisee – tosin hieman paradoksaalisesti – itse kysymyksen siitä, onko mainittua periaatetta loukattu. Tämän päätelmän tekemiseksi se katsoi, ettei unionin yleisen tuomioistuimen käsittelyssä kuluneen ajan pituutta voida perustella oikeusriidan monimutkaisuudella sen enempää kuin sillä, miten asianosaiset ovat menetelleet, tai oikeudenkäyntimenettelyyn liittyvien seikkojen ilmenemisellä.

122.

Kun tarkastellaan kokonaisuutena päätelmiä, joita unionin tuomioistuin on esittänyt käsittelyaikojen kohtuullisuuden periaatteen loukkaamisesta tuomiossa Groupe Gascogne v. komissio (EU:C:2013:770) vaikuttaa siltä, että unionin yleisen tuomioistuimen tarvitsee tutkia Euroopan unionin sopimussuhteen ulkopuolisen vastuun osoittamisen kolmesta edellytyksestä – eli on rikottu unionin oikeussääntöä, jonka tarkoituksena on suojella yksityisiä (jollaisena on pidettävä käsittelyaikojen kohtuullisuuden periaatetta), rikkominen on riittävän ilmeinen sekä loukkauksen ja vahingon välillä on syy-yhteys – ainoastaan viimeinen sekä arvioitava kyseinen vahinko.

123.

Jos unionin tuomioistuin jättää huomiotta tuomion Groupe Gascogne v. komissio (EU:C:2013:770) ensimmäisen tulkinnan, mikä johtaa kolmannen valitusperusteen tutkimatta jättämiseen ja tuomiossa Groupe Gascogne v. komissio käytetyn menetelmän soveltamiseen nyt käsiteltävässä asiassa, sen on otettava kantaa siihen, onko käsittelyaikojen kohtuullisuuden periaatetta loukattu.

124.

Tarkastellakseni tätä kysymystä käsiteltävässä asiassa tukeudun tuomioon Baustahlgewebe v. komissio (EU:C:1998:608) sekä Gascogne ym. -tuomioihin, joissa unionin tuomioistuin on katsonut käsittelyaikojen kohtuullisuuden periaatetta loukatun.

125.

Tuomiossa Baustahlgewebe v. komissio (EU:C:1998:608, 29 kohta) esitettiin ne perusteet, joiden mukaan on arvioitava oikeudenkäynnin kokonaiskesto ja erityisesti selvittämättä jätetyt toimettomat jaksot ja jotka ovat asian ”todellinen merkitys” valittajalle, asian monimutkaisuus sekä se, onko kantajan toiminnalla ollut vaikutusta viivästykseen.

126.

Kyseisen asian käsittely unionin yleisessä tuomioistuimessa kesti yhteensä viisi vuotta ja kuusi kuukautta. Unionin tuomioistuin pani merkille kaksi pitkää selvittämätöntä ja omasta mielestään perusteetonta toimetonta jaksoa eli kaksi vuotta ja kahdeksan kuukautta kestäneen jakson kirjallisen käsittelyn päättämisestä suullisen käsittelyn aloittamiseen sekä 22 kuukauden pituisen jakson suullisen käsittelyn päättämisestä unionin yleisen tuomioistuimen tuomion antamiseen (tuomion 45 ja 46 kohta).

127.

Asioiden Gascogne ym. käsittely unionin yleisessä tuomioistuimessa kesti yhteensä viisi vuotta ja yhdeksän kuukautta, ja unionin tuomioistuin katsoi, että kyseisen ajanjakson pituutta ”ei voi[tu] oikeuttaa millään [kyseisen] oikeusriidan taustalla olevalle asialle ominaisella seikalla” (91 kohta).

128.

Unionin tuomioistuin katsoi, että ”olipa kyse oikeusriidan monimutkaisuudesta, siitä, miten asianosaiset ovat menetelleet, tai oikeudenkäyntimenettelyyn liittyvien seikkojen ilmenemisestä” (tuomion 92 kohta), millään ei voida perustella sitä, että kirjallisen käsittelyn päättämisen ja suullisen käsittelyn aloittamisen välillä oli kulunut kolme vuotta ja kymmenen kuukautta.

129.

Jos sovellan näitä perusteita käsiteltävässä asiassa, päädyn väistämättä samaan lopputulokseen seuraavassa esitettävien toteamusten perusteella.

130.

Ensimmäiseksi on ennen kaikkea todettava, että käsittelyn lähes neljän vuoden ja seitsemän kuukauden pituisesta kokonaiskestosta kirjallisen käsittelyn päättämisen ja suullisen käsittelyn aloittamisesta tehdyn unionin yleisen tuomioistuimen päätöksen välillä kului yli kolme vuotta ja viisi kuukautta ( 76 ) ilman mitään muuta oikeudenkäyntitoimea ja ilmeistä syytä. ( 77 ) Tämän ajanjakson pituutta ei voida selittää asiaan liittyvillä olosuhteilla, olipa kyse oikeusriidan monimutkaisuudesta, siitä, miten asianosaiset ovat menetelleet, tai oikeudenkäyntimenettelyyn liittyvien seikkojen ilmenemisestä.

131.

Käsiteltävää asiaa ei voida pitää monimutkaisena, koska Guardianin väitteet perustuvat muistioihin, jotka koskevat joitakin yhteydenottoja vähän yli vuoden ja kuukauden kestäneen kartellin jäsenten välillä. ( 78 ) Kaikki nämä asiakirjat oli laadittu englanniksi, joka oli oikeudenkäyntikieli. ( 79 )

132.

Vaikka tuomiossa Baustahlgewebe v. komissio (EU:C:1998:608) oli todettu, että asian ratkaisemiseksi ”oli perehdyttävä suhteellisen laajoihin asiakirjoihin”, tämän ei katsottu tekevän asiasta riittävän monimutkaista, jotta käsittelyn pituus olisi perusteltua.

133.

Asioissa Gascogne ym. komission päätös oli osoitettu 25 adressaatille (ja lisäksi osallisina oli lähes yhtä monta yhtiötä), joista 15 nosti kumoamiskanteen unionin yleisessä tuomioistuimessa. Käsiteltävässä asiassa riidanalaisen päätöksen adressaatteja oli vain yhdeksän (ja osallisina neljä yhtiötä eli Guardian, Asahi/Glaverbel, Pilkington ja Saint-Gobain), joista ainoastaan Guardian nosti kanteen unionin yleisessä tuomioistuimessa. ( 80 )

134.

Asia Baustahlgewebe v. komissio koski päätöstä, joka oli osoitettu 14 valmistajalle (11 niistä oli nostanut kanteen kolmella eri kielellä) ja joka oli johtanut kahteen täydelliseen kirjelmien vaihtoon. ( 81 ) Kyseisessä asiassa yhteisöjen ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin oli kuitenkin järjestänyt istunnon yhdeksän kuukautta aiemmin kuin käsiteltävässä asiassa!

135.

Guardianin esittämät kanneperusteet eivät olleet myöskään erityisen vaikeita. Riidanalaisen päätöksen osittaista kumoamista koskevien vaatimustensa tueksi Guardian esitti yhden ainoan kanneperusteen, joka koski tosiseikoissa ilmeneviä virheitä, jotka liittyvät sen kartelliin osallistumisen kestoon ja kartellin maantieteelliseen laajuuteen. Sakkojen lieventämisvaatimusten tueksi esitettiin ainoastaan kolme kanneperustetta. Ensimmäinen niistä koski riidanalaisen päätöksen osittaisesta kumoamisesta johdettavia seurauksia. Toisessa kanneperusteessa Guardian vetosi syrjintäkiellon periaatteen loukkaamiseen ja perusteluvelvollisuuden laiminlyöntiin. Kolmas kanneperuste koski puolestaan arviointivirhettä, joka liittyy Guardianin rooliin kartellissa.

136.

Kuten asioissa Gascogne ym., menettely ei käsiteltävässä asiassa ole keskeytynyt eikä viivästynyt unionin yleisen tuomioistuimen toteuttamien selvittämistoimien vuoksi.

137.

Asia oli Guardianille hyvin merkittävä. Sen saaman 148 miljoonan euron suuruisen sakon (tuomion Groupe Gascogne v. komissio, EU:C:2013:770, taustalla olleessa asiassa 9,9 miljoonaa euroa) osuus oli neljä prosenttia sen kokonaisliikevaihdosta. Guardian ei ole myöskään kuormittanut tai viivästyttänyt lainkäyttöä. Guardianin kannekirjelmässä oli vain 49 sivua, ja se luopui toisesta tilaisuudesta esittää kirjallisia todisteita (mikä on harvinaista kilpailuoikeutta koskevissa asioissa). ( 82 )

138.

Lisäksi Guardian muistutti omasta aloitteestaan unionin yleistä tuomioistuinta kolme kertaa siitä, ettei tämä ollut vielä vahvistanut istuntopäivämäärää, korosti joka kerta kirjallisen käsittelyn päättymisestä kuluneen huomattavasti aikaa ( 83 ) ja kirjoitti unionin yleiselle tuomioistuimelle, että suullinen käsittely oli, merkillistä kyllä, käynnissä vielä neljä kuukautta asianosaisten kuulemiseksi järjestetyn istunnon jälkeen ilman, että tuomioistuin oli esittänyt asianosaisille kysymyksiä.

139.

Unionin yleinen tuomioistuin ei ole esittänyt asianosaisille yhtäkään kirjallista kysymystä, joka olisi saattanut lykätä suullisen käsittelyn aloittamisaikaa; se esitti istunnossa ainoastaan yhden kysymyksen tosiseikoista. Vaikuttaa lisäksi siltä, että unionin yleinen tuomioistuin ei ole tehnyt yhtäkään aloitetta asian käsittelyn nopeuttamiseksi kolme vuotta ja viisi kuukautta kestäneen toimettoman jakson aikana. Katson edellä esitetyn perusteella, että tämän asian käsittelyssä unionin yleisessä tuomioistuimessa on rikottu perusoikeuskirjan 47 artiklan toista kohtaa, koska käsittelyssä ei ole noudatettu niitä vaatimuksia, jotka liittyvät tuomion antamiseen kohtuullisessa ajassa, ja siten on rikottu riittävän ilmeisesti oikeussääntöä, jonka tarkoituksena on antaa yksityisille oikeuksia. ( 84 )

140.

Kuten käy ilmi tuomiosta Groupe Gascogne v. komissio (EU:C:2013:770) ja sikäli kuin Guardian katsoo valitusperusteessaan esitettyjen taloudellisten vaikeuksiensa olevan syy-yhteydessä siihen, ettei unionin yleinen tuomioistuin ole noudattanut kohtuullisten käsittelyaikojen periaatetta, ( 85 ) se voi tuoda tämän esiin kanteessa, jonka se nostaa unionin yleisessä tuomioistuimessa EY 235 artiklan ja EY 288 artiklan toisen kohdan nojalla (joista on tullut SEUT 268 artikla ja 340 artiklan toinen kohta). ( 86 )

141.

Mainitusta unionin tuomioistuimen oikeuskäytännöstä käy tältä osin ilmi, että ”unionin yleisen tuomioistuimen on – – arvioitava sekä vahingon, johon on vedottu, todellisuutta että kyseisen vahingon ja riidanalaisen tuomioistuinmenettelyn kohtuuttoman keston välistä syy-yhteyttä tutkimalla tässä tarkoituksessa esitettyjä todisteita” (kyseisen tuomion 88 kohta).

142.

Saman oikeuskäytännön mukaan ”silloin kun on kyse vahingonkorvauskanteesta, joka perustuu siihen, että unionin yleinen tuomioistuin on rikkonut perusoikeuskirjan 47 artiklan toista kohtaa, koska se ei ole noudattanut niitä vaatimuksia, jotka liittyvät tuomion antamiseen kohtuullisessa ajassa, unionin yleisen tuomioistuimen on SEUT 340 artiklan toisen kohdan mukaan otettava huomioon jäsenvaltioiden oikeusjärjestyksissä samankaltaisiin rikkomisiin perustuvien kanteiden käsittelemiseen sovellettavat yleiset periaatteet. Unionin yleisen tuomioistuimen on tässä yhteydessä muun muassa selvitettävä, onko aineellisen vahingon lisäksi mahdollista yksilöidä sellainen aineeton vahinko, joka asianosaiselle on aiheutunut kohtuullisen ajan ylittämisestä ja josta olisi tarvittaessa määrättävä asianmukainen korvaus” (kyseisen tuomion 89 kohta).

143.

Lopuksi todettakoon, että ”[u]nionin yleisen tuomioistuimen, jolla on toimivalta SEUT 256 artiklan 1 kohdan nojalla, on siis otettava kantaa tällaisiin vahingonkorvausvaatimuksiin ratkaisemalla asia sen oikeudenkäynnin, jonka kestoa on arvosteltu, taustalla olevan asian ratkaisseesta kokoonpanosta poikkeavassa kokoonpanossa ja soveltamalla tuomion [Groupe Gascogne v. komissio] 85–89 kohdassa määriteltyjä arviointiperusteita” (90 kohta).

144.

Unionin tuomioistuimen työjärjestyksen 184 artiklan 2 kohdassa määrätään, että jos valitus hyväksytään ja unionin tuomioistuin itse ratkaisee riidan lopullisesti, se tekee ratkaisun oikeudenkäyntikuluista. Työjärjestyksen 184 artiklan 1 kohdan nojalla valitusmenettelyssä sovellettavan saman työjärjestyksen 138 artiklan 3 kohdassa määrätään, että jos asiassa osa vaatimuksista ratkaistaan toisen asianosaisen ja osa toisen asianosaisen hyväksi, kukin asianosainen vastaa omista kuluistaan.

145.

Kun otetaan huomioon, että komissio on hävinnyt asian, se on velvoitettava korvaamaan Guardianin oikeudenkäyntikulut tämän valituksen osalta. Koska Guardian ja komissio ovat hävinneet ensimmäisessä oikeusasteessa käydyn menettelyn yhteydessä osan vaatimuksistaan, kummankin niistä on vastattava kyseiseen oikeusasteeseen liittyvistä omista oikeudenkäyntikuluistaan.

146.

Edellä esitetyn perusteella ehdotan, että unionin tuomioistuin ratkaisee asian seuraavasti: