1. 

Voiko sisämarkkinoille soveltumattomaksi todetun tuen takaisinperintä olla täydellisen mahdotonta, kun otetaan huomioon velvollisuus kunnioittaa kyseisen tuensaajan oikeutta tehokkaaseen oikeussuojaan, ja jos voi, missä olosuhteissa ja kuinka pitkän ajan?

2. 

Tähän keskeiseen kysymykseen on vastattava, jotta voidaan ratkaista komission Saksan liittotasavaltaa vastaan nostama kanne, jossa väitetään, ettei Saksan liittotasavalta ole perinyt takaisin Bria-konsernille myönnettyä sääntöjenvastaista tukea.

3.

Asetuksen (EY) N:o 659/1999 ( 2 ) 14 artiklassa, jonka otsikkona on ”Tuen takaisinperiminen”, säädetään seuraavaa:

”1.   Sääntöjenvastaista tukea koskevissa kielteisissä päätöksissä komissio päättää, että asianomaisen jäsenvaltion on toteutettava kaikki tarpeelliset toimenpiteet tuen perimiseksi takaisin tuensaajalta – –. Komissio ei saa vaatia tuen takaisinperimistä, jos tämä olisi [unionin] lainsäädännön jonkin yleisen periaatteen vastaista.

– –

3.   Takaisinperiminen on toteutettava viipymättä ja asianomaisen jäsenvaltion kansallisen lainsäädännön menettelyjen mukaisesti, jos ne mahdollistavat komission päätöksen välittömän ja tehokkaan täytäntöönpanon, sanotun kuitenkaan rajoittamatta [Euroopan unionin] tuomioistuimen [SEUT 278] artiklan nojalla antamien määräysten soveltamista. Tämän toteuttamiseksi, ja jos asia on jonkin kansallisen tuomioistuimen käsiteltävänä, asianomaisten jäsenvaltioiden on toteutettava kaikki oikeudellisissa järjestelmissään käytettävissä olevat tarpeelliset toimenpiteet, mukaan lukien tilapäiset toimet, sanotun kuitenkaan rajoittamatta [unionin] lainsäädännön soveltamista.”

4.

Asetuksen N:o 659/1999 23 artiklan 1 kohdassa säädetään seuraavaa:

”Jos asianomainen jäsenvaltio ei, erityisesti 14 artiklassa tarkoitetuissa tapauksissa, noudata ehdollisia tai kielteisiä päätöksiä, komissio voi [SEUT 108] artiklan 2 kohdan mukaisesti saattaa asian suoraan – – tuomioistuimen käsiteltäväksi. – –”

5.

Bike Systems GmbH & Co (jäljempänä Bike Systems) sai vuonna 2001 rahoitusta gbb-Beteiliguns AG:n (jäljempänä gbb) äänettömän osakkuuden muodossa. Osakkuudesta ei ollut ilmoitettu komissiolle unionin valtiontukisääntöjen mukaisesti.

6.

Bike Systemsiä ovat sittemmin seuranneet ensiksi MB System GmbH & Co KG (jäljempänä MB System) ja myöhemmin MB Immobilien Verwaltungs GmbH (jäljempänä MB Immobilien). Kaikki mainitut yritykset kuuluvat Biria-konserniin. Sekä Bike Systems että MB System valmistivat polkupyöriä, kunnes tuotanto lopetettiin vuonna 2005, jolloin yrityksen toimiala muutettiin pelkäksi kiinteistöjen hallinnoinniksi.

7.

Tuen myöntämisen ajankohtana gbb oli julkisoikeudellisen saksalaisen kehityspankin Kreditanstalt für Wiederaufbaun (jäljempänä KfW) täysin omistama tytäryhtiö. Gbb lopetti yritystoimintansa vuonna 2003, ja koko sen varallisuus siirrettiin Technologie-Beteiligungsgesellschaft mbH:lle (jäljempänä tbg), joka on niin ikään KfW:n täysin omistama tytäryhtiö.

8.

Kolmen väitetyn valtiontukitoimenpiteen muodollisen tutkintamenettelyn päätteeksi tehdyssä komission päätöksessä 2007/492/EY ( 3 ) (jäljempänä komission ensimmäinen päätös) todettiin, että Bike Systemsille vuonna 2001 myönnetty tuki oli sääntöjenvastaista. MB System ja MB Immobilien nostivat tästä päätöksestä kanteen unionin yleisessä tuomioistuimessa. Unionin yleinen tuomioistuin kumosi päätöksen riittämättömien perustelujen vuoksi. ( 4 ) Komissio teki 14.12.2010 päätöksen 2011/471/EU (komission riidanalainen päätös), jossa se selvitti tarkemmin perustelut päätelmälleen siitä, ettei myönnetty tuki soveltunut sisämarkkinoille, ja määräsi tuen takaisinperimisestä. ( 5 ) MB System nosti tästäkin päätöksestä kanteen unionin yleisessä tuomioistuimessa. Unionin yleinen tuomioistuin hylkäsi ensin MB Systemin tekemän välitoimihakemuksen ( 6 ) ja pysytti myöhemmin voimassa komission riidanalaisen päätöksen 3.7.2013 antamallaan tuomiolla. ( 7 )

9.

Saksan liittotasavallan oli pantava komission riidanalainen päätös täytäntöön neljän kuukauden kuluessa sen tiedoksiantamisesta. ( 8 ) Tbg osoitti tätä varten Saksan liittotasavallan nimissä 16.2.2007 MB Systemille yksityisoikeudellisen vaateen, jolla se haki komission ensimmäisen päätöksen täytäntöönpanoa. MB System kieltäytyi maksamasta, minkä vuoksi tbg nosti 10.4.2008 kanteen Landgericht Mühlhausenissa (Mühlhausenin aluetuomioistuin) kyseisen tuen takaisinperimiseksi (jäljempänä kansallinen oikeudenkäynti tuen takaisinperimiseksi). Komission ensimmäisen päätöksen lisäksi tämä kanne perustuu kyseisen tuen ilmoittamatta jättämisestä seuranneeseen SEUT 108 artiklan 3 kohdan rikkomiseen. Saksan siviililain (Bürgerliches Gesetzbuch, jäljempänä BGB) 134 §:n ja Saksan tuomioistuinten vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan SEUT 108 artiklan vastaisesti tehty sopimus on pätemätön. Tämän vuoksi tbg saattoi vedota ainoastaan SEUT 108 artiklan 3 kohdan rikkomiseen varmistaakseen kyseisen tuen takaisinperimisen. Komission ensimmäisen päätöksen kumoaminen ei siten suoraan vaikuttanut Landgericht Mühlhausenissa vireillä olleeseen kanteeseen. Yksityisoikeudellinen vaade on yhä olemassa riippumatta siitä, onko lopullinen komission päätös tai määräys olemassa.

10.

Kansallisessa oikeudenkäynnissä tuen takaisinperimiseksi annettiin useita välituomioita ja välitoimia koskevia määräyksiä. Landgericht Mühlhausen antoi 26.11.2008 MB Systemille väliaikaisesti täytäntöön pantavissa olevan yksipuolisen tuomion. MB System kuitenkin haki muutosta tästä tuomiosta 19.12.2008. Sen jälkeen kun MB System oli antanut vakuuden pankkitakauksen muodossa, Landgericht Mühlhausen keskeytti MB Systemin omaisuuden takavarikoinnin 9.1.2009 antamallaan määräyksellä. Maaliskuussa 2009 kansallinen tuomioistuin keskeytti kansallisen oikeudenkäynnin tuen takaisinperimiseksi, koska asia oli tuolloin vireillä unionin yleisessä tuomioistuimessa. Tbg valitti tästä päätöksestä ensiksi Oberlandesgericht Jenaan (Jenan alueen korkein oikeus) ja sitten Bundesgerichtshofiin (liittovaltion korkein oikeus). Koska päätöstä 2007/492 vastaan vireillä ollut kanne oli tällä välin ratkaistu unionin yleisessä tuomioistuimessa, Bundesgerichtshof totesi 16.9.2010, ( 9 ) että sen käsiteltävänä ollut valitus oli menettänyt tarkoituksensa ja että pääasian oikeudenkäyntiä voitiin jatkaa.

11.

Tämän jälkeen Amtsgericht Nordhausenissa (Nordhausenin aluetuomioistuin) haettiin maaliskuussa 2011 nostetulla kanteella MB Systemin omaisuuden takavarikointia rekisteröimällä velkojan kiinnitys asianomaisiin maarekisterin merkintöihin. Sen jälkeen kun kiinnitysten rekisteröinti oli julkaistu, tbg haki 21.7.2011 MB Systemin omaisuuden pakkohuutokauppaa. Amtsgericht Nordhausen määräsi, että tätä varten oli hankittava kyseisen ominaisuuden markkina-arvoa koskeva asiantuntijalausunto. MB System jätti kuitenkin 8.9.2011 vastakanteen, jossa vastustettiin omaisuuden pakkohuutokauppaamista. Kanne hylättiin perusteettomana, mistä MB System valitti Oberlandesgericht Jenaan. Valitus peruttiin toukokuussa 2012.

12.

Kansallinen oikeudenkäynti tuen takaisinperimiseksi Landgericht Mühlhausenissa keskeytettiin toisen kerran 30.3.2011. Tbg valitti tästä päätöksestä Oberlandesgericht Jenaan, mutta valitus ei menestynyt. Tbg:lle annettiin lopulta uusi valituslupa Bundesgerichtshofiin, joka kumosi lykkäyksen 13.9.2012 antamallaan määräyksellä. ( 10 )

13.

MB Systemin omaisuus oli tarkoitus myydä julkisessa huutokaupassa 10.4.2013, mutta siitä ei esitetty tarjouksia.

14.

Komissio vaatii 20.11.2012 päivätyllä kannekirjelmällään unionin tuomioistuinta

15.

Saksan liittotasavalta vaatii unionin tuomioistuinta

16.

Saksan hallitus ja komissio esittivät suulliset lausumansa 4.12.2013 pidetyssä istunnossa.

17.

Kummatkin osapuolet esittivät pitkissä kirjallisissa huomautuksissaan ja istunnossa useita perusteluja vaatimustensa tueksi. Esittelen nämä perustelut tarkemmin niiden hyväksyttävyyden arvioinnin yhteydessä.

18.

Tässä vaiheessa on riittävää todeta, että komissio moittii Saksan hallitusta siitä, ettei Biria-konsernille myönnettyä sääntöjenvastaista tukea ole maksettu takaisin komission riidanalaisessa päätöksessä asetetussa määräajassa. Saksan hallitus puolestaan kiistää velvoitteiden laiminlyönnin ja väittää, että komission riidanalaista päätöstä noudatettiin määräajassa. Se väittää toissijaisesti, että mahdolliset viivästymiset takaisinperinnän toteuttamisessa johtuivat siitä, että komission riidanalaisen päätöksen täytäntöönpano oli täydellisen mahdotonta.

19.

Seuraavaksi on tärkeää panna merkille, että osapuolten kesken on kiistatonta, että i) tuensaaja ei ollut maksanut sääntöjenvastaista tukea takaisin komission riidanalaisessa päätöksessä täsmennetyssä määräajassa; ii) tukea ei ollut peritty takaisin käsiteltävässä asiassa pidetyn istunnon ajankohtaan 4.12.2013 mennessä ja iii) takaisinperittävän tuen määrä on 651007 euroa ja korot.

20.

Jotta unionin tuomioistuin voi ratkaista käsiteltävän asian, sen on otettava kantaa useisiin oikeudellisiin kysymyksiin, jotka liittyvät siihen, mikä merkitys on jäsenvaltioiden velvollisuudella noudattaa sääntöjenvastaisen tuen takaisinperimisestä tehtyjä komission päätöksiä ja mitä seurauksia tällä velvollisuudella on.

21.

Ensimmäinen arvioitava seikka liittyy käsiteltävän oikeudenkäyntimenettelyn ulottuvuuteen. Osapuolet tarkastelevat sekä kirjallisissa että suullisissa lausumissaan laajasti sitä, olisivatko Saksan viranomaiset voineet – ja jos olisivat, olisiko niiden pitänyt – käyttää hallinnollista toimivaltaansa periäkseen takaisin Biria-konsernille sääntöjenvastaisesti myönnetyn tuen.

22.

Saksan hallitus väittää lähinnä, että Saksan oikeusjärjestyksessä se, missä muodossa tuki on myönnetty, määrittää tuen takaisinperintämenettelyn (actus contrarius -teoria). Tästä seuraa, että (Bria-konsernille myönnetyn tuen kaltainen) yksityisoikeudellisten sopimusten nojalla myönnetty tuki voidaan periä takaisin ainoastaan yksityisoikeudellisessa menettelyssä. Vastaavasti sitä ei voida periä takaisin hallinnollisessa menettelyssä, koska Saksan lainsäädännössä ei ole oikeudellista perustaa, jonka nojalla viranomaiset voisivat periä sääntöjenvastaisen tuen takaisin hallinnollisen toimenpiteen avulla.

23.

Komissio kiistää Saksan hallituksen esittämän perustelun, vaikka se ei ole muodollisesti esittänyt siitä erillistä oikeudellista perustetta. Komissio väittää, että Saksan viranomaisilla on tätä varten riittävä oikeudellinen perusta SEUT 108 ja SEUT 288 artiklan sekä asetuksen N:o 659/1999 14 artiklan välittömän oikeusvaikutuksen vuoksi. Komission mukaan tätä näkemystä tukee kaksi Oberverwaltungsgericht Berlin-Brandenburgin (Berlin-Brandenburgin ylempi hallintotuomioistuin) ( 11 ) ja Verwaltungsgericht Trierin (Trierin hallintotuomioistuin) antamaa tuomiota. ( 12 )

24.

Näiden perusteluiden vuoksi on selitettävä lyhyesti SEUT 108 artiklan 2 kohtaan ja SEUT 258 artiklaan perustuvien menettelyjen välisiä eroja.

25.

SEUT 108 artiklan 2 kohdassa todetaan nimenomaisesti, että siinä määrätty menettely poikkeaa SEUT 258 ja SEUT 259 artiklassa määrätyistä menettelyistä. Oikeuskäytännössä on nimittäin todettu, että nykyisen SEUT 108 artiklan 2 kohdan mukainen menettely on ainoastaan jäsenyysvelvoitteen noudattamatta jättämistä koskevan kanteen muunnelma, joka on erityisellä tavalla mukautettu niihin erityisongelmiin, joita valtiontuesta aiheutuu kilpailulle yhteismarkkinoilla. ( 13 )

26.

On tärkeää huomata, että oikeudenkäyntiä edeltävää menettelyä, joka on tavallisen rikkomismenettelyn pakollinen vaihe, ei vaadita SEUT 108 artiklan 2 kohdan mukaisen kanteen nostamiseksi. Kyseisen määräyksen nojalla oikeudenkäyntimenettely voidaan aloittaa nopeammin ja helpommin. ( 14 ) Näin on sen vuoksi, että jäsenvaltiot ja (mahdolliset) muut osapuolet ovat jo keskustelleet asiasta virallisesti hallinnollisessa menettelyssä, jonka päätteeksi kyseinen komission päätös tehtiin. ( 15 )

27.

Unionin tuomioistuin on näin ollen selventänyt, että kyseisen menettelyn erityispiirteiden vuoksi jäsenvaltion toimintaa, josta nykyisen SEUT 108 artiklan 2 kohtaan perustuva kanne on nostettu, on arvioitava yksinomaan kyseisessä komission päätöksessä jäsenvaltiolle määrättyjen velvollisuuksien valossa. ( 16 )

28.

Katson tämän perusteella, että SEUT 108 artiklan 2 kohtaan perustuvassa menettelyssä voidaan tutkia ainoastaan kysymystä siitä, onko kyseinen jäsenvaltio noudattanut tietyssä komission päätöksessä määrättyä velvollisuuttaan poistaa sääntöjenvastainen tuki tai muuttaa sitä täsmennetyssä määräajassa. SEUT 108 artiklan 2 kohdan mukainen menettely rajataan näin ollen komission päätöksessä.

29.

Tämän vuoksi tämän menettelyllisen poikkeuksen perusteella ei voida esittää muita vaatimuksia. Etenkään ulottuvuudeltaan yleisempien tai horisontaalisten perusteiden esittäminen ei ole sallittua SEUT 108 artiklan 2 kohtaan perustuvassa menettelyssä. Esimerkiksi kysymyksiä siitä, onko Saksan voimassa oleva lainsäädäntö tosiasiassa soveltumaton takaamaan sääntöjenvastaisen tuen nopean ja tehokkaan takaisinperimisen (muun muassa silloin, kun tuki on myönnetty yksityisoikeudellisten sopimusten perusteella) tai ovatko Saksan viranomaiset rikkoneet rakenteellisesti tai järjestelmällisesti valtiontukisääntöjä, voidaan tutkia ainoastaan SEUT 258 artiklaan perustuvassa tavanomaisessa rikkomismenettelyssä, jos asia pannaan vireille.

30.

Tämän perusteella unionin tuomioistuimen tehtävänä ei ole tulkita Saksan lainsäädäntöä todetakseen, onko Saksan viranomaisilla tai pitäisikö niillä olla toimivalta hyväksyä hallinnollisia toimenpiteitä periäkseen takaisin siviilioikeudellisten sopimusten nojalla myönnetyn sääntöjenvastaisen tuen. Ehdotan näin ollen, ettei unionin tuomioistuin ota huomioon mitään näihin kysymyksiin liittyviä perusteluja, vaan toteaa ainoastaan siitä, onko komission riidanalaisessa päätöksessä vahvistettuja velvollisuuksia jätetty noudattamatta.

31.

Ensimmäinen käsiteltävässä asiassa esiin tuotu merkittävä kysymys koskee sitä, tarkoittaako SEUT 288 artiklan 4 kohdan ja SEUT 108 artiklan 2 kohdan mukainen velvollisuus periä sääntöjenvastainen tuki takaisin velvollisuutta käyttää tiettyjä keinoja vai velvollisuutta saavuttaa tietty tulos.

32.

Saksan hallitus väittää, että Saksan viranomaiset olivat ryhtyneet komission riidanalaisessa päätöksessä täsmennetyssä neljän kuukauden määräajassa kaikkiin tarpeellisiin toimenpiteisiin kyseisen tuen tehokkaaksi takaisinperimiseksi. Saksan hallituksen mukaan asetuksen N:o 659/1999 14 artiklaan perustuva keskeinen kysymys ei ole se, onko takaisinperintä tosiasiassa tapahtunut, vaan se, voidaanko toteutetuilla toimenpiteillä in abstracto varmistaa velvollisuuksien noudattaminen.

33.

Katson komission tapaan, etteivät unionin oikeuden asiaa koskevat säännökset eikä unionin tuomioistuimen oikeuskäytäntö tue miltään osin Saksan hallituksen väitteitä.

34.

Ensinnäkin vaikuttaa melko selvältä, että asetuksen N:o 659/1999 sanamuodon perusteella kyse on velvollisuudesta saavuttaa tietty tulos eikä velvollisuudesta käyttää tiettyjä keinoja. Komission päätöstä ei pantaisi täytäntöön ”välittömästi ja tehokkaasti”eikä takaisinperintää suoritettaisi ”viipymättä”, kuten tässä asetuksessa edellytetään, jos riittäisi, että jäsenvaltio ainoastaan käynnistää takaisinperintämenettelyn varmistaakseen, että tosiasiallinen takaisinmaksu tapahtuu jossain vaiheessa tulevaisuudessa.

35.

Myös unionin tuomioistuimen oikeuskäytäntö tukee edellä esitettyä tulkintaa. Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan tuen takaisinperintää koskevan päätöksen kohteena oleva jäsenvaltio voi omien sääntöjensä mukaisesti valita keinot, joilla se täyttää päätöksestä johtuvat velvollisuutensa, ( 17 ) kunhan valitut toimenpiteet eivät vaikuta haitallisesti unionin oikeuden ulottuvuuteen ja tehokkuuteen. ( 18 ) Tämä edellyttää, että jäsenvaltion toteuttamat toimenpiteet johtavat maksettavana olevien summien tosiasialliseen takaisinperintään. ( 19 )

36.

Unionin tuomioistuin on ennen kaikkea jo täsmentänyt, että takaisinperinnän on tapahduttava SEUT 108 artiklan 1 kohdan perusteella tehdyssä komission päätöksessä asetetussa määräajassa tai komission mahdollisesti myöhemmin asettamassa määräajassa. Myöhässä tapahtunut takaisinperintä – eli komission päätöksessä vahvistetun määräajan jälkeen tapahtunut takaisinperintä – ei lähtökohtaisesti täytä perussopimusten vaatimuksia. ( 20 )

37.

Unionin tuomioistuin hylkäsi äskettäin asiassa komissio vastaan Slovakia antamassaan tuomiossa perustelun, joka oli samankaltainen kuin Saksan hallituksen käsiteltävässä asiassa esittämä perustelu. ( 21 )

38.

Katson näin ollen, että SEUT 288 artiklan 4 kohdassa ja SEUT 108 artiklan 2 kohdassa määrätään takaisinperintäpäätöksen kohteena olevan jäsenvaltion velvollisuudesta saavuttaa tietty tulos. Jäsenvaltio on siten tosiasiallisesti noudattanut komission päätöstä vasta sitten, kun tuensaaja on maksanut sääntöjenvastaisen tuen sille kokonaisuudessaan takaisin.

39.

Lisäksi jäsenvaltio, joka pitää komission myöntämää määräaikaa kohtuuttoman lyhyenä tai jolla on vaikeuksia periä tuki takaisin, voi aina pyytää komissiolta määräajan pidennystä (useampiakin). Jäsenvaltion on tätä varten selvitettävä tarkkaan pyyntönsä syyt ja esitettävä tarvittaessa näyttöä väitteidensä tueksi, jotta komissio voi tehdä perustellun päätöksen. ( 22 ) Tällaisessa tapauksessa komissiolla on SEU 4 artiklan 3 kohtaan sisältyvän yhteistyövelvoitteen mukaisesti velvollisuus tutkia jäsenvaltion pyyntö ja auttaa mahdollisuuksien mukaan jäsenvaltiota voittamaan vaikeudet pidentämällä määräaikaa, jos asianmukaiset edellytykset täyttyvät. ( 23 )

40.

Jos jäsenvaltio katsoo, että sen komission kanssa käymistä keskusteluista huolimatta komission asettama lopullinen määräaika on edelleen kohtuuton ja objektiivisesti mahdoton saavuttaa, se voi riitauttaa määräajan unionin tuomioistuimissa.

41.

Huomautan tästä, että SEUT 108 artiklan 2 kohdan mukaisessa menettelyssä määräajalla, joka on asetettu tuen takaisinperintään velvoittavassa komission päätöksessä, on sama tehtävä kuin SEUT 258 artiklan mukaisessa perustellussa lausunnossa asetetulla määräajalla. ( 24 ) Tämä tarkoittaa mielestäni sitä, että perustelluissa lausunnoissa asetettujen määräaikojen kohtuullisuutta koskevaa unionin tuomioistuimen oikeuskäytäntöä pitäisi voida soveltaa soveltuvin osin päätöksiin, joita komissio on tehnyt SEUT 108 artiklan nojalla. Nykyisestä SEUT 258 artiklasta vahvistetun vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan komission on asetettava jäsenvaltioille kohtuullinen määräaika perusteltujen lausuntojen noudattamista varten. ( 25 ) Unionin tuomioistuin valvoo tämän määräajan lainmukaisuutta. ( 26 ) Arvioidessaan asetetun määräajan kohtuullisuutta unionin tuomioistuimen on otettava huomioon kustakin yksittäistapauksesta ilmenevät seikat kokonaisuudessaan. ( 27 )

42.

Edellä esitetystä voidaan siten päätellä, että komission päätöksessä asetettua määräaikaa voidaan jatkaa tai kyseinen jäsenvaltio voi jopa riitauttaa sen kansallisessa tuomioistuimessa. Tuki on kuitenkin lähtökohtaisesti perittävä tosiasiallisesti takaisin kyseiseen määräaikaan tai myöhemmin asetettuun määräaikaan mennessä.

43.

Nyt kun on päätelty, että tuki on perittävä takaisin komission määräämässä ajassa, ja kun asianosaiset ovat yhtä mieltä siitä, ettei tukea ollut maksettu takaisin komission riidanalaisessa päätöksessä asetetussa määräajassa, seuraavaksi on tutkittava, voiko takaisinperimistä koskevan vaatimuksen noudattamatta jättäminen olla perusteltua.

44.

Saksan hallitus väittää, ettei sen voida katsoa olevan vastuussa takaisinperinnän myöhästymisestä, koska tuen saaja vastusti takaisinperintää kansallisissa tuomioistuimissa. Näin tehdessään Biria-konserni ainoastaan käytti perustuslaillista oikeuttaan tehokkaaseen oikeussuojaan. Saksan hallitus väittää lisäksi, että tbg teki kaikkensa pannakseen komission riidanalaisen päätöksen täytäntöön ja ettei sitä voida moittia niistä Saksan tuomioistuinten toimenpiteistä, joissa on sovellettu väärin unionin valtiontukisääntöjä ja jotka siten viivästyttivät takaisinperintämenettelyä.

45.

Saksan hallituksen esiin tuomat perustelut herättävät lähinnä kysymyksen siitä, voiko komission päätöksen noudattaminen olla täydellisen mahdotonta sen vuoksi, että tuensaajat saattavat asian vireille kansallisissa tuomioistuimissa.

46.

Edellä esitetyn perusteella tutkin ensiksi käsitteen ”täydellinen mahdottomuus” ulottuvuutta ja selvitän, missä olosuhteissa siihen perustuva puolustus voitaisiin lähtökohtaisesti hyväksyä valtiontukiasiassa. Sen jälkeen tarkastelen käsiteltävän asian erityispiirteitä.

47.

Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan ainoa mahdollinen peruste, johon jäsenvaltio voi vedota puolustautuakseen komission nykyisen SEUT 108 artiklan 2 kohdan mukaisesti nostamaa jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämistä koskevaa kannetta vastaan, on täydellinen mahdottomuus panna kysymyksessä oleva päätös täytäntöön. ( 28 )

48.

Täydellisen mahdottomuuden käsite, johon viitataan usein ranskankielisellä termillä ”force majeure”(ylivoimainen este), on ymmärrettävä ”sellaisina epätavallisina ja ennalta arvaamattomina olosuhteina, joihin siihen vetoavan ei ole ollut mahdollista vaikuttaa ja joiden seurauksia ei olisi voitu välttää kaikesta noudatetusta huolellisuudesta huolimatta”. ( 29 )

49.

Täydellisen mahdottomuuden käsitteen pääosatekijät ovat siten yhtäältä sellaisen tapahtuman ilmaantuminen, johon täydelliseen mahdottomuuteen vetoava ei voinut vaikuttaa (objektiivinen osa), ja toisaalta asianosaisen toteuttamat asianmukaiset toimenpiteet, joilla se suojautuu epätavallisen tapahtuman seurauksilta (subjektiivinen osa). ( 30 )

50.

Puolustuksessa voidaan mielestäni käsiteltävän kaltaisessa tapauksessa vedota täydelliseen mahdottomuuteen kahdenlaisessa tilanteessa.

51.

Ensimmäinen tilanne koskee tosiasiallista mahdottomuutta eli tilannetta, jossa takaisin maksettavaa summaa on objektiivisesti ja väistämättä mahdotonta periä. Näin on tavanomaisesti silloin, kun tuensaaja on yritys, jota ei ole enää olemassa ajankohtana, jona komissio tekee päätöksensä. Tällaisessa tilanteessa takaisinmaksuvaatimusta ei voida esittää millekään yksikölle eikä saatavilla ole myöskään varallisuutta tai varoja. ( 31 ) Näin on siinä tapauksessa, ettei mikään muu yritys ole jatkanut lopetetun yrityksen toimintaa – de facto tai de jure – eikä hyödy edelleen sääntöjenvastaisesta tuesta. ( 32 )

52.

Toiseen tilanteeseen liittyy oikeudellinen mahdottomuus. Asetuksen N:o 659/1999 14 artiklassa säädetään, että ”komissio ei saa vaatia tuen takaisinperimistä, jos tämä olisi [unionin] lainsäädännön jonkin yleisen periaatteen vastaista”. ( 33 )

53.

Takaisinperinnän mahdottomuus voi kummassakin tilanteessa olla ainoastaan tilapäistä, mikä tarkoittaa, että se saattaa poistua tietyn ajan kuluessa, tai se voi olla pysyvää, jolloin se pysyvästi estää päätöksen noudattamisen.

54.

Unionin oikeuden yleinen periaate, johon Saksan hallitus viittaa käsiteltävässä asiassa, koskee tehokasta oikeussuojaa.

55.

Tästä huomattakoon, että vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan on niin, että kun kansallinen tuomioistuin soveltaa unionin oikeutta, sen on noudatettava unionin oikeuteen perustuvia yksityisten oikeuksia koskevan tehokkaan oikeussuojan vaatimuksia, sellaisena kuin tehokas oikeussuoja taataan Euroopan unionin perusoikeuskirjan 47 artiklassa. ( 34 ) Tämä pätee uskoakseni erityisesti silloin, kun unionin oikeuden täytäntöönpano vaikuttaa kielteisesti yksilöiden oikeudelliseen asemaan.

56.

Toisaalta on huomautettava, että SEU 3 artiklan 3 kohdassa todetaan, että Euroopan unioni toteuttaa sisämarkkinat, jotka Lissabonin sopimukseen liitetyn, sisämarkkinoista ja kilpailusta tehdyn pöytäkirjan N:o 27 ( 35 ) nojalla käsittävät järjestelmän, jolla taataan, ettei kilpailu vääristy.

57.

SEUT 107 ja SEUT 108 artikla kuuluvat niihin lukuisiin SEUT 3 artiklan 1 kohdan b alakohdassa tarkoitetun kaltaisiin kilpailusääntöihin, jotka ovat tarpeen sisämarkkinoiden toimintaa varten. Tällaisten sääntöjen nimenomaisena tarkoituksena on näet estää kilpailun vääristyminen yleisen edun, yksittäisten yritysten ja kuluttajien kustannuksella, ja niillä edistetään näin ollen hyvinvointia Euroopan unionissa. ( 36 )

58.

On myönnettävä, että tuensaajien oikeuden riitauttaa tuomioistuimessa niille mahdollisesti haitalliset toimet ja tuensaajien kilpailijoiden oikeuden saada oikeudenmukainen ja tasavertainen tilanne palautetuksi mahdollisimman nopeasti välillä on tiettyä luontaista jännitettä.

59.

Koska nämä kummatkin oikeudet ovat elintärkeitä laillisuusperiaatteeseen perustuvassa unionissa, jonka yksi kulmakivi ovat sisämarkkinat, olen sitä mieltä, ettei niistä kumpaakaan pidä ehdoitta uhrata toisen puolesta.

60.

Tästä syystä mielestäni ei ole mahdotonta ajatella, että tarve varmistaa tuensaajien tehokas oikeussuoja saattaa joissakin tilanteissa perustella sen, ettei tukea peritä takaisin, koska se on oikeudellisesti täydellisen mahdotonta.

61.

Tämä herättää kysymyksen siitä, missä tilanteissa ja kuinka pitkään jäsenvaltio voi pätevästi vedota vireillä olevaan kansalliseen oikeudenkäyntiin perustellakseen velvollisuutensa noudattamatta jättämisen.

62.

Kansallisissa tuomioistuimissa vireillä olevien oikeudenkäyntien voidaan katsoa aiheuttavan takaisinperinnän täydellisen mahdottomuuden ainoastaan, jos edellä tämän ratkaisuehdotuksen 49 kohdassa tarkoitetut kaksi edellytystä täyttyvät.

63.

Vaikuttaa siltä, että ensimmäinen edellytys – jonka mukaan tähän tapahtumaan puolustuksekseen vetoava henkilö ei ole saanut vaikuttaa takaisinperinnän estävään tapahtumaan – täyttyy melko usein.

64.

Jäsenvaltiot eivät luonnollisesti voi millään tavoin estää tuensaajaa vastustamasta takaisinperintää oikeudenkäyntimenettelyssä, jonka viranomaiset ovat panneet vireille takaisinperinnän varmistamiseksi. Myöskään silloin, kun julkishallinto toimii hallinnollisten toimenpiteiden kautta, tuensaajia ei voida estää nostamasta kanteita näitä toimenpiteitä vastaan. Takaisinperintää vastaan vireille pantavia menettelyjä tuomioistuimissa ei näin ollen voida koskaan sulkea pois a priori.

65.

Näin on aina, elleivät viranomaiset ole itse vastuussa siitä, että on syntynyt kansallinen riita-asia. Ne ovat saattaneet toimia huolimattomasti: ne ovat esimerkiksi laskeneet väärin maksettavaksi tulevat korot tai tehneet jonkin muun virheen takaisinperintämenettelyssä.

66.

Vaikuttaa siten siltä, etteivät jäsenvaltioiden viranomaiset voi ainakaan useimmissa tapauksissa vaikuttaa riitauttamisen mahdollisuuteen.

67.

Toista täydellisen mahdottomuuden edellytystä näyttää taas olevan vaikeampi täyttää.

68.

Täydelliseen mahdottomuuteen vetoavan jäsenvaltion on osoitettava, että sen viranomaiset ovat toteuttaneet kaikki kohtuullisiksi katsottavat toimenpiteet välttääkseen kyseisen tapahtuman seuraukset tai minimoidakseen ne. Unionin tuomioistuin on tehnyt selväksi, ettei täydelliseen mahdottomuuteen voida vedota puolustukseksi tilanteessa, jossa huolellinen ja varovainen henkilö olisi objektiivisesti tarkasteltuna voinut välttää ennalta-arvaamattoman tapahtuman kielteiset seuraukset. ( 37 )

69.

Katson tästä, että sen, kuinka huolellisesti ja varovasti jäsenvaltion on toimittava, voidaan katsoa yleisesti liittyvän todennäköisyyteen, jolla ennalta-arvaamaton tapahtuma ilmenee: mitä todennäköisemmin tällainen tapahtuma ilmenee, sitä kattavampia ennakoivia toimenpiteitä julkishallinnolta edellytetään.

70.

Valtiontuen takaisinperinnän osalta lienee ilmeistä, että jäsenvaltioiden viranomaisten on ennakoitava, että jotkut tuensaajat saattavat vastustaa takaisinperintää oikeusteitse. Tästä seuraa, että sikäli kuin riita ei tule yllätyksenä, jäsenvaltioiden on toimittava vastaavalla tavalla huolellisesti ja varovasti. ( 38 )

71.

Huolellisuuden ja varovaisuuden on ilmettävä ensinnäkin, kun jäsenvaltiot valitsevat mahdollisten menettelyjen joukosta sen, jonka avulla ne varmistavat takaisinperinnän kyseisessä tapauksessa. Vaikka hallintoviranomaisilla on eittämättä tässä yhteydessä jonkin verran harkintavaltaa, se ei ole rajatonta.

72.

Viranomaisten on nähdäkseni valittava menettely, joka vaikuttaa alusta alkaen olevan soveltuva varmistamaan kyseisen komission päätöksen nopean ja tehokkaan täytäntöönpanon myös siinä tapauksessa, että tuensaaja sitä vastustaa.

73.

Ei voida sulkea pois sitä, että tämä saattaa joskus käsittää hallinnollisten toimenpiteiden toteuttamisen. Joissakin tilanteissa, vaikka ne voivatkin olla hyvin poikkeuksellisia, viranomaiset saattavat joutua toimimaan varmistaakseen unionin valtiontukisääntöjen nopean noudattamisen. Mitä esimerkiksi tapahtuu, jos yksikkö, joka myönsi tuen yksityisoikeudellisella sopimuksella, on joutunut selvitystilaan eikä sillä ole oikeudellista seuraajaa? Olisiko tällaisessa tapauksessa niin, ettei sääntöjenvastaista tukea voida mahdollisesti koskaan periä takaisin, koska olemassa ei enää ole yksikköä, jolla on asiavaltuus toimia toimivaltaisissa siviilituomioistuimissa tai kaupallisissa tuomioistuimissa?

74.

Tällainen unionin oikeuden tulkinta ei tietenkään ole mahdollinen. Unionin tuomioistuin on aina hylännyt jäsenvaltioiden perustelut, joissa on vedottu siihen, ettei kansallisessa lainsäädännössä ole asianmukaista oikeudellista perustaa sääntöjenvastaisen tuen nopeaksi takaisinperimiseksi. ( 39 ) Jos nimittäin jäsenvaltion kansallisessa oikeusjärjestyksessä ei ole tarvittavia mekanismeja, jotta se kykenisi täyttämään unionin oikeuden mukaiset velvoitteensa, jäsenvaltion tehtävänä on ottaa ne käyttöön; tämä seuraa SEUT 288 artiklan nojalla tehtävien päätösten velvoittavuudesta. ( 40 ) Unionin tuomioistuin on johdonmukaisesti todennut myös, etteivät jäsenvaltioiden tuomioistuimet voi soveltaa kansallisen oikeuden mukaisia sääntöjä, jotka saattavat estää tehokkaan takaisinperinnän. ( 41 ) Unionin tuomioistuin ei ole myöskään koskaan hyväksynyt sitä, että pelkästään kansallisten menettelyjen monimutkaisuus tai aikaavievyys riittäisi perustelemaan komission päätöksen täytäntöönpanon viivästymisen. ( 42 )

75.

Hallintoviranomaisten on paitsi valittava asianmukainen menetelmä tuen takaisin perimiseksi myös toimittava huolellisesti ja varovasti takaisinperintämenettelyn aikana.

76.

Tämä tarkoittaa esimerkiksi sitä, että kohdatessaan vastaväitteitä tai viivästymisiä oikeudenkäynnissä viranomaisten on harkittava nopeutetun menettelyn tai välitoimimenettelyjen soveltamista. Palautettakoon tässä yhteydessä mieliin, että vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan unionin oikeuden soveltamisalaan kuuluvaa oikeudenkäyntiasiaa käsittelevän kansallisen tuomioistuimen on voitava määrätä turvaamistoimista tuomioistuimen sellaisen myöhemmän ratkaisun täyden tehokkuuden turvaamiseksi, joka koskee unionin oikeuteen perustuvien oikeuksien olemassaoloa. ( 43 )

77.

Tämä tarkoittaa myös sitä, että viranomaiset saattavat joutua käyttämään muita kuin alun perin takaisinperintää varten valitsemiaan menettelyjä, mikäli ensiksi valitut menettelyt osoittautuvat myöhemmin mahdottomiksi, tehottomiksi tai liian aikaa vieviksi. ( 44 ) Kuten julkisasiamies Sharpston on vakuuttavasti todennut, täydellistä mahdottomuutta koskeva puolustautumisperuste liittyy saavutettavaan lopputulokseen: sääntöjenvastaisen tuen takaisinperimiseen. Jos siihen voitaisiin vedota sen tavan osalta, jolla takaisinperiminen suoritettiin, jäsenvaltioiden olisi aivan liian helppoa valita sääntöjenvastaisen tuen takaisinperimiseen menetelmä, joka osoittautuisi mahdottomaksi, ja sen jälkeen väittää, että se on vapaa velvoitteestaan periä tuki takaisin. ( 45 )

78.

Tästä kaikesta on pääteltävä, että unionin tuomioistuimen on arvioitava tapauskohtaisesti, ovatko jäsenvaltion viranomaiset täyttäneet huolellisuutta ja varovaisuutta koskevan vaatimuksen. Tässä yhteydessä on tuskin tarpeen huomauttaa, että puolustuksessaan täydelliseen mahdottomuuteen vetoavan jäsenvaltion velvollisuutena on näyttää toteen, että täydellistä mahdottomuutta koskevat edellytykset täyttyvät. ( 46 )

79.

Edellä on selvitetty tilanteet, joissa jäsenvaltio voi pätevästi vedota täydelliseen mahdottomuuteen, mutta vielä on yksi huomionarvoinen seikka. Kyse on ajanjaksosta, jonka kuluessa tällaiseen mahdottomuuteen voidaan pätevästi vedota puolustuksessa.

80.

Vaikuttaa siltä, että kansallisten tuomioistuinten on tehokkaan oikeussuojan periaatteen mukaisesti annettava tuensaajille kohtuullisesti aikaa puolustautua. Näiden tuomioistuinten on lisäksi saatava käytettäväkseen tarvittava aika, jotta ne voivat hoitaa asianmukaisesti lainkäytöllisen tehtävänsä.

81.

On kuitenkin epärealistista olettaa, että kansalliset tuomioistuimet pystyisivät aina antamaan tällaisissa asioissa lopullisen ratkaisun asiaa koskevissa komission päätöksissä asetetussa määräajassa (yleensä neljä kuukautta). Oikeudenkäyntien kokonaispituus voi vaihdella useiden tekijöiden vuoksi.

82.

Samalla on kuitenkin tarpeen säilyttää komission päätösten tehokas vaikutus. Tuensaajien viivytysstrategioiden taikka kansallisten hallintojen ja tuomioistuinten toimettomuuden tai huolimattomuuden ei pidä syrjäyttää sääntöjenvastaisen tuen haitallisten vaikutusten kohteina olevin yritysten laillista oikeutta saada kilpailun vääristymä poistettua kokonaan.

83.

Ei ole helppoa löytää oikea tasapaino näiden kahden kilpailevan intressin välille.

84.

Tässä vaiheessa on syytä muistaa, että unionin tuomioistuin on tehnyt useissa asioissa selväksi, että täydelliseen mahdottomuuteen perustuva väite voidaan hyväksyä ainoastaan sen ajan osalta, ”joka tavanomaista huolellisuutta noudattaville viranomaisille on – – tarpeen sen tahdosta riippumattoman [ennalta-arvaamattoman tilanteen] lopettamiseksi”. ( 47 ) Tätä toteamusta voidaan nähdäkseni soveltaa soveltuvin osin kansallisten tuomioistuinten toimintaan. Katson näin ollen, että sääntöjenvastaisen tuen takaisinperinnän viivästyminen kansallisissa tuomioistuimissa vireillä olevien menettelyjen vuoksi voidaan hyväksyä ainoastaan tilapäisesti; toisin sanoen silloin, kun tällainen lisäaika vastaa sitä vähimmäisaikaa, jonka tuomioistuin tarvitsee ratkaistakseen sen käsiteltävänä olevan asian kohtuullista huolellisuutta noudattaen.

85.

Tässä yhteydessä on tuskin tarpeen huomauttaa, ettei viivästymistä, joka johtuu asiaa koskevien unionin oikeuden sääntöjen virheellisestä soveltamisesta näissä tuomioistuimissa, voida hyväksyä. ( 48 ) Huolellinen tuomioistuin nimittäin soveltaisi näitä sääntöjä vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan ja epäilysten syntyessä esittäisi ennakkoratkaisupyyntömenettelyssä tulkintaa tai pätevyyttä koskevia kysymyksiä unionin tuomioistuimelle.

86.

On kuitenkin myönnettävä, että ennakolta on mahdotonta määritellä kaikissa tapauksissa hyväksyttävänä pidettävän lisäajan pituutta tai sellaisia riittävän tarkkoja ja täsmällisiä parametreja, joiden perusteella unionin tuomioistuin voisi kussakin tapauksessa laskea asianmukaisen ajanjakson. Viivästymisen hyväksyttävyys voidaan arvioida ainoastaan tapauskohtaisesti.

87.

Vaikuttaa kuitenkin siltä, että tähän liittyen voidaan yksilöidä kaksi päätilannetta sen perusteella, minkä tyyppisen vaatimuksen tuensaaja on esittänyt kansallisessa tuomioistuimessa.

88.

Yritys voi yhtäältä kyseenalaistaa suoraan tai epäsuorasti komission sen päätöksen lainmukaisuuden, jota kansalliset viranomaiset panevat täytäntöön. Toisaalta yritys voi ainoastaan riitauttaa takaisinperinnän suorittamiseen liittyvät toimet ilman, että se kyseenalaistaa komission päätöksen lainmukaisuutta. Tarkastelen jäljempänä kumpaakin näistä tilanteista vuorollaan.

89.

On syytä muistaa, että komission päätöksiä koskee laillisuusolettama ja niillä on näin ollen oikeusvaikutuksia niin kauan kuin niitä ei ole peruutettu, kumottu tai todettu pätemättömiksi ennakkoratkaisupyynnön tai lainvastaisuusväitteen seurauksena. ( 49 ) Ainoastaan unionin tuomioistuimella on toimivalta todeta komission päätösten pätemättömyys. Kansallisten tuomioistuinten on esitettävä ennakkoratkaisupyyntö unionin tuomioistuimelle, jos niillä on epäilyksiä. ( 50 ) Päätöksen pätevyyden riitauttaminen unionin tuomioistuimissa ei myöskään yksinään riitä perusteeksi sille, että kansalliset tuomioistuimet keskeyttäisivät sen täytäntöönpanon. Lähtökohtaisesti asiavaltuuden omaavien asianosaisten on vaadittava keskeyttämistä SEUT 278 ja SEUT 279 artiklan mukaisesti unionin tuomioistuimissa.

90.

Komission päätöksen täytäntöönpanon keskeyttämistä voidaan kuitenkin poikkeustapauksissa hakea myös kansallisissa tuomioistuimissa. Unionin tuomioistuin on johdonmukaisesti todennut, että kansalliset tuomioistuimet voivat lykätä unionin toimien täytäntöönpanoa ainoastaan, jos Zuckerfabrik-oikeuskäytännössä ( 51 ) vahvistetut seuraavat edellytykset täyttyvät: i) kansallinen tuomioistuin epäilee vakavasti unionin toimenpiteen pätevyyttä ja esittää tämän toimenpiteen pätevyyttä koskevan ennakkoratkaisukysymyksen unionin tuomioistuimelle, mikäli asia ei jo ole tämän käsiteltävänä; ii) asia on kiireellinen siten, että väliaikaismääräykset ovat tarpeen, jottei niitä pyytävälle asianosaiselle aiheudu vakavaa ja korjaamatonta vahinkoa; iii) kansallinen tuomioistuin ottaa asianmukaisesti huomioon Euroopan unionin edun ja iv) kansallinen tuomioistuin kaikkia näitä edellytyksiä harkitessaan noudattaa päätöksiä, jotka unionin tuomioistuimet ovat antaneet toimenpiteen lainmukaisuudesta, tai hakemuksesta, joka koskee vastaavien väliaikaismääräysten myöntämistä unionin tasolla.

91.

Merkillepantavaa on, että unionin tuomioistuin on myös täsmentänyt, että Zuckerfabrik-oikeuskäytännössä vahvistettuja edellytyksiä sovelletaan myös vaatimuksiin, joilla pyritään lykkäämään valitusmenettelyä, jossa on riitautettu kansallinen tuen takaisinperintätoimi. ( 52 ) Takaisinperintätoimien riitauttaminen komission päätöksen virheellisyyteen perustuvan lähtökohdan perusteella merkitsee nimittäin samaa kuin suoraan kyseisen päätöksen riitauttaminen.

92.

Edellä mainittujen edellytysten täyttyessä kansallisten viranomaisten on luonnollisesti noudatettava kansallisen tuomioistuimen määräämiä välitoimia, minkä vuoksi niiden saattaa olla oikeudellisesti mahdotonta jatkaa takaisinperintää.

93.

Tästä johtuva takaisinperinnän mahdottomuus kestää kuitenkin ainoastaan siihen saakka, kunnes unionin tuomioistuimet antavat ratkaisun niiden käsiteltävänä olevassa asiassa. Jos unionin tuomioistuimet nimittäin vahvistavat komission päätöksen lainmukaisuuden, kansallisten tuomioistuinten on tehtävä tästä tuomiosta tarpeelliset päätelmät. Nykyisen SEUT 108 artiklan nojalla tehdyt komission päätökset, joista on tullut lopullisia tuensaajaa kohtaan, sitovat kansallisia tuomioistuimia. ( 53 ) Niillä on asetuksen N:o 659/1999 14 artiklan 3 kohdan nojalla velvollisuus varmistaa sääntöjenvastaisen tuen takaisinperintäpäätöksen täysi tehokkuus ja se, että tällä päätöksellä päädytään tavoitellun päämäärän mukaiseen tulokseen. ( 54 )

94.

Sama pätee kaikkiin unionin toimielinten tekemiin päätöksiin, joita se, joille päätös on osoitettu, ei ole riitauttanut SEUT 263 artiklassa määrätyssä määräajassa. Unionin tuomioistuin on nimittäin katsonut, että valtiontuen saajalta, joka olisi ilman epäilystä voinut nostaa kanteen komission päätöstä vastaan unionin tuomioistuimissa ja joka on antanut tätä varten asetetun ehdottoman määräajan kulua umpeen, suljetaan pois mahdollisuus asettaa kyseenalaiseksi tämän päätöksen laillisuus kansallisissa tuomioistuimissa sellaisen kanteen yhteydessä, joka on suunnattu kansallisten viranomaisten toteuttamia kyseisen päätöksen täytäntöönpanotoimenpiteitä vastaan. ( 55 )

95.

Edellä esitetyn perusteella päättelen, että kun tuensaaja riitauttaa suoraan tai epäsuorasti komission takaisinperintäpäätöksen lainmukaisuuden kansallisissa tuomioistuimissa, takaisinperinnän viivästyminen voidaan hyväksyä ainoastaan, jos viivästymisen kesto vastaa sitä aikaa, jonka huolellisesti toimiva tuomioistuin tarvitsee tarkastaakseen, täyttyvätkö Zuckerfabrik-oikeuskäytännön edellytykset. Jos ne täyttyvät, täydelliseen mahdottomuuteen perustuva puolustus voidaan hyväksyä ja täydellisellä mahdottomuudella voidaan siten perustella viivästyminen, mutta ainoastaan niin kauan kuin edellytykset edelleen täyttyvät. Jos edellytykset eivät täyty, täytäntöönpanon viivästyminen ei mielestäni ole hyväksyttävää.

96.

Joissakin tapauksissa saattaa kuitenkin olla niin, ettei tuensaaja kyseenalaista komission päätöksen lainmukaisuutta suoraan eikä epäsuorasti. Näin voi olla monissa tilanteissa.

97.

Ensinnäkin voi olla niin, että komissio tekee päätöksen tukijärjestelmästä mutta ei yksilöi kaikkia tuensaajia tai jättää määrittämättä tuen määrän. Tällaisissa tilanteissa takaisinperintätoimien kohteena oleva yritys voi väittää kansallisissa tuomioistuimissa, ettei se täytä tuensaajien yksilöimistä koskevia edellytyksiä tai että sovellettaessa komission vahvistamia parametrejä takaisin maksettava summa on sen osalta nolla tai pienempi kuin valtio väittää. Toiseksi tuensaaja voi riitauttaa ainoastaan takaisin maksettavan tuen koron laskentatavan. Kolmanneksi yritys voi riitauttaa ainoastaan takaisinperintätavan. Koska tähän sovelletaan lähtökohtaisesti prosessiautonomian periaatetta, on mahdollista, että tuensaaja vastustaa ainoastaan tapaa, jolla komission päätös pannaan kansallisesti täytäntöön.

98.

Näiden seikkojen vuoksi ei voida sulkea pois sitä, että joissakin tapauksissa huolellisesti toimiva tuomioistuin saattaa tarvita yli neljä kuukautta riita-asian ratkaisemiseen.

99.

Katson kuitenkin, että vilpittömän yhteistyön periaatteen mukaisesti kansalliset tuomioistuimet eivät voi tutkia tuensaajien esittämiä väitteitä ottamatta huomioon Euroopan unionin intressiä poistaa olemassa oleva kilpailun vääristymä. ( 56 )

100.

Katson nimittäin, että edellä esitetyt huomautukset tarpeesta sovittaa yhteen tuensaajien oikeus tehokkaaseen oikeussuojaan ja tuensaajien kilpailijoiden oikeus sääntöjenvastaisesta tuesta johtuvan kilpailun vääristymän poistamiseen, pätevät yhtä lailla kansallisissa tuomioistuimissa.

101.

Unionin tuomioistuin onkin todennut, että myös kansallisilla tuomioistuimilla on tiettyjä velvollisuuksia niitä kohtaan, joiden intressejä on saatettu loukata sääntöjenvastaisen tuen myöntämisen vuoksi. ( 57 ) Se on erityisesti huomauttanut useissa äskettäisissä tuomioissaan, että kansallisten tuomioistuinten tehtävänä on siis toteuttaa asianmukaiset toimenpiteet, joilla tukien toteuttamisen sääntöjenvastaisuus voidaan korjata, jottei tuensaajalla olisi enää mahdollisuutta käyttää niitä vapaasti komission päätöksen tekemiseen saakka jäljellä olevan ajan. ( 58 )

102.

Nämä unionin tuomioistuimen toteamukset pätevät mielestäni sitäkin selvemmin, kun komission päätös on lopullinen.

103.

Vaikka pitää paikkansa, että unionin tuomioistuin esitti edellä olevat toteamuksensa asioissa, joissa vireillepanijoina olleita yrityksiä oli tahallisesti vahingoitettu sääntöjenvastaisen tuen myöntämisellä, on vaikea nähdä, miksi ne eivät voisi olla merkityksellisiä myös sellaisten kanteiden yhteydessä, jotka tuensaajat ovat nostaneet sääntöjenvastaisen tuen takaisinperinnän lopettamiseksi tai viivästyttämiseksi.

104.

Katson tämän perusteella, että kun kansallisen tuomioistuimen käsiteltäväksi saatetaan asia, joka voi käsittelynsä keston vuoksi viivyttää komission päätöksen täytäntöönpanoa ja siten jatkaa kilpailun vääristymän olemassaoloa sisämarkkinoilla, tämän tuomioistuimen on otettava asianmukaisesti huomioon niiden osapuolten intressit, jotka saattavat edelleen kärsiä vahinkoa täytäntöönpanon viivästymisen vuoksi. Huolellisesti toimivan kansallisen tuomioistuimen on mielestäni tutkittava erityisesti, voidaanko päätöksen täytäntöönpano varmistaa ainakin osittain tai väliaikaisesti välitoimien avulla.

105.

Niiden avulla voidaan turvata koko Euroopan unionin intressit, ja samalla kansalliselle tuomioistuimelle annetaan kaikki sen tarvitsema aika riidan ratkaisemiseksi.

106.

Kuten edellä on todettu, välitoimien hakijana pitäisi luonnollisesti olla kansallisessa oikeudenkäynnissä osapuolena olevan viranomaisen. ( 59 ) Kuitenkin myös kansallisilla tuomioistuimilla on mielestäni toimivalta tutkia tällainen mahdollisuus tarvittaessa myös viran puolesta.

107.

Tarkastelen seuraavaksi näiden periaatteiden valossa täydellistä mahdottomuutta koskevaa väitettä, jonka Saksan hallitus on esittänyt.

108.

Aivan aluksi on todettava, etteivät komission perustelut, joiden mukaan Saksan viranomaiset eivät toimineet huolellisesti vuonna 2007 valitessaan kyseisen tuen takaisinperintätapaa, ole vakuuttavia. Asiakirja-aineistossa mikään ei näytä viittaavan siihen, että valittu menetelmä olisi ollut alun alkaen soveltumaton tavoitteen saavuttamiseen tai että hallinnollinen toimenpide olisi varmuudella johtanut nopeampaan takaisinperintään.

109.

Sitä vastoin olen kuitenkin sitä mieltä, että Saksan viranomaisia voidaan moittia käsiteltävän asian olosuhteissa huolimattomuudesta tai viivyttelystä myöhemmässä menettelyssä.

110.

Kuten edellä on todettu, on ensinnäkin kiistatonta, ettei Biria-konsernille myönnettyä sääntöjenvastaista tukea ollut maksettu takaisin istunnon pitämisen ajankohtaan mennessä, joka oli kaksi ja puoli vuotta komission riidanalaisessa päätöksessä asetetun määräajan päättymisen jälkeen.

111.

Se, että määräajan päättymisestä kului merkittävästi aikaa eikä tukea peritty takaisin edes osittain, tuntuu viittaavan siihen, etteivät Saksan viranomaiset olleet ryhtyneet kaikkiin mahdollisiin toimenpiteisiin noudattaakseen komission riidanalaista päätöstä mahdollisimman nopeasti. ( 60 )

112.

Olen valmis hyväksymään sen, että sikäli kuin takaisinperintä käsitti omaisuuden pakkohuutokaupan, kansalliset viranomaiset todella tarvitsivat enemmän aikaa suorittaakseen kaikki tarvittavat menettelyt. Saksan viranomaisia ei voida moittia myöskään siitä, ettei ensimmäisessä huutokaupassa jätetty yhtään tarjousta.

113.

On kuitenkin selvää, että huutokauppa olisi pitänyt pitää huomattavasti aikaisemmin eikä vasta yli kahden vuoden jälkeen komission riidanalaisen päätöksen tekemisestä. Jos pakkohuutokauppamenettely olisi sujunut nopeammin, Saksan viranomaiset olisivat voineet vaatia nopeasti yrityksen asettamista selvitystilaan, kun sopivaa tarjoajaa ei löytynyt. ( 61 ) Näin olisi voitu välttää tuensaajan rahoituksellisen tilanteen heikkeneminen edelleen.

114.

Toiseksi panen merkille, etteivät Saksan viranomaiset missään vaiheessa pyytäneet komissiota pidentämään tai siirtämään komission riidanalaisessa päätöksessä asetettua määräaikaa. Ne ainoastaan ilmoittivat komissiolle takaisinperintämenettelyn tilanteesta ja menettelyssä ilmenneistä vaikeuksista. Tätä taustaa vasten on myös huomattava, etteivät viranomaiset myöskään ehdottaneet komissiolle mitään muuta toimintatapaa, jolla nämä vaikeudet olisi voitu voittaa ja jonka avulla päätös olisi voitu panna nopeammin täytäntöön. ( 62 )

115.

Kolmanneksi Saksan hallitus myöntää, että vaikka viranomaiset olisivat voineet hakea välitoimia, joilla sääntöjenvastainen tuki olisi voitu erottaa tuensaajan varoista kansallisen oikeudenkäynnin loppumiseen asti, ne eivät niin tehneet.

116.

Saksan hallitus väittää, ettei tämä ollut tarpeen, koska tbg:llä oli jo tilapäiset oikeudet toteuttaa takaisinperintä Landgericht Mühlhausenin 26.11.2008 antaman yksipuolisen tuomion mukaisesti. Kuten komissio perustellusti huomautti, tämän takaisinperinnän täytäntöönpanoa voitiin lykätä takuuta vastaan. Näin juuri tapahtui, sillä Landgericht Mühlhausen todella lykkäsi yksipuolisesti annetun tuomion vaikutuksia antamalla Biria-konsernille mahdollisuuden antaa tätä varten vakuuden henkilökohtaisen takauksen muodossa.

117.

Tästä on syytä huomauttaa, että toisin kuin Saksan hallitus väittää, pelkän henkilökohtaisen takauksen antaminen, vaikka se aiheuttaisikin joitakin kustannuksia tuensaajalle, ei ole vaikutukseltaan sama tuen takaisin maksamiseen nähden kuin koko summan tallettaminen sulkutilille ( 63 ) (sillä koko tukisumma pysyy tuensaajan käytettävissä). ( 64 ) Bundesgerichtshof huomautti aivan oikein 13.9.2012 antamassaan tuomiossa, että Landgericht Mühlhausenin olisi pitänyt määrätä viimeksi mainitun kaltainen toimenpide.

118.

Neljänneksi vaikuttaa siltä, etteivät viranomaiset ole toimineet kaikissa vaiheissa niin nopeasti kuin niiden olisi pitänyt, kun otetaan huomioon, että komission päätöksessä asetettu takaisinperinnän määräaika oli melko lyhyt (neljä kuukautta). Tbg esimerkiksi haki MB Systemin saatavien pakkoperintää vasta kolme kuukautta komission riidanalaisen päätöksen tekemisen jälkeen. Siihen mennessä komission riidanalaisessa päätöksessä asetetusta määräajasta oli kulunut jo kolme neljäsosaa.

119.

Viidentenä ja viimeisenä seikkana todettakoon, että Saksan hallitus itse myönsi viivästymisen johtuneen siitä, että kansalliset tuomioistuimet, joissa Biria-konserni oli nostanut kanteen vastustaakseen takaisinperintää, olivat antaneet useita virheellisiä ratkaisuja.

120.

Huomautan tässä yhteydessä, että Biria-konserni kyseenalaistaa kansallisissa tuomioistuimissa myös komission riidanalaisen päätöksen laillisuuden. Asiakirja-aineiston perusteella näyttää kuitenkin siltä, että Landgericht Mühlhausen keskeytti takaisinperinnän ainakin kaksi kertaa pelkästään siksi, että Biria-konserni oli nostanut komission käsiteltävässä asiassa tekemistä päätöksistä kanteen unionin tuomioistuimissa. Landgericht Mühlhausen ei todellisuudessa arvioinut Zuckerfabrik-oikeuskäytännön mukaisia edellytyksiä, kuten käy ilmi Bundesgerichtshofin 13.9.2012 antamasta tuomiosta, jolla kumottiin Landgericht Mühlhausenin 30.3.2011 ja Oberlandesgericht Jenan 28.12.2011 antamat lykkäämismääräykset.

121.

On joka tapauksessa selvää, etteivät kyseiset edellytykset täyty enää 21.6.2011 jälkeen, jolloin unionin yleisen tuomioistuimen presidentti hylkäsi MB Systemin hakemuksen komission riidanalaisen päätöksen täytäntöönpanon lykkäämiseksi. ( 65 )

122.

Pitää tosin paikkansa, että unionin yleisen tuomioistuimen presidentin määräys (jäljempänä määräys) sisältää joitakin epäonnistuneita ilmaisuja, jotka vaikuttavat viittaavan siihen, että MB Systemin olisi pitänyt osoittaa, ettei Saksan oikeusjärjestyksessä ole saatavilla oikeussuojakeinoja, jotta unionin yleinen tuomioistuin olisi voinut määrätä sille väliaikaisen suojan. ( 66 ) Sääntö ja poikkeus näyttävät menevän sekaisin tässä päättelyssä. Selvää on, että kun osapuolella on asiavaltuus unionin tuomioistuimissa ja kun osapuoli on käyttänyt oikeuttaan nostaa kanne komission päätöksen kumoamiseksi, ”luonnollinen tuomioistuin”, joka päättää onko päätöksen täytäntöönpano keskeytettävä, on unionin tuomioistuin, jolla on toimivalta ratkaista kanne. Tämän vuoksi väliaikaista suojaa, jonka kansalliset tuomioistuimet voivat myöntää Zuckerfabrik-oikeuskäytännön perusteella, on pidettävä poikkeuksena eikä sääntönä. Lisäksi vaikuttaa siltä, että määräyksen päättely edellyttää hakijoilta ylivoimaista näyttövelvollisuutta (probatio diabolica) kiireellisyyden edellytyksen täyttämisen osalta.

123.

Huolimatta määräykseen sisältyvän päättelyn joistakin puutteista – joihin MB System ei missään vaiheessa vedonnut – on vaikea nähdä, miten kansallisen menettelyn toistuva lykkääminen pitkäksi ajaksi voisi olla käsiteltävässä asiassa perusteltua, kun myös Bundesgerichtshof on todennut, että lykkääminen oli virhe.

124.

Lopuksi todettakoon, ettei Saksan hallitus ole mielestäni pystynyt osoittamaan, että komission riidanalaisessa päätöksessä asetettua velvollisuutta periä takaisin Biria-konsernille maksettu sääntöjenvastainen tuki, oli objektiivisesti mahdotonta noudattaa.

125.

Edellä esitetyn perusteella ehdotan, että unionin tuomioistuin