1.

Unionin yleinen tuomioistuin antoi 16.11.2011 kolme erillistä tuomiota, ( 2 ) joissa se hylkäsi kanteet komission asiassa N:o COMP/38354 – Teollisuussäkit tekemän päätöksen kumoamiseksi. ( 3 ) Kyseisessä päätöksessä komissio totesi, että kyseessä oli silloisen EY 81 artiklan (nykyisin SEUT 101 artikla) vakava ja jatkuva rikkominen, ja määräsi huomattavat sakot useille tytäryhtiöille ja niiden emoyhtiöille. Käsiteltävä valitus on yksi unionin yleisen tuomioistuimen tuomioista tehdyistä valituksista. ( 4 )

2.

Valitusten yhteydessä nousee esille uusia kilpailulainsäädäntöön liittyviä kysymyksiä, minkä lisäksi valituksissa väitetään, ettei unionin yleinen tuomioistuin ole käsitellyt siinä nostettuja kanteita kohtuullisessa ajassa. Tästä syystä unionin tuomioistuimen on pyrittävä käsittelemään valitukset nopeasti. Jotta otetaan huomioon tämä vaatimus ja tarve antaa riittävästi aikaa kääntämiselle, olen jakanut tarkastelemani kysymykset kolmen ratkaisuehdotuksen kesken seuraavalla tavalla.

3.

Keskeiset oikeussäännökset sekä kuvaus kartellista, komission päätökseen johtaneesta menettelystä ja määrätyistä sakoista sisältyvät asiassa Gascogne Sack Deutschland vastaan komissio ( 5 ) esittämäni ratkaisuehdotuksen 6–34 kohtaan. Koska jokaisessa valituksessa tuodaan esille hieman toisistaan poikkeavia näkökohtia niistä olosuhteista, joissa emoyhtiöt ovat tai eivät ole vastuussa kokonaan omistamiensa tytäryhtiöiden toimista, tätä kysymystä käsitellään kaikissa kolmessa ratkaisuehdotuksessa. Kysymyksiä, jotka liittyvät väitteeseen, jonka mukaan unionin yleinen tuomioistuin ei käsitellyt kanteita kohtuullisessa ajassa (erityisesti perusteita sen määrittämiselle, onko käsittely viivästynyt kohtuuttomasti, ja mikäli näin on tapahtunut, mahdollisesti käytössä olevia oikeussuojakeinoja), arvioin asiassa Groupe Gascogne vastaan komissio esittämäni ratkaisuehdotuksen 70–150 kohdassa. ( 6 ) Kunkin valittajan (esimerkiksi) unionin yleisen tuomioistuimen tuomion perustelujen riittävyydestä esittämiä yksityiskohtaisia väitteitä tarkastellaan tietysti kutakin valitusta käsittelevässä ratkaisuehdotuksessa. ( 7 )

4.

Kendrion NV (jäljempänä Kendrion) ja sen entinen tytäryhtiö Fardem Packaging BV (jäljempänä Fardem) ovat kaksi niistä 25 yrityksestä, joille päätös oli osoitettu. Kendrion (joka tunnettiin tuolloin nimellä Schuttersveld) osti Fardemin 8.6.1995 hankkimalla omistukseensa 100 prosenttia Fardemin osakepääomasta. Vuonna 2003 Fardem irtautui Kendrion-konsernista, kun Fardemin työntekijät ostivat yrityksen.

5.

Fardem myönsi osallisuutensa kartelliin. Kendrion kiisti käyttävänsä ratkaisevaa vaikutusvaltaa tai määräysvaltaa Fardemin toiminnassa. Komissio ei hyväksynyt Kendrionin väitteitä. Komissio katsoi Kendrionin olevan yhteisvastuussa sen tytäryhtiön toiminnasta 8.6.1995 ja 26.6.2002 välisenä aikana.

6.

Nyt käsiteltävässä valituksessa esille nouseva kysymys koskee yrityksen käsitettä kilpailusääntöjen yhteydessä ja erityisesti periaatetta, jonka mukaan emoyhtiöt ovat vastuussa kokonaan omistamiensa tytäryhtiöiden rikkomisista. ( 8 ) Yrityksen identiteetillä on merkittäviä seurauksia määrättävien sakkojen määrän määrittämiselle ja erityisesti asetuksen N:o 1/2003 ( 9 ) 23 artiklan 2 kohdassa säädetyn sakkojen enimmäismäärän, joka on 10 prosenttia liikevaihdosta (jäljempänä 10 prosentin enimmäismäärä), soveltamiselle. Kyseisen säännöksen soveltamiseen liittyy vaikeita kysymyksiä, jos rikkomiseen syyllistynyt yritys ei ole olemassa samanmuotoisena sinä ajankohtana, jona sakon enimmäismäärä lasketaan.

7.

Esiin on myös noussut kysymys siitä, viivästyikö asian käsittely unionin yleisessä tuomioistuimessa tarpeettomasti.

8.

Yritys, jonka katsotaan olevan vastuussa SEUT 101 artiklan rikkomisesta, on määriteltävä yksilöimällä yksi tai useita oikeushenkilöitä, jotka edustavat kyseistä yritystä. Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan emoyhtiön voidaan katsoa olevan vastuussa tytäryhtiön toiminnasta varsinkin, kun tytäryhtiö ei määritä itsenäisesti liiketoimintapolitiikkaansa. Tällaisissa olosuhteissa emo- ja tytäryhtiö muodostavat yhden ainoan SEUT 101 artiklassa tarkoitetun yrityksen. Komissio voi osoittaa sakkojen määräämisestä tehdyn päätöksen emoyhtiölle tarvitsematta osoittaa sen osallistuneen rikkomiseen. Jos emoyhtiö omistaa 100 prosenttia tytäryhtiön osakepääomasta, sen oletetaan voivan vaikuttaa ratkaisevasti tytäryhtiöön, ja on olemassa kumottavissa oleva olettama, jonka mukaan emoyhtiöllä todella on tällainen ratkaiseva vaikutus (jäljempänä ratkaisevaa vaikutusvaltaa koskeva olettama).

9.

Päätöksen 577–583 perustelukappaleessa komissio esitti periaatteet, joita se sovelsi yksilöidessään yritykset, joille päätös on osoitettu. Komissio muistutti edellä kuvailemistani periaatteista ja selitti sen jälkeen 582 perustelukappaleessa, että jos yritys rikkoo SEUT 101 artiklaa ja myöhemmin myy tytäryhtiön, joka tosiasiallisesti osallistui kilpailunvastaisiin menettelytapoihin, ja vetäytyy itse kyseisiltä markkinoilta, aikaisempi emoyhtiö on kuitenkin edelleen vastuussa kyseisestä rikkomisesta. ( 10 )

10.

Päätöksen 584 perustelukappaleessa todettiin, että komissio sovelsi tätä lähestymistapaa tapauskohtaisesti kuhunkin kartelliin osallistuneeseen yritykseen. Näin tehdessään se erotti emoyhtiöt, joiden osallistuminen rikkomiseen oli selvää, ja emoyhtiöt, joille päätös osoitettiin sen vuoksi, että niiden katsottiin olevan yhteisvastuussa tytäryhtiöidensä kilpailunvastaisesta menettelystä.

11.

Päätöksessä Fardemin sakon perusmääräksi määritettiin 20 miljoonaa euroa. ( 11 ) Komissio korotti perusmäärää 200 prosenttia eli 40 miljoonaa euroa, mikä heijastaa 6.1.1982 ja 26.6.2002 välistä 20 vuoden ja 5 kuukauden ajanjaksoa, jona Fardem osallistui kartelliin, jolloin määräksi tuli 40 miljoonaa euroa. Kun kyseinen summa lisätään alkuperäiseen 20 miljoonaan euroon, joten kokonaismääräksi saadaan 60 miljoonaa euroa. ( 12 )

12.

Päätöksen 782 perustelukappaleessa todetaan seuraavaa:

”Useiden sellaisten yritysten osalta, joiden katsotaan olevan vastuussa rikkomisesta emoyhtiön ominaisuudessa, on otettava huomioon niiden vastuullisuuden lyhyempi kesto – –:

– –”? ( *1 )

13.

Päätöksessä ei nimenomaisesti todeta, mikä oli Kendrionin sakon perusmäärä. Siitä käy kuitenkin implisiittisesti ilmi, että perusmäärä oli 20 miljoonaa euroa, joka oli Fardemin sakon perusmäärä, ja että kyseinen perusmäärä määrättiin Kendrionille sen perusteella, että se oli yhteisvastuussa Fardemin sakosta. ( 13 ) Komissio korotti sitten sakon perusmäärää 70 prosenttia 20 miljoonaan euroon nähden, mikä heijastaa niitä seitsemää vuotta, joina Kendrion omisti Fardemin, jolloin tuloksena oli 14 miljoonaa euroa. ( 14 ) Kun tämä summa lisätään alkuperäiseen 20 miljoonaan euroon, saadaan 34 miljoonaa euroa eli Kendrionille määrätyn sakon määrä. ( 15 )

14.

Sitä, miten asetuksen N:o 1/2003 23 artiklan 2 kohdassa säädettyä sakon 10 prosentin enimmäismäärää sovellettiin, selitettiin päätöksen seuraavissa perustelukappaleissa: ( 16 )

– –

Koska Kendrionin maailmanlaajuinen liikevaihto ylitti määrän, joka olisi edellyttänyt sen sakon määrän rajoittamista, sen sakon määrää ei alennettu, joten määränä säilyi näin ollen 34 miljoonaa euroa.

15.

Päätöksen 879 perustelukappaleessa todetaan seuraavaa:

”Asetuksen N:o 17 15 artiklan 2 kohdan ja asetuksen (EY) N:o 1/2003 23 artiklan 2 kohdan nojalla määrätään näin ollen seuraavat sakot: – – Kendrion N.V.: 34 miljoonaa euroa; tästä määrästä Fardem Packaging B.V. on velvollinen maksamaan yhteisvastuullisesti 2,20 miljoonaa euroa; – –”

16.

Päätöksen 2 artiklan d kohdassa määrätään sakoista seuraavaa: ”Kendrion N.V.: 34 miljoonaa euroa; tästä määrästä Fardem Packaging B.V. on velvollinen maksamaan yhteisvastuullisesti 2,20 miljoonaa euroa.”

17.

Ensimmäisessä oikeusasteessa ( 17 ) Kendrion vaati, että unionin yleinen tuomioistuin

18.

Unionin yleisen tuomioistuimen suullisessa käsittelyssä Kendrion väitti menettelyn kestoa kohtuuttomaksi. Unionin yleinen tuomioistuin hylkäsi väitteen tehottomana. Unionin yleisen tuomioistuimen mukaan sen toimivalta käsitti ainoastaan päätöksen, jota tarkasteltaessa on otettava huomioon päätöksen tekoajankohtana komission tiedossa olleet tosiseikat ja olosuhteet. Unionin yleinen tuomioistuin katsoi, ettei sen menettelyn kestolla ollut vaikutusta päätöksen laillisuuteen.

19.

Kendrion väitti unionin yleisessä tuomioistuimessa esittämässään ensimmäisessä kanneperusteessa, että päätöksen päätösosa oli ristiriidassa päätöksen perustelujen kanssa ja vastoin SEUT 101 ja SEUT 296 artiklaa ( 18 ) sekä asetuksen N:o 1/2003 23 artiklan 2 kohtaa. Kendrionin toisen kanneperusteen mukaan komissio oli tehnyt virheen yksilöidessään sen ja Fardemin yhtenäiseksi taloudelliseksi kokonaisuudeksi. Kolmannessa kanneperusteessaan Kendrion väitti, että komissio oli loukannut tiettyjä yleisiä oikeusperiaatteita, kuten yhdenvertaisen kohtelun periaatetta ja velvollisuutta perustella päätöksensä riittävästi, pitämällä Kendrionia vastuullisena sen kokonaan omistaman tytäryhtiön Fardemin rikkomisesta.

20.

Neljäs, viides, kuudes, seitsemäs ja kahdeksas kanneperuste koskivat sakkoa. Neljännen kanneperusteen mukaan Kendrionille päätöksessä määrätyn sakon ei pitäisi olla Fardemille määrättyä sakkoa suurempi. Viidennessä kanneperusteessaan Kendrion väitti, että sitä oli kohdeltu eri tavalla kuin muita emoyhtiöitä, joiden katsottiin olevan yhteisvastuussa tytäryhtiöidensä rikkomisista, ja että komissio oli näin ollen loukannut yhdenvertaisen kohtelun periaatetta.

21.

Kendrion esitti kuudennen kanneperusteensa yhteydessä kaksi väitettä. Se ensinnäkin väitti, että 60 miljoonan euron sakon määrääminen Fardemille oli ristiriidassa yleisten oikeusperiaatteiden kanssa: tällainen sakko oli muun muassa suhteeton ottaen huomioon, että Fardemin vuosiliikevaihto oli 20 miljoonaa euroa, minkä lisäksi päätöksen perustelut eivät olleet riittävät. Toiseksi se väitti, että jos Fardemille määrättyä sakkoa alennettaisiin asiassa T-51/06 ( 19 ) käydyn menettelyn (jossa kyseinen yritys oli riitauttanut päätöksen) seurauksena, Kendrionin sakon perusmäärää olisi näin ollen myös alennettava.

22.

Seitsemännessä kanneperusteessaan Kendrion esitti useita väitteitä, joiden mukaan ei ollut ennakkotapausta tällaisen sakon määräämisestä emoyhtiölle, joka ei itse osallistunut rikkomiseen. Kahdeksannen kanneperusteen mukaan komissio oli rikkonut sakkojen laskennasta antamiaan vuoden 1998 suuntaviivoja. ( 20 )

23.

Unionin yleinen tuomioistuin hylkäsi Kendrionin kanteen kokonaisuudessaan.

24.

Kendrion on esittänyt neljä valitusperustetta, jotka voidaan tiivistää seuraavasti.

25.

Ensimmäisen valitusperusteen mukaan unionin yleinen tuomioistuin teki oikeudellisen virheen todetessaan, että komissio oli perustellut riittävästi päätöstään määrätä Kendrionille suurempi sakko kuin sen entiselle tytäryhtiölle Fardemille.

26.

Toisen valitusperusteen mukaan tarkastellessaan kysymystä siitä, pitäisikö Kendrionin vastata yhteisvastuullisesti Fardemille määrätystä sakosta, unionin yleinen tuomioistuin (i) teki oikeudellisen virheen, kun se ei tutkinut pääasiallisia todisteita, (ii) teki menettelyvirheitä erityisesti todistustaakan jaon osalta ja (iii) tulkitsi ilmeisen virheellisesti tosiseikkoja ja arvioi todisteita ilmeisen virheellisesti. Lisäksi unionin yleinen tuomioistuin perusteli lausumiaan puutteellisesti eikä käsitellyt riittävällä tavalla Kendrionin väitteitä.

27.

Kendrionin kolmas valitusperuste jakautuu kolmeen osaan. Ensimmäisessä osassa Kendrion väittää, että unionin yleinen tuomioistuin teki oikeudellisen virheen katsoessaan, että vaikka Kendrion ei itse osallistunut rikkomiseen, sille olisi määrättävä suurempi sakko kuin sen entiselle tytäryhtiölle. Toisen osan mukaan unionin yleinen tuomioistuin loukkasi tällä toteamuksellaan yhdenvertaisen kohtelun periaatetta, koska Kendrion on ainoa päätöksen kohteena oleva emoyhtiö, jolle on määrätty suurempi sakko kuin sen tytäryhtiölle. Kolmannen osan mukaan unionin yleisen tuomioistuimen perustelut ovat ristiriitaiset ja riittämättömät siltä osin kuin se katsoi Kendrionin olevan velvollinen maksamaan yhteisvastuullisesti Fardemille määrätyn sakon, joka oli 2,2 miljoonaa euroa. Komissio kuitenkin määräsi Kendrionille 34 miljoonan euron sakon.

28.

Neljännen valitusperusteen mukaan unionin yleinen tuomioistuin hylkäsi virheellisesti tehottomana Kendrionin väitteen siitä, että menettely unionin yleisessä tuomioistuimessa kesti kohtuuttoman kauan. Unionin yleinen tuomioistuin näyttää siis katsovan, ettei sillä ole toimivaltaa lausua sen menettelyä koskevista sääntöjenvastaisuuksista. Vaikka pitäisi paikkansa, ettei unionin yleinen tuomioistuin ole itse toimivaltainen alentamaan sakkoa oman menettelynsä liian pitkän keston vuoksi, unionin tuomioistuimen on joka tapauksessa lausuttava tästä oikeusturvalle tärkeästä seikasta ja tehtävä siitä asianmukaiset päätelmät.

29.

Toisessa valitusperusteessaan Kendrion väittää lähinnä, että unionin yleinen tuomioistuin teki oikeudellisen virheen katsoessaan, että Kendrion ja Fardem muodostavat SEUT 101 artiklassa tarkoitetun yrityksen. Jos Kendrionin valitus hyväksytään tämän perusteella, sen (sille määrättyä sakkoa koskevien) ensimmäisen ja kolmannen valitusperusteen tueksi esittämät väitteet olisi myös hyväksyttävä. Tutkin näin ollen ensin Kendrionin toisen valitusperusteen.

30.

Kendrion esittää viisi pääasiallista näkökohtaa sen väitteensä tueksi, ettei se muodostanut yritystä Fardemin kanssa.

31.

Unionin yleinen tuomioistuin teki ensinnäkin menettelyvirheitä ja oikeudellisen virheen todetessaan, että Kendrion oli velvollinen maksamaan yhteisvastuullisesti Fardemille määrätyn sakon, koska unionin yleinen tuomioistuin ei tutkinut kaikkia todisteita. Unionin yleinen tuomioistuin eritoten tulkitsi ilmeisen virheellisesti tosiseikkoja ja, siltä osin kuin se tutki todisteita, arvioi niitä ilmeisen virheellisesti. Lisäksi unionin yleinen tuomioistuin perusteli lausumiaan puutteellisesti eikä käsitellyt riittävällä tavalla Kendrionin väitteitä.

32.

Valituksenalaisen tuomion 53 kohdassa unionin yleinen tuomioistuin teki toiseksi oikeudellisen virheen todetessaan, että Kendrionilla oli todistustaakka osoittaa vääräksi ne lisätekijät, jotka osoittivat sen vaikuttaneen ratkaisevasti Fardemin liiketoimintapolitiikkaan. Kendrionin mukaan oli komission tehtävä osoittaa, että (i) lisätekijät olivat tosiasiallisesti olemassa ja että (ii) ne osoittivat Kendrionin käyttäneen ratkaisevaa vaikutusvaltaa.

33.

Unionin yleinen tuomioistuin totesi kolmanneksi virheellisesti, ettei Kendrion ollut osoittanut vääräksi yhtäkään niistä neljästä lisätekijästä, joihin komissio oli vedonnut osoittaakseen, että Kendrion oli tosiasiallisesti vaikuttanut ratkaisevasti Fardemin liiketoimintapolitiikkaan.

34.

Neljänneksi Kendrion vetoaa käsiteltävän asian ainutlaatuisuuteen sikäli kuin emoyhtiölle, joka ei osallistunut kilpailunvastaisiin menettelytapoihin, on määrätty suurempi sakko kuin sen rikkomiseen osallistuneelle tytäryhtiölle. Tällaisissa olosuhteissa päätöksen perusteluja olisi tutkittava erityisen tarkasti. Unionin yleinen tuomioistuin ei noudattanut tällaisia tiukkoja vaatimuksia arvioidessaan päätöstä. Se teki näin ollen oikeudellisen virheen eikä joka tapauksessa esittänyt tuomiossaan riittäviä perusteluja.

35.

Viidenneksi siinä tapauksessa, että unionin tuomioistuin pitää komission esittämiä lisätekijöitä riittävinä, herää kysymys, arvioiko unionin yleinen tuomioistuin oikein sille esitettyjä päinvastaisia todisteita. Kendrion väittää, että unionin yleinen tuomioistuin jätti huomiotta esitetyt todisteet eikä tutkinut asianmukaisesti Kendrionin ensimmäisessä oikeusasteessa esittämiä todisteita. Nämä todisteet huomioon ottaen unionin yleinen tuomioistuin ei voinut asianmukaisesti todeta komission osoittaneen, että Kendrion ja Fardem muodostivat yhtenäisen taloudellisen kokonaisuuden. Unionin yleinen tuomioistuin teki joka tapauksessa virheen katsoessaan Kendrionin olevan vastuussa rikkomisesta, johon Fardem oli syyllistynyt.

36.

Komission mukaan toinen valitusperuste on osittain jätettävä tutkimatta ja osittain perusteeton.

37.

Katsoessaan Kendrionin olevan vastuussa Fardemin tekemästä rikkomisesta komissio tukeutui yksinomaan siihen seikkaan, että Fardem oli Kendrionin kokonaan omistama tytäryhtiö tosiseikkojen tapahtumahetkellä, ja ratkaisevaa vaikutusvaltaa koskevaan olettamaan. Vaikka päätöksessä mainittiin neljä muuta tekijää, komissio ei pitänyt niitä ratkaisevina.

38.

Todistustaakkaa koskeva Kendrionin väite on komission mukaan tehoton. Ainoastaan unionin yleinen tuomioistuin on toimivaltainen arvioimaan tosiseikkoja. Näin ollen ei voida ottaa tutkittavaksi Kendrionin väitettä, jonka mukaan unionin yleinen tuomioistuin arvioi virheellisesti mainittuja neljää lisätekijää.

39.

Nyt tarkasteltava valitusperuste perustuu kilpailulainsäädäntöön sisältyvään yrityksen käsitteeseen ja sen osoittamiseksi vaadittaviin todisteisiin, että kyseessä on tällainen yhtenäinen taloudellinen kokonaisuus, jossa emoyhtiö omistaa tytäryhtiön kokonaan.

40.

SEUT 101 artiklassa kielletään sellaiset yritysten väliset sopimukset, yritysten yhteenliittymien päätökset sekä yritysten yhdenmukaistetut menettelytavat, jotka ovat omiaan vaikuttamaan jäsenvaltioiden väliseen kauppaan ja joiden tarkoituksena on estää, rajoittaa tai vääristää kilpailua sisämarkkinoilla tai joista seuraa, että kilpailu estyy, rajoittuu tai vääristyy sisämarkkinoilla. Sopimuksessa ei määritellä yrityksen käsitettä, mutta se on keskeinen unionin kilpailusääntöjen sovellettavuuden ja sen tavan kannalta, jolla vastuu rikkomisesta määritetään. Käsiteltävässä asiassa tarkasteltava kysymys koskee jälkimmäistä näkökohtaa. Mikä muodostaa kilpailusääntöjen rikkomisesta vastuussa olevan yrityksen, ja miten mahdollinen sakko on määritettävä?

41.

Unionin tuomioistuin on tarkastellut vastuullisen yrityksen käsitettä useissa asioissa. Oikeuskäytäntö on kehittynyt sen jälkeen, kun Kendrion jätti käsiteltävässä asiassa kumoamiskanteensa unionin yleiseen tuomioistuimeen. ( 21 ) Unionin tuomioistuimen tulkinta yrityksen käsitteestä on kiistanalainen. ( 22 ) Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan yrityksen käsitteellä tarkoitetaan jokaista yksikköä, joka harjoittaa taloudellista toimintaa, riippumatta yksikön oikeudellisesta muodosta tai rahoitustavasta. Yrityksen käsitteellä on tässä samassa asiayhteydessä katsottava tarkoitettavan taloudellista kokonaisuutta, vaikka oikeudellisesti tämän taloudellisen kokonaisuuden muodostaakin useampi kuin yksi luonnollinen henkilö tai oikeushenkilö. Kun tällainen taloudellinen yksikkö rikkoo kilpailusääntöjä, sen asiana on yksilöllisen vastuun periaatteen mukaisesti vastata kyseisestä rikkomisesta. Emoyhtiön voidaan katsoa olevan vastuussa tytäryhtiön toiminnasta erityisesti silloin, kun siitä huolimatta, että tytäryhtiö on erillinen oikeushenkilö, se ei päätä itsenäisesti markkinakäyttäytymisestään vaan noudattaa olennaisilta osin emoyhtiön sille antamia ohjeita, kun otetaan erityisesti huomioon taloudelliset, organisatoriset ja oikeudelliset yhteydet näiden kahden oikeudellisen yksikön välillä. Koska tällaisessa tapauksessa emo- ja tytäryhtiö kuuluvat samaan taloudelliseen kokonaisuuteen ja muodostavat näin ollen yhden ainoan SEUT 101 artiklassa tarkoitetun yrityksen, komissio voi osoittaa sakkojen määräämistä koskevan päätöksen emoyhtiölle ilman, että sillä olisi velvollisuutta osoittaa emoyhtiön itse osallistuneen rikkomiseen. ( 23 )

42.

Unionin tuomioistuin on todennut, että jos emoyhtiö omistaa kokonaan tytäryhtiönsä, joka rikkoo unionin kilpailusääntöjä, yhtäältä kyseinen emoyhtiö voi lähtökohtaisesti vaikuttaa ratkaisevasti tytäryhtiön käyttäytymiseen ja toisaalta on olemassa kumottavissa oleva olettama, jonka mukaan kyseinen emoyhtiö todella vaikuttaa ratkaisevasti tytäryhtiönsä käyttäytymiseen. Näissä olosuhteissa riittää, että komissio osoittaa emoyhtiön omistavan täysin tytäryhtiön, jotta voidaan olettaa, että emoyhtiö vaikuttaa tosiasiallisesti ratkaisevasti tämän tytäryhtiön liiketoimintapolitiikkaan. Tämän perusteella komissio voi katsoa emoyhtiön olevan yhteisvastuussa tytäryhtiölleen määrätyn sakon maksamisesta, ellei tämä emoyhtiö esitä riittäviä todisteita sen osoittamiseksi, että tytäryhtiö toimii itsenäisesti markkinoilla. On korostettava, että kyseinen olettama on mahdollista kumota ( 24 ) ja että todistustaakka tältä osin on emoyhtiöllä.

43.

Komissio ei ole velvollinen tukeutumaan yksinomaan ratkaisevaa vaikutusvaltaa koskevaan olettamaan. Se voi vaihtoehtoisesti päättää tukeutua muihin seikkoihin sen osoittamiseksi, että emoyhtiö on tosiasiallisesti vaikuttanut ratkaisevasti kokonaan omistamansa tytäryhtiön kauppapolitiikkaan (nk. kaksinkertaisen perustan menetelmä).

44.

Jos komissio valitsee kaksinkertaisen perustan menetelmän, se asettaa itselleen lähtökohtaisesti tiukemman todistustaakan. ( 25 ) Unionin yleisen tuomioistuimen tehtävänä on arviointinsa yhteydessä tutkia, onko komissio osoittanut nämä seikat tiukemman todistustaakan edellyttämällä tavalla. Komissiolla on siten ensin todistustaakka sellaisten tarvittavien todisteiden esittämisestä, joista ilmenevät ne yksittäiset tekijät, joihin se tukeutuu ratkaisevan vaikutusvallan osoittamiseksi. Jos kyseinen yritys sitten kiistää nämä tekijät, todistustaakka niiden vääräksi osoittamisesta siirtyy sille.

45.

Valituksenalaisen tuomion 53 kohdassa unionin yleinen tuomioistuin totesi, että komissio oli tukeutunut päätöksessä kaksinkertaisen perustan menetelmään.

46.

Unionin yleinen tuomioistuin jatkoi yksilöimällä komission esittämät neljä lisätekijää ja totesi, että Kendrionilla oli todistustaakka näyttää toteen, etteivät kyseiset tekijät osoittaneet sen käyttäneen ratkaisevaa vaikutusvaltaa Fardemissa:

47.

Valituksenalaisen tuomion 54–60 kohdassa unionin yleinen tuomioistuin tutki näihin neljään lisätekijään liittyviä todisteita. Tuomion 61 kohdasta ilmenee, että unionin yleisen tuomioistuimen näkemyksen mukaan Kendrion oli onnistunut kumoamaan ainoastaan yhden niistä. Unionin yleinen tuomioistuin katsoi näin ollen, ettei Kendrion ollut pystynyt osoittamaan vääräksi kolmea muuta komission esittämää lisätekijää, jotka osoittivat Kendrionin tosiasiallisesti käyttäneen ratkaisevaa vaikutusvaltaa Fardemissa.

48.

Unionin yleinen tuomioistuin tutki seuraavaksi Kendrionin esittämiä lisätodisteita, joilla se pyrki kumoamaan olettaman ratkaisevasta vaikutusvallasta Fardemissa (valituksenalaisen tuomion 63–68 kohta). Nämä todisteet eivät liittyneet neljään lisätekijään. Unionin yleinen tuomioistuin katsoi, ettei Kendrionin ja Fardemin välillä ollut liiketoiminnallista yhteyttä; niillä ei ollut samoja toimittajia ja asiakkaita eivätkä ne käyttäneet samoja valmistusprosesseja. Valituksenalaisen tuomion 64 kohdassa unionin yleinen tuomioistuin kuitenkin totesi seuraavaa:

”Tämä toteamus ei kuitenkaan yksinään riitä osoittamaan, että Fardem Packaging toimi itsenäisesti kantajaan nähden.”

49.

Unionin yleinen tuomioistuin katsoi lisäksi valituksenalaisen tuomion 65 ja 67 kohdassa seuraavaa:

50.

Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan unionin yleisen tuomioistuimen velvollisuus (Euroopan unionin tuomioistuimen perussäännön 36 artiklan ja 53 artiklan ensimmäisen kohdan nojalla) ei velvoita unionin yleistä tuomioistuinta esittämään selvitystä, jossa seurattaisiin tyhjentävästi ja kohta kohdalta kaikkia riidan asianosaisten esittämiä päätelmiä. Unionin yleisen tuomioistuimen perustelut voivat siis olla implisiittisiä, kunhan asianosaiset saavat niiden avulla selville syyt, joihin valituksenalainen tuomio perustuu, ja unionin tuomioistuimella on käytettävissään riittävät tiedot, jotta se kykenee harjoittamaan valvontaansa. ( 28 )

51.

Unionin yleinen tuomioistuin piti tosiseikkana sitä, että komissio oli perustanut menettelynsä kaksinkertaiseen perustaan. Tätä tosiseikkoja koskevaa toteamusta ei voida kyseenalaistaa valituksessa. Kun otetaan huomioon kyseinen tosiseikkoja koskeva toteamus ja se, että komissio oli esittänyt todisteita kunkin neljän lisätekijän tueksi, todistustaakka niiden vääräksi osoittamisesta siirtyi Kendrionille. Valituksenalaisen tuomion 53 kohtaan sisältyvä unionin yleisen tuomioistuimen toteamus (”Ensimmäiseksi on näin ollen tarpeen tutkia, onko kantaja onnistunut osoittamaan vääräksi nämä neljä lisäseikkaa.”) kuvastaa nähdäkseni tätä tilannetta.

52.

Unionin yleinen tuomioistuin ei siten nähdäkseni tehnyt oikeudellista virhettä asettaessaan Kendrionille todistustaakan sen toteen näyttämisestä, etteivät neljä lisätekijää osoittaneet tämän tosiasiallisesti vaikuttaneen ratkaisevasti Fardemin liiketoimintapolitiikkaan. Tutkittuaan Kendrionin kustakin lisätekijästä esittämiä todisteita unionin yleinen tuomioistuin totesi, ettei kolmea neljästä lisätekijästä ollut osoitettu vääräksi.

53.

Lisätodisteista, jotka Kendrion esitti kumotakseen olettaman sen ratkaisevasta vaikutusvallasta Fardemissa, ja erityisesti Kendrionin väitteestä, jonka mukaan Fardem ostettiin sijoitustarkoituksiin, unionin yleinen tuomioistuin totesi valituksenalaisen tuomion 66 kohdassa seuraavaa:

”– – sijoitusyhtiön myyntitarkoituksessa tekemä hankinta voi myös puoltaa sijoitusyhtiön ja kyseisen tytäryhtiön muodostaman taloudellisen kokonaisuuden olemassaoloa. Se, että sijoitusyhtiö pyrkii parantamaan tytäryhtiön tulosta lyhyellä aikavälillä, edellyttää yleensä, että emoyhtiön on osallistuttava tytäryhtiön toimintaan. Tehokas ja tiukka valvontajärjestelmä voi taata kannattavuuden lisääntymisen paremmin kuin menettelytapa, jossa ei puututa tytäryhtiön toimintaan.” ( 29 )

54.

Yhdyn unionin yleisen tuomioistuimen näkemykseen. Siitä, että emoyhtiö hankkii tytäryhtiön kokonaan omistukseensa taloudellisena sijoituksena ja että tytäryhtiön toiminnot eivät kuulu emoyhtiön tavanomaisen liiketoiminnan alaan, ei voi seurata, etteivät kyseiset kaksi yhtiötä muodosta samaa yritystä. Päinvastoin jos oletetaan, että sijoituksen tarkoituksena on tuottaa voittoa, taatakseen sijoituksen paremman kannattavuuden millä tahansa emoyhtiöllä olisi nähdäkseni vahva kannustin vaikuttaa ratkaisevasti tytäryhtiönsä liiketoimintapolitiikkaan.

55.

Siltä osin kuin Kendrion kyseenalaistaa unionin yleisen tuomioistuimen tosiseikkoja koskevat toteamukset, jotka koskevat sen esittämiä todisteita, tässä yhteydessä esille tulevat kysymykset eivät kuulu unionin tuomioistuimen toimivaltaan valitusasiassa. ( 30 ) Totean lisäksi, ettei selvitysaineistoa ole nähdäkseni otettu huomioon vääristyneellä tavalla, minkä vuoksi unionin tuomioistuimen olisi harjoitettava tämän tosiseikaston oikeudelliseen luonnehdintaan kohdistuvaa valvontaa. ( 31 )

56.

Koska Kendrion saa valituksenalaisen tuomion kyseisten kohtien avulla selville syyt, joihin se perustuu, ja unionin tuomioistuimella on käytettävissään riittävät tiedot, jotta se kykenee harjoittamaan valvontaansa käsiteltävän valituksen yhteydessä, valituksenalaisen tuomion perustelut eivät ole puutteelliset.

57.

Tiivistäen voidaan todeta seuraavaa: en pidä virheellisenä unionin yleisen tuomioistuimen toteamusta, jonka mukaan Fardem ei ollut itsenäinen taloudellinen yksikkö ja että Fardem ja Kendrion muodostivat siten yhden yrityksen.

58.

Edellä esitetyn perusteella katson, että toinen valitusperuste on hylättävä perusteettomana. Näin ollen on tarpeen tarkastella Kendrionin ensimmäistä ja kolmatta valitusperustetta.

59.

Ensimmäisessä valitusperusteessaan Kendrion väittää, että unionin yleinen tuomioistuin teki oikeudellisen virheen ja että valituksenalaisen tuomion perustelut ovat ristiriitaiset ja riittämättömät siltä osin kuin unionin yleinen tuomioistuin totesi, että komissio perusteli oikeudellisesti riittävällä tavalla syyt, joiden vuoksi Kendrionille määrättiin suurempi sakko kuin Fardemille.

60.

Kendrionin mukaan unionin yleinen tuomioistuin myönsi itse (valituksenalaisen tuomion 28 ja 29 kohdassa), että päätös herättää kysymyksiä ja on tietyiltä osin epäselvä. Kendrion väittää lähinnä, että päätöksen päätösosa (2 artiklan d kohta) on ristiriidassa perustelukappaleissa esitettyjen perustelujen kanssa. Perustelukappaleiden mukaan Kendrion emoyhtiönä on velvollinen maksamaan yhteisvastuullisesti sen tytäryhtiölle, Fardemille, määrätyn sakon. Päätösosassa kuitenkin todetaan, että Fardem on velvollinen maksamaan yhteisvastuullisesti Kendrionille määrätyn sakon (osan siitä). Tästä seuraa, että jos unionin yleinen tuomioistuin olisi soveltanut oikein tavanomaista tulkintaperiaatetta, jonka mukaan päätöstä on tulkittava kokonaisuutena sen perustelukappaleet huomioon ottaen, unionin yleinen tuomioistuin olisi havainnut päätösosan olevan ristiriidassa perustelukappaleissa esitettyjen perustelujen kanssa.

61.

Kendrionin mukaan valituksenalaisen tuomion 23–28 kohdasta (ja päätöksen 584, 779 ja 782 perustelukappaleesta) seuraa, ettei komissio määrännyt sakkoa Kendrionille sen vuoksi, että Kendrion oli itse osallistunut rikkomiseen. Seuraamus määrättiin pikemminkin siksi, että Kendrion oli emoyhtiönä yhteisvastuussa. Kendrion viittaa tältä osin päätöksen 784 perustelukappaleeseen. Se kiistää valituksenalaisen tuomion 24 kohtaan sisältyvän toteamuksen siitä, että 784 perustelukappaleesta ”seuraa” ja etenkin ”selkeästi seuraa”, että komission tarkoituksena oli määrätä Kendrionille oma sakko eikä pelkästään pitää sitä yhteisvastuullisena Fardemin sakosta.

62.

Kendrion väittää, ettei kilpailulainsäädännössä ole perustetta pitää tytäryhtiötä velvollisena maksamaan yhteisvastuullisesti sen emoyhtiölle määrätty sakko. Päätös johtaa lisäksi järjenvastaiseen lopputulokseen, koska Fardem on velvollinen maksamaan yhteisvastuullisesti Kendrionille määrätyn sakon sen perusteella, että viimeksi mainittu on velvollinen maksamaan yhteisvastuullisesti Fardemille määrätyn sakon. Päätöksen päätösosa muodostaa ”oikeudellisen epäsikiön” ja on ristiriidassa perustelukappaleiden kanssa.

63.

Kendrionin mukaan edellä esitetystä seuraa, että (toisin kuin unionin yleinen tuomioistuin on todennut valituksenalaisen tuomion 29 kohdassa), päätöksen 2 artiklan d kohdan soveltamisala ja sisältö eivät ole ymmärrettäviä. Kyseinen säännös on lisäksi yksinkertaisesti ristiriidassa päätöksen perustelukappaleiden ja etenkin 577–584, 587–599, 779, 782, 784, 814 ja 820 perustelukappaleen kanssa. Valituksenalaisen tuomion perustelut ovat näin ollen riittämättömät ja ristiriitaiset, ja päätös olisi kumottava.

64.

Kendrionin väite, jonka mukaan päätöksen päätösosa on ristiriidassa perustelukappaleissa esitettyjen perustelujen kanssa, on komission mukaan perusteeton. Päätöksen 879 perustelukappale vastaa sanasta sanaan päätösosan 2 artiklan d kohtaa.

65.

Emoyhtiön yhteisvastuun ja tytäryhtiön yksilöllisen vastuun välillä ei ole eroa. Molemmat yhtiöt ovat yhteisvastuullisia, koska ne muodostavat osan kilpailusääntöjä rikkoneesta yrityksestä.

66.

Fardem ja Kendrion olivat osa samaa yritystä 8.6.1995–26.6.2002 ja ovat molemmat vastuussa kyseisenä ajanjaksona tapahtuneesta rikkomisesta. Fardemin sakoksi määritettiin 60 miljoonaa euroa ja Kendrionin sakoksi 34 miljoonaa euroa. Fardemille määrätyn sakon enimmäismääräksi asetettiin kuitenkin 2,2 miljoonaa euroa soveltamalla 10 prosentin enimmäismäärää. Kendrionille määrätty sakko säilyi 34 miljoonana eurona, joista Fardem on velvollinen maksamaan yhteisvastuullisesti 2,2 miljoonaa euroa, kuten päätöksen 879 perustelukappaleessa todetaan. Komission mukaan unionin yleinen tuomioistuin huomautti perustellusti valituksenalaisen tuomion 28 kohdassa, että näille kahdelle yritykselle määrättyjen sakkojen ero johtuu 10 prosentin enimmäismäärän soveltamisesta. Fardemille määrätty sakko olisi muutoin ollut 60 miljoonaa euroa, ja Kendrion olisi ollut velvollinen maksamaan yhteisvastuullisesti siitä 34 miljoonaa euroa. Valituksenalaisen tuomion 29 kohdassa unionin yleinen tuomioistuin katsoi perustellusti, että päätöksen päätösosa on johdonmukainen ja ymmärrettävä, kun sitä luetaan yhdessä päätöksessä esitettyjen perustelujen kanssa.

67.

Tässä yhteydessä herää kaksi kysymystä. Ensinnäkin, millä täsmällisillä perusteilla sakko määrättiin Kendrionille? Toiseksi, miten asetuksen N:o 1/2003 23 artiklan 2 kohdassa säädetty 10 prosentin enimmäismäärä, jota voidaan soveltaa mihin tahansa määrättyyn sakkoon, olisi määritettävä?

68.

Tutkiessani valituksenalaista tuomiota olen pitänyt mielessä seuraavat periaatteet.

69.

Ensinnäkin kysymys unionin yleisen tuomioistuimen tuomion perustelujen ristiriitaisuudesta tai riittämättömyydestä on oikeuskysymys, minkä vuoksi se voi sellaisena olla muutoksenhaun kohteena. ( 32 )

70.

Toiseksi tulkitessaan komission päätöstä unionin yleisen tuomioistuimen oli pidettävä mielessä, että komissio on velvollinen perustelemaan päätöksensä viittaamalla päätöksen laillisen perustan muodostaviin tosiseikkoihin sekä toteamuksiin, joiden perusteella se on tehnyt päätöksensä. ( 33 )

71.

Kolmanneksi, jos kysymyksessä on sakon määräämistä koskeva päätös, perusteluja on pidettävä riittävinä, jos perusteluista ilmenee selkeästi ja johdonmukaisesti kaikki ne tosiseikkoja ja oikeudellisia seikkoja koskevat toteamukset, joihin asianosaisten rankaiseminen perustuu, niin että sekä asianosaiset että unionin tuomioistuin voivat saada tietoonsa komission perusteluihin sisältyvät olennaiset seikat. ( 34 )

72.

Neljänneksi perusteluvelvollisuuden noudattamista arvioitaessa riidanalaisen toimen sanamuodon lisäksi on nimittäin otettava huomioon myös asiayhteys ja kaikki kyseistä asiaa koskevat oikeussäännöt. ( 35 )

73.

Valituksenalaisen tuomion 22–25 kohdassa unionin yleinen tuomioistuin viittaa muun muassa päätöksen 577–584, 779 ja 782 perustelukappaleeseen. ( 36 ) Unionin yleinen tuomioistuin esittää sen jälkeen seuraavat toteamukset:

– –

74.

Valituksenalainen tuomio perustuu suoraan päätöksen sanamuotoon. Viittaan näin ollen päätökseen tutkiessani unionin yleisen tuomioistuimen esittämiä perusteluja. Päätöksen 577–584 perustelukappaleeseen sisältyvistä perusteluista ilmenee, että Fardemille olisi määrättävä sakko, josta Kendrion on yhteisvastuussa. On totta, ettei kaikkia päätöksen perustelujen vaiheita ole esitetty nimenomaisesti. Siltä osin kuin unionin yleinen tuomioistuin on pelkästään seurannut päätöksen perusteluja, valituksenalainen tuomio ei siten ole niin läpinäkyvä kuin se voisi olla. Tämä ei kuitenkaan tee valituksenalaisesta tuomiosta ristiriitaista tai mahdotonta ymmärtää.

75.

Kerratakseni laskutoimituksen: Fardemin sakon perusmääräksi määritettiin 20 miljoonaa euroa. Komissio korotti perusmäärää 200 prosenttia, jotta sakko kuvastaisi yli 20 vuotta jatkuneen rikkomisen kestoa, jolloin tulokseksi saatiin 40 miljoonaa euroa. Tämä määrä lisättiin alkuperäiseen 20 miljoonaan euroon, jolloin sakon kokonaismääräksi tuli 60 miljoonaa euroa. Kun maksettava sakon määrä oli määritetty, komissio sovelsi lopuksi (asetuksen N:o 1/2003 23 artiklan 2 kohdassa säädettyä) 10 prosentin enimmäismäärää Fardemin liikevaihtoon (22 miljoonaa euroa). Sakon määräksi rajattiin näin ollen 2,2 miljoonaa euroa. ( 39 )

76.

Toteamuksesta, jonka mukaan Kendrion oli yhteisvastuussa Fardemin menettelystä, seuraa, että komissio voi asettaa Fardemin (entisen) emoyhtiön vastuuseen sille määrätystä sakosta sen ajanjakson osalta, jona kyseiset yhtiöt muodostivat yhden yrityksen. ( 40 ) Valituksenalaisesta tuomiosta (ja päätöksestä) ilmenee epäsuorasti, että Kendrionin katsottiin olevan vastuussa Fardemille määrätystä 20 miljoonan euron sakon perusmäärästä. Komissio korotti perusmäärää 70 prosenttia (eikä 200 prosenttia, kuten Fardemin tapauksessa). Tämä kuvasti sitä, että Kendrion omisti Fardemin vain seitsemän vuoden eikä koko rikkomisen ajan. Nämä 14 miljoonaa euroa lisättiin alkuperäiseen 20 miljoonan euron perusmäärään, jolloin sakon määräksi tuli 34 miljoonaa euroa. Asetuksen N:o 1/2003 23 artiklan 2 kohtaa sovellettiin sen määrittämiseksi, pitäisikö Kendrionin sakon määrää rajoittaa. Kendrionille määrättyä sakkoa ei kuitenkaan alennettu, koska sen maailmanlaajuinen liikevaihto ylitti määrän, joka olisi edellyttänyt sakon määrän alentamista.

77.

Kun sakon määrittämistä tarkastellaan tällä tavalla vaiheittain, on selvää, että Kendrionin sakko määritettiin yhteisvastuuta koskevien sääntöjen ja asetuksen N:o 1/2003 23 artiklan 2 kohdan mukaisesti.

78.

Sanamuoto, jonka mukaan Fardem on yhteisvastuussa Kendrionille määrätystä 34 miljoonan euron sakosta 2,2 miljoonan euron osalta, vaikuttaa eittämättä oudolta. En tiedä yhtään tapausta, jossa tytäryhtiön on katsottu olevan vastuussa emoyhtiönsä menettelystä. Tällainen lopputulos olisi todellakin erikoinen, koska se on ristiriidassa sekä kyseistä rikkomista koskevan henkilökohtaisen vastuun käsitteen että ratkaisevaa vaikutusvaltaa koskevan olettaman kanssa. Emoyhtiöitä pidetään vastuullisina kokonaan omistamiensa tytäryhtiöiden rikkomisista, koska niiden katsotaan vaikuttavan ratkaisevasti tytäryhtiönsä liiketoimintapolitiikkaan. ( 41 ) Valtatasapaino ei ole (tietenkään) sama, kun tarkastellaan emoyhtiön kokonaan omistaman tytäryhtiön suhdetta sen emoyhtiöön. Tällaisen tytäryhtiön ei voida olettaa vaikuttavan ratkaisevasti emoyhtiöönsä, koska sillä ei ole osakeomistuksen antamaa määräysvaltaa. Tytäryhtiö on häntä eikä häntä voi heiluttaa koiraa.

79.

Kyseessä on kuitenkin Kendrionin eikä Fardemin valitus.

80.

Todettiinko Kendrionin vastuullisuus sitten oikein? Sillä, kuvataanko Fardem yhteisvastuulliseksi Kendrionin sakosta tai todetaanko Kendrion yhteisvastuulliseksi Fardemin sakosta, ei ole mitään vaikutusta periaatteisiin, jotka koskevat emoyhtiön (Kendrion) asettamista vastuuseen sen kokonaan omistaman tytäryhtiön (Fardem) rikkomisista, jos ratkaisevaa vaikutusvaltaa koskevaa olettamaa ei ole pystytty kumoamaan. Kilpailusääntöjen rikkomisesta saadut hyödyt koituvat osakkeenomistajille. Näin ollen on ainoastaan kohtuullista, että valvontavaltaa käyttäviä pidetään vastuullisina niiden tytäryhtiöiden laittomista menettelytavoista, elleivät ne pysty osoittamaan, etteivät ole käyttäneet tällaista valtaa. Tämä – yksinkertaisimmin ilmaistuna – muodostaa Kendrionin vastuun perustan.

81.

Katson näin ollen, ettei unionin yleinen tuomioistuin ole tehnyt valituksenalaisessa tuomiossa oikeudellista virhettä pitäessään Kendrionia yhteisvastuullisena rikkomisesta, johon Fardem on syyllistynyt.

82.

Kendrionin ja Fardemin sakot liittyvät erottamattomasti toisiinsa. Kendrionin sakon määrä määräytyy väistämättä Fardemille lasketun sakon perusteella. ( 42 )

83.

Valituksenalaisen tuomion 28 kohdassa unionin yleinen tuomioistuin totesi, että päätöksen perustelujen ja päätösosan ilmeinen ristiriita johtuu 10 prosentin enimmäismäärän soveltamisesta. Juuri se, miten enimmäismäärää sovelletaan, määrää maksettavan sakon määrän.

84.

Kun kyseistä 10 prosentin enimmäismäärää laskettiin, rikkomiseen syyllistynyt yritys ei ollut olemassa samanmuotoisena, koska Fardem ei kuulunut enää Kendrion-konserniin. Näin ollen on pohdittava seuraavaa: Mikä muodostaa asetuksen N:o 1/2003 23 artiklan 2 kohdassa tarkoitetun ”yrityksen”? Pitäisikö 10 prosentin enimmäismäärä laskea emoyhtiön maailmanlaajuisen liikevaihdon perusteella, vai onko merkityksellinen yksinomaan tytäryhtiön liikevaihto?

85.

Komissio viittaa päätöksen 814 perustelukappaleessa asiaan Tokai Carbon ym. vastaan komissio. ( 43 ) Kuten käsiteltävässäkin asiassa, Tokai-tapauksessa rikkomiseen syyllistynyt emoyhtiön kokonaan omistama tytäryhtiö ei ollut enää emoyhtiön omistuksessa 10 prosentin enimmäismäärää laskettaessa. Tytär- ja emoyhtiö eivät siten muodostaneet samaa yritystä kyseisenä ajankohtana. Unionin yleinen tuomioistuin kumosi näin ollen päätöksen siltä osin kuin komissio oli määrännyt (entiselle) tytäryhtiölle sakon, joka ylitti 10 prosentin enimmäismäärän, joka oli laskettu pelkästään sen liikevaihdon perusteella. ( 44 )

86.

Käsiteltävässä asiassa unionin yleinen tuomioistuin ei selittänyt nimenomaisesti, miten asetuksen N:o 1/2003 23 artiklan 2 kohdassa tarkoitettua 10 prosentin enimmäismäärää sovellettiin Kendrionin sakkoon. Valituksenalaisesta tuomiosta ilmenee kuitenkin epäsuorasti, että unionin yleinen tuomioistuin otti huomioon sen, että Kendrion ja Fardem olivat erillisiä yksiköitä 10 prosentin enimmäismäärän soveltamisen ajankohtana. ( 45 )

87.

Unionin yleinen tuomioistuin katsoi nähdäkseni, ettei Kendrionin vastuu 34 miljoonan euron sakosta ylittänyt 10 prosentin enimmäismäärää, sellaisena kuin sitä sovellettiin kyseiseen yritykseen. Koska Fardemin liikevaihto oli merkityksellisenä ajankohtana noin 20 miljoonaa euroa, unionin yleinen tuomioistuin katsoi, että komissio oli (i) erottanut Kendrionin ja Fardemin liikevaihdot sekä (ii) soveltanut 10 prosentin enimmäismäärää Fardemiin erillisenä yksikkönä ( 46 ) ja siten rajannut sen vastuun 2,2 miljoonaan euroon. ( 47 )

88.

Katson näin ollen, että ensimmäinen valitusperuste on perusteeton.

89.

Komissio on ilmaissut huolensa siitä, että jos 10 prosentin enimmäismäärää sovelletaan erikseen kuhunkin yritykseen tilanteissa, joissa ne eivät enää muodosta samaa yritystä sakon laskemisajankohtana, avautuu mahdollisuus päätöksen välttelemiseen. Se väittää, että jos emo- ja tytäryhtiö eivät ole osa samaa yritystä ajankohtana, jona 10 prosentin enimmäismäärää sovelletaan, enimmäismäärä olisi laskettava pelkästään emoyhtiön liikevaihdon perusteella eikä tytäryhtiön liikevaihtoa pitäisi ottaa huomioon.

90.

Jos komissio olisi siten määrittänyt 10 prosentin enimmäismäärän pelkästään Fardemin liikevaihdon perusteella, sakon, josta Kendrion emoyhtiönä oli yhteisvastuussa, enimmäismääräksi olisi tullut 2,2 miljoonaa euroa. Tämä saattaisi komission mukaan kannustaa samanlaisessa tilanteessa olevia yrityksiä myymään tytäryhtiönsä, ennen kuin komissio määrää sakon, välttyäkseen siltä, että 10 prosentin enimmäismäärä lasketaan siihen konserniin, jonka osa emoyhtiö on, kuuluvien yritysten maailmanlaajuisen liikevaihdon perusteella.

91.

Vaikka tämä näkökohta on tuotu esille erityisesti vastineena Kendrionin kolmanteen valitusperusteeseen, se on aivan yhtä merkityksellinen tässä yhteydessä. Sen vuoksi käsittelen sitä nyt.

92.

Komission huoli ei ole nähdäkseni oikeutettu. Jos emoyhtiö on yhteisvastuussa kokonaan omistamastaan tytäryhtiöstä, määrätyn sakon mahdollinen enimmäismäärä määritetään emoyhtiön liikevaihdon perusteella, jos molemmat yhtiöt ovat osa samaa yritystä kyseisenä ajankohtana. Tällaisissa olosuhteissa ei ole tarpeen laskea koko sakkoa tytäryhtiön liikevaihdon perusteella. Tytäryhtiö on pelkästään yhteisvastuussa osasta sen emoyhtiölle määrätystä sakosta.

93.

Jos emo- ja tytäryhtiö eivät kuitenkaan muodosta samaa taloudellista kokonaisuutta 10 prosentin enimmäismäärän soveltamisen ajankohtana, on mielestäni tarpeen erottaa ne ja soveltaa 10 prosentin enimmäismäärää erikseen kumpaankin yhtiöön. Juuri näin komissio vaikuttaa tehneen käsiteltävässä asiassa (vaikka se ei ehkä ollutkaan komission tarkoitus, kun otetaan huomioon sen nyt esittämä väite).

94.

Emoyhtiön sakon määrää ei määritetä sen määrän perusteella, jonka sen tytäryhtiö on velvollinen maksamaan sen jälkeen, kun tytäryhtiön sakkoon on sovellettu 10 prosentin enimmäismäärää. Näiden kahden määrän määrittäminen muodostuu pikemminkin kahdesta erillisestä tapahtumasta, kuten käsiteltävä asia osoittaa. Kendrionin sakko laskettiin ottamalla lähtökohdaksi Fardemin sakon, josta Kendrion oli yhteisvastuussa, perusmäärä. ( 48 ) Ne 2,2 miljoonaa euroa, joista Fardem on vastuussa, edustavat pelkästään sitä Fardemille määrätyn sakon osuutta, joka on maksettava 10 prosentin enimmäismäärän soveltamisen jälkeen.

95.

Johdonmukaisuuden vuoksi tutkin seuraavaksi kolmannen valitusperusteen.

96.

Kendrion esittää kolmannen valitusperusteensa tueksi kolme väitettä.

97.

Kendrion väittää ensinnäkin yhteisvastuun tarkoittavan sitä, että emoyhtiö on velvollinen maksamaan ainoastaan tytäryhtiölle määrätyn sakon. Toiseksi unionin yleinen tuomioistuin jätti Kendrionin mukaan huomiotta sen, ettei komissio ollut soveltanut yhdenvertaisen kohtelun periaatetta sakkoja määrittäessään. Kendrion väittää kolmanneksi, että unionin yleisen tuomioistuimen sakon tutkimisen yhteydessä esittämät perustelut olivat ristiriitaiset ja puutteelliset.

98.

Ensimmäinen ja kolmas väite ovat päällekkäisiä Kendrionin ensimmäisen valitusperusteen yhteydessä esitettyjen väitteiden kanssa. Olen jo tarkastellut asianomaisia kysymyksiä edellä tämän ratkaisuehdotuksen 82–88 kohdassa. En näin ollen käsittele niitä enää tässä yhteydessä. On kuitenkin tarpeen tutkia Kendrionin väite, jonka mukaan komissio loukkasi yhdenvertaisen kohtelun periaatetta eikä unionin yleinen tuomioistuin ottanut tätä huomioon.

99.

Kendrion väittää olevansa ainoa päätöksen kohteena oleva emoyhtiö, jolle määrättiin suurempi sakko kuin sen tytäryhtiölle olosuhteissa, joissa tytäryhtiö syyllistyi rikkomiseen, johon se emoyhtiönä ei osallistunut. Ainoa toinen emoyhtiö, jolle määrättiin suurempi sakko kuin sen tytäryhtiölle, oli Nordenia, mutta kyseinen yhtiö osallistui tosiasiallisesti rikkomiseen. ( 49 ) Yhdenvertaisen kohtelun periaate edellyttää, että komissio käyttää samaa menetelmää sakkojen määrittämiseen kaikille yrityksille saman rikkomisen osalta. Kendrionin mukaan unionin yleinen tuomioistuin teki oikeudellisen virheen, kun se viittasi asetuksen N:o 1/2003 23 artiklan 2 kohdassa säädettyyn 10 prosentin enimmäismäärään erilaisen kohtelun selityksenä. Kyseinen 10 prosentin enimmäismäärä selittää eron sakon määrässä muttei sitä lähtökohtaista eroa, jonka komissio tekee Kendrionin ja muiden emoyhtiöiden välillä. Kendrion väittää toissijaisesti, että jos komissio voi määrittää Kendrionin sakon päätöksessä esitetyllä tavalla, unionin yleisen tuomioistuimen perustelut ovat ristiriitaiset ja riittämättömät.

100.

Komission mukaan unionin yleinen tuomioistuin totesi perustellusti valituksenalaisen tuomion 109 kohdassa, että komissio sovelsi samaa menetelmää määrittäessään sakon kaikille yrityksille, joille päätös on osoitettu.

101.

Yhdenvertaisen kohtelun yleinen periaate edellyttää, että toisiinsa rinnastettavia tapauksia ei kohdella eri tavalla eikä erilaisia tapauksia kohdella samalla tavalla, ellei tällaista kohtelua voida objektiivisesti perustella. ( 50 )

102.

Unionin yleinen tuomioistuin totesi valituksenalaisessa tuomiossa seuraavaa:

103.

Kendrion väittää olevansa rinnastettavissa muihin emoyhtiöihin, jotka eivät itse aktiivisesti osallistuneet rikkomiseen mutta jotka ovat vastuussa kokonaan omistamiensa tytäryhtiöiden rikkomisista. Kyseiset yhtiöt ovat vastuussa ainoastaan osasta tytäryhtiöilleen määrättyä sakkoa. Jos komissio olisi soveltanut samaa menetelmää määrittäessään kaikkien kartellin emoyhtiöiden sakkoja, Kendrionin sakko olisi ollut pienempi kuin Fardemin, koska se olisi ollut yhteisvastuussa ainoastaan osasta Fardemin sakosta.

104.

Kendrionin tilanne oli kuitenkin nähdäkseni erityinen siltä osin kuin 10 prosentin enimmäismäärä laskettiin Fardemin myynnin jälkeen. Kyseiset kaksi yhtiötä eivät siten muodostaneet yhtä yritystä kyseisenä ajankohtana. Tämä ei päde muihin emoyhtiöihin ja niiden tytäryhtiöihin. ( 52 )

105.

Edellä 82–88 kohdassa 10 prosentin enimmäismäärän soveltamisesta esittämistäni toteamuksista seuraa, että komissio oli mielestäni oikeutettu soveltamaan asetuksen N:o 1/2003 23 artiklan 2 kohtaa erikseen kyseisiin kahteen yhtiöön. Kendrion ei ole rinnastettavissa muihin emoyhtiöihin, joille päätös on osoitettu. Kendrionin tapauksessa 10 prosentin enimmäismäärä oli määritettävä kahdesti, erikseen Kendrionin liikevaihdon ja Fardemin liikevaihdon perusteella. Muiden emoyhtiöiden ja niiden tytäryhtiöiden tapauksessa 10 prosentin enimmäismäärä määritettiin kuitenkin vain kerran emoyhtiön liikevaihdon perusteella.

106.

Yleinen tuomioistuin tulkitsee päätöstä valituksenalaisen tuomion 107–109 kohdassa ja katsoo, että komissio oli soveltanut samaa sakkojen määrittämisen menetelmää kaikkien adressaattien osalta. Tämä menettely on yhteensopiva yhdenvertaisen kohtelun periaatteen kanssa. Kuitenkin juuri siksi, että Kendrionin tilanne eroaa muiden emoyhtiöiden tilanteista, komissio ei ollut velvollinen laskemaan Kendrionin ja Fardemin 10 prosentin enimmäismäärää käyttäen samaa menetelmää kuin muiden adressaattien osalta. Komissio oli velvollinen kohtelemaan kyseisiä kahta yhtiötä erillisinä kokonaisuuksina kun se sovelsi 10 prosentin enimmäismäärää, koska Fardem ei tuolloin kuulunut Kendrion-konserniin.

107.

Näin ollen unionin yleinen tuomioistuin katsoi nähdäkseni perustellusti, että päätös oli yhdenvertaisen kohtelun periaatteen mukainen.

108.

Ensimmäisessä oikeusasteessa pidetyssä istunnossa Kendrion väitti, että menettely unionin yleisessä tuomioistuimessa oli kestänyt kohtuuttoman kauan. Valituksenalaisen tuomion 18 kohdassa unionin yleinen tuomioistuin piti väitettä tehottomana sillä perusteella, että ainoastaan päätös kuului sen toimivaltaan. Vaikka Kendrion olisi oikeassa menettelyn kohtuuttomasta kestosta, tämä seikka sinänsä ei näin ollen vaikuttaisi menettelyn lopputulokseen.

109.

Kendrion väittää, että unionin yleinen tuomioistuin teki oikeudellisen virheen jättäessään tutkimatta kanneperusteen, jonka mukaan unionin yleinen tuomioistuin ei käsitellyt Kendrionin asiaa kohtuullisessa ajassa. Valituksenalainen tuomio olisi näin ollen kumottava.

110.

Toissijaisesti Kendrion väittää, että unionin tuomioistuimen olisi alennettava sille määrättyä sakkoa. Kendrion huomauttaa, että käsiteltävällä valituksella on todellista merkitystä sille ottaen huomioon, että se riitauttaa siinä 34 miljoonan euron sakon. Unionin yleisessä tuomioistuimessa tarkastellut kysymykset olivat vaikeita, mutta unionin yleinen tuomioistuin käytti tuomion antamiseen kohtuuttomasti aikaa (Kendrionin laskelmien mukaan kuusi vuotta yhdeksän kuukautta). ( 53 ) Kendrionin mukaan unionin tuomioistuimen pitäisi näin ollen alentaa sille määrättyä sakkoa ainakin viisi prosenttia unionin yleisen tuomioistuimen menettelyn kohtuuttoman keston huomioon ottamiseksi. ( 54 )

111.

Komissio väittää ensinnäkin, ettei valituksenalaista tuomiota pitäisi kumota tällä perusteella. Se katsoo toiseksi, ettei unionin yleisen tuomioistuimen olisi ollut asianmukaista selvittää kumoamiskanteen yhteydessä, oliko se rikkonut perusoikeuskirjan 47 artiklaa, koska sen olisi siinä tapauksessa pitänyt väistämättä tutkia omaa menettelyään. Komission mukaan olisi parempi, että tällaista asiaa tutkii tarvittaessa toinen unionin yleisen tuomioistuimen jaosto erillisessä menettelyssä. Näin ollen unionin yleinen tuomioistuin piti Kendrionin kanneperustetta oikeutetusti tehottomana.

112.

Komissio kiistää Kendrionin arvion unionin yleisen tuomioistuimen menettelyn kestosta, joka komission mukaan oli viisi vuotta yhdeksän kuukautta. Komissio väittää, että mikäli unionin tuomioistuin katsoo unionin yleisen tuomioistuimen menettelyn kestäneen kohtuuttoman kauan, tällaisen lausuman sisältävä tuomio muodostaa kohtuullisen hyvityksen. Erillinen vahingonkorvauskanne olisi asianmukainen oikeussuojakeino perusoikeuskirjan 47 artiklan rikkomisesta mahdollisesti aiheutuneiden aineellisten menetysten osalta. Kendrionin väitteestä, jonka mukaan sille määrättyä sakkoa pitäisi alentaa viisi prosenttia prosessiekonomisista syistä, komissio toteaa, että käsiteltävä asia eroaa Alankomaiden olutmarkkinat -tapauksesta, ( 55 ) koska kyseisestä tapauksesta poiketen käsiteltävässä asiassa hallinnollinen menettely ei pitkittynyt.

113.

Unionin yleinen tuomioistuin piti tehottomana Kendrionin väitettä sen menettelyn kohtuuttomasta kestosta. ( 56 ) Tällainen toteamus ei vaikuttanut Kendrionin kanneperusteen tutkittavaksi ottamiseen. Se merkitsi pelkästään sitä, ettei Kendrionin vaatimus päätöksen kumoamisesta voinut menestyä sen pohjalta ensimmäisessä oikeusasteessa. ( 57 )

114.

Yhdyn unionin yleisen tuomioistuimen näkemykseen seuraavista syistä.

115.

Vaatimus päätöksen kumoamisesta on ensinnäkin erillinen siihen kysymykseen nähden, onko perusoikeuskirjan 47 artiklassa taattuja Kendrionin perusoikeuksia loukattu. Jos unionin yleinen tuomioistuin olisi todennut näitä oikeuksia loukatun tilanteessa, jossa päätös todettiin muutoin lainmukaiseksi, sillä ei nähdäkseni olisi ollut mahdollisuutta kumota päätöstä yksinomaan kyseisen menettelyvirheen perusteella. ( 58 )

116.

Kendrion ei toiseksi väitä, että menettelyn kesto yleisessä tuomioistuimessa olisi tehnyt mahdottomaksi päätöksen tehokkaan tuomioistuinvalvonnan – esimerkiksi siksi, että todisteita olisi hävinnyt tai todistajia ei voitaisi enää jäljittää ajan kulumisen vuoksi. Kendrionin asema eroaa siten sellaisen kantajan asemasta, joka väittää puolustautumisoikeuksiaan loukatun menettelyn kohtuuttoman pitkittymisen vuoksi.

117.

Kolmanneksi sen väitetyn menettelyvirheen, ettei asiaa ole käsitelty kohtuullisessa ajassa, tutkiminen on erillinen päätöksessä määrätyn sakon tutkimiseen nähden. Näin ollen pelkästään menettelyvirheen tutkiminen ei kuulu täyteen harkintavaltaan, joka unionin tuomioistuimella on tutkiessaan valitukset päätöksistä, joilla komissio on määrännyt sakon. ( 59 )

118.

Katson näin ollen, ettei unionin yleinen tuomioistuin tehnyt oikeudellista virhettä pitäessään Kendrionin väitettä tehottomana. Vaikka Kendrionin väite olisikin hyväksytty, se ei olisi heikentänyt päätöksen pätevyyttä. ( 60 )

119.

Mikään ei tietenkään estä Kendrionia vetoamasta tähän seikkaan valituksessaan.

120.

Kendrion jätti kumoamiskanteensa 22.2.2006. Kirjallinen menettely päättyi 20.2.2007. Kendrionille ilmoitettiin 3.12.2010 suullisen käsittelyn päivämäärän vahvistamisesta. Kendrion vastasi 12.1.2011 unionin yleisen tuomioistuimen työjärjestyksensä 64 artiklan mukaisesti esittämiin kysymyksiin, jotka koskivat sen Akzo-tapauksessa antamaa tuomiota. Suullinen käsittely unionin yleisessä tuomioistuimessa pidettiin 9.3.2011, ja tuomio annettiin 16.11.2011. Ensimmäisen oikeusasteen menettelyn kokonaiskesto oli noin viisi vuotta yhdeksän kuukautta, ja kirjallisen menettelyn päättymisen ja suullisen käsittelyn välillä oli noin neljän vuoden ajanjakso.

121.

Kendrionin asia liittyi läheisesti sen entisen tytäryhtiön, Fardemin, asiaan. Ei ole kuitenkaan viitteitä siitä, että Fardemin asia olisi häirinnyt Kendrionin asian käsittelyä yleisessä tuomioistuimessa.

122.

Kun sovelletaan Baustahlgewebe-tapaukseen perustuvia neljää arviointiperustetta, on selvää, että koska Kendrionille on määrätty päätöksessä 34 miljoonan euron sakko, oikeusriita on merkityksellinen yhtiölle. On myös selvää, että asiaan liittyy vaikeita kysymyksiä. Menettelyn keston ei nähdäkseni voida katsoa johtuvan Kendrionin toiminnasta.

123.

Kirjallisen menettelyn päättymisen ja suullisen käsittelyn välisenä (noin neljän vuoden) ilmeisen toimimattomuuden ajanjaksona asiaa ei nähdäkseni käsitelty aktiivisesti. Unionin tuomioistuimelle ei ole annettu tietoja, jotka selittäisivät tai oikeuttaisivat kyseisen toimimattomuuden ajanjakson. Tällaisen näytön puuttuessa minusta on selvää, ettei asian käsittely edennyt kohtuullisessa ajassa. Kuten olen todennut asiassa Groupe Gascogne esittämässäni ratkaisuehdotuksessa, ( 61 ) katson (yleisesti ottaen), että menettelyn kyseinen vaihe on voinut kestää jopa kaksi vuotta ilman, että sitä voitaisiin pitää asian käsittelyn ”liiallisena” pitkittymisenä. Tästä seuraa, että asian käsittely unionin yleisessä tuomioistuimessa kesti – suunnilleen – puolitoista vuotta kauemmin kuin sen olisi pitänyt kestää.

124.

Katson näin ollen, että Kendrionin perusoikeutta saada asiansa käsiteltyä unionin yleisessä tuomioistuimessa kohtuullisessa ajassa on loukattu.

125.

Asiassa Groupe Gascogne ( 62 )30.5.2013 esittämässäni ratkaisuehdotuksessa olen todennut, että jos perusoikeuskirjan 47 artiklaa todetaan loukatun, tällaisen päätelmän sinänsä ei pitäisi johtaa valituksenalaisen tuomion kumoamiseen.

126.

Kendrion ei myöskään ole väittänyt, että sen puolustautumisoikeuksia olisi loukattu tämän menettelyvirheen seurauksena.

127.

Näin ollen valituksenalaista tuomiota ei pitäisi mielestäni kumota.

128.

Kendrionin toissijainen vaatimus sille määrätyn sakon alentamisesta perustuu unionin tuomioistuimen Baustahlgewebe-tapauksessa ( 63 ) soveltamaan lähestymistapaan, eikä sitä ole esitetty erillisenä aineellisen ja/tai aineettoman vahingon korvaamista koskevana vaateena.

129.

Edellä mainittu vaatimus huomioon ottaen vaikuttaa siltä, että koska Kendrion ei ole vaatinut aineellisen ja/tai aineettoman vahingon korvaamista, tuomiossa esitetyn toteamuksen, jonka mukaan unionin yleinen tuomioistuin on rikkonut perusoikeuskirjan 47 artiklaa, pitäisi olla kohtuullinen hyvitys rikkomisesta. ( 64 )

130.

Kendrion vaatii unionin tuomioistuinta alentamaan sille valituksenalaisessa tuomiossa määrättyä sakkoa 5 prosenttia. Kyseinen määrä perustuu unionin yleisen tuomioistuimen Alankomaiden olutmarkkinat ‑tapauksessa ( 65 ) tekemään ratkaisuun. Mainitussa tapauksessa komissio myönsi olevansa vastuussa hallinnollisen menettelyn kohtuuttomasta kestosta. Siinä kantaja väitti, että hallinnollisen menettelyn pitkittyminen oli vaikuttanut sen puolustautumisoikeuksiin ja johtanut kohtuuttoman suureen sakkoon, sillä komission suhtautuminen sakkojen määrään oli tiukentunut hallinnollisen menettelyn aikana. Se väitti näin ollen, että menettelyn kohtuuttoman keston perusteella komission sille jo myöntämä alennus sakon määrään oli liian pieni.

131.

Käsiteltävä asia eroaa Alankomaiden olutmarkkinat ‑tapauksesta. Kendrionin vaatimus ei ensinnäkään koske komission hallinnollista menettelyä, eikä Kendrion väitä, että komission määräämän sakon määrä olisi noussut komission toiminnan seurauksena. Kendrion vaatii toiseksi käsiteltävässä asiassa unionin tuomioistuinta tutkimaan oikeudenkäyntivaiheessa tapahtunutta menettelyvirhettä. Kendrion ei kolmanneksi ole väittänyt, että unionin yleisen tuomioistuimen menettelyn kesto olisi vaikuttanut valituksenalaisessa tuomiossa määrätyn sakon määrään (eikä se olisikaan voinut väittää niin, koska valituksenalaisessa tuomiossa pelkästään vahvistetaan päätös tältä osin).

132.

Näin ollen ei ole nähdäkseni oikeudellista perustaa, jonka perusteella unionin tuomioistuin voisi päättää alentaa Kendrionille määrättyä sakkoa 5 prosenttia. Koska ei myöskään ole esitetty todisteita siitä, että Kendrionille on aiheutunut aineellisia ja/tai aineettomia vahinkoja (jollaisia voitaisiin esittää erillisessä vahingonkorvausvaateessa), minusta on puhtaasti sattumanvaraista valita alennuksen määräksi 5 prosenttia (tai itse asiassa mikä tahansa muu luku). ( 66 )

133.

Tästä seuraa, ettei unionin tuomioistuimen pitäisi mielestäni alentaa Kendrionille määrättyä sakkoa.

134.

Katson näin ollen, että siltä osin kuin Kendrion katsoo kärsineensä vahinkoa sen seurauksena, ettei unionin yleinen tuomioistuin käsitellyt sen asiaa kohtuullisessa ajassa, unionin yleisessä tuomioistuimessa nostettava vahingonkorvauskanne on perusoikeuskirjan 47 artiklassa, tulkittuna yhdessä ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan 1 kohdan ja 13 artiklan kanssa, tarkoitettuna oikeussuojakeinona tarkoituksenmukaisempi ja tehokkaampi kuin sakon määrän jonkinasteinen alentaminen. ( 67 ) Ehdotan näin ollen, että unionin tuomioistuin lausuu, että Kendrionin valituksen käsittely unionin yleisessä tuomioistuimessa kesti kohtuuttoman kauan, ja että unionin tuomioistuimen olisi ilmoitettava selvästi, että Kendrion voi halutessaan nostaa vahingonkorvauskanteen.

135.

Jos unionin tuomioistuin hyväksyy valitusta koskevan arviointini, Kendrion on kaikkien valitusperusteiden osalta hävinneenä asianosaisena työjärjestyksen 137, 138, 140 ja 184 artiklan, luettuna yhdessä, nojalla velvoitettava korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

136.

Edellä esitetyn perusteella ehdotan, että unionin tuomioistuin