1.

Nyt käsiteltävän, tribunal de commerce de Verviersin (Belgia) esittämän ennakkoratkaisupyynnön tarkoituksena on pääsääntöisesti tuomioistuimen toimivallasta sekä tuomioiden tunnustamisesta ja täytäntöönpanosta siviili- ja kauppaoikeuden alalla 22.12.2000 annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 44/2001, ( 2 ) jota kutsutaan yleisesti Bryssel I -asetukseksi, 5 artiklan 1 alakohdan a ja b alakohdan tulkinta.

2.

Ennakkoratkaisupyyntö on esitetty asiassa, jossa Corman-Collins SA ‑niminen yhtiö (jäljempänä Corman-Collins), jonka kotipaikka on Belgiassa, on nostanut kanteen La Maison du Whisky SA -nimistä yhtiötä (jäljempänä La Maison du Whisky), jonka kotipaikka on Ranskassa, vastaan sillä perusteella, että viimeksi mainittu yhtiö on kantajan mukaan rikkonut yhtiöiden välistä tavaroiden jälleenmyyntioikeutta koskevaa sopimusta.

3.

Ranskalainen yhtiö on kiistänyt Belgian tuomioistuinten toimivallan käsitellä kyseistä asiaa ja ylipäätään tällaisen sopimuksen olemassaolon osapuolten välillä. Kyseinen yhtiö perustaa toimivaltaa koskevan väitteensä asetuksen N:o 44/2001 2 artiklaan, jonka mukaan kanne henkilöä, jonka kotipaikka on jäsenvaltiossa, ( 3 ) vastaan on lähtökohtaisesti nostettava kyseisessä jäsenvaltiossa. Kansallinen tuomioistuin tiedustelee tässä yhteydessä ensinnäkin, onko Belgian kansainvälisen yksityisoikeuden sääntö, jonka mukaan Belgian tuomioistuimet ovat toimivaltaisia silloin, kun kantajana on Belgian alueelle sijoittautunut jälleenmyyjä, joka vetoaa yksinomaista jälleenmyyntioikeutta koskevan sopimuksen, joka on voimassa Belgian alueella, irtisanomiseen, mahdollisesti ristiriidassa unionin oikeuden kanssa.

4.

Toiseksi unionin tuomioistuimelta tiedustellaan pääasiallisesti, onko jälleenmyyntioikeutta koskeva sopimus, jonka nojalla sopimuspuoli ostaa toiselta sopimuspuolelta tuotteita tietyssä jäsenvaltiossa myydäkseen niitä edelleen toisen jäsenvaltion alueella, määriteltävä asetuksen N:o 44/2001 5 artiklan 1 alakohdan b alakohdassa tarkoitetuksi ”irtaimen kaupaksi” tai ”palvelujen suorittamiseksi”, missä on kyse ennakkoratkaisupyynnön olennaisimmasta kysymyksestä, joka on jo johtanut useisiin eriäviin kannanottoihin sekä oikeuskirjallisuudessa että eri jäsenvaltioiden oikeuskäytännössä. ( 4 ) Jos kumpaakaan näistä määrittelyistä ei voida hyväksyä, tällaiset sopimukset voisivat kuulua kyseisen 1 alakohdan a alakohdan toimivaltasäännön soveltamisalaan saman alakohdan c alakohdassa todetun soveltamisjärjestyksen mukaisesti.

5.

Viimeisessä ennakkoratkaisukysymyksessä, jonka sisällön voi ymmärtää täysin ainoastaan ennakkoratkaisupyynnön perustelujen avulla, pyydetään lopuksi unionin tuomioistuinta määrittelemään siinä tapauksessa, että pääasiassa kyseessä olevan kaltaiseen kanteeseen on sovellettava asetuksen N:o 44/2001 5 artiklan 1 alakohdan a alakohtaa eikä b alakohtaa, onko kyseisessä säännöksessä tarkoitettu ”kanteen perusteena oleva velvoite” myyjän / jälleenmyyntioikeuden luovuttajan vai ostajan/jälleenmyyjän.

6.

Asetuksen N:o 44/2001 2 artiklan 1 kohdassa, joka sisältyy toimivaltasääntöjä koskevan II luvun 1 jaksoon, jonka otsikko on ”Yleiset säännökset”, säädetään yleisestä periaatteesta, jonka mukaan ”kanne henkilöä vastaan, jonka kotipaikka on jäsenvaltiossa, nostetaan hänen kansalaisuudestaan riippumatta tuon jäsenvaltion tuomioistuimissa, jollei tämän asetuksen säännöksistä muuta johdu”.

7.

Asetuksen N:o 44/2001 II luvun 2 jaksoon, jonka otsikko on ”Erityinen toimivalta”, sisältyvän 5 artiklan 1 alakohdassa säädetään seuraavaa: ”Jos henkilön kotipaikka on jäsenvaltiossa, häntä vastaan voidaan nostaa kanne toisessa jäsenvaltiossa:

8.

Sopimusvelvoitteisiin sovellettavasta laista 17.6.2008 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 593/2008 (Rooma I) (EUVL L 17, s. 6) ( 5 ) johdanto-osan seitsemännessä perustelukappaleessa todetaan, että ”tämän asetuksen aineellisen soveltamisalan ja säännösten olisi oltava yhdenmukaisia [asetuksen N:o 44/2001] kanssa”.

9.

Kyseisen asetuksen 4 artiklan 1 kohdassa säädetään seuraavaa:

”Siltä osin kuin sopimukseen sovellettavaa lakia ei ole valittu 3 artiklan mukaisesti ja rajoittamatta 5–8 artiklan soveltamista, sopimukseen sovellettava laki määritetään seuraavasti:

– –

– –”

10.

Toistaiseksi voimassa olevien yksinomaisten jälleenmyyntioikeuksien yksipuolisesta päättämisestä 27.7.1961 annetun lain (la loi du 27 juillet 1961 relative à la résiliation unilatérale des concessions de vente exclusive à durée indéterminée, jäljempänä 27.7.1961 annettu Belgian laki) ( 6 ) 1 §:n 2 momentissa määritellään ”jälleenmyyntioikeudeksi””kaikki sellaiset sopimukset, joiden perusteella jälleenmyyntioikeuden luovuttaja varaa yhdelle tai useammalle jälleenmyyjälle oikeuden myydä näiden omissa nimissä ja omaan lukuun luovuttajan valmistamia tai jakelemia tuotteita”.

11.

Kyseisen lain 4 §:ssä säädetään seuraavaa:

”Jälleenmyyjä, joka on kärsinyt vahinkoa sellaisen jälleenmyyntioikeuden päättämisestä, joka on voimassa koko Belgian alueella tai sen osassa, voi joka tapauksessa nostaa kanteen jälleenmyyntioikeuden luovuttajaa vastaan Belgiassa joko oman kotipaikkansa tuomioistuimessa tai jälleenmyyntioikeuden luovuttajan kotipaikan tuomioistuimessa.

Siinä tapauksessa, että tällainen riita-asia saatetaan belgialaisen tuomioistuimen käsiteltäväksi, tuomioistuin soveltaa yksinomaan Belgian lakia.”

12.

Corman-Collinsilla, jonka kotipaikka on Belgiassa, ja La Maison du Whiskyllä, jonka kotipaikka on Ranskassa, on ollut noin 10 vuoden ajan liikesuhde, jonka aikana Corman-Collins osti jälkimmäiseltä useita eri merkkisiä viskejä ja nouti viskitoimitukset ranskalaisen yhtiön varastoista myydäkseen viskit Belgian alueella.

13.

Corman-Collins käytti koko edellä mainitun ajan nimeä ”Maison du Whisky Belgique” ja internetsivua nimeltään www.whisky.be ilman, että La Maison du Whisky olisi reagoinut tähän mitenkään. Corman-Collinsin yhteystiedot mainittiin lisäksi Whisky Magazine -nimisessä julkaisussa, jota toimitti La Maison du Whiskyn tytäryhtiö.

14.

Viimeksi mainittu yhtiö kielsi joulukuussa 2010 Corman-Collinsia käyttämästä kyseistä nimeä ja sulki kyseisen internetsivun. Se ilmoitti helmikuussa 2011, että se antaisi 1.4.2011 ja 1.9.2011 alkaen tuotteitaan koskevan kahden merkin yksinjakelun toiselle belgialaiselle yhtiölle, jolta Corman-Collinsin olisi vastaisuudessa tehtävä tilauksensa.

15.

Corman-Collins nosti 9.3.2011 tribunal de commerce de Verviersissä kanteen La Maison du Whiskyä vastaan väittäen ensisijaisesti, että se on määrättävä maksamaan 27.7.1961 annetun Belgian lain nojalla korvausta irtisanomisajan noudattamatta jättämisestä ja täydentävää korvausta.

16.

La Maison du Whisky kiisti asiaa käsittelevän tuomioistuimen alueellisen toimivallan sillä perusteella, että asetuksen N:o 44/2001 2 artiklan nojalla Ranskan tuomioistuimet olivat toimivaltaisia. Corman-Collins vastasi tähän viittaamalla kyseisen Belgian lain 4 §:ään.

17.

Asianosaiset ovat lisäksi eri mieltä siitä, kuinka niiden välinen liikesuhde on määriteltävä, minkä taustalla on se, että kyseistä suhdetta ei koskaan määritelty kirjallisesti puitesopimuksella, jossa olisi määritelty kyseisen suhteen ehdot. Corman-Collins väitti, että kyse oli yksinomaista jälleenmyyntioikeutta koskevasta sopimuksesta kyseisessä Belgian laissa tarkoitetulla tavalla, kun taas La Maison du Whisky väitti, että kyse oli pelkistä myyntisopimuksista, jotka oli tehty viikoittaisten tilausten perusteella Corman-Collinsin toiveiden mukaisesti.

18.

Ennakkoratkaisupyynnössä tribunal de commerce de Verviers toteaa nimenomaisesti, että Corman-Collins ja La Maison du Whisky olivat tehneet ”suullisen sopimuksen” ja että ”27.7.1961 annetun Belgian lain mukaan asianosaisten välistä oikeussuhdetta voidaan pitää jälleenmyyntioikeutta koskevana sopimuksena, koska kantajalla oli lupa myydä Belgian alueella vastaajalta ostettuja tuotteita”.

19.

Kansallisella tuomioistuimella on sen sijaan epäilyksiä sen suhteen, voiko se perustaa toimivaltansa 27.7.1961 annetun Belgian lain 4 §:n sääntöön, kun otetaan huomioon unionin oikeuden ja asetuksen N:o 44/2001, joka on kyseisen tuomioistuimen mukaan sovellettavissa sekä alueellisesti että asiallisesti, säännösten ensisijaisuus. Kansallinen tuomioistuin toteaa, että kyseisen asetuksen 2 artiklan nojalla ranskalaisten tuomioistuinten olisi oltava toimivaltaisia, mutta olisi myös mahdollista soveltaa saman asetuksen 5 artiklan 1 alakohtaa. Kansallinen tuomioistuin tiedustelee tältä osin, että kun otetaan huomioon unionin tuomioistuimen oikeuskäytäntö, ( 7 ) onko jälleenmyyntioikeutta koskeva sopimus määritettävä irtaimen kauppaa koskevaksi sopimukseksi ja/tai palveluiden suorittamista koskevaksi sopimukseksi asetuksen N:o 44/2001 5 artiklan 1 alakohdan b alakohdassa tarkoitetulla tavalla. Se lisää, että ainoastaan, jos mitään näistä luokitteluista ei voida soveltaa tällaiseen sopimukseen, on määritettävä, mikä on kanteen perusteena oleva riidanalainen velvoite pääasiassa kyseessä olevassa riita-asiassa, jolloin on kyse problematiikasta, joka koskee implisiittisesti 5 artiklan 1 alakohdan a alakohdan säännöksiä.

20.

Näissä olosuhteissa tribunal de commerce de Verviers on 6.1.2012 tekemällään päätöksellä päättänyt lykätä asian käsittelyä ja esittää unionin tuomioistuimelle seuraavat ennakkoratkaisukysymykset:

21.

Corman-Collins, La Maison du Whisky, Belgian kuningaskunta ja Sveitsin valaliitto sekä Euroopan komissio ovat esittäneet kirjallisia huomautuksia.

22.

Corman-Collins, La Maison du Whisky, Belgian hallitus ja komissio osallistuivat istuntoon 31.1.2013.

23.

Kansallinen tuomioistuin tiedustelee ensimmäisellä ennakkoratkaisukysymyksellään pääasiallisesti, voidaanko 27.7.1961 annetun Belgian lain 4 §:ään sisältyvän toimivaltasäännön kaltaista kansallista toimivaltasääntöä soveltaa sellaiseen vastaajaan, jonka kotipaikka on toisessa jäsenvaltiossa, riippumatta asetuksen N:o 44/2001 säännöksistä.

24.

On määritettävä, voivatko belgialaiset tuomioistuimet olla kyseisen kansallisen säännöksen perusteella toimivaltaisia, kun jälleenmyyjä, jonka kotipaikka on Belgian alueella, nostaa kanteen jälleenmyyntioikeuden luovuttajaa vastaan sillä perusteella, että jälleenmyyjän ja jälleenmyyntioikeuden luovuttajan välinen jälleenmyyntioikeutta koskeva sopimus on irtisanottu, kun kyseisellä sopimuksella on vaikutuksia koko tällä alueella tai sen osassa, riippumatta vastaajan kotipaikan sijainnista.

25.

Corman-Collins väittää nyt käsiteltävässä asiassa, että se voi nostaa kanteen La Maison du Whiskyä vastaan belgialaisessa tuomioistuimessa tämän säännöksen perusteella, vaikka viimeksi mainitun kotipaikka on Ranskassa.

26.

Corman-Collinsia lukuun ottamatta kaikki unionin tuomioistuimelle huomautuksia esittäneet osapuolet katsovat, että unionin tuomioistuimen on vastattava tähän kysymykseen siten, että tällaisen kansalliseen oikeuteen perustuvan toimivaltasäännön soveltaminen on poissuljettua tämänkaltaisessa tilanteessa, sillä tilanne kuuluu asetuksen N:o 44/2001 alueelliseen soveltamisalaan.

27.

Yhdyn tähän näkemykseen. Asetuksen N:o 44/2001 tarkoituksena on nimittäin muun muassa ( 8 ) määrittää tuomioistuimen toimivalta yhdenmukaisella tavalla kaikissa asioissa, joissa on rajatylittävä tekijä ja joiden kohde kuuluu asetuksen soveltamisalaan. ( 9 ) Kyseisen asetuksen johdanto-osan kahdeksannesta perustelukappaleesta ilmenee selvästi, että kun vastaajalla on kotipaikka jossakin niistä jäsenvaltioista, joita asetus sitoo, asetukseen sisältyviä toimivaltaa koskevia yhteisiä sääntöjä on lähtökohtaisesti sovellettava ja niillä on etusija verrattuna näissä eri jäsenvaltioissa voimassa oleviin toimivaltasääntöihin.

28.

Näiden yhdenmukaistettujen sääntöjen mukaan silloin, kun kyseessä olevan kanteen vastaajan kotipaikka on jäsenvaltiossa, kuten nyt käsiteltävän asian pääasiassa, kantajan on lähtökohtaisesti nostettava kanne kyseisessä jäsenvaltiossa asetuksen N:o 44/2001 2 artiklassa säädetyn yleisen toimivaltasäännön mukaisesti.

29.

Asetuksen N:o 44/2001 3 artiklan 1 kohdasta ilmenee, että ainoat poikkeukset, jotka hyväksytään tähän periaatteeseen, ovat kyseisen asetuksen toimivaltaa koskevan II luvun 2–7 jakson säännökset. Erityisesti silloin, kun on kyse sopimussuhteesta, kuten pääasiassa, kyseisen asetuksen 5 artiklan 1 alakohtaan sisältyvä erityinen toimivaltasääntö on sovellettavissa toissijaisesti suhteessa 2 artiklaan sisältyvään sääntöön, ( 10 ) eivät jäsenvaltioiden oikeudessa säädetyt toimivaltasäännöt.

30.

Saman 3 artiklan 2 kohdassa vahvistetaan ajatus, jonka mukaan unionin lainsäätäjän ajatuksena on ollut sulkea pois kansallisten toimivaltasääntöjen soveltaminen tilanteissa, jotka kuuluvat asetuksen N:o 44/2001 soveltamisalaan, ( 11 ) sillä siinä mainitaan nimenomaisesti, että tällaisia toimivaltasäännöksiä ei voida soveltaa vastaajaan, jonka kotipaikka on jäsenvaltiossa.

31.

Mielestäni ensimmäiseen kysymykseen on siksi vastattava, että kun vastaajan kotipaikka on muussa kuin siinä jäsenvaltiossa, jossa tuomioistuin, jonka käsiteltäväksi asia on saatettu, sijaitsee, asetuksen N:o 44/2001 säännökset syrjäyttävät 27.7.1961 annetun Belgian lain 4 §:ään sisältyvän säännön kaltaisen kansallisen toimivaltasäännön.

32.

Mielestäni kansallinen tuomioistuin ei ole esittänyt toista ja kolmatta ennakkoratkaisukysymystä selvästi, vaan kyseinen tuomioistuin on sekoittanut asetuksen N:o 44/2001 5 artiklan 1 alakohtaan sisältyvät erilaiset toimivaltaperusteet eikä se ole täysin ottanut huomioon tapaa, jolla nämä perusteet on järjestetty suhteessa toisiinsa. ( 12 )

33.

Kansallinen tuomioistuin tiedustelee näillä kysymyksillään pääasiallisesti, onko määritettäessä tuomioistuin, joka on toimivaltainen käsittelemään kannetta, jonka kohteena on jälleenmyyntioikeutta koskeva sopimus, sovellettava asetuksen N:o 44/2001 5 artiklan 1 alakohdan a vai b alakohtaa.

34.

Hyödyllisen vastauksen antamiseksi katson, että kun otetaan huomioon näiden kahden kysymyksen keskinäinen vuorovaikutus, niitä on käsiteltävä yhdessä, ja etenkin kun otetaan huomioon kyseisen 5 artiklan 1 alakohdan c alakohdassa käyttöön otettu hierarkia, niiden järjestys on vaihdettava siten, että ensin käsitellään kolmas kysymys, joka koskee kyseisen säännöksen b alakohtaa, ja tämän jälkeen toinen kysymys, joka koskee a alakohtaa. ( 13 )

35.

Ennen tätä tarkastelua muistutan, että asetuksen N:o 44/2001 tulkitsemiseksi tuomioistuimen toimivallasta sekä tuomioiden täytäntöönpanosta yksityisoikeuden alalla 27.9.1968 tehtyä yleissopimusta (jäljempänä Brysselin yleissopimus) ( 14 ) koskevalla unionin tuomioistuimen oikeuskäytännöllä on merkitystä, kun yleissopimuksen määräysten ja asetuksen säännösten voidaan katsoa vastaavan toisiaan, sillä on muistettava, että kyseinen asetus on korvannut kyseisen yleissopimuksen jäsenvaltioiden välillä. ( 15 )

36.

Unionin tuomioistuin on jo todennut yhtäältä, että asetuksen N:o 44/2001 5 artiklan 1 alakohdan a alakohdan ja Brysselin yleissopimuksen 5 artiklan 1 kohdan alkuosan sanavalinta on täysin samanlainen, ja toisaalta, että jatkuvuutta yleissopimuksen ja asetuksen välillä ei ainoastaan toivottu yhteisön lainsäätäjän taholta, ( 16 ) vaan se on myös sopusoinnussa oikeusvarmuuden periaatteen kanssa, joten näiden sääntöjen yhdenmukainen ulottuvuus on varmistettava. ( 17 )

37.

Sen sijaan asetuksen N:o 44/2001 5 artiklan 1 alakohdan b alakohdan yhteydessä oikeuskäytännöstä, joka koskee Brysselin yleissopimuksen tulkintaa, johdettavissa olevat opetukset eivät ole niin suoria, sillä kyseiseen b alakohtaan sisältyvät toimivaltasäännökset ovat uusia. Yhteisöjen tuomioistuin on nimittäin tarkastellut tämän säännöksen erityisyyttä ottamalla huomioon sekä kyseisen asetuksen esityöt että asetuksen 5 artiklan 1 alakohdan rakenteen ( 18 ) ja päätellyt tästä, että ”asetuksella N:o 44/2001 yhteisön lainsäätäjän tarkoituksena on ollut säilyttää kaikkien muiden kuin irtaimen tavaran kauppaa ja palveluja koskevien sopimusten osalta yhteisöjen tuomioistuimen Brysselin yleissopimuksen yhteydessä esiin tuomat periaatteet”. ( 19 )

38.

Lisään, että yhteisön lainsäätäjän tarkoitus oli mielestäni, että b alakohtaa tulkitaan laajasti suhteessa a alakohtaan, sillä perusteella, että asetuksen N:o 44/2001 tavoitteena oli yksinkertaistaminen verrattuna Brysselin yleissopimuksen määräyksiin. Kyseisen asetuksen esitöistä ( 20 ) sekä professori Pocarin selitysmuistiosta, joka koskee niin kutsuttua Lugano a -yleissopimusta, ( 21 ) jonka määräyksiä mukautettiin vastaavasti, ilmenee, että b alakohdan erityiset säännöt luotiin, jotta voitaisiin välttyä a alakohdan soveltamista koskevista ongelmista, jotka seuraavat asiassa Industrie Tessili Italiana Como ja asiassa De Bloos annetuissa tuomioissa omaksutusta oikeuskäytännöstä. ( 22 ) Yhteisöjen tuomioistuin on kuitenkin näyttänyt omaksuneen melko suppean lähestymistavan b alakohdan yhteydessä edellä mainitussa asiassa Falco Privatstiftung ja Rabitsch annetussa tuomiossa. ( 23 )

39.

On muistettava lisäksi toinen asetuksen N:o 44/2001 tulkintasääntö, joka liittyy välttämättömyyteen tulkita asetukseen sisältyviä käsitteitä, etenkin niitä, jotka koskevat asetukseen sisältyviä toimivaltasäännöksiä, itsenäisesti, ja tällöin perustana on käytettävä lähtökohtaisesti mainitun asetuksen järjestelmää ja tavoitteita, jotta taataan sen yhtenäinen soveltaminen kaikissa jäsenvaltioissa. ( 24 ) Tämä tarkoittaa yhtäältä, että lähtökohtaisesti ei viitata jäsenvaltioiden oikeuteen ja etenkään sen tuomioistuimen, jonka käsiteltäväksi asia on saatettu, sijaintivaltion oikeuteen, ( 25 ) ja toisaalta, että ei tehdä perusteettomia rinnastuksia näiden käsitteiden ja muissa unionin oikeussäännöissä käytettyjen käsitteiden välillä. ( 26 )

40.

Tämä linjaus on vielä merkityksellisempi nyt käsiteltävässä asiassa, sillä käsite ”jälleenmyyntioikeutta koskeva sopimus”, jota kansallinen tuomioistuin on käyttänyt ennakkoratkaisukysymyksissään, ( 27 ) ei ole käsite, joka olisi määritelty unionin oikeudessa, ( 28 ) ja se voi viitata erilaisiin tilanteisiin jäsenvaltioiden oikeudessa, jos niissä kaikissa tunnetaan kyseinen sopimustyyppi. ( 29 ) Huomautan lisäksi, että edellä mainitussa asiassa De Bloos, jossa jo oli kyse sen määrittämisestä, mikä tuomioistuin on toimivaltainen käsittelemään jälleenmyyntioikeutta koskevan sopimuksen irtisanomisajan noudattamatta jättämiseen perustuvaa korvausvaatimusta, kun sopimuspuolista toinen oli belgialainen ja toinen ranskalainen, yhteisöjen tuomioistuin ja julkisasiamies eivät määritelleet tätä käsitettä kyseeseen tulleiden kansallisten lainsäädäntöjen perusteella taikka yleisellä ja abstraktilla tasolla.

41.

Kun otetaan huomioon jälleenmyyntioikeutta koskevien sopimusten kirjavuus, on helpompaa antaa negatiivinen määritelmä ( 30 ) kuin positiivinen. On kuitenkin mahdollista erottaa tiettyjä elementtejä, jotka tyypillisesti liittyvät tällaisiin sopimuksiin, ( 31 ) toisin sanottuna jälleenmyyntioikeuden tarkoituksena on kyseessä olevien tuotteiden edelleen myynti alueella, johon myyntioikeus on annettu; jälleenmyyntioikeuden luovuttaja valitsee jälleenmyyjän; jälleenmyyjällä on vähintään oikeus myydä oikeuden luovuttajan tuotteita tai jopa saada tältä osin etuoikeus; sopimussuhde on pysyvä; siihen voi liittyä toimitusta ja/tai jakelua koskevia yksinoikeuksia jälleenmyyjän hyväksi; tätä voi koskea ostovelvoite tai edelleen myyntiä koskeva velvoite ja sopimuspuolet voivat sopia yhteisten myynninedistämiskeinojen käyttämisestä. ( 32 )

42.

Lisään, että vaikka La Maison du Whisky on kiistänyt sen, että riidanalainen oikeussuhde määritellään jälleenmyyntioikeutta koskevaksi sopimukseksi, kuten kansallinen tuomioistuin on tehnyt Belgian oikeuden nojalla, mistä voitaisiin keskustella asiakirja-aineiston perusteella, vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan unionin tuomioistuin ei itse voi arvioida tai määritellä tosiseikkoja tai niihin liittyviä kansallisen oikeuden säännöksiä. ( 33 )

43.

Kansallisen tuomioistuimen esittämiin toiseen ja kolmanteen ennakkoratkaisukysymykseen on vastattava kaiken edellä esitetyn perusteella.

44.

Jotta voidaan vastata näihin kysymyksiin, asetuksen N:o 44/2001 5 artiklan 1 alakohdan tulkinta edellyttää mielestäni, kun kunnioitetaan tämän säännöksen sanamuodossa määriteltyä järjestystä, sen tutkimista, kuuluuko rajatylittävä jälleenmyyntioikeutta koskeva sopimus kyseisen 1 alakohdan b alakohdan ensimmäisessä luetelmakohdassa mainittuun irtainta koskevaan kategoriaan vai kyseisen 1 alakohdan b alakohdan toisessa luetelmakohdassa mainittuun palveluiden suorittamista koskevaan kategoriaan, taikka jos se ei kuulu niihin, kuuluuko se muihin sopimustyyppeihin, joihin sovelletaan kyseisen 1 alakohdan a alakohtaa. Totean jo tässä vaiheessa, että mielestäni on valittava näistä kolmesta vaihtoehdosta toinen vaihtoehto seuraavista syistä.

45.

La Maison du Whisky puolustaa asetuksen N:o 44/2001 5 artiklan 1 alakohdan b alakohdan ensimmäisen luetelmakohdan soveltamista kyseessä olevaan sopimussuhteeseen. Muistutettuaan, että irtaimen kauppaa koskevien sopimusten erottamiseksi palveluiden suorittamista koskevista sopimuksista on viitattava näille sopimuksille tyypilliseen velvoitteeseen, ( 34 ) La Maison du Whisky väittää, että jälleenmyyntioikeutta koskevalle sopimukselle on tyypillistä jälleenmyyntioikeuden luovuttajan velvoite toimittaa jälleenmyyjälle jälleenmyyntisopimuksen kohteena olevat tuotteet, jolloin kyse on velvoitteesta, joka on seurausta jälleenmyyjän oikeudesta myydä nämä tuotteet määritellyllä alueella. La Maison du Whisky päättelee tästä, että jälleenmyyntioikeutta koskeva sopimus voi koskea ainoastaan irtaimen kauppaa, minkä on La Maison du Whiskyn mukaan johdettava siihen, että ehdottomasti suljetaan pois se, että sopimus määriteltäisiin palveluiden suorittamista koskevaksi sopimukseksi. Tällainen lähestymistapa on samanlainen kuin lähestymistapa, jonka Corte suprema di cassazione (Italia) on omaksunut, ( 35 ) ja perustuu pääasiallisesti Wienissä 11.4.1980 allekirjoitettuun Yhdistyneiden Kansakuntien yleissopimukseen ( 36 ) ja on päinvastainen kuin lähestymistapa, jonka muut kansalliset tuomioistuimet ovat omaksuneet. ( 37 )

46.

Kun tiedämme, että sopimuksen luokittelemiseksi asetuksen N:o 44/2001 5 artiklan 1 alakohdan b alakohdan soveltamista varten yhteisöjen tuomioistuin on tosiasiallisesti soveltanut kriteeriä, joka perustuu sopimukselle tyypillisen velvoitteen tarkasteluun, ( 38 ) toiminnan, joka koostuu myymisestä, olisi oltava se seikka, joka on jälleenmyyntioikeutta koskevan sopimuksen keskipisteessä, jotta tällainen sopimus kuuluisi kyseisen b alakohdan ensimmäisen luetelmakohdan säännösten soveltamisalaan.

47.

Näin ei kuitenkaan mielestäni ole nyt käsiteltävässä asiassa, kun otetaan yhtäältä huomioon edellä esitetyt huomiot niistä seikoista, jotka ovat yleensä ominaisia jälleenmyyntioikeutta koskeville sopimuksille, ja toisaalta se seikka, että tällöin sivuutettaisiin se erityispiirre, että tämäntyylisissä kaupallisissa suhteissa on tavanomaisesti olemassa jälleenmyynnistä tehty puitesopimus, joka erottuu myöhemmistä myyntisopimuksista. ( 39 )

48.

Korostan, että näyttö tällaisen puitesopimuksen tekemisestä ei voi perustua ainoastaan siihen, että on olemassa pysyvä suhde, joka ilmenee peräkkäisinä myynteinä ilman kirjallisia tai suullisia sopimuksia. On lisäksi mahdollista, että valmistajan ja tukkukauppiaan välillä tai tukkukauppiaan ja vähittäiskauppiaan välillä tehty puitesopimus ei ole jälleenmyyntioikeutta koskeva sopimus. ( 40 )

49.

Näin ollen katson, että jos on näytetty toteen, että asianosaiset ovat tosiasiassa tehneet jälleenmyyntioikeutta koskevan sopimuksen, tuomioistuin, jonka käsiteltäväksi tällaista sopimussuhdetta koskeva riita-asia on saatettu, ei voi perustaa toimivaltaansa asetuksen N:o 44/2001 5 artiklan 1 alakohdan b alakohdan ensimmäisen luetelmakohdan nojalla liittymäperustaan, joka perustuu myytyjen tuotteiden toimituspaikkaan.

50.

Komissio puolustaa asetuksen N:o 44/2001 5 artiklan 1 alakohdan b alakohdan toisen luetelmakohdan sovellettavuutta nyt käsiteltävään sopimussuhteeseen. Yhdyn tähän kantaan sillä oletuksella, että nyt käsiteltävässä asiassa on todellakin kyse jälleenmyyntioikeutta koskevasta sopimuksesta eikä pelkistä myyntisuhteista, jotka ovat luonteeltaan pysyviä. Selvitän myöhemmin tätä olennaista eroa.

51.

Yhteisöjen tuomioistuin korosti edellä mainitussa asiassa Falco Privatstiftung ja Rabitsch annetussa tuomiossa, että kyseisessä säännöksessä tarkoitettua palvelujen suorittamisen käsitettä on tulkittava itsenäisesti, ja katsoi, että ”palvelujen käsite edellyttää vähintäänkin sitä, että palveluja tarjoava osapuoli [yhtäältä] harjoittaa määrättyä toimintaa [ja että toisaalta tämä tapahtuu] maksua vastaan”. ( 41 )

52.

Tietääkseni nyt käsiteltävä asia antaa unionin tuomioistuimelle ensimmäistä kertaa mahdollisuuden soveltaa kriteerejä, jotka se on tällä tavalla määritellyt, ja mahdollisesti täsmentää niiden ulottuvuutta. ( 42 )

53.

Mielestäni on oikeuskäytännön johdonmukaisuuden takia noudatettava yhteisöjen tuomioistuimen kyseisessä tuomiossa antamaa määritelmää ilman, että kuitenkaan lähestyttäisiin kyseistä käsitettä liian rajoittuneesti, ( 43 ) kun otetaan etenkin huomioon kyseisen säännöksen säätämisen tavoitteet. Koska asetuksen N:o 44/2001 laatijoiden tavoitteena oli nimittäin sopimusasioihin liittyvien toimivaltasääntöjen yksinkertaistaminen, ( 44 ) ei tule toimia siten, että 5 artiklan 1 alakohdan b alakohdan erityisten säännösten, joiden tarkoituksena on välttyä soveltamasta monimutkaista mekanismia, jota kyseisen asetuksen 5 artiklan 1 alakohdan a alakohdan yleisemmän säännön soveltaminen edellyttää, tehokas vaikutus katoaa.

54.

Yhteisöjen tuomioistuimen edellä mainittua sanamuotoa käyttämällä esittämästä ensimmäisestä kriteeristä on todettava, että se edellyttää positiivisia toimia eikä pelkkää pidättymistä. ( 45 ) Mielestäni jälleenmyyntioikeutta koskeva sopimus täyttää tämän edellytyksen ( 46 ) siltä osin kuin on kyse olennaisesta suorituksesta, jonka jälleenmyyjä toteuttaa oikeuden luovuttajan hyväksi, eli viimeksi mainitun tuotteiden jakelun varmistamisesta sellaisella tavalla, että tämän ei tarvitse luoda omaa jakeluverkkoaan kyseisellä alueella tai toteuttaa tuotteiden edelleen myyntiä itsenäisten toimijoiden kautta. Korostan, että jälleenmyyjällä jälleenmyyntioikeuden luovuttajaan olevan etuoikeutetun suhteen perusteella jälleenmyyjä tuottaa lisäarvoa verrattuna pelkkien edelleen myyjien toimintaan siten, että kyseinen jälleenmyyjä takaa yleensä jälleenmyyntioikeuden luovuttajan tuotteille jakelun jatkuvuuden varastoinnin ansiosta, takaa myynnin jälkeisen palvelun tavaroiden ollessa kestotuotteita ja/tai voi suosia kyseisten tuotteiden mainostamista erikoistarjouksin. ( 47 )

55.

Toisesta kriteeristä, joka koskee ”maksua”, joka suoritetaan vastikkeena toiminnasta, katson, että sitä ei ole ymmärrettävä suppeasti eli siten, että tarkoitettaisiin rahallisen korvauksen suorittamista, sillä tällainen lähestymistapa sulkisi pois palvelut, jotka suoritetaan ilman rahallista maksua ja joiden osalta ei voida kiistää sitä, että ne kuuluvat asetuksen N:o 44/2001 5 artiklan 1 alakohdan b alakohdan toisessa luetelmakohdassa tarkoitetun käsitteen ”palvelujen suorittaminen” piiriin. ( 48 )

56.

Siltä osin kuin on erityisesti kyse jälleenmyyntioikeutta koskevista sopimuksista, mielestäni taloudellinen vastike, jonka jälleenmyyjä saa edellä mainitusta toiminnastaan, seuraa erityisesti tyypillisestä edusta, jonka jälleenmyyntioikeuden luovuttaja antaa jälleenmyyjälle, toisin sanottuna alueellisesta yksinoikeudesta tai vähintäänkin takeesta siitä, että rajallisella määrällä jälleenmyyjiä on mahdollisuus jälleenmyydä jälleenmyyntioikeuden luovuttajan tuotteita määrätyllä alueella. Jälleenmyyntioikeuden luovuttaja myöntää lisäksi yleensä jälleenmyyjälle edullisemman aseman kuin pelkille edelleen myyjille antamalla tälle maksuhelpotuksia ja/tai tietotaitoa koulutuksen kautta. Tällaisella valikoivuudella ja tällaisilla muilla oikeuksilla on sellaista taloudellista arvoa jälleenmyyjälle, jolla kannustetaan tätä sitoutumaan etuoikeutettuun suhteeseen jälleenmyyntioikeuden luovuttajan kanssa ja panostamaan siihen, että se edistää tämän tuotteiden myyntiä.

57.

Näin ollen jälleenmyyntioikeutta koskeva sopimus voidaan mielestäni määritellä ”palveluiden suorittamista” koskevaksi sopimukseksi kyseisen asetuksen 5 artiklan 1 alakohdan b alakohdan toisen luetelmakohdan toimivaltasäännön soveltamiseksi.

58.

Tätä näkökulmaa tukevat Rooma I -asetuksen säännökset, jotka on otettava mahdollisuuksien mukaan huomioon tulkittaessa asetusta N:o 44/2001, ( 49 ) ilman että unionin tuomioistuimen olisi kuitenkaan tehtävä tätä mekaanisesti. ( 50 ) Muistutan, että Rooma I -asetuksen johdanto-osan 17 perustelukappaleessa todetaan, että ”jakelusopimukset”, joihin jälleenmyyntioikeutta koskevat sopimukset kuuluvat, ovat ”palvelusopimuksia”, ja niitä on tulkittava samalla tavalla sovellettaessa asetusta N:o 44/2001. En menisi niin pitkälle, että katsoisin kuten komissio, että yhteisön lainsäätäjä rinnasti näin ollen jakelusopimukset yleisesti palvelujen suorittamista koskeviin sopimuksiin, sillä vaikka kyseisessä perustelukappaleessa todetaan, että jakelusopimukset ovat palvelusopimuksia, sen lopussa täsmennetään, että kyse on erityisistä palvelusopimuksista, joiden osalta on säädetty erityisiä sääntöjä Rooma I -asetuksen 4 artiklassa. ( 51 ) Suhtaudun kuitenkin myönteisesti siihen, että unionin tuomioistuin ottaa nimenomaisesti huomioon lähestymistavan, jonka lainsäätäjä omaksui Rooma I -asetuksessa, ja omaksuu sellaisen tulkintatavan, joka takaa johdonmukaisuuden edellä mainitun asetuksen ja asetuksen N:o 44/2001 välillä, kuten se on tehnyt asiassa Koelzsch annetussa tuomiossa. ( 52 )

59.

Kansallisen tuomioistuimen on konkreettisesti tutkittava, onko riita-asiassa, joka sen käsiteltäväksi on saatettu, kyse sellaisista vastavuoroisista velvoitteista, jotka vastaavat palveluiden suorittamista, toisin sanottuna mennäänkö siinä pidemmälle kuin pelkissä kaupallisissa suhteissa, joiden luonne on pysyvä, jotta se voi todeta, että asetuksen N:o 44/2001 5 artiklan 1 alakohdan b alakohdan toista luetelmakohtaa on todellakin sovellettava käsiteltävässä asiassa.

60.

Valmistajan tai tukkukauppiaan ja kauppiaan välinen pysyvä tavarantoimitussuhde on mielestäni rinnastettavissa yksinkertaiseen irtaimen kaupan sopimukseen, ja se kuuluu näin ollen kyseisen asetuksen 5 artiklan 1 alakohdan b alakohdan ensimmäisessä luetelmakohdassa määritellyn erityisen toimivaltasäännön soveltamisalaan, vaikka tähän kaupalliseen suhteeseen liittyisikin tosiasiassa yksinomaisuus tai pysyvyys ja pitkäaikaisuus. Jos sen sijaan oletetulla ostajalla/jälleenmyyjällä on selvästi erityisiä sopimusvelvoitteita, ( 53 ) jotka perustuvat taloudelliseen vastikkeeseen myyjän / jälleenmyyntioikeuden luovuttajan taholta, ( 54 ) on mahdollista katsoa, että tällainen jälleenmyyntisuhde vastaa asetuksen N:o 44/2001 5 artiklan 1 alakohdan b alakohdan toisessa luetelmakohdassa tarkoitettua palveluiden suorittamista.

61.

Muistutan, että velvollisuus näyttää tuomioistuimessa, jonka käsiteltäväksi asia on saatettu, toteen toimivallan perustana olevat seikat on sillä asianosaisella, joka vetoaa jälleenmyyntioikeutta koskevan sopimuksen olemassaoloon, mikä edellyttää palveluiden suorittamista, joka on erotettavissa pelkästä myyntisopimuksesta. Lisään, että tällaisen määritelmän on perustuttava sopimussuhteen konkreettiseen analyysiin eikä tuomioistuinvaltion lainsäädännössä mahdollisesti annettuun määritelmään.

62.

Jos edellytetty näyttö on asianmukaisesti esitetty ja on näin ollen osoitettu, että sopimus voidaan luokitella palveluiden suorittamiseksi, tuomioistuin, jonka käsiteltäväksi on saatettu riita-asia, joka koskee jälleenmyyntioikeutta koskevaa sopimusta, voi perustaa toimivaltansa liittymäperusteeseen, joka perustuu paikkaan, jossa palvelut suoritettiin tai ne oli suoritettava kyseisen b alakohdan toisen luetelmakohdan nojalla.

63.

Kansallinen tuomioistuin haluaa toisella kysymyksellään, joka käsitellään kolmannen kysymyksen jälkeen edellä esitetyillä perusteilla, tietää, kuuluuko jälleenmyyntioikeutta koskeva sopimus, jonka nojalla sopimuspuoli ostaa toiselta sopimuspuolelta tuotteita myydäkseen niitä edelleen toisen jäsenvaltion alueella, asetuksen N:o 44/2001 5 artiklan 1 alakohdan a alakohdan soveltamisalaan.

64.

Corman-Collins ja Belgian hallitus vastaavat tähän kysymykseen myöntävästi lähtemällä siitä edellytyksestä, jonka tueksi ne esittävät vähän perusteita ja jonka mukaan jälleenmyyntioikeutta koskevat sopimukset eivät ole myyntisopimuksia eivätkä palvelun suorittamista koskevia sopimuksia tai ainakaan ne eivät Belgian hallituksen mukaan kuulu kyseisen asetuksen 5 artiklan 1 alakohdan b alakohdassa tarkoitetuista kategorioista ”ainoastaan” yhteen. Tiettyjen jäsenvaltioiden oikeuskäytännössä on omaksuttu tämä kanta, ja sitä puolustetaan osassa oikeuskirjallisuutta. ( 55 )

65.

Tätä käsitystä tuettiin useilla väitteillä. Yhdessä niistä väitetään, että ainoastaan käsitteiden sanamuodon mukainen tulkinta voisi johtaa unionin toimivaltasääntöjen yhdenmukaistamiseen. Toisen väitteen mukaan luokittelu ei saa johtaa liian yksipuolisen sellaisen lähestymistavan omaksumiseen, jolla sivuutettaisiin erilaiset muodot, joita jälleenmyyntioikeutta koskevalla sopimuksella voi olla, ja laiminlyötäisiin niiden erityispiirteiden huomioon ottaminen, joita tällaisella sopimuksella voi olla eri jäsenvaltioiden oikeudessa. En kuitenkaan ole vakuuttunut näistä väitteistä, kun otetaan huomioon yhtäältä, että useimmat kaupalliset sopimuskuviot ovat monimuotoisia ja ne on vaikeata luokitella siten, että käsitteet voitaisiin yhdenmukaistaa, ja toisaalta, että puhtaasti vertailevaa lähestymistapaa ei voida omaksua asetukseen N:o 44/2001 sisältyvien käsitteiden tulkitsemiseksi ja näin ollen sanoa, minkälaiset riita-asiat kuuluvat sen soveltamisalaan, sillä unionin tuomioistuin on toistuvasti todennut, että nämä käsitteet on määriteltävä itsenäisesti.

66.

Katson puolestani sen sijaan, että jälleenmyyntioikeutta koskeva sopimus voidaan määritellä asetuksen N:o 44/2001 5 artiklan 1 alakohdan b alakohdassa tarkoitetuksi palveluiden suorittamista koskevaksi sopimukseksi edellä esitetyillä perusteilla.

67.

Kyseisen asetuksen 5 artiklan 1 alakohdan c alakohdasta seuraa, että saman säännöksen a alakohtaan sisältyvää toimivaltasääntöä sovelletaan ainoastaan vaihtoehtoisesti ja siinä tilanteessa, että säännöksen b alakohtaan sisältyviä toimivaltasäännöksiä ei sovelleta. Näin ollen ei mielestäni ole tutkittava enempää sitä, sovelletaanko nyt käsiteltävässä asiassa ensimmäistä näistä kahdesta säännöstöstä.

68.

Joitakin asetuksen N:o 44/2001 5 artiklan 1 alakohdan a alakohdan tulkintaa koskevia seikkoja käsitellään kuitenkin toissijaisesti vastattaessa neljänteen ennakkoratkaisukysymykseen, joka koskee tosiasiassa tämän säännöksen tulkintaa, vaikka tämä ei ilmene siitä nimenomaisesti.

69.

Ehdotan unionin tuomioistuimelle, että se vastaa toiseen ja kolmanteen ennakkoratkaisukysymykseen siten, että asetuksen N:o 44/2001 5 artiklan 1 alakohdan b alakohdan toinen luetelmakohta on kyseisen asetuksen se säännös, jota on sovellettava määritettäessä tuomioistuin, joka on toimivaltainen käsittelemään kannetta, joka perustuu rajatylittävää jälleenmyyntioikeutta koskevaan sopimukseen, mikä edellyttää erityisiä sopimukseen perustuvia velvoitteita, jotka koskevat jälleenmyyjän harjoittamaa jälleenmyyntioikeuden luovuttajan myymän irtaimen jakelua, sillä tällaisessa sopimustyypissä on kyse palvelujen suorittamisesta kyseisessä säännöksessä tarkoitetulla tavalla.

70.

Neljännen ennakkoratkaisukysymyksen sanamuoto on seuraava:

”Jos kahteen edeltävään kysymykseen vastataan kieltävästi, onko siinä tapauksessa, että jälleenmyyntioikeutta koskeva sopimus päättyy, riidanalainen velvoite myyjän / jälleenmyyntioikeuden luovuttajan vai ostajan/jälleenmyyjän?”

71.

Tämä muotoilu ei ole ainakaan selkeä, kun otetaan huomioon säännökset, joiden tulkintaa toivotaan. ( 56 ) Tästä epäselvyydestä huolimatta katson, että unionin tuomioistuin voi antaa merkityksellisen vastauksen sille esitettyyn neljänteen kysymykseen, kun otetaan huomioon nimenomaiset perustelut, jotka ennakkoratkaisupyynnössä on esitetty kyseisen kysymyksen yhteydessä. Kansallinen tuomioistuin on nimittäin täsmentänyt, että ”vain siinä tapauksessa, ettei jälleenmyyntioikeutta koskevaa sopimusta luokitella irtaimen kauppaa koskevaksi sopimukseksi tai palvelujen tarjoamista koskevaksi sopimukseksi, on määritettävä, mikä riidanalainen velvoite nyt käsiteltävässä asiassa on kanteen perustana”. ( 57 ) Perusteluista ilmenee, että kysymyksessä on kirjoitusvirhe, sillä kansallisen tuomioistuimen tarkoituksena ei ole ollut viitata tilanteeseen, jossa ei voida soveltaa asetuksen N:o 44/2001 5 artiklan 1 alakohdan a eikä b alakohtaa, vaan tilanteeseen, jossa ei voida soveltaa b alakohdan ensimmäistä tai toista luetelmakohtaa. ( 58 )

72.

Kysymys voidaan muotoilla uudelleen, koska unionin tuomioistuimella on tarpeelliset tiedot, ( 59 ) siten, että kansallinen tuomioistuin haluaa pääasiallisesti tietää, onko siinä tapauksessa, että pääasia ei – toisin kuin ehdotan vastattavan – kuulu asetuksen N:o 44/2001 5 artiklan 1 alakohdan b alakohdan soveltamisalaan, kyseisen 5 artiklan 1 alakohdan a alakohdassa tarkoitettu ”kanteen perusteena oleva velvoite” myyjän / jälleenmyyntioikeuden luovuttajan vai ostajan/jälleenmyyjän.

73.

Corman-Collins väittää tältä osin, että koska jälleenmyyntioikeuden luovuttajan velvoitteena on sallia jälleenmyyjän harjoittavan myyntioikeuttaan yksinoikeudella määrätyllä alueella, vahingonkorvauskanne on nostettava tuolla alueella toimivaltaisissa tuomioistuimissa. ( 60 )

74.

Komission tavoin katson, että vastaus tähän kysymykseen löytyy unionin tuomioistuimen oikeuskäytännöstä, joka koskee Brysselin yleissopimuksen 5 artiklan 1 kohdan ensimmäisen virkkeen tulkintaa. Muistutan, että asetuksen N:o 44/2001 5 artiklan 1 alakohdan a alakohdan sanamuoto on täysin sama kuin kyseisen yleissopimuksen kyseisen määräyksen ja että oikeuskäytännössä on aikaisemmin katsottu, että ensimmäisen ulottuvuus on näin ollen sama kuin toisen. ( 61 )

75.

Brysselin yleissopimuksen, johon on edelleen viitattava riippumatta joistakin ongelmista, jotka on otettu esiin sen täytäntöönpanon osalta, ( 62 ) 5 artiklan 1 kohtaa koskevasta laajasta oikeuskäytännöstä ilmenee joukko kriteerejä, joiden perusteella voidaan määrittää sopimusasiassa toimivaltainen tuomioistuin ja jotka ovat merkityksellisiä erityisesti siltä osin kuin on kyse velvoitteesta, joka on otettava huomioon tässä yhteydessä, ja velvoitteen täyttämispaikan määrittämisestä.

76.

Yksi keskeisistä oikeuskäytännössä määritetyistä periaatteista on, että asetuksen N:o 44/2001 5 artiklan 1 alakohdan a alakohtaan sisältyvä kanteen perusteena olevan velvoitteen käsite viittaa kyseiseen sopimukseen perustuvaan velvoitteeseen, ( 63 ) jonka täyttämättä jättämiseen kantaja vetoaa kanteessaan. ( 64 ) Yhteisöjen tuomioistuin on jo erityisesti todennut, että tilanteessa, jossa kantajana on jälleenmyyntioikeuden luovuttaja, joka vetoaa oikeuteensa saada vahingonkorvauksia tai toisen sopimuspuolen syyksi luettavaan sopimuksen päättämiseen, kyseinen käsite viittaa jälleenmyyntioikeuden luovuttajan velvoitteeseen, joka vastaa sopimukseen perustuvaa oikeutta, johon tämän vaatimukset perustuvat. ( 65 ) Kansallisen tuomioistuimen, jonka käsiteltäväksi riita-asia on saatettu, on määriteltävä tämän velvoitteen tarkka sisältö, ei unionin tuomioistuimen.

77.

Mielestäni on lisäksi tarpeellista kattavan selvityksen antamiseksi muistuttaa kansallista tuomioistuinta siitä, että sen velvoitteen täyttämispaikan määritelmää, joka on kanteen perusteena, on niin ikään käsitelty useissa unionin tuomioistuimen tuomioissa, vaikka kansallinen tuomioistuin ei juuri tätä pohdikaan. Niistä ilmenee, että paikkakunta, jossa riidanalainen sopimusvelvoite ”on täytetty tai oli täytettävä” asetuksen N:o 44/2001 5 artiklan 1 alakohdan b alakohdassa tarkoitetulla tavalla, määritetään sen lainsäädännön mukaan, jota asiaa käsittelevän tuomioistuimen on kyseisen jäsenvaltion lainvalintasääntöjen mukaan sovellettava mainittuun velvoitteeseen. ( 66 )

78.

Kuten komissio korostaa, yhteisöjen tuomioistuin on täsmentänyt, että jos ilmenee, että kantajan kanne ei perustu ainoastaan yhteen vaan useampaan velvoitteeseen, jotka perustuvat samaan sopimukseen, ja että kaikkien näiden velvoitteiden täyttämispaikka ei ole sama sovellettavan lain perusteella, kansallinen tuomioistuin voi lausuakseen omasta toimivallastaan noudattaa periaatetta, jonka mukaan liitännäinen asia seuraa pääasiaa. ( 67 ) Tilanteessa, jossa nämä velvoitteet ovat samanarvoisia siten, että mikään niistä ei ole päävelvoite suhteessa muihin, yhteisöjen tuomioistuin on katsonut, että tuomioistuin, jonka käsiteltäväksi asia on saatettu, on toimivaltainen käsittelemään ainoastaan sen osan kanteesta, joka perustuu velvoitteisiin, joiden täyttämispaikka on kyseisen tuomioistuimen sijaintivaltion alueella, mutta ei sitä osaa, joka perustuu velvoitteisiin, jotka on täytettävä toisessa jäsenvaltiossa. ( 68 ) Kansallisen tuomioistuimen tehtävänä on määritellä, onko tilanne tällainen sen käsiteltävänä olevassa asiassa.

79.

On todettava lopuksi, että jos asetuksen N:o 44/2001 5 artiklan 1 alakohdan a alakohta on toimivaltasäännös, jonka unionin tuomioistuin toteaa sovellettavaksi pääasiassa kyseessä olevan kaltaisessa tilanteessa, mielestäni neljänteen ennakkoratkaisukysymykseen on vastattava, sellaisena kuin se on muotoiltu uudelleen, siten, että kyseisessä säännöksessä tarkoitettu ”kanteen perusteena oleva velvoite” on jälleenmyyntioikeuden luovuttajan sopimukseen perustuva velvoite, jonka täyttämättä jättämiseen jälleenmyyjä vetoaa kanteensa tueksi.

80.

Edellä esitetyn perusteella ehdotan, että unionin tuomioistuin vastaisi tribunal de commerce de Verviersin esittämiin ennakkoratkaisukysymyksiin seuraavasti: