24.9.2011   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

C 282/33

—

kumoamaan komission 10.5.2011 tekemän päätöksen asiassa C 36/2007 — Saksa, valtiontuki Deutsche Post AG:lle (K[2011] 3081 lopull.)

—

velvoittamaan vastaajan korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

1)

Ensimmäinen kanneperuste: SEUT 107 artiklan 1 kohdan rikkominen — Ilmeisen virheellinen luokittelu tueksi.

Komission tekemä ilmeinen arviointivirhe perustuu siihen, että se ei esillä olevassa asiassa soveltanut Combus-oikeuskäytäntöä (asiassa T-157/01, Danske Busvognmaend v. komissio, 16.3.2004 annettu tuomio (Kok., s. II-917)). Tämän oikeuskäytännön mukaan toimenpiteet, joilla vapautetaan entiset valtionyritykset eläkevelvoitteesta, joka ylittää määrän, josta yksityisyritykset tavanomaisesti vastaavat, eivät ole valtiontukea. Kun tätä sovelletaan esillä olevan asian tosiseikkoihin, tästä seuraa väistämättä, että valtion varoista maksettavat eläkevelvoitteet eivät ole valtiontukea.

2)

Toinen kanneperuste: asetuksen N:o 659/1999 (1) 1 artiklan b kohdan ja SEUT 107 artiklan ja SEUT 108 artiklan rikkominen — Ilmeinen arviointivirhe ”uudeksi” valtiontueksi luokittelussa.

Komission ilmeinen arviointivirhe perustuu siihen, että se ei huomioinut sitä, että kun puhutaan valtion vastuusta eläkevelvoitteista, kyseessä voi olla vain olemassa oleva tuki — jos kyseessä ylipäätään on tuki. Osavaltioiden jatkettu vastuu eläkevelvoitteista perustuu Saksan perustuslakiin, minkä vuoksi se oli olemassa jo perustamissopimusten voimaantullessa eikä sitä ole sittemmin merkittävästi muutettu. Lisäksi komissiota sitoo sen asiassa T-266/02, Deutsche Post vastaan komissio, antama selvitys, jonka mukaan se oli jo 19.6.2002 tekemässään päätöksessä todennut eläkejärjestelmästä, että edellytykset valtiontukia koskevan lainsäädännön mukaiselle ”edulle” eivät täyty, mikä vastaa valtiontukia koskevan lainsäädännön puuttumattomuustodistusta.

3)

Kolmas kanneperuste: SEUT 107 artiklan 1 kohdan rikkominen — Ilmeisen virheellinen menetelmä väitetyn valtiontuen laskemiseksi.

Kantaja väittää, että komissio ei ole suorittanut sen oman näkemyksen mukaan tarpeellista vertailua niiden sosiaalietuuksien, jotka kantaja tosiasiassa maksoi virkamiehille, pois lukien väitetyt ”lisät”, jotka koskevat sosiaalikuluja, jotka ovat epätyypillisiä kilpailutoiminnassa, kun on kyse säänneltyjä tuotteita koskevista hyväksyttävistä korvauksista, ja sosiaalikustannusten, jotka yksityisyrityksillä tavanomaisissa markkinaolosuhteissa on, välillä. Komission laskentamenetelmässä jätetään näin ollen sääntöjenvastaisesti huomiotta kantajan virkamiehille tosiasiassa maksamien sosiaalietuuksien määrä, minkä vuoksi sillä, maksoiko kantaja ja kuinka paljon sosiaalietuuksia, ei ole merkitystä komission laskemaan väitetyn tuen määrään. Kantaja väittää edelleen, että väitettyä korvauksia koskevaa ”lisää” ei voida näyttää toteen ja että tuloksilla ei missään tapauksessa voida kattaa sosiaalikustannuksia, jotka eivät ole tavanomaisia kilpailutoiminnassa.

4)

Neljäs kanneperuste: SEUT 107 artiklan 1 kohdan rikkominen — Sääntelemättömän alan säännellyn alan taholta tapahtuvan väitetyn ”ristikkäistukemisen” ilmeisen virheellinen luokittelu tuen olemassaolon määrittämistekijäksi.

Kantaja väittää tähän liittyen erityisesti, että komissio jätti tekemättä edellytetyn ylikompensaatiolaskelman eikä selvittänyt, ylittivätkö valtion kompensaatiomaksut lainkaan kompensointikelpoiset kustannukset.

5)

Viides kanneperuste: SEUT 107 artiklan 1 kohdan rikkominen — Ilmeiset virheet kilpailulle tyypillisten sosiaalikustannusten kriteerin vahvistamisessa.

Kantaja väittää tähän liittyen erityisesti, että laskiessaan yksityisten työnantajien sosiaaliturvamaksuja, jotka ovat kilpailulle tyypillisiä, komissio sisällytti niihin työntekijämaksut, vaikka nämä perustuvat työntekijän suoritukseen eikä niitä voida laskea työnantajan vastattavina oleviin sosiaaliturvamaksuihin, ja edelleen, että komissio käytti kriteerinä virkamiesten (korkeampaa) palkkatasoa yksityisten yritysten kilpailulle tyypillisen palkkatason sijaan. Jos nämä kaksi virhettä korjataan, mitä kantaja vaatii, väitetty tuki poistuu kokonaisuudessaan.

6)

Kuudes kanneperuste: SEUT 296 artiklan 2 kohdan rikkominen — Perustelujen puuttuminen.

Kantaja väittää lopuksi, että riidanalaista päätöstä ei ole perusteltu riittävästi.