Asia C-512/10
Euroopan komissio
vastaan
Puolan tasavalta
”Jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättäminen — Liikenne — Direktiivi 91/440/ETY — Yhteisön rautateiden kehittäminen — Direktiivi 2001/14/EY — Rautateiden infrastruktuurikapasiteetin käyttöoikeuden myöntäminen — Direktiivin 2001/14 6 artiklan 2 ja 3 kohta — Rahoituksen jatkuva epätasapaino — Direktiivin 91/440 6 artiklan 1 kohta ja 7 artiklan 3 ja 4 kohta — Rataverkon haltijalle tarjottavien kannustimien puuttuminen — Direktiivin 2001/14 7 artiklan 3 kohta ja 8 artiklan 1 kohta — Vähimmäiskäyttömahdollisuuksista perittävien käyttömaksujen laskeminen”
Tiivistelmä – Unionin tuomioistuimen tuomio (ensimmäinen jaosto) 30.5.2013
Liikenne – Rautatiekuljetukset – Direktiivi 2001/14 – Rautateiden infrastruktuurikapasiteetin käyttöoikeuden myöntäminen ja hinnoittelu – Infrastruktuurin käytön hinnoittelu – Jäsenvaltioiden velvollisuudet – Rataverkon haltijan kirjanpidollisen tasapainon edellytykset
(Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2001/14 6 artiklan 1 kohta)
Liikenne – Rautatiekuljetukset – Direktiivi 2001/14 – Rautateiden infrastruktuurikapasiteetin käyttöoikeuden myöntäminen ja hinnoittelu – Jäsenvaltioiden velvollisuudet – Toimenpiteisiin, joilla rataverkon haltijaa kannustetaan vähentämään infrastruktuurin tarjoamisesta aiheutuvia kustannuksia ja alentamaan sen käytöstä perittäviä maksuja, ei ole ryhdytty – Jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättäminen
(Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2001/14 6 artiklan 2 kohta)
Liikenne – Rautatiekuljetukset – Direktiivi 2001/14 – Rautateiden infrastruktuurikapasiteetin käyttöoikeuden myöntäminen ja hinnoittelu – Jäsenvaltioiden velvollisuudet – Rautatieinfrastruktuurin vähimmäiskäyttömahdollisuuksista perittävien käyttömaksujen laskeminen – Maksu ei vastaa rautatieliikenteen harjoittamisesta suoraan aiheutuvia kustannuksia – Jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättäminen
(Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2001/14 7 artiklan 3 kohta)
Rautateiden infrastruktuurikapasiteetin käyttöoikeuden myöntämisestä ja rautateiden infrastruktuurin käyttömaksujen perimisestä annetun direktiivin 2001/14, sellaisena kuin se on muutettuna direktiivillä 2004/49, 6 artiklan 1 kohdassa säädettyä velvoitetta, jonka mukaan jäsenvaltioiden on vahvistettava vaatimukset sen varmistamiseksi, että tavanomaisissa liikeolosuhteissa ja kohtuullisen ajanjakson aikana rataverkon haltijan tileissä ovat keskenään ainakin tasapainossa toisaalta infrastruktuurin käyttömaksuista saatavat tulot, muista kaupallisista toimista aiheutuvat ylijäämät ja valtion rahoitus sekä toisaalta infrastruktuurista aiheutuvat menot, on tulkittava siten, että sillä tarkoitetaan rataverkon haltijan tuloslaskelman kirjanpidollista tasapainoa. Rataverkon haltijan tuloslaskelman epätasapaino ei kuitenkaan yksin riitä sen toteamiseen, ettei kyseessä oleva jäsenvaltio olisi täyttänyt mainitun säännöksen mukaisia velvoitteitaan. Tällaisen päätelmän tekeminen edellyttää nimittäin kyseisen säännöksen sanamuodon mukaan myös sen osoittamista, että tilit ovat epätasapainossa ”tavanomaisissa liikeolosuhteissa ja kohtuullisen ajanjakson aikana”.
(ks. 26, 34 ja 35 kohta)
Jäsenvaltio, joka ei ole ottanut käyttöön toimenpiteitä, joilla rataverkon haltijaa kannustetaan vähentämään rautatieinfrastruktuurin tarjonnasta aiheutuvia kustannuksia ja alentamaan sen käytöstä perittäviä maksuja, ei noudata rautateiden infrastruktuurikapasiteetin käyttöoikeuden myöntämisestä ja rautateiden infrastruktuurin käyttömaksujen perimisestä annetun direktiivin 2001/14, sellaisena kuin se on muutettuna direktiivillä 2004/49, 6 artiklan 2 kohdan mukaisia velvoitteitaan.
Tässä yhteydessä on todettava, ettei se, että direktiivin 2001/14 saattamiseksi osaksi valtionsisäistä oikeutta annetussa kansallisessa säännöstössä säädetään kustannusten ja käyttömaksujen määrän alentamisen tavoitteesta, riitä, sillä kyseisessä säännöstössä ei määritetä kannustamismekanismia, jolla kyseinen tavoite voitaisiin saavuttaa.
(ks. 57 ja 90 kohta sekä tuomiolauselman 1 kohta)
Jäsenvaltio, joka mahdollistaa sen, että vähimmäiskäyttömahdollisuuksista ja radan käyttömahdollisuuksista palveluihin pääsyä varten perittävien maksujen laskemisessa otetaan huomioon kustannuksia, joita ei voida pitää suoraan rautatieliikenteen harjoittamisesta aiheutuvina, ei noudata rautateiden infrastruktuurikapasiteetin käyttöoikeuden myöntämisestä ja rautateiden infrastruktuurin käyttömaksujen perimisestä annetun direktiivin 2001/14, sellaisena kuin se on muutettuna direktiivillä 2004/49, 7 artiklan 3 kohdan mukaisia velvoitteitaan.
Tässä yhteydessä on todettava, että jos kyseisessä säännöstössä tarkoitettuihin ylläpitokustannuksiin ja rautatieliikenteen ohjauksesta aiheutuviin kustannuksiin sisältyy rataverkon osan käyttöön antamiseen liittyviä luonteeltaan kiinteitä kustannuksia, joista rataverkon haltijan on vastattava, vaikka junia ei liikennöitäisi, niitä on pidettävä ainoastaan osittain suoraan rautatieliikenteen harjoittamisesta aiheutuvina kustannuksina. Lisäksi on todettava, ettei rahoituskustannuksilla ja toiminnan epäsuorilla kustannuksilla ole selvästikään suoraa yhteyttä rautatieliikenteen harjoittamiseen. Poistoja ei myöskään voida pitää suoraan rautatieliikenteen harjoittamisesta aiheutuvina, koska ne määräytyvät liikenteestä johtuvan todellisen infrastruktuurin kulumisen sijasta kirjanpitoa koskevien sääntöjen perusteella.
(ks. 82–84 ja 90 kohta sekä tuomiolauselman 1 kohta)
Asia C-512/10
Euroopan komissio
vastaan
Puolan tasavalta
”Jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättäminen — Liikenne — Direktiivi 91/440/ETY — Yhteisön rautateiden kehittäminen — Direktiivi 2001/14/EY — Rautateiden infrastruktuurikapasiteetin käyttöoikeuden myöntäminen — Direktiivin 2001/14 6 artiklan 2 ja 3 kohta — Rahoituksen jatkuva epätasapaino — Direktiivin 91/440 6 artiklan 1 kohta ja 7 artiklan 3 ja 4 kohta — Rataverkon haltijalle tarjottavien kannustimien puuttuminen — Direktiivin 2001/14 7 artiklan 3 kohta ja 8 artiklan 1 kohta — Vähimmäiskäyttömahdollisuuksista perittävien käyttömaksujen laskeminen”
Tiivistelmä – Unionin tuomioistuimen tuomio (ensimmäinen jaosto) 30.5.2013
Liikenne — Rautatiekuljetukset — Direktiivi 2001/14 — Rautateiden infrastruktuurikapasiteetin käyttöoikeuden myöntäminen ja hinnoittelu — Infrastruktuurin käytön hinnoittelu — Jäsenvaltioiden velvollisuudet — Rataverkon haltijan kirjanpidollisen tasapainon edellytykset
(Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2001/14 6 artiklan 1 kohta)
Liikenne — Rautatiekuljetukset — Direktiivi 2001/14 — Rautateiden infrastruktuurikapasiteetin käyttöoikeuden myöntäminen ja hinnoittelu — Jäsenvaltioiden velvollisuudet — Toimenpiteisiin, joilla rataverkon haltijaa kannustetaan vähentämään infrastruktuurin tarjoamisesta aiheutuvia kustannuksia ja alentamaan sen käytöstä perittäviä maksuja, ei ole ryhdytty — Jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättäminen
(Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2001/14 6 artiklan 2 kohta)
Liikenne — Rautatiekuljetukset — Direktiivi 2001/14 — Rautateiden infrastruktuurikapasiteetin käyttöoikeuden myöntäminen ja hinnoittelu — Jäsenvaltioiden velvollisuudet — Rautatieinfrastruktuurin vähimmäiskäyttömahdollisuuksista perittävien käyttömaksujen laskeminen — Maksu ei vastaa rautatieliikenteen harjoittamisesta suoraan aiheutuvia kustannuksia — Jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättäminen
(Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2001/14 7 artiklan 3 kohta)
Rautateiden infrastruktuurikapasiteetin käyttöoikeuden myöntämisestä ja rautateiden infrastruktuurin käyttömaksujen perimisestä annetun direktiivin 2001/14, sellaisena kuin se on muutettuna direktiivillä 2004/49, 6 artiklan 1 kohdassa säädettyä velvoitetta, jonka mukaan jäsenvaltioiden on vahvistettava vaatimukset sen varmistamiseksi, että tavanomaisissa liikeolosuhteissa ja kohtuullisen ajanjakson aikana rataverkon haltijan tileissä ovat keskenään ainakin tasapainossa toisaalta infrastruktuurin käyttömaksuista saatavat tulot, muista kaupallisista toimista aiheutuvat ylijäämät ja valtion rahoitus sekä toisaalta infrastruktuurista aiheutuvat menot, on tulkittava siten, että sillä tarkoitetaan rataverkon haltijan tuloslaskelman kirjanpidollista tasapainoa. Rataverkon haltijan tuloslaskelman epätasapaino ei kuitenkaan yksin riitä sen toteamiseen, ettei kyseessä oleva jäsenvaltio olisi täyttänyt mainitun säännöksen mukaisia velvoitteitaan. Tällaisen päätelmän tekeminen edellyttää nimittäin kyseisen säännöksen sanamuodon mukaan myös sen osoittamista, että tilit ovat epätasapainossa ”tavanomaisissa liikeolosuhteissa ja kohtuullisen ajanjakson aikana”.
(ks. 26, 34 ja 35 kohta)
Jäsenvaltio, joka ei ole ottanut käyttöön toimenpiteitä, joilla rataverkon haltijaa kannustetaan vähentämään rautatieinfrastruktuurin tarjonnasta aiheutuvia kustannuksia ja alentamaan sen käytöstä perittäviä maksuja, ei noudata rautateiden infrastruktuurikapasiteetin käyttöoikeuden myöntämisestä ja rautateiden infrastruktuurin käyttömaksujen perimisestä annetun direktiivin 2001/14, sellaisena kuin se on muutettuna direktiivillä 2004/49, 6 artiklan 2 kohdan mukaisia velvoitteitaan.
Tässä yhteydessä on todettava, ettei se, että direktiivin 2001/14 saattamiseksi osaksi valtionsisäistä oikeutta annetussa kansallisessa säännöstössä säädetään kustannusten ja käyttömaksujen määrän alentamisen tavoitteesta, riitä, sillä kyseisessä säännöstössä ei määritetä kannustamismekanismia, jolla kyseinen tavoite voitaisiin saavuttaa.
(ks. 57 ja 90 kohta sekä tuomiolauselman 1 kohta)
Jäsenvaltio, joka mahdollistaa sen, että vähimmäiskäyttömahdollisuuksista ja radan käyttömahdollisuuksista palveluihin pääsyä varten perittävien maksujen laskemisessa otetaan huomioon kustannuksia, joita ei voida pitää suoraan rautatieliikenteen harjoittamisesta aiheutuvina, ei noudata rautateiden infrastruktuurikapasiteetin käyttöoikeuden myöntämisestä ja rautateiden infrastruktuurin käyttömaksujen perimisestä annetun direktiivin 2001/14, sellaisena kuin se on muutettuna direktiivillä 2004/49, 7 artiklan 3 kohdan mukaisia velvoitteitaan.
Tässä yhteydessä on todettava, että jos kyseisessä säännöstössä tarkoitettuihin ylläpitokustannuksiin ja rautatieliikenteen ohjauksesta aiheutuviin kustannuksiin sisältyy rataverkon osan käyttöön antamiseen liittyviä luonteeltaan kiinteitä kustannuksia, joista rataverkon haltijan on vastattava, vaikka junia ei liikennöitäisi, niitä on pidettävä ainoastaan osittain suoraan rautatieliikenteen harjoittamisesta aiheutuvina kustannuksina. Lisäksi on todettava, ettei rahoituskustannuksilla ja toiminnan epäsuorilla kustannuksilla ole selvästikään suoraa yhteyttä rautatieliikenteen harjoittamiseen. Poistoja ei myöskään voida pitää suoraan rautatieliikenteen harjoittamisesta aiheutuvina, koska ne määräytyvät liikenteestä johtuvan todellisen infrastruktuurin kulumisen sijasta kirjanpitoa koskevien sääntöjen perusteella.
(ks. 82–84 ja 90 kohta sekä tuomiolauselman 1 kohta)