1. Euroopan unioni – Poliisiyhteistyö ja oikeudellinen yhteistyö rikosasioissa – Uhrin asema rikosoikeudenkäynnissä – Puitepäätös 2001/220 – Erityisen haavoittuva uhri – Käsite – Pikkulapsi, jonka on väitetty joutuneen seksuaalisen väärinkäytön kohteeksi – Kuuluminen käsitteen soveltamisalaan
(Neuvoston puitepäätöksen 2001/220 2 artiklan 2 kohta ja 8 artiklan 4 kohta)
2. Euroopan unioni – Poliisiyhteistyö ja oikeudellinen yhteistyö rikosasioissa – Uhrin asema rikosoikeudenkäynnissä – Puitepäätös 2001/220 – Erityisen haavoittuvien uhrien suojelu – Yksityiskohtaiset menettelysäännöt
(EU 34 artikla; Euroopan unionin perusoikeuskirjan 47 artikla; neuvoston puitepäätöksen 2001/220 2, 3 ja 8 artikla)
1. Vaikka uhrin asemasta rikosoikeudenkäyntimenettelyissä tehdyssä puitepäätöksessä 2001/220 ei määritellä sen 2 artiklan 2 kohdassa ja 8 artiklan 4 kohdassa mainittua uhrin haavoittuvuuden käsitettä, kiistää ei voida sitä, että silloin, kun pikkulapsi väittää joutuneensa toistuvasti isänsä seksuaalisen hyväksikäytön kohteeksi, on ilmiselvää, että tällaiseen lapseen voidaan juuri ikänsä sekä niiden rikollisten tekojen luonteen, vakavuuden ja niistä aiheutuvien seurausten vuoksi, joiden uhriksi hän katsoo joutuneensa, soveltaa tätä luonnehdintaa, jotta hän voisi näin saada puitepäätöksen edellä mainituissa määräyksissä edellytettyä suojaa.
(ks. 26 kohta)
2. Uhrin asemasta rikosoikeudenkäyntimenettelyissä tehdyn puitepäätöksen 2001/220 2 ja 3 artiklaa ja 8 artiklan 4 kohtaa on tulkittava siten, että ne eivät ole esteenä kansallisille säännöksille, joissa ei yhtäältä velvoiteta virallista syyttäjää pyytämään asiaa käsittelevältä tuomioistuimelta, että se antaisi erityisen haavoittuvalle uhrille mahdollisuuden tulla kuulluksi ja antaa todistajanlausuntonsa erillisessä todistelumenettelyssä, joka toimitetaan rikosoikeudenkäynnin esitutkintavaiheessa, eikä toisaalta anneta tälle uhrille oikeutta hakea muutosta tuomioistuimelta päätökseen, jolla virallinen syyttäjä on hylännyt hänen pyyntönsä tulla kuulluksi ja antaa todistajanlausuntonsa tällaisessa menettelyssä.
Näin on siksi, että yhdessäkään näistä puitepäätöksen säännöksistä ei säädetä siitä, miten sillä asetetut tavoitteet konkreettisesti toteutetaan. Koska puitepäätöksen säännökset eivät ole tämän yksityiskohtaisempia, voidaan EU 34 artiklan perusteella todeta, että puitepäätöksessä jätetään kansallisille viranomaisille laaja harkintavalta päätöksen toteuttamistapojen osalta.
Sitä, että kansallisten säännösten mukaan virallinen syyttäjä päättää, esitetäänkö asiaa käsittelevälle tuomioistuimelle uhrin pyyntö turvautua erilliseen todistelumenettelyyn, voidaan pitää loogisena järjestelmässä, jossa virallinen syyttäjä on syytetoimenpiteisiin ryhtymisestä vastaava lainkäyttöelin. Kun mielessä pidetään kuitenkin perusoikeuksien kunnioittamisen vaatimus, kansallisten viranomaisten on taattava kussakin tapauksessa se, että tällainen menettely toimitetaan niin, ettei rikosoikeudenkäynnistä kokonaisuutena tarkastellen tule edellä mainittujen säännösten vastaisesti epäoikeudenmukainen.
Sen takaamiseksi, että uhri voi todella osallistua rikosoikeudenkäyntiin asianmukaisella tavalla, oikeus tulla kuulluksi edellyttää lisäksi, että hänelle annetaan paitsi mahdollisuus kuvata objektiivisesti tosiseikkoja myös tilaisuus esittää kantansa. Rikoksen uhrille ei kuitenkaan taata puitepäätöksessä eikä Euroopan unionin perusoikeuskirjan 47 artiklassa aloiteoikeutta syytetoimenpiteisiin kolmatta vastaan hänen tuomitsemisekseen.
(ks. 27, 28, 33, 37, 38 ja 42–44 kohta sekä tuomiolauselma)