1. Valtiontuki – Käsite – Yritykseen sovellettava erityinen, sille edun takaava verotusjärjestelmä
(EY 87 artiklan 1 kohta)
2. Valtiontuki – Käsite – Yritykseen sovellettava erityinen verotusjärjestelmä – Tiettynä ajanjaksona edullisen verotuksen eron kompensoituminen liiallisella verolla, joka on maksettu toisena ajanjaksona kiinteämääräisen maksun johdosta
(EY 87 artiklan 1 kohta)
3. Valtiontuki – Sääntöjenvastaisen tuen takaisin periminen – EY 88 artiklassa määrättyjen menettelysääntöjen vastaisesti myönnetty tuki – Tuensaajien mahdollinen perusteltu luottamus – Suoja – Edellytykset ja rajoitukset
(EY 88 artiklan 3 kohta)
4. Valtiontuki – Sääntöjenvastaisen tuen takaisin periminen – Asetuksen N:o 659/1999 15 artiklan mukainen kymmenen vuoden vanhentumisaika – Vanhentumisajan alkamisajankohta – Tuensaajan saaman tuen myöntämispäivä
(EY 88 artiklan 2 kohta; neuvoston asetuksen N:o 659/1999 15 artikla)
5. Valtiontuki – Komission päätös, jolla valtiontuki todetaan yhteismarkkinoille soveltumattomaksi ja määrätään palauttamaan se – Komission mahdollisuus jättää kansallisten viranomaisten tehtäväksi palautettavan tuen tarkan määrän laskeminen – Oikeusvarmuuden periaatetta ei ole loukattu
1. Erityisessä verotusjärjestelmässä voidaan myöntää yritykselle EY 87 artiklan 1 kohdassa tarkoitettu etu, vaikka kyseisen järjestelmän perusteella myönnettyjen tukien tarkka määrä on selvitettävä tiettyjen kyseisen järjestelmän ulkopuolisten tekijöiden avulla.
Kun tuen olemassaolon toteaminen riippuu tietyistä erityisen verotusjärjestelmän ulkopuolisista seikoista, kuten elinkeinoveron vuotuisuudesta ja alueellisten julkisyhteisöjen vuosittain päättämien verokantojen tasosta, tällaiset seikat eivät mitenkään ole esteenä sille, että erityinen verotusjärjestelmä voitiin jo silloin, kun siitä säädettiin, luokitella EY 87 artiklan 1 kohdassa tarkoitetuksi valtiontueksi. On nimittäin erotettava toisistaan yhtäältä tukijärjestelmän säätäminen ja toisaalta vuosittaisten tukien, joiden tarkka määrä riippui tietyistä ulkoisista tekijöistä, myöntäminen yritykselle kyseisen järjestelmän perusteella.
Tällaisessa tapauksessa etu voi muodostua yhtäältä kiinteämääräisestä osasta, joka liittyy yritykseen sovellettuun, yleisesti sovellettavien oikeussääntöjen mukaisesta järjestelmästä poikkeavaan erityiseen verotusjärjestelmään, ja toisaalta olosuhteiden mukaan vaihtuvasta osasta, joka määräytyy toimipaikan tai maa-alueiden sijaintikunnan ja kyseisillä paikkakunnilla sovelletun verokannan perusteella.
(ks. 21–23 ja 27 kohta)
2. EY 87 artiklan 1 kohdassa tarkoitetusta tuen käsitteestä on todettava, ettei toimenpide voi välttyä tueksi luokittelulta silloin, kun tuensaajan on maksettava jokin erityinen maksu, joka on erillinen kyseisestä tuesta eikä liity siihen.
Se, kompensoiko liiallinen vero, jonka yritys on maksanut tiettynä ajanjaksona siihen sovelletun kiinteämääräisen maksun johdosta, verotuksen eron, josta kyseinen yritys on saanut etua toisena ajanjaksona, on selvitettävä arvioimalla sovelletun kiinteämääräisen maksun objektiivisia ominaisuuksia ja sitä, voidaanko kyseistä maksua pitää siihen etuun, jota yritykselle on koitunut siihen sovelletun erityisen verotusjärjestelmän ansiosta, liittyvänä kustannuksena. Yksinomaan sillä perusteella, että sekä kiinteämääräinen maksu että erityinen verotusjärjestelmä on perustettu samalla lailla, ei voida todeta, että yritykseltä peritty kiinteämääräinen maksu liittyi erityisen verotusjärjestelmän perustamiseen.
(ks. 43, 44 ja 48 kohta)
3. Kun otetaan huomioon komission harjoittaman valtiontukien valvonnan pakottavuus, tuensaajayrityksillä voi lähtökohtaisesti olla perusteltu luottamus tuen sääntöjenmukaisuuteen ainoastaan silloin, kun tukea myönnettäessä on noudatettu EY 88 artiklan mukaista menettelyä, ja huolellisen taloudellisen toimijan on tavallisesti kyettävä varmistumaan siitä, että tätä menettelyä on noudatettu. Erityisesti on todettava, että kun tuki pannaan täytäntöön ilmoittamatta sitä ennalta komissiolle, jolloin se on EY 88 artiklan 3 kohdan mukaisesti sääntöjenvastainen, tuensaaja ei voi kyseisellä hetkellä perustellusti luottaa siihen, että tuki on myönnetty sääntöjenmukaisesti.
Lisäksi on niin, että kun tukea ei ole ilmoitettu komissiolle, kyseistä toimenpidettä koskevalla komission toimimattomuudella ei ole merkitystä.
(ks. 59 ja 60 kohta)
4. EY 88 artiklan soveltamista koskevan asetuksen N:o 659/1999 15 artiklan 1 kohdan mukaan komission toimivaltaan periä tuki takaisin sovelletaan kymmenen vuoden vanhentumisaikaa. Saman artiklan 2 kohdasta ilmenee, että vanhentumisaika alkaa vasta päivästä, jona sääntöjenvastainen tuki on myönnetty tuen saajalle. Näin ollen kyseisessä 15 artiklassa tarkoitetun vanhentumisajan määrittämisessä ratkaisevana seikkana on tuen tosiasiallinen myöntäminen.
Kyseisestä 15 artiklan 2 kohdasta ilmenee, että tässä säännöksessä viitataan vanhentumisajan alkamispäivän määrittämiseksi tuen myöntämiseen tuensaajalle eikä tukijärjestelmän säätämispäivään.
Tässä yhteydessä tuen myöntämispäivän määrittäminen voi vaihdella kyseessä olevan tuen luonteen mukaan. Sellaisen monivuotisen järjestelmän, jossa on kyse maksusuorituksista tai etujen jaksoittaisesta myöntämisestä, tapauksessa tuen oikeusperustana olevan toimen antamispäivän ja päivän, jona yritykset tosiasiallisesti saavat tuesta koituvan hyödyn, välillä voi kulua merkittävä aika. Tällaisessa tapauksessa tuki on vanhentumisajan laskemiseksi katsottava myönnetyn tuensaajalle vasta päivänä, jona se on tosiasiallisesti myönnetty tälle.
(ks. 80–82 kohta)
5. Oikeusvarmuuden periaate, joka kuuluu unionin oikeuden yleisiin periaatteisiin, edellyttää, että oikeussäännöt ovat selviä ja täsmällisiä ja että niiden vaikutukset ovat ennakoitavissa, jotta ne, joita asia koskee, tietäisivät, miten niiden tulee toimia niissä tilanteissa ja oikeudellisissa suhteissa, joihin unionin oikeusjärjestystä sovelletaan.
Valtiontukien alalla on niin, että yhdessäkään unionin oikeuden määräyksessä tai säännöksessä ei edellytetä, että kun komissio määrää yhteismarkkinoille soveltumattomaksi todetun tuen palautettavaksi, sen on vahvistettava palautettavan tuen täsmällinen määrä. On riittävää, että komission päätös sisältää sellaiset tiedot, joiden nojalla sen adressaatti voi itse suuremmitta vaikeuksitta määrittää tuon summan.
(ks. 100 ja 102 kohta)