1.

Euroopan komissio vaatii nyt käsiteltävällä jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämistä koskevalla kanteella unionin tuomioistuinta toteamaan, ettei Slovenian tasavalta ole noudattanut direktiivin 91/440/ETY, ( 2 ) sellaisena kuin se on muutettuna direktiivillä 2001/12/EY ( 3 ) (jäljempänä direktiivi 91/440), 6 artiklan 3 kohdan ja liitteen II, direktiivin 2001/14/EY ( 4 ) (jäljempänä direktiivi 2001/14) 14 artiklan 2 kohdan eikä direktiivin 2001/14 6 artiklan 2–5 kohdan, 7 artiklan 3 kohdan ja 11 artiklan mukaisia velvoitteitaan. ( 5 ) Slovenian tasavalta vaatii, että unionin tuomioistuin hylkää komission kanteen.

2.

Käsiteltävä asia liittyy sarjaan komission vuosina 2010 ja 2011 nostamia jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämistä koskevia kanteita, ( 6 ) jotka koskevat sitä, miten jäsenvaltiot soveltavat direktiivejä 91/440 ja 2001/14, joiden päätavoitteena on varmistaa rautatieyrityksille yhtäläiset ja ketään syrjimättömät infrastruktuurin eli rautatieverkon käyttömahdollisuudet. Nämä kanteet ovat uusia, sillä ne antavat unionin tuomioistuimelle mahdollisuuden lausua ensimmäistä kertaa rautateiden vapauttamisesta Euroopan unionissa ja tulkita erityisesti niin sanottua ”ensimmäistä rautatiepakettia”.

3.

Olen jo esittänyt 6.9.2012 ratkaisuehdotukset asioissa C-473/10, komissio vastaan Unkari; C-483/10, komissio vastaan Espanja; C-555/10, komissio vastaan Itävalta; C-556/10, komissio vastaan Saksa, ja jo ratkaistussa asiassa C-557/10, komissio vastaan Portugali. Tämän ratkaisuehdotuksen lisäksi esitän tänään ratkaisuehdotuksen asioissa C-512/10, komissio vastaan Puola, C-545/10, komissio vastaan Tšekki, C-625/10, komissio vastaan Ranska ja C-412/11, komissio vastaan Luxemburg. Siltä osin kuin käsiteltävä asia koskee samanlaisia kanneperusteita, joita olen jo tarkastellut edellä mainituissa ratkaisuehdotuksissa, viittaan ainoastaan näiden ratkaisuehdotusten asiaa koskeviin kohtiin toistamatta kaikkia niihin sisältyviä perusteluja.

4.

Direktiivin 91/440 6 artiklan 3 kohdassa säädetään seuraavaa:

”Jäsenvaltioiden on toteutettava tarvittavat toimenpiteet sen varmistamiseksi, että infrastruktuurin yhtäläisten ja ketään syrjimättömien käyttömahdollisuuksien kannalta olennaiset, liitteessä II luetellut toiminnot annetaan tehtäväksi sellaisille elimille tai yrityksille, jotka eivät itse harjoita rautatieliikennettä. Organisatorisista rakenteista riippumatta on voitava osoittaa, että tämä tavoite on saavutettu.

Jäsenvaltiot voivat kuitenkin antaa rautatieyritykselle tai muulle elimelle tehtäväksi maksujen perimisen ja vastuun rautateiden infrastruktuurin hoidosta, kuten investoinn[eista], kunnossapido[sta] ja rahoitukse[sta].”

5.

Direktiivin 91/440 liitteessä II luetellaan 6 artiklan 3 kohdassa tarkoitetut olennaiset toiminnot:

”– –

6.

Direktiivin 2001/14 6 artiklan 2–5 kohdassa säädetään seuraavaa:

”2.   [Rataverkon haltijan] on tarjottava kannustimia infrastruktuurin tarjoamisesta aiheutuvien kustannusten vähentämiseksi ja sen käytöstä perittävien maksujen alentamiseksi kiinnittäen aiheellista huomiota turvallisuuteen sekä infrastruktuuripalvelun laadun ylläpitämiseen ja parantamiseen.

3.   Jäsenvaltioiden on varmistettava, että 2 kohdassa säädetyt kannustimet toteutetaan joko toimivaltaisen viranomaisen ja [rataverkon haltijan] välisellä sopimuksella, jonka kesto on vähintään kolme vuotta ja jossa määrätään valtion rahoituksesta, tai perustamalla aiheelliset valvontatoimenpiteet, joihin liittyy riittävä toimivalta.

4.   Kun tehdään sopimus, sopimuksen ehdoista ja niiden maksujen määräytymisperusteista, joista on sovittu rahoituksen antamiseksi [rataverkon haltijalle], on sovittava etukäteen koko sopimuskauden ajaksi.

5.   On luotava menetelmä kustannusten jakamiseksi. Jäsenvaltiot voivat edellyttää etukäteishyväksyntää. Tämä menetelmä olisi saatettava ajoittain ajan tasalle siten, että se vastaisi parhainta kansainvälistä käytäntöä.”

7.

Direktiivin 7 artiklan 3 kohdassa säädetään seuraavaa:

”Vähimmäiskäyttömahdollisuuksista ja radan käyttömahdollisuuksista palveluihin pääsyä varten perittävät infrastruktuurimaksut on vahvistettava niiden kustannusten perusteella, jotka aiheutuvat suoraan rautatieliikenteen harjoittamisesta, sanotun kuitenkaan rajoittamatta 4 tai 5 kohdan tai 8 artiklan soveltamista.”

8.

Direktiivin 2001/14 8 artiklan 1 kohdassa säädetään seuraavaa:

”Saadakseen [rataverkon haltijalle] aiheutuneet kustannukset katetuksi täysimääräisesti, jäsenvaltio voi markkinoiden niin salliessa periä lisähintoja toimivien, avointen ja ketään syrjimättömien periaatteiden perusteella taaten kuitenkin samalla erityisesti kansainvälisen rautateiden tavaraliikenteen mahdollisimman hyvän kilpailukyvyn. Hinnoittelujärjestelmässä on otettava huomioon rautatieyritysten aikaansaama tuottavuuden kasvu.

Maksut eivät kuitenkaan saa olla niin korkeita, että infrastruktuuria eivät voi käyttää sellaiset markkinalohkot, jotka pystyvät maksamaan vähintään rautatiepalvelujen käytöstä suoraan aiheutuvat kustannukset sekä sen katetuoton, jonka markkinat kestävät.”

9.

Direktiivin 11 artiklan 1 kohdassa säädetään seuraavaa:

”Infrastruktuurin hinnoittelujärjestelmien on suorituskannustinjärjestelmän avulla kannustettava rautatieyrityksiä ja [rataverkon haltijaa] minimoimaan häiriöt ja parantamaan rautatieverkon suorituskykyä. Tähän saattaa sisältyä seuraamuksia verkon toiminnalle häiriötä tuottavista toimista, korvauksia häiriöistä kärsiville yrityksille ja palkintomaksuja ennakoitua paremmasta suorituskyvystä.”

10.

Direktiivin 2001/14 14 artiklan 2 kohdassa säädetään seuraavaa:

”Jos [rataverkon haltija] ei ole oikeudelliselta muodoltaan, organisaatioltaan tai päätöksenteoltaan rautatieyrityksestä riippumaton, 1 kohdassa tarkoitetut ja tässä luvussa esitetyt toiminnot suorittaa käyttöoikeuden myöntävä elin, joka on oikeudelliselta muodoltaan, organisaatioltaan ja päätöksenteoltaan rautatieyrityksestä riippumaton.”

11.

Rautatieliikennelain (Zakon o železniškem prometu), sellaisena kuin se on muutettuna, ( 7 ) 21 §:ssä säädetään seuraavaa:

”1.   Hallitus perustaa julkisen rautatieviraston tässä artiklassa tarkoitettujen toimintojen suorittamista varten (jäljempänä rautatievirasto).

– –

3.   Virasto suorittaa toiminnot varmistamalla ketään syrjimättömän rautatieinfrastruktuurin käyttömahdollisuuden, mikä käsittää

– –

12.

Lain 11 §:ssä säädetään seuraavaa:

”1.   Julkisen rautatieinfrastruktuurin ylläpito ja rautatieliikenteen ohjaus tässä infrastruktuurissa ovat julkisen palvelun velvoitteita.

2.   Rataverkon haltija hoitaa edellisessä momentissa tarkoitetut julkisen palvelun velvoitteet julkista palvelua koskevan sopimuksen mukaisesti.

– –

4.   Rautatieliikenteen ohjaus julkisessa rautatieinfrastruktuurissa käsittää pääasiassa seuraavat toimet:

– – –”

13.

Julkisen rautatieinfrastruktuurin reittien jakamisesta ja käyttömaksuista 18.4.2008 annetun asetuksen (Uredba o dodeljevanju vlakovnih poti in uporabnini na javni železniški infrastrukturi,) ( 8 ) 9 §:ssä säädetään seuraavaa:

”1.   Virasto, rataverkon haltija ja hakija noudattavat reittien rakentamisessa ja jakamisessa seuraavia määräaikoja ja periaatteita:

– –

14.

Asetuksen 20 §:n 2 ja 5 momentissa säädetään seuraavaa:

”2.   Rataverkon haltijalle on tarjottava kannustimia infrastruktuurin tarjoamisesta aiheutuvien kustannusten vähentämiseksi ja sen käytöstä perittävien maksujen alentamiseksi kiinnittäen aiheellista huomiota turvallisuuteen sekä infrastruktuuripalvelun laadun ylläpitämiseen ja parantamiseen. Viraston ja rataverkon haltijan tekemässä kolmivuotisessa sopimuksessa määrätään tämän vuoksi, että osaa edellisessä momentissa tarkoitetuista rataverkon haltijan muista kaupallisista toimista aiheutuvista ylijäämistä ei oteta huomioon maksuja laskettaessa, vaan ne jäävät kannustimeksi rataverkon haltijalle.

– –

5.   Maksujen laskentamenetelmässä on otettava huomioon myös kaikki hinnoittelujärjestelmää koskevat tiedot ja riittävät tiedot 23 ja 24 §:ssä tarkoitettujen palvelujen hinnoista, jos näitä palveluja tarjoaa vain yksi palvelujen tarjoaja. Menetelmässä on otettava huomioon paitsi tiedot voimassa olevasta hinnoittelujärjestelmästä myös tiedot maksujen todennäköisistä muutoksista seuraavan kolmen vuoden aikana. Lisäksi siinä on otettava huomioon toimenpiteet, joilla kannustetaan rautatieyrityksiä ja rataverkon haltijaa minimoimaan häiriöt ja helpottamaan rautatieverkon käyttöä.

Tähän saattaa sisältyä seuraamuksia verkon toiminnalle häiriötä tuottavista toimista, korvauksia häiriöistä kärsiville rautatieyrityksille ja palkintomaksuja ennakoitua paremmasta suorituskyvystä.”

15.

Lain 21 §:ssä säädetään seuraavaa:

”1.   Viraston on noudatettava lain mukaisia perusteita maksujen määrän määrittämisessä.

2.   Arvioidessaan edellisessä momentissa tarkoitettuja perusteita viraston on otettava huomioon liikenteen harjoittamisesta aiheutuvat kustannukset tietyn junatyypin osalta, ja niitä kustannuksia ovat erityisesti rautateiden ylläpidosta, junaliikenteeseen liittyvästä infrastruktuurista ja rautatieliikenteen ohjauksesta aiheutuvat kustannukset.

3.   Viraston on varmistettava, että kaikilta samankaltaisia liikennepalveluja samoilla markkinoilla tarjoavilta rautatieyrityksiltä peritään objektiivisesti samansuuruiset ketään syrjimättömät maksut.”

16.

Komission yksiköt lähettivät 10.5.2007 Slovenian viranomaisille kyselylomakkeen selvittääkseen, oliko Slovenian tasavalta saattanut ensimmäisen rautatiepaketin direktiivit osaksi kansallista lainsäädäntöään. Slovenian viranomaiset vastasivat kyselyyn 11.7.2007. Komissio pyysi Slovenian tasavallalta lisätietoja 21.11.2007 päivätyllä kirjeellä, johon tämä vastasi 16.1.2008 päivätyllä kirjeellä.

17.

Slovenian tasavallan toimittamien tietojen perusteella komissio lähetti sille virallisen huomautuksen, jossa todettiin, ettei ensimmäistä rautatiepakettia ollut saatettu asianmukaisesti osaksi Slovenian kansallista lainsäädäntöä rataverkon haltijan olennaisten toimintojen riippumattomuuden, rautatieinfrastruktuurin käytön hinnoittelun ja rautateiden sääntelyelimen osalta.

18.

Slovenian tasavalta antoi vastauksensa viralliseen huomautukseen 22.8.2008. Tämän jälkeen se toimitti komissiolle lisätietoja 16.3. ja 8.7.2009 päivätyillä kirjeillään.

19.

Komissio katsoi, ettei Slovenian tasavalta ollut toteuttanut tarvittavia toimenpiteitä saattaakseen ensimmäisen rautatiepaketin direktiivit asianmukaisesti osaksi kansallista lainsäädäntöään, ja lähetti sille perustellun lausunnon 9.10.2009.

20.

Slovenian tasavalta ilmoitti 8.12.2009 päivätyllä kirjeellä vastaanottaneensa tiedon rikkomisista, joista sitä moitittiin perustellussa lausunnossa, ja halustaan korjata tilanne. Slovenian tasavalta toisti perusteltuun lausuntoon 8.3.2010 antamassaan vastauksessa 8.12.2009 päivätyssä kirjeessään esittämänsä huomautukset kaikista näkökohdista.

21.

Komissio nosti 29.12.2010 käsiteltävänä olevan jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämistä koskevan kanteen.

22.

Unionin tuomioistuimen presidentin 14.6.2011 antamalla määräyksellä Tšekin tasavalta ja Espanjan kuningaskunta hyväksyttiin väliintulijoiksi tukemaan Slovenian tasavallan vaatimuksia.

23.

Komissio, Slovenian tasavalta ja Espanjan kuningaskunta sekä Tšekin tasavalta olivat edustettuina 20.9.2012 pidetyssä istunnossa.

24.

Komissio väittää, ettei Slovenian tasavalta ole noudattanut direktiivin 91/440 6 artiklan 3 kohdan ja liitteen II sekä direktiivin 2001/14 14 artiklan 2 kohdan mukaisia velvoitteitaan, koska rataverkon haltija, joka harjoittaa itsekin rautatieliikennettä, yhtäältä osallistuu liikenteen aikataulun laadintaan ja toisaalta sääntelee junien liikennöintiä ja osallistuu näin ollen reittien jakamista tai infrastruktuurikapasiteetin käyttöoikeuksien myöntämistä koskevaan päätöksentekoon.

25.

Komissio väittää tästä, että jos reittien jakaminen annetaan rautatieliikennelain 21 §:ssä rautatieviraston tehtäväksi, rataverkon haltija eli ”Slovenian rautatiet” osallistuu tämän lain 11 §:n 4 momentin nojalla reittien jakamista tai infrastruktuurikapasiteetin käyttöoikeuksien myöntämistä koskevaan päätöksentekoon.

26.

Komissio huomauttaa lisäksi, että Slovenian rautatiet osallistuvat yhä liikenteen aikataulujen laatimiseen, koska 18.4.2008 annetun asetuksen 9 §:ssä säädetään, että rataverkon haltija laatii liikenteen uutta aikataulua koskevan ehdotuksen ja kuulee tässä yhteydessä asianomaisia osapuolia, ennen kuin toimittaa ehdotuksen virastolle, joka lähettää liikenteen uutta aikataulua koskevan ehdotuksen hakijoille ja tekee tämän jälkeen lopullisen päätöksen käyttöoikeuksien jakamisesta.

27.

Komissio väittää niin ikään, että rataverkon haltija huolehtii myös junien liikennöinnin sääntelystä, sillä rautatieliikennelain 11 §:n 4 momentissa säädetään, että junien liikennöinnin ohjaus on osa rautatieliikenteen hallinnointia julkisessa rautatieinfrastruktuurissa.

28.

Slovenian tasavalta pitää komission esittämiä väitteitä perusteettomina. Se väittää erityisesti, että rautatieliikennelain muuttamisesta annetun lain (Zakon o spremembah in dopolnitvah Zakona o železniškem prometu, jäljempänä 27.12.2010 annettu laki) ( 9 ) 3 §:ssä rataverkon haltijalta vietiin kaikki toimivalta laatia reittiaikatauluja ja se siirrettiin kokonaan rautatievirastolle.

29.

Slovenian tasavalta huomauttaa lisäksi, ettei junien liikennöinnin ohjaus sisälly direktiivin 91/440 liitteessä II olevaan olennaisten toimintojen luetteloon. Slovenian tasavallan mukaan aikataulut vahvistaa rautatievirasto, ja rataverkon haltija osallistuu liikenteenohjauksesta vastaavana tahona ainoastaan reittien käytännön valvontaan ja saa näin ollen haltuunsa ainoastaan tietoja, joita myös muut rautatieyritykset voivat saada tutkimalla reittiaikatauluja.

30.

Slovenian tasavalta kiistää komission ensimmäisen kanneperusteen ensimmäisen osan vetoamalla lainsäädäntöön, joka on annettu perustellussa lausunnossa asetetun määräajan päätyttyä, eli 27.12.2010 annettuun lakiin ja Slovenian rautatieyhtiöstä annettuun lakiin. ( 10 ) Slovenian tasavalta täsmensi istunnossa, että kun rautatieliikennettä koskevaa lakia muutettiin vuonna 2007, reittien jakamista koskeva toiminto oli jo siirretty riippumattomalle virastolle, mutta reittiaikataulujen laatiminen siirrettiin tälle virastolle vasta tämän lain täydentämisestä vuonna 2011 annetulla asetuksella.

31.

Tässä yhteydessä on riittävää muistuttaa, että unionin tuomioistuin on toistuvasti katsonut, että kun arvioidaan sitä, onko jäsenvaltio jättänyt noudattamatta jäsenyysvelvoitteitaan, on otettava huomioon jäsenvaltion tilanne sellaisena kuin se oli perustellussa lausunnossa asetetun määräajan päättyessä, eikä unionin tuomioistuin voi ottaa huomioon tämän jälkeen tapahtuneita muutoksia. ( 11 ) Ensimmäisen kanneperusteen ensimmäisen osan tarkastelussa merkityksellinen on näin ollen lainsäädäntö, joka oli voimassa 9.10.2009 annetussa perustellussa lausunnossa asetetun määräajan päättyessä.

32.

Sloveniassa on vakiintuneelle toimijalle annettu tehtäväksi jakaa olennaisista toiminnoista vastaavan riippumattoman elimen valvonnassa kapasiteetin käyttöoikeudet ja yksittäiset reitit, ( 12 ) ja tämä tehtävä käsittää ”liikenteen ja junien uusia aikatauluja Slovenian tasavallassa koskevan ehdotuksen” laatimisen. ( 13 )

33.

Direktiivin 91/440 6 artiklan 3 kohdan nojalla liitteessä II luetellut toiminnot ”annetaan tehtäväksi [ainoastaan] sellaisille elimille tai yrityksille, jotka eivät itse harjoita rautatieliikennettä”. Liitteessä II viitataan ”reittien jakamista koskevaan päätöksentekoon, johon sisältyy saatavuuden määrittely ja arviointi sekä yksittäisten junareittien jakaminen”. Direktiivin sanamuodosta käy siten ilmi, että ”saatavuuden määrittely ja arviointi” kuuluvat kapasiteetin käyttöoikeuden myöntämistä ja reittien jakamista koskevista olennaisista toiminnoista vastaavan elimen tehtäviin.

34.

Tästä syystä ei mielestäni ole mahdollista, että rautatieyrityksistä riippumaton rataverkon haltija tai käyttöoikeuden myöntävä elin antaisi kaikki päätöksentekoa edeltävät valmistelutyöt tällaisen yrityksen hoidettaviksi. Näin ollen se, että Slovenian rautatiet toimivat vastaavasti rautatieviraston nimissä siten, että viimeksi mainitulla on yksinomainen toimivalta vahvistaa aikataulut ja jakaa yksittäiset reitit, ei riitä varmistamaan tämän järjestelmän yhdenmukaisuutta unionin oikeuden vaatimusten kanssa.

35.

Rautatieinfrastruktuuria hallinnoi siten vakiintunut toimija eli Slovenian rautatiet. Pitää paikkansa, että on perustettu uusi elin eli rautatievirasto, jonka tehtäväksi on annettu kapasiteetin käyttöoikeuden myöntäminen ja yksittäisten reittien jakaminen. 18.4.2008 annetun asetuksen 9 §:stä käy kuitenkin ilmi, että rataverkon haltija eli Slovenian rautatiet laatii liikenteen ja junien uusia aikatauluja koskevan ehdotuksen, jonka se toimittaa virastolle. Ehdotusta laatiessaan sen on kuultava asianomaisia osapuolia ja kaikkia niitä, jotka haluavat esittää huomautuksia.

36.

Huomautettakoon lisäksi, että direktiivin 2001/14 14 artiklan 2 kohdassa säädetään, että jos rataverkon haltija ei ole rautatieyrityksestä riippumaton, kuten Sloveniassa, infrastruktuurikapasiteetin myöntämistä koskevan toiminnon suorittaa käyttöoikeuden myöntävä elin, joka on oikeudelliselta muodoltaan, organisaatioltaan ja päätöksenteoltaan rautatieyrityksistä riippumaton. Komissio toteaa tästä perustellusti, että Slovenian rautatiet osallistuu yhä liikenteen aikataulujen laatimiseen ja näin ollen reittien jakamista ja infrastruktuurikapasiteetin käyttöoikeuden myöntämistä koskeviin toimintoihin.

37.

Kapasiteetin käyttöoikeuden myöntämistä ja reittien jakamista koskevista olennaisista toiminnoista vastaavan elimen on mielestäni hallittava tätä koko prosessia. Jäsenvaltio on siis jättänyt noudattamatta jäsenyysvelvoitteitaan, koska rataverkon haltija, joka on rautatieyritys, osallistuu olennaisen toiminnon harjoittamiseen.

38.

Komission ensimmäisen kanneperusteen toinen osa perustuu siihen, että Sloveniassa rataverkon haltija, joka harjoittaa itse rautatieliikennettä, ohjaa junien liikennöintiä.

39.

Huomautan aluksi, että tämä toinen osa on sisällöltään identtinen asiassa C-473/10, komissio vastaan Unkari, esitetyn ensimmäisen kanneperusteen kanssa (ks. ratkaisuehdotuksen 49–70 kohta). Tästä syystä on viitattava kyseisessä asiassa esitetyssä ratkaisuehdotuksessa esitettyyn oikeudelliseen päättelyyn. Slovenian lainsäädännön täytäntöönpano eroaa kuitenkin Unkarin tilanteesta. Näin ollen kanneperusteen arvioinnissa on otettava huomioon Slovenian tasavallan erityistilanne.

40.

Slovenian tasavalta väittää, ettei junien liikennöinnin ohjaus sisälly direktiivin 91/440 liitteessä II olevaan olennaisten toimintojen luetteloon. Päädyin tähän samaan päätelmään ratkaisuehdotuksessa, jonka esitin edellä mainitussa asiassa komissio vastaan Unkari.

41.

Komissio näyttää hyväksyneen tämän päätelmän istunnossa. Se väittää kuitenkin, että Sloveniassa reitit jaetaan liikenteenohjauksen yhteydessä. Komissio viittasi vastineessaan Slovenian tasavallan rautatieverkkoa koskevaan suunnitelmaan tukeakseen näkemystään, jonka mukaan liikenteen häiriötilanteessa ainoastaan rataverkon haltija voi jakaa tarvittavat reitit. Rautatieverkkoa koskevan suunnitelman mukaan rataverkon haltija voi tarvittaessa, tai jos infrastruktuuri on tilapäisesti poissa käytöstä, kieltää tilapäisesti jaettujen reittien käytön siksi aikaa, kunnes järjestelmä on saatu palautettua. Lisäksi poikkeusolosuhteissa, jotka aiheuttavat poikkeaman jaetuilla reiteillä, rataverkon haltijalla on liikenteenharjoittajaa kuultuaan oikeus mukauttaa reittejä siten, että alun perin määritellyt yhteydet voidaan taata mahdollisimman hyvin. Slovenian tasavalta ei ole kiistänyt näitä väitteitä.

42.

Komissio myönsi kirjelmässään, että junien liikennöinnin hallinnointi oli annettu sellaisen elimen tehtäväksi, joka ei itse harjoita rautatieliikennettä, eikä viitannut millään tavoin reittien poistamiseen käytöstä tai niiden uudelleen jakamiseen liikenteen häiriötilanteessa.

43.

Tästä voidaan päätellä, että komissio on vastineessaan laajentanut kannekirjelmän kohdetta tai ainakin esittänyt uuden perustelun väitetylle jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämiselle, koska se käsittelee vastineessaan liikenteen hallinnointia sen häiriötilanteessa. Komission kanne on näin ollen jätettävä tutkimatta siltä osin kuin se perustuu tähän päättelyketjuun. Perusteluja, joita kanteessa esitetään kanneperusteesta, joka koskee liikenteenohjauksen yksityiskohtaisia menettelytapoja, ei puolestaan voida hyväksyä syistä, jotka on esitetty edellä mainitussa asiassa komissio vastaan Unkari esittämässäni ratkaisuehdotuksessa.

44.

Jos unionin tuomioistuin kuitenkin katsoo, että rataverkon haltijan toimivaltaa liikenteen häiriötilanteessa koskevat perustelut on otettava tutkittavaksi, huomautettakoon, että edellä mainitussa asiassa komissio vastaan Unkari esittämässäni ratkaisuehdotuksessa totesin, että rautatieliikenteen hallinnoinnista vastaavalle rataverkon haltijalle, joka ei ole riippumaton, voidaan myöntää toimivalta poistaa reitit käytöstä liikenteen häiriötilanteessa, mutta reittien uudelleenjaon on katsottava kuuluvan olennaisiin toimintoihin, joita voivat harjoittaa ainoastaan riippumaton rataverkon haltija tai käyttöoikeuden myöntävä elin.

45.

Toisin kuin Unkarissa, Sloveniassa rataverkon haltija, joka ei ole riippumaton, voi päättää mukauttaa jaettuja reittejä. Jos kanneperusteen toinen osa otettaisiin tutkittavaksi, sitä olisi näin ollen pidettävä perusteltuna sikäli kuin siinä viitataan rataverkon haltijan, joka ei ole riippumaton, mahdollisuuteen päättää reittien uudelleen jakamisesta liikenteen häiriötilanteessa.

46.

Edellä esitetyistä syistä ehdotan, että komission ensimmäisen kanneperusteen ensimmäinen osa hyväksytään siltä osin kuin se koskee rataverkon haltijan, joka ei ole riippumaton, osallistumista reittien jakamiseen. Ensimmäisen kanneperusteen toinen osa, joka koskee rataverkon haltijan harjoittamaa liikenteenohjausta, on hylättävä osaksi siksi, että sen tutkittavaksi ottamisen edellytykset puuttuvat, ja osaksi siksi, että se on perusteeton. Jos tämä toinen osa otetaan kuitenkin kokonaisuudessaan tutkittavaksi, se on hyväksyttävä sikäli kuin siinä viitataan rataverkon haltijan, joka ei ole riippumaton, mahdollisuuteen päättää reittien uudelleen jakamisesta liikenteen häiriötilanteessa.

47.

Komissio väittää, ettei Slovenian tasavalta ole noudattanut direktiivin 2001/14 6 artiklan 2–5 kohdan mukaisia velvoitteitaan, kun se ei ole ottanut käyttöön järjestelmää, jolla rataverkon haltijoita kannustetaan vähentämään infrastruktuurin tarjoamisesta aiheutuvia kustannuksia ja alentamaan sen käytöstä perittäviä maksuja.

48.

Slovenian tasavalta väittää, että 27.12.2010 annetun lain 10 §:ssä säädetään, että rataverkon haltijaa kannustetaan kannustinten avulla vähentämään infrastruktuurin varmistamisesta aiheutuvia kustannuksia ja alentamaan käyttömaksuja.

49.

Aluksi todettakoon, että Slovenian tasavallan puolustus on edellä esitetyistä syistä tehoton siltä osin kuin se perustuu 27.12.2010 annetulla lailla tehtyihin lainsäädännön muutoksiin. Kanneperusteen perusteltavuutta on nimittäin arvioitava 18.4.2008 annetun asetuksen 20 §:n 2 momentin perusteella.

50.

Huomautan lisäksi, että komission toinen kanneperuste, joka koskee sellaisten kannustimien puuttumista, joiden tavoitteena on vähentää infrastruktuurin tarjoamisesta aiheutuvia kustannuksia ja alentaa käyttömaksuja, on sisällöltään identtinen asiassa C-556/10, komissio vastaan Saksa, esitetyn kolmannen kanneperusteen (ks. ratkaisuehdotuksen 93–104 kohta), asiassa C-512/10, komissio vastaan Puola, esitetyn kolmannen kanneperusteen (ks. ratkaisuehdotuksen 74–84 kohta), asiassa C-545/10, komissio vastaan Tšekki, esitetyn toisen kanneperusteen (ks. ratkaisuehdotuksen 47–55 kohta) sekä asiassa C-625/10, komissio vastaan Ranska, esitetyn toisen kanneperusteen toisen osan (ks. ratkaisuehdotuksen 63–69 kohta) kanssa.

51.

Tästä syystä on viitattava kyseisissä asioissa esitetyissä ratkaisuehdotuksissa esitettyyn oikeudelliseen päättelyyn. Slovenian lainsäädännön ja sen täytäntöönpanon erityispiirteet kuitenkin eroavat kyseisten jäsenvaltioiden tilanteesta. Näin ollen kanneperusteen arvioinnissa on otettava huomioon Slovenian tasavallan erityistilanne.

52.

Komissio huomauttaa perustellusti, että 18.4.2008 annetun asetuksen 20 §:n 2 momentissa ainoastaan toistetaan direktiivin 2001/14 6 artiklan 2 ja 3 kohdan sanamuoto. Vaikka viranomaiset voivat Slovenian lainsäädännön mukaan toteuttaa unionin lainsäätäjän tarkoittamia toimenpiteitä kannustaakseen rataverkon haltijaa vähentämään infrastruktuurin tarjoamisesta aiheutuvia kustannuksia ja alentamaan käyttömaksuja, tämä ei kuitenkaan vaikuta siihen, ettei perustellussa lausunnossa asetetun määräajan päättymiseen mennessä ollut tehty yhtään monivuotista sopimusta eikä toteutettu yhtään direktiivin 6 artiklan 3 kohdassa tarkoitettua lainsäädäntötoimenpidettä. Koska direktiivin 6 artiklan 2 ja 3 kohdassa säädettyjä kannustimia ei siis ole olemassa, tämän artiklan 4 ja 5 kohdan täytäntöönpanoa ei ole varmistettu millään säännöksellä tai toimenpiteellä.

53.

Komission toinen kanneperuste on näin ollen hyväksyttävä.

54.

Komissio väittää, ettei Slovenian tasavalta ole noudattanut direktiivin 2001/14 11 artiklan mukaisia velvoitteitaan, kun se ei ole ottanut käyttöön suorituskannustinjärjestelmää, jolla kannustetaan rautatieyrityksiä ja rataverkon haltijaa vähentämään häiriöitä ja helpottamaan rautatieverkon käyttöä.

55.

Slovenian tasavalta huomauttaa, että direktiivin 2001/14 11 artikla on saatettu osaksi kansallista lainsäädäntöä 27.12.2010 annetulla lailla, jolla rautatieliikennelain 15 §:n 5 momenttiin lisättiin kaksi uutta kohtaa, jotka muodostavat oikeudellisen perustan sellaisen säännöksen antamiselle, jolla voidaan myöhemmin vahvistaa suorituskannustinjärjestelmä.

56.

Aluksi todettakoon jälleen, että Slovenian tasavallan puolustus on edellä esitetyistä syistä (ks. ratkaisuehdotuksen 49 kohta) tehoton siltä osin kuin se perustuu 27.12.2010 annetulla lailla tehtyihin lainsäädännön muutoksiin. Kanneperustetta on nimittäin arvioitava ainoastaan 18.4.2008 annetun asetuksen 20 §:n 5 momentin perusteella.

57.

Huomautettakoon lisäksi, että komission kolmas kanneperuste, joka koskee sellaisten kannustimien puuttumista, joilla kannustetaan rautatieyrityksiä ja rataverkon haltijaa minimoimaan häiriöt ja parantamaan rautatieverkon suorituskykyä ottamalla käyttöön ”suorituskannustinjärjestelmä”, on sisällöltään identtinen asiassa C-483/10, komissio vastaan Espanja, esitetyn toisen kanneperusteen (ks. ratkaisuehdotuksen 67–72 kohta), asiassa C-545/10, komissio vastaan Tšekki, esitetyn neljännen kanneperusteen (ks. ratkaisuehdotuksen 90–93 kohta) sekä asiassa C-625/10, komissio vastaan Ranska, esitetyn toisen kanneperusteen ensimmäisen osan (ks. ratkaisuehdotuksen 61 ja 62 kohta) kanssa.

58.

Tästä syystä on viitattava kyseisissä asioissa esitetyissä ratkaisuehdotuksissa esitettyyn oikeudelliseen päättelyyn. Slovenian lainsäädäntö ja sen täytäntöönpano kuitenkin eroavat kyseisten jäsenvaltioiden tilanteesta. Näin ollen kanneperusteen arvioinnissa on otettava huomioon Slovenian erityistilanne.

59.

Komissio huomauttaa perustellusti, että 18.4.2008 annetun asetuksen 20 §:n 5 momentissa toistetaan direktiivin 2001/14 11 artiklan sanamuoto. Vaikka Slovenian lainsäädännössä on joulukuusta 2009 alkaen annettu viranomaisille valtuudet toteuttaa unionin lainsäätäjän tarkoittamia toimenpiteitä määritelläkseen ja perustaakseen kyseisen direktiivin 11 artiklan mukaisen suorituskannustinjärjestelmän, perustellussa lausunnossa asetetun määräajan päättymiseen mennessä ei kuitenkaan ollut toteutettu yhtään käytännön toimenpidettä tai annettu konkreettista säännöstä, joilla tämä valtuutus olisi pantu täytäntöön.

60.

Komission kolmas kanneperuste on näin ollen hyväksyttävä.

61.

Komissio väittää, ettei Slovenian tasavalta ole noudattanut direktiivin 2001/14 7 artiklan 3 kohdan mukaisia velvoitteitaan, kun se ei ole säätänyt vähimmäiskäyttömahdollisuuksista ja radan käyttömahdollisuuksista palveluihin pääsyä varten perittävien infrastruktuurimaksujen laskentamenetelmästä, joka perustuu ainoastaan suoraan rautatieliikenteen harjoittamisesta aiheutuviin kustannuksiin.

62.

Komissio väittää myös, että Slovenian tasavalta on jättänyt noudattamatta sille direktiivin 2001/14 8 artiklan 1 kohdan nojalla kuuluvia velvoitteitaan, kun se ei ole antanut lainsäädäntöä, jonka perusteella voitaisiin varmistaa, että kaikki markkinalohkot tosiasiassa kestävät lisähinnat, joita peritään infrastruktuurin haltijalle aiheutuvien kustannusten kattamiseksi täysimääräisesti.

63.

Slovenian tasavalta väittää puolestaan, että rautatieliikennelain 15 §:n 5 momentin 3 kohtaa täydennettiin 27.12.2010 annettuun lakiin sisältyneellä säännöksellä, jonka nojalla vähimmäiskäyttömahdollisuuksista ja radan käyttömahdollisuuksista palveluihin pääsyä varten perittävä infrastruktuurimaksu vastaa suuruudeltaan suoraan rautatieliikenteen harjoittamisesta aiheutuvia kustannuksia. Slovenia väittää lisäksi, että julkisen rautatieinfrastruktuurin reittien jakamisesta ja käyttömaksuista annettua asetusta ollaan muuttamassa, ja siihen on tarkoitus sisällyttää säännös, jonka perusteella voidaan varmistaa, että markkinalohkot todella kestävät lisähinnat, joita peritään infrastruktuurin haltijalle aiheutuvien kustannusten kattamiseksi täysimääräisesti.

64.

Aluksi todettakoon, että Slovenian tasavallan puolustus on edellä esitetyistä syistä (49 kohta) tehoton siltä osin kuin se perustuu 27.12.2010 annetulla lailla tehtyihin lainsäädännön muutoksiin. Sama pätee Slovenian viranomaisten esiin tuomaan toiseen säädökseen eli julkisen rautatieinfrastruktuurin reittien jakamisesta ja käyttömaksuista annettuun asetukseen. ( 14 ) Kanneperustetta on näin ollen arvioitava ainoastaan 18.4.2008 annetun asetuksen 21 §:n 2 momentin perusteella.

65.

Muistutan aluksi, että käsitteen ”suoraan rautatieliikenteen harjoittamisesta aiheutuvat kustannukset” tulkintaa on analysoitu asiassa C-545/10, komissio vastaan Tšekki (ks. ratkaisuehdotuksen 66 kohta ja sitä seuraavat kohdat), josta esitän ratkaisuehdotuksen samanaikaisesti tämän ehdotuksen kanssa. Toiston välttämiseksi viittaan siis kyseiseen ratkaisuehdotukseen sisältyvään analyysiin. ( 15 )

66.

Ehdotin kyseisessä ratkaisuehdotuksessa, että unionin tuomioistuin toteaisi jäsenvaltioilla olevan tiettyä taloudellista harkintavaltaa saattaessaan käsitteen ”suoraan rautatieliikenteen harjoittamisesta aiheutuvat kustannukset” osaksi kansallista lainsäädäntöään ja tätä käsitettä soveltaessaan, kun otetaan huomioon yhtäältä direktiivin epätarkkuus ja toisaalta se, ettei tätä käsitettä ole määritelty täsmällisesti eikä unionin oikeuteen sisälly säännöstä, jossa lueteltaisiin tarkasti kustannukset, joita käsite ei kata. Vaikka mielestäni ei ole mahdollista tyhjentävästi luetellen määritellä, mitä ”suoraan rautatieliikenteen harjoittamisesta aiheutuvien kustannusten” käsite tarkoittaa tai ei tarkoita, jäsenvaltiot voivat kuitenkin tietyissä tapauksissa ottaa huomioon kustannuksia, jotka jäävät selvästi direktiivissä 2001/14 käytetyn käsitteen ulkopuolelle. Jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämistä koskevan menettelyn yhteydessä on siis tutkittava, sallitaanko jäsenvaltion lainsäädännössä ottaa huomioon sellaisia kustannuksia, jotka eivät selvästi aiheudu suoraan rautatieliikenteen harjoittamisesta, laskettaessa maksuja, joita peritään vähimmäiskäyttömahdollisuuksista ja radan käyttömahdollisuuksista.

67.

Nähdäkseni jo 18.4.2008 annetun asetuksen 21 §:n 2 momentti yksinään antaa Slovenian viranomaisille mahdollisuuden ottaa käyttöön hinnoittelujärjestelmän, joka vastaa direktiivin 2001/14 7 artiklan 3 kohdan ja 8 artiklan 1 alakohdan vaatimuksia.

68.

Tästä huolimatta 27.12.2010 annetun lain voimaantuloon saakka oli rautatieliikennelain 15 §:n 5 momentin 2 kohdan nojalla mahdollista soveltaa infrastruktuurin käyttöoikeudesta perittävän maksun laskemisessa perustetta, jonka nimi oli ”liikenneinfrastruktuurin käytöstä muussa alajärjestelmissä erityisesti maantieliikenteessä, perittävä maksu”. ( 16 ) Vaikka jäsenvaltio kiistää käyttäneensä tätä perustetta, sen lainsäädännön mukaan oli kuitenkin mahdollista lukea mukaan tällaiset kustannukset, mikä on vastoin direktiivin 2001/14 asiaa koskevia säännöksiä.

69.

Tämä vaikuttaa olevan riittävä peruste hyväksyä komission neljäs kanneperuste huolimatta siihen liittyvistä asianosaisten välisten keskustelujen sekaannuksista.

70.

Unionin tuomioistuimen työjärjestyksen ( 17 ) 138 artiklan 2 kohdan mukaan silloin kun asiassa osa vaatimuksista ratkaistaan toisen asianosaisen ja osa toisen asianosaisen hyväksi kumpikin asianosainen vastaa omista kuluistaan. Koska osa vaatimuksista on ratkaistu komission ja osa Slovenian tasavallan hyväksi, ehdotan, että kumpikin asianosainen vastaa omista kuluistaan.

71.

Väliintulijoina esiintyneet Tšekin tasavalta ja Espanjan kuningaskunta vastaavat omista oikeudenkäyntikuluistaan työjärjestyksen 140 artiklan 1 kohdan mukaisesti.

72.

Edellä esitetyn perusteella ehdotan, että unionin tuomioistuin ratkaisee asian seuraavasti: