1

Kantaja eli Stella Kunststofftechnik GmbH teki 29.2.1996 yhteisön tavaramerkkiä koskevan hakemuksen sisämarkkinoiden harmonisointivirastolle (tavaramerkit ja mallit) (SMHV) yhteisön tavaramerkistä annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 40/94 (EYVL 1994, L 11, s. 1), sellaisena kuin se on muutettuna (asetus on korvattu yhteisön tavaramerkistä annetulla neuvoston asetuksella (EY) N:o 207/2009; EUVL L 78, s. 1), perusteella. Hakemuksen täydentämisen jälkeen hakemuksen jättämispäiväksi vahvistettiin asetuksen N:o 40/94 27 artiklan (josta on tullut asetuksen N:o 207/2009 27 artikla) ja asetuksen N:o 40/94 täytäntöönpanosta annetun komission asetuksen (EY) N:o 2868/95 (EYVL L 303, s. 1) 9 säännön mukaisesti.

2

Tavaramerkki, jonka rekisteröintiä haettiin, oli sanamerkki Stella.

3

Tavarat, joita varten rekisteröintiä haettiin, kuuluvat tavaroiden ja palvelujen kansainvälistä luokitusta tavaramerkkien rekisteröimistä varten koskevaan, 15.6.1957 tehtyyn Nizzan sopimukseen, sellaisena kuin se on tarkistettuna ja muutettuna, pohjautuvan luokituksen luokkiin 6, 8, 16, 20 ja 21 ja vastaavat kunkin luokan osalta seuraavaa kuvausta:

4

Tavaramerkki rekisteröitiin yhteisön tavaramerkiksi (jäljempänä riidanalainen tavaramerkki) 19.9.2001.

5

Väliintulija Stella Pack S.A. (aikaisemmin Stella Pack sp. z o.o.) teki 11.5.2004 SMHV:lle asetuksen N:o 40/94 nojalla yhteisön tavaramerkkiä koskevan hakemuksen.

6

Tavaramerkki, jonka rekisteröintiä haettiin, on kuviomerkki, johon sisältyy osa ”stella pack”.

7

Tavarat, joita varten rekisteröintiä haettiin, kuuluvat Nizzan sopimuksen luokkiin 4, 6, 16, 20 ja 21 ja vastaavat seuraavaa kuvausta:

8

Kantaja teki 27.6.2005 asetuksen N:o 40/94 42 artiklan 1 kohdan (josta on tullut asetuksen N:o 207/2009 41 artiklan 1 kohta) nojalla väitteen väliintulijan hakeman kuviomerkin rekisteröintiä vastaan.

9

Väitteellä, joka perustui riidanalaiseen tavaramerkkiin, vastustettiin sitä, että väliintulija rekisteröisi haetun tavaramerkin seuraavia Nizzan sopimuksessa tarkoitettuihin luokkiin 6, 16 ja 21 kuuluvia tavaroita varten:

10

Väliintulija esitti SMHV:lle 22.12.2006 asetuksen N:o 40/94 50 artiklan 1 kohdan a alakohdan ja 55 artiklan 1 kohdan a alakohdan (joista on tullut asetuksen N:o 207/2009 51 artiklan 1 kohdan a alakohta ja 56 artiklan 1 kohdan a alakohta) riidanalaisen tavaramerkin menettämistä koskevan vaatimuksen.

11

Katsottuaan, että riidanalaista tavaramerkkiä ei ollut tosiasiallisesti käytetty tietyille tavaroille, väiteosasto julisti 27.2.2008 kyseisen tavaramerkin menetetyksi lukien seuraavien tavaroiden osalta: ”Metallista valmistetut tuotteet, jos kuuluvat luokkaan 6, luokkaan 8 kuuluvat käsityökalut ja käsikäyttöiset laitteet, erityisesti vipupuristimet, luokkaan 16 kuuluvat paperi, pahvi (kartonki) ja näistä aineista valmistetut tuotteet, jos kuuluvat luokkaan 16, sekä luokkaan 20 kuuluvat muovitavarat”. Sitä vastoin se piti voimassa riidanalaisen tavaramerkin rekisteröinnin muiden sen kattamien tavaroiden osalta.

12

Kantaja valitti 28.4.2008 SMHV:n sisällä asetuksen N:o 40/94 57–62 artiklan (joista on tullut asetuksen N:o 207/2009 58–64 artikla) nojalla mitättömyysosaston koko päätöksestä. Se väitti, että riidanalaista tavaramerkkiä oli käytetty, ja huomautti lisäksi, että väliintulijan esittämä kyseisen tavaramerkin menettämistä koskeva vaatimus olisi pitänyt jättää tutkimatta sen vuoksi, että kantaja oli jo aloittanut saman tavaramerkin perusteella SMHV:ssa kuviomerkkiä Stella pack koskevan väitemenettelyn ja että kyseinen väitemenettely oli edelleen kesken.

13

SMHV:n neljäs valituslautakunta hylkäsi mainitun valituksen 13.11.2008 tekemällään päätöksellä (jäljempänä riidanalainen päätös), joka annettiin kantajalle tiedoksi .

14

Valituksen tutkittavaksi ottamisen edellytyksistä valituslautakunta totesi, että valitus oli osittain jätettävä tutkimatta, koska kantaja oli valittanut koko mitättömyysosaston päätöksestä, vaikka mitättömyysosasto oli hylännyt riidanalaisen tavaramerkin menettämistä koskevan vaatimuksen tiettyjen tavaroiden osalta ja vaikka sen päätös ei siis ollut siltä osin kantajalle vastainen.

15

Asiakysymyksen osalta valituslautakunta totesi, että koska mitättömyysosaston päätöksessä oli osittain hylätty menettämistä koskeva vaatimus yksityiskohtaisen perustelun päätteeksi ja koska siinä oli katsottu, että lähtökohtaisesti riidanalaista tavaramerkkiä oli käytetty sellaisella tavalla, että oikeudet oli pidettävä voimassa tiettyjen rekisteröityjen tavaroiden osalta, kantajan ei olisi pitänyt tyytyä korostamaan uudelleen kyseisen tavaramerkin käyttöä vaan osoittaa todisteilla, minkä vuoksi niiden todisteiden, jotka se oli esittänyt osoittaakseen käytön, oli katsottava voivan taata sen, että kantajan oikeudet pidetään voimassa myös niiden tavaroiden osalta, joiden osalta riidanalainen tavaramerkki oli päätetty julistaa menetetyksi. Valituslautakunnan mukaan kantaja ei kuitenkaan vedonnut mihinkään sensuuntaiseen seikkaan. Valituslautakunta totesi näin ollen, että kantajan huomautuksilla, jotka koskivat väitemenettelyä, jonka se oli aloittanut SMHV:ssa 27.6.2005, ei ollut asiassa merkitystä. Valituslautakunnan mukaan mainittua väitemenettelyä voitiin korkeintaan lykätä, mutta näin ei kuitenkaan voitu tehdä menettämismenettelyn osalta.

16

Kantaja vaatii, että unionin yleinen tuomioistuin

17

SMHV ja väliintulija vaativat, että unionin yleinen tuomioistuin

18

Kanteensa tueksi kantaja vetoaa kahteen kanneperusteeseen. Ensimmäinen kanneperuste perustuu oikeudelliseen virheeseen siltä osin kuin valituslautakunta on virheellisesti hylännyt kantajan väitteet, joiden tarkoituksena oli todistaa riidanalaisen tavaramerkin tosiasiallinen käyttö. Toinen kanneperuste perustuu siihen, että menettämistä koskeva vaatimus merkitsi oikeuden väärinkäyttöä eli valituslautakunnan olisi pitänyt jättää kyseinen vaatimus tutkimatta tai ainakin lykätä sen käsittelyä, koska se koski sellaista tavaramerkkiä, johon oli jo vedottu sellaisen SMHV:ssa aloitetun väitemenettelyn tueksi, joka oli edelleen kesken.

19

On todettava, että työjärjestyksen 44 artiklan 1 kohdan, jota kyseisen työjärjestyksen 130 artiklan 1 kohdan ja 132 artiklan 1 kohdan nojalla sovelletaan henkisen omaisuuden alalla, mukaan kanteessa on mainittava yhteenveto kanteen oikeudellisista perusteista. Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan kanteen tekstiosaa voidaan tukea ja täydentää tietyiltä osin viittaamalla kanteen liitteenä olevien asiakirjojen kohtiin, mutta viittaamalla yleisluonteisesti joihinkin asiakirjoihin ei voida korjata sitä, että itse kanteessa ei ole mainittu olennaisia oikeudellisia perusteita ja perusteluja, jotka siinä on edellä mainittujen määräysten mukaan mainittava (asia T-183/03, Applied Molecular Evolution v. SMHV (APPLIED MOLECULAR EVOLUTION), tuomio 14.9.2004, Kok., s. II-3113, 11 kohta ja yhdistetyt asiat T-350/04–T-352/04, Bitburger Brauerei v. SMHV – Anheuser-Busch (BUD, American Bud ja Anheuser Busch Bud), tuomio , Kok., s. II-4255, 33 kohta).

20

Esillä olevassa asiassa kantaja on ensimmäisessä kanneperusteessa pelkästään maininnut asetuksen N:o 40/94 artikloita ja tiettyjä SMHV:n sisäisten ohjeiden määräyksiä ja vain yleisesti viitannut 2.4.2007 päivättyyn kirjelmäänsä ja sen liitteisiin, jotka kantaja oli jo jättänyt mitättömyysosastossa käydyssä menettelyssä, sen osoittamiseksi, että riidanalaista tavaramerkkiä on käytetty niitä tavaroita varten, joiden osalta mitättömyysosasto oli julistanut kyseisen tavaramerkin menetetyksi. Kun edellisessä kohdassa mieliin palautettu oikeuskäytäntö otetaan huomioon, esillä oleva kanneperuste on näin ollen jätettävä tutkimatta.

21

Kantaja tuo esiin sen, että ennen kuin väliintulija esitti riidanalaisen tavaramerkin menettämistä koskevan vaatimuksen, kantaja oli itse aloittanut 27.6.2005 SMHV:ssa väitemenettelyn, jossa kantaja oli vedonnut mainittuun tavaramerkkiin väliintulijan aloittamaa tavaramerkin rekisteröintimenettelyä vastaan. Koska mainittu väitemenettely oli kesken silloin, kun menettämistä koskeva vaatimus esitettiin, mitättömyysosaston olisi pitänyt jättää kyseinen vaatimus tutkimatta tai ainakin lykätä asian käsittelyä siihen saakka, että aiempi väitemenettely saadaan lopullisesti päätökseen.

22

Asetuksen N:o 40/94 50 artiklan 1 kohdan a alakohdan mukaan yhteisön tavaramerkin haltijan julistetaan menettäneen oikeutensa SMHV:lle tehdyllä vaatimuksella tai loukkauskanteeseen kohdistuvalla vastakanteella, jos viiden vuoden yhtäjaksoisen jakson kuluessa tavaramerkkiä ei ole Euroopan yhteisössä otettu tosiasialliseen käyttöön tavaroille tai palveluille, joita varten se on rekisteröity, eikä käyttämättä jättämiseen ole pätevää syytä. Saman säännöksen mukaan tavaramerkin haltijan oikeuksia ei kuitenkaan saada vaatia menetettäväksi, jos tavaramerkkiä on ryhdytty tosiasiallisesti käyttämään tai alettu uudestaan käyttää viiden vuoden määräajan päättymisen jälkeen mutta ennen menettämistä koskevan vaatimuksen tai vastakanteen tekemistä. Käyttöön ryhtymistä tai käytön uudelleen aloittamista ei kuitenkaan oteta huomioon menettämistä koskevan vaatimuksen tai vastakanteen tekemistä edeltäneen, aikaisintaan viiden vuoden yhtäjaksoisen käyttämättä jättämisen määräajan päättyessä alkaneen kolmen kuukauden määräajan kuluessa, jos käyttöön ryhtymistä tai käytön uudelleen aloittamista koskeviin valmisteluihin on ryhdytty vasta haltijan saatua tiedon siitä, että menettämistä koskeva vaatimus tai vastakanne voidaan tehdä.

23

Menettämisvaatimusta koskevassa asetuksen N:o 40/94 55 artiklan 1 kohdan a alakohdassa säädetään, että menettämisvaatimuksen voi esittää SMHV:lle jokainen luonnollinen henkilö tai oikeushenkilö sekä jokainen valmistajien, tuottajien, palvelujen tarjoajien, kauppiaiden tai kuluttajien edustajien ryhmittymä, joka tähän sovellettavan lainsäädännön mukaan voi esiintyä kantajana tai vastaajana oikeudenkäynneissä.

24

Ensinnäkin mainituista säännöksistä, joihin kantaja perustaa kanneperusteensa, on todettava, kuten SMHV on aiheellisesti tuonut esiin, ettei niiden sanamuodosta seuraa, että tavaramerkin perusteella aloitettu väitemenettely, joka on edelleen kesken, voisi mitenkään vaikuttaa kyseistä tavaramerkkiä koskevan menettämismenettelyn aloittamisen edellytyksiin tai sen kulkuun.

25

Näissä säännöksissä säädetään ainoastaan menettämisperusteista ja niistä edellytyksistä, joiden vallitessa vaatimus voidaan esittää SMHV:lle, riippumatta siitä, mikä muu menettely on aloitettu.

26

Kantaja vetoaa kanneperusteensa tueksi lisäksi asetuksen N:o 2868/95 säännöksiin ja SMHV:n menetetyksi ja mitättömäksi julistamista koskevaa menettelyä koskeviin sisäisiin ohjeisiin, sellaisina kuin ne on annettu vuoden 2007 marraskuussa, sekä väitemenettelyssä tavaramerkin käyttämisestä esittämiinsä todisteisiin.

27

Vaikka oletettaisiinkin, että kyseisissä säännöksissä ja ohjeissa voitaisiin asettaa asetuksessa N:o 40/94 säädettyjen edellytysten lisäksi lisäedellytyksiä, on todettava, että niissä ei säädetä, että tavaramerkin menettämistä koskeva vaatimus olisi jätettävä tutkimatta sillä perusteella, että kyseisen tavaramerkin perusteella aloitettu väitemenettely on yhä kesken.

28

Asetuksen N:o 2868/95 37 säännössä, joka koskee menettämis- tai mitättömyysvaatimusta, vain täsmennetään ne edellytykset, joiden vallitessa mainitunlainen vaatimus on esitettävä, ja erityisesti ne seikat, jotka kyseiseen vaatimukseen on sisällytettävä.

29

Menetetyksi julistamista koskevaa menettelyä koskevien SMHV:n sisäisten ohjeiden eli kyseisten ohjeiden D osan 2 jakson, sellaisina kuin kyseiset ohjeet on annettu vuoden 2007 marraskuussa, sanamuodosta ei myöskään ilmene, että tavaramerkin menettämistä koskevaa menettelyä ei voitaisi aloittaa tai että sitä pitäisi lykätä sillä perusteella, että siihen tavaramerkkiin, jonka menettämistä on vaadittu, perustuva väitemenettely on aloitettu aiemmin ja että se on edelleen kesken. Erityisesti mainittujen ohjeiden 3.1.2 kohdassa, joka koskee tosiasiallista käyttöä ja johon kantaja vetoaa, vain todetaan, että mainitun käytön arviointimenetelmät mitättömyysosastossa käytävissä menettelyissä ovat samoja kuin ne menetelmät, joita sovelletaan yhteisön tavaramerkkien käyttöä koskevien todisteiden tutkimiseen väiteosastossa, ja että niiden osalta on noudatettava väitemenettelyä koskevia sisäisten ohjeiden 6 osaan sisältyviä yksityiskohtaisia määräyksiä.

30

Kyseisessä käyttöä koskevia todisteita koskevassa sisäisten ohjeiden 6 osassa ja erityisesti sen 4 kohdassa, joka koskee käyttöaikaa ja johon kantaja myös vetoaa, muistutetaan vain, että asetuksen N:o 40/94 43 artiklan 2 kohdassa (josta on tullut asetuksen N:o 207/2009 42 artiklan 2 kohta), joka koskee väitemenettelyä, säädetään, että velvollisuus esittää todisteet käytöstä merkitsee sitä, että yhteisön tavaramerkkiä koskevan hakemuksen julkaisupäivänä aikaisemman tavaramerkin rekisteröinnistä on pitänyt kulua vähintään viisi vuotta. Siinä ei mitenkään viitata väitemenettelyn mahdolliseen sellaiseen vaikutukseen menettämismenettelyyn, että menettämismenettelyä ei voitaisi aloittaa tai että sitä pitäisi lykätä siihen saakka, kunnes ensimmäinen menettely on päättynyt.

31

Toiseksi kantajan väite, jonka mukaan tavaramerkin menettämistä koskevaa vaatimusta ei voitaisi käsitellä ennen kuin kyseiseen tavaramerkkiin perustuva aiemmin aloitettu väitemenettely on päättynyt, olisi asetuksen N:o 40/94 säännösten systematiikan vastainen.

32

Mainitusta asetuksesta ilmenee nimittäin, että väitemenettely ja menettämismenettely ovat kumpikin erillisiä ja itsenäisiä menettelyjä, joilla kummallakin on omat vaikutuksensa, ja että on mahdollista käydä läpi menettämismenettely, vaikka sitä ennen olisikin tehty väite, jota ei ole vielä ratkaistu ja joka perustuu siihen tavaramerkkiin, johon menettämisvaatimus kohdistuu.

33

Tältä osin on todettava, että kyseessä olevista menettelyistä säädetään asetuksen N:o 40/94 eri osastoissa. Väitemenettelyä sääntelee kyseisen asetuksen IV osaston neljäs jakso (josta on tullut asetuksen N:o 207/2009 IV osaston neljäs jakso), kun taas menettämismenettelyä sääntelevät mainitun asetuksen VI osaston toinen ja neljäs jakso (joista on tullut asetuksen N:o 207/2009 VI osaston 2 ja 4 jakso).

34

Kummallakin kyseisistä menettelyistä on niille ominainen tavoite ja vaikutukset. Väitteen tarkoituksena on tietyillä edellytyksillä saada tavaramerkin rekisteröintihakemus hylättyä sen vuoksi, että on olemassa aikaisempi tavaramerkki, eikä väitteen hylkääminen merkitse sitä, että viimeksi mainittu tavaramerkki menetettäisiin. Mainitunlainen menettäminen on mahdollista saada aikaan vain aloittamalla nimenomaan tätä varten säädetty menettely.

35

Mainittu tavoitteen ja vaikutusten erilaisuus selittää sen, että kussakin menettelyssä on omat sääntönsä. Erityisesti väitteentekijän oikeussuojan tarve ja kolmen kuukauden määräaika väitteen tekemiselle kuuluvat niihin väitteen tutkittavaksi ottamista koskeviin edellytyksiin, joita tarkoitetaan asetuksen N:o 40/94 42 artiklassa ja asetuksen N:o 2868/95 18 säännössä (ks. asia T-232/00, Chef Revival USA v. SMHV – Massagué Marín (Chef), tuomio 13.6.2002, Kok., s. II-2749, 32 kohta), kun taas asetuksen N:o 40/94 55 artiklan 1 kohdan a alakohdassa, jota sovelletaan menettämismenettelyyn, ei mitenkään viitata mihinkään oikeussuojan tarpeeseen, kuten SMHV korostaa.

36

Menettämismenettelyn aloittamiseen ei myöskään sovelleta mitään määräaikaa, jos sellaisena ei pidetä sitä, että jotta tavaramerkin voi saada julistettua menetetyksi asetuksen N:o 40/94 50 artiklan 1 kohdan a alakohdan mukaan, ja samoin kuin väitemenettelyyn sovellettavan kyseisen asetuksen 43 artiklan 2 kohdassa on säädetty, on voitava vedota siihen, että viiden vuoden yhtäjaksoisen ajanjakson ajan tavaramerkkiä ei ole tosiasiallisesti käytetty yhteisössä niille tavaroille tai palveluille, joita varten se on rekisteröity, ja ettei käyttämättä jättämiseen ole pätevää syytä.

37

Kun edellä esitetty otetaan huomioon, valituslautakunta on aivan oikein katsonut riidanalaisen päätöksen 14 kohdassa, että jokaisen mahdollisuus esittää menettämisvaatimus sillä perusteella, että tavaramerkkiä ei ole käytetty, on täysin riippumaton mahdollisista samanaikaisista väitemenettelyistä, jotka koskevat sitä yhteisön tavaramerkkiä, johon menettämisvaatimus kohdistuu. Kantajan väite, joka perustuu siihen, että tavaramerkin menettämistä koskeva vaatimus olisi jätettävä tutkimatta sen vuoksi, että kyseisen tavaramerkin perusteella oli aiemmin aloitettu väitemenettely, joka oli edelleen kesken silloin, kun kyseinen vaatimus esitettiin, on siis hylättävä.

38

On myös todettava, että valituslautakunta ei ole myöskään tehnyt oikeudellista virhettä, kun se on katsonut, edelleen riidanalaisen päätöksen 14 kohdassa, että väitteen tekemisen jälkeen aloitettu menettämismenettely saattoi enintään antaa aiheen väitemenettelyn lykkäämiseen. Siinä tapauksessa, että aikaisempi tavaramerkki julistettaisiin menetetyksi, väitemenettely jäisi nimittäin vaille kohdetta.

39

Väitemenettelyn jatkamisesta odottamatta menettämismenettelyn päätöstä ei sitä vastoin olisi mitään etua sen aikaisemman tavaramerkin haltijalle, johon väitemenettelyssä on vedottu ja jota menettämisvaatimus koskee. Vaikka väitemenettely nimittäin johtaisi yhteisön tavaramerkkiä koskevan hakemuksen hylkäämiseen, mikään ei estäisi saman hakemuksen esittämistä uudelleen sen jälkeen, kun aikaisempi tavaramerkki olisi julistettu menetetyksi.

40

Kaikesta edellä esitetystä seuraa, että kantajan väitettä, joka perustuu siihen, että se, että väliintulija oli esittänyt riidanalaisen tavaramerkin menettämisvaatimuksen, oli oikeuden väärinkäyttöä, koska väitemenettely oli edelleen kesken, ei voida hyväksyä.

41

Viimeiseksi on lisättävä, että kantaja ei voi riitauttaa sitä, että tavaramerkin menettämismenettely käydään läpi ennen kuin saman tavaramerkin perusteella aiemmin aloitettu väitemenettely on päättynyt, sillä perusteella, että kantajan oikeutta yhdenvertaiseen kohteluun yhteisön tavaramerkin haltijana ja sen oikeutta tulla kuulluksi on loukattu, kuten kantaja kannekirjelmässään väittää.

42

Yhtäältä kantajan tältä osin esittämä väite on muotoiltu niin yleisluonteisesti, ettei sitä voida ymmärtää selvästi ja täsmällisesti. Siinä viitataan ilman varsinaista selitystä useisiin asetuksen N:o 40/94 artikloihin eli 15 artiklaan (josta on tullut asetuksen N:o 207/2009 15 artikla), 43 artiklaan sekä 77 ja 79 artiklaan (joista on tullut asetuksen N:o 207/2009 79 ja 83 artikla), jotka koskevat riidanalaisen tavaramerkin käyttöä, väitteen tutkimista, SMHV:n päätösten tiedoksiantamista ja viittauksia yleisiin periaatteisiin. Tämä pätee myös viittaukseen asetuksen N:o 2868/95 69 sääntöön, joka koskee asiakirjojen tiedoksiantamista silloin, kun menettelyssä on osapuolina useita henkilöitä.

43

Toisaalta vaikka oletettaisiinkin, että kantaja vetoaa väitteellään sen asetuksen N:o 40/94 73 artiklan toisen virkkeen (josta on tullut asetuksen N:o 207/2009 75 artiklan toinen virke) rikkomiseen, jossa säädetään, että SMHV:n päätökset voivat perustua ainoastaan perusteisiin, joihin osapuolet ovat voineet ottaa kantaa, on palautettava mieliin, että kyseisen säännöksen mukaan SMHV:n valituslautakunta voi perustaa päätöksensä vain tosiseikkoihin tai oikeudellisiin seikkoihin, joista osapuolet ovat voineet esittää huomautuksensa (asia C-447/02 P, KWS Saat v. SMHV, tuomio 21.10.2004, Kok., s. I-10107, 42 kohta; asia T-242/02, Sunrider v. SMHV (TOP), tuomio , Kok., s. II-2793, 59 kohta ja asia T-168/04, L & D v. SMHV – Sämann (Aire Limpio), tuomio , Kok., s. II-2699, 115 kohta).

44

Mainitussa säännöksessä vahvistetaan puolustautumisoikeuksien suojelua koskeva yleinen periaate yhteisön tavaramerkkejä koskevalla oikeudenalalla (asia T-320/03, Citicorp v. SMHV (LIVE RICHLY), tuomio 15.9.2005, Kok., s. II-3411, 21 kohta ja asia T-317/05, Kustom Musical Amplification v. SMHV (Kitaran muoto), tuomio , Kok., s. II-427, 26 kohta). Kyseisen yhteisön oikeuden yleisen periaatteen mukaan henkilöille, jotka ovat heidän etuihinsa huomattavasti vaikuttavien viranomaispäätösten adressaatteja, on varattava tilaisuus tulla asianmukaisesti kuulluksi (asia 17/74, Transocean Marine Paint Association v. komissio, tuomio , Kok., s. 1063, Kok. Ep. II, s. 363, 15 kohta; asia T-34/00, Eurocool Logistik v. SMHV (EUROCOOL), tuomio , Kok., s. II-683, 21 kohta ja em. asia LIVE RICHLY, tuomion 22 kohta).

45

Oikeuskäytännön mukaan oikeus tulla kuulluksi ulottuu kaikkiin tosiseikkoihin ja oikeudellisiin seikkoihin, jotka muodostavat päätösluonteisen toimen perustan, mutta ei siihen hallintoelimen lopulliseen kantaan, jonka se aikoo omaksua (edellä 43 kohdassa mainittu asia Aire Limpio, tuomion 116 kohta ja edellä 44 kohdassa mainittu asia Kitaran muoto, tuomion 27 kohta). Näin ollen valituslautakunnalla ei ole velvollisuutta kuulla kantajaa sen tosiseikkojen arvioinnin osalta, joka valituslautakunnan lopullisesta kannasta ilmenee (asia T-458/05, Tegometall International v. SMHV – Wuppermann (TEK), tuomio 20.11.2007, Kok., s. II-4721, 45 kohta).

46

Esillä olevassa asiassa ei kuitenkaan ole niin, ettei kantajalla olisi ollut tilaisuutta esittää huomautuksiaan kaikista niistä tosiseikoista ja oikeudellisista seikoista, joihin riidanalainen päätös perustuu.

47

Kuten riidanalaisen päätöksen 7 kohdasta, jota kantaja ei ole riitauttanut, ilmenee, kantajalla on ollut tilaisuus esittää huomautuksensa sekä mitättömyysosastolle että valituslautakunnalle.

48

Tämän johdosta toinen kanneperuste on hylättävä perusteettomana.

49

Kaikesta edellä esitetystä seuraa, että kanne on hylättävä kokonaisuudessaan ja että kantajan toisen ja kolmannen vaatimuksen tutkittavaksi ottamisesta, jonka SMHV on riitauttanut, ei ole tarpeen lausua.

50

Työjärjestyksen 87 artiklan 2 kohdan mukaan asianosainen, joka häviää asian, velvoitetaan korvaamaan oikeudenkäyntikulut, jos vastapuoli on sitä vaatinut.

51

Koska kantaja on hävinnyt asian, se on velvoitettava korvaamaan SMHV:n ja väliintulijan oikeudenkäyntikulut niiden vaatimusten mukaisesti.

Näillä perusteilla

UNIONIN YLEINEN TUOMIOISTUIN (viides jaosto)

on ratkaissut asian seuraavasti: