Avainsanat
Tiivistelmä

Avainsanat

Unionin oikeus – Yksityisten oikeudet – Jäsenvaltio on loukannut yksityisten oikeuksia – Velvollisuus korvata yksityisille aiheutettu vahinko – Korvauksen yksityiskohdat

Tiivistelmä

Unionin oikeutta on tulkittava siten, ettei se estä jäsenvaltiota vetoamasta kohtuullisen vanhentumisajan umpeutumiseen sellaista kannetta vastaan, jonka yksityinen on nostanut direktiivillä myönnettyjen oikeuksien turvaamiseksi, vaikka jäsenvaltio ei ole pannut kyseistä direktiiviä asianmukaisesti täytäntöön, kunhan samaisen jäsenvaltion toiminta ei ole kanteen nostamisen viivästymisen syynä. Unionin tuomioistuimen unionin oikeuden rikkomista koskevalla toteamisella ei ole vaikutusta vanhentumisajan alkamisajankohtaan, jos tästä rikkomisesta ei ole mitään epäilystä. Tällaisessa tilanteessa se, että tuomioistuin toteaa tämän rikkomisen tapahtuneeksi, ei ole tarpeen, jotta edunsaajat voivat saada oikeutensa täysimääräisesti selville. Määräajan alkamisajankohdan määrittämisellä ennen tuomioistuimen kannanottoa ei täten tehdä unionin oikeuteen perustuvien oikeuksien turvaamista käytännössä mahdottomaksi tai kohtuuttoman vaikeaksi.

(ks. 23 ja 24 kohta sekä tuomiolauselma)