Asia C-269/09
Euroopan komissio
vastaan
Espanjan kuningaskunta
”Jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättäminen — EY 18, EY 39 ja EY 43 artikla — ETA-sopimuksen 28 ja 31 artikla — Verolainsäädäntö — Verovelvollisen asuinpaikan siirtäminen ulkomaille — Velvollisuus sisällyttää kaikki vielä verottamatta olevat tulot viimeisen verokauden veron määräytymisperusteeseen — Verovelan maksun lykkäämisestä muodostuvan mahdollisen edun menettäminen”
Tuomion tiivistelmä
Jäsenvaltiot – Jäsenvaltiolle kuuluva toimivalta – Välitön verotus – Velvollisuus käyttää kyseistä toimivaltaa unionin oikeuden mukaisesti
Unionin kansalaisuus – Vapaata liikkumista ja oleskelua jäsenvaltioiden alueella koskeva oikeus – Perustamissopimuksen yleinen määräys, josta on erityinen ilmaus työntekijöiden vapaata liikkuvuutta ja sijoittautumisvapautta koskevissa määräyksissä
(EY 18, EY 39 ja EY 43 artikla)
Henkilöiden vapaa liikkuvuus – Työntekijät – Perustamissopimuksen määräykset – Tarkoitus – Säännöt, joilla on tarkoitus helpottaa ammattitoiminnan harjoittamista koko unionin alueella
Unionin kansalaisuus – Henkilöiden vapaa liikkuvuus – Sijoittautumisvapaus – Rajoitukset – Verolainsäädäntö – Verovelvollisen asuinpaikan siirtäminen toiseen jäsenvaltioon – Velvollisuutta sisällyttää kaikki vielä verottamatta olevat tulot viimeisen verokauden veron määräytymisperusteeseen ei voida hyväksyä – Velvollisuutta ei voida oikeuttaa verovelan tehokasta perintää, jäsenvaltioiden välisen verotusvallan jaon säilyttämistä tai verotusjärjestelmän johdonmukaisuutta koskevilla perusteilla
(EY 18, EY 39 ja EY 43 artikla; neuvoston direktiivi 2008/55)
Unionin kansalaisuus – Vapaata liikkumista ja oleskelua jäsenvaltioiden alueella koskeva oikeus – Kansallisia säännöksiä, joilla estetään jäsenvaltion kansalaista lähtemästä kotimaastaan käyttääkseen oikeuttaan vapaaseen liikkuvuuteen tai tehdään siitä vähemmän houkuttelevaa, ei voida hyväksyä – Oikeuttamisperusteen on perustuttava objektiivisiin, yleistä etua koskeviin ja kyseessä olevien henkilöiden kansalaisuudesta riippumattomiin syihin
Kansainväliset sopimukset – Euroopan talousalueesta tehty sopimus – Henkilöiden vapaa liikkuvuus – Sijoittautumisvapaus – Verolainsäädäntö – Verovelvollisen asuinpaikan siirtäminen kyseisen sopimuksen osapuolena olevaan valtioon – Velvollisuus sisällyttää kaikki vielä verottamatta olevat tulot viimeisen verokauden veron määräytymisperusteeseen – Rajoituksen oikeuttaminen verovelan tehokasta perintää koskevalla perusteella – Edellytykset
(ETA-sopimuksen 28 ja 31 artikla)
Ks. tuomion teksti.
(ks. 47 kohta)
Ks. tuomion teksti.
(ks. 49 kohta)
Ks. tuomion teksti.
(ks. 51 kohta)
Jäsenvaltio, joka antaa ja pysyttää voimassa lainsäädäntöä, jossa velvoitetaan asuinpaikkansa toiseen jäsenvaltioon siirtävät verovelvolliset sisällyttämään kaikki vielä verottamatta olevat tulot sen verokauden veron määräytymisperusteeseen, jona kyseiset henkilöt katsottiin viimeksi maassa asuviksi verovelvollisiksi, ei ole noudattanut EY 18, EY 39 ja EY 43 artiklan mukaisia velvoitteitaan.
Vaikka näet henkilöiden vapaata liikkuvuutta koskevien perustamissopimuksen määräysten tarkoituksena on niiden sanamuodon mukaan varmistaa se, että muista jäsenvaltioista tulevia kohdellaan vastaanottavassa jäsenvaltiossa samalla tavalla kuin sen omia kansalaisia, kyseisten määräysten vastaisia ovat kaikki säännökset, joilla estetään jäsenvaltion kansalaista lähtemästä kotimaastaan käyttääkseen oikeuttaan vapaaseen liikkuvuuteen tai tehdään siitä vähemmän houkuttelevaa. Näin on jäsenvaltion sellaisen lainsäädännön osalta, josta seuraa asuinpaikkansa toiseen jäsenvaltioon siirtävälle verovelvolliselle velvollisuus maksaa vero sellaisia verovelvollisia aikaisemmin, jotka jatkavat asumistaan ensiksi mainitussa jäsenvaltiossa. Tällainen erilainen kohtelu, joka on verotuksellisesti epäedullisempi luonnollisille henkilöille, jotka siirtävät asuinpaikkansa ulkomaille, ei selity sillä, että tilanteet ovat objektiivisesti katsoen erilaisia. Kun on kyse sellaisesta jäsenvaltion lainsäädännöstä, jonka tarkoituksena on verottaa jo toteutuneita tuloja, asuinpaikkansa toiseen jäsenvaltioon siirtävän henkilön tilanne vastaa asuinpaikkansa ensiksi mainitussa jäsenvaltiossa säilyttävän henkilön tilannetta. Tästä seuraa, että tällaisella erilaisella kohtelulla rajoitetaan EY 39 ja EY 43 artiklassa vahvistettujen vapauksien käyttöä.
Tätä rajoitusta ei voida oikeuttaa tarpeella taata verovelan tehokas perintä, koska jäsenvaltioiden viranomaisten välillä unionin tasolla olevat yhteistyön keinot, erityisesti ne, joista on säädetty direktiivissä 2008/55 ja jotka koskevat keskinäistä avunantoa tiettyihin maksuihin, tulleihin, veroihin ja muihin toimenpiteisiin liittyvien saatavien perinnässä, ovat riittäviä, jotta verovelvollisen lähtöjäsenvaltio voi periä verosaatavan toisessa jäsenvaltiossa. Kyseisessä kansallisessa lainsäädännössä asetettu velvoite on näin ollen suhteeton sitä koskevaan, verosaatavan perimisen helpottamista koskevaan tavoitteeseen nähden.
Kyseistä rajoitusta ei voida myöskään oikeuttaa tarpeella taata jäsenvaltioiden välisen verotusvallan jaon tasapaino, koska lähtöjäsenvaltio ei menetä hetkellä, jolloin verovelvollinen muuttaa asumaan toiseen jäsenvaltioon, oikeutta verottaa alueellaan jo toteutettuja toimintoja, eikä sen näin ollen tarvitse luopua oikeudestaan määrittää vastaavan veron määrää.
Koska kansallisessa lainsäädännössä ei ole suoraa yhteyttä yhtäältä sen verotuksellisen edun, joka muodostuu mahdollisuudesta siirtää tuloja useammalle verokaudelle, ja toisaalta sen seikan välillä, että tämä etu kompensoidaan jollakin verolla, tätä lainsäädäntöä ei voida oikeuttaa tarpeella säilyttää verotusjärjestelmän johdonmukaisuus.
(ks. 52, 53, 57, 59–61, 67, 68, 79, 87, 88 ja 101 kohta sekä tuomiolauselman 1 kohta)
Ks. tuomion teksti.
(ks. 91 ja 92 kohta)
Jäsenvaltio, joka antaa ja pysyttää voimassa lainsäädäntöä, jossa velvoitetaan asuinpaikkansa toiseen Euroopan talousalueesta (ETA) tehdyn sopimuksen osapuolena olevaan valtioon, joka ei ole unionin jäsenvaltio, siirtävät verovelvolliset sisällyttämään kaikki vielä verottamatta olevat tulot sen verokauden veron määräytymisperusteeseen, jona kyseiset henkilöt katsottiin viimeksi maassa asuviksi verovelvollisiksi, ei jätä noudattamatta ETA-sopimuksen 28 ja 31 artiklan mukaisia velvoitteitaan.
Tällainen ETA-sopimuksen osapuolena olevien valtioiden kansalaisia koskeva, työntekijöiden vapaan liikkuvuuden ja sijoittautumisvapauden rajoitus voidaan näet oikeuttaa tarpeella taata verovelan tehokas perintä, koska unionin oikeussäännöissä luotuja jäsenvaltioiden toimivaltaisten viranomaisten yhteistyön puitteita ei ole olemassa jäsenvaltioiden ja ETA-sopimuksen osapuolena olevien valtioiden toimivaltaisten viranomaisten välillä silloin, kun kyseiset maat eivät ole antanut mitään keskinäistä apua koskevaa sitoumusta verojen kannossa tai perimisessä.
(ks. 95–99 kohta)
Asia C-269/09
Euroopan komissio
vastaan
Espanjan kuningaskunta
”Jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättäminen — EY 18, EY 39 ja EY 43 artikla — ETA-sopimuksen 28 ja 31 artikla — Verolainsäädäntö — Verovelvollisen asuinpaikan siirtäminen ulkomaille — Velvollisuus sisällyttää kaikki vielä verottamatta olevat tulot viimeisen verokauden veron määräytymisperusteeseen — Verovelan maksun lykkäämisestä muodostuvan mahdollisen edun menettäminen”
Tuomion tiivistelmä
Jäsenvaltiot — Jäsenvaltiolle kuuluva toimivalta — Välitön verotus — Velvollisuus käyttää kyseistä toimivaltaa unionin oikeuden mukaisesti
Unionin kansalaisuus — Vapaata liikkumista ja oleskelua jäsenvaltioiden alueella koskeva oikeus — Perustamissopimuksen yleinen määräys, josta on erityinen ilmaus työntekijöiden vapaata liikkuvuutta ja sijoittautumisvapautta koskevissa määräyksissä
(EY 18, EY 39 ja EY 43 artikla)
Henkilöiden vapaa liikkuvuus — Työntekijät — Perustamissopimuksen määräykset — Tarkoitus — Säännöt, joilla on tarkoitus helpottaa ammattitoiminnan harjoittamista koko unionin alueella
Unionin kansalaisuus — Henkilöiden vapaa liikkuvuus — Sijoittautumisvapaus — Rajoitukset — Verolainsäädäntö — Verovelvollisen asuinpaikan siirtäminen toiseen jäsenvaltioon — Velvollisuutta sisällyttää kaikki vielä verottamatta olevat tulot viimeisen verokauden veron määräytymisperusteeseen ei voida hyväksyä — Velvollisuutta ei voida oikeuttaa verovelan tehokasta perintää, jäsenvaltioiden välisen verotusvallan jaon säilyttämistä tai verotusjärjestelmän johdonmukaisuutta koskevilla perusteilla
(EY 18, EY 39 ja EY 43 artikla; neuvoston direktiivi 2008/55)
Unionin kansalaisuus — Vapaata liikkumista ja oleskelua jäsenvaltioiden alueella koskeva oikeus — Kansallisia säännöksiä, joilla estetään jäsenvaltion kansalaista lähtemästä kotimaastaan käyttääkseen oikeuttaan vapaaseen liikkuvuuteen tai tehdään siitä vähemmän houkuttelevaa, ei voida hyväksyä — Oikeuttamisperusteen on perustuttava objektiivisiin, yleistä etua koskeviin ja kyseessä olevien henkilöiden kansalaisuudesta riippumattomiin syihin
Kansainväliset sopimukset — Euroopan talousalueesta tehty sopimus — Henkilöiden vapaa liikkuvuus — Sijoittautumisvapaus — Verolainsäädäntö — Verovelvollisen asuinpaikan siirtäminen kyseisen sopimuksen osapuolena olevaan valtioon — Velvollisuus sisällyttää kaikki vielä verottamatta olevat tulot viimeisen verokauden veron määräytymisperusteeseen — Rajoituksen oikeuttaminen verovelan tehokasta perintää koskevalla perusteella — Edellytykset
(ETA-sopimuksen 28 ja 31 artikla)
Ks. tuomion teksti.
(ks. 47 kohta)
Ks. tuomion teksti.
(ks. 49 kohta)
Ks. tuomion teksti.
(ks. 51 kohta)
Jäsenvaltio, joka antaa ja pysyttää voimassa lainsäädäntöä, jossa velvoitetaan asuinpaikkansa toiseen jäsenvaltioon siirtävät verovelvolliset sisällyttämään kaikki vielä verottamatta olevat tulot sen verokauden veron määräytymisperusteeseen, jona kyseiset henkilöt katsottiin viimeksi maassa asuviksi verovelvollisiksi, ei ole noudattanut EY 18, EY 39 ja EY 43 artiklan mukaisia velvoitteitaan.
Vaikka näet henkilöiden vapaata liikkuvuutta koskevien perustamissopimuksen määräysten tarkoituksena on niiden sanamuodon mukaan varmistaa se, että muista jäsenvaltioista tulevia kohdellaan vastaanottavassa jäsenvaltiossa samalla tavalla kuin sen omia kansalaisia, kyseisten määräysten vastaisia ovat kaikki säännökset, joilla estetään jäsenvaltion kansalaista lähtemästä kotimaastaan käyttääkseen oikeuttaan vapaaseen liikkuvuuteen tai tehdään siitä vähemmän houkuttelevaa. Näin on jäsenvaltion sellaisen lainsäädännön osalta, josta seuraa asuinpaikkansa toiseen jäsenvaltioon siirtävälle verovelvolliselle velvollisuus maksaa vero sellaisia verovelvollisia aikaisemmin, jotka jatkavat asumistaan ensiksi mainitussa jäsenvaltiossa. Tällainen erilainen kohtelu, joka on verotuksellisesti epäedullisempi luonnollisille henkilöille, jotka siirtävät asuinpaikkansa ulkomaille, ei selity sillä, että tilanteet ovat objektiivisesti katsoen erilaisia. Kun on kyse sellaisesta jäsenvaltion lainsäädännöstä, jonka tarkoituksena on verottaa jo toteutuneita tuloja, asuinpaikkansa toiseen jäsenvaltioon siirtävän henkilön tilanne vastaa asuinpaikkansa ensiksi mainitussa jäsenvaltiossa säilyttävän henkilön tilannetta. Tästä seuraa, että tällaisella erilaisella kohtelulla rajoitetaan EY 39 ja EY 43 artiklassa vahvistettujen vapauksien käyttöä.
Tätä rajoitusta ei voida oikeuttaa tarpeella taata verovelan tehokas perintä, koska jäsenvaltioiden viranomaisten välillä unionin tasolla olevat yhteistyön keinot, erityisesti ne, joista on säädetty direktiivissä 2008/55 ja jotka koskevat keskinäistä avunantoa tiettyihin maksuihin, tulleihin, veroihin ja muihin toimenpiteisiin liittyvien saatavien perinnässä, ovat riittäviä, jotta verovelvollisen lähtöjäsenvaltio voi periä verosaatavan toisessa jäsenvaltiossa. Kyseisessä kansallisessa lainsäädännössä asetettu velvoite on näin ollen suhteeton sitä koskevaan, verosaatavan perimisen helpottamista koskevaan tavoitteeseen nähden.
Kyseistä rajoitusta ei voida myöskään oikeuttaa tarpeella taata jäsenvaltioiden välisen verotusvallan jaon tasapaino, koska lähtöjäsenvaltio ei menetä hetkellä, jolloin verovelvollinen muuttaa asumaan toiseen jäsenvaltioon, oikeutta verottaa alueellaan jo toteutettuja toimintoja, eikä sen näin ollen tarvitse luopua oikeudestaan määrittää vastaavan veron määrää.
Koska kansallisessa lainsäädännössä ei ole suoraa yhteyttä yhtäältä sen verotuksellisen edun, joka muodostuu mahdollisuudesta siirtää tuloja useammalle verokaudelle, ja toisaalta sen seikan välillä, että tämä etu kompensoidaan jollakin verolla, tätä lainsäädäntöä ei voida oikeuttaa tarpeella säilyttää verotusjärjestelmän johdonmukaisuus.
(ks. 52, 53, 57, 59–61, 67, 68, 79, 87, 88 ja 101 kohta sekä tuomiolauselman 1 kohta)
Ks. tuomion teksti.
(ks. 91 ja 92 kohta)
Jäsenvaltio, joka antaa ja pysyttää voimassa lainsäädäntöä, jossa velvoitetaan asuinpaikkansa toiseen Euroopan talousalueesta (ETA) tehdyn sopimuksen osapuolena olevaan valtioon, joka ei ole unionin jäsenvaltio, siirtävät verovelvolliset sisällyttämään kaikki vielä verottamatta olevat tulot sen verokauden veron määräytymisperusteeseen, jona kyseiset henkilöt katsottiin viimeksi maassa asuviksi verovelvollisiksi, ei jätä noudattamatta ETA-sopimuksen 28 ja 31 artiklan mukaisia velvoitteitaan.
Tällainen ETA-sopimuksen osapuolena olevien valtioiden kansalaisia koskeva, työntekijöiden vapaan liikkuvuuden ja sijoittautumisvapauden rajoitus voidaan näet oikeuttaa tarpeella taata verovelan tehokas perintä, koska unionin oikeussäännöissä luotuja jäsenvaltioiden toimivaltaisten viranomaisten yhteistyön puitteita ei ole olemassa jäsenvaltioiden ja ETA-sopimuksen osapuolena olevien valtioiden toimivaltaisten viranomaisten välillä silloin, kun kyseiset maat eivät ole antanut mitään keskinäistä apua koskevaa sitoumusta verojen kannossa tai perimisessä.
(ks. 95–99 kohta)