1. Kilpailu – Kartellit tai muut yhteistoimintajärjestelyt – Kartellit tai muut yhteistoimintajärjestelyt, jotka kuuluvat aineellisesti ja ajallisesti EHTY:n perustamissopimuksen mukaisen oikeudellisen järjestelmän alaisuuteen – EHTY:n perustamissopimuksen voimassaolon päättyminen – Asetuksen N:o 1/2003 nojalla toimivan komission valvontavallan jatkaminen
2. (HT 65 artiklan 1 kohta; neuvoston asetus N:o 1/2003)
3. Toimielinten säädökset, päätökset ja muut toimet – Ajallinen soveltamisala – EHTY:n perustamissopimuksen voimassaolon päättyminen – Yritykselle vastainen komission päätös, joka on tehty EHTY:n perustamissopimuksen voimassaolon päätyttyä ja joka koskee mainitun perustamissopimuksen voimassaolon päättymistä edeltäneitä seikkoja – Oikeusvarmuuden ja luottamuksensuojan periaatteet – Soveltamisala – Yritysten vastuu niiden kilpailusääntöjä rikkovasta toiminnasta siinä asiayhteydessä, jossa EY:n perustamissopimuksen määräykset tulevat sovellettaviksi EHTY:n perustamissopimuksen määräysten sijaan – Aineelliset säännöt – Menettelysäännöt
(HT 65 artiklan 1 kohta; neuvoston asetuksen N:o 1/2003 7 artiklan 1 kohta ja 23 artiklan 2 kohta)
4. Kilpailu – Unionin säännöt – Rikkominen – Vastuuseen joutuminen – Emoyhtiö ja tytäryhtiöt – Taloudellinen kokonaisuus – Arviointiperusteet – Olettama, jonka mukaan emoyhtiöllä on ratkaiseva vaikutus kokonaan omistamiensa tytäryhtiöiden käyttäytymiseen
(EY 81 ja EY 82 artikla; neuvoston asetuksen N:o 1/2003 23 artiklan 2 kohta)
5. Kilpailu – Hallinnollinen menettely – Puolustautumisoikeuksien kunnioittaminen – Hallinnollisen menettelyn liiallinen kesto – Puolustautumisoikeuksien käyttämisen kannalta merkityksellisten todisteiden katoaminen – Todistustaakka
(Neuvoston asetus N:o 1/2003)
6. Kilpailu – Hallinnollinen menettely – Vanhentumisaika menettelyissä – Lykkääminen – Unionin tuomioistuimessa vireillä olevan menettelyn kohteena oleva komission päätös – Vaikutus
(Neuvoston asetuksen N:o 1/2003 23 artikla, 25 artiklan 3 ja 6 kohta sekä 26 artiklan 2 kohta; päätöksen N:o 715/78 2 ja 3 artikla sekä 4 artiklan 2 kohta)
1. Jäsenvaltioiden oikeusjärjestelmille yhteisen periaatteen, jonka alkuperä voidaan jäljittää aina roomalaiseen oikeuteen asti, mukaan lainsäädännön muuttamistapauksessa on varmistettava oikeudellisten rakenteiden jatkuvuus, jos lainsäätäjä ei ilmaise päinvastaista tahtoaan. Tämä periaate on sovellettavissa unionin primaarioikeuden muutoksiin.
Ei ole mitään viitettä siitä, että unionin lainsäätäjän tahto olisi ollut, että EHTY:n perustamissopimuksessa kielletyt yhteistoimintajärjestelyt voisivat jäädä kokonaan rankaisematta viimeksi mainitun voimassaolon päätyttyä. EHTY:n perustamissopimus, EY:n perustamissopimus ja EUT-sopimus vuorollaan varmistavat vapaan kilpailun takaamiseksi, että komissio on voinut ja voi edelleen määrätä seuraamuksia kaikesta käyttäytymisestä, joka vastaa HT 65 artiklan 1 kohdassa tarkoitettua tunnusmerkistöä ja joka on tapahtunut ennen EHTY:n perustamissopimuksen voimassaolon päättymistä 23.7.2002 tai tämän jälkeen.
Näissä olosuhteissa se, että komissiolla ei olisi toimivaltaa varmistaa sellaisten EHTY:n perustamissopimukseen liittyvien normien yhdenmukaista soveltamista, joilla on oikeusvaikutuksia vielä mainitun sopimuksen voimassaolon päättymisen jälkeen, olisi ristiriidassa perustamissopimusten tavoitteiden ja yhtenäisyyden sekä unionin oikeusjärjestyksen jatkuvuuden kanssa. Unionin yleinen tuomioistuin ei näin ollen tee oikeudellista virhettä tulkitessaan asetusta N:o 1/2003 siten, että siinä sallitaan komission toteavan EHTY:n perustamissopimuksen voimassaolon päättymisen jälkeen EHTY:n perustamissopimuksen aineelliseen ja ajalliseen soveltamisalaan kuuluvilla aloilla toteutettuja kartelleja ja määräävän niistä seuraamukset.
(ks. 62–66 kohta)
2. Oikeusvarmuuden periaate edellyttää, että unionin lainsäädännön perusteella ne, joita asia koskee, voivat saada selville tarkasti, minkä laajuisia niille asetetut velvoitteet ovat, ja että ne voivat saada yksiselitteisesti tiedon oikeuksistaan ja velvollisuuksistaan ja ryhtyä niiden johdosta asianmukaisiin toimenpiteisiin. Koska perustamissopimuksissa määritetään selvästi rikkomiset sekä niistä määrättävien seuraamusten luonne ja merkittävyys, oikeusvarmuuden ja luottamuksensuojan periaatteiden tarkoituksena ei ole taata yrityksille, että ne voivat oikeudellisten perustojen ja menettelysääntöjen myöhempien muutosten vuoksi välttää kaikki niiden aikaisemmista kilpailusääntöjen rikkomisista johtuvat seuraamukset.
Siltä osin kuin kyse on komission päätöksestä, joka koskee oikeudellista tilannetta, joka on tullut lopulliseksi ennen EHTY:n perustamissopimuksen voimassaolon päättymistä, ja joka on tehty yritystä vastaan kyseisen sopimuksen voimassaolon päättymisen jälkeen, unionin yleinen tuomioistuin ei tee virhettä todetessaan yhtäältä, että lain ajallista soveltamista koskevien periaatteiden noudattaminen sekä oikeusvarmuuden periaatetta ja luottamuksensuojan periaatetta koskevat vaatimukset edellyttävät HT 65 artiklan 1 ja 5 kohdassa annettujen aineellisten sääntöjen soveltamista ennen EHTY:n perustamissopimuksen voimassaolon päättymistä tapahtuneisiin tosiseikkoihin, jotka kuuluvat kyseisen perustamissopimuksen aineelliseen ja ajalliseen soveltamisalaan. Tältä osin HT 65 artiklan 1 ja 5 kohdassa määrättiin selvä oikeudellinen perusta seuraamuksen määräämiseksi kilpailusääntöjen rikkomisesta, joten huolellinen yritys ei missään vaiheessa voinut olla tietämätön toimintansa seurauksista eikä luottaa siihen, että EY:n perustamissopimuksen oikeudellisten puitteiden tulemisesta EHTY:n perustamissopimuksen vastaavien puitteiden sijaan olisi seurauksena se, että se jää seuraamuksitta kaikista niistä HT 65 artiklan rikkomisista, joihin se on menneisyydessä syyllistynyt.
Siltä osin kuin toisaalta on kyse sovellettavista menettelysäännöistä, unionin yleinen tuomioistuin on todennut perustellusti, että komissiolla on toimivalta suorittaa menettely asetuksen N:o 1/2003 7 artiklan 1 kohdan ja 23 artiklan 2 kohdan mukaisesti. Toimenpiteen oikeudellisen perustan muodostavan säännöksen, jolla annetaan unionin toimielimelle toimivalta toteuttaa kyseessä oleva toimenpide, on oltava voimassa toimenpiteen toteuttamishetkellä, ja menettelysääntöjä katsotaan yleensä voitavan soveltaa niiden voimaantulohetkestä alkaen.
(ks. 67–70 ja 73–75 kohta)
3. Yrityksen käsitteellä tarkoitetaan jokaista yksikköä, joka harjoittaa taloudellista toimintaa, riippumatta yksikön oikeudellisesta muodosta tai rahoitustavasta. Unionin tuomioistuin on täsmentänyt yhtäältä, että yrityksen käsitteellä on unionin kilpailuoikeuden asiayhteydessä katsottava tarkoitettavan taloudellista kokonaisuutta, vaikka oikeudellisesti tämän taloudellisen kokonaisuuden muodostaakin useampi kuin yksi luonnollinen henkilö tai oikeushenkilö, ja toisaalta, että kun tällainen taloudellinen yksikkö rikkoo kilpailusääntöjä, sen asiana on yksilöllisen vastuun periaatteen mukaisesti vastata kyseisestä rikkomisesta.
Emoyhtiön voidaan katsoa olevan vastuussa tytäryhtiön toiminnasta erityisesti silloin, kun siitä huolimatta, että tytäryhtiö on erillinen oikeushenkilö, tämä ei päätä itsenäisesti markkinakäyttäytymisestään vaan noudattaa olennaisilta osin emoyhtiön sille antamia ohjeita, kun otetaan erityisesti huomioon taloudelliset, organisatoriset ja oikeudelliset yhteydet näiden kahden oikeudellisen yksikön välillä. Sellaisessa erityistapauksessa, jossa emoyhtiö omistaa kokonaan tytäryhtiönsä, joka on rikkonut unionin kilpailusääntöjä, yhtäältä kyseinen emoyhtiö voi vaikuttaa ratkaisevasti tytäryhtiön käyttäytymiseen ja toisaalta on olemassa kumottavissa oleva olettama, jonka mukaan kyseinen emoyhtiö todella vaikuttaa ratkaisevasti tytäryhtiönsä käyttäytymiseen.
Tällaisessa tilanteessa komissio voi olettaa emoyhtiön vaikuttavan ratkaisevasti tytäryhtiön liiketoimintapolitiikkaan, jos se osoittaa, että emoyhtiö omistaa kokonaan tämän tytäryhtiön. Komissio voi sitten katsoa, että emoyhtiö on yhteisvastuussa tytäryhtiölleen määrätyn sakon maksamisesta, ellei emoyhtiö, jolle kuuluu kyseisen olettaman kumoaminen, näytä riittävällä tavalla toteen, että sen tytäryhtiö käyttäytyy itsenäisesti markkinoilla. Unionin tuomioistuimet voivat ottaa huomioon muita seikkoja, joihin kuuluu esimerkiksi se, että emoyhtiön vaikutusta tytäryhtiönsä liiketoimintapolitiikkaan ei ole kiistetty ja että kahdella yhtiöllä on ollut yhteinen edustus hallinnollisessa menettelyssä, asettamatta kuitenkaan mainitun olettaman soveltamiselle edellytyksiä.
(ks. 95–99 kohta)
4. Yrityksen, joka väittää, että hallinnollisen menettelyn liiallinen kesto on vaikuttanut puolustautumisoikeuksien käyttöön, on osoitettava oikeudellisesti riittävällä tavalla, että sillä oli tämän liiallisen keston vuoksi vaikeuksia puolustautua komission väitteitä vastaan.
Huolellisen yhtiön, joka on riitauttamansa komission päätöksen adressaatti ja asianosaisena unionin yleisessä tuomioistuimessa käytävässä ensimmäisessä oikeudenkäynnissä, pitäisi säilyttää puolustustaan varten tarvittavat asiakirjat. Muussa tapauksessa sen kuitenkin pitäisi osoittaa erityiset kadonneet todisteet tai ainakin ne seikat, tapahtumat tai olosuhteet, jotka estivät sitä asianomaisena ajanjaksona noudattamasta huolellisuusvelvollisuuttaan ja jotka johtivat siihen näytön katoamiseen, johon se viittaa. Unionin yleinen tuomioistuin voi vasta tällaisten erityisten seikkojen tarkastelun perusteella arvioida, onko yritys osoittanut oikeudellisesti riittävällä tavalla, että sillä on ollut väittämällään tavoin vaikeuksia puolustautua komission väitteitä vastaan hallinnollisen menettelyn liiallisen keston vuoksi, vai ovatko kyseiset vaikeudet päinvastoin aiheutuneet siitä, että yritys on laiminlyönyt huolellisuusvelvollisuutensa.
(ks. 118 ja 120 – 122 kohta)
5. Vanhentumisajan pysähtyminen on perusteltua juuri siitä syystä, että asia on kanteen johdosta vireillä unionin yleisessä tuomioistuimessa tai unionin tuomioistuimessa. Jos se, jolle on osoitettu komission päätös, jossa määrätään sakko kilpailusääntöjen rikkomisesta, päättää nostaa tästä päätöksestä kumoamiskanteen, unionin tuomioistuinten käsiteltäväksi on saatettu vain ne päätöksen osat, jotka koskevat tätä adressaattia. Sitä vastoin osat, jotka koskevat muita adressaatteja ja joista ei ole valitettu, eivät ole sen asian kohteena, joka on saatettu unionin tuomioistuinten ratkaistavaksi.
Lisäksi vanhentumisajoista Euroopan hiili- ja teräsyhteisön perustamissopimukseen liittyvissä menettelyissä ja niiden nojalla määrättyjen seuraamusten täytäntöönpanossa tehdyn komission päätöksen N:o 715/78 4 artiklan 2 kohdan ja asetuksen N:o 1/2003 26 artiklan 2 kohdan mukaan seuraamusten täytäntöönpanon vanhentumisaika alkaa kulua päivästä, jona päätös on tullut lainvoimaiseksi. Unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön mukaan tämä määräaika alkaa kulua siitä, kun kanneaika päätöksestä, jossa rikkominen todettiin ja jossa sakko määrättiin, on päättynyt ilman, että kannetta olisi nostettu. Edellä esitetystä seuraa yhtäältä, että niiden yritysten osalta, jotka eivät ole nostaneet kannetta komission lopullisesta päätöksestä, jolla niille määrätään sakko HT 65 artiklan tai asetuksen N:o 1/2003 23 artiklan nojalla, tämä päätös saa lainvoiman, ja toisaalta, että tämän lainvoimaisuuden johdosta niiden osalta alkaa kulua kyseisen päätöksen täytäntöönpanon määräaika, josta säädetään päätöksen N:o 715/78 4 artiklassa ja asetuksen N:o 1/2003 26 artiklassa. Tästä seuraa, että kanteella, jonka jokin toinen yritys on nostanut samasta lopullisesta päätöksestä, ei voi näihin yrityksiin nähden olla minkäänlaista vanhentumisajan pysähdyttävää vaikutusta.
Lisäksi päätöksen N:o 715/78 3 artiklan ja asetuksen N:o 1/2003 25 artiklan 6 kohdan sanamuodosta käy ilmi, että näiden artikloiden tavoitteet kattavat sekä kanteet, jotka nostetaan päätöksen N:o 715/78 2 artiklassa ja asetuksen N:o 1/2003 25 artiklan 3 kohdassa tarkoitetuista kannekelpoisista toimista, että kanteet, jotka nostetaan komission lopullisesta päätöksestä. Koska päätöksen N:o 715/78 3 artiklassa ja asetuksen N:o 1/2003 25 artiklan 6 kohdassa ei siis tehdä mitään eroa niiden päätösten välille, joihin liittyy vanhentumisajan pysähdyttävä vaikutus, ei ole syytä liittää kaikkiin kohdistuvaa vaikutusta kanteisiin, jotka on nostettu päätöksen N:o 715/78 2 artiklassa ja asetuksen N:o 1/2003 25 artiklan 3 kohdassa tarkoitetuista kannekelpoisista toimista.
(ks. 141–147 kohta)