1.

Espanjan viranomaiset pyysivät 2.6.2008 Santesteban Goicoechean luovuttamista 27.9.1996 tehdyn yleissopimuksen nojalla, ( 2 ) ja tämän pyynnön perusteella Ignacio Santesteban Goicoechea ( 3 ) on juuri määrätty otettavaksi säilöön Ranskassa odottamaan luovuttamista. ( 4 )

2.

Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen antamien tietojen mukaan Santesteban Goicoechea on Euskadi Ta Askatasuma / Tierra Vasca y Libertad / Baskimaa ja vapaus (ETA) -terroristijärjestön jäsen. Teot, joihin hänen väitettiin syyllistyneen, on tehty Espanjan alueella vuoden 1992 helmi-maaliskuussa. Tekoihin kuului sodankäynnissä käytettävien aseiden varastointi, räjähteiden laiton hallussapito, moottoriajoneuvon luvaton käyttöönotto, rekisterikilpien vaihtamista koskeva rikos sekä terroristijärjestöön kuulumista koskeva rikos. ( 5 )

3.

Cour d’appel de Montpellier’n chambre de l’instruction (tutkintatuomarin päätöksistä tehtyjä valituksia käsittelevä osasto), jolta on pyydetty lausuntoa luovuttamispyynnöstä, on epävarma siitä, voidaanko vuoden 1996 sopimusta soveltaa tässä asiassa. Se katsoo, että se, että Ranskan tasavalta soveltaa mainittua yleissopimusta, saattaa olla ristiriidassa eurooppalaisesta pidätysmääräyksestä ja jäsenvaltioiden välisistä luovuttamismenettelyistä tehdyn puitepäätöksen ( 6 ) (jäljempänä puitepäätös) kanssa. Tässä tilanteessa Cour d’appel de Montpellier’n chambre de l’instruction on päättänyt lykätä asian ratkaisemista ja esittää yhteisöjen tuomioistuimelle seuraavat ennakkoratkaisukysymykset puitepäätöksen tulkinnasta:

4.

Koska tällä hetkellä Ranskan viranomaiset pitävät Santesteban Goicoecheaa pidätettynä yksinomaan Espanjan viranomaisten esittämän luovuttamispyynnön perusteella, ennakkoratkaisupyynnön esittänyt tuomioistuin on pyytänyt asian käsittelemistä kiireellisessä menettelyssä ja yhteisöjen tuomioistuimen kolmas jaosto on hyväksynyt pyynnön (työjärjestyksen 104 b artikla).

5.

Esillä olevan ennakkoratkaisupyynnön tutkittavaksi ottamista on tarkasteltava EY 234 ja EU 35 artiklan kannalta. Tältä osin on syytä tehdä ero kahden seikan välillä eli yhtäältä sen, onko ennakkoratkaisua pyytävä elin yhteisöjen tuomioistuimen ennakkoratkaisupyyntöjä koskevassa vakiintuneessa oikeuskäytännössä ( 7 ) tarkoitettu kansallinen tuomioistuin, ja toisaalta sen, harjoittaako kyseinen tuomioistuin käsiteltävänä olevassa asiassa tuomiovaltaa eikä hoida hallinnollista tehtävää. ( 8 )

6.

Ensimmäisen seikan osalta on kiistatonta, että ranskalaisen Cour d’appel -tuomioistuimen chambre de l’instruction -osastoa, jolta on pyydetty ratkaisua luovuttamista koskevassa asiassa, voidaan pitää perustamissopimusten ennakkoratkaisumenettelyä koskevissa määräyksissä tarkoitettuna kansallisena tuomioistuimena. Ranskan hallituksen tätä seikkaa koskevissa kirjallisissa huomautuksissaan esittämien selvitysten mukaan kyseinen chambre (tuomioistuimen osasto) on lailla perustettu pysyvä elin, joka koostuu tuomareista, joiden toimen riippumattomuus ja erottamattomuus on taattu, ja joka harjoittaa tehtäväänsä pakottavassa ja kontradiktorisessa menettelyssä ja soveltaa oikeussääntöjä.

7.

Toisen seikan osalta voidaan tietysti kysyä, käyttääkö Cour d’appel -tuomioistuimen chambre de l’instruction -osasto luovuttamismenettelyssä varsinaista tuomiovaltaa. Ranskan Conseil d’État on aiemmin todennut, että siinä on kyse hallinnollisesta tehtävästä eikä Ranskan oikeudessa tarkoitetusta tuomiovallan käyttämisestä. ( 9 ) Tällaisen kansallisen oikeuden arvion perusteella ei kuitenkaan voida ennalta ratkaista sitä, harjoittaako ennakkoratkaisua pyytävä tuomioistuin yhteisön oikeudessa tarkoitettua tuomiovaltaa.

8.

Ranskan hallitus korostaa aiheellisesti, että kyse on todellakin riita-asiasta, jossa ratkaisun antaminen kuuluu Cour d’appel de Montpellier’n chambre de l’instructionille. Tässä riita-asiassa vastapuolina ovat syyttäjä ja luovuttamispyynnössä luovutettavaksi pyydetty henkilö. Esillä olevassa asiassa menettelyn riidanalainen luonne on erityisen selvä, koska asianomainen ei ole ilmoittanut suostuvansa itseään koskevaan luovuttamiseen vaan on päinvastoin riitauttanut sen laillisuuden.

9.

Cour d’appel -tuomioistuimen chambre de l’instruction -osasto ei tosin yksin päätä luovuttamisesta, vaan sen jälkeen asiaa käsittelevä hallintoviranomainen antaa luovuttamista koskevan määräyksen. Cour d’appel -tuomioistuimen chambre de l’instruction -osaston tehtävänä on kuitenkin arvioida luovuttamispyynnön laillisuutta täysin itsenäisesti ja kontradiktorisessa menettelyssä. Mikäli kyseinen tuomioistuin antaa kielteisen lausunnon luovuttamisesta, henkilöä, jonka luovuttamista on pyydetty, ei voida luovuttaa ja hänet vapautetaan viranomaisen toimesta.

10.

Yleisesti katsoen on hyvä muistaa, että erilaisiin kansallisiin luovuttamista koskeviin menettelyihin, puitepäätöksen täytäntöönpanemiseksi vireille pannut menettelyt mukaan lukien, liittyy usein tavalla tai toisella hallintoviranomainen, ( 10 ) kuten esillä olevaan asiaan Ranskassa sovellettavassa menettelyssä. Ennakkoratkaisupyyntöjen tutkittavaksi ottamista säätelevien kriteerien äärimmäisen suppea tulkinta saattaisi estää tämänkaltaisten asioiden pääsyn yhteisöjen tuomioistuimen käsittelyyn ja näin ollen vaarantaa puitepäätöksen yhdenmukaisen tulkinnan.

11.

Kun otetaan huomioon puitepäätöksen luonne, yhteisöjen tuomioistuimen toimivalta vastata kysymyksiin voitaisiin kyseenalaistaa. EU 34 artiklan 2 kohdan b alakohdan mukaan puitepäätöksellä ei voi olla välitöntä oikeusvaikutusta. Tästä seuraa, että puitepäätös ei voi olla esteenä kansallisten luovuttamista koskevien sääntöjen soveltamiselle. Tässä tilanteessa voitaisiin kysyä, tarvitaanko esillä olevassa asiassa yhteisöjen tuomioistuimen vastausta.

12.

On kuitenkin muistettava, että kansallisten tuomioistuinten esittämiin ennakkoratkaisukysymyksiin liittyy olettama, jonka mukaan niillä on merkitystä, ja tämä olettama voidaan sivuuttaa vain poikkeustapauksissa. Tästä on kyse silloin, kun on ilmeistä, että kansallisen tuomioistuimen pyytämällä näissä kysymyksissä tarkoitettujen Euroopan unionin oikeuden säännösten ja määräysten tulkitsemisella ei ole mitään yhteyttä kansallisessa tuomioistuimessa käsiteltävän asian tosiseikkoihin tai kohteeseen, tai kun kyseinen ongelma on luonteeltaan hypoteettinen taikka kun yhteisöjen tuomioistuimella ei ole tiedossaan niitä tosiseikkoja ja oikeudellisia seikkoja, jotka ovat tarpeen, jotta se voisi antaa hyödyllisen vastauksen sille esitettyihin kysymyksiin. Yhteisöjen tuomioistuin on muissa tapauksissa lähtökohtaisesti velvollinen vastaamaan sille esitettyihin EU 35 artiklan 1 kohdassa tarkoitettujen toimien tulkintaa koskeviin ennakkoratkaisukysymyksiin. ( 11 ) Yhteisöjen tuomioistuimen antaman vastauksen hyödyllisyys erityisesti suhteessa Ranskan oikeuden puitepäätöksen mukaiseen tulkintaan ei siis ole selvästi poissuljettu.

13.

Kaiken edellä esitetyn perusteella esillä oleva ennakkoratkaisupyyntö on otettava tutkittavaksi.

14.

Ennakkoratkaisua pyytävän tuomioistuimen epävarmuus vuoden 1996 yleissopimuksen sovellettavuudesta perustuu pääasiallisesti seuraaviin seikkoihin:

15.

Tässä tilanteessa saattaa ilmetä, että Ranskan tasavallan ja Espanjan kuningaskunnan välillä sovellettavassa luovuttamisjärjestelmässä on ”aukko” siltä osin kuin se koskee pääasian kaltaisia tosiseikkoja, jotka ovat tapahtuneet ennen 1.11.1993. Näiden kahden ennakkoratkaisukysymyksen tarkoituksena on selvittää, onko tällainen aukko olemassa.

16.

Ensimmäisellä kysymyksellään ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin pyrkii lähinnä selvittämään, kielletäänkö puitesopimuksen 31 artiklan 1 kohdassa käsittelemästä luovuttamispyyntöä kansainvälisessä yleissopimuksessa määrättyjen sääntöjen mukaisesti, mikäli pyytävä jäsenvaltio ei ole 31 artiklan 2 kohdan neljännen alakohdan mukaisesti ilmoittanut aikomuksestaan soveltaa mainittua puitesopimuksen kansainvälistä sopimusta, kun täytäntöönpanojäsenvaltio puolestaan on sulkenut pois eurooppalaista pidätysmääräystä koskevan menettelyn soveltamisen puitepäätöksen 32 artiklassa tarkoitetulla lausumalla.

17.

Aluksi on korostettava, että 1.1.2004 alkaen vastaanotetut luovuttamispyynnöt kuuluvat lähtökohtaisesti eurooppalaista pidätysmääräystä koskevan menettelyn piiriin. ( 12 ) Tämä yleinen sääntö on vahvistettu puitepäätöksen 32 artiklan toisessa virkkeessä. Tästä seuraa, että Espanjan kuningaskunnan 2.6.2008 esittämän luovuttamispyynnön kaltaista luovuttamispyyntöä tulisi lähtökohtaisesti käsitellä eurooppalaista pidätysmääräystä koskevan menettelyn mukaisesti. ( 13 )

18.

Mainittuun yleiseen sääntöön on kuitenkin poikkeuksia, joista on säädetty puitepäätöksen 31 artiklan 2 ja 3 kohdassa sekä 32 artiklassa. Jäsenvaltiot voivat muun muassa olla soveltamatta eurooppalaista pidätysmääräystä koskevaa menettelyä siltä osin kuin se koskee luovuttamispyyntöjä teoista, jotka on tehty ennen määriteltyä päivämäärää (puitepäätöksen 32 artiklan kolmas-kuudes virke). Ranskan tasavalta on antanut täten lausuman, jonka mukaan se jatkaa pyyntöjen käsittelemistä sellaisten tekojen osalta, jotka on tehty ennen 1.11.1993, ennen 1.1.2004 sovelletun luovuttamisjärjestelmän mukaisesti. Koska teot, joista Santesteban Goicoecheaa syytetään, on tehty vuonna 1992, Ranskan tasavallan on siis käsiteltävä Espanjan kuningaskunnan nyt tarkasteltavana olevaa luovuttamispyyntöä ennen 1.1.2004 sovelletun järjestelmän mukaisesti eikä eurooppalaista pidätysmääräystä koskevan menettelyn mukaan.

19.

On kuitenkin vielä tarkasteltava, edellyttääkö tämän aikaisemman järjestelmän soveltaminen puitepäätöksen 32 artiklassa tarkoitetun täytäntöönpanosta vastaavan jäsenvaltion (Ranskan tasavalta) lausuman lisäksi puitepäätöksen 31 artiklan 2 kohdan neljännen alakohdan mukaista ilmoitusta myös pyynnön esittäneeltä jäsenvaltiolta (Espanjan kuningaskunta).

20.

Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen toimittamien tietojen mukaan Espanjan kuningaskunta ei ole antanut mitään ilmoitusta, josta ilmenisi, että se aikoo jatkaa vuoden 1996 yleissopimuksen, jonka perusteella se on esittänyt nyt esillä olevan luovuttamispyynnön, kaltaisten jo olemassa olevien sopimusten soveltamista tai jopa 13.12.1957 tehdyn yleissopimuksen soveltamista. ( 14 )

21.

Ensi näkemältä tästä Espanjan kuningaskunnan ilmoituksen puuttumisesta voitaisiin päätellä, että vuoden 1996 yleissopimus – samoin kuin vuoden 1957 yleissopimus – on korvattu puitepäätöksellä (katso sen 31 artiklan 1 kohta) ja että sitä ei siis tule soveltaa esillä olevassa asiassa. Kyseinen lopputulos ei kuitenkaan vaikuta puitepäätöksen yleisen systematiikan ja tavoitteiden mukaiselta.

22.

Aivan aluksi on todettava, että puitepäätöksen 31 artiklan 2 kohdassa säädettyä ilmoitusjärjestelmää ei ole tarkoitettu sovellettavaksi vuoden 1996 yleissopimuksen kaltaisiin välineisiin. Kuten komissiokin on korostanut, kyseisessä 31 artiklan 1 kohdassa nimenomaisesti mainitut monenväliset välineet, joihin vuoden 1996 yleissopimus kuuluu, ovat jo nyt osa Euroopan unionin säännöstöä, ( 15 ) ja jäsenvaltioissa ollaan hyvin tietoisia niiden olemassaolosta. Ranskan tasavalta lisää aiheellisesti, että puitepäätöksen 31 artiklan 2 kohta koskee tosiasiassa ainoastaan eurooppalaisen pidätysmääräyksen luovuttamismenettelyjä kunnianhimoisempia luovuttamismenettelyjä, joilla pyritään täydentämään ja tehostamaan sitä, esimerkiksi Pohjoismaiden välistä luovuttamisjärjestelmää. ( 16 )

23.

Vaikka oletettaisiin, että vuoden 1996 yleissopimuksesta voidaan tehdä puitepäätöksen 31 artiklan 2 kohdassa tarkoitettu ilmoitus, tällaisen ilmoituksen puuttumisen ei voida katsoa estävän mainitun yleissopimuksen tosiasiallista soveltamista esillä olevassa asiassa. Puitepäätöksen 32 artiklassa säädetyistä lausumista poiketen puitepäätöksen 31 artiklan 2 kohdan neljännessä ja viidennessä alakohdassa säädettyjä ilmoituksia ei julkaista Euroopan unionin virallisessa lehdessä eikä niitä anneta tiedoksi muille jäsenvaltioille. Tästä voidaan päätellä, että ilmoituksia on pidettävä puhtaasti ilmoitusluontoisina toimina, jotka eivät muodosta ennakkoedellytystä jo olemassa olevien tai uusien sopimusten soveltamiselle.

24.

Puitesopimuksen 31 artiklaa on lisäksi tulkittava puitesopimuksen pääasiallisen tavoitteen valossa, joka on myötävaikuttaa vapauteen, turvallisuuteen ja oikeuteen perustuvan alueen luomisessa, mikä edellyttää luovuttamista koskevien menettelyjen tehostamista ja nopeuttamista. ( 17 ) Myös tiettyjen puitesopimuksen 31 artiklan 1 kohdassa tarkoitettujen jo olemassa olevien sopimusten korvaamisella siis pyritään tehostamaan ja nopeuttamaan luovuttamismenettelyjä, eikä sen tarkoituksena varmastikaan ole niiden hidastaminen tai vaikeuttaminen. ( 18 ) Tähän ei näytä sopivan se, että puitesopimuksen 31 artiklan 1 kohdan vaikutus olisi kahden jäsenvaltion välillä sovellettavan luovuttamisjärjestelmän huonontuminen puitepäätöksen tullessa voimaan.

25.

Tästä seuraa, että kahden jäsenvaltion välisissä kahdenkeskisissä suhteissa vuoden 1957 ja vuoden 1996 yleissopimusten kaltaiset jo olemassa olevat sopimukset voidaan katsoa korvatuiksi puitepäätöksellä ainoastaan, jos kaksi jäsenvaltiota tosiasiallisesti soveltavat puitepäätöstä keskinäisissä suhteissaan. Niin kauan kuin toinen kahdesta jäsenvaltiosta, tässä tapauksessa Ranskan tasavalta, ei sovella puitepäätöstä tiettyihin luovuttamispyyntöihin, nämä samat pyynnöt voidaan esittää ja käsitellä soveltamalla olemassa olevia sopimuksia puitepäätöksen 32 artiklassa säädetyllä edellytyksellä.

26.

Kaiken edellä esitetyn perusteella ensimmäiseen kysymykseen on vastattava kieltävästi.

27.

Toisella kysymyksellään ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin pyrkii lähinnä selvittämään, voiko sellainen jäsenvaltio, joka on antanut puitepäätöksen 32 artiklassa tarkoitetun lausuman, käsitellä luovuttamispyyntöjä soveltamalla yleissopimusta, joka on allekirjoitettu ennen 1.1.2004 mutta joka on sovellettavissa kyseisessä valtiossa vasta myöhemmästä päivämäärästä lähtien. Ennakkoratkaisupyynnön asiayhteydestä ja osapuolten huomautuksista ilmenee, että kysymys kohdistuu vuoden 1996 yleissopimukseen, jonka perusteella Espanjan kuningaskunta on esittänyt 2.6.2008 päivätyn luovuttamispyyntönsä.

28.

Vuoden 1996 yleissopimus on kyllä allekirjoitettu ennen puitepäätöksen 32 artiklassa mainittua päivämäärää eli ennen 1.1.2004, mutta se oli sovellettavissa Ranskan tasavallassa vasta 1.7.2005 ( 19 ) ja kyseisestä päivästä lähtien vastaanotettuihin luovutuspyyntöihin. ( 20 ) Tarkastellaan siis kysymystä, voidaanko vuoden 1996 sopimuksen katsoa kuuluvan ”ennen 1. tammikuuta 2004 sovellettavaan, rikoksen johdosta tapahtuvaa luovuttamista koskevaan järjestelmään” Espanjan kuningaskunnan ja Ranskan tasavallan välisissä suhteissa.

29.

Ensi näkemältä vaikuttaa siltä, että tähän kysymykseen on vastattava kieltävästi, koska vuoden 1996 yleissopimusta ei sovellettu Ranskassa puitepäätöksen 32 artiklassa mainittuna päivänä 1.1.2004. Esillä olevaan asiaan siis pitäisi soveltaa vuoden 1996 yleissopimuksen sijasta vuoden 1957 yleissopimusta.

30.

Tällaisessa vastauksessa ei kuitenkaan otettaisi riittävästi huomioon puitepäätöksen yleistä systematiikkaa eikä tavoitteita. Kuten edellä on selvitetty, ( 21 ) puitepäätöksen ensisijainen tavoite on edistää vapauden, turvallisuuden ja oikeuden alueen luomista, mikä käsittää luovuttamista koskevien menettelyjen tehostamisen ja nopeuttamisen. ( 22 )

31.

Puitepäätöksen 32 artiklassa, jossa määrätään eurooppalaista pidätysmääräystä koskevasta menettelystä poikkeamisesta, ei suljeta pois sitä, että jäsenvaltiot kehittävät niiden kesken sovellettavia menettelyjä parantamalla niitä ja nopeuttamalla niitä asteittain. Pelkästään se seikka, että jäsenvaltio jättää puitepäätöksen 32 artiklassa tarkoitetulla lausumalla jotkin luovuttamispyynnöt eurooppalaista pidätysmääräystä koskevan menettelyn ulkopuolelle, ei kuitenkaan velvoita tätä jäsenvaltiota ”jäädyttämään” valtion sisäistä lainsäädäntöä sille tasolle, jollaisena se sitä sovellettiin tällaisiin pyyntöihin ennen 1.1.2004. Ei voida väittää, että kyseinen jäsenvaltio voi valita ainoastaan yhtäältä 1.1.2004 vallinneen tilanteen ja toisaalta eurooppalaista pidätysmääräystä koskevan menettelyn välillä. Puitepäätöksen tarkoitus huomioiden mikään ei estä sitä, että jäsenvaltio muokkaa vähitellen sitä luovuttamismenettelyä, jota se soveltaa 32 artiklan mukaisessa lausumassa tarkoitettuihin vanhoihin asioihin.

32.

Jäsenvaltio voi päinvastoin vapaasti parantaa asteittain prosessioikeutta, jota sovelletaan niihin luovuttamispyyntöihin, joihin ei ole haluttu heti soveltaa eurooppalaista pidätysmääräystä koskevaa menettelyä. Tätä tarkoitusta varten se voi muun muassa saattaa voimaan vuoden 1996 yleissopimuksen kaltaisen kansainvälisen yleissopimuksen, jonka se oli tehnyt ennen 1.1.2004 mutta jota ei vielä ollut ratifioitu eikä saatettu sovellettavaksi. ( 23 ) Tällainen sovellettavien menettelyjen parantaminen on täysin puitepäätöksen yleisen systematiikan ja tavoitteiden mukaista. ( 24 )

33.

Puitepäätöksen 32 artiklaa olisi tulkittava ainakin niin, että täytäntöönpanosta vastaavassa jäsenvaltiossa ennen 1.1.2004 sovellettavan luovuttamisjärjestelmän myöhemmin tapahtuva parantaminen ei ole ristiriidassa sen kanssa.

34.

Juuri tällaista aikaisemmin olemassa ollutta luovuttamisjärjestelmää on parannettu ryhtymällä soveltamaan 1.7.2005 Ranskan tasavallassa vuoden 1996 yleissopimusta. Vuoden 1996 yleissopimuksen tarkoituksena nimittäin on täydentää vuoden 1957 yleissopimuksen määräyksiä ja helpottaa niiden soveltamista (katso vuoden 1996 yleissopimuksen 1 artiklan 1 kohdan ensimmäinen luetelmakohta ja sen johdanto-osan toiseksi viimeinen perustelukappale). ( 25 ) Vastaavasti määrätään myös vuoden 1957 yleissopimuksen 28 artiklassa, jonka mukaan sopimusosapuolet voivat tehdä keskenään kahden- tai monenvälisiä sopimuksia tämän sopimuksen määräysten täydentämiseksi tai helpottaakseen tähän sopimukseen sisältyvien periaatteiden soveltamista.

35.

Se seikka, että vuoden 1996 yleissopimus täydentää ja tehostaa aikaisemmin olemassa ollutta luovuttamisjärjestelmää puitepäätöksen 32 artiklassa tarkoitetulla tavalla, on lisäksi vahvistettu varsinaisessa puitepäätöksessä, jossa kyseinen yleissopimus mainitaan yhtenä Euroopan unionin säännöstöön kuuluvana kansainvälisenä välineenä. ( 26 )

36.

Kaiken edellä esitetyn perusteella toiseen kysymykseen on vastattava kieltävästi.

37.

Yhteisöjen tuomioistuimelle esittämissään huomautuksissa Santesteban Goicoechea väittää, että nyt esillä olevassa asiassa vuoden 1996 yleissopimuksen soveltaminen on yleisten oikeusperiaatteiden ja perusoikeuksien vastaista.

38.

EU 6 artiklan mukaan unioni perustuu oikeusvaltion periaatteeseen ja se pitää arvossa perusoikeuksia, sellaisina kuin ne taataan Euroopan ihmisoikeussopimuksessa ( 27 ) ja ne ilmenevät jäsenvaltioiden yhteisessä valtiosääntöperinteessä. Tästä seuraa, että jäsenvaltioiden – niiden pannessa täytäntöön unionin lainsäädäntöä – toteuttamien toimien yhteensoveltuvuutta perustamissopimusten ja yleisten oikeusperiaatteiden suhteen valvotaan ( 28 ) (katso myös Euroopan unionin ihmisoikeuskirja, tehty Nizzassa 7.12.2000, 51 artiklan 1 kohta (EYVL C 364, s. 1)).

39.

Näin ollen voitaisiin väittää, että jäsenvaltiot eivät voi vedota puitesopimuksen 32 artiklaan soveltaakseen luovuttamisjärjestelmää, joka ei ole perusoikeuksien mukainen. ( 29 ) Ei kuitenkaan ole välttämätöntä, että yhteisöjen tuomioistuin käsittelee tätä asiaa kiireellisessä ennakkoratkaisumenettelyssä. Tämä kysymys ei ensinnäkään sisälly ennakkoratkaisupyyntöön. Lisäksi ei ilmene, että yleisiä periaatteita olisi loukattu, kuten jäljempänä osoitetaan.

40.

Euroopan ihmisoikeussopimuksessa ei tietenkään varsinaisesti vahvisteta oikeutta siihen, ettei henkilöä saa luovuttaa, ( 30 ) eikä se sisällä määräyksiä edellytyksistä, joiden vallitessa luovuttamiseen voidaan suostua, eikä sovellettavasta menettelystä. ( 31 ) Lisäksi luovuttamismenettelyn kohteena eivät ole Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artiklassa tarkoitetut kantajan siviilioikeudelliset oikeudet ja velvollisuudet eivätkä häntä vastaan nostetut rikossyytteet. ( 32 )

41.

Vielä on kuitenkin tarkasteltava, ovatko Euroopan unionin oikeuden yleiset periaatteet esteenä sille, että Ranskan tasavalta käsittelee Espanjan kuningaskunnan esittämää luovuttamispyyntöä vuoden 1996 yleissopimuksen perusteella. Santesteban Goicoechea viittaa erityisesti laillisuusperiaatteeseen ja ankarampien rikosoikeudellisten säännösten taannehtivuuskiellon periaatteeseen sekä oikeusvarmuuden periaatteeseen.

42.

Nullum crimen, nulla poena sine lege -periaatteesta on todettava, että se kuuluu jäsenvaltioiden yhteisen valtiosääntöperinteen perustana oleviin yleisiin oikeusperiaatteisiin. Se on vahvistettu myös erilaisissa kansainvälisissä sopimuksissa, erityisesti Euroopan ihmisoikeussopimuksen 7 artiklan 1 kohdassa ( 33 ) sekä myöhemmin Euroopan unionin perusoikeuskirjan 49 artiklassa.

43.

Tämä periaate voi vaarantua, jos puitesopimuksen 32 artiklan, jossa viitataan ”ennen 1. tammikuuta 2004 sovellettavaan, rikoksen johdosta tapahtuvaa luovuttamista koskevaan järjestelmään”, sanamuodosta huolimatta jäsenvaltio haluaa soveltaa sääntöjä, jotka ovat tulleet sovellettaviksi vasta tuon päivämäärän jälkeen.

44.

Nullum crimen, nulla poena sine lege -periaate edellyttää, että laissa määritellään selvästi rikokset ja niistä määrättävät rangaistukset. ( 34 ) Se on tiiviisti yhteydessä rikostunnusmerkistöjen ja rangaistusten taannehtivuuskiellon periaatteeseen (nullum crimen, nulla poena sine lege praevia), jonka mukaan lainsäätäjä ei voi säätää rikoksesta tai rangaistuksesta eikä koventaa rangaistusta taannehtivasti.

45.

Nullum crimen, nulla poena sine lege (praevia) -periaatetta kuitenkin sovelletaan ainoastaan aineelliseen oikeuteen eli kysymykseen siitä, onko teko rangaistava vai ei. Mainittua periaatetta ei kuitenkaan voida soveltaa rikosoikeuden menettelyllisiin seikkoihin. ( 35 ) Henkilöön voidaan siis soveltaa menettelysäännöksiä, jotka on otettu käyttöön tai joita on muutettu tekojen, joista häntä syytetään, ajankohdan jälkeen ilman, että se loukkaisi nullum crimen, nulla poena sine lege (praevia) -periaatetta. Tästä on kyse erityisesti määräyksissä, jotka koskevat valtioiden kesken tapahtuvaa henkilöiden luovuttamista, ( 36 ) koska ne ovat luonteeltaan puhtaasti menettelyllisiä.

46.

Siitä seuraa, että Santesteban Goicoechea ei voi pätevästi vedota nullum crimen, nulla poena sine lege (praevia) -periaatteeseen välttääkseen vuoden 1996 yleissopimuksen soveltamisen Espanjan kuningaskunnan esittämään käsiteltävänä olevaan luovuttamispyyntöön.

47.

Esillä olevassa asiassa näihin kahteen periaatteeseen vedotaan siksi, että väitetään, että Santesteban Goicoechean tilanne oli määritelty lopullisesti silloin, kun Espanjan kuningaskunnan aikaisempi, 11.10.2000 esitetty luovutuspyyntö hylättiin. ( 37 ) Voidaan siis kysyä, onko tämä 2.6.2008 esitetty luovuttamispyyntö ristiriidassa oikeusvarmuuden tai ne bis in idem -säännön kanssa.

48.

Tämä kysymys kuuluu kuitenkin varsinaiseen luovuttamispyynnön arviointiin eikä tällaiseen arviointiin sovellettavia sääntöjä koskevan alustavan tarkastelun yhteyteen. Tämän ennakkoratkaisupyynnön kohteena on vain kysymys siitä, mitä luovuttamisjärjestelmää käsiteltävänä olevaan asiaan sovelletaan. Tästä seuraa, että arvioidessaan pyyntöä kansallinen tuomioistuin on velvollinen tarkistamaan ja varmistamaan perusoikeuksien eli myös oikeusvarmuuden ja ne bis in idem -periaatteen noudattamisen. Yhteisöjen tuomioistuin voi jossain määrin ohjata sitä.

49.

Oikeusvarmuuden periaatteen, johon kuuluu olennaisesti oikeusvoimaisuus, osalta vakiintuneesta oikeuskäytännöstä ilmenee, että oikeusvarmuuden periaate on yksi yhteisön oikeudessa vahvistetuista yleisistä periaatteista. ( 38 ) Oikeusvoima ulottuu kuitenkin ainoastaan niihin tosiasia- ja oikeuskysymyksiin, jotka kyseisellä tuomioistuimen ratkaisulla on nimenomaisesti tai väistämättä ratkaistu. ( 39 )

50.

Tässä aikaisempi päätös koski tosin samaan henkilöön ja samoihin tekoihin kohdistuvaa luovuttamispyyntöä kuin nyt esillä oleva pyyntö. Toimivaltainen tuomioistuin ei kuitenkaan ole ratkaissut mainittua pyyntöä vuoden 1996 yleissopimuksen perusteella, koska se ei tuolloin ollut sovellettavissa. Tuolloin annettu kielteisen lausunnon oikeusvoima ei siis voi olla esteenä sille, että nyt esillä oleva samaan henkilöön ja samoihin tekoihin liittyvä luovuttamispyyntö käsitellään uuden oikeusperustan eli vuoden 1996 yleissopimuksen nojalla. ( 40 )

51.

Tältä osin on muistettava, että 11.10.2000 esitetyn luovuttamispyynnön hylkääminen perustui siihen, että Ranskan oikeuden nojalla teot, joista Santesteban Goicoechea syytettiin, olivat vanhentuneet. Oikeus on muuttunut nimenomaisesti tältä osin, ja vuoden 1996 yleissopimuksen mukaan jäsenvaltio, jolta luovuttamista pyydetään, ei enää voi vedota sen oman lainsäädännön mukaiseen tekojen vanhentumiseen. ( 41 )

52.

Ne bis in idem -periaate, joka on vahvistettu myös Euroopan ihmisoikeussopimuksen seitsemännen lisäpöytäkirjan 4 artiklassa ja Euroopan unionin perusoikeuskirjan 50 artiklassa, on yhteisön oikeuden perusperiaate, jonka noudattamisen tuomioistuimet varmistavat. ( 42 )

53.

Ne bis in idem -periaatteen noudattaminen edellyttää kolmen edellytyksen täyttymistä: tosiseikkojen, sääntöjen rikkojan ja suojellun oikeudellisen intressin on oltava samat. Tämän periaatteen mukaan seuraamusten määrääminen (ja syytteen nostaminen) ( 43 ) samalle henkilölle useamman kuin yhden kerran samasta lainvastaisesta käyttäytymisestä saman oikeushyvän suojelemiseksi on siten kiellettyä. ( 44 )

54.

On todettava, että yhteisöjen tuomioistuimen käytettävissä olevien tietojen mukaan Santesteban Goicoechea ei ole ollut syytteessä useita kertoja samasta teosta eikä toimivaltaisten viranomaisten aikomuksena ole rangaista häntä useita kertoja samoista teoista. ( 45 ) Espanjan viranomaiset ovat ainoastaan useampaan kertaan yrittäneet saada Ranskan tasavaltaa luovuttamaan hänet ja aina samojen rikossyytteiden perusteella.

55.

Luovuttaminen sinänsä ei kuitenkaan ole seuraamus, ja henkilön luovuttaminen ei mitenkään ratkaise sitä, voiko luovuttamista pyytävä jäsenvaltio määrätä kyseiselle henkilölle seuraamuksia ja panna ne täytäntöön.

56.

Näin ollen ne bis in idem -periaatetta ei sovelleta itse luovuttamismenettelyihin. Se ei siis estä sitä, että Espanjan kuningaskunta esittää uudelleen Santesteban Goicoecheaa koskevan luovuttamispyynnön, jonka Ranskan tasavalta käsittelee.

57.

Edellä esitetyn perusteella ehdotan, että yhteisöjen tuomioistuin vastaa Cour d’appel de Montpellier’n esittämiin ennakkoratkaisukysymyksiin seuraavasti: