1. 

Nyt käsiteltävässä asiassa yhteisöjen tuomioistuinta pyydetään ottamaan ensimmäistä kertaa kantaa siihen, mikä ulottuvuus on neuvoston puitepäätöksen 2002/584/YOS ( 2 ) 4 artiklan 6 alakohdalla, jossa säädetään eurooppalaisen pidätysmääräyksen harkinnanvaraisesta kieltäytymisperusteesta.

2. 

Kyseisen säännöksen mukaan täytäntöönpanosta vastaavan jäsenvaltion oikeusviranomainen (jäljempänä täytäntöönpanosta vastaava oikeusviranomainen) voi jättää panematta täytäntöön vapaudenmenetyksen käsittävän rangaistuksen täytäntöönpanoa varten annetun eurooppalaisen pidätysmääräyksen, jos etsitty henkilö on täytäntöönpanosta vastaavan jäsenvaltion kansalainen, oleskelee siellä tai asuu siellä vakinaisesti, sillä edellytyksellä, että tämä valtio sitoutuu panemaan kyseisen rangaistuksen itse täytäntöön.

3. 

Oberlandesgericht Stuttgartilla (Saksa) on Saksan liittotasavallan EU 35 artiklan mukaisesti antaman julistuksen nojalla oikeus saattaa yhteisöjen tuomioistuimen käsiteltäväksi ennakkoratkaisupyyntö rikosasioissa tehtävän poliisiyhteistyön ja oikeudellisen yhteistyön perusteella annetun toimen, ( 3 ) kuten puitepäätöksen, tulkinnasta. Kyseinen tuomioistuin yrittää selvittää, missä määrin puitepäätöksen 4 artiklan 6 alakohdassa säädettyä kieltäytymisperustetta voidaan soveltaa Puolan kansalaiseen Kozłowskiin, josta Puolan tasavalta on antanut pidätysmääräyksen vankeusrangaistuksen täytäntöönpanoa varten ja joka on tällä hetkellä vangittuna Saksassa, jossa hän suorittaa kolmen vuoden ja kuuden kuukauden pituista vankeusrangaistusta.

4. 

Kansallinen tuomioistuin kysyy tarkemmin sanoen, missä määrin Kozłowskin voidaan katsoa oleskelevan tai asuvan vakinaisesti Saksassa, kun seuraavat seikat otetaan huomioon: hän ei ole oleskellut siellä jatkuvasti, hän ei oleskele siellä jäsenvaltion ulkomaalaisten maahantulo- ja oleskeluoikeutta koskevien säännösten mukaisesti, hän on harjoittanut siellä ammattimaista rikollista toimintaa ja hän on siellä vangittuna.

5. 

Se tiedustelee myös, millaisia johtopäätöksiä on tehtävä siitä, että asianomainen henkilö ei ole suostunut eurooppalaisen pidätysmääräyksen täytäntöönpanoon, sekä siitä, että Saksan kansalaista, joka vastustaa tällaisen pidätysmääräyksen täytäntöönpanoa, ei voida kansallisen lainsäädännön mukaan luovuttaa vastoin hänen tahtoaan toisen jäsenvaltion oikeusviranomaisille.

6. 

Oberlandesgericht on pyytänyt yhteisöjen tuomioistuinta käsittelemään tämän asian kiireellisessä ennakkoratkaisumenettelyssä, josta määrätään yhteisöjen tuomioistuimen perussäännön 23 a artiklassa ja työjärjestyksen 104 b artiklassa, koska Kozłowski, jonka Saksassa suorittaman vankeusrangaistuksen on määrä päättyä 10.11.2009, vapautetaan ehkä jo 10.9.2008.

7. 

Yhteisöjen tuomioistuin ei ole hyväksynyt tätä pyyntöä, koska pyyntö saapui sille ennen 1.3.2008, jolloin kiireellistä ennakkoratkaisumenettelyä koskevat määräykset tulivat voimaan. Se päätti sen sijaan käsitellä mainitun pyynnön nopeutetussa menettelyssä, josta määrätään työjärjestyksen 104 a artiklassa.

8. 

Työjärjestyksensä 104 a artiklan viidennen kohdan mukaisesti yhteisöjen tuomioistuin antaa nopeutetussa menettelyssä ratkaisunsa ”julkisasiamiestä kuultuaan”. Koska kansallisen tuomioistuimen esittämät kysymykset ovat kuitenkin uusia ja Saksan liittotasavallan oikeusjärjestyksen kannalta tärkeitä, katsoin tarpeelliseksi esittää kirjallisesti niiden vastausten perustelut, joita aion yhteisöjen tuomioistuimelle ehdottaa.

9. 

Ehdotan tässä kannanotossani, että yhteisöjen tuomioistuin katsoo ensinnäkin puitepäätöksen vastaiseksi jäsenvaltion lainsäädännön, jossa säädetään, että kyseisen valtion kansalaista ei voida luovuttaa vastoin hänen tahtoaan toisen jäsenvaltion oikeusviranomaisille rangaistuksen täytäntöönpanemiseksi annetun eurooppalaisen pidätysmääräyksen täytäntöönpanoa varten. Teen tästä sen päätelmän, että tällainen lainsäädäntö ei saa estää toimivaltaista Saksan oikeusviranomaista panemasta täytäntöön Kozłowskia koskevaa eurooppalaista pidätysmääräystä, jonka Puolan tasavalta on antanut.

10. 

Sen jälkeen tarkastelen puitepäätöksen 4 artiklan 6 alakohdassa tarkoitettuja käsitteitä ”oleskella” ja ”asua vakinaisesti”. Ehdotan, että yhteisöjen tuomioistuin toteaa, että henkilö oleskelee tai asuu vakinaisesti täytäntöönpanosta vastaavassa jäsenvaltiossa kyseisessä säännöksessä tarkoitetulla tavalla, kun hän on keskittänyt sinne pääasialliset intressinsä siten, että rangaistuksen täytäntöönpano kyseisessä valtiossa vaikuttaa hänen yhteiskuntaan uudelleen sopeutumisensa edistämisen kannalta tarpeelliselta. Osoitan, että täytäntöönpanosta vastaavan oikeusviranomaisen on tutkittava kaikki asianomaisen henkilön yksilöllisen tilanteen kannalta merkitykselliset seikat voidakseen arvioida, täyttyykö tämä edellytys.

11. 

Sitten perustelen, miksi mielestäni se, että eurooppalaisessa pidätysmääräyksessä tarkoitettu henkilö on oleskellut ajoittain täytäntöönpanosta vastaavassa jäsenvaltiossa ja että hän on siellä vangittuna, eivät ole ratkaisevia tai merkityksellisiä kriteerejä arvioitaessa, oleskeleeko tai asuuko hän vakinaisesti kyseisessä valtiossa puitepäätöksen 4 artiklan 6 alakohdassa tarkoitetulla tavalla.

12. 

Lopuksi totean, että kun asianomainen henkilö on unionin kansalainen, hänen oleskelunsa täytäntöönpanosta vastaavassa jäsenvaltiossa tämän valtion ulkomaalaisten maahantulo- ja oleskeluoikeutta koskevien säännösten vastaisesti ja hänen siellä harjoittamansa ammattimainen rikollinen toiminta estävät määrittelemästä häntä kyseisessä valtiossa oleskelevaksi tai vakinaisesti asuvaksi henkilöksi vain silloin, kun hänestä on tehty yhteisön oikeuden mukainen karkotuspäätös.

13.

Puitepäätöksen tarkoituksena on poistaa jäsenvaltioiden väliltä muodollinen rikoksen johdosta tapahtuvaa luovuttamista koskeva menettely, josta määrätään eri yleissopimuksissa, joissa jäsenvaltiot ovat sopimuspuolina, ja korvata se oikeusviranomaisten välisillä luovuttamisjärjestelyillä. ( 4 ) Puitepäätös perustuu rikostuomioiden vastavuoroisen tunnustamisen periaatteeseen, joka on oikeudellisen yhteistyön ”kulmakivi”. ( 5 ) Puitepäätöksellä käyttöön otettu eurooppalaista pidätysmääräystä koskeva järjestelmä perustuu jäsenvaltioiden väliseen ”vankkaan luottamukseen”. ( 6 )

14.

Puitepäätöksen 1 artiklan otsikkona on ”Eurooppalaisen pidätysmääräyksen määritelmä ja velvollisuus panna se täytäntöön”. Siinä säädetään seuraavaa:

”1.   Eurooppalaisella pidätysmääräyksellä tarkoitetaan oikeudellista päätöstä, jonka jäsenvaltio on antanut etsityn henkilön kiinni ottamiseksi ja luovuttamiseksi toisen jäsenvaltion toimesta syytetoimenpiteitä tai vapaudenmenetyksen käsittävän rangaistuksen tai turvaamistoimenpiteen täytäntöönpanemista varten.

2.   Jäsenvaltiot panevat eurooppalaisen pidätysmääräyksen täytäntöön vastavuoroisen tunnustamisen periaatteen perusteella ja tämän puitepäätöksen määräysten mukaisesti.

3.   Tämä puitepäätös ei vaikuta velvoitteeseen kunnioittaa Euroopan unionista tehdyn sopimuksen 6 artiklassa taattuja perusoikeuksia ja keskeisiä oikeusperiaatteita.”

15.

Kun eurooppalainen pidätysmääräys annetaan vapaudenmenetyksen käsittävän rangaistuksen tai toimenpiteen panemiseksi täytäntöön, kyseessä on oltava puitepäätöksen 2 artiklan mukaisesti seuraamus, jonka kesto on vähintään neljä kuukautta.

16.

Kyseisessä 2 artiklassa on myös luettelo 32 rikoksesta, joiden osalta on niin, että jos niistä voi pidätysmääräyksen antaneessa jäsenvaltiossa seurata vapaudenmenetyksen käsittävä rangaistus, jonka enimmäisaika on vähintään kolme vuotta, eurooppalainen pidätysmääräys on pantava täytäntöön, vaikka kyseiset teot eivät olisi rangaistavia täytäntöönpanosta vastaavassa jäsenvaltiossa. Muiden rikosten osalta täytäntöönpanosta vastaava jäsenvaltio voi asettaa eurooppalaisessa pidätysmääräyksessä tarkoitetun henkilön luovuttamisen edellytykseksi tekojen kaksoisrangaistavuuden.

17.

Puitepäätöksen 3 artikla koskee eurooppalaisen pidätysmääräyksen ehdottomia kieltäytymisperusteita ja 4 artikla harkinnanvaraisia kieltäytymisperusteita. Puitepäätöksen 4 artiklan 6 alakohdassa säädetään seuraavaa:

”Täytäntöönpanosta vastaava oikeusviranomainen voi kieltäytyä panemasta eurooppalaista pidätysmääräystä täytäntöön:

– –

18.

Tätä harkinnanvaraista kieltäytymisperustetta täydentää puitepäätöksen 5 artiklan 3 alakohta, jota sovelletaan, jos eurooppalainen pidätysmääräys on annettu syytteen nostamista varten. Tämän säännöksen mukaan eurooppalaisessa pidätysmääräyksessä tarkoitetun henkilön luovuttamisen ehdoksi voidaan asettaa se, että kun henkilöä on kuultu, hänet palautetaan täytäntöönpanojäsenvaltioon suorittamaan pidätysmääräyksen antaneessa jäsenvaltiossa määrätty vapaudenmenetyksen käsittävä rangaistus tai turvaamistoimenpide, jos hän on täytäntöönpanojäsenvaltion kansalainen tai siellä vakinaisesti asuva.

19.

Puitepäätöksessä säädetään myös eurooppalaisessa pidätysmääräyksessä tarkoitetun henkilön oikeuksista. Puitepäätöksen 11 artiklan mukaan täytäntöönpanosta vastaavan oikeusviranomaisen on annettava kyseiselle henkilölle tieto muun muassa hänen mahdollisuudestaan antaa suostumuksensa siihen, että hänet luovutetaan pidätysmääräyksen antaneen jäsenvaltion oikeusviranomaiselle (jäljempänä pidätysmääräyksen antanut oikeusviranomainen).

20.

Tämä suostumus on annettava täytäntöönpanosta vastaavalle oikeusviranomaiselle tavalla, josta ilmenee, että se on annettu vapaaehtoisesti, ja asianomaisella henkilöllä on oikeus käyttää oikeudellista avustajaa ja tarvittaessa tulkkia. Suostumus merkitään pöytäkirjaan, ja se on lähtökohtaisesti peruuttamaton. ( 7 )

21.

Puitepäätöksen 15 artiklan mukaan täytäntöönpanosta vastaava oikeusviranomainen tekee päätöksen henkilön luovuttamisesta tässä puitepäätöksessä määritetyissä määräajoissa ja siinä määritetyin edellytyksin. Samassa artiklassa säädetään myös, että jos täytäntöönpanosta vastaava oikeusviranomainen katsoo, että pidätysmääräyksen antaneen jäsenvaltion toimittamat tiedot ovat riittämättömät, se voi pyytää kyseistä valtiota toimittamaan kiireellisesti lisätietoja.

22.

Puitepäätöksen 17 artiklassa vahvistetaan eurooppalaisen pidätysmääräyksen täytäntöönpanoa koskevan päätöksen määräajat ja menettelyt. Siinä säädetään seuraavaa:

”1.   Eurooppalainen pidätysmääräys käsitellään ja se pannaan täytäntöön kiireellisesti.

2.   Jos etsitty henkilö suostuu luovuttamiseen, lopullinen päätös eurooppalaisen pidätysmääräyksen täytäntöönpanosta olisi tehtävä 10 päivän kuluttua suostumuksen antamisesta.

3.   Muissa tapauksissa lopullinen päätös eurooppalaisen pidätysmääräyksen täytäntöönpanosta olisi tehtävä 60 päivän kuluessa etsityn henkilön kiinni ottamisesta.

– –”

23.

Etsitty henkilö on sen jälkeen luovutettava pidätysmääräyksen antaneelle oikeusviranomaiselle mahdollisimman pian, ja viimeistään kymmenen päivän kuluessa lopullisesta päätöksestä on pantava eurooppalainen pidätysmääräys täytäntöön. Jos tämä henkilö on kuitenkin jo tuomittu muista kuin eurooppalaisessa pidätysmääräyksessä tarkoitetuista teoista, täytäntöönpanosta vastaava oikeusviranomainen voi lykätä hänen luovuttamistaan, jotta hän voi suorittaa rangaistuksensa täytäntöönpanosta vastaavassa jäsenvaltiossa. ( 8 )

24.

Puitepäätöksen 4 artiklan 6 alakohta on saatettu osaksi Saksan oikeutta eri säännöksissä sen mukaan, onko asianomainen henkilö Saksan kansalainen vai ulkomaan kansalainen.

25.

Saksan kansalaisten tilanteesta säädetään kansainvälisestä virka-avusta rikosasioissa 23.12.1982 annetun lain (Gesetz über die internationale Rechtshilfe in Strafsachen), sellaisena kuin se on muutettuna eurooppalaisesta pidätysmääräyksestä 20.7.2006 annetulla lailla (Europäisches Haftbefehlgesetz), ( 9 ) 80 §:n 3 momentissa. Siinä säädetään seuraavaa:

”Saksan kansalaisen rikoksen johdosta tapahtuva luovuttaminen rangaistuksen täytäntöönpanoa varten sallitaan vain silloin, kun syytetty henkilö asianmukaiset tiedot saatuaan suostuu luovuttamiseen, mikä merkitään oikeuden pöytäkirjaan. – –”

26.

Ulkomaalaisten tilanteesta, olivatpa he jonkin muun jäsenvaltion tai kolmannen valtion kansalaisia, säädetään IRG:n 83 b §:n 2 momentissa. Siinä säädetään seuraavaa:

”Sellaisen ulkomaalaisen, jonka tavanomainen asuinpaikka on Saksassa, rikoksen johdosta tapahtuvasta luovuttamisesta voidaan lisäksi kieltäytyä, kun

– –

27.

Kansallinen tuomioistuin täsmentää, että nämä säännökset, joissa suositaan Saksan kansalaisia eikä tehdä ulkomaalaisten osalta eroa muiden jäsenvaltioiden kansalaisten ja kolmansien valtioiden kansalaisten välillä, annettiin Bundesverfassungsgerichtin (Saksa) annettua 18.7.2005 tuomion, jossa todettiin aikaisempi laki perustuslain vastaiseksi sillä perusteella, että siinä puututtiin suhteettomalla tavalla jokaisen saksalaisen perusoikeuteen olla tulematta luovutetuksi. ( 10 )

28.

Menettelyoikeudelliselta kannalta kansallinen tuomioistuin toteaa, että päätöksen ulkomaan kansalaisesta annetun eurooppalaisen pidätysmääräyksen täytäntöönpanosta tekee Generalstaatsanwaltschaft ( 11 ) silloin, kun asianomainen henkilö ei suostu luovuttamiseen, ja että tämä päätös kuuluu Oberlandesgerichtin valvontavallan alaisuuteen.

29.

Saksan oikeusviranomaiset ovat saaneet Bydgoszczin tuomioistuimen (Puola) 18.4.2007 antaman eurooppalaisen pidätysmääräyksen nojalla Kozłowskista luovutuspyynnön, jonka tarkoituksena on lainvoimaisella tuomiolla annetun viiden kuukauden vankeusrangaistuksen täytäntöönpano.

30.

Kozłowski ei ole suostunut luovuttamiseen. Täytäntöönpanosta vastaava Saksan oikeusviranomainen, Generalstaatsanwaltschaft Stuttgart, ilmoitti 18.6.2007 Kozłowskille, että se ei aio vedota mihinkään kieltäytymisperusteeseen. Kyseisen viranomaisen mukaan asianomaisella henkilöllä ei nimittäin ole tavanomaista asuinpaikkaa Saksassa, ja hän oli oleskellut toistuvasti Saksassa ainoastaan täydentääkseen rikoksilla hankkimillaan tuloilla Puolasta maksettuja vähäisiä työttömyyskorvauksiaan ja vanhemmiltaan saamaansa taloudellista apua. Generalstaatsanwaltschaft ei katso myöskään olevan tarpeen tehdä tarkkoja ja aikaa vieviä selvityksiä siitä, missä, milloin, kenen luona ja missä tarkoituksessa etsitty henkilö on oleskellut Saksassa. Siksi se on pyytänyt Oberlandesgerichtia sallimaan eurooppalaisen pidätysmääräyksen täytäntöönpanon.

31.

Kozłowski suorittaa tällä hetkellä Stuttgartin (Saksa) vankilassa kolmen vuoden ja kuuden kuukauden pituista vankeusrangaistusta, johon Amtsgericht Stuttgart (Saksa) tuomitsi hänet Saksassa tehdyistä lukuisista petoksista 27.7.2006 ja 25.1.2007 antamillaan tuomioilla.

32.

Kansallinen tuomioistuin toteaa, että Kozłowskia koskevien syyksilukevien tuomioiden mukaan hän on naimaton ja lapseton. Hän osaa vain vähän tai tuskin lainkaan saksaa, ja hän on vuodesta 2002 alkaen ollut alkoholisti. Hän varttui Puolassa. Oppivelvollisuutensa suoritettuaan hän hankki kokin koulutuksen ja työskenteli kokkina vuoden 2003 loppuun saakka. Kozłowski sai noin vuoden ajan työttömyyskorvausta noin 100 euroa kuukaudessa. Hänen viimeisin asuinpaikkansa Puolassa oli Sosno (Województwo kujawsko-pomorskie – Kujavia-Pommerin voivodikunta).

33.

Mainitun 27.7.2006 annetun tuomion mukaan Kozłowski matkusti helmikuussa 2005 Saksaan työskennelläkseen siellä. Hän työskenteli satunnaisesti rakennuksilla ja oleskeli Saksassa yhtä joululoman aikaan tapahtunutta keskeytystä lukuun ottamatta 10.5.2006 asti, jolloin hänet pidätettiin.

34.

Sitä vastoin 25.1.2007 annetussa tuomiossa todetaan, että Kozłowski oli tammikuusta 2005 alkaen ollut useasti Saksassa, mutta hänen elatuksestaan vastasivat muilta osin hänen vanhempiensa sukulaiset. Hän ilmoitti istunnossa, että hänen tavoitteenaan oli ollut tulla Saksaan ja löytää sieltä työtä asianajokulujen maksamiseksi asiassa, jossa eurooppalainen pidätysmääräys on annettu. Hän totesi myös tutustuneensa vääriin ihmisiin ja haluavansa jäädä vapautumisensa jälkeen Saksaan.

35.

Oberlandesgericht toteaa, että sen ratkaistavana on kaksi seuraavaa kysymystä. Sen on ensinnäkin ratkaistava, oliko Kozłowskin tavanomainen asuinpaikka Saksan alueella tai onko se siellä edelleen. Jos tähän kysymykseen vastataan kieltävästi, Oberlandesgericht sallii eurooppalaisen pidätysmääräyksen täytäntöönpanon, koska kaikki muut Saksan lainsäädännössä tältä osin asetetut edellytykset täyttyvät. Jos kysymykseen vastataan sen sijaan myöntävästi, Oberlandesgerichtin on kumottava Generalstaatsanwaltschaftin päätös olla vetoamatta kieltäytymisperusteisiin, koska kyseinen päätös perustuu näkemykseen, että asianomaisella henkilöllä ei ole tavanomaista asuinpaikkaa Saksan alueella.

36.

Oberlandesgericht tiedustelee tarkemmin sanottuna, mitä päätelmiä arvioinnin kannalta on tehtävä seuraavista seikoista:

37.

Kansallinen tuomioistuin tiedustelee toiseksi puitepäätöksen 4 artiklan 6 alakohdan täytäntöönpanosta annetun Saksan lainsäädännön yhteensopivuutta syrjintäkiellon periaatteen kanssa. Se toivoo erityisesti, että yhteisöjen tuomioistuin antaisi ratkaisun siitä, oliko mahdollista erottaa toisistaan valtion omat kansalaiset ja ulkomaalaiset, jotka ovat unionin kansalaisia, ja missä määrin näin on mahdollista menetellä.

38.

Nämä näkökohdat huomioon ottaen Oberlandesgericht esittää yhteisöjen tuomioistuimelle seuraavat kaksi kysymystä:

39.

Ehdotan, että yhteisöjen tuomioistuin tutkii ensimmäiseksi kansallisen tuomioistuimen esittämän toisen kysymyksen. Ennakkoratkaisukysymysten tutkiminen tässä järjestyksessä on mielestäni perusteltua, koska jos yhteisöjen tuomioistuin vastaa toiseen kysymykseen siten, että jonkin toisen jäsenvaltion kuin Saksan liittotasavallan kansalaisen luovuttaminen vastoin hänen tahtoaan on vastoin syrjintäkiellon periaatetta, kun Saksan kansalaisen suostumuksen puuttuminen sulkee pois tällaisen luovuttamisen, ensimmäinen kysymys jää vaille kohdetta.

40.

Kansallinen tuomioistuin pyytää toisessa kysymyksessään yhteisöjen tuomioistuinta ottamaan kantaa siihen, onko Saksan lainsäädännössä säädetty erilainen kohtelu Saksan kansalaisten ja muiden jäsenvaltioiden kansalaisten välillä yhteisön oikeuden mukainen siltä osin kuin on kyse eurooppalaisessa pidätysmääräyksessä tarkoitetun henkilön suostumuksen puuttumisen aiheuttamista vaikutuksista.

41.

Se esittää tämän tiedustelun, koska Saksan kansalaiseen kohdistuvan eurooppalaisen pidätysmääräyksen täytäntöönpano on IRG:n 80 §:n 3 momentin nojalla mahdotonta silloin, kun kyseinen henkilö ei suostu luovuttamiseensa, kun taas jonkin toisen jäsenvaltion kansalaisen kohdalla suostumuksen puuttuminen on IRG:n 83 b §:n nojalla kieltäytymisperuste vain, jos rangaistuksen täytäntöönpano Saksan liittotasavallan alueella perustellaan intressillä, jota on suojattava.

42.

Tähän kysymykseen vastaamiseksi on ensinnäkin mietittävä, ovatko IRG:n 80 §:n 3 momentin kaltaiset jäsenvaltion lainsäädännön säännökset yhteisön oikeuden mukaisia. On siis tutkittava, onko puitepäätöksen 4 artiklan 6 alakohtaa tulkittava siten, että se on esteenä jäsenvaltion sellaiselle lainsäädännölle, jossa evätään rangaistuksen täytäntöönpanoa varten annetun eurooppalaisen pidätysmääräyksen täytäntöönpano silloin, kun tämä pidätysmääräys kohdistuu johonkin kyseisen jäsenvaltion kansalaiseen ja kun tämä ei suostu luovuttamiseensa.

43.

Kysymys siitä, voiko myös toisen jäsenvaltion kansalainen vedota tähän lainsäädäntöön syrjintäkiellon periaatteen nojalla, voidaan nimittäin esittää vain, jos kyseinen lainsäädäntö on yhteensoveltuva puitepäätöksen kanssa.

44.

Saksan hallituksen mukaan IRG:n 80 §:n 3 momentti on yhteensoveltuva puitepäätöksen 4 artiklan 6 alakohdan kanssa; on muistutettava, että kyseisen säännöksen mukaan täytäntöönpanosta vastaava oikeusviranomainen voi kieltäytyä rangaistuksen täytäntöönpanoa varten annetun eurooppalaisen pidätysmääräyksen täytäntöönpanosta silloin, kun asianomainen henkilö on täytäntöönpanosta vastaavan jäsenvaltion kansalainen tai asuu siellä vakinaisesti.

45.

Kyseisen hallituksen mukaan tässä puitepäätöksen säännöksessä myönnetään jäsenvaltioille mahdollisuus säätää kansalaisuuteen perustuvasta erityisestä kieltäytymisperusteesta. Saksan hallitus viittaa myös puitepäätöksen 5 artiklan 3 alakohtaan, jota sovelletaan silloin, kun eurooppalainen pidätysmääräys on annettu syytteen nostamista varten, ja jossa säädetään, että kun asianomainen henkilö on täytäntöönpanosta vastaavan jäsenvaltion kansalainen tai siellä vakinaisesti asuva, kyseisen valtion oikeusviranomainen voi asettaa luovuttamisen ehdoksi sen, että tämä henkilö palautetaan mainittuun valtioon kärsimään rangaistusta, joka hänelle on määrätty pidätysmääräyksen antaneessa jäsenvaltiossa.

46.

Saksan hallitus väittää, että tällainen maan kansalaisten hyväksi tehtävä poikkeus perustuu niihin erityisiin keskinäisiin suhteisiin, jotka yhdistävät kansalaisen valtioonsa ja joiden nojalla tätä kansalaista ei voida koskaan sulkea pois kansallisen yhteisön piiristä. Saksan liittotasavalta kiinnittää maan hallituksen mukaan aivan erityistä huomiota kansalaistensa sopeutumiseen uudelleen yhteiskuntaan, mitä rangaistuksen täytäntöönpano Saksassa sen mielestä edistää. IRG:n 80 §:n 3 momentti estää siis Saksan hallituksen mukaan kaiken harkintavallan silloin, kun Saksan kansalainen ei suostu luovuttamiseensa.

47.

En ole samaa mieltä. Puitepäätöksen 4 artiklan 6 alakohta voidaan kylläkin sanamuotonsa perusteella ymmärtää Saksan hallituksen väitteen mukaisesti. Säännös ei ole kuitenkaan yksiselitteinen. Säännöstä voidaan aivan yhtä hyvin tulkita siten, että jäsenvaltioiden on annettava oikeusviranomaisilleen mahdollisuus päättää kussakin tapauksessa erikseen, kieltäytyvätkö ne vai eivät rangaistuksen täytäntöönpanoa varten annetun eurooppalaisen pidätysmääräyksen täytäntöönpanosta silloin, kun pidätysmääräys koskee oman maan kansalaista. Mainittu säännös alkaa nimittäin ilmaisulla ”Täytäntöönpanosta vastaava oikeusviranomainen voi kieltäytyä panemasta eurooppalaista pidätysmääräystä täytäntöön”.

48.

Siksi katsonkin vakiintuneen oikeuskäytännön osoittavan, että puitepäätöksen 4 artiklan 6 alakohtaa on tutkittavana olevan kysymyksen osalta tulkittava sen järjestelmän kannalta, johon kyseinen artikla kuuluu, sekä niiden päämäärien kannalta, joita artiklalla ja puitepäätöksellä tavoitellaan. ( 12 )

49.

Kun tarkastelen kyseistä järjestelmää ja sen päämääriä katson, että Saksan hallituksen ajama väite on niiden vastainen seuraavista syistä. Puitepäätöksellä säädetyssä järjestelmässä eurooppalaisessa pidätysmääräyksessä tarkoitetun henkilön suostumuksen puuttuminen ei yhtäältä voi sellaisenaan olla peruste päätökselle kieltäytyä täytäntöönpanosta. Toisaalta kieltäytymispäätös voi perustua puitepäätöksen 4 artiklan 6 alakohtaan vain, jos rangaistuksen täytäntöönpano täytäntöönpanosta vastaavassa jäsenvaltiossa osoittautuu tarpeelliseksi asianomaisen henkilön uudelleen sopeutumisen edistämiseksi. Saksan hallituksen väite heikentää lisäksi puitepäätöksen tehokasta vaikutusta, koska se tarkoittaa tietyssä määrin palaamista omien kansalaisten luovuttamatta jättämistä koskevaan periaatteeseen, josta Euroopan unionin lainsäätäjä on halunnut luopua tässä puitepäätöksessä.

50.

Tarkastelen seuraavaksi peräjälkeen kutakin näistä kysymyksistä. Sen jälkeen päädyn toteamaan, että ensisijaisuuden ja yhdenmukaisen tulkinnan periaatteiden mukaisesti kansallinen tuomioistuin ei saa ottaa huomioon IRG:n 80 §:n 3 momenttia, joten kyseinen säännös ei voi estää Kozłowskin luovuttamista.

51.

Puitepäätöksessä säädetyn järjestelmän tarkastelun perusteella voidaan todeta, että eurooppalaisen pidätysmääräyksen tarkoituksena on henkilön siirto pakkokeinoin jäsenvaltiosta toiseen.

52.

Tämän järjestelmän perusteella jäsenvaltiot ovat velvollisia panemaan eurooppalaisen pidätysmääräyksen täytäntöön, kuten käy ilmi puitepäätöksen 1 artiklan 2 kohdan ilmaisun ranskankielisessä toisinnossa käytetystä indikatiivin preesensistä ”Les États membres exécutent tout mandat d’arrêt européen” (Jäsenvaltiot panevat eurooppalaisen pidätysmääräyksen täytäntöön). ( 13 )

53.

Tästä seuraa myös, että täytäntöönpanosta kieltäytyminen voi tapahtua ainoastaan täytäntöönpanosta vastaavan oikeusviranomaisen päätöksellä, joka perustellaan erityisesti jollain puitepäätöksen 3 ja 4 artiklassa tyhjentävästi luetelluista kieltäytymisperusteista. On todettava, että eurooppalaisessa pidätysmääräyksessä tarkoitetun henkilön suostumuksen puuttuminen ei ole kyseisissä artikloissa säädettyjen ehdottomien tai harkinnanvaraisten kieltäytymisperusteiden joukossa.

54.

Mahdollisuus suostua tai olla suostumatta luovuttamiseen kuuluu niihin oikeuksiin, joita eurooppalaisessa pidätysmääräyksessä tarkoitetulle henkilölle myönnetään puitepäätöksen 11 artiklassa. Tämän kannanoton ainoa oikeudellinen seuraus, josta puitepäätöksessä säädetään nimenomaisesti, koskee kuitenkin määräaikaa, jonka kuluessa täytäntöönpanosta vastaavan oikeusviranomaisen on tehtävä lopullinen päätös eurooppalaisen pidätysmääräyksen täytäntöönpanosta.

55.

Puitepäätöksen 17 artiklan 2 ja 3 kohdassa säädetäänkin, että jos asianomainen henkilö suostuu luovuttamiseen, täytäntöönpanosta vastaavan oikeusviranomaisen on tehtävä lopullinen päätös eurooppalaisen pidätysmääräyksen täytäntöönpanosta 10 päivän kuluttua suostumuksen antamisesta, mutta jos kyseinen henkilö ei anna suostumustaan, tämä päätös on tehtävä 60 päivän kuluessa hänen kiinni ottamisestaan.

56.

Kun siis asianomaiselle henkilölle on myönnetty oikeus suostua luovuttamiseen, tarkoituksena on, että hän voisi nopeuttaa luovuttamismenettelyä. Hänellä on siten oikeus lyhentää menettelyn määräaikoja täytäntöönpanosta vastaavassa jäsenvaltiossa ja tarvittaessa myös kyseisessä valtiossa eurooppalaisen pidätysmääräyksen täytäntöönpanemiseksi määrätyn vankeuden kestoa. Hän voi näin ollen saapua pidätysmääräyksen antaneen oikeusviranomaisen kuultavaksi aikaisemmin voidakseen vedota oikeuksiinsa.

57.

Puitepäätöksessä säädetyssä järjestelmässä asianomaisen henkilön suostumus tai sen puuttuminen ei kuitenkaan väistämättä vaikuta täytäntöönpanosta vastaavan oikeusviranomaisen tekemän päätöksen sisältöön.

58.

Voidaankin ajatella, että se, että asianomainen henkilö vastustaa luovuttamista, saa täytäntöönpanosta vastaavan oikeusviranomaisen tutkimaan puitepäätöksen 3 ja 4 artiklassa tarkoitettujen kieltäytymisperusteiden olemassaolon mahdollisuuden, mitä kyseinen viranomainen ei välttämättä olisi tarkistanut omasta aloitteestaan silloin, kun henkilö on suostunut luovuttamiseen, koska luovuttamismenettelyn määräajat ovat tällöin erittäin lyhyet.

59.

Ajattelen esimerkiksi puitepäätöksen 3 artiklan 2 alakohdassa ja 4 artiklan 5 alakohdassa esitettyjä perusteita, jotka koskevat tilanteita, joissa eurooppalaisessa pidätysmääräyksessä tarkoitetuista teoista on annettu jossain toisessa jäsenvaltiossa tai kolmannessa valtiossa lopullinen tuomio, joka on jo pantu täytäntöön tai jota ei enää voida panna täytäntöön. Kyseisten artiklojen mukaan tällaiset perusteet muodostavat tai voivat muodostaa kieltäytymisperusteen, mikäli ne perustuvat ”täytäntöönpanosta vastaavan oikeusviranomaisen käytettävissä olevi[iin] tie[toihin]”.

60.

Jos asianomainen henkilö vastustaa luovuttamistaan ja vetoaa johonkin mainituista perusteista ollessaan täytäntöönpanosta vastaavan oikeusviranomaisen kuultavana, vaikka tällainen peruste ei olisikaan käynyt ilmi pidätysmääräyksen antaneen oikeusviranomaisen toimittamista tiedoista, täytäntöönpanosta vastaavan oikeusviranomaisen voidaan täydellä syyllä olettaa pyytävän tältä lisätietoja tarkistaakseen perusteen olemassaolon ja ottaakseen sen huomioon päätöksessään.

61.

Puitepäätöksessä ei kuitenkaan nimenomaisesti säädetä tästä huomioon ottamisesta, koska Euroopan unionin lainsäätäjä on halunnut asettaa päätöksessä etusijalle henkilön luovuttamisen mahdollisimman lyhyessä määräajassa.

62.

Puitepäätöksen 4 artiklan 6 alakohdassa säädetyn kieltäytymisperusteen soveltaminen ei myöskään ole riippuvainen asianomaisen henkilön suostumuksesta tai sen puuttumisesta, vaikkakin on hyvin todennäköistä, että kyse on seikasta, joka täytäntöönpanosta vastaavan oikeusviranomaisen on otettava huomioon kieltäytymisperustetta arvioidessaan.

63.

Tässä vaiheessa asian tarkastelua on siis tärkeää ottaa huomioon, että eurooppalaisessa pidätysmääräyksessä tarkoitetun henkilön suostumuksen puuttuminen ei voi yksin olla perusteena pidätysmääräyksen täytäntöönpanosta kieltäytymiselle.

64.

Se, että suostumuksen puuttumista ei ole mainittu puitepäätöksen 3 ja 4 artiklassa luetelluissa kieltäytymisperusteissa vahvistaa, että Euroopan unionin lainsäätäjä on halunnut, kuten se on puitepäätöksen johdanto-osan ensimmäisessä perustelukappaleessa todennutkin, estää eurooppalaisessa pidätysmääräyksessä tarkoitettua henkilöä pakoilemasta oikeutta siinä jäsenvaltiossa, jossa hän on tehnyt tai hänen epäilleen tehneen rikoksen.

65.

Näin ollen siitä riippumatta, saadaanko asianomaiselta henkilöltä suostumus hänen luovuttamiseensa pidätysmääräyksen antaneelle oikeusviranomaiselle, täytäntöönpanosta vastaavan oikeusviranomaisen asiana on päättää eurooppalaisen pidätysmääräyksen täytäntöönpanosta, ja se voi kieltäytyä tästä ainoastaan päätöksellä, joka perustellaan erityisesti jollain puitepäätöksen 3 ja 4 artiklassa mainituista kieltäytymisperusteista.

66.

IRG:n 80 §:n 3 momentin kaltainen jäsenvaltion lainsäädännön säännös, jossa maan kansalaisen suostumuksen puuttumisesta tehdään ehdoton peruste täytäntöönpanosta kieltäytymiselle, on siis tältä osin puitepäätöksellä luodun järjestelmän vastainen.

67.

Toisin kuin Saksan hallitus, en usko, että puitepäätöksen 4 artiklan 6 alakohdan taustalla oleva päämäärä voisi kumota tämän analyysin.

68.

Kuten Saksan hallitus toteaa kirjallisissa huomautuksissaan ja Oberlandesgericht esittää ennakkoratkaisupyynnössään, puitepäätöksen 4 artiklan 6 alakohdassa säädetyn kieltäytymisperusteen tarkoituksena on mahdollistaa tuomitun sopeutuminen uudelleen yhteiskuntaan rangaistuksen päätyttyä.

69.

Puitepäätöksessä ei tosin mainita nimenomaisesti tätä päämäärää, vaikka se esitettiin hyvin selkeästi Euroopan yhteisöjen komission tekemässä ehdotuksessa. ( 14 ) Siinä ehdotettiin, että luovuttamisesta kieltäytymisen perusteita koskevaan lukuun sisällytetään 33 artikla, jonka otsikkona on ”Periaate yhteiskuntaan sopeutumisen helpottamisesta” ja jonka 1 kohdan sanamuoto oli seuraava:

”Eurooppalaisen pidätysmääräyksen täytäntöönpanosta voidaan kieltäytyä, jos asianomaisella henkilöllä on paremmat mahdollisuudet sopeutua uudelleen yhteiskuntaan täytäntöönpanosta vastaavassa jäsenvaltiossa ja jos hän suostuu suorittamaan rangaistuksen kyseisessä jäsenvaltiossa.

Tällöin pidätysmääräyksen antaneessa jäsenvaltiossa määrätty rangaistus suoritetaan täytäntöönpanosta vastaavassa jäsenvaltiossa sen oman lainsäädännön mukaisesti, mutta rangaistusta ei voida korvata sen oman lainsäädännön mukaisesti samasta rikoksesta määrättävällä muulla seuraamuksella.”

70.

Puitepäätöksen 4 artiklan 6 alakohta eroaa tästä ehdotuksesta. Siinä säilytetään kuitenkin suuri osa ehdotuksen sisällöstä ja tavoitellaan samaa päämäärää eli tuomitun helpompaa sopeutumista uudelleen yhteiskuntaan. Samaa mieltä ovat myös kaikki vireillä olevaan menettelyyn osallistuneista osapuolista. Tämä näkemys perustuu useaan näkökohtaan.

71.

Kyseinen päämäärä on ensinnäkin johdettavissa itse puitepäätöksestä.

72.

Puitepäätöksen 4 artiklan 6 alakohdassa säädetäänkin, että sitä sovelletaan, mikäli täytäntöönpanosta vastaava jäsenvaltio sitoutuu panemaan pidätysmääräyksen antaneessa jäsenvaltiossa määrätyn rangaistuksen tai turvaamistoimenpiteen itse täytäntöön. Kun otetaan huomioon eurooppalaista pidätysmääräystä koskeva järjestelmä, jonka mukaan luovuttaminen on periaate ja kieltäytymisperusteet poikkeuksia tästä periaatteesta, täytäntöönpanosta kieltäytyminen voi siis perustua puitepäätöksen 4 artiklan 6 alakohtaan vain, jos on olemassa oikeutettu intressi rangaistuksen täytäntöönpanoon sen jäsenvaltion alueella, jossa asianomainen henkilö on pidätetty.

73.

Sama analyysi voidaan tehdä siltä osin kuin on kyse puitepäätöksen 5 artiklan 3 alakohdasta, jota sovelletaan silloin, kun eurooppalainen pidätysmääräys on annettu syytteen nostamista varten. On muistutettava, että tämän säännöksen mukaan täytäntöönpanosta vastaavan jäsenvaltion kansalaisen tai siellä vakinaisesti asuvan henkilön luovuttamisen ehdoksi voidaan asettaa se, että hänet palautetaan kyseiseen valtioon suorittamaan pidätysmääräyksen antaneessa jäsenvaltiossa määrätty rangaistus.

74.

Mielestäni tähän ei ole muuta oikeutettua intressiä kuin se, että edistetään tuomitun sopeutumista uudelleen yhteiskuntaan hänen oman etunsa ja koko sen yhteiskunnan edun mukaisesti, jossa kyseisen henkilön on määrä jatkaa elämäänsä rangaistuksen päätyttyä.

75.

Tätä analyysiä vahvistavat myös useat asiakirjat, joissa jäsenvaltiot ja yhteisön toimielimet ovat todenneet, että rikosoikeudellinen seuraamus ei saa olla yksinomaan rankaiseva, vaan sillä on oltava myös sosiaalistava tehtävä.

76.

Tämän tehtävän on tuonut esiin Euroopan neuvosto yhtäältä Euroopan vankilasäännöistä annetuissa suosituksissa ( 15 ) ja toisaalta tuomittujen siirtämisestä 21.3.1983 tehdyssä Euroopan neuvoston yleissopimuksessa. Sosiaalistava tehtävä mainitaan myös Euroopan parlamentin päätöslauselmassa ihmisoikeuksien kunnioittamisesta Euroopan unionissa vuonna 1997, ( 16 ) ja kyseinen toimielin muistutti siinä, että rangaistuksella on kasvattava ja yhteiskuntaan sopeuttava funktio ja että tavoitteena on tässä mielessä vangitun inhimillinen ja sosiaalinen uudelleenintegrointi. ( 17 )

77.

Saksan hallituksen puolustaman kannan vastaisesti en kuitenkaan usko, että luovuttamistaan vastustavan Saksan kansalaisen sopeutuminen uudelleen yhteiskuntaan varmistettaisiin kaikissa tapauksissa ehdottomasti paremmin, jos hän suorittaisi rangaistuksensa Saksassa. Toisin sanoen, vaikka täytäntöönpanosta vastaavan jäsenvaltion kansalaisuus osoittaa, että henkilöllä on hyvin kiinteä side kyseiseen valtioon, en ole vakuuttunut siitä, että kansalaisuuden perusteella voitaisiin muodostaa kumoamaton olettama, jonka mukaan rangaistuksen täytäntöönpano mainitussa valtiossa edistää paremmin asianomaisen henkilön sopeutumista uudelleen yhteiskuntaan.

78.

Tästä todisteena ovat hyvin moninaiset inhimilliset tilanteet, joita jäsenvaltioiden oikeusviranomaiset kohtaavat päivittäin. Voidaan esimerkiksi kuvitella tilanne, jossa Saksan kansalaisella, joka on asunut useiden vuosien ajan jossain muussa jäsenvaltiossa kuin Saksan liittotasavallassa, on tässä toisessa jäsenvaltiossa perhe ja työ, ja hän on lähtenyt sieltä yksinomaan välttääkseen hänelle siellä määrätyn tuomion täytäntöönpanon. En usko, että tällaisessa tilanteessa olisi mahdollista olettaa kumoamattomasti, että asianomaisen henkilön sopeutuminen uudelleen yhteiskuntaan varmistettaisiin paremmin Saksassa.

79.

Tästä syystä katson, että uudelleen sopeutumisen päämäärä, jota tavoitellaan puitepäätöksen 4 artiklan 6 alakohdalla, ei voi olla perusteena sille, että jäsenvaltio epää oikeusviranomaisiltaan kokonaan harkintavallan, kun eurooppalainen pidätysmääräys koskee valtion omaa kansalaista, joka vastustaa luovuttamistaan.

80.

Silloin kun rangaistuksen täytäntöönpanoa varten annettu eurooppalainen pidätysmääräys koskee täytäntöönpanosta vastaavan jäsenvaltion kansalaista ja kun tämä vastustaa luovuttamistaan, kyseisen valtion oikeusviranomaisen on mielestäni voitava tarkistaa kyseisen henkilön konkreettisen tilanteen ja tässä kannanotossa jäljempänä esitettävien kriteerien perusteella, onko rangaistuksen täytäntöönpano mainitun valtion alueella tarpeen henkilön uudelleen sopeutumisen edistämiseksi.

81.

Saksan hallituksen puoltama päinvastainen tulkinta johtaa mielestäni palaamiseen tietyssä määrin omien kansalaisten luovuttamatta jättämistä koskevaan periaatteeseen, josta puitepäätöksessä luovuttiin, ja puitepäätös menettäisi siis osan tehokkaasta vaikutuksestaan.

82.

Se, että valtio ei luovuta omia kansalaisiaan, on perinteinen luovuttamista koskevan oikeuden periaate. Se on perustuslain tasoinen periaate useissa jäsenvaltioissa. ( 18 ) Se tunnustettiin Euroopan neuvoston jäsenvaltioiden 13.12.1957 allekirjoittamassa rikoksen johdosta tapahtuvasta luovuttamisesta tehdyssä eurooppalaisessa yleissopimuksessa, jonka 6 artiklan 1 kappaleen a kohdassa määrätään, että sopimuspuolella on oikeus kieltäytyä luovuttamasta omia kansalaisiaan.

83.

Jotta tämä periaate ei johtaisi siihen, että valtion kansalaisten ulkomailla tekemät rikokset jäävät täysin vaille rangaistusta, kansalliset tuomioistuimet ovat yleensä toimivaltaisia ratkaisemaan tällaiset teot oman rikosoikeutensa mukaisesti. Rikoksen johdosta tapahtuvasta luovuttamisesta tehdyn eurooppalaisen yleissopimuksen 6 artiklan 2 kappaleessa tehdään tästä seikasta jopa ehdoton edellytys omien kansalaisten luovuttamatta jättämistä koskevan periaatteen soveltamiselle.

84.

Rikoksen johdosta tapahtuvan luovuttamisen perinteisenä tarkoituksena on siis mahdollistaa tietyn valtion alueelta löydetyn ulkomaalaisen luovuttaminen ulkomaiselle oikeusviranomaiselle. Kyseisen valtion kansalaiset eivät puolestaan kuulu tämän menettelyn soveltamisalaan, ja heidän on vastattava ulkomailla tekemistään rikoksista omien maidensa tuomioistuimissa siitä huolimatta, että kansallisten tuomioistuinten voi olla erityisesti todisteiden vastaanottamisen kannalta vaikeaa arvioida tällaisia tekoja.

85.

Omien kansalaisten luovuttamatta jättämistä koskeva periaate perustuu valtioiden suvereniteettiin kansalaisiaan kohtaan, valtioita ja niiden kansalaisia sitoviin vastavuoroisiin velvoitteisiin ja siihen, että muiden valtioiden oikeusjärjestelmiin ei luoteta. Tämän periaatteen oikeuttamiseksi esitettyihin perusteluihin kuuluu siten esimerkiksi valtion velvollisuus suojella kansalaisiaan ulkomaisen rikosoikeusjärjestelmän soveltamiselta, koska he eivät tunne oikeudenkäyntimenettelyä eivätkä osaa kieltä ja heidän on vaikea puolustautua siinä. ( 19 )

86.

Puitepäätöksellä hylätään selvästi tämä periaate jäsenvaltioiden väliltä.

87.

Kuten aiemmin totesin, puitepäätöksen tarkoituksena on poistaa jäsenvaltioiden väliltä perinteinen luovuttamismenettely ja korvata se luovuttamisjärjestelmällä, jonka yhteydessä täytäntöönpanosta vastaava oikeusviranomainen voi vastustaa luovuttamista vain päätöksellä, joka perustellaan erityisesti jollain puitepäätöksen 3 ja 4 artiklassa tyhjentävästi luetelluista kieltäytymisperusteista.

88.

Puitepäätöksen 3 artiklassa, joka koskee ehdottomia kieltäytymisperusteita, ei säädetä yhdestäkään yleisestä tai järjestelmällisestä poikkeuksesta, joka tehtäisiin täytäntöönpanosta vastaavan jäsenvaltion kansalaisten eduksi. ( 20 )

89.

Puitepäätöksen 4 artiklan 6 alakohdassa täytäntöönpanosta vastaavan jäsenvaltion kansalaisuus mainitaan olosuhteena, joka voi olla perusteena täytäntöönpanosta vastaavan oikeusviranomaisen kieltäytymispäätökselle silloin, kun tämä viranomainen arvioi, että rangaistus on pantava täytäntöön sen omassa valtiossa asianomaisen henkilön uudelleen sopeutumisen edistämiseksi. Samassa säännöksessä Euroopan unionin lainsäätäjä on lisäksi säätänyt, että kyseistä kieltäytymisperustetta on sovellettava täysin samoin ehdoin täytäntöönpanojäsenvaltiossa vakinaisesti asuviin henkilöihin, mikä vahvistaa, että kansalaisuus ei itsessään ole lähtökohtana mainitulle kieltäytymisperusteelle.

90.

Sen, että omien kansalaisten luovuttamatta jättämistä koskevasta periaatteesta on puitepäätöksessä luovuttu, vahvistavat vielä tarvittaessa Itävallan tasavaltaa koskevat puitepäätöksen 33 artiklan siirtymäsäännökset, joilla annetaan tälle jäsenvaltiolle oikeus pitää tämä periaate voimassa niin pitkään kuin on tarpeen sen perustuslain muuttamiseksi, kuitenkin enintään 31.12.2008 saakka.

91.

Tämä luopuminen on täysin johdonmukaista, kun otetaan huomioon puitepäätöksen taustalla oleva periaate.

92.

Puitepäätöksen johdanto-osan perustelukappaleissa ja artikloissa todetaan nimittäin useasti, että puitepäätös perustuu vastavuoroisen tunnustamisen periaatteeseen. Kuten puitepäätöksen johdanto-osan kuudennessa perustelukappaleessa todetaan, eurooppalainen pidätysmääräys on tämän periaatteen, jota 15. ja 16.10.1999 kokoontunut Tampereen Eurooppa-neuvosto on luonnehtinut unionin oikeudellisen yhteistyön ”kulmakiveksi”, ensimmäinen konkreettinen sovellus rikoslainsäädännön alalla.

93.

Jos oikeusviranomainen on tehnyt päätöksen sen valtion lainsäädännön mukaisesti, johon se kuuluu, päätöksellä on tämän periaatteen mukaan täysi ja välitön vaikutus koko unionissa, joten minkä tahansa muun jäsenvaltion toimivaltaisten viranomaisten on avustettava sen täytäntöönpanossa samalla tavoin kuin jos se olisi niiden oman valtion oikeusviranomaisen päätös. ( 21 ) Tällaisen päätöksen soveltamisala ei siis enää rajoitu sen tehneen jäsenvaltion alueelle vaan ulottuu nyttemmin koko unioniin.

94.

Tästä seuraa, että silloin, kun jonkin jäsenvaltion oikeusviranomainen pyytää henkilön luovuttamista joko lainvoimaisen tuomion perusteella tai siksi, että tähän henkilöön kohdistetaan syytetoimenpiteitä, sen päätös on tunnustettava ja pantava täytäntöön automaattisesti kaikissa jäsenvaltiossa ilman muita mahdollisia kieltäytymisperusteita kuin puitepäätöksen mukaiset perusteet. Toisin sanoen on niin, että kun jäsenvaltiot ovat hyväksyneet eurooppalaisen oikeudellisen alueen ja erityisesti eurooppalaisen pidätysmääräysjärjestelmän rakentamisen vastavuoroisen tunnustamisen periaatteen perusteella, ne ovat luopuneet suvereenista toimivallastaan suojata omia kansalaisiaan muiden jäsenvaltioiden oikeusviranomaisten tutkimuksilta ja seuraamuksilta.

95.

Luopuminen on ollut mahdollista sen vuoksi, että kuten puitepäätöksen johdanto-osan kymmenennessä perustelukappaleessa todetaan, ”eurooppalaista pidätysmääräystä koskevat järjestelyt perustuvat jäsenvaltioiden väliseen vankkaan luottamukseen”.

96.

Tämä luottamus ilmenee ensinnäkin siinä, että jäsenvaltiot ovat luopuneet syyteoikeutensa käyttämisestä, mikä sisältyy Schengenin sopimuksen soveltamisesta tehdyn yleissopimuksen ( 22 ) 54 artiklassa vahvistettuun ne bis in idem -periaatteeseen, jonka nojalla henkilöä, jota koskevassa asiassa jokin jäsenvaltio on antanut lainvoimaisen tuomion, ei voida syyttää uudelleen samasta teosta toisen jäsenvaltion toimesta. Tämän periaatteen tarkoituksena on välttää, että henkilöä syytetään samoista teoista useiden jäsenvaltioiden alueella sen vuoksi, että hän käyttää oikeuttaan vapaaseen liikkuvuuteen.

97.

Kuten yhteisöjen tuomioistuin on korostanut yhdistetyissä asioissa Gözütok ja Brügge 11.2.2003 antamassaan tuomiossa, ( 23 ) riippumatta siitä, millä tavoin seuraamus määrätään, tämä ne bis in idem -periaate edellyttää välttämättä sitä, että jäsenvaltioiden välillä vallitsee vastavuoroinen luottamus kunkin maan rikosoikeudelliseen järjestelmään ja että kukin jäsenvaltio hyväksyy muiden jäsenvaltioiden voimassa olevien rikosoikeuden sääntöjen soveltamisen, vaikka niiden kansallista oikeutta soveltamalla päädyttäisiinkin toisenlaiseen tulokseen. ( 24 )

98.

Tämä luottamus perustuu moniin seikkoihin. Yhtäältä kaikki jäsenvaltiot ovat osoittaneet luodessaan Euroopan yhteisöt tai liittyessään niihin, että ne ovat oikeusvaltioita, jotka noudattavat perusoikeuksia, sellaisina kuin niistä määrätään Roomassa 4.11.1950 allekirjoitetussa ihmisoikeuksien ja perusvapauksien suojaamiseksi tehdyssä yleissopimuksessa ja 7.12.2000 lähtien Euroopan unionin perusoikeuskirjassa. Tämän yleissopimuksen ratifioimisen ja perusoikeuskirjan julistamisen lisäksi kaikilla jäsenvaltioilla on yhteinen, vaativa käsitys oikeusvaltiosta, kuten komissio on todennut puitepäätöstä koskevan ehdotuksensa perustelujen 1 kohdassa. ( 25 )

99.

Vaikka aineellista rikosoikeutta ja rikosprosessioikeutta ei ole tähän mennessä laajasti yhdenmukaistettu Euroopan unionin sisällä, ( 26 ) jäsenvaltiot ovat siis kyenneet vakuuttumaan siitä, että olosuhteet, joissa niiden kansalaisia syytetään ja näille annetaan tuomioita toisissa jäsenvaltioissa, ovat sellaiset, että näiden kansalaisten oikeuksia kunnioitetaan ja heille annetaan mahdollisuus puolustautua asianmukaisesti huolimatta kielivaikeuksista ja siitä, että prosessin kulku ei ole heille tuttu.

100.

Toisaalta luottamus, joka jokaisella jäsenvaltiolla ja sen kansalaisilla täytyy olla muiden jäsenvaltioiden tuomioistuinlaitokseen, vaikuttaa johdonmukaiselta ja väistämättömältä seuraukselta yhteismarkkinoiden ja Euroopan kansalaisuuden luomisesta.

101.

Jokaisella jäsenvaltiolla on näet EY:n perustamissopimuksella perustettujen liikkumisvapauksien mukaisesti velvollisuus antaa muiden jäsenvaltioiden kansalaisille mahdollisuus harjoittaa alueellaan taloudellista toimintaa itsenäisenä ammatinharjoittajana tai palkatussa työssä samoin edellytyksin kuin omille kansalaisilleen.

102.

Unionin kansalaisuuden luomisella otettiin vielä lisäaskel, koska jokainen jäsenvaltio on niin ikään velvollinen ottamaan vastaan alueelleen muiden jäsenvaltioiden kansalaiset, jotka haluavat oleskella siellä, jos näillä kansalaisilla on ainakin ensimmäiseksi viideksi vuodeksi riittävät varat ja sosiaaliturva. Heidän on myös annettava osallistua paikallisvaaleihin sekä Euroopan parlamentin vaaleihin. Jokaisen jäsenvaltion on vielä ulotettava diplomaattikuntansa tai konsulaattiensa antama suoja jokaiselle unionin kansalaiselle, joka oleskelee kolmannessa valtiossa, jos tämän kansalaisen oma jäsenvaltio ei voi antaa siellä suojaa.

103.

Yhteismarkkinoiden ja unionin kansalaisuuden toteuttaminen on siis johtanut vähitellen siihen, että jäsenvaltioiden on kohdeltava muiden jäsenvaltioiden kansalaisia samalla tavoin kuin omia kansalaisiaan yhä laajemmin talouselämässä, yhteiskuntaelämässä ja politiikassa. Se mahdollistaa myös sen, että jokainen kansalainen voi mennä asumaan tai työskentelemään valitsemaansa jäsenvaltioon unionin sisällä kuten kuka tahansa tämän valtion oma kansalainen.

104.

Vaikutti siis hyvinkin siltä, että oli tullut aika lisätä tähän oikeudelliseen rakennelmaan yhdenvertainen kohtelu lainkäyttöelimissä. Toisin sanoen on niin, että koska unionin kansalaisella on nyttemmin jokaisessa jäsenvaltiossa rikosoikeuden alalla suureksi osaksi samat oikeudet kuin tämän valtion kansalaisilla, on kohtuullista, että hänellä on myös samat velvoitteet ja että jos hän tekee kyseisessä valtiossa rikoksen, siitä nostetaan syyte ja annetaan tuomio tämän valtion tuomioistuimissa, kuten kyseisen valtion omillekin kansalaisille.

105.

Lopuksi on korostettava, että se, että puitepäätöksessä on luovuttu valtion omien kansalaisten luovuttamatta jättämisen periaatteesta ei vie täytäntöönpanosta vastaavalta oikeusviranomaiselta kaikkia asianomaisen henkilön suojaamiskeinoja, mikäli poikkeuksellisesti ilmenisi, että luovutuspyyntö olisi omiaan loukkaamaan tämän perusoikeuksia. Kyse ei siis ole täytäntöönpanosta vastaavan jäsenvaltion sokeasta luottamuksesta tai luottamuksesta vailla mitään takeita.

106.

Vaikka puitepäätöksen, kuten minkä tahansa johdetun oikeuden toimen, pätevyys riippuu siitä, onko se perusoikeuksien mukainen, ( 27 ) ja vaikka jäsenvaltioiden on sitä, kuten mitä tahansa muuta yhteisön oikeuden toimea, täytäntöön pannessaan myös kunnioitettava näitä oikeuksia, ( 28 ) neuvosto on täsmentänyt puitepäätöksen 1 artiklan 3 kohdassa, että siinä säädetty luovutusvelvollisuus ei saa mitenkään vaikuttaa velvoitteeseen kunnioittaa EU 6 artiklassa taattuja perusoikeuksia ja periaatteita.

107.

Täytäntöönpanosta vastaava oikeusviranomainen voisi siis erityistapauksessa ja poikkeuksellisesti kieltäytyä eurooppalaisen pidätysmääräyksen täytäntöönpanosta, jos, kuten puitepäätöksen johdanto-osan 12 perustelukappaleessa todetaan, on ”objektiivisia perusteita katsoa, että eurooppalainen pidätysmääräys on annettu henkilön asettamiseksi syytteeseen tai rankaisemiseksi hänen sukupuolensa, rotunsa, uskontonsa, etnisen alkuperänsä, kansallisuutensa, kielensä, poliittisen mielipiteensä tai sukupuolisen suuntautumisensa perusteella tai että jokin kyseisistä syistä voi vahingoittaa hänen asemaansa”.

108.

Lisäksi on muistutettava, että jos jokin jäsenvaltio antaisi aineellisen rikosoikeuden tai rikosprosessioikeuden säännöksiä, jotka olisivat ristiriidassa EU 6 artiklassa vahvistettujen periaatteiden kanssa, neuvosto voisi keskeyttää puitepäätöksen täytäntöönpanon EU 7 artiklan mukaisesti, kuten puitepäätöksen johdanto-osan kymmenennessä perustelukappaleessa todetaan.

109.

Näiden eri takeiden esittäminen puitepäätöksessä, jossa itsessään ei luoda oikeuksia, koska nämä takeet kuuluvat jo erottamattomana osana yhteisön oikeusjärjestykseen, osoittaa, miten suuresti Euroopan unionin lainsäätäjä on halunnut, että uudistukset, joita tähän puitepäätökseen sisältyy verrattuna perinteiseen luovutusjärjestelyyn ja joita ovat esimerkiksi omien kansalaisten luovuttamatta jättämistä koskevasta periaatteesta luopuminen, eivät heikentäisi perusoikeuksien suojaa.

110.

Jäsenvaltiot eivät siis voi puitepäätöksen tehokasta vaikutusta vaarantamatta antaa kansallisessa lainsäädännössään säännöksiä, joilla tavalla tai toisella otettaisiin uudelleen käyttöön järjestelmällinen poikkeus niiden omien kansalaisten eduksi.

111.

Edellä esitetyn perusteella ehdotan, että yhteisöjen tuomioistuin toteaa, että puitepäätöksen 4 artiklan 6 alakohtaa on tulkittava siten, että se on esteenä jäsenvaltion sellaiselle lainsäädännölle, jossa evätään rangaistuksen täytäntöönpanoa varten annetun eurooppalaisen pidätysmääräyksen täytäntöönpano silloin, kun tämä pidätysmääräys kohdistuu johonkin kyseisen jäsenvaltion kansalaiseen ja kun tämä ei suostu luovuttamiseensa.

112.

Seuraavaksi tarkastelen, mitä päätelmiä kansallisen tuomioistuimen on tehtävä kyseisestä tulkinnasta, jos yhteisöjen tuomioistuin sen hyväksyy.

113.

Puitepäätökset ovat johdetun oikeuden toimia, ja ne on otettu yhteisön oikeusjärjestykseen Amsterdamin sopimuksella, jossa jäsenvaltiot ovat asettaneet Maastrichtin sopimuksella perustetun Euroopan unionin tavoitteeksi todellisen vapauteen, turvallisuuteen ja oikeuteen perustuvan alueen luomisen. Toisin kuin toimet, jotka voidaan antaa Maastrichtin sopimuksen mukaisesti oikeus- ja sisäasioissa tehtävän yhteistyön yhteydessä, puitepäätöksillä on itsessään todellinen sitova vaikutus, koska kuten EU 34 artiklan 2 kohdan b alakohdassa määrätään, ne ”velvoittavat jäsenvaltioita saavutettavaan tulokseen nähden, mutta jättävät kansallisten viranomaisten valittavaksi muodon ja keinot”.

114.

Antaessaan näin neuvostolle toimivallan toteuttaa tällaisia sitovia toimia, joiden määritelmä on lähes sama kuin Euroopan yhteisön puitteissa annettavissa olevilla direktiiveillä, jäsenvaltiot ovat väistämättä hyväksyneet, että osa niiden rikosoikeudellisesta toimivallasta siirretään Euroopan unionille, siinä määrin kuin se on tarpeen unionisopimuksen VI osastossa esitettyjen tavoitteiden saavuttamiseksi ja sillä edellytyksellä, että toissijaisuusperiaatetta noudatetaan.

115.

Niitä syitä, joiden vuoksi yhteisöjen tuomioistuin katsoi asiassa Costa 15.7.1964 antamassaan tuomiossa, ( 29 ) että suostuttuaan vapaaehtoisesti toimivaltansa siirtämiseen yhteisölle jäsenvaltiot eivät voi asettaa mitään oman sisäisen oikeusjärjestyksensä säädöstä etusijalle yhteisön sitovaan säädökseen nähden, voidaan siis soveltaa myös puitepäätökseen. Puitepäätös, kuten kaikki muutkin yhteisön oikeuden sitovat toimet, on ensisijainen suhteessa mihin tahansa kansalliseen oikeussäännökseen, jopa valtiosääntöön tai perustuslakiin kuuluvaan säännökseen. ( 30 )

116.

Unionisopimuksessa määrätyt ratkaisut tämän ensisijaisuuden varmistamiseksi silloin, kun puitepäätös on ristiriidassa kansallisen oikeussäännöksen kanssa, ovat tosin suppeammat kuin EY:n perustamissopimuksessa määrätyt ratkaisut.

117.

Toisin kuin EY:n perustamissopimuksessa unionisopimuksessa ei yhtäältä sallita komission nostaa jäsenyysvelvollisuuden noudattamatta jättämistä koskevaa kannetta sellaista valtiota vastaan, joka laiminlyö tällä tavoin velvollisuutensa. EU 35 artiklan 7 kohdan mukaisesti se, että valtio ei sovella tai soveltaa puutteellisesti puitepäätöstä, voi johtaa ainoastaan jäsenvaltioiden väliseen riitaan, joka on saatettava neuvoston käsiteltäväksi ja joka voidaan saattaa käsiteltäväksi yhteisöjen tuomioistuimeen, jos sitä ei ratkaista kuuden kuukauden kuluessa.

118.

Toisaalta kansallinen tuomioistuin ei voi soveltaa suoraan sellaisia puitepäätöksen säännöksiä, joita ei ole saatettu osaksi maan sisäistä oikeusjärjestystä tai jotka on saatettu sen osaksi virheellisesti. EU 34 artiklan 2 kohdan b alakohdan mukaisesti puitepäätöksistä ei seuraa välitöntä oikeusvaikutusta.

119.

Kansallinen tuomioistuin ei ole kuitenkaan täysin ilman toimintakeinoja puitepäätösten sisällön asettamiseksi etusijalle ja niiden ensisijaisuuden varmistamiseksi. Asiassa Pupino 16.6.2005 antamassaan tuomiossa ( 31 ) yhteisöjen tuomioistuin katsoi, että kansallisen tuomioistuimen, jonka on ratkaistava puitepäätöksen ja kansallisen oikeussäännöksen välinen ristiriita, on noudatettava yhdenmukaisen tulkinnan periaatetta. Tämä periaate tarkoittaa, että kansallisen tuomioistuimen on kansallista oikeutta soveltaessaan tulkittava sitä mahdollisimman pitkälle puitepäätöksen sanamuodon ja tarkoituksen mukaisesti, jotta sillä tavoiteltu tulos saavutettaisiin ja noudatettaisiin näin EU 34 artiklan 2 kohdan b alakohtaa. ( 32 )

120.

Mainitun periaatteen rajana on ainoastaan tilanne, jossa kansallista oikeutta ei voida soveltaa tällä tavoin, koska siinä olisi kyseessä contra legem -tulkinta. ( 33 )

121.

Nyt käsiteltävässä asiassa muiden jäsenvaltioiden kansalaisten, kuten Kozłowskin, tilannetta säännellään Saksan lainsäädännössä erityisesti IRG:n 83 b §:n 2 momentin b kohdalla, jonka yhteensoveltuvuus puitepäätöksen kanssa vaikuttaa kiistattomalta.

122.

On nimittäin muistutettava, että kyseisen pykälän mukaan sellaisen ulkomaalaisen, jonka tavanomainen asuinpaikka on Saksassa, rikoksen johdosta tapahtuvasta luovuttamisesta voidaan kieltäytyä, kun rikoksen johdosta tapahtuvan luovuttamisen tarkoituksena on rangaistuksen täytäntöönpano, ja asianomainen ei suostu luovuttamiseen, ja hänen suojattava intressinsä rangaistuksen täytäntöönpanoon Saksassa on ensisijainen. Vaikuttaa siltä, että tätä suojattavan intressin ensisijaisuuden käsitettä voidaan hyvinkin soveltaa puitepäätöksen 4 artiklan 6 alakohdassa säädetyn kieltäytymisperusteen taustalla olevan päämäärän mukaisesti.

123.

Koska katson, että IRG:n 80 §:n 3 momentti ei sitä vastoin ole puitepäätöksen mukainen, ja koska kyseinen säännös koskee ainoastaan Saksan kansalaisia, olen sitä mieltä, että kansallisen tuomioistuimen ei pidä yhdenmukaisen tulkinnan periaatteen nojalla ottaa sitä huomioon, vaan sen on sovellettava IRG:n 83 b §:n 2 momentin b kohtaa. Toisin sanoen ei pidä soveltaa syrjintäkiellon periaatetta, jonka on määrä johtaa siihen, että Saksan kansalaisia koskevat IRG:n 80 §:n 3 momentin säännökset ulotetaan koskemaan muiden jäsenvaltioiden kansalaisia, kun otetaan huomioon varsinkin se, että valtion omia kansalaisia ja siellä vakinaisesti asuvia henkilöitä kohdellaan puitepäätöksen 4 artiklan 6 alakohdassa täysin samalla tavalla, koska 80 §:n 3 momentti on puitepäätöksen vastainen, ja puitepäätös on ensisijainen suhteessa kaikkiin sen vastaisiin kansallisen oikeuden säännöksiin.

124.

Tämä ratkaisu ei ylitä yhdenmukaisen tulkinnan velvoitteen rajoja, koska se ei saa kansallista tuomioistuinta antamaan kansallisesta oikeudestaan contra legem -tulkintaa. Nyt käsiteltävässä asiassa oleva tilanne eroaa tältä osin tilanteesta, jonka yhteisöjen tuomioistuin joutui ratkaisemaan 5.10.2004 annettuun tuomioon johtaneissa yhdistetyissä asioissa Pfeiffer ym. ( 34 ) Viimeksi mainituissa asioissa kansallinen oikeussäännös, jolla säänneltiin varsinkin pääasioiden kantajien tilannetta, oli yhteisön oikeuden vastainen, ja oli selvitettävä, voiko yhdenmukaisen tulkinnan periaate velvoittaa kansallisen tuomioistuimen poikkeamaan kyseisestä säännöksestä yleisemmän kansallisen oikeussäännön hyväksi.

125.

Nyt käsiteltävässä asiassa on kyse pelkästään siitä, että Kozłowskiin sovelletaan hänen tilanteeseensa erityisesti sovellettavia kansallisia oikeussäännöksiä puitepäätöksen tarkoituksen mukaisesti.

126.

Ehdotan siis, että yhteisöjen tuomioistuin täydentää vastaustaan toiseen ennakkoratkaisukysymykseen mainitsemalla, että kansallisen tuomioistuimen on pääasiassa sovellettava Kozłowskiin niitä kansallisia oikeussäännöksiään, joita sovelletaan muiden jäsenvaltioiden kansalaisiin puitepäätöksen tarkoituksen mukaisesti. On yhdenmukaisen tulkinnan periaatteen vastaista, että sellainen Saksan sisäisessä lainsäädännössä säädetty kieltäytymisperuste, joka koskee luovuttamistaan vastustavia Saksan kansalaisia, ulotetaan syrjintäkiellon periaatteen mukaisesti koskemaan myös muiden jäsenvaltioiden kansalaisia.

127.

Kansallinen tuomioistuin tiedustelee ensimmäisessä kysymyksessään yhteisöjen tuomioistuimelta, onko puitepäätöksen 4 artiklan 6 alakohtaa tulkittava siten, että henkilön voidaan katsoa oleskelevan tai asuvan vakinaisesti täytäntöönpanosta vastaavassa jäsenvaltiossa, vaikka

128.

Kansallinen tuomioistuin pyytää kysymyksellään yhteisöjen tuomioistuinta pääosin täsmentämään, mitä puitepäätöksen 4 artiklan 6 alakohdassa tarkoitetut käsitteet ”oleskelee” tai ”asuu vakinaisesti” täytäntöönpanosta vastaavassa jäsenvaltiossa pitävät sisällään ja ovatko sen kysymyksessään luettelemat tilanteet tai yksi niistä oleskelun tai vakinaisen asumisen tunnustamisen kannalta ratkaisevia tai merkityksellisiä.

129.

Kansallinen tuomioistuin esittää nämä kysymykset yhteisöjen tuomioistuimelle, koska kyseistä kahta käsitettä ei määritellä puitepäätöksessä. Siinä ei myöskään viitata muihin yhteisön oikeuden toimiin, joissa kotipaikan tai asuinpaikan käsite mainittaisiin, eikä jäsenvaltioiden lainsäädäntöön käsitteiden sisällön määrittämiseksi.

130.

Tšekin ja Alankomaiden hallitukset väittävät, että näiden käsitteiden määritteleminen on jätettävä kunkin jäsenvaltion harkintavaltaan. En ole samaa mieltä.

131.

Puitepäätöksen tarkoituksena on nimittäin ottaa käyttöön jäsenvaltioiden oikeusviranomaisten välinen pakollisen luovuttamisen järjestelmä, jossa täytäntöönpanosta vastaava oikeusviranomainen voi vastustaa luovutusta ainoastaan vetoamalla johonkin puitepäätöksessä nimenomaisesti säädetyistä kieltäytymisperusteista. Mainitun puitepäätöksen tehokas soveltaminen edellyttää mielestäni, että sen 4 artiklan 6 alakohdassa esitetty kieltäytymisperuste määritellään yhdenmukaisesti kaikissa jäsenvaltioissa.

132.

Useat jäsenvaltiot ja komissio ovat myös väittäneet, että puitepäätöksen 4 artiklan 6 alakohdassa säädetyn kieltäytymisperusteen saattaminen osaksi maan sisäistä oikeusjärjestystä on jätettävä kunkin jäsenvaltion omaan harkintavaltaan. Kyseinen säännös on näiden osapuolten mukaan ymmärrettävä siten, että jäsenvaltiot voivat halutessaan säätää tai jättää säätämättä niiden oikeusviranomaisten mahdollisuudesta vedota kyseiseen kieltäytymisperusteeseen.

133.

En ole samaa mieltä myöskään tästä tulkinnasta. Kuten jo totesin, puitepäätöksen 4 artiklan 6 alakohdassa säädetyn kieltäytymisperusteen tavoitteena on edistää tuomitun sopeutumista uudelleen yhteiskuntaan. Koska tällä henkilöllä on, jos hän on unionin kansalainen, oikeus liikkua ja asua kaikissa jäsenvaltioissa, hänen uudelleen sopeutumisensa onnistuminen ei koske ainoastaan täytäntöönpanosta vastaavaa jäsenvaltiota vaan myös kaikkia muita jäsenvaltioita ja niissä asuvia henkilöitä.

134.

Sama tarkastelu voidaan tehdä kolmansien valtioiden kansalaisten osalta. Koska Schengen-alueen sisäisiltä rajoilta on poistettu valvonta, nämä kansalaiset voivat liikkua vapaasti tämän alueen sisällä. He voivat myös liikkua ja oleskella koko unionin alueella jäsenvaltion kansalaisen perheenjäseninä.

135.

Tästä seuraa, että rajojen avaaminen on saattanut jäsenvaltiot solidaarisesti vastuuseen rikollisuuden torjumisesta. Tästä syystä eurooppalaisen rikosoikeudellisen alueen luominen on osoittautunut välttämättömäksi, jotta liikkumisvapauksia ei käytettäisi yleisen turvallisuuden vahingoksi.

136.

Näin ollen puitepäätöksen 4 artiklan 6 alakohdan täytäntöönpano jokaisen jäsenvaltion lainsäädännössä on mielestäni pakollista, jotta eurooppalaista pidätysmääräystä sovellettaessa ei heikennettäisi tuomitun henkilön sopeutumista uudelleen yhteiskuntaan ja siten kaikkien jäsenvaltioiden legitiimiä intressiä rikollisuuden estämiseen, jota kyseisellä kieltäytymisperusteella pyritään suojelemaan.

137.

Siltä osin kuin on kyse käsitteiden ”oleskelee” tai ”asuu vakinaisesti” täytäntöönpanosta vastaavassa jäsenvaltiossa merkityksestä, olen samaa mieltä kuin Itävallan, Puolan ja Suomen hallitukset sekä komissio eli käsitteitä on tulkittava itsenäisesti, ja ne on määriteltävä puitepäätöksen 4 artiklan 6 alakohdan tarkoituksen kannalta sekä päätöksellä luodun järjestelmän ja päätöksen tavoitteiden kannalta.

138.

Muissa yhteisön toimissa esiintyvät asuinpaikan käsitteen määritelmät on nimittäin laadittu erityisesti kyseisillä toimilla luodun järjestelmän ja toimien tarkoituksen mukaan, eivätkä ne vastaa puitepäätöksellä luotua järjestelmää tai puitepäätöksen tarkoitusta. Niitä ei siis voida soveltaa sellaisenaan tässä puitepäätöksessä esitetyn asuinpaikan käsitteen tulkitsemiseksi. Ne voidaan kuitenkin ottaa huomioon tätä tarkoitusta varten, ( 35 ) ja huomioon voidaan ottaa myös Euroopan neuvoston ministerikomitean 18.1.1972 antama päätöslauselma (72) 1, joka koskee kotipaikan ja asuinpaikan oikeudellisten käsitteiden yhtenäistämistä ja johon kansallinen tuomioistuin viittaa. ( 36 )

139.

Tarkastellessani puitepäätöksen tarkoitusta päädyn toteamaan, että puitepäätöksen 4 artiklan 6 alakohdassa esitetty kieltäytymisperuste on määriteltävä suppeasti. Tällä perusteella voidaan nimittäin poiketa puitepäätöksen 1 artiklan 2 kohdassa säädetystä pakollisesta luovuttamisesta. Kyseessä on siis poikkeus periaatteesta.

140.

Tätä analyysiä tukevat myös ne lyhyet määräajat, joiden puitteissa täytäntöönpanosta vastaavan oikeusviranomaisen on tehtävä päätöksensä eurooppalaisen pidätysmääräyksen täytäntöönpanosta.

141.

Totesin aiemmin myös, että puitepäätöksen 4 artiklan 6 alakohdan taustalla vaikuttavana syynä on edistää eurooppalaisen pidätysmääräyksen kohteena olevan henkilön sopeutumista uudelleen yhteiskuntaan. Kyseisessä säännöksessä tarkoitetut käsitteet ”oleskella” ja ”asua vakinaisesti” onkin määriteltävä juuri tämän päämäärän kannalta ja puitepäätöksen tarkoituksen edellyttämässä suppeassa merkityksessä.

142.

Paikka, jossa henkilö, jolle määrätään vankeusrangaistus tai turvaamistoimenpide, oleskelee tai asuu vakinaisesti, on merkityksellinen hänen uudelleen sopeutumisensa kannalta, koska tällä uudelleen sopeutumisella pyritään mahdollistamaan se, että tämä henkilö löytää paikkansa yhteiskunnasta eli perhe-elämän, sosiaalisen elämän ja työympäristön, jossa hän asui ennen tuomionsa täytäntöönpanoa ja johon hän todennäköisesti palaa rangaistuksensa päätyttyä.

143.

Euroopan neuvoston jäsenvaltiot ovat esimerkiksi vankilasääntöjä koskevissa suosituksissaan ilmaisseet toiveensa siitä, että vankeusrangaistuksen täytäntöönpano järjestettäisiin mahdollisuuksien mukaan sellaisissa olosuhteissa, että perhesiteiden ylläpitäminen ja vahvistaminen olisi mahdollista. Vankeusrangaistuksen on myös annettava vangitulle se vaikutelma, että häntä ei jätetä yhteiskunnan ulkopuolelle. Vankeusajan on myös edistettävä työn saamista tai jatkamista rangaistuksen päättymisen jälkeen vankeinhoitolaitoksessa toteutetun vapautumista valmistelevan ohjelman tai valvonnassa tapahtuvan ehdonalaisen vapautumisen ansiosta. ( 37 )

144.

Näiden suositusten toteuttaminen edellyttää näin ollen sitä, että rangaistuksen tai turvaamistoimenpiteen täytäntöönpanolla häiritään mahdollisimman vähän vangitun siteitä perheeseensä, sosiaaliseen ympäristöönsä ja työympäristöön.

145.

Näiden näkökohtien perusteella voidaan tehdä seuraavat johtopäätökset puitepäätöksen 4 artiklan 6 alakohdassa tarkoitettujen käsitteiden ”oleskella” tai ”asua vakinaisesti” sisällön määrittelemiseksi.

146.

Yhtäältä nämä kaksi käsitettä eivät mielestäni eroa sisällöltään, minkä vahvistaa se seikka, että puitepäätöksen 5 artiklan 3 alakohdassa mainitaan yksinomaan ”vakinaisesti asuva”. Toisaalta niillä tarkoitetaan tilannetta, jossa eurooppalaisen pidätysmääräyksen kohteena olevalla henkilöllä on täytäntöönpanosta vastaavaan jäsenvaltioon siteitä, joiden perusteella kyseisen valtion oikeusviranomainen voi päätellä, että rangaistus on sen uudelleen sopeutumista koskevan tehtävän täyttymiseksi suoritettava kyseisessä valtiossa. Puitepäätöksen 4 artiklan 6 alakohdassa tarkoitetun vakinaisen asumisen käsitteen on siis katsottava tarkoittavan paikkaa, johon henkilö keskittänyt pääasialliset intressinsä.

147.

Tämä käsite tarkoittaa siis mielestäni todellista tilannetta, johon päädytään useiden kriteerien perusteella; niistä merkityksellisimmät ovat, kuten Itävallan, Puolan ja Suomen hallitukset sekä komissio esittävät, perhesiteet ja sosiaaliset siteet, kielen käyttäminen, se, että käytettävissä on asunto, työpaikka ja oleskelun kesto valtiossa sekä asianomaisen henkilön halu oleskella siellä vankeutensa jälkeen.

148.

Tämä luettelo ei saa olla tyhjentävä, koska kun täytäntöönpanosta vastaava oikeusviranomainen soveltaa puitepäätöksen 4 artiklan 6 alakohdassa säädettyä kieltäytymisperustetta, sen on mielestäni aina arvioitava asianomaisen henkilön erityistilannetta.

149.

Tämän tarkastelun perusteella kansallisen tuomioistuimen luettelemista seikoista voidaan esittää seuraavat johtopäätökset.

150.

Ensinnäkin se, että asianomainen henkilö ei ole oleskellut keskeytyksettä täytäntöönpanosta vastaavan jäsenvaltion alueella, ei voi asettaa kyseenalaiseksi kyseisen henkilön sidettä tähän valtioon. Henkilö voi nimittäin lähteä ulkomaille lomalle tai harjoittamaan ammattiaan ilman, että tämä merkitsisi hänen pääsiallisten intressiensä keskuspaikan siirtymistä.

151.

Niinpä se, että Kozłowski on nyt käsiteltävässä asiassa lähtenyt Saksasta kesäkuussa 2005, saman vuoden joululoman aikana sekä helmi- ja maaliskuussa 2006, ei sinänsä osoita, että asianomaisen henkilön pääasialliset intressit olivat muualla kuin tässä jäsenvaltiossa.

152.

Toiseksi se, että eurooppalaisessa pidätysmääräyksessä tarkoitettu henkilö on langettavan päätöksen nojalla vankeudessa täytäntöönpanosta vastaavassa jäsenvaltiossa, ei ole myöskään merkityksellinen kriteeri vakinaisen asumisen osoittamiseksi tai kumoamiseksi.

153.

Kuten edellä totesin, puitepäätöksen 4 artiklan 6 alakohdassa tarkoitetun vakinaisen asumisen käsitteen on katsottava tarkoittavan paikkaa, johon eurooppalaisessa pidätysmääräyksessä tarkoitettu henkilö on keskittänyt pääasialliset intressinsä ja johon hän tuntee halua palata rangaistuksensa suorittamisen jälkeen. Tämä paikan määrittämisessä käytettyjen kriteerien avulla voidaan arvioida, kuinka merkityksellinen on asianomaisen henkilön side täytäntöönpanosta vastaavan jäsenvaltion yhteiskuntaan.

154.

Puitepäätöksen 4 artiklan 6 alakohdassa tarkoitettu vakinaisen asumisen käsite on siis asianomaisen henkilön tahdon tulosta ja tarkoittaa välttämättä paikkaa, jossa hän nauttii tai voi nauttia oikeuksistaan.

155.

Paikalla, jossa eurooppalaisessa pidätysmääräyksessä tarkoitettu henkilö suorittaa vankeusrangaistusta, ei siis ole tältä osin mitään merkitystä, koska kyseinen paikka ei ole hänen valintansa tulos vaan oikeusviranomaisten valinnan tulos, eikä hän voi käyttää siellä merkittävää osaa oikeuksistaan.

156.

Kansallinen tuomioistuin tiedustelee yhteisöjen tuomioistuimelta myös, sulkeeko se, että eurooppalaisessa pidätysmääräyksessä tarkoitettu henkilö oleskelee täytäntöönpanosta vastaavassa jäsenvaltiossa kyseisen valtion ulkomaalaisten maahantulo- ja oleskeluoikeutta koskevien säännösten vastaisesti ja että hän harjoittaa siellä ammattimaista rikollista toimintaa, pois mahdollisuuden siitä, että häntä voitaisiin pitää kyseisessä valtiossa vakinaisesti asuvana. Se tiedustelee myös, sulkeeko yksin se, että mainittu henkilö harjoittaa ammattimaista rikollista toimintaa, pois mahdollisuuden pitää kyseistä valtiota hänen tavanomaisena asuinpaikkanaan.

157.

Kansallinen tuomioistuin esittää nämä kysymykset siitä syystä, että ei ollut varmaa, että Kozłowskin yli kolmen kuukauden pituinen oleskelu Saksassa olisi ollut kansallisen lainsäädännön kannalta säännönmukaista, koska hän ei tehnyt mitään työtä vaan hankki elantonsa pääosin rikoksilla.

158.

Kuten Alankomaiden hallitus väittää, rangaistuksen täytäntöönpano täytäntöönpanosta vastaavassa jäsenvaltiossa edellyttää, että asianomainen henkilö voi todella oleskella kyseisessä valtiossa rangaistuksensa jälkeen. Tämä on se edellytys, jonka täyttyessä puitepäätöksen 4 artiklan 6 alakohdan välityksellä tavoiteltu uudelleen sopeutumisen päämäärä voidaan saavuttaa.

159.

Tästä seuraa, että jos täytäntöönpanosta vastaava oikeusviranomainen toteaa, että asianomaisella henkilöllä ei ole enää oikeutta oleskella täytäntöönpanosta vastaavassa jäsenvaltiossa rangaistuksensa päätyttyä, puitepäätöksen 4 artiklan 6 alakohdassa säädetyn kieltäytymisperusteen soveltaminen vaikuttaa tarkoituksettomalta.

160.

Täytäntöönpanosta vastaavan oikeusviranomaisen on kuitenkin noudatettava yhteisön oikeuden vaatimuksia ja kunnioitettava perusoikeuksia arvioidessaan, voiko asianomainen henkilö oleskella täytäntöönpanosta vastaavassa jäsenvaltiossa rangaistuksensa päätyttyä, kun otetaan huomioon, että hän ei asu siellä vakinaisesti ulkomaalaisten maahantulo- ja oleskeluoikeutta koskevien kansallisten säännösten mukaisesti ja että hän on harjoittanut siellä ammattimaista rikollista toimintaa.

161.

Tilanne siis vaihtelee sen mukaan, onko asianomainen henkilö unionin kansalainen vai kolmannen valtion kansalainen.

162.

Kolmansien valtioiden kansalaisten edellytykset tulla unionin jäsenvaltioihin ja oleskella niissä kuuluvat yhteisön oikeuden nykytilassa edelleenkin suurelta osin jäsenvaltioiden toimivaltaan. Kolmansien valtioiden kansalaisten tilanne kuuluu yhteisön oikeuden soveltamisalaan lähinnä vain silloin, kun he ovat unionin kansalaisen perheenjäseniä tai sellaisen valtion kansalaisia, jonka kanssa yhteisö on tehnyt yleissopimuksen, tai jos he kuuluvat oikeudesta perheenyhdistämiseen annetun direktiivin ( 38 ) tai pitkään oleskelleiden kolmansien maiden kansalaisten asemasta annetun direktiivin ( 39 ) soveltamisalaan.

163.

Jos se, että kolmannen valtion kansalainen oleskelee epäsäännöllisesti täytäntöönpanosta vastaavassa jäsenvaltiossa ja harjoittaa siellä ammattimaista rikollista toimintaa, estää kyseisen valtion lainsäädännön nojalla hänen oleskelunsa siellä rangaistuksen päätyttyä, hänen ei voida näin ollen katsoa asuvan siellä vakinaisesti puitepäätöksen 4 artiklan 6 alakohdassa tarkoitetulla tavalla, jollei ihmisoikeuksien ja perusvapauksien suojaamiseksi tehdyllä yleissopimuksella ja Euroopan unionin perusoikeuskirjalla taattujen oikeuksien kunnioittamisesta muuta johdu.

164.

Tilanne on sitä vastoin toinen silloin, kun eurooppalaisessa pidätysmääräyksessä tarkoitettu henkilö, kuten Kozłowski, on unionin kansalainen.

165.

Kuten komissio toteaa ja kuten Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2004/38/EY ( 40 ) johdanto-osan 11 perustelukappaleessa muistutetaan, unionin kansalaisille on perustamissopimuksessa myönnetty suoraan henkilökohtainen perusoikeus oleskella toisessa jäsenvaltiossa, eikä tämä edellytä hallinnollisten menettelyjen noudattamista vastaanottavassa jäsenvaltiossa.

166.

Tämä oikeus ei kylläkään ole ehdoton. Sen edellytyksenä on viitenä ensimmäisenä vuotena, että asianomaisella henkilöllä on riittävät varat ja sairausvakuutus, jotta hänestä ei muodostu rasitetta vastaanottavan jäsenvaltion sosiaalihuoltojärjestelmälle. Vakaiden varojen puute ei kuitenkaan saa johtaa automaattisesti karkottamistoimenpiteeseen.

167.

Karkottamistoimenpide voidaan direktiivin 2004/38 johdanto-osan 16 perustelukappaleen mukaan toteuttaa vain, jos hänestä muodostuu kohtuuton rasitus vastaanottavan jäsenvaltion sosiaalihuoltojärjestelmälle. Sitä varten vastaanottavan jäsenvaltion on tutkittava, onko tällöin kyse väliaikaisista vaikeuksista, ja otettava huomioon oleskelun pituus, henkilökohtaiset olosuhteet ja myönnetyn avustuksen määrä.

168.

Näin ollen se, että Kozłowskilla ei ole vakaita varoja ja että hän rikkoo siten Saksan ulkomaalaisten maahantulo- ja oleskeluoikeutta koskevia säännöksiä, ei sellaisenaan yksin osoita, että hän ei voi oleskella täytäntöönpanosta vastaavassa jäsenvaltiossa laillisesti vankeusrangaistuksensa päätyttyä. Tämä seikka ei sellaisenaan sulje pois mahdollisuutta pitää asianomaista henkilöä kyseisessä valtiossa vakinaisesti asuvana, koska häneen ei ole kohdistettu yhteisön oikeuden mukaista karkottamistoimenpidettä. ( 41 )

169.

Myös se, että unionin kansalainen voi menettää oleskeluoikeuden jäsenvaltiossa tehtyään siellä rikoksia, voi perustua ainoastaan karkotuspäätökseen, joka tehdään direktiivin 2004/38 27–33 artiklassa säädettyjen erittäin rajoittavien edellytysten mukaisesti.

170.

On muistutettava, että tällainen päätös voidaan tehdä vain poikkeuksellisissa olosuhteissa, kun asianomaisen henkilön käyttäytyminen muodostaa todellisen, välittömän ja riittävän vakavan uhkan jollekin yhteiskunnan olennaiselle edulle. Vastaanottavan jäsenvaltion on ennen yleiseen järjestykseen tai yleiseen turvallisuuteen liittyviin syihin perustuvan karkottamispäätöksen tekemistä otettava lisäksi huomioon erityisesti se, kuinka kauan asianomainen henkilö on oleskellut sen alueella, asianomaisen henkilön ikä, terveydentila, perhetilanne, taloudellinen tilanne, se, kuinka hyvin tämä on kotoutunut vastaanottavan jäsenvaltion yhteiskuntaan ja kulttuuriin, sekä se, missä määrin tällä on yhteyksiä kotimaahansa.

171.

Tästä seuraa, että se, että unionin kansalainen on harjoittanut ammattimaista rikollista toimintaa täytäntöönpanosta vastaavan jäsenvaltion alueella, ei yksin sulje pois mahdollisuutta pitää häntä siellä vakinaisesti asuvana puitepäätöksen 4 artiklan 6 alakohdassa tarkoitetulla tavalla. Kyseinen seikka ei nimittäin osoita, että asianomainen henkilö olisi keskittänyt pääasialliset intressinsä johonkin muuhun kuin kyseiseen valtioon.

172.

Tästä seuraa myös, että unionin kansalaisen oleskelu täytäntöönpanosta vastaavassa jäsenvaltiossa kyseisen valtion ulkomaalaisten maahantulo- ja oleskeluoikeutta koskevien säännösten vastaisesti ja hänen siellä harjoittamansa ammattimainen rikollinen toiminta estävät pitämästä häntä puitepäätöksen 4 artiklan 6 alakohdassa tarkoitettuna vakinaisesti asuvana henkilönä vain, jos tähän henkilöön on kohdistettu yhteisön oikeuden mukainen karkottamistoimenpide.

173.

Näiden näkökohtien perusteella ehdotan, että yhteisöjen tuomioistuin toteaa vastauksena ensimmäiseen ennakkoratkaisukysymykseen, että henkilö oleskelee tai asuu vakinaisesti täytäntöönpanosta vastaavassa jäsenvaltiossa puitepäätöksen 4 artiklan 6 alakohdassa tarkoitetulla tavalla, kun tämä henkilö on keskittänyt sinne pääasialliset intressinsä siten, että rangaistuksen täytäntöönpano kyseisessä valtiossa vaikuttaa hänen yhteiskuntaan uudelleen sopeutumisensa edistämisen kannalta tarpeelliselta. Tämä edellytyksen täyttymisen arvioimiseksi täytäntöönpanosta vastaavan oikeusviranomaisen on tutkittava kaikki asianomaisen henkilön yksilöllisen tilanteen kannalta merkitykselliset seikat.

174.

Se, että eurooppalaisessa pidätysmääräyksessä tarkoitetun henkilön oleskelu on ajoittain keskeytynyt täytäntöönpanosta vastaavassa jäsenvaltiossa ja että hän on siellä vangittuna, eivät ole ratkaisevia tai merkityksellisiä kriteerejä arvioitaessa, oleskeleeko tai asuuko hän vakinaisesti kyseisessä valtiossa puitepäätöksen 4 artiklan 6 alakohdassa tarkoitetulla tavalla. Kun asianomainen henkilö on unionin kansalainen, hänen oleskelunsa täytäntöönpanosta vastaavassa jäsenvaltiossa sen ulkomaalaisten maahantulo- ja oleskeluoikeutta koskevien säännösten vastaisesti ja hänen siellä harjoittamansa ammattimainen rikollinen toiminta estävät määrittelemästä häntä kyseisessä valtiossa oleskelevaksi tai vakinaisesti asuvaksi henkilöksi vain silloin, kun hänestä on tehty yhteisön oikeuden mukainen karkotuspäätös.

175.

Edellä esitetyn perusteella ehdotan, että yhteisöjen tuomioistuin vastaa Oberlandesgericht Stuttgartin esittämiin ennakkoratkaisukysymyksiin seuraavasti: