Asia C-526/08

Euroopan komissio

vastaan

Luxemburgin suurherttuakunta

Jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättäminen – Tutkittavaksi ottaminen – Ne bis in idem – Oikeusvoima – EY 226 ja EY 228 artikla – Työjärjestyksen 29 artikla – Oikeudenkäyntikieli – Direktiivi 91/676/ETY – Vesien suojeleminen maataloudesta peräisin olevien nitraattien aiheuttamalta pilaantumiselta – Kansalliset toimenpiteet eivät ole sopusoinnussa lannoitteiden levittämiskausia, levittämisedellytyksiä ja levittämistekniikoita koskevien sääntöjen kanssa – Lietelantasäiliöiden vähimmäistilavuus – Kielto käyttää lannoitteita maahan jyrkillä rinteillä – Tekniikat, joilla voidaan varmistaa lannoitteiden levityksen tasaisuus ja tehokkuus

Tuomion tiivistelmä

1. Oikeudenkäyntimenettely – Kieliä koskevat järjestelyt – Todisteiden tai asiakirjojen esittäminen muulla kielellä kuin oikeudenkäyntikielellä – Huomioon ottamisen edellytykset

(Unionin tuomioistuimen työjärjestyksen 29 artiklan 2 kohdan a alakohta ja 3 kohta)

2. Oikeudenkäyntimenettely – Oikeusvoima – Ulottuvuus

3. Ympäristö – Vesien suojeleminen maataloudesta peräisin olevien nitraattien aiheuttamalta pilaantumiselta – Direktiivi 91/676

(Neuvoston direktiivin 91/676 4 ja 5 artikla, liitteessä II olevan A kohdan 1, 2, 5 ja 6 alakohta ja liitteessä III olevan 1 kohdan 1 ja 2 alakohta)

1. Unionin tuomioistuimen työjärjestyksen 29 artiklan 2 kohdan a alakohdan ja 3 kohdan ensimmäisen ja toisen alakohdan mukaan kirjalliset lausumat ja niiden liiteasiakirjat on esitettävä oikeudenkäyntikielellä. Niinpä muulla kielellä laadittuihin asiakirjoihin on oheistettava käännös oikeudenkäyntikielellä.

Saman säännöksen 29 artiklan 3 kohdan kolmannen alakohdan mukaan silloin, jos asiakirjat ovat laajoja, käännökset voidaan kuitenkin rajoittaa otteisiin niistä. Lisäksi unionin tuomioistuin voi aina, joko omasta aloitteestaan tai asianosaisen pyynnöstä, vaatia laajempaa tai täydellistä käännöstä.

Niinpä kahta liiteasiakirjaa, jotka on kannetta nostettaessa laadittu muulla kuin oikeudenkäyntikielellä sekä joiden olennaiset kohdat on käännetty oikeudenkäyntikielelle ja toistettu kannekirjelmässä ja joista on unionin tuomioistuimen kirjaamon esittämän pyynnön mukaisesti esitetty oikeudenkäyntikielinen käännös myöhemmässä vaiheessa, ei ole syytä poistaa oikeudenkäyntiaineistosta.

(ks. 16, 17, 19 ja 20 kohta)

2. Oikeusvoiman periaatetta sovelletaan jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämistä koskeviin asioihin. Oikeusvoimavaikutus ulottuu kuitenkin ainoastaan niihin tosiasia- ja oikeuskysymyksiin, jotka tuomioistuinratkaisulla nimenomaisesti tai väistämättä on ratkaistu. Jäsenvaltio voi sitä vastaan nostetun jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämistä koskevan kanteen yhteydessä vedota pätevästi oikeusvoiman periaatteeseen aikaisemman tuomion perusteella vain, jos näiden asioiden tosiseikat ja oikeudelliset seikat ovat olennaisilta osin samat, kun otetaan huomioon komission esittämien kanneperusteiden sisältö.

(ks. 27 ja 34 kohta)

3. Jäsenvaltio ei ole noudattanut vesien suojelemisesta maataloudesta peräisin olevien nitraattien aiheuttamalta pilaantumiselta annetun direktiivin 91/676 4 ja 5 artiklan, kun näitä säännöksiä sovelletaan yhdessä saman direktiivin liitteessä II olevan A kohdan 1, 2, 5 ja 6 alakohdan ja liitteessä III olevan 1 kohdan 1 ja 2 alakohdan kanssa, mukaisia velvoitteitaan, jos se ei ole kansallisessa lainsäädännössään säätänyt kausista, jolloin kaikenlaisten lannoitteiden, mukaan luettuina keinolannoitteet, levittäminen on kielletty, jos se on säätänyt, ettei kausia, jolloin tietyntyyppisten lannoitteiden levittäminen on kielletty, sovelleta niittyihin, jos se on säätänyt, että toimivaltaisilla ministereillä on harkintavaltaa myöntää poikkeuksellisten sääolosuhteiden tapauksessa tai maataloustoiminnan harjoittamiseen vaikuttavien poikkeuksellisten seikkojen vuoksi poikkeuksia kausista, jolloin lannoitteiden levittämiskieltoa sovelletaan, jos se ei ole säätänyt olemassa olevien lietelantasäiliöiden, joita ei nykyaikaisteta, tilavuutta koskevista säännöistä eikä siitä, että tämän tilavuuden on oltava suurempi kuin se, joka tarvitaan lannan säilytykseen koko sinä pisimpänä aikana, jona lannan levitys maahan pilaantumisalttiilla vyöhykkeellä on kielletty, paitsi jos voidaan osoittaa, että todellisen säilytystilavuuden mahdollisesti ylittävästä lantamäärästä huolehditaan tavalla, joka ei aiheuta haittaa ympäristölle, ja jos se on kieltänyt vain orgaanisten lannoitteiden maahan levittämisen jyrkillä rinteillä sisällyttämättä tähän kieltoon keinolannoitteita ja jos se on jättänyt säätämättä säännöistä, jotka koskevat keinolannoitteiden ja karjanlannan levittämistapoja, erityisesti levityksen määrää ja tasaisuutta, joiden avulla ravintoaineiden pääsy veteen voitaisiin pitää hyväksyttävällä tasolla.

(ks. 54, 55, 58, 60, 62–66, 68, 70 ja 71 kohta sekä tuomiolauselma)

UNIONIN TUOMIOISTUIMEN TUOMIO (suuri jaosto)

29 päivänä kesäkuuta 2010 (*)

Asiassa C‑526/08,

jossa on kyse EY 226 artiklaan perustuvasta jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämistä koskevasta kanteesta, joka on nostettu 2.12.2008,

Euroopan komissio, asiamiehinään S. Pardo Quintillán, N. von Lingen ja B. Smulders, prosessiosoite Luxemburgissa,

kantajana,

vastaan

Luxemburgin suurherttuakunta, asiamiehenään C. Schiltz, avustajanaan avocat P. Kinsch,

vastaajana,

UNIONIN TUOMIOISTUIN (suuri jaosto),

toimien kokoonpanossa: presidentti V. Skouris, jaostojen puheenjohtajat J. N. Cunha Rodrigues, K. Lenaerts, J.‑C. Bonichot ja E. Levits sekä tuomarit A. Rosas, E. Juhász (esittelevä tuomari), J. Malenovský, U. Lõhmus, A. Ó Caoimh ja M. Berger,

julkisasiamies: J. Kokott,

kirjaaja: hallintovirkamies R. Şereş,

ottaen huomioon kirjallisessa käsittelyssä ja 2.12.2009 pidetyssä istunnossa esitetyn,

ottaen huomioon huomautukset, jotka sille ovat esittäneet

– Tanskan hallitus, asiamiehenään B. Weis Fogh,

– Saksan hallitus, asiamiehenään N. Wunderlich,

– Kreikan hallitus, asiamiehinään A. Samoni-Rantou ja S. Chala,

– Ranskan hallitus, asiamiehinään G. de Bergues ja A. Adam,

– Italian hallitus, asiamiehenään G. Palmieri, avustajanaan avvocato dello Stato G. Aiello,

– Alankomaiden hallitus, asiamiehenään C. Wissels,

– Itävallan hallitus, asiamiehenään E. Riedl,

– Puolan hallitus, asiamiehinään M. Jarosz ja K. Zawisza,

– Suomen hallitus, asiamiehenään A. Guimaraes-Purokoski,

– Ruotsin hallitus, asiamiehinään A. Falk, K. Petkovska ja S. Johannesson,

– Yhdistyneen kuningaskunnan hallitus, asiamiehenään S. Behzadi-Spencer, avustajanaan barrister S. Lee,

– Euroopan parlamentti, asiamiehinään K. Bradley ja A. Auersperger Matić,

kuultuaan julkisasiamiehen 28.1.2010 pidetyssä istunnossa esittämän ratkaisuehdotuksen,

on antanut seuraavan

tuomion

1 Euroopan komissio vaatii kanteellaan unionin tuomioistuinta toteamaan, että Luxemburgin suurherttuakunta ei ole noudattanut vesien suojelemisesta maataloudesta peräisin olevien nitraattien aiheuttamalta pilaantumiselta 12.12.1991 annetun neuvoston direktiivin 91/676/ETY (EYVL L 375, s. 1) mukaisia velvoitteitaan, koska se ei ole antanut kaikkia kyseisen direktiivin 4 ja 5 artiklan, kun näitä säännöksiä sovelletaan yhdessä tämän direktiivin liitteessä II olevan A kohdan 1, 2, 5 ja 6 alakohdan sekä liitteessä III olevan 1 kohdan 1 ja 2 alakohdan kanssa, täysimääräisen ja asianmukaisen noudattamisen edellyttämiä lakeja, asetuksia ja hallinnollisia määräyksiä.

Asiaa koskevat oikeussäännöt

Unionin säännöstö

2 Direktiivin 91/676 1 artiklassa säädetään seuraavaa:

”Tämän direktiivin tavoitteena on:

– maatalouslähteistä peräisin olevien nitraattien suoraan tai välillisesti aiheuttaman vesien pilaantumisen vähentäminen ja

– estää vastaisuudessa tällainen pilaantuminen.”

3 Tämän direktiivin 4 artiklassa säädetään seuraavaa:

”1. Jotta yleinen suojelutaso kaikkien vesien pilaantumisen ehkäisemiseksi voidaan varmistaa, jäsenvaltioiden on kahden vuoden kuluessa tämän direktiivin tiedoksi antamisesta:

a) laadittava hyvän maatalouskäytännön ohjeet, joita maanviljelijät noudattavat vapaaehtoisesti, ja joissa olisi oltava liitteen II A kohdassa tarkoitetut määräykset,

b) laadittava tarvittaessa ohjelma hyvän maatalouskäytännön ohjeiden noudattamisen edistämiseksi, mukaan lukien maanviljelijöille annettava koulutus ja tiedotus.

2. Jäsenvaltioiden on esitettävä hyvän maatalouskäytännön ohjeitaan koskevat yksityiskohtaiset säännöt komissiolle, joka sisällyttää näitä ohjeita koskevat tiedot 11 artiklassa tarkoitettuun kertomukseen. Saamiensa tietojen perusteella komissio voi tehdä neuvostolle aiheellisia ehdotuksia, jos se pitää sitä tarpeellisena.”

4 Mainitun direktiivin 5 artiklassa säädetään seuraavaa:

”1. Jäsenvaltioiden on 1 artiklassa määriteltyjen tavoitteiden saavuttamiseksi laadittava toimintaohjelmia määriteltyjä pilaantumisalttiita vyöhykkeitä varten kahden vuoden kuluessa 3 artiklan 2 kohdassa tarkoitetusta ensimmäisestä määrittelystä tai yhden vuoden kuluessa kustakin 3 artiklan 4 kohdassa tarkoitetusta myöhemmästä määrittelystä.

2. Toimintaohjelma voi koskea kaikkia jäsenvaltion alueella olevia pilaantumisalttiita vyöhykkeitä, tai jos jäsenvaltio pitää sitä aiheellisena, eri pilaantumisalttiita vyöhykkeitä tai vyöhykkeiden osia varten voidaan laatia eri ohjelmia.

3. Toimintaohjelmassa on otettava huomioon:

a) saatavilla olevat tieteelliset ja tekniset tiedot pääasiallisesti siitä, mitkä ovat maataloudesta ja muista lähteistä peräisin olevien typpimäärien osuudet,

b) ympäristöolosuhteet kyseisen jäsenvaltion asianomaisilla alueilla.

4. Toimintaohjelmat toteutetaan neljän vuoden kuluessa niiden laatimisesta, ja niissä on oltava seuraavat pakolliset toimenpiteet:

a) liitteessä III tarkoitetut toimenpiteet,

b) ne toimenpiteet, joista jäsenvaltiot ovat määränneet 4 artiklan mukaisesti laadituissa hyvän maatalouskäytännön ohjeissa, lukuun ottamatta niitä, jotka on korvattu liitteessä III tarkoitetuilla toimenpiteillä.

5. Jäsenvaltioiden on lisäksi toteutettava osana toimintaohjelmia, tarpeellisina pitämiään lisätoimenpiteitä tai vahvistettuja toimia, jos toimintaohjelmien toteuttamisen pohjalta käy ilmeiseksi, että 4 kohdassa tarkoitetut toimenpiteet eivät ole riittäviä 1 artiklassa määriteltyjen tavoitteiden saavuttamiseksi. Jäsenvaltioiden on otettava näiden toimenpiteiden tai toimien valinnassa huomioon niiden tehokkuus sekä niiden kustannukset verrattuna muihin mahdollisiin ehkäiseviin toimenpiteisiin.

6. Jäsenvaltioiden on laadittava ja toteutettava asiaankuuluvia valvontaohjelmia tämän artiklan mukaisesti laadittujen toimintaohjelmien tehokkuuden arvioimiseksi.

Jäsenvaltioiden, jotka soveltavat 5 artiklan säännöksiä koko alueellaan, on valvottava vesien (pinta- ja pohjavesien) nitraattipitoisuutta valituissa mittauspaikoissa, jotka mahdollistavat vesien maatalouslähteistä peräisin olevien nitraattien aiheuttaman pilaantumisen laajuuden toteamisen.

7. Jäsenvaltioiden on tarkasteltava uudelleen toimintaohjelmiaan joka neljäs vuosi ja tarvittaessa muutettava niitä, mukaan lukien kaikki 5 kohdan mukaisesti toteutetut lisätoimenpiteet. Niiden on ilmoitettava komissiolle kaikista toimintaohjelmiin tehdyistä muutoksista.”

5 Direktiivin 91/676 liitteessä II, jonka otsikko on ”Hyvän maatalouskäytännön ohjeet”, säädetään seuraavaa:

”A. Hyv[än] maatalouskäytännön ohjeissa, joiden tavoitteena on vähentää nitraattien aiheuttamaa pilaantumista ja joissa otetaan huomioon yhteisön eri alueilla vallitsevat olosuhteet, olisi, sikäli kuin ne liittyvät asiaan, oltava seuraavat seikat kattavia sääntöjä:

1) kaudet, joina lannoitteiden levitys maahan ei ole aiheellista,

2) lannoitteiden käyttö maahan jyrkillä rinteillä,

– –

5) lietelantasäiliöiden tilavuus ja rakenne, erityisesti toimenpiteet, joilla estetään vesien pilaantuminen sen seurauksena, että karjanlantaa tai säiliörehun kaltaisten varastoitujen kasviainesten puristemehua valuu ja imeytyy pohja- ja pintaveteen,

6) keinolannoitteiden ja karjanlannan maahan levittämistä koskevat menettelyt, erityisesti levityksen määrä ja tasaisuus, jotta ravintoaineiden pääsy veteen voitaisiin pitää hyväksyttävällä tasolla.

– –”

6 Tämän direktiivin liitteessä III, jonka otsikko on ”Toimenpiteet, jotka on sisällytettävä 5 artiklan 4 kohdan a alakohdassa tarkoitettuihin toimintaohjelmiin”, säädetään seuraavaa:

”1. Toimenpiteissä on oltava sääntöjä, jotka koskevat:

1) kausia, joina tietynlaisten lannoitteiden levitys maahan on kielletty,

2) lietelantasäiliöiden tilavuutta; tämän tilavuuden on oltava suurempi kuin se, joka tarvitaan lannan säilytykseen koko sinä pisimpänä aikana, jona lannan levitys maahan pilaantumisalttiilla vyöhykkeellä on kielletty, paitsi jos toimivaltaiselle viranomaiselle voidaan osoittaa, että todellisen säilytystilavuuden mahdollisesti ylittävästä lantamäärästä huolehditaan tavalla, joka ei aiheuta haittaa ympäristölle,

– –

2. Näillä toimenpiteillä varmistetaan, että jokaisella tilalla tai jokaisessa karjankasvatusyksikössä maahan kunakin vuonna käytetyn karjanlannan määrä, mukaan lukien eläinten itsensä levittämä määrä, ei ylitä tiettyä hehtaarikohtaista määrää.

Tämä hehtaarikohtainen määrä on lantamäärä joka sisältää 170 kg typpeä. – –

– –”

Kansallinen lainsäädäntö

7 Typpilannoitteiden käyttämisestä maataloudessa 24.11.2000 annetun suurherttuan asetuksen (Mémorial A 2000, s. 2856; jäljempänä suurherttuan asetus) 6 §:ssä, jonka otsikko on ”Kiellot ja rajoitukset”, säädetään seuraavaa:

”A. Koko maan alueella sovellettavat kiellot ja rajoitukset

1) Typpilannoitteiden levitys on kielletty

– muokatuille kesannoille

– monivuotisille kesannoille

– luonnontilassa oleville kesannoille

– syvässä roudassa olevaan maahan, josta lannoitteet voivat pintavirtauksina levitä levittämisalueen ulkopuolelle ennen roudan sulamista

– soiseen, tulvineeseen tai lumen peittämään maahan erityisesti, jos niiden absorptiokapasiteetti on ylitetty

– orgaanisten lannoitteiden osalta 50:tä metriä lähemmäs kaivoja, juomaveden ottamispaikkoja ja säiliöitä sekä typpimineraaleja sisältävien lannoitteiden osalta 10:tä metriä lähemmäs kaivoja ja juomaveden ottamispaikkoja

– orgaanisten lannoitteiden osalta 10:tä metriä lähemmäs veden virtaamispaikkoja ja vesialueita.

Typpimineraaleja sisältävien lannoitteiden levittäminen on suoritettava niin, että levittäminen tapahtuu veden virtaussuunnan vastaisesti. Typpilannoitteiden päästäminen veteen on kielletty.

2) Lietelannan, lantaveden ja jätevesilietteen levittäminen maahan, jossa ei ole kasvipeitettä, on kielletty 15.10. ja 1.3. välisenä aikana.

3) Lietelannan, lantaveden ja jätevesilietteen levittäminen muuhun kasvipeitteiseen maahan kuin niityille ja laitumille on kielletty 15.10. ja 15.2. välisenä aikana. Niittyjä ja laitumia, joille on levitetty orgaanisia lannoitteita 15.10. ja 15.2. välisenä aikana, ei saa kyntää aikaisemmin kuin 15.2. kyseisenä vuonna.

4) Lietelannan, lantaveden ja jätevesilietteen 1.9. ja 1.3. välisenä aikana levitetty kokonaismäärä ei saa sisältää enempää kuin 80 kg typpeä hehtaaria kohti.

5) Lietelannan, lantaveden ja jätevesilietteen levittäminen maahan rinteillä on tehtävä niin, ettei lannoitteita pääse virtaamaan levitysalueen ulkopuolelle, kun otetaan huomioon erityisesti

– maan ominaisuudet ja muokkaustapa

– suunta, johon kasvipeite on istutettu

– sääolosuhteet mahdollisina lannnoitusaikoina

– lannoitusaineiden ominaisuudet.

Rinteissä, joiden keskimääräinen kaltevuus on yli 8 prosenttia ja joilla ei ole kasvipeitettä, lietelannan, lantaveden ja jätevesilietteen levittäminen on kielletty, paitsi jos maanpinnan muokkaaminen suoritetaan välittömästi ja viimeistään 48 tuntia levityksen jälkeen.

6) Typpilannoitteiden levittäminen on sallittu vain viljelykasvien fysiologisten tarpeiden täyttämiseksi, siten että ravintoaineiden hävikkiä rajoitetaan ja huomioon otetaan maaperästä saatavissa oleva typpi.

Levitettyjen orgaanisten lannoitteiden vuosi- ja hehtaarikohtainen määrä ei saa sisältää yli 170 kg typpeä lukuun ottamatta valkuaiskasveille ja yksinomaan palkokasveille tarkoitettuja viljelyksiä, joiden osalta rajana on 85 kg typpeä.

Levitettyjen typpeä sisältävien mineraalilannoitteiden vuosi- ja hehtaarikohtainen määrä ei saa ylittää liitteessä I olevassa taulukossa viljelysten ominaisuuksien ja satomäärien mukaan määritettyjä typpilannoitteiden enimmäismääriä, kun otetaan huomioon paikalliset erityispiirteet ja se, millaiset sääolosuhteet ovat kyseisenä vuonna viljelyn kannalta.

Kun käytetään sekä orgaanisia lannoitteita että mineraalilannoitteita, typpilannoitteiden enimmäismäärää on vähennettävä levitettyjen orgaanisten lannoitteiden määrän mukaisesti, siten että huomioon otetaan hyvän maatalouskäytännön ohjeissa kuvatulla tavalla orgaanisen lannoitteen ominaisuudet, levittämistapa, viljelystyyppi ja levittämisajankohta.

Jos maataloustoiminnan harjoittajalla ei ole käytettävissään riittävästi sellaista maata, jolla orgaanisten lannoitteiden levittäminen on sallittu, hänen on varmistauduttava siitä, että muille maataloustoiminnan harjoittajille kuuluvia, lannoitteiden levittämiseen soveltuvia peltoja on käytettävissä.

B. Juomavedeksi tarkoitettujen vesien suojavyöhykkeitä koskevat erityiset kiellot ja rajoitukset

1) Typpilannoitteiden käyttö välittömillä suojavyöhykkeillä on kielletty.

2) Lähellä sijaitsevilla suojavyöhykkeillä ja kaukaisilla suojavyöhykkeillä on kiellettyä levittää

– lantaa, komposteja ja kuivatettua jätevesilietettä 1.8. ja 1.2. välisenä aikana. Maan, jolla on kasvipeite, osalta tätä kieltoa sovelletaan 1.10. ja 1.2. välisenä aikana.

– kaikkia muita orgaanisia lannoitteita 1.8. ja 1.3. välisenä aikana. Maan, jolla on kasvipeite, osalta tätä kieltoa sovelletaan talvivehnän, talviruisvehnän ja talvirukiin viljelyä lukuun ottamatta 1.10. ja 1.3. välisenä aikana.

3) Orgaanisten lannoitteiden käyttö on kielletty silloin, kun pysyvien tai väliaikaisten laidunten ja niittyjen käyttötarkoitusta muutetaan tai kun niillä palataan yksinomaan palkokasvien viljelyyn.

4) Lietelannan, lantaveden ja jätevesilietteen 1.8. ja 1.10. välisenä aikana levitetty kokonaismäärä ei saa sisältää enempää kuin 80 kg typpeä hehtaaria kohti.

5) Maata, jolla on kasvipeite ja jolle on levitetty orgaanisia lannoitteita 1.8. ja 1.10 välisenä aikana, ei saa kyntää aikaisemmin kuin 1.12. kyseisenä vuonna.

6) Levitettyjen orgaanisten lannoitteiden vuosi- ja hehtaarikohtainen määrä ei saa sisältää enempää kuin 130 kg typpeä lukuun ottamatta valkuaiskasveille ja yksinomaan palkokasveille tarkoitettuja viljelyksiä, joiden osalta orgaanisten lannoitteiden käyttäminen on kielletty.

Levitettyjen typpeä sisältävien mineraalilannoitteiden vuosi- ja hehtaarikohtainen määrä ei saa ylittää liitteessä II olevassa taulukossa viljelysten ominaisuuksien ja satomäärien mukaan määritettyjä typpilannoitteiden enimmäismääriä, kun otetaan huomioon paikalliset erityispiirteet ja se, millaiset sääolosuhteet ovat kyseisenä vuonna viljelyn kannalta.

8 Suurherttuan asetuksen 7 §:ssä, jonka otsikko on ”Poikkeukset”, säädetään seuraavaa:

”1) Maatalous- ja ympäristöasioista vastaavat ministerit voivat, jos sääolosuhteet ovat poikkeukselliset, poiketa 6 §:ssä tarkoitetun levittämiskiellon voimassaoloajoista ja määrätä edellytyksistä, joilla levittäminen on asianmukaista.

2) Maatalous- ja ympäristöasioista vastaavat ministerit tai heidän määräämänsä voivat maataloustoiminnan harjoittamiseen vaikuttavien poikkeuksellisten tapahtumien vuoksi kyseisen maataloustoiminnan harjoittajan erityisestä pyynnöstä myöntää poikkeuksen 6 §:ssä tarkoitetun levittämiskiellon voimassaoloajoista ja määrätä edellytyksistä ja yksityiskohtaisista säännöistä, joiden mukaisesti levittäminen voidaan suorittaa.”

9 Suurherttuan asetuksen 8 §:ssä, jonka otsikko on ”Säilyttäminen”, säädetään seuraavaa:

”Maataloustoiminnan harjoittajilla on itsellään oltava lietelannan säilyttämiseen ja levittämiseen käytettävä välineistö tai näiden on huolehdittava siitä, että tällainen välineistö on käytettävissä.

Uudella tai nykyaikaistettavalla välineistöllä on voitava taata lietelannan ja lantaveden säilyttäminen kuuden kuukauden yhtämittaisen vähimmäisjakson ajan.”

Oikeudenkäyntiä edeltänyt menettely

10 Komissio aloitti EY 226 artiklassa määrätyn jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämistä koskevan menettelyn, koska se katsoi, että Luxemburgin suurherttuakunta ei ollut saattanut direktiivin 91/676 4 ja 5 artiklan sekä sen liitteessä II olevan A kohdan 1, 2, 5 ja 6 alakohdan ja liitteessä III olevan 1 kohdan 1 ja 2 alakohdan säännöksiä asianmukaisesti osaksi lainsäädäntöään.

11 Komissio esitti ensin tälle jäsenvaltiolle virallisen huomautuksen, jolla se kehotti tätä esittämään huomautuksensa, ja antoi sitten, koska se ei pitänyt huomautuksia esittämiensä seikkojen osalta tyydyttävinä, 27.6.2007 perustellun lausunnon, jolla se kehotti Luxemburgin suurherttuakuntaa ryhtymään tarpeellisiin toimenpiteisiin tämän perustellun lausunnon noudattamiseksi kahden kuukauden kuluessa sen vastaanottamisesta.

12 Luxemburgin suurherttuakunta puolusti kantaansa 29.5.2008 päivätyssä kirjeessä.

13 Tässä tilanteessa komissio päätti nostaa nyt käsiteltävänä olevan kanteen.

Kanne

Kanteen tutkittavaksi ottaminen

Oikeudenkäyntikielen määräytymistä koskevien sääntöjen noudattamatta jättäminen

14 Luxemburgin suurherttuakunta vaatii, että komission kanne julistetaan pätemättömäksi tai että se jätetään tutkimatta sen vuoksi, että unionin tuomioistuimen työjärjestyksen 29 artiklan 2 kohdan a alakohtaa ja 3 kohdan toista alakohtaa on rikottu, koska komissio ei ole noudattanut oikeudenkäyntikielen määräytymistä koskevia säännöksiä. Se esittää, että kannekirjelmä on esitetty oikeudenkäyntikieleksi valitulla ranskan kielellä. Kannekirjelmän liiteasiakirjat V ja VII on kuitenkin laadittu englannin kielellä.

15 Komissio esittää tältä osin, että työjärjestyksen 29 artiklan 3 kohdan kolmanteen alakohtaan sisältyy poikkeus, jonka perusteella se saattoi katsoa, että kannekirjelmän liiteasiakirjan V laajuuden ja sen, että kannekirjelmässä viitataan vain kerran kahteen kyseessä olevaan liiteasiakirjaan, sekä sen, että kannekirjelmään sisältyy täydellinen käännös näiden liiteasiakirjojen olennaisista osista, vuoksi täydellisten käännösten toimittaminen mainituista liiteasiakirjoista ei ollut välttämätöntä. Komissio huomauttaa, että se noudatti joka tapauksessa täysin työjärjestyksen 29 artiklan säännöksiä, koska se toimitti kirjaamoon kyseisten liiteasiakirjojen ranskankieliset versiot tätä koskevan pyynnön jälkeen.

16 Tältä osin on todettava, että työjärjestyksen 29 artiklan 2 kohdan a alakohdan ja 3 kohdan ensimmäisen ja toisen alakohdan mukaan tässä asiassa oikeudenkäyntikieli on ranska ja kirjalliset lausumat ja niiden liiteasiakirjat on esitettävä tällä kielellä, ja muilla kielellä laadittuihin asiakirjoihin on oheistettava ranskankielinen käännös.

17 Esillä olevassa asiassa kannekirjelmä on laadittu kokonaan ranskan kielellä. Vaikka kaksi tähän kannekirjelmään liitettyä asiakirjaa on laadittu muulla kielellä, mainittujen asiakirjojen olennaiset kohdat on kuitenkin käännetty ja toistettu kannekirjelmässä.

18 Tässä tilanteessa kanteen ei voida katsoa olevan sellainen, ettei se täytä tutkittavaksi ottamisen edellytyksiä, ja kysymys on yksinomaan siitä, onko kyseessä olevat kaksi liiteasiakirjaa poistettava oikeudenkäyntiaineistosta.

19 Tältä osin on huomattava, että työjärjestyksen 29 artiklan 3 kohdan kolmannen alakohdan mukaan silloin, jos asiakirjat ovat laajoja, käännökset voidaan rajoittaa otteisiin niistä. Lisäksi unionin tuomioistuin voi aina, joko omasta aloitteestaan tai asianosaisen pyynnöstä, vaatia laajempaa tai täydellistä käännöstä. Komissio on käsiteltävänä olevassa asiassa toimittanut kahden kyseessä olevan liiteasiakirjan ranskankieliset käännökset unionin tuomioistuimen kirjaamon esittämän pyynnön mukaisesti.

20 Niinpä kahta kyseessä olevaa liiteasiakirjaa, jotka on tätä kannetta nostettaessa laadittu muulla kuin oikeudenkäyntikielellä ja joista on työjärjestyksen 29 artiklan 3 kohdan kolmannen alakohdan mukaisesti esitetty oikeudenkäyntikielinen käännös myöhemmässä vaiheessa, ei ole syytä poistaa oikeudenkäyntiaineistosta.

Oikeusvoiman periaatteen ja ne bis in idem -periaatteen loukkaaminen

21 Luxemburgin suurherttuakunta väittää, että kanne on jätettävä tutkimatta siitä syystä, että EY 226 artiklaa on rikottu, koska kanteella loukataan ensimmäisen kanneperusteen ensimmäisen osan ja kolmannen kanneperusteen osalta oikeusvoiman periaatetta ja ne bis in idem -periaatetta. Se esittää, että ensimmäisen kanneperusteen ensimmäinen osa, joka koskee keinolannoitteiden levittämistä koskevan kiellon puuttumista, vastaa asiassa C-266/00, komissio vastaan Luxemburg, jossa annettiin tuomio 8.3.2001 (Kok., s. I‑2073), esitettyä ensimmäistä kanneperustetta ja että lannoitteiden käyttöä maahan jyrkillä rinteillä koskeva kolmas kanneperuste oli myös esitetty mainitussa asiassa, jossa se oli toinen kanneperuste. Luxemburgin suurherttuakunta on sitä mieltä, että jos komissio katsoo, että se ei ole ryhtynyt toimenpiteisiin mainitun tuomion täytäntöönpanemiseksi, komission olisi pitänyt toimia EY 228 artiklan 2 kohdan mukaisesti eikä aloittaa uutta menettelyä EY 226 artiklan perusteella.

22 Komissio esittää, että vaikka edellä mainitussa asiassa komissio vastaan Luxemburg annetulla tuomiolla olisi vaikutusta vireillä olevaan asiaan, vireillä oleva asia koskee uutta kansallista lainsäädäntöä ja eri kanneperusteita. Ne bis in idem -periaatteen osalta komissio väittää, että sitä ei voida soveltaa esillä olevaan asiaan, sillä kyse ei ole oikeudenkäynnistä, jossa vaaditaan määrättäväksi hallinnollisia tai rikosoikeudellisia seuraamuksia. Sen mukaan siinäkin tapauksessa, että tätä periaatetta voitaisiin soveltaa jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämistä koskevaan kanteeseen, sen soveltamisen edellytykset eivät käsiteltävänä olevassa asiassa täyty, koska soveltamiselle on kolme edellytystä: tosiseikkojen on oltava samat, tekoon syyllistyneen on oltava sama ja suojatun oikeudellisen edun on oltava sama.

23 Ensinnäkin on huomattava, että komissio on saattanut esillä olevan asian vireille EY 226 artiklan nojalla. EY 228 artiklan soveltaminen on mahdollista vain, jos käy ilmi, että asiassa esitetyt kanneperusteet ovat tosiseikkojen ja oikeudellisten seikkojen osalta identtiset edellä mainitussa asiassa komissio vastaan Luxemburg esitettyjen kanneperusteiden kanssa.

24 Oikeusvoiman periaatteen osalta sekä asianosaiset että huomautuksia esittäneet jäsenvaltiot ja Euroopan parlamentti katsovat, että tätä periaatetta voidaan soveltaa jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämistä koskeviin asioihin.

25 Esillä olevassa asiassa pohditaan sitä, onko oikeusvoiman periaate esteenä sille, että komissio nostaa esillä olevan kanteen EY 226 artiklan perusteella, siitä syystä, että edellä mainitussa asiassa komissio vastaan Luxemburg annettiin tuomio komission saman artiklan perusteella nostaman kanteen seurauksena.

26 Unionin tuomioistuin on useaan otteeseen muistuttanut oikeusvoimaa ja lainvoimaa koskevan periaatteen tärkeydestä sekä unionin oikeusjärjestyksessä että kansallisissa oikeusjärjestyksissä (asia C-224/01, Köbler, tuomio 30.9.2003, Kok., s. I-10239, 38 kohta; asia C-234/04, Kapferer, tuomio 16.3.2006, Kok., s. I-2585, 20 kohta ja asia C-2/08, Fallimento Olimpiclub, tuomio 3.9.2009, 22 kohta, ei vielä julkaistu oikeustapauskokoelmassa).

27 Oikeuskäytännöstä seuraa, että tätä periaatetta sovelletaan myös jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämistä koskeviin asioihin ja että oikeusvoima ulottuu ainoastaan niihin tosiasia- ja oikeuskysymyksiin, jotka kyseisellä tuomioistuinratkaisulla nimenomaisesti tai väistämättä on ratkaistu (asia C-462/05, komissio v. Portugali, tuomio 12.6.2008, Kok., s. I‑4183, 23 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

28 Koska komissio on aloittanut sekä edellä mainitun asian komissio vastaan Luxemburg että vireillä olevan asian EY 226 artiklan perusteella, on syytä tutkia näihin kahteen asiaan liittyvät tosiseikat ja oikeudelliset seikat sen selvittämiseksi, ovatko niiden tosiseikat ja oikeudelliset seikat olennaisilta osin samat.

29 Komission tuomioon johtaneessa asiassa esittämien kanneperusteiden tutkiminen edellyttää kyseisen tuomion tuomiolauselman arviointia sen taustalla olevien toteamusten ja perusteiden valossa.

30 Edellä mainitussa asiassa komissio vastaan Luxemburg esitetyn ensimmäisen kanneperusteen osalta kyseisen tuomion tuomiolauselmaa on siten arvioitava saman tuomion 22 ja 29–31 kohdan valossa. Kyseisistä kohdista ilmenee, että mainitussa asiassa oli kyse direktiivin 91/676 liitteessä II olevan A kohdan 4 alakohtaan ja liitteessä III olevan 1 kohdan 3 alakohtaan perustuvista velvoitteista. Nämä velvoitteet koskivat yhtäältä edellytyksiä keinolannoitteiden levittämiselle maahan virtaavien vesien läheisyydessä ja toisaalta viljelykasvien ennakoidun typen tarpeen ja niiden etenkin keinolannoitteista peräisin olevista typpiyhdisteistä saaman typen määrän saattamista tasapainoon.

31 Esillä olevan asian ensimmäisen kanneperusteen ensimmäinen osa sen sijaan liittyy direktiivin 91/676 liitteessä II olevan A kohdan 1 alakohtaan. Tässä säännöksessä säädetään velvoitteesta sisällyttää hyvän maatalouskäytännön ohjeisiin kaudet, joina lannoitteiden levitys maahan ei ole aiheellista.

32 Edellä mainitussa asiassa komissio vastaan Luxemburg esitetyn toisen kanneperusteen osalta kyseisen tuomion tuomiolauselmasta sekä sen 23 ja 33 kohdasta ilmenee, että komissio on tällä kanneperusteella moittinut Luxemburgin suurherttuakuntaa siitä, ettei se ole säätänyt edellytyksistä lannoitteiden käytölle maahan jyrkillä rinteillä muuten kuin niiden tilanteiden osalta, että maa on soinen, tulviva, lumen peitossa yli 24 tunnin ajan taikka roudassa, vaikka oli tarpeen ottaa käyttöön ilmasto-olosuhteista riippumaton säännöstö.

33 Komissio moittii esillä olevassa asiassa esitetyllä kolmannella kanneperusteella kuitenkin sitä, että rinteillä sijaitseviin maihin liittyvät suurherttuan asetuksen säännökset koskevat yksinomaan nestemäisiä orgaanisia lannoitteita, ja sitä, että keinolannoitteiden levittämisestä tällaiseen maahan ei ole säännöstöä.

34 Niinpä ensinnäkin edellä mainitussa asiassa komissio vastaan Luxemburg esitettyjen ensimmäisen ja toisen kanneperusteen sisältö ja toiseksi komission käsiteltävänä olevassa asiassa esittämän ensimmäisen kanneperusteen ensimmäisen osan ja kolmannen kanneperusteen sisältö huomioon ottaen on todettava, että näiden kahden asian tosiseikat ja oikeudelliset seikat eivät ole olennaisilta osin samat.

35 Tässä tilanteessa komissio ei ole loukannut oikeusvoiman periaatetta, kun se on nostanut käsiteltävänä olevan kanteen.

36 Ne bis in idem -periaatteen osalta on todettava, että siinäkin tapauksessa, että tähän periaatteeseen voitaisiin vedota esillä olevassa asiassa, sen soveltaminen siinä on joka tapauksessa suljettu pois, koska sen ja edellä mainitun asian komissio vastaan Luxemburg tosiseikat ja oikeudelliset seikat eivät ole samat.

37 Lisäksi on niin, että koska näiden kahden asian tosiseikat ja oikeudelliset seikat eivät ole samat, ei ole tarpeen pohtia EY 228 artiklan sovellettavuutta.

38 Edellä esitetystä seuraa, että komission kanne voidaan ottaa tutkittavaksi.

Asiakysymys

Asianosaisten lausumat

39 Komissio esittää kanteensa tueksi neljä kanneperustetta.

40 Komissio moittii kolmeen osaan jaetulla ensimmäisellä kanneperusteellaan Luxemburgin suurherttuakuntaa siitä, että suurherttuan asetus, jolla säädetään kausista, jolloin lannoitteita ei voida käyttää viljelymaahan, ei koske keinolannoitteita, ja siitä, että mainitussa asetuksessa ei säädetä kaudesta, jolloin niittyjen osalta sovelletaan täydellistä kieltoa, sekä siitä, että asetuksessa määritellään poikkeusten soveltamisala riittämättömällä tavalla.

41 Komissio huomauttaa tämän kanneperusteen ensimmäisessä osassa, että direktiivin 91/676 liitteessä II olevan A kohdan 1 alakohdan mukaan kansalliseen lainsäädäntöön on sisällytettävä säännökset, joilla kielletään ”lannoitteiden” levittäminen tiettyinä kausina, eikä siinä tehdä eroa orgaanisten lannoitteiden ja keinolannoitteiden välillä. Sen mukaan suurherttuan asetuksen 6 §:ssä säädetyt kaudet, jolloin levittäminen on kielletty, koskevat vain orgaanisia lannoitteita eivätkä keinolannoitteita, vaikka missään direktiivin 91/676 säännöksessä ei säädetä keinolannoitteiden poisjättämisestä tai sallita sitä. Niinpä komissio esittää, että Luxemburgin lainsäädäntö ei ole sopusoinnussa termille ”lannoite” tämän direktiivin 2 artiklan e alakohdassa annetun määritelmän kanssa.

42 Ensimmäisen kanneperusteen toisessa osassa komissio mainitsee, että Luxemburgin lainsäädäntöön ei sisälly niittyihin sovellettavaa säännöstä niistä kausista, jolloin levittäminen on kielletty, vaikka direktiivin 91/676 5 artiklassa ja liitteessä III olevan 1 kohdan 1 alakohdassa ei sallita minkään viljelysalueen jättämistä sääntelyn ulkopuolelle. Se lisää tieteellisiin tutkimuksiin tukeutuen ensinnäkin, että riski nitraatin huuhtoutumisesta maahan on syksyllä ja talvella erityisen korkea paitsi viljelysmailla myös niityillä, ja toiseksi, että Luxemburgin keskilämpötilat loppusyksyllä ja talvella eivät mahdollista riittävää absorptiota eivätkä ehkäise merkittävää huuhtoutumisen riskiä. Lisäksi suurherttuan asetuksen 6 §:n A momentin 4 kohdassa säädetty rajoitus on komission mukaan riittämätön saastumisen riskin välttämiseksi, koska tämä asetus ei koske keinolannoitteita, koska kautta, jolloin sovelletaan ehdotonta kieltoa, ei ole ja koska typen määrälle asetettu hehtaarikohtainen 80 kg:n raja on lähes puolet direktiivin 91/676 liitteessä III olevassa 2 kohdassa sallitusta vuosittaisesta raja-arvosta.

43 Komissio katsoo ensimmäisen kanneperusteen kolmannessa osassa, että Luxemburgin lainsäädännössä olisi määriteltävä täsmällisemmin tilanteet, joissa tiettyinä vuoden kausina voimassa olevasta levittämiskiellosta voidaan poiketa. Se katsoo, että suurherttuan asetuksen 7 § on epätäsmällinen, sillä siinä säädetään, että toimivaltainen ministeri voi, ”jos sääolosuhteet ovat poikkeukselliset”, tai ”maataloustoiminnan harjoittamiseen vaikuttavien poikkeuksellisten tapahtumien” vuoksi sallia levittämisen kiellon soveltamisjakson aikana, mutta tässä asetuksessa ei määritellä näitä käsitteitä. Komissio lisää, että tiettyjä vuoden kausia koskeva levittämiskielto on direktiivin 91/676 keskeinen säännös, että direktiivissä ei säädetä tällaisesta poikkeuksesta ja että tämän direktiivin selkeä ja täsmällinen saattaminen osaksi kansallista lainsäädäntöä on välttämätöntä oikeusturvan vaatimusten täyttämiseksi ja mainitun direktiivin täysimääräisen soveltamisen turvaamiseksi.

44 Komissio esittää toisella kanneperusteellaan, että suurherttuan asetuksella säädetään kuuden kuukauden jaksoa koskevasta lietelannan säilytyksen vähimmäiskapasiteetista vain uuden mutta ei olemassa olevan välineistön osalta. Se mainitsee, että vaikka direktiivissä 91/676 ei tehdä eroa uuden ja olemassa olevan välineistön välillä, suurherttuan asetuksen 8 §:ssä säädetään, että uudella tai nykyaikaistettavalla välineistöllä on voitava taata lietelannan ja lantaveden säilyttäminen kuuden kuukauden yhtämittaisen vähimmäisjakson ajan.

45 Kolmannella kanneperusteellaan komissio huomauttaa, että direktiivin 91/676 liitteessä II olevan A kohdan 2 alakohdan mukaan kansalliseen lainsäädäntöön on sisällytettävä säännökset ”lannoitteiden käytöstä maahan jyrkillä rinteillä” ja että oikeuskäytännössä on todettu, että tämän direktiivin liitteessä II oleva A kohta koskee kaikkia lannoitteita eikä pelkästään orgaanisia lannoitteita, kuten karjanlantaa (asia C-322/00, komissio v. Alankomaat, tuomio 2.10.2003, Kok., s. I-11267, 134 kohta). Suurherttuan asetuksen 6 §:n A momentin 5 kohdassa kuitenkin säädetään, että ”rinteissä, joiden keskimääräinen kaltevuus on yli 8 prosenttia ja joilla ei ole kasvipeitettä, lietelannan, lantaveden ja jätevesilietteen levittäminen on kielletty”, eikä laajenneta tätä kieltoa koskemaan keinolannoitteita.

46 Neljännellä kanneperusteellaan komissio katsoo, että toimet, joihin Luxemburgin suurherttuakunta on ryhtynyt, ovat riittämättömät, koska direktiivin 91/676 liitteessä II olevan A kohdan 6 alakohdan mukaan kansalliseen lainsäädäntöön on sisällytettävä säännökset ”keinolannoitteiden ja karjanlannan maahan levittämistä koskevista menettelyistä, erityisesti levityksen määrästä ja tasaisuudesta, jotta ravintoaineiden pääsy veteen voitaisiin pitää hyväksyttävällä tasolla”. Se katsoo, että Luxemburgin lainsäädäntöön ei kuitenkaan sisälly levittämismenettelyä koskevia seikkoja erityisesti niiden tekniikoiden osalta, joilla varmistetaan lannoitteiden levittämisen tasaisuus ja tehokkuus. Komissio katsoo, että Luxemburgin maatalouden nykyaikaisuus ja maatalouskoneiden suorituskyky eivät ole riittäviä perusteita katsoa, että keinolannoitteiden ja karjanlannan levittämistapoja koskevien säännösten antaminen ei ole tarpeellista. Direktiivissä 91/676 ei vapauteta jäsenvaltioita säätämästä levittämismenettelyistä siinäkään tapauksessa, että niiden maatalous on kehittynyttä.

47 Luxemburgin suurherttuakunta kiistää komission kanteen asiakysymyksen osalta vasta vastaajan vastauksessa.

Unionin tuomioistuimen arviointi asiasta

48 Luxemburgin suurherttuakunnan esittämien asiakysymystä koskevien puolustautumisperusteiden osalta on todettava, että työjärjestyksen 42 artiklan 2 kohdan mukaan asian käsittelyn kuluessa ei saa vedota uuteen perusteeseen, ellei se perustu käsittelyn aikana esille tulleisiin tosiseikkoihin tai oikeudellisiin seikkoihin.

49 On kuitenkin riidatonta, että esillä olevassa asiassa ensimmäistä kertaa vastaajan vastauskirjelmässä esitetyt asiakysymystä koskevat puolustautumisperusteet on esitetty olennaiselta osin Luxemburgin suurherttuakunnan perusteltuun lausuntoon antamassa vastauksessa. Komissio on tämän vastauksen jälkeen nostanut kanteen ja jättänyt perustellussa lausunnossa esitetyistä kahdeksasta perusteesta neljä perustetta pois ja säilyttänyt neljä muuta. Luxemburgin suurherttuakunta ei ole vastineessaan ottanut kantaa komission kanteen perusteltavuuteen eikä vaatinut sen hylkäämistä perusteettomana vaan rajoittanut puolustautumisensa koskemaan sitä, että mainittu kanne ei täytä tutkittavaksi ottamisen edellytyksiä.

50 Tässä tilanteessa on katsottava, että ensimmäistä kertaa vastaajan vastauskirjelmässä esitetyt vaatimukset kanteen hylkäämisestä asiakysymyksen osalta sekä niitä tukevat perusteet on esitetty myöhässä, ja ne on siten jätettävä tutkimatta (ks. vastaavasti asia C-471/98, komissio v. Belgia, tuomio 5.11.2002, Kok., s. I‑9681, 41–43 kohta).

51 Niinpä on riittävää tutkia, voidaanko jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättäminen todeta yksin komission esittämien perusteiden perusteella.

52 Ensimmäisen kanneperusteen ensimmäisen osan osalta on huomattava, että direktiivin 91/676 liitteessä II olevan A kohdan 1 alakohdassa säädetään, että hyvän maatalouskäytännön ohjeisiin on sisällytettävä kaudet, joina lannoitteiden levitys maahan ei ole aiheellista.

53 On huomattava myös, että yhtäältä tämän direktiivin 2 artiklan e alakohdassa määritellään, että ”lannoitteella” tarkoitetaan kaikkia typpiyhdistettä tai typpiyhdisteitä sisältäviä aineita, joita levitetään maahan kasvillisuuden kasvun edistämiseksi, mukaan lukien karjanlanta. Toisaalta tämän saman direktiivin 2 artiklan f alakohdassa määritellään, että ”keinolannoitteella” tarkoitetaan kaikkia lannoitteita, jotka on valmistettu teollisesti. Tästä seuraa, että direktiivissä 91/676 käytetty termi lannoite kattaa keinolannoitteet.

54 Tässä tilanteessa on todettava, että koska direktiivissä 91/676 velvoitetaan jäsenvaltiot ilman poikkeamismahdollisuutta säätämään kausista, jolloin kaikenlaisten lannoitteiden levittäminen on kielletty, Luxemburgin suurherttuakunta ei ole noudattanut tätä velvoitetta keinolannoitteiden osalta.

55 Ensimmäisen kanneperusteen toisen osan osalta on todettava aluksi, että kausia, jolloin tietyntyyppisten lannoitteiden levittäminen on kielletty, koskevia Luxemburgin lainsäädännön säännöksiä ei sovelleta niittyihin, vaikka direktiivissä 91/676 ei ole säädetty mitään nimenomaista poikkeusta tämän maatyypin osalta.

56 Joka tapauksessa on niin, että vaikka katsottaisiin, että niityt absorboivat huomattavan määrän typpeä, tämä seikka ei voi oikeuttaa suurherttuan asetuksen 6 §:n A momentin 4 kohdassa säädetyn kaltaista lupaa levittää 1.9. ja 1.3. välisenä aikana lietelantaa, lantavettä ja jätevesilietettä niin, että niiden yhteismäärä sisältää jopa 80 kg typpeä hehtaaria kohti. Kuten julkisasiamies on ratkaisuehdotuksensa 93 kohdassa esittänyt, tämä määrä on liiallinen, koska direktiivin 91/676 liitteessä III olevassa 2 kohdassa sallitaan se, että typpeä levitetään 170 kg koko vuoden aikana. Sen salliminen, että lähes puolet tästä määrästä levitetään talvikaudella, edellyttää, että kasvillisuus absorboi ja ottaa käyttöön tämän kauden aikana lähes yhtä paljon typpeä kuin kesäkaudella. Lisäksi on niin, että vaikka tämän direktiivin liitteessä III olevan 2 kohdan mukaista enimmäismäärää sovelletaan kaikenlaisen karjanlannan levittämisestä peräisin olevan typen määrään, suurherttuan asetuksen 6 §:n A momentin 4 kohdassa säädetty enimmäismäärä koskee yksinomaan lietelannan, lantaveden ja jätevesilietteen levittämisestä peräisin olevaa typpimäärää.

57 Komissio esittää ensimmäisen kanneperusteen kolmannen osan osalta aivan oikein, että tiettyjä kausia koskeva levittämiskielto on direktiivin 91/676 keskeinen säännös eikä siinä ole säädetty poikkeuksista.

58 Suurherttuan asetuksen 7 §:ssä sallitaan kuitenkin se, että toimivaltaiset ministerit myöntävät poikkeuksellisten sääolosuhteiden tapauksessa tai maataloustoiminnan harjoittamiseen vaikuttavien poikkeuksellisten seikkojen vuoksi poikkeuksen kausista, jolloin lannoitteiden levittämiskieltoa sovelletaan.

59 Vaikka jäsenvaltiolla olisikin oikeus säätää kansallisessa lainsäädännössään poikkeuksellisten sääolosuhteiden tapauksessa tai maataloustoiminnan harjoittamiseen vaikuttavien poikkeuksellisten seikkojen vuoksi poikkeuksia kausista, jolloin levittämiskieltoa sovelletaan, nämä poikkeukset on joka tapauksessa rajattava riittävällä tavalla säännöstössä, jolla direktiivi 91/676 pannaan täytäntöön.

60 Sellainen kansallinen lainsäädäntö, jossa annetaan toimivaltaisille ministereille harkintavalta ratkaista, miten tällaisia poikkeuksia koskeviin yksittäisiin pyyntöihin vastataan, ei täytä mainittua edellytystä.

61 Komission toisessa kanneperusteessa tarkoitetun säilyttämiskapasiteetin osalta on todettava, että ainoa merkityksellinen sitä koskeva säännös on direktiivin 91/676 liitteessä III olevan 1 kohdan 2 alakohta.

62 Tämän säännöksen mukaan toimintaohjelmissa on oltava sääntöjä, jotka koskevat lietelantasäiliöiden tilavuutta, ja tämän tilavuuden on oltava suurempi kuin se, joka tarvitaan lannan säilytykseen koko sinä pisimpänä aikana, jona lannan levitys maahan pilaantumisalttiilla vyöhykkeellä on kielletty.

63 Ainoa tässä samassa säännöksessä säädetty poikkeus koskee tilannetta, jossa voidaan osoittaa, että todellisen säilytystilavuuden mahdollisesti ylittävästä lantamäärästä huolehditaan tavalla, joka ei aiheuta haittaa ympäristölle.

64 Suurherttuan asetuksen 8 §:ään ei kuitenkaan sisälly tällaista edellytystä.

65 Tässä tilanteessa on todettava, että koska suurherttuan asetuksessa ei säädetä direktiivin 91/676 liitteessä III olevan 1 kohdan 2 alakohdan mukaisesta velvoitteesta olemassa olevan välineistön osalta, jota ei nykyaikaisteta, se ei ole sopusoinnussa tämän direktiivin kanssa.

66 Komission kolmannen kanneperusteen osalta on todettava, että direktiivin 91/676 liitteessä II olevan A kohdan 2 alakohdan mukaan hyvän maatalouskäytännön ohjeissa on, sikäli kuin ne liittyvät asiaan, oltava sääntöjä edellytyksistä lannoitteiden käyttämiselle maahan jyrkillä rinteillä.

67 Oikeuskäytännössä on aikaisemmin todettu, että direktiivin 91/676 liitteessä II oleva A kohta koskee kaikkia lannoitteita eikä pelkästään orgaanisia lannoitteita (em. asia komissio v. Alankomaat, tuomion 134 kohta).

68 Suurherttuan asetuksen 6 §:n A momentin 5 kohdassa kielletään kuitenkin vain orgaanisten lannoitteiden eli lietelannan, lantaveden ja jätevesilietteen levittäminen, mutta siihen ei sisälly säännöksiä keinolannoitteiden levittämisestä.

69 Niinpä on todettava, että Luxemburgin suurherttuakunta ei ole pannut direktiiviä 91/676 tältä osin asianmukaisesti täytäntöön.

70 Komission neljännen kanneperusteen osalta on todettava, että direktiivin 91/676 liitteessä II olevan A kohdan 6 alakohdassa säädetään, että hyvän maatalouskäytännön ohjeissa olisi, sikäli kuin ne liittyvät asiaan, oltava sääntöjä keinolannoitteiden ja karjanlannan maahan levittämistä koskevista menettelyistä, erityisesti levityksen määrästä ja tasaisuudesta, jotta ravintoaineiden pääsy veteen voitaisiin pitää hyväksyttävällä tasolla.

71 Koska Luxemburgin suurherttuakunnassa ei ole voimassa tällaisia säännöksiä, on todettava, että tätä säännöstä on rikottu.

72 Tästä syystä on todettava, että jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättäminen on osoitettu yksin komission esittämien perusteiden perusteella.

73 Tässä tilanteessa on todettava, että Luxemburgin suurherttuakunta ei ole noudattanut direktiivin 91/676 mukaisia velvoitteitaan, koska se ei ole antanut kaikkia kyseisen direktiivin 4 ja 5 artiklan, kun näitä säännöksiä sovelletaan yhdessä saman direktiivin liitteessä II olevan A kohdan 1, 2, 5 ja 6 alakohdan ja liitteessä III olevan 1 kohdan 1 ja 2 alakohdan kanssa, noudattamisen edellyttämiä lakeja, asetuksia ja hallinnollisia määräyksiä.

Oikeudenkäyntikulut

74 Unionin tuomioistuimen työjärjestyksen 69 artiklan 2 kohdan mukaan asianosainen, joka häviää asian, velvoitetaan korvaamaan oikeudenkäyntikulut, jos vastapuoli on sitä vaatinut. Koska komissio on vaatinut, että Luxemburgin suurherttuakunta velvoitetaan korvaamaan oikeudenkäyntikulut, ja koska tämä on hävinnyt asian, Luxemburgin suurherttuakunta velvoitetaan korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

Näillä perusteilla unionin tuomioistuin (suuri jaosto) on ratkaissut asian seuraavasti:

1) Luxemburgin suurherttuakunta ei ole noudattanut vesien suojelemisesta maataloudesta peräisin olevien nitraattien aiheuttamalta pilaantumiselta 12.12.1991 annetun neuvoston direktiivin 91/676/ETY mukaisia velvoitteitaan, koska se ei ole antanut kaikkia kyseisen direktiivin 4 ja 5 artiklan, kun näitä säännöksiä sovelletaan yhdessä saman direktiivin liitteessä II olevan A kohdan 1, 2, 5 ja 6 alakohdan ja liitteessä III olevan 1 kohdan 1 ja 2 alakohdan kanssa, noudattamisen edellyttämiä lakeja, asetuksia ja hallinnollisia määräyksiä.

2) Luxemburgin suurherttuakunta velvoitetaan korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

Allekirjoitukset

* Oikeudenkäyntikieli: ranska.