Pääomien vapaa liikkuvuus – Rajoitukset – Lahjavero
(EY 56 ja EY 58 artikla)
EY 56 ja EY 58 artiklaa, kun niitä tarkastellaan yhdessä, on tulkittava siten, että ne ovat esteenä jäsenvaltion lainsäädännölle, jossa säädetään lahjaveron laskemisesta, että tämän jäsenvaltion alueella sijaitsevan kiinteistön lahjoituksen yhteydessä veron perusteesta tehtävä vähennys on silloin, kun lahjanantaja ja lahjansaaja asuivat lahjoitushetkellä toisessa jäsenvaltiossa, pienempi kuin vähennys, jota olisi sovellettu, jos ainakin toinen heistä olisi tuolloin asunut ensin mainitussa jäsenvaltiossa.
Koska tällaisella lainsäädännöllä saatetaan kyseisen kiinteistön veron perusteesta tehtävän vähennyksen soveltaminen riippuvaiseksi siitä, missä lahjanantajalla ja lahjansaajalla oli asuinpaikka lahjoitushetkellä, ulkomailla asuvien henkilöiden välisen lahjoituksen suurempi verorasitus muodostaa pääomien vapaan liikkuvuuden rajoituksen.
Tällainen erilainen kohtelu ei voi olla oikeutettua sillä perusteella, että se koskee tilanteita, jotka ovat objektiivisesti tarkasteltuina erilaisia. Jos kansallisessa lainsäädännössä asetetaan lahjaksi saadun ja kyseisessä jäsenvaltiossa sijaitsevan kiinteistön verotuksen osalta samaan asemaan yhtäältä ulkomailla asuvat lahjansaajat, jotka ovat saaneet tämän omaisuuden ulkomailla asuvalta lahjanantajalta, ja toisaalta ulkomailla tai maassa asuvat lahjansaajat, jotka ovat saaneet tämän omaisuuden maassa asuvalta lahjanantajalta, sekä maassa asuvat lahjansaajat, jotka ovat saaneet tämän omaisuuden ulkomailla asuvalta lahjanantajalta, kyseisessä lainsäädännössä ei voida unionin oikeuden vaatimuksia rikkomatta samassa verotuksessa kohdella näitä lahjansaajia eri tavoin kiinteistöön liittyvästä veron perusteesta tehtävän vähennyksen osalta. Mainittujen henkilöryhmien välillä ei nimittäin ole lahjaveron kantamista koskevien menettelyiden ja edellytysten osalta minkäänlaista heidän tilanteeseensa liittyvää objektiivista eroa, jolla erilainen kohtelu voitaisiin oikeuttaa.
Jäsenvaltio, jossa lahjoitettava kiinteistö sijaitsee, ei voi myöskään missään tapauksessa perustella lainsäädännöstään seuraavaa pääomien vapaan liikkuvuuden rajoitusta sellaisen sen tahdosta riippumattoman mahdollisuuden olemassaololla, että lahjansaaja voi hyötyä toisen jäsenvaltion – kuten sen, jossa lahjanantaja ja -saaja asuivat lahjoitushetkellä – myöntämästä samankaltaisesta vähennyksestä, joka voisi kokonaan tai osittain kompensoida lahjansaajalle aiheutuvan vahingon, joka johtuu pienemmän prosenttiosuuden mukaisesta vähennyksestä ensimmäisessä jäsenvaltiossa maksettavaa lahjaveroa laskettaessa. Tämä pätee varsinkin, jos jäsenvaltio, jossa lahjanantaja ja -saaja asuvat, myöntää pienemmän vähennyksen kuin jäsenvaltio, jonka alueella lahjoitettu kiinteistö sijaitsee, tai vahvistaa tämän omaisuuden arvon suuremmaksi kuin viimeksi mainittu valtio.
Myöskään vaaralla siitä, että perintöverosäännöksiä kierrettäisiin antamalla samanaikaisesti useita lahjoja tai siirtämällä henkilön koko omaisuus ajallisesti hajautetuilla peräkkäisillä lahjoituksilla, ei voida perustella veron perusteesta tehtävän vähennyksen rajoittamista, kun tällainen vaara on puhtaasti hypoteettinen. Myöhempien lahjoitusten mahdollisuuden osalta jäsenvaltiolla, jonka alueella lahjoitettava kiinteistö sijaitsee, on tosin oikeus taata se, ettei perintöverosäännöksiä kierretä samojen henkilöiden välisten lahjoitusten jakamisella osiin, mutta veronkierron vaara sellaisten henkilöiden, jotka eivät asu kyseisessä jäsenvaltiossa, välisten lahjoitusten tapauksessa on olemassa samalla tavoin myös sellaisten lahjoitusten tapauksessa, joiden osapuolena on maassa asuva henkilö. Koska kansallisessa lainsäädännössä tällaisten osiin jaettujen lahjoitusten estämiseksi ei säädetä sellaisten lahjoitusten osalta, joiden osapuolena on maassa asuva henkilö, rajoitetun vähennyksen soveltamisesta vaan ainoastaan siitä, että tällaisten lahjoitusten osalta säädetty täysimääräinen vähennys tehdään vain kerran veron perusteesta, joka saadaan laskemalla yhteen kyseessä olevat lahjoitukset, rajoitetun vähennyksen soveltamista, kun lahjoitus toteutuu sellaisten henkilöiden kesken, jotka eivät asu jäsenvaltiossa, jonka alueella lahjoitettu omaisuus sijaitsee, ei voida pitää asianmukaisena keinona tällaisen veronkierron estämisen tavoitteen saavuttamiseksi.
Kyseessä olevaa lainsäädäntöä ei voida oikeuttaa myöskään tarpeella säilyttää kansallisen verojärjestelmän johdonmukaisuus, koska verotuksellista etua, joka johtuu täysimääräisen vähennyksen tekemisestä veron perusteesta jäsenvaltiossa, jonka alueella lahjoitettu kiinteistö sijaitsee, silloin, kun lahjoituksen osapuolena on vähintään yksi tässä jäsenvaltiossa asuva henkilö, ei kompensoida tässä jäsenvaltiossa kantamalla lahjaveron puitteissa mitään tiettyä veroa.
(ks. 28, 35, 38, 42, 44, 46, 48–51 ja 54–56 kohta sekä tuomiolauselma)