1. Ennakkoratkaisukysymykset – Unionin tuomioistuimen toimivalta – Kysymys, joka on esitetty oikeudenkäynnissä, johon liittyvät tosiseikat sijoittuvat yhden ainoan jäsenvaltion alueelle
(SEUT 267 artikla)
2. Henkilöiden vapaa liikkuvuus – Sijoittautumisvapaus – Perustamissopimuksen määräykset – Soveltamisala
(EY 43, EY 48, EY 49 ja EY 56 artikla)
3. Henkilöiden vapaa liikkuvuus – Sijoittautumisvapaus – Rajoitukset
(EY 43 ja EY 48 artikla)
1. Kun ennakkoratkaisukysymyksen yhteydessä kaikki kansallisessa tuomioistuimessa vireillä olevaan oikeudenkäyntiin liittyvät tosiseikat sijoittuvat yhden ainoan jäsenvaltion alueelle, unionin tuomioistuin saattaa olla toimivaltainen antamaan kansalliselle tuomioistuimelle vastauksen, sillä kun kysymys on lainsäädännöstä, jossa säädetään pakollisista vähimmäisetäisyyksistä teiden varrella sijaitsevien polttoaineenjakeluasemien välillä, ei voida mitenkään sulkea pois sitä, että muihin jäsenvaltioihin kuin asianomaiseen jäsenvaltioon sijoittautuneet yritykset olisivat olleet tai olisivat kiinnostuneita polttoaineiden myynnin harjoittamisesta kyseisessä jäsenvaltiossa.
(ks. 22–24 kohta)
2. Kansallista lainsäädäntöä, jossa säädetään teiden varsilla sijaitsevien polttoaineenjakeluasemien välisistä pakollisista vähimmäisetäisyyksistä, on arvioitava ainoastaan sijoittautumisvapautta koskevien perustamissopimuksen määräysten kannalta. Se, että EY 48 artiklassa tarkoitetut oikeushenkilöt perustavat polttoaineenjakeluasemia teiden varrelle, edellyttää nimittäin sitä, että niiden on välttämättä päästävä vastaanottavan jäsenvaltion alueelle osallistuakseen pysyvästi ja jatkuvasti kyseisen valtion taloudelliseen elämään muun muassa perustamalla kauppaedustajan liikkeitä, sivuliikkeitä tai tytäryhtiöitä, joten palvelujen tarjoamisen vapautta koskevilla määräyksillä ei ole merkitystä, koska niitä voidaan soveltaa vain silloin, kun sijoittautumisvapautta koskevat määräykset eivät sovellu. Siinäkin tapauksessa, että kyseisellä lainsäädännöllä katsottaisiin olevan vaikutuksia pääomien vapaaseen liikkuvuuteen, tällaiset vaikutukset olisivat lisäksi väistämätön seuraus mahdollisesta sijoittautumisvapauden rajoittamisesta, eivätkä ne siten olisi peruste tutkia kyseistä lainsäädäntöä erikseen EY 56 artiklan kannalta.
(ks. 39–41 kohta)
3. EY 43 artiklaa, luettuna yhdessä EY 48 artiklan kanssa, on tulkittava siten, että koska sisäisen oikeuden säännöksiä, joissa säädetään pakollisista vähimmäisetäisyyksistä teiden varrella sijaitsevien polttoaineenjakeluasemien välillä, sovelletaan ainoastaan uusia jakeluasemia rakennettaessa, ne merkitsevät EY:n perustamissopimuksessa vahvistetun sijoittautumisvapauden rajoitusta. Tämä rajoitus ei näytä olevan perusteltavissa liikenneturvallisuutta, terveyden ja ympäristön suojelua ja käyttäjille tarjottavan palvelun järkeistämistä koskevilla tavoitteilla, mikä kansallisen tuomioistuimen on tutkittava.
Tällainen lainsäädäntö, jota sovelletaan vain uusiin mutta ei ennen sen voimaantuloa toimineisiin jakeluasemiin, asettaa nimittäin ehtoja polttoaineiden jakelutoiminnan aloittamiselle. Jäsenvaltion alueelle ennestään sijoittautuneita toiminnanharjoittajia tällä tavoin suosivana kyseinen lainsäädäntö on omiaan tekemään muista jäsenvaltioista tulevien toiminnanharjoittajien pääsyn kansallisille markkinoille vähemmän houkuttelevaksi tai jopa estämään sen, ja tämä lainsäädäntö merkitsee EY 43 artiklassa tarkoitettua sijoittautumisvapauden rajoitusta.
Jollei kansallisen tuomioistuimen toteamista seikoista muuta johdu, tämä rajoitus ei näytä olevan perusteltavissa liikenneturvallisuutta sekä terveyden ja ympäristön suojelua koskevilla tavoitteilla, sillä se ei näytä tosiasiallisesti vastaavan näihin tavoitteisiin johdonmukaisella ja järjestelmällisellä tavalla eikä se siten näytä olevan omiaan takaamaan ilmoitettujen tavoitteiden toteutumista ylittämättä sitä, mikä on niiden saavuttamiseksi tarpeen.
Siltä osin kuin asiassa on kysymys tienkäyttäjille tarjottavan palvelun järkeistämisestä, pelkästään taloudellisia syitä ei voida pitää yleisen edun mukaisena pakottavana syynä, jonka vuoksi perustamissopimuksessa taatun perusvapauden rajoittaminen voisi olla perusteltua. Siinäkin tapauksessa, ettei tätä tavoitetta pidettäisi pelkästään taloudellisena vaan sen katsottaisiin olevan kuluttajansuojaa koskevana yleisen edun mukainen syy, on sitä paitsi vaikea havaita, millä tavoin tämä lainsäädäntö voisi soveltua kuluttajien suojelemiseen tai tuottaa heille etua. Tällainen lainsäädäntö, joka rajoittaa uusien toimijoiden pääsyä markkinoille, näyttää päinvastoin vahvistavan jäsenvaltion alueella jo olevien toimijoiden asemaa ilman, että siitä olisi todellista etua kuluttajille. Joka tapauksessa vaikuttaa siltä, että kyseisellä lainsäädännöllä ylitetään se, mikä on kuluttajien suojelemista mahdollisesti koskevan tavoitteen saavuttamiseksi tarpeen, mutta kansallisen tuomioistuimen on tutkittava tämä seikka.
(ks. 45, 51, 52 ja 55–57 kohta sekä tuomiolauselma)