Asia C-254/08

Futura Immobiliare srl Hotel Futura ym.

vastaan

Comune di Casoria

(Tribunale amministrativo regionale della Campanian esittämä ennakkoratkaisupyyntö)

”Ennakkoratkaisupyyntö — Direktiivi 2006/12/EY — 15 artiklan a alakohta — Jätteiden käsittelystä aiheutuvien kustannusten jakamatta jättäminen jätteiden tosiasiallisen tuotannon perusteella — Yhteensopivuus saastuttaja maksaa -periaatteen kanssa”

Julkisasiamies J. Kokottin ratkaisuehdotus 23.4.2009   I ‐ 6997

Yhteisöjen tuomioistuimen tuomio (toinen jaosto) 16.7.2009   I ‐ 7011

Tuomion tiivistelmä

Ympäristö – Jätteet – Direktiivi 2006/12

(Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2006/12 15 artiklan a alakohta)

Jätteistä annetun direktiivin 2006/12 15 artiklan a alakohtaa on tulkittava siten, että sen vastaista ei yhteisön oikeuden nykytilassa ole sellainen kansallinen lainsäädäntö, jossa yhdyskuntajätteeseen liittyvän jätehuolto- ja käsittelypalvelun rahoittamiseksi säädetään maksusta, jonka suuruuden laskeminen perustuu arvioon kyseisen palvelun käyttäjien tuottaman jätteen määrästä eikä jätemäärään, jonka ne ovat tosiasiallisesti tuottaneet ja antaneet kerättäviksi.

Tilanteessa, jossa jätteen haltijat antavat jätteen jätteenkeräilijälle, mainitussa 15 artiklan a alakohdassa nimittäin säädetään, että saastuttaja maksaa -periaatteen mukaisesti jätteen käsittelyn kustannuksista vastaavat kyseiset jätteen haltijat. Usein on kuitenkin vaikeaa tai jopa kallista määrittää sen yhdyskuntajätteen tarkkaa määrää, jonka kukin haltija on antanut kerättäväksi. Tässä tilanteessa turvautuminen sellaisiin kriteereihin, jotka perustuvat yhtäältä haltijoiden tuotantokapasiteettiin, joka lasketaan niiden käyttämien kiinteistöjen pinta-alan ja kyseisten tilojen käyttötarkoituksen perusteella, ja/tai toisaalta tuotettujen jätteiden luonteeseen, voi mahdollistaa kyseisten jätteiden käsittelystä aiheutuvien kustannusten laskemisen ja niiden jakamisen eri haltijoiden välillä, koska kyseiset kaksi kriteeriä ovat omiaan vaikuttamaan suoraan mainittujen kustannusten määrään.

Kansallisen tuomioistuimen on kuitenkin sille esitettyjen tosiseikkojen ja oikeudellisten seikkojen perusteella tarkistettava, ettei jätemaksu johda siihen, että tiettyihin haltijoihin – tässä tapauksessa majoitusliikkeisiin – kohdennetaan sellaisia kustannuksia, jotka ovat ilmeisen suhteettomia niiden jätteiden määriin tai luonteeseen nähden, joita ne voivat tuottaa.

(ks. 44, 49–51, 56 ja 57 kohta sekä tuomiolauselma)