JULKISASIAMIEHEN RATKAISUEHDOTUS
PAOLO MENGOZZI
29 päivänä lokakuuta 2009 1(1)
Asia C‑419/08 P
Trubowest Handel GmbH
ja
Viktor Makarov
vastaan
Euroopan unionin neuvosto
ja
Euroopan yhteisöjen komissio
Muutoksenhaku – Polkumyynti – Vahinko, jonka väitetään aiheutuneen lopullisen polkumyyntitullin käyttöönottamisesta tiettyjen saumattomien putkien tuonnissa annetun asetuksen (EY) N:o 2320/97 johdosta – Sopimussuhteen ulkopuolisen yhteisön vastuun syntymisedellytykset
I Asian tausta, valituksenalainen tuomio, asiassa toimitettu menettely ja asianosaisten vaatimukset
1. Trubowest Handel GmbH ja Victor Makarov ovat muutoksenhaussaan vaatineet Euroopan yhteisöjen ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen asiassa Trubowest Handel ja Makarov vastaan neuvosto ja komissio antaman tuomion(2) kumoamista. Valituksenalaisella tuomiolla hylättiin niiden korvausvaatimus, joka perustui EY 288 artiklan toiseen kohtaan ja joka koski vahinkoa, jonka ne ovat väittäneet aiheutuneen lopullisen polkumyyntitullin käyttöönottamisesta tiettyjen Unkarista, Puolasta, Venäjältä, Tšekin tasavallasta, Romaniasta ja Slovakian tasavallasta peräisin olevien raudasta tai seostamattomasta teräksestä valmistettujen saumattomien putkien tuonnissa, asetuksen (ETY) N:o 1189/93 kumoamisesta ja kyseistä Kroatian tasavallasta peräisin olevaa tuontia koskevan menettelyn päättämisestä 17.11.1997 annetusta neuvoston asetuksesta (EY) N:o 2320/97(3) (jäljempänä lopullisesta polkumyyntitullista annettu asetus). Asetusta ei sovelleta enää 21.7.2004 jälkeen neuvoston asetuksen (EY) N:o 1322/2004 mukaisesti.(4)
2. Saksan oikeuden mukaan perustettu yhtiö Trubowest Handel GmbH (jäljempänä Trubowest) toi Euroopan yhteisöön tammikuusta 1999 lokakuuhun 1999 Venäjältä peräisin olevia saumattomia putkia. Tämä yhtiö, jonka johtaja Makarov on, on tullut Truboimpex Handel GmbH ‑nimisen yhtiön (jäljempänä Truboimpex) sijaan. Makarov oli myös Truboimpexin johtaja.
3. Lokakuussa 1999 Amtsgericht Kleve (Kleven alioikeus, Saksa) antoi Makarovia koskevan pidätysmääräyksen sillä perusteella, että oli vakavaa syytä epäillä hänen toimittaneen veroviranomaisille olennaisia verotapahtumia koskevia perättömiä ja puutteellisia tietoja, joiden avulla hän oli onnistunut huomattavassa määrin kiertämään tuontitulleja. Pidätysmääräyksessä todettiin, että Truboimpexin ja Trubowestin tuomista, Venäjältä peräisin olevista putkista oli tehty väärät ilmoitukset lopullisesta polkumyyntitullista annetun asetuksen säännösten kiertämiseksi.
4. Makarov oli vangittuna tämän pidätysmääräyksen mukaisesti 27.10.–12.11.1999. Vapaaksi pääsynsä jälkeen Makarov määrättiin matkustuskieltoon.
5. Lokakuun 1999 lopussa Saksan tulliviranomaiset antoivat Trubowestille ja Makaroville tiedoksi jälkitullauspäätökset, joissa vaadittiin Truboimpexin ja Trubowestin tuontiin joulukuusta 1997 lokakuuhun 1999 kohdistettujen polkumyyntitullien maksamista. Saksan tulliviranomaiset katsoivat, että valittajien tuonti oli jätetty virheellisesti luokittelematta yhteisön tullinimikkeistön mukaiselle saumattomien putkien – joita lopullisesta polkumyyntitullista annettu asetus koskee – koodille.
6. Saksan tulliviranomaisten mukaan Truboimpexin ja Trubowestin maksamattomista polkumyyntitulleista muodostunut tullivelka oli ensin mainitun osalta 1 575 181,86 euroa ja jälkimmäisen osalta 729 538,78 euroa, eli yhteensä 2 304 720,64 euroa. Makarov katsottiin Truboimpexin ja Trubowestin johtajan asemassa niiden ohella vastuulliseksi yhtiöiden velan kokonaismäärästä.
7. Marraskuussa 1999 valittajat riitauttivat yhteisön tullikoodeksista 12.10.1992 annetun neuvoston asetuksen (ETY) N:o 2913/92(5) 243 artiklan ja sovellettavan kansallisen oikeuden mukaisesti niille annetut jälkitullauspäätökset.
8. Finanzgericht Düsseldorf (Düsseldorfin vero-oikeus) hylkäsi niiden vaatimukset jälkitullauspäätösten täytäntöönpanon kieltämisestä. Tämän jälkeen ne esittivät vaatimuksensa Hauptzollamt Duisburgille (Duisburgin päätullikamari). Valittajat esittivät, että Saksan tulliviranomaiset olivat väärässä katsoessaan, että niiden tuonti kuuluu lopullisesta polkumyyntitullista annetun asetuksen soveltamisalaan.
9. Landgericht Kleve (Kleven alueellinen tuomioistuin) lykkäsi Makarovia vastaan vireille pannun rikosasian käsittelyä 14.11.2002 ja jäi odottamaan häntä koskevan veroasian ratkaisua.
10. Neuvosto antoi 16.7.2004 asetuksen N:o 1322/2004, jonka mukaan lopullisesta polkumyyntitullista annettua asetusta ei sovelleta enää 21.7.2004 jälkeen.
11. Valittajat sopivat asiasta 15.12.2004 Hauptzollamt Duisburgin kanssa, ja riita-asia Saksan tulliviranomaisten kanssa päättyi tähän.
12. Sovinnon mukaan ensinnäkin polkumyyntitulleja koskevat verotuspäätökset ja niihin perustuva 2 304 734,45 euron suuruiseksi todettu velkavastuu suoritettaisiin maksamalla 460 000 euroa; toiseksi sovinnon allekirjoittaminen johtaisi välittömästi kaikkiin Trubowestiä ja Makarovia vastaan annettujen pakkotäytäntöönpanotoimien raukeamiseen, ja kolmanneksi Trubowest ja Makarov luopuisivat kaikista tulliviranomaisiin kohdistamistaan uusista vaatimuksista, kuten sovintoa tehtäessä yhteisesti esitettyihin seikkoihin perustuvista vahingonkorvausvaatimuksista, ja muista tulliviranomaisiin kohdistettavista kanteista, lukuun ottamatta kolmansia vastaan nostettavia kanteita ja erityisesti Euroopan yhteisöjen komissiota ja Euroopan unionin neuvostoa vastaan EY 288 artiklan nojalla nostettavaa korvauskannetta. Sovintoasiakirjassa todettiin lisäksi, että tosiseikkoja koskeva yhteinen selvitys ei ratkaissut asianosaisten välistä riitaa siitä, mitkä teräsputket kuuluivat lopullisesta polkumyyntitullista annetun asetuksen alaan.
13. Toukokuussa 2005 Makarovia vastaan aloitetut rikosoikeudellisen vastuun toteamista koskevat menettelyt päätettiin edellyttämällä, että Makarov maksaa 18 000 euron suuruisen sakon.
14. Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimessa nostamassaan vahingonkorvauskanteessa valittajat vaativat, että yhteisö korvaa lopullisesta polkumyyntitullista annetulla asetuksella käyttöön otetuista lopullisista polkumyynnin vastaisista toimenpiteistä niille aiheutuneet vahingot myöntämällä
– Trubowestille vahingonkorvauksena 118 058,46 euroa 8 prosentin suuruisine vuotuisine viivästyskorkoineen; mainittu pääoma vastaa määrää, jonka Trubowest väittää tosiasiallisesti suorittaneensa niiden polkumyyntitullien kantamista koskevien päätösten perusteella, jotka Saksan tulliviranomaiset olivat tehneet valittajia vastaan ja joita oli Trubowestin mukaan pidettävä sille aiheutuneena tulonmenetyksenä
– Makaroville vahingonkorvauksena 397 916,91 euroa 8 prosentin suuruisine vuotuisine viivästyskorkoineen; mainitusta pääomasta 277 939,37 euroa vastaa niiden summien yhteismäärää, jotka Makarov väittää tosiasiallisesti maksaneensa polkumyyntitullien kantamista koskevien päätösten perusteella, ja pääomasta 63 448,54 euroa vastaa Trubowestiltä saamatta jääneitä Makarovin palkkoja 27.10.1999 alkaen, ja 56 529 euroa vastaa asianajokuluja, jotka olivat aiheutuneet Saksan tulliviranomaisia vastaan käydyistä menettelyistä
– Trubowestille 128 000 euroa vuosina 2000–2004 aiheutuneesta tulonmenetyksestä 8 prosentin vuotuisine viivästyskorkoineen tai toissijaisesti vahingonkorvauksena Trubowestille määrän, josta sovitaan asianosaisten välillä ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen antaman välituomion jälkeen
– Makaroville 150 000 euroa korvauksena aineettomasta vahingosta, jonka hän väittää kärsineensä, 8 prosentin vuotuisine viivästyskorkoineen.
15. Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin totesi tuomiossaan aluksi, ettei sillä ollut toimivaltaa ratkaista valittajien korvausvaatimuksia, jotka koskivat maksettujen polkumyyntitullien palauttamisen perusteella Trubowestin vaatimaa 118 058,46 euron ja Makarovin vaatimaa 277 939,37 euron suuruista summaa sekä 56 529 euron suuruista summaa, joka vastasi Makaroville Saksan tulliviranomaisia vastaan käydyistä menettelyistä aiheutuneita asianajokuluja. Kahden ensin mainitun summan osalta ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin katsoi, että tällaiset vaatimukset kuuluivat kansallisten tuomioistuinten yksinomaiseen toimivaltaan tullikoodeksilla käyttöön otettujen menettelyjen mukaisesti (valituksenalaisen tuomion 42–74 kohta). Kolmannen summan osalta ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin totesi, että asianajokulujen korvaaminen oli valittajien ja Saksan tulliviranomaisten väliseen pääasiaan liittyvä kysymys, joka kuului kansallisten tuomioistuinten yksinomaiseen toimivaltaan. Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen mukaan tätä summaa koskeva vaatimus jäi näin myös yhteisöjen tuomioistuinten toimivallan ulkopuolelle (valituksenalaisen tuomion 77–81 kohta). Tämän johdosta ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin totesi, ettei mitään näistä vaatimuksista voitu ottaa tutkittavaksi (valituksenalaisen tuomion 73, 74 ja 82 kohta).
16. Tämän jälkeen ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin totesi, päätettyään rajoittua tutkinnassaan tarkastelemaan pelkästään sitä sopimussuhteen ulkopuolisen yhteisön vastuun syntymisedellytystä, jonka mukaan lainvastaisuuden, johon on väitetty syyllistytyn, ja vahingon, jonka on väitetty aiheutuneen, välillä on oltava suora syy-yhteys, niiden korvausvaatimusten osalta, jotka koskivat Trubowestille aiheutunutta, 128 000 euron suuruiseksi arvioitua tulonmenetystä ja Makaroville aiheutunutta, 63 448,54 euron suuruiseksi arvioitua palkan menetystä ja hänen kärsimäänsä, 150 000 euron suuruiseksi arvioitua aineetonta vahinkoa, etteivät väitetyt vahingot johtuneet riittävän suoraan väitetystä lainvastaisuudesta.
17. Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin katsoi ensiksi erityisesti siitä tapauksesta, ettei lopullisesta polkumyyntitullista annettu asetus kattaisi valittajien tuontia ja että ne eivät siis olisi tehneet virhettä tuontinsa luokittelussa, että sopimussuhteen ulkopuolinen yhteisön vastuu ei voinut syntyä, koska väitetyt vahingot johtuivat yksinomaan Saksan tulliviranomaisten ja rikosoikeudellisten menettelyjen toimittamisesta vastanneiden viranomaisten toiminnasta eivätkä neuvoston ja komission lainvastaiseksi väitetystä menettelystä (valituksenalaisen tuomion 108–115 kohta).
18. Toiseksi sitä mahdollisuutta tutkiessaan, että lopullisesta polkumyyntitullista annettu asetus kattaa valittajien tuonnin ja että ne eivät olleet luokitelleet tuontiaan asianmukaisesti, ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin totesi, että tällaisessa tapauksessa olisi todettava, että väitettyjen vahinkojen syntymisen kannalta ratkaisevana oli pidettävä valittajien omaa menettelyä (valituksenalaisen tuomion 116–121 kohta). Ja vaikka neuvoston ja komission virheellisen menettelyn voitaisiin katsoa osaltaan vaikuttaneen väitettyjen vahinkojen aiheutumiseen, syy-yhteys oli ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen mukaan katkennut siksi, etteivät valittajat olleet osoittaneet toiminnassaan kohtuullista huolellisuutta välttääkseen tällaisten vahinkojen syntymisen, koska ne eivät olleet hakeneet tullikoodeksin 12 artiklassa tarkoitettua sitovaa tariffitietoa (valituksenalaisen tuomion 122–133 kohta).
19. Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin jätti näistä syistä korvauskanteen osittain tutkimatta ja osittain hylkäsi sen perusteettomana.
20. Tämän johdosta valittajat ovat yhteisöjen tuomioistuimeen 23.9.2008 toimittamallaan valituskirjelmällä vaatineet valituksenalaisen tuomion kumoamista, ensimmäisessä oikeusasteessa esitettyjen vahingonkorvausvaatimusten hyväksymistä tai toissijaisesti asian palauttamista ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen käsiteltäväksi ja neuvoston ja komission velvoittamista korvaamaan valitusasian käsittelystä aiheutuvat oikeudenkäyntikulut.
21. Neuvosto ja komissio ovat vastauskirjelmissään vaatineet, että yhteisöjen tuomioistuin hylkää valituksen ja velvoittaa valittajat korvaamaan oikeudenkäyntikulut.
22. Valittajat, neuvosto ja komissio ovat esittäneet suulliset lausumansa asiassa 16.9.2009 pidetyssä istunnossa.
II Oikeudellinen tarkastelu
A Alustavia huomioita
23. Valittajat esittävät valitukselleen kaksi perustetta. Ensimmäinen koskee oikeudellisia virheitä, joihin ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on niiden mukaan syyllistynyt tulkitessaan ja soveltaessaan edellytyksiä, jotka koskevat sopimussuhteen ulkopuolisen yhteisön vastuun syntymistä. Toinen valitusperuste koskee oikeudellista virhettä, johon ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on valittajien mukaan syyllistynyt katsoessaan, ettei sillä ole toimivaltaa ratkaista valittajien maksamien polkumyyntitullien palauttamisvaatimuksia ja niihin liittyviä vaatimuksia.
24. Neuvoston ja komission tavoin katson, että esitetyt kaksi valitusperustetta on syytä käsitellä päinvastaisessa järjestyksessä. Koska toinen valitusperuste koskee ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen toimivaltaa ratkaista tietyntyyppisiä korvausvaatimuksia, se on välttämättä käsiteltävä ennen ensimmäistä valitusperustetta, jossa esitetyt moitteet koskevat ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen arviointeja pääasiakysymyksestä. Lisäksi ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on tutkinut väitetyn lainvastaisuuden ja väitettyjen vahinkojen välistä suoraa syy-yhteyttä koskevaa edellytystä vain niiden vaatimusten osalta, joiden se on katsonut täyttävän tutkittavaksi ottamisen edellytykset. Näin ollen, jos toinen valitusperuste hylätään, kuten itse jäljempänä ehdotan, ensimmäinen valitusperuste pitäisi tutkia vain niiden korvausvaatimusten osalta, joiden se on itse katsonut täyttävän tutkittavaksi ottamisen edellytykset.
B Toinen valitusperuste, jonka mukaan ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on syyllistynyt oikeudelliseen virheeseen katsoessaan, ettei sillä ole toimivaltaa ratkaista valittajien maksamien polkumyyntitullien palauttamisvaatimuksia ja niihin liittyviä vaatimuksia
1. Asianosaisten lausumat
25. Valittajat väittävät, että ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on syyllistynyt oikeudelliseen virheeseen katsoessaan, ettei se ole toimivaltainen ratkaisemaan korvausvaatimusta, joka koskee Saksan viranomaisten kanssa tehdyn sovinnon johdosta korvaamatta jäänyttä vahinkoa. Valittajien mukaan ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen omaksuma kanta jättää valittajat vaille korvausta siksi, että ne ovat kansallisessa oikeudessa tarjotun mahdollisuuden mukaisesti sopineet asian. Valittajien mukaan samalla tavoin kuin silloin, kun kansallinen oikeus ei tarjoa lainkaan oikeussuojakeinoja, voidaan yhteisöjen tuomioistuimille esittää korvausvaatimus, yhteisöjen tuomioistuimet ovat toimivaltaisia käsittelemään vahingonkorvauskanteet, joissa on kyse yhteisön vastuusta, myös silloin, kun kansalliset oikeussuojakeinot on käytetty. Valittajat eivät voi joutua kärsimään siitä, että ne ovat käyttäneet oikeutta sopia asia, ja jäädä vaille tehokasta oikeussuojaa. Ne katsovat viitaten asiassa Krohn Import-Export vastaan komissio annettuun tuomioon,(6) että silloinkin, kun kyse on pelkästä polkumyyntitullien palautusvaatimuksesta, yhteisöjen tuomioistuinten käsiteltäväksi saatetut kanteet täyttävät tutkittavaksi ottamisen edellytykset, jos kansalliset muutoksenhakukeinot on käytetty ja kun lainvastainen menettely voidaan lukea yhteisön toimielinten syyksi.
26. Tämän jälkeen valittajat väittävät, että ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on ottanut tosiseikat ja todisteet vääristyneesti huomioon todetessaan valituksenalaisen tuomionsa 68 kohdassa, etteivät valittajat olleet esittäneet minkäänlaista näyttöä niiden väitteidensä tueksi, joiden mukaan toisaalta yhteisöllä ja Venäjän viranomaisilla ja toisaalta Makarovia vastaan rikosoikeudellisen vastuun toteamiseksi aloitetulla menettelyllä oli merkittävä osuus siihen, että asia päätettiin sopia Saksan tulliviranomaisten kanssa.
27. Neuvosto ja komissio vaativat tämän valitusperusteen hylkäämistä. Ne katsovat, että koska kansalliset tulliviranomaiset ovat kantaneet polkumyyntitullit, vain kansalliset tuomioistuimet ovat toimivaltaisia määräämään yhteisön oikeussääntöjen perusteella perusteettomasti kannetut tullit palautettaviksi, aivan kuten ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on perustellusti todennut. Niiden mukaan yhteisöjen tuomioistuinten toimivalta kattaa ainoastaan sen mahdollisen vahingon määrän, joka ylittää pelkän lainvastaisesti kannettujen tullien palauttamisen. Komission mukaan ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen arvioinnit eivät ole ristiriidassa valittajien lausumien kanssa.
28. Neuvosto toteaa lisäksi, että Saksan tulliviranomaisten kanssa tehty sovinto ei voi synnyttää yhteisöjen tuomioistuinten toimivaltaa sillä perusteella, ettei sovinnolla olisi poistettu vahinkoa, jonka on väitetty syntyneen polkumyyntitullien ja asianajokulujen maksamisesta. Sovinto ei muuta neuvoston mukaan valittajien tilannetta mitenkään suhteessa mahdollisuuteen vaatia maksettujen polkumyyntitullien palauttamista tai aiheutuneiden asianajokulujen korvaamista EY 288 artiklassa tarkoitettuina vahinkoina. Valittajat eivät voineet vaatia niitä ennen sovintoa, eivätkä ne voi vaatia niitä myöskään sen jälkeen. Neuvoston mukaan tehdyllä sovinnolla on vain se (täysin tavanomainen) vaikutus, että sillä päätettiin ne kansalliset muutoksenhaut, jotka olivat valittajien käytettävissä maksettujen tullien takaisin saamiseksi.
29. Neuvosto ja komissio torjuvat tulkinnan, jonka valittajat ovat omaksuneet edellä mainitussa asiassa Krohn Import-Export vastaan komissio annetusta tuomiosta. Yhtäältä neuvosto katsoo, ettei kyseisessä tuomiossa vastata kysymykseen siitä, mitä voidaan saada korvatuksi silloin, kun kanne on nostettu EY 288 artiklan nojalla, ja toisaalta komissio on sitä mieltä, ettei tuomiosta voida johtaa, että kansallisten oikeussuojakeinojen käyttäminen riittää synnyttämään yhteisöjen tuomioistuinten toimivallan.
30. Väitteeseen, jonka mukaan ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on ottanut asian tosiseikat ja todisteet vääristyneesti huomioon, ne toteavat, ettei väitettä voida tutkia muun muassa siitä syystä, ettei valituksessa ole tehty selkoa tämän vääristyneen arvioinnin oikeudellisesta sisällöstä, tai että väite on tehoton, koska ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin ei ole toimivaltainen ratkaisemaan maksettuja polkumyyntitulleja koskevaa vaatimusta. Tämän lisäksi neuvosto ja komissio katsovat, että vääristynyttä arviointia koskeva väite ei ole perusteltu, koska asiakirjoilla, jotka valittajat olivat esittäneet ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimessa, ei ole osoitettu sitä, että valittajat olivat joutuneet Saksan tulliviranomaisten painostuksen kohteeksi tai ettei niillä ollut muuta vaihtoehtoa kuin tämän sovinnon tekeminen.
2. Asian arviointi
31. Aivan aluksi todettakoon, että valittajat eivät ole valituksessaan riitauttaneet valituksenalaisen tuomion 47 ja 80 kohdassa omaksuttua luonnehdintaa, jonka mukaan niiden korvausvaatimukset, jotka ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin jätti tutkimatta, oli ymmärrettävä yhtäältä niiden polkumyyntitullien palautusvaatimuksiksi, jotka ne olivat suorittaneet Saksan tulliviranomaisille, ja toisaalta näihin vaatimuksiin liittyväksi vaatimukseksi saada korvaus asianajokuluista, jotka olivat aiheutuneet kansallisista menettelyistä.
32. Koska valittajat eivät olleet esittäneet tähän lausumia, joilla olisi voitu kumota polkumyyntitullien palauttamista koskevassa kansallisessa oikeusriidassa aiheutuneiden asianajokulujen korvaamisvaatimuksen luonne liitännäisenä vaatimuksena, toisen valitusperusteen tutkinnassa voidaan rajoittua tarkastelemaan niitä ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen arviointeja, jotka koskevat sitä, ettei sillä ole toimivaltaa lausua polkumyyntitullien palautusvaatimuksesta, ja sitä, että valituksenalaisen tuomion mukaan tämä vaatimus on siksi jätettävä tutkimatta.
33. Valittajat eivät ole myöskään asettaneet kyseenalaiseksi tullikoodeksin säännösten soveltamista maksettujen polkumyyntitullien palauttamisvaatimuksiin – niin kuin valituksenalaisen tuomion 42 kohdassa on todettu –, etenkään niiden säännösten soveltamista, joissa säädetään tuontitullien ”palauttamisesta” ja ”peruuttamisesta” sekä ”oikeudesta hakea muutosta”. On sitä paitsi muistettava, että näiden tullikoodeksin säännösten, eli erityisesti sen 236 ja 243 artiklan, sovellettavuus tuojan maksamien polkumyyntitullien palauttamisvaatimukseen voidaan johtaa suoraan asiassa Ikea Wholesale annetusta tuomiosta.(7)
34. Kuten ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on valituksenalaisen tuomionsa 43 kohdassa perustellusti todennut, yhteisön sekundaarioikeudessa, tässä siis tullikoodeksissa, säädetään nimenomaisesti muutoksenhakukeinosta, jotka ovat sellaisen tullivelallisen käytettävissä, joka katsoo joutuneensa perusteettomasti maksamaan tuontitulleja tulliviranomaisille. Tätä oikeussuojakeinoa käytetään kansallisella tasolla asianomaisen jäsenvaltion säätämää muutoksenhakumenettelyä noudattaen ja yhteisön tullikoodeksin 243–246 artiklassa vahvistettujen periaatteiden mukaisesti.
35. Näin ollen – ja kuten oikeuskäytännössä on todettu – silloin, kun korvausvaatimusta ja kansallisille viranomaisille yhteisön oikeutta toimeenpantaessa tai yhteisön lukuun perusteettomasti suoritetun summan palauttamista koskevaa vaatimusta ei voida erottaa toisistaan, asianomaisen henkilön on saatettava asia toimivaltaisten kansallisten tuomioistuinten käsiteltäväksi, jotta ne voivat ratkaista sen, onko tällainen kanne perusteltu.(8)
36. Tällaisissa tilanteissa silloin, kun yksityinen oikeussubjekti katsoo, että sille aiheutuu vahinkoa sen lainvastaisena pitämän yhteisön normatiivisen toimen vuoksi, sillä on kyseisen toimen täytäntöönpanon yhteydessä – jos toimen täytäntöönpano on uskottu kansallisille viranomaisille – mahdollisuus riitauttaa toimen pätevyys kansallisessa tuomioistuimessa oikeudenkäynnissä kansallista viranomaista vastaan. Kyseinen tuomioistuin voi – tai sillä voi olla jopa velvollisuus siihen – saattaa kysymyksen kyseisen yhteisön toimen pätevyydestä yhteisöjen tuomioistuimen käsiteltäväksi EY 234 artiklassa määriteltyjen edellytysten mukaisesti.(9)
37. Tätä oikeuskäytäntöä, sellaisena kuin ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on sitä valituksenalaisen tuomionsa 43, 44 ja 57 kohdassa myös lainannut, kyseenalaistamatta valittajat moittivat ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuinta pääasiallisesti siitä, että se on katsonut, ettei sillä ole toimivaltaa tutkia polkumyyntitullien maksamista koskevaa korvauskannetta, vaikka valittajat ovatkin käyttäneet (kaikki) kansalliset oikeussuojakeinot saamatta kuitenkaan korvatuksi yhteisön lainvastaisesta menettelystä aiheutunutta vahinkoa kokonaisuudessaan.
38. Toisin sanoen valittajien voidaan ymmärtää esittävän, että koska sovinnon, jonka ne ovat tehneet Saksan tulliviranomaisten kanssa ja jonka johdosta sisäisiä oikeussuojakeinoja ei enää ole käytettävissä, jälkeen niiden vastattavaksi jäi kuitenkin osa vahingosta, jonka ne ovat väittäneet aiheutuneen polkumyyntitullien perusteettomasta maksamisesta (noin 460 000 euroa), niillä on oikeus vaatia tämän summan, joka perustuu yhteisön toimielinten syyksi luettavaan lainvastaiseen menettelyyn, palauttamista yhteisöjen tuomioistuimilta, koska näiden tuomioistuinten pitäisi valittajien mukaan käyttää tällaisessa tapauksessa toissijaista toimivaltaansa.
39. On totta, että yhteisöjen tuomioistuin asetti yhdistetyissä asioissa Kampffmeyer ym. vastaan komissio antamassaan tuomiossa(10) sellaisen korvauskanteen tutkimisen edellytykseksi, jota ei voitu erottaa yhteisön lainsäädännön toimeenpanosta vastaaville kansallisille viranomaisille perusteettomasti maksettujen summien palauttamisvaatimuksesta, sen, että kansalliset oikeussuojakeinot on ensin käytetty, jotta voitaisiin selvittää, voidaanko väitetty vahinko saada korvatuksi ensisijaisesti palauttamalla tällaiset summat.(11)
40. Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on valituksenalaisessa tuomiossaan perustanut kantansa sille, että kansallisilla tuomioistuimilla on yksinomainen toimivalta ratkaista perusteettomasti suoritettujen polkumyyntitullien palautusvaatimukset, kuten valituksenalaisen tuomion 48 ja 71 kohdasta voidaan nähdä, eikä niinkään sille, etteivät valittajat olleet ennen asian saattamista sen käsiteltäväksi käyttäneet kaikkia sisäisiä oikeussuojakeinoja.
41. Tämä lähestymistapa saa tukea myös yhteisöjen tuomioistuimen oikeuskäytännöstä, erityisesti asiassa Roquette frères vastaan komissio(12) ja asiassa Vreugdenhil vastaan komissio(13) annetuista tuomioista, joista viimeksi mainittua on laajalti lainattu valituksenalaisessa tuomiossa.
42. Vaikka kaikkien kansallisten oikeussuojakeinojen käyttämistä koskevaa edellytystä on pidettävä edellytyksenä, jonka täyttymistä vaaditaan korvauskanteen tutkittavaksi ottamiselta yhteisöjen tuomioistuimissa, valituksenalaisessa tuomiossa on yksioikoisemmin jätetty tutkimatta valittajien korvauskanne osittain perustelemalla tämä sillä, että ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin ei ole toimivaltainen käsittelemään korvauskannetta, jota ei voida erottaa kanteesta, jossa vaaditaan perusteettomasti maksettujen polkumyyntitullien palauttamista. Kuten edellä on jo korostettu, ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on kuitenkin toimivaltansa puuttumiseen perustuvan päättelynsä tuloksena todennut valituksenalaisen tuomion 73, 74 ja 82 kohdassa, että kanne ei täytä tutkittavaksi ottamisen edellytyksiä siltä osin kuin siinä vaaditaan perusteettomasti maksettujen polkumyyntitullien palauttamista.
43. Yleiseltä kannalta arvioiden tätä lähestymistapaa voitaisiin pitää kohtuuttoman jyrkkänä, koska se merkitsee sitä, kuten valituksenalaisen tuomion 71 kohta osoittaa, että ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin epäisi itseltään toimivallan ratkaista korvauskanteen, jota ei voida erottaa perusteettomasti maksettujen polkumyyntitullien palauttamisvaatimuksesta, ”silloinkin kun valittajien väittämä lainvastaisuus voidaan lukea yhteisön syyksi”.
44. Lähestymistapa merkitsisi myös sitä, että ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin luopuisi toimivallastaan myös sellaisissa tapauksissa, joissa sisäiset oikeussuojakeinot on käytetty ja joissa kantaja ei ole jostakin syystä saanut korvatuksi tullien maksamisesta aiheutunutta vahinkoa kokonaisuudessaan, vaikka tämä vahinko johtuisi kantajan väitteen mukaan yhteisön toimielinten lainvastaisesta menettelystä. Valittajat ovatkin esittäneet juuri tämän moitteen, jota on pidettävä osin oikeaan osuvana, kun muistetaan, että edellä mainitussa asiassa Vreugdenhil vastaan komissio annetussa tuomiossa yhteisöjen tuomioistuin selvitti sen, oliko tuossa tapauksessa kyseessä ollut yritys saanut kansallisissa tuomioistuimissa korvatuksi kansallisten viranomaisten perusteettomasti kantamat summat kokonaisuudessaan,(14) ja antoi näin ymmärtää, että yhteisöjen tuomioistuin olisi katsonut olevansa toimivaltainen ratkaisemaan palautusvaatimuksen, ellei Vreugdenhilin vaatimusta olisi hyväksytty kaikilta osin kansallisissa tuomioistuimissa.
45. Vaikka jotkin valituksenalaisessa tuomiossa olevat päättelyt saattavatkin antaa sijaa epävarmuudelle siitä, mitä johtopäätöksiä ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin tekisi tapauksessa, joka muistuttaisi läheisesti edellisessä kohdassa kuvattua tilannetta, valittajien perustelujen ei kuitenkaan voida ajatella menestyvän nyt esillä olevassa asiassa, koska ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimella ei ollut muuta mahdollisuutta kuin todeta, ettei niiden vaatimus perusteettomasti maksettujen polkumyyntitullien palauttamisesta täyttänyt tutkittavaksi ottamisen edellytyksiä.
46. Ensiksikin valittajien perustelut rakentuvat moitteelle, joka ei täytä tutkittavaksi ottamisen edellytyksiä muutoksenhakuvaiheessa, koska se kohdistuu arviointiin, jonka ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on tehnyt tosiseikoista ja jonka mukaan valittajien ja Saksan tulliviranomaisten välillä tehdyllä sovinnolla oli päätetty kansalliset vireille pannut muutoksenhaut, eivätkä valittajat vetoa tämän lisäksi siihen, että ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on ottanut tältä osin esitetyt todisteet vääristyneesti huomioon.(15)
47. Toiseksi ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuinta ei nähdäkseni voida moittia siitä, että se on jättänyt toteamatta, että kyseessä olevalla sovinnolla valittajat olivat käyttäneet kaikki sisäiset oikeussuojakeinot yhteisöjen tuomioistuimen oikeuskäytännössä tarkoitetulla tavalla.
48. Tässä oikeuskäytännössä tarkoitetaan kaikkien sisäisten oikeussuojakeinojen käyttämisellä kaikkien ”kansallisen oikeuden mukaisten sekä hallinnollisten että lainkäytöllisten oikeussuojakeinojen”(16) käyttämistä perusteettomasti maksettujen summien takaisin saamiseksi. Koska ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on valituksenalaisen tuomion 56 kohdassa esittänyt arvion, jota ei voida muutoksenhaussa riitauttaa ja jonka mukaan valittajat ovat kyseessä olevalla sovinnolla luopuneet siitä, että kansalliset tuomioistuimet ratkaisevat niiden maksamien polkumyyntitullien palautusvaatimukset, valittajat eivät voi perustellusti väittää, että ne olisivat täyttäneet yhteisöjen tuomioistuimen oikeuskäytännössä tarkoitetun, kaikkien kansallisen oikeuden mukaisten sekä hallinnollisten että lainkäytöllisten oikeussuojakeinojen käyttämistä koskevan edellytyksen.
49. Kolmanneksi ja poikkeuksena valittajien esittämälle sovinnon tekemistä Saksan tulliviranomaisten kanssa ei voida millään tavoin rinnastaa tilanteeseen, jossa kansallisessa oikeudessa ei ole säädetty minkäänlaisista oikeussuojakeinoista, koska juuri tällä sovinnolla päätettiin tullikoodeksissa säädetyt kansalliset muutoksenhaut, joilla perusteettomasti maksetut polkumyyntitullit voidaan saada palautetuiksi.
50. Tähän nähden valittajat eivät voi perustellusti vedota edellä mainitussa asiassa Krohn Import-Export vastaan komissio annettuun tuomioon, koska yhteisöjen tuomioistuin jätti soveltamatta tapauksessa kyseessä olleisiin tosiseikkoihin kansallisten oikeussuojakeinojen käyttämistä koskevaa edellytystä, jonka on täytyttävä, jotta korvauskanne voidaan tutkia yhteisöjen tuomioistuimissa, sillä perusteella, ettei kyseisillä oikeussuojakeinoilla voitu saada korvatuksi väitettyä vahinkoa.(17) Esillä olevassa asiassa taas ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on oikeudelliseen virheeseen syyllistymättä voinut valituksenalaisen tuomion 64–67 kohdassa todeta, että tullikoodeksissa säädetyillä kansallisilla muutoksenhakukeinoilla kyettiin takaamaan tehokkaasti polkumyyntitullien palauttaminen, jota valittajat ovat vaatineet.
51. Neljänneksi väite siitä, että tosiseikat ja todisteet, joita on käsitelty valituksenalaisen tuomion 68 kohdassa, on otettu vääristyneesti huomioon, on myös hylättävä.
52. On muistettava, että valituksenalaisen tuomion 68 kohdassa ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin hylkäsi valittajien väitteen, jonka mukaan sopimalla asian Saksan tulliviranomaisten kanssa valittajat eivät olisi vapaaehtoisesti suostuneet luopumaan kansallisista muutoksenhauista vaan ne olisi pakotettu siihen Saksan tai Venäjän tulliviranomaisten painostuksella, toteamalla seuraavaa:
”– – Tähän on ensin todettava, etteivät kantajat ole esittäneet todisteita sen väitteensä tueksi, jonka mukaan ne ovat joutuneet yhteisön tai Venäjän tulliviranomaisten painostuksen kohteeksi sopiakseen asian tai niihin kohdistettu painostus on ollut sellaista, että niiden on ollut pakko sopia asia. Kantajat ovat toimittaneet väitteensä tueksi ainoastaan Venäjän, yhteisön ja Saksan viranomaisten kanssa käymäänsä kirjeenvaihtoa, joka koskee lähinnä putkien tuonnin luokitteluun liittyviä kysymyksiä, eikä siitä käy ilmi, että nämä viranomaiset olisivat jollakin tavalla pakottaneet niitä luopumaan vireille pannuista kansallisista menettelyistä. Tämän jälkeen voidaan todeta, että valittajien lausunnot ovat joka tapauksessa tältä osin ristiriitaisia, koska ne ovat ensin vedonneet siihen, että ne ovat itse pyrkineet sopimaan asian minimoidakseen niille aiheutuvat vahingot. Ne ovat esittäneet muun muassa, että ’[Trubowest] oli lopulta onnistunut rajoittamaan tappioitaan sopimalla asian, koska sen sijaan, että sen olisi pitänyt suorittaa kaikki maksamattomien tullien perusteella määrätyt maksut, se suostui maksamaan pienemmän summan, joka sekin oli vielä huomattava’. Lopuksi todettakoon vielä, että kantajat eivät ole esittäneet mitään todisteita siitä, että Makarovia vastaan käydyssä rikosoikeudellisen vastuun toteamista koskevassa menettelyssä hänelle ei olisi jätetty muuta mahdollisuutta kuin asian sopiminen, tai siitä, että tällä rikosoikeudellisella menettelyllä oli syyllistytty ilmeiseen väärinkäytökseen.”
53. Vaikka oikeuskäytännössä onkin vakiintuneesti todettu, että ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimelle toimitettujen todisteiden vääristynyt huomioon ottaminen kuuluu yhteisöjen tuomioistuimen harjoittaman valvonnan piiriin, on muistettava, että tämän vääristyneen huomioon ottamisen on ilmettävä toimitetusta aineistosta selvästi ilman, että on tarpeen ryhtyä uudelleen arvioimaan tätä tosiseikastoa ja todisteita,(18) ja että sen, joka vetoaa tähän, on esitettävä tästä näyttö.(19) Lisäksi EY 225 artiklasta, yhteisöjen tuomioistuimen perussäännön 58 artiklan ensimmäisestä kohdasta ja yhteisöjen tuomioistuimen työjärjestyksen 112 artiklan 1 kohdan c alakohdasta seuraa, että valituksessa on ilmoitettava muun muassa ne oikeudelliset perusteet ja perustelut, joihin erityisesti halutaan vedota vaatimuksen tueksi.(20)
54. Valittajien valitus ei nähdäkseni täytä näitä edellytyksiä. Valituksessa ei osoiteta millään tavalla sitä, mitkä valittajan ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimelle esittämistä todisteista on otettu huomioon vääristyneesti ja miten ne tukisivat valittajien väitettä. Lisäksi sillä, että ne ovat vain viitanneet muuta selitystä antamatta ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimeen toimittamansa vastauskirjelmän liitteisiin, valittajat vaativat itse asiassa sitä, että yhteisöjen tuomioistuin arvioi uudelleen liitteiden sisällön, mikä ei kuulu sen toimivaltaan valitusta käsiteltäessä.
55. Se, että näiden liitteiden mukaan yhteisön viranomaiset ja Venäjän viranomaiset olivat saaneet tiedon valittajien ja Saksan tulliviranomaisten välisestä putkien luokittelua koskevasta riita-asiasta, ei millään tavoin osoita, että ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin olisi ottanut todisteet huomioon vääristyneesti toteamalla, etteivät nämä asiakirjat millään tavoin todistaneet sitä, että valittajat olisi jollakin tavalla pakotettu luopumaan vireille pannuista kansallisista menettelyistä tekemällä kyseessä olevan sovinnon.
56. Kuten lisäksi neuvosto on perustellusti valitukseen antamassaan vastauksessa todennut, hylättävä on myös valittajien väite niiden todisteiden huomioon ottamisesta vääristyneesti, jotka koskevat vaikutusta, joka Makarovia vastaan aloitetuilla rikosoikeudellisen vastuun toteamista koskevilla menettelyillä olisi ollut asian sopimiseen Saksan tulliviranomaisten kanssa. Valituksen liite 7, joka sisältää Landgericht Kleven päätöksen rikosasian käsittelyn lykkäämisestä marraskuussa 2002 eli kaksi vuotta ennen kyseessä olevan sovinnon syntymistä, ei osoita, että ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on ottanut todisteet huomioon vääristyneesti, kun se on katsonut, että valittajat eivät olleet toimittaneet tarvittavia asiakirjoja, joilla olisi voitu osoittaa, ettei Makaroville jätetty rikosoikeudellisessa menettelyssä muuta vaihtoehtoa kuin tämän sovinnon tekeminen.
57. Näistä syistä esitän, että toinen valitusperuste hylätään.
C Ensimmäinen valitusperuste, joka koskee sopimussuhteen ulkopuolisen yhteisön vastuun syntymisedellytysten tulkinnassa ja soveltamisessa tapahtunutta oikeudellista virhettä
58. Tässä valitusperusteessa on kaksi osaa. Ensimmäinen osa perustuu väitteeseen siitä, että sopimussuhteen ulkopuolisen yhteisön vastuun syntymisedellytyksiä on tulkittu väärin. Toinen osa perustuu väitteeseen siitä, että lopullisesta polkumyyntitullista annetun asetuksen väitetyn lainvastaisuuden ja väitetyn vahingon välistä suoraa syy-yhteyttä koskevaa edellytystä on sovellettu väärin.
1. Ensimmäisen valitusperusteen ensimmäinen osa, jonka mukaan sopimussuhteen ulkopuolisen yhteisön vastuun syntymisedellytyksiä on tulkittu väärin
a) Asianosaisten lausumat
59. Valittajat ovat valituksessaan väittäneet, että valituksenalaista tuomiota rasittaa oikeudellinen virhe, sillä ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin ei ole arvioinut lainvastaiseksi väitettyä toimintaa ennen syy-yhteyden tutkimista. Istunnossa valittajat ovat kuitenkin muotoilleet hiukan eri tavoin tämän väitteen esittämällä, että silloin kun yhteisöjen tuomioistuimet arvioivat syy-yhteyden olemassaoloa tai tämän yhteyden katkeamista, ne eivät voi jättää selvittämättä sitä, mihin oikeudelliseen asiayhteyteen syy-yhteys on sijoitettava ja erityisesti mihin lainvastaiseen menettelyyn syy-yhteys nivoutuu.
60. Neuvosto ja komissio katsovat, että ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen ei oikeuskäytännön mukaisesti tarvinnut lausua kaikista sopimussuhteen ulkopuolisen yhteisön vastuun syntymisedellytyksistä, jos yksikin niistä puuttuu. Niiden mukaan ei ole olemassa periaatetta, joka velvoittaisi ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen lausumaan moitteen kohteena olevasta lainvastaisuudesta, ennen kuin se tutkii tämän lainvastaisuuden ja väitetyn vahingon välisen syy-yhteyden olemassaolon.
b) Asian arviointi
61. Yhteisöjen tuomioistuimen oikeuskäytännön perusteella väitteet, jotka valittajat ovat esittäneet ensimmäisen valitusperusteen ensimmäisen osan tueksi, eivät voi menestyä.
62. On muistettava, että sopimussuhteen ulkopuolinen yhteisön vastuu voi syntyä ainoastaan kolmen edellytyksen täyttyessä: toimielinten moitittu toiminta on lainvastaista, vahinko on todella syntynyt ja toiminnan ja väitetyn vahingon välillä on syy-yhteys.(21)
63. Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan koska näiden kolmen edellytyksen on täytyttävä samanaikaisesti, yhden edellytyksen täyttymättä jääminen riittää siihen, että vahingonkorvauskanne on hylättävä, eikä muita edellytyksiä tarvitse tutkia.(22)
64. Kuten valittajat ovat valituksensa 5 kohdassa myöntäneet, yhteisöjen tuomioistuimilla ei ole myöskään minkäänlaista velvollisuutta tutkia toimielimen vastuun syntymisen perusteena olevia edellytyksiä tietyssä järjestyksessä.(23)
65. Tätä oikeuskäytäntöä sovelletaan tietenkin lainvastaiseksi väitetyn menettelyn ja väitetyn vahingon välistä syy-yhteyttä koskevan edellytyksen tutkintaan.
66. Tässä on muistettava, että yhteisöjen tuomioistuin on jo vahvistanut ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen näkemyksen, jonka mukaan tuomioistuimen ei tarvitse tutkia ensisijaisesti sitä, onko toimielin toiminut lainvastaisesti, jos jompikumpi kahdesta muusta edellytyksestä jää täyttymättä tapauksessa, joka on sen käsiteltävänä.(24)
67. Koska ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin katsoi esillä olevassa asiassa, että lainvastaiseksi väitetyn menettelyn ja aiheutuneeksi väitetyn vahingon välistä syy-yhteyttä koskeva edellytys ei täyttynyt, sillä ei ollut minkäänlaista velvollisuutta lausua siitä, olivatko toimielimet syyllistyneet lainvastaisuuteen lopullista polkumyyntitullia koskevaa asetusta antaessaan, tai siitä, oliko valittajien väittämä vahinko todella aiheutunut. Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin voi perustellusti tarkastella syy-yhteyden olemassaoloa koskevaa edellytystä olettamalla ainoastaan tätä tarkastelua varten, että kaksi muuta edellytystä täyttyi, kuten valittajat olivat esittäneet, mikä käy ilmi esimerkiksi valituksenalaisen tuomion 98, 107 ja 121 kohdasta.
68. Lisäksi voidaan todeta, että valittajat eivät ole kyenneet selittämään sitä, miten se, että ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin olisi tutkinut moitteen kohteena olleen lainvastaisen menettelyn, olisi vaikuttanut valituksenalaisessa tuomiossa syy-yhteyttä koskevasta edellytyksestä tehtyyn arviointiin tai sen tuomiolauselmaan.
69. Vain siinä tapauksessa, että yhteisöjen tuomioistuin toteaisi, että valituksenalainen tuomio on kumottava siltä osin kuin siinä todetaan, ettei valittajien lainvastaiseksi väittämän menettelyn ja vahingon välillä ole syy-yhteyttä, olisi tietenkin katsottava, että ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on ollut väärässä jättäessään lausumatta jommastakummasta kahdesta muusta sopimussuhteen ulkopuolisen yhteisön vastuun syntymisedellytyksestä. Tämän valitusperusteen toista osaa koskevassa tarkastelussa esitetyistä syistä en kuitenkaan katso, että yhteisöjen tuomioistuin päätyisi tällaiseen ratkaisuun.
70. Näin ollen ensimmäisen valitusperusteen ensimmäinen osa on hylättävä.
2. Ensimmäisen valitusperusteen toinen osa, jonka mukaan lopullisesta polkumyyntitullista annetun asetuksen väitetyn lainvastaisuuden ja väitetyn vahingon välillä olevaa suoraa syy-yhteyttä koskevaa edellytystä on sovellettu väärin
a) Asianosaisten lausumat
71. Valittajat esittävät aluksi väitteen siitä, että asianmukaisena kriteerinä sen arvioimiseksi, täyttyykö syy-yhteyttä koskeva edellytys, on pidettävä suoraa syy-yhteyttä väitetyn lainvastaisuuden ja sen vahingon välillä, jonka korvaamista on vaadittu. Tässä yhteydessä ne esittävät, että ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on ollut väärässä todetessaan valituksenalaisen tuomion 112 kohdassa, että valittajat ovat tukeutuneet erilaiseen käsitykseen syy-yhteydestä kuin se, joka on voimassa yhteisön oikeudessa. Ne väittävät päinvastoin esittäneensä ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimessa, että ellei lopullista polkumyyntiä koskevaa lainvastaista asetusta olisi annettu, niille ei olisi aiheutunut vahinkoa, sillä lainvastaisia polkumyyntitulleja ei olisi maksettu. Valittajat katsovat, että ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on soveltanut kohtuuttoman suppeaa syy-yhteyskriteeriä, joka edellyttää ehdottoman välitöntä vahinkoa ja joka on sen itsensä yhdistetyissä asioissa FIAMM ja FIAMM Technologies vastaan neuvosto ja komissio antaman tuomion 81 kohdassa vahvistetun oikeuskäytännön vastainen.(25)
72. Tämän jälkeen valittajat moittivat ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuinta sen toteamuksen osalta, että asiassa ei ollut riittävän suoraa syy-yhteyttä, siitä, että se on arvioinnissaan käyttänyt kahta ajatusrakennelmaa, joita mikään ei tue ja jotka eivät ole oikeaan osuvia, eli sitä, kattoiko lopullisesta polkumyyntitullista annettu asetus valittajien tuomat tuotteet, ja sitä, olivatko valittajat tehneet virheen tuontinsa luokittelussa, sen sijaan, että se olisi selvittänyt, olisiko vahinkoa aiheutunut, jos yhteisö ei olisi menetellyt lainvastaisesti. Tässä yhteydessä valittajat uudistavat väitteensä, jonka mukaan ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin ei voinut jättää lausumatta siitä, oliko yhteisön toimielinten menettely ollut lainvastaista.
73. Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen ensin käsittelemään olettamukseen, jonka mukaan lopullisesta polkumyyntitullista annettu asetus ei kattanut tuontia ja että valittajat eivät olleet tehneet virhettä tuontinsa luokittelussa, valittajat esittävät, että ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on todennut vain sen, ettei sillä ole toimivaltaa, koska Saksan tulliviranomaiset ovat aiheuttaneet niille koituneen vahingon, mikä on valittajien mukaan ristiriidassa asiassa Sinara Handel vastaan neuvosto ja komissio annetussa ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen määräyksessä,(26) joka annettiin samaa väitettyä lainvastaista menettelyä koskevassa asiassa, omaksutun kannan kanssa. Lisäksi ne huomauttavat, etteivät ne ole vaatineet korvausta vahingosta, joka olisi aiheutunut virheestä, jonka Saksan tulliviranomaisten on väitetty tehneen valittajien tuonnin luokittelussa, vaan sen vahingon korvaamista, joka on aiheutunut lopullisesta polkumyyntitullista annetulla asetuksella käyttöön otetuista lainvastaisista polkumyyntitulleista. Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on niiden mukaan ottanut vääristyneesti huomioon valittajien lausumat, jotka koskivat Saksan viranomaisilla olevaa harkintamarginaalia, ennen kuin se päätyi toteamaan valituksenalaisen tuomion 114 ja 115 kohdassa, ettei sillä ollut toimivaltaa lausua kansallisilla toimenpiteillä aiheutetusta vahingosta.
74. Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen toisesta mahdollisena pitämästä olettamuksesta valittajat lausuvat, että ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on ollut väärässä katsoessaan, että syy-yhteys oli katkennut sen johdosta, etteivät ne olleet osoittaneet riittävää huolellisuutta, koska ne eivät olleet tehneet sitovaa tariffitietoa koskevaa hakemusta, selvittämättä ensin syy-yhteyden olemassaoloa. Valittajat väittävät myös, että siinä tapauksessa, että lopullisesta polkumyyntitullista annettu asetus olisi kattanut niiden tuonnin, niiden olisi pitänyt jatkaa lainvastaisesti käyttöön otettujen polkumyyntitullien maksamista ja kärsiä vahinkoa Trubowestille aiheutuvan tulonmenetyksen vuoksi, Makarovin saamatta jäävien palkkojen vuoksi ja sen vahingon vuoksi, joka olisi aiheutunut Saksan tulliviranomaisten, joiden velvollisuutena oli näiden tullien kantaminen, täytäntöönpanotoimista lopullisesta polkumyyntitullista annetun asetuksen perusteella maksettavien tullien kantamiseksi. Valittajat väittävät, että vaikka ne olisivat hakeneet sitovaa tariffitietoa, vahinko olisi aiheutunut siksi, että tullit olisi kuitenkin pitänyt maksaa.
75. Valittajat moittivat ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuinta väittämällä lisäksi, että sen toteamukset ovat ristiriitaisia, koska se on valituksenalaisen tuomion 121 kohdassa todennut, että valittajat ovat osoittaneet toiminnassaan huolellisuutta, ja sen 133 kohdassa, että ne eivät ole osoittaneet kohtuullista huolellisuutta.
76. Neuvosto pohtii aluksi valittajien lausumien epäjärjestyksen vuoksi sitä, onko tässä valitusperusteen osassa yksilöity riittävän selvästi se oikeudellinen virhe, joka rasittaa valittajien mukaan ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen päättelyä. Komissio puolestaan katsoo, että valittajien esittämistä moitteista olennainen osa kohdistuu siihen, millä tavoin tosiseikat on arvioitu ensimmäisessä oikeusasteessa, sitä väitettä lukuun ottamatta, jonka mukaan ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on soveltanut kohtuuttoman suppeaa syy-yhteyskriteeriä.
77. Komissio toteaa lisäksi, että vaikka ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen päättelyssä olisikin oikeudellinen virhe, se olisi koitunut valittajien hyväksi, koska se liittyy olettamukseen siitä, että valittajien tuonti kuului lopullisesta polkumyyntitullista annetun asetuksen soveltamisalaan. Komission mukaan ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen ei todellakaan olisi tarvinnut ottaa huomioon tätäkin mahdollisuutta, sillä se merkitsee sen myöntämistä, että yksi EY 288 artiklan mukaisen vastuun syntymisedellytyksistä saattoi täyttyä, vaikka valittajat eivät todellakaan olleet tehneet mitään osoittaakseen ensimmäisessä oikeusasteessa, että niiden tuonti kuului lopullisesta polkumyyntitullista annetun asetuksen soveltamisalaan. Komission mielestä EY 288 artiklan mukaisen yhteisön vastuun syntyminen saattaisi tulla kysymykseen ainoastaan tässä tapauksessa, edellyttäen kuitenkin, että valittajat olisivat osoittaneet kärsineensä vahinkoa siitä, että Saksan tulliviranomaiset olisivat soveltaneet lopullisesta polkumyyntitullista annettua asetusta asianmukaisesti.
78. Neuvosto ja komissio katsovat, että valittajien väitteet eivät missään tapauksessa ole perusteltuja.
79. Komissio huomauttaa aluksi, että toisin kuin valittajat ovat väittäneet, ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin ei ole missään vaiheessa katsonut, ettei sillä ole toimivaltaa muihin vahinkotapahtumiin nähden kuin niihin, jotka koskivat polkumyyntitullien maksamista. Neuvosto ja komissio esittävät tästä, että vetoaminen edellä mainitussa asiassa Sinara Handel vastaan neuvosto ja komissio annettuun ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen määräykseen ei ole asianmukaista, koska tuossa asiassa väitetyt vahingot koskivat nimenomaan polkumyyntitullien maksamista eivätkä muuntyyppisiä vahinkoja, kuten niitä, joita valituksenalaisessa tuomiossa on tutkittu pääasiakysymyksen yhteydessä.
80. Tämän jälkeen neuvosto torjuu valittajien väitteen, jonka mukaan riittävän syy-yhteyden olemassaolo on näytetty sillä, että jos moitteen kohteena olevaa lainvastaista toimea ei olisi ollut, valittajille ei olisi aiheutunut vahinkoa. Tällainen näkemys syy-yhteydestä on neuvoston mukaan valituksenalaisessa tuomiossa lainatun oikeuskäytännön vastainen. Komissio katsoo myös, ettei ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin ole missään tapauksessa soveltanut kohtuuttoman suppeaa syy-yhteyskriteeriä ja että sen omaksuma lähestymistapa oli täysin johdonmukainen edellä mainituissa yhdistetyissä asioissa FIAMM ja FIAMM Technologies vastaan neuvosto ja komissio annetussa tuomiossa omaksutun lähestymistavan kanssa.
81. Neuvosto ja komissio katsovat lopuksi, että ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on syy-yhteyttä arvioidakseen perustellusti tarkastellut edellä mainittuja kahta tosiseikkoihin perustuvaa olettamusta, kun otetaan huomioon epäselvyys, jonka valittajat ovat tähän nähden itse aiheuttaneet. Neuvoston ja komission mukaan valittajien tähän kohdistuvilla väitteillä riitautetaan ainoastaan tosiseikkoja koskeva arviointi eikä niillä näytetä sitä, että ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen syy-yhteydestä tekemä arvio on oikeudellisesti virheellinen.
82. Niihin valittajien väitteisiin, jotka koskevat sitä, millä tavoin ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on käsitellyt ensimmäistä olettamusta, neuvosto ja komissio vastaavat, etteivät valittajat ole esittäneet mitään väitteidensä tueksi.
83. Väitteisiin, jotka on esitetty sitä ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen arviointia vastaan, joka koski toista olettamusta, neuvosto ja komissio vastaavat, että toisin kuin valittajat ovat esittäneet, ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on tutkinut ainoastaan muut kuin polkumyyntitullien maksamisesta aiheutuneet vahingot. Neuvoston mukaan valittajat eivät ole kyenneet näyttämään myöskään sitä, että ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on tehnyt oikeudellisen virheen katsoessaan, että se, että valittajat eivät ole osoittaneet toiminnassaan huolellisuutta, oli katkaissut lopullisesta polkumyyntitullista annetun asetuksen ja muiden kuin polkumyyntitullien maksamisesta aiheutuneiden vahinkojen välisen (mahdollisen) syy-yhteyden. Neuvosto toteaa tästä lisäksi, ettei valituksenalaisen tuomion 121 ja 133 kohdan välillä ole ristiriitaa, sillä ensin mainitussa kohdassa ei todeta, että valittajat olisivat toimineet tietyntyyppistä huolellisuutta osoittaen. Lisäksi komission mukaan on selvää, että ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on katsonut syy-yhteyden katkenneen valittajien riittämättömän huolellisuuden vuoksi siitä syystä, että se on lähtenyt siitä ennakko-olettamuksesta, että väitetty vahinko on aiheutunut kyseessä olevasta menettelystä. Komission mukaan valittajat ovat joutuneet tähän tilanteeseen ja niille aiheutui vahinkoa ainoastaan siksi, etteivät ne olleet heti hakeneet sitovaa tariffitietoa, eikä tilanne tai siitä aiheutunut vahinko johdu suoraan lopullisesta polkumyyntitullista annetusta asetuksesta, kuten ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on perustellusti todennut valituksenalaisen tuomion 116 kohdassa.
b) Arviointi
i) Tutkittavaksi ottaminen
84. Toisin kuin neuvosto ja komissio ovat esittäneet, en usko, että valitusperusteen tämä osa ei täyttäisi ollenkaan tai olennaisilta osin tutkittavaksi ottamisen edellytyksiä.
85. On muistettava, että yhteisöjen tuomioistuin on todennut, että sopimussuhteen ulkopuolista yhteisön vastuuta koskevissa asioissa vahingon aiheuttaneen teon ja vahingon välistä syy-yhteyttä, joka on vastuun syntymisen edellytys, on pidettävä oikeuskysymyksenä eli ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen suorittamaa tosiseikkojen oikeudellista luonnehdintaa koskevana kysymyksenä, jonka tutkiminen kuuluu yhteisöjen tuomioistuimen toimivaltaan valitusta käsiteltäessä.(27)
86. On vaikea ajatella, miksi tätä ratkaisua ei sovellettaisi päinvastaisessa tilanteessa eli tilanteessa, jossa valittajat ovat muutoksenhaussaan moittineet ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuinta siitä, että se on katsonut, ettei lainvastaisen menettelyn ja väitetyn vahingon välillä voi olla syy-yhteyttä sille asiassa esitettyjen tosiseikkojen perusteella. Tätä on aina pidettävä tosiseikkojen luonnehdintana, mikä näin ollen on myös kuuluttava yhteisöjen tuomioistuimen toimivaltaan valitusasiaa ratkaistaessa.
87. Koska valittajat ovat valituksessaan jättäneet tämän epäselväksi vetoamalla useita kertoja vahinkoon, joka niille on aiheutunut lainvastaisiksi väitettyjen polkumyyntitullien maksamisesta, todettakoon, että toiseen valitusperusteeseen annettu vastaus huomioon ottaen ensimmäisen valitusperusteen tämän osan tutkintaa ei voida ulottaa niihin vahinkoihin, jotka ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on – mielestäni täysin perustellusti – jättänyt tutkimatta.
88. Tästä seuraa, että ensimmäisen valitusperusteen toinen osa on tutkittava siltä osin kuin siinä moititaan ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuinta siitä, että se on katsonut, ettei yhteisön toimielinten lainvastaiseksi väitetyn menettelyn ja yhtäältä niiden aineellisten vahinkojen välillä, jotka perustuvat Trubowestille aiheutuneeseen tulonmenetykseen ja Makaroville aiheutuneeseen palkkojen menetykseen ja toisaalta Makarovin kärsimään aineettomaan vahinkoon, voi olla syy-yhteyttä.
ii) Asiakysymys
89. Oikeuskäytännön mukaan EY 288 artiklan toisessa kohdassa tarkoitettu sopimussuhteen ulkopuolisen yhteisön vastuun syntymisedellytyksenä oleva syy-yhteys on olemassa silloin, kun vahinko on välitön seuraus kyseessä olevasta lainvastaisesta toimesta.(28)
90. Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen piti siis selvittää, niin kuin se on valituksenalaisessa tuomiossa tehnyt, eivätkä valittajat ole tätä kiistäneet, onko esillä olevassa asiassa lainvastaiseksi väitetty menettely ollut suoraan sen vahingon syynä, johon asiassa on vedottu, voidakseen osoittaa suoran syy-yhteyden olevan olemassa sen menettelyn, josta yhteisöä moititaan, ja väitetyn vahingon välillä.(29)
91. Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on todennut perustellusti valituksenalaisen tuomion 100 ja 101 kohdassa myös, että sen menettelyn, josta yhteisöä moititaan, ja sen vahingon, johon vahinkoa kärsinyt henkilö vetoaa, välillä olevaa syy-yhteyttä tutkittaessa on selvitettävä, onko henkilö osoittanut kohtuullista huolellisuutta välttääkseen vahingon tai rajoittaakseen sen laajuutta, koska muutoin hän joutuu itse vastaamaan vahingosta,(30) mikä merkitsee sitä, että vaikka moitteen kohteena oleva menettely on osaltaan vaikuttanut väitetyn vahingon toteutumiseen, syy-yhteys voi katketa vahinkoa kärsineen henkilön huolimattoman menettelyn vuoksi, koska sitä voidaan pitää ratkaisevana syynä sille, että vahinko on aiheutunut.
92. Näitä vaatimuksia kyseenalaistamatta valittajat moittivat ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuinta siitä, että se on lähtenyt liikkeelle kahdesta ajatusrakennelmasta, joita ei voida pitää oikeaan osuvina, tutkiakseen sitä, onko moititun menettelyn ja väitettyjen vahinkojen välinen syy-yhteys riittävän suora.
93. On totta, että suorittaakseen riittävän suoran syy-yhteyden olemassaoloa koskevan tutkinnan ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on yhtäältä selvittänyt, oliko yhteys johdettavissa siinä tapauksessa, että lopullisesta polkumyyntitullista annettu asetus ei kattanut valittajien tuontia, eli tapauksessa, jossa valittajat eivät olleet tehneet virhettä tuontinsa luokittelussa. Se katsoi valituksenalaisen tuomionsa 108–115 kohdassa tämän perusteella, että väitetyt vahingot voitiin lukea yksinomaan Saksan tulliviranomaisten syyksi, koska ne olivat kantaneet polkumyyntitullit tästä tuonnista, vaikka tuonti ei kuulunutkaan lopullisesta polkumyyntitullista annetun asetuksen soveltamisalaan. Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin katsoi, että yhteisön vastuu ei voi syntyä tällaisessa tapauksessa.
94. Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin tarkasteli valituksenalaisen tuomion 116–133 kohdassa vastakkaista tapausta eli olettamusta siitä, että lopullisesta polkumyyntitullista annettu asetus kattaa valittajien tuonnin mutta valittajat eivät ole luokitelleet tuontiaan oikein. Tämä tarkastelu johti siihen ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen toteamukseen, että yhteisön vastuu ei synny myöskään tässä tapauksessa, koska ratkaisevana syynä väitetylle vahingolle on valittajien oma menettely.
95. Yleisesti arvioiden ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen lähestymistapa, jossa se on käsitellyt kahta tosiseikkoihin perustuvaa olettamusta sen sijaan, että se olisi tehnyt päätöksen siitä, kumpaa näistä on pidettävä oikeana, ei ole mielestäni lainkaan virheellinen etenkään esillä olevassa asiassa kyseessä olevassa tapauksessa.
96. On tietenkin parempi, että ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin voi pääasian ratkaisevana tuomioistuimena esittää kaikki ne tosiseikkoja koskevat toteamukset, joiden avulla sen käsiteltävänä oleva riita-asia voidaan ratkaista. On kuitenkin myös niin, että perustaessaan päättelynsä, kuten esillä olevassa asiassa, kahteen täysin vastakkaiseen ajatusrakennelmaan, toinen niistä on välttämättä väärä.
97. Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuinta ei kuitenkaan voida moittia siitä, että se on käyttänyt tällaisia tosiseikkoihin perustuvia olettamuksia päättelynsä perustana etenkään silloin, kun ne kattavat kaikki tietyssä asiassa mahdollisina pidettävät vaihtoehdot ja kun niiden kunkin tutkinta vuorollaan johtaa samaan ratkaisuun. Se, että pääasian ratkaiseva tuomioistuin on perustanut tarkastelunsa kahteen eri olettamukseen tosiseikaston määrittämisen sijasta, näyttää olevan ainoa mahdollinen tapa, koska esillä olevassa asiassa kyseessä olevat tosiseikat eli se, oliko valittajien tuonnin tulliluokitus tehty oikein, ovat riitaisia, kuten valituksenalaisen tuomion 105 ja 106 kohdasta käy ilmi – ilman, että riitaisuutta olisi kyetty hälventämään yhteisöjen tuomioistuimessa pidetyssä istunnossakaan – ja koska tämän kysymyksen arviointi kuuluu niiden tullikoodeksin säännösten mukaan, joihin on viitattu valituksenalaisen tuomion 124 kohdassa, ensisijaisesti Saksan tulliviranomaisille. Valituksenalaisessa tuomiossa omaksuttu lähestymistapa osoittaa mielestäni myös osaltaan hyvää oikeudenhoitoa, joka edellyttää, että kantajien esittämiin väitteisiin ja niiden perusteluihin vastataan mahdollisimman tyhjentävästi.
98. Näin ollen valittajien väitettä siitä, etteivät ne tosiseikkoihin perustuvat olettamukset, joihin ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on perustanut arviointinsa, ole oikeaan osuvia, ei mielestäni voida hyväksyä, sillä juuri näitä kahta olettamusta tarkastelemalla on voitu arvioida sitä, oliko väitetty vahinko luettavissa suoraan yhteisön toimielinten syyksi siksi, että ne olivat antaneet lainvastaiseksi väitetyn lopullista polkumyyntitullia koskevan asetuksen.
99. Se, että näitä olettamuksia on pidettävä oikeaan osuvina, tulee ilmi selvästi, kun muistetaan, että valittajat väittivät yhden aineellisista vahingoista syntyneen siitä, että Trubowestille koitui tulonmenetystä päätöksestään keskeyttää kyseessä olevien tavaroiden tuonti yhteisöön 27.10.1999 alkaen polkumyyntitullien kantamisen vuoksi. Sen selvittämiseksi, oliko polkumyyntitullien kantaminen lopullisesta polkumyyntitullista annetulla asetuksella suora syy Trubowestin tulonmenetykseen oikeuskäytännössä vahvistetun kriteerin mukaisesti, oli aivan asianmukaista, että ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on ottanut huomioon, sen sijaan, että se olisi määrittänyt ja arvioinut tosiseikat itse, sekä sen tosiseikkoihin perustuvan olettamuksen, jonka mukaan valittajien tuonti todella kuului tulliluokituksen perusteella lopullisesta polkumyyntitullista annetun asetuksen soveltamisalaan, että päinvastaisen olettamuksen.
100. Näin oli oikeudellisesti täysin oikein todeta, kuten ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on valituksenalaisen tuomion 108–110 kohdassa tehnytkin, siinä tapauksessa, että lopullisesta polkumyyntitullista annettu asetus ei kata valittajien tuontia, että valittajat eivät voineet katsoa väitetyn tulonmenetyksen aiheutuneen siitä, että yhteisön toimielimet olivat antaneet valittajien mukaan lainvastaisesti lopullista polkumyyntitullia koskevan asetuksen, koska tämän asetuksen antamisella ei ollut minkäänlaista vaikutusta kyseiseen tuontiin.
101. Valittajat ovat moittineet ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuinta sen tarkasteleman ensimmäisen olettamuksen osalta perusteettomasti myös siitä, että se oli käyttänyt arvioinnissaan ”kohtuuttoman suppeaa syy-yhteyskriteeriä, joka edellyttää ehdottoman välitöntä vahinkoa”. Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on kuitenkin aivan päinvastoin ollut täysin oikeassa huomauttaessaan muun muassa valituksenalaisen tuomion 113 kohdassa, että yhteisöjen tuomioistuimen oikeuskäytäntö esti sen, että yhteisön vastuu voisi syntyä vahingoista, joiden välittömänä syynä oli kolmannen lainvastaiseksi väitetty menettely, eli esillä olevassa asiassa Saksan tulliviranomaisten menettely.
102. Valittajien esittämät muut perustelut ovat käsitykseni mukaan selvästi tehottomia, koska ne kritisoivat niillä siihen pääasialliseen johtopäätökseen nähden vain täysin toissijaisia arviointeja, joka on tehty ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen tarkasteleman ensimmäisen olettamuksen arvioinnin perusteella ja jonka mukaan valittajat eivät voineet katsoa väitettyjen vahinkojen aiheutuneen yhteisön lainvastaiseksi väitetystä menettelystä. Lisään tähän, että tämä koskee erityisesti valitusasian osapuolten toistuvia viittauksia edellä mainitussa asiassa Sinara Handel vastaan neuvosto ja komissio annettuun ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen määräykseen valituksenalaisen tuomion ratkaisuosan pätevyyden tutkinnassa sovellettavana perusteena, koska yhteisöjen tuomioistuimen käsiteltävänä on ainoastaan valitus kyseisestä tuomiosta eikä edellä mainittu määräys sido sitä.
103. Jos kyseessä olevan tuonnin on katsottava kuuluvan lopullisesta polkumyyntitullista annetun asetuksen soveltamisalaan, olettamus, jota on tarkasteltu valituksenalaisen tuomion 116–133 kohdassa, ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen oli selvitettävä, olisiko Trubowestin tulonmenetyksen, joka saattoi johtua lopullista polkumyyntitullia koskevan asetuksen lainvastaiseksi väitetystä antamisesta, ja kyseessä olevien kahden muun vahingon voitu katsoa johtuvan pääasiallisesti jostakin muusta syystä.
104. Sen yhteisöjen tuomioistuimen oikeuskäytännön mukaan, johon on viitattu valituksenalaisen tuomion 100 ja 101 kohdassa, ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on tutkinut juuri tämän toista olettamusta tarkastellessaan ja päätynyt tämän tutkinnan perusteella toteamaan, että kummankin väitetyn aineellisen vahingon ja väitetyn aineettoman vahingon pääasiallisena syynä oli valittajien menettelyssään osoittama huolimattomuus tai riittämätön huolellisuus.
105. Mielestäni valittajat ovat väärässä moittiessaan ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuinta siitä, että se on muun muassa valituksenalaisen tuomion 122 kohdassa todennut syy-yhteyden katkenneen ilman, että se olisi ensin vahvistanut syy-yhteyden olemassaolon. Valituksenalaisen tuomion tästä kohdasta käy selvästi ilmi, että ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on syy-yhteyden olemassaoloa arvioidakseen tarkastellut neuvoston ja komission lainvastaiseksi väitettyyn menettelyyn perustuvaa olettamusta ja todennut, että esillä olevassa tapauksessa valittajat eivät olleet kuitenkaan osoittaneet kohtuullista huolellisuutta välttääkseen vahingot tai rajoittaakseen niitä, mikä oikeuskäytännön mukaan oikeuttaa katsomaan, ettei väitetyn vahingon ja yhteisön lainvastaiseksi väitetyn menettelyn välillä ole riittävän suoraa syy-yhteyttä.
106. Näin ollen se yksityiskohtainen tarkastelu, jonka ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on suorittanut valituksenalaisen tuomion 122–132 kohdassa ja joka koskee syy-yhteyden katkeamista valittajien menettelyssään osoittaman riittämättömän huolellisuuden vuoksi eli sen vuoksi, että ne eivät olleet noudattaneet tullikoodeksissa erikseen säädettyä menettelyä, jonka avulla ne olisivat voineet taata itselleen oikeaan tulliluokituksen perustuvan oikeusvarmuuden, oli aivan oikein perustettu siihen ennakko-olettamukseen, että kyseessä oleva lainvastainen menettely oli vaikuttanut väitettyjen vahinkojen syntymiseen.
107. Valittajat ovat muutenkin väärässä viitatessaan ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen arviointeja koskevissa pääasiaväitteissään polkumyyntitullien lainvastaiseen maksamiseen, koska nämä arvioinnit eivät liity tähän vahinkoon.
108. Väittäessään, että valituksenalaisen tuomion 121 ja 133 kohdan välillä on ristiriita, valittajat tulkitsevat nähdäkseni virheellisesti kyseisiä kohtia. Valituksenalaisen tuomion 121 kohdassa ei ole kohtaa, jossa valittajien olisi todettu osoittaneen tietyntyyppistä huolellisuutta. Toteamalla tässä kohdassa, että vaikka yhteisön toimielimet olisivatkin menetelleet lainvastaisesti, tätä menettelyä ei voida pitää ratkaisevana syynä valittajien väitetyille vahingoille, ”kun otetaan huomioon huolellisuus, jota valittajat ovat osoittaneet”, ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on nähdäkseni tarkoittanut valittajien osoittaman huolellisuuden astetta arvioimatta konkreettisesti sitä, minkälaista huolellisuutta ne tarkkaan ottaen olivat osoittaneet, koska tätä arvioitiin valituksenalaisen tuomion 122 kohdassa, jonka sanamuoto on otettu sen 133 kohtaan ilmaisemaan tuomion tässä vaiheessa vahvistettua päätelmää.
109. Kaikista näistä syistä katson, että ensimmäisen valitusperusteen toinen osa ja näin koko ensimmäisen valitusperuste on hylättävä.
110. Tästä seuraa, että valitus pitäisi kokonaisuudessaan hylätä.
III Oikeudenkäyntikulut
111. Yhteisöjen tuomioistuimen työjärjestyksen 122 artiklan ensimmäisessä kohdassa määrätään, että jos valitus ei ole perusteltu, yhteisöjen tuomioistuin päättää oikeudenkäyntikuluista. Työjärjestyksen 69 artiklan 2 kohdassa, jota sovelletaan kyseisen työjärjestyksen 118 artiklan nojalla muutoksenhakumenettelyyn, määrätään, että asianosainen, joka häviää asian, velvoitetaan korvaamaan oikeudenkäyntikulut, jos vastapuoli on sitä vaatinut. Koska neuvosto ja komissio ovat vaatineet, että valittajat velvoitetaan korvaamaan oikeudenkäyntikulut, ja koska niiden valitusperusteet on mielestäni hylättävä, valittajat on velvoitettava vastaamaan valituksesta aiheutuneista oikeudenkäyntikuluista.
IV Ratkaisuehdotus
112. Edellä esitetyn perusteella ehdotan, että yhteisöjen tuomioistuin ratkaisee asian seuraavasti:
1) Valitus hylätään.
2) Trubowest Handel GmbH ja Victor Makarov velvoitetaan korvaamaan oikeudenkäyntikulut.
1 – Alkuperäinen kieli: ranska.
2 – Asia T-429/04, tuomio 9.7.2008 (jäljempänä valituksenalainen tuomio).
3 – EYVL L 322, s. 1.
4 – Lopullisesta polkumyyntitullista annetun asetuksen muuttamisesta 16.7.2004 annettu asetus (EUVL L 246, s. 10).
5 – EYVL L 302, s. 1.
6 – Asia 175/84, tuomio 26.2.1986 (Kok., s. 753, Kok. Ep. VIII, s. 495).
7 – Asia C-351/04, tuomio 27.9.2007 (Kok., s. I-7723, 66 ja 67 kohta).
8 – Ks. vastaavasti asia 26/74, Roquette frères v. komissio, tuomio 21.5.1976 (Kok., s. 677, 11 kohta); asia 20/88, Roquette frères v. komissio, tuomio 30.5.1989 (Kok., s. 1553, 14 kohta); asia C‑282/90, Vreugdenhil v. komissio, tuomio 13.3.1992 (Kok., s. I‑1937, 12 kohta) ja em. asia Ikea Wholesale, tuomion 68 kohta. Sellaisesta korvauskanteesta, jota ei voida erottaa veronpalautusvaatimuksesta, ks. myös asia 96/71, Haegman v. komissio, tuomio 25.10.1972 (Kok., s. 1005, 9–11 kohta).
9 – Ks. yhdistetyt asiat 116/77 ja 124/77, Amylum ja Tunnel Refineries v. neuvosto ja komissio, tuomio 5.12.1979 (Kok., s. 3497, 14 kohta) ja asia 281/82, Unifrex v. komissio ja neuvosto, tuomio 12.4.1984 (Kok., s. 1969, 11 kohta). Ks. myös asia 99/74, Société des grands moulins des Antilles v. komissio, tuomio 26.11.1975 (Kok., s. 1531, Kok. Ep. II, s. 545, 23 kohta) ja asia T‑167/94, Nölle v. neuvosto ja komissio, tuomio 18.9.1995 (Kok., s. II‑2589, 35 kohta).
10 – Yhdistetyt asiat 5/66, 7/66 ja 13/66–24/66, tuomio 14.7.1967 (Kok., s. 317).
11 – Em. yhdistetyt asiat Kampffmeyer ym. v. komissio, s. 341.
12 – Em. asia Roquette frères v. komissio, tuomio 30.5.1989, 14 kohta.
13 – Em. asia Vreugdenhil v. komissio, tuomion 14 kohta.
14 – Em. asia Vreugdenhil v. komissio, tuomion 14 kohta.
15 – Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan muutoksenhakuvaiheessa, lukuun ottamatta sitä tapausta, että tuomioistuimelle esitetyt todisteet on otettu huomioon vääristyneellä tavalla, tosiseikaston arviointi ei ole sellainen oikeuskysymys, että sen tutkiminen kuuluisi sellaisenaan yhteisöjen tuomioistuimen toimivaltaan. Ks. tästä mm. asia C‑425/07 P, AEPI v. komissio, tuomio 23.4.2009 (44 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen, ei vielä julkaistu oikeustapauskokoelmassa).
16 – Em. yhdistetyt asiat Kampffmeyer ym. v. komissio, s. 341.
17 – Em. asia Krohn Import-Export v. komissio, tuomion 28 ja 29 kohta.
18 – Ks. mm. asia C-167/04 P, JCB Service v. komissio, tuomio 21.9.2006 (Kok., s. I‑8935, 108 kohta) ja asia C‑535/06 P, Moser Baer India v. neuvosto, tuomio 3.9.2009 (Kok., s. I‑0000, 33 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
19 – Ks. mm. yhdistetyt asiat C-125/07 P, C-133/07 P, C-135/07 P ja C-137/07 P, Erste Group Bank ym. v. komissio, tuomio 24.9.2009 (Kok., s. I‑0000, 200 kohta) ja asia C‑488/01 P, Martinez v. parlamentti, määräys 11.11.2003 (Kok., s. I‑13355, 54 kohta).
20– Ks. mm. asia C-41/00 P, Interporc v. komissio, tuomio 6.3.2003 (Kok., s. I‑2125, 15 kohta); asia C‑68/05 P, Koninklijke Coöperatie Cosun v. komissio, tuomio 26.10.2006 (Kok., s. I‑10367, 54 kohta) ja asia C‑348/06 P, komissio v. Girardot, tuomio 21.2.2008 (Kok., s. I‑833, 88 kohta).
21 – Ks. vastaavasti mm. asia C-136/92 P, komissio v. Brazzelli Lualdi ym., tuomio 1.6.1994 (Kok., s. I‑1981, 42 kohta); asia C-257/98, Lucaccioni v. komissio, tuomio 9.9.1999 (Kok., s. I‑5251, 11 kohta); yhdistetyt asiat C‑120/06 P ja C‑121/06 P, FIAMM ja FIAMM Technologies v. neuvosto ja komissio, tuomio 9.9.2008 (Kok., s. I‑6513, 106 kohta) ja asia C‑497/06 P, CAS Succhi di Frutta v. komissio, tuomio 30.4.2009 (39 kohta).
22 – Ks. mm. asia C-146/91, KYDEP v. neuvosto ja komissio, tuomio 15.9.1994 (Kok., s. I‑4199, 81 kohta); em. asia Lucaccioni v. komissio, tuomion 14 kohta; em. yhdistetyt asiat FIAMM ja FIAMM Technologies v. neuvosto ja komissio, tuomion 166 kohta ja em. asia CAS Succhi di Frutta v. komissio, tuomion 40 kohta.
23 – Em. asia Lucaccioni v. komissio, tuomion 13 kohta.
24 – Ks. em. asia Lucaccioni v. komissio, tuomion 12, 15 ja 16 kohta ja asia C‑80/04 P, DLD Trading Company Import-Export v. neuvosto, määräys 12.4.2005 (50 kohta), jossa vahvistettiin se, että ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin oli voinut perustellusti katsoa, että menettelyn, josta toimielintä moititaan, ja vahingon, johon valittaja oli vedonnut, välistä suoraa syy-yhteyttä ei ollut osoitettu, lausumatta ensin tämän menettelyn väitetystä lainvastaisuudesta taikka siitä, oliko väitetty vahinko todella syntynyt.
25 – Asia T-69/00, tuomio 14.12.2005 (Kok., s. II-5393).
26 – Asia T-91/05, määräys 5.2.2007 (Kok., s. II‑245).
27 – Asia C-440/07 P, komissio v. Schneider Electric, tuomio 16.7.2009 (192 ja 193 kohta, ei vielä julkaistu oikeustapauskokoelmassa).
28 – Ks. mm. yhdistetyt asiat 64/76, 113/76, 167/78, 239/78, 27/79, 28/79 ja 45/79, Dumortier frères ym. v. neuvosto, tuomio 4.10.1979 (Kok., s. 3091, 21 kohta); asia C‑331/05 P, Internationaler Hilfsfonds v. komissio, tuomio 28.6.2007 (Kok., s. I‑5475, 23 kohta) ja em. asia CAS Succhi di Frutta v. komissio, tuomion 59 kohta.
29 – Ks. vastaavasti em. asia CAS Succhi di Frutta v. komissio, tuomion 60 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen.
30 – Ks. vastaavasti yhdistetyt asiat C-104/89 ja C-37/90, Mulder ym. v. neuvosto ja komissio, tuomio 19.5.1992 (Kok., s. I-3061, Kok. Ep. XII, s. I-99, 33 kohta); yhdistetyt asiat C-46/93 ja C-48/93, Brasserie du pêcheur ja Factortame, tuomio 5.3.1996 (Kok., s. I-1029, 84 ja 85 kohta) ja asia C-284/98 P, parlamentti v. Bieber, tuomio 16.3.2000 (Kok., s. I-1527, 57 kohta).