14.4.2007   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

C 82/51

—

Riidanalainen päätös on kumottava

—

Toissijaisesti 23.12.2002 annetun komission asetuksen 2342/2002 133 ja 175 artikla on EY 241 artiklan perusteella julistettava lainvastaisiksi ja soveltamiskelvottomiksi

—

komissio on velvoitettava korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

1.

Associazione Movimondo ONLUS — Organizzazione non governativa di cooperazione e solidarietà internazionale — vaatii tässä EY 230 artiklan neljänteen kohtaan perustuvassa kanteessaan kumoamaan 1.12.2006 tehdyn komission päätöksen K (2006) 5802 lopullinen, jolla Movimondolle, joka on hallituksista riippumaton järjestö (NGO), määrättiin hallinnollinen seuraamusmaksu ammattietiikan vakavasta rikkomisesta ja vakavasta sopimusrikkomuksesta.

2.

Kantaja täsmentää tältä osin, että sen ja komission välisiä, humanitaariseen apuun ja kehitysyhteistyöhön liittyviä toimenpiteitä koskevia sopimussuhteita säännellään avustussopimuksilla (Grant Agreements), jotka on tehty kumppanuutta koskevien puitesopimusten (Framework Partnership Agreement; jäljempänä FPA) nojalla, ja yleisillä sopimusehdoilla. FPA Echo-sopimukset, joista tässä asiassa on kyse ja joiden rikkomisen vuoksi komissio määräsi riidanalaiset seuraamukset, ovat seuraavat:

3.

Movimondo esittää 1.12.2006 tehdyn sopimuksen kumoamista koskevan vaatimuksensa tueksi seuraavat viisi kanneperustetta:

Ensimmäisessä kanneperusteessaan kantaja väittää, että Euroopan yhteisöjen yleiseen talousarvioon sovellettavasta varainhoitoasetuksesta annetun neuvoston asetuksen N:o 1605/2002 93, 96 ja 114 artiklaa on rikottu ja katsoo, että komission asetuksen N:o 2342/2002, jolla vahvistetaan asetuksen N:o 1605/2002 soveltamissäännöt, 133 ja 175 artikla ovat lainvastaisia, koska 18.12.1995 annetun neuvoston asetuksen 2988/1995 183 artiklaa on rikottu.

Toisessa kanneperusteessaan kantaja väittää, että komisso on arvioinut kantajan syyksi luettuja tosiseikkoja virhellisesti ja epätäydellisesti ja ettei sellaisia lopullisia tietoja ole olemassa, joihin seuraamusten määräämistä koskenut päätös olisi voitu perustaa.

Kolmannessa kanneperusteessaan kantaja vetoaa puolustautumisoikeuksien loukkaamiseen.

Neljännessä kanneperusteessaan kantaja väittää, että seuraamuksen perustana pidettyjä tosiseikkoja on arvioitu virheellisesti ja että syyksilukeminen perustuu olemattomiin seikkoihin. Samalla se väittää, että suhteellisuusperiaatetta on loukattu ja että asiassa ei ole esitetty varainhoitoasetuksen N:o 1605/2002 114 artiklassa säädettyjä ”tehokkuutta, oikeasuhteisuutta ja varottavuutta ”koskevia perusteluja.

Viidennessä perusteessaan kantaja väittää ensinnäkin, että riidanalaisen päätöksen perustana olleet hankkeet olivat epämääräisiä ja että vanhentumisaika oli kulunut. Se väittää samalla, ettei olemassa ole sellaista yhteisön säädöstä, jossa määrättäisiin seuraamuksesta ja että 18.12.1995 annetun neuvoston asetuksen N:o 2988/95 2 artiklan 2 kohtaa ja 3 artiklan 1 kohtaa on rikottu. Toiseksi se väittää komission asetuksen N:o 2342/2002 175 ja 133 artiklaa rikotun.