Asia C-424/07
Euroopan komissio
vastaan
Saksan liittotasavalta
”Jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättäminen — Sähköinen viestintä — Direktiivi 2002/19/EY — Direktiivi 2002/21/EY — Direktiivi 2002/22/EY — Verkot ja palvelut — Kansallinen lainsäädäntö — Uudet markkinat”
Julkisasiamies M. Poiares Maduron ratkaisuehdotus 23.4.2009 I ‐ 11434
Unionin tuomioistuimen tuomio (neljäs jaosto) 3.12.2009 I ‐ 11449
Tuomion tiivistelmä
Jäsenvaltioiden lainsäädännön lähentäminen – Sähköiset verkot ja palvelut – Sääntelyjärjestelmä – Direktiivit 2002/19, 2002/21 ja 2002/22
(Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivien 2002/19 8 artiklan 4 kohta, 2002/21 6 ja 7 artikla, 8 artiklan 1 ja 2 kohta, 15 artiklan 3 kohta ja 16 artikla sekä 2002/22 17 artiklan 2 kohta)
Jäsenvaltio, joka hyväksyy lainsäännöksiä, jotka rajoittavat kansallisen sääntelyviranomaisen harkintavaltaa ja joissa ei noudateta direktiivin 2002/21 6 ja 7 artiklassa säädettyjä kuulemis- ja vakiinnuttamismenettelyjä, ei noudata sähköisten viestintäverkkojen ja niiden liitännäistoimintojen käyttöoikeuksista ja yhteenliittämisestä annetun direktiivin 2002/19 8 artiklan 4 kohdan, sähköisten viestintäverkkojen ja palvelujen yhteisestä sääntelyjärjestelmästä annetun direktiivin 2002/21 6 ja 7 artiklan, 8 artiklan 1 ja 2 kohdan, 15 artiklan 3 kohdan ja 16 artiklan sekä yleispalvelusta ja käyttäjien oikeuksista sähköisten viestintäverkkojen ja palvelujen alalla annetun direktiivin 2002/22 17 artiklan 2 kohdan mukaisia velvoitteitaan.
Sääntelytehtäviään harjoittaessaan kansallisilla sääntelyviranomaisilla on nimittäin laaja toimivalta, jotta ne voivat arvioida sähköisen viestinnän markkinoiden sääntelytarvetta jokaisessa tilanteessa tapauksittain. Direktiivin 2002/21 15 artiklan ja erityisesti sen 3 kohdan mukaan kansallisten sääntelyviranomaisten on läheisessä yhteistyössä komission kanssa määriteltävä merkitykselliset markkinat tällä alalla. Saman direktiivin 16 artiklan mukaan kansalliset sääntelyviranomaiset tekevät tämän jälkeen analyysin näin määritellyistä markkinoista ja arvioivat, vallitseeko niillä todellinen kilpailu. Mikäli näin ei ole, kyseinen kansallinen sääntelyviranomainen asettaa ennakkosääntelyvelvollisuuksia yrityksille, joilla on näillä markkinoilla huomattava markkinavoima. Nämä artiklat koskevat yleisesti sähköisen viestinnän alaa, eikä uusia markkinoita tai mitään muitakaan markkinoita ole suljettu niiden soveltamisalan ulkopuolelle.
Kansallisella säännöksellä, jossa säädetään nimenomaisesti, että uusia markkinoita tulisi säännellä vain, jos tietyt seikat, kuten kestävän kilpailun puuttuminen markkinoilta, osoittavat sen olevan välttämätöntä, loukataan kansalliselle sääntelyviranomaiselle myönnettyä laajaa toimivaltaa ja estetään sitä toteuttamasta kuhunkin erityistapaukseen mukautettuja sääntelytoimenpiteitä, eikä se näin ollen ole direktiivin 2002/21 16 artiklan mukainen. Tällaisesta säännöksestä seuraava kansallisen sääntelyviranomaisen harkintavallan rajoittaminen vaikuttaa välttämättä sen valtaan määritellä markkinat. Kansallisen sääntelyviranomaisen ei enää tarvitse määritellä merkityksellisiä markkinoita mainitun direktiivin 15 artiklan 3 kohdan mukaisesti siltä osin kuin direktiivin 2002/21 mukaisesti ennakkosääntelyn alaisiksi tulevista merkityksellisistä tuote- ja palvelumarkkinoista sähköisen viestinnän alalla annetun komission suosituksen liitteessä mainitut markkinat sisältyvät jo kansallisessa lainsäädännössä säädettyyn uusien markkinoiden määritelmään.
Lisäksi direktiivin 2002/19 8 artiklan 4 kohdasta ja direktiivin 2002/22 17 artiklan 2 kohdasta ilmenee, että näiden artiklojen mukaisten velvollisuuksien on perustuttava havaitun ongelman luonteeseen ja niiden on oltava oikeasuhteisia ja perusteltuja direktiivin 2002/21 8 artiklan tavoitteisiin nähden ja että kansallisten sääntelyviranomaisten on edistettävä kyseisessä 8 artiklassa mainittuja sääntelyn tavoitteita ja näin ollen suoritettava näiden tavoitteiden painottaminen määritellessään ja analysoidessaan merkityksellisiä markkinoita, joita on mahdollisesti säänneltävä. Kansallisella säännöksellä, jossa asetetaan etusijalle yksi näistä tavoitteista, kuten tavoite edistää tehokkaita investointeja perusrakenteisiin ja tukea innovointia, kun kansallinen sääntelyviranomainen analysoi uusien markkinoiden sääntelyn tarvetta, rikotaan direktiivin 2002/19 8 artiklan 4 kohtaa, direktiivin 2002/21 8 artiklan 1 ja 2 kohtaa ja direktiivin 2002/22 17 artiklan 2 kohtaa ja rajoitetaan mainittujen direktiivien vastaisesti kansallisten sääntelyviranomaisten harkintavaltaa.
Direktiivin 2002/21 16 artiklan vastainen on myös kansallinen säännös, jossa asetetaan mahdollisesti säänneltävien merkityksellisten markkinoiden analysoinnille rajoittavampia ehtoja kuin ne, joista säädetään mainitussa direktiivissä, kuten sellainen säännös, jossa säädetään kriteeriksi sille, että uudet markkinat voidaan poikkeuksellisesti asettaa ennakkosääntelyn kohteeksi, olemassa oleva vaara siitä, että rajoitetaan pitkällä aikavälillä kestävän kilpailun kehittymistä näillä markkinoilla.
Lopuksi kansallisella säännöksellä, jossa säädetään uusien markkinoiden sääntelemättömyysperiaatteesta, rajoitetaan kansallisen sääntelyviranomaisen toimivaltaa asettaa uudet markkinat markkinoiden määrittelyn ja analysoinnin kohteeksi. Tämä tarkoittaa välttämättä direktiivin 2002/21 6 ja 7 artiklassa, joihin viitataan saman direktiivin 15 artiklan 3 kohdassa ja 16 artiklan 6 kohdassa, säädettyjen menettelyjen noudattamatta jättämistä tietyissä tilanteissa markkinoiden määrittelyn ja analysoinnin osalta.
(ks. 55, 56, 61, 64, 66, 78, 82, 83, 86, 90, 91, 93, 94, 98, 99, 105, 106 ja 108 kohta sekä tuomiolauselma)