—

M. Altun, edustajanaan Rechtsanwalt P. Horrig,

—

Saksan hallitus, asiamiehinään M. Lumma ja J. Möller,

—

Kreikan hallitus, asiamiehinään G. Karipsiadis ja T. Papadopoulou,

—

Euroopan yhteisöjen komissio, asiamiehinään V. Kreuschitz ja G. Rozet,

1

Ennakkoratkaisupyyntö koskee assosiaation kehittämisestä 19.9.1980 tehdyn assosiaationeuvoston päätöksen N:o 1/80 (jäljempänä päätös N:o 1/80) 7 artiklan ensimmäisen kohdan tulkintaa. Assosiaationeuvosto perustettiin Euroopan talousyhteisön ja Turkin välisellä assosiaatiosopimuksella, jonka allekirjoittivat Ankarassa 12.9.1963 yhtäältä Turkin tasavalta ja toisaalta ETY:n jäsenvaltiot ja yhteisö ja joka tehtiin, hyväksyttiin ja vahvistettiin yhteisön puolesta 23.12.1963 tehdyllä neuvoston päätöksellä 64/732/ETY (EYVL 1964, 217, s. 3685).

2

Tämä pyyntö on esitetty asiassa, jossa asianosaisina ovat Turkin kansalainen Ibrahim Altun ja Stadt Böblingen (Böblingenin kaupunki) ja joka koskee menettelyä kyseisen henkilön karkottamiseksi Saksan alueelta.

3

Päätöksen N:o 1/80 6 artiklan 1 ja 2 kohdassa määrätään seuraavaa:

”1.   Jollei hänen perheenjäsentensä vapaata oikeutta työskentelyyn koskevista 7 artiklan määräyksistä muuta johdu, turkkilaisella työntekijällä, joka kuuluu laillisille työmarkkinoille tietyssä jäsenvaltiossa, on oikeus

2.   Vuosiloma ja äitiysloma sekä poissaolo työtapaturman tai sairauden vuoksi lyhyen aikaa rinnastetaan säännönmukaisiin työskentelykausiin. Toimivaltaisen viranomaisen asianmukaisesti toteamat omasta tahdosta riippumattomat työttömyyskaudet ja poissaolo pitempiaikaisen sairauden vuoksi, vaikka niitä ei rinnasteta säännönmukaisiin työskentelykausiin, eivät vaikuta haitallisesti niihin oikeuksiin, jotka on saatu aikaisempien työskentelykausien perusteella.”

4

Päätöksen N:o 1/80 7 artiklassa määrätään seuraavaa:

”Jäsenvaltion laillisille työmarkkinoille kuuluvan turkkilaisen työntekijän perheenjäsenillä, joille on annettu lupa muuttaa tämän työntekijän luokse, on oikeus:

Turkkilaisten työntekijöiden lapset, jotka ovat saaneet ammattikoulutusta vastaanottavassa valtiossa, voivat tässä jäsenvaltiossa asumisensa kestosta riippumatta vastaanottaa tässä jäsenvaltiossa minkä tahansa työtarjouksen sillä edellytyksellä, että toinen vanhemmista on työskennellyt laillisesti kyseisessä jäsenvaltiossa vähintään kolme vuotta.”

5

Päätöksen 14 artiklan 1 kohdassa määrätään seuraavaa:

”Tämän jakson määräyksiä on sovellettava, jollei yleisen järjestyksen, turvallisuuden tai kansanterveyden vuoksi perustelluista rajoituksista muuta johdu.”

6

Pakolaisten asemaa koskeva yleissopimus, joka allekirjoitettiin 28.7.1951 Genevessä (Yhdistyneiden Kansakuntien sopimuskokoelma, nide 189, s. 150, nro 2545 (1954)), tuli voimaan 22.4.1954. Pääasiaan sovelletaan tätä yleissopimusta sellaisena kuin se on muutettuna New Yorkissa 31.1.1967 allekirjoitetulla pakolaisten asemaa koskevalla pöytäkirjalla, joka tuli voimaan 4.10.1967 (jäljempänä Geneven yleissopimus).

7

Yleissopimuksen 1 artiklan A kohdan 2 alakohdan mukaan pakolaisen käsite koskee jokaista, ”jolla on perusteltua aihetta pelätä joutuvansa vainotuksi rodun, uskonnon, kansallisuuden, tiettyyn yhteiskuntaluokkaan kuulumisen tai poliittisen mielipiteen johdosta, joka oleskelee kotimaansa ulkopuolella ja on kykenemätön tai sellaisen pelon johdosta haluton turvautumaan sanotun maan suojaan; tai joka olematta minkään maan kansalainen oleskelee entisen pysyvän asuinmaansa ulkopuolella ja edellä mainittujen seikkojen tähden on kykenemätön tai sanotun pelon vuoksi haluton palaamaan sinne”.

8

Geneven yleissopimuksen 5 artiklassa määrätään, että ”mikään tämän yleissopimuksen määräys ei saa rajoittaa niitä oikeuksia ja etuja, jotka sopimusvaltio on myöntänyt pakolaisille tästä yleissopimuksesta riippumatta”.

9

Pääasian kantaja Ibrahim Altun on syntynyt 1.1.1985, ja hän on Ali Altunin poika. Ali Altun, joka on niin ikään Turkin kansalainen, saapui Saksaan 27.3.1996 turvapaikanhakijana. Bundesamt für die Anerkennung ausländischer Flüchtlinge (pakolaisasioita käsittelevä liittovaltion virasto) hyväksyi hänet turvapaikanhakijaksi 19.4.1996 tekemällään päätöksellä. Ali Altun sai tässä tarkoituksessa 23.5.1996 pysyvän oleskeluluvan Saksassa.

10

Sen jälkeen, kun Ali Altun oli muuttanut useita kertoja paikkakunnalta toiselle, hänen asuinpaikkansa oli 1.1.2000 lukien Böblingenissä.

11

Ali Altun aloitti työnteon heinäkuussa 1999 Stuttgartissa työvoimaa vuokraavassa yrityksessä. Tämän jälkeen hän työskenteli 1.4.2000 alkaen työntekijänä elintarvikkeita valmistavassa yrityksessä siihen saakka, kunnes kyseinen yritys ilmoittautui maksukyvyttömäksi 1.6.2002. Ali Altunia kehotettiin tällöin ilmoittautumaan Arbeitsamtiin (työvoimatoimisto) työttömäksi työnhakijaksi, ja hänen työsuhteensa päättyi virallisesti 31.7.2002. Hän sai työttömyyskorvausta 1.6.2002–26.5.2003.

12

Ali Altun pani kesäkuussa 1999 vireille perheen yhdistämiseksi menettelyn, joka koski hänen vaimoaan, poikaansa ja tyttäriään. Ibrahim Altun saapui Saksaan 30.11.1999 Saksan liittotasavallan toimivaltaisen ulkomaanedustuston myöntämän viisumin perusteella ja muutti asumaan isänsä luokse. Hän sai 9.12.1999 oleskeluluvan, joka oli voimassa 31.12.2000 saakka. Tämän oleskeluluvan voimassaoloa jatkettiin 31.12.2002 saakka ja uudelleen 8.12.2003 saakka.

13

Ibrahim Altun ilmoittautui 26.9.2002 työvoimatoimistoon työttömäksi työnhakijaksi. Hän osallistui 1.9.2003 alkaen työttömille nuorille tarkoitetulle tukikurssille, jonka hän keskeytti 2.4.2004.

14

Ibrahim Altun pidätettiin 28.4.2003 16-vuotiaaseen tyttöön kohdistuneen raiskausyrityksen vuoksi, ja hän oli tutkintavankeudessa 27.5.2003 saakka. Amtsgericht Böblingen tuomitsi hänet 16.9.2003 antamallaan tuomiolla yhden vuoden ja kolmen kuukauden pituiseen vankeusrangaistukseen, joka määrättiin ehdollisena.

15

Hän haki jälleen 20.11.2003 oleskelulupansa pidentämistä, ja Böblingenin kaupunki hylkäsi hänen hakemuksensa 20.4.2004 tekemällään päätöksellä. Viimeksi mainittu vaati häntä myös poistumaan Saksan liittotasavallan alueelta kolmen kuukauden kuluessa päätöksen tiedoksiannosta lukien sillä uhalla, että muussa tapauksessa hänet palautettaisiin Turkkiin.

16

Böblingenin kaupunki katsoi, että Ibrahim Altun oli syyllistynyt vakavaan rikokseen, joka oli kansallisen lainsäädännön mukaan perusteena oleskeluluvan pidennyshakemuksen hylkäämiselle. Sen mukaan hän ei myöskään voinut saada päätöksen N:o 1/80 7 artiklan ensimmäiseen kohtaan perustuvia oikeuksia.

17

Koska pääasian kantajan kyseisestä päätöksestä tekemä oikaisuvaatimus hylättiin, hän nosti kanteen Verwaltungsgericht Stuttgartissa (Stuttgartin hallinto-oikeus) ja katsoi, ettei hänen oleskeluoikeuttaan tule tarkastella yksinomaan kansallisen lainsäädännön perusteella vaan myös päätöksen N:o 1/80 7 artiklan ensimmäisen kohdan perusteella.

18

Koska Verwaltungsgericht Stuttgart katsoi tässä tilanteessa, että asian ratkaiseminen edellyttää yhteisön oikeuden tulkintaa, se päätti lykätä asian käsittelyä ja esittää yhteisöjen tuomioistuimelle seuraavat ennakkoratkaisukysymykset:

19

Kansallinen tuomioistuin haluaa ensimmäisellä ja toisella kysymyksellään, joita on syytä tarkastella yhdessä, selvittää, voiko turkkilaisen työntekijän lapsi saada päätöksen N:o 1/80 7 artiklan ensimmäisen kohdan ensimmäiseen luetelmakohtaan perustuvat oikeudet, kun niiden kolmen vuoden aikana, joina kyseinen lapsi on asunut kyseisen työntekijän kanssa, viimeksi mainittu on ollut kaksi ja puoli vuotta ansiotyössä ja tämän jälkeen seuraavat kuusi kuukautta työttömänä.

20

Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan päätöksen N:o 1/80 7 artiklan ensimmäisellä kohdalla on välitön oikeusvaikutus jäsenvaltioissa, joten ne Turkin kansalaiset, jotka täyttävät heille siinä myönnettyjen oikeuksien edellytykset, voivat suoraan vedota kyseisiin oikeuksiin (ks. asia C-351/95, Kadiman, tuomio 17.4.1997, Kok. 1997, s. I-2133, 28 kohta ja asia C-325/05, Derin, tuomio 18.7.2007, Kok. 2007, s. I-6495, 47 kohta).

21

Yhteisöjen tuomioistuin on myös katsonut, että oikeudet, jotka päätöksen N:o 1/80 7 artiklan ensimmäisessä kohdassa myönnetään turkkilaisen työntekijän lapselle työskentelyyn kyseessä olevassa jäsenvaltiossa, edellyttävät välttämättä, että asianomaisella henkilöllä on vastaava oikeus oleskeluun, sillä muutoin oikeus päästä työmarkkinoille ja tehdä tosiasiassa palkkatyötä jää vaikutuksettomaksi (ks. erityisesti em. asia Derin, tuomion 47 kohta).

22

Kuten päätöksen N:o 1/80 7 artiklan ensimmäisen kohdan ensimmäisen luetelmakohdan sanamuodostakin jo ilmenee, turkkilaisen työntekijän lapsen oikeudelle vastaanottaa mikä tahansa työtarjous vastaanottavassa jäsenvaltiossa on asetettu kaksi edellytystä, joiden mukaan kyseisen työntekijän on kuuluttava tämän jäsenvaltion laillisille työmarkkinoille ja lapsen on asuttava siellä säännönmukaisesti vähintään kolme vuotta. On täsmennettävä, että ensimmäinen edellytys ei koske päätöksen N:o 1/80 6 artiklan 1 kohdassa tarkoitettua säännönmukaisen työskentelyn käsitettä, vaan liittyy yksinomaan laillisille työmarkkinoille kuulumisen käsitteeseen.

23

Siltä osin kuin kysymys on turkkilaisen työntekijän kuulumisesta laillisille työmarkkinoille, yhteisöjen tuomioistuin on todennut päätöksen N:o 1/80 6 artiklan 1 kohdan tulkinnan yhteydessä, että kyseisellä käsitteellä on katsottava tarkoitettavan kaikkia niitä työntekijöitä, jotka ovat noudattaneet vastaanottavan jäsenvaltion lakeja ja hallinnollisia säädöksiä ja joilla on siten oikeus työskennellä sen alueella (ks. asia C-1/97, Birden, tuomio 26.11.1998, Kok. 1998, s. I-7747, 51 kohta ja asia C-294/06, Payir ym., tuomio 24.1.2008, Kok. 2008, s. I-203, 29 kohta).

24

Lisäksi turkkilainen työntekijä kuuluu työskentelyn tilapäisestä keskeyttämisestä huolimatta edelleen päätöksen N:o 1/80 6 artiklan 1 kohdassa tarkoitetulla tavalla vastaanottavan jäsenvaltion laillisille työmarkkinoille sen ajanjakson ajan, joka hänelle on kohtuullisesti tarpeen toisen palkatun työn löytämiseksi, olipa asianomainen poissa vastaanottavan jäsenvaltion työmarkkinoilta mistä syystä tahansa, sikäli kuin tämä poissaolo on tilapäistä (asia C-383/03, Dogan, tuomio 7.7.2005, Kok. 2005, s. I-6237, 19 ja 20 kohta).

25

Turkkilainen työntekijä on laillisten työmarkkinoiden ulkopuolella vain tilanteessa, jossa hänellä ei objektiivisesti ole enää mitään mahdollisuutta työllistyä uudelleen tai jossa hän ei ole kohtuullisessa ajassa löytänyt uutta palkattua työtä sellaisen tilapäisen ajanjakson jälkeen, jolloin hän ei ole työskennellyt (ks. vastaavasti asia C-340/97, Nazli, tuomio 10.2.2000, Kok. 2000, s. I-957, 444 kohta ja em. asia Dogan, tuomion 23 kohta).

26

Ali Altunin omasta tahdosta riippumaton työttömyys, joka johtui siitä, että yritys, jossa hän työskenteli, todettiin maksukyvyttömäksi, ei voi yksinään olla esteenä sille, että hän kuuluu edelleen vastaanottavan jäsenvaltion laillisille työmarkkinoille.

27

Tämän tuomion 23–25 kohdassa esitetyt huomautukset laillisille työmarkkinoille kuulumisesta päätöksen N:o 1/80 6 artiklan 1 kohdassa tarkoitetuin tavoin voidaan toistaa kyseisen päätöksen 7 artiklan ensimmäisen kohdan tulkinnan yhteydessä.

28

Tämän käsitteen tulkitseminen eri tavalla kuin päätöksen N:o 1/80 6 artiklan tai 7 artiklan yhteydessä horjuttaisi sen järjestelmän johdonmukaisuutta, jonka assosiaationeuvosto on ottanut käyttöön tarkoituksena vahvistaa vähitellen turkkilaisten työntekijöiden asemaa vastaanottavassa jäsenvaltiossa.

29

On palautettava mieleen, että päätöksellä N:o 1/80 pyritään edistämään sellaisten Turkin kansalaisten asteittaista kotoutumista vastaanottavaan jäsenvaltioon, jotka täyttävät tässä päätöksessä määrätyt edellytykset ja joille kuuluu näin ollen siinä myönnettyjä oikeuksia (ks. em. asia Derin, tuomion 53 kohta).

30

Asumista koskevan edellytyksen osalta päätöksen N:o 1/80 7 artiklan ensimmäisen kohdan ensimmäisen luetelmakohdan mukaan turkkilaisen työntekijän perheenjäsenen on asuttava tämän luona keskeytyksettä vähintään kolme vuotta.

31

Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan tältä osin edellytetään, että perheenyhdistäminen, jonka perusteella turkkilaisen työntekijän perheenjäsen on saapunut vastaanottavan jäsenvaltion alueelle, ilmenee tietyn ajanjakson ajan siten, että perheenjäsen todella asuu yhdessä työntekijän kanssa samassa taloudessa ja että näin on oltava niin kauan kuin hän ei itse täytä työmarkkinoille pääsyn edellytyksiä kyseisessä valtiossa (ks. asia C-329/97, Ergat, tuomio 16.3.2000, Kok. 2000, s. I-1487, 36 kohta ja em. asia Derin, tuomion 51 kohta).

32

Tästä seuraa, että työntekijän, jonka kanssa perheenjäsen asuu samassa taloudessa, on kuuluttava vastaanottavan jäsenvaltion laillisille työmarkkinoille koko sen ajan, jonka perheenjäsen tarvitsee saadakseen oikeuden päästä kyseisen jäsenvaltion työmarkkinoille.

33

Tämän tuomion 22 kohdassa mainittujen kahden edellytyksen on täytyttävä samanaikaisesti.

34

Päätöksen N:o 1/80 7 artiklan ensimmäisen kohdan tulkitseminen tällä tavoin perustuu kyseisen määräyksen sanamuotoon ja tavoitteisiin sekä yhteisöjen tuomioistuimen oikeuskäytäntöön.

35

Yhteisöjen tuomioistuin on näet täsmentänyt, että perheenjäsen voi käyttää päätöksen N:o 1/80 7 artiklan ensimmäisen kohdan mukaisia oikeuksia sen jälkeen, kun hän on asunut vastaanottavan jäsenvaltion laillisille työmarkkinoille kuuluvan turkkilaisen työntekijän kanssa, vaikka tämän asumisajanjakson jälkeen mainittu työntekijä ei enää itse kuulu tämän jäsenvaltion työmarkkinoille (asia C-467/02, Cetinkaya, tuomio 11.11.2004, Kok. 2004, s. I-10895, 32 kohta).

36

Se, että työntekijä ei enää täytä edellytystä, joka koskee oikeutta vastaanottavan jäsenvaltion työmarkkinoille pääsyyn, sen jälkeen, kun hänen perheenjäsenensä on itse saanut tämän oikeuden, ei siis aseta tätä kyseenalaiseksi.

37

On todettava, että jotta turkkilaisen työntekijän perheenjäsen saisi päätöksen N:o 1/80 7 artiklan ensimmäisen kohdan mukaisesti oikeuden päästä vastaanottavan jäsenvaltion työmarkkinoille, kyseisen turkkilaisen työntekijän on pitänyt täyttää laillisille työmarkkinoille kuulumista koskeva edellytys vähintään sen kolmen vuoden ajan, jolloin he ovat asuneet yhdessä.

38

Kansallisen tuomioistuimen mukaan pääasian kantaja on elänyt yhdessä isänsä kanssa yli kolmen vuoden ajan, toisin sanoen Saksaan saapumisensa ajankohdasta 30.11.1999 lukien 20.4.2004 saakka, jolloin hänen oleskelulupansa pidentämistä koskeva hakemus hylättiin. Kansallinen tuomioistuin toteaa myös, että 20.4.2004 mennessä Ali Altun oli työskennellyt kaksi ja puoli vuotta, minkä jälkeen hän oli joutunut omasta tahdostaan riippumatta työttömäksi kesäkuusta 2002 lukien.

39

Päätöksen N:o 1/80 7 artiklan ensimmäisen kohdan ensimmäisessä luetelmakohdassa tarkoitetut edellytykset, jotka koskevat turkkilaisen työntekijän kuulumista vastaanottavan jäsenvaltion laillisille työmarkkinoille ja sen ajanjakson kestoa, joka hänen perheenjäsenensä on säännönmukaisesti asuttava tässä jäsenvaltiossa, täyttyvät käsiteltävänä olevassa tapauksessa.

40

Edellä esitetty huomioon ottaen ensimmäiseen ja toiseen kysymykseen on vastattava, että päätöksen N:o 1/80 7 artiklan ensimmäisen kohdan ensimmäistä luetelmakohtaa on tulkittava siten, että turkkilaisen työntekijän lapsi voi saada tähän määräykseen perustuvat oikeudet, kun niiden kolmen vuoden aikana, jotka kyseinen lapsi on asunut kyseisen työntekijän kanssa, viimeksi mainittu on ollut ansiotyössä kahden ja puolen vuoden ajan, minkä jälkeen hän on ollut työttömänä seuraavat kuusi kuukautta.

41

Kansallinen tuomioistuin haluaa tällä kysymyksellään pääasiallisesti selvittää, onko se, että turkkilainen työntekijä on poliittisena pakolaisena saanut oleskeluluvan jäsenvaltiossa ja siten oikeuden päästä tämän valtion työmarkkinoille, esteenä sille, että hänen perheenjäsenensä voi saada päätöksen N:o 1/80 7 artiklan ensimmäiseen kohtaan perustuvia oikeuksia.

42

Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan päätöksessä N:o 1/80 turkkilaisille työntekijöille myönnettyjen oikeuksien käyttäminen ei riipu mistään sellaisesta edellytyksestä, joka liittyy syyhyn, jonka perusteella heille on alun perin annettu maahantulo- ja oleskeluoikeus vastaanottavassa jäsenvaltiossa (ks. vastaavasti päätöksen N:o 1/80 6 artiklan yhteydessä asia C-237/91, Kus, tuomio 16.12.1992, Kok. 1992, s. I-6781, Kok. Ep. XIII, s. I-255, 21 ja 22 kohta; em. asia Payir ym., tuomion 40 kohta ja saman päätöksen 7 artiklan yhteydessä asia C-355/93, Eroglu, tuomio 5.10.1994, Kok. 1994, s. I-5113, 22 kohta).

43

Päätöksen N:o 1/80 7 artiklan ensimmäisen kohdan mukaan turkkilaisen työntekijän perheenjäsenen oikeus päästä vastaanottavan jäsenvaltion työmarkkinoille ja vastaavasti oleskeluoikeus tässä valtiossa ei siis riipu olosuhteista, joissa viimeksi mainittu on saanut maahantulo- ja oleskeluoikeuden.

44

Kansallinen tuomioistuin katsoo, että pakolaisilla on jo riittävä suoja heille Geneven yleissopimuksella annettujen oikeuksien perusteella ja että heitä ei ole tarpeen liittää heidän alkuperämaansa kanssa tehdyn assosiaatiosopimuksen soveltamisalaan. Sen mukaan tällainen kaksinkertainen etu ei olisi asianmukainen.

45

Tältä osin on korostettava, että Geneven yleissopimuksen 5 artiklassa määrätään, että mikään yleissopimuksen määräys ei saa rajoittaa niitä oikeuksia ja etuja, jotka pakolaisille on myönnetty tästä yleissopimuksesta riippumatta.

46

Päätöksellä N:o 1/80 annetaan turkkilaisen työntekijän perheenjäsenille oikeuksia, joihin he eivät voi vedota Geneven yleissopimuksen nojalla.

47

Kun nimittäin päätöksen N:o 1/80 7 artiklassa annetaan turkkilaisen työntekijän perheenjäsenille oikeus vastaanottaa työtarjouksia vastaanottavassa jäsenvaltiossa kun tietyt, erityisesti tässä jäsenvaltiossa oleskelun kestoon liittyvät edellytykset täyttyvät, Geneven yleissopimuksessa ei anneta mitään tämänlaatuisia oikeuksia poliittisen pakolaisen perheenjäsenille.

48

Päätöksellä N:o 1/80 ei tosin rajoiteta jäsenvaltioiden toimivaltaa säätää Turkin kansalaisten oikeudesta saapua alueelleen ja heidän ensimmäiselle työsuhteelleen asetetuista edellytyksistä (ks. erityisesti em. asia Payir ym., tuomion 36 kohta).

49

Kieltäytyminen päätöksen N:o 1/80 soveltamisesta sen poliittisen pakolaisen aseman vuoksi, joka Ali Altunilla oli, kun hän sai luvan tulla Saksaan ja oleskella siellä, asettaisi kuitenkin kyseenalaisiksi ne oikeudet, joita hän itse ja hänen perheenjäsenensä saavat tämän päätöksen perusteella.

50

Kolmanteen kysymykseen on näin ollen vastattava, että se, että turkkilainen työntekijä on poliittisena pakolaisena saanut oleskeluluvan jäsenvaltiossa ja siten oikeuden päästä tämän valtion työmarkkinoille, ei ole esteenä sille, että hänen perheenjäsenensä voi saada päätöksen N:o 1/80 7 artiklan ensimmäiseen kohtaan perustuvia oikeuksia.

51

Kansallinen tuomioistuin haluaa neljännellä ja viidennellä kysymyksellään, joita on syytä tarkastella yhdessä, selvittää, voidaanko oikeudet, joita turkkilaisen työntekijän perheenjäsenellä on päätöksen N:o 1/80 7 artiklan ensimmäisen kohdan nojalla, saattaa kyseenalaiseksi, jos kyseinen työntekijä on saanut poliittisen pakolaisen aseman totuudenvastaisten tietojen perusteella, ja jos voidaan, millä edellytyksillä.

52

Kansallinen tuomioistuin toteaa, että sen epävarmuus tältä osin perustuu joukkoon seikkoja, joiden perusteella voidaan osoittaa, että Ali Altunin turvapaikkahakemuksensa yhteydessä antamat tiedot eivät voi olla totuudenmukaisia.

53

Yhteisöjen tuomioistuimen oikeuskäytännön mukaan Turkin kansalaisen säännönmukainen työskentely vastaanottavassa jäsenvaltiossa edellyttää vakiintunutta ja varmaa asemaa jäsenvaltion työmarkkinoilla ja tämän perusteella riidatonta oleskeluoikeutta (asia C-192/89, Sevince, tuomio 20.9.1990, Kok. 1990, s. I-3461, Kok. Ep. X, s. 529, 30 kohta ja asia C-4/05, Güzeli, tuomio 26.10.2006, Kok. 2006, s. I-10279, 38 kohta).

54

Yhteisöjen tuomioistuin on tässä kontekstissa jo todennut, että Turkin kansalaisen yksinomaan hänen tuomitsemiseensa johtaneen vilpillisen menettelyn johdosta myönnetyn oleskeluluvan perusteella suorittamat työskentelyjaksot eivät siten muodosta vakiintunutta asemaa työmarkkinoilla, ja niiden on katsottava olevan suoritettu ainoastaan epävarmassa asemassa sen vuoksi, että asianomaisella ei kyseisinä ajanjaksoina ollut lainmukaisesti saatua oleskeluoikeutta (ks. erityisesti asia C-285/95, Kol, tuomio 5.6.1997, Kok. 1997, s. I-3069, 27 kohta ja asia C-37/98, Savas, tuomio 11.5.2000, Kok. 2000, s. I-2927, 61 kohta).

55

Se, että turkkilainen työntekijä työskentelee tuomioon johtaneeseen vilpilliseen menettelyyn perustuvan oleskeluluvan nojalla, ei voi synnyttää hänelle oikeuksia eikä perusteltua luottamusta (em. asia Kol, tuomion 28 kohta).

56

Lisäksi kun otetaan huomioon yhteys, joka vallitsee turkkilaisen työntekijän päätökseen N:o 1/80 perustuvien oikeuksien ja niiden kyseisen päätöksen 7 artiklaan perustuvien oikeuksien välillä, joihin voivat vedota hänen perheenjäsenensä, jotka ovat saaneet luvan muuttaa hänen luokseen, tällaisella kyseisen työntekijän vilpillisellä menettelyllä voi olla vaikutuksia hänen perheenjäsentensä oikeusasemaan.

57

Näitä vaikutuksia on kuitenkin arvioitava sen ajankohdan valossa, jolloin vastaanottavan jäsenvaltion kansalliset viranomaiset tekivät päätöksen kyseisen työntekijän oleskeluluvan peruuttamisesta.

58

Jos turkkilaisen työntekijän perheenjäsenet eivät vielä ole saavuttaneet oikeuksiaan ajankohtana, jolloin hänen oleskelulupansa peruutetaan, sen vuoksi, että päätöksen N:o 1/80 7 artiklan ensimmäisessä kohdassa tarkoitettua yhdessä asumisen ajanjaksoa koskeva edellytys ei ole vielä täyttynyt, jäsenvaltioilla on oikeus todeta kyseisen työntekijän vilpillisestä menettelystä hänen perheenjäsenilleen aiheutuvat seuraukset.

59

Jos sitä vastoin viimeksi mainitut ovat saaneet oman oikeuden päästä vastaanottavan jäsenvaltion työmarkkinoille ja vastaavasti oikeuden oleskella jäsenvaltiossa, näitä oikeuksia ei voida enää kyseenalaistaa niiden sääntöjenvastaisuuksien vuoksi, jotka ovat menneisyydessä vaikuttaneet haitallisesti kyseisen työntekijän oleskeluoikeuteen.

60

Muunlainen ratkaisu olisi vastoin oikeusvarmuuden periaatetta, joka, kuten vakiintuneesta oikeuskäytännöstä ilmenee, edellyttää muun muassa, että oikeussäännöt ovat selviä ja täsmällisiä ja että niiden seuraukset ovat ennakoitavissa varsinkin silloin, kun niillä voi yksilöiden kannalta olla epäedullisia seurauksia (ks. vastaavasti asia C-143/93, Van Es Douane Agenten, tuomio 13.2.1996, Kok. 1996, s. I-431, 27 kohta ja asia C-158/07, Förster, tuomio 18.11.2008, Kok. 2008, s. I-8507, 67 kohta).

61

Päätöksen N:o 1/80 7 artiklan ensimmäiseen kohtaan perustuva turkkilaisen työntekijän perheenjäsenten oikeus päästä työmarkkinoille menettäisi täysin merkityksensä, jos toimivaltaisilla kansallisilla viranomaisilla olisi mahdollisuus säätää, tavalla tai toisella, kyseisessä päätöksessä turkkilaisille siirtolaisille tunnustettujen täsmällisten oikeuksien soveltamiselle ehtoja tai rajoituksia (ks. em. asia Ergat, tuomion 41 kohta ja asia C-453/07, Er, tuomio 25.9.2008, Kok. 2008, s. I-7299, 27 kohta).

62

Oikeuksiin, jotka päätöksen N:o 1/80 7 artiklan ensimmäisessä kohdassa myönnetään mainitussa kohdassa määrätyt edellytykset täyttävien turkkilaisten työntekijöiden perheenjäsenille, voi olla ainoastaan kahdenlaisia rajoituksia: joko turkkilaisen siirtolaisen oleskelu vastaanottavan jäsenvaltion alueella merkitsee hänen oman käyttäytymisensä takia todellista ja vakavaa vaaraa yleiselle järjestykselle, turvallisuudelle tai kansanterveydelle saman päätöksen 14 artiklan 1 kohdassa tarkoitetulla tavalla tai asianomainen on poistunut kyseisen valtion alueelta merkittäväksi ajaksi ilman perusteltua syytä (ks. em. asia Cetinkaya, tuomion 36 ja 38 kohta ja asia Er, tuomion 30 kohta).

63

Edellisessä kohdassa mainittujen rajoitusten tyhjentävyys joutuisi kyseenalaiseksi, jos kansalliset viranomaiset voisivat asettaa siirtotyöläisen perheenjäsenten saamille omille oikeuksille ehtoja tai rajoittaa tai evätä näitä oikeuksia siten, että kyseisen siirtotyöläisen maahantulo- ja oleskeluluvan myöntämistä koskevat seikat tutkittaisiin tai arvioitaisiin uudelleen.

64

Neljänteen ja viidenteen kysymykseen on siis vastattava, että päätöksen N:o 1/80 7 artiklan ensimmäistä kohtaa on tulkittava siten, että kun turkkilainen työntekijä on saanut poliittisen pakolaisen aseman totuudenvastaisten tietojen perusteella, ei oikeuksia, joita hänen perheenjäsenellään on tämän säännöksen perusteella, voida saattaa kyseenalaisiksi, jos kyseinen perheenjäsen täytti kyseisessä määräyksessä tarkoitetut edellytykset ajankohtana, jolloin kyseisen työntekijän oleskelulupa peruutettiin.

65

Pääasian asianosaisten osalta asian käsittely yhteisöjen tuomioistuimessa on välivaihe kansallisessa tuomioistuimessa vireillä olevan asian käsittelyssä, minkä vuoksi kansallisen tuomioistuimen asiana on päättää oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta. Oikeudenkäyntikuluja, jotka ovat aiheutuneet muille kuin näille asianosaisille huomautusten esittämisestä yhteisöjen tuomioistuimelle, ei voida määrätä korvattaviksi.

Näillä perusteilla yhteisöjen tuomioistuin (kolmas jaosto) on ratkaissut asian seuraavasti: