1.

Komissio vaatii nyt käsiteltävässä asiassa yhteisöjen tuomioistuinta toteamaan, että Italian tasavalta ei ole noudattanut yhteisön omien varojen järjestelmää koskevasta yhteisön lainsäädännöstä johtuvia velvoitteitaan, koska se on kieltäytynyt maksamasta viivästyskorkoja siitä, että se on kirjannut liian myöhään passituksiin liittyvät omat varat silloin, kun tavara on saapunut määräajassa määrätullitoimipaikkaan, mutta sitä koskeva todiste on esitetty liian myöhään lähtötullitoimipaikassa.

2.

TIR-carnet’isiin merkittyjen tavaroiden kansainvälistä kuljetusta koskevan tulliyleissopimuksen (jäljempänä TIR-yleissopimus) ( 2 ) 2 artiklassa määrätään seuraavaa:

”Tätä sopimusta on sovellettava sellaiseen ilman matkalla suoritettavaa uudelleenlastausta tapahtuvaan tavarakuljetukseen, jossa maantiekulkuneuvot, ajoneuvoyhdistelmät tai kontit ylittävät yhden tahi useampia valtakunnanrajoja sopimuspuolen lähtötullitoimipaikan ja toisen tahi saman sopimuspuolen määrätullitoimipaikan välillä edellyttäen, että osa TIR-kuljetuksesta tapahtuu maitse.”

3.

TIR-yleissopimuksen 4 artiklan sanamuoto on seuraava:

”TIR-menettelyn nojalla kuljetettujen tavaroiden osalta ei tule vaatia vienti- tai tuontitullien ja -verojen maksua eikä talletusta välitullitoimipaikoissa.”

4.

TIR-yleissopimuksen 8 artiklassa määrätään seuraavaa:

”1.   Takaajayhdistys sitoutuu maksamaan suoritettaviksi erääntyvät tuonti- tai vientitullit ja -verot mahdollisine korkoineen sen maan tullilakien ja -määräysten mukaan, jossa väärinkäytös on havaittu TIR-kuljetuksen yhteydessä. Se on velvollinen maksamaan tällaiset määrät yhteisvastuullisesti niiden henkilöiden kanssa, jotka ovat vastuussa edellä mainituista maksuista.

2.   Milloin sopimuspuolen lainsäädännössä ja määräyksissä ei määrätä tuonti- tai vientitullien ja -verojen maksamista edellä 1 kappaleessa tarkoitetuissa tapauksissa, takaajayhdistyksen tulee sitoutua suorittamaan samoin ehdoin tuonti- tai vientitulleja ja -veroja vastaava määrä sekä mahdolliset viivästyskorot.

– –

7.   Kun tämän artiklan 1 ja 2 kappaleessa mainitut määrät erääntyvät suoritettaviksi, asianomaisten viranomaisten tulee mahdollisuuksien mukaan vaatia maksua korvausvelvolliselta henkilöltä tai henkilöiltä ennen takaajayhdistykselle esitettävää vaatimusta.”

5.

TIR-yleissopimuksen 11 artiklassa määrätään seuraavaa:

”1.   Jos TIR-carnet’ta ei ole lähtöleimattu tai jos se on lähtöleimattu varauksin, ei asianomaisilla viranomaisilla ole oikeutta vaatia takaajayhdistykseltä 8 artiklan 1 ja 2 kappaleessa mainittujen määrien suorittamista, elleivät viranomaiset yhden vuoden kuluessa siitä päivästä, jona ne ovat hyväksyneet TIR-carnet’n, ole kirjallisesti ilmoittaneet yhdistykselle, ettei lähtöleimausta ole suoritettu tai että se on tehty varauksin. Samaa määräystä on noudatettava, kun lähtöleimaustodistus on saatu väärällä tai petollisella tavalla, paitsi että määräaika tällöin on kaksi vuotta.

2.   Edellä 8 artiklan 1 ja 2 kappaleessa tarkoitettujen maksujen suorittamista koskeva vaatimus on esitettävä takaajayhdistykselle aikaisintaan kolmen kuukauden kuluttua siitä päivästä, jona yhdistys on saanut ilmoituksen siitä, ettei carnet’ta ole lähtöleimattu tai että se on leimattu varauksin tahi että se on saatu väärällä tai petollisella tavalla, kuitenkin viimeistään kahden vuoden kuluttua mainitusta päivästä. Kuitenkin täytyy sellaisissa tapauksissa, jotka edellä mainitun kahden vuoden määräajan kuluessa tulevat oikeuskäsittelyn alaisiksi, maksuvaatimus tehdä yhden vuoden kuluessa siitä päivästä lukien, jolloin tuomioistuimen päätös on saanut lainvoiman.

3.   Takaajayhdistyksellä on vaadittujen määrien suorittamista varten kolmen kuukauden määräaika siitä päivästä lukien, jolloin maksuvaatimus esitettiin. Yhdistys saa suorittamansa määrät takaisin, jos se tulliviranomaisia tyydyttävällä tavalla osoittaa maksuvaatimuksen jälkeisen kahden vuoden kuluessa, ettei kyseisessä kuljetuksessa ole tapahtunut väärinkäytöstä.”

6.

Yhteisön tullikoodeksista annetun asetuksen N:o 2913/92 (jäljempänä tullikoodeksi) ( 3 ) 91 artiklassa säädetään seuraavaa:

”1.   Ulkoisessa passitusmenettelyssä on seuraavien tavaroiden voitava liikkua yhteisön tullialueella sijaitsevasta paikasta toiseen:

2.   Edellä 1 kohdassa tarkoitetun liikkumisen on tapahduttava:

7.

Tullikoodeksin 92 artiklassa säädetään seuraavaa:

”Ulkoinen passitusmenettely on päätettävä, kun tavarat ja niitä koskeva asiakirja esitetään määrätullitoimipaikassa kyseistä menettelyä koskevien säännösten mukaisesti.”

8.

Tullikoodeksin 204 artiklan sanamuoto on seuraava:

”1.   Tuontitullivelka syntyy, kun:

taikka

muissa kuin 203 artiklassa tarkoitetuissa tapauksissa, jollei todeta, etteivät nämä laiminlyönnit tosiasiallisesti vaikuta väliaikaisen varastoinnin tai kyseisen tullimenettelyn oikeaan toimintaan.

2.   Tullivelka syntyy joko sinä ajankohtana, jona velvollisuutta, jonka täyttämättä jättämisestä tullivelka syntyy, ei enää täytetä, tai sinä ajankohtana, jona tavara on asetettu kyseiseen tullimenettelyyn, jos myöhemmin todetaan, ettei jokin edellytys, joka on koskenut tavaroiden asettamista tähän menettelyyn taikka alennetun tuontitullin tai tullittomuuden soveltamista tavaran tietyn käyttötarkoituksen perusteella, tosiasiallisesti ole täyttynyt.

3.   Velallisena on henkilö, joka tapauksen mukaan on velvollinen joko täyttämään velvollisuudet, jotka johtuvat tuontitullien alaisen tavaran väliaikaisesta varastoinnista taikka sen tullimenettelyn käyttämisestä, johon tavara on asetettu, tai täyttämään tavaran tähän menettelyyn asettamista koskevat edellytykset.”

9.

Tullikoodeksin 217 artiklan 1 kohdassa säädetään seuraavaa:

”1.   Tulliviranomaisten on laskettava jokainen tullivelasta johtuva tuonti- tai vientitullien määrä – – heti, kun niillä on käytettävissään tarvittavat tiedot, ja kirjattava nämä määrät tilikirjoihin tai muulle vastaavalle tietovälineelle (tileihin kirjaaminen).”

10.

Tullikoodeksin 236 artiklan 1 kohdan sanamuoto on seuraava:

”Tuonti- tai vientitullit on palautettava, jos todetaan, että niiden määrä niitä maksettaessa ei ole ollut lain mukainen tai että niiden määrä on kirjattu tileihin 220 artiklan 2 kohdan vastaisesti.

– –”

11.

Tietyistä yhteisön tullikoodeksista annetun neuvoston asetuksen (ETY) N:o 2913/92 soveltamista koskevista säännöksistä annetun asetuksen N:o 2454/93 (jäljempänä asetus N:o 2454/93) ( 4 ) 378 artiklassa säädetään seuraavaa:

”1.   Jos lähetystä ei ole esitetty määrätoimipaikassa ja jos rikkomuksen tai säännönvastaisuuden tapahtumapaikkaa ei voida todeta, rikkomusta tai säännönvastaisuutta on pidettävä tapahtuneena

jollei 379 artiklan 2 kohdassa mainitussa määräajassa tulliviranomaisten hyväksymällä tavalla esitetä todisteita passituksen säännönmukaisuudesta tai paikasta, jossa rikkomus tai säännönvastaisuus on tosiasiallisesti tapahtunut, sanotun kuitenkaan rajoittamatta koodeksin 215 artiklan soveltamista.

2.   Jollei tällaisia todisteita esitetä ja jos kyseistä rikkomusta tai säännönvastaisuutta on näin ollen edelleen pidettävä lähtöjäsenvaltiossa tai 1 kohdan toisessa luetelmakohdassa tarkoitetussa tulojäsenvaltiossa tapahtuneena, tämän jäsenvaltion on kannettava kyseisiä tavaroita koskevat tullit ja muut maksut yhteisön säännösten tai kansallisten säännösten mukaisesti.”

12.

Asetuksen N:o 2454/93 379 artiklassa säädetään seuraavaa:

”1.   Jos lähetystä ei ole esitetty määrätoimipaikassa ja jos rikkomuksen tai säännönvastaisuuden tapahtumapaikkaa ei voida todeta, lähtötoimipaikan on ilmoitettava siitä passituksesta vastaavalle viipymättä ja viimeistään yhdentoista kuukauden kuluttua yhteisön passitusilmoituksen kirjaamispäivästä.

2.   Edellä 1 kohdassa tarkoitetussa tiedonannossa on mainittava erityisesti määräaika, jonka kuluessa todiste passituksen säännönmukaisuudesta tai rikkomuksen taikka säännönvastaisuuden tosiasiallisesta tapahtumapaikasta voidaan esittää lähtötoimipaikassa tulliviranomaisten hyväksymällä tavalla. Tämän määräajan on oltava kolme kuukautta 1 kohdassa tarkoitetun ilmoituksen tekopäivästä. Jos asianmukaisia todisteita ei ole esitetty tämän määräajan kuluessa, toimivaltaisen jäsenvaltion on kannettava jälkikäteen kyseiset tullit ja muut maksut. Jos tämä jäsenvaltio ei ole se, jossa lähtötoimipaikka on, tämän toimipaikan on ilmoitettava asiasta viipymättä kyseiselle jäsenvaltiolle.”

13.

Asetuksen N:o 2454/93 380 artiklan sanamuoto on seuraava:

”Edellä 378 artiklan 1 kohdassa tarkoitettu todiste passituksen säännönmukaisuudesta on esitettävä tulliviranomaisten hyväksymällä tavalla erityisesti:

14.

Asetuksen N:o 2454/93 454 artiklassa säädetään seuraavaa:

”1.   Tätä artiklaa sovelletaan, sanotun kuitenkaan rajoittamatta TIR-yleissopimuksen – – erityisten, takaajayhdistysten vastuuta TIR-carnet’ta – – käytettäessä koskevien säännösten soveltamista.

2.   Jos TIR-carnet’lla suoritettavan kuljetuksen – – aikana tai johdosta todetaan, että tietyssä jäsenvaltiossa on tapahtunut rikkomus tai säännönvastaisuus, tämän jäsenvaltion on perittävä takaisin mahdollisesti kannettavat tullit ja muut maksut yhteisön tai kansallisten säännösten mukaisesti, sanotun kuitenkaan rajoittamatta rangaistussäännösten soveltamista.

3.   Jollei ole mahdollista määrittää aluetta, jolla rikkomus tai säännönvastaisuus on tapahtunut, sitä on pidettävä siinä jäsenvaltiossa tapahtuneena, jossa se on todettu, jollei 455 artiklan 1 kohdassa säädetyssä määräajassa esitetä tulliviranomaisten hyväksymällä tavalla todisteita toiminnon säännönmukaisesta suorittamisesta tai paikasta, jossa rikkomus taikka säännönvastaisuus on tosiasiallisesti tapahtunut.

Jos tällaisten todisteiden puuttuessa kyseistä rikkomusta tai säännönvastaisuutta edelleen on pidettävä siinä jäsenvaltiossa tapahtuneena, jossa se on todettu, tämän jäsenvaltion on kannettava kyseisiin tavaroihin liittyvät tullit ja muut maksut yhteisön tai kansallisten säännösten mukaisesti.

– –

Jäsenvaltioiden tullihallintojen on toteutettava tarvittavat toimenpiteet rikkomusten tai säännönvastaisuuksien torjumiseksi ja tehokkaiden seuraamusten määräämiseksi niistä.”

15.

Asetuksen N:o 2454/93 455 artiklassa säädetään seuraavaa:

”1.   Jos TIR-carnet’lla suoritettavan kuljetuksen – – aikana tai johdosta todetaan, että rikkomus tai säännönvastaisuus on tapahtunut, tulliviranomaisten on ilmoitettava siitä TIR-carnet’n – – haltijalle ja takaajayhdistykselle – – TIR-yleissopimuksen 11 artiklan 1 kohdassa – – määrätyssä määräajassa.

2.   Todiste TIR-carnet’lla – – suoritettavan toiminnon 454 artiklan 3 kohdan ensimmäisessä alakohdassa tarkoitetusta säännönmukaisuudesta on esitettävä – – TIR-yleissopimuksen 11 artiklan 2 kohdassa – – määrätyssä määräajassa.

3.   Todiste voidaan esittää tulliviranomaisten hyväksymällä tavalla erityisesti:

– –.”

16.

Yhteisöjen omista varoista tehdyn päätöksen 88/376/ETY, Euratom soveltamisesta annetun asetuksen N:o 1552/89 (jäljempänä asetus N:o 1552/89) ( 5 ) 2 artiklan 1 kohdassa säädetään seuraavaa:

”Tätä asetusta sovellettaessa katsotaan, että päätöksen 88/376/ETY, Euratom 2 artiklan 1 kohdan a ja b alakohdassa tarkoitettuihin omiin varoihin kuuluva maksu on todettu, kun jäsenvaltion toimivaltainen yksikkö on toimittanut maksuvelvolliselle tiedon hänen maksettavakseen kuuluvasta määrästä. Tiedonanto tehdään, kun velallinen tunnetaan ja kun toimivaltaiset hallintoviranomaiset voivat kaikkia asiaa koskevia yhteisön säännöksiä ja määräyksiä noudattaen laskea maksun määrän.”

17.

Myös yhteisöjen omista varoista tehdyn päätöksen 94/728/EY, Euratom soveltamisesta annetun asetuksen N:o 1150/2000 (jäljempänä asetus N:o 1150/2000), ( 6 ) jolla on kumottu asetus N:o 1552/89, 2 artiklaan sisältyy vastaavanlaisia säännöksiä:

”1.   Tätä asetusta sovellettaessa yhteisöille kuuluvaa maksua päätöksen 94/728/EY, Euratom 2 artiklan 1 kohdan a ja b alakohdassa tarkoitetuista omista varoista pidetään todettuna, kun tullilainsäädännössä säädetyt edellytykset maksun määrän merkitsemisestä kirjanpitoon ja sen tiedoksiannosta maksuvelvolliselle on täytetty.

2.   Edellä 1 kohdassa tarkoitetun toteamisen päivämäärä on tullilainsäädännössä säädetyn kirjanpitoon merkitsemisen päivämäärä. – –”

18.

Asetuksen N:o 1552/89 6 artiklassa säädetään seuraavaa:

”1.   Omia varoja koskeva kirjanpito hoidetaan kunkin jäsenvaltion valtiovarainhallinnossa tai kunkin jäsenvaltion nimeämässä laitoksessa ja se jaotellaan varojen luonteen mukaisesti.

19.

Asetuksen N:o 1150/2000 6 artiklassa säädetään seuraavaa:

”1.   Omia varoja koskeva kirjanpito hoidetaan kunkin jäsenvaltion valtiovarainhallinnossa tai kunkin jäsenvaltion nimeämässä laitoksessa ja se jaotellaan varojen luonteen mukaisesti.

2.   Omia varoja koskevaa kirjanpitoa varten tehdään tilinpäätös aikaisintaan toteamiskuukauden viimeisenä työpäivänä kello 13.

– –”

20.

Asetuksen N:o 1552/89 8 artiklan sanamuoto on seuraava:

”Todettujen maksujen kokonaismäärään lisätään tai siitä vähennetään 2 artiklan 2 kohdan mukaisesti tehdyt oikaisut. Ne otetaan kyseisten oikaisujen päiväystä vastaaviin 6 artiklan 2 kohdan a ja b alakohdan mukaisiin kirjanpitoihin sekä 6 artiklan 3 kohdan mukaisiin katsauksiin, jotka vastaavat kyseessä olevien oikaisujen päivämääriä.

Oikaisuista tehdään erityinen maininta, kun ne liittyvät petollisiin menettelyihin ja väärinkäytöksiin, joista on jo toimitettu tieto komissiolle.”

21.

Asetuksen N:o 1150/2000 8 artiklan sanamuoto on lähes sama:

”Todettujen maksujen kokonaismäärään lisätään tai siitä vähennetään 2 artiklan 4 kohdan mukaisesti tehdyt oikaisut. Ne otetaan kyseisten oikaisujen päiväystä vastaaviin 6 artiklan 3 kohdan a ja b alakohdan mukaisiin kirjanpitoihin sekä 6 artiklan 4 kohdan mukaisiin katsauksiin, jotka vastaavat kyseessä olevien oikaisujen päivämääriä.

Oikaisuista tehdään erityinen maininta, kun ne liittyvät petollisiin menettelyihin ja väärinkäytöksiin, joista on jo toimitettu tieto komissiolle.”

22.

Asetuksen N:o 1552/89 11 artiklan ja asetuksen N:o 1150/2000 11 artiklan sanamuoto on täysin sama:

”Asianomaisen jäsenvaltion on maksettava kaikista 9 artiklan 1 kohdassa tarkoitetulle tilille tehtävien tuloutusten viivästyksistä korkoa, jonka korkokanta on kyseisen jäsenvaltion rahamarkkinoilla eräpäivänä lyhyen aikavälin rahoitukseen sovellettava korkokanta kahdella pisteellä korotettuna. Korkokantaan lisätään 0,25 pistettä kutakin viivästyskuukautta kohden. Korotettua korkokantaa sovelletaan koko viivästyksen ajalta.”

23.

Asetusten N:o 1552/89 ja N:o 1150/2000 17 artiklan 1 ja 2 kohdassa, jotka sisältyvät VII osastoon ”Tarkastusta koskevat säännökset”, säädetään seuraavaa:

”1.   Jäsenvaltioiden on toteutettava kaikki tarpeelliset toimenpiteet sen varmistamiseksi, että 2 artiklan mukaisesti todettuja maksuja vastaavat määrät asetetaan komission käytettäviksi tämän asetuksen mukaisesti.

2.   Jäsenvaltiot saavat vapautuksen todettuja maksuja vastaavien määrien asettamisesta komission käyttöön ainoastaan, jollei perintää ole voitu toteuttaa ylivoimaisen esteen vuoksi. Lisäksi jäsenvaltioiden ei tarvitse asettaa kyseisiä määriä komission käytettäviksi yksittäistapauksissa, kun kaikkien kyseessä olevaan tapaukseen liittyvien asianmukaisten tietojen tarkemmassa tarkastuksessa osoittautuu, että jäsenvaltioista riippumattomista syistä on täysin mahdotonta toteuttaa perintää. – –”

24.

Asetuksen N:o 1150/2000 22 artiklassa säädetään seuraavaa:

”Kumotaan asetus (ETY, Euratom) N:o 1552/89.

Viittauksia kumottuun asetukseen pidetään viittauksina tähän asetukseen liitteen A osan vastaavuustaulukon mukaisesti.”

25.

Asetuksen N:o 1150/2000 23 artiklassa säädetään seuraavaa:

”Tämä asetus tulee voimaan päivänä, jona se julkaistaan Euroopan yhteisöjen virallisessa lehdessä.”

26.

Asetus N:o 1150/2000 julkaistiin Euroopan unionin virallisessa lehdessä 31.5.2005.

27.

Komission kanteessa viitataan kahteen jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämistä koskevaan menettelyyn, jotka on yksilöity numeroilla 2003/2241 ja 2006/2266.

28.

Komissio totesi huhtikuussa 1994 suorittamansa omia varoja koskeneen valvonnan perusteella, että tietyissä yhteisön passitustapauksissa Italian viranomaiset eivät olleet ryhtyneet tullien ja muiden maksujen kantamismenettelyyn säädetyssä määräajassa, koska passitusten säännönmukaisuudesta ei ollut esitetty todistetta asetuksen N:o 2454/93 379 artiklassa tarkoitetulla tavalla.

29.

Komissio pyysi siten 15.6.2001 päivätyllä kirjeellä asetuksen N:o 1150/2000 11 artiklan mukaisesti Italiaa maksamaan 31564893 Italian liiran (ITL) (16301,90 euroa) suuruiset viivästyskorot niiden omien varojen viivästyneen tileihin kirjaamisen vuoksi, joihin yhteisöllä oli oikeus yhteisön passituksen säännönvastaisuudesta johtuneen tullivelvoitteen nojalla.

30.

Italian viranomaisten tekemän tutkimuksen perusteella todettiin, että 201 asiakirjasta 11:n säännönvastaisuutta ei ollut todettu. Tällaisissa tapauksissa tullimenettelyt on tarkastettu sääntöjenmukaisesti, mutta määrätullitoimipaikka on lähettänyt niistä todisteen lähtötullitoimipaikkaan liian myöhään. Näiden olosuhteiden perusteella Italian viranomaiset ilmoittivat komissiolle 31.7.2001 päivätyllä kirjelmällä, että ne maksaisivat viivästyskorot vain niistä passituksista, joiden osalta säännönvastaisuus oli todettu. Italian viranomaiset kieltäytyivät maksamasta viivästyskorkoja niistä asiakirjoista, joiden osalta oli vasta tutkimuksen aikana ilmennyt, ettei säännönvastaisuuksia ollut. Ne väittivät lisäksi tässä yhteydessä – ja viittasivat siihen, että passitusasiakirjat oli esitetty määrätullitoimipaikassa – että mitään asetuksen N:o 2913/92 204 artiklassa tarkoitettua tullivelkaa ei ollut syntynyt. Italian viranomaiset väittivät siis, että ne eivät olleet velvollisia maksamaan kyseisiä viivästyskorkoja.

31.

Koska Italian viranomaiset eivät olleet valmiita maksamaan kyseisiä viivästyskorkoja, komissio osoitti Italian tasavallalle 3.2.2004 virallisen huomautuksen, jossa se vaati tätä maksamaan 847,06 euron suuruiset viivästyskorot niiden passitusten osalta, jotka oli tarkastettu säännönmukaisesti mutta joita koskevat omat varat oli kirjattu tileihin liian myöhään. Koska Italia ilmoitti komissiolle uudelleen päivätyllä kirjeellä, että se ei maksaisi näitä viivästyskorkoja, komissio osoitti sille perustellun lausunnon, jossa se kehotti sitä uudelleen maksamaan viivästyskorot kahden kuukauden kuluessa tämän perustellun lausunnon vastaanottamisesta.

32.

Italian viranomaiset vahvistivat tähän perusteltuun lausuntoon antamassaan vastauksessa oman kantansa, jonka mukaan ne eivät aio maksaa viivästyskorkoja.

33.

Komissio on yksilöinyt jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämistä koskevan menettelyn 2006/2266 yhteydessä neljä TIR-yleissopimukseen perustuvaa passitusmenettelyä, joihin liittyvää menettelyä ei ollut sen toteaman mukaan tarkastettu ajoissa TIR-yleissopimuksen 11 artiklan mukaisesti. Koska TIR-carnet’ta ei ollut lähtöleimattu ajoissa, toimivaltaisten viranomaisten olisi pitänyt vaatia tullien suorittamista. Koska ne eivät ole menetelleet näin, passitusmenettely ei ollut säännönmukainen, mistä syystä komission mielestä oli syntynyt tullivelka. Koska omat varat, joihin yhteisöllä oli oikeus tämän tullivelan perusteella, oli kirjattu tileihin liian myöhään, komissio vaati Italian viranomaisia maksamaan viivästyskorot.

34.

Samalla tavoin kuin menettelyssä 2003/2241, Italian viranomaiset ovat kieltäytyneet maksamasta viivästyskorkoja tämän menettelyn yhteydessä. Ne väittivät, että jos tullivelkaa ei ole, viivästyskorkojen maksaminen muuttaa niiden luonnetta. Siten viivästyskoroista tulee seuraamuksen luonteisia, ja ne määrätään asetuksessa N:o 1552/89 säädettyjen toimenpiteiden toteuttamiseksi asetettujen määräaikojen muodollisesta noudattamatta jättämisestä.

35.

Komissio osoitti 4.7.2006 Italian tasavallalle virallisen huomautuksen, jossa se vaati Italian viranomaisia maksamaan 3322 euron suuruiset viivästyskorot. Koska komissio ei saanut vastausta tähän viralliseen huomautukseen, se osoitti Italian viranomaisille perustellun lausunnon.

36.

Italian viranomaiset kieltäytyivät perusteltuun lausuntoon 12.12.2006 antamassaan vastauksessa maksamasta edellä mainittuja viivästyskorkoja.

37.

Koska Italian viranomaiset ovat kieltäytyneet oikeudenkäyntiä edeltäneissä menettelyissä 2003/2241 ja 2006/2266 maksamasta viivästyskorkoja, komissio on päättänyt nostaa jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämistä koskevan kanteen Italiaa vastaan.

38.

Komissio vaatii kanteessaan, että yhteisöjen tuomioistuin

39.

Italian tasavalta vaatii, että yhteisöjen tuomioistuin

40.

Komission kanne toimitettiin yhteisöjen tuomioistuimen kirjaamoon 8.6.2007 ja vastakanne . Komission ja Italian tasavallan asiamiehet esittivät suulliset lausumansa ja vastauksensa yhteisöjen tuomioistuimen kysymyksiin pidetyssä istunnossa.

41.

Komissio esittää menettelyn 2003/2241 osalta, että koska lähtötullitoimipaikka ei ole saanut todistetta tullaustoimenpiteen tarkastamisesta säädetyssä määräajassa, kyseistä toimenpidettä on pidettävä säännönvastaisena, mistä syystä tässä tapauksessa on syntynyt tullivelka. Komissio perustaa väitteensä oikeuskäytäntöön, josta ilmenee, että silloin kun ”ulkoisen passituksen järjestelmässä olevia lähetyksiä ei ole lähtötullitoimipaikan määräämässä ajassa esitetty määrätullitoimipaikassa, tullivelan katsotaan syntyneen ja passituksesta vastaavan katsotaan olevan tullivelallinen”. ( 7 )

42.

Komissio väittää, että toimivaltaisen jäsenvaltion on tällaisessa tapauksessa vaadittava passituksesta vastaavalta todiste passituksen sääntöjenmukaisuudesta ja, mikäli todistetta ei esitetä määräajassa, jäsenvaltion on kannettava tullit. Komissio korostaa, että yhteisön oikeudessa tältä osin asetetut määräajat ovat pakottavia, mikä mahdollistaa tullien kantamista koskevien säännösten yhtenäisen soveltamisen. Jos asetuksen N:o 2454/93 379 artiklassa säädetyt määräajat ovat päättyneet, jäsenvaltion on asetuksen N:o 1552/89 6 artiklan mukaisesti otettava viipymättä vastaavat summat omien varojen kirjanpitoon ja asetettava ne komission käytettäväksi kyseisen asetuksen 10 artiklan mukaisesti.

43.

Komissio viittaa tämän jälkeen asetuksen N:o 1552/89 11 artiklaan, jonka mukaan jäsenvaltion on maksettava korot aina, kun tilille tehtävät tuloutukset ovat viivästyneet. Komission mielestä jo tämän artiklan sanamuodosta ilmenee, että korkojen maksamista koskeva velvollisuus perustuu siihen, että tilille tehtäviä tuloutuksia ei ole tehty, kaikista muista seikoista riippumatta. Komissio esittää tässä yhteydessä, että korot, joiden maksamista se vaatii tässä tapauksessa, eivät ole korkoja viivästyneestä maksusta vaan korkoja, jotka on maksettava välittömästi sillä perusteella, että tullivelkaa ei ole otettu omien varojen tilille tai se on tehty liian myöhään. Tämä velvollisuus pysyy voimassa, vaikka päävelkaa ei voida vaatia siltä osin kuin myöhemmin on selvinnyt, että tullaustoimenpide on toteutettu sääntöjenmukaisesti.

44.

Komissio kiistää myös sen Italian hallituksen väitteen oikeellisuuden, jonka mukaan korkojen maksaminen vastaa tässä tapauksessa seuraamusta. Se korostaa tässä yhteydessä, että siviilioikeudessa on selvästi vahvistettu periaate, jonka mukaan viivästyskorkojen tarkoituksena on yhtäältä vahingon korvaaminen velkojalle siitä, että tietyt rahavarat eivät ole olleet sen käytettävissä sovittuna päivänä, ja toisaalta velallisen houkutteleminen suorittamaan velkansa määräajassa. Komissio korostaa lisäksi, että korkojen maksaminen perustuu yhteisön oikeudesta johtuvien velvoitteiden laiminlyömiseen siitä riippumatta, onko yhteisölle todellisuudessa aiheutunut jonkinlaista taloudellista vahinkoa.

45.

Komissio väittää menettelyn 2006/2266 osalta, että lähtötullitoimipaikan olisi pitänyt kantaa tullit jälkikäteen TIR-yleissopimuksen 11 artiklassa vahvistetun määräajan päätyttyä. Koska lähtötullitoimipaikka ei saanut todistetta passituksen tarkastamisesta 15 kuukauden kuluessa siitä, kun kyseinen toimipaikka oli hyväksynyt TIR-carnet’n, kyseisiä passituksia on pidettävä säännönvastaisina, millä perusteella tullivelka syntyi. Jäsenvaltion olisi pitänyt tällaisessa tapauksessa kirjata yhteisön maksu omien varojen tilille asetuksen N:o 1552/89 2 artiklan mukaisesti heti kun toimivaltaiset hallintoviranomaiset voivat laskea maksun määrän. Tästä syystä Italian viranomaisten olisi pitänyt asetuksen N:o 1552/89 6 artiklan 2 kohdan a alakohdan nojalla ottaa yhteisön maksu omiin varoihin viimeistään maksun toteamiskuuta seuraavan toisen kuukauden 19 päivän jälkeisenä ensimmäisenä työpäivänä. Komissio lisää, että näiden viranomaisten olisi pitänyt lähettää näitä summia koskeva maksuvaatimus TIR-yleissopimuksen 11 artiklan 2 kohdan nojalla kolmen kuukauden kuluessa siitä päivästä, jona takaajayhdistys oli saanut ilmoituksen siitä, ettei TIR-carnet’ta ollut vielä lähtöleimattu.

46.

Italia toteaa aluksi, että sen mielestä edellytykset asetuksen N:o 1150/2000 11 artiklassa tarkoitettujen viivästyskorkojen maksuvelvollisuudelle eivät täyty. Tämän säännöksen mukaan edellytetään viivästyskorkojen maksamista kaikista tilille tehtävien tuloutusten viivästyksistä, mutta sen mielestä tässä tapauksessa ei ollut olemassa minkäänlaista tuloutusvelvoitetta.

47.

Italia korostaa, että tässä konkreettisessa tapauksessa yhteisölle ei ole aiheutunut minkäänlaista korvattavaa vahinkoa siitä, että tullaustoimenpiteet on tarkastettu liian myöhään, eikä siis ole olemassa mitään velvoitetta korkojen maksamiseen. Mikäli tässä tapauksessa vaadittaisiin viivästyskorkojen maksamista, tämä vastaisi sitä, että näitä korkoja käytettäisiin seuraamuksina, joita ne eivät voi olla. Viivästyskorot liittyvät erääntyneiden velkojen maksamiseen liian myöhään, ja niiden tavoitteena on korvata velkojalle taloudellinen menetys, jota tälle on aiheutunut siitä, että nämä rahasummat eivät ole olleet sen käytettävissä. Seuraamus liittyy sitä vastoin velvoitteiden muodolliseen laiminlyöntiin eikä tiettyyn taloudelliseen menetykseen.

48.

Italia katsoo, että asiassa komissio vastaan Saksa ( 8 ) ja asiassa komissio vastaan Alankomaat ( 9 ) annettuja tuomioita, joihin komissio viittaa kanteessaan, ei voida soveltaa nyt käsiteltävään asiaan, koska näissä asioissa olivat kyseessä todelliset erääntyneet summat. Molemmissa edellä mainituissa tapauksissa tullivelka oli todellisuudessa syntynyt passituksen säännönvastaisuuden vuoksi, eivätkä vastaavina olleet jäsenvaltiot olleet kiistäneet tätä tosiseikkaa. Nyt käsiteltävässä asiassa komissio vaatii sen sijaan sivuvelvoitteen suorittamista – eli viivästyskorkojen maksamista – vaikka päävelvoite eli tullivelka puuttuu.

49.

Italia väittää myös, että riidanalaiset passitukset on suoritettu vuosina 1996 ja 1997, jolloin yhteisön passitusmenettelyn toiminta oli vaikeuksissa. Juuri tästä syystä Italian viranomaiset eivät ryhtyneet välittömästi perimään maksuja, koska ne halusivat välttyä joutumasta palauttamaan lainvastaisesti maksetut summat, kun viitteitä tullaustoimenpiteiden säännönvastaisuudesta ei ollut. Euroopan parlamentti asetti tämän ajanjakson aikana erityisen komitean, jonka tehtäviin kuuluivat passitusasiakirjojen esittämisen täsmällisyyden edistäminen ja tullimenettelyjen saattaminen tietokonepohjaisiksi.

50.

Komissio vaatii nyt käsiteltävässä asiassa yhteisöjen tuomioistuinta toteamaan Italian tasavallan jättäneen jäsenyysvelvoitteensa noudattamatta, koska se on kieltäytynyt maksamasta viivästyskorkoja siitä, että se on viivästynyt omien varojen kirjaamisessa yhteisön tilille sellaisessa tapauksessa, jossa tavara on saapunut ajoissa määrätullitoimipaikkaan mutta sitä koskeva todiste on esitetty liian myöhään lähtötullitoimipaikassa.

51.

Käsittelen tässä ratkaisuehdotuksessa aluksi kysymystä ajanjaksosta, johon komission kanne liittyy, minkä jälkeen selvennän lyhyesti ulkoista passitusmenettelyä ja tutkin lopuksi komission kanteen perusteltavuuden. Tutkiessani komission oikeudellisen vaatimuksen perusteltavuuden käsittelen kolmea perustavanlaatuista kysymystä. Ensiksi käsittelen, onko tässä tapauksessa syntynyt tullivelka. Toiseksi käsittelen, oliko Italian viranomaisilla tässä tapauksessa velvollisuus kirjata omat varat yhteisön omien varojen tilille. Kolmanneksi käsittelen, onko Italia nyt käsiteltävään asiaan liittyvissä olosuhteissa velvollinen maksamaan viivästyskorot.

52.

Osapuolten yhteisöjen tuomioistuimelle esittämistä kirjallisista huomautuksista ei ilmene täysin selvästi, minä ajanjaksona kyseiset laiminlyönnit ovat tapahtuneet ja mihin ajanjaksoon komission kanne liittyy. Komissio tyytyy toteamaan kanteessa, että omia varoja koskenut tarkastus tehtiin huhtikuussa 1994. Italia sitä vastoin väittää kirjallisissa huomautuksissaan, että tarkastus tehtiin vuosina 1993, 1994, 1995 ja 1996, ja toisaalta se on myöhemmin näissä huomautuksissaan korostanut, että riidanalaiset passitukset tehtiin vuosina 1996 ja 1997.

53.

Komissio on selventänyt istunnossa, että sen kanne liittyy vuonna 1994 todettuun säännönvastaisuuteen.

54.

Tullikoodeksin 91 artiklan 1 kohdan mukaan ulkoisessa passitusmenettelyssä tavarat, joista ei tarvitse maksaa tullia, voivat liikkua yhteisön tullialueella sijaitsevasta paikasta toiseen. ( 10 ) Ulkoisessa passitusmenettelyssä liikkuminen voi tullikoodeksin 91 artiklan 2 kohdan a ja b alakohdan mukaan tapahtua joko yhteisön ulkoisessa passitusmenettelyssä tai TIR-carnet’lla. Tullikoodeksin 92 artiklassa säädetään, että ulkoinen passitusmenettely on päätettävä, kun tavarat ja niitä koskeva asiakirja esitetään määrätullitoimipaikassa kyseistä menettelyä koskevien sääntöjen mukaisesti.

55.

On mielestäni asianmukaista täsmentää, että on erotettava toisistaan passitusmenettelyn ”päättäminen”(la fin) ja ”tarkastaminen”(l’apurement). Kuten edellä on jo todettu, passitusmenettely on päätettävä, kun tavarat ja niitä koskeva asiakirja esitetään määrätullitoimipaikassa. Passitusmenettely on sitä vastoin tarkastettu, kun lähtötullitoimipaikka saa määrätullitoimipaikalta todisteen tullaustoimenpiteen päättämisestä ja lähtötullitoimipaikka tarkastaa tullausasiakirjat. ( 11 ) Nyt käsiteltävässä asiassa passitusmenettely on siten päätetty oikeaan aikaan, mutta sitä ei ole tarkastettu määräajassa. Tämän jälkeen on todettava, että tullikoodeksin 92 artiklan alkuperäiseen versioon sisältyy ainoastaan passitusmenettelyn määritelmä, mutta myöhemmin 92 artiklan 1 kohdan lisäksi on lisätty 2 kohta, jossa määritellään tämän menettelyn tarkastaminen. ( 12 )

56.

Yhteisön ulkoisesta passitusmenettelystä säädetään asetuksen N:o 2454/93 II osassa ja erityisesti II osaston 4 luvussa. Kyseisessä luvussa säädetään erityisestä yhteisön ulkoisesta passitusmenettelystä ja kaikista vaiheista, joista se koostuu. Jos lähetystä, joka on yhteisön ulkoisessa passituksessa, ei ole esitetty määrätoimipaikassa, säännönvastaisuutta on asetuksen N:o 2454/93 378 artiklan mukaisesti pidettävä tapahtuneena jäsenvaltiossa, johon lähtötoimipaikka kuuluu, tai jäsenvaltiossa, johon rajatoimipaikka yhteisöön tultaessa kuuluu ja johon rajanylitystodistus on annettu.

57.

Asetuksen N:o 2454/93 379 artiklassa säädetään, että tällaisessa tapauksessa lähtötoimipaikan valtion on ilmoitettava siitä passituksesta vastaavalle viimeistään yhdentoista kuukauden kuluttua yhteisön passitusilmoituksen kirjaamispäivästä ja vaadittava tätä esittämään todiste passituksen säännönmukaisuudesta. Kolmen kuukauden määräajan päätyttyä toimivaltaisen jäsenvaltion on kannettava kyseiset tullit, jotka on kirjattava tämän jälkeen yhteisön omien varojen tilille asetuksen N:o 1552/89 6 artiklan mukaisesti eli viimeistään maksun toteamiskuuta seuraavan toisen kuukauden 19 päivän jälkeisenä ensimmäisenä työpäivänä.

58.

TIR-yleissopimus allekirjoitettiin Genevessä (Sveitsi) 14.11.1975, ja Italia on tämän yleissopimuksen sopimuspuoli. ( 13 ) Euroopan talousyhteisö hyväksyi tämän yleissopimuksen annetulla neuvoston asetuksella N:o 2112/78. ( 14 ) Yleissopimus tuli voimaan yhteisön osalta . ( 15 )

59.

TIR-yleissopimuksen 4 artiklassa määrätään, että TIR-menettelyn nojalla kuljetettujen tavaroiden osalta ei tule vaatia vienti- tai tuontitullien ja -verojen maksua eikä talletusta välitullitoimipaikoissa. Jotta näihin helpotuksiin voidaan vedota, edellytetään, että tavaroiden on oltava koko kuljetuksen ajan merkittyinä yhtenäiseen asiakirjaan, TIR-carnet’hen, jonka avulla voidaan valvoa passituksen säännönmukaisuutta.

60.

Jos TIR-carnet’ta ei ole lähtöleimattu, tullaustoimenpidettä ei ole suoritettu säännönmukaisesti. TIR-yleissopimuksen 11 artiklan 1 kappaleessa määrätään tällaisen tapauksen varalta, että toimivaltaisten viranomaisten on yhden vuoden kuluessa siitä päivästä, jona ne ovat hyväksyneet TIR-carnet’n, kirjallisesti ilmoitettava takaajayhdistykselle, ettei lähtöleimausta ole suoritettu. Tullien maksamista koskeva vaatimus on TIR-yleissopimuksen 11 artiklan 2 kohdan mukaisesti esitettävä takaajayhdistykselle aikaisintaan kolmen kuukauden kuluttua ja viimeistään kahden vuoden kuluttua siitä päivästä, jona yhdistys on saanut ilmoituksen siitä, ettei carnet’ta ole vielä lähtöleimattu. ( 16 )

61.

Jos todetaan, että TIR-carnet’lla suoritettavan kuljetuksen yhteydessä on tapahtunut rikkomus tai säännönvastaisuus, tämän jäsenvaltion on – kuten asetuksen N:o 2454/93 454 artiklassa säädetään – perittävä takaisin mahdollisesti kannettavat tullit ja muut maksut yhteisön tai kansallisten säännösten mukaisesti. Heti kun toimivaltaiset viranomaiset saavat hyväksyttävän perusteen tullien perimiseksi takaajayhdistykseltä, niiden on kirjattava ne yhteisön omien varojen tilille asetuksen N:o 1552/89 6 artiklan mukaisesti. Tämä merkitsee sitä, että jäsenvaltion ja yhteisön väliseen suhteeseen sovelletaan yhteisön oikeutta omien varojen ja tällaisten varojen yhteisön tilille kirjaamisen osalta. Tästä syystä omia varoja koskevia yhteisön oikeussääntöjä sovelletaan nyt käsiteltävässä asiassa myös TIR-yleissopimuksen noudattamatta jättämisen seurauksena syntyvien omien varojen kirjaamiseen.

62.

Ensimmäinen ratkaistava kysymys koskee sitä, ovatko Italian viranomaiset velvollisia maksamaan korot ja onko tässä tapauksessa syntynyt tullivelka.

63.

Tämän kysymyksen osalta on selvennettävä, että on erotettava toisistaan yhtäältä tullivelan syntymisen lainsäädännöllinen perusta tai suhde, josta se syntyy, ja toisaalta lainsäädännöllinen perusta tai suhde, josta syntyy jäsenvaltion velvollisuus kirjata yhteisön omat varat tilille. ( 17 ) Tullisäännöksissä säädetään jäsenvaltioiden ja yritysten välisistä suhteista tulli-ilmoitusten osalta sekä tuonti- ja vientitullien määräämisestä ja kantamisesta. ( 18 ) Yhteisön ja jäsenvaltioiden välisistä suhteista omien varojen toteamisen ja käytettäväksi saattamisen osalta säädetään sen sijaan omia varoja koskevissa oikeussäännöissä.

64.

Komissio väittää kanteessaan, että jos lähtötullitoimipaikka ei saa todistetta tullimenettelyn tarkastamisesta määräajassa, tullaustoimenpidettä on pidettävä säännönvastaisena, mikä johtaa tullivelan syntymiseen. Italia sitä vastoin väittää, että tullivelkaa ei ole missään vaiheessa syntynyt, koska lähetys on esitetty määräajassa määrätullitoimipaikassa; sen mielestä tullivelan syntymiseen ei vaikuta se, että määrätullitoimipaikka on lähettänyt vahvistuksen tullaustoimenpiteen säännönmukaisuudesta liian myöhään.

65.

Näiden väitteiden osalta on aluksi selvennettävä nyt käsiteltävään asiaan liittyvää todellista tilannetta. Lähtötullitoimipaikka on vahvistanut määräajan tavaran esittämiselle määrätullitoimipaikassa. ( 19 ) Tavara on esitetty määrätullitoimipaikassa määräajan kuluessa, mutta tämä ei ole tämän jälkeen toimittanut viipymättä lähtötullitoimipaikkaan asiakirjoja, joilla tämä olisi pitänyt todistaa. ( 20 )

66.

Asetuksen N:o 2454/93 379 artiklan 1 kohdassa säädetään, että jos ”lähetystä ei ole esitetty määrätoimipaikassa”, lähtötoimipaikan on ilmoitettava siitä passituksesta vastaavalle. Tarkan sanamuodon mukaisen tulkinnan perusteella tätä säännöstä ei voida todellisuudessa soveltaa nyt käsiteltävään asiaan, jossa tavara on esitetty määräajan kuluessa määrätullitoimipaikassa mutta lähtötullitoimipaikalle ei ole ilmoitettu siitä. Tästä huolimatta katson, että tätä säännöstä on tulkittava lähtötullitoimipaikan näkökulmasta eli siten, että jos tälle toimipaikalle ei ole ilmoitettu siitä, että tavara on esitetty määräajan kuluessa, sen on katsottava, että tavaraa ei ole esitetty määrätullitoimipaikassa. ( 21 ) Jos asetuksen N:o 2454/93 379 artiklan 1 kohdan osalta omaksuttaisiin toisenlainen tulkinta, menettelyllä, jolla pyritään osoittamaan kyseisen artiklan 2 kohdan perusteella passituksen säännönmukaisuus, ei olisi mitään merkitystä. Jos 379 artiklan 1 kohdassa säädettäisiin ainoastaan tilanteista, joissa tavaraa ei todellisuudessa ole esitetty määrätullitoimipaikassa, ei olisi tämän jälkeen mahdollista todistaa, että tavara on esitetty määrätullitoimipaikassa. Tätä perustelua tukee asetuksen N:o 2454/93 380 artiklan a alakohta, jonka mukaan todiste passituksen säännönmukaisuudesta voidaan esittää ”tulliviranomaisten oikeaksi todistamalla asiakirjalla, jossa vahvistetaan, että kyseiset tavarat on esitetty määrätoimipaikassa”.

67.

Koska lähtötullitoimipaikan näkökulmasta lähetystä ei siis ole esitetty määrätullitoimipaikassa, lähtötullitoimipaikan on vaadittava passituksesta vastaavalta todistusta passituksen säännönmukaisuudesta. Jos se ei vaadi tätä todistusta passituksesta vastaavalta, seuraus tästä laiminlyönnistä on lähtötullitoimipaikalle (eikä passituksesta vastaavalle) mielestäni sama kuin siinä tapauksessa, että tämä toimipaikka ei saa passituksesta vastaavalta todistusta passituksen säännönmukaisuudesta – eli asetuksen N:o 1552/89 2 artiklan mukaisesti syntyy yhteisön omiin varoihin kuuluva maksu ja siten lähtötullitoimipaikan velvollisuus kirjata se yhteisön omien varojen tilille.

68.

Asiassa komissio vastaan Saksa ( 22 ) ja komissio vastaan Alankomaat ( 23 ) annetuista tuomioista, joihin komissio viittaa, ilmenee, että silloin kun ”ulkoisen passituksen järjestelmässä olevia lähetyksiä ei ole lähtötullitoimipaikan määräämässä ajassa esitetty määrätullitoimipaikassa, tullivelan katsotaan syntyneen ja passituksesta vastaavan katsotaan olevan tullivelallinen”. ( 24 ) Tätä näkemystä tukee myös ratkaisuehdotus, jonka julkisasiamies Stix-Hackl esitti näissä kahdessa asiassa ja jossa hän korosti, että asetuksen N:o 2454/93 378 artiklan 1 ja 2 kohdasta – siis silloin kun lähetystä ei ole esitetty määräajan kuluessa määrätullipaikassa – seuraa, että tullivelan ja passituksesta vastaavan tullivelallisuuden ”oletetaan lain mukaan” syntyvän. ( 25 ) Tätä oikeuskäytäntöä voidaan soveltaa analogisesti tapaukseen, jossa lähtötullitoimipaikka ei ole saanut todistetta siitä, että tavara on esitetty määrätullitoimipaikassa.

69.

Tästä syystä, toisin kuin komissio väittää, tässä tapauksessa ei voida sanoa, että tullivelka olisi todellisuudessa syntynyt. Sen jälkeen kun lähtötullitoimipaikan tavaran esittämiselle määrätullitoimipaikassa asettama määräaika on päättynyt, on näet syntynyt ainoastaan tullivelkaa koskeva olettama. ( 26 ) Tätä olettamaa vastaan hyväksytään vastakkaisia todisteita (praesumptio iuris tantum), ja se on siis mahdollista kumota, jos asianomainen oikeussubjekti osoittaa, että tullaustoimenpide on tarkastettu säännönmukaisesti. Todistustaakka on tällaisessa tapauksessa henkilöllä, joka kiistää olettaman paikkansapitävyyden. ( 27 ) Sen kysymyksen osalta, kenellä on oikeus riitauttaa tämä olettama, on erotettava toisistaan kaksi tapausta.

70.

Ensimmäinen tapaus on se, että lähtötullitoimipaikka on vaatinut passituksesta vastaavalta todistetta passituksen säännönmukaisuudesta asetuksen N:o 2454/93 379 artiklan 2 kohdan mukaisesti. Kuten julkisasiamies Stix-Hackl korosti asiassa komissio vastaan Alankomaat (asia C-460/01) ja asiassa komissio vastaan Saksa (asia C-104/02) antamansa ratkaisuehdotuksen ( 28 ) 49 kohdassa, passituksesta vastaava voi sellaisessa tapauksessa passituksen säännönvastaisuutta koskevan ilmoituksen tekemistä seuraavan kolmen kuukauden määräajan kuluessa kiistää tullivelan olemassaoloa koskevan olettaman osoittamalla, että säännönvastaisuus ei johtunut sen käyttäytymisestä. Tämän määräajan päätyttyä passituksesta vastaava ei voi enää kiistää tullivelan olemassaoloa koskevaa olettamaa, mutta tulliviranomaiset voivat sitä vastoin riitauttaa sen osoittamalla, että tavara on esitetty määräajan kuluessa määrätullitoimipaikassa. Jälkimmäinen tapaus on se, että lähtötullitoimipaikka ei ole vaatinut mitään todistetta passituksesta vastaavalta. Sellaisessa tapauksessa mielestäni sekä passituksesta vastaava että tulliviranomaiset voivat kiistää tullivelan olemassaoloa koskevan olettaman myös sen jälkeen kun on kulunut 14 kuukautta siitä päivästä, jona tavara hyväksyttiin passitukseen.

71.

Tässä tapauksessa on siis katsottava, että on syntynyt tullivelkaa koskeva olettama, joka on kumottu, kun määrätullitoimipaikka on esittänyt lähtötullitoimipaikalle todisteen siitä, että tavara on saapunut määräajan kuluessa määrätullitoimipaikkaan.

72.

Toinen ratkaistava kysymys on se, oliko Italian viranomaisilla velvollisuus kirjata omat varat yhteisön omien varojen tilille. Jotta voidaan todeta yhteisölle kuuluva maksu omista varoista, on sovellettava asetuksen N:o 1552/89 2 artiklaa tai asetuksen N:o 1150/2000 2 artiklaa.

73.

Komissio mainitsee kanteessa sekä asetuksen N:o 1552/89 että asetuksen N:o 1150/2000, jolla ensin mainittu asetus korvattiin 31.5.2000. Tästä syystä on selvennettävä aluksi, kumpaa asetusta sovelletaan nyt käsiteltävään asiaan. ( 29 ) Molempien asetusten säännösten soveltamisen osalta on selvennettävä, että jos yhteisön oikeus muuttuu oikeudenkäyntiä edeltävän menettelyn aikana, komissiolla on oikeus vaatia sellaisten jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämisen toteamista, jotka perustuvat yhteisön toimen alkuperäiseen mutta myöhemmin muutettuun versioon, jos kyseisen version mukaiset velvoitteet on sisällytetty myös uusiin säännöksiin tai määräyksiin. ( 30 ) Kanteen kohdetta ei sen sijaan pidä laajentaa sellaisiin uusista säännöksistä tai määräyksistä johtuviin velvoitteisiin, joita vastaavia velvoitteita ei ole kyseisen toimen alkuperäisessä versiossa, sillä muutoin rikotaan jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämistä koskevan menettelyn sääntöjenmukaisuutta koskevia olennaisia menettelymääräyksiä. ( 31 )

74.

Asetuksen N:o 1552/89 2 artikla on korvattu asetuksen N:o 1150/2000 2 artiklalla. Asetuksen N:o 1552/89 2 artiklassa säädettiin, että omiin varoihin kuuluva maksu on todettu, kun jäsenvaltion toimivaltainen yksikkö on toimittanut maksuvelvolliselle tiedon hänen maksettavakseen kuuluvasta määrästä; tiedonanto tehdään, kun velallinen tunnetaan ja kun toimivaltaiset hallintoviranomaiset voivat kaikkia asiaa koskevia yhteisön säännöksiä ja määräyksiä noudattaen laskea maksun määrän. Asetuksen N:o 1150/2000 2 artiklassa säädetään sen sijaan, että yhteisöille kuuluvaa maksua omista varoista pidetään todettuna, kun tullilainsäädännössä säädetyt edellytykset maksun määrän merkitsemisestä kirjanpitoon ja sen tiedoksiannosta maksuvelvolliselle on täytetty. Artiklan sanamuotoa on siten muutettu uuden asetuksen voimaantulon yhteydessä, mistä syystä tässä tapauksessa on otettava huomioon ensimmäisen asetuksen säännös.

75.

Italian hallitus on selventänyt istunnossa, että Italian viranomaiset eivät ole ilmoittaneet passituksesta vastaavalle tämän maksettavana olevaa määrää. Tästä riippumatta yhteisölle kuuluva maksu omista varoista on syntynyt heti kun asetuksen N:o 2454/93 379 artiklan mukaiset määräajat ovat päättyneet eli viimeistään 14 kuukauden kuluessa siitä, kun tavara on esitetty lähtötullitoimipaikassa. TIR-yleissopimuksen tapauksessa yhteisölle kuuluva maksu on syntynyt silloin, kun yleissopimuksen 11 artiklan mukaiset määräajat ovat päättyneet eli sellaisen ajanjakson aikana, joka voi vaihdella vähintään yhdestä vuodesta kolmesta kuukaudesta – yhteensä siis 15 kuukaudesta – enintään kolmeen vuoteen TIR-carnet’n hyväksymisestä.

76.

Italian viranomaisten olisi pitänyt kirjata yhteisölle kuuluva maksu omiin varoihin asetuksen N:o 1552/89 6 artiklan 2 kohdan a alakohdan mukaisesti, ja siinä säädetään, että maksut, jotka on todettu 2 artiklan mukaisesti, otetaan kirjanpitoon viimeistään maksun toteamiskuuta seuraavan toisen kuukauden 19 päivän jälkeisenä ensimmäisenä työpäivänä. Asetuksen N:o 1552/89 6 artiklan 2 kohdan a alakohdan kanssa samansisältöinen säännös sisältyy asetuksen N:o 1150/2000 6 artiklan 3 kohdan a alakohtaan; edellä mainittujen periaatteiden nojalla on näin ollen mahdollista soveltaa myös myöhempää asetusta. Oikeuskäytännöstä ilmenee, että jäsenvaltiot eivät voi jättää toteamatta saatavia, vaikka ne kiistäisivät ne, koska muutoin hyväksyttäisiin se, että jäsenvaltio voisi mielivaltaisella menettelyllään järkyttää yhteisön taloudellista tasapainoa. ( 32 ) Jäsenvaltiot saavat vapautuksen todettuja oikeuksia vastaavien määrien asettamisesta komission käyttöön ainoastaan, jollei perintää ole voitu toteuttaa ylivoimaisen esteen vuoksi, tai kun osoittautuu, että jäsenvaltioista riippumattomista syistä on täysin mahdotonta toteuttaa perintää. ( 33 )

77.

Edellä mainittujen määräaikojen päätyttyä omien varojen kirjaamista yhteisön tilille koskevan velvoitteen syntymiseksi riittää olettama tullivelan olemassaolosta. Tältä kannalta ei ole siis merkityksellistä, tiesikö lähtötullitoimipaikka varmasti, oliko tullivelka syntynyt passituksesta vastaavalle. Tullitoimipaikan kannalta kyseistä tullivelkaa pidetään olemassa olevana, ja tämän olettaman johdosta sen on kirjattava summa yhteisön omien varojen tilille. Sillä, mikä on passituksesta vastaavan näkökulmasta ongelma, johon Italian hallitus nojautuu huomautuksissaan, ei ole tässä tapauksessa ratkaisevaa merkitystä; sillä, että samalle passituksesta vastaavalle ei ole todellisuudessa syntynyt tullivelkaa tullikoodeksin 204 artiklan nojalla, on merkitystä lähtötullitoimipaikalle vain siitä hetkestä, jona toimipaikka saa tulliasiakirjat ja toteaa, että tullaustoimenpiteessä ei ole todettu säännönvastaisuutta ja että tullimenettely on tarkastettu. Voidaan siis todeta, että passituksesta vastaava on täyttänyt velvoitteensa ulkoisen passitusmenettelyn yhteydessä sillä hetkellä, kun se on esittänyt määrätullitoimipaikalle tavaran ja siihen liittyvät asiakirjat, kun taas lähtötullitoimipaikka on täyttänyt velvoitteensa, silloin kun se on tutkinut tullausasiakirjat ja todennut, että ulkoisen passitusmenettelyn yhteydessä ei ole tapahtunut säännönvastaisuutta.

78.

Italian viranomaisilla on siis ollut velvollisuus kirjata omat varat yhteisön tilille.

79.

Kolmas ja ratkaiseva kysymys tässä asiassa on se, onko sen tullitoimipaikan jäsenvaltion, jolla oli velvollisuus kirjata omat varat yhteisön omien varojen tilille, maksettava viivästyskorkoja siitä päivästä, jona velvollisuus kirjata nämä varat yhteisön tilille syntyi, siihen päivään, jona tullivelan olemassaoloa koskeva olettama kumottiin. Kyseessä on siis ajanjakso, jonka aikana omien varojen olisi pitänyt olla yhteisön tilillä, jos jäsenvaltion tulliviranomaiset olisivat kirjanneet nämä varat ajoissa.

80.

Asetuksen N:o 1552/89 11 artiklassa säädetään viivästyskorkojen osalta, että jäsenvaltion on maksettava korkoa ”kaikista” yhteisön omien varojen tilille tehtävien tuloutusten ”viivästyksistä”. ( 34 ) Sama säännös on asetuksen N:o 1150/2000 11 artiklassa. Tämän lisäksi yhteisöjen tuomioistuimen oikeuskäytännöstä ilmenee, että velvollisuus todeta yhteisöjen omat varat, velvollisuus kirjata ne komission tileihin määräajassa ja velvollisuus maksaa viivästyskorot liittyvät erottamattomasti toisiinsa. ( 35 ) Nämä korot on maksettava siitä riippumatta, mikä on syynä viivästykseen siirrettäessä varoja komission tileille. ( 36 ) Tästä seuraa oikeuskäytännön mukaan, ettei tilannetta, jossa jäsenvaltio on todennut omat varat muttei kuitenkaan ole suorittanut niitä komissiolle, ole erotettava tilanteesta, jossa jäsenvaltio on virheellisesti jättänyt kyseiset varat toteamatta. ( 37 )

81.

Nämä periaatteet ovat mielestäni kuitenkin sovellettavissa vain silloin, jos tullivelka on todellisuudessa olemassa, tai vain siihen saakka, kun on voimassa sen olemassaoloa koskeva olettama ja varat ovat siis todellisuudessa erääntyneet maksettaviksi. Näiden periaatteiden soveltaminen ei ole sen sijaan mahdollista silloin, kun ilmenee, että tullivelkaa ei todellisuudessa ollut olemassa ja että yhteisön oikeus omiin varoihin tehtävään kirjaukseen tai oikeus jo kirjattuihin omiin varoihin lakkaa näin ollen olemasta.

82.

Tässä yhteydessä on selvennettävä yksityiskohtaisemmin yhteyttä jäsenvaltion ja yrityksen välisen suhteen (tullioikeudellinen suhde) oikeudellisen sääntelyn sekä jäsenvaltion ja yhteisön välisen suhteen (yhteisön omiin varoihin liittyvä suhde) oikeudellisen sääntelyn välillä. Yleisen näkemyksen mukaan yhteisön taloudellisten etujen suoja ei perustu tulliunionin perustamiseen vaan se on itsenäinen tavoite, joka sijaitsee perustamissopimuksen viidennen osan II osastossa (Varainhoitoa koskevat määräykset) eikä kolmannessa osassa, jossa määrätään yhteisön politiikasta ja I osaston 1 luvussa muun muassa tulliliitosta. ( 38 ) Tästä huolimatta – kuten ilmenee julkisasiamies Geelhoedin asiassa komissio vastaan Tanska antamasta ratkaisuehdotuksesta – tullilainsäädännön ja yhteisön omia varoja koskevien oikeusnormien välillä on yhteys siinä mielessä, että toimivaltaisten kansallisten tulliviranomaisten on määriteltävä, määrättävä ja kannettava omiksi varoiksi todetut tullit toimivaltaisten kansallisten tulliviranomaisten välityksellä. ( 39 ) Jäsenvaltioiden on siis toteutettava kaikki tarpeelliset toimet asettaakseen yhteisön käyttöön ne omat varat, joihin sillä on oikeus. Jäsenvaltiot vapautetaan tästä velvollisuudesta ainoastaan, jos perintää ei ole voitu toteuttaa ylivoimaisen esteen vuoksi tai jos jäsenvaltioista riippumattomista syistä on täysin mahdotonta toteuttaa perintää. ( 40 )

83.

Tietyissä tapauksissa tullioikeudellinen suhde voidaan pitää täysin erillään yhteisön omiin varoihin liittyvästä suhteesta. Yhteisöjen tuomioistuin käsitteli tällaista tapausta asiassa De Haan. ( 41 ) Yhteisöjen tuomioistuin tunnusti tässä yhteydessä sen, että velvollisuus kirjata yhteisöille kuuluvat maksut omiin varoihin ja jäsenvaltioiden toimivalta vaatia tullivelan maksamista passituksesta vastaavalta eroavat toisistaan. Yhteisöjen tuomioistuin korosti kyseisen tuomion 34 kohdassa, että vaikka se, että tulliviranomaiset jättävät noudattamatta kyseisiä määräaikoja, voi aiheuttaa sen, että asianomainen jäsenvaltio joutuu maksamaan viivästyskorkoa yhteisöille omien varojen käyttöön asettamista koskevan menettelyn osalta, kyseinen noudattamatta jättäminen ei kuitenkaan merkitse sitä, ettei tullivelka olisi perittävissä tai ettei viranomaisilla olisi oikeutta toimittaa jälkikantoa. Yhteisöjen tuomioistuin on korostanut myöhemmässä oikeuskäytännössään, että vaikka jäsenvaltion tulliviranomaisten erehdyksestä seuraakin se, että velallisen ei ole suoritettava kyseessä olevien tullien määrää, tällainen erehdys ei voi saattaa kyseenalaiseksi tuolla jäsenvaltiolla olevaa velvollisuutta maksaa sekä omien varojen määrä että viivästyskorot näiden varojen kirjaamisesta tileihin liian myöhään. ( 42 )

84.

Tilanne, jossa on olemassa tullivelka ja jossa jäsenvaltio ei voi ryhtyä sen kantamiseen sen tulliviranomaisten tekemien virheiden vuoksi, ja tilanne, jossa ilmenee myöhemmin, että tullivelvoitetta ei ole olemassa, kuten tässä tapauksessa, eroavat kuitenkin olennaisesti toisistaan. Tästä syystä yhteisöjen tuomioistuimen asiassa De Haan antamassaan tuomiossa ( 43 ) kehittämiä periaatteita ei voida soveltaa tällaiseen tapaukseen.

85.

Tässä tapauksessa ei voida myöskään väittää, että sen jälkeen kun jäsenvaltiolle on syntynyt velvollisuus kirjata omat varat yhteisön omien varojen tilille, jäsenvaltion ja yhteisön välisestä suhteesta tulee täysin riippumaton jäsenvaltion ja passituksesta vastaavan välisestä suhteesta. Myös komissio myöntää implisiittisesti sen, että nämä kaksi järjestelmää ovat yhteydessä senkin jälkeen, kun on syntynyt velvollisuus kirjata omat varat yhteisön tilille. Jos komissio olisi katsonut, että velvollisuus omien varojen kirjaamiseen on olemassa myös silloin, kun ilmenee, että tullivelkaa ei ole syntynyt, se olisi vaatinut kanteessa yhteisöjen tuomioistuinta toteamaan jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämisen myös sillä perusteella, että näitä varoja ei ollut kirjattu yhteisön tilille. Komissio korostaa sen sijaan perusteluissaan sitä, että sen jälkeen kun on todettu, että tullivelkaa ei ole, ei ole enää myöskään kirjaamista omiin varoihin koskevaa velvollisuutta.

86.

Omien varojen järjestelmän täydellinen riippumattomuus tulleja koskevasta oikeudellisesta järjestelmästä ei ole mahdollinen toisestakaan syystä. Tullikoodeksin 236 artiklassa näet säädetään, että tuonti- tai vientitullit on palautettava, ”jos todetaan, että niiden määrä niitä maksettaessa ei ole ollut lain mukainen”. ( 44 ) Myös yhteisöjen tuomioistuin on todennut oikeuskäytännössään, että passituksesta vastaava voi vaatia suoritettujen summien palauttamista, jos ilmenee, että tullaustoimenpide on viety säännönmukaisesti päätökseen. ( 45 ) Jos siis passituksesta vastaava voi vaatia jäsenvaltiolta perusteettomasti suoritettujen summien palauttamista, kun jäsenvaltiolle – tästä riippumatta – kuuluisi edelleen velvollisuus kirjata nämä varat yhteisön tilille, kyseinen jäsenvaltio joutuisi maksamaan saman summan kahteen kertaan – yhden kerran yhteisölle ja toisen kerran passituksesta vastaavalle. Tämä ei mielestäni kuitenkaan voi olla tullilainsäädännön eikä yhteisön omia varoja koskevan lainsäädännön tavoitteena.

87.

On siis todettava, että sinä päivänä, jona olettama tullivelan olemassaolosta on kumottu, on lopputuloksena myös se, että omia varoja on kirjattu lainvastaisesti yhteisön tilille. Tätä toteamusta ei muuta se, että sen ajanjakson aikana, jona tullivelan olemassaoloa koskeva olettama oli vielä voimassa, kansallisilla tulliviranomaisilla oli velvollisuus kirjata omat varat tileihin.

88.

Omia varoja koskevan yhteisön oikeuden toteutumatta jäämisellä on merkityksellisiä seurauksia myös niiden korkojen kannalta, joita jäsenvaltio joutuu mahdollisesti suorittamaan siitä, että kyseisten omien varojen kirjaaminen on tapahtunut liian myöhään. Tältä osin on mielestäni todettava, että koska yhteisön oikeus omiin varoihin ei ole toteutunut, myöskään sen oikeus viivästyskorkoihin mahdollisesta omien varojen viivästyneestä kirjaamisesta ei ole toteutunut. Tätä toteamusta on mahdollista tukea usein eri perusteluin.

89.

Omien varojen kirjaamista koskeva velvollisuus ja korkojen maksamista viivästyneestä tileihin kirjaamisesta koskeva velvollisuus ovat keskenään yhteydessä samalla tavoin kuin päävelvoite ja sivuvelvoite. Koska ei ole enää olemassa tileihin kirjaamista koskevaa velvollisuutta – eli päävelvoitetta –, myöskään sivuvelvoitetta viivästyskorkojen maksamiseen tämän tileihin kirjaamisen osalta ei accessorium sequitur principale -periaatteen mukaisesti ole olemassa. Viivästyskorot ovat tietenkin siviilioikeudelle tyypillinen instituutio, mutta tähän instituutioon liittyviä perusperiaatteita on mahdollista soveltaa analogisesti julkisoikeudelliseen tullilainsäädäntöön ja yhteisön omia varoja koskevaan lainsäädäntöön. Kun siviilioikeutta sovelletaan analogisesti, todetaan, että viivästyskorot liittyvät aina päävelan maksamiseen.

90.

Viivästyskorkoihin sovellettava yhteisön johdettu oikeus perustuu periaatteeseen, jonka mukaan korot ovat sivuvelvoite. ( 46 ) Tämä periaate on tunnustettu myös useiden Euroopan unionin jäsenvaltioiden oikeudessa. ( 47 ) Se, että korot ovat sivuvelvoite, perustuu myös yhteisön oikeuden yhdenmukaistamista valmistelevien eri asiantuntijatyöryhmien asiakirjoihin ja kansainvälisen oikeuden sopimuksiin. Siten esimerkiksi yhteistä viitekehystä koskevan luonnoksen (Draft Common Frame of Reference) III.-3:708(1) artiklassa määrätään, että velallisen on maksettava viivästyskorot, jos tietty rahasumma maksetaan liian myöhään. ( 48 ) Vastaava määräys sisältyy Euroopan sopimusoikeuden periaatteiden (Principles of European Contract Law) 4.507(1) artiklaan. ( 49 ) Myös kansainvälistä tavaran kauppaa koskevista sopimuksista tehdyn yleissopimuksen 78 artiklassa määrätään, että jos sopijapuoli ei maksa kauppahintaa tai muuta erääntynyttä rahamäärää, toisella sopijapuolella on oikeus saada sille korkoa. ( 50 ) Missään edellä mainituista asiakirjoista ei määrätä tilanteesta, jossa velkojalla olisi oikeus viivästyskorkoihin myös siinä tapauksessa, että erääntyneen summan maksuvelvoitetta ei enää ole olemassa.

91.

Siviilioikeudellisen suhteen kannalta kyseessä on todellisuudessa kaksitasoinen suhde, joka koostuu päävelvoitteesta ja sivuvelvoitteesta, koska maksusuorituksessaan viivästyneen velallisen on maksettava viivästyskorkoja suoraan rahamääräisen päävelvoitteen nojalla. Tässä tapauksessa suhde on sitä vastoin kolmitasoinen: ensin syntyy tullivelka, sen jälkeen velvollisuus kirjata tietty summa omiin varoihin ja lopuksi velvollisuus maksaa viivästyskorkoja siitä, että viimeksi mainittu summa on kirjattu tileihin liian myöhään. Tämän kolmitasoisen suhteen olemassaolo ei voi kuitenkaan mielestäni vaikuttaa siihen toteamukseen, että yhteisöllä ei ole nyt käsiteltävässä asiassa oikeutta viivästyskorkoihin. Yhteisöllä ei ole oikeutta omiin varoihin, jos tullivelan syntymistä koskeva olettama kumotaan, koska yhteisön omia varoja koskeva lakiin perustuva järjestely ei voi olla niin riippumaton tullioikeudellisesta suhteesta, että se voisi olla olemassa täysin riippumatta tullioikeudellisen suhteen yhteydessä syntyvästä velvoitteesta.

92.

Viivästyskorkojen luonnetta sivuvelvoitteena koskevien perustelujen asianmukaisuutta tukee se, että tämän perustelun perusta on käyttökelpoinen myös päinvastaisessa tapauksessa eli silloin, jos omat varat – toisin kuin nyt käsiteltävässä asiassa – on kirjattu tileihin, joskin liian myöhään, ja jäsenvaltio on maksanut viivästyskorot viivästyneestä tileihin kirjaamisesta, mutta kirjaamisen jälkeen on todettu, että tullivelkaa ei ollut olemassa. Olen asiassa komissio vastaan Tanska antamassani ratkaisuehdotuksessa jo korostanut, että mikäli yhteisö saa tuloja yhteisöjen omina varoina, joihin sillä ei ole oikeutta, yhteisön taloudellista tasapainoa muutetaan jäsenvaltion vahingoksi. ( 51 ) Sellaisessa tapauksessa voisi olla kyseessä omaisuuden perusteeton siirto yhteisölle ja siten yhteisön saama perusteeton etu. ( 52 ) Jos vastaavassa tapauksessa yhteisön omat varat on kirjattu tileihin liian myöhään ja jäsenvaltio on maksanut korot liian myöhään tapahtuvasta kirjaamisesta, se voisi mielestäni vaatia yhteisöä palauttamaan sekä kyseisen omien varojen summan että maksamansa viivästyskorot.

93.

Kuten Italian hallitus perustellusti korostaa, viivästyskorkojen maksamisvelvollisuudesta seuraa nyt käsiteltävässä asiassa se, että niistä tulee seuraamuksen luonteisia. Viivästyskorkojen tarkoituksena voi luonnollisesti olla rangaistuksen määrääminen siltä osin kuin niillä pyritään pakottamaan velallinen suorittamaan maksu ajoissa määräämällä sakko jokaisesta viivästyspäivästä. Myös tällainen korkojen rankaisevuus liittyy kuitenkin päävelvoitteen todelliseen olemassaoloon. ( 53 ) Komissio pyrkii tuomioistuimessa esittämällään vaatimuksella selvästi todellisuudessa saamaan täytetyksi olemassa olevan oikeusaukon, joka koskee seuraamuksen määräämistä siitä, että jäsenvaltiot eivät täytä velvoitettaan kirjata omat varat tilille. Tällainen komission pyrkimys voidaan näet ymmärtää, kun otetaan huomioon väärinkäytön ja petosten mahdollisuus omien varojen kirjaamisessa tilille, ( 54 ) mutta siitä huolimatta olisi viivästyskorkojen luonteen vastaista, jos ne muodostaisivat tehokkaan seuraamusjärjestelmän yhteisön oikeuden rikkomisesta.

94.

Tämä oikeusaukko yhteisön lainsäädännössä olisi mielestäni mahdollista täyttää monin eri tavoin. Komissio voi ehdottaa yhteisön lainsäädäntöön muutosta, jossa säädettäisiin edellä mainituista rikkomisista tehokas seuraamus, myös rahamääräinen seuraamus, joka on riippumaton viivästyskorkojen maksamisesta. Vertailun vuoksi on muistutettava siitä, että periaatteessa myöskään siviilioikeudessa ei ole suljettu pois sitä mahdollisuutta, että velkoja vaatii viivästyneeltä velalliselta lisäkorvausta, joka ei liity viivästyskorkojen maksamiseen. ( 55 ) Myös siviilioikeudessa sallitaan siis lisäseuraamukset määräajassa suoritettavaa maksua koskevan velvollisuuden laiminlyönnistä. Tämän lisäksi komissio voi nostaa jäsenvaltiota vastaan EY 226 artiklan nojalla jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämistä koskevan kanteen sillä perusteella, että omat varat on kirjattu tileihin liian myöhään. Se, että jäsenvaltio ei ole kirjannut kyseisiä varoja tileihin silloin, kun tullivelan olemassaoloa koskeva olettama oli vielä voimassa, voi mielestäni merkitä sitä, että kyseinen valtio ei ole noudattanut jäsenyysvelvoitteitaan. Kysymys kirjaamista tileihin koskevan velvoitteen laiminlyönnistä silloin, kun tullivelan olemassaoloa koskeva olettama oli vielä voimassa, on eri asia kuin kysymys, joka koskee velvollisuutta maksaa korot sen jälkeen kun tämä olettama on kumottu.

95.

Edellä esitetyn perusteella katson, että sen tullitoimipaikan jäsenvaltio, joka oli velvollinen kirjaamaan omat varat yhteisön omien varojen tilille, ei ole velvollinen maksamaan viivästyskorkoja siitä päivästä, jona velvollisuus kirjata nämä varat yhteisön tilille syntyi, siihen päivään, jona tullivelan olemassaoloa koskeva olettama kumottiin.

96.

Edellä esitetyn perusteella ehdotan, että yhteisöjen tuomioistuin