1. Oikeudellinen yhteistyö yksityisoikeudellisissa asioissa – Tuomioistuimen toimivalta sekä tuomioiden tunnustaminen ja täytäntöönpano avioliittoa ja vanhempainvastuuta koskevissa asioissa – Asetus N:o 2201/2003
(Neuvoston asetuksen N:o 2201/2003 1 artiklan 1 kohta ja 2 artiklan 7 alakohta)
2. Oikeudellinen yhteistyö yksityisoikeudellisissa asioissa – Tuomioistuimen toimivalta sekä tuomioiden tunnustaminen ja täytäntöönpano avioliittoa ja vanhempainvastuuta koskevissa asioissa – Asetus N:o 2201/2003
(Vuoden 1994 liittymisasiakirjaan liitetty yhteinen julistus N:o 28; neuvoston asetus N:o 2201/2003)
1. Tuomioistuimen toimivallasta sekä tuomioiden tunnustamisesta ja täytäntöönpanosta avioliittoa ja vanhempainvastuuta koskevissa asioissa ja asetuksen N:o 1347/2000 kumoamisesta annetun asetuksen N:o 2201/2003, sellaisena kuin se on muutettuna asetuksella N:o 2116/2004, 1 artiklan 1 kohtaa on tulkittava siten, että yhtenä päätöksenä tehty, lapsen välitöntä huostaanottoa ja sijoittamista kodin ulkopuolelle sijaisperheeseen koskeva ratkaisu kuuluu kyseiseen säännökseen sisältyvän siviilioikeudellisen asian käsitteen soveltamisalaan, kun tällainen päätös on tehty julkisoikeudellisen lastensuojelun yhteydessä.
Kyseiseen säännökseen sisältyvää siviilioikeudellisen asian käsitettä on nimittäin tulkittava itsenäisesti. Vain asetuksen N:o 2201/2003 yhdenmukainen soveltaminen jäsenvaltioissa, mikä edellyttää asetuksen soveltamisalan määrittämistä yhteisön oikeudessa eikä kansallisissa oikeusjärjestyksissä, on omiaan varmistamaan, että asetuksen tavoitteet, joihin kuuluu kaikkien kyseessä olevien lasten tasapuolinen kohtelu, täyttyvät. Tämä tavoite toteutuu asetuksen johdanto-osan viidennen perustelukappaleen mukaan vain, mikäli kaikki vanhempainvastuuta koskevat tuomiot kuuluvat asetuksen soveltamisalaan. Vanhempainvastuu määritellään asetuksen 2 artiklan 7 alakohdassa laajasti siten, että sillä tarkoitetaan oikeuksia ja velvollisuuksia, jotka liittyvät lapsen henkilöön tai omaisuuteen ja jotka jollakin luonnollisella henkilöllä tai oikeushenkilöllä on tuomioistuimen tuomion tai lain taikka voimassa olevan sopimuksen perusteella. Tältä osin on merkityksetöntä, vaikutetaanko vanhempainvastuuseen valtion toteuttamalla suojelutoimenpiteellä vai ratkaisulla, joka on tehty huoltajan itsensä aloitteesta.
(ks. 46–50 ja 53 kohta sekä tuomiolauselman 1 kohta)
2. Tuomioistuimen toimivallasta sekä tuomioiden tunnustamisesta ja täytäntöönpanosta avioliittoa ja vanhempainvastuuta koskevissa asioissa ja asetuksen N:o 1347/2000 kumoamisesta annettua asetusta N:o 2201/2003, sellaisena kuin se on muutettuna asetuksella N:o 2116/2004, on tulkittava siten, että henkilöiden huostaanotosta ja sijoittamisesta tehtyjen hallintopäätösten tunnustamista ja täytäntöönpanoa koskevaa, Pohjoismaiden yhteistyönä yhdenmukaistettua kansallista lainsäädäntöä ei voida soveltaa kyseisen asetuksen soveltamisalaan kuuluvaan lapsen huostaanottoa koskevaan päätökseen.
Pohjoismaiden yhteistyö henkilöiden huostaanotosta ja sijoittamisesta tehtyjen hallintopäätösten tunnustamisen ja täytäntöönpanon alalla ei nimittäin kuulu poikkeuksiin, jotka luetellaan tyhjentävästi asetuksessa N:o 2201/2003.
Lisäksi on todettava, että tätä tulkintaa ei kumoa Pohjoismaiden yhteistyöstä annettu yhteinen julistus N:o 28, joka on liitetty Itävallan tasavallan, Suomen tasavallan ja Ruotsin kuningaskunnan liittymisehdoista ja niiden sopimusten mukautuksista, joihin Euroopan unioni perustuu, tehtyyn asiakirjaan. Kyseisen julistuksen mukaan nimittäin Pohjoismaiden yhteistyöhön osallistuvat valtiot, jotka ovat unionin jäseniä, ovat sitoutuneet jatkamaan tätä yhteistyötä yhteisön lainsäädäntöä noudattaen. Tästä seuraa, että kyseisessä yhteistyössä on noudatettava yhteisön oikeusjärjestyksen periaatteita. Kansallinen tuomioistuin, jonka tehtävänä on toimivaltansa rajoissa soveltaa yhteisön oikeussääntöjä, on velvollinen varmistamaan näiden oikeussääntöjen täyden vaikutuksen niin, että se tarvittaessa jättää omasta aloitteestaan soveltamatta kaikkia yhteisön oikeuden kanssa ristiriidassa olevia kansallisia säännöksiä.
(ks. 57, 61 ja 63–66 kohta sekä tuomiolauselman 2 kohta)