—

Gemeente Rotterdam, edustajanaan advocaat J. M. Cartigny,

—

Sociaal Economische Samenwerking West-Brabant, edustajanaan advocaat G. A. van der Ween,

—

Alankomaiden hallitus, asiamiehinään H. G. Sevenster ja C. ten Dam,

—

Tšekin hallitus, asiamiehenään T. Boček,

—

Saksan hallitus, asiamiehenään M. Lumma,

—

Euroopan yhteisöjen komissio, asiamiehinään L. Flynn ja A. Weimar,

1

Ennakkoratkaisupyynnöt koskevat asetuksen (ETY) N:o 2052/88 soveltamisesta rakennerahastojen toiminnan yhteensovittamisen osalta toisaalta keskenään ja toisaalta Euroopan investointipankin toiminnan ja muiden rahoitusvälineiden kanssa 19.12.1988 annetun neuvoston asetuksen (ETY) N:o 4253/88 (EYVL L 374, s. 1), sellaisena kuin se on muutettuna 20.7.1993 annetulla neuvoston asetuksella (ETY) N:o 2082/93 (EYVL L 193, s. 20; jäljempänä asetus N:o 4253/88), 23 artiklan 1 kohdan tulkintaa.

2

Ennakkoratkaisupyynnöt on esitetty kolmessa asiassa, joissa kaksi alankomaalaista yhdistystä ja yksi Alankomaiden kunta ovat tehneet valitukset Alankomaiden hallintoviranomaisia vastaan. Näissä asioissa valittajina ovat yhtäältä Vereniging Nationaal Overlegorgaan Sociale Werkvoorziening ja Gemeente Rotterdam ja vastapuolena Minister van Sociale Zaken en Werkgelegenheid (työ- ja sosiaaliministeriö, jäljempänä ministeriö) ja toisaalta valittajana on Sociaal Economische Samenwerking West-Brabant ja vastapuolena Algemene Directie voor de Arbeidsvoorziening (jäljempänä työvoimaviranomainen), ja ne koskevat päätöksiä, joilla ministeriö tai työvoimaviranomainen ovat peruuttaneet pääasioiden valittajille myönnettyjen tukien vahvistamista koskevat päätökset tai vaatineet kyseisten tukien palauttamista.

3

Rakennerahastojen päämääristä ja tehokkuudesta ja niiden toiminnan yhteensovittamisesta keskenään sekä Euroopan investointipankin toiminnan ja muiden rahoitusvälineiden kanssa 24.6.1988 annetun neuvoston asetuksen (ETY) N:o 2052/88 (EYVL L 185, s. 9), sellaisena kuin se on muutettuna 20.7.1993 annetulla neuvoston asetuksella (ETY) N:o 2081/93 (EYVL L 193, s. 5; jäljempänä asetus N:o 2052/88), 1 artiklassa säädetään, että Euroopan yhteisö harjoittaa erityisesti rakennerahastojen avulla toimintaa, joka tukee EY:n perustamissopimuksen 130 a artiklassa (josta on muutettuna tullut EY 158 artikla) ja EY:n perustamissopimuksen 130 c artiklassa (josta on tullut EY 160 artikla) määrättyjen yleisten päämäärien toteuttamista. Samassa 1 artiklassa luetellaan tiettyjä ensisijaisia tavoitteita, joiden saavuttamista rakennerahastot edistävät. Yksi näistä tavoitteista on tavoite 3 eli pitkäaikaistyöttömyyden torjuminen ja nuorten sekä sellaisten henkilöiden, jotka ovat vaarassa syrjäytyä työmarkkinoilta, työelämään siirtymisen helpottaminen.

4

Asetuksen N:o 2052/88 4 artiklan 1 kohdassa säädetään seuraavaa:

”1.   Yhteisön toiminta täydentää vastaavaa kansallista toimintaa tai myötävaikuttaa siihen. Se perustuu kiinteisiin neuvotteluihin komission, asianomaisen jäsenvaltion ja tämän kansallisella tasolla nimeämien toimivaltaisten kansallisten, alueellisten, paikallis- tai muiden viranomaisten ja toimielinten välillä – mukaan lukien kullekin jäsenvaltiolle tyypillisten toimielimiä koskevien sääntöjen ja olemassa olevan käytännön mukaisesti talouselämän osapuolet ja työmarkkinaosapuolet – jolloin kaikki osapuolet pyrkivät yhteistyössä samaan päämäärään. – –”

5

Saman asetuksen 10 artiklassa säädetään tavoitteen 3 osalta seuraavaa:

”Jäsenvaltioiden on esitettävä komissiolle suunnitelmansa pitkäaikaistyöttömyyden torjumiseksi sekä nuorten ja sellaisten henkilöiden, jotka ovat vaarassa syrjäytyä työmarkkinoilta, työelämään siirtymisen helpottamiseksi (tavoite 3).

Suunnitelmissa on erityisesti oltava:

– –”

6

Asetuksen N:o 2082/93, jolla on muutettu asetusta N:o 4253/88, kuudennessa perustelukappaleessa todetaan seuraavaa:

”toissijaisuusperiaatteen soveltamiseksi ja rajoittamatta komission toimivaltaa erityisesti yhteisön taloudellisten varojen hoidon osalta, yhteisön tukikehyksissä käytettävien tuen antamisen muotojen täytäntöönpanon on kuuluttava pääasiallisesti jäsenvaltioiden vastuualaan asianmukaisella alueellisella tasolla kunkin jäsenvaltion ominaispiirteiden mukaisesti”.

7

Asetuksen N:o 4253/88 23 artiklan 1 kohdassa säädetään seuraavaa:

”1.   Julkisten tai yksityisten hankkeenedistäjien toteuttamien toimien menestyksellisyyden takaamiseksi jäsenvaltioiden on toimia täytäntöönpantaessa toteutettava tarpeelliset toimenpiteet:

Jäsenvaltioiden on toimitettava komissiolle tiedot tätä varten toteuttamistaan toimenpiteistä sekä erityisesti kuvaus toiminnan tehokkuuden takaamiseksi vahvistetuista valvonta- ja hallintojärjestelmistä. Jäsenvaltioiden on annettava komissiolle määräajoin tietoja hallinnollisista ja oikeudellisista seuraamuksista.

– –”

8

Saman asetuksen 24 artiklassa säädetään seuraavaa:

”Tuen vähentäminen, pidättäminen ja peruuttaminen

1.   Jos toiminnan tai toimenpiteen toteuttaminen ei ilmeisesti oikeuta siihen myönnettyyn rahalliseen tukeen tai osaan siitä, komissio tekee tapauksesta aiheellisen tutkimuksen yhteistyöhön osallistumista noudattaen, pyytäen erityisesti asianomaista jäsenvaltiota tai muita tämän toiminnan täytäntöönpanoa varten nimeämiä viranomaisia esittämään havaintonsa määräajassa.

2.   Tämän tutkimuksen perusteella komissio voi vähentää asianomaiseen toimintaan tai toimenpiteeseen annettua tukea tai pidättää sen, jos tutkimus paljastaa epäsäännöllisyyksiä tai sellaisen huomattavan muutoksen, jolle ei ole pyydetty komission hyväksyntää ja joka vaikuttaa toiminnan tai toimenpiteen laatuun tai niihin olosuhteisiin, joissa ne pannaan täytäntöön.

3.   Jokainen aiheettomasti maksettu summa, jota voidaan vaatia takaisin, on palautettava komissiolle. Rahasummiin, joita ei palauteta, lisätään viivästyskorko varainhoitoasetuksen säännösten ja niiden yksityiskohtaisten sääntöjen mukaisesti, jotka komissio antaa VIII osastossa tarkoitettuja menettelytapoja noudattaen.”

9

Asetus N:o 4253/88 kumottiin 1.1.2000 lukien rakennerahastoja koskevista yleisistä säännöksistä 21.6.1999 annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 1260/1999 (EYVL L 161, s. 1) 54 artiklan nojalla. Asetuksen N:o 1260/1999 52 artiklan 1 kohdassa säädetään seuraavaa:

”Tämä asetus ei estä jatkamasta tai muuttamasta, mukaan lukien sen peruuttaminen kokonaan tai osittain, tukitoimea, jonka neuvosto tai komissio on hyväksynyt asetuksen (ETY) N:o 2052/88, asetuksen (ETY) N:o 4253/88 tai muun kyseiseen tukitoimeen 31 päivänä joulukuuta 1999 sovellettavan lainsäädännön perusteella.”

10

Rakennepolitiikan rahoituksen epäsäännönmukaisuuksista ja aiheettomasti maksettujen summien takaisinperinnästä sekä tätä alaa koskevan tiedotusjärjestelmän perustamisesta 11.7.1994 annetun komission asetuksen (EY) N:o 1681/94 (EYVL L 178, s. 43) 2 artiklassa säädetään seuraavaa:

”1.   Jäsenvaltioiden on annettava kolmen kuukauden kuluessa tämän asetuksen voimaantulosta komissiolle tiedoksi:

– –

2.   Jäsenvaltioiden on toimitettava komissiolle viipymättä tieto 1 kohdan mukaisesti toimitettujen tietojen muutoksista.

– –”

11

Saman asetuksen 5 artiklan 2 ja 3 kohdassa säädetään seuraavaa:

”2.   Kun jäsenvaltio arvelee kokonaissumman takaisinperinnän olleen tai olevan mahdotonta, sen on annettava komissiolle tiedoksi erityinen kertomus, josta käy ilmi sen summan suuruus, jota ei olla saatu takaisin sekä jäsenvaltion arvio syistä, joiden vuoksi joko yhteisön tai jäsenmaan tulisi kattaa summa. Näiden tietojen on oltava riittävän yksityiskohtaisia, jotta komissio voisi asianomaisen jäsenvaltion viranomaisia kuultuaan mahdollisimman nopeasti päättää asetuksen (ETY) N:o 4253/88 23 artiklan 1 kohdan kolmannessa luetelmakohdassa tarkoitetun taloudellisten seuraamusten kantajan.

3.   Komissio voi pyytää jäsenvaltiota jatkamaan takaisinperintämenettelyä 2 kohdassa tarkoitetussa tapauksessa.”

12

Centraal Bestuur voor de Arbeidsvoorziening -niminen Alankomaiden keskitetty työvoimaviranomainen antoi vuonna 1994 Euroopan sosiaalirahastoa koskevan säännöstön (Regeling Europees Sociaal Fonds CBA 1994, Stcrt. 1994, nro 239; jäljempänä ESF Regeling), joka koski Euroopan yhteisöjen komissiolta saatujen ESR:n tukien myöntämistä koskevia sääntöjä.

13

ESF Regelingissä säädetään hankkeiden hallinnointia ja valvontaa koskevista tietyistä säännöistä. ESF Regelingin 2 §:ssä säädetään, että hakijalle voidaan myöntää tukea ESR:n varoista. Kyseisen asetuksen 3 §:ssä säädetään, että tuen myöntämisen edellytyksenä on yhteisön säännösten ja kansallisten säännösten noudattaminen. Saman asetuksen 10 §:ssä säädetään, että tuen hakijan on huolehdittava siitä, että hankkeesta pidetään erillistä hallinnollista seurantaa, josta käyvät hyvissä ajoin ilmi kaikki tarkastuksen kannalta tarpeelliset tiedot, ja siinä säädetään myös hallintoviranomaisten suorittamista tarkastuksista. Lopuksi ESF Regelingin 14 §:ssä säädetään, että tuen määrä vahvistetaan suhteessa hankkeen toteuttamiseen, ja saman asetuksen 15 §:ssä säädetään tuen peruuttamisesta, jos siihen liittyviä edellytyksiä ei ole noudatettu.

14

Lisäksi yleisen hallinto-oikeuslain (Algemene wet bestuursrecht, Stb. 1995, nro 315; jäljempänä Awb) 4.2 osastossa annetaan tukien myöntämistä, vahvistamista ja takaisinperimistä koskevat oikeussäännöt. Tämän lain mukaan tukijärjestelmään kuuluu kaksi vaihetta, joita ovat tuen myöntäminen ja vahvistaminen. Tuen myöntämistä koskeva päätös tehdään ennen tuettavan toiminnan aloittamista. Tuossa päätöksessä myönnetään tuenhakijalle oikeus saada rahoitusta tuetun hankkeen toteuttamiseksi sille mahdollisesti asetettuja velvollisuuksia noudattaen. Jos toiminnat toteutetaan ja hakija noudattaa kyseisiä velvollisuuksia, viranomainen ei voi enää peruuttaa myöntämispäätöstä. Se sitoutuu näin ollen rahoitukselliseen velvollisuuteen jo menettelyn tässä vaiheessa.

15

Awb:ssä säädetään tukien vahvistamisesta ja takaisinperimisestä seuraavaa:

”4:46 §

– –

4:49 §

– –

4:57 §

Aiheettomasti suoritetut tuet ja ennakot voidaan määrätä palautettaviksi sillä edellytyksellä, että tuen vahvistamispäivästä tai päivästä, jona 4:49 §:n 1 momentin c kohdassa tarkoitettu toiminta on tapahtunut, on kulunut alle viisi vuotta.

– –”

16

Pääasioiden tosiseikat, sellaisina kuin ne käyvät ilmi ennakkoratkaisupyynnöistä, ovat seuraavat:

17

Vereniging Nationaal Overlegorgaan Sociale Werkvoorziening haki vuonna 1998 tukea ”suojatyössä olevien henkilöiden koulutus” -nimiselle hankkeelle, joka liittyi Euroopan sosiaalirahaston oppisopimusjärjestely- ja koulutushankkeisiin. Tämä hanke mainittiin ESF Regelingin liitteessä 1, joka koskee syrjäytyneiden työttömien saattamista työmarkkinoille koulutuksen avulla. Työvoimaviranomainen myönsi 8.12.1998 tekemällään päätöksellä tukia, joiden enimmäismäärä oli 3000000 Alankomaiden guldenia (NLG) vuodelle 1998 ja 4140849 NLG vuodelle 1999. Sittemmin 3.12.1999 tehdyllä päätöksellä vuodelle 1999 myönnetyn tuen määräksi muutettiin 6686850 NLG. Lopuksi 16.6.2000 tehdyllä päätöksellä tukien määräksi vahvistettiin 2900000 NLG vuodelle 1999 ja 3786850 NLG vuodelle 2000 sillä perusteella, että tuetut toiminnat jatkuivat vuonna 2000. Kyseisissä kolmessa päätöksessä täsmennettiin, että tukiin liittyi velvollisuus toteuttaa kyseinen hanke hakemuksessa esitetyn mukaisesti sekä velvollisuus noudattaa ESF Regelingin säännöksiä.

18

Ministeriö teki Awb:n 4:46 §:n 2 momentin nojalla 28.1.2002 päätöksen, jossa se vahvisti vuosille 1998, 1999 ja 2000 myönnetyn tuen määrän nollaksi ja vaati palautettavaksi 6434469,80 NLG:n suuruisen summan. Ministeriö katsoi, ettei sille ollut toimitettu mitään sellaisia täsmällisiä ja yhtäpitäviä loppuilmoituksia, joista kävisivät ilmi vuosia 1998, 1999 ja 2000 koskevat tiedot, mikä on vastoin ESF Regelingin 11 §:n 2 momenttia. Kyseisen hankkeen vaikutuksista ei myöskään ollut tehty mitään yhteenvetoa, mikä oli vastoin tässä säännöstössä vahvistettuja sääntöjä. Lopuksi ministeriö totesi, että toisin kuin tukihakemuksessa todettiin, hanke ei koskenut suojatyössä olevien henkilöiden siirtymistä normaaleille työmarkkinoille, ja että kunkin osallistujan suorittama tuntimäärä oli selvästi hanketta koskevassa suunnitelmassa esitettyä alhaisempi.

19

Ministeriö totesi, että Vereniging Nationaal Overlegorgaan Sociale Werkvoorzieningin 28.1.2002 tehdystä päätöksestä tekemä valitus oli perusteeton. Ministeriö katsoi erityisesti, että sitä, että velvollisuutta toteuttaa hanke hakemuksessa esitetyn mukaisesti ei ollut noudatettu, ei voitu jälkikäteen korjata, ikään kuin kyseessä olisi ollut muotovirhe. Rechtbank te’s-Gravenhagen hylättyä tästä päätöksestä tehdyn valituksen Vereniging Nationaal Overlegorgaan Sociale Werkvoorziening saattoi asian ennakkoratkaisupyynnön esittäneen tuomioistuimen käsiteltäväksi.

20

Raad van State huomauttaa, että Awb:n 4:46 §:n nojalla hallintoelimen on yleensä tarkastettava tukien maksuvaiheessa, onko tuettu toiminta toteutettu asianmukaisesti ja onko tukiin liittyviä velvollisuuksia noudatettu. ESF Regelingin yhteydessä myönnettyjen tukien osalta kyseinen tuomioistuin katsoo, että Awb:n 4:46 §:n 2 momentissa ei myönnetä hallintoelimelle harkintavaltaa ja että tuen määrä on vahvistettava nollaksi, jos osoittautuu, ettei ESF Regelingin säännöksiä ole noudatettu. Raad van State katsoo, että esillä olevassa asiassa on näin, koska hankkeessa kuvattua tavoitetta ei ole saavutettu.

21

Ennakkoratkaisupyynnön esittänyt kansallinen tuomioistuin katsoo kuitenkin, että Awb:n 4:46 §:n nojalla on ainoastaan mahdollista vahvistaa tuen määrä nollaksi mutta ei periä takaisin jo suoritettua summaa. Lisäksi se katsoo, että ainoastaan Awb:n 4:57 §:ssä mahdollistetaan takaisinperiminen, sillä siinä myönnetään hallintoelimelle tämän osalta harkintavaltaa, ja se voi näin ollen punnita keskenään hallintoviranomaisen ja tuensaajan intressejä. Raad van State toteaa, ettei missään kansallisessa säännöksessä kuitenkaan kielletä sitä, että tuen määrän vahvistamisesta nollaksi ja jo suoritettujen määrien takaisinperimisestä määrätään samassa päätöksessä. Kansallinen tuomioistuin täsmentää, että ministeriö on myöntänyt, että sen oli täytynyt olla alusta asti tietoinen siitä, ettei hankkeen tavoitetta voitu saavuttaa, ja se katsoo näin ollen, että tämä viranomainen on vastuussa yhteisön säännöksistä johdettujen ESF Regelingin säännösten noudattamatta jättämisestä. Se päättelee tästä, että kansalliseen oikeuteen sisältyvän luottamuksensuojan periaatteen nojalla ministeriön olisi pitänyt luopua tukien koko määrän takaisinperimisestä, ja että näin ollen kansalliseen oikeuteen ei esillä olevien asioiden osalta sisälly mitään oikeusperustaa takaisinperinnälle.

22

Raad van State katsoo kuitenkin, että kyseessä on asetuksen N:o 4253/88 23 artiklan 1 kohdassa tarkoitettu laiminlyönti. Todettuaan, että Alankomaiden kuningaskunta ei ole toteuttanut mitään 23 artiklan 1 kohdassa tarkoitettuja toimenpiteitä periäkseen takaisin varat, jotka on menetetty, kyseinen tuomioistuin pohtii, myönnetäänkö tässä yhteisön oikeuden säännöksessä jäsenvaltiolle tai sen hallintoelimelle välitöntä toimivaltaa periä kyseiset varat takaisin. Lisäksi se pohtii, voiko kansallinen luottamuksensuojan periaate mennä vastaavaa yhteisön oikeuden periaatetta pidemmälle.

23

Gemeente Rotterdam haki vuonna 1998 ESF Regelingin nojalla tukea koulutushankkeelle. Tukea myönnettiin 483108 NLG, ja edellytyksenä oli velvollisuus pitää hankkeesta erillistä hallinnollista seurantaa. Sittemmin 28.5.1999 tehdyllä päätöksellä vuodelle 1998 myönnetyn tuen määräksi vahvistettiin 122612,81 NLG, kuitenkin sillä edellytyksellä, että hankkeiden seurannan oli oltava ESF Regelingin säännösten mukaista. Gemeente Rotterdam valitti asiasta ministeriölle, joka kumosi 28.5.1999 tehdyn päätöksen 18.7.2001 tekemällään päätöksellä, joka perustui Awb:n 4:49 §:n 1 momentin a kohtaan ja ESF Regelingin 14 §:ään, vahvisti tuen määrän nollaksi ja vaati jo suoritettuja määriä takaisin. Ministeriö totesi, että Gemeente Rotterdamin 28.5.1999 ja 18.7.2001 tehdyistä päätöksistä tekemät valitukset olivat perusteettomia. Rechtbank Rotterdamin hylättyä tästä päätöksestä tehdyn valituksen Gemeente Rotterdam saattoi asian ennakkoratkaisupyynnön esittäneen tuomioistuimen käsiteltäväksi.

24

Raad van State katsoo ensinnäkin, että tuen vahvistaminen ei voinut olla ehdollista ja että kyseisen edellytyksen noudattamatta jättäminen ei voi toimia perustana toteutetulle tuen peruuttamiselle. Se toteaa toiseksi, että Gemeente Rotterdam ei ole pitänyt hankkeestaan erillistä hallinnollista seurantaa ESF Regelingin säännösten mukaisesti.

25

Ennakkoratkaisupyynnön esittänyt kansallinen tuomioistuin toteaa, että hallintoviranomainen on tarkoituksellisesti jättänyt tekemättä perusteellisia tarkastuksia, ja katsoo näin ollen, ettei asiaan liittynyt mitään sellaisia Awb:n 4:49 §:n 1 momentin a kohdassa tarkoitettuja tosiseikkoja tai olosuhteita, joista ministeriön ei voida kohtuudella olettaa olleen tietoinen tuen vahvistamishetkellä. Raad van State katsoo, että tuen peruuttamista koskeva päätös ei näin ollen voinut perustua Awb:n 4:49 §:n 1 momentin a kohtaan eikä mihinkään muuhun tämän pykälän 1 momentissa tarkoitetuista tapauksista.

26

Sociaal Economische Samenwerking West-Brabant haki vuonna 1998 ESF Regelingin nojalla tukea pitkäaikaistyöttömien työmarkkinoille palauttamista koskevalle hankkeelle. Tukea myönnettiin 410772 NLG, ja edellytyksenä oli velvollisuus pitää hankkeesta erillistä hallinnollista seurantaa. Sittemmin 22.7.1999 tehdyllä päätöksellä tuen määräksi vahvistettiin 185892 NLG, ja tämän jälkeen työvoimaviranomaisen 21.9.2000 tekemällä päätöksellä, joka perustui Awb:n 4:46 §:ään, tuen määrä vahvistettiin nollaksi. Lisäksi työvoimaviranomainen vaati jo suoritettuja summia takaisin. Työvoimaviranomainen totesi 23.11.2001 tehdyllä päätöksellä, että Sociaal Economische Samenwerking West-Brabantin tekemä valitus oli perusteeton, mutta se täsmensi kuitenkin, että päätös tuen määrän vahvistamisesta nollaksi perustui vastedes Awb:n 4:49 §:ään eikä saman lain 4:46 §:ään. Sen mukaan 23.11.2001 tehdyn päätöksen perusteluna oli se, että 22.7.1999 tehdyn päätöksen tekohetkellä työvoimaviranomainen ei ollut tietoinen siitä, ettei ESF Regelingin säännöksiä ollut noudatettu. Rechtbank Breda hylkäsi 23.11.2001 tehdystä päätöksestä tehdyn valituksen, minkä jälkeen Sociaal Economische Samenwerking West-Brabant saattoi asian ennakkoratkaisupyynnön esittäneen kansallisen tuomioistuimen käsiteltäväksi.

27

Raad van State toteaa, että Sociaal Economische Samenwerking West-Brabant ei ole noudattanut velvollisuutta pitää erillistä hallinnollista seurantaa ESF Regelingin säännösten mukaisesti. Kyseinen tuomioistuin katsoo kuitenkin, ettei työvoimaviranomaisen voida kohtuudella katsoa olleen tietämätön tämän velvollisuuden noudattamatta jättämisestä tuen vahvistamishetkellä. Sen mukaan työvoimaviranomainen on täysin tietoisesti vahvistanut tuen Sociaal Economische Samenwerking West-Brabantin toimittamia asiakirjoja tarkastamatta. Raad van State päättelee tästä, että työvoimaviranomainen ei voinut perustaa tuen peruuttamista koskevaa päätöstään johonkin Awb:n 4:49 §:ssä tarkoitetuista tapauksista eikä ESF Regelingin 15 §:ään. Se katsoo näin ollen, että kansalliseen oikeuteen ei sisältynyt mitään mahdollisuutta peruuttaa tukea sen vahvistamisen jälkeen. Nämä kansalliseen oikeuteen perustuvat rajoitukset mahdollisuuteen periä tuet takaisin ovat sen mukaan seurausta kansallisista oikeusvarmuuden ja luottamuksensuojan periaatteista.

28

Raad van State katsoo kuitenkin, että ESF Regelingin säännösten noudattamatta jättäminen on asetuksen N:o 4253/88 23 artiklan 1 kohdassa tarkoitettu laiminlyönti. Kyseinen tuomioistuin toteaa myös, että Alankomaiden kuningaskunta ei ole toteuttanut mitään 23 artiklan 1 kohdassa tarkoitettuja toimenpiteitä periäkseen takaisin varat, jotka on menetetty. Se pohtii yhtäältä, voiko kyseinen jäsenvaltio johtaa toimivaltaa välittömästi yhteisön asetuksesta, ja toisaalta, mahdollistaako tällä tavoin ehkä johdettu toimivalta sen, että jäsenvaltio tai sen hallintoelin voi periä jo suoritetut varat takaisin. Lopuksi se pohtii sitä, voiko kansallinen luottamuksensuojan periaate mennä vastaavaa yhteisön oikeuden periaatetta pidemmälle.

29

Näissä olosuhteissa Raad van State on päättänyt lykätä asian käsittelyä ja esittää yhteisöjen tuomioistuimelle seuraavat ennakkoratkaisukysymykset:

Kaikissa kolmessa asiassa esitetyt samat kysymykset

Vain asiassa C-383/06 esitetty kysymys

Asioissa C-384/06 ja C-385/06 esitetty sama kysymys

Kaikissa kolmessa asiassa esitetty sama kysymys

Vain asiassa C-383/06 esitetyt kysymykset

Asioissa C-384/06 ja C-385/06 esitetyt samat kysymykset

Vain asiassa C-385/06 esitetyt kysymykset

30

Yhteisöjen tuomioistuimen presidentin 22.11.2006 antamalla määräyksellä asiat C-383/06–385/06 yhdistettiin kirjallista ja suullista käsittelyä sekä tuomion antamista varten.

31

Kaikissa kolmessa asiassa esittämällään ensimmäisellä kysymyksellä kansallinen tuomioistuin pyrkii selvittämään, onko yhteisön asetus ja erityisesti asetuksen N:o 4253/88 23 artiklan 1 kohta asianmukainen oikeusperusta sille, että kansallinen viranomainen perii Euroopan rakennerahastoista aiheettomasti maksetut määrät takaisin. Mikäli tähän on vastattava kieltävästi, kansallinen tuomioistuin tiedustelee toisilla kysymyksillään, voivatko EY 10 ja EY 249 artikla olla oikeusperustana kyseisen asetuksen kanssa yhteensopivalle kansallisen säännöstön tulkinnalle. Lisäksi kansallinen tuomioistuin tiedustelee seitsemännellä kysymyksellään, siinä tapauksessa, että asetuksen N:o 4253/88 23 artiklan 1 kohta ei velvoita peruuttamaan tukea eikä perimään takaisin aiheettomasti maksettuja varoja, onko asetus N:o 2988/95 asianmukainen oikeusperusta näiden varojen takaisinperimiselle.

32

Gemeente Rotterdam ja Sociaal Economische Samenwerking West-Brabant katsovat, että asetuksen N:o 4253/88 23 artiklan 1 kohdassa ei myönnetä jäsenvaltioille mitään toimivaltaa periä aiheettomasti maksettuja varoja takaisin. Sitä vastoin tuossa säännöksessä velvoitetaan kyseiset jäsenvaltiot säätämään menettelyistä tätä tarkoitusta varten.

33

Tšekin ja Saksan hallitukset esittävät, että ensimmäiseen kysymykseen vastattaisiin myöntävästi. Alankomaiden hallitus katsoo, että vaikka jäsenvaltio voi johtaa toimivallan välittömästi yhteisön asetuksesta, näin ei voi olla asetuksen N:o 4253/88 23 artiklan 1 kohdan osalta, koska vaikka tuossa säännöksessä säädetäänkin varojen takaisinperimisen periaatteesta, siinä viitataan takaisinperimistä koskevien yksityiskohtaisten säännösten osalta kansalliseen oikeuteen. Saksan hallitus sitä vastoin katsoo, että kyseisen 23 artiklan 1 kohdan soveltaminen ei ole esteenä sille, että kansalliset viranomaiset vetoavat tähän säännökseen takaisinperinnän osalta, siltä osin kuin tämä on kansallisen oikeuden mukaan mahdollista. Tšekin hallituksen mukaan toimivallan johtaminen kansallisesta oikeudesta ei ole tarpeen, koska viimeksi mainitussa annetaan vain menettelyllisiä säännöksiä.

34

Alankomaiden hallitus ja komissio toteavat seitsemännen kysymyksen osalta, että asetus N:o 2988/95 ei muodosta itsenäistä oikeusperustaa, jonka nojalla kansalliset viranomaiset voisivat toteuttaa toimenpiteitä sääntöjenvastaisuustapauksissa. Niiden mukaan tuohon säädökseen sisältyy vain yleisiä säännöksiä, kun taas asetusta N:o 4253/88 sovelletaan erityisesti Euroopan rakennerahastoihin.

35

Aluksi on todettava, että EY 249 artiklan toisen kohdan sanamuodosta käy ilmi, että yhteisön asetuksia sovelletaan sellaisinaan jäsenvaltioissa.

36

Rakennerahastojen käytön osalta on muistutettava, että asetuksen N:o 2052/88 4 artiklan 1 kohdan mukaan yhteisön toiminta perustuu kiinteisiin neuvotteluihin komission, asianomaisen jäsenvaltion ja tämän kansallisella tasolla nimeämien toimivaltaisten kansallisten, alueellisten, paikallis- tai muiden viranomaisten ja toimielinten välillä. Lisäksi asetuksen N:o 2082/93 kuudennen perustelukappaleen mukaan toissijaisuusperiaatteen soveltamiseksi ja rajoittamatta komission toimivaltaa erityisesti yhteisön taloudellisten varojen hoidon osalta, yhteisön tukikehyksissä käytettävien tuen antamisen muotojen täytäntöönpanon on kuuluttava pääasiallisesti jäsenvaltioiden vastuualaan asianmukaisella alueellisella tasolla kunkin jäsenvaltion ominaispiirteiden mukaisesti.

37

Yhteisöjen tuomioistuin on todennut, että tämä periaate on vahvistettu asetuksen N:o 4253/88 23 artiklan 1 kohdan ensimmäisessä alakohdassa, jossa säädetään, että julkisten tai yksityisten hankkeenedistäjien toteuttamien toimien menestyksellisyyden takaamiseksi jäsenvaltioiden on toimia täytäntöönpantaessa toteutettava tarpeelliset toimenpiteet voidakseen säännöllisesti todentaa, että yhteisön rahoittamat toimenpiteet toteutetaan oikein, ehkäistäkseen epäkohtia ja ryhtyäkseen toimenpiteisiin niitä vastaan sekä periäkseen takaisin varat, jotka on menetetty väärinkäytön tai laiminlyönnin vuoksi (ks. asia C-271/01, COPPI, tuomio 22.1.2004, Kok. 2004, s. I-1029, 40 kohta).

38

Samoin mikä tahansa jäsenvaltion harkintavallan käyttö siltä osin, olisiko aiheettomasti tai sääntöjen vastaisesti myönnetyt yhteisön varat vaadittava palautettaviksi, olisi ristiriidassa asetuksen N:o 4253/88 23 artiklan 1 kohdan ensimmäisessä alakohdassa säädetyn sen velvollisuuden kanssa, jonka mukaan kansallisten viranomaisten on perittävä aiheettomasti tai sääntöjen vastaisesti suoritetut yhteisön varat takaisin (ks. analogisesti yhteisen maatalouspolitiikan rahoituksesta 21.4.1970 annetun neuvoston asetuksen (ETY) N:o 729/70 (EYVL L 94, s. 13) 8 artiklan 1 kohdan osalta yhdistetyt asiat 205/82–215/82, Deutsche Milchkontor ym., tuomio 21.9.1983, Kok. 1983, s. 2633, Kok. Ep. VII, s. 229, 22 kohta).

39

Lopuksi on vielä todettava, että kyseisen takaisinperimistä koskevan velvollisuuden asianmukaisena oikeusperustana on asetus N:o 4253/88 eikä asetus N:o 2988/95, jossa, kuten komissio korostaa, tyydytään vahvistamaan valvontaa ja seuraamuksia koskevat yleiset säännöt yhteisön taloudellisten etujen suojaamiseksi. Näin ollen takaisinperiminen on toteutettava kyseisen 23 artiklan 1 kohdan perusteella.

40

Kaikkien edellä selostettujen näkemysten perusteella ensimmäiseen ja seitsemänteen kysymykseen on vastattava, että asetuksen N:o 4253/88 23 artiklan 1 kohdassa asetetaan jäsenvaltioille velvollisuus periä takaisin varat, jotka on menetetty väärinkäytön tai laiminlyönnin vuoksi, eikä toimivaltaa ole tarpeen johtaa kansallisesta oikeudesta.

41

Näihin kysymyksiin annetun vastauksen perusteella pääasioissa esitettyyn toiseen kysymykseen ei ole tarpeen vastata.

42

Siltä osin kuin ennakkoratkaisukysymysten sanamuodon perusteella on epäselvyyttä siitä, onko kolmanteen kysymykseen ja neljänsiin kysymyksiin tarpeen vastata, on todettava, että koska yhteisöjen tuomioistuimen tehtävänä on EY 234 artiklalla käyttöön otetussa yhteistyömenettelyssä antaa kansalliselle tuomioistuimelle hyödyllinen vastaus, jonka perusteella kansallinen tuomioistuin voi ratkaista siinä vireillä olevan asian, yhteisöjen tuomioistuimen on tarvittaessa muotoiltava sille esitetyt kysymykset uudelleen (ks. mm. asia C-88/99, Roquette Frères, tuomio 28.11.2000, Kok. 2000, s. I-10465, 18 kohta; asia C-469/00, Ravil, tuomio 20.5.2003, Kok. 2003, s. I-5053, 27 kohta; C-286/05, Haug, tuomio 4.5.2006, Kok. 2006, s. I-4121, 17 kohta ja asia C-429/05, Rampion ja Godard, tuomio 4.10.2007, Kok. 2007, s. I-8017, 27 kohta).

43

Näin ollen on katsottava, että kansalliselle tuomioistuimelle on hyödyllistä saada tietää, onko asetuksen N:o 4253/88 23 artiklan 1 kohtaa tulkittava siten, että otetaan huomioon oikeusvarmuuden periaate ja luottamuksensuojan periaate, sellaisina kuin ne ymmärretään yhteisön oikeudessa. Mikäli näin on, se tiedustelee, voidaanko nämä periaatteet ymmärtää kansallisessa oikeudessa laajemmin kuin yhteisön oikeudessa, ja erityisesti, voiko varojen saaja, joka on syyllistynyt edellä mainitussa 23 artiklan 1 kohdassa tarkoitettuun laiminlyöntiin tai väärinkäyttöön, vedota näihin periaatteisiin, jos toimivaltainen viranomainen on tehnyt virheen kyseisiä varoja myöntäessään. Lisäksi kansallinen tuomioistuin pyrkii selvittämään viidennellä ja kuudennella kysymyksellään, voiko sillä, että varojen saaja on julkisoikeudellinen oikeushenkilö, tai sillä, että jäsenvaltio on palauttanut kyseiset varat yhteisölle, olla vaikutusta näihin periaatteisiin, joita sovelletaan takaisinperimiseen.

44

Gemeente Rotterdam ja Sociaal Economische Samenwerking West-Brabant väittävät, että esillä olevassa asiassa ei ole kyse sellaisesta yhteisön luottamuksensuojan periaatteesta, joka menisi kansallisen luottamuksensuojan periaatteen edelle. Sociaal Economische Samenwerking West-Brabant katsoo lisäksi, että sillä, että varoja ei ole peritty takaisin varojen saajalta, ei ole vaikutusta yhteisön etuihin.

45

Alankomaiden hallitus katsoo, että koska takaisinperintä tapahtuu kansallisen oikeuden sääntöjen perusteella, kansallisilla oikeusvarmuuden ja luottamuksensuojan periaatteilla voi olla laajempi ulottuvuus kuin mikä näillä samoilla periaatteilla on yhteisön tasolla. Tämän osalta varat myöntäneiden viranomaisten toiminta voidaan ottaa huomioon näitä periaatteita sovellettaessa. Alankomaiden hallitus on täsmentänyt istunnossa, että rakennerahastoista peräisin olevat sääntöjenvastaisesti myönnetyt määrät on palautettu yhteisölle.

46

Komissio esittää, että kysymykset käsitellään yhdessä ja että niihin vastataan viittaamalla yhteisöjen tuomioistuimen edellä mainituissa yhdistetyissä asioissa Deutsche Milchkontor ym. antamassaan tuomiossa ja asiassa C-336/00, Huber, 19.9.2002 antamassaan tuomiossa (Kok. 2002, s. I-7699) vahvistamiin periaatteisiin. Se toteaa, että asetuksen N:o 4253/88 23 artiklan 1 kohta on esteenä jäsenvaltion kansallisessa oikeudessa tunnustettujen oikeusvarmuuden ja luottamuksensuojan periaatteiden sellaiselle soveltamiselle, joka johtaisi siihen, että aiheettomasti maksetut varat jätettäisiin perimättä takaisin, vaikka tuensaaja ei ole vilpittömässä mielessä. Päinvastaisessa tapauksessa yhteisön oikeus ei ole esteenä sille, että kyseiset periaatteet otetaan huomioon perittäessä aiheettomasti maksettuja varoja takaisin tapauksissa, joissa kansalliset viranomaiset ovat syyllistyneet virheisiin ja laiminlyönteihin, kuitenkin sillä edellytyksellä, että yhteisön etu otetaan täysimääräisesti huomioon.

47

Kaikki yhteisöjen tuomioistuimessa huomautuksia esittäneet osapuolet katsovat, että sillä, että varojen saaja on julkisoikeudellinen oikeushenkilö, ei ole merkitystä takaisinperimistä koskevien säännösten soveltamiseen.

48

Aluksi on muistutettava, että yhteisöjen tuomioistuimen oikeuskäytännöstä ilmenee, että yhteisön oikeuden nojalla aiheettomasti maksettujen varojen palauttamista koskevat riita-asiat on yhteisön säännösten puuttuessa ratkaistava kansallisissa tuomioistuimissa kansallisen lainsäädännön mukaisesti, jollei yhteisön oikeudessa asetetuista rajoista muuta johdu (ks. em. yhdistetyt asiat Deutsche Milchkontor ym., tuomion 19 kohta; em. asia Huber, tuomion 55 kohta ja asia C-158/06, ROM-projecten, tuomio 21.6.2007, Kok. 2007, s. I-5103, 23 kohta). Yhteisöjen tuomioistuin on maininnut tiettyjä tällaisia rajoja.

49

Ensinnäkin on todettava, että kansallisen oikeuden soveltaminen ei saa haitata yhteisön oikeuden soveltamista tai tehokkuutta. Näin olisi muun muassa, jos tämä soveltaminen tekisi aiheettomasti maksettujen varojen takaisinperimisen käytännössä mahdottomaksi (ks. em. yhdistetyt asiat Deutsche Milchkontor ym., tuomion 21 ja 22 kohta). Tästä seuraa, että kansallisen tuomioistuimen on lähtökohtaisesti sovellettava kansallista lainsäädäntöään samalla varmistaen yhteisön oikeuden tehokas oikeusvaikutus, mikä voi johtaa siihen, että tarvittaessa syrjäytetään sen vastainen kansallinen sääntö tai tulkitaan puhtaasti valtion sisäistä tilannetta silmällä pitäen laadittua kansallista sääntöä (ks. erityisesti asia C-443/03, Leffler, tuomio 8.11.2005, Kok. 2005, s. I-9611, 51 kohta).

50

Kansallista lainsäädäntöä on myös sovellettava tavalla, joka ei ole syrjivä niihin menettelyihin nähden, joita samantyyppisten kansallisten riita-asioiden ratkaisemisessa noudatetaan, ja kansallisten viranomaisten on toimittava asiassa noudattaen samaa huolellisuutta ja menettelyjä, jotka eivät vaikeuta kyseisten summien takaisinperintää enempää kuin ne, joita ne noudattavat vastaavissa yksinomaan vastaavan kansallisen lainsäädännön täytäntöönpanoa koskevissa tapauksissa (ks. em. yhdistetyt asiat Deutsche Milchkontor ym., tuomion 23 kohta).

51

Näin ollen kansallisen tuomioistuimen on pääasioissa pantava täytäntöön asetuksen N:o 4253/88 23 artiklan 1 kohdan säännöksistä johtuva velvollisuus, kun sen käsiteltäväksi on saatettu sääntöjenvastaisuuksien tai laiminlyöntien seurauksena menetettyjen varojen takaisinperimistä koskeva vaatimus, ja tarvittaessa jätettävä soveltamatta tai tulkittava sellaista Awb:n säännösten kaltaista kansallista säännöstä, joka on annettu puhtaasti sisäisten tilanteiden ratkaisemiseksi ja joka olisi esteenä takaisinperimiselle.

52

On selvää, että yhteisöjen tuomioistuin on myös katsonut, että yhteisön oikeuden vastaisena ei voida pitää sitä, että hallintotoimien peruuttamista ja julkishallinnon aiheettomasti maksamien taloudellisten suoritusten takaisinperimistä koskevassa kansallisessa oikeudessa otetaan laillisuusperiaatteen ohella huomioon luottamuksensuojan ja oikeusvarmuuden periaatteet, koska nämä periaatteet ovat osa yhteisön oikeusjärjestystä (ks. em. yhdistetyt asiat Deutsche Milchkontor ym., tuomion 30 kohta; yhdistetyt asiat C-80/99–C-82/99, Flemmer ym., tuomio 9.10.2001, Kok. 2001, s. I-7211, 60 kohta; em. asia Huber, tuomion 56 kohta ja em. asia ROM-projecten, tuomion 24 kohta). Näitä periaatteita on noudatettava erityisen tarkasti silloin, kun on kyse lainsäädännöstä, johon voi liittyä rahoituksellisia seuraamuksia (ks. asia C-94/05, Emsland-Stärke, tuomio 16.3.2006, Kok. 2006, s. I-2619, 43 kohta; asia C-248/04, Koninklijke Coöperatie Cosun, tuomio 26.10.2006, Kok. 2006, s. I-10211, 79 kohta ja em. asia ROM-projecten, tuomion 26 kohta).

53

Kuten on kuitenkin jo todettu edellä tämän tuomion 40 kohdassa, asetuksen N:o 4253/88 23 artiklan 1 kohdassa asetetaan jäsenvaltioille velvollisuus periä takaisin varat, jotka on menetetty väärinkäytön tai laiminlyönnin vuoksi, ilman että toimivaltaa olisi tarpeen johtaa kansallisesta oikeudesta. Tästä seuraa, että oikeusvarmuuden ja luottamuksensuojan periaatteiden täytäntöönpanon on tapahduttava yhteisön oikeussääntöjen mukaisesti.

54

Tämän osalta on muistutettava, että rakennerahastojen alalla asetuksen N:o 2052/88 4 artiklan 1 kohdassa täsmennetään, että yhteisön toiminta perustuu kiinteisiin neuvotteluihin komission, jäsenvaltioiden ja niiden toimivaltaisten viranomaisten ja toimielinten välillä. Näiden neuvottelujen lisäksi jäsenvaltiot ovat yhteisöä kohtaan vastuussa rakennerahastoista peräisin olevista summista, jotka on menetetty väärinkäytön tai laiminlyönnin vuoksi. Tätä vastuuta koskevista toteuttamistavoista säädetään asetuksen N:o 4253/88 23 ja 24 artiklassa, joiden osalta yhteisöjen tuomioistuin on katsonut, että niitä ei voida tulkita toisistaan erillään (ks. em. asia COPPI, tuomion 27–29 kohta), sekä asetuksen N:o 1681/94 5 artiklan 2 kohdassa. Sillä, että varojen saaja on julkisoikeudellinen oikeushenkilö, ei ole merkitystä näiden periaatteiden soveltamiseen.

55

Lisäksi periaate, jonka mukaan kansallisen lainsäädännön soveltaminen ei saa haitata yhteisön oikeuden soveltamista tai tehokkuutta, edellyttää, että yhteisön etu otetaan täysimääräisesti huomioon sovellettaessa Awb:n 4:49 §:n ja 4:57 §:n kaltaisia säännöksiä, joissa ennakkoratkaisupyynnön esittäneen kansallisen tuomioistuimen mukaan annetaan kansallisille viranomaisille harkintavaltaa perittäessä aiheettomasti suoritetut yhteisön varat takaisin ja sallitaan näiden varojen saajan vetoavan luottamuksensuojan periaatteeseen (ks. vastaavasti em. yhdistetyt asiat Deutsche Milchkontor ym., tuomion 32 kohta; em. yhdistetyt asiat Flemmer ym., tuomion 61 kohta sekä em. asia Huber, tuomion 57 kohta).

56

Tämän osalta on muistutettava, että oikeuskäytännössä on katsottu, että yhteisön säännöstössä käyttöön otettu tukijärjestelmä perustuu erityisesti siihen, että tuensaaja täyttää tietyt velvoitteet, joiden perusteella tuensaaja saa oikeuden säädettyyn taloudelliseen tukeen. Jos tuensaaja ei täytä kaikkia näitä velvoitteita, asetuksen N:o 4253/88 24 artiklan 2 kohdasta seuraa, että komissio voi harkita uudelleen omien velvoitteidensa ulottuvuuden. Saman asetuksen 23 artiklan 1 kohdan soveltamisen osalta on todettava, että sellaisessa tapauksessa, jossa tuensaaja ei ole toteuttanut koulutushanketta noudattamalla niitä ehtoja, jotka tuen myöntämiselle oli asetettu, kyseinen tuensaaja ei voi vedota luottamuksensuojan periaatteeseen ja saavutettujen oikeuksien periaatteeseen saadakseen alun perin myönnetyn tuen kokonaismäärän loppuosaa koskevan maksun (ks. asia T-142/97, Branco v. komissio, tuomio 15.9.1998, Kok. 1998, s. II-3567, 97 ja 105 kohta (valitus hylättiin asiassa C-453/98 P, Branco v. komissio, 12.11.1999 annetulla määräyksellä, Kok. 1999, s. I-8037) ja asia T-182/96, Partex v. komissio, tuomio 16.9.1999, Kok. 1999, s. II-2673, 190 kohta (valitus hylättiin asiassa C-465/99 P, Partex v. komissio, 8.3.2001 annetulla määräyksellä, ei julkaistu oikeustapauskokoelmassa). Lopuksi on todettava, että tuensaaja, joka on syyllistynyt voimassa olevien säännösten ilmeiseen rikkomiseen, ei voi vedota luottamuksensuojan periaatteeseen (ks. asia 67/84, Sideradria v. komissio, tuomio 12.12.1985, Kok. 1985, s. 3983, 21 kohta).

57

Pääasioissa kansallisen tuomioistuimen selostamista täsmennyksistä käy ilmi yhtäältä, että varojen myöntämispäätöksissä edellytyksenä oli tuensaajien velvollisuus noudattaa ESF Regelingin säännöksiä ja erityisesti velvollisuus pitää hankkeista erillistä hallinnollista seurantaa, ja toisaalta, että näitä sääntöjä ei ole, enemmän tai vähemmän tahallisesti, noudatettu. Näin ollen kansallisen tuomioistuimen asiana on arvioida, ottamalla huomioon sekä varojen saajien että viranomaisen toiminta, voidaanko oikeusvarmuuden ja luottamuksensuojan periaatteisiin, sellaisina kuin ne ovat yhteisön oikeudessa, oikeutetusti vedota takaisinperimistä koskevia vaatimuksia vastaan.

58

Lisäksi Alankomaiden hallituksen ja komission istunnossa esittämistä huomautuksista käy ilmi, että sääntöjen vastaisesti myönnetyt varat on palautettu yhteisölle. Koska asetuksen N:o 4253/88 23 artiklan 1 kohdassa kuitenkin säädetään jäsenvaltioiden velvollisuudesta periä takaisin varat, jotka on menetetty väärinkäytön tai laiminlyönnin vuoksi, se, että jäsenvaltio on palauttanut varat yhteisölle, ei sellaisenaan vapauta velvollisuudesta periä kyseiset varat takaisin.

59

Kaikkien edellä esitettyjen seikkojen perusteella esitettyihin kysymyksiin on vastattava, että väärinkäytön tai laiminlyönnin vuoksi menetettyjen varojen takaisinperimisen on tapahduttava asetuksen N:o 4253/88 23 artiklan 1 kohdan perusteella ja kansallisen oikeuden säännösten mukaisesti, edellyttäen kuitenkin, että kansallisen oikeuden soveltaminen ei saa haitata yhteisön oikeuden soveltamista tai tehokkuutta eikä sen vaikutuksena saa olla, että se tekisi sääntöjen vastaisesti myönnettyjen summien takaisinperimisen käytännössä mahdottomaksi. Kansallisen tuomioistuimen tehtävänä on varmistaa täysimääräisesti yhteisön oikeuden soveltaminen jättämällä tarvittaessa soveltamatta tai tulkitsemalla sellaista Awb:n säännösten kaltaista kansallista säännöstä, joka olisi tämän soveltamisen esteenä. Kansallinen tuomioistuin voi soveltaa oikeusvarmuutta ja luottamuksensuojaa koskevia yhteisön periaatteita arvioidessaan sekä menetettyjen varojen saajien että viranomaisen toimintaa, edellyttäen, että yhteisön etu otetaan täysimääräisesti huomioon. Sillä, että varojen saaja on julkisoikeudellinen oikeushenkilö, ei ole merkitystä tämän osalta.

60

Pääasian asianosaisten osalta asian käsittely yhteisöjen tuomioistuimessa on välivaihe kansallisessa tuomioistuimessa vireillä olevan asian käsittelyssä, minkä vuoksi kansallisen tuomioistuimen asiana on päättää oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta. Oikeudenkäyntikuluja, jotka ovat aiheutuneet muille kuin näille asianosaisille huomautusten esittämisestä yhteisöjen tuomioistuimelle, ei voida määrätä korvattaviksi.

Näillä perusteilla yhteisöjen tuomioistuin (kolmas jaosto) on ratkaissut asian seuraavasti: