1. 

Verwaltungsgericht Kölnin (Saksa) esittämän ennakkoratkaisupyynnön tausta voidaan tiivistää seuraavasti: aikaisemmin monopoliasemassa olleen kiinteän puhelinverkon operaattorin on yhteisön oikeuden ja kansallisen oikeuden nojalla annettava kilpailevien operaattoreiden käyttää paikallisliityntäverkkoaan. Se vaatii kuitenkin hintaa, jonka verkon käyttöoikeuden saanut kilpaileva operaattori riitauttaa liian korkeana. Tämä tilanne on antanut Verwaltungsgericht Kölnille tilaisuuden esittää yhteisöjen tuomioistuimelle laajoja ja analyyttisiä kysymyksiä, jotka koskevat suoraan ja välillisesti erään telepalvelujen tarjoamisen vapauttamiseen Euroopassa liittyvän avainkäsitteen tulkintaa eli sitä, että hinnat, joita peritään tilaajayhteyksien (kuparisia parijohtoja, jotka yhdistävät tilaajat lähimmän liityntäpisteen ristikytkentätelineeseen) eriytetystä käyttöoikeudesta, ovat ”kustannuslähtöisiä”. Yhteisöjen tuomioistuimen on käsiteltävä tässä asiayhteydessä ensimmäistä kertaa tilaajayhteyksien eriytetystä tarjoamisesta 18.12.2000 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 2887/2000 ( 2 ) tulkintaa.

2.

Deutsche Telekom AG (jäljempänä Deutsche Telekom) on asetuksen 2 artiklan a kohdassa tarkoitettu ilmoitettu operaattori. Kyseisen artiklan mukaan tällä näet tarkoitetaan ”kiinteän yleisen puhelinverkon operaattoreita, jotka jäsenvaltion kansallinen sääntelyviranomainen on nimennyt merkittävässä markkina-asemassa oleviksi kiinteiden yleisten puhelinverkkojen tarjoamisessa”.

3.

Arcor AG & Co. KG (jäljempänä Arcor) on asetuksen 2 artiklan b kohdassa tarkoitettu käyttöoikeuden saanut. Kyseisen säännöksen mukaan käyttöoikeuden saaneella tarkoitetaan ”kolmatta osapuolta, jolle on myönnetty – – asianmukainen valtuutus tai jolla on lupa tarjota viestintäpalveluja kansallisen lainsäädännön mukaisesti ja jolle voidaan myöntää tilaajayhteyksien eriytetty käyttöoikeus”. Käsite tilaajayhteys määritellään asetuksen 2 artiklan c kohdassa siten, että sillä tarkoitetaan ”kierrettyjä metallisia parijohtoja, jotka yhdistävät tilaajan tiloissa olevan verkon liityntäpisteen ristikytkentätelineeseen tai vastaavaan kiinteän yleisen puhelinverkon verkkoelementtiin”.

4.

Arcor tarjoaa loppukäyttäjille ISDN-puhelinliittymiä, joita kuitenkin voidaan käyttää vain, jos sillä on vastaavan tilaajayhteyden käyttöoikeus Deutsche Telekomin televiestintäverkossa.

5.

Asetuksen 1 artiklassa, jonka otsikkona on ”Tarkoitus ja soveltamisala”, säädetään seuraavaa:

”1.   Tällä asetuksella on tarkoitus tehostaa kilpailua ja kannustaa teknologiseen innovointiin tilaajayhteysmarkkinoilla säätämällä yhdenmukaisista edellytyksistä tilaajayhteyksien eriytetylle tarjoamiselle, millä edistetään kilpailuun perustuvaa monien erilaisten sähköisten viestintäpalvelujen tarjoamista.

2.   Tätä asetusta sovelletaan 2 artiklan a alakohdassa tarkoitettujen ilmoitettujen operaattoreiden tilaajayhteyksien ja liitännäispalvelujen eriytettyyn tarjoamiseen.

3.   Tätä asetusta sovelletaan rajoittamatta ilmoitettujen operaattorien velvollisuutta noudattaa yhteisön oikeuden mukaisesti syrjimättömyyden periaatetta niiden käyttäessä yleistä kiinteää puhelinverkkoa nopeiden liittymien ja siirtopalvelujen tarjoamiseen kolmansille osapuolille samalla tavoin kuin ne tarjoavat ?niitä? omille yksiköilleen tai osakkuusyrityksilleen.

4.   Tällä asetuksella ei rajoiteta jäsenvaltioiden oikeuksia pitää voimassa tai ottaa käyttöön yhteisön oikeuden mukaisia toimenpiteitä, jotka sisältävät yksityiskohtaisempia säännöksiä kuin tässä asetuksessa olevat ja/tai tämän asetuksen soveltamisalan ulkopuolella olevat säännökset, muun muassa muuntyyppisten tilaajayhteysinfrastruktuurien käyttöoikeuden osalta.”

6.

Asetuksen 3 artiklassa, jonka otsikkona on ”Eriytetyn käyttöoikeuden tarjonta”, säädetään seuraavaa:

”1.   Ilmoitettujen operaattorien on julkaistava 31 päivästä joulukuuta 2000 alkaen viitetarjous tilaajayhteyksien ja niihin liittyvien toimintojen, joihin on kuuluttava ainakin liitteessä luetellut palvelut, eriytetystä tarjoamisesta sekä pidettävä viitetarjous ajan tasalla. Tarjouksen on oltava riittävän eriytetty, jotta käyttöoikeuden saaneen ei tarvitse maksaa palvelujensa tarjoamisen kannalta tarpeettomista verkkoelementeistä tai -palveluista, ja tarjoukseen on sisällyttävä kuvaus tarjouksen osatekijöistä sekä tarjouksen ehdot, hinnoittelutiedot mukaan lukien.

2.   Ilmoitettujen operaattoreiden on toteutettava 31 päivästä joulukuuta 2000 alkaen käyttöoikeuden saaneiden kohtuulliset pyynnöt saada eriytetty oikeus käyttää tilaajayhteyksiä ja liitännäispalveluja avoimin, kohtuullisin ja syrjimättömin ehdoin. Pyynnöistä voidaan kieltäytyä vain tekniseen toteutettavuuteen tai verkon toimintakyvyn ylläpitotarpeeseen liittyvien objektiivisten kriteereiden perusteella. Kun käyttöoikeus evätään, vahinkoa kärsinyt voi käynnistää asiassa 4 artiklan 5 kohdassa tarkoitetun riitojen ratkaisumenettelyn. Ilmoitettujen operaattorien on tarjottava käyttöoikeuden saaneille vastaavia toimintoja samoin ehdoin ja samassa aikataulussa kuin ne tarjoavat ?niitä? omille yksiköilleen tai osakkuusyrityksilleen.

3.   Ilmoitettujen operaattorien on veloitettava tilaajayhteyksien ja liitännäispalvelujen eriytetyn tarjonnan kustannuslähtöisyyteen perustuvat hinnat, sanotun kuitenkaan rajoittamatta 4 artiklan 4 kohdan soveltamista.”

7.

Saksan lainsäädännön ja erityisesti 25.7.1996 annetun televiestintälain (Telekommunikationsgesetz) ( 3 ) 24 §:n 1 ja 2 momentin mukaan hintojen on perustuttava tehokkaan palvelutuotannon kustannuksiin ja vastattava 2 momentissa säädettyjä edellytyksiä. Tämän momentin mukaan hinnat eivät saa 1) sisältää lisiä, joita voidaan ottaa käyttöön ainoastaan jonkin tarjoajan, jolla on kilpailunrajoitusten estämisestä annetun lain 19 §:ssä tarkoitettu määräävä markkina-asema asianomaisilla televiestintämarkkinoilla, aseman perusteella 2) sisältää vähennyksiä, joilla rajoitetaan muiden yritysten kilpailumahdollisuuksia televiestintämarkkinoilla tai 3) antaa joillekin operaattoreille etuja sellaisiin toisiin operaattoreihin nähden, jotka käyttävät vastaavia tai samankaltaisia telepalveluja kyseisillä televiestintämarkkinoilla, ellei tähän osoiteta olevan objektiivisesti perusteltua syytä.

8.

Arcor teki 30.9.1998 Deutsche Telekomin kanssa tämän tilaajayhteyksien käyttöoikeutta koskeneen sopimuksen, joka myöhemmin uudistettiin 1.4.2001 alkaen. Sopimuksen mukaan sääntelyviranomaisten hyväksymiä hintoja pidettiin yhteisesti sovittuina.

9.

Asetuksen 4 artiklassa, jonka aiheena on ”Kansallisten sääntelyviranomaisten valvonta”, säädetään seuraavaa:

”1.   Kansallisten sääntelyviranomaisten on varmistettava, että tilaajayhteyksien eriytetyn käyttöoikeuden hinnoittelu edistää tervettä ja kestävää kilpailua.

2.   Kansallisilla sääntelyviranomaisilla on oikeus:

3.   Kansalliset sääntelyviranomaiset voivat, kun tämä on perusteltua, puuttua asiaan omasta aloitteestaan varmistaakseen, ettei ketään syrjitä sekä varmistaakseen terveen kilpailun, taloudellisen tehokkuuden ja mahdollisimman suuren hyödyn käyttäjille.

4.   Kun kansalliset sääntelyviranomaiset katsovat tilaajayhteysmarkkinoilla olevan riittävästi kilpailua, niiden on vapautettava ilmoitetut operaattorit 3 artiklan 3 kohdassa säädetystä velvoitteesta vahvistaa hinnat kustannuslähtöisesti.

– –”

10.

Saksan kansallisen lainsäädännön mukaan sääntelyviranomaiset hyväksyvät hinnat vuoden 1996 TKG:n 27 §:n 1 momentin nojalla joko tehokkaan palvelutuotannon kustannusten perusteella kunkin palvelusuoritteen yhteydessä tai viranomaisten itsensä vahvistaman palvelukorista suoritettavien hintojen keskimääräisen kehityksen perusteella. Kyseisen pykälän 4 momentissa annetaan liittohallitukselle valtuudet täsmentää asetuksin lupalajeja koskevaa järjestelyä ja vahvistaa perusteet, joiden mukaan sääntelyviranomaisen on päätettävä, mitä momentissa mainituista menettelyistä sovelletaan.

11.

Televiestintämaksujen sääntelystä 1.10.1996 annetun asetuksen (Telekommunikations-Entgeltregulierungsverordnung) ( 4 ) 2 §:n 1 momentissa säädetään, että vuoden 1996 TKG:n 27 §:n 1 momentissa tarkoitetun hintojen hyväksymistä koskevan pyynnön esittäneen yrityksen on esitettävä seuraavat asiakirjat kunkin palvelun osalta: 1) yksityiskohtainen kuvaus palvelusta, mukaan lukien tiedot sen laadusta, sekä luonnos yleisistä ehdoista, 2) tiedot viiden edeltävän vuoden aikana toteutuneesta liikevaihdosta sekä hakemuksen esittämisvuoden ja neljän seuraavan vuoden ennakoidusta liikevaihdosta, 3) tiedot markkinaosuuksista ja mahdollisuuksien mukaan hintojen kysyntäjoustosta 2 kohdassa tarkoitetun ajanjakson osalta, 4) tiedot 2 momentissa tarkoitettujen eri kustannusten kehityksestä (kulutositteet) ja muuttuvien kulujen jälkeen jäävän katteen kehityksestä 2 kohdassa tarkoitetun ajanjakson osalta, 5) tiedot asiakaskunnalle koituvista taloudellisista vaikutuksista erityisesti yksityisten asiakkaiden ja liikeasiakkaiden kysynnän rakenteen kannalta sekä niiden kilpailijoiden kannalta, jotka saavat palvelun ennakkopalveluna, ja 6) mikäli hinnat poikkeavat toisistaan, tiedot hintojen poikkeamista asianomaisille käyttäjäryhmille aiheutuvista vaikutuksista sekä objektiiviset perustelut suunnitelluille poikkeamille.

12.

TEntgV:n 2 §:n 2 momentin mukaan ”1 momentin 4 kohdassa tarkoitetut kulutositteet sisältävät kustannukset, jotka ovat välittömästi kohdistettavissa palveluun (suorat kustannukset) ja kustannukset, joita ei voida välittömästi kohdentaa palveluun (yleiskustannukset). Yleiskustannusten osalta on ilmoitettava ja selvitettävä, miten ne kohdennetaan eri palveluille. Hakijayrityksen on otettava yleiskustannusten kohdentamisessa huomioon perusteet, joista säädetään telepalvelujen sisämarkkinoiden toteuttamisesta saamalla aikaan avoimen verkon tarjoaminen 28.6.1990 annetun neuvoston direktiivin 90/387/ETY (EYVL L 192, s. 1) 6 artiklan nojalla annetuissa neuvoston direktiiveissä. Ensimmäisen virkkeen mukaisissa kulutositteissa on lisäksi täsmennettävä 1) kustannusten arviointimenetelmä, 2) henkilöstökulujen, poistojen, sijoitetun pääoman rahoituskulujen ja materiaalikulujen määrä, 3) viiteaikana suunniteltu ja toteutunut kapasiteetin käyttö ja 4) kustannuslaskelman perustana olevat panostukset palveluun mukaan lukien siihen liittyvät hinnat, erityisesti – – julkisen televiestintäverkon osat – – ja näiden osien käyttökustannukset”. TEntgV:n 2 §:n 3 momentin mukaan ”sääntelyviranomaiset voivat hylätä sellaisen yrityksen hintojen hyväksymistä koskevan hakemuksen, joka ei esitä kaikkia 1 ja 2 momentissa tarkoitettuja asiakirjoja”.

13.

TEntgV:n 3 §:n 1 momentissa säädetään vielä, että sääntelyviranomaisten on tutkittava hakijayrityksen esittämät tositteet sen selvittämiseksi, määräytyvätkö hakemuksen kohteena olevat hinnat tehokkaan palvelutuotannon kustannusten mukaan ja miltä osin hinnat määräytyvät kustannusten mukaan. Kyseisen pykälän 2 momentin mukaan nämä kustannukset lasketaan palvelusuorituksesta aiheutuvien pitkäaikaisten lisäkustannusten ja palvelusuoritusten määrästä riippumattomia yleiskuluja varten varatun kohtuullisen lisän perusteella, mihin sisältyy kussakin tapauksessa kohtuullinen korko sijoitetulle pääomalle siltä osin kuin nämä kustannukset ovat palvelun suorittamisen kannalta tarpeen. Kyseisen pykälän 3 momentissa säädetään, että sääntelyviranomaisten on tositteiden tutkimisen yhteydessä lisäksi käytettävä erityisesti vertailukohtana sellaisten yritysten hintoja ja kustannuksia, jotka tarjoavat samanlaisia palveluja vastaavilla markkinoilla. Tällöin on otettava huomioon viitemarkkinoiden erityispiirteet. Kyseisen pykälän 4 momentissa säädetään vielä, että jos 2 §:n 2 momentin mukaisesti todennetut kustannukset ylittävät tehokkaan palvelutuotannon kustannukset, niitä pidetään kuluina, jotka eivät ole välttämättömiä tehokkaalle palvelutuotannolle. Lisäksi tämän momentin mukaan nämä kulut ja muut palvelun kannalta neutraalit kulut otetaan hintoja hyväksyttäessä huomioon ainoastaan siltä osin – ja siinä määrin – kuin tähän on lakisääteinen velvollisuus tai hakijayritys näyttää toteen muun objektiivisen oikeuttamisperusteen.

14.

Saksan sääntelyviranomaiset hyväksyivät 30.3.2001 tekemällään päätöksellä, jota oikaistiin 17.4.2001, Deutsche Telekomin käyttöoikeudesta tilaajayhteyksiin perimät hinnat (kuukausittaiset käyttömaksut, kertaluonteiset käyttövalmiusmaksut ja irtisanomismaksut) 1.4.2001 lähtien vain osittain ja useille käyttöoikeusvaihtoehdoille erisuuruisina. Kansallisen tuomioistuimen mukaan lupa oli kuukausittaisten käyttömaksujen osalta voimassa 31.3.2003 asti, muutoin enintään 31.3.2002 asti.

15.

Arcor teki 30.4.2001 valituksen, jossa se vaati tuomioistuinta muun muassa kumoamaan edellä mainitun lupapäätöksen. Se perustelee vaatimustaan lähinnä sillä, että hyväksytyt hinnat ovat liian korkeita. Arcorin mukaan ne perustuvat tilaajayhteyksien investointiarvoa koskeviin virheellisiin arvioihin. Rahoituskulut ja poistoaika on laskettu yksinomaan uudenaikaisen ja tehokkaan paikallisliityntäverkon käyttöönotttamisen edellyttämien nykykustannusten perusteella, joten hinnat ylittävät Deutsche Telekomin todelliset rahoituskulut. Hinnat ovat Arcorin mielestä kaiken kaikkiaan asetuksen 3 artiklan 3 kohdan mukaisen kustannuslähtöisyyden periaatteen vastaisia.

16.

Verwaltungsgericht Köln on näin ollen päättänyt lykätä asian käsittelyä ja esittää yhteisöjen tuomioistuimelle lukuisia ennakkoratkaisukysymyksiä, jotka voidaan yhteisöjen tuomioistuimen vastausten yksinkertaistamiseksi muotoilla uudelleen. Nämä kysymykset kattavat esitetyn ongelmakokonaisuuden erittäin tyhjentävästi ja laajasti nyt käsiteltävään asiaan liittyvässä nimenomaisessa asiayhteydessä hintojen kustannuslähtöisyyden käsitteen osalta.

17.

Kysymyksiä on oikeastaan seitsemän. Ensimmäisessä tiedustellaan lähinnä, sallitaanko asetuksen 1 artiklan 4 kohdassa se, että jäsenvaltiot poikkeavat käyttöoikeuden saaneiden vahingoksi kustannuslähtöisyyden käsitteestä sellaisena, kuin siitä säädetään asetuksen 3 artiklan 3 kohdassa, kun ne antavat kansallista lainsäädäntöä, jolla täsmennetään kustannuslähtöisyyden käsitettä.

18.

Toisessa kysymyksessä tiedustellaan, kattaako asetuksen 3 artiklan 3 kohdan mukainen tilaajayhteyksien käyttöoikeudesta perittävien hintojen kustannuslähtöisyyden vaatimus myös laskennalliset korot ja poistot. Kansallinen tuomioistuin tiedustelee näiden poistojen ja korkojen laskentaperustetta. Onko laskentaperusteena oltava vain arviointipäivänä vallinneiden käypien hintojen mukainen jälleenhankinta-arvo vai onko tästä jälleenhankinta-arvosta vähennettävä arviointipäivään mennessä jo suoritetut poistot?

19.

Neljäs kysymys koskee lähinnä sitä, onko laskennassa aina käytettävä ilmoitetun operaattorin täydellisiä kulutositteita vai voidaanko käyttää analyyttisiä kustannusmalleja, ja jos voidaan, mitä vaatimuksia tällöin on noudatettava.

20.

Viides kysymys koskee kansallisten sääntelyviranomaisten harkintavallan rajaamista, kun ne tarkastavat hintojen kustannuslähtöisyyden, ja sen tuomioistuinvalvonnan rajoja, jota näihin päätöksiin on kohdistettava.

21.

Kansallinen tuomioistuin tiedustelee kuudennella kysymyksellään lähinnä, onko ilmoitetun operaattorin paikallisliityntäverkkoon käyttöoikeuden saaneilla kilpailijoilla oltava oikeus valittaa kansallisten sääntelyviranomaisten hintojen hyväksymisestä tekemästä päätöksestä, jos ne katsovat, että hinnat eivät ole kustannuslähtöisiä, vaikka päätöstä ei ole osoitettu niille.

22.

Viimeinen kysymys koskee lähinnä sitä, millä osapuolella on oltava todistustaakka hintojen kustannuslähtöisyydestä ensinnäkin hintojen hyväksymistä koskevaa päätöstä edeltävässä hallinnollisessa menettelyssä ja toiseksi sellaisen valituksen yhteydessä, jonka on tehnyt kilpailija, johon kansallisten sääntelyviranomaisten tekemä päätös vaikuttaa.

23.

Esitän aluksi muutamia alustavia huomioita asetuksesta. Nämä huomiot koskevat asetuksen hyväksymistä televiestintää koskeneen yhteisön aikaisemman sääntelyjärjestelmän asiayhteydessä, asetuksen olennaisia piirteitä ja tavoitteita sekä asiayhteyttä, jossa asetuksessa käytetään kustannuslähtöisyyden käsitettä. Tutkin tämän jälkeen kansallisen tuomioistuimen esittämät kysymykset.

24.

Asetus on johdanto-osansa 15 perustelukappaleen mukaan annettu täydentämään televiestintäalan aikaisempaa sääntelyjärjestelmää, erityisesti direktiivejä 97/33/EY ( 5 ) ja 98/10/EY. ( 6 ) Asetuksen 4 artiklan 5 kohdassa viitataan jopa nimenomaisesti ensin mainittuun direktiiviin. ( 7 ) Vaikka tämä asetus kuuluu yhteisön aikaisempaan televiestintää koskeneeseen sääntelyjärjestelmään, se on pysynyt voimassa 25.7.2003 jälkeenkin. ( 8 )

25.

Pääasian oikeudenkäynnissä riidanalainen hintojen hyväksymistä koskeva päätös annettiin 30.3.2001. Siinä hyväksyttiin hinnat, joita Deutsche Telekom sovelsi tilaajayhteyksiensä käyttöoikeuteen 1.4.2001 ja 31.3.2003 välisenä aikana kuukausittaisten käyttömaksujen osalta; ja muiden osalta enintään 31.3.2002 saakka. Uuden sääntelyjärjestelmän säännökset tulivat sitä vastoin puitedirektiivin 28 artiklan 1 kohdan mukaan sovellettaviksi vasta 25.7.2005 lähtien. ( 9 ) Asetuksen säännöksiä on tulkittava niiden lainsäädäntötoimien asiayhteydessä ja mukaisesti, jotka muodostivat televiestintäalan aikaisemman sääntelyjärjestelmän. ( 10 )

26.

On helppo ymmärtää, miten asetus aikanaan sai alkunsa aikaisemman sääntelyjärjestelmän yhteydessä. Lissabonissa maaliskuussa 2000 kokoontunut Eurooppa-neuvosto totesi päätelmissään, että oli kehitettävä digitaalinen, tietoihin perustuva talous edistämällä laadukkaan viestintäinfrastruktuurin, erityisesti internetin, käyttöä Euroopassa kohtuulliseen hintaan. ( 11 ) Yhteisön lainsäätäjä oli varsin tietoinen siitä, että tilaajayhteys oli tuolloin yksi televiestinnän vapautettujen markkinoiden vähiten kilpailluista lohkoista, ( 12 ) mikä esti digitaalisen talouden kehityksen nopeutumisen Euroopassa. Santa Maria da Feirassa kesäkuussa 2000 kokoontunut Eurooppa-neuvosto piti siksi tilaajayhteyksien eriyttämistä ensisijaisena tavoitteena. Siten asetus on oikeudellinen instrumentti, jolla pannaan täytäntöön tilaajayhteyksien eriytetty tarjoaminen yhdenmukaisella tavalla kaikissa jäsenvaltioissa. Eriytetyn tarjoamisen pitäisi johtaa kilpailun lisäämiseen, taloudellisen tehokkuuden varmistamiseen ja mahdollisimman suuren hyödyn tuomiseen käyttäjille. ( 13 ) Se otettiin käyttöön niin ripeästi, että vastaavaa ei olisi voitu helposti saavuttaa antamalla direktiivi. Asetus annettiin 18.12.2000, ja siinä asetetaan ilmoitetuille operaattoreille velvollisuus helpottaa kilpailevien operaattoreiden pääsyä niiden paikallisliityntäverkkoihin 2.1.2001 alkaen.

27.

Monopoliasemassa olleiden vanhojen operaattoreiden tilaajayhteyksien avaaminen kilpaileville operaattoreille oli erityisen tärkeää, kuten asetuksen johdanto-osan kuudennessa perustelukappaleessa ( 14 ) muistutetaan, sen vuoksi, että vuonna 2001 uusien tulokkaiden ei ollut taloudellisesti kannattavaa rakentaa vakiintuneen operaattorin verkon rinnalle kokonaan omaa kuparijohtoja käyttävää paikallisliityntäverkkoaan ja että vaihtoehtoiset perusrakenteet (kaapelitelevisioverkot, satelliittiverkot ja langattomat tilaajayhteydet) eivät olleet yhtä toimivia ja kaiken kattavia. Lisäksi on todettava, että paikallisliityntäinfrastruktuurit on Euroopassa suureksi osaksi rakennettu tuloilla, jotka on saatu monopolihinnoista, joita asiakkaiden on täytynyt maksaa niiden vuosien aikana, joina kansalliset monopoliasemassa olevat operaattorit ovat nauttineet jäsenvaltioiden antamista yksinoikeuksista. ( 15 )

28.

Asetuksella pyritään tässä asiayhteydessä toteuttamaan sen olennainen tavoite: velvoittaa ilmoitetut operaattorit myöntämään tilaajayhteyksien eriytetty käyttöoikeus markkinoille tuleville uusille operaattoreille, jotta saataisiin paikallisliityntäverkkoalalle nopeasti kilpailua, joka tuolloin puuttui tai oli erittäin vähäistä. Yhteisön lainsäätäjä halusi kuitenkin perustellusti välttää sen vaaran, että tällaisen velvollisuuden asettaminen voisi johtaa jonkinlaiseen pakkolunastukseen ilman ilmoitetuille operaattoreille annettavaa korvausta. Ilmoitetulla operaattorilla on siksi asetuksen 3 artiklan 3 kohdan nojalla oikeus periä hintoja, joilla se kykenee kattamaan kustannukset, joita aiheutuu siitä, että se tarjoaa käyttöoikeuden tilaajayhteyksiinsä, ja saa myös kohtuullisen tuoton toiminnastaan. ( 16 ) Nimenomaan hintojen kustannuslähtöisyyden käsite on nyt käsiteltävän asian kohteena.

29.

Kysymys koskee lähinnä sitä, sallitaanko asetuksen 1 artiklan 4 kohdassa se, että jäsenvaltiot poikkeavat käyttöoikeuden saaneiden vahingoksi kustannuslähtöisyyden käsitteestä, sellaisena kuin siitä säädetään asetuksen 3 artiklan 3 kohdassa, kun ne antavat kansallista lainsäädäntöä, jossa täsmennetään kustannuslähtöisyyden käsitettä – esimerkiksi tehokkaan palvelutuotannon kustannuksia koskevalla yksityiskohtaisemmalla käsitteellä.

30.

Tietyt oikeudelliset käsitteet ovat hyvin lupaavia, ja ne vaikuttavat erittäin hyödyllisiltä, mutta niistä saattaa kuitenkin tulla pelkkiä lisäsanoja, joilla ei ole juurikaan merkitystä eikä vaikutusta. Kustannuslähtöisyyden käsite, sellaisena kuin siitä säädetään asetuksen 3 artiklan 3 kohdassa, on vaarassa kuulua näihin käsitteisiin.

31.

Tämä käsite ei sisällä minkäänlaista viittausta jäsenvaltioiden lainsäädäntöihin sen sisällön ja ulottuvuuden määrittämiseksi. ( 17 ) Sekä yhteisön oikeuden yhdenmukaisen soveltamisen että yhdenvertaisuusperiaatteen vaatimuksista seuraa, että se on näin ollen itsenäinen yhteisön oikeuden käsite, jota on tulkittava yhtenäisesti. ( 18 ) Tällainen itsenäinen ja yhtenäinen tulkinta on tehtävä siten, että otetaan huomioon asianomaisen käsitteen sanamuodon lisäksi myös säännöksen asiayhteys ja kyseisen säännöstön tavoitteet. ( 19 )

32.

Sen, että hintojen kustannuslähtöisyyden käsite on yhteisön käsite, jolla on oma merkitys ja ulottuvuus, vahvistavat ensinnäkin kaksi tuomiota, joissa yhteisöjen tuomioistuimella on ollut tilaisuus käsitellä sen tulkintaa, niin ikään televiestinnän alalla. ( 20 ) Ensimmäinen on asiassa KPN Telecom 25.11.2004 annettu tuomio. ( 21 ) Yhteisöjen tuomioistuin totesi kyseisessä tuomiossa, että tilaajia koskevien perustietojen hankkimisesta tai jakamisesta aiheutuvat kustannukset aiheutuvat joka tapauksessa kaikille puhelintoiminnan tarjoajille ja sisältyvät jo tällaisen palvelun kustannuksiin ja tuloihin. Näin ollen näiden tietojen hankkimisesta tai jakamisesta aiheutuvien kustannusten siirtäminen näitä tietoja pyytäville henkilöille johtaisi kyseisten kustannusten perusteettomaan ylikompensaatioon ja olisi siten ristiriidassa kustannuslähtöisyyden kanssa. Asiassa KPN Telecom annetun tuomion mukaan hintojen kustannuslähtöisyyden käsitteelle on ominaista, että siinä kielletään se, että osapuoli, jonka hintojen on perustuttava kustannuksiin, voisi saada korvauksen yhdestä ja samasta palvelusta useaan kertaan.

33.

Toinen tuomio, jossa yhteisöjen tuomioistuimen oli tulkittava hintojen kustannuslähtöisyyden käsitettä, on asiassa Mobistar 13.7.2006 annettu tuomio. ( 22 ) Yhteisöjen tuomioistuin totesi kyseisessä tuomiossa puhelinnumeroiden siirrettävyyden varmistamiseksi perittävien hintojen osalta, että ”[direktiivissä 2002/22/EY] ei estetä antamasta pääasiassa esillä olevan kaltaista kansallista toimea, jolla vahvistetaan etukäteen teoreettisen kustannusmallin avulla ne enimmäishinnat, jotka aikaisempi operaattori voi vaatia uudelta operaattorilta käyttöönottokustannuksina, jos nämä hinnat vahvistetaan kustannusten perusteella siten, että tilaajia ei estetä käyttämästä siirtomahdollisuutta”. ( 23 ) Yhteisöjen tuomioistuin muistutti kuitenkin, että on joka tapauksessa tärkeää, että ”uusilla operaattoreilla on todellinen mahdollisuus riitauttaa markkinoilla jo toimivien operaattorien soveltamat enimmäishinnat osoittamalla, että nämä hinnat ovat liian korkeita verrattuna näille operaattoreille aiheutuneisiin kustannuksiin”. ( 24 )

34.

Kustannuslähtöisyyden käsitteen, sellaisena kuin siitä säädetään asetuksen 3 artiklan 3 kohdassa, täsmällisen merkityksen ja ulottuvuuden määrittäminen ei ole ilmeisen selvää, kuten nyt käsiteltävä asiakin hyvin osoittaa. Asetuksessa mainitaan kustannusten käsite menemättä pidemmälle sen määritelmän osalta, eikä kustannusten käsite ole yksiselitteinen: voidaan ajatella useita kustannuksia sekä kustannusten laskentamenetelmiä ja -malleja.

35.

Koska yhteisön lainsäätäjä ei ole antanut täsmällisiä tietoja osatekijöistä eikä käytettävistä laskentamenetelmistä ja -malleista, katson, kuten pääosin nyt käsiteltävän asian väliintulijatkin, että asetuksessa jätetään kiistatta jäsenvaltioille harkintavaltaa tämän käsitteen täytäntöönpanossa. Tämä harkintavalta antaa lähtökohtaisesti kansallisille lainsäätäjille mahdollisuuden määrittää erityisiä kustannustekijöitä, jotka tilaajayhteyksien tarjoajan on otettava huomioon, ja erityisesti täsmentää, että ilmoitetun operaattorin kustannukset voivat olla pelkästään tehokkaan palvelutuotannon kustannuksia sekä määritellä tilaajayhteyksien tarjoamiseen liittyvien kustannusten laskemisessa käytettävän menetelmän ja mallit. Lisäksi asetuksen 1 artiklan 4 kohdassa säädetään nimenomaisesti, että jäsenvaltioilla on oikeus ”pitää voimassa tai ottaa käyttöön – – toimenpiteitä, jotka sisältävät yksityiskohtaisempia säännöksiä kuin tässä asetuksessa olevat – – säännökset”.

36.

Kyseisessä säännöksessä muistutetaan kuitenkin myös siitä, että tätä lainsäädännöllistä toimintavapautta on käytettävä ”yhteisön oikeuden mukaisesti”. ( 25 ) Jäsenvaltioiden harkintavaltaa antaa yksityiskohtaisempia säännöksiä konkretisoidakseen hyväksyttäviä kustannustekijöitä, -menetelmiä ja -malleja, rajoittaa väistämättä kustannuslähtöisyyttä koskevan yhteisön käsitteen tulkinta.

37.

Niiden kustannuslähtöisyyden yleiseen käsitteeseen liittyvien rajojen lisäksi, jotka ilmenevät muun muassa edellä mainitussa asiassa KPN Telecom ja edellä mainitussa asiassa Mobistar annetuista tuomioista, ja sen selvän rajan lisäksi, jonka mukaan tässä käsitteessä kielletään muihin tekijöihin kuin kustannuksiin perustuvat hinnat, ( 26 ) on muita rajoja, jotka perustuvat tämän käsitteen tulkintaan asetuksen erityisessä asiayhteydessä. Edellä mainitut asetuksen kokonaisrakenne ja tavoite antavat viitteitä näistä rajoista ja korostavat siten kustannuslähtöisyyden periaatetta välineenä yhteisön lainsäätäjän keskeisen tavoitteen eli tilaajayhteyksien tehokkaan ja välittömän eriyttämisen aikaansaamiseksi ja siten kilpailun luomiseksi ja lisäämiseksi tilaajayhteysmarkkinoilla. ( 27 ) Kustannuslähtöisyyden periaatteella pyritään nimenomaan estämään liian korkeat hinnat, joita ilmoitetut operaattorit olisivat ilman tällaista rajoitusta luonnostaan taipuvaisia vaatimaan varmistaakseen etuoikeutetun asemansa säilymisen. ( 28 ) Tämä käsite estää näin ollen sen, että asetuksen keskeisen tavoitteen eli kilpailun edistämistä paikallisliityntäverkkojen tasolla koskevan tavoitteen saavuttaminen voitaisiin vaarantaa perimällä korkeita hintoja. ( 29 )

38.

Tämän yhteisön käsitteen tulkinnasta ilmenee siten, että siinä asetetaan olennainen peruste, jonka mukaan ilmoitetun operaattorin hintoja rajoitetaan ja josta jäsenvaltio ei voi poiketa käyttöoikeuden saaneiden kilpailijoiden vahingoksi.

39.

Yhteisöjen tuomioistuimen pitäisi siis mielestäni vastata ensimmäiseen kysymykseen, että asetuksen 1 artiklan 4 kohtaa ja 3 artiklan 3 kohtaa on tulkittava siten, että hintojen kustannuslähtöisyyden käsite merkitsee ilmoitetun operaattorin tilaajayhteyksiensä käyttöoikeudesta perimien hintojen rajoittamista koskevaa vaatimusta, josta ei voida poiketa tilaajayhteyksien käyttöoikeuden saaneiden vahingoksi, vaikka siinä annetaan harkintavaltaa tämän käsitteen konkreettiseksi täytäntöönpanemiseksi kansallisella tasolla.

40.

Toinen kysymys koskee sitä, sisältääkö asetuksen 3 artiklan 3 kohdan perusteella vaatimus, jonka mukaan tilaajayhteyksien käyttöoikeudesta perittävien hintojen on oltava kustannuslähtöisiä, myös laskennalliset korot ja poistot. Nyt käsiteltävän asian väliintulijat ovat yhtä mieltä siitä, että kustannuslähtöisyyden periaatteen soveltaminen sisältää myös poistot ja sijoitetun pääoman korot, jotka kuuluvat siten ilmoitetun operaattorin kustannuksiin.

41.

Kyseessä ovat pääomakustannukset, joilla on keskeinen merkitys puhelinverkkojen yhteydessä, koska ne ovat selvästi erittäin pääomaintensiivisiä laitteistoja. Vaikuttaa siltä, että käyttöomaisuuden poistot ja sijoitetun pääoman korot muodostavat jopa suurimman osan telepalvelujen suorittamiseen liittyvistä kustannuksista.

42.

Poistot merkitsevät ajan kuluessa kulumiselle altistuvan kiinteän omaisuuden pääomakustannusten (kustannukset, jotka lähtökohtaisesti syntyvät alun perin maksettavan kokonaissumman muodossa) jakamista tämän omaisuuden taloudelliselle käyttöajalle. Tämä jako, joka ilmaistaan poistoiksi nimitettävinä kuukausittaisina summina, mahdollistaa sen, että seurataan tulojen kertymistä, joka ei tietenkään tapahdu heti aluksi yhtenä kokonaissummana vaan kyseisten palvelujen suorittamiseen käytettävän kiinteän omaisuuden käyttöiän aikana. Jos ilmoitetun operaattorin velkoihin sisältyy lainarahoitusta, jota on käytetty esimerkiksi tilaajayhteyksiin tehtyihin investointeihin, lainanantajille maksettavat korot kuuluvat luonnollisesti ilmoitetun operaattorin kustannuksiin.

43.

Ei ole epäilystäkään siitä, että sijoitetun pääoman poistot ja korot ovat kustannuksia, jotka kuuluvat normaaliin yritystoiminnan harjoittamiseen ja jotka ovat siten tämän yrityksen kustannustekijöitä. ( 30 ) Ilmoitettu operaattori voi näin ollen vyöryttää ne ja periä ne takaisin kilpailevilta operaattoreilta hinnoissa, joita se perii tilaajayhteyksiensä käyttöoikeudesta.

44.

Ehdotan siis, että yhteisöjen tuomioistuin vastaa kansallisen tuomioistuimen esittämään toiseen kysymykseen, että asetuksen 3 artiklan 3 kohdassa säädetty vaatimus, jonka mukaan tilaajayhteyksien käyttöoikeudesta perittävien hintojen on oltava kustannuslähtöisiä, sisältää myös laskennalliset korot ja poistot.

45.

Tämä kysymys vie meidät asian ytimeen. Mikä on otettava laskennallisten poistojen ja korkojen laskentaperusteeksi? Yksinomaan arviointipäivän käypinä hintoina ilmaistu omaisuuden jälleenhankintahinta? Vai pitäisikö tästä jälleenhankinta-arvosta vähentää poistot, jotka on tehty jo ennen arviointipäivää?

46.

Asetuksen sanamuodosta ei ilmene mitään kustannusten laskentamenetelmää, joka pitäisi omaksua hintojen kustannuslähtöisyyden noudattamiseksi. Ei siten ole varsinaisesti yllättävää, että nyt käsiteltävän asian väliintulijoiden mielipiteet hajoavat suuresti sen osalta, miten tähän kysymykseen pitäisi vastata.

47.

Vaikka asetuksessa ei ole nimenomaisia mainintoja kustannusten laskentamenetelmästä, näyttäisi siltä, että direktiivissä 97/33, joka kuuluu erottamattomana osana järjestelmään, jota asetuksella pyritään täydentämään, myönnettäisiin yhteenliittämisen kustannuslaskentajärjestelmiä koskevassa liitteessä V, että hintojen tarkastuksessa voidaan käyttää joko (tosiasiallisia) jälleenhankintakustannuksia (eli kustannuksia, jotka ”perustuvat laitteistojen tai järjestelmien arvioituihin jälleenhankintakustannuksiin”) tai kustannuksia, jotka ”perustuvat laitteistoista ja järjestelmistä aiheutuneisiin tosiasiallisiin kustannuksiin”.

48.

Asetuksen johdanto-osan 13 perustelukappaleessa viitataan lisäksi nimenomaisesti komission suositukseen 2000/417 ja 26.4.2000 annettuun komission tiedonantoon ( 31 ) ja todetaan, että niissä annetaan yksityiskohtaiset ohjeet kansallisten sääntelyviranomaisten avuksi, jotta nämä voivat säännellä tilaajayhteyksien käyttöoikeuksien tarjoamista. Tätä viittausta voidaan perustellusti pitää merkkinä siitä, että yhteisön lainsäätäjä suositteli, että tulkittaessa sellaista keskeistä käsitettä kuin hintojen kustannuslähtöisyys pitäisi ottaa huomioon komission näissä kahdessa asiakirjassa omaksuma kanta. Suosituksen 2000/417 (1 artiklan) 6 kohdassa, joka koskee hinnoittelua, mainitaan erityisesti pääomakustannuksista, että ”periaatteessa tulevaisuuteen suuntautuva, nykykustannuksiin – – perustuva lähestymistapa edistää tervettä ja kestävää kilpailua ja kannustaa vaihtoehtoisiin investointeihin. Jos tämä kuitenkin voisi johtaa kilpailun vääristymiseen lyhyellä aikavälillä, esimerkiksi jos ilmoitetun operaattorin – – tariffit jäävät suhteuttamatta nykykustannuksiin, suositellaan, että kansalliset sääntelyviranomaiset määrittelevät – – kohtuullisen ajanjakson, jona tilaajayhteyksien hinnat saatetaan vähitellen nykykustannuksia vastaaviksi”. Samassa suosituksessa kuvataan nykykustannuksia kustannuksiksi, jotka ”aiheutuvat tehokkaan uudenaikaisen infrastruktuurin rakentamisesta – – tällä hetkellä”. ( 32 )

49.

Toisaalta 26.4.2000 päivätyn komission tiedonannon 6 kohdassa todetaan, että kansallisten sääntelyviranomaisten on noudatettava hintojen ja kustannusten osalta useita periaatteita. Ensinnäkin kustannuslaskenta- ja hinnoittelusääntöjen tulisi olla selkeitä ja puolueettomia. Toiseksi hinnoittelusäännöillä tulisi varmistaa, että vakiintunut operaattori pystyy kattamaan asianmukaiset kustannuksensa sekä saamaan kohtuullista tuottoa. Niiden olisi lisäksi sovittava yhteen terveen ja kestävän kilpailun päämäärän kanssa sekä edistettävä tehokkaasti investointeja paikallisliityntäverkkoihin. Komissio toteaa lisäksi tältä osin samassa tiedonannossa, että tähän voidaan periaatteessa päästä soveltamalla nykykustannuksiin perustuvaa hinnoittelua. Tässä tiedonannossa käytetään samaa nykykustannusten käsitettä kuin 2000/417 suosituksessa. Hinnoittelusäännöillä tulisi vielä varmistaa, että kilpailu ei vääristy erityisesti siten, että vakiintuneen operaattorin tukku- ja vähittäishintojen välille syntyisi kohtuuttoman pieni marginaali. Komissio toteaa tämän jälkeen, että nämä periaatteet saattavat olla joissain tapauksissa keskenään ristiriidassa. Tällaisissa tilanteissa kansallisten sääntelyviranomaisten on harkittava siirtymäkauden toimia, joilla kilpailun vääristyminen lyhyellä aikavälillä estetään.

50.

Edellä kuvaamani seikat osoittavat, että kansallisilla sääntelyviranomaisilla on laaja harkintavalta valita kullekin jäsenvaltiolle hintojen tarkastushetkellä ominaisten erityispiirteiden perusteella asianmukaisimpana pitämänsä ilmoitetun operaattorin kustannusten laskentatapa ja soveltaa sitä. Nämä samat seikat ja etenkin asetus, kun sitä tarkastellaan sen tarkoituksen ja tavoitteiden valossa, korostavat kuitenkin myös sitä, että kustannuslähtöisyyden käsitteeseen liittyy rajoja, joita on joka tapauksessa noudatettava.

51.

On lähinnä katsottava, että nyt käsiteltävän asian kohteena olevan kaltaisen päätöksen, jolla vahvistetaan ilmoitetun operaattorin tilaajayhteyksien käyttöoikeuksien hinnat, on perustuttava kahden toisilleen vastakkaisen periaatteen tasapainottamiseen. Yhtäältä on otettava huomioon asetuksen olennainen tavoite varmistaa tilaajayhteyksien tehokas ja välitön eriytetty tarjoaminen ja edistää sillä kilpailua tilaajayhteysmarkkinoilla. Toisaalta edellytetään sitä, että hyväksytyt hinnat eivät ole sillä tasolla, että investoinnit infrastruktuuriin epäonnistuisivat. Asetuksen mukainen kustannuslähtöisyyden käsite merkitsee siten asianmukaisesti tulkittuna rajoitusta, jonka mukaan käyttöoikeuden hintojen hyväksymisestä kustannuslähtöisyyden perusteella tehdyn päätöksen on perustuttava näiden kahden periaatteen tasapainoiseen ja oikeasuhteiseen huomioon ottamiseen. ( 33 )

52.

Sellaisen poistoja ja korkoja edustavien kustannusten laskentamenetelmän omaksuminen, joka perustuu yksinomaan arvoon, joka muodostuu paikallisliityntäverkon korvaamisesta vastaavalla tehokkaalla ja uudenaikaisella verkolla käypiin hintoihin – eli omaisuuden bruttomääräisiin jälleenhankintakustannuksiin – saattaa olla näiden kahden periaatteen välisen tarpeellisen tasapainon mukaista. Voidaan esimerkiksi ajatella tilannetta, jossa olemassa oleva verkko on kyllä kokonaan poistettu, mutta se oli silloin, kun määrättiin velvollisuudesta tilaajayhteyksien eriytettyyn tarjoamiseen, hyvin lähellä taloudellisen käyttöikänsä päättymistä ja siten sen tulon tuottokykyyn perustuva arvo oli hyvin alhainen. Tällaisissa tilanteissa se, että kansalliset sääntelyviranomaiset asettavat etusijalle mallin, joka perustuu bruttomääräisiin jälleenhankintakustannuksiin, saattaa osoittautua täysin perustelluksi ja oikeasuhteiseksi, kunhan se, että kannustetaan uusien infrastruktuurien rakentamiseen tehtäviin investointeihin, on todellakin ensisijainen tavoite.

53.

Mikäli kuitenkin on kyseessä, kuten näyttäisi olevan tässä tapauksessa, käyttökelpoinen paikallisliityntäverkko, jota todellisuudessa käytetään ja jonka tulon tuottokykyyn perustuva arvo on vielä merkittävä ja jo poistettu (ainakin osittain), bruttomääräisiin jälleenhankintakustannuksiin perustuvan laskentamenetelmän käyttäminen antaa ensi arviolta suhteettoman suuren merkityksen investointeihin kannustamiselle. Kustannuslähtöisyyttä koskeva yhteisön käsite edellyttää näet sitä, että molempien mainittujen periaatteiden noudattaminen varmistetaan tasapainoisella tavalla.

54.

Tällaisen menetelmän omaksuminen on omiaan vähentämään markkinoille tulleiden uusien kilpailevien operaattoreiden mahdollisuuksia tarjota kuluttajille merkittävää hinnanalennusta, joka voisi saada heidät vaihtamaan telepalvelujen toimittajaa. Tässä yhteydessä on mainittava, että komissio katsoi päätöksessä 2003/707/EY, että nyt käsiteltävässä asiassa riidanalaiset hinnat, jotka on vahvistettu Saksan sääntelyviranomaisten 30.3.2001 tekemällä päätöksellä, johtivat siihen, että Deutsche Telekom rikkoi EY 82 artiklaa toukokuuhun 2003 saakka, koska tukku- ja vähittäishintojen välille syntyi kohtuuttoman pieni marginaali. ( 34 ) Tästä komission päätöksestä on tällä hetkellä vireillä kanne ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimessa. ( 35 ) En ota kantaa tämän päätöksen oikeellisuuteen, mutta se voi perustellusti herättää epäilyksiä siitä, missä määrin riidanalaisella hintapäätöksellä varmistetaan investoinnit infrastruktuuriin tasapainoisella ja oikeasuhteisella tavalla asetuksen ensisijaiseen tavoitteeseen eli siihen nähden, että edistetään kilpailua metallijohtoja käyttävien paikallisliityntäverkkojen tilaajayhteysmarkkinoilla.

55.

Silloin kun kansalliset sääntelyviranomaiset nojautuvat Deutsche Telekomin käytössä olevan kaltaisen olemassa olevan ja käyttökelpoisen paikallisliityntäverkon käyttöoikeuksien yhteydessä bruttomääräisiin jälleenhankintakustannuksiin määrittääkseen korot ja poistot, jotka hinnoilla on katettava, asianomaisessa hintojen hyväksymistä koskevassa päätöksessä ei saa jäädä epäilyksiä siitä, että tasapainoa investointeihin kannustamisen (joka tällaisella menetelmällä selvästi pyritään varmistamaan) ja tilaajayhteysmarkkinoiden kilpailun edistämisen välillä on noudatettu. Se, että paikallisliityntäverkkojen tasolla ei ollut Euroopassa kilpailua 1.1.2001, oli nimenomaan syy, jonka vuoksi asetus annettiin, ja kaikki viittaa siihen, että Saksassa kilpailu tilaajayhteysmarkkinoilla oli kyseisten hintojen hyväksymishetkellä eli 30.3.2001 erittäin vähäistä.

56.

On todettava, että yksinomaan jälleenhankintakustannuksiin perustuvan laskentamenetelmän omaksuminen merkitsee sitä, että kilpailevien operaattoreiden on maksettava käyttöoikeudesta olemassa olevaan verkkoon sama summa kuin niiden on maksettava uuden vastaavan verkon rakentamisesta.

57.

Jos kilpaileva operaattori päättää kuitenkin investoida uuteen infrastruktuuriin, sille aiheutuu ensinnäkin tähän rakentamiseen liittyviä kustannuksia ennen kuin infrastruktuuri on toiminnassa. Jotta se voisi sillä välin hyötyä asetuksen mukaisesta tilaajayhteyksien käyttöoikeuden eriyttämisestä, sen on maksettava summa, joka vastaa paljolti uuden infrastruktuurin investointikustannuksia. Kilpailevan operaattorin on siten suoritettava oman verkkonsa rakentamiskustannukset ja samaan aikaan maksettava ilmoitetulle operaattorille, jotta se voi itse investoida uuteen infrastruktuuriin.

58.

Kilpailevalla operaattorilla on kaksi vaihtoehtoa välttää tällaiset ”kaksinkertaiset” kustannukset. Se voi ensinnäkin aloittaa oman verkkonsa rakentamisen ja luopua pyytämästä ilmoitetun operaattorin tilaajayhteyksien käyttöoikeutta. Tällainen vaihtoehto on omiaan edistämään sitä, että ilmoitettu operaattori säilyttää määräävän asemansa paikallisliityntäverkkomarkkinoilla, mikä on täsmälleen päinvastainen tilanne kuin se, joka asetuksella pyritään toteuttamaan. Kilpailevalla operaattorilla on toisena vaihtoehtona mahdollisuus luopua rakentamasta omaa verkkoaan ja pyytää tilaajayhteyksien käyttöoikeutta. Siinä tapauksessa sen on suoritettava ilmoitetulle operaattorille hinta, joka perustuu bruttomääräisiin jälleenhankintakustannuksiin ja jolla siten pyritään mahdollistamaan se, että ilmoitettu operaattori rakentaa uuden verkon. On kuitenkin selvää, että ilmoitettu operaattori ei ole velvollinen rakentamaan sitä, joten se on vapaa käyttämään hinnoista saamansa tuoton mihin tahansa muuhunkin tarkoitukseen.

59.

Nämä seikat osoittavat sen, että ellei hintojen hyväksymisestä tehdystä päätöksestä ilmene selvästi, että edellä mainitut kaksi periaatetta on otettu asianmukaisesti huomioon tasapainoisella tavalla, bruttomääräisiin jälleenhankintakustannuksiin perustuvan menetelmän käyttöönotto on ristiriidassa kustannuslähtöisyyden periaatteen ja asetuksessa vahvistettujen tavoitteiden kanssa, jos ilmoitetun operaattorin paikallisliityntäverkko on vielä toiminnassa ja käyttökelpoinen.

60.

Tämän päätelmän kanssa ristiriidassa on kuitenkin Deutsche Telekomin ja Saksan liittotasavallan esittämä väite, jonka mukaan hintojen hyväksyminen jälleenhankintakustannusten arvoa alempina esimerkiksi vähentämällä jo tehdyt poistot merkitsisi sitä, että luovuttaisiin asetuksen tavoitteesta kannustaa investoimaan infrastruktuuriin.

61.

Tämän väitteen tutkiminen edellyttää sitä, että erotetaan toisistaan kannustaminen investoimaan Deutsche Telekomin verkon kanssa rinnakkaisten uusien metallijohtoja käyttävien paikallisliityntäverkkojen rakentamiseen ja kannustaminen investoimaan vaihtoehtoiseen infrastruktuuriin kuten televisiokaapeliverkkoon tai muihin verkkoihin.

62.

Ensin mainitun tyyppisten investointien osalta ilmoitetun operaattorin paikallisliityntäverkon bruttomääräisiin jälleenhankintakustannuksiin perustuvan rahoituskustannusten laskentamenetelmän käyttöönotto olisi toki omiaan luomaan tällaisen kannustimen. Vaikuttaisi kuitenkin kannattamattomalta ja tehottomalta ellei jopa erehdykseltä resurssien säästämisen kannalta ja sen tavoitteen kannalta, että varmistetaan asiakkaille alemmat hinnat, jos olemassa oleva paikallisliityntäverkko rakennettaisiin toiseen kertaan, vaikka se olisi edelleen käyttökelpoinen. ( 36 ) Jos tilanne oli tällainen silloin, kun hinnat hyväksyttiin Saksassa, minkä selvittäminen on kansallisen tuomioistuimen tehtävänä, väite, jonka mukaan olisi perusteltua ottaa käyttöön bruttomääräisten jälleenhankintakustannusten laskentamenetelmä, jotta kannustettaisiin investointeja Deutsche Telekomin infrastruktuurille rinnakkaiseen kuparijohtoja käyttävään infrastruktuuriin, on perusteeton.

63.

Vaihtoehtoiseen infrastruktuuriin investoimista koskevista kannustimista on huomautettava, että olemassa olevien tilaajayhteyksien käyttöoikeuksien hintojen vahvistaminen vastaavan uuden paikallisliityntäverkon jälleenhankintakustannusten mukaan ei välttämättä kuvasta kustannuksia, joita liittyy näiden vaihtoehtoisten infrastruktuurien rakentamiseen. Päätös kaapelitelevisioverkon, langattomien tilaajayhteyksien tai jonkin muun verkon rakentamisesta merkitsisi näet väistämättä sitä, että pitäisi ottaa huomioon – sen lisäksi, että kyseisen teknologian pitää olla tosiasiallisesti saatavilla – yhtäältä jokin muu investoinnin arvo kuin se arvo, joka olisi tarpeen uuden kuparijohtoja käyttävän paikallisliityntäverkon rakentamiseksi, ja toisaalta se, että vaihtoehtoiseen infrastruktuuriin kuuluvat taloudelliset toiminnot ja mahdollisuudet poikkeavat niistä toiminnoista, joita kuparijohtoja käyttävä paikallisliityntäverkko tarjoaa. ( 37 ) Hintojen vahvistaminen alemmiksi kuin ne olisivat, jos sovellettaisiin yksinomaan paikallisliityntäverkon jälleenhankintakustannusten menetelmää, ei siis välttämättä ratkaisevasti hillitsisi investointeja vaihtoehtoiseen infrastruktuuriin.

64.

Kansallisen tuomioistuimen tehtävänä on siis selvittää, sisältääkö riidanalainen hintojen hyväksymisestä tehty päätös tässä tapauksessa osatekijöitä, jotka ovat hyväksyttävä peruste bruttomääräisiin jälleenhankintakustannuksiin perustuvan menetelmän käyttöön ottamiselle, ja osoittaako riidanalainen päätös näin ollen, että molemmat edellä mainitut periaatteet on otettu huomioon tasapainoisella ja oikeasuhteisella tavalla. Näiden perusteiden puuttuessa se, että hinnoilla katettavat poistot ja korot lasketaan bruttomääräisten jälleenhankintakustannusten menetelmän perusteella, on ristiriidassa asetuksen kanssa.

65.

Tiivistetysti voidaan esittää kaksi mahdollista perustetta. Ensinnäkin, kuten edellä olen muistuttanut, ( 38 ) on mahdollista, että verkon pitkä ikä on hyväksyttävä peruste turvautua bruttomääräisiin jälleenhankintakustannuksiin perustuvaan menetelmään. Toiseksi on mahdollista, kuten olen 63 kohdassa korostanut, että niissä olosuhteissa, jotka vallitsivat Saksassa silloin, kun hinnat hyväksyttiin, investoiminen kyseisenä ajankohtana saatavilla olleisiin vaihtoehtoisiin teknologioihin, joissa oli vastaavat toiminnot kuin Deutsche Telekomin kuparijohtoja käyttävässä paikallisliityntäverkossa, olisi estynyt merkittävällä tavalla, jos hinnat olisi vahvistettu alemmiksi kuin ne olisivat olleet, jos olisi sovellettu bruttomääräisiin verkon jälleenhankintakustannuksiin perustuvaa laskentamenetelmää.

66.

Jos toinen näistä perusteista puuttuu, on pääteltävä, että olisi kustannuslähtöisyyden käsitteen vastaista ottaa laskentaperusteena huomioon ainoastaan omaisuuden jälleenhankinta-arvo, joka ilmaistaan arviointipäivän käypinä hintoina.

67.

Mikäli kansallinen tuomioistuin päättelee edellä esitettyjen seikkojen perusteella, että se, että sääntelyviranomainen ottaa käyttöön laskentamenetelmän, joka perustuu bruttomääräisiin jälleenhankintakustannuksiin, on ristiriidassa kustannuslähtöisyyden kanssa, se kysyy tämän jälkeen, edellyttääkö tämä kustannuslähtöisyyden käsite jo tehtyjen poistojen vähentämistä.

68.

Jos kansallinen tuomioistuin tekee tämän päätelmän, se merkitsee sitä, että hyväksytyt hinnat olisi pitänyt vahvistaa alemmiksi kuin se arvo, joka saadaan soveltamalla omaisuuden bruttomääräisiin jälleenhankintakustannuksiin perustuvaa laskentamenetelmää. Kustannuslähtöisyyden käsitteen tulkinta ei kuitenkaan anna mahdollisuutta täsmentää erikseen kustannustekijöitä, jotka pitäisi vähentää, jotta konkretisoitaisiin siirtyminen omaisuuden bruttomääräisiin jälleenhankintakustannuksiin perustuvasta laskentamenetelmästä nykykäyttöarvoon perustuvaan menetelmään. Jo tehtyjen poistojen vähentäminen johtaisi kyllä siihen, että käytettäisiin nykykäyttöarvoon perustuvaa sallittua laskentamenetelmää. En kuitenkaan poissulje sitä, että muutkin nykykäyttöarvon käsitteet voisivat olla hyväksyttäviä. Ajattelen esimerkiksi nykykäyttöarvon käsitettä hintana, joka on maksettava, jotta omaisuus korvattaisiin toisella saman ikäisellä ja ominaisuuksiltaan vastaavalla omaisuudella. Ilmoitetun operaattorin omaisuuden kustannusten nykyarvo, joka on korkojen ja poistojen laskentaperusteena, voitaisiin siten vahvistaa tällaisen nykykäyttöarvon perusteella tai verkon tämänhetkiseen tulon tuottokykyyn perustuvan arvon perusteella sen mukaan, kumpi näistä kahdesta on alempi. ( 39 )

69.

Olen kaiken kaikkiaan sitä mieltä, että jos jälleenhankintakustannusten perusteella lasketut hinnat osoittautuvat epätasapainoisiksi niissä olosuhteissa, jotka vallitsivat silloin, kun hinnat hyväksyttiin, hinnat pitäisi vahvistaa alemmiksi joko jo tehtyjen poistojen vähentämisellä tai jollain muulla mahdollisella keinolla, jolla voidaan määritellä kansallinen taso, joka mahdollistaa tilaajayhteyksien käyttöoikeuksien hintojen vahvistamisen alemmalle tasolle kuin taso, joka perustuisi yksinomaan jälleenhankintakustannusten menetelmään.

70.

Deutsche Telekom vastustaa hintojen vahvistamista alemmiksi. Se väittää tässä yhteydessä, että koska olemassa oleva verkko on jo suureksi osaksi poistettu, aikaisempien poistojen vähentäminen saattaisi tuottaa kilpaileville operaattoreille ilmaisen tai lähes ilmaisen käyttöoikeuden sen tilaajayhteyksiin, mikä estäisi sitä saamasta täyden hyödyn omaisuudestaan. En yhdy tähän näkemykseen.

71.

Ei ole epäilystäkään siitä, että asetuksessa annetaan ilmoitetulle operaattorille oikeus kohtuulliseen korvaukseen tilaajayhteyksien käyttöoikeuden antamisesta kilpaileville operaattoreille. ( 40 ) Vaikka Deutsche Telekomin paikallisliityntäverkko on mahdollisesti kokonaan poistettu, on asetuksen vastaista vahvistaa hinnat nollaksi tai tasolle, jolla käyttöoikeus on lähes ilmainen.

72.

Toisin kuin Deutsche Telekom oleellisilta osin väittää, asetus ei kuitenkaan merkitse sitä, että ainoastaan hinnat, jotka hyväksytään verkon bruttomääräisiin jälleenhankintakustannuksiin perustuvan laskentamenetelmän mukaisesti, ovat omiaan varmistamaan kohtuullisen korvauksen ilmoitetulle operaattorille. On olemassa useita alempia hintoja, jotka niissä olosuhteissa, jotka vallitsivat Saksan liittotasavallassa silloin, kun hinnat hyväksyttiin, voisivat olla omiaan edistämään kilpailua paikallisliityntäverkkojen tasolla, ilman että ne vähentäisivät ratkaisevasti halukkuutta investoida vaihtoehtoiseen infrastruktuuriin, ja jotka olisivat samaan aikaan omiaan varmistamaan kohtuullisen korvauksen ilmoitetulle operaattorille asetuksen mukaisesti. Deutsche Telekomin oikeus saada kohtuullinen korvaus on vain alaraja, jota sääntelyviranomaisten on noudatettava, kun ne tekevät päätöksen hintojen hyväksymisestä. Sen perusteella hintoja, jotka on vahvistettu omaisuuden bruttomääräisten jälleenhankintakustannusten perusteella, ei voida pitää ainoina hintoina, jotka ovat omiaan varmistamaan kohtuullisen korvauksen ilmoitetulle operaattorille. Toisin sanoen hinta, joka houkuttelee eniten investoimaan infrastruktuuriin, ei ole ainoa hinta, joka antaa ilmoitetulle operaattorille kohtuullisen korvauksen. On muita alempia hintoja, joilla voidaan varmistaa tällainen korvaus.

73.

Edellä esitetyn perusteella ehdotan, että yhteisöjen tuomioistuin vastaa kolmanteen kysymykseen seuraavalla tavalla: asetuksen 3 artiklan 3 kohdan mukaista kustannuslähtöisyyden käsitettä on tulkittava siten, että sen mukaan nyt käsiteltävän kaltaisessa hintojen hyväksymisestä tehtävässä päätöksessä on verrattava tasapainoisella ja oikeasuhteisella tavalla hintojen hyväksymishetkellä vallitsevien olosuhteiden perusteella keskenään asetuksen keskeistä tavoitetta edistää kilpailua tilaajayhteysmarkkinoilla ja tarvetta varmistaa tarvittava infrastruktuuriin tehtävien investointien taso. Kansallisen tuomioistuimen tehtävänä on selvittää näillä perusteilla, sisältääkö riidanalainen hintojen hyväksymisestä tehty päätös riittäviä perusteita sille, että on otettu käyttöön hinnoilla katettavien poistojen ja korkojen laskentamenetelmä, joka perustuu yksinomaan omaisuuden jälleenhankintahintaan, joka ilmaistaan arviointipäivän käypinä hintoina. Jos tällaiset perusteet puuttuvat, hintojen kustannuslähtöisyyttä koskeva yhteisön käsite edellyttää sitä, että käyttöoikeuksien hinnat vahvistetaan alemmiksi kuin ne olisivat, jos sovellettaisiin tällaista rahoituskustannusten laskentamenetelmää, erityisesti niiden poistojen vuoksi, jotka on tehty jo ennen arviointipäivää.

74.

Verwaltungsgericht Köln tiedustelee lähinnä, edellytetäänkö yhteisön oikeudessa, että kansallisten sääntelyviranomaisten on käytettävä laskennassa ilmoitetun operaattorin täydellisiä kulutositteita, vai onko sallittua turvautua analyyttisiin kustannuslaskelmiin, ja mitä vaatimuksia tällöin on noudatettava.

75.

Kuten kansallinen tuomioistuin muistuttaa, Saksan sääntelyviranomaiset ovat katsoneet, että Deutsche Telekomin esittämät kulutositteet olivat epätäydellisiä eivätkä riittävän todistusvoimaisia. Tällaisten tositteiden puuttuessa sääntelyviranomaiset ovat siten turvautuneet alhaalta ylös etenevään analyyttiseen malliin tai niin sanottuun ”bottom up” -malliin laskiessaan ilmoitetun operaattorin asiaankuuluvat kustannukset ja erityisesti laskennalliset poistot ja korot. Kyseessä on lähinnä teoreettinen taloudellinen malli, joka mahdollistaa sen investoinnin arvon määrittämisen, joka on tällä hetkellä tarpeen kuparijohtoja käyttävän, uudenaikaisen, tehokkaan ja olemassa olevaa verkkoa vastaavan paikallisliityntäverkon rakentamiseksi. Tämä malli perustuu siten kustannuksiin, joita tehokkaalle operaattorille aiheutuisi verkon hankkimisesta ja toimintaan saattamisesta. ( 41 ) Tällainen malli eroaa ylhäältä alas etenevästä ”top down” -mallista, joka perustuu pikemminkin ilmoitetun operaattorin todellisiin kustannuksiin. Vaikka nämä kustannukset selvitettäisiin niiden tehokkuuden kannalta käyttämällä esimerkiksi tulevaisuuteen suuntautuvaa lähestymistapaa kuten lähestymistapaa, jossa käytetään pitkän aikavälin lisäkustannuksia, ratkaisevana perustana ovat joka tapauksessa ilmoitetun operaattorin kustannukset.

76.

Mielestäni asetuksen sanamuoto sen enempää kuin sen tarkoitus tai kustannuslähtöisyyden käsitettä koskeva yhteisöjen tuomioistuimen oikeuskäytäntökään eivät voi estää sitä, että sääntelyviranomaiset käyttävät teoreettisia kustannusmalleja, esimerkiksi alhaalta ylös eteneviä malleja.

77.

Näitä malleja voidaan käyttää esimerkiksi tehokkuusperusteen mukaan rajoittamaan hintoja, jotka ovat ilmoitetun operaattorin ilmoittamien todellisten kustannusten perusteella liian korkeita. Suosituksesta 98/322 ( 42 ) ilmenee nimenomaisesti, kuinka alhaalta ylös etenevän taloudellisen mallin soveltamisesta voidaan saada tietoja tehottomuudesta, joka perustuu sellaisen mallin soveltamiseen, joka sisältää vaatimukset ylittävää omaisuutta. Tällaisen alhaalta ylös etenevän teoreettisen kustannusmallin käyttö kuvastaa nimenomaan alhaalta ylös etenevän analyyttisen mallin yhteensovitettua tai yhdistelmämuotoista soveltamista sellaisen ylhäältä alas etenevän mallin kanssa, joka perustuu ilmoitetun operaattorin kustannuksiin liittyviin tietoihin. ( 43 )

78.

Myös edellä mainittu asiassa Mobistar annettu tuomio perustuu tässä mielessä analyyttisen mallin vastaavanlaiseen käyttöön. Yhteisöjen tuomioistuin hyväksyi kyseisessä tuomiossa niiden hintojen osalta, joita perittiin puhelinnumeroiden siirrettävyyden varmistamiseksi, sen, että enimmäishinnat, joita operaattori sai periä, vahvistettiin teoreettisen kustannusmallin avulla etukäteen, jos hinnat vahvistettiin kustannusten perusteella sillä tavoin, että ne eivät saaneet kuluttajia luopumaan käyttämästä siirrettävyysmahdollisuutta. Yhteisöjen tuomioistuin korosti niin ikään, että ei ole täysin mahdotonta, että nämä enimmäishinnat voisivat osoittautua ”liian korkeiksi” operaattoreiden kustannusrakenteeseen nähden. ( 44 ) Siinä tapauksessa edellytettäisiin luonnollisesti, että hinnat vahvistettaisiin operaattorin todellisten kustannusten mukaisesti sitä arvoa alemmiksi, joka saadaan soveltamalla alhaalta ylös etenevää teoreettista kustannusmallia.

79.

Nyt käsiteltävässä asiassa esiin tuleva kysymys ei koske kuitenkaan sitä, sallitaanko yhteisön oikeudessa se, että sääntelyviranomaiset käyttävät tällaisia malleja. Ongelmana on pikemminkin selvittää, voivatko kansalliset sääntelyviranomaiset, jotka toteavat, että tositteet, joita operaattori on esittänyt väitetyistä kustannuksista laskennallisten korkojen ja poistojen laskentaperusteeksi, ovat epätäydellisiä eivätkä riittävän todistusvoimaisia, hyväksyä hinnat sellaisten ”tehokkaiden” kustannusten vaihtoehtoisella perusteella, jotka saadaan soveltamalla alhaalta ylös etenevää teoreettista mallia, joka perustuu uuden paikallisliityntäverkon rakentamiseen tehdyn investoinnin arvoon. On siis määritettävä, asetetaanko yhteisön oikeudessa rajoja sille, että ilmoitetun operaattorin todellisia kustannuksia koskevat tositteet korvataan käyttämällä teoreettista mallia tehokkaan operaattorin kustannuksista, ja mikäli asetetaan, mitkä nämä rajat ovat.

80.

Väliintulijoiden kesken vallitsee nyt käsiteltävänä olevassa asiassa laaja yksimielisyys siitä, että ei ole hyväksyttävää, että hintojen hyväksymistä koskeva hakemus olisi aina hylättävä, mikäli sen tueksi ei esitetä sataprosenttisesti tositteita ilmoitetun operaattorin kustannuksista. On kuitenkin välttämätöntä, että ilmoitetun operaattorin todellisista kustannuksista esitetään edes vähimmäismäärä tositteita, koska ne ovat tarpeen, jotta kansalliset sääntelyviranomaiset kykenevät selvittämään, ovatko hinnat kustannuslähtöisyyden vaatimuksen mukaisia. Kansallisilla sääntelyviranomaisilla on siten harkintavaltaa sen määrittämisessä, mitkä operaattorin todellisten kustannusten tositteet eivät ole välttämättömiä ja voidaan korvata käyttämällä alhaalta ylös etenevää analyyttistä kustannusmallia. Tälle harkintavallalle asetetaan kuitenkin asetuksessa rajoituksia. Harkintavaltaa käytettäessä on avoimuuden, syrjintäkiellon ja objektiivisuuden vaatimusten lisäksi noudatettava myös rajoja, jotka perustuvat hintojen kustannuslähtöisyyden käsitteen sellaiseen tulkintaan, jonka mukaan sillä on edellä todettu itsenäinen merkitys ja tavoitteet.

81.

Asetuksen 4 artiklan 2 kohdan b alakohdan mukaan kansallisilla sääntelyviranomaisilla on oikeus ”vaatia ilmoitettuja operaattoreita toimittamaan tämän asetuksen täytäntöönpanon kannalta merkityksellisiä tietoja”. Näihin tietoihin kuuluvat luonnollisesti tiedot, jotka ovat tilaajayhteyksien käyttöoikeuden hintojen hyväksymismenettelyssä välttämättömiä osoittamaan asetuksen 3 artiklan 3 kohdassa säädetyn hintojen kustannuslähtöisyyden toteutumisen. Asetukseen ei sisälly täsmällisempiä säännöksiä kulutositteista, jotka ovat välttämättömiä, jotta kyettäisiin määrittämään kustannukset, jotka liittyvät tilaajayhteyksien käyttöoikeuden tarjoamiseen ja joihin hintojen täytyy perustua.

82.

Direktiivin 97/33 7 artiklan 2 kohdassa säädetään kuitenkin nimenomaisesti, että ilmoitetun operaattorin ”on todistettava, että maksut perustuvat todellisiin kustannuksiin sisältäen kohtuullisen tuoton investointeihin nähden”. Mainitun direktiivin 7 artiklan 5 kohdan toisen virkkeen mukaan jäsenvaltioiden on varmistettava myös, että käyttöön otettavat kustannuslaskentamenetelmät soveltuvat erityisesti kustannuslähtöisyyden vaatimusten toteuttamiseen ja että niistä laaditaan riittävän yksityiskohtaiset asiakirjat liitteen V mukaisesti. Liitteessä V määrätään muun muassa niistä tiedoista, jotka on julkaistava yhteenliittämismaksujen laskennan avoimuuden varmistamiseksi.

83.

Operaattorien kustannusten laskemisella on siten keskeinen merkitys televiestinnän sääntelyjärjestelmässä, ( 45 ) luonnollisesti asetuksessa vahvistettu tilaajayhteyksien eriytettyä tarjoamista koskeva oikeudellinen järjestelmä mukaan lukien. Kustannukset, jotka liittyvät siihen, että ilmoitettu operaattori tarjoaa tilaajayhteyden, eli sen kustannukset, jotka voidaan yksilöidä operaattorin kustannuslaskentajärjestelmistä, ovat keskeisen tärkeitä silloin kun selvitetään tilaajayhteyksien käyttöoikeuksista perittävien hintojen kustannuslähtöisyyttä. ( 46 ) Yhdyn tältä osin Arcorin näkemykseen, jonka mukaan yhteisön lainsäätäjän huoli riittävän yksityiskohtaisiin asiakirjoihin perustuvien kustannuslaskentajärjestelmien käyttöönoton varmistamisesta olisi tarpeeton, jos kansalliset sääntelyviranomaiset yksinkertaisesti käyttäisivät tehokkaan virtuaalisen operaattorin kustannusten teoreettista mallia määrittääkseen poistot ja korot siinä tapauksessa, että ilmoitettu operaattori antaa vain epätäydellisiä tositteita kustannusrakenteestaan ja erityisesti paikallisliityntäverkkoonsa liittyvistä poistoista ja koroista.

84.

Kustannuslähtöisyyden periaate viittaa ensinnäkin ilmoitetun operaattorin kustannuksiin eli todellisiin kustannuksiin, jotka ”liittyvät” siihen, että se tarjoaa käyttöoikeuden omiin olemassa oleviin tilaajayhteyksiinsä. ( 47 ) Jotta kyettäisiin selvittämään vastaavatko hinnat ilmoitetun operaattorin kustannuksia, on välttämättä otettava niiden vahvistamisen lähtökohdaksi ilmoitetun operaattorin kirjanpitoasiakirjat. Olisi menetelmällisesti virheellistä, jos selvitettäessä ilmoitetulle operaattorille sen verkon tilaajayhteyksien tarjoamisesta aiheutuvia kustannuksia keskeiseksi perustaksi ei otettaisi sen kustannuksiin liittyviä tositteita vaan pikemminkin alhaalta ylös etenevä analyyttinen malli, joka osoittaa sellaisen uudenaikaisen ja tehokkaan tilaajayhteyden tarjoamiseen liittyvät kustannukset, jonka virtuaalinen tehokas operaattori rakentaisi uudelleen. Olemassa olevan paikallisliityntäverkon todelliset kustannukset voivat näet olla hyvin paljon pienemmät kuin tällaisen alhaalta ylös etenevän teoreettisen mallin mukaan lasketut kustannukset.

85.

Silloin kun olemassa oleva paikallisliityntäverkko on jo suureksi osaksi poistettu, vaikka sillä onkin vielä korkea tulon tuottokykyyn perustuva arvo, siitä, että keskeiseksi perustaksi laskennallisia korkoja ja poistoja laskettaessa otettaisiin alhaalta ylös etenevä teoreettinen malli eikä todellisten kustannusten tositteita, aiheutuisi kustannuslähtöisyyden periaatteen tavoitteiden vastaisia seurauksia. Tällaisen mallin perusteella hyväksyttävät hinnat olisivat korkeampia kuin hinnat, jotka perustuisivat ilmoitetun operaattorin todellisten rahoituskustannusten rakenteen huomioon ottamiseen.

86.

Alhaalta ylös etenevän analyyttisen mallin käyttäminen ei siis olisi tällaisessa tilanteessa omiaan tuomaan tehokkuusperusteiden mukaisia korjauksia ilmoitetun operaattorin todellisten kustannusten rakenteeseen perustuvaan poistoja ja korkoja koskevaan laskelmaan. Tällaisen mallin käyttäminen ei myöskään auttaisi osoittamaan ilmoitetun operaattorin olemassa olevaan, jo (ainakin osittain) poistettuun mutta edelleen käyttökelpoiseen verkkoon liittyvien tosiasiallisten poistojen ja korkojen arvoa.

87.

Haluaisin korostaa myös sitä, että kun kansalliset sääntelyviranomaiset käyttävät alhaalta ylös etenevää teoreettista mallia niitä poistoja ja korkoja koskevien tositteiden sijaan, joita ilmoitetun operaattorin on suoritettava suureksi osaksi poistetusta mutta edelleen käyttökelpoisesta paikallisliityntäverkostaan, tämä kannustaa ilmoitettua operaattoria valitsemaan tarkoitushakuisesti kulutositteet, joita se toimittaa sääntelyviranomaisille, joten nämä hinnat hyväksytään lopulta todellisten kustannusten tai tehokkaan palvelutuotannon kustannusten perusteella sen mukaan, kummat ovat suuremmat. Ilmoitettu operaattori voi omasta aloitteestaan olla toimittamatta tiettyjä kustannusrakenteeseensa liittyviä tositteita, jos analyyttisen ”bottom up” -kustannusmallin soveltaminen todennäköisesti osoittaa suurempia pääomakustannuksia ja siten myös korkeampia käyttöoikeuden hintoja.

88.

Kuten olen edellä jo todennut, kansallisilla sääntelyviranomaisilla on kyllä harkintavaltaa niiden tositteiden osalta, joita se ei pidä välttämättöminä. Tämän harkintavallan käyttäminen ei kuitenkaan saa edistää sitä, että ilmoitetut operaattorit omaksuvat tarkoitushakuisia menettelytapoja laskiessaan ilmoitetun operaattorin konkreettisen paikallisliityntäverkon poistoja ja korkoja edustavia rahoituskustannuksia.

89.

Todettakoon lopuksi, että nyt käsiteltävään kysymykseen annettava vastaus riippuu väistämättä selvityksestä, joka kansallisen tuomioistuimen on tehtävä edellisen kysymyksen osalta. Mikäli näet hintojen hyväksymisestä tehdyssä päätöksessä perustellaan riittävällä tavalla niiden näkemysten valossa, joita olen esittänyt edelliseen kysymykseen antamassani vastauksessa, miksi on otettu käyttöön bruttomääräisiin jälleenhankintakustannuksiin perustuva poistojen ja korkojen laskentamenetelmä, se, että sama sääntelyviranomainen ottaa käyttöön alhaalta ylös etenevän analyyttisen kustannusmallin, vaikuttaisi minusta lähtökohtaisesti myös perustellulta. ( 48 )

90.

Sitä vastoin silloin, kun bruttomääräisiin jälleenhankintakustannuksiin perustuvan poistojen ja korkojen laskentamenetelmän käyttöönotto ei ole perusteltua, on katsottava, että se, että kansalliset sääntelyviranomaiset korvaavat ilmoitetun operaattorin puutteelliset kulutositteet sillä, että ne käyttävät alhaalta ylös etenevää teoreettista kustannusmallia laskeakseen ilmoitetun operaattorin poistot ja korot, on ristiriidassa ilmoitetun operaattorin tilaajayhteyksien käyttöoikeudesta perittävien hintojen kustannuslähtöisyyden periaatteen kanssa, jos sen vielä käyttökelpoinen paikallisliityntäverkko on jo suureksi osaksi poistettu. Tämä on olennaisilta osin vastaus, jonka antamista neljänteen kysymykseen ehdotan yhteisöjen tuomioistuimelle.

91.

Tämä kysymys koskee kansallisten sääntelyviranomaisten harkintavallan rajaamista, kun ne tarkastavat hintojen kustannuslähtöisyyden, ja sen tuomioistuinten harjoittaman valvonnan rajaamista, jota näihin päätöksiin on kohdistettava.

92.

Asetuksen 4 artiklan 1 kohdassa säädetään, että kansallisten sääntelyviranomaisten on varmistettava, että tilaajayhteyksien eriytetyn käyttöoikeuden hinnoittelu edistää tervettä ja kestävää kilpailua. Tämän artiklan 2 kohdassa säädetään näin ollen, että niillä on oikeus vaatia muutoksia muun muassa hintoihin, joita ilmoitetut operaattorit perivät tilaajayhteyksien eriytetystä käyttöoikeudesta. ( 49 ) Tällainen ilmoitetun operaattorin perimien käyttöoikeuden hintojen muuttaminen voisi luonnollisesti olla perusteltua silloin, kun kansalliset sääntelyviranomaiset toteavat, että hinnat eivät ole asetuksen 3 artiklan 3 kohdassa säädetyn kustannuslähtöisyyden periaatteen mukaisia.

93.

Nyt käsiteltävään kysymykseen annettava vastaus liittyy läheisesti edellisten kysymysten yhteydessä tehtyyn analyysiin. Tässä analyysissä on ilmennyt, että kansallisilla sääntelyviranomaisilla on kiistatta harkintavaltaa kustannuslähtöisyyden periaatteen täytäntöönpanossa sekä silloin, kun ne määrittävät huomioon otettavia tilaajayhteyden toimittajan erityisiä kustannustekijöitä, että silloin, kun määritetään menetelmää, jota on noudatettava laskettaessa tilaajayhteyden toimittamiseen liittyviä kustannuksia. Kun otetaan huomioon näkökohdat, joita esitettiin edellisiä kysymyksiä tarkasteltaessa, en näe mitään syytä sille, miksi tämä harkintavalta ei ulottuisi myös laskennallisten korkojen määrittämiseen ja kohtuullisten poistoaikojen vahvistamiseen. Kuten Arcor esittää huomautuksissaan viimeksi mainittujen osalta, se, että poistoaika perustuu omaisuuden tulevan käytön pituuden arviointiin, on luonteeltaan ennusteen esittämistä ja siten harkintavallan käyttöä.

94.

Tällaista kansallisten sääntelyviranomaisten harkintavaltaa käytettäessä on joka tapauksessa noudatettava edellä mainittuja avoimuuden, syrjintäkiellon ja yhdenvertaisen kohtelun periaatteita sekä rajoja, jotka perustuvat kustannuslähtöisyyttä koskevan yhteisön käsitteen tulkintaan siinä merkityksessä ja siinä ulottuvuudessa, jotka ovat sille ominaisia asetuksen yhteydessä. Erityisesti edellytetään, että hintojen hyväksymisestä tehtävässä päätöksessä verrataan tasapainoisella tavalla keskenään kilpailun edistämistä tilaajayhteysmarkkinoilla koskevaa keskeistä tavoitetta ja tavoitetta varmistaa tarvittava infrastruktuuriin tehtävien investointien taso.

95.

Tässä vaiheessa tulee esiin kysymys sen määrittämisestä, millaista kansallisten tuomioistuinten harjoittaman laillisuusvalvonnan on oltava niiden kansallisten sääntelyviranomaisten tekemien päätösten osalta, jotka tehdään tällaista harkintavaltaa käyttäen.

96.

Asetuksessa sen enempää kuin aikaisemman sääntelyjärjestelmän asiaa koskevissa direktiiveissäkään ei mainita oikeudenkäynteihin liittyvien kansallisten järjestelmien yhdenmukaistamista eikä varsinkaan kansallisten sääntelyviranomaisten tekemien päätösten tuomioistuinvalvonnan ulottuvuutta ja intensiteettiä, siltä osin kuin nämä päätökset perustuvat harkintavallan käyttöön. Tähän kysymykseen annettava vastaus kuuluu siten ensinnäkin kansallisten oikeudenkäyntijärjestelmien toimivallan alaan.

97.

Kansallisissa menettelysäännöissä, joissa määritellään kansallisten sääntelyviranomaisten tekemien päätösten tuomioistuinvalvonnan intensiteetti ja ulottuvuus, on yleensä noudatettava vastaavuus- ja tehokkuusperiaatteita. Koska näillä säännöillä taataan yhteisön oikeuteen perustuvat oikeudet, ne eivät saa olla epäedullisempia kuin ne säännöt, jotka koskevat samankaltaisia jäsenvaltion sisäiseen oikeuteen perustuvia vaatimuksia. Ne eivät myöskään saa olla sellaisia, että yhteisön oikeusjärjestykseen perustuvien oikeuksien käyttäminen on käytännössä mahdotonta tai suhteettoman vaikeaa. ( 50 )

98.

Yhteisön oikeudessa säädetään tarkemmin nimenomaisesti, että jäsenvaltioiden on luotava muutoksenhakukeinot televiestintäalan sääntelyviranomaisten tekemien päätösten riitauttamista varten. Tämä velvoite asetettiin jo aikaisemmassa sääntelyjärjestelmässä. Direktiivin 90/387 5 a artiklan 3 kohdassa, sellaisena kuin kyseinen direktiivi on muutettuna 6.10.1997 annetulla Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivillä 97/51/EY, ( 51 ) säädettiin näet, että ”jäsenvaltioiden on kansallisella tasolla asianmukaisella järjestelmällä varmistettava asianosaisten oikeus hakea riippumattomasta toimielimestä muutosta kansallisen sääntelyviranomaisen päätöksistä”. ( 52 ) Tämä ilmentää yhteisön oikeuden yleistä periaatetta, jonka mukaan jäsenvaltioilla on velvollisuus taata yhteisön oikeusjärjestykseen perustuvien oikeuksien tehokas suoja. ( 53 )

99.

Ei voida kuitenkaan vaatia, että tuomioistuinvalvonta, joka yhteisön oikeudessa annetaan kansallisten tuomioistuinten tehtäväksi, jotta taattaisiin yhteisön oikeussäännöistä johtuvien oikeuksien tehokas oikeussuoja, olisi laajempi kuin tuomioistuinvalvonta, jota yhteisön tuomioistuimet harjoittavat samankaltaisissa tilanteissa. Yhteisöjen tuomioistuin muistuttaa tältä osin, että silloin kun tuomioistuinvalvonta koskee yhteisön viranomaisen päätöksiä, joissa tehdään monimutkaisia kysymyksiä koskevia arviointeja, näillä viranomaisilla on laaja harkintavalta, jonka käyttöä valvotaan normaalisti rajoitetussa tuomioistuinvalvonnassa. ( 54 ) Tällainen rajoitettu tuomioistuinvalvonta on perusteltavissa käytännön syillä, jotka liittyvät tietyillä mahdollisesti nopeasti kehittyvillä aloilla tehtävien arviointien taloudelliseen tai tekniseen monimutkaisuuteen. ( 55 ) Missään tapauksessa siitä, että sovellettavassa kansallisessa prosessioikeudessa rajoitetaan tuomioistuinvalvonnan intensiteettiä, ei voi seurata se, että sääntelyviranomaisten tekemät päätökset jäävät tehokkaan tuomioistuinvalvonnan ulkopuolelle. Yhteisöjen tuomioistuin korostaa tältä osin, että sääntelyviranomaisten tekemien päätösten kansallisessa tuomioistuinvalvontajärjestelmässä on joka tapauksessa oltava mahdollista, että valitusta käsittelevä tuomioistuin voi ”päätöksen laillisuusvalvonnan yhteydessä tosiasiassa soveltaa asiassa merkityksellisiä yhteisön oikeuden periaatteita ja sääntöjä”. ( 56 )

100.

Kun tutkitaan valitusta, joka on tehty nyt käsiteltävän kaltaisesta hintojen hyväksymisestä tehdystä päätöksestä, toimivaltaisilla kansallisilla lainkäyttöelimillä on siten oltava mahdollisuus valvoa sitä, että kansalliset sääntelyviranomaiset ovat harkintavaltaansa käyttäessään noudattaneet rajoja, jotka perustuvat kustannuslähtöisyyttä koskevan yhteisön käsitteen tulkintaan, ja että hintojen hyväksymisestä tehty päätös on asetuksen perusteiden ja tavoitteiden mukainen. Tässä yhteydessä on tärkeää erottaa toisistaan harkintavallan käyttö ja asiaankuuluvien, nimenomaan tämän harkintavallan rajat määrittävien oikeudellisten perusteiden tulkinta. Toimivaltaisten kansallisten tuomioistuinten on siten harjoitettava laillisuusvalvontaa, jonka perusteella ne voivat selvittää, onko kansallisten sääntelyviranomaisten tekemässä hintojen hyväksymistä koskevassa päätöksessä verrattu tasapainoisella tavalla hyväksymishetkellä vallinneiden kansallisten erityisolosuhteiden perusteella keskenään kilpailun edistämistä paikallisliityntäverkoissa koskevaa keskeistä tavoitetta ja tavoitetta varmistaa riittävä infrastruktuuriin tehtävien investointien taso.

101.

Ehdotan siten, että yhteisöjen tuomioistuin vastaa kansalliselle tuomioistuimelle, että kun kansalliset sääntelyviranomaiset tarkastavat hintojen kustannuslähtöisyyden, niillä on harkintavaltaa, joka koskee muun muassa kustannusten laskentamenetelmää sekä laskennallisten korkojen määrittämistä ja kohtuullisia poistoaikoja koskevia kysymyksiä. Hintojen hyväksymisestä tehdyn päätöksen tehokkaan tuomioistuinvalvonnan on mahdollistettava sen selvittäminen, onko kyseinen hintojen hyväksymisestä tehty päätös ristiriidassa asetuksen tavoitteiden sekä syrjintäkieltoa ja yhdenvertaista kohtelua koskevien perusteiden kanssa. Sen perusteella on niin ikään oltava mahdollista selvittää, onko kustannuslähtöisyyttä koskevan yhteisön käsitteen tulkintaan perustuvia rajoja noudatettu, ja erityisesti selvittää, ilmeneekö päätöksestä, että siinä on verrattu tasapainoisella tavalla keskenään kilpailun edistämistä paikallisliityntäverkoissa koskevaa keskeistä tavoitetta ja tavoitetta varmistaa riittävä infrastruktuuriin tehtävien investointien taso.

102.

Kansallinen tuomioistuin tiedustelee tällä kysymyksellä lähinnä sitä, onko ilmoitetun operaattorin paikallisliityntäverkon käyttöoikeuden saaneilla kilpailijoilla oltava oikeus valittaa hintojen hyväksymistä koskevasta päätöksestä, jos ne katsovat, että hinnat eivät ole kustannuslähtöisiä, vaikka kansallisten sääntelyviranomaisten hintojen hyväksymisestä tekemää päätöstä ei ole osoitettu niille.

103.

Käsittelin asiassa Tele2 UTA Telecommunication 15.2.2007 antamassani ratkaisuehdotuksessa ( 57 ) uuden sääntelyjärjestelmän mukaisen markkina-analyysimenettelyn yhteydessä ongelmaa, joka vastaa suureksi osaksi nyt käsiteltävän kysymyksen kohteena olevaa ongelmaa. Viittaan laajemman selvityksen osalta edellä mainitussa asiassa Tele2 UTA Telecommunication antamaani ratkaisuehdotukseen. ( 58 )

104.

Olen tässä ratkaisuehdotuksessa jo huomauttanut, että siihen televiestinnän aikaisempaan sääntelyjärjestelmään, jota asetuksella pyritään täydentämään, kuuluvan direktiivin 90/387 5 a artiklan mukaan jäsenvaltioiden on ”kansallisella tasolla asianmukaisella järjestelmällä varmistettava asianosaisten oikeus hakea riippumattomasta toimielimestä muutosta kansallisen sääntelyviranomaisen päätöksistä”. ( 59 ) Yhteisöjen tuomioistuin tutki edellä mainitussa asiassa Connect Austria antamassaan tuomiossa viimeksi mainittua säännöstä ja muistutti siitä, että jäsenvaltioilla on velvollisuus taata kussakin yksittäistapauksessa ”yhteisön oikeusjärjestykseen perustuvien yksilön oikeuksien” tehokas suoja, ( 60 ) ja että direktiivin 90/387 5 a artiklan 3 kohdassa velvoitetaan ”jäsenvaltiot kansallisella tasolla asianmukaisella järjestelmällä varmistamaan asianosaisten oikeus hakea riippumattomasta toimielimestä muutosta kansallisen sääntelyviranomaisen päätöksistä”. Yhteisöjen tuomioistuin päätteli tämän jälkeen, että ”kansallisen oikeuden tulkitsemiseksi direktiivin 90/387 mukaisesti ja yksityisten oikeuksien tosiasiallisen suojan takaamiseksi kansallisen tuomioistuimen on varmistettava, että asiaa koskevissa kansallisissa säännöksissä yksityisille annetaan kansallisen sääntelyviranomaisen päätösten osalta mahdollisuus muutoksenhakuun, joka täyttää direktiivin 90/387 5 a artiklan 3 kohdan vaatimukset”. ( 61 )

105.

Puitedirektiivin 5 a artikla samoin kuin 4 artiklan 1 kohta ilmentävät yhteisön oikeuden yleistä periaatetta, jonka mukaan jäsenvaltioilla on velvollisuus taata sellaisten oikeuksien tehokas suoja, joita yksityisillä yhteisön oikeusjärjestyksen perusteella on. ( 62 ) Nyt käsiteltävän asian kohteena olevan kaltainen kansallisten sääntelyviranomaisten päätös, jossa vahvistetaan hinnat, joita ilmoitetulla operaattorilla on oikeus periä käyttöoikeuden saaneilta kilpailevilta operaattoreilta, on päätös, joka on yhteisön oikeuden mukaan voitava riitauttaa riippumattomassa tuomioistuimessa. Tässä tapauksessa tulee kuitenkin esiin erityislaatuisempi kysymys siitä, onko käyttöoikeuden saaneilla kilpailijoilla, kuten Arcorilla, oltava tällainen oikeus riitauttaa tuomioistuimessa käyttöoikeuden hinnat, jotka on vahvistettu sellaisin perustein, että ne asetuksen 3 artiklan 3 kohdan vastaisesti eivät ole kustannuslähtöisiä, vaikka hintojen hyväksymistä koskevaa päätöstä ei ole osoitettu niille.

106.

Aluksi on muistutettava siitä, että Deutsche Telekom ja Arcor olivat sopimuskumppaneita, kun hinnat hyväksyttiin 30.3.2001. Kansallisen tuomioistuimen mukaan hinnat, jotka kansalliset sääntelyviranomaiset ovat tässä asiassa hyväksyneet, esitettiin yhteisesti Deutsche Telekomin ja Arcorin välillä niiden sopimussuhteessa sovituiksi. Näin ollen silloin, kun kansallisten sääntelyviranomaisten päätöksessä vahvistetaan hinnat asetuksen mukaisesti, siinä todellisuudessa vahvistetaan hinta, joka Arcorin on maksettava saadakseen käyttöoikeuden Deutsche Telekomin tilaajayhteyksiin. Arcorin Deutsche Telekomille maksama korkeampi tai alempi hinta ei ole tulosta Deutsche Telekomin ja Arcorin välisistä neuvotteluista vaan kansallisten sääntelyviranomaisten päätöksestä, jonka oletetaan olevan asetuksen 3 artiklan 3 kohdassa säädetyn kustannuslähtöisyyden vaatimuksen mukainen.

107.

Toisin kuin Deutsche Telekom, Saksan hallitus ja Saksan liittotasavalta kansallisen tuomioistuimen käsiteltävänä olevan riidan asianosaisina väittävät, yhteisön oikeudessa annetaan mielestäni tilaajayhteyksien käyttöoikeuden saaneille kilpailijoille, kuten tässä tapauksessa Arcorille, oikeus riitauttaa tuomioistuimessa hinnat, jotka eivät ole kustannuslähtöisiä.

108.

Asetuksen 3 artiklan 3 kohdassa asetettu edellytys, jonka mukaan tilaajayhteyksien hintojen on oltava kustannuslähtöisiä, on omiaan suojelemaan paitsi ilmoitetun operaattorin intressejä, kun sillä varmistetaan, että sen kustannukset tulevat katetuiksi, myös ilmoitetun operaattorin tilaajayhteyksien käyttöoikeuden saaneiden kilpailijoiden intressejä. ( 63 )

109.

Sekä Deutsche Telekom että Arcor ovat sopimuskumppaneita, joiden väliseen sopimussuhteeseen vaikuttaa hinnat vahvistavien sääntelyviranomaisten päätös. ( 64 ) Molemmilla on oltava oikeus riitauttaa tämä päätös tuomioistuimessa sillä perusteella, että siinä hyväksytyt hinnat eivät ole asetuksen 3 artiklan 3 kohdassa säädetyn kustannuslähtöisyyden vaatimuksen mukaisia.

110.

Asetuksella pyritään edistämään kilpailua tilaajayhteysmarkkinoilla. Hintojen kustannuslähtöisyyden vaatimus on keino tämän tavoitteen saavuttamiseksi, ja kansallisten sääntelyviranomaisten on varmistettava, että tilaajayhteyksien eriytetyn käyttöoikeuden hinnoittelu edistää tervettä ja kestävää kilpailua, kuten asetuksen 4 artiklan 1 kohdassa nimenomaisesti muistutetaan. Näiden tavoitteiden valossa ei voitaisi puoltaa sitä, että ilmoitetulle operaattorille annettaisiin oikeus riitauttaa tuomioistuimessa kustannuslähtöisyyden kanssa ristiriidassa olevat hinnat, mutta kilpailevilla operaattoreilla, jotka ovat uusia tulokkaita markkinoilla ja joiden on maksettava sääntelyviranomaisten vahvistamat hinnat, ei sitä vastoin olisi samaa oikeutta. ( 65 ) Tästä seuraa, että kun kilpailevalla operaattorilla on ilmoitetun operaattorin kanssa sopimussuhde ilmoitetun operaattorin tilaajayhteyksien käyttöoikeudesta niihin hintoihin, jotka kansalliset sääntelyviranomaiset ovat vahvistaneet hintojen hyväksymisestä tekemässään päätöksessä, käyttöoikeuden saaneelle operaattorille on annettava oikeus hakea muutosta tällaiseen päätökseen riitauttaakseen sen, että vahvistetut hinnat eivät ole asetuksessa asetetun kustannuslähtöisyyden vaatimuksen mukaisia.

111.

Katson lisäksi, että kun otetaan huomioon asetuksen mukaiset kilpailun edistämistä koskevat tavoitteet ja välineellinen tehtävä, joka käyttöoikeuden hintojen kustannuslähtöisyyttä koskevalla vaatimuksella on tässä yhteydessä, myös ilmoitetun operaattorin kanssa kilpailevilla operaattoreilla, joilla ei ole sopimussuhdetta sen kanssa, on oltava todellinen mahdollisuus riitauttaa kustannuslähtöisyyden vastaiset käyttöoikeuden hinnat tuomioistuimessa. Asetuksen säännöksillä, joiden tarkoituksena on edistää kilpailua televiestinnän markkinoiden tässä lohkossa eli paikallisliityntäverkoissa, pyritään antamaan suoraan etuja myös tällaisille kilpaileville operaattoreille, joilla ei ole vielä sopimussuhdetta ilmoitetun operaattorin kanssa. ( 66 ) Jotta yritys voisi olla asetuksen säännöksissä tarkoitettu tilaajayhteyksien eriytetyn ”käyttöoikeuden saanut”, sillä ei toisin sanoen tarvitse olla minkäänlaista sopimusta käyttöoikeudesta ilmoitetun operaattorin kanssa. ( 67 )

112.

Kun hintojen hyväksymisestä tehdyssä päätöksessä määrätään hinnoista, jotka eivät ole kustannuslähtöisiä, tällä päätöksellä vaikutetaan kielteisesti myös näihin kilpaileviin operaattoreihin, jotka saattaisivat haluta käyttöoikeuden ilmoitetun operaattorin tilaajayhteyksiin. Mikäli kilpailijaa koskee hintojen hyväksymisestä tehty päätös, jonka vuoksi sen on vaikeampaa ryhtyä suunnittelemaansa sopimussuhteeseen ilmoitetun operaattorin kanssa, sillä on oltava myös mahdollisuus riitauttaa tuomioistuimessa kyseisten hintojen mahdollinen kustannuslähtöisyyden puuttuminen. Siten näillä kilpailevilla operaattoreilla on oltava myös muutoksenhakumahdollisuus samalla tavoin kuin niillä, joilla on jo sopimussuhde ilmoitetun operaattorin kanssa.

113.

Ehdotan siis, että yhteisöjen tuomioistuin vastaa kansalliselle tuomioistuimelle, että yhteisön oikeudessa edellytetään, että ilmoitetun operaattorin tilaajayhteyksien käyttöoikeuden saaneilla kilpailijoilla on oikeus riitauttaa tuomioistuimessa kansallisten sääntelyviranomaisten päätöksellä hyväksytyt käyttöoikeuden hinnat sillä perusteella, että ne eivät ole kustannuslähtöisiä.

114.

Kansallinen tuomioistuin haluaa tietää lähinnä, millä osapuolella on todistustaakka hintojen kustannuslähtöisyydestä yhtäältä hintojen hyväksymistä koskevaa päätöstä edeltävän hallinnollisen menettelyn aikana ja toisaalta sellaisen valituksen yhteydessä, jonka kilpailija, johon kansallisen sääntelyviranomaisen päätös vaikuttaa, on tehnyt tästä päätöksestä.

115.

Asetukseen ei sisälly yhtään säännöstä siitä, mille osapuolelle kuuluu todistustaakka kustannuksista, joihin hintojen on perustuttava. Asetuksella täydennettävään televiestinnän sääntelyjärjestelmään kuuluvan direktiivin 97/33 7 artiklan 2 kohdassa säädetään nimenomaisesti, että ”sen organisaation, joka tarjoaa liittymistä palveluihinsa, on todistettava, että maksut perustuvat todellisiin kustannuksiin sisältäen kohtuullisen tuoton investointeihin nähden”. ( 68 )

116.

Kun otetaan huomioon se, että kustannuslähtöisyyden käsite koskee ilmoitetun operaattorin kustannuksia eli kustannuksia, jotka ”liittyvät” siihen, että se tarjoaa käyttöoikeuden omiin olemassa oleviin tilaajayhteyksiinsä, on selvää, että ilmoitetulla operaattorilla on parhaat mahdollisuudet antaa tiedot kustannuksistaan. Siten hintojen valvontamenettelyssä, jonka kansalliset sääntelyviranomaiset suorittavat asetuksen 4 artiklan mukaisesti, ilmoitetun operaattorin tehtävänä on esittää näyttö tilaajayhteyksiensä käyttöoikeuden tarjoamiseen liittyvistä kustannuksistaan, joihin sen kilpailijoiltaan perimien hintojen on perustuttava.

117.

Ongelmasta, joka koskee sitä, kenellä on todistustaakka hintojen kustannuslähtöisyydestä oikeudenkäynnissä, joka on tullut vireille hintojen hyväksymisestä tehdystä päätöksestä tehdyllä valituksella, on todettava, että asetuksessa sen enempää kuin muissakaan aikaisemman sääntelyjärjestelmän säädöksissä ei ole käsitelty tätä ongelmaa. Yhteisön oikeudessa ei näin ollen edellytetä sitä, että sääntöä, jonka mukaan ilmoitetulla operaattorilla on kansallisten sääntelyviranomaisten hintojen hyväksymisestä tekemää päätöstä edeltävässä hallinnollisessa vaiheessa todistustaakka kustannuksista, joihin sen perimien käyttöoikeuden hintojen on perustuttava, sovelletaan myös mahdollisessa myöhemmässä oikeudenkäynnissä. Asiaa koskevissa kansallisissa prosessisäännöksissä on vahvistettava sovellettavat näytön esittämistä koskevat yksityiskohtaiset säännöt, mukaan lukien todistustaakan jakautuminen hintojen hyväksymisestä päätöksen tehneiden kansallisten sääntelyviranomaisten ja sellaisen asianosaisen välillä, johon tämä päätös vaikuttaa ja joka riitauttaa tuomioistuimessa sen, että hyväksytyt hinnat perustuisivat ilmoitetun operaattorin kustannuksiin.

118.

Kun kansallisessa oikeudessa ratkaistaan todistustaakan jakautuminen, siinä on joka tapauksessa noudatettava yhteisön oikeuden tehokkuus- ja vastaavuusperiaatteita. Jäsenvaltioiden on siten varmistettava, että näyttöä koskevat yksityiskohtaiset säännöt ja erityisesti todistustaakan jakautumista koskevat säännöt, joita sovelletaan yhteisön oikeuden rikkomiseen liittyviä riitoja koskeviin valituksiin, eivät ensinnäkään ole epäedullisempia kuin ne, jotka koskevat samankaltaisia jäsenvaltion sisäiseen oikeuteen perustuvia vaatimuksia, ja toiseksi ne eivät myöskään saa olla sellaisia, että oikeuksien, joita yksityisillä yhteisön oikeusjärjestyksen perusteella on, käyttäminen on käytännössä mahdotonta tai suhteettoman vaikeaa. ( 69 )

119.

Ehdotan siis, että yhteisöjen tuomioistuin vastaa seitsemänteen kysymykseen, että asetusta on tulkittava siten, että hintojen valvontamenettelyssä, jonka kansalliset sääntelyviranomaiset suorittavat asetuksen 4 artiklan mukaisesti, ilmoitetun operaattorin tehtävänä on esittää näyttö tilaajayhteyksiensä käyttöoikeuden tarjoamiseen liittyvistä kustannuksistaan, joihin sen kilpailijoiltaan perimien hintojen on perustuttava. Kansallisessa prosessioikeudessa on vahvistettava yhteisön oikeuden oikeussuojan tehokkuus- ja vastaavuusperiaatteiden mukaisesti, miten todistustaakka jakautuu silloin, kun kansallisten sääntelyviranomaisten päätöksellä vahvistettujen hintojen kustannuslähtöisyys riitautetaan tuomioistuimessa.

120.

Edellä esitetyn perusteella ehdotan, että yhteisöjen tuomioistuin vastaa Verwaltungsgericht Kölnin ennakkoratkaisukysymyksiin seuraavasti: