Yhdistetyt asiat T-456/05 ja T-457/05
Gütermann AG ja
Zwicky & Co. AG
vastaan
Euroopan komissio
Kilpailu – Kartellit tai muut yhteistoimintajärjestelyt – Euroopan teollisuuslankamarkkinat – Päätös, jolla EY 81 artiklan ja ETA-sopimuksen 53 artiklan rikkominen todetaan – Sakot – Rikkomisen vakavuus – Konkreettinen vaikutus markkinoihin – Rikkomisen kesto – Lieventävät olosuhteet – Yhteistyö hallinnollisessa menettelyssä – Oikeasuhteisuus – Sakkojen määrän laskennasta annetut suuntaviivat
Tuomion tiivistelmä
1. Yhteisön oikeus – Tulkinta – Toimielinten säädökset, päätökset ja muut toimet – Perustelut
2. Kilpailu – Kartellit tai muut yhteistoimintajärjestelyt – Kielto – Rikkominen – Sopimukset ja yhdenmukaistetut menettelytavat, joiden voidaan katsoa muodostavan yhtenä kokonaisuutena pidettävän kilpailusääntöjen rikkomisen – Yrityksen joutuminen vastuuseen sen vuoksi, että yritys on osallistunut kokonaisuutena tarkasteltuun rikkomiseen – Tutkittavaksi ottaminen
(EY 81 artiklan 1 kohta)
3. Kilpailu – Kartellit tai muut yhteistoimintajärjestelyt – Yrityksen vastuuseen joutuminen – Vastuu muiden yritysten toiminnasta saman rikkomisen yhteydessä – Hyväksyttävyys – Perusteet
(EY 81 artiklan 1 kohta)
4. Kilpailu – Hallinnollinen menettely – Kilpailusääntöjen rikkomisen lopettaminen – Komission toimivalta – Yrityksille annetut määräykset
(Neuvoston asetuksen N:o 1/2003 7 artiklan 1 kohta)
5. Kilpailu – Sakot – Sakkojen määrä – Sakkojen suuruuden määrittäminen – Enimmäismäärä
(Neuvoston asetuksen N:o 17 15 artiklan 2 kohta; neuvoston asetuksen N:o 1/2003 23 artiklan 2 kohta)
6. Kilpailu – Sakot – Sakkojen määrä – Sakkojen suuruuden määrittämisperusteet – Kilpailusääntöjen rikkomisten vakavuus ja kesto – Mahdollisuus korottaa sakkojen tasoa niiden ehkäisevän vaikutuksen vahvistamiseksi
(Neuvoston asetuksen N:o 17 15 artiklan 2 kohta; neuvoston asetuksen N:o 1/2003 23 artiklan 2 kohta)
7. Kilpailu – Sakot – Sakkojen määrä – Sakkojen asianmukaisuus – Tuomioistuinvalvonta
(EY 229 ja EY 253 artikla; neuvoston asetuksen N:o 17 17 artikla; neuvoston asetuksen N:o 1/2003 31 artikla)
8. Kumoamiskanne – Tuomioistuinvalvonta – Käsiteltäväksi saattamisen rajat
(EY 233 artikla)
9. Kilpailu – Sakot – Sakkojen määrä – Sakkojen suuruuden määrittämisperusteet – Konkreettinen vaikutus markkinoihin – Arviointiperusteet
(Neuvoston asetuksen N:o 17 15 artiklan 2 kohta; komission tiedonanto 98/C 9/03)
10. Kilpailu – Sakot - Sakkojen määrä - Sakkojen suuruuden määrittämisperusteet – Rikkomisen kesto – Pitkäkestoiset rikkomiset
(Neuvoston asetuksen N:o 17 15 artiklan 2 kohta; komission tiedonannon 98/C 9/03 1 kohdan B alakohdan ensimmäinen alakohta)
11. Kilpailu – Sakot – Sakkojen määrä – Sakkojen suuruuden määrittämisperusteet – Rikkomisen vakavuus – Lieventävät asianhaarat – Sopimuksen soveltamatta jättäminen todellisuudessa – Kunkin yrityksen toiminnan arviointi erikseen
(Neuvoston asetuksen N:o 17 15 artiklan 2 kohta; komission tiedonannon 98/C 9/03 1 kohdan A alakohdan ensimmäinen alakohta ja 3 kohta)
12. Kilpailu – Sakot – Sakkojen määrä – Sakkojen suuruuden määrittämisperusteet – Rikkomisen vakavuus – Lieventävät asianhaarat – Yrityksen passiivisuus tai seurailijan asema
(EY 81 artikla; neuvoston asetuksen N:o 17 15 artikla; komission tiedonannon 98/C 9/03 2 ja 3 kohta)
13. Oikeudenkäyntimenettely – Uusien perusteiden esittäminen käsittelyn kuluessa – Edellytykset – Uusi peruste – Käsite
(Unionin yleisen tuomioistuimen työjärjestyksen 48 artiklan 2 kohta)
14. Kilpailu – Sakot – Sakkojen määrä – Sakkojen suuruuden määrittämisperusteet – Sakon määrän alentaminen vastineena rikkomiseen syyllistyneen yrityksen yhteistyöstä – Edellytykset – Komission harkintavalta
(Neuvoston asetus N:o 17; komission tiedonannon 96/C 207/04 D kohdan 2 alakohta)
15. Kilpailu – Sakot – Sakkojen määrä – Sakkojen suuruuden määrittämisperusteet – Rikkomisen vakavuus – Sakon vahvistaminen suhteessa rikkomisen vakavuuden arvioimiseksi huomioon otettaviin seikkoihin
(Neuvoston asetuksen N:o 17 15 artiklan 2 kohta)
1. Tietyn päätöksen päätösosa ja perustelut liittyvät erottamattomasti toisiinsa siten, että päätöstä tulkittaessa on tarvittaessa otettava huomioon päätöksen tekemiseen johtaneet syyt.
(ks. 41 kohta)
2. EY 81 artiklan 1 kohdan rikkominen voi perustua paitsi yksittäiseen toimenpiteeseen, myös useiden toimenpiteiden kokonaisuuteen taikka jatkuvaan toimintaan. Tätä tulkintaa ei voida kyseenalaistaa sillä perusteella, että tällaisten useiden toimenpiteiden tai tällaisen jatkuvan toiminnan yhtä tai useampaa osa-aluetta voitaisiin itsessään ja yksin tarkasteltuna pitää kyseisen määräyksen rikkomisena.
Yhtenä kokonaisuutena pidettävä jatkettu kilpailusääntöjen rikkominen sisältää usein useita toimenpiteitä, jotka seuraavat toisiaan ajallisesti ja joita voidaan itsessään, sillä hetkellä kun ne toteutetaan, pitää kilpailusääntöjen rikkomisena. Näiden toimenpiteiden erityinen luonne perustuu siihen, että ne sisältyvät kokonaisuutena pidettävään toimintasuunnitelmaan.
(ks. 45 ja 46 kohta)
3. Yritys, joka on osallistunut sille ominaisella käyttäytymisellään yhtenä kokonaisuutena pidettävään ja monitahoiseen kilpailusääntöjen rikkomiseen EY 81 artiklan 1 kohdassa tarkoitetulla kilpailua rajoittavalla sopimuksella tai yhdenmukaistetulla menettelytavalla, jolla pyritään myötävaikuttamaan kilpailusääntöjen rikkomisen toteuttamiseen kokonaisuudessaan, voi olla vastuussa myös muiden yritysten käyttäytymisestä saman kilpailusääntöjen rikkomisen osalta koko siltä ajalta, jolloin se osallistui kyseiseen rikkomiseen, jos kyseisen yrityksen näytetään tienneen muiden osallistujien lainvastaisesta käyttäytymisestä tai voineen kohtuullisesti ennakoida sen ja olleen valmis hyväksymään siihen sisältyvän riskin.
Yritys voi rikkoa EY 81 artiklan 1 kohdassa määrättyä kieltoa, kun sen toiminnalla, yhteensovitettuna muiden yritysten toiminnan kanssa, on tarkoitus rajoittaa kilpailua yhteismarkkinoiden tietyillä merkityksellisillä markkinoilla, ilman että yrityksen välttämättä edellytetään itse toimivan näillä merkityksellisillä markkinoilla.
(ks. 50 ja 53 kohta)
4. Komission on käytettävä määräysten antamista koskevaa toimivaltaa rikkomisen luonteen mukaan.
Koska yritys ei enää toimi kyseisellä alalla, määräys lopettaa rikkomiset ei koske sitä. Suhteellisuusperiaatetta ei näin ollen ole loukattu.
Sovellettaessa perustamissopimuksen 81 ja 82 artiklassa vahvistettujen kilpailusääntöjen täytäntöönpanosta annetun asetuksen N:o 1/2003 7 artiklan 1 kohtaa yritystä voidaan kieltää jatkamasta tiettyjä lainvastaisiksi todettuja toimintoja, menettelytapoja tai tilanteita mutta myös kieltää toimimasta samalla tavalla myöhemmin tai vastedes toteuttamasta toimenpiteitä, joilla on vastaavia tavoitteita tai vaikutuksia.
Koska kyseinen yritys on sitoutunut olemaan toistamatta kilpailunvastaista käyttäytymistään, komissiolla on oikeus määrätä, että sen on pidätyttävä vastedes toteuttamasta toimenpiteitä, joilla on vastaavia tavoitteita tai vaikutuksia, vaikka tämä yritys ei enää harjoita toimintaa sillä alalla, jota kartelli koskee.
Tällaiset toimenpiteet eivät kuitenkaan saa ylittää sitä, mikä on asianmukaista ja tarpeellista tavoitellun päämäärän saavuttamiseksi.
(ks. 61, 63, 65 ja 67 kohta)
5. Käsitteen ”edellinen tilikausi” määrittämiseksi komission on kussakin yksittäistapauksessa ja asiayhteyden sekä asetuksella N:o 17 ja perustamissopimuksen 81 ja 82 artiklassa vahvistettujen kilpailusääntöjen täytäntöönpanosta annetulla asetuksella N:o 1/2003 käyttöön otetun seuraamusjärjestelmän tavoitteet huomioon ottaen arvioitava kyseessä olevalle yritykselle tavoiteltua vaikutusta erityisesti sen liikevaihdon perusteella, joka kuvastaa yrityksen tosiasiallista taloudellista tilannetta aikana, jona rikkomiseen on syyllistytty.
Sekä sen järjestelmän tavoitteista, jonka osia asetuksen N:o 17 15 artiklan 2 kohta ja asetuksen N:o 1/2003 23 artiklan 2 kohdan toinen alakohta ovat, että oikeuskäytännöstä ilmenee kuitenkin, että liikevaihdosta laskettavan kymmenen prosentin enimmäismäärän soveltaminen edellyttää yhtäältä, että komissiolla on tiedossaan päätöksen tekoajankohtaa edeltäneen tilikauden liikevaihto, ja toisaalta, että nämä tiedot koskevat normaalin taloudellisen toiminnan täyttä tilikautta 12 kuukauden ajalta.
Jos siten tilikausi on päättynyt ennen päätöksen tekemistä, mutta kyseisen yrityksen vuotuista tilinpäätöstä ei ole vielä tehty tai vielä ilmoitettu komissiolle, tällä on oikeus ja jopa velvollisuus käyttää aikaisemman tilikauden liikevaihtoa asetuksen N:o 17 15 artiklan 2 kohdan ja asetuksen N:o 1/2003 23 artiklan 2 kohdan toisen alakohdan soveltamiseksi. Samoin on niin, että jos yritys on kirjanpitokäytäntöjen uudelleen organisoimiseksi tai muuttamiseksi esittänyt edellisen tilikauden osalta tilejä, jotka koskevat alle 12 kuukauden ajanjaksoa, komissiolla on oikeus käyttää aikaisemman täyden tilikauden liikevaihtoa näiden säännösten soveltamiseksi. Tämä pätee myös siinä tapauksessa, jos yritys ei ole harjoittanut liiketoimintaa edeltävän tilikauden aikana, eikä komissiolla näin ollen ole tiedossaan sen harjoittamaa taloudellista toimintaa edustavaa liikevaihtoa edelliseltä tilikaudelta. Tätä kautta koskeva liikevaihto ei nimittäin anna mitään viitteitä kyseisen yrityksen koosta, toisin kuin oikeuskäytännössä edellytetään, eikä se voi näin ollen toimia perustana asetuksen N:o 17 15 artiklan 2 kohdassa ja asetuksen N:o 1/2003 23 artiklan 2 kohdassa säädetyn enimmäismäärän määrittelylle.
Yrityksen liikevaihto voi jopa normaalin taloudellisen toiminnan harjoittamisen aikana pienentyä merkittävästi ja olennaisesti edeltäviin vuosiin verrattuna eri syistä, kuten vaikean taloudellisen tilanteen, kyseisellä sektorilla vallitsevan kriisin, vahinkotapahtuman tai lakon vuoksi. Kuitenkin siitä lähtien, kun yrityksellä on tosiasiallisesti liikevaihtoa täydeltä tilikaudelta, jonka aikana taloudellista toimintaa, vaikkapa vähäistäkin, on harjoitettu, komission on otettava huomioon tämä liikevaihto määrittääkseen asetuksen N:o 17 15 artiklan 2 kohdassa ja asetuksen N:o 1/2003 23 artiklan 2 kohdassa säädetyn enimmäismäärän. Näin ollen ainakin tilanteissa, joissa ei ole viitettä siitä, että yritys on lopettanut liiketoimintansa taikka vääristänyt liikevaihtoaan välttääkseen raskaat sakot, on katsottava, että komissiolla on velvollisuus vahvistaa sakon enimmäismäärä viimeisimmän täyden liiketoimintavuoden liikevaihdon perusteella.
(ks. 89, 90 ja 94–97 kohta)
6. Komission toimivalta määrätä sakkoja asetuksen N:o 17 15 artiklan 2 kohdan ja perustamissopimuksen 81 ja 82 artiklassa vahvistettujen kilpailusääntöjen täytäntöönpanosta annetun asetuksen N:o 1/2003 23 artiklan 2 kohdan nojalla on yksi komissiolle annettu keino, jonka avulla sen on mahdollista täyttää sille yhteisön oikeudessa annettu valvontatehtävä.
Tämä tehtävä sisältää velvollisuuden selvittää yksittäisiä kilpailusääntöjen rikkomisia ja määrätä niistä seuraamuksia, kuten myös velvollisuuden noudattaa sellaista yleistä politiikkaa, jolla pyritään kilpailuasioiden osalta soveltamaan perustamissopimuksessa vahvistettuja periaatteita ja ohjaamaan yritysten käyttäytymistä näiden periaatteiden mukaisesti. Tämä tehtävä sisältää myös velvollisuuden määrätä seuraamuksia lainvastaisesta toiminnasta ja ehkäistä sen uusiminen.
Tämän johdosta komission on huolehdittava sakkojen ehkäisevästä vaikutuksesta.
(ks. 79 ja 91 kohta)
7. Kun on kyse sellaisista päätöksistä nostetuista kanteista, joissa komissio on määrännyt yrityksille sakkoja kilpailusääntöjen rikkomisesta, unionin tuomioistuimilla on toimivalta EY 229 artiklassa, asetuksen N:o 17 17 artiklassa ja perustamissopimuksen 81 ja 82 artiklassa vahvistettujen kilpailusääntöjen täytäntöönpanosta annetun asetuksen N:o 1/2003 31 artiklassa niille annetun täyden harkintavallan nojalla arvioida, onko sakkojen suuruus asianmukainen. Tämä arviointi saattaa edellyttää sellaisten lisätietojen esittämistä ja huomioon ottamista, joita EY 253 artiklassa asetettu perusteluvelvollisuus ei sinänsä edellytä mainitsemaan päätöksessä, jolla sakosta on määrätty.
(ks. 105 ja 106 kohta)
8. Jos se, jolle tietty päätös on osoitettu, päättää nostaa tästä päätöksestä kumoamiskanteen, unionin tuomioistuinten käsiteltäväksi on saatettu vain ne päätöksen osat, jotka koskevat tätä adressaattia. Sitä vastoin osat, jotka koskevat muita adressaatteja ja joista ei ole nostettu kannetta, eivät ole sen asian kohteena, joka on saatettu unionin tuomioistuinten ratkaistavaksi.
(ks. 112 kohta)
9. Arvioidessaan kilpailusääntöjen rikkomisen konkreettisia vaikutuksia markkinoihin komission on käytettävä vertailukohtana sitä kilpailutilannetta, joka olisi normaalisti vallinnut ilman kilpailusääntöjen rikkomista. Jotta vaikutus markkinoihin voidaan päätellä, riittää, että sovitut hinnat ovat olleet perustana vahvistettaessa yksittäisiä transaktiohintoja, jolloin asiakkaiden neuvotteluvara on kaventunut.
Komissiolta ei sitä vastoin voida vaatia, mikäli kartellin täytäntöönpano on näytetty toteen, että se osoittaisi järjestelmällisesti, että asianomaiset yritykset ovat todellisuudessa kyenneet sopimusten avulla saavuttamaan transaktioille korkeamman hintatason kuin se, joka ilman kartellia olisi vallinnut. Olisi suhteetonta vaatia tällaista toteennäyttämistä, joka vaatisi huomattavia resursseja, koska se edellyttäisi turvautumista hypoteettisiin laskelmiin, jotka perustuisivat taloudellisiin malleihin, joiden paikkansapitävyyden varmistaminen olisi tuomioistuimelle hankalaa ja joiden oikeellisuutta ei ole millään tavoin osoitettu. Jotta näet kyettäisiin arvioimaan kilpailusääntöjen rikkomisen vakavuutta, on ratkaisevaa tietää, olivatko kartellin jäsenet tehneet kaikkensa antaakseen aikomuksilleen todellisen vaikutuksen. Siihen, mitä tämän jälkeen tapahtui todellisuudessa saavutettujen markkinahintojen tasolla, olivat omiaan vaikuttamaan muut tekijät, jotka eivät olleet kartellin jäsenten määräämisvallassa. Kartellin jäsenet eivät voi lukea omaksi hyväkseen ja sakon alentamisen perusteeksi ulkoisia tekijöitä, jotka ovat haitanneet niiden pyrkimyksiä.
Tietyn yrityksen omaksumakseen väittämällä käyttäytymisellä ei ole nimittäin merkitystä, kun arvioidaan kartellin vaikutusta markkinoihin. On otettava huomioon ainoastaan kilpailusääntöjen rikkomisen kokonaisuuden vaikutukset. Näin ollen kyseisen yrityksen kilpailusääntöjä rikkovan toiminnan vaikutus kilpailuun otetaan huomioon sen yksilöllisen tilanteen arvioimiseksi, mutta sillä ei ole minkäänlaista vaikutusta rikkomisen luokittelussa ”erittäin vakavaksi” rikkomiseksi.
Pitkäkestoisen rikkomisen osalta on todettava, että ei ole luultavaa, että kyseiset yritykset olisivat voineet katsoa, että moititut käytännöt olisivat olleet täysin tehottomia ja hyödyttömiä.
Kilpailusääntöjen rikkomisen laadulla on ensisijainen merkitys erityisesti silloin, kun kilpailusääntöjen rikkomisia luonnehditaan ”erittäin vakaviksi”. Tältä osin asetuksen N:o 17 15 artiklan 2 kohdan ja EHTY:n perustamissopimuksen 65 artiklan 5 kohdan mukaisesti määrättävien sakkojen laskentaa koskevissa suuntaviivoissa erittäin vakavina pidettyjen kilpailusääntöjen rikkomisten kuvauksesta ilmenee, että sopimuksia tai yhdenmukaistettuja menettelytapoja, joilla pyritään muun muassa hintojen vahvistamiseen, voidaan jo laatunsa perusteella luonnehtia ”erittäin vakaviksi”, ilman että näitä menettelytapoja olisi tarpeen luonnehtia tietyn vaikutuksen tai maantieteellisen laajuuden perusteella. Kilpailusääntöjen vakavien rikkomisten kuvauksessa ei esitetä vaatimusta todellisesta vaikutuksesta markkinoihin eikä vaatimusta vaikutusten toteutumisesta tietyllä maantieteellisellä alueella.
(ks. 126, 128–130, 133, 134, 136 ja 137 kohta)
10. Rikkomisen kesto on yksi niistä seikoista, jotka on otettava huomioon määriteltäessä kilpailusääntöjen rikkomiseen syyllistyneille yrityksille määrättävän sakon suuruutta. Pitkäaikaisten rikkomisten osalta komissio voi korottaa automaattisesti rikkomisen vakavuuden perusteella todettua määrää 10 prosentilla vuotta kohden. Asetuksen N:o 17 15 artiklan 2 kohdan ja EHTY:n perustamissopimuksen 65 artiklan 5 kohdan mukaisesti määrättävien sakkojen laskentaa koskevien suuntaviivojen 1 kohdan B alakohdan ensimmäisen alakohdan kolmannessa luetelmakohdassa ei myöskään määrätä automaattisesta korotuksesta, vaan jätetään tältä osin komissiolle harkintavaltaa.
Suuntaviivoissa ei mitenkään kielletä ottamasta huomioon rikkomisen tosiasiallista kestoa sakon määrää laskettaessa. Tällainen lähestymistapa on täysin looginen ja järkevä ja kuuluu komission harkintavallan piiriin.
Kun on osoitettu, että yritys tiesi muiden osallistujien sääntöjenvastaisista menettelytavoista tai kykeni kohtuullisesti ennustamaan ne ja että se oli valmis hyväksymään riskin, myös sitä pidetään koko siltä ajalta, jona se on osallistunut kilpailusääntöjen rikkomiseen, vastuullisena menettelytavoista, joita muut yritykset ovat panneet täytäntöön saman rikkomisen yhteydessä. Komissio voi perustellusti implisiittisesti katsoa, ettei rikkomisen kestoa ole jaettava sillä perusteella, miten voimakkaasti kantajana oleva yritys osallistuu rikkomiseen kyseisillä markkinoilla. Jos kyseessä olevan yrityksen asema kartellissa on otettu asianmukaisesti huomioon sakon laskentapohjaa määritettäessä, sitä seikkaa, että yritys ei ole osallistunut kaikkiin kartellin muodostaviin osatekijöihin, ei voida ottaa uudelleen huomioon rikkomisen kestoa määritettäessä.
Sakon määrän korotus rikkomisen keston vuoksi tehdään soveltamalla tiettyä prosenttimäärää laskentapohjaan, joka määritellään koko rikkomisen vakavuuden perusteella ja joka siis heijastelee rikkomisen eri voimakkuuksia. Näin ollen tämän määrän korottamiseksi rikkomisen keston perusteella ei siis olisi loogista ottaa huomioon rikkomisen voimakkuudessa asianomaisen ajanjakson kuluessa tapahtuneita muutoksia. Toisistaan on aina erotettava kartellin tosiasiallinen kesto ja kartellin luonteesta johtuva vakavuus.
(ks. 147, 148, 150, 152, 156, 157, 159 ja 160 kohta)
11. Asetuksen N:o 17 15 artiklan 2 kohdan ja EHTY:n perustamissopimuksen 65 artiklan 5 kohdan mukaisesti määrättävien sakkojen laskentaa koskevien suuntaviivojen 3 kohdassa säädetyt lieventävät olosuhteet perustuvat kaikki kunkin yrityksen omaan käyttäytymiseen. Arvioitaessa niitä huomioon ei ole otettava vaikutuksia, joita aiheutuu rikkomisesta kokonaisuutena ja jotka on otettava huomioon punnittaessa rikkomisen todellista vaikutusta markkinoihin, jotta voitaisiin arvioida rikkomisen vakavuutta, vaan huomioon on otettava kunkin yrityksen oma käyttäytyminen sen tutkimiseksi, mikä on kunkin yrityksen osuuden suhteellinen vakavuus.
Yritysten on näin ollen esitettävä muita väitteitä, joiden perusteella voidaan todeta, että sinä aikana, jolloin ne osallistuivat kilpailusääntöjen rikkomista koskeviin sopimuksiin, ne ovat tosiasiassa pidättyneet niiden soveltamisesta kilpailemalla markkinoilla tai että ne ainakin selvästi ja huomattavasti ovat rikkoneet velvoitteita, joilla kyseinen kartelli pannaan täytäntöön, siinä määrin, että se on häirinnyt kartellin toimintaa.
(ks. 178 ja 180 kohta)
12. Yrityksen passiivisuus tarkoittaa sitä, että kyseinen yritys on omaksunut ”matalan profiilin” eli se ei ole osallistunut aktiivisesti kilpailunvastaisen sopimuksen tai sopimusten laatimiseen. Yrityksen passiivista asemaa kartellissa osoittavana seikkana voidaan ottaa huomioon se, että yritys on osallistunut huomattavasti satunnaisemmin kokouksiin kuin kartellin rivijäsenet, samoin kuin se, että se on tullut myöhemmin kilpailusääntöjen rikkomisen kohteena olleille markkinoille, riippumatta siitä, miten pitkän ajan se on siihen osallistunut, sekä lisäksi se, että kilpailusääntöjen rikkomiseen osallistuneiden kolmansien yritysten edustajat ovat tehneet tämänsuuntaisia nimenomaisia ilmoituksia.
Vain tietyissä erityisissä olosuhteissa yrityksen pieni koko on merkittävä huomioon otettava seikka. Jos sen johdolla on puheenjohtajan asema useissa kokouksissa ja se järjestää niitä, komissio toteaa perustellusti, ettei se ollut käyttäytynyt passiivisesti: on kiistatonta, että kokousten koollekutsuminen, esityslistan esittäminen ja kokouksia valmistelevien asiakirjojen jakeleminen eivät merkitse matalan profiilin omaksuneen seurailijan passiivisuutta, koska tällaiset aloitteet ilmentävät kyseisten yritysten myönteistä ja aktiivista suhtautumista kartellin kehittämiseen, jatkamiseen ja valvontaan.
Komissiota ei sido päätöskäytäntö: se seikka, että komissio on voinut ottaa aikaisemmissa asioissa huomioon alan taloudellisen tilanteen lieventävänä olosuhteena, ei merkitse sitä, että sen pitäisi välttämättä edelleenkin noudattaa tätä käytäntöä. Komission on analysoitava erikseen kunkin tapauksen erityispiirteitä, eivätkä muita taloudellisia toimijoita, muita tuote- ja palvelumarkkinoita tai muita maantieteellisiä markkinoita eri aikoina koskevat aikaisemmat päätökset sido sitä.
(ks. 184, 185, 189 ja 193–195 kohta)
13. Unionin yleisen tuomioistuimen työjärjestyksen 48 artiklan 2 kohdan säännösten mukaan asian käsittelyn kuluessa ei saa vedota uusiin perusteisiin, elleivät ne perustu asian käsittelyn aikana esille tulleisiin tosiseikkoihin tai oikeudellisiin seikkoihin.
Peruste, jolla laajennetaan aikaisemmin – nimenomaisesti tai implisiittisesti – kannekirjelmässä esitettyä perustetta ja jolla on läheinen yhteys tähän perusteeseen, on kuitenkin otettava tutkittavaksi.
(ks. 198 ja 199 kohta)
14. Komissiolla on sakkojen laskentatavan osalta laaja harkintavalta, ja se voi ottaa tältä osin huomioon lukuisia tekijöitä, joihin kuuluu kyseessä olevien yritysten yhteistyö tämän toimielimen yksiköiden suorittaman tutkimuksen aikana. Yrityksen yhteistyö komission kanssa voi oikeuttaa sakon alentamisen sakkojen määräämättä jättämisestä tai lieventämisestä kartelleja koskevissa asioissa annetun komission tiedonannon nojalla vain, jos se helpottaa komission tehtävää sen pyrkiessä toteamaan rikkomisen olemassaolon ja saamaan sen loppumaan.
Komissiota ei sido aikaisempi päätöskäytäntö, kun se myöntää tietyn alennuksen tietynlaisen käyttäytymisen vuoksi; sillä ei ole velvollisuutta tehdä suhteessa samanlainen alennus arvioidessaan vastaavanlaista käyttäytymistä jossain myöhemmässä hallinnollisessa menettelyssä.
Komissiolla on laaja harkintavalta, kun se arvioi yrityksen yhteistyön laatua ja hyödyllisyyttä muun muassa suhteessa muiden yritysten myötävaikutukseen asian selvittämisessä. Komission on tässä yhteydessä suoritettava monimutkaisia tosiseikkoja koskevia arvioita, kuten arvioita, jotka koskevat mainittujen yritysten yhteistyötä. Yhteistyötiedonannon D kohdan 2 alakohtaan sisältyvien olosuhteiden luettelo, jonka perusteella sakkoa alennetaan, on vain suuntaa-antava.
Komissio ei voi sivuuttaa annettujen tietojen hyödyllisyyttä, jota on välttämättä tarkasteltava suhteessa sen hallussa jo oleviin todisteisiin. Se, että yritys yhteistyön puitteissa pelkästään vahvistaa – epätäsmällisemmin eikä yhtä nimenomaisesti – jonkin toisen yrityksen jo toimittamat tiedot, ei helpota komission tehtävää merkittävästi ja sulkee ulkopuolelle sakon alentamisen yhteistyön perusteella.
Lieventäminen on komission yritykselle myöntämä hyvitys kilpailusääntöjen rikkomisen todistamisen helpottamisesta riippumatta siitä menettelyn vaiheesta, missä yritys on antanut apua, ja siitä, onko tämä apu uusien tietojen ja uusien todisteiden toimittamista tai tosiseikkojen tai niiden oikeudellisen luokittelun tunnustamista.
Sakon alentaminen yhteistyön perusteella riippuu pääasiallisesti harjoitetun yhteistyön laadusta ja hyödyllisyydestä, joita komissio arvioi laajan harkintavaltansa puitteissa, ja vain harkintavallan ilmeiseen ylittämiseen voidaan puuttua.
Yritysten harjoittamaa yhteistyötä arvioidessaan komissio ei saa jättää huomiotta yhdenvertaisen kohtelun periaatetta, jota loukataan, jos toisiinsa rinnastettavissa olevia tilanteita kohdellaan eri tavalla tai jos erilaisia tilanteita kohdellaan samalla tavalla, ellei tällainen kohtelu ole objektiivisesti perusteltua.
Yhteistyön hyödyllisyyden arviointi ei nojaudu millään tavalla aritmeettiseen laskentakaavaan, joka osoittaisi viran puolesta vähintään 20 prosentin alennuksen, jos on kyse yhtä aikaa yhteistyötiedonannon D kohdan kahdesta luetelmakohdasta.
(ks. 219–225, 238, 246 ja 248 kohta)
15. Suhteellisuusperiaate edellyttää, että yhteisön toimielinten säädöksillä, päätöksillä ja muilla toimenpiteillä ei saa ylittää niitä rajoja, jotka johtuvat siitä, mikä on tarpeellista tavoitellun päämäärän toteuttamiseksi ja tähän soveltuvaa.
Sakkojen laskennan osalta kilpailusääntöjen rikkomisten vakavuus on osoitettava lukuisten seikkojen perusteella, eikä millekään näistä seikoista pidä antaa sellaista merkitystä, joka olisi suhteeton verrattuna muihin arvioinnissa huomioon otettaviin seikkoihin.
Suhteellisuusperiaate edellyttää tässä yhteydessä, että komission on vahvistettava sakko suhteessa rikkomisen vakavuuden arvioimiseksi huomioon otettuihin seikkoihin ja että sen on tältä osin sovellettava näitä seikkoja johdonmukaisesti ja objektiivisesti perustellulla tavalla.
Näin ollen komissio ei ole velvollinen ottamaan sakon suuruutta määrittäessään huomioon yrityksen rahoitusvajetta, sillä se merkitsisi perusteettoman kilpailuedun antamista niille yrityksille, jotka ovat vähiten sopeutuneita markkinatilanteeseen. Joka tapauksessa on niin, että jos oletetaan, että yhteisön viranomaisen toteuttama toimenpide saattaa johtaa yrityksen asettamiseen selvitystilaan sen oikeudellisessa muodossa, se ei kuitenkaan – vaikka sillä voidaan vahingoittaa omistajien, osakkeenomistajien tai osuudenomistajien taloudellisia etuja – merkitse sitä, että myös yrityksen edustamat henkilöstö sekä aineelliset ja aineettomat varat menettäisivät arvonsa.
Näin ollen asetuksessa N:o 17, perustamissopimuksen 81 ja 82 artiklassa vahvistettujen kilpailusääntöjen täytäntöönpanosta annetussa asetuksessa N:o 1/2003 tai asetuksen N:o 17 15 artiklan 2 kohdan ja EHTY:n perustamissopimuksen 65 artiklan 5 kohdan mukaisesti määrättävien sakkojen laskentaa koskevissa suuntaviivoissa ei säädetä, että sakkojen määrä on vahvistettava suoraan kyseisten markkinoiden koon perusteella, koska tämä seikka on vain yksi tekijä muiden joukossa.
Vaikka suuntaviivoissa ei määrätä, että sakot laskettaisiin yritysten kokonaisliikevaihdon tai relevanteilla markkinoilla kertyneen liikevaihdon perusteella, niissä ei kuitenkaan myöskään kielletä sitä, että tällaiset liikevaihdot otettaisiin huomioon sakkoa määritettäessä yhteisön oikeuden yleisten periaatteiden noudattamiseksi ja tilanteen sitä vaatiessa. Liikevaihto, joka tulee kilpailusääntöjen rikkomisen kohteena olevista tavaroista, on omiaan osoittamaan kilpailusääntöjen rikkomisen laajuutta ja jokaisen kartellin jäsenen vastuuta kyseisillä markkinoilla. Se on nimittäin objektiivinen peruste, jolla kyseisen menettelyn haitallinen vaikutus tavanomaiseen kilpailuun saadaan täsmällisesti mitatuksi, ja se on näin ollen hyvä indikaattori kunkin kyseisen yrityksen kapasiteetista aiheuttaa vahinkoa. Ei ole kuitenkaan olemassa yleisesti sovellettavaa periaatetta, jonka mukaan seuraamuksen olisi oltava oikeassa suhteessa yritykselle rikkomisen kohteena olevan tuotteen myynnistä kertyneeseen liikevaihtoon.
Komissiolla ei ole velvollisuutta varmistaa tapauksissa, joissa sakkoja määrätään useille yrityksille samasta rikkomisesta, että kunkin yrityksen osalta lasketut sakkojen lopulliset määrät heijastavat kaikkia yritysten välisiä eroavaisuuksia näiden kokonaisliikevaihdon taikka niiden kyseisiä tuotemarkkinoita koskevan liikevaihdon osalta. Komission ei ole sakon määrää määritellessään otettava huomioon kyseisten yritysten kokoa; ei ole mitään syytä kohdella pieniä ja keskisuuria yrityksiä eri tavoin kuin muita yrityksiä, sillä tämä seikka ei vapauta niitä velvollisuudesta noudattaa kilpailusääntöjä.
(ks. 260, 261, 264, 266, 267, 275 ja 277–283 kohta)
UNIONIN YLEISEN TUOMIOISTUIMEN TUOMIO (viides jaosto)
28 päivänä huhtikuuta 2010 (*)
Kilpailu – Kartellit tai muut yhteistoimintajärjestelyt – Euroopan teollisuuslankamarkkinat – Päätös, jolla EY 81 artiklan ja ETA-sopimuksen 53 artiklan rikkominen todetaan – Sakot – Rikkomisen vakavuus – Konkreettinen vaikutus markkinoihin – Rikkomisen kesto – Lieventävät olosuhteet – Yhteistyö hallinnollisessa menettelyssä – Oikeasuhteisuus – Sakkojen määrän laskennasta annetut suuntaviivat
Yhdistetyissä asioissa T‑456/05 ja T‑457/05,
Gütermann AG, kotipaikka Gutach-Breisgau (Saksa), edustajinaan asianajajat J. Burrichter, B. Kasten ja S. Orlikowski-Wolf,
kantajana asiassa T‑456/05, ja
Zwicky & Co. AG, kotipaikka Wallisellen (Sveitsi), edustajinaan asianajajat J. Burrichter, B. Kasten ja S. Orlikowski-Wolf,
kantajana asiassa T-457/05,
vastaan
Euroopan komissio, asiamiehinään aluksi F. Castillo de la Torre, M. Schneider ja K. Mojzesowicz, sittemmin M. Castillo de la Torre ja Mojzesowicz,
vastaajana,
joissa kantajat vaativat unionin yleistä tuomioistuinta kumoamaan [EY] 81 artiklan ja ETA-sopimuksen 53 artiklan mukaisesta menettelystä (Asia COMP/38.337 – PO/Lanka) 14.9.2005 tehdyn komission päätöksen K(2005) 3452, sellaisena kuin se on muutettuna 13.10.2005 tehdyllä komission päätöksellä K(2005) 3765, tai toissijaisesti alentamaan mainitulla päätöksellä kantajille määrättyjä sakkoja.
UNIONIN YLEINEN TUOMIOISTUIN (viides jaosto),
toimien kokoonpanossa: jaoston puheenjohtaja M. Vilaras sekä tuomarit M. Prek (esittelevä tuomari) ja V. M. Ciucǎ,
kirjaaja: hallintovirkamies T. Weiler,
ottaen huomioon kirjallisessa käsittelyssä ja 17.12.2008 pidetyssä istunnossa esitetyn,
on antanut seuraavan
tuomion
Asian tausta
1. Oikeudenkäynnin kohde
1 Euroopan komissio totesi [EY] 81 artiklan ja ETA-sopimuksen 53 artiklan mukaisesta menettelystä (Asia COMP/38.337 – PO/Lanka) 14.9.2005 tehdyssä päätöksessään K(2005) 3452 (jäljempänä riidanalainen päätös), sellaisena kuin se on muutettuna 13.10.2005 tehdyllä komission päätöksellä K(2005) 3765, jonka tiivistelmä julkaistiin Euroopan unionin virallisessa lehdessä 26.1.2008 (EUVL C 21, s. 10), että kantajat Gütermann AG (jäljempänä Gütermann) ja Zwicky & Co. AG (jäljempänä Zwicky) olivat osallistuneet sopimusten ja yhdenmukaistettujen menettelytapojen kokonaisuuteen teollisuusasiakkaiden käyttöön tarkoitetun langan markkinoilla Benelux-maissa ja Pohjoismaissa, Gütermann tammikuusta 1990 syyskuuhun 2001 ja Zwicky tammikuusta 1990 marraskuuhun 2000.
2 Komissio määräsi Gütermannille 4,021 miljoonan euron sakon ja Zwickylle 0,174 miljoonan euron sakon, koska ne olivat osallistuneet teollisuuslankakartelliin Benelux-maissa ja Pohjoismaissa.
2. Hallinnollinen menettely
3 Komissio teki 7. ja 8.11.2001 tarkastuksia useiden ompelulangan valmistajien tiloissa neuvoston asetuksen N:o 17, [EY 81] ja [EY 82] artiklan ensimmäinen täytäntöönpanoasetus (EYVL 1962, 13, s. 204), 14 artiklan 3 kohdan mukaisesti. Nämä tarkastukset tehtiin The English Needle & Tackle Co. Ltd:n elokuussa 2000 toimittamien tietojen johdosta.
4 Coats Viyella plc (jäljempänä Coats) jätti 26.11.2001 sakkojen määräämättä jättämisestä tai lieventämisestä kartelleja koskevissa asioissa annetun komission tiedonannon (EYVL 1996, C 207, s. 4; jäljempänä yhteistyötiedonanto) nojalla lievennystä koskevan hakemuksen, johon oli liitetty asiakirjoja, joilla oli tarkoitus näyttää toteen seuraavien kartellien olemassaolo: ensiksi kartelli autoteollisuudessa käytettävän langan markkinoilla Euroopan talousalueella (ETA), toiseksi kartelli teollisuuslankamarkkinoilla Yhdistyneessä kuningaskunnassa ja kolmanneksi kartelli teollisuuslankamarkkinoilla Benelux-maissa sekä Tanskassa, Suomessa, Norjassa ja Ruotsissa (jäljempänä kaikki yhdessä Pohjoismaat).
5 Komissio lähetti maaliskuussa ja elokuussa 2003 kyseisille yrityksille tietojensaantipyyntöjä tarkastuksissa löydettyjen asiakirjojen ja Coatsin toimittamien asiakirjojen perusteella asetuksen N:o 17 11 artiklan mukaisesti.
6 Komissio laati 15.3.2004 väitetiedoksiannon, jonka se osoitti useille yrityksille, koska ne olivat osallistuneet yhteen tai useampaan edellä 4 kohdassa luetelluista kartelleista, joihin sisältyy kartelli teollisuuslankamarkkinoilla Benelux-maissa ja Pohjoismaissa.
7 Kaikki väitetiedoksiannon vastaanottajina olleet yritykset toimittivat kirjallisia huomautuksia. Gütermann vastasi omasta puolestaan ja Zwickyn puolesta.
8 Kuulemistilaisuus pidettiin 19. ja 20.7.2004.
9 Asianosaisille myönnettiin 24.9.2004 mahdollisuus tutustua väitetiedoksiantoon annettujen vastausten ja asianosaisten suullisessa käsittelyssä esittämien huomautusten versioon, johon ei sisältynyt luottamuksellisia tietoja, ja niille asetettiin määräaika muiden huomautusten esittämiseksi.
10 Komissio teki riidanalaisen päätöksen 14.9.2005.
3. Riidanalainen päätös
Kyseessä olevien markkinoiden määritteleminen
Tuotemarkkinat
11 Komissio ilmoittaa riidanalaisessa päätöksessä, että lankamarkkinat voidaan jakaa kahteen ryhmään eli yhtäältä lankoihin, joita käytetään teollisuudessa erilaisten vaatteiden tai muiden tuotteiden, kuten nahkatuotteiden, autojen tekstiilipäällysteiden ja patjojen ompeluun ja kirjontaan, ja toisaalta kotitalouslankoihin, joita käytetään yksityisesti ompelu- tai korjaustöihin ja vapaa-ajan toimintaan.
12 Teollisuuslankojen ryhmä voidaan jakaa kolmeen osaan lankojen käyttötarkoituksen mukaan: ompelulanka, joka on tarkoitettu vaateteollisuudelle ja jota käytetään erityyppisissä vaatteissa, kirjontalanka, jota käytetään teollisissa, tietokoneohjatuissa kirjontakoneissa vaatteiden, urheilujalkineiden ja kodintekstiilien koristeluun, ja erikoislanka, jota käytetään erilaisilla aloilla, kuten jalkine-, nahkatuote- ja autoteollisuudessa.
13 Komission mukaan tarjonnan näkökulmasta voidaan katsoa, että teollisuuslanka muodostaa yhdet tuotemarkkinat, koska lopullisen käyttötarkoituksen ja langan kuidun ja/tai rakenteen välillä ei ole tarkkaa vastaavuutta.
14 Komissio erottelee kuitenkin toisistaan yhtäältä autoteollisuudessa käytettävän langan ja toisaalta muussa teollisuudessa kuin autoteollisuudessa käytettävän langan. Vaikka näiden kahden lankatyypin tuotantomenetelmät ovat samankaltaisia tai helposti toisiinsa vaihdettavia, se katsoo, että autoteollisuuden kysynnästä vastaavat suuret asiakkaat, jotka vaativat korkeampaa tasoa tietyiltä käyttämiltään tuotteilta – esimerkiksi turvavöissä käytettävältä langalta – ja jotka pyrkivät käyttämään yhdenmukaisia tuotteita eri maissa, joissa niillä on tuotantoa.
15 Käsiteltävissä asioissa tuotemarkkinat, joiden osalta kantajien syyksi luettua kilpailusääntöjen rikkomista on tutkittu, ovat teollisuuslankojen markkinat lukuun ottamatta autoteollisuudessa käytettävää lankaa (jäljempänä teollisuuslanka).
Maantieteelliset markkinat
16 Komissio toteaa riidanalaisessa päätöksessä, että asianosaisten toimittamien tietojen mukaan kyseessä olevat teollisuuslankojen maantieteelliset markkinat ovat laajuudeltaan alueelliset. Se lisää, että alue voi kattaa tapauksittain useampia ETA:n maita, esimerkiksi Benelux-maat tai Pohjoismaat, tai yhden ainoan maan, esimerkiksi Yhdistyneen kuningaskunnan.
17 Käsiteltävissä asioissa maantieteelliset markkinat, jotka ovat kyseessä kantajien syyksi luetussa kilpailusääntöjen rikkomisessa, ovat Benelux-maat ja Pohjoismaat.
Kyseessä olevien markkinoiden koko ja rakenne
18 Riidanalaisesta päätöksestä ilmenee, että teollisuuslangan myynnin arvo Benelux-maissa ja Pohjoismaissa oli noin 50 miljoonaa euroa vuonna 2000 ja noin 40 miljoonaa euroa vuonna 2004.
19 Riidanalaisesta päätöksestä ilmenee myös, että 1990-luvun lopulla johtavat teollisuuslangan toimittajat Benelux-maissa ja Pohjoismaissa olivat etenkin Gütermann, Zwicky, Amann und Söhne GmbH & Co. KG (jäljempänä Amann), Barbour Threads Ltd ennen kuin Coats osti sen, Belgian Sewing Thread NV (jäljempänä BST) ja Coats.
Kilpailusääntöjä rikkovan toiminnan kuvaus
20 Komissio toteaa riidanalaisessa päätöksessä, että Benelux-maiden ja Pohjoismaiden teollisuuslankamarkkinoita koskevaan kartelliin liittyvät tapahtumat koskevat vuosia 1990–2001.
21 Komission mukaan kyseessä olevat yritykset tapasivat vähintään kerran vuodessa, ja näitä kokouksia järjestettiin kahdessa osassa, joista ensimmäisessä käsiteltiin Benelux-maiden markkinoita ja toisessa Pohjoismaiden markkinoita, ja kokousten päätarkoituksena oli hintatason pitäminen korkeana näillä molemmilla markkinoilla.
22 Komission mukaan osapuolet olivat vaihtaneet hinnastoja ja tietoja alennuksista, hinnastohintojen korottamisesta, alennusten pienentämisestä ja tiettyihin asiakkaisiin sovellettavien erityishintojen korottamisesta. Samoin oli tehty sopimuksia tulevista hinnastoista, enimmäisalennuksista, alennusten pienentämisestä ja tiettyihin asiakkaisiin sovellettavien erityishintojen korottamisesta sekä sopimuksia, joiden päämääränä oli välttää hintakilpailu vakiintuneen toimittajan hyväksi ja jakaa asiakkaat (riidanalaisen päätöksen 99–125 perustelukappale).
Riidanalaisen päätöksen päätösosa
23 Komissio on todennut riidanalaisen päätöksen 1 artiklan 1 kohdassa, että kahdeksan yritystä, joihin kuuluivat Gütermann ja Zwicky, olivat rikkoneet EY 81 artiklaa ja ETA-sopimuksen 53 artiklaa osallistumalla sopimusten ja yhdenmukaistettujen menettelytapojen kokonaisuuteen Benelux-maiden ja Pohjoismaiden teollisuuslankamarkkinoilla, Gütermann osaltaan tammikuusta 1990 syyskuuhun 2001 ja Zwicky osaltaan tammikuusta 1990 marraskuuhun 2000.
24 Riidanalaisen päätöksen 2 artiklan ensimmäisessä kohdassa on määrätty Benelux-maiden ja Pohjoismaiden teollisuuslankamarkkinoita koskeneesta kartellista seuraavat sakot erityisesti seuraaville yrityksille:
– Coats: 15,05 miljoonaa euroa
– Amann: 13,09 miljoonaa euroa
– BST: 0,979 miljoonaa euroa
– Gütermann: 4,021 miljoonaa euroa
– Zwicky: 0,174 miljoonaa euroa.
25 Komissio määräsi riidanalaisen päätöksen 3 artiklassa, että siinä lueteltujen yritysten on lopetettava heti harjoittamansa kilpailusääntöjen rikkominen, mikäli näin ei ole vielä tapahtunut. Se velvoitti ne myös pidättymään vastedes harjoittamasta riidanalaisen päätöksen 1 artiklassa kuvattua toimintaa ja toteuttamasta toimia tai käytäntöjä, joilla on vastaavia tavoitteita tai vaikutuksia.
Menettely ja asianosaisten vaatimukset
26 Kantajat nostivat käsiteltävänä olevat kanteet unionin yleisen tuomioistuimen kirjaamoon 30.12.2005 jättämillään kannekirjelmillä.
27 Gütermann vaatii asiassa T-456/05, että unionin yleinen tuomioistuin
– kumoaa riidanalaisen päätöksen 1 artiklan siltä osin kuin komissio toteaa, että se on rikkonut EY 81 artiklaa ja ETA-sopimuksen 53 artiklaa Suomen, Norjan ja Ruotsin markkinoilla ajanjaksolla tammikuusta 1990 syyskuuhun 2001 ja toissijaisesti ajanjaksolla tammikuusta 1990 joulukuuhun 1993
– kumoaa riidanalaisen päätöksen 2 artiklan siltä osin kuin komissio määrää sille 4,021 miljoonan euron sakon tai toissijaisesti kohtuullistaa tämän sakon määrää
– velvoittaa komission korvaamaan oikeudenkäyntikulut.
28 Komissio vaatii, että unionin yleinen tuomioistuin
– hylkää kanteen
– velvoittaa Gütermannin korvaamaan oikeudenkäyntikulut.
29 Zwicky vaatii asiassa T-457/05, että unionin yleinen tuomioistuin
– kumoaa riidanalaisen päätöksen 1 artiklan siltä osin kuin komissio toteaa, että se on rikkonut EY 81 artiklaa ja ETA-sopimuksen 53 artiklaa Suomen, Norjan ja Ruotsin markkinoilla ajanjaksolla tammikuusta 1990 marraskuuhun 2000 ja toissijaisesti ajanjaksolla tammikuusta 1990 joulukuuhun 1993
– kumoaa riidanalaisen päätöksen 2 artiklan siltä osin kuin komissio määrää sille 0,174 miljoonan euron sakon tai toissijaisesti kohtuullistaa tämän sakon määrää
– kumoaa riidanalaisen päätöksen 3 artiklan kantajaa koskevilta osin
– velvoittaa komission korvaamaan oikeudenkäyntikulut.
30 Komissio vaatii, että unionin yleinen tuomioistuin
– hylkää kanteen
– velvoittaa Zwickyn korvaamaan oikeudenkäyntikulut.
31 Unionin yleisen tuomioistuimen viidennen jaoston puheenjohtaja päätti 9.12.2008 antamallaan määräyksellä asianosaisia kuultuaan yhdistää asiat T-456/05 ja T‑457/05 suullista käsittelyä ja tuomion antamista varten unionin yleisen tuomioistuimen työjärjestyksen 50 artiklan mukaisesti.
Oikeudellinen arviointi
32 Ensiksi kantajat vetoavat kahteen kilpailusääntöjä rikkovaa toimintaa koskevaan kanneperusteeseen. Aluksi ne esittävät kanneperusteen, joka liittyy [EY] 81 ja [EY] 82 artiklassa vahvistettujen kilpailusääntöjen täytäntöönpanosta 16.12.2002 annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 1/2003 (EYVL 2003, L 1, s. 1) 7 artiklan 1 kohdan rikkomiseen. Zwicky vetoaa tämän jälkeen kanneperusteeseen, joka liittyy rikkomisen lopettamista ja sen jatkamisesta pidättymistä koskevien määräysten epäoikeudenmukaisuuteen.
33 Toiseksi kantajat vetoavat sarjaan kanneperusteita, joiden tavoitteena on sakon poistaminen tai alentaminen. Yhtäältä Zwicky moittii komissiota siitä, että tämä määräsi sille sakon, jonka määrä ylittää enimmäismäärän, joka on kymmenen prosenttia sen liikevaihdosta. Toisaalta kantajat vetoavat viiteen kanneperusteeseen, joista ensimmäinen liittyy rikkomisen vakavuuden virheelliseen arviointiin sen vaikutusten osalta, toinen rikkomisen keston virheelliseen arviointiin, kolmas tiettyjen lieventävien olosuhteiden huomioon ottamatta jättämiseen, neljäs yhteistyötiedonannon virheelliseen soveltamiseen ja viides sakon suhteettomuuteen.
1. Kanneperusteet, joilla riitautetaan kilpailusääntöjä rikkovan toiminnan olemassaolo ja määräykset sen lopettamisesta ja sen jatkamisesta pidättymisestä
Kanneperuste, johon Gütermann ja Zwicky vetoavat ja joka liittyy asetuksen N:o 1/2003 7 artiklan 1 kohdan rikkomiseen
Asianosaisten lausumat
34 Kantajien mukaan komissio on rikkonut asetuksen N:o 1/2003 7 artiklan 1 kohtaa, jossa säädetään, että ”jos komissio toteaa kantelun perusteella tai omasta aloitteestaan, että [EY] 81 tai [EY] 82 artiklaa rikotaan, se voi päätöksellään määrätä asianomaiset yritykset ja yritysten yhteenliittymät lopettamaan todetun rikkomisen”. Kun komissio on lukenut kantajien syyksi EY 81 artiklan ja ETA-sopimuksen 53 artiklan rikkomisen, koska ne ovat osallistuneet sopimuksiin ja yhdenmukaistettuihin menettelytapoihin Benelux-maiden ja Pohjoismaiden teollisuuslankamarkkinoilla Gütermannin tapauksessa tammikuusta 1990 syyskuuhun 2001 ja Zwickyn tapauksessa tammikuusta 1990 marraskuuhun 2000, se ei ole ottanut huomioon sitä seikkaa, että ETA-sopimus tuli voimaan vasta 1.1.1994 eikä tämän sopimuksen määräyksiä näin ollen sovellettu Suomessa, Norjassa ja Ruotsissa ennen tätä päivämäärää. Koska Suomi ja Ruotsi myös liittyivät Euroopan yhteisöön vasta 1.1.1995, EY 81 artiklaa voitiin soveltaa välittömästi vasta tuosta ajankohdasta alkaen.
35 Kantajat esittävät lisäksi, että komissio on perustellusti katsonut, että niiden toiminta saattoi tarkoittaa kilpailusääntöjen rikkomista termin oikeudellisessa merkityksessä, eli EY 81 artiklan ja ETA-sopimuksen 53 artiklan rikkomista, Suomen, Norjan ja Ruotsin osalta vasta 1.1.1994 alkaen. Komissio on näin ollen tehnyt virheen, kun se on oikeudelliselta kannalta katsonut, että oli kyse vain laajentuneesta kilpailusääntöjen rikkomisesta. Komissio ei erotellut toisistaan aineellista arviointia kantajien toiminnasta yhtenä kokonaisuutena pidettävässä jatketussa kartellissa tammikuusta 1990 syyskuuhun 2001 Gütermannin tapauksessa ja tammikuusta 1990 marraskuuhun 2000 Zwickyn tapauksessa ja oikeudellista arviointia tämän toiminnan luonteesta kilpailusääntöjen rikkomisena näiden kahden ajanjakson aikana.
36 Lisäksi kantajat katsovat, että niiden asetuksen N:o 1/2003 7 artiklan 1 kohdan rikkomisesta esittämä kanneperuste on otettava tutkittavaksi. Komissio vetoaa nimittäin virheellisesti tämän kanneperusteen tutkimatta jättämiseen sillä perusteella, että kantajat eivät tuo esille ilmeistä arviointivirhettä niiden toiminnan luokittelussa yhtenä kokonaisuutena pidettäväksi jatketuksi kartelliksi. Ne eivät kiistä tämän kanneperusteen yhteydessä komission tosiseikkojen kannalta tekemää luokittelua niiden toiminnasta yhtenä kokonaisuutena pidettävässä jatketussa kartellissa. Riidanalaisen päätöksen 1 artiklan 1 kohta sisältää sitä vastoin virheellisen oikeudellisen arvioinnin, koska yhtäältä Zwicky ei osallistunut Pohjoismaiden teollisuuslankamarkkinoille ja koska toisaalta Suomen, Norjan ja Ruotsin osalta ei voinut olla kyse kilpailusääntöjen rikkomisesta tammikuun 1990 ja joulukuun 1993 välisenä aikana.
37 Komissio vetoaa ensisijaisesti tämän kantajien esittämän kanneperusteen tutkimatta jättämiseen ja toissijaisesti kiistää sen perusteltavuuden.
Unionin yleisen tuomioistuimen arviointi asiasta
38 Unionin yleinen tuomioistuin katsoo, että asetuksen N:o 1/2003 7 artiklan 1 kohdan rikkomista koskevan kanneperusteen perusteltavuutta on arvioitava tarvitsematta tutkia sen tutkittavaksi ottamista.
39 Ensiksi on korostettava, että riidanalaisen päätöksen 1 artiklan 1 kohdan g ja h alakohdassa komissio toteaa, että kantajat ovat rikkoneet EY 81 artiklaa ja ETA-sopimuksen 53 artiklaa, koska ne ovat osallistuneet Gütermannin tapauksessa tammikuusta 1990 syyskuuhun 2001 ja Zwickyn tapauksessa tammikuusta 1990 marraskuuhun 2000 yhdenmukaistettuihin menettelytapoihin Benelux-maiden ja Pohjoismaiden teollisuuslankamarkkinoilla.
40 On todettava, että erikseen tarkasteltuna tämä artikla voitaisiin ymmärtää siten, että komissio on katsonut kantajien syyllistyneen rikkomiseen, koska ne ovat osallistuneet yhdenmukaisiin menettelytapoihin Suomen, Norjan ja Ruotsin teollisuuslankamarkkinoilla tammikuun 1990 ja joulukuun 1993 välisenä aikana, eli ennen ETA-sopimuksen voimaantuloa. On selvää, ettei tämän ajanjakson aikana ollut olemassa minkäänlaista oikeudellista perustaa, jonka nojalla komissio olisi voinut todeta kantajien syyllistyneen tällaiseen rikkomiseen.
41 Oikeuskäytännöstä seuraa kuitenkin, että tietyn päätöksen päätösosa ja perustelut liittyvät erottamattomasti toisiinsa siten, että päätöstä tulkittaessa on tarvittaessa otettava huomioon päätöksen tekemiseen johtaneet syyt (asia C-355/95 P, TWD v. komissio, tuomio 15.5.1997, Kok., s. I-2549, 21 kohta ja yhdistetyt asiat T-204/97 ja T-270/97, EPAC v. komissio, tuomio 13.6.2000, Kok., s. II-2267, 39 kohta).
42 Riidanalaisen päätöksen 246, 295–298 ja 331 perustelukappaleesta ilmenee selvästi, että siltä osin kuin kartelli koski Suomea, Norjaa ja Ruotsia, se koski yhteisön kilpailusääntöjen ja ETA-sopimuksen kilpailua koskevien sääntöjen rikkomista vasta 1.1.1994 alkaen, jolloin ETA-sopimus tuli voimaan. Näin ollen riidanalaisen päätöksen 1 artiklan 1 kohdan g ja h alakohtaa on luettava tämän selvän ja yksiselitteisen perustelun valossa. Näin ollen on todettava, että riidanalaisen päätöksen päätösosaa on luettava siten, että yhtenä kokonaisuutena pidettävä jatkettu kilpailusääntöjen rikkominen oli Suomen, Norjan ja Ruotsin osalta kyseessä vasta 1.1.1994 alkaen.
43 Toiseksi kantajat vetoavat turhaan väitettyyn komission riidanalaisessa päätöksessä tekemään erotteluun yhtäältä EY 81 artiklan ja ETA-sopimuksen 53 artiklan rikkomisen oikeudellisen arvioinnin ja toisaalta riidanalaisen päätöksen 264–277 perustelukappaleessa esitetyn kantajien toiminnan katsomista yhtenä kokonaisuutena pidettäväksi jatketuksi kilpailusääntöjen rikkomiseksi koskevan aineellisen arvioinnin välillä. Ne katsovat, joskin virheellisesti, että koska Suomen, Norjan ja Ruotsin osalta on voinut olla kysymys rikkomisesta ”termin oikeudellisessa merkityksessä” vasta 1.1.1994 alkaen, komissio on tehnyt virheen, kun se on todennut, että on kyse laajentuneesta rikkomuksesta.
44 Ensimmäiseksi on korostettava, että kantajat eivät ole millään tavalla kyseenalaistaneet yhtenä kokonaisuutena pidettävää jatkettua kilpailusääntöjen rikkomista Benelux-maiden ja Pohjoismaiden teollisuuslankamarkkinoilla.
45 Tämän jälkeen on muistutettava, että EY 81 artiklan 1 kohdan rikkominen voi perustua paitsi yksittäiseen toimenpiteeseen, myös useiden toimenpiteiden kokonaisuuteen taikka jatkuvaan toimintaan. Tätä tulkintaa ei voida kyseenalaistaa sillä perusteella, että tällaisten useiden toimenpiteiden tai tällaisen jatkuvan toiminnan yhtä tai useampaa osa-aluetta voitaisiin itsessään ja yksin tarkasteltuna pitää kyseisen määräyksen rikkomisena (asia C-49/92 P, komissio v. Anic Partecipazioni, tuomio 8.7.1999, Kok., s. I-4125, 81 kohta ja asia T-279/02, Degussa v. komissio, tuomio 5.4.2006, Kok., s. II-897, 155 kohta).
46 Näin ollen yhtenä kokonaisuutena pidettävä jatkettu kilpailusääntöjen rikkominen sisältää usein useita toimenpiteitä, jotka seuraavat toisiaan ajallisesti ja joita voidaan itsessään, sillä hetkellä kun ne toteutetaan, pitää kilpailusääntöjen rikkomisena. Näiden toimenpiteiden erityinen luonne perustuu siihen, että ne sisältyvät kokonaisuutena pidettävään toimintasuunnitelmaan. Komissio on todennut riidanalaisen päätöksen 264–277 perustelukappaleessa tällä tavoin Benelux-maiden ja Pohjoismaiden teollisuuslankakartelleista.
47 Vastoin kantajien väitettä edellä mainituissa riidanalaisen päätöksen perustelukappaleissa esitetyt toteamukset eivät koostu ainoastaan pelkästä tosiseikkojen toteamisesta, vaan niissä ilmoitetaan objektiiviset syyt, joiden nojalla komission on täytynyt katsoa, että kilpailusääntöjen rikkominen Pohjoismaiden teollisuuslankamarkkinoilla on muodostanut Benelux-maiden teollisuuslankamarkkinoilla tapahtuneen rikkomisen kanssa yhtenä kokonaisuutena pidettävän jatketun kilpailusääntöjen rikkomisen.
48 Vastaavasti sillä seikalla ei ole merkitystä, että oikeudellinen perusta, johon komissio on nojautunut todetakseen kilpailusääntöjen rikkomisen Suomen, Norjan ja Ruotsin teollisuuslankamarkkinoilla, on tullut voimaan vasta rikkomisen aloittamisen jälkeen, koska kantajien toiminta näillä markkinoilla on otettu huomioon vasta 1.1.1994 alkaen, kuten riidanalaisen päätöksen perusteluista ilmenee.
49 Toiseksi Zwickyn esittämä väite siitä, ettei se toiminut Pohjoismaiden markkinoilla, on hylättävä. Kuten edellä 44 kohdassa on muistutettu, Zwicky on vahvistanut, ettei se kyseenalaista kartellin luokittelua yhtenä kokonaisuutena pidettäväksi jatketuksi kilpailusääntöjen rikkomiseksi Benelux-maiden ja Pohjoismaiden teollisuuslankamarkkinoilla.
50 Oikeuskäytännöstä ilmenee, että yritys, joka on osallistunut sille ominaisella käyttäytymisellään yhtenä kokonaisuutena pidettävään ja monitahoiseen kilpailusääntöjen rikkomiseen EY 81 artiklassa tarkoitetulla kilpailua rajoittavalla sopimuksella tai yhdenmukaistetulla menettelytavalla, jolla pyritään myötävaikuttamaan kilpailusääntöjen rikkomisen toteuttamiseen kokonaisuudessaan, voi olla vastuussa myös muiden yritysten käyttäytymisestä saman kilpailusääntöjen rikkomisen osalta koko siltä ajalta, jolloin se osallistui kyseiseen rikkomiseen, jos kyseisen yrityksen näytetään tienneen muiden osallistujien lainvastaisesta käyttäytymisestä tai voineen kohtuullisesti ennakoida sen ja olleen valmis hyväksymään siihen sisältyvän riskin (edellä 45 kohdassa mainittu asia komissio v. Anic Partecipazioni, tuomion 203 kohta ja asia T-15/99, Brugg Rohrsysteme v. komissio, tuomio 20.3.2002, Kok., s. II-1613, 73 kohta).
51 Käsiteltävässä asiassa Zwicky ei ole kiistänyt osallistuneensa säännöllisesti kokouksiin, joissa käsiteltiin Pohjoismaiden teollisuuslankamarkkinoita, ei ole millään tavalla kyseenalaistanut komission toteamusta, jonka mukaan se oli ollut aktiivinen näillä Pohjoismaiden teollisuuslankamarkkinoilla ennen yhtenä kokonaisuutena pidettävän jatketun kilpailusääntöjen rikkomisen aloittamista, ei ole kiistänyt osallistuneensa rikkovaan toimintaan Benelux-maiden teollisuuslankamarkkinoilla, eikä myöskään ole kiistänyt, että mainitut rikkovat toimenpiteet sisältyivät kokonaisuutena pidettävään toimintasuunnitelmaan ja että ne näin ollen olivat vain tiettyjä osia yhtenä kokonaisuutena pidettävässä jatketussa kilpailusääntöjen rikkomisessa Benelux-maiden ja Pohjoismaiden teollisuuslankamarkkinoilla.
52 Tällä perusteella pelkästään se, ettei Zwicky osallistunut Pohjoismaiden teollisuuslankamarkkinoille yhtenä kokonaisuutena pidettävän jatketun kilpailusääntöjen rikkomisen aikana, ei voi poistaa sen vastuuta toimenpiteistä, joita muut rikkomiseen osallistuneet yritykset harjoittivat näillä maantieteellisillä markkinoilla.
53 Jos Zwickyn väitteen on ymmärrettävä tarkoittavan, että vain yritykset, jotka toimivat Pohjoismaiden maantieteellisillä markkinoilla kilpailijoina, hyödykkeiden tarjoajina tai niiden kysyjinä, voivat yhdenmukaistaa toimintaansa kilpailusääntöjä rikkovina yrityksinä tai niiden tekijäkumppaneina, on korostettava, että yritys voi rikkoa EY 81 artiklan 1 kohdassa määrättyä kieltoa, kun sen toiminnalla, yhteensovitettuna muiden yritysten toiminnan kanssa, on tarkoitus rajoittaa kilpailua yhteismarkkinoiden tietyillä merkityksellisillä markkinoilla, ilman että yrityksen välttämättä edellytetään itse toimivan näillä merkityksellisillä markkinoilla (ks. analogisesti asia T-99/04, AC-Treuhand v. komissio, tuomio 8.7.2008, 122 kohta, ei vielä julkaistu oikeustapauskokoelmassa).
54 Kun otetaan huomioon edellä 51 kohdassa esitetty, Zwicky ei voi pätevästi kyseenalaistaa sitä, että myös se on tekijäkumppanin ominaisuudessa vastuussa kilpailusääntöjen rikkomisesta Pohjoismaiden markkinoiden teollisuuslankakartellin vuoksi.
55 Tästä seuraa, että asetuksen N:o 1/2003 7 artiklan 1 kohdan rikkomista koskeva kanneperuste on hylättävä.
Zwickyn esittämä kanneperuste, joka koskee rikkomisen lopettamista ja sen jatkamisesta pidättymistä koskevien määräysten epäoikeudenmukaisuutta
Asianosaisten lausumat
56 Zwicky esittää, että komissio on riidanalaisen päätöksen 3 artiklassa määrännyt, että kyseisten yritysten on lopetettava heti kilpailusääntöjen rikkominen, mikäli näin ei ole vielä tapahtunut, ja pidättäydyttävä tulevaisuudessa harjoittamasta todettuihin rikkomuksiin liittyvää toimintaa ja toteuttamasta toimenpiteitä, joilla on vastaava tavoite.
57 Zwicky väittää, ettei se ainoastaan ollut enää toiminut riidanalaisessa päätöksessä tarkoitetuilla markkinoilla marraskuusta 2000 alkaen, vaan lisäksi se oli luopunut kaikesta liiketoiminnastaan ja tyytynyt vastedes hoitamaan kiinteistöasioita. Se katsoo, että edellä mainitut määräykset loukkaavat suhteellisuusperiaatetta ja väittää, että riidanalaisen päätöksen 3 artikla on lainvastainen. Zwickyn mukaan komissiolla ei ollut oikeutettua intressiä antaa määräystä siltä osin kuin sillä oli ollut mahdollisuus lisätarkastuksia tekemättä todeta, että Zwicky oli lopettanut rikkomisen ja ettei ollut mitään jatkamisvaaraa. Zwicky vetoaa tältä osin asiassa 7/82, GVL vastaan komissio, 2.3.1983 annettuun tuomioon (Kok., s. 483, 24 kohta ja sitä seuraavat kohdat).
58 Komissio vaatii, että tämä kanneperuste hylätään.
Unionin yleisen tuomioistuimen arviointi asiasta
59 On todettava, että Zwicky vaatii tässä kanneperusteessaan, että riidanalaisen päätöksen päätösosan 3 artikla kumotaan sitä koskevilta osin.
60 On todettava, että riidanalaisen päätöksen päätösosan 3 artikla sisältää itse asiassa kaksi määräystä.
61 Ensimmäiseksi tässä artiklassa vaaditaan, että kyseessä olevat yritykset lopettavat heti riidanalaisen päätöksen päätösosan 1 artiklassa mainitun kilpailusääntöjen rikkomisen, mikäli näin ei ole vielä tapahtunut. Koska Zwicky ei enää toiminut teollisuuslanka-alalla riidanalaista päätöstä tehtäessä, tätä artiklaa koskevat väitteet ovat selvästi perusteettomia. Nimittäin vaikka Zwicky kuuluu päätöksen 1 artiklassa lueteltuihin yrityksiin, se oli toimintansa lopettamisen vuoksi jo lopettanut kilpailusääntöjen rikkomisen, eikä kyseessä oleva määräys näin ollen tosiasiallisesti koskenut sitä (ks. tältä osin yhdistetyt asiat T-305/94–T-307/94, T-313/94–T-316/94, T-318/94, T-325/94, T-328/94, T-329/94 ja T-335/94, Limburgse Vinyl Maatschappij ym. v. komissio, Kok., s. II-931, 1247 kohta). Tämän vuoksi myös Zwickyn väitteet, joiden mukaan suhteellisuusperiaatetta on loukattu, ovat vaikutuksettomia (ks. tältä osin asia T-410/03, Hoechst v. komissio, tuomio 18.6.2008, 196 kohta, ei vielä julkaistu oikeustapauskokoelmassa).
62 Toiseksi riidanalaisen päätöksen 3 artiklassa vaaditaan, että 1 artiklassa luetellut yritykset pidättyvät vastedes harjoittamasta riidanalaisen päätöksen 1 artiklassa kuvattua toimintaa ja toteuttamasta toimenpiteitä, joilla on vastaavia tavoitteita tai vaikutuksia.
63 On huomautettava, että sovellettaessa asetuksen N:o 1/2003 7 artiklan 1 kohtaa yritystä voidaan kieltää jatkamasta tiettyjä lainvastaisiksi todettuja toimintoja, menettelytapoja tai tilanteita mutta myös kieltää toimimasta samalla tavalla myöhemmin. Tällaiset yrityksille asetetut velvoitteet eivät kuitenkaan saa ylittää sitä, mikä on asianmukaista ja tarpeellista tavoitellun päämäärän saavuttamiseksi (ks. analogisesti yhdistetyt asiat T-25/95, T-26/95, T-30/95–T-32/95, T-34/95–T-39/95, T-42/95–T-46/95, T-48/95, T-50/95–T-65/95, T-68/95–T-71/95, T-87/95, T-88/95, T-103/95 ja T-104/95, Cimenteries CBR ym. v. komissio, tuomio 15.3.2000, Kok., s. II-491, 4704 ja 4705 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen). Komission on käytettävä määräysten antamista koskevaa toimivaltaa rikkomisen luonteen mukaan (yhdistetyt asiat 6/73 ja 7/73, Istituto Chemioterapico Italiano ja Commercial Solvents v. komissio, tuomio 6.3.1974, Kok., s. 223, Kok. Ep. II, s. 229, 45 kohta; asia T-228/97, Irish Sugar v. komissio, tuomio 7.10.1999, Kok., s. II-2969, 298 kohta ja asia T-128/98, Aéroports de Paris v. komissio, tuomio 12.12.2000, Kok., s. II-3929, 82 kohta).
64 Käsiteltävässä asiassa komissio on riidanalaisen päätöksen 1 artiklassa todennut, että Zwicky oli muiden yritysten kanssa rikkonut EY 81 artiklaa ja ETA-sopimuksen 53 artiklaa, kun se osallistui, kaiken lisäksi hyvin pitkän ajanjakson aikana, Benelux-maiden ja Pohjoismaiden teollisuuslankamarkkinoita koskeviin sopimuksiin ja yhdenmukaistettuihin menettelytapoihin, joiden yhteydessä se ja muut yritykset olivat sopineet tulevista hinnastoista, enimmäisalennuksista, alennusten pienennyksistä ja tietyiltä asiakkailta veloitettavien erityishintojen nostamisesta sekä kilpailun välttämisestä hinnoilla, jotka alittavat vakiintuneen toimittajan hinnat, ja asiakkaiden jakamisesta. Zwicky ei kiistä riidanalaisen päätöksen toteamuksia tältä osin.
65 Kun komissio on näissä olosuhteissa määrännyt, että kyseessä olevien yritysten on pidätyttävä vastedes toteuttamasta Benelux-maiden ja Pohjoismaiden teollisuuslankamarkkinoilla toimenpiteitä, joilla on vastaavia tavoitteita tai vaikutuksia, se ei ole käyttänyt väärin sille asetuksen N:o 1/2003 7 artiklan 1 kohdassa myönnettyä toimivaltaa (ks. vastaavasti ja analogisesti edellä 61 kohdassa mainittu asia Hoechst v. komissio, tuomion 199 kohta).
66 Sillä seikalla, ettei Zwicky enää harjoittanut toimintaa teollisuuslanka-alalla riidanalaisen päätöksen tekemispäivänä, ei voida kyseenalaistaa tätä toteamusta. Sellainen määräys, joka on kyseessä esillä olevassa asiassa, on nimittäin luonteensa vuoksi ennalta ehkäisevä, eikä riipu kyseessä olevien yritysten tilanteesta riidanalaisen päätöksen tekemispäivänä.
67 Komissiolla on ollut oikeus sisällyttää tämä määräys riidanalaisen päätöksen päätösosaan varsinkin sen vuoksi, ettei Zwicky ollut sitoutunut olemaan toistamatta kilpailunvastaista käyttäytymistään (ks. vastaavasti asia T-141/94, Thyssen Stahl v. komissio, tuomio 11.3.1999, Kok., s. II-347, 678 kohta).
68 Edellä 57 kohdassa mainitussa asiassa GVL vastaan komissio annetulla tuomiolla, johon Zwicky vetoaa, ei ole merkitystä käsiteltävänä olevassa asiassa. Nimittäin sen seikan lisäksi, että olosuhteet tuossa asiassa olivat erilaiset kuin esillä olevassa asiassa, edellä 60–67 kohdassa on todettu yhtäältä, ettei määräys lopettaa heti riidanalaisen päätöksen 1 artiklassa mainittu rikkominen koskenut Zwickyä, ja toisaalta, että komissiolla oli täysin oikeutettu intressi määrätä, että sen on pidätyttävä vastedes harjoittamasta todettuihin rikkomuksiin liittyvää toimintaa ja toteuttamasta toimenpiteitä, joilla on vastaava tavoite.
69 Edellä esitetyillä perusteilla tämä kanneperuste on hylättävä.
2. Kanneperusteet, joilla riitautetaan sakko ja sen määrä
Kanneperuste, johon Zwicky vetoaa ja joka liittyy enimmäismäärän, joka on kymmenen prosenttia liikevaihdosta, ylittämiseen
Asianosaisten lausumat
70 Sen jälkeen kun Zwicky ilmoitti lopettaneensa teollisuuslankaan liittyvän liiketoimintansa marraskuussa 2000, se väittää etenkin, että komissio on perustanut enimmäismäärää, joka on kymmenen prosenttia liikevaihdosta, koskevan laskelmansa Gütermannin liikevaihtoon. Viimeksi mainittu yritys oli nimittäin vain ottanut haltuunsa osan Zwickyn toiminnasta eikä ollut sen valvonnan alainen. Ainoastaan Zwickyn liikevaihto on näin ollen merkityksellinen. Koska Zwickyllä ei ole ollut liikevaihtoa vuodesta 2001 alkaen, sille ei voida määrätä sakkoa asetuksen N:o 1/2003 23 artiklan 2 kohdan nojalla. Asetuksessa N:o 1/2003 tarkoitetaan nimittäin päätöksen tekemistä edeltävän tilikauden kokonaisliikevaihtoa. Sakon liittäminen tähän viimeksi mainittuun lukuun mahdollistaa yrityksen koon ja vaikutuksen markkinoihin huomioon ottamisen. Merkityksellinen on näin ollen yritysten ajankohtainen tilanne niiden liikevaihdon suhteen. Yrityksellä, jolla ei enää ole liikevaihtoa, ei ole vaikutusta markkinoihin, eikä sille vastaavasti voida määrätä sakkoja.
71 Zwicky esittää seuraavaksi, että asiassa T-33/02, Britannia Alloys & Chemicals vastaan komissio, 29.11.2005 annettua tuomiota (Kok., s. II-4973), johon komissio vetoaa, on tulkittava siten, että muun liikevaihdon kuin päätöksen tekemistä edeltävän tilikauden liikevaihdon huomioon ottaminen on mahdollista, jos kyseessä oleva yritys on lopettanut liiketoimintansa taikka vääristänyt liikevaihtoaan välttääkseen raskaat sakot. Näin ei ole esillä olevassa asiassa. Zwicky esittää tältä osin, että se myi toimintansa kilpailutilanteensa huonontumisen vuoksi vuotta ennen komission tarkastuksia.
72 Zwicky korostaa lisäksi, että käsiteltävässä asiassa Gütermann on hankkinut sen liiketoiminnan varallisuuden hankinnan (asset deal) yhteydessä ja että uudelleen aloitettuun toimintaan liittyvien tulojen on näin ollen täytynyt siirtyä Gütermannille ja niiden on täytynyt nostaa sen liikevaihtoa, joka otetaan huomioon asetuksen N:o 1/2003 23 artiklan 2 kohtaa sovellettaessa. Lisäksi se väittää, että sen toiminnan myynti Gütermannille ei ole pelkästään yrityksen sisäistä uudelleenjärjestelyä.
73 Lopuksi se seikka, että kantajat lähettivät yhden ainoan asiakirjan vastauksena väitetiedoksiantoon, selittyy sillä, että Gütermann jatkoi toimintaa teollisuuslanka-alalla, ja että Zwickyn hallintoneuvoston puheenjohtaja oli nimetty Gütermannin hallintoneuvoston jäseneksi tämän toimen seurauksena. Tämä ei kuitenkaan muuta millään tavalla sitä, että Zwicky on riippumaton Gütermannista ja ettei Gütermannista ole tullut Zwickyn osakkeenomistajaa.
74 Komissio esittää, että vaikka Zwickyn väite pitäisikin paikkansa, tämä kanneperuste on tehoton siltä osin kuin komissio määritteli sakon enimmäismäärän edeltävän tilikauden liikevaihdon perusteella, kuten se oli jo tehnyt muissa asioissa. Se toteaa, että Zwickyn kokonaisliikevaihto vuodelta 1999 oli 4,5 miljoonaa euroa, eikä määrältään 0,174 miljoonan euron suuruinen sakko ylitä millään tavalla enimmäismäärää, joka on kymmenen prosenttia liikevaihdosta.
75 Toissijaisesti komissio esittää aluksi, että se otti huomioon – vaikka Gütermann ostikin marraskuussa 2000 Zwickyn toiminnan, jota teollisuuslankamarkkinoiden kartelli koskee –, että Zwicky osallistui kymmenen vuoden ajan rikkomiseen, josta seuraamus asetettiin, ja katsoi, että Zwickyn olemassaolon jatkuminen oikeudellisesti ”tyhjän kuoren” muodossa sen jälkeen, kun se myi liiketoimintansa, on toimenpide, joka toteutettiin nimenomaisessa tarkoituksessa välttää kilpailusääntöjen rikkomisesta määrättäviä seuraamuksia. Se toteaa lisäksi, ettei Zwicky ole kiistänyt oikeuskäytäntöä, jonka mukaan yritystä silloin, kun kilpailusääntöjä rikottiin, johtaneen luonnollisen henkilön tai oikeushenkilön on lähtökohtaisesti vastattava kilpailusääntöjen rikkomisesta. Se lisää, että koska Zwickyn hallintoneuvoston puheenjohtaja oli läsnä Gütermannin hallinnossa ja koska hänellä oli näin ollen tarkat tiedot näiden kahden yrityksen osallistumisesta kartelliin, voidaan helposti ymmärtää ne syyt, joiden vuoksi tehtiin päätös Zwickyn olemassaolon säilyttämisestä.
76 Komissio katsoo seuraavaksi, että Zwickyn tulkinta asetuksen N:o 1/2003 23 artiklan 2 kohdan toisesta virkkeestä ei sovi yhteen tehokkuusperiaatteen kanssa, koska tämän tulkinnan mukaan yritykset voisivat kiertää velvollisuutensa pelkästään sisäisten uudelleenjärjestelytoimien avulla. Tämä oli unionin yleisen tuomioistuimen kanta edellä 71 kohdassa mainitussa asiassa Britannia Alloys & Chemicals vastaan komissio annetussa tuomiossa.
77 Komissio väittää lopuksi, että Zwickyn ja Gütermannin väliset läheiset siteet ilmenevät yhteisen vastauksen laatimisesta väitetiedoksiantoon ja siitä, että niitä edustavat unionin yleisessä tuomioistuimessa samat asianajajat.
Unionin yleisen tuomioistuimen arviointi asiasta
78 Asetuksen N:o 17 15 artiklan 2 kohdan ja asetuksen N:o 1/2003 23 artiklan 2 kohdan mukaan komissio voi määrätä yrityksille sakon, joka on enintään kymmenen prosenttia niiden päätöksen tekemistä edeltävän tilikauden liikevaihdosta. Tämän kymmenen prosentin enimmäismäärän tarkoituksena on välttää se, että sakot olisivat suhteettomia yrityksen kokoon verrattuna, ja erityisesti se, että määrättäisiin sakkoja, joiden osalta on ennalta selvää, etteivät yritykset kykene suorittamaan niitä. Koska ainoastaan kokonaisliikevaihto on todellinen mittari, jonka avulla on mahdollista saada likimääräistä tietoa tältä osin, tämä prosenttiluku on ymmärrettävä siten, että siinä viitataan kokonaisliikevaihtoon (yhdistetyt asiat 100/80–103/80, Musique diffusion française ym. v. komissio, tuomio 7.6.1983, Kok., s. 1825, Kok. Ep. VII, s. 133, 119 kohta).
79 On myös todettava, että asetuksen N:o 17 15 artiklan 2 kohdan ja asetuksen N:o 1/2003 23 artiklan 2 kohdan tarkoituksena on antaa komissiolle toimivalta määrätä sakkoja, jonka avulla sen on mahdollista täyttää sille yhteisön oikeudessa annettu valvontatehtävä (edellä 78 kohdassa mainitut yhdistetyt asiat Musique diffusion française ym. v. komissio, tuomion 105 kohta ja asia T-224/00, Archer Daniels Midland ja Archer Daniels Midland Ingredients v. komissio, tuomio 9.7.2003, Kok., s. II-2597, 105 kohta). Tämä tehtävä sisältää velvollisuuden selvittää yksittäisiä kilpailusääntöjen rikkomisia ja määrätä niistä seuraamuksia, kuten myös velvollisuuden noudattaa sellaista yleistä politiikkaa, jolla pyritään kilpailuasioiden osalta soveltamaan perustamissopimuksessa vahvistettuja periaatteita ja ohjaamaan yritysten käyttäytymistä näiden periaatteiden mukaisesti. Tämän johdosta komission on huolehdittava sakkojen ehkäisevästä vaikutuksesta (em. asia Archer Daniels Midland ja Archer Daniels Midland Ingredients v. komissio, tuomion 105 ja 106 kohta).
80 Lisäksi on todettava, että asetuksen N:o 17 15 artiklan 2 kohdassa ja asetuksen N:o 1/2003 23 artiklan 2 kohdan toisessa alakohdassa tarkoitettu ”edellinen tilikausi” tarkoittaa lähtökohtaisesti jokaisen kyseessä olevan yrityksen viimeistä täyttä tilikautta päätöksen tekemispäivään nähden (asia C-76/06 P, Britannia Alloys & Chemicals v. komissio, tuomio 7.6.2007, Kok., s. I-4405, 32 kohta).
81 Koska käsiteltävässä asiassa riidanalainen päätös tehtiin 14.9.2005, edellinen tilikausi oli 1.7.2004–30.6.2005. Zwicky oli kuitenkin luovuttanut teollisuuslanka-alan toimintansa Gütermannille marraskuussa 2000. Vastaavasti komissio katsoi, ettei sillä ollut riidanalaisen päätöksen tekemishetkellä tiedossa Zwickyn liikevaihtoa, joka olisi edustanut sen edellisen tilikauden aikana harjoittamaa liiketoimintaa. Se nojautui muun muassa riidanalaisen päätöksen 383 perustelukappaleessa väitettyyn emoyhtiön ja tytäryhtiön väliseen yhteyteen Gütermannin ja Zwickyn välillä, koska Zwicky oli luovuttanut teollisuuslanka-alan toimintansa Gütermannille, ja katsoi voivansa tukeutua Gütermannin liikevaihtoon soveltaessaan kymmenen prosentin enimmäismäärää.
82 Zwickyn esittämistä väitteistä on erotettava kaksi osaa: yhtäältä komission valinta ottaa huomioon Gütermannin liikevaihto ja toisaalta Zwickyn liikevaihdon jättäminen huomioon ottamatta 30.6.2005 päättyneeltä tilikaudelta, vaikka se oli nolla.
83 Zwickyn esittämien väitteiden ensimmäisen osan osalta on myönnettävä, että komissio on virheellisesti viitannut Gütermannin liikevaihtoon määritelläkseen enimmäismäärän eli kymmenen prosenttia liikevaihdosta, jota ei saa ylittää Zwickylle määrättävää sakkoa laskettaessa.
84 Gütermann on nimittäin vain aloittanut marraskuussa 2000 uudelleen Zwickyn toiminnan teollisuuslanka-alalla. Zwicky selitti suullisessa käsittelyssä, että toiminnan luovuttaminen toteutettiin kahdella tavalla, yhtäältä tekemällä Sveitsissä varojen, kuten varastojen ja koneiden, siirtosopimus ja toisaalta myymällä toiminta Saksassa.
85 Komissio väitti suullisessa käsittelyssä, ettei Gütermann ollut millään tavoin ottanut haltuunsa Zwickyä ja että näin ollen ensiksi mainitusta ei ollut tullut toisen omistajaa. Teollisuuslankaan liittyvän toiminnan luovuttamisella ei näin ollen ollut mitään vaikutusta Zwickyn oikeudelliseen ja taloudelliseen itsenäisyyteen.
86 Väitteet, joiden mukaan Zwickyn hallintoneuvoston puheenjohtajasta on tullut Gütermannin hallituksen jäsen, nämä kaksi yritystä käyttävät samaa asianajajaa ja ne ovat toimittaneet yhteisen vastauksen väitetiedoksiantoon, eivät voi esillä olevassa asiassa olla sellaisinaan perusteita komission kannalle, jonka mukaan näiden kahden yrityksen välillä on emoyhtiön ja tytäryhtiön suhde.
87 Komissio ei ole myöskään millään tavalla osoittanut, kuinka tiedot, jotka Zwicky toimitti sille vastauksena sen tietojensaantipyyntöön, joka koski Zwickyn toiminnan luovuttamista ja siteitä Gütermanniin, olisivat johtaneet sitä harhaan.
88 Tällä perusteella komissio on viitatessaan Gütermannin liikevaihtoon tehnyt arviointivirheen, mistä on tehty johtopäätöksiä jäljempänä 104 kohdassa ja sitä seuraavissa kohdissa.
89 Zwickyn esittämien väitteiden toisen osan, eli sen, ettei sen väitetystä liiketoiminnasta riidanalaista päätöstä edeltävän vuoden aikana seurannutta liikevaihtoa, joka oli nolla, otettu huomioon, osalta on tarkasteltava sitä tapaa, jolla komission on määriteltävä käsite ”edellinen tilikausi” niissä tapauksissa, joissa kyseisen yrityksen taloudellisessa tilanteessa on tapahtunut olennaisia muutoksia kilpailusääntöjen rikkomisajanjakson lopun ja komission sakon määräämisestä tekemän päätöksen välisenä aikana.
90 Mainitun käsitteen ”edellinen tilikausi” osalta on todettava, että vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan yhteisön oikeuden säännöksen tai määräyksen tulkitsemisessa on otettava huomioon paitsi sen sanamuoto myös asiayhteys ja sillä lainsäädännöllä tavoitellut päämäärät, jonka osa tämä säännös tai määräys on (ks. asia C‑17/03, VEMW ym., tuomio 7.6.2005, Kok., s. I‑4983, 41 kohta; asia C‑391/05, Jan De Nul, tuomio 1.3.2007, Kok., s. I-1793, 20 kohta ja edellä 80 kohdassa mainittu asia Britannia Alloys & Chemicals v. komissio, tuomio 7.6.2007, 21 kohta).
91 Tältä osin on todettava, kuten edellä 79 kohdassa on muistutettu, että asetuksen N:o 17 15 artiklan 2 kohdan ja asetuksen N:o 1/2003 23 artiklan 2 kohdan tarkoituksena on antaa komissiolle toimivalta määrätä sakkoja, jonka avulla sen on mahdollista täyttää sille yhteisön oikeudessa annettu valvontatehtävä. Tämä tehtävä sisältää myös velvollisuuden määrätä seuraamuksia lainvastaisesta toiminnasta ja ehkäistä sen uusiminen (asia 41/69, ACF Chemiefarma v. komissio, tuomio 15.7.1970, Kok., s. 661, Kok. Ep. I, s. 455, 173 kohta).
92 On lisättävä, että asetuksen N:o 17 15 artiklan 2 kohdan ja asetuksen N:o 1/2003 23 artiklan 3 kohdan mukaan komission on otettava huomioon kyseessä olevan rikkomisen vakavuus ja kesto.
93 Nämä tekijät huomioon ottaen asetuksen N:o 17 15 artiklan 2 kohdassa ja asetuksen N:o 1/2003 23 artiklan 2 kohdan toisessa alakohdassa säädetyn liikevaihdosta laskettavan enimmäismäärän tarkoituksena on estää se, että komission määräämät sakot olisivat suhteettomia kyseessä olevan yrityksen kokoon nähden (edellä 78 kohdassa mainitut yhdistetyt asiat Musique diffusion française ym. v. komissio, tuomion 119 kohta).
94 Edellä todetuista seikoista seuraa, että käsitteen ”edellinen tilikausi” määrittämiseksi komission on kussakin yksittäistapauksessa ja asiayhteyden sekä asetuksella N:o 17 ja asetuksella N:o 1/2003 käyttöön otetun seuraamusjärjestelmän tavoitteet huomioon ottaen arvioitava kyseessä olevalle yritykselle tavoiteltua vaikutusta erityisesti sen liikevaihdon perusteella, joka kuvastaa yrityksen tosiasiallista taloudellista tilannetta aikana, jona rikkomiseen on syyllistytty (ks. edellä 80 kohdassa mainittu asia Britannia Alloys & Chemicals v. komissio, tuomio 7.6.2007, 25 kohta).
95 Sekä sen järjestelmän tavoitteista, jonka osia asetuksen N:o 17 15 artiklan 2 kohta ja asetuksen N:o 1/2003 23 artiklan 2 kohdan toinen alakohta ovat, että edellä 80 kohdassa mainitusta oikeuskäytännöstä ilmenee kuitenkin, että kymmenen prosentin enimmäismäärän soveltaminen edellyttää yhtäältä, että komissiolla on tiedossaan päätöksen tekoajankohtaa edeltäneen tilikauden liikevaihto, ja toisaalta, että nämä tiedot koskevat normaalin taloudellisen toiminnan täyttä tilikautta 12 kuukauden ajalta (ks. edellä 71 kohdassa mainittu asia Britannia Alloys & Chemicals v. komissio, tuomio 29.11.2005, 38 kohta).
96 Jos siten tilikausi on päättynyt ennen päätöksen tekemistä, mutta kyseisen yrityksen vuotuista tilinpäätöstä ei ole vielä tehty tai vielä ilmoitettu komissiolle, tällä on oikeus ja jopa velvollisuus käyttää aikaisemman tilikauden liikevaihtoa asetuksen N:o 17 15 artiklan 2 kohdan ja asetuksen N:o 1/2003 23 artiklan 2 kohdan toisen alakohdan soveltamiseksi. Samoin on niin, että jos yritys on kirjanpitokäytäntöjen uudelleen organisoimiseksi tai muuttamiseksi esittänyt edellisen tilikauden osalta tilejä, jotka koskevat alle 12 kuukauden ajanjaksoa, komissiolla on oikeus käyttää aikaisemman täyden tilikauden liikevaihtoa näiden säännösten soveltamiseksi (ks. edellä 71 kohdassa mainittu asia Britannia Alloys & Chemicals v. komissio, tuomio 29.11.2005, 39 kohta). Tämä pätee myös siinä tapauksessa, jos yritys ei ole harjoittanut liiketoimintaa edeltävän tilikauden aikana, eikä komissiolla näin ollen ole tiedossaan sen harjoittamaa taloudellista toimintaa edustavaa liikevaihtoa edelliseltä tilikaudelta. Tätä kautta koskeva liikevaihto ei nimittäin anna mitään viitteitä kyseisen yrityksen koosta, toisin kuin oikeuskäytännössä edellytetään, eikä se voi näin ollen toimia perustana asetuksen N:o 17 15 artiklan 2 kohdassa ja asetuksen N:o 1/2003 23 artiklan 2 kohdassa säädetyn enimmäismäärän määrittelylle (ks. edellä 71 kohdassa mainittu asia Britannia Alloys & Chemicals v. komissio, tuomio 29.11.2005, 42 kohta).
97 On myös muistutettava, että edellä 71 kohdassa mainitussa asiassa Britannia Alloys & Chemicals, 29.11.2005 annetusta tuomiosta (tuomion 49 kohta), jota voidaan soveltaa analogisesti käsiteltävässä asiassa, ilmenee, että yrityksen liikevaihto voi jopa normaalin taloudellisen toiminnan harjoittamisen aikana pienentyä merkittävästi ja olennaisesti edeltäviin vuosiin verrattuna eri syistä, kuten vaikean taloudellisen tilanteen, kyseisellä sektorilla vallitsevan kriisin, vahinkotapahtuman tai lakon vuoksi. Kuitenkin siitä lähtien, kun yrityksellä on tosiasiallisesti liikevaihtoa täydeltä tilikaudelta, jonka aikana taloudellista toimintaa, vaikkapa vähäistäkin, on harjoitettu, komission on otettava huomioon tämä liikevaihto määrittääkseen asetuksen N:o 17 15 artiklan 2 kohdassa ja asetuksen N:o 1/2003 23 artiklan 2 kohdassa säädetyn enimmäismäärän. Näin ollen ainakin tilanteissa, joissa ei ole viitettä siitä, että yritys on lopettanut liiketoimintansa taikka vääristänyt liikevaihtoaan välttääkseen raskaat sakot, on katsottava, että komissiolla on velvollisuus vahvistaa sakon enimmäismäärä viimeisimmän täyden liiketoimintavuoden liikevaihdon perusteella (ks. edellä 71 kohdassa mainittu asia Britannia Alloys & Chemicals v. komissio, tuomio 29.11.2005, 49 kohta).
98 Zwicky esittää, että koska komissio ei ole millään tavalla osoittanut, että Zwicky on vääristänyt liikevaihtoaan, se on soveltanut virheellisesti poikkeusta periaatteesta, jonka mukaan on otettava huomioon edellisen tilikauden liikevaihto. Kuten komissio on suullisessa käsittelyssä tarkentanut, se ei millään tavoin moiti Zwickyä siitä, että se olisi toiminut väärin välttääkseen raskaat sakot, vaan rajoittuu toteamaan tosiseikkoja kuvatessaan, että se on lopettanut toimintansa ja on siis olemassa ”tyhjänä kuorena”.
99 Zwicky on maininnut kirjelmissään, että se on vuodesta 2001 alkaen tyytynyt hallinnoimaan kiinteistöjä, ja korostanut, ettei sillä ole enää siitä lähtien ollut liikevaihtoa. Vastaavasti on todettava, ettei sillä myöskään ole ollut liikevaihtoa riidanalaista päätöstä edeltäneenä täytenä tilikautena eli ajanjaksolla 1.7.2004–30.6.2005. Kun Zwickyltä tiedusteltiin suullisessa käsittelyssä sen toiminnan tarkkaa luonnetta, se toisti väitteensä kiinteistöjen, joiden omistajana se oli pysynyt, hallinnoinnin harjoittamisesta. Se tarkensi, että sen kiinteistökanta koostuu kiinteistöistä, joissa se harjoitti aikaisemmin teollisuuslankoihin liittyvää toimintaa ja jotka olivat olleet tyhjillään siitä alkaen, kun se luovutti mainitun toiminnan Gütermannille, sekä aikaisemmille työntekijöille vuokratuista asunnoista. Se väittää, että niitä voidaan käyttää vuokratarkoituksiin ja että se aikoo tehdä investointeja tätä tarkoitusta varten. Se on myös laatinut kehityssuunnitelman yhteistyössä paikallisten viranomaisten kanssa. Se totesi lopuksi, että sen jälkeen kun se lopetti toimintansa teollisuuslankamarkkinoilla, sillä ei ollut enää yhtään työntekijää.
100 Vaikka on selvää, että Zwickyn oikeudellinen olemassaolo jatkui sen jälkeen, kun se oli luovuttanut toimintansa Gütermannille, on todettava, että vakavien merkkien, kuten nollaa osoittavan liikevaihdon useiden vuosien ajan, työntekijöiden puuttumisen tai lisäksi konkreettisten todisteiden puuttumisen sen kiinteistöjen käytöstä tai investointihankkeista viimeksi mainittujen käyttämiseksi, nojalla voidaan olettaa, ettei Zwicky jatkanut tavanomaisen liiketoiminnan harjoittamista edellä mainitussa oikeuskäytännössä tarkoitetulla tavalla nimenomaan ajanjaksolla 1.7.2004–30.6.2005.
101 Zwickyn kirjelmissä ja suullisessa käsittelyssä esittämät vastaukset jäivät epäselviksi, eikä unionin yleinen tuomioistuin näin ollen voi todeta ”tavanomaisen liiketoiminnan” olemassaoloa. Lisäksi Zwicky on vahvistanut komission suullisessa käsittelyssä lukeman asiakirjan otteen sisällön, jossa esitetään taloudellinen yhteenveto sen tilanteesta ja josta ilmenee, että liikevaihto on nolla, tulot ovat nolla ja työntekijät puuttuvat, eikä se kiistä, että näin on ollut etenkin ajanjaksolla, joka alkoi sen teollisuuslankatoiminnan luovuttamisesta Gütermannille ja jatkui 30.6.2005 asti.
102 Vastoin Zwickyn suullisessa käsittelyssä esittämiä väitteitä pelkästään se seikka, että hallintoneuvosto ja toimitusjohtaja huolehtivat yhtiön kehityssuunnitelmasta, jonka olemassaoloa ei kuitenkaan ole osoitettu, ei riitä ratkaisevaksi näytöksi mainitun yhtiön tavanomaisen liiketoiminnan olemassaolosta sellaisena kuin unionin yleinen tuomioistuin on sitä tulkinnut edellä 71 kohdassa mainitussa asiassa Britannia Alloys & Chemicals vastaan komissio 29.11.2005 annetussa tuomiossa.
103 Tästä seuraa, että komission velvollisuutena oli ottaa huomioon Zwickyn 30.6.2005 päättyneen tilikauden liikevaihtoa aikaisempi kokonaisliikevaihto.
104 Gütermannin kokonaisliikevaihtoon viittaamista koskevan komission arviointivirheen seurausten osalta on määriteltävä, onko tämän virheen vuoksi perusteltua, että unionin yleinen tuomioistuin alentaa Zwickyn eduksi sille määrätyn sakon määrää tai kumoaa sen.
105 Tältä osin on todettava, että kun on kyse sellaisista päätöksistä nostetuista kanteista, joissa komissio on määrännyt yrityksille sakkoja kilpailusääntöjen rikkomisesta, unionin yleinen tuomioistuin on kahdella tapaa toimivaltainen. Yhtäältä sen tehtävänä on tutkia päätösten laillisuus EY 230 artiklan nojalla (asia C-297/98 P, SCA Holding v. komissio, tuomio 16.11.2000, Kok., s. I-10101, 53 ja 54 kohta).
106 Toisaalta unionin yleisellä tuomioistuimella on toimivalta EY 229 artiklassa, asetuksen N:o 17 17 artiklassa ja asetuksen N:o 1/2003 31 artiklassa sille annetun täyden harkintavallan nojalla arvioida, onko sakkojen suuruus asianmukainen. Tämä arviointi saattaa edellyttää sellaisten lisätietojen esittämistä ja huomioon ottamista, joita EY 253 artiklassa asetettu perusteluvelvollisuus ei sinänsä edellytä mainitsemaan päätöksessä (edellä 105 kohdassa mainittu asia SCA Holding v. komissio, tuomion 55 kohta).
107 Unionin yleinen tuomioistuin katsoo käsiteltävässä asiassa täyttä harkintavaltaansa käyttäen, että ei ole viitattava Gütermannin, vaan Zwickyn liikevaihtoon.
108 Edellä esitetyillä perusteilla ja asiassa Britannia Alloys & Chemicals vastaan komissio annetun tuomion (edellä 71 ja 80 kohta) valossa Zwickyn viimeisin liikevaihto, joka kertyi sen todellisesta liiketoiminnasta ja johon komission olisi pitänyt viitata, on tilikauden 1.7.1999–30.6.2000 liikevaihto. Riidanalaisen päätöksen 76 perustelukappaleesta ilmenee, että mainittu liikevaihto oli 4,5 miljoonaa euroa. Komission Zwickylle määräämän sakon määrä on 205 000 euroa, joten se ei ylitä millään tavalla kymmentä prosenttia tästä liikevaihdosta.
109 Lisäksi on todettava, että Zwicky väitti suullisessa käsittelyssä, että toissijaista ratkaisua, joka on viitata sen 30.6.2000 päättyneen tilikauden liikevaihtoon, ei voida hyväksyä sillä perusteella, että se johtaisi sen liikevaihdon huomioon ottamiseen kaksi kertaa. Koska Gütermann otti haltuunsa Zwickyn teollisuuslankaan liittyvään toiminnan, komissio on jo ottanut huomioon tästä toiminnasta saadun liikevaihdon Gütermannin kokonaisliikevaihdossa. Komissio esitti, että tämä väite on uusi ja että se on näin ollen hylättävä.
110 Tämä Zwickyn väite on hylättävä siltä osin kuin se ei ole perusteltu.
111 Zwicky nimittäin katsoo väitteessään, että toissijainen ratkaisu johtaisi jo Gütermannille luetun liikevaihdon lukemiseen Zwickylle. Unionin yleinen tuomioistuin katsoo, että ainoa esillä olevassa asiassa esiintyvä kysymys on selvittää, mikä on merkityksellinen liikevaihto, jonka perusteella Zwickylle määrätyn sakon kymmenen prosentin enimmäismäärä on laskettava. Kuten edellä on osoitettu, ainoa hyväksyttävä liikevaihto tätä tarkoitusta varten on Zwickyn 4,5 miljoonan euron liikevaihto tilikaudelta 1.7.1999–30.6.2000.
112 Vaikka myönnettäisiinkin tämän ratkaisun johtavan Zwickyn liikevaihdon huomioon ottamiseen kaksi kertaa Gütermannin ja Zwickyn sakon laskemisen tässä vaiheessa, olisi katsottava, että lainvastaisuuteen on syyllistytty Gütermannin vahingoksi. Zwickyn väitteellä pyydetään näin ollen todellisuudessa unionin yleistä tuomioistuinta tarkastamaan Gütermannin sakon määrän lainmukaisuus. Zwickyllä ei ole tältä osin kanneoikeutta. Jos nimittäin se, jolle tietty päätös on osoitettu, päättää nostaa tästä päätöksestä kumoamiskanteen, unionin tuomioistuimen käsiteltäväksi on saatettu vain ne päätöksen osat, jotka koskevat tätä adressaattia. Sitä vastoin osat, jotka koskevat muita adressaatteja ja joista ei ole valitettu, eivät ole sen asian kohteena, joka on saatettu unionin tuomioistuimen ratkaistavaksi (asia C-310/97 P, komissio v. AssiDomän Kraft Products ym., tuomio 14.9.1999, Kok., s. I-5363, 53 kohta).
113 Edellä esitetyn perusteella Zwickyn esittämä kanneperuste, joka liittyy asetuksen N:o 17 15 artiklan 2 kohdan ja asetuksen N:o 1/2003 23 artiklan 2 kohdan toisen alakohdan rikkomiseen, on hylättävä.
Kanneperuste, johon Gütermann ja Zwicky vetoavat ja joka liittyy rikkomisen vakavuuden virheelliseen arviointiin sen vaikutusten osalta
Asianosaisten lausumat
114 Ensiksi kantajat esittävät, että asetuksen N:o 17 15 artiklan 2 kohdan ja [EHTY] 65 artiklan 5 kohdan mukaisesti määrättävien sakkojen laskennasta annettujen suuntaviivojen (EYVL 1998, C 9, s. 3; jäljempänä suuntaviivat) ja vakiintuneen päätöskäytännön mukaan rikkomuksen vakavuuden arviointi riippuu nimenomaan rikkomisen konkreettisesta vaikutuksesta markkinoihin. Suhteellisuusperiaatteen nojalla komissiolla on velvollisuus ottaa tällainen vaikutus huomioon rikkomuksen vakavuutta arvioidessaan. Kantajat tarkentavat, että ne eivät pyri tällä väitteellä kiistämään rikkomista sellaisenaan, vaan niiden tarkoituksena on kyseenalaistaa sen luokittelu erittäin vakavaksi rikkomiseksi.
115 Toiseksi kantajat tarkastelevat kysymystä rikkomisen konkreettisesta vaikutuksesta markkinoihin ja katsovat, ettei sellaista ole. Ne arvioivat näin ollen, että komissio ei voi vedota tällaiseen vaikutukseen katsoakseen rikkomisen hyvin vakavaksi. Vaikka ne myöntävät, että eri yritykset ovat yleensä panneet toimeen hinnankorotukset, jotka käyvät ilmi kokouksissa sovituista hinnastoista, ne katsovat kuitenkin, etteivät nämä hinnankorotukset ole johtaneet todellisten nettohintojen nousuun. Komission riidanalaisen päätöksen 4.1.4 kohdassa esittämien toteamusten perusteella ei voida tehdä johtopäätöstä tällaisesta vaikutuksesta. Se seikka, että yritykset ovat kokoontuneet yhdentoista vuoden ajan, ei sellaisenaan riitä sen toteamiseksi, että hinnankorotuksilla on ollut vaikutus nettohintoihin. Kantajat katsovat nimittäin näyttäneensä toteen sen, että kokousten pääasiallinen tarkoitus oli tietojen laillinen vaihto. Komissio myöntää kantajien mukaan itse, ettei sillä ole todisteita, joiden perusteella se voisi todeta konkreettisen vaikutuksen olemassaolon.
116 Teollisuuslanka-alan hintojenmäärittelyn erityispiirteiden vuoksi – asiakkailta ei juuri koskaan laskuteta hinnastoon sisältyviä hintoja – kantajat katsovat, ettei esillä olevassa asiassa voida sopimuksen täytäntöönpanon perusteella mitenkään katsoa, että on olemassa konkreettinen vaikutus markkinoihin. Päinvastoin markkinoiden todelliset keskimääräiset hinnat eivät ole nousseet ja ne ovat jopa laskeneet.
117 Kolmanneksi kantajat vetoavat siihen, ettei rikkomisella ole ollut konkreettista vaikutusta todellisiin keskimääräisiin hintoihin, ja väittävät, ettei rikkomista olisi pitänyt luokitella erittäin vakavaksi erillisenä rikkomisena, ja toteavat näin ollen, että komission olisi pitänyt katsoa tämä seikka lieventäväksi olosuhteeksi niiden osalta.
118 Kun otetaan huomioon kyseessä olevien yritysten huomattavan erilainen koko ja niiden vähäinen liikevaihto kyseisillä markkinoilla, kantajat väittävät, että komission olisi pitänyt ottaa suuntaviivojen 1 kohdan A alakohdan mukaisesti huomioon kantajien eduksi se, ettei rikkomisella ollut todellista vaikutusta niiden nettohintoihin.
119 Ne väittävät, että komissio on tyytynyt vertailemaan markkinoilla olevien yritysten suhteellista kokoa niiden liikevaihdon perusteella ja näin ollen ottanut huomioon vain eri yritysten abstraktin taloudellisen kyvyn vaikuttaa kilpailuun, eikä eri yritysten toiminnan konkreettista vaikutusta nettohintoihin.
120 Neljänneksi komissio on katsonut virheellisesti Zwickyn osallistuneen kilpailusääntöjen rikkomiseen Pohjoismaiden teollisuuslankamarkkinoilla, koska se ei ole koskaan harjoittanut toimintaa näiden maiden teollisuuslankamarkkinoilla.
121 Komissio vaatii, että tämä kanneperuste hylätään.
Unionin yleisen tuomioistuimen arviointi asiasta
122 Aluksi on todettava, että rikkomisen vakavuuden arvioinnin osalta suuntaviivojen 1 kohdan A alakohdan ensimmäisessä ja toisessa alakohdassa määrätään seuraavaa:
”Rikkom[i]sen vakavuuden arvioinnissa on otettava huomioon sen laatu, sen todellinen vaikutus markkinoihin, jos se on mitattavissa, ja laajuus asian kannalta merkityksellisillä maantieteellisillä markkinoilla.
Rikkom[i]set voidaan jakaa kolmeen luokkaan, nimittäin vakavaa vähäisempiin, vakaviin ja erittäin vakaviin rikkom[i]siin.”
123 Komissio on riidanalaisessa päätöksessä esittänyt kolme seuraavaa seikkaa:
– Kyseessä oleva rikkominen koostuu etenkin arkaluonteisten tietojen vaihtamisesta hinnastoista ja/tai asiakaskohtaisista hinnoista, hinnankorotusten ja/tai tavoitehintojen sopimisesta ja kilpailun välttämisestä hinnoilla, jotka alittavat vakiintuneen toimittajan hinnat, ja tällaiset menettelytavat ovat jo luonteensa vuoksi EY 81 artiklan 1 kohdan ja ETA-sopimuksen 53 artiklan 1 kohdan määräysten mukaisia vakavimpia rikkomisia (riidanalaisen päätöksen 345 perustelukappale)
– rikkovat sopimukset on pantu täytäntöön ja niillä on ollut vaikutus ETA:n markkinoihin kyseisen tuotteen osalta, vaikka tätä vaikutusta ei voidakaan täsmällisesti mitata (riidanalaisen päätöksen 351 perustelukappale)
– kartelli kattoi useita ETA:n osapuolia, eli Benelux-maat ja Pohjoismaat (riidanalaisen päätöksen 352 perustelukappale).
124 Komission johtopäätöksen sanamuoto on seuraava (riidanalaisen päätöksen 353 perustelukappale):
”Kun otetaan huomioon kaikki nämä tekijät, komissio katsoo, että [riidanalaisessa päätöksessä] mainitut yritykset ovat syyllistyneet EY 81 artiklan ja ETA-sopimuksen 53 artiklan erittäin vakavaan rikkomiseen.”
125 Kantajat kiistävät erittäin vakavan rikkomisen yhtäältä väittämällä, että komissio on todennut, että on olemassa konkreettinen vaikutus markkinoihin ilman, että se voisi osoittaa sitä, ja toisaalta väittämällä, ettei ole olemassa vaikutusta nettohintoihin tai ainakaan mitään konkreettista vaikutusta todellisiin keskimääräisiin hintoihin.
126 Ensiksi on syytä muistuttaa, että arvioidessaan kilpailusääntöjen rikkomisen konkreettisia vaikutuksia markkinoihin komission on käytettävä vertailukohtana sitä kilpailutilannetta, joka olisi normaalisti vallinnut ilman kilpailusääntöjen rikkomista (asia T-69/04, Schunk ja Schunk Kohlenstoff-Technik v. komissio, tuomio 8.10.2008, 165 kohta, ei vielä julkaistu oikeustapauskokoelmassa; ks. vastaavasti asia T‑347/94, Mayr-Melnhof v. komissio, tuomio 14.5.1998, Kok., s. II‑1751, 235 kohta ja edellä 67 kohdassa mainittu asia Thyssen Stahl v. komissio, tuomion 645 kohta).
127 Käsiteltävässä asiassa on todettava, että kantajat eivät ole mitenkään kyseenalaistaneet kartellin täytäntöönpanoa. Päinvastoin Gütermannin kannekirjelmän 40 kohdasta ja Zwickyn kannekirjelmän 46 kohdasta ilmenee, että ne ovat ”nimenomaisesti myöntäneet sekä vastauksessaan väitetiedoksiantoon että [mainittuihin kannekirjelmiin] sisältyvän tosiseikkojen esityksen yhteydessä”, että ”eri yritykset ovat yleensä panneet täytäntöön hinnastoissa, joista on päätetty kokousten aikana, esiintyvät hinnankorotukset”.
128 Komissio voi erityisesti hintakartellin yhteydessä laillisesti päätellä, että kilpailusääntöjen rikkomisella on ollut vaikutuksia, koska kartellin jäsenet ovat toteuttaneet toimenpiteitä soveltaakseen sovittuja hintoja esimerkiksi nostamalla hinnaston hintoja, jotka ovat todellisten hintojen laskemisen perustana, luopumalla alennuksista, nostamalla erityishintoja ja painostamalla valitusten avulla yritystä, joka rikkoo sopimusta olla kilpailematta hinnoilla, jotka alittavat vakiintuneen toimittajan hinnat. Jotta vaikutus markkinoihin voidaan päätellä, riittää, että sovitut hinnat ovat olleet perustana vahvistettaessa yksittäisiä transaktiohintoja, jolloin asiakkaiden neuvotteluvara on kaventunut (edellä 126 kohdassa mainittu asia Schunk ja Schunk Kohlenstoff-Technik v. komissio, tuomion 166 kohta; ks. tältä osin edellä 61 kohdassa mainitut yhdistetyt asiat Limburgse Vinyl Maatschappij ym. v. komissio, tuomion 743–745 kohta).
129 Komissiolta ei sitä vastoin voida vaatia, mikäli kartellin täytäntöönpano on näytetty toteen, että se osoittaisi järjestelmällisesti, että asianomaiset yritykset ovat todellisuudessa kyenneet sopimusten avulla saavuttamaan transaktioille korkeamman hintatason kuin se, joka ilman kartellia olisi vallinnut (edellä 61 kohdassa mainittu asia Hoechst v. komissio, tuomion 348 kohta; ks. vastaavasti edellä 61 kohdassa mainitut yhdistetyt asiat Limburgse Vinyl Maatschappij ym. v. komissio, tuomion 743–745 kohta). Lisäksi olisi suhteetonta vaatia tällaista toteennäyttämistä, joka vaatisi huomattavia resursseja, koska se edellyttäisi turvautumista hypoteettisiin laskelmiin, jotka perustuisivat taloudellisiin malleihin, joiden paikkansapitävyyden varmistaminen olisi tuomioistuimelle hankalaa ja joiden oikeellisuutta ei ole millään tavoin osoitettu (edellä 126 kohdassa mainittu asia Schunk ja Schunk Kohlenstoff-Technik v. komissio, tuomion 167 kohta).
130 Jotta näet kyettäisiin arvioimaan kilpailusääntöjen rikkomisen vakavuutta, on ratkaisevaa tietää, olivatko kartellin jäsenet tehneet kaikkensa antaakseen aikomuksilleen todellisen vaikutuksen. Siihen, mitä tämän jälkeen tapahtui todellisuudessa saavutettujen markkinahintojen tasolla, olivat omiaan vaikuttamaan muut tekijät, jotka eivät olleet kartellin jäsenten määräämisvallassa. Kartellin jäsenet eivät voi lukea omaksi hyväkseen ja sakon alentamisen perusteeksi ulkoisia tekijöitä, jotka ovat haitanneet niiden pyrkimyksiä (edellä 126 kohdassa mainittu asia Schunk ja Schunk Kohlenstoff-Technik v. komissio, tuomion 168 kohta).
131 Lisäksi komissio on luetellut riidanalaisen päätöksen 4.1.4 kohdassa sarjan konkreettisia ja uskottavia seikkoja, joilla osoitetaan, että kartelli on vaikuttanut konkreettisesti markkinoihin. Tältä osin on aluksi hyväksyttävä komission riidanalaisen päätöksen 164 kohdassa esittämät toteamukset, joiden mukaan hinnaston hintojen korotukset, jotka Gütermann on muutoin itse vahvistanut, tarkoittivat nettohintojen nostoa tiettyjen pienten asiakkaiden osalta, joiden neuvotteluvalta on yleensä pienempi. Tämän jälkeen on hyväksyttävä komissio riidanalaisen päätöksen 165 kohdassa tekemä toteamus, jonka mukaan hinnastohintojen korottaminen olisi voinut vaikuttaa myös suurilta asiakkailta veloitettavien todellisten hintojen tasoon siltä osin kuin hinnaston hinnat olivat olleet lähtökohtana näiden asiakkaiden kanssa neuvoteltaessa. Lopuksi komission toteamuksilla siitä, että tietyt yritykset ovat tosiasiassa nostaneet erityisiä hintoja ja luopuneet alennuksista, pyritään vahvistamaan, että rikkomisella on ollut konkreettinen vaikutus kyseessä oleviin markkinoihin.
132 Komissio on voinut näiden toteamusten ja sen seikan, että kartelli on kestänyt yli 11 vuotta, nojalla todeta perustellusti, että vaikutus markkinoihin on ollut konkreettinen.
133 Toiseksi niiden väitteiden osalta, jotka koskevat yhtäältä sitä, ettei kartelli vaikuttanut konkreettisesti kantajien keskimääräisiin hintoihin, ja toisaalta sitä, ettei Zwicky ole koskaan harjoittanut toimintaa Pohjoismaiden teollisuuslankamarkkinoilla, on kyse näiden kahden yrityksen omasta toiminnasta, eikä niitä voida näin ollen hyväksyä. Tietyn yrityksen omaksumakseen väittämällä käyttäytymisellä ei ole nimittäin merkitystä, kun arvioidaan kartellin vaikutusta markkinoihin. On otettava huomioon ainoastaan kilpailusääntöjen rikkomisen kokonaisuuden vaikutukset (edellä 45 kohdassa mainittu asia komissio v. Anic Partecipazioni, tuomion 152 kohta ja asia T-7/89, Hercules Chemicals v. komissio, tuomio 17.12.1991, Kok., s. II-1711, Kok. Ep. XI, s. II‑79, 342 kohta).
134 Näin ollen komissio on ottanut huomioon Gütermannin ja Zwickyn kilpailusääntöjä rikkovan toiminnan arvioidakseen näiden yritysten yksilöllistä tilannetta, mutta sillä ei ole minkäänlaista vaikutusta rikkomisen luokittelussa ”erittäin vakavaksi” rikkomiseksi.
135 Lisäksi ei ole merkityksellistä, ettei Zwicky ole koskaan harjoittanut toimintaa Pohjoismaiden teollisuuslankamarkkinoilla. Kuten edellä 51 kohdassa on muistutettu, Zwicky ei ole millään tavalla kyseenalaistanut yhtenä kokonaisuutena pidettävää jatkettua kilpailusääntöjen rikkomista Benelux-maiden ja Pohjoismaiden teollisuuslankamarkkinoilla.
136 Komission riidanalaisen päätöksen 166 perustelukappaleessa mainitseman, rikkomisen pitkään kestoon liittyvän kartellin vaikutusta koskevan todisteen osalta on todettava, että koska moitittuja käytäntöjä oli sovellettu yli yhdentoista vuoden ajan, ei ole luultavaa, että tuottajat olisivat kyseisenä aikana katsoneet, että nämä menetelmät olisivat olleet täysin tehottomia ja hyödyttömiä (ks. vastaavasti edellä 61 kohdassa mainitut yhdistetyt asiat Limburgse Vinyl Maatschappij ym. v. komissio, tuomion 748 kohta ja asia T-64/02, Heubach v. komissio, tuomio 29.11.2005, Kok., s. II-5137, 130 kohta).
137 Lopuksi on korostettava, ettei kilpailusääntöjen rikkomisen vakavuuden arviointia koskevilla kolmella seikalla ole samaa painoarvoa kattavassa tutkimuksessa. Kilpailusääntöjen rikkomisen laadulla on ensisijainen merkitys erityisesti silloin, kun kilpailusääntöjen rikkomisia luonnehditaan ”erittäin vakaviksi”. Tältä osin suuntaviivoissa erittäin vakavina pidettyjen kilpailusääntöjen rikkomisten kuvauksesta ilmenee, että sopimuksia tai yhdenmukaistettuja menettelytapoja, joilla pyritään, kuten tässä tapauksessa, muun muassa hintojen vahvistamiseen, voidaan jo laatunsa perusteella luonnehtia ”erittäin vakaviksi”, ilman että näitä menettelytapoja olisi tarpeen luonnehtia tietyn vaikutuksen tai maantieteellisen laajuuden perusteella. Tätä päätelmää tukee se, että vaikka kilpailusääntöjen vakavien rikkomisten kuvauksessa mainitaan nimenomaisesti vaikutus markkinoihin ja vaikutus suureen osaan yhteismarkkinoista, kilpailusääntöjen erittäin vakavien rikkomisten osalta ei sitä vastoin esitetä vaatimusta todellisesta vaikutuksesta markkinoihin eikä vaatimusta vaikutusten toteutumisesta tietyllä maantieteellisellä alueella (yhdistetyt asiat T‑49/02–T‑51/02, Brasserie nationale v. komissio, tuomio 27.7.2005, Kok., s. II‑3033, 178 kohta; asia T-38/02, Groupe Danone v. komissio, tuomio 25.10.2005, Kok., s. II-4407, 150 kohta; edellä 61 kohdassa mainittu asia Hoechst v. komissio, tuomion 345 kohta ja edellä 126 kohdassa mainittu asia Schunk ja Schunk Kohlenstoff-Technik v. komissio, tuomion 171 kohta).
138 Käsiteltävässä asiassa riidanalaisen päätöksen I osassa kuvatuista seikoista sekä sen 345 ja 346 perustelukappaleesta ilmenee, että rikkominen on ollut luonteensa vuoksi erittäin vakava. Tästä seuraa, että jo kilpailusääntöjen rikkomisen luonteen perusteella on hyväksyttävä sen luokittelu ”erittäin vakavaksi”.
139 Edellä esitetyillä perusteilla kilpailusääntöjen rikkomisen virheelliseen luokitteluun sen vaikutusten osalta liittyvä kanneperuste on hylättävä.
Kanneperuste, johon Gütermann ja Zwicky vetoavat ja joka koskee rikkomisen keston virheellistä arviointia
Asianosaisten lausumat
140 Tämän kanneperusteen tueksi on esitetty useita väitteitä.
141 Aluksi kantajat moittivat komissiota siitä, että se on soveltanut automaattisesti laskentapohjan korottamista kymmeneen prosenttiin rikkomisvuotta kohden, vaikka tämä prosenttiosuus on vain suuntaviivoissa pitkään kestäneiden rikkomisten osalta säädetty enimmäisraja, eikä sääntö. Suuntaviivoissa ei nimittäin säädetä, että komission on automaattisesti korotettava laskentapohjaa määrällä, joka vastaa tiettyä prosenttiosuutta jokaista rikkomisvuotta kohden, vaan annetaan komissiolle harkintavaltaa. Käsiteltävässä asiassa komissio ei ole käyttänyt tätä valtaa korottaessaan sakon laskentapohjaa keston perusteella eikä määrittäessään tämän korotuksen suuruutta.
142 Toiseksi kantajille määrättyihin sakkoihin sovellettu viiden prosentin korotus Gütermannin osalta yhdeksän kuukauden rikkomisjaksosta vuonna 2001 ja Zwickyn osalta kymmenen kuukauden rikkomisjaksosta vuonna 2000 on ristiriidassa suuntaviivojen 1 kohdan B alakohdan yksiselitteisen tekstin kanssa, koska siinä säädetään ainoastaan korotuksesta kokonaisten vuosien osalta. Komission käsitystä tältä osin ei ole myöskään vahvistettu oikeuskäytännössä.
143 Kolmanneksi näille kahdelle yritykselle määrättyjen sakkojen laskentapohjan kiinteät korotukset, Gütermannin osalta 115 prosenttia ja Zwickyn osalta 105 prosenttia, ovat lainvastaisia, koska ne on laskettu yhtenäisellä tavalla kaikkien maiden osalta, joita rikkominen koskee, eikä rikkomisten todellista kestoa ole otettu huomioon. Komissio on nimittäin katsonut, että Benelux-maita ja Pohjoismaita, vaikka ne ovat kaksi eri markkina-aluetta, on käsiteltävä yhdessä, koska niistä on keskusteltu samoina päivinä ja koska osallistuneet yritykset ovat samat. Zwicky huomauttaa kuitenkin, ettei se ole koskaan toiminut Pohjoismaiden teollisuuslankamarkkinoilla eikä se ole tämän vuoksi osallistunut näitä maita koskeviin rikkomisiin. Kantajat myös muistuttavat, että ETA-sopimus tuli voimaan vasta 1.1.1994 ja että siltä osin kuin sopimukset koskivat myös Suomea, Norjaa ja Ruotsia, niillä ei rikottu EY 81 artiklaa tai ETA-sopimuksen 53 artiklaa ennen tätä ajankohtaa. Ne katsovat, että komission olisi pitänyt ottaa tämä huomioon arvioidessaan rikkomisen kestoa.
144 Kantajat katsovat näin ollen, että komissio ei ole erottanut toisistaan yhtäältä aineellista tosiseikkaa, joka on kilpailuoikeuden rikkominen yhtenä kokonaisuutena pidettävänä jatkettuna kilpailusääntöjen rikkomisena Gütermannin osalta tammikuusta 1990 syyskuuhun 2001 ja Zwickyn osalta tammikuusta 1990 ja marraskuuhun 2000, ja toisaalta tämän tosiseikan oikeudellista arviointia EY 81 artiklan ja ETA-sopimuksen 53 artiklan rikkomisena.
145 Gütermannin mukaan komission olisi pitänyt tehdä konkreettinen, eritelty laskelma sakon laskentapohjasta ja ottaa huomioon yhtäältä liikevaihto Benelux-maiden ja Tanskan teollisuuslankamarkkinoilla ja toisaalta liikevaihto Suomen, Norjan ja Ruotsin teollisuuslankamarkkinoilla. Komissio olisi näin ollen saanut tulokseksi kaksi laskentapohjan osaa, joihin sen olisi tämän jälkeen pitänyt soveltaa eri prosenttiosuuksia sen mukaan, mikä oli rikkomisen kesto näissä maaryhmissä, eli 115 prosentin osuutta laskentapohjan osaan, joka koskee rikkomista Benelux-maissa ja Tanskassa, ja 75 prosentin osuutta laskentapohjan osaan, joka koskee rikkomista Suomessa, Norjassa ja Ruotsissa.
146 Komissio kiistää nämä väitteet.
Unionin yleisen tuomioistuimen arviointi asiasta
147 Asetuksen N:o 17 15 artiklan 2 kohdan ja asetuksen N:o 1/2003 23 artiklan 3 kohdan mukaan rikkomisen kesto on yksi niistä seikoista, jotka on otettava huomioon määriteltäessä kilpailusääntöjen rikkomiseen syyllistyneille yrityksille määrättävän sakon suuruutta.
148 Kilpailusääntöjen rikkomisen kestoon liittyvän tekijän osalta suuntaviivoissa erotetaan toisistaan lyhytaikaiset rikkomiset (yleensä alle yksi vuosi), joiden osalta rikkomisen vakavuuden perusteella todettua laskentapohjaa ei pidä korottaa, keskipitkän ajan kestävät rikkomiset (yleensä yhdestä viiteen vuotta), joiden osalta tätä määrää voidaan korottaa 50 prosentilla, ja pitkäaikaiset rikkomiset (yleensä yli viisi vuotta), joiden osalta tätä määrää voidaan korottaa 10 prosentilla vuotta kohden (1 kohdan B alakohdan ensimmäinen alakohta).
149 Riidanalaisen päätöksen 359 ja 360 perustelukappaleesta, joiden sisältöä kantajat eivät ole kiistäneet, ilmenee, että ne ovat osallistuneet kartelliin Benelux-maiden ja Pohjoismaiden teollisuuslankamarkkinoilla, Gütermann tammikuusta 1990 syyskuuhun 2001, eli sen rikkomisen kesto on 11 vuotta 9 kuukautta, ja Zwicky tammikuusta 1990 marraskuuhun 2000, eli sen rikkomisen kesto on 10 vuotta 10 kuukautta. Nämä molemmat ajanjaksot vastaavat pitkäaikaista rikkomista. Niiden sakon laskentapohjaa on vastaavasti korotettu Gütermannin osalta 115 prosenttia ja Zwickyn osalta 105 prosenttia rikkomisen keston perusteella.
150 Ensiksi kantajien väitteen osalta, että komissio on soveltanut automaattisesti kymmenen prosentin enimmäiskorotusta rikkomisen vuotta kohden, on muistutettava, että suuntaviivojen 1 kohdan B alakohdan ensimmäisen kohdan kolmannessa luetelmakohdassa ei määrätä myöskään automaattisesta vuosittaisesta kymmenen prosentin korotuksesta pitkän kilpailusääntöjen rikkomisen osalta vaan jätetään tältä osin komissiolle harkintavaltaa (edellä 61 kohdassa mainittu asia Hoechst v. komissio, tuomion 396 kohta ja asia T-53/03, BPB v. komissio, tuomio 8.7.2008, 362 kohta, ei vielä julkaistu oikeustapauskokoelmassa).
151 Edeltävästä 149 kohdasta seuraa käsiteltävässä asiassa, että komissio on noudattanut suuntaviivoissa määrättyjä sääntöjä, kun se korotti rikkomisen vakavuuden perusteella todettua sakon määrää sen keston perusteella. Kun otetaan huomioon esillä olevassa asiassa vallitsevat seikat, komissio ei ole tehnyt ilmeistä arviointivirhettä, kun se on korottanut sakkoa kymmenellä prosentilla jokaisen rikkomisvuoden osalta.
152 Toiseksi väite, jonka mukaan sakon laskentapohjan viiden prosentin korottaminen jokaiselta yli kuuden kuukauden ajanjaksolta ei ole perusteltua, on hylättävä. Suuntaviivoissa ei nimittäin mitenkään kielletä ottamasta huomioon rikkomisen tosiasiallista kestoa sakon määrää laskettaessa. Tällainen lähestymistapa on täysin looginen ja järkevä ja kuuluu joka tapauksessa komission harkintavallan piiriin (edellä 150 kohdassa mainittu asia BPB v. komissio, tuomion 361 kohta).
153 Kolmanneksi kantajat väittävät virheellisesti, että rikkomisen kesto on laskettu samalla tavalla kaikkien maiden osalta, joita rikkominen koskee, ottamatta huomioon sitä, ettei Zwicky toiminut Pohjoismaiden teollisuuslankamarkkinoilla ja tuntematta rikkomisten todellista kestoa Benelux-maiden ja Pohjoismaiden markkinoilla.
154 Ensiksi on muistutettava, että komission mukaan kantajat ovat osallistuneet EY 81 artiklan 1 kohdan ja ETA-sopimuksen 53 artiklan 1 kohdan monitahoiseen, yhtenä kokonaisuutena pidettävään jatkettuun rikkomiseen ja että tämä rikkominen on ulottunut useisiin ETA:n maihin. On myös korostettava, että kantajat ovat vahvistaneet suullisessa käsittelyssä, etteivät ne kiistä esillä olevassa asiassa yhtenä kokonaisuutena pidettävää rikkomista.
155 Ensiksi Zwicky ei ole poissaoloonsa Pohjoismaiden teollisuuslankamarkkinoilta liittyvän väitteensä osalta osoittanut, millä tavoin tällainen poissaolo on vaikuttanut komission tekemään rikkomisen keston laskemiseen. Sakon korotuksen laskeminen vastaa nimittäin rikkomisen kestoa, ja se on tehty sakon laskentapohjaan perustuen, joka taas on vahvistettu Zwickyn kyseisten markkinoiden vuoden 1999 liikevaihdon perusteella. Tämän yrityksen poissaolo Pohjoismaiden teollisuuslankamarkkinoilta on jo vaikuttanut liikevaihdon kautta siltä osin kuin se ei määritelmällisesti lainkaan sisällä tuloja olemattomasta toiminnasta Pohjoismaiden markkinoilla.
156 Kuten lisäksi edellä 50 kohdassa on muistutettu, sillä, että yritys ei ole osallistunut kaikkiin yhteistoimintajärjestelyn osatekijöihin tai että sen osuus on ollut vähäinen niissä osatekijöissä, joihin se on osallistunut, ei ole merkitystä osoitettaessa kilpailusääntöjen rikkomisen olemassaoloa. Kun on osoitettu, että yritys tiesi muiden osallistujien sääntöjenvastaisista menettelytavoista tai kykeni kohtuullisesti ennustamaan ne ja että se oli valmis hyväksymään riskin, myös sitä pidetään koko siltä ajalta, jona se on osallistunut kilpailusääntöjen rikkomiseen, vastuullisena menettelytavoista, joita muut yritykset ovat panneet täytäntöön saman kilpailusääntöjen rikkomisen yhteydessä (yhdistetyt asiat C-204/00 P, C-205/00 P, C-211/00 P, C-213/00 P, C-217/00 P ja C-219/00 P, Aalborg Portland ym. v. komissio, tuomio 7.1.2004, Kok., s. I-123, 328 kohta). Käsiteltävässä asiassa Zwicky ei suinkaan ollut tietämätön muiden osallistujien kilpailusääntöjä rikkovasta toiminnasta Pohjoismaiden teollisuuslankamarkkinoilla, ja se osallistui tehokkaasti näitä markkinoita koskeviin kokouksiin. Komissio on näin ollen perustellusti lukenut Zwickyn syyksi yhtenä kokonaisuutena pidettävän jatketun kilpailusääntöjen rikkomisen mukaan luettuna rikkomisen osan, johon on syyllistytty Pohjoismaiden markkinoilla, ja se on implisiittisesti katsonut, ettei rikkomisen kestoa ole jaettava kyseisille markkinoille osallistumisen voimakkuuden perusteella.
157 Jos kyseessä olevan yrityksen asema kartellissa on otettu asianmukaisesti huomioon sakon laskentapohjaa määritettäessä, sitä seikkaa, että yritys ei ole osallistunut kaikkiin kartellin muodostaviin osatekijöihin, ei voida ottaa uudelleen huomioon rikkomisen kestoa määritettäessä (asia T-50/03, Saint-Gobain Gyproc Belgium v. komissio, tuomio 8.7.2008, 108 kohta, ei vielä julkaistu oikeustapauskokoelmassa).
158 Toiseksi on hylättävä kantajien väite, jonka mukaan rikkomisen kesto olisi pitänyt laskea ottamalla huomioon rikkomisen voimakkuuden vaihtelut ja näin ollen tehdä ero maaryhmien, kuten yhtäältä Benelux-maiden ja Tanskan ja toisaalta Suomen, Norjan ja Ruotsin välillä.
159 Oikeuskäytännöstä ilmenee nimittäin, että korotus tehdään soveltamalla tiettyä prosenttimäärää laskentapohjaan, joka määritellään koko rikkomisen vakavuuden perusteella ja joka siis heijastelee rikkomisen eri voimakkuuksia. Näin ollen tämän määrän korottamiseksi rikkomisen keston perusteella ei siis olisi loogista ottaa huomioon rikkomisen voimakkuudessa asianomaisen ajanjakson kuluessa tapahtuneita muutoksia (edellä 150 kohdassa mainittu asia BPB v. komissio, tuomion 364 kohta).
160 Vaikka tiettyjen kartellityyppien oletetaan lähtökohtaisesti tarkoitetun pitkäaikaisiksi, toisistaan on aina erotettava asetuksen N:o 17 15 artiklan 2 kohdan ja asetuksen N:o 1/2003 23 artiklan 3 kohdan mukaisesti niiden tosiasiallinen kesto ja niiden luonteesta johtuva vakavuus (yhdistetyt asiat T-71/03, T-74/03, T-87/03 ja T-91/03, Tokai Carbon ym. v. komissio, tuomio 15.6.2005, 275 kohta, ei julkaistu oikeustapauskokoelmassa). Näin ollen kilpailusääntöjen rikkomisen keston vuoksi tehtävässä korotuksessa ei oteta huomioon toista kertaa rikkomisen vakavuutta (edellä 61 kohdassa mainittu asia Hoechst v. komissio, tuomion 397 kohta).
161 Käsiteltävässä asiassa rikkominen toteutui ensiksi Tanskan ja Benelux-maiden teollisuuslankamarkkinoilla. ETA-sopimuksen voimaantulosta alkaen rikkomisen voimakkuus kasvoi, koska se ulottui Pohjoismaiden teollisuuslankamarkkinoille. Koska on näytetty toteen, että eri maantieteellisillä markkinoilla ilmenneet rikkomiset kuuluivat yhtenä kokonaisuutena pidettävään jatkettuun kilpailusääntöjen rikkomiseen, sakon määrää laskettaessa on otettava huomioon tämän rikkomisen kesto kokonaisuudessaan. Laskentapohja, joka määritellään rikkomisen vakavuuden perusteella, on nimittäin jo heijastanut rikkomisen eri voimakkuuksia. Tätä perustelua ei voida kyseenalaistaa sillä seikalla, että rikkomisen voimakkuuden kasvaminen johtuu siitä oikeudellisesta seikasta, että säännöksiä, jossa kilpailua rajoittavat menettelytavat katsotaan lainvastaisiksi, sovellettiin vastedes alueilla, joita mainitut säännökset eivät alun perin koskeneet.
162 Tästä seuraa, että komissiolla ei ollut velvollisuutta ottaa huomioon rikkomisen erilaista voimakkuutta korottaessaan sakon laskentapohjaa mainitun rikkomisen keston perusteella.
163 Näin ollen on katsottava, että kantajien väitteet, jotka liittyvät rikkomisen keston virheelliseen arviointiin, on hylättävä.
Kanneperuste, johon Gütermann ja Zwicky vetoavat ja joka liittyy lieventävien olosuhteiden huomioon ottamatta jättämiseen
Asianosaisten lausumat
164 Aluksi kantajat muistuttavat, että suuntaviivojen 3 kohdassa luetellaan sarja lieventäviä olosuhteita, jotka johtavat sakon alentamiseen. Komissio rajoitti näin ollen harkintavaltaansa määritellessään sakkojen määrän.
165 Kantajat korostavat samoin, että suuntaviivojen 3 kohdan mukaan voidaan ottaa huomioon muita lieventäviä olosuhteita, joita ei nimenomaisesti mainita luettelossa, ja että komissio on konkretisoinut nämä muut olosuhteet päätöskäytännössään.
166 Tämän kanneperusteen tueksi kantajat vetoavat kolmeen lieventävään olosuhteeseen, jotka komission olisi pitänyt ottaa huomioon.
167 Ensiksi kantajat väittävät, että komission olisi pitänyt ottaa sakon alentamisperusteena huomioon se, ettei rikkomisella ollut konkreettista vaikutusta todellisiin hintoihin. Ne viittaavat suuntaviivojen 3 kohdan toiseen luetelmakohtaan, jossa määrätään, että rikkomusta koskevan sopimuksen jättämisen käytännössä soveltamatta on johdettava sakon määrän lieventämiseen.
168 Toiseksi ne katsovat, että niiden passiivisuus tai seurailijan asema olisi pitänyt ottaa huomioon suuntaviivojen 3 kohdan ensimmäisen luetelmakohdan mukaisesti.
169 Zwicky väittää nimittäin, että se ei ole harjoittanut toimintaa Pohjoismaiden markkinoilla, eikä ole näin ollen voinut osallistua näitä maita koskeviin rikkomisiin. Kun otetaan huomioon myös sen merkityksetön asema Benelux-maiden teollisuuslankamarkkinoilla, se ei voinut vaikuttaa näihin kolmeen maahan liittyvistä hinnastoista käytyihin keskusteluihin tai kahdenvälisiin sopimuksiin. Gütermann korostaa osaltaan, että myös sen asema oli merkitykseltään vähäinen Benelux-maiden ja Pohjoismaiden teollisuuslankamarkkinoilla, eikä myöskään se voinut vaikuttaa hinnastoista käytyihin keskusteluihin tai kahdenvälisiin sopimuksiin, koska tällaista vaikutusvaltaa käytti etenkin Coats.
170 Kantajat väittävät, että ne osallistuivat vain harvoin kahdenvälisiin sopimuksiin, toisin kuin Coats ja Amann, jotka tekivät näin useammin.
171 Osoittaakseen, että niillä on ollut merkityksetön asema lainvastaisessa kartellissa, kantajat osoittavat näyttöä pienistä markkinaosuuksistaan. Zwicky esittää, että sen osuus Benelux-maiden teollisuuslankamarkkinoista vuosina 1990–2000 oli alle yksi prosentti. Gütermann taas esittää, että sen osuus Benelux-maiden ja Pohjoismaiden markkinoista oli noin 5,6 prosenttia. Nämä osuudet ovat naurettavia verrattuna Coasin ja Amannin osuuksiin Pohjoismaiden markkinoilla (ensimmäisen osuus 44 prosenttia ja toisen osuus 46 prosenttia) ja näiden samojen yritysten osuuksiin Benelux-maiden markkinoilla (ensimmäisen osuus 40 prosenttia ja toisen osuus 27 prosenttia).
172 Kantajien mukaan niiden toiminnan passiivista luonnetta ei voida kyseenalaistaa sillä väitteellä, että niiden aikaisemmat työntekijät B. ja F. toimivat puheenjohtajina kokouksissa. Puheenjohtajuus nimittäin myönnettiin iän perusteella, eivätkä kyseiset työntekijät mitenkään vaikuttaneet näiden kokousten kulkuun ja sisältöön, vaan tätä valtaa käytti pikemminkin, myös organisatorisesti, Coats. Ne vetoavat tässä yhteydessä Coatsin edustajan, L:n, 10.11.2000 lähettämään sähköpostiin, josta ilmenee, että viimeksi mainittu oli varannut salin hotellista lähellä Frankfurt am Mainia (Saksa) järjestääkseen siellä 16.1.2001 kokouksen, jonka ohjelman hän oli laatinut.
173 Kolmanneksi komission olisi pitänyt ottaa huomioon se, että talouskriisi on vuosien ajan koetellut Euroopan teollisuuslanka-alaa. Kantajat vetoavat tältä osin [EY] 81 artiklan soveltamisesta 8.12.1999 tehtyyn komission päätökseen ”Saumattomat teräsputket” (Asia IV/E-1/35.860-B – Saumattomat teräsputket, 168 kohta) ja [HT] 65 artiklan mukaisesta menettelystä 21.1.1998 tehtyyn komission päätökseen (Asia COMP/35.814 – Seostelisä, 83 kohta), joissa näitä sektoreita koetteleva talouskriisi otettiin huomioon, kuten myös [EY] 81 artiklan mukaisesta menettelystä 2.4.2003 tehdyssä komission päätöksessä (Asia COMP/C.38.279/F3 – Ranskalainen naudanliha, 185 kohta), jossa otettiin huomioon BSE-taudin aiheuttama kriisi.
174 Toissijaisesti ne esittävät oikeuskäytäntöön vetoamalla, että komission olisi rangaistusten ja seuraamusten yksilöllisyyden periaatteen nojalla pitänyt ottaa huomioon jokaisen yrityksen oma käyttäytyminen, kun se tutki niiden rikkomiseen osallistumisen vakavuutta, ja näin ollen lieventää voimakkaasti niille määrättyjä sakkoja.
175 Komissio kiistää kantajien esittämät väitteet.
Unionin yleisen tuomioistuimen arviointi asiasta
176 Suuntaviivojen 3 kohdassa määrätään sakon perusmäärän lieventämisperusteina erityisistä lieventävistä olosuhteista, joita ovat esimerkiksi yrityksen passiivinen tai seurailijan asema rikkomisen toteuttamisessa, se, että yritys on jättänyt käytännössä soveltamatta rikkovia sopimuksia, rikkomisen lopettaminen heti komission ensimmäisen toimenpiteen jälkeen ja muut olosuhteet, joita ei nimenomaisesti mainita.
177 Ensiksi kantajat esittävät, että komission olisi pitänyt lukea niiden hyväksi lieventävä olosuhde, joka liittyy sopimuksen soveltamatta jättämiseen käytännössä, koska rikkomisella ei ollut konkreettista vaikutusta hintoihin.
178 On kuitenkin muistutettava, että edellä mainitut lieventävät olosuhteet perustuvat kaikki kunkin yrityksen omaan käyttäytymiseen. Tästä seuraa, että arvioitaessa lieventäviä olosuhteita, muun muassa sopimusten soveltamatta jättämistä koskevaa lieventävää olosuhdetta, huomioon ei ole otettava vaikutuksia, joita aiheutuu rikkomisesta kokonaisuutena, sillä nämä on otettava huomioon punnittaessa rikkomisen todellista vaikutusta markkinoihin, jotta voitaisiin arvioida rikkomisen vakavuutta (suuntaviivojen 1 kohdan A alakohdan ensimmäinen alakohta), vaan huomioon on otettava kunkin yrityksen oma käyttäytyminen sen tutkimiseksi, mikä on kunkin yrityksen osuuden suhteellinen vakavuus (edellä 137 kohdassa mainittu asia Group Danone v. komissio, tuomion 384 kohta).
179 Tästä seuraa, että kantajien väite, joka perustuu siihen, ettei rikkominen ole vaikuttanut konkreettisesti hintoihin, on hylättävä.
180 Näin ollen on tarkastettava, esittävätkö kantajat muita väitteitä, joiden perusteella voidaan todeta, että sinä aikana, jolloin kantajat osallistuivat kilpailusääntöjen rikkomista koskeviin sopimuksiin, ne ovat tosiasiassa pidättyneet niiden soveltamisesta kilpailemalla markkinoilla tai että ne ainakin selvästi ja huomattavasti ovat rikkoneet velvoitteita, joilla kyseinen kartelli pannaan täytäntöön, siinä määrin, että se on häirinnyt kartellin toimintaa (ks. vastaavasti asia T-26/02, Daiichi Pharmaceutical v. komissio, tuomio 15.3.2006, Kok., s. II-713, 113 kohta).
181 On todettava, että ne eivät esitä mitään seikkaa, jonka perusteella voitaisiin todeta näin. Ne myöntävät sitä vastoin, että eri yritykset ja ne itse ovat panneet täytäntöön kokouksissa päätettyihin hinnastoihin sisältyvät hinnankorotukset.
182 Näin ollen kantajat eivät voi pätevästi vedota siihen, etteivät ne ole tosiasiassa soveltaneet sopimuksia.
183 Toiseksi on todettava, että niiden passiivisuuteen tai seurailijan asemaan rikkomisen toteuttamisessa liittyvä väite on perusteeton.
184 Yrityksen passiivisuus tarkoittaa nimittäin sitä, että kyseinen yritys on omaksunut ”matalan profiilin” eli se ei ole osallistunut aktiivisesti kilpailunvastaisen sopimuksen tai sopimusten laatimiseen (asia T-220/00, Cheil Jedang v. komissio, tuomio 9.7.2003, Kok., s. II-2473, 167 kohta ja asia T-54/03, Lafarge v. komissio, tuomio 8.7.2008, 765 kohta, ei julkaistu oikeustapauskokoelmassa).
185 Tältä osin oikeuskäytännöstä ilmenee, että yrityksen passiivista asemaa kartellissa osoittavana seikkana voidaan ottaa huomioon se, että yritys on osallistunut huomattavasti satunnaisemmin kokouksiin kuin kartellin rivijäsenet, samoin kuin se, että se on tullut myöhemmin kilpailusääntöjen rikkomisen kohteena olleille markkinoille, riippumatta siitä, miten pitkän ajan se on siihen osallistunut, sekä lisäksi se, että kilpailusääntöjen rikkomiseen osallistuneiden kolmansien yritysten edustajat ovat tehneet tämänsuuntaisia nimenomaisia ilmoituksia (edellä 184 kohdassa mainittu asia Cheil Jedang v. komissio, tuomion 168 kohta; yhdistetyt asiat T‑236/01, T‑239/01, T‑244/01–T‑246/01, T‑251/01 ja T‑252/01, Tokai Carbon ym. v. komissio, tuomio 29.4.2004, Kok., s. II-1181, jäljempänä yhdistetyt asiat Tokai I, 331 kohta ja asia T-62/02, Union Pigments v. komissio, tuomio 29.11.2005, Kok., s. II-5057, 126 kohta).
186 Nyt käsiteltävässä asiassa on ensiksikin muistutettava, että komissio on näyttänyt toteen oikeudellisesti riittävällä tavalla, että kantajat olivat osallistuneet useisiin kartellia koskeviin kokouksiin ja kahdenvälisiin tapaamisiin ja että ne olivat toistetusti osallistuneet riidanalaisessa päätöksessä mainittuihin useisiin kartellijärjestelyihin. Väitteellä, jonka mukaan näillä yrityksillä on ollut vähemmän kahdenvälisiä kontakteja kartellin muiden osallistujien kanssa kuin Amannilla ja Coatsilla niiden kilpailijoiden kanssa, ei ole tältä osin merkitystä.
187 Gütermann ja Zwicky eivät myöskään esitä erityisiä seikkoja eivätkä todisteita, kuten muiden kartelliin osallistuneiden yritysten ilmoituksia, jotka voisivat osoittaa, että niiden asenteet ovat poikenneet merkittävästi muiden kartelliin osallistuneiden yritysten asenteesta sillä perusteella, että niiden asema merkitsi täyttä passiivisuutta tai seurailijan asemaa.
188 Tältä osin pieni markkinaosuus tai markkinaosuuden puuttuminen, joihin ne vetoavat, eivät voi osoittaa minkäänlaista passiivista asemaa tai pelkkää seurailijan asemaa. Tämän olosuhteen katsominen lieventäväksi olosuhteeksi nimittäin vastaisi sitä, että Gütermannin ja Zwickyn koko otettaisiin toiseen kertaan huomioon, kun yritykset jaetaan eri luokkiin sakkojen laskemiseksi; mainittu koko heijastaa tällöin liikevaihdon kautta kunkin yrityksen merkitystä.
189 Unionin yleinen tuomioistuin on myöntänyt edellä 184 kohdassa mainitussa asiassa Cheil Jedang vastaan komissio annetussa tuomiossa (180 kohta), että yrityksen pieni koko on merkittävä huomioon otettava seikka arvioitaessa sen myöhäisen rikkomisen kohteena oleville markkinoille tulon ja käyttäytymisen todellisia vaikutuksia muihin tuottajiin. Tuon asian asiayhteys oli kuitenkin erityinen, koska kyseistä yritystä oli ilmeisesti ”syrjitty” myyntikiintiökartellin yhteydessä muihin tuottajiin nähden ja koska tämä voitiin tulkita välittömäksi seuraukseksi siitä, että se oli osallistunut satunnaisemmin kokouksiin ja tullut myöhemmin markkinoille. Käsiteltävässä asiassa ei ole kyse näistä erityisistä olosuhteista.
190 Lopuksi on todettava, että komissio on perustellusti katsonut, että puheenjohtajan asema, jonka Gütermannin ja Zwickyn edustajat ottivat tehtäväkseen useissa kokouksissa, vaikuttaa vahvistavan, ettei näiden yritysten käyttäytyminen ollut passiivista.
191 Viimeksi mainitut eivät nimittäin kiistä millään tavoin, että mainitut edustajat ovat muodollisesti ottaneet tehtäväkseen puheenjohtajana toimimisen useissa kokouksissa. Ne pyrkivät kuitenkin vähättelemään tätä asemaa vedoten siihen seikkaan, että todellisuudessa tehtävää harjoitti tehokkaasti Coatsin edustaja L., jopa niiden edustajan puheenjohtajuuden aikana.
192 Vaikka on totta, että 10.11.2000 lähetetystä sähköpostista, johon kantajat perustavat väitteensä, ilmenee, että Coatsin edustajalla oli aktiivinen asema 16.1.2001 pidetyn kokouksen järjestämisessä, on kuitenkin niin, että Zwickyn edustaja M. F. lähetti kutsun muille osanottajille. On tarkennettava, ettei sillä seikalla, että lähetys tapahtui 2.12.2000, eli juuri sen rikkomisajanjakson jälkeen, johon on vedottu Zwickyä vastaan, ole tältä osin merkitystä. Tällainen lähettäminen oli viimeinen vaihe valmistelutyössä, joka alkoi 10.11.2000 saapuneen sähköpostin jälkeen. Joka tapauksessa pelkästään se seikka, että Zwicky on hyväksynyt edustajansa puheenjohtajuuden, todistaa asenteesta, joka ei ole ollut pelkästään passiivinen tai seurailijan asenne.
193 Gütermannin edustajan, B:n, osalta on todettava, ettei hän pelkästään ole ottanut hoitaakseen kartellikokousten puheenjohtajan tehtäviä, vaan on myös järjestänyt kokoukset, kuten Gütermannin väitetiedoksiantoon antaman vastauksen liitteenä olevista mainitun edustajan ilmoituksista ilmenee.
194 On kiistatonta, että kokousten koollekutsuminen, esityslistan esittäminen ja kokouksia valmistelevien asiakirjojen jakeleminen eivät merkitse matalan profiilin omaksuneen seurailijan passiivisuutta. Tällaiset aloitteet ilmentävät kantajan myönteistä ja aktiivista suhtautumista kartellin kehittämiseen, jatkamiseen ja valvontaan (ks. vastaavasti asia T-43/02, Jungbunzlauer v. komissio, tuomio 27.9.2006, Kok., s. II-3435, 257 kohta).
195 Kolmanneksi kantajat eivät voi pätevästi vedota kartellin toteuttamisaikana kohtaamiinsa taloudellisiin vaikeuksiin. Tietyt teollisuuslankamarkkinoilla toimivat yritykset, myös Gütermann ja Zwicky, ovat nimenomaan kaikkien näiden markkinoiden toimijoiden 1990-luvun puolesta välistä alkaen kohtaamien vaikeuksien vuoksi päättäneet kilpailua rajoittavasta menettelytavasta. Käsiteltävänä olevassa asiassa kyseessä olevan kartellin kaltaiset kartellit syntyvät yleisesti ottaen silloin, kun alalla on vaikeuksia (ks. vastaavasti edellä 185 kohdassa mainitut yhdistetyt asiat Tokai I, tuomion 345 kohta ja edellä 194 kohdassa mainittu asia Jungbunzlauer v. komissio, tuomion 256 kohta).
196 Vaikka Gütermannin ja Zwickyn väite sellaisten komission useiden päätösten olemassaolosta, joissa otetaan huomioon asianomaisen alan heikko taloudellinen tila, pitäisi paikkansa, se seikka, että komissio on ottanut aikaisemmissa asioissa huomioon alan taloudellisen tilanteen lieventävänä olosuhteena, ei merkitse sitä, että sen pitäisi välttämättä edelleenkin noudattaa tätä käytäntöä (asia T-13/89, ICI v. komissio, tuomio 10.3.1992, Kok., s. II-1021, Kok. Ep. XII, s. II‑175, 372 kohta). Komission on analysoitava erikseen kunkin tapauksen erityispiirteitä, eivätkä muita taloudellisia toimijoita, muita tuote- ja palvelumarkkinoita tai muita maantieteellisiä markkinoita eri aikoina koskevat aikaisemmat päätökset sido sitä (yhdistetyt asiat T-346/02 ja T-347/02, Cableuropa ym. v. komissio, tuomio 30.9.2003, Kok., s. II-4251, 191 kohta).
197 Neljänneksi kantajat esittävät vastauskirjelmissään väitteen, joka liittyy rangaistusten yksilöllisyyden periaatteen loukkaamiseen.
198 Yhtäältä on muistutettava, että unionin yleisen tuomioistuimen työjärjestyksen 48 artiklan 2 kohdan mukaan asian käsittelyn kuluessa ei saa vedota uusiin perusteisiin, elleivät ne perustu asian käsittelyn aikana esille tulleisiin tosiseikkoihin tai oikeudellisiin seikkoihin.
199 Toisaalta vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan peruste, jolla laajennetaan aikaisemmin – nimenomaisesti tai implisiittisesti – kannekirjelmässä esitettyä perustetta ja jolla on läheinen yhteys tähän perusteeseen, on kuitenkin otettava tutkittavaksi (asia T-252/97, Dürbeck v. komissio, tuomio 19.9.2000, Kok., s. II-3031, 39 kohta; edellä 196 kohdassa mainitut yhdistetyt asiat Cableuropa ym. v. komissio, tuomion 111 kohta ja asia T-229/05, AEPI v. komissio, tuomio 12.7.2007, 21 kohta, ei julkaistu oikeustapauskokoelmassa).
200 Käsiteltävässä asiassa on todettava ensiksi, ettei kannekirjelmässä ole vedottu mihinkään rangaistusten yksilöllisyyden periaatetta koskevaan väitteeseen, ja toiseksi, ettei tässä kanneperusteessa täydennetä toista kanneperustetta, joka on esitetty kannekirjelmässä, eikä sillä ole läheistä yhteyttä siinä esitettyihin kanneperusteisiin.
201 Koska väitteessä ei viitata myöskään asian käsittelyn aikana esille tulleisiin tosiseikkoihin tai oikeudellisiin seikkoihin, se on jätettävä tutkimatta.
202 Edellä esitetystä seuraa, että kanneperustetta, joka liittyy lieventävien olosuhteiden huomioon ottamatta jättämiseen, ei voida hyväksyä.
Kanneperuste, johon Gütermann ja Zwicky vetoavat ja joka liittyy yhteistyötiedonannon virheelliseen soveltamiseen
Asianosaisten lausumat
203 Kantajille myönnettiin 15 prosentin alennus sakosta sillä perusteella, että ne olivat tehneet yhteistyötä ennen väitetiedoksiantoa eivätkä ne olleet siihen vastatessaan kiistäneet tosiseikkoja. Tällainen alennus on niiden mielestä riittämätön, koska niiden yhteistyö väitetiedoksiannon jälkeen ylitti pelkän tosiseikkojen kiistämättä jättämisen.
204 Ensiksi kantajat väittävät, että ne ovat toimittaneet tietoja, joiden avulla komissio on voinut saada kokonaiskuvan kokousten kulusta, sisällöstä, niissä käsitellyistä asioista ja kahdenvälisistä sopimuksista.
205 Kantajat esittävät kokousten kulun osalta, että ne ovat oikaisseet Coatsin ilmoitukset, joissa se oli virheellisesti väittänyt, että 19.9.2000 pidetty kokous oli ainoa, jonka aikana hinnastoihin sisältyvistä hinnankorotuksista oli keskusteltu ja sovittu. Keskusteluja hinnastoihin sisältyvistä hinnoista ja niiden korottamisesta oli käyty kaikissa kokouksissa. Kantajat väittävät tämän jälkeen, että Coatsin väitetiedoksiantoon antamassa vastauksessa tekemät väitetyt selvennykset koskivat vain erityisiä hintoja, eikä niissä siis kyseenalaisteta kantajien tekemien oikaisujen hyödyllisyyttä. Ne esittävät lopuksi, että yhtäältä mainitut oikaisut ja toisaalta Coatsin selvennykset tehtiin hallinnollisen menettelyn samassa vaiheessa, vaikka viimeksi mainitut saapuivatkin komissiolle joitakin päiviä ennen ensiksi mainittuja, eikä kronologinen järjestys voi näin ollen olla ratkaisevaa yhteistyön arvioinnissa.
206 Toiseksi kantajat väittävät, että ne ovat ainoita, jotka ovat selvästi selittäneet, että kokousten tarkoitus oli pienentää eroa nettohintojen ja hinnastohintojen välillä, mikä vahvistetaan riidanalaisen päätöksen 167 kohdassa. Tältä osin komissio vetoaa virheellisesti väitetiedoksiannon 141 kohtaan katsoakseen, että se on siinä jo todennut tämän tarkoituksen ja sopimusten vaikutukset hinnastohintoihin. Tästä kohdasta ilmenee nimittäin vain se, että komissio pystyi todistamaan, että kokousten osanottajat olivat tietyssä tapauksessa pyrkineet epäsuorasti korottamaan suunniteltuja nettohintoja, mutta sillä ei ollut vielä näyttöä hinnastoihin sisältyviä hintoja koskevien keskustelujen yleisestä asiasisällöstä.
207 Toiseksi kantajat väittävät, että heidän yhteistyönsä oli virheellisesti luokiteltu vähemmän hyödylliseksi kuin BST:n yhteistyö, jolle komissio on myöntänyt 20 prosentin sakonalennuksen, ja vetoavat tältä osin yhdenvertaisen kohtelun periaatteen loukkaamiseen.
208 Kolmanneksi kantajat katsovat komission niille myöntämän 15 prosentin sakonalennuksen riittämättömäksi sillä perusteella, että komission aikaisemmasta päätöskäytännöstä ja oikeuskäytännöstä ilmenee, että tosiseikkojen kiistämättömyys johtaa vähintään 10 prosentin, tai tietyissä tapauksissa 20 prosentin, sakonalennukseen. Tästä seuraa niiden mukaan, että väitetiedoksiannon jälkeisen yhteistyön, joka ylittää pelkän tosiseikkojen kiistämättömyyden, johdosta komission olisi pitänyt myöntää paljon suurempi alennus.
209 Neljänneksi kantajat väittävät, että ne ovat tehneet komission kanssa yhteistyötä yhteistyötiedoksiannon D kohdan 2 alakohdan kahdessa luetelmakohdassa tarkoitetulla tavalla ja että tällä perusteella niiden olisi kummankin pitänyt saada sakosta vähintään 10 prosenttia alennusta.
210 Tältä osin riidanalaisesta päätöksestä ei käy ilmi, että komissio olisi tosiasiassa arvostanut niiden väitetiedoksiannon vastaanottamisen jälkeistä yhteistyötä. Vaikka lisäksi oletettaisiin, että niiden yhteistyö väitetiedoksiannon vastaanottamisen jälkeen olisi tosiasiassa rajoittunut tosiseikkojen kiistämättä jättämiseen, niille olisi pitänyt myöntää vähintään 20 prosentin alennus, vaikka niiden yhteistyö ei olisi ollut hyödyllistä muutoin kuin komission todisteiden vahvistamiseksi edellä mainitun kiistämättä jättämisen johdosta. Kantajat huomauttavat tältä osin, että esillä olevassa asiassa kyseessä olevasta tiedonannosta poiketen sakoista vapauttamisesta ja sakkojen lieventämisestä kartelleja koskevissa asioissa 19.2.2002 annetussa komission tiedonannossa (EYVL C 45, s. 3) säädetään edellytyksestä, jonka mukaan todisteilla on oltava merkittävää lisäarvoa suhteessa komission hallussa jo oleviin todisteisiin.
211 Viidenneksi komission aikaisempaa päätöskäytäntöä ei ole lainkaan otettu huomioon. Kantajat väittävät nimittäin, että heidän yhteistyönsä on verrattavissa KME-nimisen yrityksen yhteistyöhön asiassa ”Teollisuusputket”, jossa komissio myönsi kyseisen yrityksen sakosta 30 prosentin alennuksen ([EY] 81 artiklan ja ETA-sopimuksen 53 artiklan mukaisesta menettelystä 16.12.2003 tehty komission päätös (Asia COMP/E-1/38.240 – Teollisuusputket, 423 kohta)). Ainoa ero perustuu siihen seikkaan, että kantajat ovat toimittaneet oikaisuja ilmoituksiin, joita muut osanottajat tekivät vastauksissaan väitetiedoksiantoon sen antamisen jälkeen, eivätkä ennen väitetiedoksiantoa. Niiden mukaan yhteistyötiedonannon D kohdan 2 alakohdan nojalla yritysten apua tosiseikkojen selvittämisessä ei tule arvioida sen mukaan, onko selvitys toimitettu ennen väitetiedoksiantoa vai sen jälkeen, joten komission olisi pitänyt myöntää myös niiden sakoista kokonaisuudessaan vähintään 30 prosentin alennus.
212 Komissio kiistää tämän kanneperusteen.
Unionin yleisen tuomioistuimen arviointi asiasta
213 Komissio on yhteistyötiedonannossaan määritellyt ne edellytykset, joilla komission kanssa kartelleja koskevissa tutkimuksissa yhteistyössä olevat yritykset voidaan vapauttaa sakoista tai joilla niille muussa tapauksessa määrättävän sakon määrää voidaan alentaa (ks. yhteistyötiedonannon A kohdan 3 alakohta).
214 Yhteistyötiedonannon D kohdan 1 alakohdassa todetaan seuraavaa: ”Jos yritys tarjoutuu yhteistyöhön ilman, että kaikki edellä B tai C kohdassa esitetyt edellytykset täyttyvät, yritykselle voidaan myöntää 10–50 prosenttia alennusta siihen sakkojen määrään, mikä sille olisi määrätty ilman yhteistyötä.”
215 Yhteistyötiedonannon D kohdan 2 alakohdassa tarkennetaan seuraavaa:
”Näin voidaan menetellä erityisesti, jos:
– yritys toimittaa komissiolle ennen [väitetiedoksiannon lähettämistä] tietoja, asiakirjoja tai muita todisteita, jotka auttavat rikkomuksen todistamisessa
– saatuaan [väitetiedoksiannon] yritys ilmoittaa komissiolle, että se ei kiistä niiden seikkojen olemassaoloa, joihin komission esittämät syytökset perustuvat.”
216 Käsiteltävässä asiassa riidanalaisesta päätöksestä ilmenee, että komissio on arvioinut voivansa alentaa Gütermannin ja Zwickyn sakkoja 15 prosentilla yhteistyötiedonannon D kohdan 2 alakohdan ensimmäistä ja toista luetelmakohtaa soveltaen (riidanalaisen päätöksen 397 perustelukappale).
217 Komissio on arviointinsa perustellakseen aluksi todennut, että Gütermannin ja Zwickyn ennen väitetiedoksiantoa toimittamat tiedot, asiakirjat ja muut todisteet olivat aineellisesti auttaneet kilpailusääntöjen rikkomisen todistamisessa (riidanalaisen päätöksen 395 perustelukappale). Se on lisäksi todennut, että kantajat ovat myöntäneet ensimmäisessä vastauksessaan tietojensaantipyyntöön, että hinnastoja oli vaihdettu ja niistä oli keskusteltu kokouksissa. Komissio on lopuksi todennut, etteivät kantajat olleet olennaisilta osin kiistäneet tosiseikkoja, joihin se oli perustanut väitteensä (riidanalaisen päätöksen 396 perustelukappale).
– Yhteistyön hyödyllisyys
218 Aluksi on todettava, etteivät kantajat kiistä sitä, etteivät ne riidanalaisen päätöksen 385 perustelukappaleessa todetun mukaisesti täytä yhteistyötiedoksiannon B ja C kohdan soveltamisen edellytyksiä, minkä vuoksi niiden toimintaa on arvioitava mainitun tiedonannon D kohdan, jonka otsikkona on ”Sakkojen määrän merkittävä alentaminen”, nojalla.
219 Lisäksi on muistutettava, että komissiolla on sakkojen laskentatavan osalta laaja harkintavalta, ja se voi ottaa tältä osin huomioon lukuisia tekijöitä, joihin kuuluu kyseessä olevien yritysten yhteistyö komission yksiköiden suorittaman tutkimuksen aikana. Komission on tässä yhteydessä suoritettava monimutkaisia tosiseikkoja koskevia arvioita, kuten arvioita, jotka koskevat mainittujen yritysten yhteistyötä (asia C-328/05 P, SGL Carbon v. komissio, tuomio 10.5.2007, Kok., s. I-3921, 81 kohta).
220 Komissiolla on tältä osin laaja harkintavalta, kun se arvioi yrityksen yhteistyön laatua ja hyödyllisyyttä muun muassa suhteessa muiden yritysten myötävaikutukseen asian selvittämisessä (edellä 219 kohdassa mainittu asia SGL Carbon v. komissio, tuomion 88 kohta).
221 Lopuksi on syytä muistuttaa, että oikeuskäytännön mukaan sakkojen alentaminen kilpailulainsäädännön rikkomiseen osallistuneiden yritysten komission kanssa tekemän yhteistyön vuoksi perustuu näkemykseen siitä, että tällainen yhteistyö helpottaa komission tehtävää sen pyrkiessä toteamaan rikkomisen olemassaolon ja – tarvittaessa – saamaan sen loppumaan (yhdistetyt asiat C-189/02 P, C-202/02 P, C-205/02 P–C-208/02 P ja C-213/02 P, Dansk Rørindustri ym. v. komissio, tuomio 28.6.2005, Kok., s. I-5425, 399 kohta; asia T-338/94, Finnboard v. komissio, tuomio 14.5.1998, Kok., s. II-1617, 363 kohta). Kun alennuksen olemassaolon syy otetaan huomioon, komissio ei voi sivuuttaa annettujen tietojen hyödyllisyyttä, jota on välttämättä tarkasteltava suhteessa sen hallussa jo oleviin todisteisiin.
222 Oikeuskäytännöstä ilmenee vastaavasti, että kun yritys yhteistyön puitteissa pelkästään vahvistaa – epätäsmällisemmin eikä yhtä nimenomaisesti – eräät sellaisista tiedoista, jotka jokin toinen yritys on jo toimittanut yhteistyön rajoissa, sen yhteistyön asteen – vaikka siitä saattaa olla komissiolle tiettyä hyötyä – ei voida katsoa olevan rinnastettavissa nämä tiedot ensimmäisenä toimittaneen yrityksen yhteistyön asteeseen. Lausunto, jossa pelkästään tietyssä määrin vahvistetaan komissiolla jo oleva lausunto, ei nimittäin helpota komission tehtävää merkittävästi eikä siten siinä määrin, että sen vuoksi olisi perusteltua alentaa sakkoa yhteistyön perusteella (ks. vastaavasti edellä 137 kohdassa mainittu asia Groupe Danone v. komissio, tuomion 455 kohta).
223 Käsiteltävässä asiassa on aluksi tarkennettava, että se seikka, että mahdollisuutta tietojen ja uusien todisteiden toimittamisesta väitetiedoksiannon jälkeen ei ole mainittu yhteistyötiedoksiannon D kohdan 2 alakohdassa, ei lainkaan sulje pois sitä, että tällainen seikka voisi johtaa sakon alentamiseen tämän saman määräyksen perusteella. Tähän D kohdan 2 alakohtaan sisältyvien olosuhteiden luettelo on nimittäin vain suuntaa-antava, kuten adverbin ”erityisesti” käyttö osoittaa (yhdistetyt asiat T-45/98 ja T-47/98, Krupp Thyssen Stainless ja Acciai speciali Terni v. komissio, Kok., s. II-3757, 274 kohta).
224 Tämä arviointi vahvistetaan unionin tuomioistuimen yhdistetyissä asioissa C-65/02 P ja C-73/02 P, ThyssenKrupp vastaan komissio, 14.7.2005 antamassa tuomiossa (Kok., s. I‑6773, 59 kohta) siltä osin kuin unionin tuomioistuin on siinä todennut, että komissio voi ottaa huomioon sen, että yritykset tunnustavat syyksi luettujen tosiseikkojen oikeudellisen luokittelun menettelyn myöhäisessä vaiheessa, eli siis loppujen lopuksi tunnustavat rikkomisen. Tämä mahdollisuus sisältyy yhteistyötiedonannon B ja C kohtaan, mutta sitä ei ole nimenomaisesti mainittu sen D kohdassa. Unionin tuomioistuin on kuitenkin katsonut, ettei ole mitään estettä sille, että yritykselle hyvitetään tällainen tunnustaminen, vaikka se tehdäänkin menettelyn myöhemmässä vaiheessa kuin mitä yhteistyötiedoksiannon B ja C kohdassa on esitetty. Valitessaan tällaisen ratkaisun unionin tuomioistuin vahvistaa yleisen periaatteen, jonka mukaan lieventäminen on komission myöntämä hyvitys kilpailusääntöjen rikkomisen todistamisen helpottamisesta riippumatta siitä menettelyn vaiheesta, missä yritys on antanut apua, jos tämä apu koostuu uusien tietojen ja uusien todisteiden toimittamisesta tai tosiseikkojen tai niiden oikeudellisen luokittelun tunnustamisesta.
225 Edellä esitetyn perusteella käsiteltävässä asiassa kysymys siitä, onko Gütermannin ja Zwickyn väitetiedoksiannon jälkeen toimittamat uudet tiedot ja uudet todisteet otettava huomioon ja täytyykö niiden siis johtaa mahdolliseen sakon alentamiseen yhteistyön perusteella, riippuu pääasiallisesti harjoitetun yhteistyön laadusta ja hyödyllisyydestä, joita komissio arvioi laajan harkintavaltansa puitteissa, kuten edellä 219 ja 220 kohdassa on muistutettu.
226 Näin ollen mainittuun kysymykseen ei voida tyydyttävällä tavalla vastata pelkästään toteamalla, että tiedot ja todisteet on toimitettu väitetiedoksiannon jälkeen, vaan se edellyttää, että määritellään konkreettisesti, ottaen huomioon näiden tietojen ja todisteiden laatu, hyödyllisyys ja toimittamisajankohta, onko komissio tehnyt ilmeisen virheen arvioidessaan Gütermannin ja Zwickyn harjoittaman yhteistyön astetta.
227 Aluksi on huomattava, että kantajat eivät kyseenalaista toteamusta, jonka mukaan Coatsin tiedot ovat olleet ratkaisevia osoitettaessa kartellin olemassaolo Benelux-maiden ja Pohjoismaiden teollisuuslankamarkkinoilla. Riidanalaisen päätöksen 387 perustelukappaleessa luetellaan tästä syystä Coatsin toimittamat todisteet, joita on käytetty useiden väitetiedoksiannon kohtien tukena.
228 Kantajat väittävät ensiksi oikaisseensa Coatsin ilmoituksia, jotka koskevat hinnastoja koskevien kokousten tiheyttä, hinnastohintojen korottamista ja erityisiä hintoja koskevia kokouksia.
229 Ensiksi on todettava hinnastoja ja niiden hintojen korottamista koskevien kokousten tiheyden osalta, että kantajat nojautuvat virheellisesti Coatsin edustajan ilmoitukseen, joka sisältyy yhteistyötiedonannon soveltamispyyntöön ja jonka mukaan 19.9.2000 pidetty kokous oli ainoa, jonka aikana keskusteltiin ja sovittiin todellisten hintojen (”actual prices”) korotuksista.
230 Komissio on nimittäin todennut väitetiedoksiannon 100 kohdassa, että toimittajat, joiden joukkoon kuuluivat Coats, BST, Gütermann ja Zwicky, olivat myöntäneet sen, että hinnastoista oli keskusteltu ja niitä oli vaihdettu kokouksissa. Lisäksi väitetiedoksiannon 102 kohdassa esitetyistä huomautuksista ilmenee, että toisin kuin Gütermann ja Zwicky, Coats oli tunnustanut, että yritykset olivat sopineet kokouksissa tulevista hinnastoista sekä päivämääristä, jolloin korotukset pannaan täytäntöön. Gütermannin ja Zwickyn tiedot todellisista hinnoista eivät ole myöskään selventäneet komissiolle niitä seikkoja, jotka se jo tiesi. Kantajien väite ei näin ollen ole merkityksellinen.
231 Toiseksi komissio on erityishinnoista käytyjen keskustelujen tiheyden osalta todennut väitetiedoksiannon 107 kohdassa, että toimittajat, mukaan lukien Coats, olivat kieltäneet tai jättäneet ilmoittamatta, että ne olivat vaihtaneet tietoja ja tehneet sopimuksia erityishinnoista ja nettohinnoista. Lisäksi komissio toteaa alennuksia ja paljousalennuksia koskevan tietojen vaihdon osalta väitetiedoksiannon 105 kohdassa, että toimittajat, paitsi Coats ajanjaksolla ennen 1990-luvun puoltaväliä, olivat kieltäneet sen tai jättäneet ilmoittamatta sen olemassaolon. On myös todettava, että kyseessä olevat yritykset, kuten Coats, Zwicky, Gütermann ja BST, ovat vasta väitetiedoksiannon antamisen jälkeen todenneet, että erityishinnat olivat olleet keskustelujen ja sopimusten kohteena kokouksissa.
232 Komissio väittää kuitenkin perustellusti, että se pystyi näyttämään toteen nämä kilpailusääntöjen rikkomista koskevat seikat asiakirjojen avulla, jotka Coats oli liittänyt tietojensaantipyyntöön antamaansa vastaukseen. Kyse on etenkin 8.9.1998 pidetyn kokouksen pöytäkirjasta, jonka laati Barbour Threadsin edustaja ja joka sisälsi tietoa alennuksista, paljousalennuksista ja erityishintojen korottamisesta tehdyistä sopimuksista. Komissio viittaa siihen useaan otteeseen väitetiedoksiannossaan (106, 108 ja 121 kohta). Kyse on lisäksi 10.10.2000 lähetetystä sähköpostista, joka on liitetty Coatsin edustajan F. S:n ilmoituksiin, joissa vahvistetaan, että alennuksista ja erityishintojen korotuksista sovittiin 19.9.2000 pidetyssä kokouksessa. Komissio mainitsee tämän väitetiedoksiannon 126 kohdassa. Lopuksi on kyse Coatsin lieventämispyynnön liitteenä toimittamista sähköposteista, joiden joukossa on lokakuussa 2000 lähetetty sähköposti, jossa ilmoitetaan erityishintoja koskevasta tietojen vaihdosta Amannin ja Gütermannin kanssa. Tämä asiakirja mainitaan väitetiedoksiannon 133 kohdassa, alaviitteessä 268.
233 Komissio on myös perustellusti katsonut, että myös BST:n toimittamat tiedot olivat auttaneet sitä todistamaan keskustelut ja sopimukset erityishinnoista. Tämä toteamus ilmenee väitetiedoksiannon 104 ja 106 kohdasta sekä sen alaviitteistä 173, 174 ja 176.
234 Tästä seuraa, että kantajien väitetiedoksiantoon toimittamat väitetyt oikaisut olivat itse asiassa vain vahvistuksia sille, mitä komissio jo tiesi edellä mainittujen, ennen mainittua tiedoksiantoa toimitettujen tietojen johdosta.
235 Näin ollen sillä seikalla, että Coatsin mainitun tiedonannon jälkeen tekemät huomautukset erityishinnoista saapuivat komissiolle ennen kantajien toimittamia tietoja, ei ole ollut mitään merkitystä niiden harjoittaman yhteistyön arvioinnissa.
236 Toiseksi se kantajien väite, jonka mukaan ne ovat olleet ainoat yritykset, jotka ovat selittäneet vastauksessaan väitetiedoksiantoon, että kokousten tarkoitus oli pienentää eroa hinnastohintojen ja todellisten nettohintojen välillä ja nostaa epäsuorasti eri tuotteiden nettohintoja, on hylättävä.
237 Vaikka on totta, että komissio on riidanalaisen päätöksen 167 perustelukappaleessa lainannut Gütermannin väitetiedoksiantoon antamassa vastauksessa käyttämää sanamuotoa selittääkseen kokousten tarkoitusta, on kuitenkin niin, että se oli jo todennut tämän tarkoituksen sekä sopimusten vaikutukset, kuten väitetiedoksiannon 141 ja 142 kohdasta ilmenee. Siinä mainitut tiedot on toimittanut Coats lieventämispyyntönsä yhteydessä, ja komissio on voinut niiden avulla, esimerkiksi niiden sisältämän konkreettisen hinnastohintojen nostamisen avulla, antaa viitteitä hinnastoihin sisältyviä hintoja koskevien keskustelujen yleisestä asiasisällöstä.
– Yhteistyöstä tehdyn arvioinnin virheellisyys BST:n yhteistyöhön verrattuna
238 Kantajien pyynnön, saada hyväkseen vähintään sama alennus kuin BST, osalta on muistutettava, että vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan asianomaisten yritysten harjoittamaa yhteistyötä arvioidessaan komissio ei saa jättää huomiotta yhdenvertaisen kohtelun periaatetta, jota loukataan, jos toisiinsa rinnastettavissa olevia tilanteita kohdellaan eri tavalla tai jos erilaisia tilanteita kohdellaan samalla tavalla, ellei tällainen kohtelu ole objektiivisesti perusteltua (edellä 185 kohdassa mainitut yhdistetyt asiat Tokai I, tuomion 394 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen). On kuitenkin tunnustettava, että komissiolla on laaja harkintavalta kartellin jäsenten sen kanssa harjoittaman yhteistyön laadun ja hyödyllisyyden arvioimiseksi, ja vain tämän harkintavallan rajojen ilmeinen ylittäminen on riitautettavissa.
239 Näiden yritysten harjoittaman yhteistyön vertailusta ilmenee, että komissio ei ole millään tavalla loukannut yhdenvertaisen kohtelun periaatetta.
240 Ensiksi ennen 15.3.2004 annettua väitetiedoksiantoa harjoitetun yhteistyön osalta komissio on nimittäin katsonut, että BST oli auttanut sitä huomattavasti näyttämään toteen useiden sopimusten sisällön (joista suurimman osan muodostivat 1990-luvun alussa tehtyjen sopimusten sisältö, Wienissä (Itävalta) 8.10.1996 tehdyn sopimuksen sisältö ja Zürichissä (Sveitsi) 9.9.1997 tehdyn sopimuksen sisältö) että se oli ollut ainoa yritys, joka oli toimittanut komissiolle hinnastoja, jotka se oli saanut kokouksissa kilpailijoiltaan, ja että se oli toimittanut enemmän tietoja, kuin mitä tietojensaantipyynnössä vaadittiin. Komissio viittaa useisiin väitetiedoksiannon alaviitteisiin näiden toteamustensa tueksi, joiden tarkoituksena on osoittaa, että BST on toimittanut suuren määrän todisteita (joiden joukossa on BST:n tietojensaantipyyntöön antaman vastauksen liite 14, joka sisältää kokouksissa vaihdettuja hinnastoja) ja että se oli näin ollen tärkeä tietolähde komission alustavissa tutkimuksissa.
241 Kantajien väitetiedoksiannon jälkeen harjoittaman yhteistyön osalta on taas todettava, että komissio myöntää, että myös ne ovat luovuttaneet sille asiakirjoja, jotka ovat antaneet yleissilmäyksen 1990-luvun alussa pidetyistä kokouksista. On kuitenkin niin, että komissio on katsonut, että nämä tiedot olivat vähemmän hyödyllisiä kuin BST:n toimittamat tiedot. Kantajat eivät ole kyseenalaistaneet näitä arviointeja vaan ovat tyytyneet väittämään, että ne eivät voineet niiden hallussa olevien tietojen avulla tietää, oliko BST toimittanut enemmän tietoja ja todisteita kuin ne. Kuten edellä on korostettu, riidanalaisen päätöksen 391–397 perustelukappaleesta sekä useista alaviitteisiin sisältyvistä viittauksista BST:n toimittamiin asiakirjoihin ilmenee komission väitetiedoksiannossa esittämien toteamusten tueksi, että BST:n harjoittama yhteistyö oli tärkeämpää.
242 Toiseksi riidanalaisesta päätöksestä ilmenee väitetiedoksiannon jälkeen harjoitetun yhteistyön osalta, että BST tai kantajat eivät ole kiistäneet todettujen seikkojen aineellista paikkansapitävyyttä ja että nämä kolme yritystä ovat harjoittaneet samalla tavalla yhteistyötä hallinnollisen menettelyn tässä vaiheessa. Edellä 228–237 kohdassa esitetyn perusteella kantajat väittävät virheellisesti toimittaneensa väitetiedoksiannon jälkeen tietoja, joita komissio ei tuntenut. Näin ollen ne eivät voi väittää toimittaneensa tietoja, jotka olivat niin hyödyllisiä, että niille tulisi niiden perusteella myöntää vähintään sama alennus kuin BST:lle.
243 Vaikka olisi myönnettävä, että kantajat olivat toimittaneet tietyistä väitetiedoksiannon kohdista yhtä hyödyllisiä tarkennuksia kuin BST, komissio ei ole tehnyt ilmeistä arviointivirhettä asettaessaan etusijalle sen seikan, että BST:n tiedot ja todisteet toimitettiin sille ennen mainittua tiedonantoa.
– Yhteistyötiedonannon virheellinen soveltaminen ja unionin yleisen tuomioistuimen oikeuskäytännön huomioon ottamatta jättäminen
244 Kantajat väittävät virheellisesti, että koska komissio on myöntänyt, että niiden yhteistyö täytti yhteistyötiedonannon D kohdassa mainittujen kahden luokan edellytykset, sen olisi pitänyt myöntää niille molemmille vähintään kaksi kertaa 10 prosentin alennus sakosta eli vähintään 20 prosentin alennus.
245 On nimittäin todettava, että yhteistyötiedonannon D kohtaan sisältyvä vaihteluväli ulottuu 10 prosentista 50 prosenttiin, eikä siinä vahvisteta erityisiä kriteerejä erilaisille alennuksille tämän vaihteluvälin rajoissa. Yhteistyötiedonannossa ei siis luoda perusteltua luottamusta tietynsuuruisen alennusprosentin saamiseen. Lisäksi vastoin kantajien pääasiallisia väitteitä yhteistyötiedonannon D kohtaa ei voida lainkaan tulkita siten, että komissiolla olisi velvollisuus myöntää erityinen vähintään 10 prosentin alennus jokaisen mahdollisen yhteistyön osalta, joka on tältä osin todettu merkitykselliseksi, vaan se on päinvastoin ymmärrettävä niin, että siinä säädetään ainoastaan yhdestä vähintään 10 prosentin alennuksesta.
246 Koska komissio ei näin ollen ylitä ilmeisellä tavalla sillä olevaa laajaa harkintavaltaa, kun se arvioi laajuutta, jolla yrityksen harjoittama yhteistyö on helpottanut sen työtä, se on täysin vapaa mainitsemaan päätöksessään erityiset prosenttiosuudet, joihin se on päätynyt kunkin yhteistyön tapauksen osalta, jonka on katsottu olevan yhteistyötiedonannon D kohdan mukainen, ja tämän jälkeen laskemaan ne yhteen, kuten se voi myös laillisesti mainita vain yhden kokonaisprosenttiosuuden, jonka se katsoo voivansa myöntää näiden samojen arviointien perusteella. Kuten komissio perustellusti toteaa, yhteistyön hyödyllisyyden arviointi ei nojaudu millään tavalla aritmeettiseen laskentakaavaan, joka osoittaisi viran puolesta vähintään 20 prosentin alennuksen, jos on kyse yhtä aikaa yhteistyötiedonannon D kohdan kahdesta luetelmakohdasta.
247 Edellä 185 kohdassa mainituissa yhdistetyissä asioissa Tokai I annetussa tuomiossa, johon kantajat vetoavat, ei kyseenalaisteta tätä arviointia. [EY] 81 artiklan ja ETA-sopimuksen 53 artiklan soveltamisesta (Asia COMP/E-1/36.490 – Grafiittielektrodit) 18.7.2001 annetusta komission päätöksestä 2002/271/EY (EYVL 2002, L 100, s. 1) ilmenee nimittäin selvästi, että komissio viittasi kyseisessä asiassa ainoastaan ja nimenomaisesti yhteistyötiedonannon D kohdan 2 alakohdan ensimmäiseen luetelmakohtaan kyseisen yrityksen osalta. Unionin yleinen tuomioistuin on todennut, että kyseinen yritys oli myös harjoittanut yhteistyötä toisen luetelmakohdan mukaisesti. Komission oli selitettävä, että se oli tehnyt yhden ainoan alennuksen, johon sisältyivät molemmantyyppiset yhteistyöt. Käsiteltävästä asiasta poiketen sitä koskeva arviointi, että kyseinen yritys ei ollut kiistänyt tosiseikkoja, ei sisältynyt mihinkään niistä perustelukappaleista, jotka koskevat tämän yrityksen harjoittamaa yhteistyötä. Tämän vuoksi unionin yleinen tuomioistuin on katsonut voivansa ainoastaan todeta, ettei komissio ollut soveltanut kyseiseen yritykseen yhteistyötiedonannon D kohdan 2 alakohdan toista luetelmakohtaa.
– Aikaisemman päätöskäytännön huomioon ottamatta jättäminen
248 Kantajien esittämä komission aikaisempaan päätöskäytäntöön liittyvä väite on hylättävä. Nimittäin pelkästään se seikka, että komissio on aiemmassa päätöskäytännössään myöntänyt tietyn alennuksen tietynlaisen käyttäytymisen vuoksi, ei merkitse, että sillä olisi velvollisuus tehdä suhteessa samanlainen alennus arvioidessaan vastaavanlaista käyttäytymistä jossain myöhemmässä hallinnollisessa menettelyssä (edellä 50 kohdassa mainittu asia Brugg Rohrsysteme v. komissio, tuomion 193 kohta).
249 Kantajien harjoittama yhteistyö ei kuitenkaan ole millään tavalla verrannollinen KME-nimisen yrityksen harjoittamaan yhteistyöhön, josta on todettu [EY] 81 artiklan ja ETA-sopimuksen 53 artiklan mukaisesta menettelystä 16.12.2003 tehdyssä komission päätöksessä (Asia COMP/E-1/38.240 – Teollisuusputket), johon ne vetoavat. Tuosta päätöksestä ilmenee, että KME oli harjoittanut merkityksellistä yhteistyötä ennen väitetiedoksiannon vastaanottamista, mikä auttoi näyttämään aineellisesti toteen kartellin olemassaolon sen koko voimassaolon ajalta. KME on nimittäin toimittanut kilpailusääntöjen rikkomista koskevia asiakirjoja ja yksityiskohtaisen kuvauksen kartellin toimintatavasta ja selittänyt yksityiskohdittain, missä yhteydessä eri asiakirjat, joita komissio oli löytänyt tarkastuksissaan, oli kirjoitettu. Kantajien yhteistyöllä ei ole ollut tällaista merkitystä ennen väitetiedoksiantoa.
250 Kun otetaan edellä esitetty huomioon, yhteistyötiedonannon virheelliseen soveltamiseen liittyvä kanneperuste on hylättävä.
Kanneperuste, johon Gütermann ja Zwicky ovat vedonneet ja joka liittyy sakon suhteettomuuteen
Asianosaisten lausumat
251 Kantajat esittävät useita väitteitä sakon suhteettomuuteen liittyvän kanneperusteensa tueksi.
252 Ensiksi ne väittävät, että komissio ei ole ottanut huomioon huomattavia taloudellisia vaikeuksia, joita niillä oli vuosien ajan ollut lankateollisuutta koettelevien rakennemuutosten johdosta. Alan kriisi oli nimittäin aiheuttanut niiden tulojen huomattavan laskemisen ja johtanut siihen, että Zwickyn täytyi lopettaa toimintansa markkinoilla marraskuussa 2000. Komissio on myös jättänyt ottamatta huomioon Gütermannin luotto-ongelmat ja niistä johtuvat lisääntyneet korot.
253 Toiseksi Gütermannille (4,021 miljoonaa euroa) ja Zwickylle (0,174 euroa) määrätyt sakot ovat suhteettomia niiden liikevaihtoon nähden niillä markkinoilla, joita kilpailusääntöjen rikkominen koskee. Ne väittävät, että Gütermannin toiminnan tulos verojen jälkeen oli ollut yhdentoista ja puolen vuoden aikana, jolloin kilpailusääntöjä on rikottu, 318 000 euroa ja Zwickyn vuoden 2000 liikevaihto oli ollut vain 200 000 euroa.
254 Lisäksi Gütermann, jota Zwicky vastaavasti tuki vastauksessaan, väittää, että sakkojen laskennassa käytetyt laskentapohjat (2,2 miljoonaa euroa Gütermannin osalta ja 100 000 euroa Zwickyn osalta) ovat yhtäältä suhteettomia kaikkien yritysten niistä tuotteista, joita kilpailusääntöjen rikkominen koskee, kertyneeseen kumuloituun liikevaihtoon nähden (50 miljoonaa euroa) ja vaikuttavat toisaalta liioitelluilta, kun verrataan toisiinsa tätä viimeksi mainittua lukua, joka heijastaa kilpailusääntöjen rikkomisen kohteena olevien tuotemarkkinoiden kokoa, ja maailmanlaajuisten teollisuuslankamarkkinoiden kokoa (4–5 miljardia euroa).
255 Kantajien mukaan komissiolla on oikeuskäytännön mukaan velvollisuus ottaa huomioon kyseisten markkinoiden koko tutkiessaan rikkomisen vakavuutta ja sakon oikeasuhteisuutta. Komissio on näin ollen virheellisesti väittänyt, että tämä kriteeri on vain yksi osatekijä muiden joukossa, eikä sillä ollut velvollisuutta ottaa sitä huomioon.
256 Kolmanneksi Gütermann väittää, että laskentamenetelmällä, jota on käytetty sille määrättyä sakkoa laskettaessa, asetetaan pienet ja keskisuuret yritykset selvästi huonompaan asemaan. Viimeksi mainittujen kokoa ei nimittäin oteta huomioon ja tällä laskentamenetelmällä saadut sakot ovat siis suhteettomia. Tästä seuraa, että sille käsiteltävässä asiassa määrätty sakko on suhteeton verrattuna muille yrityksille, kuten BST:lle tai Coatsille, määrättyihin sakkoihin nähden.
257 Neljänneksi suuntaviivojen soveltaminen esillä olevassa asiassa ei ole asianmukaista erityisesti yhdenvertaisen kohtelun kannalta, kun otetaan huomioon pieniä ja keskisuuria yrityksiä koskevat tulevat asiat, joiden osalta on määrätty oikeudenmukaisemmasta kohtelusta asetuksen N:o 1/2003 23 artiklan 2 kohdan a alakohdan mukaisesti määrättävien sakkojen laskennasta annetuissa suuntaviivoissa (EUVL 2006, C 210, s. 2).
258 Komissio kiistää tämän kanneperusteen.
Unionin yleisen tuomioistuimen arviointi asiasta
259 Ensiksi kantajat väittävät virheellisesti, että niille määrätty sakko on suhteeton, kun otetaan huomioon niiden epävarma taloudellinen tilanne ja riski siitä, että sakko aiheuttaa niiden katoamisen.
260 Kuten vakiintuneesta oikeuskäytännöstä seuraa ja kuten riidanalaisen päätöksen 404 perustelukappaleessa on muistutettu, komissio ei ole velvollinen ottamaan sakon suuruutta määrittäessään huomioon yrityksen rahoitusvajetta, sillä se merkitsisi perusteettoman kilpailuedun antamista niille yrityksille, jotka ovat vähiten sopeutuneita markkinatilanteeseen (yhdistetyt asiat 96/82–102/82, 104/82, 105/82, 108/82 ja 110/82, IAZ International Belgium ym. v. komissio, tuomio 8.11.1983, Kok., s. 3369, 54 ja 55 kohta; edellä 221 kohdassa mainitut yhdistetyt asiat Dansk Rørindustri ym. v. komissio, tuomion 327 kohta ja asia C-308/04 P, SGL Carbon v. komissio, tuomio 29.6.2006, Kok., s. I-5977, 105 kohta).
261 Jos lisäksi oletetaan, että yhteisön viranomaisen toteuttama toimenpide saattaa johtaa tietyn yrityksen selvitystilaan, tällainen yrityksen selvitystilaan asettaminen kyseisessä oikeudellisessa muodossa ei kuitenkaan, vaikka sillä voidaan vahingoittaa omistajien, osakkeenomistajien tai osakkaiden taloudellisia etuja, merkitse sitä, että myös yrityksen edustamat henkilöstö sekä aineelliset ja aineettomat varat menettäisivät arvonsa (edellä 185 kohdassa mainitut yhdistetyt asiat Tokai I, tuomion 372 kohta).
262 Kun otetaan huomioon tämä oikeuskäytäntö, on katsottava, ettei komissiolla ollut minkäänlaista velvollisuutta ottaa huomioon Gütermannin taloudellista tilannetta riidanalaisessa päätöksessä eikä mainita siinä tämän yrityksen selityksiä tästä tilanteesta. Se seikka, että komissio katsoi sopivaksi mainita Zwickyn taloudellisen tilanteen mutta ei Gütermannin taloudellista tilannetta, voidaan ymmärtää hyvin, kun otetaan huomioon Zwickyn erityisen vaikea taloudellinen tilanne, joka sai sen myymään teollisuuslankatoimintansa Gütermannille.
263 Toiseksi kantajat moittivat komissiota etenkin siitä, ettei se ole ottanut huomioon kyseisten markkinoiden kokoa ja on siis määrännyt mainittuun kokoon nähden suhteettoman sakon. Ne vetoavat myös sakon suhteettomuuteen niiden liikevaihtoihin nähden rikkomisen kohteena olevilla markkinoilla sekä sakon laskentapohjan suhteettomuuteen niiden liikevaihtoihin nähden.
264 Aluksi on todettava, että suhteellisuusperiaate edellyttää, että yhteisön toimielinten säädöksillä, päätöksillä ja muilla toimenpiteillä ei saa ylittää niitä rajoja, jotka johtuvat siitä, mikä on tarpeellista tavoitellun päämäärän toteuttamiseksi ja tähän soveltuvaa. Sakkojen laskennan osalta kilpailusääntöjen rikkomisten vakavuus on osoitettava lukuisten seikkojen perusteella, eikä millekään näistä seikoista pidä antaa sellaista merkitystä, joka olisi suhteeton verrattuna muihin arvioinnissa huomioon otettaviin seikkoihin. Suhteellisuusperiaate edellyttää tässä yhteydessä, että komission on vahvistettava sakko suhteessa rikkomisen vakavuuden arvioimiseksi huomioon otettuihin seikkoihin ja että sen on tältä osin sovellettava näitä seikkoja johdonmukaisesti ja objektiivisesti perustellulla tavalla (edellä 194 kohdassa mainittu asia Jungbunzlauer v. komissio, tuomion 226–228 kohta).
265 Siitä väitteestä, että komissio ei ole ottanut huomioon kyseisten markkinoiden kokoa, on muistutettava, että asetuksen N:o 17 15 artiklan 2 kohdan ja asetuksen N:o 1/2003 23 artiklan 2 kohdan mukaan komissio voi määrätä yrityksille sakon, joka on enintään kymmenen prosenttia kunkin rikkomiseen osallisen yrityksen edellisen tilikauden liikevaihdosta. Näissä säännöksissä säädetään sakon suuruuden määrittämisestä tämän rajan sisällä, että huomioon on otettava rikkomisen vakavuus ja kesto. Lisäksi suuntaviivoissa todetaan, että komissio määrää laskentapohjan kyseisen rikkomisen vakavuuden mukaan ottamalla huomioon rikkomisen luonteen, sen konkreettisen vaikutuksen markkinoihin, jos se on mitattavissa, ja maantieteellisten markkinoiden laajuuden.
266 Näin ollen asetuksessa N:o 17, asetuksessa N:o 1/2003 tai suuntaviivoissa ei säädetä, että sakkojen määrä on vahvistettava suoraan kyseisten markkinoiden koon perusteella, koska tämä seikka on vain yksi tekijä muiden joukossa. Näissä oikeussäännöissä ei siis nimenomaisesti velvoiteta komissiota ottamaan huomioon tuotemarkkinoiden pientä kokoa (asia T-322/01, Roquette Frères v. komissio, tuomio 27.9.2006, Kok., s. II-3137, 148 kohta).
267 Oikeuskäytännön mukaan rikkomisen vakavuutta arvioitaessa komission on otettava huomioon monia tekijöitä, joiden luonne ja tärkeys vaihtelevat asianomaisen rikkomistyypin ja asianomaisen rikkomisen erityisolosuhteiden mukaan (edellä 78 kohdassa mainitut yhdistetyt asiat Musique diffusion française ym. v. komissio, tuomion 120 kohta). Ei voida sulkea pois sitä, että näihin tekijöihin, jotka osoittavat rikkomisen vakavuuden, voi kuulua tapauksen mukaan merkityksellisen tuotteen markkinoiden koko.
268 Vaikka näin ollen markkinoiden koko voi olla yksi huomioon otettava tekijä rikkomisen vakavuuden osoittamiseksi, sen tärkeys vaihtelee kyseisen rikkomisen tyypin ja sen erityisolosuhteiden mukaan.
269 Käsiteltävässä asiassa rikkominen koostuu etenkin arkaluonteisten tietojen vaihtamisesta hinnastoista ja/tai asiakaskohtaisista hinnoista ja kilpailun välttämisestä hinnoilla, jotka alittavat vakiintuneen toimittajan hinnat, ja asiakkaiden jakamisesta (riidanalaisen päätöksen 99–125 ja 345 perustelukappale). Tällaiset käytännöt ovat suuntaviivoissa tarkoitettuja hintakartellin tyyppisiä horisontaalisia rajoituksia ja näin ollen luonteeltaan erittäin vakavia. Tässä yhteydessä kyseisten markkinoiden pienellä koolla, vaikka se olisi näytetty toteen, on vain vähäinen merkitys verrattuna kaikkiin muihin rikkomisen vakavuuden osoittaviin tekijöihin.
270 On joka tapauksessa otettava huomioon se, että komissio on katsonut, että rikkomista on pidettävä suuntaviivoissa tarkoitettuna erittäin vakavana rikkomisena; tällaisissa tapauksissa suuntaviivoissa vahvistetaan, että komission on mahdollista vahvistaa yli 20 miljoonan euron laskentapohja. Esillä olevassa asiassa komissio on riidanalaisessa päätöksessä jakanut kyseiset yritykset useisiin luokkiin sen mukaan, mikä oli niiden suhteellinen merkitys kyseisillä markkinoilla. Riidanalaisen päätöksen 358 perustelukappaleesta ilmenee, että komissio on vahvistanut vain 14 miljoonan euron laskentapohjan ensimmäiseen luokkaan kuuluvien yritysten osalta, 5,2 miljoonan euron laskentapohjan toisen luokkaan kuuluvien yritysten osalta, 2,2 miljoonan euron laskentapohjan kolmanteen luokkaan kuuluvien yritysten osalta (joihin Gütermann kuuluu) ja 0,1 miljoonan euron laskentapohjan neljänteen luokkaan kuuluvien yritysten osalta (joihin Zwicky kuuluu). Tästä seuraa, että laskentapohjat, jotka ovat olleet lähtökohtana Gütermannille ja Zwickylle määrättyjen sakkojen laskemisessa, vastasivat selvästi pienempää määrää kuin se määrä, jonka komissio olisi suuntaviivojen mukaan voinut ottaa laskentapohjaksi erittäin vakavien rikkomusten osalta. Tällainen sakon laskentapohjan määrittäminen näyttää vahvistavan, että kyseisten tuotemarkkinoiden koko on otettu huomioon.
271 Näiden toteamusten perusteella on katsottava, etteivät Gütermannille ja Zwickylle määrätyt sakot ole millään tavalla suhteettomia Benelux-maiden ja Pohjoismaiden teollisuuslankamarkkinoiden kokoon nähden.
272 Lisäksi väite, joka liittyy sakon laskentapohjan suhteettomuuteen Gütermannin ja Zwickyn kyseisten markkinoiden liikevaihtoihin nähden, on myös hylättävä.
273 On nimittäin todettava, että sakon laskentapohjan, joka määrätään rikkomisen vakavuuden perusteella, määräämiseksi komissio on katsonut välttämättömäksi soveltaa kartelliin osallistuneisiin yrityksiin erilaista kohtelua, jotta voidaan ottaa huomioon rikkomiseen syyllistyneiden yritysten todelliset taloudelliset mahdollisuudet aiheuttaa merkittävää vahinkoa kilpailulle ja asettaa sakon määrä tasolle, joka varmistaa, että sillä on riittävä rikkomista estävä vaikutus. Se on lisännyt, että on välttämätöntä ottaa huomioon kunkin yrityksen laittoman toiminnan painoarvo ja sen todellinen vaikutus kilpailuun. Näiden tekijöiden arvioimiseksi komissio on katsonut aiheelliseksi käyttää perustana kunkin yrityksen kyseisillä markkinoilla kartellissa kyseessä olevan tuotteen osalta kertynyttä liikevaihtoa.
274 Kuten näin ollen edellä 270 kohdassa on esitetty, komissio on jakanut kyseiset yritykset neljään luokkaan. Gütermann on sijoitettu kolmanteen luokkaan huomioimalla sen 2,36 miljoonan euron liikevaihto ja Zwicky neljänteen luokkaan huomioimalla sen 0,2 miljoonan euron liikevaihto. Komissio vahvisti laskentapohjan, joka määrättiin rikkomuksen vakavuuden perusteella 2,2 miljoonaksi euroksi Gütermannin osalta ja 0,1 miljoonaksi euroksi Zwickyn osalta (riidanalaisen päätöksen 356–358 perustelukappale).
275 Vakiintuneesta oikeuskäytännöstä seuraa, että se osa liikevaihdosta, joka tulee kilpailusääntöjen rikkomisen kohteena olevista tavaroista, on omiaan osoittamaan kilpailusääntöjen rikkomisen laajuutta kyseisillä markkinoilla (edellä 184 kohdassa mainittu asia Cheil Jedang v. komissio, tuomion 91 kohta ja edellä 79 kohdassa mainittu asia Archer Daniels Midland ja Archer Daniels Midland Ingredients v. komissio, tuomion 196 kohta). Tämä liikevaihto on nimittäin omiaan antamaan oikeasuhteisen viitteen jokaisen jäsenen osuudesta kyseisillä markkinoilla, koska se on objektiivinen peruste, jolla tämän menettelyn haitallinen vaikutus tavanomaiseen kilpailuun saadaan täsmällisesti mitatuksi, ja se on näin ollen hyvä indikaattori kunkin kyseisen yrityksen kapasiteetista aiheuttaa vahinkoa.
276 Edellä esitetyn perusteella on todettava, että Gütermannille ja Zwickylle määrättyjen sakkojen laskemisessa käytetyt laskentapohjat eivät ole millään tavalla suhteettomia verrattuna näiden yritysten liikevaihtoon kyseisillä markkinoilla.
277 Tästä seuraa, että myös väite, joka liittyy sakon suhteettomuuteen verrattuna kantajien liikevaihtoon niillä markkinoilla, joita rikkominen koskee, on hylättävä. Kantajat eivät nimittäin voi pätevästi väittää, ettei niille määrätty lopullinen sakko ole määrältään oikeasuhteinen, koska niille määrättyjen sakkojen laskentapohja on oikeutettu niiden arviointiperusteiden valossa, joita komissio on noudattanut määrittäessään kunkin yrityksen merkitystä kyseisillä markkinoilla (ks. vastaavasti asia T-23/99, LR AF 1998 v. komissio, tuomio 20.3.2002, Kok., s. II-1705, 304 kohta ja asia T-303/02, Westfalen Gassen Nederland v. komissio, Kok., s. II-4567, 185 kohta). Joka tapauksessa on todettava, ettei yhteisön oikeus sisällä yleisesti sovellettavaa periaatetta, jonka mukaan seuraamuksen olisi oltava oikeassa suhteessa yritykselle rikkomisen kohteena olevan tuotteen myynnistä kertyneeseen liikevaihtoon (ks. vastaavasti asia C-397/03 P, Archer Daniels Midland ja Archer Daniels Midland Ingredients v. komissio, tuomio 18.5.2006, Kok., s. I‑4429, 339 kohta).
278 Kolmanneksi myös Gütermannin väite, jonka mukaan laskentamenetelmä asettaa pienet ja keskisuuret yritykset huonompaan asemaan, ja on esillä olevassa asiassa johtanut sille määrättyyn suhteettomaan sakkoon muille yrityksille määrättyihin sakkoihin nähden, on hylättävä.
279 Koska komissiolla ei ole velvollisuutta laskea sakon määrää kyseisten yritysten liikevaihtoon perustuvien määrien nojalla, se ei myöskään ole velvollinen varmistamaan tapauksissa, joissa sakkoja määrätään useille yrityksille samasta rikkomisesta, että kunkin yrityksen osalta lasketut sakkojen lopulliset määrät heijastavat kaikkia yritysten välisiä eroavaisuuksia näiden kokonaisliikevaihdon taikka niiden kyseisiä tuotemarkkinoita koskevan liikevaihdon osalta (asia T-21/99, Dansk Rørindustri v. komissio, tuomio 20.3.2002, Kok., s. II-1681, 202 kohta).
280 Tältä osin on täsmennettävä, että asetuksen N:o 17 15 artiklan 2 kohdassa tai asetuksen N:o 1/2003 23 artiklan 3 kohdassa ei edellytetä myöskään, että tapauksessa, jossa sakkoja asetetaan useammalle samaan rikkomiseen syyllistyneelle yritykselle, pienelle tai keskisuurelle yritykselle asetetun sakon määrä ei saisi prosenttiosuutena liikevaihdosta olla suurempi kuin suuremmille yrityksille asetettujen sakkojen määrä. Tästä säännöksestä ilmenee, että sekä pienten ja keskisuurten yritysten että suurempien yritysten osalta on sakon määrää määritettäessä otettava huomioon rikkomisen vakavuus ja kesto. Jos komissio asettaa kullekin samaan rikkomiseen osallistuneelle yritykselle rikkomisen vakavuuden ja keston mukaan perustellut sakot, sitä ei voida moittia siitä, että joillekin yrityksille asetettujen sakkojen määrä on liikevaihtoon nähden suurempi kuin toisille yrityksille asetettujen (edellä 279 kohdassa mainittu asia Dansk Rørindustri v. komissio, tuomion 203 kohta ja edellä 277 kohdassa mainittu asia Westfalen Gassen Nederland v. komissio, tuomion 174 kohta).
281 Näin ollen komissiolla ei ole velvollisuutta lieventää sakkojen määrää, kun kyseiset yritykset ovat pieniä tai keskisuuria. Yrityksen koko on nimittäin jo otettu huomioon asetuksen N:o 17 15 artiklan 2 kohdassa ja asetuksen N:o 1/2003 23 artiklan 3 kohdassa vahvistetun enimmäismäärän ja suuntaviivojen säännösten avulla (edellä 277 kohdassa mainittu asia Westfalen Gassen Nederland v. komissio, tuomion 174 kohta). Näitä kokoon liittyviä seikkoja lukuun ottamatta ei ole mitään syytä kohdella pieniä tai keskisuuria yrityksiä toisin kuin muita yrityksiä. Se, että kyseiset yritykset ovat pieniä tai keskisuuria yrityksiä, ei vapauta niitä velvollisuudesta noudattaa kilpailusääntöjä (asia T-52/02, SNCZ v. komissio, tuomio 29.11.2005, Kok., s. II-5005, 84 kohta).
282 Sillä väitteellä, että komissio ei ole ottanut huomioon eri yritysten kokonaisliikevaihtoa vahvistaessaan sakon määrää, ei ole merkitystä. On nimittäin muistutettava, että suuntaviivoissa säädetään, että on tarpeen ottaa huomioon [rikkomuksiin syyllistyneiden yritysten] todellinen taloudellinen kapasiteetti [aiheuttaa vahinkoa] muille talouden toimijoille ja erityisesti kuluttajille – – ja määrittää sakon määrä tasolle, joka on riittävän varoittava (1 kohdan A alakohdan neljäs alakohta). Näissä samoissa suuntaviivoissa lisätään, että jos rikkomukseen syyllistyy useita yrityksiä, kuten kartelleissa, yleistä laskentapohjaa voidaan vaihdella ja vahvistaa erityinen laskentapohja, jossa otetaan huomioon rikkomusten tapauskohtainen painoarvo ja siten kunkin yrityksen rikkomisen todellinen vaikutus kilpailuun erityisesti, kun samanlaisiin rikkomuksiin syyllistyneet yritykset ovat huomattavan erikokoisia; näin voidaan siis mukauttaa yleistä laskentapohjaa kunkin yrityksen erityispiirteiden mukaan (1 kohdan A alakohdan kuudes alakohta) (edellä 184 kohdassa mainittu asia Cheil Jedang v. komissio, tuomion 81 kohta).
283 Suuntaviivoissa ei määrätä, että sakot laskettaisiin yritysten kokonaisliikevaihdon tai kyseessä olevasta tuotteesta relevanteilla markkinoilla kertyneen liikevaihdon perusteella. Niissä ei kuitenkaan myöskään kielletä sitä, että tällaiset liikevaihdot otettaisiin huomioon sakkoa määritettäessä yhteisön oikeuden yleisten periaatteiden noudattamiseksi ja tilanteen sitä vaatiessa. Liikevaihto saattaa näin ollen olla yksi tekijä silloin, kun otetaan huomioon edellä 273 kohdassa lueteltuja eri seikkoja (ks. vastaavasti edellä 184 kohdassa mainittu asia Cheil Jedang v. komissio, tuomion 82 kohta ja edellä 185 kohdassa mainitut yhdistetyt asiat Tokai I, tuomion 195 kohta).
284 Kuten edellä 275 kohdassa on todettu, käsiteltävässä asiassa komission valinta viitata liikevaihtoon kyseisillä markkinoilla määritelläkseen kunkin yrityksen kyvyn tuottaa vahinkoa oli johdonmukainen ja objektiivisesti perusteltu. Tällöin komissio tavoitteli myös ehkäisevää vaikutusta ilmoittamalla avoimesti siitä, että se määrää ankaramman seuraamuksen yrityksille, jotka olivat osallistuneet kartelliin markkinoilla, joilla niillä on merkittävä asema.
285 Neljänneksi Gütermann vetoaa virheellisesti asetuksen N:o 1/2003 23 artiklan 2 kohdan a alakohdan mukaisesti määrättävien sakkojen laskennasta annettuihin vuoden 2006 suuntaviivoihin sakon suhteettomuuteen liittyvän kanneperusteensa tueksi. On nimittäin todettava, että pelkästään se seikka, että kyseisten suuntaviivojen, joita ei sovelleta nyt käsiteltävän asian tosiseikkoihin, mukaista uutta sakon laskumenetelmää soveltamalla sakon määrä olisi pienempi kuin riidanalaisessa päätöksessä määrätty, ei osoita kyseisen sakon kohtuuttomuutta.
286 Tämä toteamus on vain osoitus komission laajasta harkintavallasta ottaa käyttöön asetuksen N:o 17 ja asetuksen N:o 1/2003 vaatimuksia kunnioittaen menetelmä, jota se aikoo soveltaa sakkojen määrän määrittämiseen ja ajaakseen vastuullaan olevaa kilpailupolitiikkaa. Arvioidessaan tiettynä aikana määrättyjen sakkojen kohtuullisuutta unionin yleinen tuomioistuin voi arvioinnissaan ottaa huomioon erityisesti tosiseikat ja oikeudelliset seikat ja komission EY:n perustamissopimuksen vaatimusten mukaisesti määritetyt kilpailupolitiikan tavoitteet, jotka vallitsivat kyseisenä aikana.
287 Tästä seuraa, että sakon suhteettomuuteen liittyvä kanneperuste on hylättävä kokonaisuudessaan.
288 Edellä esitetystä seuraa, että asioissa T-456/05 ja T-457/05 nostetut kanteet on hylättävä.
Oikeudenkäyntikulut
289 Unionin yleisen tuomioistuimen työjärjestyksen 87 artiklan 2 kohdan mukaan asianosainen, joka häviää asian, velvoitetaan korvaamaan oikeudenkäyntikulut, jos vastapuoli on sitä vaatinut. Koska kantajat ovat hävinneet asian, ne on komission vaatimusten mukaisesti velvoitettava korvaamaan oikeudenkäyntikulut.
Näillä perusteilla
UNIONIN YLEINEN TUOMIOISTUIN (viides jaosto)
on ratkaissut asiat seuraavasti:
1) Kanteet hylätään.
2) Gütermann AG ja Zwicky & Co. AG velvoitetaan korvaamaan oikeudenkäyntikulut.
|
Vilaras |
Prek |
Ciucǎ |
Julistettiin Luxemburgissa 28 päivänä huhtikuuta 2010.
Allekirjoitukset
Sisällys
Asian tausta
1. Oikeudenkäynnin kohde
2. Hallinnollinen menettely
3. Riidanalainen päätös
Kyseessä olevien markkinoiden määritteleminen
Tuotemarkkinat
Maantieteelliset markkinat
Kyseessä olevien markkinoiden koko ja rakenne
Kilpailusääntöjä rikkovan toiminnan kuvaus
Riidanalaisen päätöksen päätösosa
Menettely ja asianosaisten vaatimukset
Oikeudellinen arviointi
1. Kanneperusteet, joilla riitautetaan kilpailusääntöjä rikkovan toiminnan olemassaolo ja määräykset sen lopettamisesta ja sen jatkamisesta pidättymisestä
Kanneperuste, johon Gütermann ja Zwicky vetoavat ja joka liittyy asetuksen N:o 1/2003 7 artiklan 1 kohdan rikkomiseen
Asianosaisten lausumat
Unionin yleisen tuomioistuimen arviointi asiasta
Zwickyn esittämä kanneperuste, joka koskee rikkomisen lopettamista ja sen jatkamisesta pidättymistä koskevien määräysten epäoikeudenmukaisuutta
Asianosaisten lausumat
Unionin yleisen tuomioistuimen arviointi asiasta
2. Kanneperusteet, joilla riitautetaan sakko ja sen määrä
Kanneperuste, johon Zwicky vetoaa ja joka liittyy enimmäismäärän, joka on kymmenen prosenttia liikevaihdosta, ylittämiseen
Asianosaisten lausumat
Unionin yleisen tuomioistuimen arviointi asiasta
Kanneperuste, johon Gütermann ja Zwicky vetoavat ja joka liittyy rikkomisen vakavuuden virheelliseen arviointiin sen vaikutusten osalta
Asianosaisten lausumat
Unionin yleisen tuomioistuimen arviointi asiasta
Kanneperuste, johon Gütermann ja Zwicky vetoavat ja joka koskee rikkomisen keston virheellistä arviointia
Asianosaisten lausumat
Unionin yleisen tuomioistuimen arviointi asiasta
Kanneperuste, johon Gütermann ja Zwicky vetoavat ja joka liittyy lieventävien olosuhteiden huomioon ottamatta jättämiseen
Asianosaisten lausumat
Unionin yleisen tuomioistuimen arviointi asiasta
Kanneperuste, johon Gütermann ja Zwicky vetoavat ja joka liittyy yhteistyötiedonannon virheelliseen soveltamiseen
Asianosaisten lausumat
Unionin yleisen tuomioistuimen arviointi asiasta
– Yhteistyön hyödyllisyys
– Yhteistyöstä tehdyn arvioinnin virheellisyys BST:n yhteistyöhön verrattuna
– Yhteistyötiedonannon virheellinen soveltaminen ja unionin yleisen tuomioistuimen oikeuskäytännön huomioon ottamatta jättäminen
– Aikaisemman päätöskäytännön huomioon ottamatta jättäminen
Kanneperuste, johon Gütermann ja Zwicky ovat vedonneet ja joka liittyy sakon suhteettomuuteen
Asianosaisten lausumat
Unionin yleisen tuomioistuimen arviointi asiasta
Oikeudenkäyntikulut
* Oikeudenkäyntikieli: saksa.