YHTEISÖJEN ENSIMMÄISEN OIKEUSASTEEN TUOMIOISTUIMEN TUOMIO (kolmas jaosto)
25 päivänä lokakuuta 2007
Asia T-154/05
Carmela Lo Giudice
vastaan
Euroopan yhteisöjen komissio
Henkilöstö – Virkamiehet – Työpaikkakiusaaminen – Kumoamiskanne – Avustamisvelvollisuus – Perusteluvelvollisuus – Perusteltu luottamus – Henkilöstösääntöjen 24 artikla – Huolenpitovelvollisuus – Tutkittavaksi ottaminen – Vahingonkorvausvaatimus
Aihe: Kanne, jossa ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuinta vaaditaan yhtäältä kumoamaan komission päätös, jossa todetaan, ettei kantajaa ole henkisesti ahdisteltu ja toisaalta esitetään vaatimus väitetyn henkisen kärsimyksen korvaamisesta.
Ratkaisu: Kanne hylätään. Asianosaiset vastaavat omista oikeudenkäyntikuluistaan.
Tiivistelmä
1. Henkilöstö – Henkinen ahdistelu – Henkisen ahdistelun käsite
2. Henkilöstö – Kanne – Edeltävä hallinnollinen valitus – Hallinnollisen valituksen ja kanteen vastaavuus
(Henkilöstösääntöjen 90 ja 91 artikla)
3. Henkilöstö – Hallinnolle kuuluva avustamisvelvollisuus – Avustamisvelvollisuuden laajuus
(Henkilöstösääntöjen 24 artikla)
4. Henkilöstö – Asianomaiselle vastainen päätös – Perusteluvelvollisuus – Perusteluvelvollisuuden laajuus
(Henkilöstösääntöjen 25 artikla)
1. Virkamiehen, joka väittää joutuneensa henkisen ahdistelun kohteeksi, on riippumatta subjektiivisesta käsityksestä, joka hänellä on saattanut olla tosiseikoista, joihin hän vetoaa, esitettävä kaikki seikat, joiden perusteella voidaan todeta, että hän on joutunut sellaisen menettelyn kohteeksi, jolla on pyritty objektiivisesti arvioiden häpäisemään hänet tai harkitusti heikentämään hänen työolosuhteitaan.
Tästä seuraa, että henkisen ahdistelun olemassaolon osoittamiseksi edellytetään, että kyseinen käyttäytyminen on objektiivisesti arvioiden tahallista.
Loman epäämistä yksikön asianmukaisen toiminnan turvaamiseksi ei lähtökohtaisesti voida pitää merkkinä ahdistelusta. Asianomainen virkamies ei voi myöskään pätevästi arvostella sitä, että hänen esimiehensä on evännyt hänen lomahakemuksensa, jos hän on laiminlyönyt täyttää hallinnolliset muodollisuudet, joista määrätään lomahakemuksia koskevissa ohjeissa.
(ks. 82, 83 ja 107 kohta)
Viittaukset:
Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin: yhdistetyt asiat T‑7/87, T‑208/98 ja T‑109/99, De Nicola v. EIP, 23.2.2001 (Kok. H. 2001, s. I‑A‑49 ja II‑185, 286 kohta); asia T‑136/03, Schochaert v. neuvosto, 8.7.2004 (Kok. H. 2004, s. I‑A‑215 ja II‑957, 41 kohta) ja asia T‑144/03, Schmit v. komissio, 4.5.2005 (Kok. H. 2005, s. I‑A‑101 ja II‑465, 64, 65 ja 78 kohta).
2. Henkilöstösääntöjen 90 artiklan 2 kohdassa tarkoitetun hallinnollisen valituksen ja sitä seuraavan kanteen vastaavuutta koskeva sääntö edellyttää, että yhteisöjen tuomioistuimissa esitettävä kanneperuste on esitetty jo oikeudenkäyntiä edeltävässä menettelyssä, jotta nimittävä viranomainen on kyennyt saamaan selville riittävän täsmällisesti moitteet, joita asianomainen on esittänyt riidanalaisesta päätöksestä, sillä uhalla, että kanne muuten jätetään tutkimatta.
(ks. 122 kohta)
Viittaukset:
Yhteisöjen tuomioistuin: asia 58/75, Sergy v. komissio, 1.7.1976 (Kok. 1976, s. 1139, 32 kohta).
Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin: asia T‑174/02, Wieme v. komissio, 14.10.2003 (Kok. H. 2003, s. I‑A‑241 ja II‑1165, 18 kohta) ja asia T‑96/04, Cwik v. komissio, 25.10.2005 (Kok. H. 2005, s. I‑A‑343 ja II‑1523, 32 kohta).
3. Henkilöstösääntöjen 24 artikla on laadittu suojelemaan Euroopan yhteisöjen virkamiehiä ahdistelulta tai nöyryyttävältä kohtelulta paitsi kolmansien osapuolten, myös heidän esimiestensä tai työtoveriensa taholta.
Kyseisen artiklan mukaisen avustamisvelvollisuuden nojalla hallinnon on puututtava yksikön järjestyksen ja asianmukaisen toiminnan kanssa yhteensopimattomaan tapaukseen kaikella tarpeellisella tarmolla ja toimittava tapaukseen liittyvien olosuhteiden edellyttämällä nopeudella ja huolellisuudella todetakseen tosiseikat ja tehdäkseen niistä asianmukaiset päätelmät kaikista seikoista tietoisena. Tätä tarkoitusta varten riittää, että toimielimeltään suojaa vaativa virkamies esittää edes vähäistä näyttöä siitä, että hyökkäykset, joiden kohteeksi hän väittää joutuneensa, ovat todellisia. Kyseisen toimielimen on toteutettava tällaisten seikkojen perusteella asianmukaiset toimenpiteet ja erityisesti tehtävä tutkimus todetakseen kantelun taustalla olevat tosiseikat yhteistyössä kantelun esittäjän kanssa.
Hallinnolla on henkilöstösääntöjen 24 artiklan soveltamisalaan kuuluvassa tilanteessa toteutettavien toimenpiteiden osalta laaja harkintavalta valita yhteisöjen tuomioistuinten valvonnassa kyseisen 24 artiklan soveltamista koskevat toimenpiteet ja keinot. Yhteisöjen tuomioistuinten valvonta rajoittuu koskemaan vain sitä, onko kyseinen toimielin pysynyt kohtuuden rajoissa eikä ole käyttänyt harkintavaltaansa ilmeisen virheellisesti.
(ks. 135–137 kohta)
Viittaukset:
Yhteisöjen tuomioistuin: asia 18/78, V v. komissio, 14.6.1979 (Kok. 1979, s. 2093, 15 kohta) ja asia 224/87, Koutchoumoff v. komissio, 26.1.1989 (Kok. 1989, s. 99, 15 ja 16 kohta).
Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin: asia T‑5/92, Tallarico v. parlamentti, 21.4.1993 (Kok. 1993, s. II‑477, 31 kohta); yhdistetyt asiat T‑39/93 ja T‑553/93, Baltsavias v. komissio, 11.10.1995 (Kok. H. 1995, s. I‑A‑233 ja II‑695, 58 kohta); asia T‑3/96, Haas ym. v. komissio, 15.9.1998 (Kok. H. 1998, s. I‑A‑475 ja II‑1395, 54 kohta); asia T‑136/98, Campogrande v. komissio, 5.12.2000 (Kok. H. 2000, s. I‑A‑267 ja II‑1225, 42 kohta); em. asia Schochaert v. neuvosto, 48 ja 49 kohta ja em. asia Schmit v. komissio, 96 ja 98 kohta.
4. Asianomaiselle vastaisen päätöksen perustelemista koskevan velvollisuuden tarkoituksena on antaa asianomaiselle riittävät tiedot, jotta hänelle selviäisi, onko päätös asianmukaisesti perusteltu vai rasittaako sitä virhe, jonka perusteella sen laillisuus voidaan riitauttaa, ja antaa yhteisöjen tuomioistuimille mahdollisuus valvoa riidanalaisen päätöksen laillisuutta.
Perusteluvelvollisuuden laajuutta on jokaisessa yksittäistapauksessa arvioitava paitsi riidanalaisen päätöksen perusteella, myös kyseiseen päätökseen liittyvien konkreettisten seikkojen perusteella.
Päätös on siten riittävästi perusteltu, jos kanteen kohteena oleva päätös on tehty asianomaiselle virkamiehelle tutussa asiayhteydessä, jonka perusteella hän kykenee ymmärtämään itseään koskevan toimenpiteen ulottuvuuden.
(ks. 160–162 kohta)
Viittaukset:
Yhteisöjen tuomioistuin: asia 125/80, Arning v. komissio, 29.10.1981 (Kok. 1981, s. 2539, 13 kohta); asia 195/80, Michel v. parlamentti, 26.11.1981 (Kok. 1981, s. 2861, 22 kohta); asia 69/83, Lux v. tilintarkastustuomioistuin, 21.6.1984 (Kok. 1984, s. 2447, 36 kohta) ja asia C‑169/88, Prelle v. komissio, 13.12.1989 (Kok. 1989, s. 4335, 9 kohta).
Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin: asia T‑80/92, Turner v. komissio, 16.12.1993 (Kok. 1993, s. II‑1465, 62 kohta); asia T‑589/93, Ryan-Sheridan v. FEACVT, 15.2.1996 (Kok. H. 1996, s. I‑A‑27 ja II‑77, 95 kohta); asia T‑86/97, Apostolidis v. yhteisöjen tuomioistuin, 2.4.1998 (Kok. H. 1998, s. I‑A‑167 ja II‑521, 73-77 kohta); asia T‑100/00, Campoli v. komissio, 6.3.2001 (Kok. H. 2001, s. I‑A‑71 ja II‑347, 53 kohta); asia T‑351/99, Brumter v. komissio, 20.7.2001 (Kok. H. 2001, s. I‑A‑165 ja II‑757, 28 kohta) ja em. asia Schmit v. komissio, 115 ja 116 kohta.