Henkilöstö – Virkamiehet – Eläkkeet – Henkilöstön eläkejärjestelmään maksettavan palkan osuuden korottaminen 1.5.2004 voimaan tulleiden henkilöstösääntöjen säännösten soveltamisen seurauksena

Aihe: EY 236 ja EA 152 artiklan nojalla nostettu kanne, jossa Wils vaatii, että hänen tammikuun 2005 palkkalaskelmansa kumotaan siltä osin kuin siinä korotetaan henkilöstön eläkejärjestelmään maksettava palkan osuus 9,75 prosenttiin taannehtivasti 1.7.2004 lähtien henkilöstösääntöjen 1.5.2004 voimaan tulleen version mukaisesti

Ratkaisu: Kanne hylätään. Parlamentti vastaa omista oikeudenkäyntikuluistaan, ja se velvoitetaan korvaamaan puolet kantajan oikeudenkäyntikuluista. Kantaja vastaa puolesta omista oikeudenkäyntikuluistaan. Neuvosto ja komissio, jotka tukevat väliintulijoina parlamentin vaatimuksia, vastaavat omista oikeudenkäyntikuluistaan.

2. Henkilöstö – Henkilöstösäännöt – Henkilöstösääntöjen muuttamisesta annettu asetus – Valmistelumenettely

3. Henkilöstö – Eläkkeet – Eläkejärjestelmän rahoitus – Yhteisön eläkejärjestelmän vakuutusmatemaattisen tasapainon säilyttämistä koskevat yksityiskohtaiset säännöt

4. Henkilöstö – Eläkkeet – Eläkejärjestelmän rahoitus – Yhteisön eläkejärjestelmän vakuutusmatemaattisen tasapainon säilyttämistä koskevat yksityiskohtaiset säännöt

5. Henkilöstö – Eläkkeet – Eläkejärjestelmän rahoitus – Yhteisön eläkejärjestelmän vakuutusmatemaattisen tasapainon säilyttämistä koskevat yksityiskohtaiset säännöt

1. Kantaja voi EY 241 artiklan nojalla esittämällään lainvastaisuusväitteellä vedota sellaisten yleisesti sovellettavien yhteisön toimien lainvastaisuuteen, jotka eivät koske häntä erikseen, kuten virkamiehenä henkilöstösääntöjen lainvastaisuuteen. Edellytykseen siitä, että kanteen kohteena oleva yleisesti sovellettava toimi koskee kantajaa suoraan ja erikseen, ei voida vedota EY 241 artiklan perusteella esitettyä liitännäistä vaatimusta vastaan. Kanne, jolla riitautetaan liitännäisesti yleisesti sovellettavan yhteisön toimen lainmukaisuus, voidaan ottaa tutkittavaksi vain seuraavien kahden edellytyksen täyttyessä: yksittäinen toimi on annettu suoraan yleisesti sovellettavan toimen nojalla ja kantajalla on intressi riitauttaa pääasiassa nostetun kanteen kohteena olevan yksittäispäätöksen lainmukaisuus. Koska kantajan palkkalaskelmasta ilmenevästä henkilöstön eläkejärjestelmään maksettavan palkan osuuden korotuksesta on päätetty suoraan eläkejärjestelmän vakuutusmatemaattisen tasapainon säilyttämistä koskevista yksityiskohtaisista säännöistä annetun henkilöstösääntöjen liitteen XII nojalla ja koska kantajalla on intressi vaatia tämän korotuksen kumoamista, tästä liitteestä esitetty lainvastaisuusväite voidaan ottaa tutkittavaksi.

Tältä osin se, että kantajan väitteissä vedotaan institutionaalisiin, poliittisiin ja ammattiyhdistysliikkeeseen liittyviin perusteisiin ja että ne eivät koske hänen henkilökohtaista tilannettaan, ei merkitse sitä, että näitä väitteitä ei voitaisi ottaa tutkittaviksi.

Yhteisöjen tuomioistuin: asia 85/82, Schloh v. neuvosto, 30.6.1983 (Kok. 1983, s. 2105, 14 kohta); yhdistetyt asiat C‑432/98 P ja C‑433/98 P, neuvosto v. Chvatal ym., 5.10.2000 (Kok. 2000, s. I‑8535, 33 kohta) ja asia C‑50/00 P, Unión de Pequeños Agricultores v. neuvosto, 25.7.2002 (Kok. 2002, s. I‑6677, 40 kohta).

Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin: yhdistetyt asiat T‑35/05, T‑61/05, T‑107/05, T‑108/05 ja T‑139/05, Agne-Dapper ym. v. komissio ym., 29.11.2006 (Kok. H. 2006, s. I-A-2-291 ja II-A-2-1497, 42 ja 43 kohta).

2. Yhteistoimintamenettelyä voidaan soveltaa ainoastaan komission neuvostolle antamiin ehdotuksiin, jotka koskevat henkilöstösääntöjen tai muuhun henkilöstöön sovellettavien palvelussuhteen ehtojen muuttamista tai kyseisten henkilöstösääntöjen tai ehtojen palkka- tai eläkesäännösten soveltamista. Tämä ei kuitenkaan estä yhteistoimintakomiteaa ulottamasta yhteistoimintaa myös muihin kuin komission ehdotukseen sisältyviin asioihin ja ottamasta huomioon kaikkia ammattijärjestöjen, jäsenvaltioiden tai toimielinten esittämiä asian kannalta merkityksellisiä seikkoja varmistaakseen kolmikantaisen yhteistoimintatehtävänsä täyttämisen. Näin ollen yhteistoimintakomitea voi tutkia myös muutokset, joita neuvosto aikoo pyytää komissiota tekemään ensimmäiseen ehdotukseensa.

Lisäksi yhteistoimintamenettelyä sovelletaan komission ehdotuksiin ainoastaan yhteistoimintakomitean jäsenen sitä pyytäessä. Tällä säännöllä pyritään estämään yhteistoimintamenettely silloin, kun siitä ei näytä olevan hyötyä niille, jotka ovat sen toteuttamisesta vastuussa. Tällä tavoin yhteistoimintakomitea voi jättää tutkimatta komission muutosehdotukset silloin, kun yhteistoimintaa ensimmäisen ehdotuksen osalta on jo pidetty riittävänä.

Menettelyvirhe merkitsee toimen lainvastaisuutta ainoastaan, jos näytetään, että ilman tätä virhettä kyseinen toimi olisi voinut saada toisenlaisen sisällön. Näin ollen silloin, kun ei ole näytetty, että jos komission muutosehdotukseen olisi sovellettu yhteistoimintamenettelyä, kyseinen toimi olisi voinut saada toisenlaisen sisällön, tällainen virhe ei tee kyseisestä toimesta mitenkään lainvastaista.

Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin: asia T‑24/01, Staelen v. parlamentti, 5.3.2003 (Kok. H. 2003, s. I‑A‑79 ja II‑423, 53 kohta).

3. Koska yhteisön eläkejärjestelmän vakuutusmatemaattinen tasapaino, jonka yksityiskohtaiset säännöt määritellään henkilöstösääntöjen liitteessä XII, edellyttää pitkällä aikavälillä taloudellisen kehityksen ja rahoitusta koskevien muuttujien huomioon ottamista sekä monimutkaisten tilastollisten laskelmien tekemistä, yhteisön lainsäätäjällä on laaja harkintavalta sen päättäessä kyseisen eläkejärjestelmän vakuutusmatemaattista tasapainoa koskevista yksityiskohtaisista säännöistä. Yhteisöjen tuomioistuinten valvonta henkilöstösääntöjen liitteessä XII olevien säännösten osalta ulottuu siten ainoastaan ilmeisen arviointivirheen tutkimiseen.

Lisäksi suhteellisuusperiaatteen mukaan yhteisön säädöksen lainmukaisuus edellyttää, että säädöksen lainmukaisesti tavoiteltu päämäärä on toteutettavissa siinä säädettyjen keinojen avulla ja että näillä keinoilla ei ylitetä sitä, mikä on tarpeen tämän päämäärän saavuttamiseksi, koska silloin, kun on mahdollista valita usean tarkoituksenmukaisen toimenpiteen välillä, on lähtökohtaisesti valittava vähiten rajoittava. Koska kysymys on kuitenkin alasta, jolla yhteisön lainsäätäjällä on laaja harkintavalta, joka vastaa sille perustamissopimuksessa annettua poliittista vastuuta, suhteellisuusperiaatteen noudattamisen valvonta rajoittuu pelkästään sen tutkimiseen, onko kyseinen toimenpide ilmeisen soveltumaton toimivaltaiselle toimielimelle asetetun tavoitteen saavuttamiseen.

Tuomioistuinvalvonta, vaikka se on rajattu, edellyttää, että yhteisön toimielimet voivat osoittaa yhteisöjen tuomioistuimille antaneensa toimen tosiasiallisesti harkintavaltaansa käyttäen, jolloin huomioon on otettava kaikki seikat ja olosuhteet, jotka ovat merkityksellisiä tällä toimella säänneltävän tilanteen kannalta. Tästä seuraa, että yhteisön lainsäätäjän on ainakin voitava esittää ja selittää selvästi ja yksiselitteisesti perustiedot, jotka on täytynyt ottaa huomioon riidanalaisten toimenpiteiden perusteina ja joista sen harkintavallan käyttö on riippunut.

Tältä osin sillä perusteella, että kantaja on esittänyt ilmeistä arviointivirhettä ja suhteellisuusperiaatteen loukkaamista koskevien kanneperusteidensa tueksi riittävän täsmällisiä, objektiivisia ja yhtäpitäviä seikkoja, yhteisöjen tuomioistuimet voivat ryhtyä suoraan toimenpiteisiin näytön hankkimiseksi varmistaakseen, ettei yhteisön toimielin ole käyttänyt ilmeisen väärin tai epäasianmukaisesti laajaa harkintavaltaansa.

Yhteisöjen tuomioistuin: asia C‑274/99 P, Connolly v. komissio, 6.3.2001 (Kok. 2001, s. I‑1611, 113 kohta); asia C‑120/99, Italia v. neuvosto, 25.10.2001 (Kok. 2001, s. I‑7997, 44 ja 45 kohta) ja asia C‑310/04, Espanja v. neuvosto, 7.9.2006 (Kok. 2006, s. I‑7285, 122 ja 123 kohta).

Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin: asia T‑162/94, NMB Ranska ym. v. komissio, 5.6.1996 (Kok. 1996, s. II‑427, 69 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen ja 70 kohta) ja asia T‑135/05, Campoli v. komissio, 29.11.2006 (Kok. H. 2006, s. I-A-2-297 ja II-A-2-1527, 143 kohta).

4. Henkilöstösääntöjen 83 a artiklan 1 kohdan ja sen liitteessä XII olevan 4 artiklan 1 kohdan säännöksistä ilmenee, että tässä liitteessä esitetyn laskentamenetelmän tavoitteena on varmistaa yhteisön eläkejärjestelmän vakuutusmatemaattinen tasapaino. Henkilöstösääntöjen 83 artiklan 2 kohdan ja liitteessä XII olevan 1 artiklan 1 kohdan ja 5 artiklan mukaan virkamiesten maksama osuus on vahvistettava tasolle, joka on riittävä yhden kolmanneksen rahoittamiseksi eläkejärjestelmän mukaisista menoista vakuutusmatemaattisella perusteella laskettuna.

Henkilöstösääntöjen liitteessä XII käytetään niin sanottuun ennakoituun etuusoikeusyksikköön perustuvaa vakuutusmatemaattista menetelmää, jonka mukaan kaikkien työtehtävissä toimivien vuoden aikana ansaitsemien eläkeoikeuksien vakuutusmatemaattisten arvojen yhteissummaa, jota kutsutaan rahoituskustannukseksi, verrataan heidän vuotuisten peruspalkkojensa yhteismäärään. Virkamiesten maksuosuus vastaa kolmannesta tästä suhteesta, kun otetaan huomioon henkilöstösääntöjen 83 artiklan 2 kohtaan perustuva yhteisön eläkejärjestelmän rahoituksen jakoperuste. Rahoituskustannuksen laskeminen edellyttää vakuutusmatemaattisia olettamia, toisin sanoen arvioita useiden kriteerien (korkokanta, kuolevuus, palkkakehitys jne.) tulevasta arvosta. Vakuutusmatemaattisten laskelmien tekemiseksi huomioon otettava korko määritellään henkilöstösääntöjen liitteessä XII olevan 10 artiklan 2 kohdassa kuluvaa vuotta edeltävien 12 vuoden aikana todettujen keskimääräisten reaalikorkojen keskiarvoksi.

Se, että viitejaksoksi on valittu 12 vuotta 20 vuoden sijaan, ei vaikuta vakuutusmatemaattisen menetelmän lainmukaisuuteen. Aikaisemman ajanjakson perusteella lasketun keskimääräisten reaalikorkojen keskiarvon ennustettu arvo on joka tapauksessa likimääräinen tämän ajanjakson pituudesta riippumatta. Viitejakson pituus ei voi vaikuttaa vakuutusmatemaattiseen tasapainoon, edellyttäen, että kriteeriä ei muuteta pitkällä aikavälillä. Ainoastaan siinä tapauksessa, että tulevaisuudessa tätä jaksoa pidennettäisiin tai lyhennettäisiin korkotason kehityksen vuoksi vakuutusmatemaattisessa laskelmassa käytetyn keskimääräisten reaalikorkojen keskiarvon pitämiseksi alhaisena ja siten virkamiesten maksuosuuden pitämiseksi korkealla tasolla, laskentamenetelmän objektiivisuus voitaisiin saattaa kyseenalaiseksi ja vakuutusmatemaattisen tasapainon varmistamista avoimin ja kiistattomin perustein koskevan tavoitteen saavuttaminen vaikeutuisi. Näin ollen henkilöstösääntöjen liitteessä XII olevan 10 artiklan 2 kohdassa ja 4 artiklan 6 kohdassa vahvistettu 12 vuoden jakso ei ole ilmeisen virheellinen eikä liioin ilmeisen soveltumaton.

5. Lainsäätäjän käyttäessä laajaa harkintavaltaansa yhteisön eläkejärjestelmän vakuutusmatemaattisen tasapainon varmistamiseksi se, että huomioon otetaan talousarvioon liittyviä tekijöitä, ei ole lainvastaista. Niiden huomioon ottaminen on jopa välttämätöntä, sillä koska yhteisöllä ei ole eläkerahastoa, eläke-etuuksien maksaminen rasittaa yhteisöjen talousarviota henkilöstösääntöjen 83 artiklan 1 kohdan mukaisesti, vastaavasti kuin virkamiesten maksuosuudet muodostavat sen yhden tuloerän.

6. Virkamiehet eivät voi vedota luottamuksensuojan periaatteeseen riitauttaakseen uuden yhteisön säännöksen lainmukaisuuden etenkään alalla, joka edellyttää jatkuvaa mukautumista taloudellisen tilanteen vaihteluihin.

Vaikka lainsäätäjä voi milloin tahansa tehdä henkilöstösääntöjen säännöksiin yleisen edun mukaiseksi arvioimiaan muutoksia ja antaa henkilöstösääntöjen säännöksiä, jotka ovat epäedullisempia kyseisille virkamiehille, kunhan tarvittaessa säädetään riittävän pituisesta siirtymäajasta, tämä edellyttää kuitenkin, että säännökset kohdistuvat tulevaan, eli sitä, että uutta lainsäädäntöä sovelletaan ainoastaan uusiin tilanteisiin ja aikaisemman lainsäädännön voimassa ollessa syntyneiden tilanteiden tuleviin vaikutuksiin.

Tästä syystä kantajalta ei voida evätä oikeutta vedota luottamuksensuojan periaatteen loukkaamiseen sellaisen henkilöstösääntöjen muutoksen osalta, jolla muutetaan aikaisemman osalta toimielinten ja virkamiesten välistä, yhteisön eläkejärjestelmän maksuosuuksia koskevaa jakoperustetta.

Yhteisöjen tuomioistuin: asia 84/78, Tomadini, 16.5.1979 (Kok. 1979, s. 1801, 21 kohta); asia 112/80, Dürbeck, 5.5.1981 (Kok. 1981, s. 1095, 48 kohta) ja asia C‑368/89, Crispoltoni, 11.7.1991 (Kok. 1991, s. I‑3695, 21 kohta).

Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin: yhdistetyt asiat T‑6/92 ja T‑52/92, Reinarz v. komissio, 26.10.1993 (Kok. 1993, s. II‑1047, 85 kohta); yhdistetyt asiat T‑98/92 ja T‑99/92, Di Marzio ja Lebedef v. komissio, 22.6.1994 (Kok. H. 1994, s. I‑A‑167 ja II‑541, 68 kohta); asia T‑177/95, Barraux ym. v. komissio, 11.12.1996 (Kok. H. 1996, s. I‑A‑541 ja II‑1451, 47 kohta) ja em. asia Campoli v. komissio, 85 kohta.

Henkilöstö – Virkamiehet – Eläkkeet – Eläkejärjestelmän maksuosuusprosentin korottaminen 1.5.2004 voimaan tulleiden henkilöstösääntöjen säännösten soveltamisen seurauksena

Dieter Wils, Euroopan parlamentin virkamies, kotipaikka Altrier (Luxemburg), edustajinaan asianajajat G. Vandersanden ja C. Ronzi,

Euroopan parlamentti, asiamiehinään J. F. De Wachter ja M. Mustapha Pacha,

toimien kokoonpanossa: presidentti P. Mahoney, jaostojen puheenjohtajat H. Kreppel ja S. Van Raepenbusch sekä tuomarit I. Boruta, H. Kanninen, H. Tagaras ja S. Gervasoni (esittelevä tuomari),

ottaen huomioon kirjallisessa käsittelyssä ja 13.2.2007 pidetyssä istunnossa esitetyn,

1 Dieter Wils pyytää Euroopan yhteisöjen ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen kirjaamoon 21.10.2005 faksitse saapuneella kanteella (alkuperäiskappale toimitettiin 28.10.2005), että hänen tammikuun 2005 palkkalaskelmansa kumotaan siltä osin kuin siinä korotetaan henkilöstön eläkejärjestelmään maksettava palkan osuus 9,75 prosenttiin taannehtivasti 1.7.2004 lähtien Euroopan yhteisöjen virkamiehiin sovellettavien henkilöstösääntöjen 1.5.2004 voimaan tulleen version (jäljempänä henkilöstösäännöt tai uudet henkilöstösäännöt) mukaisesti.

2 Euroopan yhteisöjen virkamiehiin sovellettavien henkilöstösääntöjen 1.5.2004 asti voimassa olleen version (jäljempänä vanhat henkilöstösäännöt) 83 artiklassa säädettiin seuraavaa:

”1. Tämän eläkejärjestelmän mukaiset etuudet maksetaan yhteisöjen talousarviosta. Jäsenvaltiot takaavat näiden etuuksien maksamisen yhdessä näiden menojen rahoittamiseksi vahvistetun jakoperusteen mukaisesti.

2. Virkamiehet maksavat kolmanneksen tämän eläkejärjestelmän rahoituksesta. Eläkemaksun määräksi vahvistetaan 8,25 prosenttia asianomaisen peruspalkasta; 64 artiklassa säädettyjä korjauskertoimia ei oteta huomioon. Maksu vähennetään kuukausittain asianomaisen palkasta.

4. Jos yhden tai useamman pätevän asiantuntijan [Euroopan unionin] neuvoston pyynnöstä suorittama eläkejärjestelmän vakuutusmatemaattinen arviointi osoittaa, että virkamiesten maksama osuus ei riitä rahoittamaan kolmasosaa eläkejärjestelmästä maksettavista etuuksista, budjettivallan käyttäjät vahvistavat talousarviomenettelyn mukaisesti, 10 artiklassa tarkoitetun henkilöstösääntökomitean annettua lausuntonsa, eläkemaksujen määrään tai eläkeikään tehtävät muutokset.”

3 Euroopan yhteisöjen virkamiehiin sovellettavien henkilöstösääntöjen ja yhteisöjen muuta henkilöstöä koskevien palvelussuhteen ehtojen muuttamisesta 22.3.2004 annettu neuvoston asetus (EY, Euratom) N:o 723/2004 (EUVL L 124, s. 1) tuli voimaan 1.5.2004. Euroopan yhteisöjen virkamiehiin sovellettavien henkilöstösääntöjen 1.5.2004 lähtien voimassa olleen version 83 artiklassa säädetään nyt seuraavaa:

”1. Tämän eläkejärjestelmän mukaiset etuudet maksetaan yhteisöjen talousarviosta. Jäsenvaltiot takaavat yhteisesti etuuksien maksamisen kyseisten menojen rahoittamiseksi vahvistetun jakoperusteen mukaisesti.

2. Virkamiehet maksavat kolmanneksen tämän eläkejärjestelmän rahoituksesta. Eläkemaksun määräksi vahvistetaan 9,25 prosenttia asianomaisen peruspalkasta; 64 artiklassa säädettyjä korjauskertoimia ei oteta huomioon. Maksu mukautetaan liitteessä XII vahvistettujen sääntöjen mukaisesti. Kyseinen maksu vähennetään kuukausittain asianomaisen palkasta.

3. Eläkkeiden maksua koskevista yksityiskohtaisista säännöistä niiden virkamiesten osalta, jotka ovat suorittaneet osan virkatehtävistään Euroopan hiili- ja teräsyhteisön palveluksessa tai jotka kuuluvat johonkin yhteisöjen yhteiseen toimielimeen tai yhteiseen muuhun elimeen, sekä näiden eläkkeiden maksamisesta aiheutuvien kulujen jakamisesta Euroopan hiili- ja teräsyhteisön eläkerahaston ja Euroopan talousyhteisön ja Euroopan atomienergiayhteisön talousarvioiden välillä säädetään asetuksella, jonka neuvostot ja Euroopan hiili- ja teräsyhteisön puheenjohtajien komissio antavat yhteisellä sopimuksella henkilöstösääntökomitean annettua lausuntonsa.”

4 Asetuksella N:o 723/2004 myös lisättiin henkilöstösääntöihin uusi 83 a artikla, jossa säädetään seuraavaa:

”1. Eläkejärjestelmän tasapaino varmistetaan liitteessä XII vahvistettujen yksityiskohtaisten sääntöjen mukaisesti.

2. Edellä 1 a artiklassa tarkoitetut virastot, jotka eivät saa avustusta yhteisöjen talousarviosta, maksavat mainittuun talousarvioon eläkejärjestelmän rahoittamiseen tarvittavat maksut kokonaisuudessaan.

3. Varmistaakseen järjestelmän tasapainon neuvosto päättää liitteen XII mukaisesti viiden vuoden välein tehtävän eläkejärjestelmän vakuutusmatemaattisen arvioinnin yhteydessä eläkemaksun määrän ja eläkeikään mahdollisesti tehtävän muutoksen.

4. [Euroopan yhteisöjen] komissio esittää neuvostolle vuosittain vakuutusmatemaattisen arvioinnin ajantasaistetun version liitteessä XII olevan 1 artiklan 2 kohdan mukaisesti. Jos parhaillaan sovellettavan eläkemaksun määrän ja vakuutusmatemaattisen tasapainon säilyttämiseksi tarvittavan maksuosuuden määrän välillä on vähintään 0,25 prosentin suuruinen ero, neuvosto tarkastelee, onko määrää aiheellista mukauttaa liitteessä XII vahvistettujen yksityiskohtaisten sääntöjen mukaisesti.

5. Neuvosto päättää tämän artiklan 3 ja 4 kohdan soveltamisesta komission ehdotuksesta EY:n perustamissopimuksen 205 artiklan 2 kohdan ensimmäisen luetelmakohdan mukaisella määräenemmistöllä. Komissio tekee 3 kohdan soveltamista koskevan ehdotuksensa henkilöstösääntökomiteaa kuultuaan.”

5 Henkilöstösääntöjen 83 a artiklan soveltamista koskevat yksityiskohtaiset säännöt sisältävässä liitteessä XII olevassa 1 artiklassa säädetään seuraavaa:

”1. Virkamiesten henkilöstösääntöjen 83 artiklan 2 kohdassa tarkoitettuun eläkejärjestelmään maksaman osuuden määrittämiseksi komissio suorittaa joka viides vuosi ja vuodesta 2004 alkaen henkilöstösääntöjen 83 a artiklan 3 kohdassa tarkoitetun eläkejärjestelmän vakuutusmatemaattisen tasapainon arvioinnin. Tällä arvioinnilla ilmaistaan, onko virkamiesten maksama osuus riittävä yhden kolmanneksen rahoittamiseksi eläkejärjestelmän mukaisista menoista.

2. Henkilöstösääntöjen 83 a artiklan 4 kohdassa tarkoitetun tutkimuksen valmistelemiseksi komissio saattaa tämän vakuutusmatemaattisen arvion vuosittain ajan tasalle, ottaen huomioon tämän liitteen 9 artiklassa määritellyt väestömuutokset, tämän liitteen 10 artiklassa määritellyn korkokannan ja tämän liitteen 11 artiklassa määritellyn vuosittaisen muutosprosentin, joka koskee EY:n virkamiesten taulukkopalkkoja.

3. Arvio ja ajan tasalle saattaminen suoritetaan kunakin vuonna n käyttäen pohjana eläkejärjestelmän työtehtävissä toimivien jäsenten perusjoukkoa 31 päivänä joulukuuta edellisenä vuonna (n−1).”

6 Henkilöstösääntöjen liitteessä XII olevassa 2 artiklassa säädetään seuraavaa:

”1. Jos maksuosuutta mukautetaan, mukautus tulee voimaan 1 päivänä heinäkuuta samanaikaisesti henkilöstösääntöjen 65 artiklassa säädetyn palkkojen vuotuisen mukautuksen kanssa. Mukautus ei saa johtaa siihen, että maksuosuus olisi enemmän kuin yksi prosenttiyksikköä yli tai alle edelliselle vuodelle vahvistetun määrän.

2. Heinäkuun 1 päivänä 2004 voimaan tuleva mukautus saa johtaa enintään 9,75 prosentin maksuosuuteen. Heinäkuun 1 päivänä 2005 voimaan tuleva mukautus voi johtaa enintään 10,25 prosentin maksuosuuteen.

3. Mukautetun maksuosuusprosentin, joka olisi johtunut vakuutusmatemaattisesta laskelmasta, ja 2 kohdassa tarkoitetusta vaihtelusta johtuvan mukautuksen välistä eroa ei minään ajankohtana palauteta, eikä sitä näin ollen oteta huomioon myöhemmissä vakuutusmatemaattisissa laskelmissa. Maksuosuusprosentti, joka olisi johtunut vakuutusmatemaattisesta laskelmasta, on mainittava tämän liitteen 1 artiklassa tarkoitetussa arviointiraportissa.”

7 Henkilöstösääntöjen liitteessä XII olevassa 4 artiklassa säädetään seuraavaa:

”1. Vakuutusmatemaattinen tasapaino arvioidaan tässä luvussa esitetyn laskentamenetelmän perusteella.

2. Menetelmän mukaan niiden eläkeoikeuksien ’vakuutusmatemaattinen arvo’, jotka on ansaittu ennen laskentapäivää, edustaa aiempaan palvelukseen liittyvää eläkevastuuta, kun niiden eläkeoikeuksien vakuutusmatemaattinen arvo, jotka ansaitaan laskentapäivänä alkavana palvelusvuonna, edustaa ’rahoituskustannusta’.

3. Oletetaan, että kaikki eläkkeelle siirtymiset, työkyvyttömyyttä lukuun ottamatta, tapahtuvat tietyssä keskiarvoiässä (r). Eläkkeelle siirtymisen keskiarvoikä saatetaan ajan tasalle ainoastaan tämän liitteen 1 artiklassa mainittua viisivuotista vakuutusmatemaattista arviota laskettaessa ja se voi vaihdella eri henkilöstöryhmissä.

a) otetaan huomioon tulevat muutokset kunkin virkamiehen peruspalkassa laskentapäivän ja oletetun eläkkeelle siirtymisiän väliseltä ajalta;

b) ei oteta huomioon ennen laskentapäivää ansaittuja eläkeoikeuksia (aiempaan palvelukseen liittyvä eläkevastuu).

5. Kaikki näissä henkilöstösäännöissä säädetyt (erityisesti liitteissä VIII ja XIII) asianomaiset säännökset otetaan huomioon rahoituskustannuksen vakuutusmatemaattisessa arvioinnissa.

6. Reaalisen diskonttokoron ja yhteisöjen virkamiesten taulukkopalkkojen vuosittaisen muutosprosentin määrittelemiseen käytetään tasoitusmenettelyä. Tasoitus saavutetaan käyttämällä korosta ja taulukkopalkkojen kasvusta 12 vuoden liikkuvaa keskiarvoa.”

8 Henkilöstösääntöjen liitteessä XII olevassa 10 artiklassa säädetään seuraavaa:

”1. Vakuutusmatemaattisissa laskelmissa huomioon otettavat korkokannat perustuvat todettuihin jäsenvaltioiden pitkäaikaisen julkisen velan vuosittaisiin keskikorkoihin, jotka komissio julkaisee. Vakuutusmatemaattisissa laskelmissa tarvittavan vastaavan inflaatiosta puhdistetun korkokannan laskennassa käytetään soveltuvaa kuluttajahintaindeksiä.

2. Vakuutusmatemaattisten laskelmien tekemiseksi huomioon otettava vuosikorko on 2 artiklassa säädettyä mukautusta edeltävien 12 vuoden aikana todettujen keskimääräisten reaalikorkojen keskiarvo.”

9 Eurostat vastaa liitteen XII teknisestä täytäntöönpanosta, ja yksi tai useampi pätevä, riippumaton asiantuntija avustaa sitä vakuutusmatemaattisten arviointien tekemisessä. Henkilöstösääntöjen liitteessä XII olevassa 13 artiklassa säädetään seuraavaa:

3. Eurostat toimittaa joka vuoden 1 päivänä syyskuuta kertomuksen tämän liitteen 1 artiklassa säädetyistä arvioinneista ja ajantasaistuksista.

4. Eurostat käsittelee tämän liitteen täytäntöönpanosta mahdollisesti aiheutuvat menetelmiä koskevat kysymykset yhteistyössä jäsenvaltioiden toimivaltaisissa elimissä toimivien kansallisten asiantuntijoiden ja riippumattomien pätevien asiantuntijoiden kanssa. Eurostat kutsuu mainitun ryhmän koolle tässä tarkoituksessa vähintään joka viides vuosi viisivuotisten vakuutusmatemaattisten arviointien yhteydessä. Eurostat voi kuitenkin kutsua ryhmän koolle useammin, jos se katsoo sen tarpeelliseksi.”

10 Suhteita henkilöstöön koskevan kolmen osapuolen neuvottelumenettelyn käyttöönottamisesta 23.6.1981 tehdyssä neuvoston päätöksessä (jäljempänä 23.6.1981 tehty päätös) määrätään seuraavaa:

1. Neuvoston ja ammattijärjestöjen ja ammattialan järjestöjen edustaman henkilöstön väliset suhteet perustuvat neuvottelumenettelyyn, johon osallistuvat toimielinten ja niihin verrattavissa olevien elinten hallintoviranomaiset ja jonka aikana tarkastellaan kaikkia käytettävissä olevia tietoja ja osapuolten kantoja, jotta helpotettaisiin mahdollisimman paljon kantojen lähentymistä ja varmistettaisiin, että jäsenvaltioiden edustajat tuntevat henkilöstön ja hallintoviranomaisten näkökannat, ennen kuin määrittelevät lopullisen kantansa.

– sama määrä henkilöstön edustajia, jotka ammattijärjestöt ja ammattialan järjestöt nimeävät,

– kunkin toimielimen hallinnosta vastaava päällikkö (eli yhteisöjen tuomioistuimen kirjaaja ja kunkin muun toimielimen pääsihteeri) tai henkilö, jonka tämä on nimennyt edustamaan itseään.

3. Neuvottelumenettelyä voidaan soveltaa vain komission neuvostolle antamiin ehdotuksiin, jotka koskevat – – henkilöstösääntöjen tai Euroopan yhteisöjen muuhun henkilöstöön sovellettavien palvelussuhteen ehtojen muuttamista tai jotka koskevat edellä mainittujen henkilöstösääntöjen tai palvelussuhteen ehtojen palkkausta tai eläkkeitä koskevien säännösten soveltamista. Sitä sovelletaan kyseisiin ehdotuksiin aina neuvottelukomitean jäsenen niin pyytäessä.

7. Neuvottelukomitea laatii selvityksen ehdotuksen komiteassa suoritetun tarkastelun tuloksista ja toimittaa sen – – pysyvien edustajien komitealle sen antamiseksi neuvostolle.”

11 Kantaja on työskennellyt Euroopan parlamentissa virkamiehenä vuodesta 1991 lähtien. Hän toimi parlamentin eläkeasioiden yksikön päällikkönä, ennen kuin hänet nimitettiin kuljetuksista ja muutoista vastaavaan yksikköön.

12 Uusien henkilöstösääntöjen voimaantulon jälkeen kantaja huomasi, että uudistus saattoi korottaa hänen osuuttaan yhteisön eläkejärjestelmän rahoitukseen.

13 Kantaja esitti 23.7.2004 päivätyllä kirjeellä parlamentin pääsihteerille yhteensä 41 kysymystä ja pyyntöä, jotka koskivat erityisesti uusien henkilöstösääntöjen ja niiden liitteen XII laillisuutta.

14 Parlamentti vastasi 30.11.2004 päivätyllä kirjeellä kantajalle osittain mutta jätti useat hänen kysymyksistään ja pyynnöistään joko kokonaan vaille vastausta tai ainakin vaille riittävää vastausta.

15 Sen jälkeen kun kantaja oli vastaanottanut edellä mainitun 30.11.2004 päivätyn kirjeen, hän totesi tammikuun 2005 palkkalaskelmastaan, että hänen eläkemaksuaan oli korotettu 9,75 prosenttiin taannehtivasti 1.7.2004 lähtien.

16 Kantaja teki 28.2.2005 päivätyllä kirjeellä henkilöstösääntöjen 90 artiklan 2 kohdan mukaisen valituksen vastauksista, jotka parlamentti oli antanut hänelle edellä mainitussa 30.11.2004 päivätyssä kirjeessä, ja vaati tammikuun 2005 palkkalaskelmansa kumoamista.

17 Parlamentin puhemies hylkäsi kantajan valituksen 13.7.2005 päivätyllä kirjeellä.

18 Käsiteltävänä oleva kanne kirjattiin alun perin ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen kirjaamossa asianumerolla T‑399/05.

19 Euroopan unionin virkamiestuomioistuimen perustamisesta 2.11.2004 tehdyn neuvoston päätöksen 2004/752/EY, Euratom (EUVL L 333, s. 7) 3 artiklan 3 kohdan nojalla ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin siirsi 15.12.2005 antamallaan määräyksellä nyt esillä olevan asian virkamiestuomioistuimeen. Kanne kirjattiin virkamiestuomioistuimen kirjaamossa asianumerolla F‑105/05.

20 Neuvosto pyysi ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen kirjaamoon 1.12.2005 faksitse saapuneella väliintulohakemuksella (alkuperäiskappale toimitettiin 5.12.2005) saada osallistua oikeudenkäyntiin tukeakseen parlamentin vaatimuksia. Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen ensimmäisen jaoston puheenjohtaja hyväksyi väliintulohakemuksen 22.2.2006 antamallaan määräyksellä.

21 Virkamiestuomioistuimen kirjaamoon 3.4.2006 faksitse saapuneella erillisellä asiakirjalla (alkuperäiskappale toimitettiin 5.4.2006) neuvosto esitti ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen työjärjestyksen – jota virkamiestuomioistuin soveltaa päätöksen 2004/752 3 artiklan 4 kohdan nojalla soveltuvin osin siihen asti kunnes sen oma työjärjestys tulee voimaan – 114 artiklan 1 kohdan mukaisen väitteen. Asiakirjassa vaadittiin, että virkamiestuomioistuin poistaa esillä olevan asian asiakirja-aineistosta kantajan kannekirjelmäänsä liittämän neuvoston oikeudellisen yksikön 10.4.2003 antaman lausunnon.

22 Virkamiestuomioistuin antoi 20.6.2006 määräyksen, jonka mukaan neuvoston oikeudellisen yksikön 10.4.2003 antama lausunto poistetaan asiakirja-aineistoista neuvoston vaatimuksen mukaisesti ja oikeudenkäyntikuluista päätetään myöhemmin.

23 Asianosaisia kuultuaan virkamiestuomioistuin päätti 4.10.2006 ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen työjärjestyksen 51 artiklan 1 kohdan mukaisesti siirtää asian täysistunnon käsiteltäväksi.

24 Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen työjärjestyksen 64 artiklassa määrättyjen prosessinjohtotoimien puitteissa virkamiestuomioistuin pyysi asianosaisia, väliintulijaa ja komissiota, joka oli tuolloin kolmas osapuoli, vastaamaan kirjallisiin kysymyksiin ja toimittamaan tiettyjä asiakirjoja.

25 Virkamiestuomioistuimen kirjaamoon 7.12.2006 toimitetulla väliintulohakemuksella komissio pyysi saada osallistua oikeudenkäyntiin tukeakseen parlamentin vaatimuksia. Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen työjärjestyksen 115 artiklan 1 kohdan ja 116 artiklan 6 kohdan nojalla virkamiestuomioistuimen presidentti antoi 10.1.2007 määräyksen, jolla se salli komission osallistua väliintulijana suulliseen käsittelyyn.

26 Virkamiestuomioistuimen kirjaamoon 8.2.2007 faksitse saapuneella asiakirjalla komissio pyysi oikeudenkäyntiin osallistuneiden kolmen toimielimen nimissä, että Eurostatin virkamies voisi tulla istuntoon selittämään tiettyjä teknisiä näkökohtia. Riita-asiaan liittyvien kysymysten teknisen luonteen johdosta virkamiestuomioistuin suostui siihen, että Eurostatin virkamies avustaa toimielinten asiamiehiä istunnossa heidän puolustautumisessaan. Kantajan edustaja sai 9.2.2007 faksitse virkamiestuomioistuimelta tiedon edellä mainitun virkamiehen osallistumisesta istuntoon, eikä hän vastustanut istuntopäivänä sitä, että virkamies vastaa virkamiestuomioistuimen esittämiin teknisiin kysymyksiin.

27 Asianosaisten lausumat ja vastaukset virkamiestuomioistuimen kysymyksiin kuultiin 13.2.2007 pidetyssä istunnossa.

– kumoaa hänen tammikuun 2005 palkkalaskelmansa, joka vaikuttaa taannehtivasti 1.7.2004 lähtien

– toteaa, että osaa kanteesta ei voida ottaa tutkittavaksi ja että kanteen muut osat ovat perusteettomat

31 Kantaja väittää, ettei hänen tammikuun 2005 palkkalaskelmassaan näkyvällä eläkejärjestelmän maksuosuuden korotuksella 9,75 prosenttiin ole oikeudellista perustaa sikäli, että kyseisen maksuosuuden vahvistamisessa on sovellettu henkilöstösääntöjen liitettä XII, josta kantaja esittää lainvastaisuusväitteen.

32 Kantaja perustelee henkilöstösääntöjen liitteestä XII esittämäänsä lainvastaisuusväitettä viidellä perusteella. Ensimmäinen peruste koskee sitä, ettei asetuksen N:o 723/2004 hyväksymisen yhteydessä ole noudatettu 23.6.1981 tehdyn päätöksen mukaista neuvottelumenettelyä. Toisen perusteen mukaan henkilöstösääntöjen liitteessä XII on tehty tosiseikkojen ilmeinen arviointivirhe, joka on johtanut oikeudelliseen virheeseen. Kolmas peruste koskee suhteellisuusperiaatteen loukkaamista. Neljäs peruste koskee harkintavallan väärinkäyttöä. Viides peruste puolestaan koskee luottamuksensuojan periaatteen loukkaamista.

33 Komissio väitti istunnossa, ettei kanteessa viitata lainkaan kantajan henkilökohtaiseen tilanteeseen vaan siinä käsitellään ainoastaan toimielimiä, poliittisia kysymyksiä ja ammattiyhdistyksiä koskevia asioita. Komission mukaan kanteella on vain yleistä oikeudellista merkitystä ja siksi se pitäisi jättää tutkimatta.

34 Ensinnäkin on todettava, että kaikki kanneperusteet liittyvät todella henkilöstösääntöjen liitteen XII lainvastaisuuteen, eikä kyseinen liite koske kantajaa erikseen eli vaikuta häneen sen takia, että hänellä olisi tiettyjä ominaisuuksia tai että hän olisi tietyssä tilanteessa, joka erottaisi hänet muista, vaan se koskee kantajaa samalla tavalla kuin kaikkia muitakin virkamiehiä. Näin ollen kantaja ei EY 230 artiklan neljännen alakohdan mukaan voi suoraan vaatia kyseisen liitteen XII kumoamista (asia 25/62, Plaumann v. komissio, tuomio 15.7.1963, Kok. 1963, s. 197 ja 223, Kok. Ep. I, s. 181; yhdistetyt asiat T‑35/05, T‑61/05, T‑107/05, T‑108/05 ja T‑139/05, Agne-Dapper ym. v. parlamentti, neuvosto, komissio, tilintarkastustuomioistuin ja ETSK, tuomio 29.11.2006, 58 kohta, ei vielä julkaistu oikeustapauskokoelmassa).

35 EY 241 artiklan mukaan kantaja voi kuitenkin vedota sellaisten yleisesti sovellettavien yhteisön toimien, jotka eivät koske häntä erikseen – virkamiehenä erityisesti henkilöstösääntöjen –, lainvastaisuuteen. Yhteisöjen tuomioistuimen mukaan tämä mahdollisuus on jopa edellytys tehokasta oikeussuojaa koskevan oikeuden toteutumiselle (ks. vastaavasti asia C‑50/00 P, Unión de Pequeños Agricultores v. neuvosto, tuomio 25.7.2002, Kok. 2002, s. I‑6677, 40 kohta). Tästä syystä edellytys, jonka mukaan kantajan ja tämän riitauttaman yleisesti sovellettavan toimen välillä on oltava suora ja kyseistä henkilöä erikseen koskeva yhteys, ei voi estää liitännäisen kanteen nostamista EY 241 artiklan nojalla.

36 Yleisesti sovellettavan yhteisön toimen liitännäinen riitauttaminen voidaan ottaa tutkittavaksi vain, jos riitautettu erityistoimi on annettu välittömästi yleisesti sovellettavan toimen nojalla (ks. yhdistetyt asiat C‑432/98 P ja C‑433/98 P, neuvosto v. Chvatal ym., tuomio 5.10.2000, Kok. 2000, s. I‑8535, 33 kohta) ja jos kantajalla on intressi nostaa kanne pääasian kohteena olevasta erityisesti sovellettavasta päätöksestä (em. yhdistetyt asiat Agne-Dapper ym. v. parlamentti, neuvosto, komissio, tilintarkastustuomioistuin ja ETSK, tuomion 42 ja 43 kohta).

37 Käsiteltävänä olevassa asiassa ei kuitenkaan ole kiistetty sitä, että kantajan tammikuun 2005 palkkalaskelmassa näkyvästä eläkemaksun korotuksesta päätettiin suoraan henkilöstösääntöjen liitteen XII nojalla, eikä sitä, että kantajalla on intressi vaatia tämän korotuksen kumoamista.

38 Toiseksi vakiintuneesta oikeuskäytännöstä seuraa, että kantaja ei voi toimia yleisen lainmukaisuuden tai toimielinten edun nimissä ja että hän voi vedota kumoamiskanteensa tueksi ainoastaan sellaisiin seikkoihin, jotka ovat hänelle henkilökohtaisesti vastaisia (asia 85/82, Schloh v. neuvosto, tuomio 30.6.1983, Kok. 1983, s. 2105, 14 kohta). Tämän vaatimuksen ei kuitenkaan voida tulkita tarkoittavan, että yhteisöjen tuomioistuimet voivat ottaa väitteen tutkittavaksi vain, jos se liittyy ainoastaan kantajan henkilökohtaiseen tilanteeseen. Samalla tavalla kuin kanne voidaan ottaa tutkittavaksi vain, jos kantajalla on henkilökohtainen intressi saada riidanalainen toimi kumotuksi (ks. asia T‑310/00, MCI v. komissio, tuomio 28.9.2004, Kok. 2004, s. II‑3253, 44 kohta ja toisin asia T‑179/98, Cuenda Guijarro ym. v. neuvosto, tuomio 24.1.2000, Kok. H. 2000, s. I‑A‑1 ja II‑1, 60 kohta), kantajan väitteet voidaan ottaa tutkittavaksi vain, jos niillä voidaan perustella kumoaminen, josta on kantajalle hyötyä eli johon hänellä on henkilökohtainen intressi (asia 37/72, Marcato v. komissio, tuomio 15.3.1973, Kok. 1973, s. 361, 7 kohta ja asia 124/75, Perinciolo v. neuvosto, tuomio 16.12.1976, Kok. 1976, s. 1953, 26 kohta). Vastaavasti lainvastaisuusväite voidaan ottaa tutkittavaksi vain, jos sen tulos voi tuottaa hyötyä sen esittäjälle (asia T‑135/05, Campoli v. komissio, tuomio 29.11.2006, 132 kohta, ei vielä julkaistu oikeustapauskokoelmassa).

39 Täten yhteisöjen tuomioistuin on todennut, ettei neuvoston virkamiehellä ollut intressiä valittaa siitä, ettei avoimena olleesta riidanalaisesta virasta ollut tiedotettu muiden yhteisöjen toimielinten kuin neuvoston henkilöstölle, sillä tämä laiminlyönti ei ollut hänelle vastainen (em. asia Schloh v. neuvosto, tuomion 13 ja 14 kohta). Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on myös todennut edellä mainitussa asiassa Campoli vastaan komissio antamassaan tuomiossa (133 kohta), että koska kantaja ei ollut osoittanut, että hän voisi hyötyä taloudellisesti kyseisen tuomioistuimen tuomiosta, jolla todettaisiin lainvastaiseksi 100 prosentin vähimmäiskertoimen soveltaminen eläkkeisiin niissä jäsenvaltioissa, joissa elinkustannukset ovat alhaisimmat, tätä henkilöstösääntöjen liitteessä XIII olevasta 20 artiklasta esitetyn lainvastaisuusväitteen yhteydessä esitettyä väitettä ei voitu ottaa tutkittavaksi.

40 Käsiteltävänä olevassa riita-asiassa perusteet, joihin kantaja on vedonnut henkilöstösääntöjen liitteestä XII esittämänsä lainvastaisuusväitteen tueksi, eivät koske ainoastaan hänen henkilökohtaista tilannettaan. Kaikki ne kuitenkin liittyvät sääntöjenvastaisuuksiin, joista on voinut olla hänelle haittaa. Asianosaisella on intressi vedota tuomioistuimessa liitännäisesti siihen, ettei mainittua liitettä ole hyväksytty neuvoston vahvistamien neuvottelusääntöjen mukaisesti, että hänen eläkemaksunsa laskumenetelmä on ilmeisen virheellinen tai soveltumaton eläkejärjestelmän vakuutusmatemaattisen tasapainon säilyttämistä koskevan tavoitteen saavuttamiseen tai se perustuu harkintavallan väärinkäyttöön tai että hänen oikeutettua luottamustaan kyseisen järjestelmän rahoitussääntöjen noudattamiseen oli suojeltava asianmukaisesti.

41 Näin ollen se seikka, että kantajan esittämät väitteet perustuvat toimielimiä, poliittisia kysymyksiä ja ammattiyhdistyksiä koskeviin asioihin eivätkä ne koske ainoastaan hänen henkilökohtaista tilannettaan, ei tarkoita, että kyseiset väitteet pitäisi jättää tutkimatta.

42 Edellä esitetystä seuraa, että komission esittämä oikeudenkäyntiväite on hylättävä.

43 Kantaja väittää kannekirjelmässään (31 kohta ja alaviite 9), että yhteisön eläkejärjestelmän uudistuksen hyväksymismenettely oli virheellinen, koska komission virallisesta ehdotuksesta ei käyty 23.6.1981 tehdyn päätöksen mukaista neuvottelua.

44 Parlamentti väittää vastineessaan, ettei kantaja ole osoittanut, että neuvottelukomiteaa voitiin kuulla vain komission neuvostolle esittämästä virallisesta ehdotuksesta. Parlamentin mukaan 23.6.1981 tehdyssä päätöksessä ei mainita lainkaan tällaista vaatimusta.

45 Kantaja toistaa vastauskirjelmässään, että henkilöstösääntöjen liite XII on hyväksytty 23.6.1981 tehdyn päätöksen mukaisen neuvottelumenettelyn vastaisesti. Vaikka 23.6.1981 tehdyn päätöksen 3 artiklan mukaan neuvottelukomiteaa on kuultava kaikista komission neuvostolle esittämistä ehdotuksista, sitä kuultiin vain komission alkuperäisestä ehdotuksesta liitteeksi XII eikä komission toisesta ehdotuksesta, jossa otettiin huomioon neuvoston 19.5.2003 vahvistamat suuntaviivat (puheenjohtajavaltio Kreikan kompromissi). Neuvosto kuuli neuvottelukomiteaa suoraan kyseisen puheenjohtajavaltion kompromissista. Komissio antoi muutetun ehdotuksensa vasta marraskuussa 2003, eli komissio ei esittänyt liitteen XII lopullista versiota neuvottelukomitealle eikä siten saanut sille hyväksyntää henkilöstöä edustavilta järjestöiltä.

46 Neuvosto korostaa väliintulokirjelmässään, että yhteisön viranomaisena, jolla on toimivalta muuttaa henkilöstösääntöjä, se antoi asetuksen N:o 723/2004 komission ehdotuksesta, sellaisena kuin se oli muutettuna 18.11.2003 annetulla asiakirjalla KOM(2003) 721, ja kuultuaan asianomaisia toimielimiä EY 283 artiklan mukaisesti. Neuvosto myös muistuttaa, että komission 26.11.2002 esittämä alkuperäinen ehdotus sisälsi jo henkilöstösääntöjen uuden liitteen XII, jossa vahvistettiin menetelmä eläkejärjestelmän tasapainon varmistamiseksi. Asian kiireellisyyden takia komissio ei liittänyt alkuperäiseen ehdotukseen laskentamenetelmän yksityiskohtia. Neuvottelujen jälkeen tämä menetelmä kuitenkin liitettiin 18.11.2003 annettuun komission ehdotukseen. Näin ollen henkilöstösääntöjen liite XII hyväksyttiin komission virallisen ehdotuksen perusteella sen jälkeen, kun neuvottelukomiteaa oli kuultu asianmukaisesti. Neuvoston mukaan asetuksen N:o 723/2004 johdanto-osan 38 perustelukappaleessa vahvistetaan, että ”henkilöstöä edustavat järjestöt, joita on kuultu 23 päivänä kesäkuuta 1981 tehdyllä neuvoston päätöksellä perustetussa yhteistoimintakomiteassa”, ovat hyväksyneet uudet säännöt.

47 Parlamentti vetoaa vastauskirjelmässään pääasiallisesti siihen, että kantaja esitti neuvottelumenettelyn rikkomista koskevan perusteen muodollisesti vasta vastauksessaan, ja siksi tämä peruste pitää jättää tutkimatta. Toissijaisesti parlamentti muistuttaa, että menettelyvirhe johtaa päätöksen kumoamiseen vain, jos voidaan osoittaa, että riidanalaisen päätöksen sisältö olisi voinut olla toisenlainen, ellei kyseistä virhettä olisi tehty. Käsiteltävänä olevassa asiassa kantaja ei kuitenkaan esitä mitään väitettä, josta voitaisiin päätellä, että jos 18.11.2003 annettu toinen asetusehdotus olisi esitetty asianmukaisesti neuvottelukomitealle, henkilöstösääntöjen liitteen XII sisältö olisi ollut toisenlainen. Lopuksi parlamentti väittää, ettei 23.6.1981 tehdyssä päätöksessä mainita, että ellei asetuksen muutosehdotuksesta kuulla neuvottelukomiteaa, asetus on lainvastainen.

48 Komissio ilmoitti istunnossa katsovansa, ettei kantajalla ole mitään henkilökohtaista intressiä moittia neuvottelumenettelyn sääntöjenmukaisuutta ja että tämä väite tulisi näin ollen jättää tutkimatta.

49 Asiakirja-aineistosta ilmenee, että komissio esitti huhtikuussa 2002 ensimmäinen ehdotuksen neuvoston asetukseksi Euroopan yhteisöjen virkamiehiin sovellettavien henkilöstösääntöjen muuttamisesta. Tähän ehdotukseen ei sisältynyt merkittävää muutosta eläkejärjestelmään. Neuvosto teki 19.5.2003 päätöksen, jossa se vahvisti eläkejärjestelmän uudistuksen suuntaviivat ja päätti kytkeä tämän uudistuksen henkilöstösääntöjen uudistukseen. Neuvottelumenettely käytiin vuoden 2003 kesäkuun ja syyskuun välisenä aikana komission ensimmäisen ehdotuksen ja neuvoston suuntaviivojen pohjalta. Komissio esitti 18.11.2003 toisen ehdotuksen neuvoston asetukseksi ja otti siinä huomioon neuvoston 19.5.2003 vahvistamat suuntaviivat ja neuvottelumenettelyn tulokset.

50 Kantajan väitteet neuvottelumenettelyn sääntöjenvastaisuudesta voidaan jakaa kahteen osaan. Ensimmäinen osa liittyy siihen, että 23.6.1981 tehdyn päätöksen määräysten vastaisesti neuvottelua ei käyty komission virallisesta ehdotuksesta vaan neuvoston aloitteesta ja sen laatimasta tekstistä. Toisen osan mukaan komission toista ehdotusta, joka sisälsi henkilöstösääntöjen liitteen XII uuden version, ei esitetty neuvottelukomitealle.

51 Ensimmäiseksi on syytä tuoda esiin, että 23.6.1981 tehdyn päätöksen I luvun 3 kohdan mukaan neuvottelumenettelyä voidaan soveltaa vain komission neuvostolle antamiin ehdotuksiin, jotka koskevat Euroopan yhteisöjen virkamiehiin sovellettavien henkilöstösääntöjen tai Euroopan yhteisöjen muuhun henkilöstöön sovellettavien palvelussuhteen ehtojen muuttamista tai jotka koskevat edellä mainittujen henkilöstösääntöjen tai palvelussuhteen ehtojen palkkausta tai eläkkeitä koskevien säännösten soveltamista. Säännöksissä asetetaan neuvottelumenettelyn järjestämiselle kaksi edellytystä, eli komission on esitettävä neuvostolle ehdotus kyseisellä alalla ja neuvottelukomitean jäsenen on pyydettävä menettelyä. Säännöksillä ei sen sijaan estetä neuvottelukomiteaa – mikä olisikin menettelyn päämäärän vastaista – ulottamasta menettelyä muihin kysymyksiin kuin niihin, joita käsitellään komission ehdotuksessa, ja ottamasta huomioon kaikkia ammattijärjestöjen ja ammattialan järjestöjen, jäsenvaltioiden tai toimielimien toimittamia merkityksellisiä tietoja sen varmistamiseksi, että kolmen osapuolen neuvottelu toteutuu asianmukaisesti. Näin ollen toisin kuin kantaja esittää väitteidensä ensimmäisessä osassa, 23.6.1981 tehty päätös ei ole ristiriidassa sen kanssa, että neuvottelukomitea tarkasteli käsiteltävänä olevassa asiassa muutoksia, joita neuvosto suunnitteli pyytävänsä komissiota tekemään ensimmäiseen ehdotukseensa.

52 Toiseksi – kuten edellä muistutettiin – neuvottelumenettelyä sovelletaan komission ehdotuksiin vain, jos neuvottelukomitean jäsen pyytää sitä. Tällä määräyksellä on tarkoitus välttää neuvottelumenettelyn järjestäminen silloin, kun siitä ei ole hyötyä niille, joiden vastuulla menettely on. Tämän määräyksen nojalla neuvottelukomitea voi esimerkiksi jättää tarkastelematta komission muutetun ehdotuksen silloin, kun ensimmäisestä ehdotuksesta on pidetty riittäväksi katsottu neuvottelu.

53 Käsiteltävänä olevassa asiassa neuvosto väitti istunnossa ilman, että kukaan olisi tätä kiistänyt, ettei yksikään neuvottelukomitean jäsen ollut pyytänyt neuvottelumenettelyn soveltamista komission 18.11.2003 esittämään toiseen muutettuun ehdotukseen. Kyseisestä ehdotuksesta ei siis tarvinnut minkään laillisen velvoitteen nojalla käynnistää neuvottelumenettelyä, toisin kuin kantajan väitteiden toisessa osassa oletetaan.

54 Lopuksi on tärkeää tuoda esiin, että vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan menettelyvirhe voi vaikuttaa toimen laillisuuteen vain, jos voidaan osoittaa, että toimen sisältö olisi voinut olla toisenlainen, ellei virhettä olisi tehty (ks. erityisesti asia T‑24/01, Staelen v. parlamentti, tuomio 5.3.2003, Kok. H. 2003, s. I‑A‑79 ja II‑423, 53 kohta).

55 Asiakirja-aineistosta ei kuitenkaan ilmene, että se, ettei komission 18.11.2003 esittämästä toisesta ehdotuksesta käyty neuvottelumenettelyä, olisi voinut vaikuttaa henkilöstösääntöjen liitteen XII sisältöön. Kantaja väitti istunnossa, ettei neuvottelu ollut voinut koskea mainitun liitteen XII uutta versiota, joka sisältyi komission toiseen ehdotukseen, mutta hän ei tuo selkeästi esiin niitä seikkoja, joista tämän johdosta jätettiin neuvottelematta. Vastauksena virkamiestuomioistuimen 26.10.2006 päivättyihin kirjallisiin kysymyksiin neuvosto lähetti virkamiestuomioistuimeen faksitse 8.12.2006 neuvottelukomitean tuloksista laaditun raportin, jonka 18 kohdasta käy ilmi, että neuvottelukomitea hyväksyi henkilöstösääntöjen liitteeseen XII lopulta kirjatun vakuutusmatemaattisen menetelmän, eli Eurostatin syyskuussa 2003 tekemään selvitykseen perustuvan menetelmän, joka jakautuu kolmeen kohtaan. Enemmistö ammattijärjestöistä hyväksyi uudistuksen, kuten neuvosto muistutti istunnossa.

56 Edellä esitetyn perusteella on katsottava, että asiassa ei ole osoitettu, että jos komission toiseen ehdotukseen olisi sovellettu neuvottelumenettelyä, henkilöstösääntöjen liitteen XII sisältö olisi voinut olla toisenlainen. Eli vaikka oletettaisiin, että liitteen XII hyväksymisessä on tapahtunut menettelyvirhe, tällainen virhe ei voisi vaikuttaa kyseisen liitteen laillisuuteen.

57 Kaikesta edellä esitetystä seuraa, että neuvottelumenettelyn rikkomista koskeva peruste on hylättävä ilman, että tarvitsee ottaa kantaa siihen, voidaanko se ottaa tutkittavaksi.

Toinen ja kolmas peruste, jotka koskevat ilmeistä arviointivirhettä ja suhteellisuusperiaatteen loukkaamista

58 Nämä kaksi väitettä liittyvät niin läheisesti toisiinsa, että niitä on syytä tarkastella yhdessä.

59 Kantajan mukaan henkilöstösääntöjen liitteessä XII olevan 10 artiklan 2 kohdassa on tehty ilmeinen arviointivirhe, kun siinä on päätetty laskea keskimääräisten reaalikorkojen keskiarvo kuluvaa vuotta edeltävien 12 vuoden perusteella. Vuonna 2003 tehdyn vakuutusmatemaattisen arvioinnin yhteydessä Eurostat ja kansallisten asiantuntijoiden ryhmä olivat sopineet, että laskelma tehtäisiin kuluvaa vuotta edeltävien 20 vuoden perusteella. Kantajan mukaan viiteajanjaksoksi otettiin 12 vuotta, jotta laskelma johtaisi virkamiesten maksuosuuden korottamiseen. Kantaja tuo esiin, että henkilöstösääntöjen liitteessä XII olevan 13 artiklan 4 kohdan mukaan Eurostatia kyseisen liitteen teknisessä täytäntöönpanossa avustavan asiantuntijaryhmän (jäljempänä 83 artiklan mukainen työryhmä) 7.6.2004 pitämän kokouksen pöytäkirjassa mainitaan, että 20 vuoden viiteajanjakso, jota KPMG-yhtiö suositteli vuonna 1998 tekemässään vakuutusmatemaattisessa selvityksessä ja jonka Eurostat vahvisti vuoden 2003 kertomuksessaan kansainvälisen tilinpäätösstandardin numero 19 mukaisesti, korvattiin 12 vuoden viiteajanjaksolla poliittisten neuvottelujen tuloksena. Tätä ajanjaksoa ei siis valittu järjestelmän vakuutusmatemaattisen tasapainon varmistamiseksi. Parlamentin tai neuvoston tulisi perustella tämä valinta.

60 Parlamentti väittää, että perustetta, jonka mukaan ilmeinen arviointivirhe on johtanut oikeudelliseen virheeseen, ei tuotu esiin valituksessa ja siksi se on jätettävä tutkimatta. Asiasisällön osalta neuvostolla on henkilöstösääntöjen alalla lainsäätäjänä niin laaja harkintavalta, että tuomioistuin voi puuttua vain ilmeiseen arviointivirheeseen, eikä 12 vuoden viiteajanjakson valinta ole sellainen. Lisäksi riippumaton asiantuntija, Ernst & Young Actuaires-Conseils -yhtiö, on vahvistanut käytössä olevien vakuutusmatemaattisten menettelyjen ja oletusten asianmukaisuuden ja luotettavuuden.

61 Neuvosto korostaa väliintulokirjelmässään, että vaikka viiteajanjakson lyhentäminen 20 vuodesta 12 vuoteen johti siihen, että vakuutusmatemaattisessa arvioinnissa 31.12.2003 käytetty diskonttokorko laski (4,7 prosentista 3,9 prosenttiin) ja että tämä diskonttokoron lasku osittain selittää maksuosuuden korotuksen (10,43 prosenttiin ennen henkilöstösääntöjen liitteessä XII olevan 2 artiklan 2 kohdassa säädetyn 9,75 prosentin enimmäismäärää koskevan säännön soveltamista), tästä ei voida päätellä, ettei valittu toimenpide ole tarkoituksenmukainen eläkejärjestelmän vakuutusmatemaattisen tasapainon varmistamista varten.

62 Neuvosto myöntää, että reaalikoron laskennassa käytettävien vuosien määrän vähentäminen tekee tästä korosta ja sen mukana maksuosuudesta epävakaamman, mutta neuvosto vakuuttaa, ettei tämä valinta vaikuta eläkejärjestelmän tasapainoon pitkällä aikavälillä, koska korko lasketaan uudelleen joka vuosi siten, että eläkemaksua voidaan mukauttaa vuosittain vakuutusmatemaattisen tasapainon varmistamiseksi. Neuvoston mukaan ei ole mitään syytä olettaa, että 12 vuoden jaksolla laskettu keskimääräinen reaalikorko olisi tulevaisuudessa aina alhaisempi kuin 20 vuoden jaksolla laskettu keskimääräinen reaalikorko. Lisäksi neuvosto tuo esiin, että henkilöstösääntöjen liitteessä XII olevan 4 artiklan 6 kohdan mukaan myös vakuutusmatemaattisissa laskelmissa huomioon otettava palkkojen yleinen nousu määritellään 12 vuoden viiteajanjakson perusteella.

63 Vakuutusmatemaattiseen tasapainoon perustuva päättely on tehtävä pitkällä aikavälillä. Henkilöstösääntöjen liitteen XII säädöksiä ei voida todeta sopimattomiksi pelkästään sen johdosta, että vakuutusmatemaattiset laskelmat johtavat jonakin tiettynä vuonna eläkemaksun korottamiseen.

64 Suhteellisuusperiaatteen loukkaaminen taas seuraa kantajan mukaan siitä, ettei virkamiesten eläkemaksun korotus ole tarpeellinen eikä tarkoituksenmukainen vakuutusmatemaattisen tasapainon varmistamiseksi. Kun otetaan huomioon lainsäätäjän tiedossa olleet seikat, erityisesti syyskuussa 2003 laadittu Eurostatin kertomus, maksuosuuden korotus on ilmeisen suhteeton. Kyseisessä Eurostatin kertomuksessa osoitettiin kantajan mukaan, että vakuutusmatemaattisen tasapainon varmistamiseen riitti maksuosuuden korottaminen 8,7 prosenttiin. Kantaja väittää, että keskimääräisen reaalikoron laskeminen 12 vuoden perusteella 20 vuoden sijasta johti huomattavasti korkeampaan maksuosuuteen. Raportissa, jonka kantaja tilasi vakuutusmatematiikan alan yritykseltä EIS Belgium, todetaan kuitenkin, että 12 vuoden ajanjakso on näistä kahdesta vähemmän tarkoituksenmukainen.

65 Parlamentti katsoo, että suhteellisuusperiaatteen loukkaamista koskeva peruste on jätettävä tutkimatta, koska sitä ei ole tuotu selkeästi esiin kannetta edeltäneessä valituksessa ja koska kyseisessä valituksessa ei ollut mitään sellaista, mistä parlamentti olisi voinut päätellä, että kantaja aikoo vedota tähän perusteeseen.

66 Toissijaisesti parlamentti muistuttaa, että oikeuskäytännön mukaan lainsäätäjällä on talouden alalla laaja harkintavalta. Samaa oikeuskäytäntöä voidaan soveltaa henkilöstösääntöjen alalla eläkejärjestelmän vakuutusmatemaattisen tasapainon arviointiin. Näin ollen tällä alalla toteutettu toimenpide voidaan katsoa lainvastaiseksi ainoastaan silloin, kun kyseinen toimenpide on toimielimen tavoittelemien päämäärien saavuttamiseksi ilmeisen epäasianmukainen. Henkilöstösääntöjen liitteessä XII esitettävä menetelmä ja sen parametrit, erityisesti 12 vuoden viiteajanjakson käyttäminen keskimääräisen reaalikoron laskennassa, eivät kuitenkaan ole ilmeisen epäasianmukaisia tavoitellun päämäärän saavuttamiseksi eli vakuutusmatemaattisen tasapainon varmistamiseksi.

– Tuomioistuinvalvonnan laajuus henkilöstösääntöjen liitteen XII säännösten osalta

67 Yhteisöjen tuomioistuimet valvovat periaatteessa toimen aineellista lainmukaisuutta kokonaisuudessaan, eli sekä toimen oikeudellisia ja tosiasiallisia perusteluja että sen sisältöä. Tässä valvonnassa yhteisöjen tuomioistuimet tarkistavat erityisesti, että toimen tekijä on arvioinut tosiseikat asianmukaisesti.

68 Yhteisöjen tuomioistuimet ovat kuitenkin vahvistaneet, että toimielimillä on laaja harkintavalta aloilla, joilla on arvioitava monitahoisesti esimerkiksi taloudellisia tilanteita (ks. asia C‑150/94, Yhdistynyt kuningaskunta v. neuvosto, tuomio 19.11.1998, Kok. 1998, s. I‑7235, 54 kohta) tai tilastomenetelmiä (ks. palkkojen korjauskertoimien mukauttamisen osalta asia T‑158/98, Bareyt ym. v. komissio, tuomio 8.11.2000, Kok. H. 2000, s. I‑A‑235 ja II‑1085, 57 kohta ja yhdistetyt asiat T‑201/00 ja T‑384/00, Ajour ym. v. komissio, tuomio 25.9.2002, Kok. H. 2002, s. I‑A‑167 ja II‑885, 48 kohta) sekä perustamissopimuksissa annettujen poliittisluonteisten tehtävien toteuttamisessa (ks. asia C‑310/04, Espanja v. neuvosto, tuomio 7.9.2006, Kok. 2006, s. I‑7285, 96 kohta; yhdistetyt asiat T‑125/96 ja T‑152/96, Boehringer v. neuvosto ja komissio, tuomio 1.12.1999, Kok. 1999, s. II‑3427, 74 kohta).

69 Kun yhteisöjen tuomioistuimet valvovat tällaisen toimivallan käyttöä, ne voivat näin ollen tutkia ainoastaan, onko valvonnan kohteena olevan toimen yhteydessä tehty ilmeistä virhettä tai käytetty väärin harkintavaltaa tai onko kyseinen toimielin selvästi ylittänyt harkintavaltansa (ks. asia 98/78, Racke, tuomio 25.1.1979, Kok. 1979, s. 69, Kok. Ep. IV, s. 297, 5 kohta; asia 11/82, Piraiki-Patraiki ym. v. komissio, tuomio 17.1.1985, Kok. 1985, s. 207, 40 kohta ja asia C‑120/99, Italia v. neuvosto, tuomio 25.10.2001, Kok. 2001, s. I‑7997, 44 ja 45 kohta).

70 Käsiteltävänä olevassa asiassa yhteisön eläkejärjestelmän vakuutusmatemaattinen tasapaino, jonka yksityiskohdista säädetään henkilöstösääntöjen liitteessä XII, edellyttää talouden kehityksen ja rahoitusmuuttujien huomioimista pitkällä aikavälillä sekä monimutkaisten tilastotieteellisten laskelmien tekemistä. Tästä syystä yhteisön lainsäätäjällä on laaja harkintavalta kyseisen eläkejärjestelmän vakuutusmatemaattisen tasapainon yksityiskohtien vahvistamisessa. Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on lisäksi todennut, että neuvostolla on yhteisön eläkejärjestelmän suunnittelussa laaja harkintavalta, joka vastaa sille perustamissopimuksessa annettuja poliittisia tehtäviä (em. asia Campoli v. komissio, tuomion 143 ja 144 kohta).

71 Edellä esitetystä seuraa, että virkamiestuomioistuin voi tarkastella kantajan esittämän lainvastaisuusväitteen kohteena olevien henkilöstösääntöjen liitteen XII säännösten ja erityisesti 10 artiklan 2 kohdan yhteydessä vain sitä, onko asiassa tapahtunut ilmeinen harkintavallan väärinkäyttö.

72 Suhteellisuusperiaatteen mukaan yhteisön säädöksen lainmukaisuus edellyttää myös, että toimenpiteen on sovelluttava sillä laillisesti tavoitellun päämäärän saavuttamiseen eikä toimenpiteellä saa ylittää sitä, mikä on tarpeen tämän päämäärän saavuttamiseksi, ja että silloin, kun on mahdollista valita usean tarkoituksenmukaisen toimenpiteen välillä, on periaatteessa valittava vähiten rajoittava (asia T‑162/94, NMB France ym. v. komissio, tuomio 5.6.1996, Kok. 1996, s. II‑427, 69 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

73 Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan suhteellisuusperiaatteen valvonta kuitenkin rajoittuu aloilla, joilla yhteisön lainsäätäjällä on – kuten käsiteltävänä olevassa asiassa – laaja harkintavalta sille perustamissopimuksessa annettujen poliittisten tehtävien mukaisesti, sen tutkimiseen, onko kyseinen toimenpide ilmeisen suhteeton toimielimen tavoittelemaan päämäärään nähden (ks. vastaavasti em. asia Italia v. neuvosto, tuomion 44 ja 45 kohta; em. asia NMB France ym. v. komissio, tuomion 70 kohta ja em. asia Campoli v. komissio, tuomion 143 kohta).

74 Käsiteltävänä olevien säännösten rajoitetun tuomioistuinvalvonnan osalta komissio pohti istunnossa virkamiestuomioistuimen asianosaisille ja väliintulijoille esittämien kirjallisten kysymysten täsmällisyyttä ja teknisyyttä sekä näyttöpyyntöjen laajuutta ja korosti, ettei kantaja, jolla on näyttötaakka tältä osin, ollut osoittanut, että yhteisön lainsäätäjä on käsiteltävänä olevassa asiassa rikkonut ylemmäntasoista oikeutta. Komission mukaan virkamiestuomioistuimen päättämät prosessinjohtotoimet saattoivat jopa loukata puolustautumisoikeuksien kunnioittamisen periaatetta, sillä virkamiestuomioistuin saattoi ratkaista asian itse välittämättä asianomaisten lausumista.

75 Tällaista väitettä ei voida hyväksyä käsiteltävänä olevassa asiassa. Tuomioistuimien harjoittama valvonta, vaikka sen laajuus on rajoitettu, edellyttää, että neuvosto kyseisen toimen laatijana kykenee osoittamaan yhteisöjen tuomioistuimessa, että se on antanut toimen käyttäen tosiasiallisesti sille annettua harkintavaltaa, mikä edellyttää kaikkien sen tilanteen kannalta merkityksellisten seikkojen ja olosuhteiden huomioon ottamista, joita toimella aiottiin säännellä (em. asia Espanja v. neuvosto, tuomion 122 kohta).

76 Tästä seuraa, että neuvoston täytyy vähintään kyetä tuottamaan ja esittämään selvällä ja yksiselitteisellä tavalla toimen perustana olevat seikat, jotka oli otettava huomioon kyseessä olevan toimen riidanalaisten osien perustelemiseksi ja joihin sen harkintavallan käyttö perustui (em. asia Espanja v. neuvosto, tuomion 123 kohta).

77 Kantaja on toimittanut ilmeistä harkintavallan väärinkäyttöä ja suhteellisuusperiaatteen loukkaamista koskevien perusteiden tueksi sellaisia riittävän täsmällisiä, objektiivisia ja yhtäpitäviä todisteita, joiden nojalla tuomioistuimen oli perusteltua ryhtyä suoraan toimenpiteisiin näytön hankkimiseksi (ks. vastaavasti asia C‑274/99 P, Connolly v. komissio, tuomio 6.3.2001, Kok. 2001, s. I‑1611, 113 kohta), jotta se voisi tarkistaa, oliko neuvosto käyttänyt ilmeisen väärin tai asiattomasti laajaa harkintavaltaansa.

78 Kantaja on esittänyt väitteensä tueksi useita todisteita, yhteensä 47 eri kirjelmiin liitettyä todistetta, ja teettänyt EIS Belgium ‑nimisellä vakuutusmatematiikan alan yrityksellä vertailevan tutkimuksen syyskuussa 2003 ja syyskuussa 2004 laadituissa Eurostatin kertomuksissa käytetyistä vakuutusmatemaattisista menetelmistä. Täten hän on toimittanut mahdollisimman paljon hallussaan ollutta tietoa ja jopa asiakirjan, jota hänen ei olisi tullut toimittaa ja jonka virkamiestuomioistuin päätti poistaa asiakirja-aineistosta 20.6.2006 antamallaan määräyksellä.

79 Toimielimet sen sijaan ovat toimittaneet omasta aloitteesta vain vähän, jos lainkaan asiakirjoja: parlamentti ei ole toimittanut yhtään liitettä, ja neuvosto on liittänyt väliintulokirjelmäänsä kaksi todistetta.

80 Asiakirja-aineistosta kuitenkin puuttui kaksi niistä kolmesta vakuutusmatemaattisesta selvityksestä, joiden perusteella eläkejärjestelmä laadittiin, eli KPMG-yhtiön selvitys joulukuulta 1998 ja Watson Wyatt Brans & Co -yhtiön selvitys joulukuulta 2002, vaikka asianosaiset viittasivat niihin useaan otteeseen ja vaikka neuvosto vetosi niihin väliintulokirjelmässään. Asianosaiset myös puivat 23.6.1981 tehdystä päätöksestä ja kansainvälisestä tilinpäätösstandardista numero 19 neuvostolle seuraavia velvoitteita ilman, että ne olisivat toimittaneet näitä tekstejä. Virkamiestuomioistuin pyysikin, että kyseiset asiakirjat liitetään asiakirja-aineistoon.

81 Lisäksi parlamentti sen enempää kuin neuvostokaan ei ole esittänyt kirjelmissään niitä syitä, joiden takia lainsäätäjä oli valinnut 12 vuoden viiteajanjakson, vaan ne ovat tyytyneet vetoamaan neuvoston laajaan harkintavaltaan, joten virkamiestuomioistuin katsoi joutuvansa etsimään näitä syitä henkilöstösääntöjen liitteen XII valmistelutöistä ja pyysi siksi toimittamaan ne voidakseen arvioida tietojen perusteella, olivatko viiteajanjakson valinnan ilmeistä virheellisyyttä tai asiattomuutta koskeneet väitteet perusteltuja.

82 Sitä seikkaa, että virkamiestuomioistuin ei katsonut saaneensa riittävästi tietoa ja päätti hyvän oikeudenhoidon varmistamiseksi esittää parlamentille ja neuvostolle useita kirjallisia kysymyksiä, ei voida pitää puolustautumisoikeuksien vastaisena.

83 Kun otetaan huomioon komission ja erityisesti Eurostatin rooli henkilöstösääntöjen liitteen XII laadinnassa, virkamiestuomioistuin päätti edellä mainituista syistä esittää kysymyksiä myös tälle toimielimelle.

84 Toisiinsa liittyvistä henkilöstösääntöjen 83 a artiklan 1 kohdasta ja liitteessä XII olevan 4 artiklan 1 kohdasta ilmenee, että liitteessä esitetyn laskentamenetelmän tavoitteena on yhteisön eläkejärjestelmän vakuutusmatemaattisen tasapainon varmistaminen. Henkilöstösääntöjen liitteessä XII olevan 1 artiklan 1 kohdan ja 5 artiklan mukaan virkamiesten maksuosuus lasketaan vakuutusmatemaattisesti siten, että se kattaa kolmasosan eläkejärjestelmän mukaisista menoista.

85 Toisin kuin niin kutsutut jakojärjestelmät, joissa talousarvion muodossa määritelty tasapaino saavutetaan, jos työnantajan ja työntekijöiden vuoden aikana maksamista osuuksista muodostuvat varat kattavat eläkkeensaajille saman vuoden aikana maksetut etuudet, yhteisön eläkejärjestelmä on tasapainossa, henkilöstösääntöjen liitteen XII vakuutusmatemaattisessa merkityksessä, jos palveluksessa olevien virkamiesten kunakin vuonna maksamilla osuuksilla voidaan rahoittaa virkamiesten samana vuonna ansaitsemat eläkeoikeudet. Toisin kuin talousarvioon perustuvassa lähestymistavassa, vakuutusmatemaattisessa lähestymistavassa suunnitellaan siis eläkejärjestelmän rahoitus pitkällä aikavälillä. Henkilöstösääntöjen 83 artiklan 2 kohdassa säädetään, että virkamiehet maksavat yhden kolmanneksen eläkejärjestelmän rahoituksesta ja toimielimet vastaavat jäljelle jäävistä kahdesta kolmanneksesta.

86 Henkilöstösääntöjen liitteessä XII on käytetty niin kutsuttua ennakoituun etuusoikeusyksikköön perustuvaa menetelmää, jota suositellaan kansainvälisessä tilinpäätösstandardissa numero 19. Tämän menetelmän mukaan kaikkien palveluksessa olevien henkilöiden vuoden aikana ansaitsemien eläkeoikeuksien vakuutusmatemaattisten arvojen summa, josta vakuutusmatemaatikot käyttävät nimitystä ”rahoituskustannus”, suhteutetaan heidän peruspalkkojensa vuotuiseen kokonaismäärään. Virkamiesten maksuosuus vastaa kolmasosaa tästä suhdeluvusta henkilöstösääntöjen 83 artiklan 2 kohdasta seuraavan rahoituksen jakoperusteen mukaisesti. Rahoituskustannuksen laskenta edellyttää vakuutusmatemaattisia oletuksia eli useiden muuttujien (korkokannan, kuolleisuuden, palkkakehityksen jne.) tulevan arvon arviointia. Jotta toteutuneet arvot otettaisiin huomioon, vakuutusmatemaattisen tasapainon noudattaminen edellyttää mainittujen oletusten säännöllistä mukauttamista, joka tehdään liitteessä XII olevan 1 artiklan 2 kohdan mukaan vuosittain.

87 Kuten kaikki asianosaiset ja väliintulijat ovat korostaneet, eläkejärjestelmän maksuosuus on erityisen herkkä vakuutusmatemaattisissa laskelmissa käytettävien reaalikorkojen vaihteluille. Jos laskelmassa käytettävä reaalikorko on alhainen, eläkejärjestelmän maksuosuus kasvaa merkittävästi. Jos vakuutusmatemaattisessa laskelmassa taas käytetään korkeaa reaalikorkoa, maksuosuus pienenee huomattavasti. Kun otetaan huomioon tämä maksuosuuden herkkyys reaalikorkojen vaihteluille ja jotta maksuosuutta ei jouduttaisi muuttamaan usein ja voimakkaasti, vakuutusmatemaatikot suosittelevat käytettäväksi pitkällä aikavälillä laskettua keskimääräistä reaalikorkoa.

88 Täten henkilöstösääntöjen liitteessä XII olevan 10 artiklan 2 kohdassa määritellään, että vakuutusmatemaattisten laskelmien tekemiseksi huomioon otettava vuosikorko on kuluvaa vuotta edeltävien 12 vuoden aikana todettujen keskimääräisten reaalikorkojen keskiarvo.

89 Kantaja riitauttaa tämän viiteajanjakson valinnan. Hän vetoaa perustellusti siihen, että kaikissa vakuutusmatemaattisissa selvityksissä, jotka neuvostolla oli hallussaan henkilöstösääntöjen liitteen XII menetelmän vahvistamista varten, oli käytetty pidempää, 20 vuoden viiteajanjaksoa keskimääräisen reaalikoron laskennassa. Tämä tosiaan pitää paikkansa KPMG-yhtiön joulukuussa 1998 laatiman selvityksen, Watson Wyatt Brans & Co -yhtiön joulukuussa 2002 laatiman selvityksen ja jopa Eurostatin syyskuussa 2003 laatiman kertomuksen osalta. Henkilöstösääntöjen liitteessä XII on näin ollen poikettu tässä kohdin vakuutusmatemaatikkojen tavallisesta käytännöstä.

90 Virkamiestuomioistuimen määräämät prosessinjohtotoimet toivat lisäksi esiin, ettei neuvostolla ollut henkilöstösääntöjen liitteen XII hyväksymisen aikaan hallussaan mitään yhteisön eläkejärjestelmän vakuutusmatemaattista selvitystä, jossa olisi käytetty 12 vuoden viiteajanjaksoa. Sen sijaan kantajan vastauskirjelmään liitetystä, 83 artiklan mukaisen työryhmän 7.6.2004 pitämän kokouksen pöytäkirjasta ilmenee, että viiteajanjakso lyhennettiin 20 vuodesta 12 vuoteen ”poliittisten neuvottelujen tuloksena”.

91 Neuvosto oli siis tyytynyt toteamaan väliintulokirjelmässään, että 12 vuoden viiteajanjakson valinta kuului sen laajaan harkintavaltaan, ja kun virkamiestuomioistuin kysyi siltä kirjallisesti, miksi se oli poikennut sen hallussa olleissa kolmessa selvityksessä noudatetusta vakuutusmatemaattisesta käytännöstä, se vastasi seuraavasti: 12 vuoden viiteajanjakson valinta oli henkilöstöä edustavien järjestöjen hyväksymä kompromissi komission ehdottaman 20 vuoden ja tiettyjen jäsenvaltioiden toivoman 5 vuoden välillä.

92 Tätä vastausta voidaan täydentää asiakirja-aineistolla ja erityisesti pysyvien edustajien komitean (Coreper) puheenjohtajan 23.9.2003 päivätyllä ”non‑paper”-asiakirjalla, jonka neuvosto toimitti virkamiestuomioistuimen asiakirjapyynnön johdosta. Vuotuiset korot olivat erityisen alhaiset vuotta 2004 edeltäneinä vuosina, joten keskimääräinen reaalikorko olisi ollut alhainen, jos se olisi laskettu kyseistä vuotta edeltäneellä lyhyellä ajanjaksolla. Kun kyseisen koron avulla lasketaan virkamiesten kuluvana vuonna maksamien osuuksien tuleva arvo, virkamiesten maksuosuuksien on oltava sitä korkeammat mitä alhaisempi tämä korko on, jotta voitaisiin varmistaa järjestelmän vakuutusmatemaattinen tasapaino. Täten 23.9.2003 päivätystä ”non‑paper”-asiakirjasta ilmenee, että jos muiden seikkojen pysyessä ennallaan keskimääräisen reaalikoron laskennassa olisi käytetty viiden vuoden viiteajanjaksoa, maksuosuus olisi ollut 1.1.2004 lähtien 12,4 prosenttia, kun 20 vuoden viiteajanjaksolla se olisi ollut 8,9 prosenttia. Vertailusta käy ilmi, että viiteajanjaksoa lyhennettiin lopulta 12 vuoteen, jotta virkamiesten maksuosuutta saataisiin välittömästi korotettua enemmän.

93 Tämä toteamus ei kuitenkaan osoita, että 12 vuoden viiteajanjakso olisi ilmeisen virheellinen tai ilmeisen asiaton parametri vakuutusmatemaattista laskelmaa varten.

94 Ensinnäkin se, että vakuutusmatemaatikot käyttävät yleensä 20 vuoden ajanjaksoa, ei ole mikään velvoittava sääntö. Etenkään kantajan mainitsemassa kansainvälisessä tilinpäätösstandardissa numero 19, joka ei sido yhteisön lainsäätäjä, ei suositella keskimääräisen reaalikoron tasoitusta millään tietyllä aikavälillä.

95 Kuten toiseksi tämän tuomion 87 kohdassa on esitetty, korkojen keskiarvo lasketaan tietyllä kuluvaa vuotta edeltävällä ajanjaksolla, jotta maksuosuus ei muuttuisi joka vuosi vuotuisen koron mukaan. Se, että tässä laskelmassa käytetään 12 vuoden keskiarvoa 20 vuoden keskiarvon sijasta, ei kuitenkaan vaaranna vakuutusmatemaattista tasapainoa.

96 Neuvosto toki myöntää itsekin väliintulokirjelmässään, että keskimääräisen reaalikoron laskennassa huomioon otettavien vuosien määrän vähentäminen tekee tästä korosta ja sen mukana eläkemaksusta epävakaamman. Kun viiteajanjakson tarkoituksena on nimenomaan maksuosuuden vaihtelevuuden rajoittaminen, 20 vuoden viiteajanjakso vaikuttaa tarkoituksenmukaisemmalta kuin 12 vuoden viiteajanjakso, kuten kantajan asiakirja-aineistoon toimittamassa EIS Belgiumin vakuutusmatemaattisessa selvityksessä korostetaan.

97 Se, että viiteajanjaksoksi valittiin 12 vuotta, ei silti vaikuta neuvoston määrittelemän vakuutusmatemaattisen menetelmän pätevyyteen. Menneeseen ajanjaksoon perustuva keskimääräisen reaalikoron tuleva arvo on kyseisen ajanjakson pituudesta riippumatta joka tapauksessa likimääräinen. Lisäksi, kuten edellä on todettu, viiteajanjakson pituus ei vaikuta vakuutusmatemaattiseen tasapainoon, kunhan parametria ei muuteta pitkällä aikavälillä. Eurostatin virkamies selitti istunnossa, että vain se, jos viiteajanjaksoa tulevaisuudessa pidennettäisiin tai lyhennettäisiin korkokehityksen mukaan vakuutusmatemaattisessa laskelmassa käytettävän keskimääräisen reaalikoron säilyttämiseksi alhaisena ja siten virkamiesten maksuosuuden säilyttämiseksi korkeana, voisi asettaa laskumenetelmän objektiivisuuden kyseenalaiseksi ja vaikuttaa tavoitteena olevaan vakuutusmatemaattisen tasapainon varmistamiseen avoimilla ja kiistattomilla perusteilla.

98 Edellä esitetystä seuraa, että henkilöstösääntöjen liitteessä XII olevan 10 artiklan 2 kohdassa ja 4 artiklan 6 kohdassa esitetty 12 vuoden viiteajanjakso ei ole ilmeisen virheellinen eikä ilmeisen asiaton. Näin ollen perusteet, joiden mukaan henkilöstösääntöjen liitteen XII vakuutusmatemaattisen menetelmän vahvistamisessa on tehty ilmeinen arviointivirhe ja loukattu suhteellisuusperiaatetta, on hylättävä ilman, että tarvitsee ratkaista, onko nämä perusteet jätettävä tutkimatta.

99 Kantaja esittää, että henkilöstösääntöjen liitteen XII laskentamenetelmä, jolla väitetään olevan tarkoitus varmistaa yhteisön eläkejärjestelmän vakuutusmatemaattinen tasapaino, on todellisuudessa luotu virkamiesten eläkejärjestelmään maksaman palkan osuuden korotuksen perustelemiseksi. Kantajan mukaan korotuksella on tarkoitus yhtäältä siirtää virkamiesten taakaksi eläkejärjestelmän alijäämä, joka on päässyt kertymään, kun jäsenvaltiot ovat pitkään jättäneet maksamatta oman osuutensa järjestelmään, ja toisaalta saattaa yhteisön järjestelmä lähemmäksi kansallisia järjestelmiä, jotka eivät ole yhtä edullisia.

100 Henkilöstösääntöjen liite XII on kantajan mukaan ristiriidassa vanhojen henkilöstösääntöjen 83 artiklan 4 kohdan kanssa, jossa säädettiin, että virkamiesten maksuosuutta voidaan korottaa vain eläkejärjestelmän vakuutusmatemaattisen tasapainon varmistamiseksi, ja lisäksi siinä on käytetty väärin menettelyä.

101 Jäsenvaltiot ovat halunneet maksattaa virkamiehillä eläkejärjestelmän alijäämän, vaikka alijäämä ei johdu virkamiehistä. Parlamentin budjettivaliokunnan yleisesittelijän, Bárbara Dührkop Dührkopin Euroopan unionin vuoden 1999 yleisestä talousarvioesityksestä laatimasta mietinnöstä (jäljempänä Dührkop Dührkopin mietintö) ilmenee, että alijäämä oli olemassa jo ennen henkilöstösääntöjen uudistusta ja 31.12.1997 sen määrä oli 14,3 miljardia euroa. Mietinnössä todettiin, että vuoteen 1997 asti jäsenvaltiot olivat jättäneet kokonaan tai osittain maksamatta työnantajalle kuuluvat eläkejärjestelmän maksuosuudet. Vuoteen 1982 mennessä ei ollut maksettu yhtään työnantajan osuutta eläkejärjestelmään, ja vuosina 1982–1998 näitä osuuksia oli maksettu vain osittain. Dührkop Dührkopin mietinnössä todetaan seuraavaa: ”Yhteisön virkamiesten määrä on kasvanut jatkuvasti yhteisön toimivallan lisääntymisen ja unionin laajentumisen myötä, – – ja siksi järjestelmän ’biologinen tuotto’ on viime aikoihin asti riittänyt järjestelmän tasapainon säilyttämiseen, eli eläkejärjestelmästä maksetut etuudet eivät ylittäneet työntekijöiden ja työnantajien suorittamien maksujen kokonaismäärää. Virkamiesten palkoista perittävä osuus, joka kattoi kolmanneksen järjestelmän rahoituksesta, riitti vuoteen 1982 asti jopa yksin kattamaan kaikki eläkejärjestelmästä maksetut etuudet. Vuonna 1998 maksettujen etuuksien kokonaismäärä kuitenkin ylitti työntekijöiden eläkemaksujen, työnantajien oletetun tai nimellisen – – osuuden ja kansallisten eläkejärjestelmien mukaisesti hankittujen eläkeoikeuksien ostojen yhteenlasketun teoreettisen määrän – –.”

102 Henkilöstösääntöjen liitteessä XII määritelty menetelmä on kantajan mukaan ”poliittisen kaupankäynnin” tulos useiden jäsenvaltioiden vaadittua, että eläkejärjestelmän ylimääräiset menot tulisi sälyttää virkamiehille. Komission neuvostolle esittämässä alkuperäisessä ehdotuksessa henkilöstösääntöjen liitteeksi XII kuvailtiin vain joitakin pääperiaatteita, mutta sen jälkeen kun oli huomattu, että vuonna 2003 vahvistetulla menetelmällä ei saavutettaisi pääasiallista tavoitetta eli maksuosuuden korotusta, kyseiseen liitteeseen XII päätettiin kirjata uusi yksityiskohtainen menetelmä, johon kuului mielivaltaisia parametreja. Tästä syystä henkilöstösäännöissä säädettyjä virkamiesten eläkemaksujen korotuksia ei voi johtaa Eurostatin vuonna 2003 kansainvälisen tilinpäätösstandardin numero 19 mukaisesti laatimista selvityksistä, eikä niillä ole pelkästään tarkoitus varmistaa järjestelmän vakuutusmatemaattista tasapainoa.

103 Parlamentti huomauttaa vastineessaan, että kun kantaja väittää henkilöstösääntöjen liitettä XII lainvastaiseksi, hän vetoaa perustamissopimusten rikkomiseen tai kyseisen liitteen XII säännöksiä ylemmäntasoisen säännön rikkomiseen. Kantaja ei kuitenkaan ole tarkentanut, mitä ylemmäntasoista sääntöä on rikottu. Vanhojen henkilöstösääntöjen 83 artiklan 4 kohdan säännökset eivät ole oikeudelliselta merkitykseltään ylemmäntasoisia kuin uudet säännökset, jotka neuvosto on antanut henkilöstösääntöjen liitteen XII muodossa. Tätä kantajan perustetta ei siis voida ottaa tutkittavaksi, koska sillä ei ole tarkoin määriteltyä oikeudellista perustaa. Parlamentti korostaa, että jos käsiteltävänä olevan perusteen tulkittaisiin koskevan menettelyn väärinkäyttöä, tällaista perustetta ei ole esitetty selkeästi kannetta edeltävässä valituksessa ja sekin tulisi jättää tutkimatta.

104 Asiakysymyksen osalta parlamentti väittää, että virkamiesten eläkemaksun korotus oli tarpeellinen yhteisön eläkejärjestelmän vakuutusmatemaattisen tasapainon säilyttämiseksi. Tämä neuvoston päättämä korotus hyväksyttiin eläkejärjestelmän vakuutusmatemaattisesta arvioinnista laadittuun kertomukseen perustuvan komission ehdotuksen pohjalta. Kyseisen kertomuksen mukaan ”eläkejärjestelmän tasapainon varmistamiseksi virkamiesten peruspalkoista on perittävä 10,43 prosenttia, jotta voidaan rahoittaa kolmasosa yhteisön eläkejärjestelmästä maksettavista etuuksista”. Eläkemaksun korotus perustui siis henkilöstösääntöjen liitteen XII periaatteiden ja yleisesti hyväksyttyjen vakuutusmatemaattisten käytäntöjen mukaisesti tehtyyn vakuutusmatemaattiseen selvitykseen.

105 Parlamentti muistuttaa, että harkintavallan väärinkäyttö on kyseessä ainoastaan silloin, jos objektiivisten, asiaankuuluvien ja yhtäpitävien seikkojen perusteella on selvää, että riidanalainen toimi on tehty yksinomaan tai ainakin olennaisin osin muiden kuin esitettyjen päämäärien saavuttamiseksi. Kantaja ei kuitenkaan ole osoittanut, että eläkejärjestelmän budjettialijäämän poistaminen olisi ollut henkilöstösääntöjen liitteen XII hyväksymisen ainoa tai olennainen päämäärä tai että kyseisen liitteen hyväksymisen ainoana tai olennaisena päämääränä olisi ollut yhteisön eläkejärjestelmän etujen heikentäminen sen lähentämiseksi kansallisiin järjestelmiin. Tässä yhteydessä parlamentti väittää, että kantajan esittämät asiakirjat eivät ole riittäviä todisteita, joilla voitaisiin osoittaa varmasti, että henkilöstösääntöjen liitteellä XII tavoiteltiin jotakin muuta kuin esitettyä päämäärää. Vaikka oletettaisiin, että asiaan olisi liittynyt kantajan väittämää ”poliittista kaupankäyntiä” – mikä ei pidä paikkaansa –, henkilöstösääntöjen liitteen XII olennainen päämäärä oli sellaisen menettelyn vahvistaminen, jolla voidaan taata eläkejärjestelmän vakuutusmatemaattinen tasapaino.

106 Kantaja ilmoittaa vastauskirjelmässään, että hän katsoo maininneensa menettelyn väärinkäytön implisiittisesti kannetta edeltävässä valituksessa, vaikka väitteitä ei esitetty puhtaasti oikeudellisin termein. Oikeuskäytännön mukaan kannetta edeltävää valitusta tukevia väitteitä ei ole välttämätöntä esittää tällaisin termein.

107 Kantaja viittaa vakuutusmatematiikan alan yhtiöllä EIS Belgiumilla teettämäänsä selvitykseen, jossa on analysoitu vakuutusmatemaattisessa menetelmässä vuosien 2003 ja 2004 välillä tapahtunutta muutosta sekä näillä kahdella menetelmällä saatujen tulosten eroja. Parlamentti ei kantajan pyynnöistä huolimatta antanut mitään selitystä menetelmän muuttamiselle. Kantaja kehottaa virkamiestuomioistuinta pyytämään asiakirjoja, jotka selittäisivät tätä muutosta.

108 Kantajan mukaan Ernst & Young Actuaires-Conseils ‑yhtiön vuonna 2004 Eurostatin pyynnöstä laatimassa raportissa ei vahvisteta, että henkilöstösääntöjen liitteessä XII esitetty menetelmä vastaa vakuutusmatemaattisia käytäntöjä, toisin kuin parlamentti väittää. Raportissa vain tarkistetaan henkilöstösääntöjen liitteessä XII määritelty vakuutusmatemaattinen tasapaino Eurostatin toimittamien tietojen pohjalta.

109 Kantaja kiistää lainsäätäjän mahdollisuuden päättää harkintansa mukaan, miten vakuutusmatemaattinen tasapaino lasketaan. Sikäli kuin lainsäätäjä viittasi vakuutusmatemaattiseen tasapainoon, sen olisi pitänyt noudattaa niitä periaatteita, joita asiantuntijat käyttävät tasapainon laskennassa.

110 Neuvosto esittää väliintulokirjelmässään, että henkilöstösääntöjen liitteessä XII säädetyllä laskentamenetelmällä tavoitellaan yksinomaan vanhojen ja uusien henkilöstösääntöjen yhteistä päämäärää, joka on eläkejärjestelmän vakuutusmatemaattisen tasapainon varmistaminen.

111 Neuvosto tukee parlamentin väitteitä. Se katsoo, että kun otetaan huomioon yhteisön virkamiesten eläkejärjestelmän luonne, kantajan väitteet siitä, että jäsenvaltiot eivät olisi maksaneet asianmukaisesti omia osuuksiaan, ovat virheellisiä. Jäsenvaltioilla ei ole omia ”maksuosuuksia”, jotka vastaisivat tiettyä prosenttiosuutta kaikista eläkkeistä, kuten eläkerahastojärjestelmässä voisi olla. Sen sijaan jäsenvaltioilla on velvollisuus rahoittaa yhteisöjen talousarviota siten, että kyseisestä talousarviosta voidaan maksaa eläkkeet niiden määrästä riippumatta.

112 Neuvosto katsoi asetuksen N:o 723/2004 hyväksymisen yhteydessä, että henkilöstösääntöihin oli sisällytettävä laskentamenetelmä, jolla voidaan varmistaa yhteisön eläkejärjestelmän vakuutusmatemaattinen tasapaino. Huomioon otettavien taloudellisten parametrien muuttuvuuden takia neuvosto kuitenkin katsoo, että sillä on laaja harkintavalta tämän menettelyn määrittelemisessä. Neuvoston mukaan kantaja ei ole selittänyt, miten henkilöstösääntöjen liitteessä XII säädetty menetelmä ylittäisi tämän harkintavallan tai millä liitteen XII säännöksillä pyrittäisiin mahdollistamaan virkamiesten eläkemaksujen käyttäminen muihin tarkoituksiin kuin vakuutusmatemaattisen tasapainon varmistamiseen.

113 Kantaja ei voi vedota Eurostatin syyskuussa 2003 laatimaan kertomukseen ja etenkään sen 8.2.3.1 kohdassa tehtyyn tilastoanalyysiin tukeakseen väitettä, jonka mukaan vakuutusmatemaattisen tasapainon säilyttämiseksi virkamiehiltä olisi pitänyt periä pienempi eläkemaksu kuin se, joka lopulta vahvistettiin henkilöstösäännöissä, eli 9,25 prosenttia peruspalkasta. Tietyt henkilöstösääntöjen toimenpiteet, kuten eläkeoikeuden vuotuisen kertymäprosentin alentaminen (2 prosentista 1,9 prosenttiin), tuottavat maksuosuutta alentavia vaikutuksia vasta pitkällä aikavälillä. Samaten suuri osa henkilöstösäännöissä säädetyistä muutoksista vaikuttaa välittömästi vain vähän, koska niitä ei sovelleta lainkaan tai ainakaan kokonaisuudessaan virkamiehiin, jotka on otettu palvelukseen ennen henkilöstösääntöjen voimaantuloa. Sen sijaan vakuutusmatemaattisissa laskelmissa käytettävän reaalikoron laskentasääntöjen muuttuminen (12 vuoden keskiarvo 20 vuoden sijasta) vaikuttaa laskettuun maksuosuuteen välittömästi.

114 Neuvoston väliintulokirjelmästä esittämissään huomautuksissa kantaja väittää, että henkilöstösääntöjen liitteen XII menetelmä on kokonaisuudessaan suunniteltu siten, että sillä voidaan perustella maksuosuuden korotus. Täten maksuosuudeksi vahvistettiin 9,25 prosenttia, vaikka Eurostatin syyskuussa 2003 laatimassa selvityksessä todettiin selkeästi, että vakuutusmatemaattisen tasapainon säilyttämiseen riitti 8,91 prosentin maksuosuus, ja selvityksessä vielä ennakoitiin, että uusien henkilöstösääntöjen voimaantulon myötä osuus voisi laskea jopa noin 8,7 prosenttiin.

115 Mielivaltaisuutta ei voida perustella yhteisön lainsäätäjän harkintavallalla. Neuvosto ei kantajan mukaan ole mitenkään selittänyt sitä, miksi lainsäätäjä päätti lyhentää 20 vuodesta 12 vuoteen viiteajanjaksoa, jonka perusteella lasketaan keskimääräinen reaalikorko, joka määritellään reaalikorkojen keskiarvoksi viiteajanjaksolla.

116 Parlamentti vetoaa vastauskirjelmässään siihen, että yhteisöjen tuomioistuimien valvonta rajoittuu ilmeisiin tai vakaviin virheisiin, kun ne valvovat sellaisen yhteisön säädöksen laillisuutta, joka edellyttää monimutkaista arviointia. Kantajan toimittamassa EIS Belgium ‑yhtiön raportissa ei kuitenkaan todettu mitään vakavaa tai ilmeistä virhettä henkilöstösääntöjen liitteessä XII. Mitä tulee keskimääräisen reaalikoron laskemiseen liitteessä vahvistetun 12 vuoden viiteajanjakson perusteella, selvityksen laatija toteaa tältä osin vain, että 20 vuoden viiteajanjakso olisi ollut tarkoituksenmukaisempi. Mikään tilinpäätössääntö ei estä käyttämästä 12 vuoden viiteajanjaksoa tässä laskelmassa.

117 Syy, jonka takia Eurostatin vuoden 2003 kertomuksessa käytettyä menetelmää ei lopulta otettu käyttöön, on yksinkertainen: lainsäätäjä käytti harkintavaltaa, joka sillä on vakuutusmatemaattisen tasapainon laskentamenetelmän valinnassa.

118 Aluksi on syytä hylätä väite, jonka mukaan henkilöstösääntöjen liite XII olisi ristiriidassa vanhojen henkilöstösääntöjen 83 artiklan 4 kohdan kanssa. Nämä säännökset kumottiin, kun uudet henkilöstösäännöt tulivat voimaan, joten kantaja ei missään tapauksessa voi vedota niihin (ks. vastaavasti asia T‑26/97, Antillean Rice Mills v. komissio, tuomio 17.9.1997, Kok. 1997, s. II‑1347, 14–16 kohta).

119 Kuten yhteisöjen tuomioistuin on toistuvasti todennut, toimenpidettä tehtäessä harkintavaltaa on käytetty väärin ainoastaan, jos objektiivisten, asiaankuuluvien ja yhtäpitävien seikkojen perusteella on selvää, että toimenpide on tehty yksinomaan tai ainakin olennaisilta osin muiden kuin esitettyjen päämäärien saavuttamiseksi tai perustamissopimuksessa asian käsittelyjärjestykseksi erityisesti määrätyn menettelyn välttämiseksi (ks. asia 8/57, Groupement des hauts fourneaux et aciéries belges v. korkea viranomainen, tuomio 21.6.1958, Kok. 1958, s. 223, 256; ks. myös yhteisön lainsäätäjän toimenpiteiden osalta asia C‑342/03, Espanja v. neuvosto, tuomio 10.3.2005, Kok. 2005, s. I‑1975, 64 kohta ja em. asia Espanja v. neuvosto, tuomio 7.9.2006, 69 kohta).

120 Henkilöstösääntöjen liitteen XII päämäärä, sellaisena kuin se esitetään tämän tuomion 84 kohdassa ja asetuksen N:o 723/2004 johdanto-osan 28 perustelukappaleessa, on yhteisön eläkejärjestelmän vakuutusmatemaattisen tasapainon varmistaminen järjestelmän rahoittamiseksi vahvistetun jakoperusteen mukaisesti laskemalla virkamiehille maksuosuus, joka riittää kattamaan kolmanneksen rahoituskustannuksesta.

121 Kantaja kuitenkin väittää, että neuvoston vahvistamat toimenpiteet, erityisesti keskimääräisen reaalikoron laskeminen 12 vuoden perusteella 20 vuoden sijasta, eivät liittyneet päämäärään, jota kyseinen toimielin väitti tavoittelevansa, vaan välittömät budjettihuolet menivät vakuutusmatemaattisen tasapainon mahdollisimman objektiivisten laskentaperusteiden edelle.

122 Tässä yhteydessä on todettava, että vaikka neuvosto kielsi tämän jyrkästi istunnossa, asiakirja-aineistosta ilmenee, että 12 vuoden viiteajanjakson valintaan vaikuttivat budjettinäkökohdat, kuten tämän tuomion 92 kohdassa on jo esitetty.

123 Ensinnäkin tämä valinta poikkeaa vakuutusmatemaattisen laskennan yleisestä käytännöstä, joka on se, että muuttujan tasoittamiseksi korkojen keskiarvo lasketaan pitkällä, 20 vuoden aikavälillä. Toiseksi Eurostatin syyskuussa 2003 tekemästä selvityksestä ilmenee, että kun otettiin huomioon henkilöstösääntöihin suunnitellut muutokset, eläkejärjestelmän vakuutusmatemaattisen tasapainon varmistamiseen olisi riittänyt, että maksuosuutta olisi korotettu 1.1.2004 lähtien 8,9 prosenttiin tai jopa vain 8,7 prosenttiin, jos keskimääräinen reaalikorko olisi laskettu kuluvaa vuotta edeltäneiltä 20 vuodelta. Kolmanneksi vakuutusmatematiikan alan yhtiön EIS Belgiumin tekemässä selvityksessä tuotiin esiin, että viiteajanjakson valinta selitti pääosin, miten Eurostat pystyi syyskuun 2004 kertomuksessaan laskemaan maksuosuudeksi 10,43 prosenttia. Lopuksi eläkeuudistuksen valmistelutöistä, erityisesti kannekirjelmän liitteenä olleesta 7.3.2003 päivätystä neuvoston muistiosta paljastuu, että useat jäsenvaltiot halusivat korottaa virkamiesten maksuosuutta eläkejärjestelmän talousarviokustannusten vähentämiseksi.

124 Budjettinäkökohdat eivät kuitenkaan vaikuttaneet olennaisesti henkilöstösääntöjen liitteen XII menetelmään. Se, että henkilöstösääntöihin kirjataan vakuutusmatemaattinen menetelmä, estää itsessään virkamiesten palkoista perittävän osuuden muuttamisen budjettitilanteen mukaan, koska kuluvan vuoden osuus lasketaan vastedes kyseisellä vakuutusmatemaattisella menetelmällä objektiivisesti määriteltyjen eläkejärjestelmän tulevien rahoitustarpeiden mukaan.

125 Kuten tämän tuomion 95–97 kohdassa on esitetty, sillä, kuinka pitkällä aikavälillä keskimääräinen reaalikorko lasketaan, ei ole itsessään mitään vaikutusta vakuutusmatemaattiseen tasapainoon, koska tämän ajanjakson ainoana tehtävänä on varmistaa koron ja siten maksuosuuden tasoittuminen ajan mittaan. Se, että ajanjaksoksi valittiin 12 vuotta, ei saata tasoitustehtävää kyseenalaiseksi, kuten olisi voinut käydä, jos olisi valittu erittäin lyhyt ajanjakso, kuten viisi vuotta, jota jotkin jäsenvaltioiden valtuuskunnat ehdottivat neuvostossa maksuosuuden korottamiseksi vuonna 2004. Neuvosto piti siis tärkeämpänä sitä, että maksuosuuden vakaus varmistetaan riittävän pitkällä viiteajanjaksolla, kuin sitä, että maksuosuutta saadaan välittömästi korotettua voimakkaasti. Näin ollen ei voida väittää, että 12 vuoden viiteajanjakso olisi valittu yksinomaan tai edes pääasiallisesti budjettisyistä.

126 Henkilöstösäännöistä ei myöskään ilmene, että kun neuvosto käyttää lainsäätäjän laajaa harkintavaltaa eläkejärjestelmän vakuutusmatemaattisen tasapainon varmistamiseksi, se ei saisi ottaa huomioon mitään budjettinäkökohtia. Sen on jopa tarpeellista ottaa ne huomioon sikäli, että kun yhteisöllä ei ole eläkerahastoa, eläke-etuudet maksetaan yhteisön talousarviosta henkilöstösääntöjen 83 artiklan 1 kohdan mukaisesti, ja vastaavasti virkamiesten eläkemaksut otetaan talousarvioon tuloina. Henkilöstösääntöjen liitteessä XII olevan 14 artiklan 2 kohdassa säädetäänkin, että viisivuotisen vakuutusmatemaattisen arvioinnin yhteydessä neuvosto voi tarkastella uudelleen kyseistä liitettä XII sekä vakuutusmatemaattisen tasapainon että ”budjettivaikutusten” kannalta.

127 Kaikesta edellä esitetystä seuraa, että peruste, jonka mukaan neuvosto olisi hyväksynyt henkilöstösääntöjen liitteen XII pääasiallisesti budjettisyistä ja siten käyttänyt kyseisen liitteen hyväksymisen yhteydessä väärin harkintavaltaa, on hylättävä ilman, että tarvitsee ratkaista, voidaanko tämä peruste ottaa tutkittavaksi.

128 Kantaja väittää kannekirjelmässään, että henkilöstösääntöjen liitteen XII menetelmän määrittelyn yhteydessä on loukattu luottamuksensuojan periaatetta.

129 Parlamentti oli useaan otteeseen vakuuttanut virkamiehilleen ja muulle henkilöstölleen, että näiden eläkemaksut nousisivat vain sen verran kuin vakuutusmatemaattisen tasapainon säilyttäminen vaatisi, mutta eläkemaksut nousivat huomattavasti enemmän, perusteettomasti ja vakuutusmatemaattisen tasapainon periaatteen vastaisesti. Parlamentti ei siis kunnioittanut virkamiehilleen ja muulle henkilöstölleen antamiaan vakuutteluja ja loukkasi siten näiden perusteltua luottamusta.

130 Kantaja katsoo lisäksi, että eläkemaksun perusteettomalla korotuksella työnantaja siirsi yhteisön eläkejärjestelmän velan virkamiesten vastuulle, vaikka se olisi kuulunut sille itselleen. Palkoista perityt osuudet riittivät monen vuoden ajan kattamaan eläkejärjestelmän menot, eikä työnantaja maksanut omaa osuuttaan järjestelmän rahoituksesta. Kantaja tuo esiin, että komission puheenjohtaja myönsi vuonna 2001 päivätyssä kirjeessä, että oli olemassa merkittävät eläkeoikeudet, jotka vastasivat aiemmin maksamatta jääneitä eläkemaksuja, ja hän vakuutti, ettei ”eläkemaksuja korotettaisi näiden oikeuksien rahoittamiseksi”.

131 Parlamentti muistuttaa vastineessaan, että luottamuksensuojan periaatteen loukkaamiseen voi vedota vain, jos valtuudet omaava ja luotettava taho on antanut täsmällisiä, ehdottomia ja yhtäpitäviä vakuutteluja, jotka ovat saaneet aikaan perustellun odotuksen sen henkilön mielessä, jolle ne on osoitettu. Näin ei kuitenkaan ole käsiteltävänä olevassa asiassa, koska parlamentti, jolla ei ole toimivaltaa henkilöstösääntöjen antamisen alalla ja jota vain kuultiin asetuksen N:o 723/2004 hyväksymismenettelyssä, ei olisi mitenkään voinut antaa ehdottomia vakuutteluja eläkejärjestelmän uudistuksen yhteydessä. Näin ollen kantajan parlamentilta mahdollisesti saamat vakuuttelut eivät ole voineet saada hänen mielessään aikaan perusteltua odotusta siitä, ettei yhteisön eläkejärjestelmään maksettava palkan osuus nousisi.

132 Parlamentti myös väittää, etteivät virkamiehet voi vedota luottamuksensuojan periaatteeseen uuden säännöksen laillisuuden kyseenalaistamiseksi etenkään silloin, kun säännöstä on jatkuvasti mukautettava taloudellisen tilanteen vaihteluihin.

133 Kantaja vakuuttaa vastauskirjelmässään, ettei se, että parlamenttia vain kuultiin henkilöstösäännöistä ja ettei se hyväksynyt niitä vaan neuvosto hyväksyi ne, ole merkityksellistä. Parlamentin lausunto on menettelyn olennainen ja välttämätön osa, jota ilman uusia henkilöstösääntöjä ei olisi voitu hyväksyä. Kun parlamentti antoi puoltavan lausunnon liitteen XII menetelmästä, se ei kunnioittanut omia vakuuttelujaan, jotka se oli antanut virkamiehilleen ja muulle henkilöstölleen.

134 Lisäksi kantaja korostaa, ettei hänen perusteltu luottamuksensa johtunut ainoastaan vakuutteluista, jotka hän oli saanut parlamentin hallinnolta, vaan myös henkilöstösääntöjen tekstistä.

135 Neuvosto vastaa väliintulokirjelmässään kantajan huomautuksiin, joiden mukaan eläkejärjestelmään maksettavaa palkan osuutta ei voida korottaa saavutettujen eläkeoikeuksien rahoittamiseksi. Uusien henkilöstösääntöjen hyväksyminen ja jäsenvaltioiden yhteisvastuullinen vakuutus eläkkeiden maksamisesta vahvistivat tosiasiallisesti vakuutusmatemaattisen tasapainon 30.4.2004. Yhteisön eläkejärjestelmän luonteen takia virkamiehet ja toimielin olivat kattaneet kyseiseen päivämäärään saakka kertyneet virkamiesten ja muun henkilöstön eläkeoikeudet. Uusissa henkilöstösäännöissä ei säädetty oletetusta maksuosuuksien epätasapainosta johtuvien positiivisten tai negatiivisten erojen korjaamisesta. Henkilöstösääntöjen liitteessä XII määritellyllä vakuutusmatemaattisella arviointimenetelmällä oli ainoastaan tarkoitus varmistaa, että 1.5.2004 lähtien perittävät maksuosuudet riittäisivät kattamaan ne eläkeoikeudet, jotka virkamiehille kertyisivät kyseisen päivämäärän jälkeen.

136 Neuvoston väliintulokirjelmästä esittämissään huomautuksissa kantaja toteaa, että kaikki asianosaiset ovat samaa mieltä sitä, että virkamiesten ja muun henkilöstön on rahoitettava vain kolmannes maksuista, joilla varmistetaan, että heille maksetaan tulevaisuudessa ne oikeudet, joita heille parhaillaan kertyy, ja että jäsenvaltioiden on rahoitettava aiemmin muodostunut alijäämä kokonaisuudessaan yhteisön talousarvion kautta. Erimielisyyttä on vain tämän periaatteen täytäntöönpanosta. Toisin kuin neuvosto väittää, henkilöstösääntöjen liitteen XII menetelmällä on korotettu keinotekoisesti virkamiesten ja muun henkilöstön eläkemaksua.

137 Parlamentti esittää vastauskirjelmässään, että vakuutusmatemaattisen tasapainon säilyttäminen on monimutkainen tehtävä, joka edellyttää jatkuvaa mukautusta taloudellisen tilanteen vaihteluihin. Lisäksi maksuosuuden vaihtelevuus tulee selkeästi esiin henkilöstösäännöistä, erityisesti vanhojen henkilöstösääntöjen 83 artiklan 4 kohdasta. Kantaja ei näin ollen voi vedota luottamuksensuojan periaatteeseen vakuutusmatemaattisen tasapainon laskentamenetelmään liittyvien uusien säännösten laillisuuden kyseenalaistamiseksi.

138 Luottamuksensuojan periaate on vahvistettu oikeuskäytännössä ”ylemmäntasoiseksi oikeussäännöksi” (asia 74/74, CNTA v. komissio, tuomio 14.5.1975, Kok. 1975, s. 533, Kok. Ep. II, s. 469, 44 kohta), ”yhteisön oikeuden perusperiaatteeksi” (asia C‑104/97 P, Atlanta v. Euroopan yhteisö, tuomio 14.10.1999, Kok. 1999, s. I‑6983, 52 kohta ja asia C‑17/03, VEMW ym., tuomio 7.6.2005, Kok. 2005, s. I‑4983, 73 kohta) ja yleiseksi periaatteeksi (asia C‑403/99, Italia v. komissio, tuomio 4.10.2001, Kok. 2001, s. I‑6883, 35 kohta).

139 Luottamuksensuojan periaate perustuu välittömästi oikeusvarmuuden periaatteeseen, joka edellyttää, että yhteisön lainsäädäntö on varmaa ja sen soveltaminen on niiden ennakoitavissa, jotka ovat sen kohteena, ja jolla pyritään varmistamaan oikeussäännön muuttuessa yhden tai useamman luonnollisen henkilön tai oikeushenkilön laillisesti saavuttamien asemien suojelu (ks. vastaavasti asia C‑63/93, Duff ym., tuomio 15.2.1996, Kok. 1996, s. I‑569, 20 kohta; asia C‑107/97, Rombi & Arkopharma, tuomio 18.5.2000, Kok. 2000, s. I‑3367, 66 kohta ja asia T‑182/96, Partex v. komissio, tuomio 16.9.1999, Kok. 1999, s. II‑2673, 191 kohta).

140 Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan oikeus vaatia luottamuksensuojaa koskee kaikkia oikeussubjekteja, jotka ovat sellaisessa tilanteessa, josta ilmenee, että heille on yhteisön toimielimen antamien täsmällisten vakuuttelujen vuoksi syntynyt perusteltuja odotuksia (asia T‑211/95, Petit-Laurent v. komissio, tuomio 5.2.1997, Kok. H. 1997, s. I‑A‑21 ja II‑57, 72 kohta ja asia T‑205/01, Ronsse v. komissio, tuomio 5.11.2002, Kok. H. 2002, s. I‑A‑211 ja II‑1065, 54 kohta).

141 Perusteen ensimmäisessä osassa kantaja väittää, että parlamentti loukkasi luottamuksensuojan periaatetta antamalla virkamiehilleen eläkejärjestelmän uudistuksen sisällöstä vakuutteluja, joita se ei myöhemmin kunnioittanut.

142 On syytä tuoda esiin, että vain sellaisen viranomaisen täsmälliset vakuuttelut, jolla on toimivalta toteuttaa lupauksensa, voi saada aikaan perustellun odotuksen asianomaisen virkamiehen mielessä (asia T‑237/00, Reynolds v. parlamentti, tuomio 8.12.2005, Kok. H. 2005, s. I‑A‑385 ja II‑1731, 146 kohta).

143 Parlamentilla on kuitenkin vain neuvoa-antava rooli henkilöstösääntöjen hyväksymis- tai tarkistusmenettelyssä. EY 283 artiklassa määrätään seuraavaa: ”Neuvosto vahvistaa määräenemmistöllä komission ehdotuksesta ja kuultuaan niitä muita toimielimiä, joita asia koskee, – – henkilöstösäännöt ja [Euroopan yhteisöjen] muuta henkilöstöä koskevat palvelussuhteen ehdot”. Toimielinten välistä toimivallan jakoa koskevia perustamissopimusten määräyksiä kiistämättä ei siis voida väittää, että parlamentti olisi voinut antaa virkamiehilleen yhteisön eläkejärjestelmän uudistuksesta vakuutteluja, jotka olisivat sen jälkeen sitoneet neuvostoa.

144 Parlamentin lausunnot käsittelyvaiheessa olleesta yhteisön eläkejärjestelmän uudistuksesta eivät näin ollen ole voineet saada aikaan perusteltuja odotuksia kantajan mielessä.

145 Perusteen toisessa osassa kantaja väittää, että hänen luottamuksensa virkamiehiltä perittävän eläkemaksun huomattavasti vähäisempään korotukseen perustui henkilöstösääntöjen säännöksiin, joilla rajoitetaan kyseisistä maksuista koostuva osuus kolmannekseen yhteisön eläkejärjestelmän rahoitustarpeesta, ja siihen, että virkamiesten eläkemaksut olivat aiemmin ylittäneet kyseisen osuuden. Toisin kuin neuvosto esitti istunnossa, kantajan luottamus ei siis perustunut pelkkään käytäntöön.

146 Jo vanhojen henkilöstösääntöjen 83 artiklan 2 kohdan säännöksissä, jotka on säilytetty uusissa henkilöstösäännöissä, säädettiin, että virkamiehet maksavat kolmanneksen eläkejärjestelmän rahoituksesta. Yhteisön piti siis työnantajana jo ennen uusien henkilöstösääntöjen voimaantuloa rahoittaa kaksi kolmannesta yhteisön eläkejärjestelmästä siten, että jäljelle jäävä kolmannes rahoitettiin virkamiesten ja muun henkilöstön eläkemaksuilla.

147 Kantaja kuitenkin katsoo, että henkilöstösääntöjen liitteen XII menetelmällä on vaikutettu menneeseen rahoituksen jakoperusteeseen.

148 Ensinnäkin parlamentti kiistää, että kantaja voisi vedota luottamuksensuojan periaatteeseen henkilöstösääntöjen liitteen XII säännöksiä vastaan.

149 Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan virkamiehet eivät voi vedota luottamuksensuojan periaatteeseen uuden säännöksen laillisuuden kyseenalaistamiseksi etenkään silloin, kun säännöstä on jatkuvasti mukautettava taloudellisen tilanteen vaihteluihin (yhdistetyt asiat T‑98/92 ja T‑99/92, Di Marzio ja Lebedef v. komissio, tuomio 22.6.1994, Kok. H. 1994, s. I‑A‑167 ja II‑541, 68 kohta ja asia T‑177/95, Barraux ym. v. komissio, tuomio 11.12.1996, Kok. H. 1996, s. I‑A‑541 ja II‑1451, 47 kohta). Tilanne on näin erityisesti yhteisön sosiaaliturvajärjestelmän suunnittelun osalta, jonka alalla lainsäätäjällä on lisäksi laaja harkintavalta uudistusten tarpeellisuuden osalta (ks. vastaavasti em. asia Campoli v. komissio, tuomion 71 ja 72 kohta).

150 Mutta vaikka lainsäätäjä voi milloin vain tehdä henkilöstösääntöihin muutoksia, joita se pitää yleisen edun mukaisina, ja säätää henkilöstösääntöjä, jotka ovat virkamiehille epäedullisempia, kunhan niitä varten on riittävän pitkä siirtymäaika, sääntelyn on kohdistuttava tulevaisuuteen (ks. em. asia Campoli v. komissio, tuomion 85 kohta), eli uusia säännöksiä on sovellettava vain uusiin tilanteisiin, ja aiempien säännösten voimassaoloaikana syntyneiden tilanteiden tuleviin vaikutuksiin (ks. toisin asia 84/78, Tomadini, tuomio 16.5.1979, Kok. 1979, s. 1801, 21 kohta ja asia 112/80, Dürbeck, tuomio 5.5.1981, Kok. 1981, s. 1095, 48 kohta sekä virkamiesten osalta yhdistetyt asiat T‑6/92 ja T‑52/92, Reinarz v. komissio, tuomio 26.10.1993, Kok. 1993, s. II‑1047, 85 kohta).

151 On todettava, ettei tällainen rajoitus, joka koskee sitä, voidaanko luottamuksensuojan periaatteeseen vedota uutta säännöstä vastaan, koske kantajaa käsiteltävänä olevassa asiassa.

152 Kantaja ei nimittäin väitä, että vanhojen henkilöstösääntöjen 83 artiklan 2 kohdan jakoperusteen soveltamista tulevaisuudessa olisi rajoitettu luottamuksensuojan periaatteen vastaisesti. Kuten tämän tuomion 146 kohdassa on esitetty, kyseiset säännökset on toistettu sellaisenaan uusien henkilöstösääntöjen 83 artiklan 2 kohdassa. Kantaja vastustaa henkilöstösääntöjen liitettä XII siksi, että se rajoittaa rahoituksen jakoperusteen soveltamista kyseisen liitteen voimaantuloa edeltäneen ajan osalta eli se vaikuttaa yksinomaan taannehtivasti.

153 Tästä syystä, toisin kuin parlamentti väittää, mainittua oikeuskäytäntöä, joka liittyy uusiin säännöksiin, ei sovelleta käsiteltävänä olevassa asiassa, eikä sen perusteella voida kieltää kantajan oikeutta vedota luottamuksensuojan periaatteeseen. Yhteisöjen tuomioistuin päinvastoin totesi asiassa C‑368/89, Crispoltoni, 11.7.1991 antamassaan tuomiossa (Kok. 1991, s. I‑3695, 21 kohta), että kahdella yhteisön asetuksella loukattiin taloudellisten toimijoiden perusteltua luottamusta, koska ne vaikuttivat taannehtivasti.

154 Toiseksi on syytä tarkastella, onko henkilöstösääntöjen liite XII todella vaikuttanut yhteisön eläkejärjestelmän rahoitussäännön soveltamiseen 1.5.2004 edeltäneen ajan osalta, kuten kantaja väittää.

155 Dührkop Dührkopin mietinnöstä ilmenee, että toimielimet eivät osallistuneet lainkaan yhteisön eläkejärjestelmän rahoitukseen vuoteen 1982 asti ja että ne ovat maksaneet yhteisölle työnantajana kuuluvaa osuutta kokonaisuudessaan vasta vuodesta 1998 lähtien.

156 Kuten neuvosto esittää väliintulokirjelmässään, henkilöstösääntöjen liitteessä XII määritellyn vakuutusmatemaattisen menetelmän ainoana tarkoituksena on varmistaa, että 1.5.2004 lähtien sovellettava eläkemaksu riittää kattamaan eläkeoikeudet, jotka karttuvat virkamiehille kyseisen päivämäärän jälkeen. Se, että henkilöstösääntöjen liitteessä XII ei oteta huomioon aiempaa tilannetta, vaikuttaa kahdella tavalla, jotka on syytä selventää kantajan väitteiden tarkastelun yhteydessä.

157 Ensinnäkin vakuutusmatemaattisessa tasapainossa ei henkilöstösääntöjen liitteessä XII olevan 4 artiklan 4 kohdan b alakohdan mukaan oteta huomioon ennen laskentapäivää ansaittuja eläkeoikeuksia. Tällä säännöksellä varmistetaan, ettei yhteisön eläkejärjestelmään ennen 1.5.2004 mahdollisesti muodostunutta alijäämää maksateta virkamiehillä eikä maksuosuutta näin ollen koroteta virkamiesten jo ansaitsemien eläkeoikeuksien rahoittamiseksi, toisin kuin kantaja väittää.

158 Toiseksi henkilöstösäännöissä ei säädetä maksuosuuksien aiemmasta epätasapainosta mahdollisesti johtuvien positiivisten tai negatiivisten erojen korjaamisesta. Toisin sanoen henkilöstösääntöjen liitteessä XII vahvistetussa vakuutusmatemaattisen tasapainon määritelmässä ei oteta huomioon 30.4.2004 asti maksettuja osuuksia, ja siinä oletetaan, että kyseiseen päivämäärään mennessä ansaitut eläkeoikeudet on katettu rahoituksen jakoperusteen mukaisesti.

159 Kantaja kuitenkin väittää Dührkop Dührkopin mietinnön nojalla, että yhteisö työnantajana on rahoittanut kaksi kolmasosaa eläkejärjestelmästä vasta vuodesta 1998 lähtien ja että virkamiehet ovat aiemmin maksaneet yli kolmanneksen kyseisen järjestelmän rahoituksesta.

160 Dührkop Dührkopin mietintö ei kuitenkaan perustu eläkejärjestelmän vakuutusmatemaattiseen selvitykseen, vaan siinä ainoastaan todetaan, että virkamiesten vuotuinen maksuosuus on pitkään ylittänyt kolmanneksen yhteisön eläkejärjestelmän vuotuisista talousarviokustannuksista. Vanhojen henkilöstösääntöjen 83 artiklan 2 kohta, jossa säädettiin samalla tavalla kuin uusissa henkilöstösäännöissä, että virkamiehet maksavat kolmanneksen järjestelmän rahoituksesta, oli kuitenkin ymmärrettävä vakuutusmatemaattisesta näkökulmasta eikä talousarvionäkökulmasta, kuten vanhojen henkilöstösääntöjen 83 artiklan 4 kohdasta käy selvästi ilmi. Nämä säännökset tarkoittivat, että kolmasosa kaikkien työntekijöiden vuoden aikana ansaitsemien eläkeoikeuksien vakuutusmatemaattisten arvojen kokonaismäärästä, eli kolmannes rahoituskustannuksesta, kuului virkamiesten rahoitettavaksi.

161 Se, että aikana, jolloin yhteisön eläkejärjestelmään kuului vain vähän eläkkeensaajia, virkamiesten eläkemaksujen määrä ylitti vuosikymmenten ajan selkeästi kolmanneksen järjestelmän talousarviokustannuksista, ei tarkoita, että virkamiesten maksuosuus olisi ylittänyt myös kolmanneksen rahoituskustannuksesta.

162 Ensinnäkin tällaisen päätelmän voisi tehdä vain vakuutusmatemaattisen selvityksen perusteella. Komissio kuitenkin esitti istunnossa kenenkään sitä kiistämättä, ettei yhteisön eläkejärjestelmästä ollut tehty yhtään vakuutusmatemaattista selvitystä ennen vuotta 1998. Toiseksi ei ole varmaa, että maksuosuudella, joka oli ensin 6,75 prosenttia ja sen jälkeen 8,25 prosenttia, virkamiehet olisivat aiemmin rahoittaneet yli kolmanneksen rahoituskustannuksesta. Vaikka lopuksi oletettaisiin, että jakoperusteen noudattaminen voitaisiin tarkistaa talousarviotiedoista ja että Dührkop Dührkopin mietinnössä tehty päätelmä, jonka mukaan työnantaja olisi maksanut osuuttaan vain osittain vuoteen 1998 asti, voitaisiin siten vahvistaa, olisi vielä tarkistettava, onko virkamiesten kyseiseen vuoteen asti maksama liikamäärä kompensoitu yhteisöjen vuosina 1998–2004 maksamalla liikamäärällä.

163 Näin ollen ei ole osoitettu, että uusi säädös olisi vaikuttanut taannehtivasti yhteisön eläkejärjestelmän rahoituksen jakoperusteeseen.

164 Neuvoston ei siis voida katsoa loukanneen virkamiesten perusteltua luottamusta kyseisen säännön noudattamiseen, kun se oletti implisiittisesti, että sääntöä oli noudatettu ennen henkilöstösääntöjen liitteen XII voimaantuloa.

165 Edellä esitetystä seuraa, että luottamuksensuojan periaatteen loukkaamista koskeva peruste on hylättävä kaikilta osiltaan.

166 Kun otetaan huomioon kaikki edellä esitetty, kanne on syytä hylätä perusteettomana.

167 Virkamiestuomioistuin totesi asiassa F‑16/05, Falcione vastaan komissio, 26.4.2006 antamassaan tuomiossa (77–86 kohta, ei vielä julkaistu oikeustapauskokoelmassa), että siihen saakka, kunnes virkamiestuomioistuimen työjärjestys ja erityisesti sen oikeudenkäyntikuluja koskevat määräykset tulevat voimaan, on hyvän oikeudenhoidon edistämiseksi ja sen varmistamiseksi, että oikeussubjektit voivat riittävän hyvin ennakoida oikeudenkäyntikulujen osalta noudatettavat säännöt, syytä soveltaa yksinomaan ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen työjärjestystä.

168 Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen työjärjestyksen 87 artiklan 2 kohdan mukaan asianosainen, joka häviää asian, velvoitetaan korvaamaan oikeudenkäyntikulut, jos vastapuoli on sitä vaatinut. Saman työjärjestyksen 88 artiklassa kuitenkin määrätään, että yhteisöjen ja niiden henkilöstön välisissä riita-asioissa toimielinten on vastattava omista kustannuksistaan.

169 Lisäksi työjärjestyksen 87 artiklan 3 kohdan ensimmäisen alakohdan mukaan ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin voi määrätä oikeudenkäyntikulut jaettaviksi, jos siihen on erityistä syytä.

170 Käsiteltävänä olevassa asiassa parlamentti on vastannut valitukseen vain pieneltä osin, se ei ole antanut kirjallisissa vastauksissaan mitään selitystä 12 vuoden viiteajanjakson valinnalle, jonka kantaja on kuitenkin kiistänyt vakavasti ja täsmällisesti, eikä se ole liittänyt tarkoin perusteltuun väitteeseen antamaansa vastaukseen mitään asiakirjoja. Asiakirja-aineiston täydentämiseksi ja riidanalaisten säännösten tarkoituksen selvittämiseksi virkamiestuomioistuin joutui näin ollen määräämään useita prosessinjohtotoimia.

171 Näissä olosuhteissa parlamentti on syytä määrätä vastaamaan omista oikeudenkäyntikuluistaan ja korvaamaan puolet kantajan oikeudenkäyntikuluista. Kantaja vastaa puolesta omista oikeudenkäyntikuluistaan.

172 Mainitun työjärjestyksen 87 artiklan 4 kohdan ensimmäisen alakohdan mukaan neuvosto ja komissio, jotka ovat asiassa väliintulijoina, vastaavat omista oikeudenkäyntikuluistaan.

2) Euroopan parlamentti vastaa omista oikeudenkäyntikuluistaan, ja se velvoitetaan korvaamaan puolet Wilsin oikeudenkäyntikuluista.

4) Euroopan unionin neuvosto ja Euroopan yhteisöjen komissio vastaavat omista oikeudenkäyntikuluistaan.

Tämä päätös ja siinä mainitut yhteisöjen tuomioistuimien päätökset, joita ei ole vielä julkaistu oikeustapauskokoelmassa, ovat saatavilla Internetissä osoitteessa: www.curia.europa.eu