1. Sosiaalipolitiikka – Yhdenvertainen kohtelu työssä ja ammatissa – Direktiivi 2000/78
(Neuvoston direktiivin 2000/78 14 perustelukappale, 1 artikla, 2 artiklan 1 kohta ja 2 kohdan a alakohta sekä 3 artiklan 1 kohdan c alakohta)
2. Sosiaalipolitiikka – Yhdenvertainen kohtelu työssä ja ammatissa – Direktiivi 2000/78
1. Kuten yhdenvertaista kohtelua työssä ja ammatissa koskevista yleisistä puitteista annetun direktiivin 2000/78 otsikosta ja johdanto-osasta sekä sen sisällöstä ja tarkoituksesta seuraa, kyseisellä direktiivillä pyritään ottamaan käyttöön yleiset puitteet sen varmistamiseksi, että kaikkia henkilöitä kohdellaan yhdenvertaisesti työssä ja ammatissa antamalla heille tehokasta suojaa johonkin direktiivin 1 artiklassa tarkoitettuun seikkaan, kuten ikä, perustuvaa syrjintää vastaan.
Mainitun direktiivin 14 perustelukappaleen mukaan direktiivi ei vaikuta eläkeikää koskeviin kansallisiin säännöksiin. Kyseisessä perustelukappaleessa kuitenkin vain tarkennetaan, että direktiivi ei rajoita jäsenvaltioiden toimivaltaa määrittää eläkkeelle siirtymisen iät, eikä se estä millään tavalla soveltamasta tätä direktiiviä kansallisiin toimenpiteisiin, joilla säännellään työsopimuksen päättymisen edellytyksiä silloin, kun näin vahvistettu eläkeikä on saavutettu.
Kansallinen lainsäädäntö, jonka mukaan se, että työntekijä saavuttaa kyseisessä lainsäädännössä vahvistetun eläkkeelle siirtymisen iän, päättää täysin oikeusvaikutuksin työsopimuksen, vaikuttaa siten osapuolia sitovan työsuhteen kestoon ja yleisemmin asianomaisen työntekijän työntekoon, koska se estää hänen osallistumisensa työelämään tulevaisuudessa. Tämän kaltaisella lainsäädännöllä on näin ollen katsottava otettavan käyttöön sääntöjä, jotka koskevat direktiivin 2000/78 3 artiklan 1 kohdan c alakohdassa tarkoitettuja työoloja ja -ehtoja, myös irtisanomista ja palkkaa, ja sen on katsottava välittömästi edellyttävän kyseisen iän saavuttaneiden työntekijöiden epäsuotuisampaa kohtelua kaikkiin muihin työtätekeviin henkilöihin nähden. Tällaisella lainsäädännöllä otetaan näin ollen käyttöön mainitun direktiivin 2 artiklan 1 kohdassa ja 2 kohdan a alakohdassa tarkoitettu ikään välittömästi perustuva erilainen kohtelu.
(ks. 42, 44–46 ja 51 kohta)
2. Kaikenlaisen ikään perustuvan syrjinnän kieltoa, sellaisena kuin se on pantu täytäntöön yhdenvertaista kohtelua työssä ja ammatissa koskevista yleisistä puitteista annetulla direktiivillä 2000/78, on tulkittava siten, että se ei estä kansallista lainsäädäntöä, jonka mukaan sellaiset työehtosopimuksissa olevat ehdot ovat päteviä, jotka koskevat pakollista eläkkeelle siirtymistä ja joissa edellytetään ainoastaan sitä, että työntekijä on saavuttanut eläkkeelle siirtymiselle asetetun ikärajan, joka on kansallisen lainsäädännön mukaan 65 vuotta, ja hän täyttää sosiaaliturvaa koskevat muut edellytykset maksuperusteisen vanhuuseläkkeen saamiseksi, silloin, kun
– mainittua toimenpidettä, joka tosin perustuu ikään, voidaan objektiivisesti ja asianmukaisesti perustella kansallisen lainsäädännön puitteissa työllisyyspoliittisella ja työmarkkinoita koskevalla oikeutetulla tavoitteella, ja
– tämän yleisen edun mukaisen tavoitteen toteuttamiskeinot eivät ole tähän tarkoitukseen nähden soveltumattomia ja tarpeettomia.
Yhtäältä näet mainittu lainsäädäntö on hyväksytty osana kansallista politiikkaa, jolla pyritään edistämään pääsyä työhön jakamalla työt paremmin sukupolvien välillä ja säätelemään työmarkkinoita etenkin työttömyyden hillitsemiseksi.
Tällaisen yleisen edun mukaisen tavoitteen hyväksyttävyyttä ei kuitenkaan voida kohtuudella kyseenalaistaa, koska työllisyyspolitiikka sekä työmarkkinatilanne kuuluvat niihin tavoitteisiin, jotka on nimenomaisesti mainittu direktiivin 2000/78 6 artiklan 1 kohdan ensimmäisessä alakohdassa, ja EU 2 artiklan ensimmäisen kohdan ensimmäisen luetelmakohdan ja EY 2 artiklan mukaan työllisyyden korkean tason edistäminen on yksi niistä tavoitteista, joihin sekä Euroopan unioni että yhteisö pyrkii.
Tältä osin pelkästään sen perusteella, että kyseisessä kansallisessa säännöksessä ei muodollisesti viitata tämänkaltaiseen tavoitteeseen, ei automaattisesti voida pitää mahdottomana, etteikö se voisi olla perusteltavissa saman direktiivin 6 artiklan 1 kohdan perusteella, sillä edellytyksellä, että asianomaisen toimenpiteen yleisestä asiayhteydestä johdettujen muiden seikkojen perusteella voidaan yksilöidä toimenpiteen taustalla oleva tavoite, jotta tuomioistuimet voivat valvoa sen objektiiviset perustelut.
Toisaalta vaikka yhteisön oikeuden nykytilassa jäsenvaltioilla ja mahdollisesti kansallisella tasolla työmarkkinaosapuolilla on laaja harkintavalta päätettäessä pyrkimisestä johonkin tiettyyn tavoitteeseen, joka on yksi muiden sosiaali‑ ja työllisyyspolitiikan tavoitteiden joukossa, ja tämän lisäksi myös määriteltäessä toimenpiteet, joilla kyseinen tavoite voidaan toteuttaa, jäsenvaltioiden toimivaltaisten viranomaisten tehtävänä on kuitenkin löytää oikeudenmukainen tasapaino kysymyksessä olevien eri intressien välillä valvomalla, että tässä yhteydessä käyttöön otetuilla kansallisilla toimenpiteillä ei ylitetä sitä, mikä on soveltuvaa ja tarpeellista asianomaisen jäsenvaltion tavoitteleman oikeutetun päämäärän saavuttamiseksi.
Ei ole kuitenkaan kohtuutonta, että jäsenvaltion viranomaiset katsovat, että työntekijän siirtäminen eläkkeelle siitä syystä, että hän on saavuttanut säädetyn ikärajan, voi olla soveltuvaa ja tarpeellista sellaisen oikeutetun tavoitteen saavuttamiseksi, johon vedotaan kansallisen työllisyyspolitiikan yhteydessä ja joka edistää täystyöllisyyttä suosimalla pääsyä työmarkkinoille. Lisäksi mainitun toimenpiteen ei voida katsoa loukkaavan kohtuuttomasti pakolliselle eläkkeelle siirretyn työntekijän oikeutettuja vaatimuksia, koska merkityksellinen kansallinen lainsäädäntö ei perustu ainoastaan tiettyyn ikään vaan siinä otetaan huomioon myös se, että asianomainen saa ammatillisen uransa päätteeksi taloudellisen korvauksen sellaisen vanhuuseläkkeen myöntämisen muodossa, jonka tasoa ei voida pitää kohtuuttomana.
(ks. 53–57, 62, 64, 68, 71–73 ja 77 kohta sekä tuomiolauselma)