1. Verotus – Jäsenvaltioiden lainsäädännön yhdenmukaistaminen – Liikevaihtoverot – Yhteinen arvonlisäverojärjestelmä – Jäsenvaltioiden välisen kaupan verotuksen siirtymäjärjestelmä
(Neuvoston direktiivin 77/388 28 a artiklan 3 kohdan ensimmäinen alakohta ja 28 c artiklan A kohdan a alakohdan ensimmäinen alakohta)
2. Verotus – Jäsenvaltioiden lainsäädännön yhdenmukaistaminen – Liikevaihtoverot – Yhteinen arvonlisäverojärjestelmä – Jäsenvaltioiden välisen kaupan verotuksen siirtymäjärjestelmä
(Neuvoston direktiivin 77/388 28 c artiklan A kohdan a alakohdan ensimmäinen alakohta)
3. Verotus – Jäsenvaltioiden lainsäädännön yhdenmukaistaminen – Liikevaihtoverot – Yhteinen arvonlisäverojärjestelmä – Jäsenvaltioiden välisen kaupan verotuksen siirtymäjärjestelmä
(Neuvoston direktiivin 77/388 28 c artiklan A kohdan a alakohdan ensimmäinen alakohta)
1. Jäsenvaltioiden liikevaihtoverolainsäädännön yhdenmukaistamisesta annetun kuudennen direktiivin 77/388, sellaisena kuin se on muutettuna direktiivillä 2000/65, 28 a artiklan 3 kohdan ensimmäistä alakohtaa ja 28 c artiklan A kohdan a alakohdan ensimmäistä alakohtaa on tulkittava näissä kummassakin säännöksessä oleva ilmaisu ”lähettää” huomioon ottaen siten, että tavaran yhteisöhankinta on tapahtunut ja yhteisöluovutus on vapautettu arvonlisäverosta ainoastaan, jos omistajalle kuuluva määräämisvalta tavaraan on siirretty ostajalle ja luovuttaja osoittaa, että kyseinen tavara on lähetetty tai kuljetettu toiseen jäsenvaltioon ja että tämän lähettämisen tai kuljettamisen johdosta tavara on fyysisesti poistunut luovutusjäsenvaltion alueelta.
Kuudennen direktiivin XVI a osastossa säädetyn siirtymäjärjestelmän soveltamista koskevana ennakkoedellytyksenä on se, että liiketoimi on yhteisön sisäinen, ja etenkin, että tavarat liikkuvat fyysisesti yhdestä jäsenvaltiosta toiseen. Tämä edellytys, joka koskee jäsenvaltioiden välisten rajojen ylittämistä, on näet yhteisön sisäisen liiketoimen tunnusmerkki, joka erottaa sen liiketoimesta, joka tapahtuu maan sisällä.
Lisäksi kuten kaikki muutkin käsitteet, jotka määrittelevät kuudennen direktiivin mukaiset verolliset liiketoimet, yhteisöluovutuksen ja yhteisöhankinnan käsitteet ovat objektiivisia, ja niitä sovelletaan asianomaisten liiketoimien tarkoituksesta tai tuloksesta riippumatta. Tämän perusteella on tarpeen, että yhteisöluovutus tai -hankinta määritellään objektiivisten seikkojen perusteella, kuten sen, että asianomaiset tavarat liikkuvat fyysisesti jäsenvaltioiden välillä.
(ks. 37, 38, 40 ja 42 kohta sekä tuomiolauselman 1 kohta)
2. Kuudennen direktiivin 77/388, sellaisena kuin se on muutettuna direktiivillä 2000/65, 28 c artiklan A kohdan a alakohdan ensimmäistä alakohtaa on tulkittava siten, että se estää sen, että luovutusjäsenvaltion toimivaltaiset viranomaiset velvoittavat luovuttajan, joka on toiminut vilpittömässä mielessä ja joka on toimittanut todisteet, jotka ensi näkemältä osoittavat, että hänellä on oikeus tavaroiden yhteisöluovutusta koskevaan verovapautukseen, suorittamaan arvonlisäveron näistä tavaroista myöhemmin, kun tällaiset todisteet osoittautuvat paikkansapitämättömiksi, eikä ole osoitettu, että kyseinen luovuttaja on osallistunut veropetokseen, kunhan viimeksi mainittu on toteuttanut kaikki toimenpiteet, jotka ovat kohtuudella hänen toteutettavissaan, sen varmistamiseksi, että hänen suorittamansa yhteisöluovutus ei johda siihen, että hän osallistuu tällaiseen petokseen.
Olisi ensinnäkin oikeusvarmuuden periaatteen vastaista, että jäsenvaltio, joka on säätänyt yhteisöluovutusta koskevan vapautuksen soveltamisen edellytyksistä vahvistamalla muun muassa luettelon toimivaltaisille viranomaisille esitettävistä asiakirjoista ja joka on aluksi hyväksynyt luovuttajan esittämät asiakirjat verovapautuksen saamiseen oikeuttavana näyttönä, voisi myöhemmin velvoittaa kyseisen luovuttajan suorittamaan tähän luovutukseen liittyvän arvonlisäveron silloin, kun ilmenee, että sellaisen petoksen johdosta, johon hankkija on syyllistynyt ja josta luovuttajalla ei ollut eikä voinut olla tietoa, asianomaiset tavarat eivät todellisuudessa ole poistuneet luovutusjäsenvaltion alueelta.
Toiseksi sen, miten riskit jaetaan luovuttajan ja veroviranomaisten välillä sellaisen petoksen johdosta, johon kolmas osapuoli on syyllistynyt, on sovelluttava yhteen suhteellisuusperiaatteen kanssa. Järjestelmällä, jossa kaikki vastuu arvonlisäveron maksamisesta annetaan luovuttajalle riippumatta siitä, onko tämä sekaantunut petokseen, ei välttämättä varjella yhdenmukaistettua arvonlisäverojärjestelmää hankkijan petoksilta ja väärinkäytöiltä. Jos hankkija vapautettaisiin kaikesta vastuusta, hän voisi näet rohkaistua olemaan lähettämättä tai kuljettamatta tavaroita luovutusjäsenvaltion ulkopuolelle ja ilmoittamatta niitä arvonlisäveroa varten niissä jäsenvaltioissa, joiden oli tarkoitus olla tavaroiden määränpäänä.
Kolmanneksi jos luovuttajien on suoritettava itse arvonlisävero jälkeenpäin, verotuksen neutraalisuuden periaatetta ei noudatettaisi, koska myyntihintoihin sisältyvä arvonlisävero ei milloinkaan rasita luovuttajia, jotka suorittavat liiketoimia maan sisällä, sillä kyse on välillisestä kulutusverosta. Näin ollen verovelvolliset, jotka suorittavat liiketoimen jäsenvaltiosta toiseen, olisivat epäedullisemmassa asemassa kuin verovelvolliset, jotka suorittavat liiketoimen yhdessä jäsenvaltiossa.
Neljänneksi analogisesti soveltuvan yhteisöjen tuomioistuimen oikeuskäytännön mukaan ei ole yhteisön oikeuden vastaista edellyttää, että luovuttaja toteuttaa kaikki toimenpiteet, joita häneltä voidaan kohtuudella edellyttää sen varmistamiseksi, että hänen suorittamansa liiketoimi ei johda siihen, että hän osallistuu veropetokseen. Näin ollen se, että luovuttaja on toiminut vilpittömässä mielessä, että hän on toteuttanut kaikki toimenpiteet, jotka ovat kohtuudella hänen toteutettavissaan, ja että hänen osallistumisensa petokseen on suljettu pois, ovat tärkeitä seikkoja määritettäessä mahdollisuutta velvoittaa kyseinen luovuttaja suorittamaan arvonlisävero jälkeenpäin. Sitä vastoin sen jälkeen kun luovuttaja on täyttänyt yhteisöluovutuksen toteennäyttämistä koskevat velvoitteensa, mutta ostaja ei ole täyttänyt sopimukseen perustuvaa velvoitetta lähettää tai kuljettaa tavarat luovutusjäsenvaltion ulkopuolelle, juuri tämän viimeksi mainitun pitäisi olla velvollinen maksamaan arvonlisävero kyseisessä jäsenvaltiossa.
(ks. 50, 58, 60 ja 65–67 kohta sekä tuomiolauselman 2 kohta)
3. Se, että ostaja on esittänyt määränpäänä olevan jäsenvaltion veroviranomaisille yhteisöhankintaa koskevan ilmoituksen, voi muodostaa lisätodisteen, jolla pyritään osoittamaan, että tavarat ovat tosiasiassa poistuneet luovutusjäsenvaltion alueelta, mutta se ei ole ratkaiseva todiste yhteisöluovutuksen arvonlisäverosta vapauttamisen kannalta.
(ks. 72 kohta ja tuomiolauselman 3 kohta)