1. Siirtotyöläisten sosiaaliturva – Sairausvakuutus – Toisessa jäsenvaltiossa annettavat luontoisetuudet – Asetuksen N:o 1408/71 22 artiklan 2 kohdan toinen alakohta
(Neuvoston asetuksen N:o 1408/71 22 artiklan 2 kohdan toinen alakohta)
2. Palvelujen tarjoamisen vapaus – Palvelut – Käsite
(EY 49 artikla)
3. Palvelujen tarjoamisen vapaus – Rajoitukset
(EY 49 artikla)
4. Palvelujen tarjoamisen vapaus – Rajoitukset
(EY 49 artikla)
5. Siirtotyöläisten sosiaaliturva – Sairausvakuutus – Toisessa jäsenvaltiossa annettavat luontoisetuudet – Asetuksen N:o 1408/71 22 artiklan 1 kohdan c alakohdan i alakohta
(Neuvoston asetuksen N:o 1408/71 22 artiklan 1 kohdan c alakohdan i alakohta)
6. Palvelujen tarjoamisen vapaus – Rajoitukset
(EY 49 artikla)
7. Palvelujen tarjoamisen vapaus – Siirtotyöläisten sosiaaliturva – Sairausvakuutus – Toisessa jäsenvaltiossa annettavat luontoisetuudet – Asetuksen N:o 1408/71 22 artikla
(EY 49 artikla ja EY 152 artiklan 5 kohta; neuvoston asetuksen N:o 1408/71 22 artikla)
1. Sosiaaliturvajärjestelmien soveltamisesta yhteisön alueella liikkuviin palkattuihin työntekijöihin, itsenäisiin ammatinharjoittajiin ja heidän perheenjäseniinsä annetun asetuksen N:o 1408/71, sellaisena kuin se on muutettuna ja ajan tasalle saatettuna asetuksella N:o 118/97, 22 artiklan 2 kohdan toista alakohtaa on tulkittava siten, että jotta toimivaltainen laitos voi evätä 22 artiklan 1 kohdan c alakohdan i alakohdassa tarkoitetun luvan mennä johonkin toiseen jäsenvaltioon hoidon saamiseksi siellä sillä perusteella, että sairaalahoitoon pääsyä asuinvaltiossa koskee odotusaika, sen on osoitettava, että odotusaika ei ylitä aikaa, joka on perusteltu asianomaisen henkilön hoidon tarpeen sellaisen objektiivisen lääketieteellisen arvioinnin perusteella, jossa otetaan huomioon kaikki hänen terveydentilaansa liittyvät tekijät ajankohtana, jolloin lupahakemus on tehty tai tarvittaessa uudistettu.
(ks. 63 ja 79 kohta sekä tuomiolauselman 1 kohta)
2. EY 49 artiklaa sovelletaan tilanteeseen, jossa henkilö, jonka terveydentila edellyttää sairaalahoitoa, menee toiseen jäsenvaltioon ja saa siellä tällaista hoitoa vastiketta vastaan, ilman, että on tarpeen tutkia, onko sen kansallisen järjestelmän piirissä, johon tämä henkilö kuuluu, annettava sairaalahoito itsessään palvelujen tarjoamisen vapautta koskevissa määräyksissä tarkoitettu palvelu.
Se, että kysymyksessä olevan sairaalahoidon korvaamista pyydetään myöhemmin kansalliselta terveydenhuoltojärjestelmältä, ei merkitse sitä, että perustamissopimuksessa taattua palvelujen tarjoamisen vapautta koskevia sääntöjä ei sovellettaisi. Hoitopalvelu ei menetä luonnettaan EY 49 artiklassa tarkoitettuna palvelusuorituksena sen vuoksi, että maksettuaan saamansa hoidon ulkomaiselle palvelujen tarjoajalle potilas vaatii tämän jälkeen kansalliselta terveydenhuoltojärjestelmältä sen korvaamista.
(ks. 89 ja 123 kohta sekä tuomiolauselman 2 kohta)
3. EY 49 artiklaa on tulkittava siten, että se ei estä sitä, että jossakin toisessa jäsenvaltiossa annettavan sairaalahoidon kustannusten korvaaminen edellyttää ennakkoluvan saamista toimivaltaiselta laitokselta.
Ennakkoluvan epääminen ei voi kuitenkaan perustua pelkästään siihen, että on olemassa hoitojonoja, joiden avulla suunnitellaan ja hallinnoidaan sairaalatarjontaa ennalta yleisesti määriteltyjen kliinisten prioriteettien perusteella, ilman, että on suoritettu potilaan terveydentilan, sairaushistorian, hänen sairautensa todennäköisen kulun sekä hänen kipujensa ja/tai vammansa laadun objektiivinen lääketieteellinen arviointi sinä ajankohtana, jolloin lupahakemus on tehty tai uudistettu.
Jos näistä jonoista aiheutuva odotusaika osoittautuu asianomaisessa yksittäistapauksessa pidemmäksi kuin on perusteltua, kun otetaan huomioon edellä mainittujen seikkojen objektiivinen lääketieteellinen arviointi, toimivaltainen laitos ei voi evätä pyydettyä lupaa perusteilla, jotka koskevat näiden hoitojonojen olemassaoloa; sitä, että väitetään hoidettavien tapausten kiireellisyyteen perustuvan normaalin järjestyksen häiriintyvän; sitä, että kysymyksessä olevassa kansallisessa järjestelmässä annettava sairaalahoito on ilmaista; sitä, että jossakin toisessa jäsenvaltiossa annettavan hoidon varalta on määrättävä erityisistä varoista, ja/tai vertailua, joka koskee tämän hoidon ja vastaavan toimivaltaisessa jäsenvaltiossa annettavan hoidon kustannuksia.
(ks. 113, 119, 120 ja 123 kohta sekä tuomiolauselman 2 kohta)
4. EY 49 artiklaa on tulkittava siten, että kun toimivaltaisen jäsenvaltion lainsäädännössä säädetään kansallisen terveydenhuoltojärjestelmän sairaaloissa annettavan hoidon maksuttomuudesta ja kun sen jäsenvaltion lainsäädännössä, jossa tähän järjestelmään kuuluva potilas sai luvan tai hänen olisi pitänyt saada lupa saada sairaalahoitoa tämän järjestelmän kustannuksella, ei säädetä tämän hoidon kustannusten täydestä korvaamisesta, toimivaltaisen laitoksen on korvattava tälle potilaalle se erotus, joka mahdollisesti on yhtäältä tällaisen kyseessä olevaa järjestelmään kuuluvassa laitoksessa annettavan vastaavan hoidon objektiivisesti lasketun kustannuksen – tarvittaessa aina vastaanottavassa jäsenvaltiossa hoidosta laskutettuun kokonaissummaan asti – ja toisaalta sen summan välillä, joka vastaanottavan jäsenvaltion laitoksen on korvattava toimivaltaisen laitoksen puolesta sosiaaliturvajärjestelmien soveltamisesta yhteisön alueella liikkuviin palkattuihin työntekijöihin, itsenäisiin ammatinharjoittajiin ja heidän perheenjäseniinsä annetun asetuksen N:o 1408/71, sellaisena kuin se on muutettuna ja ajan tasalle saatettuna asetuksella N:o 118/97, 22 artiklan 1 kohdan c alakohdan i alakohdan nojalla toimivaltaisen laitoksen lukuun vastaanottavan jäsenvaltion lainsäädännön mukaisesti.
(ks. 143 kohta ja tuomiolauselman 3 kohta)
5. Sosiaaliturvajärjestelmien soveltamisesta yhteisön alueella liikkuviin palkattuihin työntekijöihin, itsenäisiin ammatinharjoittajiin ja heidän perheenjäseniinsä annetun asetuksen N:o 1408/71, sellaisena kuin se on muutettuna ja ajan tasalle saatettuna asetuksella N:o 118/97, 22 artiklan 1 kohdan c alakohdan i alakohtaa on tulkittava siten, että oikeus, joka sillä annetaan potilaalle, jolla on toimivaltaisen laitoksen lupa mennä johonkin toiseen jäsenvaltioon saadakseen siellä terveydentilansa edellyttämää aiheellista hoitoa, koskee ainoastaan kustannuksia, jotka liittyvät potilaan vastaanottavassa jäsenvaltiossa saamaan sairaanhoitoon, toisin sanoen sairaalahoidon osalta varsinaisiin hoitopalveluihin sekä näihin erottamattomasti liittyviin, asianomaisen sairaalassa oleskelusta aiheutuneisiin kuluihin.
Tämän säännöksen tarkoitus ei ole säännellä liitännäisiä kustannuksia, kuten kustannuksia, jotka ovat mahdollisesti aiheutuneet matkustamisesta tai itse sairaalan ulkopuolella tapahtuvasta majoituksesta.
(ks. 138 ja 143 kohta sekä tuomiolauselman 3 kohta)
6. EY 49 artiklaa on tulkittava siten, että potilaalla, jolla on lupa mennä johonkin toiseen jäsenvaltioon saadakseen siellä sairaalahoitoa tai jolta lupa on evätty myöhemmin perusteettomiksi osoittautuvista syistä, on oikeus vaatia tästä lääketieteellisistä syistä tapahtuvasta rajat ylittävästä matkustamisesta aiheutuvien liitännäisten kustannusten korvaamista ainoastaan siltä osin kuin toimivaltaisen jäsenvaltion lainsäädännössä asetetaan kansalliselle järjestelmälle vastaava korvausvelvoite kyseiseen järjestelmään kuuluvassa paikallisessa laitoksessa annetun hoidon osalta.
(ks. 143 kohta ja tuomiolauselman 3 kohta)
7. Sosiaaliturvajärjestelmien soveltamisesta yhteisön alueella liikkuviin palkattuihin työntekijöihin, itsenäisiin ammatinharjoittajiin ja heidän perheenjäseniinsä annetun asetuksen N:o 1408/71, sellaisena kuin se on muutettuna ja ajan tasalle saatettuna asetuksella N:o 118/97, 22 artiklaan ja EY 49 artiklaan perustuva toimivaltaisen laitoksen velvoite antaa kansalliseen terveydenhuoltojärjestelmään kuuluvalle potilaalle lupa kyseisen laitoksen kustannuksella sairaalahoitoon jossakin toisessa jäsenvaltiossa, kun odotusaika ylittää ajan, joka on asianomaisen potilaan tilan ja hoidon tarpeen objektiivisen lääketieteellisen arvioinnin valossa perusteltu, ei ole EY 152 artiklan 5 kohdan vastainen; kyseisen määräyksen mukaan yhteisön toiminnassa kansanterveyden alalla otetaan täysimääräisesti huomioon jäsenvaltioiden terveyspalvelujen ja sairaanhoidon järjestämiseen ja tarjoamiseen liittyvät velvollisuudet.
EY 152 artiklan 5 kohta ei sulje pois sitä, että jäsenvaltioiden on muiden perustamissopimuksen määräysten, kuten EY 49 artiklan, tai muiden perustamissopimuksen määräysten nojalla annettujen yhteisön toimien, kuten asetuksen N:o 1408/71 22 artiklan, nojalla mukautettava kansallisia sosiaaliturvajärjestelmiään ilman, että voitaisiin katsoa, että tällä tavoin loukataan niiden yksinomaista toimivaltaa alalla.
Lisäksi EY 49 artiklasta ja asetuksen N:o 1408/71 22 artiklasta johtuvia vaatimuksia ei pidä tulkita siten, että niissä asetettaisiin jäsenvaltioille velvoite korvata muissa jäsenvaltioissa annettava sairaalahoito talousarvion asettamista rajoituksista riippumatta, vaan päinvastoin ne perustuvat pyrkimykseen saavuttaa tasapaino yhtäältä potilaiden vapaan liikkuvuuden tavoitteen ja toisaalta niiden pakottavien kansallisten syiden välillä, jotka perustuvat käytettävissä olevan sairaalakapasiteetin suunnitteluun, terveydenhuollon kustannusten hallintaan ja sosiaaliturvajärjestelmän taloudellisen tasapainoon.
(ks. 145–148 kohta ja tuomiolauselman 4 kohta)