1. Jäsenvaltioiden lainsäädännön lähentäminen – EY 95 artikla – Ulottuvuus
(EY 95 artikla)
2. Jäsenvaltioiden lainsäädännön lähentäminen – Televiestintäala
(EY 95 artikla; Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus N:o 460/2004)
1. Perustamissopimuksen laatijat ovat EY 95 artiklassa käytetyllä ilmauksella ”toimenpiteet – – lähentämiseksi” halunneet antaa yhteisön lainsäätäjälle yhdenmukaistettavan alan yleisestä kontekstista ja erityisistä olosuhteista riippuen harkintavaltaa sen suhteen, mikä on tarkoituksenmukaisin lähentämistekniikka halutun tavoitteen saavuttamiseksi erityisesti niillä aloilla, joihin liittyy monitahoisia teknisiä erityispiirteitä.
Tältä osin mikään EY 95 artiklan sanamuodossa ei oikeuta päättelemään, että yhteisön lainsäätäjän tämän määräyksen perusteella toteuttamien toimenpiteiden adressaatteina voi olla vain jäsenvaltioita. Yhteisön lainsäätäjän suorittaman arvioinnin perusteella voi osoittautua välttämättömäksi perustaa yhteisön elin, jonka tehtävänä on myötävaikuttaa yhdenmukaistamisprosessiin tilanteissa, joissa tähän määräykseen perustuvien toimien yhtenäisen täytäntöönpanon ja soveltamisen helpottamiseksi on asianmukaista toteuttaa oheis‑ ja kehystoimenpiteitä.
Tällaiselle elimelle uskottujen tehtävien on kuitenkin liityttävä läheisesti siihen alaan, jolla toteutetaan toimia jäsenvaltioiden lakien, asetusten ja hallinnollisten määräysten lähentämiseksi. Tilanne on tällainen erityisesti silloin, kun näin perustettu yhteisön elin tarjoaa kansallisille viranomaisille ja/tai toimijoille palveluja, jotka vaikuttavat yhdenmukaistamisinstrumenttien yhtenäiseen täytäntöönpanoon ja jotka ovat omiaan helpottamaan niiden soveltamista.
(ks. 43–45 kohta)
2. Euroopan verkko- ja tietoturvaviraston perustamisesta annettu asetus N:o 460/2004 perustuu oikeutetusti EY 95 artiklaan.
Ensiksi siltä osin kuin kysymys on asetuksen 2 artiklassa vahvistetuista viraston tavoitteista, sähköisten viestintäverkkojen ja -palvelujen yhteisestä sääntelyjärjestelmästä annetun direktiivin 2002/21 1 artiklan 1 kohdan mukaan tällä direktiivillä perustetaan yhdenmukaistettu järjestelmä sähköisten viestintäpalvelujen, sähköisten viestintäverkkojen sekä niiden liitännäistoimintojen ja ‑palvelujen sääntelylle. Lisäksi useat erityisdirektiivien säännökset ovat ilmaus yhteisön lainsäätäjän verkko- ja tietoturvaa koskevasta huolesta. Tilanne on tällainen sähköisiä viestintäverkkoja ja -palveluja koskevista valtuutuksista annetun direktiivin 2002/20, yleispalvelusta ja käyttäjien oikeuksista sähköisten viestintäverkkojen ja -palvelujen alalla annetun direktiivin 2002/22, henkilötietojen käsittelystä ja yksityisyyden suojasta sähköisen viestinnän alalla annetun direktiivin 2002/58, yksilöiden suojelusta henkilötietojen käsittelyssä ja näiden tietojen vapaasta liikkuvuudesta annetun direktiivin 95/46 sekä sähköisiä allekirjoituksia koskevista yhteisön puitteista annetun direktiivin 1999/93 osalta. Lisäksi saman asetuksen 3 artiklan nojalla virastolle uskotut tehtävät liittyvät läheisesti tavoitteisiin, joihin direktiivillä 2002/21 ja erityisdirektiiveillä pyritään verkko- ja tietoturvan alalla.
Toiseksi siltä osin kuin kysymys on alaa koskevan yhteisön lainsäädännön täytäntöönpanosta, kyseinen asetus ei ole irrallinen toimenpide, vaan se kuuluu normatiiviseen kontekstiin, jota rajaavat direktiivi 2002/21 ja sähköisiä viestintäverkkoja koskevat erityisdirektiivit ja jolla pyritään sisämarkkinoiden toteuttamiseen sähköisen viestinnän alalla. Yhteisön lainsäätäjä on ollut tekemisissä alan kanssa, jolla käytetään teknologiaa, joka on paitsi monimutkaista, myös erittäin nopeasti muuttuvaa, jolloin se on katsonut, että viraston kaltaisen yhteisön elimen perustaminen on ollut asianmukainen keino sellaisten erojen syntymisen estämiseksi, jotka ovat omiaan luomaan esteitä alan sisämarkkinoiden moitteettomalle toiminnalle.
Asetuksen 25 artiklan 1 ja 2 kohdan sekä 27 artiklan, joiden mukaan virasto perustettiin määräajaksi ja sen toimintaa oli tarkoitus arvioida sen ratkaisemiseksi, oliko tätä aikaa syytä pidentää, lukemisesta yhdessä ilmenee, että yhteisön lainsäätäjä on katsonut, että ennen viraston kohtaloa koskevan päätöksen tekemistä on tarkoituksenmukaista arvioida tämän viraston toiminnan tehokkuutta ja sitä, miten se tosiasiallisesti on myötävaikuttanut direktiivin 2002/21 ja erityisdirektiivien täytäntöönpanoon.
(ks. 47, 48, 50–55, 58, 60–62 ja 65–67 kohta)