Julkisasiamiehen ratkaisuehdotukset

Julkisasiamiehen ratkaisuehdotukset

1. Onko EY 49 ja EY 50 artiklan vastaisena pidettävä sitä, että jäsenvaltio velvoittaa sellaiset rakennuttajat ja urakoitsijat, jotka käyttävät Belgiassa rekisteröimättömiä rakennusalan yrittäjiä, tekemään 15 prosentin suuruisen pidätyksen näille toimijoille suorittamistaan maksuista ja yhteisvastuuseen näiden rekisteröimättömien sopimuskumppaneidensa veroveloista? Euroopan yhteisöjen komissio on vaatinut EY 226 artiklan nojalla 8.10.2004 nostamalla kanteellaan, jossa se väittää Belgian laiminlyöneen perustamissopimuksen mukaisia velvoitteitaan, yhteisöjen tuomioistuinta ratkaisemaan tämän kysymyksen.

I Asiassa sovellettavat oikeussäännöt

Yhteisön oikeus

2. Esillä olevassa asiassa merkityksellinen on erityisesti EY 49 artikla, jossa taataan palvelujen tarjoamisen vapaus yhteisössä. Tämän artiklan 1 kohdassa määrätään erityisesti, että ”kielletään rajoitukset, jotka koskevat muuhun yhteisön valtioon kuin palvelujen vastaanottajan valtioon sijoittautuneen jäsenvaltion kansalaisen vapautta tarjota palveluja yhteisössä”.

3. EY 50 artiklassa määrätään tämän jälkeen seuraavaa:

”Tässä sopimuksessa palveluilla tarkoitetaan suorituksia, joista tavallisesti maksetaan korvaus ja joita määräykset tavaroiden, pääomien tai henkilöiden vapaasta liikkuvuudesta eivät koske.

Palveluihin kuuluu erityisesti:

a) teollinen toiminta;

b) kaupallinen toiminta;

c)[käsiteollinen] toiminta

d) vapaiden ammattien harjoittamiseen kuuluva toiminta.

Palvelun tarjoaja saa tilapäisesti harjoittaa toimintaansa valtiossa, jossa palvelu tarjotaan, niillä edellytyksillä, jotka tämä valtio asettaa kansalaisilleen, sanotun kuitenkaan rajoittamatta sijoittautumisoikeutta koskevan luvun määräysten soveltamista”.

4. Todettakoon lisäksi, että niin EY 46 artiklan kuten EY 55 artiklankin mukaan palvelujen tarjoamisen vapautta voidaan rajoittaa ”yleisen järjestyksen, turvallisuuden tai kansanterveyden perusteella”.

Kansallinen oikeus

5. Belgiassa rakennusalan palveluja tarjoavien luonnollisten tai oikeushenkilöiden on oltava jonkin toimivaltaisen paikallisen rekisteriviranomaisen pitämään rekisteriin merkittyjä ”yrittäjiä”.

6. Kuninkaan asetuksella, joka annettiin 26.12.1998,(2) säädetään, mitkä ovat ne rakennustöiden ja rakennusalan muiden toimintojen ryhmät, joihin tämä velvollisuus kohdistuu(3) (1 §), ja rekisteröinnille asetetuista edellytyksistä(4) (2 §) sekä rekisteröintihakemusten käsittelyssä sovellettavasta menettelystä (4–6 §).

7. Henkilöitä, joita ei ole rekisteröity Belgiassa, ei ole suljettu kansallisten markkinoiden ulkopuolelle, mutta heihin sovelletaan erityistä vuoden 1992 code des impôts sur les revenus ‑nimisen lain (tuloverolaki, jäljempänä CIR92) 400–408 §:ssä (VII luku) tarkoitettua verotusta.

8. Esillä olevassa asiassa merkitystä on kahdella näistä säännöksistä, joilla pyritään turvaamaan se, että verovelvolliset maksavat veronsa.

9. CIR92:n 402 §:ssä säädetään seuraavaa:

”1. Rakennuttaja, joka – – käyttää sellaisen rakennusalan yrittäjän tarjoamia palveluja, jota ei sopimuksentekohetkellä ole merkitty rekisteriin, vastaa yhdessä tämän toimijan kanssa sen veroveloista.

2. Urakoitsija, joka – – käyttää sellaisen rakennusalan yrittäjän tarjoamia palveluja, jota ei sopimuksentekohetkellä ole merkitty rekisteriin, vastaa yhdessä tämän toimijan kanssa sen veroveloista.

– –

5. Yhteisvastuun määrä on korkeintaan 35 prosenttia rekisteröimättömän yrittäjän kanssa tehdyn rakennussopimuksen arvonlisäverottomasta hinnasta.

Tätä sääntöä sovelletaan veron määrään, sen korotukseen, kuluihin ja korkoihin, riippumatta siitä, mitä on pidettävä

1. niiden välittömän veron ja veronluontoisten maksujen syntyhetkenä, jotka kannetaan niinä verotuskausina, jolloin kyseessä olevat rakennustyöt on suoritettu, sekä näitä edeltäviin verotuskausiin;

2. niihin pidätyksiin perustuvien saatavien syntyhetkenä, jotka kohdistuvat niihin verotuskausiin, jolloin kyseessä olevat rakennustyöt on suoritettu, sekä näitä edeltäviin verotuskausiin;

3. niiden ulkomailla syntyneiden verosaatavien syntyhetkenä, joiden kantamista on vaadittu kansainvälisen sopimuksen perusteella”.

10. CIR92:n 403 §:ssä säädetään seuraavaa:

”1. Rakennuttajan, joka maksaa rakennustöiden hinnan tai osan siitä – – sellaiselle rakennusalan yrittäjälle, jota ei ole maksuhetkellä merkitty rekisteriin, on pidätettävä 15 prosenttia laskun arvonlisäverottomasta määrästä ja suoritettava tämä summa kuninkaan tähän tehtävään määräämälle viranomaiselle tätä varten vahvistettua menettelyä noudattaen.

2. Urakoitsijan, joka maksaa rakennustöiden hinnan tai osan siitä – – sellaiselle rakennusalan yrittäjälle, jota ei ole maksuhetkellä merkitty rekisteriin, on pidätettävä 15 prosenttia laskun arvonlisäverottomasta määrästä kuninkaan tähän tehtävään määräämälle viranomaiselle tätä varten vahvistettua menettelyä noudattaen.”

11. CIR92:n 406 §:n 1 momentissa säädetään seuraavaa:

”403 §:n mukaisesti suoritetut summat käytetään ensisijaisesti 402 §:ssä tarkoitettujen verosaatavien, sakkojen ja tämän jälkeen arvonlisäverosaatavien maksamiseen”.

12. Pidätysvelvollisuuden piiriin kuuluvien summien suorittamatta jättäminen voi CIR92:n 404 §:n mukaan johtaa hallinnollisen seuraamuksen määräämiseen rakennuttajalle tai urakoitsijalle. Tämä seuraamus on kaksi kertaa pidätettävän summan suuruinen.

13. CIR92:n 403 §:n 7–9 momentin mukaan rekisteröimätön yrittäjä voi vaatia veroviranomaisille suorittamiensa summien palauttamista tekemällä tätä koskevan vaatimuksen näille viranomaisille, jotka päättävät kyseisten summien palauttamisesta varmistuttuaan siitä, että tämä yrittäjä on suorittanut kaikki verovelvoitteensa asianmukaisesti.

14. Lopuksi viitattakoon vielä siihen, että CIR92:n 7 §:n mukaan edellä mainittuja yhteisvastuuta ja pidätysvelvollisuutta koskevia säännöksiä ei sovelleta rakennuttajaan, joka on luonnollinen henkilö ja joka on antanut toimeksiannon puhtaasti yksityisten rakennustöiden suorittamisesta.

II Tosiseikat ja hallinnollinen menettely

15. Komissio antoi Belgian kuningaskunnalle tiedoksi 13.2.2001 päivätyn virallisen huomautuksen, jossa se ilmoitti useiden rakennusalaa koskevien verosäännösten ja sosiaaliturvamaksuja koskevien säännösten olevan palvelujen tarjoamisen vapautta koskevien yhteisön oikeussääntöjen vastaisia.

16. Tämän kirjeen jälkeen komissio lähetti 23.10.2001 perustellun lausuntonsa.

17. Komission näkemyksen mukaan Belgian hallituksen toimittamat selvitykset ja vastaukset CIR92:n säännöksiä koskeviin kysymyksiin eivät olleet tyydyttäviä, minkä vuoksi se vaatii 8.10.2004 nostamallaan kanteella yhteisöjen tuomioistuinta

”toteamaan, että velvoittaessaan rakennuttajat ja urakoitsijat, jotka turvautuvat ulkomaisiin Belgiassa rekisteröimättömiin sopimuskumppaneihin, pidättämään 15 prosenttia suoritettujen töiden perusteella maksettavasta rahamäärästä ja asettaessaan nämä samat rakennuttajat ja urakoitsijat yhteisvastuuseen Belgiassa rekisteröimättömien sopimuskumppaneidensa veroveloista, Belgian kuningaskunta on jättänyt noudattamatta EY 49 ja EY 50 artiklan mukaisia velvoitteitaan”.

18. Belgia ja komissio ovat esittäneet kirjalliset huomautuksensa yhteisöjen tuomioistuimelle.

III Oikeudellinen arvio

A Johdanto

19. Heti aluksi on todettava, että komission esittämät moitteet eivät kohdistu varsinaisesti rekisteröintimenettelyyn vaan ja ainoastaan niihin kahteen edellä mainittuun säännökseen, joita sovelletaan rekisteröimättömiin rakennusalan yrittäjiin, eli CIR92:n 402 §:ään, joka koskee rakennuttajan yhteisvastuuta, ja CIR92:n 403 §:ään, joka koskee laskun määrästä tehtävää 15 prosentin pidätystä.

20. Yhteisöjen tuomioistuimen on ratkaisussaan rajoituttava siis ainoastaan näihin kahteen säännökseen. Tämän vuoksi tässä ratkaisuehdotuksessa ei käsitellä Belgian viranomaisten lausumia, joilla se on pyrkinyt osoittamaan, että rekisteröintimenettely on yhteisön oikeuden mukainen ja johon se puolustuksessaan suurimmalta osin keskittyy. Vastaajana oleva hallitus toteaa, että välttääkseen kanteen kohteena olevien säännösten soveltamisen, on toimijan vain ilmoittauduttava rakennusyrittäjänä kyseiseen rekisteriin tätä varten säädettyä menettelyä noudattaen ja ettei kyseistä menettelyä voida pitää syrjivänä eikä erityisen raskaana ulkomaiselle rakennusyrittäjälle, joka haluaa tarjota palvelujaan Belgiassa (jo siksikin, että menettely on ilmainen). Mutta kuten edellä todettiin, kanteessa onkin kyse rekisteröimättömien yrittäjien kohtelusta, minkä tarkasteluun seuraavassa paneudutaan.

B Onko kyseessä palvelujen tarjoamisen vapauteen kohdistuva rajoitus?

21. Edellä esitetty huomioon ottaen voidaan siirtyä tarkastelemaan komission esittämiä väitteitä. Asian osapuolet ovat eri mieltä erityisesti siitä, voidaanko asiassa kyseessä olevia lainsäädäntötoimia yleisesti ottaen pitää EY 49 artiklassa tarkoitettuna palvelujen tarjoamisen vapauden rajoittamisena.

22. Belgian hallituksen mukaan kyseessä ovat säännökset, joita sovelletaan erotuksetta belgialaisiin ja ulkomaisiin yrittäjiin ja joilla pyritään yksinomaan verosaatavien turvaamiseen puuttumatta millään tavoin edellytyksiin päästä rakennusalan kansallisille markkinoille tai harjoittamaan yritystoimintaa tällä alalla.

23. Belgian hallituksen mukaan ei siis voida puhua palvelujen tarjoamisen vapauden rajoittamisesta. Komissio väittää, että tästä on kyse, koska sen mukaan kyseisillä säännöksillä saadaan ulkomaiset rekisteröimättömät yrittäjät luopumaan palvelujen tarjoamisesta Belgian markkinoilla ja kansalliset yrittäjät luopumaan näiden yrittäjien tarjoamien palvelujen käyttämisestä.

24. Komission kantaan on yhdyttävä.

25. On syytä muistaa, että vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan palvelujen tarjoamisen rajoituksena on pidettävä mitä tahansa kansallista toimenpidettä, jolla ”vaikka sitä sovellettaisiin erotuksetta sekä kotimaisiin palvelujen tarjoajiin että muihin jäsenvaltioihin sijoittautuneisiin palvelujen tarjoajiin, – – estetään toiseen jäsenvaltioon sijoittautuneen, siellä vastaavanlaisia palveluja lainmukaisesti tarjoavan henkilön toimintaa, haitataan tätä toimintaa tai tehdään se vähemmän houkuttelevaksi”.(5) Perustamissopimuksessa vahvistetun kiellon alaan kuuluvat siis myös toimenpiteet, joilla toimija saadaan ”luopumaan” vapauden käyttämisestä.(6)

26. Samassa oikeuskäytännössä vahvistetaan tämän lisäksi, että EY 49 artiklassa tarkoitettuun palvelujen tarjoamisen vapauteen sisältyy jäsenvaltion velvollisuus taata sekä ulkomaiselle palvelujen tarjoajalle vapaus tarjota palveluja alueellaan että vapaus käyttää tällaisen ulkomaisen palvelujen tarjoajan palveluja ilman, että tätä vapautta rajoitetaan.(7) Toisin sanoen kiellettyjä ovat sekä valtion alueelle ”tuloon” että sieltä ”lähtemiseen” kohdistuvat rajoitukset.

27. Kun näitä periaatteita sovelletaan esillä olevassa tapauksessa, on selvää, kuten komissio onkin perustellusti väittänyt, että käsiteltävänä olevat kaksi kansallista lainsäädäntötointa voivat saada niin belgialaiset kuin muidenkin jäsenvaltioiden yrittäjät luopumaan EY 49 artiklassa tarkoitetun vapauden käyttämisestä.

28. Palvelun vastaanottaja joutuu CIR92:n 402 §:n perusteella pelkästään sillä perusteella, että on käyttänyt rekisteröimättömän yrittäjän palveluja, yhteisvastuuseen sopimuskumppaninsa mahdollisista veroveloista. Tällainen vastuu on erityisen laaja, koska se voi olla suuruudeltaan jopa 35 prosenttia toimeksiannon kohteena olevien töiden arvosta ja kohdistua kaikkiin kyseisen yrittäjän verovelkoihin, ne velat mukaan lukien, jotka kohdistuvat kyseessä olevaa sopimusta ”edeltäviin” verotuskausiin (CIR92:n 402 §:n 5 momentti). Palvelun vastaanottajalta voidaan näin vaatia, että se vastaa sellaisista veloista, jotka ovat syntyneet sopimussuhteissa, joiden kanssa sillä ei ole mitään tekemistä. Tämä lisää välttämättä ulkomaisen rekisteröimättömän yrittäjän harteille taloudellisen riskin, joka vaikuttaa (ainakin saattaa vaikuttaa!) siihen, että palvelun tarjoamisesta tulee sen kannalta vähemmän houkuttelevaa.

29. CIR92:n 403 §:ssä vahvistettu säännös on vaikutuksiltaan muihin jäsenvaltioihin sijoittautuneiden yrittäjien kannalta rajoittava. Tämän säädöksen perusteella Belgian veroviranomaiset pidättävät 15 prosenttia rekisteröimättömien rakennusyritysten liikevaihdosta tietyn ajanjakson, mikä johtaa siihen, että nämä yritykset eivät voi välittömästi käyttää huomattavaa osaa omista tuloistaan eivätkä saa niitä haltuunsa muutoin kuin tätä varten säädetyn hallinnollisen menettelyn päätyttyä, täysin siitä riippumatta, onko sellaisia verovelkoja olemassa, joista niiden pitäisi vastata. On vaikea torjua ajatusta, että tällainen automaattinen ”maksuviivästys” on ”este”, joka on omiaan vaikuttamaan suoraan – ja kielteisesti – ulkomaisten Belgiassa rekisteröimättömien yrittäjien päätökseen tulla tarjoamaan palveluja Belgiaan.

30. Asiassa kyseessä olevien lainsäädäntötoimien voimakas pelotevaikutus on todettu Belgian valtiosääntötuomioistuimen Cour d’artibragen antamassa tuomiossa, johon Belgian hallitus on huomautuksissaan viitannut. Tässä tuomiossa todetaan, että kyseisillä toimilla pyritään siihen, ”ettei kenelläkään olisi intressiä käyttää rekisteröimättömien yrittäjien tarjoamia palveluja”.(8)

31. Edellä esitettyjen seikkojen perusteella on siis katsottava, että asiassa kyseessä olevat Belgian verotoimenpiteet rajoittavat edellä todetulla tavalla palvelujen tarjoamisen vapautta ja ovat näin EY 49 ja EY 50 artiklan vastaisia.

C Voidaanko kansallisten toimenpiteiden katsoa kuitenkin olevan perusteltuja?

32. Tämän jälkeen on selvitettävä, onko kyseessä olevien säännösten yhteisön oikeuden vastaisuus kuitenkin poistettavissa siten, että ne voidaan katsoa perustelluiksi syistä, jotka vastaajana oleva hallitus on esittänyt perustellakseen niiden olemassaolon.

33. Belgian hallitus esittää toissijaisesti, että riidan kohteena olevat lainsäädäntötoimet ovat osa järjestelmää, jonka tarkoituksena on ollut vastata tiettyihin veropetostilanteisiin, joista rakennusala kärsii. Jotta tällaisia kilpailua vääristäviä ja työmarkkinoita haittaavia ilmiöitä – ja kaikenlaista yleisen edun vastaista keinottelua – vastaan voitaisiin taistella tehokkaasti,(9) on tarpeen kannustaa palvelujen tarjoamista sellaisten rekisteröityjen yrittäjien toimesta, jotka pystyvät tarjoamaan paremmat takeet vero‑ ja sosiaaliturvamaksuvelvoitteiden täyttämisestä(10) ja yleisemminkin yritystensä luotettavuudesta.

34. Belgian hallitus väittää, että vaikka yhteisöjen tuomioistuin tulisikin siihen tulokseen, että CIR92:n 402 ja 403 §:ää on pidettävä palvelujen tarjoamisen vapautta rajoittavina, pitäisi sen kuitenkin katsoa, että rajoitus on yhteisön oikeuden mukainen, koska sillä taistellaan veropetoksia vastaan ja pyritään täyttämään vaatimus, jolla on katsottu yhteisöjen tuomioistuimen oikeuskäytännössä voitavan perustella tällainen rajoittava toimenpide.

35. Katson kuitenkin, että asiassa voidaan valita yksinkertaisempi lähestymistapa ja todeta, että perusvapauksien poikkeuksellisen rajoittamisen osalta yhteisön oikeudessa pidetään toisistaan selvästi erillään syrjivät toimenpiteet ja sellaiset toimenpiteet, jotka eivät ole syrjiviä. Ensin mainituista on kysymys ainoastaan siinä tapauksessa, että ne kuuluvat perustamissopimuksessa nimenomaisesti määrätyn poikkeuksen alaan, eli palvelujen tarjoamisen vapauden osalta sen EY 46 artiklassa määrätyn poikkeuksen alaan, johon EY 55 artiklassa viitataan. Toimenpiteet, joita sovelletaan erotuksetta kansallisiin ja muihin jäsenvaltioihin sijoittautuneihin oikeussubjekteihin, voidaan hyväksyä ainoastaan, jos ne ovat perusteltuja yleisen edun mukaisten pakottavien syiden vuoksi, edellyttäen kuitenkin, että niillä voidaan saavuttaa tavoiteltu päämäärä eikä niillä ylitetä sitä, mikä on tarpeen tämän päämäärän saavuttamiseksi.(11)

36. Esillä olevassa asiassa ei voida – komission mukaan edes teoreettisesti – sulkea pois sitä mahdollisuutta, että kyseessä olevat säännökset, vaikka ne näyttävät erotuksetta sovellettavilta, ovat todellisuudessa syrjiviä. Kuten edellä on todettu, riidanalaisia toimenpiteitä sovelletaan ainoastaan Belgiassa rekisteröimättömiin yrittäjiin. Jos näin on, on muistettava jo yhteisöjen perinteiseksi muodostuneen oikeuskäytännön(12) perusteella, että tällainen soveltamisperuste sellaisenaan riittää sen toteamiseksi, että kyse on toimijoiden sijoittautumisvaltioon tai kansalaisuuteen perustuvasta eriarvoisesta kohtelusta. Rekisteröimättömiä toimijoita ovat (lähes) pelkästään ulkomaiset toimijat ja erityisesti ne, jotka pyrkivät vain satunnaisesti tarjoamaan palveluja Belgiassa, kun taas kansalliset toimijat ovat (lähes) aina yrittäjiksi rekisteröityjä, koska niiden on täytettävä tämä velvollisuus voidakseen ylipäätään harjoittaa toimintaansa Belgiassa.

37. Tästä seuraa, että kyseessä olevat toimenpiteet voidaan hyväksyä ainoastaan, jos ne voidaan katsoa perustelluiksi jostakin EY 46 artiklassa nimenomaisesti mainitusta syystä, eli yleisen järjestyksen, turvallisuuden tai kansanterveyden vuoksi. Usein, mutta varsinkin silloin, kun kyse on poikkeuksesta perustamissopimuksessa vahvistettuun perusperiaatteeseen, on sitä tulkittava suppeasti. Yhteisöjen tuomioistuin edellyttää yleiseen järjestykseen ja turvallisuuteen liittyviin syihin vetoamiselta sitä, että kyseessä on ”perustavanlaatuista yhteiskunnan etua uhkaava todellinen ja riittävän vakava vaara”.(13)

38. Pelkkä riski siitä, että Belgiassa rekisteröimättömät yrittäjät eivät täytä verovelvoitteitaan – mihin Belgian hallitus on vedonnut – ei riitä muodostamaan tämänluonteista vaaraa, joka uhkaisi jotakin näistä perustavanlaatuisista yhteiskunnan eduista ja saisi toimenpiteen kuulumaan EY 55 artiklan soveltamisalaan.

39. Ja vaikka katsottaisiin, etteivät kyseessä olevat toimenpiteet ole syrjiviä, ei tämä vaikuttaisi edellä esitettyyn johtopäätökseen. Tämä johtuu siitä, etteivät tilanteessa kuitenkaan täyty ne edellytykset, joiden samanaikaista täyttymistä yhteisöjen tuomioistuimen oikeuskäytännössä edellytetään tapauksissa, joissa rajoituksia sovelletaan erotuksetta, eli yleisen edun mukaisiin pakottaviin syihin sekä kyseessä olevien rajoitusten tarpeellisuuteen ja oikeasuhteisuuteen liittyvien edellytysten täyttymistä (ks. edellä 35 kohta).

40. Vaikka onkin totta, niin kuin Belgian hallitus toteaa, että veronkierron torjuminen ja verovelvollisuuden täyttämisen valvominen ovat pakottavia syitä, joilla voidaan perustella perusvapauden käyttämiseen kohdistuva rajoitus,(14) yhteisöjen tuomioistuin on kuitenkin usein oikeuskäytännössään tarkentanut, että tällaisiin syihin ei voida vedota sellaisten toimenpiteiden perustelemiseksi, jotka rakentuvat liikkumisvapauttaan käyttäneisiin verovelvollisiin kohdistuvalle ” yleiselle olettamalle veronkierrosta tai veropetoksesta ”.(15) Kyse on toimenpiteistä, joita sovelletaan näihin verovelvollisiin yleisesti, automaattisesti sekä yleisestävästi, ja näin niillä ylitetään se, mikä on tarpeen tavoiteltujen päämäärien saavuttamiseksi, minkä vuoksi ne eivät ole oikeasuhteisia.(16)

41. Kyseessä olevat lainsäädäntötoimet perustuvat nimenomaisesti tällaiselle olettamalle, koska ne on rakennettu ajatukselle, että rakennusyrittäjä, jota ei ole rekisteröity Belgiassa, on joka tapauksessa vilpillisessä mielessä, siitä riippumatta, onko sillä suorittamattomia verovelkoja tai onko olemassa muunlainen veronkierron vaara, kuten edellä on todettu (ks. edellä 28 ja 29 kohta).

42. Kansallisten säännösten epäsuhtaisuutta lisää sekin, että niitä sovelletaan samanaikaisesti, mikä johtaa siihen, että palvelujen vastaanottaja on joka tapauksessa yhteisvastuullinen sopimuskumppaninsa veroveloista, vaikka huomattavia summia on pidätyksen tekemistä koskevan velvollisuuden vuoksi jo sidottu tällaisten ainoastaan oletettujen saatavien vakuudeksi.

43. Lisättäköön tähän, että päämääränä oleva veronkierron torjumistavoite voitaisiin saavuttaa keveämmillä ja palvelujen tarjoamisen vapautta vähemmän rajoittavilla toimenpiteillä. Rekisteröimättömiä yrittäjiä voitaisiin esimerkiksi vaatia toimittamaan veroviranomaisille tiedot verotuksellisesta tilanteestaan ja eritoten niistä verosaatavista, joita Belgian veroviranomaisilla mahdollisesti niiltä on. Tämäntyyppinen ilmoitus turvaisi tiedonsaantiin liittyvät takeet, jotka ovat hyvin samantyyppisiä kuin ne, joita rekisteröidyt yritykset antavat. Tämän lisäksi se antaisi Belgian viranomaisille mahdollisuuden suorittaa rakennustöiden toteuttamisen ajan tarkastuksia ja tarvittaessa toteuttaa tapauskohtaisesti ilmeisissä ja toteen näytetyissä veronkiertotilanteissa tarvittavat toimenpiteet, ilman että palvelujen tarjoamisen vapautta turhaan rajoitettaisiin tai että sanktioitaisiin erotuksetta kaikkia rekisteröimättömiä yrittäjiä.(17)

44. Vastaavanlaisia järjestelmiä sovelletaan muissa jäsenvaltioissa. Esimerkkinä komissio viittaa saksalaiseen sääntelyyn, jonka mukaan rakennusalan palvelun vastaanottaja on yhteisvastuussa kansallisen tai ulkomaisen sopimuskumppanin veroveloista yksinomaan, jos tämä ei ole esittänyt veroviranomaisten antamaa todistusta, joka osoittaa sen suorittaneen verovelvoitteensa asianmukaisesti.

45. Edellä esitetyn perusteella voidaan päätellä, että kyseessä olevia kansallisia säännöksiä ei voida perustella EY 55 artiklan eikä niiden pakottavien vaatimusten perusteella, joihin Belgian hallitus on vedonnut. Niitä on näin ollen pidettävä EY 49 ja EY 50 artiklan vastaisina.

46. Komission kanne on katsottava perustelluksi, minkä vuoksi se on hyväksyttävä.

IV Oikeudenkäyntikulut

47. Yhteisöjen tuomioistuimen työjärjestyksen 69 artiklan 2 kohdan mukaan asianosainen, joka häviää asian, velvoitetaan korvaamaan oikeudenkäyntikulut, jos vastapuoli on sitä vaatinut. Koska Belgian kuningaskunta on hävinnyt asian, se on velvoitettava korvaamaan oikeudenkäyntikulut, koska komissio on tätä vaatinut.

V Ratkaisuehdotus

48. Edellä esitetyn perusteella ehdotan, että yhteisöjen tuomioistuin toteaa seuraavaa:

1) Velvoittaessaan rakennuttajat ja urakoitsijat, jotka turvautuvat ulkomaisiin Belgiassa rekisteröimättömiin sopimuskumppaneihin, pidättämään 15 prosenttia suoritettujen töiden perusteella maksettavasta rahamäärästä ja asettaessaan nämä samat rakennuttajat ja urakoitsijat yhteisvastuuseen Belgiassa rekisteröimättömien sopimuskumppaneidensa veroveloista, Belgian kuningaskunta on jättänyt noudattamatta EY 49 ja EY 50 artiklan mukaisia velvoitteitaan;

2) Belgian kuningaskunta velvoitetaan korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

(1) .

(2) – Arrêté royal portant exécution des articles 400, 401, 403, 404 et 406 du Code des impôts sur les revenus 1992 et de l’article 30bis de la loi du 27 juin 1969 révisant l’arrêté‑loi du 28 décembre 1944 concernant la sécurité sociale des travailleurs (kuninkaan asetus, jolla pannaan täytäntöön vuoden 1992 tuloverolain 400, 401, 403, 404 ja 406 § ja 27.6.1969 annetun lain 30 bis §, jolla muutetaan työntekijöiden sosiaaliturvasta 28.12.1944 annettua laki‑asetusta) (Moniteur belge 31.12.1998).

(3) – Esimerkiksi rakennus‑, purku‑ ja muutostyöt, lämmitysjärjestelmien asentaminen, pesutilojen rakentaminen ja lattia‑ ja seinäpintojen päällystäminen.

(4) – Rekisteröintiedellytyksiä ovat muun muassa seuraavat: henkilön on pitänyt ilmoittautua kaupparekisteriin tai ammatinharjoittajista pidettävään rekisteriin sijoittautumisvaltiossa vahvistettujen vaatimusten mukaisesti; henkilöllä on oltava Belgiassa tunnus arvonlisäveron suorittamista varten; henkilö ei saa olla selvitystilassa tai liiketoimintakiellossa; henkilö ei ole saanut laiminlyödä verotukseen, sosiaaliturvamaksuihin tai palkanmaksuun liittyviä velvoitteitaan; henkilöllä ei saa olla vero‑, sosiaaliturvamaksu‑ tai palkkavelkoja; henkilöllä on oltava riittävät taloudelliset, hallinnolliset ja tekniset välineet vero‑, sosiaaliturvamaksu‑ ja palkanmaksuvelvoitteidensa suorittamiseksi.

(5) – Asia C‑76/90, Säger, tuomio 25.7.1991 (Kok. 1991, s. I‑4221, 12 kohta); yhdistetyt asiat C‑369/96 ja C‑376/96, Arblade ym., tuomio 23.11.1999 (Kok. 1999, s. I‑8453, 33 kohta); asia C‑205/99, Analir ym., tuomio 20.2.2001 (Kok. 2001, s. I‑1271, 21 kohta); asia C‑17/00, De Coster, tuomio 29.11.2001 (Kok. 2001, s. I‑9445, 29 kohta); asia C‑131/01, komissio v. Italia, tuomio 13.2.2003 (Kok. 2003, s. I‑1659, 26 kohta) ja asia C‑514/03, komissio v. Espanja, tuomio 26.1.2006 (24 kohta, ei vielä julkaistu oikeustapauskokoelmassa).

(6) – Ks. esim. em. asia De Coster, tuomion 33 kohta; asia C‑289/02, AMOK, tuomio 11.12.2002 (Kok. 2002, s. I‑15059, 36 kohta) ja asia C‑8/02, Leichtle, tuomio 18.3.2004 (Kok. 2004, s. I‑2641, 32 kohta)

(7) – Ks. laajasta oikeuskäytännöstä mm. em. asia Säger, tuomion 14 kohta; asia C‑224/97, Ciola, tuomio 29.4.1999 (Kok. 1999, s. I‑2517, 11 kohta); asia C‑294/97, Eurowings Luftverkehr, tuomio 26.10.1999 (Kok. 1999, s. I‑7447); asia C‑243/01, Gambelli ym., tuomio 6.11.2003 (Kok. 2003, s. I‑13031, 55 kohta).

(8) – Asia nro 188/2002, tuomio 19.12.2002 (Moniteur belge 18.03.2003).

(9) – Vastakanteen 14 kohta, jossa Belgian hallitus viittaa valmisteluasiakirjoihin, jotka koskevat yhtä niistä lainsäädäntötoimista, joilla riidanalaiset toimenpiteet on toteutettu.

(10) – Yhtenä niistä rekisteröinnin edellytyksistä, jotka vahvistettiin 26.12.1998 annetun kuninkaan asetuksen 2 §:ssä, on mainittu se, että henkilö ei ole saanut laiminlyödä verotukseen, sosiaaliturvamaksuihin tai palkanmaksuun liittyviä velvoitteitaan, ja se, että henkilöllä ei saa olla vero‑, sosiaalimaksu‑ tai palkkavelkoja.

(11) – Ks. laajasta oikeuskäytännöstä esim. em. asia Säger, tuomion 15 kohta; asia C‑19/92, Kraus, tuomio 31.3.1993 (Kok. 1993, s. I‑1663, Kok. Ep. XIV, s. I-177, 32 kohta); asia C‑55/94, Gebhard, tuomio 30.11.1995 (Kok. 1995, s. I‑4165, 37 kohta); em. asia Arblade, tuomion 34 ja 35 kohta; em. asia Corsten, tuomion 38 ja 39 kohta; em. asia Gambelli, tuomion 65 kohta ja em. asia komissio v. Espanja, tuomion 26 kohta.

(12) – Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan EY 49 ja EY 50 artiklan vastaista on ”paitsi kansalaisuuteen perustuva avoin syrjintä, myös kaikki peitellyn syrjinnän muodot, joissa näennäisesti neutraaleja kriteerejä soveltaen päädytään tosiasiassa samaan tulokseen” (yhdistetyt asiat 62/81 ja 63/81, Seco, tuomio 3.2.1982, Kok. 1982, s. 223, Kok. Ep. VI, s. 311, 8 kohta). Kursivointi tässä. Tämäntyyppisistä syrjintätapauksista ks. asia C‑3/88, komissio v. Italia, tuomio 5.12.1989 (Kok. 1989, s. I‑4035, Kok. Ep. X, s. 285, 8 kohta); asia C‑113/89, Rush Portuguesa, tuomio 27.3.1990 (Kok. 1990, s. I‑1417, Kok. Ep. X, s. 407, 12 kohta) ja asia C‑360/89, komissio v. Italia, tuomio 3.6.1992 (Kok. 1992, s. I‑3401, 12 kohta).

(13) – Ks. laajasta oikeuskäytännöstä mm. asia 30/77, Bouchereau, tuomio 27.10.1977 (Kok. 1977, s. 1999, Kok. Ep. III, s. 485, 35 kohta); asia C‑348/96, Calfa, tuomio 19.1.1999 (Kok. 1999, s. I‑11, 21 ja 23 kohta) ja asia C‑100/01, Oteiza Olazabal, tuomio 26.11.2002 (Kok. 2002, s. I‑10981, 39 kohta).

(14) – Ks. esim. asia C‑250/95, Futura Participations ja Singer, tuomio 15.5.1997 (Kok. 1997, s. I‑2471, 31 kohta); asia C‑478/98, komissio v. Belgia, tuomio 26.9.2000 (Kok. 2000, s. I‑7587, 45 kohta); asia C‑436/00, X ja Y, tuomio 21.11.2002 (Kok. 2002, s. I‑10829, 51 kohta); asia C‑334/02, komissio v. Ranska, tuomio 4.3.2004 (Kok. 2004, s. I‑2229, 27 kohta) ja asia C‑446/03, Marks & Spencer, tuomio 13.12.2005 (49 kohta, ei vielä julkaistu oikeustapauskokoelmassa).

(15) – Em. asia komissio v. Belgia, tuomion 45 kohta; em. asia X ja Y, tuomion 62 kohta; em. asia komissio v. Ranska, tuomion 27 kohta ja asia C‑9/02, Hughes de Lasteyrie du Saillant, tuomio 11.3.2004 (Kok. 2004, s. I‑2409, 51 ja 52 kohta). Kursivointi tässä.

(16) – Ibidem.

(17) – Tähän liittyen mainittakoon, että yhteisöjen tuomioistuin on katsonut tämäntyyppisen ilmoitusvelvollisuuden päteväksi ja tehokkaaksi keinoksi huomattavasti rajoittavampien toimenpiteiden sijasta (kuten esim. hallintoluvat), joita joissakin jäsenvaltioissa sovelletaan ulkomaisten yhtiöiden työntekijöihin, jotka on siirretty tietyn palvelun suorittamiseksi (ks. asia C‑445/03, komissio v. Luxemburg, tuomio 21.10.2004 (Kok. 2004, s. I‑10191, 46 kohta) ja asia C‑224/04, komissio v. Saksa, tuomio 19.1.2006 (41 kohta, ei vielä julkaistu oikeustapauskokoelmassa).