1. Kumoamiskanne – Luonnolliset henkilöt tai oikeushenkilöt – Suoraan ja erikseen luonnollisia henkilöitä tai oikeushenkilöitä koskevat toimet
(EY 230 artikla)
2. Kumoamiskanne – Luonnolliset henkilöt tai oikeushenkilöt – Suoraan ja erikseen luonnollisia henkilöitä tai oikeushenkilöitä koskevat toimet
(EY 230 artikla)
3. Valtiontuki – Olemassa olevat tuet
(EY 87 ja EY 88 artikla; neuvoston asetuksen N:o 659/1999 1 artiklan b alakohdan v alakohta)
4. Valtiontuki – Komission suorittama tutkinta
(EY 87 artikla)
5. Valtiontuki – Käsite
(EY 87 artiklan 1 kohta)
6. Valtiontuki – Käsite
(EY 87 artiklan 1 kohta)
7. Toimielinten säädökset, päätökset ja muut toimet – Perustelut – Perusteluvelvollisuuden laajuus
(EY 253 artikla)
8. Yhteisön oikeus – Periaatteet – Luottamuksensuoja – Edellytykset
9. Valtiontuki – Komission päätös sellaisen verojärjestelmän peruuttamisesta, joka on perustunut lupaan
1. EY 230 artiklan mukaan luonnollinen henkilö tai oikeushenkilö voi nostaa kanteen toiselle henkilölle osoitetusta päätöksestä vain silloin, kun kyseinen päätös koskee ensin mainittua henkilöä suoraan ja erikseen.
Tämän toisen edellytyksen osalta on todettava, että ei ole mahdotonta, että vaikka riidanalainen säännös on luonteeltaan ja ulottuvuudeltaan yleisesti sovellettava, koska sitä sovelletaan kaikkiin niihin taloudellisiin toimijoihin, joita asia koskee, se voi koskea tiettyjä niistä erikseen.
Luonnollinen henkilö tai oikeushenkilö voi väittää riidanalaisen säännöksen koskevan itseään erikseen ainoastaan, jos kyseisellä säännöksellä vaikutetaan kyseiseen henkilöön joidenkin tälle tunnusomaisten erityispiirteiden tai sellaisen tosiasiallisen tilanteen takia, jonka perusteella kyseinen henkilö erottuu kaikista muista.
Tältä osin silloin, kun riidanalainen toimi vaikuttaa sellaiseen henkilöryhmään, jonka jäsenet olivat tiedossa tai yksilöitävissä toimen tekoajankohtana tämän ryhmän jäsenille ominaisten kriteerien perusteella, kyseisen toimen voidaan katsoa koskevan niitä erikseen taloudellisten toimijoiden rajoitettuun piiriin kuuluvina henkilöinä. Tilanne on tällainen sellaisten yritysten osalta, joiden osalta komission valtiontukipäätös estää sen, että yleisesti sovellettavasta verosäännöstöstä poikkeavista kansallisista verotusta koskevista toimenpiteistä voitaisiin hyötyä aina kansallisen lainsäädännön mukaiseen päättymispäivään saakka, tai sen, että tämä etu, jota ne ovat pyytäneet ja jonka ne olisivat voineet saada, uusittaisiin.
(ks. 55 ja 58–64 kohta)
2. Yhdistys, jonka tehtävänä on puolustaa yritysten yhteisiä etuja, voi lähtökohtaisesti nostaa kumoamiskanteen valtiontukea koskevasta komission lopullisesta päätöksestä ainoastaan, jos sen edustamilla yrityksillä tai joillakin niistä on erillinen asiavaltuus tai jos yhdistys voi vedota omaan oikeussuojaintressiin.
(ks. 56 kohta)
3. [EY 88] artiklan soveltamista koskevista yksityiskohtaisista säännöistä annetussa asetuksessa N:o 659/1999, jolla kodifioidaan komission EY 88 artiklassa saamien toimivaltuuksien harjoittaminen, ei määritellä, mitä kattaa sen 1 artiklan b alakohdan v alakohtaan sisältyvä ilmaus ”yhteismarkkinoiden kehityksen johdosta”; kyseisessä alakohdassa säädetään, että toimenpiteet, jotka eivät käyttöönottohetkellä vielä olleet tukia, on kuitenkin katsottava voimassa oleviksi tuiksi, jos ne ovat ”muuttuneet myöhemmin sellaisiksi yhteismarkkinoiden kehityksen johdosta”. Tämä käsite, joka voidaan ymmärtää taloudellisten ja oikeudellisten olosuhteiden muutoksena kyseisen toimenpiteen kohteena olevalla alalla, ei koske tilannetta, jossa komissio muuttaa arviointiaan pelkästään perustamissopimuksen valtiontukisääntöjen tiukemman soveltamisen perusteella.
On kuitenkin huomattava, että asetus on johdetun oikeuden säädös, joka on annettu EY 87 ja EY 88 artiklan soveltamiseksi, ja sillä ei voida supistaa näiden artiklojen ulottuvuutta etenkään, kun komissio saa toimivaltansa suoraan kyseisistä artikloista. EY 88 artiklan 1 kohdassa annetaan komission tehtäväksi seurata jatkuvasti jäsenvaltioissa voimassa olevia tukijärjestelmiä ja tehdä jäsenvaltioille ehdotuksia yhteismarkkinoiden asteittaisen kehittämisen tai yhteismarkkinoiden toiminnan kannalta aiheellisiksi toimenpiteiksi. Komissio voi saman artiklan 2 kohdan nojalla väärinkäyttötilanteessa tehdä päätöksen siitä, että asianomaisen jäsenvaltion on määräajassa poistettava tuki tai muutettava sitä.
Tästä seuraa, että kun komissio on päättänyt tutkia uudelleen jäsenvaltiossa tiettyihin yrityksiin sovellettavan verojärjestelmän, jonka – vaikka sen osalta olikin aiemmin tehty päätöksiä, joiden mukaan kysymys ei ollut tuesta – neuvoston eräs työryhmä oli todennut yhteismarkkinoille haitalliseksi, ja kun komissio on soveltanut siihen voimassa olevien tukien valvontamenettelyä, jonka perusteella se on katsonut tämän järjestelmän merkitsevän vastedes yhteismarkkinoille soveltumatonta valtiontukea, komissio on täyttänyt sille EY 88 artiklassa annettua tehtävää. Siten tällaisen päätöksen oikeusperustana ovat EY 87 ja EY 88 artikla.
Koska laillisuusperiaatetta on siis noudatettu, kyseinen päätös on selvä toimi, jonka soveltaminen oli oikeussubjektien ennakoitavissa. Näin ollen päätös ei ole oikeusvarmuuden periaatteen vastainen.
(ks. 70–76 kohta)
4. Komissio voi rajoittaa tukiohjelman tutkimuksen sen ominaispiirteisiin arvioidessaan sitä, annetaanko siinä tuensaajille olennaista etua verrattuna niiden kilpailijoihin. Se ei myöskään ole velvollinen tutkimaan jokaista yksittäistä järjestelmän soveltamistapausta.
(ks. 82 kohta)
5. Tuen käsite voi kattaa paitsi positiiviset suoritukset, kuten avustukset, lainat tai osuudet yritysten pääomasta, myös toimenpiteet, jotka eivät ole avustuksia sanan suppeassa merkityksessä mutta jotka eri tavoin alentavat yrityksen vastattavaksi tavallisesti kuuluvia kustannuksia ja ovat siten sekä luonteeltaan että vaikutuksiltaan avustusten kaltaisia.
Toimenpide, jolla valtion viranomaiset myöntävät tietyille yrityksille vapautuksen maksuista ja jolla ei tosin siirretä valtion varoja mutta asetetaan edunsaaja taloudellisesti edullisempaan asemaan kuin muut maksuvelvolliset, on valtiontukea.
(ks. 86 ja 87 kohta)
6. EY 87 artiklan 1 kohdan mukaan on ratkaistava, onko tietyssä oikeudellisessa järjestelmässä jokin kansallinen toimenpide omiaan suosimaan jotakin yritystä tai tuotannonalaa verrattuna muihin, jotka ovat kyseisellä järjestelmällä tavoitellun päämäärän kannalta rinnastettavassa tosiasiallisessa ja oikeudellisessa tilanteessa. Jos näin on, kyseessä oleva toimenpide täyttää valikoivuutta koskevan edellytyksen, joka on kyseisessä määräyksessä vahvistetun valtiontuen käsitteen kannalta perustava tekijä.
(ks. 119 kohta)
7. Vaikka EY 253 artiklassa määrätyn yhteisön toimenpiteen perustelujen on oltava kyseessä olevan toimenpiteen luonteen mukaisia ja niistä on selkeästi ja yksiselitteisesti ilmettävä riidanalaisen toimenpiteen tehneen yhteisön toimielimen päättely siten, että niille, joita toimenpide koskee, selviävät sen syyt, ja siten, että toimivaltainen tuomioistuin voi valvoa toimenpiteen laillisuutta, komissiolle ei voida asettaa velvollisuutta ilmoittaa päätöksessä, jossa se toteaa tukijärjestelmän yhteismarkkinoille soveltumattomaksi, syitä, joiden vuoksi se on arvioinut samaa tukijärjestelmää eri tavoin aiemmissa päätöksissään. Valtiontuen käsitettä sovelletaan objektiiviseen tilanteeseen, joka arvioidaan ajankohtana, jolloin komissio tekee päätöksensä.
(ks. 137 kohta)
8. Mahdollisuus vedota luottamuksensuojan periaatteeseen on kaikilla henkilöillä, joille toimielimen toiminnan vuoksi on syntynyt perusteltuja odotuksia. Tämän periaatteen loukkaamiseen ei sitä vastoin voida vedota, jollei yhteisön toimielin ole antanut asiassa täsmällisiä vakuutteluja. Samoin silloin, kun huolellinen ja järkevä taloudellinen toimija voi ennakoida sellaisen yhteisön toimenpiteen toteuttamisen, joka voi vaikuttaa sen etuihin, se ei voi vedota luottamuksensuojan periaatteeseen, kun tällainen toimenpide toteutetaan.
Lisäksi vaikka yhteisö olisikin saanut aikaan sellaisen tilanteen, jonka perusteella saattaa syntyä perusteltu luottamus, pakottava yleinen etu voi estää sen, että asiassa päätettäisiin siirtymätoimenpiteistä sellaisten tilanteiden varalta, jotka ovat tosin syntyneet ennen uuden säädöksen voimaantuloa mutta jotka eivät ole vielä päättyneet. Jos tällainen etu ei kuitenkaan ole kysymyksessä, voi se, ettei toteuteta siirtymätoimenpiteitä, joilla toimijoiden perusteltuna pidettävää luottamusta yhteisön säännöstön pysyvyyteen on tarkoitus suojata, merkitä ylemmäntasoisen oikeussäännön rikkomista.
(ks. 147–149 kohta)
9. Sellainen komission päätös loukkaa sekä luottamuksensuojan periaatetta että yhdenvertaisuusperiaatetta, jossa komissio vastoin aiempaa kantaansa peruuttaa erityisen verojärjestelmän sillä perusteella, että kysymys on yhteismarkkinoille soveltumattomasta valtiontuesta, ja jossa se ei määrää siirtymätoimenpiteistä sellaisten toimijoiden osalta, joiden osalta luvat, joita tästä järjestelmästä hyötyminen edellytti, olivat vaikeuksitta uusittavissa ja päättyivät samaan aikaan kun päätös annettiin tiedoksi tai pian tämän jälkeen, kun komissio ei kuitenkaan päätöksessään estä sitä, että kyseisenä ajankohtana voimassa olleiden lupien vaikutus jatkuu useiden vuosien ajan, koska edellä mainitut toimijat, jotka eivät voi sopeutua kysymyksessä olevan järjestelmän muutoksiin lyhyessä ajassa, saattoivat joka tapauksessa olettaa, että päätöksessä, jossa komissio peruuttaa aiemman kantansa, annetaan niille riittävästi aikaa, jotta ne voivat ottaa tämän kannan muutoksen tosiasiallisesti huomioon, ja koska mikään pakottava yleinen etu ei estä sitä, että niille annettaisiin riittävästi aikaa.
(ks. 155–167 ja 172–174 kohta)