JULKISASIAMIEHEN RATKAISUEHDOTUS
DÁMASO RUIZ-JARABO COLOMER
9 päivänä syyskuuta 2004 (1)
Asia C-104/03
St. Paul Dairy Industries NV
vastaan
Unibel Exser BVBA
(Gerechtshof te Amsterdamin (Alankomaat) esittämä ennakkoratkaisupyyntö)
Brysselin yleissopimus – Väliaikaisten toimenpiteiden tai turvaamistoimien määräämistä koskeva toimivalta
I Johdanto
Nyt esillä olevassa asiassa on kyse siitä, kuuluuko todistajien kuuleminen ennen asian vireille saattamista, sellaisena kuin siitä on säädetty Alankomaiden lainsäädännössä, Brysselin yleissopimuksen soveltamisalaan.(2) Toisin sanoen halutaan selvittää, onko tällainen toimenpide katsottava yleissopimuksen 24 artiklassa tarkoitetuksi ”väliaikaiseksi toimenpiteeksi tai turvaamistoimeksi”.
II Pääasian käsittelyn vaiheet
1. Tähän ennakkoratkaisukysymykseen johtaneen oikeudenkäyntimenettelyn vaiheet selviävät ennakkoratkaisupyynnöstä.
2. Rechtbank te Haarlem (ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin, Alankomaat) määräsi 23.4.2002 tekemällään päätöksellä Alankomaissa asuvan todistajan ”alustavasta kuulemisesta” (voorlopig getuigenverhoor). Kyseisestä toimenpiteestä päätettiin Stekenessä (Belgia) kotipaikkaansa pitävän yhtiön, Unibel Exser BVBA:n (jäljempänä Unibel), hakemuksesta sellaisen riita-asian käsittelyn yhteydessä, jossa vastapuolena on St. Paul Dairy Industries NV (jäljempänä St. Paul), jonka kotipaikka on Lokeren (Belgia).
3. St. Paul valitti edellä mainitusta päätöksestä Gerechtshof te Amsterdamiin ja vaati päätöksen kumoamista sillä perusteella, ettei alankomaalaisella ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimella ollut toimivaltaa, tai sitä, ettei asianomaista todistajanlausuntoa käytetä todisteena. Unibel puolestaan vaati Gerechtshofia jättämään valituksen tutkimatta tai hylkäämään sen ja toteamaan, että päätös voidaan panna väliaikaisesti täytäntöön.
4. Ennakkoratkaisupyynnössä ei kuitenkaan ole minkäänlaista selvitystä sen perustana olevan riita-asian luonteesta. Asian suullisessa käsittelyssä St. Paulin edustaja selvitti, että asianosaisten välisessä riidassa oli kyse Unibelin hänen asiakkaansa teollisuuslaitokseen asentaman laitteiston virheellisestä toiminnasta aiheutuneen vahingon korvaamiseksi vahvistettavasta määrästä.
III Ennakkoratkaisukysymykset
5. Gerechtshof lykkäsi tässä yhteydessä Brysselin yleissopimuksen tulkitsemisesta yhteisöjen tuomioistuimessa 3 päivänä kesäkuuta 1971 tehdyn pöytäkirjan mukaisesti asian käsittelyä ja esitti yhteisöjen tuomioistuimelle seuraavat kaksi ennakkoratkaisukysymystä:
”1) Kuuluuko Alankomaiden Wetboek van Burgerlijke Rechtsvordering ‑nimisen lain (Alankomaiden siviiliprosessilaki) 186 pykälässä ja sitä seuraavissa pykälissä säännelty ’alustava todistajien kuuleminen ennen asian vireilletulemista’ -niminen oikeudellinen väline Brysselin yleissopimuksen soveltamisalaan, kun otetaan huomioon myös se – kuten kyseisessä laissa on säädetty –, että sen ei ole määrä ainoastaan mahdollistaa todistajien lausuntojen antaminen pian riidanalaisten tosiseikkojen ilmaannuttua ja estää todisteiden häviäminen, vaan sen tarkoituksena on myös ja ensisijaisesti antaa niille, joita siviiliasioita käsittelevissä tuomioistuimissa mahdollisesti myöhemmin vireille tuleva riita koskee –, niille, jotka suunnittelevat sellaisen oikeudenkäynnin aloittamista, niille, jotka odottavat, että heitä vastaan aloitetaan sellainen oikeudenkäynti, ja myös kolmannelle, jota oikeudenkäynti muulla tavoin koskee – mahdollisuus saada edeltäkäsin selvyys tosiseikoista (joista heillä ei mahdollisesti ole vielä tarkkaa tietoa), jotta he pystyvät arvioimaan paremmin asemansa erityisesti myös sen kysymyksen suhteen, ketä vastaan oikeudenkäynti on aloitettava?
2) Jos näin on, voidaanko se silloin katsoa Brysselin yleissopimuksen 24 artiklassa tarkoitetuksi toimenpiteeksi?”
IV Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen arvio asiasta
6. Gerechtshof esitti ennakkoratkaisupyynnössään seuraavia huomautuksia:
Asiassa on riidatonta, että molemmat asianosaiset ovat sijoittautuneet Belgiaan, että riidanalainen oikeudellinen suhde on Belgian oikeuden alainen, että asiassa toimivaltainen tuomioistuin on Dendermondin tuomioistuimen St. Niklaasin jaosto Belgiassa, että alankomaalaisissa tuomioistuimissa ei ole tältä osin vireillä asioita (sen enempää kuin Belgiassa tai muuallakaan) ja että henkilön, jota Unibel aikoo kuulla todistajana, eli A. C. Schipperin asuinpaikka on Zaandamissa (Alankomaissa).
Tuomioistuimen toimivallasta sekä tuomioiden tunnustamisesta ja täytäntöönpanosta siviili- ja kauppaoikeuden alalla 22 päivänä joulukuuta 2000 annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 44/2001,(3) joka tuli voimaan 1.3.2002, 66 artiklan 1 kohdan mukaan kyseisen asetuksen soveltamisalaan kuuluvat ainoastaan sellaiset oikeudenkäynnit, jotka on pantu vireille kyseisen päivämäärän jälkeen. Koska Unibelin alkuperäinen hakemus oli – päätöksen mukaan – saapunut rechtbankin kirjaamoon 5.2.2002, edellä mainittua asetusta ei ole sovellettava tässä asiassa, jos katsotaan, että alustavasta todistajien kuulemisesta tehty hakemus olisi katsottava edellä mainitussa artiklassa tarkoitetuksi oikeudenkäynniksi.
Asianosaiset ovat eri mieltä useista seikoista: kuuluuko todistajien kuuleminen ennen todistelua siinä tapauksessa, että asia ei ole vielä vireillä, 1) Brysselin yleissopimuksen soveltamisalaan, ja jos kuuluu, ii) voidaanko se katsoa Brysselin yleissopimuksen 24 artiklassa tarkoitetuksi toimenpiteeksi. Unibelin mielestä näihin kysymyksiin on annettava myönteinen vastaus, St. Paulin mukaan kielteinen.
V Asiaa koskeva kansallinen lainsäädäntö
7. Alankomaiden siviiliprosessilain, Wetboek van Burgerlijke Rechtsvorderingin (jäljempänä WBR), 186 §:n 1 momentissa säädetään, että tapauksissa, joissa laissa sallitaan todistajien kuuleminen, todistajia voidaan kuulla asianomaisen hakemuksesta alustavasti ennen oikeudenkäynnin vireille saattamista.
8. Saman lain 187 §:n mukaan alueellisesti toimivaltainen tuomioistuin määräämään todistajien alustavasta kuulemisesta on se alankomaalainen tuomioistuin, jonka tuomiopiirissä henkilöllä, jota aiotaan kuulla todistajana, on kotipaikka tai jossa hän asuu. Kyseiseen kuulemistilaisuuteen kutsutaan lähtökohtaisesti vastapuoli.
9. Hoge Raad der Nederlanden (Alankomaiden korkein oikeus) on täsmentänyt 24.3.1995 antamassaan ratkaisussa(4) kyseisen prosessuaalisen välineen mahdolliset tavoitteet: sen avulla voidaan kuulla todistajia heti riidanalaisten tosiseikkojen tapahduttua ja estää siten todisteiden häviäminen, mutta ennen kaikkea sen avulla kuka tahansa henkilö, joka liittyy myöhempään oikeudenkäyntiin mahdollisena kantajana tai vastaajana, voi saada edeltäkäsin selvyyden tosiseikoista voidakseen paremmin arvioida prosessuaalisen asemansa ja muun muassa yksilöidä, ketä vastaan kanne on nostettava.
VI Asian käsittely yhteisöjen tuomioistuimessa
10. Ennakkoratkaisupyyntö saapui yhteisöjen tuomioistuimen kirjaamoon 6.3.2003. Kirjalliset huomautuksensa ovat esittäneet Unibelin lisäksi Saksan ja Yhdistyneen kuningaskunnan hallitukset sekä komissio.
11. Asia annettiin yhteisöjen tuomioistuimen I jaoston ratkaistavaksi.
Istuntoon, joka pidettiin 14.7.2004, osallistuivat St. Paulin edustaja ja komission asiamies.
VII Asianosaisten lausumat
12. Unibelin mukaan alustava todistajien kuuleminen, josta on säädetty WBR:n 186 §:ssä, kuuluu yleissopimuksen 24 artiklan soveltamisalaan, koska sillä pyritään säilyttämään tietty tilanne tosiasiallisesti tai oikeudellisesti. Sen alustava luonne johtuu siitä, että näin saadut todistajanlausunnot eivät välttämättä ole lopullisia todisteita pääasian käsittelyssä. Lisäksi WBR:n 186 § on ainoa keino, jolla Belgian kansalainen voi saada ennen oikeudenkäynnin vireille saattamista todistajanlausunnon Alankomaissa.
13. Saksan hallitus päättelee sananmukaisen ja teleologisen tulkinnan perusteella, ettei yleissopimus kata tällaista alustavaa kuulemista, koska kyseisen menettelyn lopussa tehtävällä ratkaisulla ei ole yleissopimuksen 25 artiklassa tarkoitettua tunnustamis- ja täytäntöönpanokelpoisuutta. Riidanalaisella menettelyllä ei ole tarkoitus ratkaista asianosaisten oikeudellisia suhteita, vaan antaa organisatorista apua säilyttämistoimenpiteen avulla.
14. Yhdistyneen kuningaskunnan hallitus katsoo, että yleissopimuksen 24 artiklaa on tulkittava siten, ettei siinä suljeta pois ennen oikeudenkäynnin aloittamista toteutettuja väliaikaisia toimenpiteitä. Toisen kysymyksen tutkittavaksi ottamisesta kyseinen hallitus esittää epäilyksensä ja katsoo, ettei yleissopimuksen 24 artiklaa voida soveltaa siten, että toinen asianosainen voisi esittää vastapuolelle todistelupyynnön ilman asianmukaisia menettelyllisiä takeita.
15. Komissio puolestaan toteaa, että yleissopimuksen 24 artiklaa voidaan soveltaa ainoastaan silloin, kun itse yleissopimusta voidaan soveltaa. Lisäksi komissio katsoo, että alustava todistajien kuuleminen ei täytä peruutettavuutta koskevaa edellytystä, joka yhteisöjen tuomioistuimen oikeuskäytännön mukaan on tunnusomaista yleissopimuksen 24 artiklassa tarkoitetuille väliaikaisille toimenpiteille.
16. Asian suullisessa käsittelyssä myös St. Paul kieltäytyi hyväksymästä sitä, että WBR:n 186 §:ssä säädetty menettely kuuluisi Brysselin yleissopimuksen soveltamisalaan.
VIII Ennakkoratkaisukysymysten tarkastelu
17. Ensimmäisellä ennakkoratkaisukysymyksellä pyritään selvittämään, kuuluuko Alankomaiden siviiliprosessilaissa säädetty alustavaa todistajien kuulemista koskeva erityinen menettely(5) Brysselin yleissopimuksen soveltamisalaan. Toisella kysymyksellä taas tiedustellaan, voidaanko kyseistä menettelyä pitää yleissopimuksen 24 artiklassa tarkoitettuna turvaamistoimena.
18. Koska on epätodennäköistä, että nyt kyseessä olevan kaltainen menettely, jolla ei ole tarkoitus ratkaista riita-asiaa aineellisesti, kuuluisi yleissopimuksen jonkin muun määräyksen kuin 24 artiklan soveltamisalaan, kysymykset on aiheellista yhdistää sen täsmentämiseksi, onko WBR:n 186 §:ssä tarkoitetun alustavan todistajien kuulemisen katsottava kuuluvan yleissopimuksen 24 artiklassa tarkoitettuihin toimiin. Toista tarkastelutapaa käyttäen katsottaisiin tietysti, että ensimmäisellä kysymyksellä pyritään selvittämään, voidaanko yleissopimusta soveltaa abstraktisti todistajien kuulemiseen, ja toisella kysymyksellä määritettäisiin, minkä täsmällisen säännön soveltamisalaan kyseinen menettely kuuluu. Katson kuitenkin, että viimeksi mainittu ratkaisu on keinotekoinen eikä siitä lisäksi ole mitään hyötyä ensimmäisen kysymyksen ratkaisemiselle.
19. Joka tapauksessa myös muiden vaatimusten on täytyttävä, jotta yleissopimusta voitaisiin soveltaa nyt esillä olevaan asiaan. Vaikka ne muodollisesti liittyvät tutkittavaksi ottamiseen, ne liittyvät niin läheisesti asian aineelliseen tarkasteluun, että tarkastelen näitä seikkoja yhdessä.
Tutkittavaksi ottaminen ja aineelliset kysymykset
20. Nyt esillä olevan asian tutkittavaksi ottamiseen vaikuttaa useita seikkoja. Jotta riita-asia voisi kuulua Brysselin yleissopimuksen soveltamisalaan, siinä on oltava yksityisoikeuden alaan kuuluvia kysymyksiä ja sillä on oltava kansainvälinen ulottuvuus. Koska väliaikaisissa toimenpiteissä ja turvaamistoimissa on kyse hyvin vaihtelevien oikeuksien suojelemisesta, niiden kuuluminen yleissopimukseen määritetään niiden oikeuksien luonteen perusteella, joita niillä turvataan, eikä niiden itsensä vuoksi. Yleissopimukseen ei voida vedota sellaisiin aloihin kuuluvien väliaikaisten toimenpiteiden tai turvaamistoimien yhteydessä, jotka eivät kuulu yleissopimuksen soveltamisalaan.(6)
21. Lisäksi, koska muuta määritelmää ei ole, voidaan riitautetun todistajien kuulemisen katsoa kuuluvan yleissopimuksen 24 artiklassa tarkoitettuihin ”väliaikaisiin toimenpiteisiin ja turvaamistoimiin”.
22. Yleissopimuksen 1 artiklan mukaan yleissopimusta sovelletaan yksityisoikeudellisissa asioissa, riippumatta siitä, millaisessa tuomioistuimessa niitä käsitellään. Yleissopimusta ei sovelleta luonnollisten henkilöiden oikeudelliseen asemaan, oikeuskelpoisuuteen tai oikeustoimikelpoisuuteen eikä myöskään aviovarallisuussuhteisiin eikä perintöön ja testamenttiin, konkurssiin, akordiin tai muihin niihin rinnastettaviin menettelyihin, sosiaaliturvaan eikä välimiesmenettelyyn.
23. Vaikka ennakkoratkaisupyynnössä ei viitata lainkaan pääasian kohteeseen, St. Paulin edustajan asian suullisessa käsittelyssä esittämistä lausunnoista ja ennakkoratkaisupyynnön liitteenä lähetettyjen asiakirjojen tarkastelusta voidaan päätellä, että riita-asia perustuu erimielisyyteen teknisen laitteen virheellisestä toiminnasta aiheutuvan vahingonkorvauksen määrän laskennasta. Pääasiallinen vaatimus näyttää perustuvan kyseessä olevien yrittäjien väliseen sopimukseen tai lakisääteiseen vahingonkorvausvelvollisuuteen.(7) Kyseessä on näin ollen ainakin potentiaalinen siviilioikeudellinen riita. Joka tapauksessa tämän toteaminen kuuluu kansalliselle tuomioistuimelle.
24. Edellistä tärkeämpi kysymys on, voiko kyseisellä riita-asialla olla kansainvälinen ulottuvuus.
25. Yleissopimuksessa ei nimenomaisesti määritellä tätä edellytystä. Yleissopimuksen johdanto-osassa kuitenkin todetaan, että on välttämätöntä määritellä sopimuspuolten tuomioistuinten kansainvälinen toimivalta.(8) Lisäksi yleissopimuksen tavoitteesta voidaan päätellä sen oikeusperustana olevan määräyksen eli EY:n perustamissopimuksen tuolloisen 220 artiklan (josta on tullut EY 293 artikla) perusteella, että yleissopimuksella on sama tavoite kuin itse yhteisöllä, jota varten se on laadittu(9) ja jonka lainsäädäntötoiminta koskee oikeudellisia suhteita, joista voi aiheutua este valtioiden väliselle kaupankäynnille. Toisin sanoen yleissopimuksen ei ole tarkoitus muuttua yhtenäiseksi laiksi, jolla nimetään toimivaltainen tuomioistuin käsittelemään tilanteita, joilla ei ole merkitystä sisämarkkinoiden toteuttamiselle, eli tilanteita, joissa kaikki riita-asiaan liittyvät seikat sijoittuvat yhden jäsenvaltion alueelle.
26. Nyt esillä olevassa asiassa, kuten ennakkoratkaisupyynnöstä käy ilmi, asianosaiset ovat belgialaisia ja niiden välisiin oikeudellisiin suhteisiin sovelletaan Belgian lainsäädäntöä. Toisaalta oikeudenkäynti, jossa tämä ennakkoratkaisupyyntö on esitetty, käydään Alankomaissa, alankomaalaisessa tuomioistuimessa. Näin ollen on kiistatonta, että ennakkoratkaisupyynnön esittäneen tuomioistuimen mukaan tähän riita-asiaan liittyy valtion rajat ylittäviä seikkoja.
27. Se, että kaksi belgialaista yritystä panee vireille oikeudenkäynnin Alankomaiden alueella, ei välttämättä tee asiasta kansainvälistä, sillä lisäksi edellytetään, että asialla on riittävä yhteys valtion rajat ylittävään tekijään. Tämä edellytys täyttyisi varmaankin, jos katsottaisiin, että Alankomaissa aloitettu menettely on välivaihe toisessa pääasiallisessa oikeudenkäynnissä, joka on pantu vireille esimerkiksi Belgiassa. Tätä tekijää ei kuitenkaan olisi, jos katsottaisiin päinvastoin, että Alankomaissa vireillä oleva oikeudenkäynti on itsenäinen ja riippumaton sattumalta myöhemmin Belgiassa käytävästä oikeudenkäynnistä.
28. Yhteisöjen tuomioistuimen käytössä ei ole riittävästi seikkoja, joiden perusteella se voisi päätellä, onko haetun alustavan todistajien kuulemisen ja toisessa jäsenvaltiossa mahdollisesti käytävän oikeudenkäynnin välillä riittävä yhteys.
29. Kuten useat asian käsittelyyn osallistuneet ovat todenneet, niin kutsutulla alustavalla todistajien kuulemisella ei välttämättä ole tällaista luonnetta. On selvää, että näin saaduilla todistajanlausunnoilla on yleensä suurempi merkitys toisen oikeudenkäynnin yhteydessä. Laissa ei kuitenkaan aseteta niiden suorittamisen tai pätevyyden edellytykseksi vaatimuksen esittämistä tietyn ajan kuluessa. Lisäksi koska, kuten Hoge Raad on todennut, alustavan todistajien kuulemisen yleisimpänä tehtävänä on olla keino saada hyödyllisiä tietoja, joiden perusteella voidaan päätellä, mitkä onnistumisen mahdollisuudet myöhemmällä kanteella on, tai yksilöidä henkilö, jota vastaan vaatimus esitetään, ei voida mitenkään sulkea pois mahdollisuutta, että alustava todistajien kuuleminen ei ole alustava vaihe toisesta oikeudenkäynnistä.
30. Jos nyt esillä olevassa asiassa hakemuksella todistajien alustavasta kuulemisesta pyritään edellä mainittuun tavoitteeseen, voi olla vaikeaa löytää riittävän merkittävä yhteys tämän toimenpiteen ja myöhemmän oikeudenkäynnin välillä eikä riita-asialla näin ollen ole kansainvälistä luonnetta.
31. Edellä esitetyn perusteella päädytään siihen, että todistajien alustava kuuleminen ei yleissopimusta sovellettaessa niinkään ole turvaamistoimi, vaan pikemminkin itsenäinen tutkintatoimenpide. Sellaisena se ei tee toisesta oikeudenkäynnistä eli pääoikeudenkäynnistä, johon sillä ei ole riittävää yhteyttä, luonteeltaan kansainvälistä.
32. Eurooppalaisessa vertailevassa oikeustieteessä on myös välineitä, jotka mahdollistavat todisteiden hankkimisen ennen kanteen nostamista. Niille on yleensä ominaista erityinen prosessuaalinen turvaamistavoite(10) ja tätä varten asiaa käsittelevä tuomioistuin voi todeta, onko olemassa vaaraa väitetystä häviämisestä,(11) onko seikoilla, joista näyttöä esitetään, merkitystä riita-asian ratkaisemiselle,(12) ja onko tosiseikat näytetty toteen niin uskottavasti, että menettelyn välttämättömyyttä voidaan perustella.(13) Näiden toimenpiteiden sallimisessa toimivalta on tuomioistuimella, joka käsittelee pääasian, ja vain poikkeuksellisesti sillä tuomioistuimella, jonka tuomiopiirissä nimetty todistaja asuu.(14)
33. Tanskan ja Espanjan lainsäädännössä sallitaan lisäksi oikeudenkäyntiä edeltävän todistajien kuulemisen käyttäminen selvitettäessä riita-asian arvioinnille merkityksellisiä tosiseikkoja.
34. Koska nyt esillä olevassa asiassa ei ole käytettävissä tietoja siitä, mitä riitautetulla todistajien kuulemista koskevalla hakemuksella on konkreettisesti tavoiteltu, on mahdotonta ratkaista lopullisesti, onko käsiteltävä erimielisyys luonteeltaan kansainvälinen.
35. Näin ollen päätöksen tekeminen tältä osin kuuluu kansalliselle tuomioistuimelle. Jos yhteisöjen tuomioistuimen oppia valtion rajojen ylittämistä koskevasta edellytyksestä sovelletaan määritettäessä yhteisön jäsenvaltioiden oikeudellista toimivaltaa, voidaan todeta, ettei yleissopimuksen määräyksiä voida soveltaa yhden ainoan jäsenvaltion rajojen sisäpuolella tapahtuvaan toimintaan. Onko tällaisesta tapauksesta kysymys, riippuu tosiseikoista, jotka kansallisen tuomioistuimen on todettava.(15)
36. Edellä esitetty on yhteneväinen yhteisöjen tuomioistuimen oikeuskäytännön kanssa, jonka mukaan sen paikkakunnan tuomioistuin, jossa pyydettyjen toimenpiteiden kohde sijaitsee, voi parhaiten arvioida ne olosuhteet, joiden perusteella pyydetyt toimenpiteet voidaan myöntää tai evätä.(16)
37. Lopuksi on selvitettävä, voidaanko siinäkään tapauksessa, että edellä mainitut kaksi edellytystä täyttyvät, WBR:n 186 §:ssä säädettyä menettelyä pitää jonakin yleissopimuksessa tarkoitetuista tapauksista. Koska kyseisen menettelyn ilmoitettuna tavoitteena ei ole aineellisen riita-asian ratkaiseminen, siihen voidaan soveltaa ainoastaan yleissopimuksen 24 artiklaa. Näin toteaa Gerechtshof itsekin, sillä sen toisessa ennakkoratkaisukysymyksessä viitataan edellä mainittuun määräykseen. Lisäksi sama käy ilmi eksplisiittisesti tai implisiittisesti asian käsittelyyn osallistuneiden huomautuksista.
38. Sen selvittämiseksi, voidaanko todistajien alustavan kuulemisen katsoa olevan rinnastettavissa turvaamistoimeen, on ensiksi täsmennettävä, mitä tällainen toimenpide tarkoittaa.
39. Yleissopimuksen 24 artiklassa määrätään seuraavaa:
”Sopimusvaltion lain mukaisia väliaikaisia toimenpiteitä ja turvaamistoimia voidaan pyytää sanotun valtion tuomioistuimilta myös silloin, kun toisen sopimusvaltion tuomioistuin on tämän yleissopimuksen mukaan toimivaltainen tutkimaan pääasian.”
40. Yhteisöjen tuomioistuin on useissa eri yhteyksissä käsitellyt tätä kysymystä ja hyväksynyt sen, että tällainen toimenpide toteutetaan ennen kuin pääasiaa koskeva oikeudenkäynti on saatettu vireille.(17)
41. Näiden toimenpiteiden ominaispiirteistä yhteisöjen tuomioistuin on todennut, että niiden tavoitteena on oltava tietyn tosiasiallisen tai oikeudellisen tilanteen säilyttäminen niiden vaatimusten suojelemiseksi, joiden hyväksymistä haetaan (tai voidaan hakea, kuten edellä esitetystä voidaan päätellä) pääasiaa tutkivalta tuomioistuimelta.(18)
42. Tällaisista toimenpiteistä määrääminen vaatii toimivaltaiselta tuomioistuimelta erityistä varovaisuutta ja niiden konkreettisten olosuhteiden vankkaa tuntemusta, joissa haettujen toimenpiteiden vaikutukset ilmenevät. Tapauksen mukaan ja erityisesti kauppatapoja noudattaen tuomioistuimen on voitava asettaa näihin toimenpiteisiin suostumiselle aikaraja tai, haettujen toimenpiteiden kohteena olevien varojen tai tavaroiden laadun osalta, vaatia pankkitakuita tai määrätä takavarikko ja yleisesti ottaen asettaa näihin toimenpiteisiin suostumiselle kaikki ne edellytykset, jotka takaavat sen, että tuomioistuimen määräämä toimenpide on luonteeltaan väliaikainen tai turvaava.(19)
43. Edellä esitetystä johtuu, että väliaikaisista toimenpiteistä tai turvaamistoimista määrääminen yleissopimuksen 24 artiklan nojalla edellyttää muun muassa haettujen toimenpiteiden kohteen ja sen sopimusvaltion, jossa asiaa tutkiva tuomioistuin sijaitsee, alueellisen toimivallan välillä olevaa tosiasiallista yhteyttä.
44. Edellä esitetystä seuraa myös, että väliaikaisista toimenpiteistä yleissopimuksen 24 artiklan mukaisesti määräävän tuomioistuimen on otettava huomioon tarve asettaa edellytyksiä, joilla taataan toimenpiteiden väliaikaisuus.
45. Hoge Raadin(20) mukaan todistajien alustavaa kuulemista voidaan konkreettisesti perustella sillä, että hankitaan todisteita heti riidanalaisten tosiseikkojen tapahduttua, jotta vältettäisiin todisteiden häviäminen, ja niiden tietojen selvittämisellä, joilla on merkitystä asian vireille saattamisen suhteen. Viimeksi mainitussa yhteydessä tarkoitetaan sitä, että kenen tahansa henkilön, jonka etua mahdollinen riita-asia koskee kantajana tai vastaajana, on voitava saada edeltäkäsin selvyys tosiseikoista voidakseen paremmin arvioida prosessuaalisen asemansa muun muassa sen vuoksi, että hän voi yksilöidä, ketä vastaan kanne on nostettava.
46. Edellä esitetystä Hoge Raadin näkemyksestä selviää, että ilmaus ”alustava kuuleminen” on epätarkka, sillä todisteiden arviointi tai saatujen tietojen merkitys eivät edellytä asian vireille saattamista tai tietyn ajanjakson kulumista, vaan niille on annettu itsenäinen, muista oikeudenkäynneistä riippumaton arvo.
47. Yhteisöjen tuomioistuimen edellä mainitun oikeuskäytännön perusteella voidaan kuitenkin todeta, että jos WBR:n 186 §:ssä säädetyllä toiminnalla pyritään säilyttämään todiste, jotta sitä voitaisiin käyttää myöhemmässä pääasiaa koskevassa oikeudenkäynnissä, se kuuluu yleissopimuksen 24 artiklassa säädettyjen ”väliaikaisten toimenpiteiden ja turvaamistoimien” käsitteeseen. Näin ei ole silloin, kun kyseessä ovat välineet, joilla selvitetään oikeudenkäynnin kannalta tärkeitä seikkoja, joiden yhteys mahdolliseen riita-asiaan voi osoittautua merkityksettömäksi tai satunnaiseksi.
48. Schlosserin selvityksessä yleissopimuksesta, joka koskee Tanskan kuningaskunnan, Irlannin sekä Ison-Britannian ja Pohjois-Irlannin yhdistyneen kuningaskunnan liittymistä tuomioistuimen toimivaltaa sekä tuomioiden täytäntöönpanoa yksityisoikeuden alalla koskevaan yleissopimukseen sekä sen tulkitsemista Euroopan yhteisöjen tuomioistuimessa koskevaan pöytäkirjaan,(21) vahvistetaan tämä arvio, tosin tuomioiden täytäntöönpanon osalta:
”Jos halutaan, että asian lopullista ratkaisemista edeltäneisiin tuomioistuinten päätöksiin, jotka koskevat oikeudenkäynnin kulkua ja erityisesti asian selvittämistoimia, sovelletaan yleissopimuksen 25 artiklaa, kyseistä artiklaa on sovellettava myös päätöksiin, joita asianosaiset eivät voisi panna täytäntöön ilman tuomioistuinten välistä yhteistyötä ja joiden täytäntöönpano koskisi kolmansia, toisin sanoen todistajia. Näin ollen asian lopullista ratkaisemista edeltäneet tuomioistuimen päätökset, joiden tavoitteena ei ole säädellä asianosaisten välisiä oikeudellisia suhteita vaan järjestää oikeudenkäynnin kulkua, on suljettava pois yleissopimuksen III osaston soveltamisalalta.”
49. Hoge Raadin esittämässä määritelmässä korostetaan lisäksi, että useimmissa tapauksissa asiaa käsittelevän tuomioistuimen ei tarvitse arvioida lainkaan todisteiden häviämisriskiä määrätäkseen toimenpiteestä, koska itse asiassa tavoitteena on kerätä hyödyllisiä tietoja oikeudenkäynnin vireille saattamisen aiheellisuutta koskevan strategian selvittämiseksi.
50. Tällaiset toimet eivät näin ollen kuulu yleissopimuksen soveltamisalaan, sillä niitä ei voida rinnastaa niiden poikkeavan luonteen vuoksi – erityisesti niiden korostetun itsenäisen luonteen vuoksi ja väliaikaisuuden puuttumisen vuoksi – yleissopimuksen 24 artiklassa tarkoitettuihin väliaikaisiin toimenpiteisiin ja turvaamistoimiin.
51. Näin ollen mielestäni on mahdotonta antaa ennakkoratkaisua pyytäneelle tuomioistuimelle yksiselitteistä vastausta, sillä yleissopimuksen soveltaminen perustuu siihen, mihin konkreettiseen päämäärään todistajien alustavalla kuulemisella pyritään.
52. Tässä tilanteessa olisi todettava, ettei esitettyjä kysymyksiä voida ottaa tutkittaviksi, sillä vakiintuneessa oikeuskäytännössä todetaan, että jotta yhteisön oikeutta voitaisiin tulkita siten, että tulkinta olisi kansalliselle tuomioistuimelle hyödyllinen, sen on määriteltävä esittämiinsä kysymyksiin liittyvät tosiasiat ja oikeudelliset seikat tai ainakin selostettava ne tosiseikkoja koskevat lähtökohdat, joihin nämä kysymykset perustuvat.(22)
53. Tältä osin on otettava huomioon, että tietojen antamisella ja kysymysten esittämisellä ennakkoratkaisupyynnöissä pyritään paitsi siihen, että yhteisöjen tuomioistuin voi antaa asian ratkaisun kannalta hyödyllisiä vastauksia, myös siihen, että jäsenvaltioilla ja muilla osapuolilla, joita asia koskee, olisi mahdollisuus esittää huomautuksensa EY:n tuomioistuimen perussäännön 20 artiklan mukaisesti. Yhteisöjen tuomioistuimen on valvottava, että tämä mahdollisuus turvataan, ja tällöin sen on otettava huomioon se, että edellä mainitun artiklan mukaan ainoastaan ennakkoratkaisupyynnöt annetaan tiedoksi kyseisille osapuolille.(23)
54. Edellä esitetyn perusteella näyttää kuitenkin hyvän oikeudenkäytön mukaiselta antaa ennakkoratkaisupyynnön esittäneelle tuomioistuimelle tulkintakriteerejä, joilla samalla korostetaan ennakkoratkaisupyynnössä esitettyjen tosiasioiden esittämisessä esiintyneitä puutteita.
55. Ehdotankin, että Gerechtshof te Amsterdamin esittämiin ennakkoratkaisukysymyksiin vastataan, että WBR:n 186 §:ssä säädetyn kaltainen väline kuuluu Brysselin yleissopimuksen soveltamisalaan, jos se katsotaan yleissopimuksen 24 artiklassa tarkoitetuksi ”väliaikaiseksi toimenpiteeksi tai turvaamistoimeksi” ja jos se on keino säilyttää tietty todistelukeino käytettäväksi myöhemmässä oikeudenkäynnissä.
56. Komissio vastustaa edellä esitettyä ratkaisua sillä perusteella, että se on oikeusvarmuuden vastainen.
57. On tunnustettava, että tietyissä tapauksissa voi olla vaikeaa määrittää, asetetaanko todisteiden säilyttämisen tavoite selvittämispyrkimysten edelle. Mielestäni kuitenkin on niin, että jos voidaan osoittaa, että on olemassa riski todisteiden häviämisestä, tuomioistuimella on valtuus soveltaa yleissopimuksen sääntöjä.
58. Toisaalta jos tulkittaisiin toisin, jätettäisiin huomioimatta yleissopimuksen 24 artiklassa tarkoitetun käsitteen ”väliaikaiset toimenpiteet ja turvaamistoimet” riippumattomuus kansallisesta lainsäädännöstä.
59. Joka tapauksessa, kuten Yhdistyneen kuningaskunnan hallitus on perustellusti todennut, tässä ennakkoratkaisupyynnössä esiin tulleen kysymyksen merkitys on pelkästään historiallinen muun muassa sen takia, että 1.1.2004 on tullut voimaan jäsenvaltioiden tuomioistuinten välisestä yhteistyöstä siviili- ja kauppaoikeudellisissa asioissa tapahtuvassa todisteiden vastaanottamisessa 28 päivänä toukokuuta 2001 annettu neuvoston asetus (EY) N:o 1206/2001,(24) jolla helpotetaan tällaisia toimia.
60. Tämän asetuksen mukaan jäsenvaltion tuomioistuin voi pyytää toisen jäsenvaltion tuomioistuinta ottamaan vastaan todisteita ja jopa pyytää saada ottaa vastaan todisteita suoraan, jos niitä on tarkoitus käyttää käsiteltävässä tai käsiteltäväksi aiotussa asiassa.(25) Pyynnön vastaanottaneen tuomioistuimen on täytettävä pyyntö noudattaen oman jäsenvaltionsa lainsäädäntöä tai, jollei kyseinen menettely ole ristiriidassa kyseisen valtion lainsäädännön kanssa, pyynnön esittäneen tuomioistuimen jäsenvaltiossa voimassa olevien erityisten menettelyjen mukaisesti.(26)
61. Lisäksi asetuksella N:o 1206/2001 on etusija niihin määräyksiin nähden, jotka sisältyvät jäsenvaltioiden tekemiin kahden- tai monenvälisiin sopimuksiin tai niiden hyväksymiin järjestelyihin.(27) Jos asetus N:o 44/2001 on mahdollisesti edelleen voimassa, uuden asetuksen ensisijaisuus perustuu periaatteeseen, jonka mukaan uudempi laki syrjäyttää aiemman (lex posteriori derogat priori).
IX Ratkaisuehdotus
62. Edellä esitetyn perusteella ehdotan, että yhteisöjen tuomioistuin vastaa Gerechtshof te Amsterdamin esittämiin kysymyksiin, että Alankomaiden Wetboek van Burgerlijke Rechtsvordering -nimisen lain (Alankomaiden siviiliprosessilaki) 186 §:n kaltainen säännös on katsottava tuomioistuimen toimivallasta sekä tuomioiden täytäntöönpanosta yksityisoikeuden alalla 27 päivänä syyskuuta 1968 tehdyn yleissopimuksen 24 artiklassa tarkoitetuksi toimenpiteeksi, jos sillä säilytetään tietty todistuskeino käytettäväksi myöhemmässä oikeudenkäynnissä.
1 – Alkuperäinen kieli: espanja.
2 – Tuomioistuimen toimivallasta sekä tuomioiden täytäntöönpanosta yksityisoikeuden alalla 27 päivänä syyskuuta 1968 allekirjoitettu yleissopimus (EYVL 1972, L 299, s. 32; suomenkielinen versio EYVL 1997, C 15, s. 30), sellaisena kuin se on muutettuna Tanskan kuningaskunnan, Irlannin sekä Ison-Britannian ja Pohjois-Irlannin yhdistyneen kuningaskunnan liittymisestä kyseiseen yleissopimukseen 9 päivänä lokakuuta 1978 tehdyllä yleissopimuksella (EYVL L 304, s. 1 ja muutettu teksti s. 77; suomenkielinen versio EYVL 1997, C 15, s. 14), Helleenien tasavallan liittymisestä kyseiseen yleissopimukseen 25 päivänä lokakuuta 1982 tehdyllä yleissopimuksella (EYVL L 388, p. 1; suomenkielinen versio EYVL 1997, c- 15, s. 26), Espanjan kuningaskunnan ja Portugalin tasavallan liittymisestä kyseiseen yleissopimukseen 26 päivänä toukokuuta 1989 tehdyllä yleissopimuksella (EYVL L 285, s. 1; suomenkielinen versio EYVL 1997, C 15, s. 43), ja Itävallan tasavallan, Suomen tasavallan ja Ruotsin kuningaskunnan liittymisestä kyseiseen yleissopimukseen 29 päivänä marraskuuta 1996 tehdyllä yleissopimuksella (EYVL 1997, C 15, s. 1; jäljempänä Brysselin yleissopimus tai yleissopimus). Konsolidoitu versio on julkaistu vuoden 1998 EYVL:n numerossa C 27, s. 1.
3 – EYVL 2001, L 12, s. 1.
4 – HR 24.3.1995, NJ 1998, nro 414.
5 – Käytän käytännön syistä sanatarkkaa käännöstä Alankomaiden lainsäätäjän käyttämästä ilmauksesta.
6 – Ks. asia 143/78, De Cavel, tuomio 27.3.1979 (Kok. 1979, s. 1055, 8 kohta) ja asia C-261/90, Reichert ja Kockler, tuomio 26.3.1992 (Kok. 1992, s. I-2149, 32 kohta).
7 – Ks. asia 189/87, Kalfelis, tuomio 27.9.1988 (Kok. 1988, s. 5565, Kok. Ep. IX, s. 749, 18 kohta).
8 – Ainoa perustelukappale.
9 – Ks. asia C-398/92, Mund & Fester, tuomio 10.2.1994 (Kok. 1994, s. I-467, Kok. Ep. XV, s. I-45, 11–12 kohta).
10 – Ks. Saksan siviiliprosessilain (Zivilprozessordnung; jäljempänä ZPO) 485 § ja sitä seuraavat pykälät; Itävallan siviiliprosessilain (Zivilprozessordnung; jäljempänä ÖZPO) 384 § ja sitä seuraavat pykälät; Belgian siviiliprosessilain (Code judiciaire) 584 §; Tanskan siviiliprosessilain (Lov om rettens pleje) 343 §; Espanjan siviiliprosessilain (Ley de enjuiciamiento civil española) 256 § ja sitä seuraavat pykälät; Suomen oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 10 §; Ranskan uuden siviiliprosessilain (Nouveau code de procédure civile) 145 §; Italian siviiliprosessilain (Codice di procedura civile, jäljempänä CPC) 692 § ja sitä seuraavat pykälät; Luxemburgin uuden siviiliprosessilain (Nouveau code de procédure civile) 350 §; Portugalin siviiliprosessilain (Código de procedimiento civil) 520–522 bis § ja Ruotsin siviiliprosessilain (Rättegångsbalken) 41 luku.
11 – Ks. ZPO:n 485 §:n ensimmäinen momentti.
12 – Ks. Hammin Oberlandesgerichtin tuomio, NJW-RR 1998, s. 933. Ks. lisäksi ÖZPO:n 387 §.
13 – Ks. ZPO:n 487 §.
14 – Ks. ZPO:n 486 §:n kolmas momentti; ÖZPO:n 343 §:n 3 momentti ja CPC:n 693 §.
15 – Ks. asia C-41/90, Hoefner ja Elser, tuomio 23.4.1991 (Kok. 1991, s. I-1979, Kok. Ep. XI, s. I-147, 37 kohta).
16 – Ks. asia 125/79, Denilauler, tuomio 21.5.1980 (Kok. 1980, s. 1553, Kok. Ep. V, s. 201, 16 kohta).
17 – Ks. asia C-391/95, Van Uden Maritime, tuomio 17.11.1998 (Kok. 1998, s. I-7091, 29 kohta). Ks. lisäksi Bischoff, J.-M. ja Huet, A., ”Chronique de jurisprudence de la Cour de Justice des Communautés européennes”, Journal du droit international, 1982, nº 1, ss. 942–947, erityisesti s. 947.
18 – Ks. edellä alaviitteessä 6 mainittu asia Reichert ja Kockler, tuomion 34 kohta.
19 – Ks. edellä alaviitteessä 16 mainittu asia Denilauler, tuomion 15 kohta.
20 – Ks. edellä tämän ratkaisuehdotuksen 9 kohta.
21 – EYVL 1979, C 59, s. 71 ja sitä seuraavat sivut, erityisesti 187 kohta (jäljempänä Schlosserin selvitys).
22 – Ks. mm. yhdistetyt asiat C-320/90–C-322/90, Telemarsicabruzzo ym., tuomio 26.1.1993 (Kok. 1993, s. I-393, Kok. Ep. XIV, s. I-1, 6 kohta) ja asia C-67/96, Albany, tuomio 21.9.1999 (Kok. 1999, s. I-5751, 39 kohta).
23 – Ks. yhdistetyt asiat 141/81, 142/81 ja 143/81, Holdijk ym., tuomio 1.4.1982 (Kok. 1982, s. 1299, 6 kohta); asia C-458/93, Saddik, määräys 23.3.1995 (Kok. 1995, s. I-511, 13 kohta) ja asia C-167/94, Grau Comis ym., määräys 7.4.1995 (Kok. 1995, s. I-1023, 10 kohta).
24 – EYVL L 174, s. 1.
25 – Asetuksen 1 artiklan 1 ja 2 kohta.
26 – Asetuksen 10 artiklan 2 ja 3 kohta.
27 – Asetuksen 21 artiklan 1 kohta.