YHTEISÖJEN ENSIMMÄISEN OIKEUSASTEEN TUOMIOISTUIMEN TUOMIO (kolmas jaosto)
15 päivänä heinäkuuta 2004
Yhdistetyt asiat T‑180/02 ja T‑113/03
Georgios Gouvras
vastaan
Euroopan yhteisöjen komissio
Henkilöstö – Asemapaikkaan määrääminen – Tilapäinen siirto muihin tehtäviin yksikön edun mukaisesti – Asemapaikan ja siihen liittyvien taloudellisten oikeuksien muuttaminen taannehtivasti – Perusteettoman edun palautus – Asettautumiskorvaus ja päiväraha – Palkan osan siirtäminen asemapaikan ulkopuolelle
Täydellinen teksti ranskan kielellä II ‑ 0000
Aihe: Kanteet, joissa vaaditaan asiassa T‑180/02 komission sen päätöksen kumoamista, jolla kantajan asemapaikaksi vahvistettiin taannehtivasti 1.11.2000 alkaen ja hänen yksikön edun mukaisesti tehdyn asemapaikan siirtonsa ajaksi Ateena, jolla peruutettiin hänen oikeutensa ulkomaankorvaukseen ja vuosittaiseen matkakulujen korvaukseen ja jolla hänen palkkaansa päätettiin soveltaa Kreikkaan sovellettavaa korjauskerrointa, sekä perusteettoman edun palautusta koskevaa päätöstä, ja asiassa T‑113/03 komission sen päätöksen kumoamista, jolla kantajalta evättiin oikeus asettautumiskorvaukseen ja päivärahaan sille ajanjaksolle, jona hänet yksikön edun mukaisesti siirrettiin tilapäisesti Ateenaan, ja oikeus asettautumiskorvaukseen siinä yhteydessä, kun hänet siirrettiin takaisin Luxemburgiin, sekä sen päätöksen kumoamista, jolla päätettiin rajoittaa 35 prosenttiin sitä palkan osaa, joka oli siirrettävissä asemapaikasta Luxemburgiin hänen tilapäisen siirtonsa ajan.
Ratkaisu: Komission 30.4.2002 tekemä päätös kumotaan siltä osin kuin siinä evättiin kantajalta oikeus asettautumiskorvaukseen siinä yhteydessä, kun hänet siirrettiin tilapäisesti Ateenaan. Asiassa T‑180/02 ja asiassa T‑113/03 esitetyt vaatimukset hylätään muilta osin. Komissio vastaa omista oikeudenkäyntikuluistaan ja kolmanneksesta kantajalle näissä kahdessa asiassa aiheutuneista oikeudenkäyntikuluista. Kantaja vastaa kahdesta kolmasosasta hänelle näissä samoissa asioissa aiheutuneista oikeudenkäyntikuluista.
Tiivistelmä
1. Henkilöstö – Tilapäinen siirto muihin tehtäviin yksikön edun mukaisesti – Asianomaisen virkamiehen oikeus tulla kuulluksi – Puolustautumisoikeuksien kunnioittaminen – Laajuus
(Henkilöstösääntöjen 38 artiklan a alakohta)
2. Henkilöstö – Tilapäinen siirto muihin tehtäviin yksikön edun mukaisesti – Asemapaikka – Määrääminen
(Henkilöstösääntöjen 38 artiklan d, f ja g alakohta)
3. Henkilöstö – Perusteettoman edun palautus – Edellytykset – Suorituksen ilmeinen sääntöjenvastaisuus – Yksikön edun mukaisesti kotimaahansa siirretty virkamies – Ulkomaankorvauksen suorittaminen ja korjauskertoimen määrääminen aikaisemman asemapaikan mukaan
(Henkilöstösääntöjen 38 artiklan d alakohta ja 85 artikla)
4. Henkilöstö – Hallinnon huolenpitovelvollisuus – Laajuus – Rajat
5. Henkilöstö – Periaatteet – Luottamuksensuojan periaate – Yksikön edun mukaisesti kotimaahansa siirretty virkamies – Palkan sekä ulkomaankorvauksen maksaminen aikaisempaan asemapaikkaan – Tilanne, joka ei synnytä oikeutta perustellun luottamuksen suojaan asemapaikan vahvistamisen osalta
6. Henkilöstö – Kulukorvaus – Sijoittautumiskorvaus – Asemapaikan vaihtaminen – Yksikön edun mukaisesti siirretty virkamies on joutunut muuttamaan kotipaikkansa ilman että hänen perheensä olisi seurannut häntä – Oikeus korvaukseen – Paluu perheen luokse edelliseen asemapaikkaan – Perusteettomasti suoritettu korvaus
(Henkilöstösääntöjen 20 artikla ja liitteessä VII oleva 5 artikla)
7. Henkilöstö – Kulukorvaus – Päiväraha – Kohde – Myöntämisedellytykset
(Henkilöstösääntöjen 20 artikla ja liitteessä VII oleva 10 artikla)
8. Henkilöstö – Tilapäinen siirto muihin tehtäviin yksikön edun mukaisesti – Siirrosta aiheutuneet ylimääräiset kulut – Käsite
(Henkilöstösääntöjen 38 artiklan d alakohta)
9. Henkilöstö – Palkkaus – Säännölliset siirrot asemamaan ulkopuolelle – Toimielinten vahvistama yläraja – Ylärajan vahvistaminen laillisesti 35 prosentiksi nettopalkasta
(Henkilöstösääntöjen liitteessä VII oleva 17 artikla)
10. Henkilöstö – Palkkaus – Tilapäinen siirto asemamaan ulkopuolelle – Henkilöstösääntöjen liitteessä VII olevan 17 artiklan 2 kohdan c alakohta – Siirto poikkeuksellisista syistä – Perustelut – Tavanomaisten kustannusten kattaminen kokonaan – Säännökseen ei voida vedota – Hallinnon harkintavalta
(Henkilöstösääntöjen liitteessä VII olevan 17 artiklan 2 kohdan c alakohta)
1. Silloin kun nimittävä viranomainen on päättänyt yksikön edun mukaisesta siirrosta muihin tehtäviin, eikä tämä ole tapahtunut virkamiehen omasta pyynnöstä, vaan myös hänen tahtonsa vastaisesti, on hallintoviranomaisen ilmoitettava tästä virkamiehelle ja kuultava häntä ennen päätöksen tekemistä puolustautumisoikeuksien kunnioittamista koskevan periaatteen mukaisesti. Tässä yhteydessä, kun kyse on virkamiehestä, jolta viranomainen voi odottaa hänen palkkaluokkansa perusteella kykyä syvällisesti ymmärtää hallinnolliset ja henkilöstösääntöjen mukaiset menettelyt, hallintoviranomaisen katsotaan täyttäneen velvoitteensa, kun se on osoittanut asianomaiselle, jolla on aina oikeus vaatia päätöksen selittämistä, kyseessä olevan siirron pääasialliset syyt.
(ks. 74 ja 76 kohta)
Viittaukset: asia T‑15/95, do Paço Quesado v. komissio, 28.2.1996 (Kok. H. 1996, s. I‑A‑57 ja II‑171, 30 kohta) ja asia T‑348/00, Barth v. komissio, 30.5.2001 (Kok. H. 2001, s. I‑A‑119 ja II‑557, 33 kohta).
2. Yksikön edun mukaisesti muihin tehtäviin siirretyn virkamiehen asemapaikka on siirtopaikka kaikkine tästä johtuvine seurauksineen ulkomaankorvauksen ja korjauskerrointen soveltamisen osalta. Tältä osin ne henkilöstösääntöjen 38 artiklan säännökset, jotka koskevat virkamiehen työn ja kokonaispalkan säilyttämistä sellaisena kuin ne olivat siinä toimielimessä, josta hän on siirtynyt, ovat täysin neutraaleja, koska näillä säännöksillä pyritään ainoastaan säilyttämään virkamiehen oikeudet. Työpaikka on siis toiminnallinen eikä maantieteellinen käsite.
(ks. 81 ja 82 kohta)
3. Perusteettoman edun palautus edellyttää henkilöstösääntöjen 85 artiklan mukaan sellaista suorituksen sääntöjenvastaisuutta, josta suorituksen saanut on tiennyt tai joka on luonteeltaan niin ilmeisen virheellinen, ettei tämä voinut olla tietämättä siitä.
Kun kyse on sääntöjenvastaisuudesta, voi väärä suoritus johtua hallinnon laiminlyönnistä tai siitä, että se on sallinut tämän tapahtua, ja se on voinut jatkua kauan. Vääränä suorituksena on tapauksessa, jossa virkamies on yksikön edun mukaisesti siirretty siihen maahan, josta hän on peräisin, pidettävä useiden kuukausien ajan jatkunutta taloudellisten etuuksien suorittamista väärään asemapaikkaan, eli ulkomaankorvauksen suorittamista sekä alkuperäisen asemapaikan korjauskertoimen soveltamista virkamiehen palkkaan. Henkilöstösääntöjen 38 artiklassa vahvistettu kokonaispalkan säilyttämisen periaate sisältää korvauksen siltä varalta, että siirretty virkamies saisi vastaanottavassa toimielimessä alempaa kokonaispalkkaa kuin se, joka hänelle palkkaluokkansa ja ikälisiensä perusteella kuuluu siinä toimielimessä, josta hän on peräisin, mutta se ei voi johtaa siihen, että hallinto suorittaisi sellaisia korvauksia ja etuja, joihin siirretyllä virkamiehellä ei ole oikeutta.
Tällainen väärä suoritus ei vapauta asianomaista henkilöä tarkkailuvelvollisuudestaan eikä se jää huomaamatta sellaiselta normaalia huolellisuutta noudattavalta virkamieheltä, jonka voidaan olettaa tuntevan palkkaustaan koskevat säännöt. Vaikka hallinto ei toimi selvästi ja vaikka siltä kuluu kuukausia päätöksen tekemiseksi asianomaisen henkilön oikeuksista, tavanomaista huolellisuutta noudattava virkamies, jolla on paljon kokemusta ja joka on korkeassa palkkaluokassa, ei voi olla tietämättä sitä, että ulkomaankorvaus riippuu henkilöstösääntöjen liitteessä VII olevassa 4 artiklassa tarkoitetusta ulkomailla asumisesta.
(ks. 102, 104, 106, 107, 110 ja 111 kohta)
Viittaukset: asia 56/75, Elz v. komissio, 24.6.1976 (Kok. 1976, s. 1097, 19 ja 20 kohta) ja asia T‑107/92, White v. komissio, 10.2.1994 (Kok. H. 1994, s. I‑A‑41 ja II‑143, 33 kohta).
4. Hallinnon huolenpitovelvollisuus toimihenkilöitään kohtaan ilmentää viranomaisen ja virkamiesten välille henkilöstösäännöillä luotujen oikeuksien ja velvollisuuksien tasapainoa. Huolenpitovelvollisuus merkitsee muun muassa sitä, että tehdessään virkamiehen tilannetta koskevan päätöksen viranomainen ottaa huomioon kaikki päätökseen periaatteessa vaikuttavat seikat ja että tällöin se ei ota huomioon ainoastaan yksikön etua, vaan myös asianomaisen virkamiehen edun. Virkamiehen oikeuksien ja etujen suojaa toteutettaessa on kuitenkin aina rajoituttava voimassa olevien normien noudattamiseen.
(ks. 123 kohta)
Viittaukset: asia C‑255/90 P, Burban v. parlamentti, 31.3.1992 (Kok. 1992, s. I‑2253, 7 kohta); asia T‑123/89, Chomel v. komissio, 27.3.1990 (Kok. 1990, s. II‑131, 32 kohta) ja yhdistetyt asiat T‑33/89 ja T‑74/89, Blackman v. parlamentti, 16.3.1993 (Kok. 1993, s. II‑249, 96 kohta).
5. Virkamies ei voi vedota luottamuksensuojan periaatteen loukkaamiseen silloin, kun hallintoviranomainen ei ole yksityiskohtaisesti vakuuttanut olevansa tietyllä kannalla.
Silloin kun on kyse virkamiehestä, joka on yksikön edun mukaisesti siirretty siihen jäsenvaltioon, josta hän on peräisin, se, että hänen palkkansa suoritetaan ulkomaankorvaus mukaan lukien edelliseen asemamaahan, ei ole hallintoviranomaisen implisiittinen päätös siitä, että tämä maa on vahvistettava virkamiehen asemapaikaksi, mikä perustaisi asianomaiselle virkamiehelle oikeuden.
(ks. 127, 130 ja 132 kohta)
Viittaukset: em. asia Chomel v. komissio, 26 kohta ja asia T‑498/93, Dornonville de la Cour v. komissio, 30.11.1994 (Kok. H. 1994, s. I‑A‑257 ja II‑813, 46 kohta).
6. Henkilöstösääntöjen liitteessä VII olevan 5 artiklan 1 kohdan mukaan sijoittautumiskorvaus suoritetaan virkamiehelle, joka osoittaa joutuneensa muuttamaan noudattaakseen henkilöstösääntöjen 20 artiklassa tarkoitettuja velvoitteita. Yksikön edun mukaisesti muihin tehtäviin väliaikaisesti siirretty virkamies, jonka on täytynyt sijoittautua johonkin muuhun kuin aikaisempaan asemapaikkaansa ja jonka perhe jää edelleen asumaan sinne, voi vaatia sijoittautumiskorvausta siltä osin kuin kyse on sijoittautumisesta asemapaikkaan. Sitä vastoin virkamiehellä ei ole oikeutta tähän korvaukseen silloin kun hän palaa siirron päätyttyä alkuperäiseen asemapaikkaansa, jossa hänen perheensä edelleen asuu.
(ks. 156, 157 ja 161 kohta)
7. Henkilöstösääntöjen liitteessä VII olevassa 10 artiklassa tarkoitetulla päivärahalla pyritään korvaamaan ne kulut ja se haitta, joka virkamiehelle aiheutuu siitä, että hänen on muutettava tai sijoittauduttava väliaikaisesti asemapaikkaansa säilyttäen kuitenkin väliaikaisesti asuinpaikkansa myös paikassa, jossa hänet otettiin palvelukseen, tai aikaisemmassa asemapaikassaan. Päivärahaa ei suoriteta virkamiehelle, joka ei osoita joutuneensa vastaamaan väliaikaisesta sijoittautumisesta aiheutuneista kuluista.
(ks. 163 ja 165 kohta)
Viittaukset: asia 280/85, Mouzourakis v. parlamentti, 5.2.1987 (Kok. 1987, s. 589, 9 kohta); asia T‑63/91, Benzler v. komissio, 10.7.1992 (Kok. 1992, s. II‑2095, 20 kohta) ja asia T‑57/96, Costantini v. komissio, 18.12.1997 (Kok. H. 1997, s. I‑A‑495 ja II‑1293, 40 kohta).
8. Henkilöstösääntöjen 38 artiklan d alakohdassa määrätyllä sellaisten lisäkustannusten korvaamisella, jotka ovat aiheutuneet yksikön edun mukaisesti toimielimensä ulkopuolelle väliaikaisesti muihin tehtäviin siirretylle virkamiehelle, ei pyritä kompensoimaan muiden henkilöstösääntöjen määräysten soveltamista. Ulkomaankorvauksen poistaminen ja asemapaikan korjauskertoimen soveltaminen eivät näin ole tässä säännöksessä tarkoitettu kustannus. Ainoastaan varsinaiset kulut voidaan katsoa tällaisiksi siirrosta johtuviksi lisäkustannuksiksi.
(ks. 195 kohta)
Viittaukset: asia 56/81, Novi v. komissio, 14.1.1982 (Kok. 1982, s. 1, 7 kohta).
9. Henkilöstösääntöjen liitteessä VII olevassa 17 artiklassa, jossa määrätään virkamiehen oikeudesta siirtää osa palkastaan, annetaan yhteisöjen toimielimille valta määrätä näitä siirtoja koskevista edellytyksistä jättäen niille tältä osin tietty harkintamarginaali. Sellaisen ylärajan vahvistaminen, josta ei ole määrätty henkilöstösäännöissä, ei ole sellaisenaan sääntöjenvastaista ainoastaan siitä syystä, että se on vahvistettu alemmantasoisella oikeussäännöllä.
Nettopalkasta laskettavan 35 prosentin suuruisen rajan vahvistaminen ei ylitä tämän harkintavallan rajoja. Tätä rajaa ei voida pitää ilmeisen kohtuuttomana, koska kyseessä on poikkeus siitä pääsäännöstä, jonka mukaan virkamiehen saatavat suoritetaan sen maan valuuttana, jossa virkamies suorittaa tehtäviään ja jossa hänen näin oletetaan maksavan kulujaan.
(ks. 201–203 kohta)
Viittaukset: em. asia Elz v. komissio, 11–15 kohta; asia T‑75/91, Scaramuzza v. komissio, 15.12.1992 (Kok. 1992, s. II‑2557, 44 kohta) ja yhdistetyt asiat T‑6/92 ja T‑52/92, Reinarz v. komissio, 26.10.1993 (Kok. 1993, s. II‑1047, 71–74 kohta).
10. Henkilöstösääntöjen liitteessä VII olevan 17 artiklan 2 kohdan c alakohdassa ei tarkoiteta säännöllisiä siirtoja, jotka ovat korkeintaan 35 prosenttia nettopalkasta, vaan niitä palkan siirtoja, jotka tehdään poikkeuksellisista syistä ja asianmukaisesti perustelluissa tapauksissa. Tähän määräykseen ei näin ollen voida vedota kaikkien niiden säännöllisten kulujen kattamiseksi, joista virkamies vastaa muussa maassa kuin asemapaikassaan. Määräys on välttämättä rajoittava ja ottaen huomioon sen poikkeusluonne, antaa se hallintoviranomaiselle laajan harkintavallan sitä sovellettaessa.
(ks. 206–209 kohta)