Asia C-289/02


AMOK Verlags GmbH
vastaan
A & R Gastronomie GmbH


(Oberlandesgericht Münchenin esittämä ennakkoratkaisupyyntö)

«Palvelujen tarjoamisen vapaus – Jäsenvaltioon sijoittautunut asianajaja, joka työskentelee yhdessä toiseen jäsenvaltioon sijoittautuneen asianajajan kanssa – Asianajajan kulut, jotka asian hävinneen asianosaisen on korvattava voittaneelle asianosaiselle – Kulujen rajoittaminen»

Julkisasiamies J. Mischon ratkaisuehdotus 18.9.2003
I - 0000
    
Yhteisöjen tuomioistuimen tuomio (viides jaosto) 11.12.2003
I - 0000
    

Tuomion tiivistelmä

Palvelujen tarjoamisen vapaus – Asianajajat – Direktiivi 77/249/ETY – Asianajajan kulujen korvaaminen asian hävinneen asianosaisen toimesta – Sellainen oikeuskäytäntöön perustuva sääntö, jonka mukaan toisiin jäsenvaltioihin sijoittautuneiden asianajajien palkkiot korvataan enintään kansallisiin asianajajiin sovellettavaan maksutaulukkoon perustuvaan määrään asti, on sallittu – Paikallisen asianajajan kulujen korvaamatta jättäminen silloin, kun on olemassa velvollisuus työskennellä yhdessä tällaisen asianajajan kanssa, ei ole sallittua

(EY 49 ja EY 50 artikla; neuvoston direktiivin 77/249/ETY 4 artikla)

EY 49 ja EY 50 artiklaa sekä asianajajien palvelujen tarjoamisen vapauden tehokkaan käyttämisen helpottamisesta annettua direktiiviä 77/249/ETY on tulkittava siten, että niiden kanssa ei ole ristiriidassa jäsenvaltion oikeuskäytännön mukainen sääntö, jonka mukaan niiden kulujen määrä, jotka aiheutuvat toiseen jäsenvaltioon sijoittautuneen asianajajan tarjoamista palveluista ja jotka asian hävinneen asianosaisen on korvattava voittaneelle asianosaiselle, on enintään se, joka olisi aiheutunut, jos asiassa olisi käytetty kyseiseen valtioon sijoittautunutta asianajajaa.Kyseisen direktiivin 4 artiklassa mainittuja asumista tai ammatilliseen järjestöön kuulumista koskevia vaatimuksia lukuun ottamattaasianajajan rajojen yli tarjoamiin palveluihin voidaan soveltaa kaikkia muita vastaanottavassa jäsenvaltiossa voimassa olevia ehtoja ja sääntöjä ja myös yhteen jäsenvaltioon sijoittautuneen asianajajan kulujen korvaamiseen voidaan näin ollen soveltaa toiseen jäsenvaltioon sijoittautuneisiin asianajajiin sovellettavia sääntöjä.EY 49 artiklaa ja direktiiviä 77/249/ETY on kuitenkin tulkittava siten, että niiden kanssa on ristiriidassa jäsenvaltion oikeuskäytännön mukainen sääntö, jonka mukaan asianosainen, joka on voittanut asiassa, jossa sitä on edustanut toiseen jäsenvaltioon sijoittautunut asianajaja, ei voi tämän asianajajan kulujen lisäksi saada asian hävinneeltä asianosaiselta korvausta sellaisen asiaa käsittelevässä tuomioistuimessa toimivan asianajajan kuluista, jonka oli kyseisen kansallisen lainsäädännön mukaan työskenneltävä yhdessä ensisijaisen asianajajan kanssa.Velvollisuus käyttää asiaa käsittelevässä tuomioistuimessa toimivan asianajajan palveluita merkitsee näet sitä, että siitä aiheutuvat kulut ovat välttämättömiä asianosaisen asianmukaiseksi edustamiseksi oikeudenkäynnissä. Sillä, että kyseisiä kuluja ei yleisesti oteta huomioon siinä määrässä, joka hävinneen osapuolen on korvattava, rangaistaan asian voittanutta asianosaista, minkä seurauksena yksityisiä kehotetaan voimakkaasti olemaan käyttämättä toisiin jäsenvaltioihin sijoittautuneita asianajajia. Tämä merkitsisi näin ollen kyseisten asianajajien palvelujen tarjoamisen vapauden rajoittamista ja direktiivillä toimeen pannun kaltaiseen alan yhdenmukaistamiseen vaikuttamista.ks. 29─31, 39 ja 41 kohta sekä tuomiolauselman 1 ja 2 kohta




YHTEISÖJEN TUOMIOISTUIMEN TUOMIO (viides jaosto)
11 päivänä joulukuuta 2003 (1)


Palvelujen tarjoamisen vapaus – Jäsenvaltioon sijoittautunut asianajaja, joka työskentelee yhdessä toiseen jäsenvaltioon sijoittautuneen asianajajan kanssa – Asianajajan kulut, jotka asian hävinneen asianosaisen on korvattava voittaneelle asianosaiselle – Kulujen rajoittaminen

Asiassa C-289/02,

jonka Oberlandesgericht München (Saksa) on saattanut EY 234 artiklan nojalla yhteisöjen tuomioistuimen käsiteltäväksi saadakseen tässä kansallisessa tuomioistuimessa vireillä olevassa asiassa

AMOK Verlags GmbH

vastaan

A & R Gastronomie GmbH

ennakkoratkaisun EY 12 ja EY 49 artiklan tulkinnasta,

YHTEISÖJEN TUOMIOISTUIN (viides jaosto),,



toimien kokoonpanossa: P. Jann (esittelevä tuomari), joka hoitaa viidennen jaoston puheenjohtajan tehtäviä, sekä tuomarit A. La Pergola ja S. von Bahr,

julkisasiamies: J. Mischo,
kirjaaja: johtava hallintovirkamies M.-F. Contet,

ottaen huomioon kirjalliset huomautukset, jotka sille ovat esittäneet

─
A & R Gastronomie GmbH, edustajinaan Rechtsanwalt R. Hauff ja Rechtsanwalt A. Konradsheim,

─
Saksan hallitus, asiamiehinään W.-D. Plessing ja A. Dittrich,

─
Itävallan hallitus, asiamiehenään E. Riedl,

─
Euroopan yhteisöjen komissio, asiamiehinään M. Patakia ja C. Schmidt,

ottaen huomioon suullista käsittelyä varten laaditun kertomuksen,

kuultuaan A & R Gastronomie GmbH:n ja komission 19.6.2003 pidetyssä istunnossa esittämät suulliset huomautukset,

kuultuaan julkisasiamiehen 18.9.2003 pidetyssä istunnossa esittämän ratkaisuehdotuksen,

on antanut seuraavan



tuomion



1
Oberlandesgericht München on esittänyt 25.7.2002 tekemällään päätöksellä, joka on saapunut yhteisöjen tuomioistuimeen 9.8.2002, EY 234 artiklan nojalla ennakkoratkaisukysymyksen EY 12 ja EY 49 artiklan tulkinnasta.

2
Tämä kysymys on esitetty Saksan oikeuden mukaan perustetun AMOK Verlags GmbH -nimisen yhtiön (jäljempänä AMOK) ja Itävallan oikeuden mukaan perustetun A & R Gastronomie GmbH -nimisen yhtiön (jäljempänä A&R) välisessä riita-asiassa, joka koskee asianajajan kulujen korvaamista silloin kun asianomaista on edustanut oikeudenkäynnissä toiseen jäsenvaltioon sijoittautunut asianajaja.

Asiaa koskevat oikeussäännöt

Yhteisön lainsäädäntö

3
Asianajajien palvelujen tarjoamisen vapauden tehokkaan käyttämisen helpottamisesta 22 päivänä maaliskuuta 1977 annettua neuvoston direktiiviä 77/249/ETY (EYVL L 78, s. 17; jäljempänä direktiivi), joka on annettu EY:n perustamissopimuksen 57 artiklan (josta on muutettuna tullut EY 47 artkla) ja 66 artiklan (josta on tullut EY 55 artikla) perusteella, sovelletaan sen 1 artiklan mukaan siinä jäljempänä säädetyin rajoituksin ja ehdoin asianajajien toimintaan, jota harjoitetaan palveluja tarjoamalla.

4
Direktiivin 4 artiklassa säädetään seuraavaa: 1. Asiakkaan edustamiseen oikeudenkäynnissä tai viranomaisessa liittyvää toimintaa harjoitetaan kussakin vastaanottavassa jäsenvaltiossa noudattaen siellä sijoittautuneita asianajajia koskevia ehtoja, lukuun ottamatta vaatimuksia asumisesta tai ammatilliseen järjestöön kuulumisesta siellä.2. Tällaista toimintaa harjoittavan asianajajan on noudatettava vastaanottavan jäsenvaltion ammatillisia menettelytapasääntöjä, sanotun kuitenkaan rajoittamatta velvollisuuksia, joita hänellä on siinä valtiossa, josta hän tulee.─ ─ 

5
Direktiivin 5 artiklassa säädetään seuraavaa: Asiakkaan edustamiseen oikeudenkäynnissä liittyvän toiminnan harjoittamiseksi jäsenvaltio voi vaatia, että 1 artiklassa tarkoitetut asianajajat:─ ─

─
työskentelevät yhdessä sellaisen asianajajan kanssa, joka toimii kyseisessä tuomioistuimessa ja on tarvittaessa vastuussa tälle tuomioistuimelle, taikka yhdessä tässä tuomioistuimessa toimivan avouén tai procuratoren kanssa.

Kansallinen lainsäädäntö

6
Saksan Zivilprozessordnungin (siviiliprosessilaki), sellaisena kuin se on 12.9.1950 annetussa muodossaan (Bundesgesetzblatt (jäljempänä BGBl.) 1950, I, s. 533; jäljempänä ZPO) 91 §:n 1 momentin mukaan asian voittanut asianosainen voi vaatia hävinnyttä asianosaista korvaamaan asianajajansa kulut, mikäli ne ovat olleet kanteen nostamisen tai asianmukaisen puolustuksen kannalta välttämättömiä.

7
Asianajajan kulujen määrä lasketaan 26.7.1957 annetussa Bundesgebührenordnung für Rechtsanwälte -nimisessä laissa (asianajajien palkkioita koskeva liittovaltion laki) (BGBl. 1957, I, s. 907; jäljempänä BRAGO) olevan maksutaulukon perusteella.

8
Gesetz über die Tätigkeit europäischer Rechtsanwälte in Deutschland -nimisellä, 9.3.2000 annetulla lailla (eurooppalaisten asianajajien toiminnasta Saksassa annettu laki) (BGBl. 2000, I, s. 182; jäljempänä EuRAG) on saatettu osaksi Saksan oikeusjärjestystä useita asianajajan ammatin harjoittamisesta annettuja direktiivejä. EuRAG:n 28 §:ssä säädetään seuraavaa: 1) Sellaisissa oikeudenkäynneissä ja sellaisissa rikkomusta, järjestyssäännön rikkomista, virkavirhettä tai virkavelvollisuuksien rikkomista koskevissa viranomaismenettelyissä, joissa päämies ei voi itse ajaa kannetta tai hoitaa puolustustaan, palveluja tarjoava eurooppalainen asianajaja voi edustaa päämiestä vain yhdessä asianajajan (yhteistyöasianajajan) kanssa.2) Yhteistyöasianajajalla on oltava asianmukaiset valtuudet edustaa asianosaista kyseisessä tuomioistuimessa tai viranomaisessa. Hänen on huolehdittava siitä, että palveluja tarjoava eurooppalainen asianajaja noudattaa asianosaista edustaessaan hyvän oikeudenkäytön periaatteita.3) Yhteistyöasianajajan ja päämiehen välillä ei ole sopimussuhdetta, ellei asianosaisten välillä erikseen muuta sovita.─ ─ 

9
EuRAG:n 28 §:ssä tarkoitetun yhteistyöasianajajan kulujen osalta BRAGO:n, sellaisena kuin se on 14.3.1990 annetussa muodossaan (BGBl. 1990, I, s. 479), 24a §:n 1 momentissa säädetään seuraavaa: 1) Jos asianajaja toimii eurooppalaisten asianajajien toiminnasta Saksassa annetun lain 28 §:ssä tarkoitettuna yhteistyöasianajajana, hän saa palkkion, jonka määrä vastaa sitä oikeudenkäyntipalkkiota (Prozessgebühr) tai asianhoitopalkkiota (Geschäftsgebühr), johon hänellä olisi ollut oikeus, mikäli hän itse olisi toiminut oikeudenkäyntiasiamiehenä. Tämä palkkio veloitetaan oikeudenkäyntiasiamiehen perimistä palkkioista.─ ─ 

Pääasian oikeudenkäynti ja ennakkoratkaisukysymys

10
Landgericht Traunsteinissa (Saksa) vireillä olleessa AMOK:n ja A&R:n välisessä oikeudenkäyntimenettelyssä A&R:ää edusti Itävaltaan sijoittautunut asianajaja, joka työskenteli EuRAG:n 28 §:n mukaisesti yhdessä Saksaan sijoittautuneen asianajajan kanssa. Koska A&R voitti asian, se vaati AMOK:a korvaamaan ne kulut, jotka sille olivat aiheutuneet asianajajan käyttämisestä.

11
A&R vaati tällä perusteella ensinnäkin Itävaltaan sijoittautuneen asianajajan osalta Itävallan maksutaulukon perusteella laskettuja asianajajan käyttämisestä aiheutuneita kuluja, jotka olivat huomattavasti suuremmat kuin BRAGO:n soveltamiseen perustuvat kulut. Se vaati lisäksi BRAGO:n 24a §:n 1 momentin perusteella Saksaan sijoittautuneen asianajajan käyttämisestä aiheutuneiden kulujen korvaamista.

12
AMOK vastusti A&R:n vaatimusta ja väitti, ettei Itävaltaan sijoittautunut asianajaja eikä näin ollen kyseisen asianajajan yhteistyö Saksaan sijoittautuneen asianajajan kanssa ollut kyseessä olevan menettelyn kannalta välttämätöntä. Saksalaisessa tuomioistuimessa vireillä olevassa riita-asiassa asian hävinneen asianosaisen korvattavaksi tulevat oikeudenkäyntikulut on joka tapauksessa AMOK:n mukaan laskettava Saksan maksutaulukon perusteella, koska se on ainoa ennakoitavissa oleva laskentaperuste.

13
Oberlandesgericht München, joka käsittelee asianajajan kulujen korvaamista koskevasta vaatimuksesta tehtyä valitusta, toteaa soveltavansa vakiintuneesti periaatetta, jonka mukaan toiseen jäsenvaltioon sijoittautunut asianosainen, joka käyttää edustajanaan kyseiseen valtioon sijoittautunutta asianajajaa, voi vaatia vastapuolta korvaamaan asianajajan kulut vain siihen määrään asti, joka Saksaan sijoittautuneen asianajajan käyttämisestä olisi aiheutunut, eikä se voi missään tapauksessa vaatia korvattavaksi sen Saksaan sijoittautuneen asianajajan kuluja, jonka kanssa toiseen jäsenvaltioon sijoittautunut asianajaja on työskennellyt yhdessä.

14
Koska Oberlandesgericht München epäili tämän oikeuskäytännön yhteensoveltuvuutta yhteisön oikeuden kanssa, se päätti lykätä asian käsittelyä ja esittää Euroopan yhteisöjen tuomioistuimelle seuraavan ennakkoratkaisukysymyksen: Onko EY 49 ja EY 12 artiklaa tulkittava siten, että ne estävät kansallista tuomioistuinta antamasta ratkaisua, jonka mukaan jäsenvaltiossa (kotimaassa) pidettävässä oikeudenkäyntimenettelyssä voidaan toisesta jäsenvaltiosta tulevan asianajajan käyttämisestä ja yhdessä ulkomaisen asianajajan kanssa työskentelevän kotimaisen asianajajan käyttämisestä aiheutuneiden kulujen osalta vaatia oikeudenkäyntikulujen korvaamista enintään niiden kulujen arvonlisäveron sisältävään kokonaismäärään asti, jotka olisivat aiheutuneet, jos asiassa olisi käytetty kotimaista asianajajaa?

Ennakkoratkaisukysymyksen ensimmäinen osa, joka koskee Itävallan maksutaulukon soveltuvuutta

15
Ennakkoratkaisukysymyksen ensimmäisessä osassa kansallinen tuomioistuin kysyy lähinnä sitä, onko EY 49 ja EY 12 artiklaa sekä direktiiviä tulkittava siten, että niiden kanssa on ristiriidassa jäsenvaltion oikeuskäytännön mukainen sääntö, jonka mukaan niiden kulujen määrä, jotka aiheutuvat toiseen jäsenvaltioon sijoittautuneen asianajajan tarjoamista palveluista ja jotka asian hävinneen asianosaisen on korvattava voittaneelle asianosaiselle, on enintään se, joka olisi aiheutunut, jos asiassa olisi käytetty kyseiseen valtioon sijoittautunutta asianajajaa.

Yhteisöjen tuomioistuimelle esitetyt huomautukset

16
A&R väittää, että toisesta jäsenvaltiosta tulevan asianajajan kulujen määrän vahvistaminen enintään kansalliseen maksutaulukkoon perustuvaan määrään asti, on ristiriidassa EY 49 artiklan kanssa. Kyseisen säännön seurauksena toiseen jäsenvaltioon sijoittautunut asianosainen käyttää yleensä asianajajaa, joka on sijoittautunut asiaa käsittelevän tuomioistuimen sijaintipaikkaan, millä on ennalta ehkäisevä vaikutus. Kyseisen säännön johdosta muihin jäsenvaltioihin sijoittautuneiden asianajajien palvelujen tarjoamisen vapautta rajoitetaan ja niiden kilpailuasemaan vaikutetaan. Lisäksi sillä rajoitetaan yksityisen oikeutta valita vapaasti asianajajansa, koska yksityinen on epäsuorasti pakotettu valtuuttamaan asianajajan, joka on sijoittautunut asiaa käsittelevän tuomioistuimen sijaintipaikkaan.

17
Esillä olevassa asiassa on näin ollen A&R:n mukaan sovellettava Itävallan maksutaulukkoa ja näin on varsinkin kun kansainvälisen yksityisoikeuden sääntöjen perusteella asianajan käyttämisestä aiheutuneiden kulujen korvaamista koskevan vaatimuksen kannalta liittymäkohtana on kyseisen asianajajan sijoittautumispaikka.

18
Saksan hallituksen mukaan on kuitenkin erotettava toisistaan se, onko toiseen jäsenvaltioon sijoittautuneen asianajajan käyttäminen ZPO:n 91 §:n 1 momentissa tarkoitetulla tavalla välttämätöntä oikeusriidan erityisluonteen tai sellaisten erityisten seikkojen vuoksi, joista on kyse esimerkiksi silloin kun asiassa on arvioitava kyseisen toisen valtion oikeuskysymyksiä, ja se, perustuuko kyseisen asianajajan käyttäminen yksinomaan asiakkaan tekemään vapaaseen valintaan. Ensimmäisessä tapauksessa korvattavat kulut on vahvistettava kyseessä olevan asianajajan sijoittautumispaikassa sovellettavan maksutaulukon perusteella. Jos sitä vastoin kyseisen asianajajan käyttäminen johtuu yksinomaan asiakkaan vapaasti tekemästä valinnasta, kuten esillä olevassa asiassa, vastapuolen on korvattava kulut asiaa käsittelevän tuomioistuimen sijaintipaikassa sovellettavan maksutaulukon mukaan.

19
Siltä osin kuin on kyse kyseisen lainsäädännön yhteensoveltuvuudesta palvelujen tarjoamisen vapauden kanssa, Saksan hallitus ehdottaa, että tämä lainsäädäntö rinnastettaisiin yhteisöjen tuomioistuimen tavaroiden vapaan liikkuvuuden osalta yhdistetyissä asioissa C-267/91 ja C-268/91, Keck ja Mithouard, 24.11.1993 antamassa tuomiossa (Kok. 1993, s. I-6097, Kok. Ep. XIV, s. I-477) määrittelemään myyntijärjestelyyn. Kyseisessä lainsäädännössä on näet kyse yksinomaan yhdestä asianajajan ammatin harjoittamista koskevasta säännöstä, jota sovelletaan samalla tavalla kehen tahansa jäsenvaltiossa palveluja tarjoavan asianajajan kuluihin ja näin ollen ilman syrjintää. Se ei siten ensi silmäyksellä kuulu palveluiden tarjoamisen vapauden soveltamisalaan.

20
Jos oletetaan, että kyseisellä lainsäädännöllä rajoitetaan palvelujen tarjoamisen vapautta, se voidaan Saksan hallituksen mukaan perustella yleistä etua koskevilla syillä. Kyse on oikeudenkäytön asianmukaisuuden takaamiseksi toteutetusta toimenpiteestä, joka ei ole syrjivä (ks. asia C-3/95, Reisebüro Broede, tuomio 12.12.1996, Kok. 1996, s. I-6511). Oikeudenkäyntimenettelyn järjestäminen kuuluu näet jäsenvaltioille, jotka voivat näin ollen antaa kulujen korvaamista koskevia asianmukaisia sääntöjä. Korvauksen ei välttämättä tarvitse olla täysimääräinen, kuten jäsenvaltiossa voimassa olevista hyvinkin erilaisista järjestelmistä ilmenee.

21
Saksan hallituksen mukaan korvattavien kulujen enimmäismäärän vahvistaminen on myös suhteellisuusperiaatteen mukaista ja hyvää oikeudenhoitoa koskevan tuloksen saavuttamisen kannalta välttämätöntä siltä osin kuin sillä suojataan oikeudenkäynnin hävinnyttä asianosaista liiallisilta ja ennakoimattomilta korvausvaatimuksilta.

22
Itävallan hallitus on asiasta olennaisilta osin samaa mieltä. Se korostaa myös, että asiassa on erotettava toisistaan yhtäältä asianajajan ja tämän asiakkaan välinen sopimussuhde ja toisaalta kysymys, joka koskee hävinneen asianosaisen asian voittaneelle asianosaiselle suorittamaa kulujen korvausta. Viimeksi mainitun kysymyksen osalta objektiiviset lainsäännökset ovat välttämättömiä ja koska kyse on menettelyllisestä kysymyksestä, ne on annettava asiaa käsittelevän tuomioistuimen sijaintipaikan lainsäädännössä.

23
Itävallan hallituksen mukaan kyse ei ole EY 49 artiklassa tarkoitetusta palvelujen tarjoamisen vapautta koskevasta rajoituksesta tai EY 12 artiklassa tarkoitetusta syrjinnästä, koska kulujensa korvaamisen osalta Itävaltaan sijoittautunut asianajaja voi harjoittaa toimintaansa Saksassa niillä edellytyksillä, joita tämä jäsenvaltio soveltaa omalle alueelleen sijoittautuneisiin asianajajiin.

24
Myös komissio on sitä mieltä, ettei kyseinen lainsäädäntö ole yhteisön oikeuden vastainen. Sen mukaan vastaus kysymyksen tähän osaan käy selvästi ilmi direktiivistä eikä perustamissopimuksen määräyksiin vetoaminen ole välttämätöntä. Direktiivin 4 artiklan 1 kohdassa todetaan näet nimenomaisesti, että asiakkaan edustamiseen liittyvää rajat ylittävää asianajajan toimintaa harjoitetaan kussakin vastaanottavassa jäsenvaltiossa noudattaen sinne sijoittautuneita asianajajia koskevia ehtoja. Tämä koskee myös asianajajan kulujen korvaamisesta annetun kaltaisia sääntöjä.

Yhteisöjen tuomioistuimen vastaus

25
Aluksi on siltä osin kuin on kyse siitä, miten kansallinen tuomioistuin on arvioinut kyseessä olevaa lainsäädäntöä EY 12 artiklan kannalta, korostettava, että yhteisöjen tuomioistuimen vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan kyseistä määräystä, jossa vahvistetaan kansalaisuuteen perustuvan syrjinnän kiellon yleinen periaate, sovelletaan tarkoituksensa mukaan itsenäisesti ainoastaan sellaisissa yhteisön oikeudessa säännellyissä tilanteissa, joita koskevia syrjinnän kieltäviä erityissääntöjä ei ole perustamissopimuksessa (ks. asia C-100/01, Oteiza Olazabal, tuomio 26.11.2002, Kok. 2002, s. I-10981, 25 kohta).

26
Palvelujen tarjoamisen vapauden osalta tämä periaate on pantu konkreettisesti täytäntöön EY 49 artiklassa (asia C-55/98, Vestergaard, tuomio 28.10.1999, Kok. 1999, s. I-7641, 17 kohta). Näin ollen EY 12 artiklan tulkinnasta ei ole syytä lausua.

27
EY 49 artiklassa kielletään palvelujen tarjoamisen vapautta koskevat rajoitukset yhteisössä. Ei ole mahdotonta, että se, että yhteen jäsenvaltioon sijoittautuneen asianajajan korvattavien kulujen määrä vahvistetaan enintään johonkin toiseen jäsenvaltioon sijoittautuneeseen asianajajaan sovellettavien korvattavien kulujen määrän suuruiseksi, voi silloin kun kulut ovat suuremmat kuin kyseisen viimeksi mainitun valtion maksutaulukkoon perustuvat kulut olla omiaan tekemään asianajopalvelujen tarjoamisen rajojen yli vähemmän houkuttelevaksi.

28
EY 50 artiklan kolmannessa kohdassa määrätään kuitenkin, että palveluja rajojen yli tarjoava voi harjoittaa toimintaansa vastaanottavassa valtiossa niillä edellytyksillä, jotka tämä valtio asettaa kansalaisilleen.

29
Kuten komissio on korostanut, tätä määräystä on kyseessä olevan alan osalta selvennetty direktiivissä. Sen 4 artiklan 1 kohdassa säädetään, että asiakkaan edustamista oikeudenkäynnissä toisessa jäsenvaltiossa on harjoitettava noudattaen sinne sijoittautuneita asianajajia koskevia ehtoja, lukuun ottamatta vaatimuksia asumisesta tai ammatilliseen järjestöön kuulumisesta siellä. Lisäksi kyseisen artiklan 2 kohdassa säädetään, että tällaista toimintaa harjoitettaessa on noudatettava vastaanottavan jäsenvaltion ammatillisia menettelytapasääntöjä.

30
Tästä seuraa, kuten julkisasiamies on ratkaisuehdotuksensa 42 kohdassa korostanut, että yhteisön lainsäätäjä on katsonut, että nimenomaisesti mainittuja poikkeuksia lukuun ottamatta asianajajan rajojen yli tarjoamiin palveluihin voidaan soveltaa kaikkia muita vastaanottavassa jäsenvaltiossa voimassa olevia ehtoja ja sääntöjä. Tämän perusteella myös yhteen jäsenvaltioon sijoittautuneen asianajajan kulujen korvaamiseen voidaan soveltaa toiseen jäsenvaltioon sijoittautuneisiin asianajajiin sovellettavia sääntöjä. Tämä on lisäksi ainoa ennakoitavuutta koskevan periaatteen ja näin ollen oikeusvarmuuden periaatteen mukainen ratkaisu sen osapuolen kannalta, joka panee riita-asian vireille ja hyväksyy siten mahdollisuuden joutua korvaamaan vastapuolensa kulut asian hävitessään.

31
Ennakkoratkaisukysymyksen ensimmäiseen osaan on näin ollen vastattava, että EY 49 ja EY 50 artiklaa sekä direktiiviä on tulkittava siten, että niiden kanssa ei ole ristiriidassa jäsenvaltion oikeuskäytännön mukainen sääntö, jonka mukaan niiden kulujen määrä, jotka aiheutuvat toiseen jäsenvaltioon sijoittautuneen asianajajan tarjoamista palveluista ja jotka asian hävinneen asianosaisen on korvattava voittaneelle asianosaiselle, on enintään se, joka olisi aiheutunut, jos asiassa olisi käytetty kyseiseen valtioon sijoittautunutta asianajajaa.

Ennakkoratkaisukysymyksen toinen osa, joka koskee asiaa käsittelevän tuomioistuimen sijaintipaikalla toimivan asianajajan käytöstä aiheutuvien lisäkulujen korvaamista

32
Ennakkoratkaisukysymyksen toisessa osassa kansallinen tuomioistuin kysyy lähinnä sitä, onko EY 49 artiklaa ja direktiiviä tulkittava siten, että niiden kanssa on ristiriidassa jäsenvaltion oikeuskäytännön mukainen sääntö, jonka mukaan asianosainen, joka on voittanut asiassa, jossa sitä on edustanut toiseen jäsenvaltioon sijoittautunut asianajaja, ei voi tämän asianajajan kulujen lisäksi saada asian hävinneeltä asianosaiselta korvausta sellaisen asiaa käsittelevässä tuomioistuimessa toimivan asianajajan kuluista, jonka oli kyseisen kansallisen lainsäädännön mukaan työskenneltävä yhdessä ensisijaisen asianajajan kanssa.

Yhteisöjen tuomioistuimelle esitetyt huomautukset

33
Saksan hallitus väittää, että se, että tuomioistuimessa toimivan asianajajan käyttäminen merkitsee lisäkuluja, on erottamaton osa direktiivin 5 artiklaa, eikä se merkitse palvelujen tarjoamisen vapautta koskevaa rajoitusta. Palvelujen tarjoamisen vapaus ei edellytetä, että asianosainen voi käyttää kulutta apunaan kahta asianajajaa varsinkaan kun on olemassa myös tietynlaisia kansallisia oikeudenkäyntimenettelyjä, joissa hävinneen asianosaisen ei tarvitse maksaa mitään korvauksia. Siltä osin kuin asiakkaan on aina maksettava asiaa käsittelevässä tuomioistuimessa toimivalle asianajajalle, se, että asian hävinneen asianosaisen ei tarvitse korvata vastapuolelle ensisijaisen asianajajan kuluja, ei merkitse mitään toiseen jäsenvaltioon sijoittautuneen asianajajan syrjintää.

34
Saksan hallitus vetoaa kysymyksen toisen osan osalta lisäksi väitteisiin, jotka on jo esitetty ensimmäisen kysymyksen yhteydessä.

35
Komissio on asiasta toista mieltä. Se katsoo, että jos kansallisessa oikeudessa edellytetään asiaa käsittelevässä tuomioistuimessa toimivan asianajajan käyttämistä, sen asianosaisen, joka joutuu vastaamaan asian voittaneen asianosaisen asianajajan kuluista, on korvattava myös kyseisestä käyttämisestä aiheutuvat kulut. Tämä ratkaisu ilmenee epäsuorasti direktiivistä, joten perustamissopimuksen määräyksiin on tuskin tarvetta vedota.

Yhteisöjen tuomioistuimen vastaus

36
On todettava, että se, että oikeudenkäynnin voittanut asianosainen, jota on edustanut toiseen jäsenvaltioon sijoittautunut asianajaja, ei voi saada asian hävinneeltä asianosaiselta korvausta myös asianosaisen käyttämän asiaa käsittelevässä tuomioistuimessa toimivan asianajajan kuluista sillä perusteella, että tällaisia kuluja ei pidetä välttämättöminä, on omiaan tekemään asianajopalvelujen tarjoamisen rajojen yli vähemmän houkuttelevaksi. Tällaisella ratkaisulla voi näet olla sellainen ennalta ehkäisevä vaikutus, joka on omiaan vaikuttamaan muiden jäsenvaltioiden asianajajien kilpailuasemaan.

37
On totta, että direktiivin, vaikka siinä ei ole täsmennyksiä tästä aiheutuvien asianajajan kulujen osalta, 5 artiklan mukaan jäsenvaltiot voivat vaatia, että toisiin jäsenvaltioihin sijoittautuneet asianajajat työskentelevät yhdessä sellaisen asianajajan kanssa, joka toimii asiaa käsittelevässä tuomioistuimessa. Saksan liittotasavalta on käyttänyt kyseistä oikeutta, kun se on antanut EuRAG:n 28 §:n.

38
Asiaa käsittelevässä tuomioistuimessa toimivan asianajajan käyttäminen on näin ollen yhdenmukaistamistoimenpiteistä johtuva vaatimus, eikä se riipu siten asianosaisten tahdosta, kuten käy ilmi EuRAG:n 28 §:n 3 momentista, jonka mukaan yhteistyöasianajajan ja päämiehen välillä ei ole sopimussuhdetta, ellei asianosaisten välillä erikseen muuta sovita.

39
Tämän vaatimuksen perusteella ei voida kuitenkaan katsoa, että sen asianosaisen, joka on käyttänyt toiseen jäsenvaltioon sijoittautunutta asianajajaa, olisi automaattisesti vastattava aina asiaa käsittelevässä tuomioistuimessa toimivan asianajajan käyttämisestä johtuvista haitoista toisin sanoen siitä aiheutuneista lisäkuluista riippumatta siitä, onko se voittanut asian vai ei. Velvollisuus käyttää asiaa käsittelevässä tuomioistuimessa toimivan asianajajan palveluita merkitsee sitä vastoin sitä, että siitä aiheutuvat kulut ovat välttämättömiä asianosaisen asianmukaiseksi edustamiseksi oikeudenkäynnissä. Sillä, että kyseisiä kuluja ei yleisesti oteta huomioon siinä määrässä, joka hävinneen osapuolen on korvattava, rangaistaan asian voittanutta asianosaista, minkä seurauksena, kuten julkisasiamies on korostanut ratkaisuehdotuksensa 70 kohdassa, yksityisiä kehotetaan voimakkaasti olemaan käyttämättä toisiin jäsenvaltioihin sijoittautuneita asianajajia. Tämä merkitsisi näin ollen kyseisten asianajajien palvelujen tarjoamisen vapauden rajoittamista ja direktiivillä toimeen pannun kaltaiseen alan yhdenmukaistamiseen vaikuttamista.

40
Kyseessä olevaa lainsäädäntöä ei voida perustella hyvästä oikeudenkäytöstä aiheutuvilla vaatimuksilla. Saksan hallitus väittää tältä osin, että asian hävinnyttä asianosaista on suojattava liiallisilta ja ennakoimattomilta korvausvaatimuksilta. On kuitenkin todettava, että kyseisessä jäsenvaltiossa asiaa käsittelevässä tuomioistuimessa toimivan asianajajan kulut ovat täysin ennakoitavissa, koska ne mainitaan nimenomaisesti BRAGO:n 24a §:ssä. Samoin kyseisen asianajajan suhteellisen rajallinen toiminta huomioon ottaen siitä aiheutuvat kulut ovat huomattavasti pienemmät kuin toisen asianajajan suorittamasta edustamisesta aiheutuvat kulut.

41
Tästä seuraa, että ennakkoratkaisukysymyksen toiseen osaan on vastattava, että EY 49 artiklaa ja direktiiviä on tulkittava siten, että niiden kanssa on ristiriidassa jäsenvaltion oikeuskäytännön mukainen sääntö, jonka mukaan asianosainen, joka on voittanut asiassa, jossa sitä on edustanut toiseen jäsenvaltioon sijoittautunut asianajaja, ei voi tämän asianajajan kulujen lisäksi saada asian hävinneeltä asianosaiselta korvausta sellaisen asiaa käsittelevässä tuomioistuimessa toimivan asianajajan kuluista, jonka oli kyseisen kansallisen lainsäädännön mukaan työskenneltävä yhdessä ensisijaisen asianajajan kanssa.


Oikeudenkäyntikulut

42
Yhteisöjen tuomioistuimelle huomautuksensa esittäneille Saksan ja Itävallan hallituksille ja komissiolle aiheutuneita oikeudenkäyntikuluja ei voida määrätä korvattaviksi. Pääasian asianosaisten osalta asian käsittely yhteisöjen tuomioistuimessa on välivaihe kansallisessa tuomioistuimessa vireillä olevan asian käsittelyssä, minkä vuoksi kansallisen tuomioistuimen asiana on päättää oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta.

Näillä perusteilla

YHTEISÖJEN TUOMIOISTUIN (viides jaosto)

on ratkaissut Oberlandesgericht Münchenin 25.7.2002 tekemällään päätöksellä esittämän kysymyksen seuraavasti:

1)
EY 49 ja EY 50 artiklaa sekä asianajajien palvelujen tarjoamisen vapauden tehokkaan käyttämisen helpottamisesta 22 päivänä maaliskuuta 1977 annettua neuvoston direktiiviä 77/249/ETY on tulkittava siten, että niiden kanssa ei ole ristiriidassa jäsenvaltion oikeuskäytännön mukainen sääntö, jonka mukaan niiden kulujen määrä, jotka aiheutuvat toiseen jäsenvaltioon sijoittautuneen asianajajan tarjoamista palveluista ja jotka asian hävinneen asianosaisen on korvattava voittaneelle asianosaiselle, on enintään se, joka olisi aiheutunut, jos asiassa olisi käytetty kyseiseen valtioon sijoittautunutta asianajajaa.

2)
EY 49 artiklaa ja direktiiviä 77/249/ETY on tulkittava siten, että niiden kanssa on ristiriidassa jäsenvaltion oikeuskäytännön mukainen sääntö, jonka mukaan asianosainen, joka on voittanut asiassa, jossa sitä on edustanut toiseen jäsenvaltioon sijoittautunut asianajaja, ei voi tämän asianajajan kulujen lisäksi saada asian hävinneeltä asianosaiselta korvausta sellaisen asiaa käsittelevässä tuomioistuimessa toimivan asianajajan kuluista, jonka oli kyseisen kansallisen lainsäädännön mukaan työskenneltävä yhdessä ensisijaisen asianajajan kanssa.

Jann

La Pergola

von Bahr

Julistettiin Luxemburgissa 11 päivänä joulukuuta 2003.

R. Grass

V. Skouris

kirjaaja

presidentti

1 –
Oikeudenkäyntikieli: saksa.