JULKISASIAMIEHEN RATKAISUEHDOTUS
ANTONIO TIZZANO
25 päivänä maaliskuuta 2004 (1)
Asia C‑442/02
CaixaBank France
vastaan
Ministère de l'Economie, des Finances et de l'Industrie
(Conseil d'État'n esittämä ennakkoratkaisupyyntö (Ranska))
Sijoittautumisoikeus – Luottolaitokset – Kansallinen lainsäädäntö, jossa kielletään koron maksaminen avistatileille – Mahdollinen yhteensoveltumattomuus yhteisön oikeuden kanssa
1. Nyt esillä olevassa asiassa yhteisöjen tuomioistuinta pyydetään ratkaisemaan, ovatko jäsenvaltion kansalliset säännöt, joissa kielletään maksamasta korkoa euromääräisille avistakäyttelytileille, EY 43 artiklassa kiellettyjä sijoittautumisoikeuden rajoituksia, siltä osin kuin niitä sovelletaan toiseen jäsenvaltioon sijoittautuneen oikeushenkilön ensin mainitussa jäsenvaltiossa perustamaan tytäryhtiöön.
I Asiaa koskevat oikeussäännöt
Yhteisön oikeus
2. Nyt esillä olevassa asiassa on keskeisesti kysymys sijoittautumisvapautta koskevista perustamissopimuksen määräyksistä, erityisesti EY 43 artiklasta.
3. On lisäksi syytä mainita direktiivi 2000/12/EY,(2) johon on yhteisöjen tuomioistuimessa käydyssä keskustelussa viitattu useaan kertaan, vaikka sillä ei suoranaisesti olekaan merkitystä vastattaessa ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen esittämiin kysymyksiin.
4. Muistutan siis heti aluksi, että direktiivissä on kodifioitu täydellisesti uudelleen säännökset, jotka koskevat sijoittautumisvapautta ja palvelujen tarjoamisen vapautta pankkiluottoalalla ja joista on säädetty EY 43 artiklan ja sitä seuraavien artiklojen täytäntöönpanemiseksi annetuissa eri direktiiveissä.
5. Direktiivissä säädetään erityisesti, että vain jäsenvaltion toimivaltaisilta viranomaisilta toimiluvan saaneet luottolaitokset voivat harjoittaa liiketoimintaa, johon kuuluu talletusten tai muiden takaisin maksettavien varojen vastaanottaminen yleisöltä (1, 3 ja 4 artikla), ja lisäksi siinä säädetään, että nämä laitokset, joiden on oltava oikeushenkilöitä ja täytettävä joukko yhdenmukaistettuja edellytyksiä,(3) voivat harjoittaa toimiluvan kattamaa luottolaitostoimintaa paitsi siinä valtiossa, jossa toimilupa on myönnetty ja jossa laitoksella on kotipaikka, myös missä tahansa muussa jäsenvaltiossa joko sellaisen sivukonttorin välityksellä, joka ei ole oikeushenkilö, tai palvelujen tarjoamista koskevia yksityiskohtaisia sääntöjä noudattaen toimilupien vastavuoroista tunnustamista koskevan järjestelmän mukaisesti (18 artikla).
Kansallinen oikeus
6. Code monétaire et financierin (Partie législative) (raha‑ ja talousasioista annetun lain lainsäädännöllinen osa) L.312‑3 § sisältää säännökset, joita sovelletaan avistatileille tai alle viiden vuoden pituisille talletuksille maksettavaan korkoon, ja siinä säädetään seuraavaa:
”Ellei toisin säädetä, luottolaitokset, jotka vastaavanottavat yleisöltä varoja avistatileille tai alle viiden vuoden pituisille talletuksille, eivät saa millään tavoin maksaa näille varoille korkoa, joka ylittää [pankki‑ ja rahoitusalan sääntelykomitean määräyksessä vahvistetun tai](4) talousministeriön vahvistaman koron”.(5)
7. Pankki‑ ja rahoitusalan sääntelykomitean (jäljempänä pankkialan sääntelykomitea tai komitea) määräyksessä nro 86‑13(6) kielletään maksamasta korkoa avistakäyttelytileille.(7)
8. Kielto koskee Ranskassa asuvien henkilöiden nimissä olevia euromääräisiä avistakäyttelytilejä.
II Tosiseikat ja asian käsittelyn vaiheet
9. Espanjalaisen yhtiön Caixa Holdingin ranskalainen tytäryhtiö Société Caixa Bank France (jäljempänä Caixa Bank France) ilmoitti vuonna 2002 pankkialan sääntelykomitealle, että se aikoo tuoda markkinoille avistakäyttelytilin, jolle maksetaan 2 prosenttia korkoa 1 500 euron saldosta lähtien.
10. Komitea kielsi 16.4.2002 tekemällään päätöksellä Caixa Bank Francea tekemästä uusia sopimuksia Ranskassa asuvien henkilöiden nimissä olevista korollisista avistatileistä ja samalla kehotti sitä purkamaan jo tehtyihin sopimuksiin sisältyvät määräykset, joiden mukaan tileille maksetaan korkoa.
11. Yhtiö riitautti tämän päätöksen Conseil d’État’ssa vedoten erityisesti siihen, että kielto, jonka mukaan Ranskassa asuvien henkilöiden avistatileille ei saa maksaa korkoa, on ristiriidassa sijoittautumisvapautta koskevien perustamissopimuksen määräysten kanssa.
12. Koska Conseil d’État piti kysymystä tärkeänä, se päätti lykätä asian käsittelyä ja esittää yhteisöjen tuomioistuimelle seuraavat ennakkoratkaisukysymykset:
”1. Rajoittaako se sijoittautumisvapautta, että jäsenvaltio on kieltänyt sen alueelle laillisesti sijoittautuneita pankkeja maksamasta korkoa avistatalletuksille ja muille takaisin maksettaville varoille, kun otetaan huomioon, että 20.3.2000 annetussa Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivissä 2000/12/EY ei säädetä tästä mitään?
2. Jos ensimmäiseen kysymykseen vastataan myöntävästi, millaisilla yleistä etua koskevilla syillä tällainen rajoitus voitaisiin mahdollisesti osoittaa perustelluksi?”
13. Yhteisöjen tuomioistuimelle ovat huomautuksia esittäneet Caixa Bank France, BNP Paribas ja muut pääasian oikeudenkäynnissä tällä välin väliintulijoiksi hakeutuneet ranskalaiset pankit, Ranskan hallitus ja komissio.
III Oikeudellinen tarkastelu
Ensimmäinen ennakkoratkaisukysymys
14. Osapuolten kannoista voidaan tämän kysymyksen osalta esittää seuraava yhteenveto.
15. Caixa Bank ja komissio katsovat pääasiallisesti, että riidanalaisen toimenpiteen soveltaminen on luottolaitostoiminnan tehokkaan ja kannattavan harjoittamisen este, joka on kielletty EY 43 artiklassa, sellaisena kuin tätä määräystä on tulkittu yhteisöjen tuomioistuimen oikeuskäytännössä ja erityisesti asiassa Kraus,(8) asiassa Gebhard(9) ja asiassa Pfeiffer(10) annetuissa tuomioissa, ja ne esittävät kantansa tueksi väitteitä ja perusteluja, joita selvitetään jäljempänä siltä osin kuin on tarpeen.
16. Komission mielestä on lisäksi syytä arvioida Ranskan säännöstön yhteensoveltuvuutta perustamissopimuksen kanssa myös siltä osin kuin on kysymys sen mahdollisesta soveltamisesta toiseen jäsenvaltioon sijoittautuneiden luottolaitosten sivukonttoreihin. Komission mukaan kyseinen säännöstö on myös tältä kannalta tarkasteltuna ristiriidassa yhteisön oikeuden kanssa, koska sillä rikotaan direktiivissä 2000/12/EY sivukonttoreiden osalta säädettyä yhdenmukaistettua järjestelmää.
17. Ranska ja väliintulijoina olevat ranskalaiset pankit sitä vastoin katsovat, että EY 43 artiklassa, sellaisena kuin yhteisöjen tuomioistuin on sitä tulkinnut,(11) pääasiallisesti velvoitetaan sijoittautumisvaltio kohtelemaan muiden jäsenvaltioiden kansalaisia samalla tavoin kuin omia kansalaisiaan itsenäisten ammattien aloittamisen ja harjoittamisen edellytysten osalta sekä kielletään kaikki yhteisön kansalaisten kansalaisuuteen perustuva suora tai vaikka vain välillinen ja peitelty syrjintä.
18. Näiden osapuolten mukaan erotuksetta sovellettavia kansallisia toimenpiteitä voidaan pitää sijoittautumisvapauden rajoituksina vain silloin, kun ne koskevat ammatin harjoittamisen aloittamista, mutta ei silloin, kun niillä pelkästään säännellään ammatin harjoittamisen edellytyksiä, kuten nyt esillä olevassa asiassa.(12)
19. Senkaltaisen toimenpiteen, josta on kysymys nyt esillä olevassa asiassa, rajoittavat vaikutukset ovat näiden osapuolten mukaan kuitenkin liian sattumanvaraisia ja epäsuoria, jotta niiden voitaisiin katsoa rajoittavan sijoittautumisvapautta perustamissopimuksen vastaisesti.
20. Kun tämä on todettu, aloitan tapauksen arvioinnin.
a) Alustava huomautus
21. Aluksi on huomautettava, että Conseil d’État kysyy yhteisöjen tuomioistuimelta, estääkö perustamissopimus riidanalaisen toimenpiteen soveltamisen alun perin toiseen jäsenvaltioon sijoittautuneen pankin ranskalaiseen tytäryhtiöön. Asian tosiseikastossa on siis kysymys liikkumisvapauden käyttämisestä siten, että perustetaan yhtiö, joka on itsenäinen oikeushenkilö, eli juuri tytäryhtiö.
22. Yhteisöjen tuomioistuimen vastauksen on rajoituttava koskemaan juuri tällaista tosiseikastoa. Katson nimittäin komission kannasta poiketen (ks. edellä 16 kohta), ettei kysymyksen alaa voida laajentaa niin, että se kattaisi tilanteet, joissa kyseessä olevaa toimenpidettä sovelletaan pankkiin, joka aikoo harjoittaa Ranskassa luottolaitostoimintaa sivukonttorin välityksellä. Kansallisen tuomioistuimen kysymys ei nimittäin koske tällaista tilannetta, eikä tällä tapausvaihtoehdolla myöskään ole merkitystä kansallisessa tuomioistuimessa vireillä olevan asian ratkaisemisen kannalta.
b) Sijoittautumisvapauteen kohdistuvan rajoituksen käsite
23. Kun tämän selvennyksen jälkeen siirryn käsittelemään kysymyksen aineellista puolta, totean aluksi, että vaikka kyseinen toimenpide ei kohdistu luottolaitostoiminnan aloittamista koskevaan säännöstöön, sillä todennäköisesti on huomattava vaikutus tämän toiminnan harjoittamisen taloudellisiin edellytyksiin, ja tältä osin osapuolten käsitykset ovat tietyssä määrin yhteneväiset. Toimenpiteellä nimittäin estetään se, että avistakäyttelytilille tehdyn talletuksen kaltainen pankkialan tärkeä tuote voisi tuottaa korkoa, ja siten yhtäältä vaikeutetaan pankkien välistä kilpailua tämäntyyppisen tuotteen osalta mutta toisaalta ja samanaikaisesti mahdollistetaan muutoin ehkä tappiollisten peruspankkipalvelujen säilyttäminen maksuttomina.
24. Osapuolten erimielisyys koskee pääasiallisesti sitä, voidaanko tällaista toimenpidettä vaikutustensa johdosta pitää sijoittautumisvapauden rajoituksena, kun sitä sovelletaan alun perin toiseen jäsenvaltioon sijoittautuneen luottolaitoksen tytäryhtiöön.
25. Caixa Bank Francen ja komission mukaan näyttää nimittäin siltä, että käsitys, jonka mukaan yhteismarkkinoita koskevat liikkumisvapaudet on ymmärrettävä laajasti, on ainakin asiassa Kraus ja asiassa Gebhard annettujen tuomioiden myötä saanut jalansijaa oikeuskäytännössä. Kaikki kansalliset toimenpiteet, jotka siitä huolimatta, että niitä sovelletaan ilman kansalaisuuteen perustuvaa syrjintää, voivat estää yhteisön kansalaisia käyttämästä perustamissopimuksessa taattuja perusvapauksia tai tehdä näiden käytöstä vähemmän houkuttelevaa, ovat siten tämän tulkinnan perusteella kiellettyjä.(13)
26. Perusvapauksien käytön houkuttelevuus vähenee itse asiassa samalla tavoin aina, kun määrätyllä kansallisella toimenpiteellä heikennetään jonkin taloudellisen toiminnan kannattavuutta ja siten tehdään myös sijoittautumisvapauden perusteella harjoitetusta toiminnasta epäedullisempaa.
27. Caixa Bank France toteaa edelleen, että silloinkin, kun tietyn taloudellisen toiminnan harjoittamisen edellytyksiä ei ole yhdenmukaistettu yhteisön tasolla, jäsenvaltio, joka haluaa hyväksyä tai pitää voimassa määrätyn tätä toimintaa koskevan sääntelyn, rajoittaa jo tätä kautta sellaisten henkilöiden sijoittautumisvapautta, jotka tulevat toisesta jäsenvaltiosta, jonka voimassa oleva lainsäädäntö on sallivampi.
28. Ranskalaiset pankit puolestaan epäilevät näiden tuomioiden todellista merkitystä, sillä ne katsovat, että jos kyseisiä tuomioita tarkastellaan ottaen huomioon niihin johtaneiden yksittäistapausten olosuhteet, niissä itse asiassa pelkästään arvostellaan syrjiviä toimenpiteitä, jotka vaikuttavat suoraan itsenäisen taloudellisen toiminnan aloittamiseen.
29. Minun on puolestani todettava, että yhteisöjen tuomioistuimen oikeuskäytäntö, joka koskee sijoittautumisvapautta ja yleisemmin taloudellisesti aktiivisten henkilöiden liikkumisvapauksia sisämarkkinoilla, ei ole täysin yksiselitteinen, ja sen perusteella voidaan siten päätyä erilaisiin vaikkakaan ei välttämättä ristiriitaisiin tulkintoihin, mistä nyt esillä oleva asiakin on osoituksena. Sen ratkaisemiseksi, kumpi EY 43 artiklan mahdollisista tulkinnoista on asetettava etusijalle, on näin ollen tarpeen tarkastella tätä oikeuskäytäntöä, mitä ennen on kuitenkin tarkasteltava lyhyesti perustamissopimuksen sanamuotoa.
30. Kuten tunnettua EY 43 artiklassa on kaksi kohtaa. Ensimmäisessä kohdassa kielletään ”rajoitukset, jotka koskevat – – vapautta sijoittautua”, ja asetetaan tämä kielto ”jäljempänä olevien määräysten” yhteyteen.
31. Toisessa kohdassa rajataan puitteet, joiden sisällä kiellon omat vaikutukset syntyvät, ja täsmennetään, että sijoittautumisvapauteen ”kuuluu oikeus ryhtyä harjoittamaan ja harjoittaa itsenäistä ammattia sekä oikeus perustaa ja johtaa yrityksiä – – niillä edellytyksillä, jotka sijoittautumisvaltion lainsäädännön mukaan koskevat sen kansalaisia”.
32. Yhteisöjen tuomioistuimen perinteisessä oikeuskäytännössä sijoittautumisvapauden olennaisena sisältönä pidettiin kansallisen kohtelun periaatetta,(14) ja siinä itse asiassa rinnastettiin EY 43 artiklan ensimmäisessä kohdassa sijoittautumisvapauden rajoitusten osalta asetettu kielto tämän artiklan toisessa kohdassa määrättyyn kieltoon, joka koskee (suoraa tai välillistä) syrjintää taloudellisen toiminnan aloittamisen ja harjoittamisen edellytysten osalta.
33. Asiassa Kraus, jossa oli kysymys Saksassa toteutetusta toimenpiteestä, jolla asetettiin tiettyjä muotovaatimuksia ulkomailla saadun tutkintotodistuksen laillisen pätevyyden tunnustamiselle, antamastaan tuomiosta lähtien yhteisöjen tuomioistuin näyttää kuitenkin käyttäneen ankarampaa arviointiperustetta kuin kansallista kohtelua, ja se on pääasiallisesti tunnustanut, että myös toimenpiteet, jotka eivät ole syrjiviä, voivat rajoittaa sijoittautumisvapautta.
34. Yhteisöjen tuomioistuimen kyseisessä tuomiossa suorittamassa analyysissä on nimittäin annettu suuri merkitys – myös mahdollisen syrjinnän ohella – sille kansallisen toimenpiteen vaikutukselle, että yhteisön kansalaisten halukkuus käyttää sijoittautumisvapauttaan heikkenee.
35. Tällaisessa asiayhteydessä yhteisöjen tuomioistuin ei sitä paitsi näytä edellyttävän, että kyseessä olevalla kansallisella toimenpiteellä on oltava taloudellisen toiminnan aloittamiseen suoraan kohdistuvia vaikutuksia, jotta sitä voitaisiin pitää perustamissopimuksen vastaisena rajoituksena; toimenpide on nimittäin perustamissopimuksen 52 artiklan (josta on tullut EY 43 artikla) kannalta merkityksellinen este jo niiden mahdollisten kielteisten vaikutusten vuoksi, joita sillä on tiettyjen ammattitoimintojen harjoittamisen taloudelliseen edullisuuteen.(15)
36. Totean kuitenkin, että asiassa Kraus annettua tuomiota voidaan tulkita myös toisella tavalla, koska tämänkaltaisen – todellakin hyvin ankaran – arviointiperusteen käyttöönotto on saattanut todellisuudessa johtua pikemminkin yksittäistapauksen olosuhteista kuin yleisluonteisista tulkinnallisista valinnoista.
37. Tästä erilaisesta tulkinnallisesta näkökulmasta katsottuna lähestymistapa, jonka yhteisöjen tuomioistuin omaksui asiassa Kraus, oli selvä reaktio siihen rankaisevaan asenteeseen, joka oli Saksan lainsäädännössä omaksuttu yliopistollisen tutkintotodistuksen ulkomailla hankkineita henkilöitä kohtaan määräämällä, että tällaisen tutkintotodistuksen laillisen pätevyyden tunnustaminen edellytti sellaisen muotovaatimuksen täyttämistä, jota ei vaadittu Saksassa hankituilta tutkintotodistuksilta.
38. Samaa voidaan sanoa asiassa Gebhard tämän jälkeen annetusta tuomiosta ja asiassa MacQueen(16) ja asiassa Payroll(17) annetuista uudemmista tuomioista, joissa arvioitiin sellaisten kansallisten toimenpiteiden yhteensoveltuvuutta perustamissopimuksen kanssa, jotka suoraan rajoittivat säännellyn ammatin harjoittamisen aloittamista yksityiskohtaisilla säännöillä, jotka olivat mahdollisesti syrjiviä.
39. On kuitenkin totta, että yhteisöjen tuomioistuin on näissä tilanteissa käyttänyt melko laajaa rajoituksen käsitettä pitäen rajoituksena kaikkia sellaisia ”kansallis[ia] toimenpitei[tä], jotka voivat haitata perustamissopimuksessa taattujen perusvapauksien käyttämistä tai tehdä näiden vapauksien käyttämisestä vähemmän houkuttelevaa”.(18)
40. Samaa mallia on käytetty asiassa Pfeiffer vuonna 1999 annetussa tuomiossa.(19) Toisin kuin edellä mainituissa aikaisemmissa asioissa yhteisöjen tuomioistuin näyttää tässä tapauksessa vieneen tämän käsitteen sen äärirajoille pitäen sijoittautumisvapauden rajoituksena kansallista toimenpidettä, jonka vaikutukset henkilöiden vapaaseen liikkuvuuteen olivat tarkkaan katsottuna kaikkea muuta kuin välittömiä ja suoria.
41. Kyseisessä tapauksessa yhteisöjen tuomioistuinta oli nimittäin pyydetty ratkaisemaan, oliko Itävallan lainsäädäntö, joka koski liikenimen suojaamista sekaannusvaaralta, yhteensoveltuva perustamissopimuksen kanssa. Kysymys oli erityisesti siitä, että saksalaisen yrityksen tytäryhtiötä oli kielletty käyttämästä tiettyä liikenimeä, jota emoyhtiö oli jo käyttänyt Saksassa mutta joka oli olennaisesti samanlainen kuin itävaltalaisen kilpailijan liikenimi.
42. Kyseessä ollut toimenpide ei koskenut taloudellisen toiminnan eli elintarvikkeiden jakelun aloittamista, sillä toiminnan aloittamismahdollisuus itsessään pysyi avoimena kaikille – sekä koti‑ että ulkomaisille – toimijoille. Toimenpide ei myöskään ollut omiaan syrjimään sijoittautumisvapauttaan käyttänyttä henkilöä sen enempää suoraan kuin välillisestikään niin, että tätä henkilöä olisi kohdeltu huonommin kuin kyseiseen valtion alun perin sijoittautuneita henkilöitä.
43. Tästä huolimatta yhteisöjen tuomioistuin piti Itävallan lainsäädäntöä sijoittautumisvapauden rajoituksena, koska saksalainen yritys ja tämän itävaltalainen tytäryhtiö joutuivat sen johdosta ”muutta[maan] liikkeidensä ulkoisia tunnusmerkkejä aina kulloisenkin sijoittautumispaikan mukaan”,(20) vaikka yhteisöjen tuomioistuin sitten katsoikin, että toimenpide oli perusteltu teollisoikeuksien suojaamista koskevien vaatimusten vuoksi.
44. Tämänkaltainen aikaisempi tapaus huomioon ottaen voitaisiin – Caixa Bank Francen keskeiseen väitteeseen yhtyen – väittää, että kaikilla kansallisilla toimenpiteillä, joilla heikennetään määrätyn taloudellisen toiminnan kannattavuutta ja sitä kautta – vaikka vain välillisesti – vähennetään sijoittautumisvapauden käyttämisen houkuttelevuutta, rajoitetaan sijoittautumisvapautta.
45. Lisäksi on todettava, että jos kaikki kansalliset toimenpiteet, jotka voivat – edellä mainitussa mielessä – tehdä liikkumisvapauden käytöstä epäedullisempaa, ovat lähtökohtaisesti kiellettyjä, voitaisiin väittää, että silloin kun määrätyn taloudellisen toiminnan harjoittamiseen sovellettavaa kansallista lainsäädäntöä ei ole yhdenmukaistettu, valtio, joka ottaa käyttöön ankaramman lainsäädännön, luo automaattisesti esteen muista jäsenvaltioista peräisin olevien henkilöiden vapaalle liikkuvuudelle.
46. Nyt käsiteltävänä olevan tapauksen osalta tästä voitaisiin siis päätellä, että koska Caixa Bank ‑konserni joutuu kyseisen Ranskassa toteutetun toimenpiteen johdosta laatimaan erilaiset liiketoimintastrategiat yhtäältä ranskalaista tytäryhtiötään varten ja toisaalta muissa jäsenvaltioissa toimivia tytäryhtiöitään tai sivukonttoreitaan varten, toimenpide jo tämän johdosta rajoittaa sijoittautumisvapautta EY 43 artiklan vastaisesti.
47. Useissa muissa tuomioissa yhteisöjen tuomioistuin ei kuitenkaan ole käyttänyt näin ankaraa arviointiperustetta, vaan se on tyytynyt pitämään henkilöiden vapaaseen liikkuvuuteen kohdistuvina kiellettyinä rajoituksina kansallisia toimenpiteitä, jotka suoraan estävät taloudellisen toiminnan aloittamista tai ovat aineellisesti syrjiviä, koska ne eivät takaa taloudellisen toiminnan aloittamisen tai harjoittamisen edellytysten yhdenvertaisuutta sekä oikeudellisesti että tosiasiallisesti.
48. Tämänsuuntaisista tuomioista voidaan mainita asiassa Alpine Investments vuonna 1995 annettu tuomio,(21) asiassa Perfili vuonna 1996 annettu tuomio,(22) asiassa Futura Participations vuonna 1997 annettu tuomio(23) ja yhdistetyissä asioissa Metallgesellschaft ja Hoechst vuonna 2001 annettu tuomio.(24)
49. Erityisesti asiassa Alpine Investments annetussa tuomiossa on korostettu arviointiperusteena toiminnan aloittamisen suoraa estämistä.
50. Tapauksessa oli kysymys kansallisesta lainsäädännöstä, jonka mukaan Alankomaihin sijoittautuneet rahoitusmarkkinoiden toimijat eivät saaneet ottaa mahdollisiin asiakkaisiin yhteyttä puhelimitse eivätkä harjoittaa etenkään cold calling ‑toimintaa(25) sen enempää maan alueella kuin muiden jäsenvaltioidenkaan alueella.
51. Yhteisöjen tuomioistuin katsoi, että vaikka kieltoa sovellettiin erotuksetta, se kuitenkin ”voi – – rajoittaa rajanylittävien palvelujen vapaata tarjontaa”, koska sillä ”estet[tiin] kyseisiä tuottajia käyttämästä nopeaa ja välitöntä markkinointimenetelmää yhteydenottokeinona toisissa jäsenvaltioissa asuviin mahdollisiin asiakkaisiin”.(26)
52. Vastatessaan väitteeseen, joka perustui tunnetuissa yhdistetyissä asioissa Keck ja Mithouard annetun tuomion (jota tarkastellaan laajemmin jäljempänä 70 kohdassa ja sitä seuraavissa kohdissa) mahdolliseen analogiseen soveltamiseen, yhteisöjen tuomioistuin on lisäksi korostanut, että ”kiellon o[li] asettanut palvelujen tuottajan sijoittautumisjäsenvaltio, ja se ei koske[nut] ainoastaan palvelujen tarjontaa tämän sijoittautumisjäsenvaltion alueella asuville tai sinne palvelujen vastaanottamiseksi siirty[neille], vaan myös palvelujen tarjontaa muiden jäsenvaltioiden alueella asuville vastaanottajille”. Yhteisöjen tuomioistuimen mukaan tästä seurasi, että kielto ”rajoitt[i] välittömästi pääsyä toisen jäsenvaltion palvelumarkkinoille” ja että se ”voi siten haitata yhteisönlaajuista palvelujen kauppaa”.(27)
53. Yhteisöjen tuomioistuin on tällä viimeksi mainitulla täsmennyksellä näin ollen selventänyt, että erotuksetta sovellettavan kansallisen toimenpiteen voidaan katsoa haittaavan palvelujen tarjoamisen vapautta vain, jos se rajoittaa välittömästi pääsyä toisten jäsenvaltioiden palvelumarkkinoille. Tähän ei sitä vastoin riitä, että ”muut jäsenvaltiot soveltavat väljempiä sääntöjä alueelleen sijoittautuneisiin samankaltaisten palvelujen tuottajiin.(28)
54. Vastaavanlaisia ohjeita kuin ne, jotka ilmenevät asiassa Alpine Investments annetusta tuomiosta, voidaan mielestäni johtaa asiassa Bosman vuonna 1995 annetusta tuomiosta,(29) yhdistetyissä asioissa Semeraro Casa vuonna 1996 annetusta tuomiosta,(30) asiassa SETTG vuonna 1997 annetusta tuomiosta,(31) asiassa Zenatti vuonna 1999 annetusta tuomiosta(32) ja asiassa Graf vuonna 2000 annetusta tuomiosta.(33)
55. On erityisen hyödyllistä pysähtyä tarkastelemaan viimeksi mainittua tuomiota, jonka yhteisöjen tuomioistuin on antanut täysistunnossa. Asiassa oli kysymys sellaisten kansallisten säännösten yhteensoveltuvuudesta perustamissopimuksen kanssa, jotka saattoivat estää työntekijää valitsemasta niin, että hän jättää työpaikkansa siirtyäkseen toiseen työpaikkaan mahdollisesti toisessa jäsenvaltiossa, koska niiden mukaan työntekijälle ei tällaisessa tapauksessa tarvinnut maksaa irtisanomiskorvausta ja koska ne siten heikensivät työpaikan vaihdon taloudellista edullisuutta.
56. Yhteisöjen tuomioistuin hylkäsi käsityksen, jonka mukaan tällainen toimenpide estää henkilöiden vapaata liikkuvuutta sisämarkkinoilla. Yhteisöjen tuomioistuin sitä vastoin viittasi asiassa Alpine Investments annetun tuomion muodostamaan ennakkotapaukseen ja ilmaisi periaatteen, jonka mukaan ”säännöksiä, jotka siitä huolimatta, että niitä sovelletaan tekemättä eroa kansalaisuuden perusteella, estävät jäsenvaltion kansalaisia [käyttämästä] tai saavat heidät luopumaan ajatuksesta – – käyttää [– –] oikeuttaan vapaaseen liikkuvuuteen”, on pidettävä tähän vapauteen kohdistuvana ja perustamissopimuksessa lähtökohtaisesti kiellettynä rajoituksena vain silloin, kun ”niillä vaikutetaan työntekijöiden pääsyyn työmarkkinoille”.(34) Näin ei sitä vastoin tapahdu silloin, kun rajoittava vaikutus johtuu ”liian satunnai[sesta] ja välilli[sestä]” seikasta.(35)
57. Kun tämä on todettu, voidaan yrittää tehdä yhteenvetoa tähän mennessä suoritetusta analyysista vahvistamalla aluksi se edellä esitetty toteamus, että tarkastellusta oikeuskäytännöstä on vaikea johtaa yhtenäistä linjaa, joten sen perusteella voidaan päätyä vastakkaisiin käsityksiin, kuten nyt esillä olevassa asiassa on juuri käynyt.
58. Yrittäessäni saada selvyyttä tästä oikeuskäytännöstä huomautan heti aluksi, että sellaisia kansallisia säännöksiä, joilla säännellään jonkin taloudellisen toiminnan harjoittamista ilman, että niillä vaikutettaisiin suoraan toiminnan aloittamiseen, ja ilman, että niillä aiheutettaisiin mitään – sen enempää oikeudellista kuin tosiasiallistakaan – syrjintää kotimaisten ja ulkomaisten toimijoiden välillä, on mielestäni vaikea pitää perustamissopimuksen vastaisina rajoituksina pelkästään siitä syystä, että ne tekevät kyseisen toiminnan harjoittamisesta taloudellisesti epäedullisempaa.
59. Tällainen tulkinta, joka kylläkin voitaisiin jossain määrin johtaa edellä mainitussa asiassa Pfeiffer annetusta tuomiosta, olisi ensinnäkin ristiriidassa toimivaltajärjestelmän kanssa, sellaisena kuin tämä on esitetty perustamissopimuksessa.
60. Kuten tiedetään, sijoittautumista koskevilla määräyksillä ei ole annettu yhteisölle yleistä toimivaltaa säännellä itsenäistä taloudellista toimintaa. Näillä määräyksillä on päinvastoin säilytetty valtioiden toimivalta tällä alalla ja pelkästään kielletty syrjintä ja sijoittautumiseen kohdistuvat esteet sekä annettu yhteisölle pisteittäisiä valtuuksia kansallisen lainsäädännön yhdenmukaistamiseksi (perustamissopimuksen 57 artiklan 1 ja 2 kohta, joista on tullut EY 47 artiklan 1 ja 2 kohta).
61. Siltä osin kuin tällaista yhdenmukaistamista ei ole tapahtunut, jäsenvaltioilla on siis lähtökohtaisesti edelleen toimivalta säännellä taloudellisen toiminnan harjoittamista toimenpiteillä, jotka eivät ole syrjiviä.
62. Toiseksi tämä tulkinta antaa – sekä koti‑ että ulkomaisille – taloudellisille toimijoille mahdollisuuden käyttää EY 43 artiklaa väärin niin, että siihen vedotaan kaikkien sellaisten kansallisten toimenpiteiden estämiseksi, jotka jo sen vuoksi, että niillä säännellään yksityiskohtaisesti jonkin taloudellisen toiminnan harjoittamista, voivat viime kädessä pienentää voittomarginaalia ja tätä kautta vähentää kyseisen taloudellisen toiminnan harjoittamisen edullisuutta.
63. Tämä kuitenkin merkitsisi, että perustamissopimus alistettaisiin palvelemaan sille vierasta päämäärää, eli sillä ei pyrittäisi luomaan sellaisia sisämarkkinoita, joilla vallitsevat samanlaiset olosuhteet kuin yhtenäismarkkinoilla ja joilla toimijat voivat liikkua vapaasti, vaan saamaan aikaan sääntöjä vailla olevat markkinat. Paremmin sanottuna sillä pyrittäisiin luomaan markkinat, joilla säännöt ovat lähtökohtaisesti kiellettyjä, paitsi jos ne ovat tarpeellisia yleistä etua koskevien pakottavien vaatimusten täyttämiseksi ja oikeassa suhteessa tähän.
64. Mielestäni tämä ei siis ole oikea suunta.
65. Sitä vastoin on mielestäni aiheellista korostaa niiden yhteisöjen tuomioistuimen oikeuskäytäntöön sisältyvien tulkinnallisten ajatusten arvoa, joiden mukaan kansalliset toimenpiteet – vaikka ne abstraktisti olisivat omiaan vaikuttamaan henkilöiden vapaaseen liikkuvuuteen – voivat vain tiettyjen edellytysten täyttyessä ”estää perustamissopimuksessa taattujen vapauksien käyttämistä tai tehdä näiden käyttämisestä vähemmän houkuttelevaa” ja siis rajoittaa näitä vapauksia.
66. Katson erityisesti, että kun on noudatettu syrjintäkiellon periaatetta – ja kun taloudellisen toiminnan aloittamisen samoin kuin sen harjoittamisen edellytykset siis ovat sekä oikeudellisesti että tosiasiallisesti yhdenvertaiset –, kansallista toimenpidettä ei voida pitää henkilöiden vapaan liikkuvuuden rajoituksena ainakaan siinä tapauksessa, että toimenpide ei sen kohde ja vaikutukset huomioon ottaen vaikuta markkinoille pääsyyn suoraan.
67. Tämän suuntaisia viittauksia voidaan johtaa joko suorasti tai epäsuorasti huomattavasta osasta edellä tarkasteltua oikeuskäytäntöä,(36) ja niitä ilmenee erityisesti vahvasti asiassa Alpine Investments ja asiassa Graf annetuista tuomioista,(37) joissa yhteisöjen tuomioistuin, jota oli kylläkin pyydetty tulkitsemaan työntekijöiden liikkuvuutta ja palvelujen tarjoamista koskevia oikeussääntöjä, on ilmaissut yleisen periaatteen, joka on sovellettavissa koko henkilöiden vapaan liikkuvuuden alalla, sijoittautumisvapaus mukaan lukien.
68. Mielestäni tällä tavalla hahmotellun tulkinnallisen lähestymistavan avulla se tavoite, että eri kansalliset markkinat sulautetaan yksiksi yhteismarkkinoiksi, pystytään lisäksi sovittamaan yhteen sen kanssa, että jäsenvaltioilla säilyy yleinen toimivalta säännellä taloudellista toimintaa.
69. Kuten Ranskan hallitus ja väliintulijoina olevat pankit ovat perustellusti todenneet ja kuten itsekin katson, ehdottamani arviointiperusteen avulla pystytään ottamaan henkilöiden vapaan liikkuvuuden alalla huomioon se merkittävä kehitys, jota on kymmenen viime vuoden aikana tapahtunut tavaroiden liikkuvuutta koskevassa oikeuskäytännössä.
70. Muistutan nimittäin, että yhteisöjen tuomioistuin on yhdistetyissä asioissa Keck ja Mithouard vuonna 1993 antamassaan tuomiossa(38) ja myöhemmässä, nyttemmin vakiintuneessa oikeuskäytännössään katsonut, että tietyt myyntijärjestelyt kieltävien kansallisten oikeussääntöjen soveltamisella muista jäsenvaltioista tuotuihin tuotteisiin ei rajoiteta jäsenvaltioiden välistä kauppaa EY 28 artiklassa tarkoitetuin tavoin, jos näitä oikeussääntöjä sovelletaan kaikkiin jäsenvaltion alueella toimiviin toimijoihin ja jos niillä on oikeudellisesti ja tosiasiallisesti sama vaikutus sekä kotimaisten tuotteiden että muista jäsenvaltioista maahantuotujen tuotteiden markkinointiin.(39)
71. Yhteisöjen tuomioistuin on edelleen todennut, että tämä johtuu siitä, että jos nämä edellytykset täyttyvät, tällaisten säädösten soveltaminen ”ei ole omiaan estämään [toisesta jäsenvaltiosta tuotujen] tuotteiden markkinoille pääsyä eikä rajoittamaan sitä enempää kuin kotimaisten tuotteiden markkinoille pääsyä”.(40)
72. Yhdistetyissä asioissa Keck ja Mithouard annetun tuomion keskeinen ajatus sisältyy siis markkinoille pääsystä ja syrjinnästä muodostuvaan kaksitahoiseen arviointiperusteeseen, jonka mukaan tavaroiden vapaan liikkuvuuden rajoituksia ovat kaikki kansalliset toimenpiteet, jotka estävät toisesta jäsenvaltiosta tuotujen tuotteiden pääsyn markkinoille tai ovat näille tuotteille suurempana rajoituksena kuin kotimaisille tuotteille.(41)
73. Kaiken kaikkiaan on todettava, että tavaroita koskevassa oikeuskäytännössä on yhdistetyissä asioissa Keck ja Mithouard annetusta tuomiosta lähtien käytetty tarkkaan katsottuna samansisältöistä arviointiperustetta kuin se, jota on asiassa Alpine Investments annetussa tuomiossa(42) ja asiassa Graf annetussa tuomiossa(43) myöhemmin sovellettu henkilöiden vapaan liikkuvuuden osalta.
74. On lisäksi todettava, että tämänkaltainen arviointiperuste – joka on edellä todetuin tavoin pääasiallisesti vahvistettu suuressa osassa niistä tuomioista, joita on viimeisten kymmenen vuoden aikana annettu henkilöiden vapaan liikkuvuuden osalta(44) – ei ole millään tavalla ristiriidassa sen lähestymistavan kanssa, jonka yhteisöjen tuomioistuin on kehittänyt asiassa Kraus ja asiassa Gebhard antamissaan tuomioissa.
75. Tässä lähestymistavassa nimittäin rajoitutaan vain täsmentämään näissä tuomioissa hyväksytyn rajoituksen käsitteen ulottuvuutta kyseenalaistamatta kuitenkaan sen keskeistä sisältöä. Edellä esittämälläni täsmennyksellä (66 kohta) nimittäin pyritään vain estämään se, että tämän käsitteen liian epätäsmällisen muotoilun vuoksi henkilöiden vapaasta liikkuvuudesta voitaisiin johtaa vääristyneitä tulkintoja, joiden perusteella myös toimenpiteitä, joiden vaikutukset tämän vapauden käyttämiseen ovat vain hypoteettisia tai ainakin täysin sattumanvaraisia ja epäsuoria, pidetään kiellettyinä rajoituksina.
76. Mielestäni voidaan siis katsoa, että siltä osin kuin on kysymys sijoittautumisvapaudesta jäsenvaltion kansalliset säännöt, joilla säännellään taloudellisen toiminnan harjoittamista, ovat yleisesti katsottuna perustamissopimuksen vastaisia rajoituksia, jos tätä vapautta käyttävä toimija asetetaan niillä epäedullisempiin oikeudellisiin tai tosiasiallisiin olosuhteisiin kuin tähän valtioon sijoittautunut toimija tai joka tapauksessa jos ne kohteensa tai vaikutustensa vuoksi vaikuttavat suoraan toimijan markkinoille pääsyyn.
c) Riidanalaisen toimenpiteen luonnehdinta
77. Seuraavaksi käsitellään lähemmin nyt kyseessä olevan, Ranskassa toteutetun toimenpiteen eli kiellon, jonka mukaan avistakäyttelytileille ei saa maksaa korkoa, soveltamista ulkomaisen luottolaitoksen tytäryhtiöön eli Caixa Bank Franceen.
78. Juuri edellä yleisluonteisesti ilmaistu arviointiperuste huomioon ottaen toimenpiteen lainmukaisuutta arvioitaessa on noudatettava seuraavaa loogista päättelyketjua. Ensiksi on pohdittava, onko toimenpide oikeudellisesti syrjivä tai pyritäänkö sillä sääntelemään luottolaitostoiminnan aloittamista. Jollei näin ole, on tutkittava, asetetaanko sillä kuitenkin tällaiset tytäryhtiöt epäedullisempaan tosiasialliseen asemaan kuin Ranskan markkinoille perinteisesti sijoittautuneet ja niillä toimivat kilpailijat; viime sijassa on tutkittava, onko toimenpide kuitenkin sen vaikutukset huomioon ottaen suora este luottomarkkinoille pääsylle.
79. Totean heti aluksi, että voidaan ilman muuta katsoa, ettei kyseinen toimenpide ole oikeudellisesti syrjivä – mistä osapuolet näyttävät olevan pääosin yksimielisiä –, sillä muodolliselta kannalta katsottuna toimenpiteellä ei aseteta ulkomaalaisia henkilöitä luottolaitostoiminnan harjoittamisen edellytysten osalta epäedullisempaan asemaan kuin maan omia kansalaisia.
80. Päättelyketjun toista kohtaa tarkasteltaessa voidaan yhtä helposti todeta, ettei kyseisellä toimenpiteellä pyritä sääntelemään luottolaitostoiminnan aloittamista.
81. On nimittäin tunnettua, että luottolaitostoiminnan aloittaminen edellyttää toimivaltaisen kansallisen viranomaisen antamaa toimilupaa, kuten direktiivissä 2000/12/EY säädetään.(45) Jäsenvaltiot säätävät tässä direktiivissä asetettujen yhdenmukaistettujen arviointiperusteiden täytäntöönpanemiseksi edellytyksistä, joilla toimilupa myönnetään ja jotka koskevat määrättyä oikeudellista muotoa, tiettyä pääomaa, huomattavan osuuden omistavien osakkaiden mainetta koskevia vaatimuksia ja niin edelleen (ks. edellä 5 kohta ja alaviite 3).
82. Avistakäyttelytileille maksettavaa korkoa koskevalla säännöstöllä ei kuitenkaan muuteta yhtäkään näistä edellytyksistä, koska sillä vaikutetaan vain yhteen yksityiskohtaan sen osalta, miten tarvittavan toimiluvan saanut laitos harjoittaa luottolaitostoimintaa.
83. Kun tämä on todettu, on vielä tutkittava kahta viimeistä edellä 77 kohdassa mainituista päättelyketjun kohdista eli sitä, asetetaanko ulkomaisten pankkien ranskalaiset tytäryhtiöt kyseisellä toimenpiteellä epäedullisempaan tosiasialliseen asemaan kuin Ranskaan alun perin sijoittautuneet luottolaitokset ja onko toimenpide sen vuoksi aineellisesti syrjivä tai voiko se vaikutustensa perusteella kuitenkin vaikuttaa suoraan luottomarkkinoille pääsyyn.
84. Käsitykseni mukaan tällaisen arvioinnin tulos riippuu niistä vaikutuksista, joita kyseinen toimenpide voi konkreettisesti aiheuttaa Ranskan luottomarkkinoilla. Kysymys on siis tosiseikkojen arvioinnista, joka on lähtökohtaisesti jätettävä kansallisen tuomioistuimen tehtäväksi.(46)
85. Kansallisen tuomioistuimen on tässä tarkoituksessa pohdittava, pitääkö – kuten Caixa Bank France ja komissio pääasiallisesti väittävät – paikkansa, että kyseisellä kansallisella toimenpiteellä estetään se, että ulkomaisten pankkien tytäryhtiöt voisivat talletusten yleisöltä keräämisen osalta kilpailla tehokkaasti Ranskan alueelle perinteisesti sijoittautuneiden ja laajan konttoriverkoston omistavien pankkien kanssa, vai onko näillä markkinoilla päinvastoin olemassa muita merkittäviä kilpailumahdollisuuksia, kuten Ranskan hallitus ja ranskalaiset pankit väittävät.
86. On erityisesti ratkaistava, onko Ranskan luottomarkkinoilla helposti käytettävissä muita talletusmuotoja, joille voidaan vapaasti maksaa korkoa ja joiden osalta pankit voivat harjoittaa keskenään toimivaa kilpailua kerätessään talletuksia yleisöltä.
87. Jos näin ei nimittäin ole, ulkomaisen pankin tytäryhtiön olisi sen vuoksi, ettei se pysty helposti hankkimaan pääomia keräämällä talletuksia, pakko turvautua pankkien välisiin markkinoihin oman luottolaitostoimintansa rahoittamiseksi. Sen kulut olisivat tämän johdosta suuremmat kuin Ranskaan perinteisesti sijoittautuneilla pankeilla, joilla on laajaan konttoriverkostoon perustuva saavutettu etu yleisöltä kerättävien talletusten markkinoilla.
88. Tällaisessa tapauksessa olisi katsottava, että kyseisellä toimenpiteellä asetetaan ulkomaisten pankkien tytäryhtiöt epäedullisempiin tosiasiallisiin olosuhteisiin kuin ranskalaiset pankit, joten kyseessä on perustamissopimuksessa kielletty sijoittautumisvapauden rajoitus.
89. Koska markkinoilla ei saa tarjota korollisia avistatilejä, näiltä pankeilta olisi tässä tapausvaihtoehdossa kaiken lisäksi viety ainoa tehokas keino, jolla ne voisivat hankkia itselleen asiakkaita Ranskan markkinoilla. Tämän johdosta olisi siis katsottava, että kyseinen toimenpide on sen vaikutukset huomioon ottaen myös omiaan suoraan estämään ulkomaisten pankkien tytäryhtiöiden pääsyä Ranskan markkinoille, joten toimenpide on myös tältä kannalta katsottuna EY 43 artiklassa tarkoitettu sijoittautumisvapauden rajoitus.(47)
c) Päätelmät
90. Ratkaisuehdotuksenani esitän siis, että yhteisöjen tuomioistuin vastaisi Ranskan Conseil d’État’n sille esittämään ensimmäiseen kysymykseen siten, että jäsenvaltion kansalliset säännöt, joilla säännellään jonkin taloudellisen toiminnan harjoittamista, ovat EY 43 artiklassa lähtökohtaisesti kiellettyjä sijoittautumisvapauden rajoituksia, jos tätä vapautta käyttävä toimija asetetaan niillä epäedullisempiin oikeudellisiin tai tosiasiallisiin olosuhteisiin kuin tähän valtioon sijoittautunut toimija tai joka tapauksessa jos ne vaikuttavat suoraan toimijan markkinoille pääsyyn.
91. Kansallinen toimenpide – kuten kielto maksaa korkoa euromääräisille avistatileille – on EY 43 artiklassa kielletty sijoittautumisvapauden rajoitus, jos sen soveltamisen vuoksi ulkomaisten pankkien tytäryhtiöt eivät pysty talletusten yleisöltä keräämisen osalta kilpailemaan tehokkaasti maan alueelle perinteisesti sijoittautuneiden ja laajan konttoriverkoston omistavien pankkien kanssa.
92. Tämän arvioiminen kuuluu kansalliselle tuomioistuimelle, jonka on erityisesti tutkittava, onko Ranskan luottomarkkinoilla helposti käytettävissä muita talletusmuotoja, joille voidaan vapaasti maksaa korkoa ja joiden osalta näillä markkinoilla voidaan harjoittaa toimivaa kilpailua.
Toinen ennakkoratkaisukysymys
93. Toisella ennakkoratkaisukysymyksellään kansallinen tuomioistuin kysyy, onko olemassa yleistä etua koskevia syitä, jotka voivat tehdä kyseessä olevan kansallisen toimenpiteen soveltamisesta mahdollisesti aiheutuvan sijoittautumisvapauden rajoituksen perustelluksi.
94. Totean aluksi, että yhteisöjen tuomioistuimen ja kansallisten tuomioistuinten välisen toimivallanjaon mukaan ei ole yhteisöjen tuomioistuimen vaan ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen asiana arvioida, onko rajoitus perusteltu, jos tämä tuomioistuin katsoo, että riidanalaista kansallista toimenpidettä on pidettävä EY 43 artiklassa tarkoitettuna sijoittautumisvapauden rajoituksena.(48)
95. On kuitenkin tunnettua, että yhteisöjen tuomioistuin voi ennakkoratkaisupyyntöä käsitellessään tarvittaessa tehdä täsmennyksiä ja tuoda esiin tulkintaperusteet, jotka voivat ohjata kansallista tuomioistuinta tämän tehdessä sille kuuluvaa ratkaisua.(49)
96. Kansallista tuomioistuinta on tältä osin muistutettava pääasiallisesti siitä, että vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan kansalliset toimenpiteet, joilla rajoitetaan henkilöiden vapaata liikkuvuutta mutta joita sovelletaan kaikkiin vastaanottavan jäsenvaltion alueella toimintaa harjoittaviin henkilöihin tai yrityksiin, voivat olla perusteltuja, jos ne vastaavat yleistä etua koskevia pakottavia vaatimuksia, kunhan ne ovat omiaan niillä tavoiteltavan päämäärän saavuttamiseen eikä niillä ylitetä sitä, mikä on tarpeen tämän päämäärän saavuttamiseksi.(50)
97. Ranska ja väliintulijoina olevat ranskalaiset pankit ovat väittäneet pääasiallisesti, että kyseessä oleva toimenpide on perusteltu kuluttajansuojaa koskevien pakottavien vaatimusten vuoksi ja että se on lisäksi ilmaus Ranskan hallituksen tärkeistä talouspoliittisista valinnoista.
98. Erityisesti kuluttajansuojan osalta ne väittävät, että kyseessä olevan kiellon poistaminen lisäisi käyttelytilien hallintokuluja huomattavasti. Pankkien olisi tämän johdosta pakko vaatia kuluttajilta korvausta tällä hetkellä maksutta annetuista pankkipalveluista, muun muassa shekeistä ja automaattinostoista.
99. Näiden osapuolten mukaan kielto maksaa korkoa avistakäyttelytileille on – kuten todettu – lisäksi ilmaus nimenomaisesta talouspoliittisesta valinnasta, jolla pyritään kannustamaan keskipitkän ja pitkän aikavälin säästämistä myös siinä tarkoituksessa, että hillittäisiin inflaatiota.
100. Caixa Bank Francen ja komission mukaan tällaiset vaatimukset eivät voi tehdä kyseistä toimenpidettä perustelluksi. Toimenpide ei missään tapauksessa ole suhteellisuusperiaatteen mukainen.
101. Huomautan, että sekä säästämisen kannustaminen että kuluttajansuoja ovat suojelemisen arvoisia päämääriä ja että näyttää siltä, että riidanalaisella toimenpiteellä todellakin voidaan pyrkiä saavuttamaan nämä päämäärät. Uskon kuitenkin, että syistä, joita tarkastelen seuraavaksi, Ranskan lainsäätäjän valitsemalla keinolla ylitetään se, mikä on tarpeen näiden päämäärien saavuttamiseksi.
102. Pidän rehellisesti sanottuna varsin epätodennäköisenä, että ainoa käyttökelpoinen keino pitkäaikaisen säästämisen kannustamiseen olisi se, että kertakaikkisesti ja yksinkertaisesti kielletään koron maksaminen lyhytaikaiselle säästämiselle. Avistatilien korkoprosentteihin sovellettavan ylärajan tai keskipitkiä ja pitkiä sijoituksia suosivien kannustimien käyttöönoton kaltaiset toimenpiteet nimittäin vaikuttavat ainakin ensi arviolta täysin asianmukaisilta vaihtoehdoilta.
103. Kuluttajansuojan osalta olen taipuvainen yhtymään Caixa Bank Francen väitteeseen, jonka mukaan vaatimus, että kuluttajia on suojeltava säilyttämällä peruspankkipalvelujen maksuttomuus, voitaisiin turvata asianmukaisesti vähemmän rajoittavilla keinoilla.
104. Olen nimittäin itsekin sitä mieltä, että tämän tavoitteen saavuttamiseksi voisi riittää, että pankit velvoitettaisiin tarjoamaan sitä haluaville kuluttajille koroton avistatili, johon liittyvät peruspankkipalvelut ovat maksuttomia, mutta samalla annettaisiin pankeille mahdollisuus tarjota lisäksi korollisia avistatilejä, joihin liittyvät peruspankkipalvelut ovat tarvittaessa maksullisia.
105. Tämän jälkeen on kuitenkin todettava, ettei yhteisöjen tuomioistuimen kuulu esittää tältä osin lopullista ratkaisua, koska on kansallisen tuomioistuimen tehtävä ratkaista, ovatko yhteisöjen tuomioistuimen oikeuskäytännössä ilmaistut (ja edellä 96 kohdassa esiin tuodut) edellytykset täyttyneet sen käsiteltävänä olevassa asiassa.
106. Ei ole poissuljettua, että tässä yhteydessä tulee esiin sellaisia seikkoja tai esitetään sellaisia väitteitä, joihin voidaan vedota sen osoittamiseksi, että senkaltainen toimenpide, josta on kysymys kansallisen tuomioistuimen käsiteltävänä olevassa asiassa, on perusteltu. Toistan, että tässä tilanteessa näyttää kuitenkin siltä, etteivät kuluttajansuojan ja säästämisen kannustamisen kaltaiset yleistä etua koskevat pakottavat vaatimukset voi tehdä kyseessä olevaa toimenpidettä perustelluksi, koska toimenpiteellä ylitetään se, mikä on tarpeen näiden päämäärien saavuttamiseksi.
107. Tämän vuoksi ehdotan, että yhteisöjen tuomioistuin vastaa Ranskan Conseil d’État’n sille esittämään toiseen ennakkoratkaisukysymykseen siten, että silloin kun nyt kyseessä olevan kaltaiset kansalliset toimenpiteet ovat EY 43 artiklassa tarkoitettuja sijoittautumisvapauden rajoituksia, on – yhteisöjen tuomioistuimelle esitettyjen seikkojen perusteella – katsottava, ettei se, että pyritään täyttämään ne yleistä etua koskevat pakottavat vaatimukset, joihin on nyt esillä olevassa asiassa vedottu ja jotka koskevat erityisesti kuluttajansuojaa ja säästämisen kannustamista, tee tällaista rajoitusta perustelluksi.
IV Ratkaisuehdotus
108. Edellä esitetyn perusteella ehdotan, että yhteisöjen tuomioistuin vastaa Ranskan Conseil d’État’n sille esittämiin kysymyksiin seuraavasti:
1) Jäsenvaltion kansalliset säännöt, joilla säännellään jonkin taloudellisen toiminnan harjoittamista, ovat EY 43 artiklassa lähtökohtaisesti kiellettyjä sijoittautumisvapauden rajoituksia, jos tätä vapautta käyttävä toimija asetetaan niillä epäedullisempiin oikeudellisiin tai tosiasiallisiin olosuhteisiin kuin tähän valtioon sijoittautunut toimija tai joka tapauksessa jos ne vaikuttavat suoraan toimijan markkinoille pääsyyn.
Kansallinen toimenpide – kuten kielto maksaa korkoa euromääräisille avistatileille – on EY 43 artiklassa kielletty sijoittautumisvapauden rajoitus, jos sen soveltamisen vuoksi ulkomaisten pankkien tytäryhtiöt eivät pysty talletusten yleisöltä keräämisen osalta kilpailemaan tehokkaasti maan alueelle perinteisesti sijoittautuneiden ja laajan konttoriverkoston omistavien pankkien kanssa.
Tämän arvioiminen kuuluu kansalliselle tuomioistuimelle, jonka on erityisesti tutkittava, onko Ranskan luottomarkkinoilla helposti käytettävissä muita talletusmuotoja, joille voidaan vapaasti maksaa korkoa ja joiden osalta näillä markkinoilla voidaan harjoittaa toimivaa kilpailua.
2) Silloin kun nyt kyseessä olevan kaltaiset kansalliset toimenpiteet ovat EY 43 artiklassa tarkoitettuja sijoittautumisvapauden rajoituksia, on – yhteisöjen tuomioistuimelle esitettyjen seikkojen perusteella – katsottava, ettei se, että pyritään täyttämään ne yleistä etua koskevat pakottavat vaatimukset, joihin on nyt esillä olevassa asiassa vedottu ja jotka koskevat erityisesti kuluttajansuojaa ja säästämisen kannustamista, tee tällaista rajoitusta perustelluksi.
1 – Alkuperäinen kieli: italia.
2 – Luottolaitosten liiketoiminnan aloittamisesta ja harjoittamisesta 20 päivänä maaliskuuta 2000 annettu Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2000/12/EY (EYVL L 126, s. 1; jäljempänä direktiivi 2000/12/EY tai direktiivi).
3 – Jotka koskevat erityisesti perustamispääomaa (5 artikla), johdon vastuuhenkilöille ja luottolaitoksen kotipaikalle asetettavia vaatimuksia (6 artikla), luottolaitoksesta määräosuuden omistavien osakkeenomistajien ja jäsenten ominaisuuksia (7 artikla) ja toimintaohjelmaa (8 artikla).
4 – Hakasulkeissa oleva teksti on poistettu L.312‑3 §:stä 1.8.2003 annetun lain nro 2003‑706 (julkaistu Journal Officielissä 2.8.2003) 46 §:llä, mutta tämän lain 47 §:ssä on samanaikaisesti kuitenkin säädetty, että pankkialan sääntelykomitean määräykset ovat edelleen voimassa. Nyt esillä olevassa asiassa merkityksellisissä oikeussäännöissä ei siten ole tapahtunut mitään aineellisia muutoksia, minkä Ranskan hallitus on nimenomaisesti vahvistanut yhteisöjen tuomioistuimen kysymykseen antamassaan vastauksessa.
5 – Käännetty yhteisöjen tuomioistuimessa.
6 – Ks. alaviite 4.
7 – Pankkialan sääntelykomitean määräyksellä nro 92‑13 kielto on ulotettu koskemaan varojen vastaanottotoimintaa, jota pankkien, joiden kotipaikka on toisessa jäsenvaltiossa, sivukonttorit harjoittavat Ranskassa.
8 – Asia C‑19/92, Kraus, tuomio 31.3.1993 (Kok. 1993, s. I‑1663, Kok. Ep. XIV, s. I‑177).
9 – Asia C‑55/94, Gebhard, tuomio 30.11.1995 (Kok. 1995, s. I‑4165).
10 – Asia C‑255/97, Pfeiffer, tuomio 11.5.1999 (Kok. 1999, s. I‑2835).
11 – Ks. asia 197/84, Steinhauser, tuomio 18.6.1985 (Kok. 1985, s. 1819, Kok. Ep. VIII, s. 245); asia C‑111/91, komissio v. Luxemburg, tuomio 10.3.1993 (Kok. 1993, s. I‑817, Kok. Ep. XIV, s. I‑35) ja asia C‑168/91, Konstantinidis, tuomio 30.3.1993 (Kok. 1993, s. I‑1191, Kok. Ep. XIV, s. I‑109).
12 – Pankit vetoavat asiassa C‑415/93, Bosman, 15.12.1995 annettuun tuomioon (Kok. 1995, s. I‑4921) ja asiassa C‑190/98, Graf, 27.1.2000 annettuun tuomioon (Kok. 2000, s. I‑493), jotka koskevat työntekijöitä, sekä asiassa C‑384/93, Alpine Investments, 10.5.1995 annettuun tuomioon (Kok. 1995, s. I‑1141), asiassa C‑98/01, komissio v. Yhdistynyt kuningaskunta, 13.5.2003 annettuun tuomioon (Kok. 2003, s. I‑4641) ja asiassa C‑463/00, komissio v. Espanja (Golden Shares), 13.5.2003 annettuun tuomioon (Kok. 2003, s. I‑4581), jotka koskevat palvelujen ja pääomien vapaata liikkuvuutta.
13 – Ks. em. asia Kraus, tuomion 32 kohta ja em. asia Gebhard, tuomion 37 kohta.
14 – Ks. vastaavasti useiden joukosta asia 71/76, Thieffry, tuomio 28.4.1977 (Kok. 1977, s. 765, Kok. Ep. III, s. 385, 19 kohta) ja em. asia Steinhauser, tuomion 14 kohta.
15 – Ks. erityisesti asiassa Kraus annetun tuomion 21 ja 22 kohta, joissa todetaan seuraavaa: ”21. – – pääasian tapauksessa tarkoitetun kaltainen tutkintotodistuksen haltija voi olla edullisessa asemassa ammattia harjoittaessaan siltä osin kuin kyseisen tutkintotodistuksen hallinta voi taata hänelle korkeamman palkan tai nopeamman etenemisen taikka mahdollistaa hänelle hänen uransa aikana pääsyn tiettyihin erityistehtäviin, jotka on varattu erityisen päteville henkilöille. 22. Samoin mahdollisuus käyttää ulkomailla hankittua tutkintotodistusta, joka täydentää ammattiin pääsyn mahdollistavia kansallisia tutkintotodistuksia, helpottaa sijoittautumista itsenäisenä ammatinharjoittajana ja helpottaa joka tapauksessa vastaavan ammatillisen toiminnan harjoittamista.” (kursivointi tässä)
16 – Asia C‑108/96, MacQueen, tuomio 1.2.2001 (Kok. 2001, s. I‑837).
17 – Asia C‑79/01, Payroll, tuomio 17.10.2002 (Kok. 2002, s. I‑8923).
18 – Em. asia Gebhard, tuomion 37 kohta (kursivointi tässä).
19 – Mainittu edellä alaviitteessä 10.
20 – Em. asia Pfeiffer, tuomion 20 kohta.
21 – Asia C‑384/93, Alpine Investments, tuomio 10.5.1995 (Kok. 1995, s. I‑1141).
22 – Asia C‑177/94, Perfili, tuomio 1.2.1996 (Kok. 1996, s. I‑161).
23 – Asia C‑250/95, Futura Participations, tuomio 15.5.1997 (Kok. 1997, s. I‑2471).
24 – Yhdistetyt asiat C‑397/98 ja C‑410/98, Metallgesellschaft ja Hoechst, tuomio 8.3.2001 (Kok. 2001, s. I‑1727).
25 – Tällä tarkoitetaan palvelujen tarjoamista mahdollisille asiakkaille puhelimitse ilman asiakkaiden etukäteen antamaa suostumusta.
26 – Em. asia Alpine Investments, tuomion 28 kohta.
27 – Tuomion 38 kohta (kursivointi tässä).
28 – Tuomion 27 kohta. Aikaisemmin vastaavasti asia 1/78, Kenny, tuomio 28.6.1978 (Kok. 1978, s. 1489, Kok. Ep. IV, s. 137, 18 kohta); yhdistetyt asiat 185/78–204/78, Van Dam en Zonen ym., tuomio 3.7.1979 (Kok. 1979, s. 2345, Kok. Ep. IV, s. 515, 10 kohta); yhdistetyt asiat C‑251/90 ja C‑252/90, Wood ja Cowie, tuomio 7.5.1992 (Kok. 1992, s. I‑2873, 19 kohta); asia C‑379/92, Peralta, tuomio 14.7.1994 (Kok. 1994, s. I‑3453, Kok. Ep. XVI, s. I‑15, 48 kohta) ja em. asia Perfili, tuomion 17 kohta.
29 – Mainittu edellä, tuomion 103 kohta.
30 – Yhdistetyt asiat C‑418/93–C‑421/93, C‑460/93–C‑462/93, C‑464/93, C‑9/94–C‑11/94, C‑14/94, C‑15/94, C‑23/94, C‑24/94 ja C‑332/94, Semeraro Casa, tuomio 20.6.1996 (Kok. 1996, s. I‑2975).
31 – Asia C‑398/95, SETTG, tuomio 5.6.1997 (Kok. 1997, s. I‑3091).
32 – Asia C‑67/98, Zenatti, tuomio 21.10.1999 (Kok. 1999, s. I‑7289).
33 – Mainittu edellä.
34 – Em. asia Graf, tuomion 23 kohta (kursivointi tässä). Italiankielisessä versiossa on käytetty adverbiä direttamente (”per poter costituire ostacoli del genere, occorre che esse condizionino direttamente l’accesso dei lavoratori al mercato del lavoro”), jota ei esiinny ranskankielisessä tekstissä (”pour être aptes à constituer de telles entraves, il faut qu’elles conditionnent l’accès des travailleurs au marché du travail”) eikä myöskään muissa kieliversioissa. On muistutettava, että soveltaessaan tätä arviointiperustetta kyseiseen tapaukseen yhteisöjen tuomioistuin on tähdentänyt erityisesti, että ”sen kaltainen lainsäädäntö, jollaisesta pääasian oikeudenkäynnissä o[li] kysymys, ei ol[lut] luonteeltaan sellaista, että se [olisi] estä[nyt] työntekijää päättämästä työsopimuksensa toisen työnantajan palvelukseen siirtymiseksi tai sa[anut] hänet luopumaan tästä, sillä irtisanomiskorvausta koskeva oikeus ei riip[punut] työntekijän tekemästä valinnasta jäädä tai olla jäämättä kulloisenkin työnantajan palvelukseen, vaan tulevasta hypoteettisesta seikasta eli sopimuksen sellaisesta myöhemmästä päättymisestä, joka tapahtu[i] ilman, että aloite olisi tullut työntekijältä tai että syy sopimuksen päättämiseen [olisi] johtu[nut] työntekijästä” (24 kohta).
35 – Tuomion 25 kohta. Yhteisöjen tuomioistuimen mukaan kyseisessä tapauksessa irtisanomiskorvausta koskevan oikeuden menettäminen oli ”liian satunnainen ja välillinen [seikka], jotta [olisi] voit[u] katsoa, että työntekijöiden vapaata liikkuvuutta rajoitt[i] sellainen lainsäädäntö, jonka nojalla työsopimuksen päättämisen seuraus siinä tapauksessa, että työntekijä itse päätt[i] työsopimuksen, ei ol[lut] sama kuin siinä tapauksessa, jossa aloite työsopimuksen päättämiseen ei – – tullut työntekijältä tai jossa syy päättämiseen ei joh[tunut] työntekijästä”.
36 – Edellä 48 kohta ja sitä seuraavat kohdat.
37 – Edellä 55 kohta ja sitä seuraavat kohdat.
38 – Yhdistetyt asiat C‑267/91 ja C‑268/91, Keck ja Mithouard, tuomio 24.11.1993 (Kok. 1993, s. I‑6097, Kok. Ep. XIV, s. I‑477).
39 – Em. yhdistetyt asiat Keck ja Mithouard, tuomion 16 kohta.
40 – Em. yhdistetyt asiat Keck ja Mithouard, tuomion 17 kohta (kursivointi tässä).
41 – Useiden tuomioiden joukosta ks. vastaavasti em. yhdistetyissä asioissa Keck ja Mithouard annetun tuomion (17 kohta) lisäksi asia C‑292/92, Hünermund ym., tuomio 15.12.1993 (Kok. 1993, s. I‑6787, Kok. Ep. XIV, s. I‑515, 21 kohta); yhdistetyt asiat C‑401/92 ja C‑402/92, Boermans, tuomio 2.6.1994 (Kok. 1994, s. I‑2199, 12 kohta); asia C‑412/93, Leclerc-Siplec, tuomio 9.2.1995 (Kok. 1995, s. I‑179, 21 kohta); asia C‑391/92, komissio v. Kreikka, tuomio 29.6.1995 (Kok. 1995, s. I‑1621, 13 kohta); asia C‑254/98, TK-Heimdienst, tuomio 13.1.2000 (Kok. 2000, s. I‑151, 26 kohta) ja asia C‑405/98, Gourmet, tuomio 8.3.2001 (Kok. 2001, s. I‑1795, 18 kohta). Vrt. vastaavasti julkisasiamies Fennellyn em. asiassa C‑190/98, Graf, esittämän ratkaisuehdotuksen 19 kohta. Vrt. viimeksi asia C‑322/01, Deutscher Apothekenverband, tuomio 11.12.2003 (67 kohta ja sitä seuraavat kohdat, ei vielä julkaistu oikeustapauskokoelmassa).
42 – Edellä 49 kohta ja sitä seuraavat kohdat.
43 – Edellä 55 ja 56 kohta.
44 – Edellä 44 kohta ja sitä seuraavat kohdat. Tässä ratkaisuehdotuksessa hahmotellun lähestymistavan kanssa yhteensoveltuvan käsityksen osalta vrt. lisäksi asia C‑208/00, Überseering, tuomio 5.11.2002 (Kok. 2002, s. I‑9919, 78 kohta ja sitä seuraavat kohdat; toiminnan aloittamisen täydellinen estäminen); asia C‑436/00, X ja Y, tuomio 21.11.2002 (Kok. 2002, s. I‑10829, 36 ja 37 kohta; välillinen syrjintä) ja asia C‑243/01, Gambelli, tuomio 6.11.2003 (48 kohta, ei vielä julkaistu oikeustapauskokoelmassa; välillinen syrjintä).
45 – Edellä 5 kohta.
46 – Useiden tuomioiden joukosta ks. asia C‑107/98, Teckal, tuomio 18.11.1999 (Kok. 1999, s. I‑8121, 29 ja 31 kohta); asia C‑318/98, Fornasar ym., tuomio 22.6.2000 (Kok. 2000, s. I‑4785, 32 kohta) ja asia C‑421/01, Traunfellner, tuomio 16.10.2003 (21 kohta, ei vielä julkaistu oikeustapauskokoelmassa).
47 – Tarkastellussa tapausvaihtoehdossa kiellolla, jonka mukaan käyttelytileille ei saa maksaa korkoa, on jossain määrin vastaava vaikutus kuin cold callingia koskevalla kiellolla, jota tarkasteltiin asiassa Alpine Investments annetussa tuomiossa (edellä 50 kohta ja sitä seuraavat kohdat). Kuten edellä on todettu, viimeksi mainitussa tapauksessa katsottiin, että kielto ”voi – – rajoittaa rajanylittävien palvelujen vapaata tarjontaa”, koska sillä ”estet[iin] kyseisiä tuottajia käyttämästä nopeaa ja välitöntä markkinointimenetelmää yhteydenottokeinona toisissa jäsenvaltioissa asuviin mahdollisiin asiakkaisiin” (tuomion 28 kohta).
48 – Asia C‑424/97, Haim, tuomio 4.7.2000 (Kok. 2000, s. I‑5123, 58 kohta) ja em. asia Payroll, tuomion 29 kohta.
49 – Sama.
50 – Em. asia Kraus, tuomion 32 kohta; em. asia Gebhard, tuomion 37 kohta; asia C‑212/97, Centros, tuomio 9.3.1999 (Kok. 1999, s. I‑1459, 34 kohta); em. asia Pfeiffer, tuomion 19 kohta; em. asia Haim, tuomion 57 kohta ja em. asia Payroll, tuomion 28 kohta.